Pöytäkirja PDF-muodossa

Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
01.06.2015
11/2015
Aika
01.06.2015 klo 18:00 - 19:35
Paikka
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Käsitellyt asiat
§§ 88 - 102
§
88
89
Otsikko
Sivutoimilupa-anomus/Tuula Ala-Lantela
Erityisopettaja Tuula Ala-Lantelan ajankäyttösopimus
alueasiamiestehtävään
Koulunkäynninohjaajien palkkaaminen
Asuntotontin myynti Olli Peltolalle ja Taina Kultalahdelle
Kauppakirjat Nykäläntien kevyen liikenteen väylän maa-alueista
Maa-alueen ostaminen Kalevi Timoharjulta
Järvinet Oy:n varsinainen yhtiökokous 11.6.2015
Esitys Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toiminnan kehittämisestä
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen talousarvioraami vuodelle 2016
Tilintarkastajan yhteenveto Lappajärven kunnan tilinpäätöksen
31.12.2014 tarkastuksesta
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen Henkilöstökertomus 2014
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tilinpäätöksen 2014 hyväksyminen ja
vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
Lappajärven kunnan omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö
Oy Lappajärven Vuokratalojen Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle lainalle
Kiinteistö Oy Lappajärven Vuokratalojen luoton maksuehtojen
muuttaminen
Ilmoitusasiat
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
Pöytäkirjan tarkastajat:
166
Sivu
168
169
170
173
174
175
176
177
178
179
180
182
185
186
187
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
01.06.2015
11/2015
167
Osallistujat
Nimi
Tehtävä
Lisätiedot
Läsnä olleet jäsenet
Löytömäki Elina
Kujala Sari
Ahola Maarit
Hernesniemi Jari
Keski-Vinkka Seppo
Kuoppala Hannu
Tiainen Juha
puheenjohtaja
varapuheenjoht.
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
Muut osallistujat
Ahvenniemi Eero
Ollila Jari
Korri Eino
Lehtiniemi Tuomo
Huhtala Päivi
kv:n pj
kv:n I vpj
kv:n II vpj
kunnanjohtaja
hallintojohtaja
Laillisuus ja
päätösvaltaisuus
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Käsitellyt asiat
88 - 102
Esityslistan ulkopuolelta §§:
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Seppo Keski-Vinkka ja Hannu Kuoppala.
Allekirjoitukset
Elina Löytömäki
Puheenjohtaja
Pöytäkirjan tarkastus
Lappajärvellä
Seppo Keski-Vinkka
Pöytäkirja yleisesti
nähtävillä
Pöytäkirjan tarkastajat:
Päivi Huhtala
Pöytäkirjanpitäjä
Hannu Kuoppala
Paikka ja aika
Oikaisuvaatimusaika
Virka-asema
Allekirjoitus
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 88
11/2015
168
01.06.2015
Sivutoimilupa-anomus/Tuula Ala-Lantela
Kh § 88
valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Erityisluokanopettaja Tuula Ala-Lantela hakee kirjeellään 26.5.2015 jatkoa
sivutoimiluvalleen ajalle 1.8.2015 - 31.7.2018. Sivutoimi koskee OAJ
Pohjanmaan alueasiamiehen tehtävän hoitamista. OAJ:n hallitus on
nimennyt Ala-Lantelan ko. ajalle alueasiamiehen tehtäviin.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 18 §:ssä säädetään
sivutoimesta ja kilpailevasta toiminnasta. Mikäli sivutoimi edellyttää
työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, tulee
viranhaltijan hakea siihen työnantajalta lupa. Lupa voidaan antaa myös
määräajaksi ja rajoitettuna. Lupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä.
Viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen peruttamista.
Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että
viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään.
Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän
hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista.
Sivistysjohtajan näkemyksen mukaan ei ole estettä myöntää sivutoimilupaa
Tuula Ala-Lantelalle.
Kj
Kunnanhallitus myöntää sivutoimiluvan Tuula Ala-Lantelalle ajalle
1.8.2015 - 31.7.2018 OAJ Pohjanmaan alueyhdistys ry:n alueasiamiehen
tehtävään.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Hyväksyttiin.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 89
11/2015
169
01.06.2015
Erityisopettaja Tuula Ala-Lantelan ajankäyttösopimus alueasiamiestehtävään
Kh § 89
valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Erityisluokanopettaja Tuula Ala-Lantela on anonut sivutoimilupaa
toimiakseen OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ry:n alueasiamiehenä.
Tehtävän hoitaminen edellyttää viikoittaisen yhden päivän ajankäyttöä
Lappajärven kunnan erityisluokanopettajan tehtävästä.
OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ry sitoutuu ostamaan Lappajärven kunnalta
Tuula Ala-Lantelan viikoittaisen yhden työpäivän (1/5) ja maksamaan
Lappajärven kunnalle siihen liittyvät palkkauskustannukset sivukuluineen.
OAJ Pohjanmaa maksaa palkkakulut laskun mukaan Lappajärven kunnalle
siten, että jakson 1.1. - 31.7. eräpäivä on 15.4. ja jakson 1.8. - 31.12.
eräpäivä on 15.10. Mahdollinen tasauslasku sovitaan suoritettavaksi ko.
vuoden joulukuun 30:een päivään mennessä.
Sopimus olisi voimassa 1.8.2015 - 31.7.2018. Sopimus on kuitenkin
sopijapuolten irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa
noudattaen. Sopimuksen irtisanomisilmoitus toimitetaan kullekin
sopijaosapuolelle kirjallisesti.
Sivistysjohtaja Tarja Purolla ei ole huomauttamista järjestelystä.
Kj
Kunnanhallitus hyväksyy OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistyksen sitoumuksen
ostaa Lappajärven kunnalta Tuula Ala-Lantelan viikoittaisin yhden
työpäivän (1/5) ajalla 1.8.2015 - 31.7.2018. Palkkauskustannukset
sivukuluineen laskutetaan alueyhdistykseltä.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Hyväksyttiin.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Sivistyslautakunta
Kunnanhallitus
§ 31
§ 90
11/2015
170
21.05.2015
01.06.2015
Koulunkäynninohjaajien palkkaaminen
Sivltk 21.05.2015 § 31
Valmistelija sivistysjohtaja Tarja Puro
Lappajärven kunnassa työskentelle tällä hetkellä 5 vakituista ja 2
määräaikaista koulunkäynninohjaajaa. Heidän lisäkseen on palkattu tarpeen
mukaan 1 - 2 ylimääräistä ohjaajaa lyhyemmiksi ajoiksi.
Sivistyslautakunta on esittänyt 22.5.2014 § 34 kunnanhallitukselle, että
sivistyslautakunta saisi palkata yhden koulunkäynninohjaajan lisää
vakituisesti. Kh:n päätöksen mukaan 9.6.2014 § 98 sivistyslautakunta sai
luvan palkata ohjaajan siihen asti kun uusi varhaiskasvatusyksikkö otetaan
käyttöön ja määritellään työvoiman tarve ja käyttö.
Nyt varhaiskasvatusyksikkö laajentuu Ullanlinnan alueella eikä koulu ja
varhaiskasvatus voi käyttää samaa henkilökuntaa. Kunta on tehnyt myös
päätöksen tarjota kaikille tarvitseville 1. - 2. luokan oppilaille aamu- ja
iltapäivätoimintaa. Ensi lukuvuonna on koulun aamutoiminnassa
aamupäivätoiminnan koululaisia yhdessä hoidettavien esikoululaisten
kanssa 22 lasta ja iltapäivissä yhteensä 29 lasta. Aamutoimintaan tarvitaan
keskimäärin kolme ohjaajaa ns. ruuhka-aikaan 7.30 - 9 ja iltapäiviin
enimmillään yhtäaikaisesti 4 ohjaajaa (ruuhka-aika 13 - 15.15), koska 29
lasta joudutaan jakamaan kahteen eri tilaan, jolloin myös ohjaajia joudutaan
jakamaan kahteen eri ryhmään. Mukana ovat erityisen ja tehostetun tuen
lapset, jotka tarvitsevat lähes henkilökohtaisen avustajan myös iltapäiviksi.
Erityisopetuksen työryhmän kokouksissa sekä palavereissa
koulunkäynninohjaajien kanssa on katsottu koulujen tarve sekä
koulunkäynninohjaajien sijoittumiset/ tehtävä. Tehtävän jako on alustava,
mutta tällä pyritään jokaiselle saamaan jo lukukauden alusta sovittu tehtävä
tai luokkataso. Yleiset ovat siirreltäviä ja tekevät töitä niissä luokissa/
niiden oppilaiden kanssa, joissa on tarvetta. Uusia koulunkäynninohjaajia
haetaan niihin tehtäviin, jotka eivät täyty vakinaisista ohjaajista.
Tehtävät:
1) Yhteiskoulu 7. – 9. luokat, 30 t - haetaan lupa täyttää vakituisesti
2) Rantakangas 30 t, olemassa oleva vakituinen työntekijä
3) Länsiranta 30 t + 8,15 aamupäivätoiminta 7 – 8.45, yhteensä 38,15 t, olemassa
oleva vakituinen työntekijä
4) Aamupäivätoiminta 6.30 – 9, yleinen 9 – 14.15, yhteensä 38,15 t, olemassa
oleva vakituinen työntekijä
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Sivistyslautakunta
Kunnanhallitus
§ 31
§ 90
11/2015
171
21.05.2015
01.06.2015
5) Aamupäivätoiminta 8.00 – 9 ja yleinen 9 – 14 tehtävät 1. – 2. lk erityisopetus,
30 t, olemassa oleva vakituinen työntekijä
6) Yleinen ohjaaja 8.45 – 12 ja iltapäivätoiminta 12 – 16.30, 38 t, haetaan lupaa
täyttää vakituisesti
7) Yleinen ohjaaja 10.00 – 13 (tarvittaessa myös 7. – 9. käytössä), 13 – 16.15
iltapäivätoiminta, 31,15 t, haetaan lupaa täyttää vakituisesti
8) klo 9 – 15.15 Sataman ohjaaja, 31,15 t, olemassa oleva vakituinen työntekijä
9) klo 9 – 15 esikoululaisen avustaja + ryhmän avustaja, 30 t , määräaikainen lv.
2015 - 2016
10) klo 10 – 13 yleinen ohjaaja ja 13 – 16 iltapäivätoiminnan henkilökohtainen
ohjaaja (mahdollisesti oppilaan kotona), 30 t, määräaikainen lv. 2015 - 2016
Kootusti sivistystoimi tarvitsee vakituisten koulunkäynninohjaajien lisäksi:
* 3 uutta vakituista koulukäynninohjaajaa; yksi yläluokille ja 2 aamu- ja
iltapäivätoimintaan
* 2 määräaikaista koulunkäynninohjaajaa lähinnä henkilökohtaisiksi avustajiksi,
jotka toimivat samalla myös ryhmäavustajina.
Sivistystoimen talousarviossa on varauduttu koko vuodeksi 5 vakituisen ja 2
määräaikaisen palkkoihin. Näiden lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan
laajenemiseen on varattu 29.350 € palkkamenoihin.Osa näistä on jo käytetty,
koska erityisesti iltapäivätoiminta laajeni jo kevätlukukauden 2015 aikana.
Alustavan arvion mukaan koulunkäynninohjaajien palkkaamiseksi tarvitaan
yhden ohjaajan 5 kk:n palkka eli noin 9.500 + sivukulut = 11.780 euroa.
Lappajärven kunta on saanut OKM:n erityisavustuksen erityisopetuksen
laadun kehittämiseen ja siihen liittyvään koulunkäynninohjaajien
palkkaamiseen vuosille 2015 - 2016 yhteensä 15.000 euroa.
Koulunkäynninohjaajien palkkoihin avustusta saa käyttää 50 %.
Tarvittavasta 11.780 euron summasta sivistystoimi tarvitsee siis puolet eli
5.890 euroa lisämäärärahaa erityisopetuksen työsuhteisten palkkakseen
vuodeksi 2015.
Sivistysjohtaja:
Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitusta/ kunnanvaltuustoa perustamaan
kolme (3) uutta koulunkäynninohjaajan toimea 10.8.2015 alkaen. Yksi
näistä sijoittuu yläluokkien (7. - 9.) käyttöön (30 t/ viikko) ja kaksi
erityisesti aamu- ja iltapäivätoimintaan (min. 30 t/viikko).
Sivistyslautakunta hakee kunnanhallitukselta/ kunnanvaltuustolta
lisämäärärahaa erityisopetukseen määräaikaisen koulunkäynninohjaajan
palkkaamiseen syyslukukaudeksi 2015 yhteensä 6.000 euroa.
Päätös:
Hyväksyttiin
Tästä päätöksestä antaa lisätietoja sivistysjohtaja Tarja Puro,
puh. 044-3699 221 tai 06-2412 5120.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Sivistyslautakunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 31
§ 90
11/2015
172
21.05.2015
01.06.2015
Kh § 90
Kj
Lautakunnan esitys hyväksytään.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että 10.8.2015 alkaen
palkataan kolme (3) uutta koulunkäynninohjaajaa.
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto myöntää yhteensä 6.000 euron
lisämäärärahan erityisopetukseen määräaikaisen koulunkäynninohjaajan
palkkaamiseen syyslukukaudeksi 2015.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 91
11/2015
173
01.06.2015
Asuntotontin myynti Olli Peltolalle ja Taina Kultalahdelle
Kh § 91
Valmistelija: kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi
Olli Peltola ja Taina Kultalahti haluavat ostaa Lappajärven kunnalta
Mynkelinmäen asemakaava-alueelta korttelista 206 asuntotontin. Kauppa
käsittää tontit 3 ja 4, jotka on lohkottu tiloiksi:
Vihtorinkuja 1, kiinteistötunnus 403 405 00 38 000 8, pinta-ala 1160 m2
Vihtorinkuja 2, kiinteistötunnus 403 405 00 38 000 9, pinta-ala 1140 m2
Asuntotontin myynnistä on laadittu esityslistan mukana oleva kauppakirjaluonnos, josta ilmenevät kaupan ehdot.
Kunnanvaltuusto on 2.5.2007 § 15 hyväksynyt omakotitonttien myynnissä
noudatettavat periaatteet ja kauppaehdot sekä tonttien hinnat.
Kj
Kunnanhallitus hyväksyy asuntotontin myyntiä Olli Peltolalle ja Taina
Kultalahdelle koskevan kaupan ja siitä tehdyn kauppakirjan.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Hyväksyttiin.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 92
11/2015
174
01.06.2015
Kauppakirjat Nykäläntien kevyen liikenteen väylän maa-alueista
Kh § 92
Valmistelija: kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi
Kunnanvaltuusto on 16.12.1991 hyväksynyt luovutussopimukset
maa-alueista Nykäläntien kevyen liikenteen väylää varten viideltä tilalta
yhteeensä 5180 m2 ja 2.3.1992 lisäksi yhdeltä tilalta 1941 m2. Kunta on
maksanut kaikille maanomistajille lunastushinnat 25 mk/m2. Kauppakirjoja
ei ole tehty.
Maanmittaustoimiston ilmoituksen mukaan alueista tulee tehdä
maanomistajien kanssa kauppakirjat, jotta alueet voidaan lohkoa.
Laaditut kauppakirjaluonnokset jaetaan esityslistan mukana.
Kj
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevat kauppakirjat, joilla ostetaan:






Jorma ja Raija Kankaalta 200 m2:n suuruinen määräala
Pihlajamaa-nimisestä tilasta 13:63
Virve Mäkelältä 1000 m2:n suuruinen määräala
Hernesniemi-nimisestä tilasta 13:101
Antti Hernesniemeltä 780 m2:n suuruinen määräala Kujala
I-nimisestä tilasta 1:185
Seppo Hernesniemeltä 400 m2:n suuruinen määräala Hernesniemen
tila -nimisestä tilasta 1:192
Tuomas Hernesniemeltä 2800 m2:n suuruinen määräala
Yli-Hernesniemi-nimisestä tilasta 1:173
Seppo Savelalta 1941 m2:n suuruinen määräala Savela IV-nimisestä
tilasta 2:256
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Hyväksyttiin.
Esteellisyys
Jari Hernesniemi ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui
kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 93
11/2015
175
01.06.2015
Maa-alueen ostaminen Kalevi Timoharjulta
Kh § 93
Valmistelija: kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi
Kalevi Timoharjun kanssa on neuvoteltu maakauppa, jossa Lappajärven
kunta ostaa noin 2.300 m2:n määräalan Timoharju RN:o 1:44 -nimisestä
tilasta 4.600 euron kauppahinnalla.
Ostettava määräala rajoittuu kunnan Jukka Korkea-aholta ostamaan
alueeseen ja esityslistan mukana oleva kauppakirja on laadittu tämän
kaupan kanssa yhdenmukaisin ehdoin. Määräalan kohtaan on tekeillä
olevassa Mynkelin maalaiskyläkaavassa sijoittumassa laiduntontti.
Kj
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että liitteenä oleva edellä
selostettu kauppa ja sitä koskeva kauppakirja hyväksytään.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan kaupan ja sitä koskevan
kauppakirjan ja esittää ne kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 94
11/2015
176
01.06.2015
Järvinet Oy:n varsinainen yhtiökokous 11.6.2015
Kh § 94
Valmistelija: kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi.
Järvinet Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 11.6.2015 Alajärvellä.
Kutsu ja asialista jaetaan esityslistan mukana.
Kuntalain 23.2 §:n mukaan kunnanhallitus voi antaa tarvittaessa ohjeita
kuntaa eri yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville
henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin.
Lappajärven kunnan edustajiksi Järvinet Oy:n yhtiökokouksiin on valittu
Eero Ahvenniemi ja varalle Elina Löytömäki toimikaudeksi 2013-2016.
Kj
Kunnanhallitus ottaa tarvittaessa kantaa yhtiökokouksen esityslistassa
mainittuihin asioihin.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kunnanhallitus merkitsi yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat tiedokseen ja
evästi niiden johdosta yhtiökokousedustajaa.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 95
11/2015
177
01.06.2015
Esitys Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toiminnan kehittämisestä
Kh § 95
Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen 16 §:n mukaan "Talousarviota ja -suunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille on varattava tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä."
Sairaanhoitopiiri on pyytänyt jäsenkuntien esityksiä kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä suunnitelmakaudella 2016 - 2018. Esitykset pyydetään
mieluiten seuraavasti ryhmiteltynä:
1.
2.
3.
Erikoissairaanhoidon järjestämistä ja kuntayhtymän toimintaa koskevat esitykset
Erikoissairaanhoidon ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon välistä
palvelujen tuottamista sekä yhteistyötä koskevat esitykset
Taloutta ja kustannuskehitystä koskevat esitykset ja kannanotot.
Sairaanhoitopiiri on pyytänyt, että lausunnoissa erityishuomio suunnataan
tulevaan vuoteen 2016. Esitykset on pyydetty 18.6.2015 , mutta mielellään
viimeistään 10.8.2015 mennessä.
Jäsenkuntien terveyskeskuksilta on pyydetty samanaikaisesti vastaavanlaiset kehittämisehdotukset.
Kj
Kunnanhallitus esittää lausuntonaan seuraavaa:


suuriin investointihankkeisiin tulee suhtautua erittäin kriittisesti
ennen kuin uusi soten palvelutuotantorakenne on selvillä
perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä tulee
edelleen kehittää kustannustehokkuuden lisäämiseksi
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Hyväksyttiin.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 96
11/2015
178
01.06.2015
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen talousarvioraami vuodelle 2016
Kh § 96
Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Kuntayhtymän perussopimuksen 14 §:n mukaan kuntayhtymän talouden
mitoituksen lähtökohtana ovat kuntien rahoitussopimukset. Kuntayhtymän
talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelun yhteydessä kuntayhtymän
tulee käydä jäsenkuntien kanssa neuvottelut perusturvan järjestämisestä ja
rahoitussopimuksista. Yhtymähallituksen on tehtävä ehdotus jäsenkuntien
rahoitussopimuksista ja talousarviosta 15.10. mennessä ja toimitettava ne
valtuustojen hyväksyttäväksi 31.10. mennessä.
Kuntayhtymä yhtymähallitus on pitänyt kokouksen 21.4.2015 ja todennut
tuolloin, että vuoden 2016 talousarvion valmistelu on jo aloitettu toiminnan
osalta. Talousarvion laatimista varten yhtymähallitus on päättänyt pyytää
jäsenkuntien hallituksilta talousarvioraamin kuntayhtymän vuoden 2016
toiminnan suunnittelua varten viimeistään 31.5.2015 mennessä.
Kj
Kunnanhallitus ohjeistaa Kuntayhtymä Kaksineuvoista pitäytymään erittäin
tiukassa taloudenpidossa ja talousarvioraami vuodelle 2016 Lappajärven
kunnan osalta voi olla maksimissaan saman suuruinen kuin vuoden 2015
talousarvio.
Päätös
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 97
11/2015
179
01.06.2015
Tilintarkastajan yhteenveto Lappajärven kunnan tilinpäätöksen 31.12.2014 tarkastuksesta
Kh § 97
valmistelija. hallintojohtaja Päivi Huhtala
Tilintarkastaja on esitellyt yhteenvetoraportin vuoden 2014 tilinpäätöksen
tarkastuksesta tarkastuslautakunnan kokouksessa 18.5.2015 § 11. Tarkastuslautakunta on merkinnyt tilintarkastajan yhteenvetoraportin tiedokseen ja
antaa sen tiedoksi myös kunnanhallitukselle. Yhteenvetoraportti jaetaan esityslistan mukana.
Kj
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen yhteenvetoraportin tilinpäätöksen
31.12.2014 tilintarkastuksesta.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Merkittiin tiedoksi.
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 98
11/2015
180
01.06.2015
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen Henkilöstökertomus 2014
Kh § 98
valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen yhtymähallitus on käsitellyt Henkilöstökertomuksen 2014 kokouksessaan 19.5.2015. Henkilöstökertomus antaa kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Samalla
sitä käytetään apuna henkilöstövoimavarojen strategisessa johtamisessa.
KT on keväällä 2013 julkaissut kunta-alan henkilöstöraporttisuosituksen.
Kuntayhtymän henkilöstöraportti ei kaikilta osin vastaa uusia suosituksia,
koska henkilöstöhallinnon tietojärjestelmistä ei saada kaikkia suosituksen
mukaisia tietoja.
Henkilöstökertomuksessa todetaan, että kuntayhtymän henkilöstö saavutti
toimintavuodeksi asetetut tavoitteet erinomaisesti. Talousarvio alittui oman
toiminnan osalta merkittävästi. Henkilöstökulujen osuus 1,3 miljoonan euron oman toiminnan kustannusten alituksesta oli 0,6 milj. euroa, jossa osaltaan näkyy sairauslomien väheneminen 1,7 päivällä henkilötyövuotta kohti.
Kuntayhtymän palveluksessa oli 31.12.2014 yhteensä 663 vakinaista henkilöä, joista 558 oli kokoaikaisia ja 105 osa-aikaisia. Työpajalla työskenteli
yhteensä 7 määräaikaista työntekijää vuoden 2014 loppuun asti. Muita määräaikaisia oli yhteensä 204 henkilöä, joista kokoaikaisia 178, osa-aikaisia 25
ja sivutoimisia 1. Kuntayhtymän palveluksessa oli yhteensä 874 henkilöä.
Eniten henkilöstöä on vanhuspalveluiden tulosalueella eli 47,37 % koko
henkilöstöstä. Terveyspalveluissa oli 28,72 %, sosiaalipalveluissa 12,13 %
ja hallinto- ja tukipalveluissa 11.78 %. Varhaiskasvatus siirtyi kuntayhtymältä Kauhavan kaupungin hallinnoimaksi 1.8.2014 alkaen.
Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli 47,12 vuotta.
Vuonna 2014 aikana palvelukseen tuli tai vakinaistettiin 34 henkilöä. Vanhuuseläkkeelle siirtyi 25. Kevan eläkepoistumaennusteen mukaan kuntayhtymän eläkepoistuma vuosina 2015 - 2030 on yhteensä n. 550 henkilöä ja
vuosittainen eläkepoistumaprosentti on 3,3.
Vuonna 2014 kuntayhtymän henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli
974,85 työntekijää, ilman varhaiskasvatusta 854,42.
Sairauspoissaolojen määrä oli yhteensä 18 607 kalenteripäivää, jonka lisäksi oli tapaturmapäiviä yhteensä 599 kalenteripäivää. Henkilötyövuotta kohti
sairauspoissaolot olivat keskimäärin 19,1 kalenteripäivää. Koulutuspäiviä
kertyi yhteensä 1819.
Palkat sosiaalikuluineen olivat 40 987 170,80 euroa, virkistys- ja harrastustoiminta 80 915,63 euroa ja työterveyshuolto 396 197,50 euroa.
Esityslistan mukana on jaettu Kuntayhtymä Kaksineuvoisen Henkilöstöker-
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 98
11/2015
181
01.06.2015
tomus 2014.
Kj
Kunnanhallitus hyväksyy omalta osaltaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisen
henkilöstökertomuksen 2014 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Hyväksyttiin ja esitetään Kuntayhtymä Kaksineuvoisen henkilöstökertomus
2014 kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 99
11/2015
182
01.06.2015
K
untayhtymä Kaksineuvoisen tilinpäätöksen 2014 hyväksyminen ja vastuuvapauden
myöntäminen tilivelvollisille
Kh § 99
Valmistelija: kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tilinpäätöstä voidaan kokonaisuutena pitää
myönteisenä. Kaksineuvoinen on pysynyt hyvin kuntien asettamissa raameissa, ja tältä osin toiminnan voidaan katsoa olevan menossa hyvään
suuntaan. Toimintoja on kehitetty nykyaikaisten hoitomenetelmien ja -tapojen suuntaan, ja lopputuloksen vuodelta 2014 voidaan katsoa olevan pääosiltaan asetettujen tavoitteiden mukaista. Kuntaosuuksien budjetoitu yhteismäärä 80.878.077 euroa alittui yhteensä 642.857 eurolla. Jos tästä eliminoidaan erikoissairaanhoidon ja Eskoon kustannusylitykset, on Kaksineuvoinen säästänyt omissa kustannuksissaan 1.331.089 euroa.
Erityisesti ikäihmisten palvelutuotannossa varsinkin Kauhavan osalta on
tehty suuria muutoksia kotipalvelupainotteiseen suuntaan. Kun tämä lisäsi
kotipalvelun suoritemäärää Kauhavan osalta odottamattoman paljon, eikä
kuntayhtymän koko historian käytössä olleet suoritteiden määrään ja hintoihin perustuvat kustannusten jakoperusteet palkinneet tehtyjä muutoksia riittävillä säästöillä, muutettiin kustannusten jakoperusteita jälkikäteen vuoden
2015 puolella. Kuntayhtymän virkamiesjohdon esityksestä kotipalvelujen
kustannusten jakoperusteeksi otettiin yli 65-vuotiaiden asukkaiden määrä.
Tämän esityksen yhtymähallitus hyväksyi kauhavalaisten edustajien äänin
8-4. Tällä päätöksellä pienennettiin Kauhavan kotipalvelun kustannuksia
278.155,61 eurolla, Lappajärven osalta kustannuksia tällä muutoksella lisättiin 204.734,32 euroa.
Menettelyä, jossa kuntien välistä kustannusjakoa muutettiin jälkikäteen, ei
voida hyväksyä, ja Lappajärvi ja Evijärvi ovat tehneet omat tilinpäätöksensä
aikaisemmin sovittua suoriteperusteista kustannusjakoa noudattaen. Kuntien tilintarkastajat ovat hyväksyneet menettelyn. Tämä johtaa siihen, että
Kaksineuvoiselta jää uupumaan rahaa viime vuodelta 278.734,32 euroa.
Perusteluna tämän Lappajärven toiminnan oikeutukselle ja samalla kuntayhtymän johdon virheelliselle toiminnalle voidaan esittää seuraavaa:
1. Perussopimuksen 14 §:n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät talousarviot ja rahoitussopimukset, joissa kerrotaan myös kuntien maksuosuudet ja niiden laskentaperusteet eri toimintoihin. Koska saman sopimuksen 19§:n mukaan valtuustot hyväksyvät myös tilinpäätökset, ei
kuntayhtymähallituksella ole päätösvaltaa kuntien välisen kustannusjaon
perusteiden muuttamisessa, vieläpä jälkikäteen. Kuntayhtymälle ei siis tule
myöskään valtuustojen yksimielisesti hyväksymää tilinpäätöstä vuodelta
2014. Kuntayhtymähallitus päättää perussopimuksen 8§ 4 mom mukaan
palvelujen hinnoista, mutta se ei päätä palvelutuotannon kustannuksista
kunnille. Jos tämä kustannusten jakoperusteiden jälkikäteen muuttaminen
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 99
11/2015
183
01.06.2015
yhtymähallituksen päätöksellä hyväksyttäisiin, kävisi kuntien talouden
suunnittelu mahdottomaksi, koska yhden jäsenkunnan päätöksellä voitaisiin
tehdä jopa miljoonaluokan kustannussiirtoja kuntien välillä, ja jopa ilman
todellisia perusteita.
2. Esittäessään muutosta kuntien välisten kustannusten jakoperusteisiin
kuntayhtymän johto ei ole riittävällä huolellisuudella perehtynyt sopimuksiin, sovittuihin käytäntöihin eikä edes muutoksen lopputulokseen. Kustannusjaon muutos, jota perusteltiin kuntien välisellä oikeudenmukaisuudella,
johti siihen, että kun vanhalla jakoperusteella Kauhava olisi vuonna 2014
maksanut todellisiin kustannuksiin nähden ylimääräistä 110.528 euroa, se
maksattaisi nyt omia kotipalvelun kustannuksiaan Evijärvellä ja Lappajärvelle noin 168.200 euroa.
3. Suoriteperusteen käyttäminen edellyttäisi kuntayhtymän johdon mukaan
yhdenmukaista palvelurakennetta. Tämä perustelu kuulostaa omituiselta, ja
tarkoittanee Maijalan palvelujen tuomaa kustannusta kuntayhtymälle. Todellisuudessa on kuitenkin niin, että nimenomaan väkimäärään perustuvan
jakoperusteen käyttäminen edellyttäisi yhdenmukaista palvelurakennetta, eikä sitä missään tapauksessa voi käyttää vain ikäihmisten palvelujen yhdessä
osassa. Esimerkiksi Lappajärvellä tehostetussa palveluasumisessa, jonka
kustannukset siis maksetaan edelleen suoriteperusteisesti, on prosentuaalisesti eniten tämän palvelun piirissä olevia vanhuksia. Nämä samat vanhukset olisivat nyt jakamassa myös kotipalvelujen kustannuksia, eli heidän
osaltaan palveluista maksetaan kahteen kertaan. Jos siis vaikka kaikki palveluja saavat lappajärveläisvanhukset olisivat tehostetussa palveluasumisessa, tulisi kunnalle heistä täydet kustannukset sekä tehostetusta palveluasumisesta, että kotipalvelusta, jota siis ei käytettäisi ollenkaan.
Kuntayhtymän tilintarkastajat, jotka edustavat samaa yhtiötä, kuin Lappajärven tarkastajat, eivät ole nähneet toiminnassa suurempaa moitittavaa. Sen
sijaan he mainitsevat kertomuksessaan mm, että ´kuntayhtymän hallintoa on
hoidettu lain ja jäsenkuntien valtuustojen päätösten mukaisesti´, ja esittävät
vastuuvapauden myöntämistä. Tässä maininnassa on selvästi moitittavaa,
eikä kuntayhtymän voida katsoa toimineen jäsenkuntien valtuustojen päätösten mukaisesti - ainakaan Lappajärven osalta.
Kuntayhtymän tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vain ´kiinnitetään huomiota tapaan, jolla kotihoidon kustannusten jakoperusteet muutettiin jälkikäteen v 2015 ´. Lautakunta kehottaa myös varovaisuuteen kustannusten jakoperusteita muutettaessa.
Edellä olevan perusteella on pakko todeta, että vastuuvapautta kotipalvelun
kustannusjakoa koskevasta toiminnasta ei voida myöntää.
Kuntayhtymän tilinpäätös 2014, Tilintarkastuskertomus 2014, Yhteenveto
tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta ja Tarkastuslautakunnan
arviointikertomus 2014 jaetaan esityslistan mukana.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Kj
Pöytäkirja
§ 99
11/2015
184
01.06.2015
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tilinpäätös hyväksytään ja vastuuvapaus hallinnolle myönnetään muilta osin
paitsi kotipalvelun kunnittaisten kustannusten uudelleenjakoa ja siinä tapahtunutta menettelyä koskevalta osalta.
Kuntayhtymän tilintarkastuskertomus hyväksytään muilta osin, paitsi siltä
osin, missä väitetään hallinnon toimineen jäsenkuntien valtuustojen päätösten mukaisesti ja sen kohdan osalta, jossa esitetään vastuuvapauden myöntämistä hallinnolle kaikilta osin. Vastuuvapauden myöntämistä ei hyväksytä
kotipalvelun kustannusjaon muuttamista koskevilta osin.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan kunnanjohtajan esityksen ja
esittää kunnanvaltuustolle, että Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tilinpäätös
hyväksytään ja vastuuvapaus hallinnolle myönnetään muilta osin paitsi
kotipalvelun kunnittaisten kustannusten uudelleenjakoa ja siinä tapahtunutta menettelyä koskevalta osalta.
Kuntayhtymän tilintarkastuskertomus hyväksytään muilta osin, paitsi siltä
osin, missä väitetään hallinnon toimineen jäsenkuntien valtuustojen päätösten mukaisesti ja sen kohdan osalta, jossa esitetään vastuuvapauden myöntämistä hallinnolle kaikilta osin. Vastuuvapauden myöntämistä ei hyväksytä
kotipalvelun kustannusjaon muuttamista koskevilta osin.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 100
11/2015
185
01.06.2015
Lappajärven kunnan omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Lappajärven
Vuokratalojen Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle lainalle
Kh § 100
valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
KT Oy Lappajärven Vuokratalot Oy:n hallitus on pitänyt kokouksen
26.5.2015. Hallitus pyytää Lappajärven kunnalta omavelkaista takausta
350.000 euron lainaan, jolla on tarkoitus maksaa Lappajärven Osuuspankin
käyttöluottoa, järjestellä ARA:n lainoja sekä maksaa mahdollinen
Timontaavin kauppahinta Lappajärven seurakunnalle. Loppuosalla
kunnostetaan vuokra-asuntoja.
Laina on kilpailutettu ja edullisimman tarjouksen teki Kuntarahoitus Oyj.
Tarjous on seuraava:
Luoton määrä:
350.000,00 euroa
Laina-aika:
20 vuotta
Korkoindikaatio:
13.5.2015 1,369 % p.a. sisältäen marginaalin
Luoton lyhennysohjelma: tasalyhennys puolivuosittain
Luoton vakuus:
Lappajärven kunnan omavelkainen takaus.
Muut kulut:
ei muita kuluja
Muut lainaehdot käyvät ilmi esityslistan liitteenä jaetusta Kuntarahoitus
Oyj:n tarjouksesta, pvm. 13.5.2015.
Kj
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle Lappajärven kunnan
omavelkainen takauksen myöntämistä Kiinteistö Oy Lappajärven
Vuokratalojen Kuntarahoitus Oyj:ltä esittelytekstissä mainituin ehdoin,
pääomaltaan 350.000,00 euron, saamalle lainalle.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan kunnanjohtajan esityksen ja
esittää kunnanvaltuustolle Lappajärven kunnan omavelkainen takauksen
myöntämistä Kiinteistö Oy Lappajärven Vuokratalojen Kuntarahoitus
Oyj:ltä saamalle pääomaltaan 350.000 euron lainalle esittelytekstissä
mainituin ehdoin.
Esteellisyys
Eero Ahvenniemi ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui
kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Kunnanhallitus
Pöytäkirja
§ 101
11/2015
186
01.06.2015
Kiinteistö Oy Lappajärven Vuokratalojen luoton maksuehtojen muuttaminen
Kh § 101
valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Lappajärven Vuokratalojen hallitus on kokouksessaan 26.5.2015 päättänyt
pyytää Nordean luoton, nro 111420-6007162, maksuohjelman
muuttamiseen Lappajärven kunnan hyväksymistä.
- Luoton jäljellä oleva pääoma on 610.000 euroa
- 27.5.2015 lyhennys jätetään väliin
- 27.5.2016 alkaen tasalyhennykset 30.500 eur kerran vuodessa
- 27.5.2035 päättyvää lainaa-aikaa ei jatketa
- Lainan korko eb 12 kk + 0,90 % säilyy ennallaan
- Järjestelypalkkio muutoksesta on 300 eur
- Uudelle maksuohjelmalle täytyy saada takaajan eli Lappajärven kunnan
hyväksymispäätös/allekirjoitus.
Kj
Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi Kiinteistö Oy
Lappajärven Vuokratalojen Nordean luoton 111420-6007162
maksuohjelman muuttamista esittelytekstin mukaisesti.
Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh.
(06) 2412 5611 tai 044 3699 611.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan kunnanjohtajan esityksen ja
esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi Kiinteistö Oy Lappajärven
Vuokratalojen Nordean luoton 111420-6007162 maksuohjelman
muuttamisen esittelytekstin mukaisesti.
Esteellisyys
Eero Ahvenniemi ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui
kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 102
11/2015
187
01.06.2015
Ilmoitusasiat
Kh § 102
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Kj
Päätös
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kansaneläkelaitoksen päätös kunnan järjestämän työterveyshuollon
kustannusten korvaamisesta v. 2014
Metsäliiton selvitys Metsäliitto Osuuskunnan kunnalle maksamista
osuuskoroista vuodelta 2014
Suomen Kotiseutuliiton vuosikertomus 2014
Ympäristöministeriön ja valtiovarainministeriön kirje kuntien hallituksille, tekniselle toimelle ja rakennusvalvontaviranomaiselle valtakunnallisesta kulttuuriympäristöstrategiasta ja sen toimeenpanosuunnitelmasta
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen pöytäkirjan otteet 21.4.2015: § 47 Lappajärven toimintakeskuksen kiinteistöä koskevat ratkaisut ja § 53
Lappajärven Joelinkodin vuokran määrääminen.
Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintajaoston pöytäkirja 27.3.2015
E-P:n sairaanhoitopiirin yhtymähallituksen pöytäkirja 18.5.2015, jossa on päätetty mm. jäsenkuntalaskutuksen alentamisesta 2 %:lla heinäkuun alusta lukien
8.
Teknisen lautakunnan pöytäkirja 12.5.2015
9.
Sivistyslautakunnan pöytäkirja 21.5.2015
10. E-P.n huhtikuun työllisyyskatsauksen mukaan Lappajärven työttömyysaste oli 8,9, koko Järviseudun 10,0 ja Etelä-Pohjanmaan 10,3.
11. E-P:n liiton kulttuurilautakunnan pöytäkirja 12.5.2015
12. Kauhavan kaupungin lausuntopyyntö lentokentän alueen osayleiskaavasta. Lausuntoa pyydetään 18.6.2015 mennessä.
13. Kehittäjälautakunnan pöytäkirja 20.5.2015.
14. Lappajärven 150-vuotishistoriikkia valmistelevan työryhmän muistio
28.5.2015
15. Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy:n yhtiökokouskutsu 3.6.2015
kokoukseen
16. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymävaltuuston esityslista 8.6.2015
17. Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston pöytäkirja 11.5.2015
18. Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen pöytäkirja 18.5.2015
19. Järviseudun koulutuskuntayhtymähallituksen pöytäkirja 21.5.2015
20. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhtymävaltuuston esityslista
16.6.2015 kokoukseen.
21. Oikeusministeriön kirje 13.5.2015, joka koskee eduskuntavaalien
2015 johdosta kunnille suoritettavaa kertakorvausta vaalimenoista,
joka on 2,10 € jokaiselta lainvoimaiseen äänioikeusrekisteriin otetulta
kunnan asukkaalta, kuitenkin vähintään 2.400 €. Korvausten
yhteismäärä on 8.887.218 €.
22. KEVAn kirje 28.5.2015, jossa ilmoitetaan KEVAn valtuuskunnan ja
hallituksen päätökset tammi-toukokuulta 2015.
Merkitään tiedoksi.
Merkittiin tiedoksi.
Lappajärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
11/2015
188
01.06.2015
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen pe- Koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa, kuntalain 91 §:n nojalla seuraavista päätöksistä
rusteet
ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta:
Pykälät
90, 93 - 102
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom. nojalla kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin
päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
Pykälät
88, 89, 91, 92
HallintolainkäyttöL 5 §:n / muun lainsäädännön nojalla seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
Pykälät ja valituskieltojen perusteet
OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OikaisuvaatimusViranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax:
viranomainen ja -aika Lappajärven kunnanhallitus, Maneesintie 5, 62600 LAPPAJÄRVI
[email protected] , fax 06-2412 5699
Pykälät
88, 89, 91, 92
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.
Hankintarajan ylittävään hankintapäätökseen tyytymätön tarjouskilpailuun osallistunut asianosainen voi
hakea päätökseen muutosta Markkinaoikeudelta, osoite:
Markkinaoikeus, PL 118, 00131 HELSINKI
[email protected], fax 010 364 3314
Pykälät -Kirjallinen muutoshakemus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Lappajärven kunta
11/2015
Pöytäkirja
189
VALITUSOSOITUS
Valitusviranomainen ja
valitusaika
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.
Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.
Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax
Vaasan hallinto-oikeus, PL 204, 65101 VAASA, fax 029 56 42760,
[email protected]
Kunnallisvalitus, pykälät
Valitusaika 30 päivää
Hallintovalitus, pykälät
Valitusaika
päivää
Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax
Pykälät
Valitusaika
päivää
Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaika laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.
Oikaisuvaatimus-/
valituskirjelmän sisältö ja toimittaminen
Oikaisuvaatimuskirjelmässä / valituskirjelmässä on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet
Oikaisuvaatimuskirjelmässä /valituskirjelmässä on ilmoitettava oikaisuvaatimuksen tekijän / valittajan nimi ja kotikunta. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän / valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa
tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen / valituksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä / valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle / valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.
Oikaisuvaatimuskirjelmään / valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys oikaisuvaatimus- /
valitusajan alkamisen ajankohdasta.
Oikaisuvaatimuskirjelmään / valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä /
valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen
on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin hallintolain 12 §:ssä / HLL 21 §:ssä säädetään.
Oikaisuvaatimusasiakirjat / valitusasiakirjat on toimitettava oikaisuvaatimus- / valitusviranomaiselle viimeistään oikaisuvaatimus- / valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos oikaisuvaatimus- / valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa viranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä
myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät
perille ennen oikaisuvaatimus- / valitusajan päättymistä.
Lisätietoja
Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain
(701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu (90 € 1.1.2011 alkaen).
Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen
Liitetään pöytäkirjaan
Pöytäkirjan tarkastajat: