Toimintakertomus 2014 sivistyskeskus

Sivistyskeskus
Keskuksen johtajan katsaus
Sivistysjohtaja Matti Sivonen
Sivistyslautakunnan menot alittuivat noin 930.000 euroa ja tuloarvio noin 225.000 euroa.
Tuloarvion alittuminen selittyy kokonaisuudessaan päivähoitomaksujen tulokertymällä.
Päivähoitomaksut alittuivat noin 250.000 euroa. Päivähoitolasten määrä on pienentynyt. Kerttulaan
on vuoden 2014 alussa valmistunut yksityinen palvelusetelipäiväkoti Tenavakatu, jossa on noin 70
paikkaa. Tenavakadun päiväkodissa lähes kaikki lapset ovat raisiolaisia.
Vapaa-aikalautakunnan menot alittuivat noin 160.000 euroa ja tulot noin 220.000 euroa. Tulojen
alittuminen selittyy Uintikeskus Ulpukan tulokertymällä. Valtakunnallinen taloudellinen tilanne
näkyy Ulpukan kävijämäärissä. Erityisesti yritysten ja muiden kuntien uimahallin käyttö on
vähentynyt.
Sivistyskeskuksessa pääsääntöisesti koko henkilökunta joko lomautettiin tai henkilökunta piti
palkattomia vapaapäiviä. Perusopetuksen ja lukion opettajat lomautettiin viideksi päiväksi. Muu
henkilökunta otti pääsääntöisesti palkattomia vapaapäiviä.
Päivähoidossa merkittävää on Kaanaan päiväkodin rakentamisen alkaminen kesällä 2014. Lähes
kaikki Kaanaan päiväkodin lapset voitiin väliaikaisesti sijoittaa Hakinmäessä sijaitseviin
päivähoitoyksiköihin. Leijapuiston ja Kerttulan päiväkodit ovat mukana Molla –hankkeessa, jossa
oppimisen tukena käytetään tabletteja.
Perusopetuksen uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2016. Opetussuunnitelmatyö on
aloitettu keväällä 2014. Syksyllä 2014 jokaisessa koulussa pidettiin tulevaisuuspäivä, jossa
huoltajat ja oppilaat pääsivät mukaan miettimään uutta opetussuunnitelmaa.
Esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa tuli 1.8.2014 voimaan uusi oppilas- ja
opiskelijahuoltolaki. Laissa oppilashuolto jaetaan yhteisölliseen ja yksilökohtaiseen
oppilashuoltoon. Perusopetuksen osalta lain edellyttämä kuntakohtainen opetussuunnitelman
muutos hyväksyttiin sivistyslautakunnassa syksyllä 2014. Uuden lain mukaan koulun tai
oppilaitoksen sijaintikunta voi laskuttaa oppilaan kotikuntia koulupsykologi- ja –kuraattoripalveluista
aiheuttamisperiaatteen mukaan. Uuteen lakiin sisältyy myös määräaikoja koulupsykologi- ja
koulukuraattoripalvelujen saatavuudesta.
Krookilan koulussa paljastui keväällä 2014 sisäilmaongelma. Koulu jouduttiin ottamaan pois
käytöstä. Oppilaat siirrettiin kevääksi Ihalan kouluun. Syksyllä syntynyt tilaongelma ratkaistiin niin,
että neljä Ihalan koulun kuudetta luokkaa siirtyi kauppaoppilaitokselta vapautuneisiin tiloihin.
Kauppaoppilaitokselta sai tilan myös työväenopisto päiväopetustoimintaa varten.
Kauppaoppilaitoksen tiloihin siirtyvät myös Raision teatteri ja keskustan nuorisotila. Tilojen
suunnittelu ja toteutus on aloitettu syksyllä 2014.
Lukiossa on eri tavoin valmistauduttu sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Syksyllä 2014 lukiossa
otettiin käyttöön viisijaksojärjestelmä entisen kuusijaksojärjestelmän sijaan. Muutos toteutui hyvin.
Sivistyspalvelujen merkittävin henkilömuutos tapahtui lukiossa. Lukion rehtori Petri Vuorinen sai
viran Helsingistä. Hän aloitti uudessa tehtävässä 1.8.2014.
Nuorisopalveluissa saatiin syksyllä 2014 käyntiin nuorisotakuuseen sisältyvä etsivä nuorisotyö.
Hankerahoituksella voitiin palkata kaksi etsivää nuorisotyöntekijää. Etsivää nuorisotyötä tehdään
yhteistyössä Ruskon kunnan kanssa. Keväällä 2014 yritimme yhteistyötä myös Turun kaupungin
kanssa, mikä maantieteellisesti ja toiminnallisesti olisi ollut hyvä ratkaisu, mutta yhteistyöhän ei
päästy. Nykyinen malli on hyvä ja toimiva.
Tulevia painopisteitä
Esiopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatussuunnitelman päivitys
Perusopetuksen opetussuunnitelma, oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Lukion järjestämislupa, sähköiset ylioppilaskirjoituksen, opetussuunnitelmatyö
Vapaan sivistystyön järjestämislupa, päiväopetuksen kehittäminen
Vaski-kirjastojen uusi verkkokirjasto, musiikkioppilaitospaikat
Nuorten keskus ”kauppis”, etsivä nuorisotyö
Liikuntaympäristöjen kehittämisohjelman laatiminen
Friisilän koulun toimintakertomus
Tilastoja
Friisilän koulussa on lukuvuonna 2014–2015 yhteensä 279 oppilasta. Koulumme on hyvin
monikulttuurinen, sillä oppilaista n. 20 % on kulttuuritaustaltaan muita kuin suomalaisia. Koulun
oppilaista 250 opiskelee yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan, 14 valmistavassa
opetuksessa ja 15 erityisopetuksen kahdessa pienryhmässä. Tehostetun tuen oppilaita on 36
(heistä 7 on valmistavan opetuksessa) ja erityisen tuen oppilaita 39 (heistä 16 on pienryhmien
erityisoppilaita). Perusluokkia on kaikkiaan 12. Opetusryhmien keskikoko on 20,8 oppilasta.
Koulussa on virkarehtori, 12 luokanopettajaa, 5 erityisluokanopettajaa, englannin kielen
aineenopettaja, kaksi resurssiopettajaa ja tasa-arvo-opettaja. Kaikki luokanopettajat ja
erityisopettajat ovat muodollisesti päteviä. Koulussamme järjestetään bosnian, albanian, thai ja
kiinan kotikielen opetusta.
Koulun toiminta-ajatus
Friisilän koulun tavoite on kasvattaa itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhankintaan sekä
yhteistoimintaan kykeneviä lapsia ja nuoria. Koulussa kehitetään oppilaiden itseluottamusta ja
kannustetaan hyvien perustietojen ja –taitojen hankintaan.
Koulun toiminnasta
Oppilaskunta tukee oppilaiden osallisuutta koulun arjessa. Oppilaskunta kokoontuu viikoittain ja
siinä on jokaisen luokan edustus. Tänäkin toimintavuotena oppilaskunta järjesti Friisilä Talentshown ja luokkien välisen liikuntatapahtuman leikkimielisen kolmiottelun merkeissä. Koulumme
oppilaskunnan hallitus osallistuu Raision lasten ja nuorten parlamenttiin.
Kerhoja järjestetään 1. - 6. luokkien oppilaille. Kerhoissa keskitytään käden taitojen, ilmaisutaitojen
ja liikunnan lisäämiseen oppilaitten iltapäiviin. Tavoitteena on antaa harrastusmahdollisuuksia niille
oppilaille, jotka eivät muuten harrasta aktiivisesti tai joiden kodeilla ei ole taloudellisia
mahdollisuutta tukea lasten harrastuksia. Kerhotyön tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten
syrjäytymistä.
Teemapäivien aiheina olivat keväällä pääsiäinen sekä kotiseutu- ja kulttuuripäivä.
Lauantaityöpäivänä marraskuussa olivat koulumme perinteiset joulumarkkinat, joiden valmistelu
tehdään yhdessä huoltajien kanssa. Kyseisen päivän aikana vanhemmat ja lapset työstivät myös
materiaalia uuteen 2016 voimaan tulevaan opetussuunnitelmaan
Musiikkiluokkien toiminta oli aktiivista. Luokat järjestivät useita konsertteja niin koulussa kuin
koulun ulkopuolellakin. Kaikkien musiikkiluokkien yhteinen joulukonsertti pidettiin joulukuussa
Martinsalissa.
Tulevaisuuden haasteet
Varppeen päiväkodissa, josta lähes kaikki Friisilän koulun oppilaat tulevat, muista kulttuureista
tulevien osuus on jo lähes 50 %. Tästä isosta muutoksesta johtuen koulussa on jo aloitettu
opettajien kouluttaminen, toimintatapojen kehittäminen sekä opetuksen uudenlainen järjestäminen.
Ihalan koulujen toimintakertomus
Ihalan koulu 320 oppilasta(19 perusryhmää) ja kolme esiopetusryhmää(46 lasta)
Kuudennet luokat toimivat Kauppaopiston toisessa kerroksessa
Konsan koulu 31 oppilasta
Krookilan koulu 46 oppilasta; toimivat Ihalan koulussa vuonna 2014
27 päätoimista opettajaa, 4 sivutoimista opettajaa
Erityisen tuen oppilaiden määrä 10 oppilasta
Tehostetun tuen oppilaiden määrä 18 oppilasta
S2-kielen opetuksessa 21 opetuksessa 21 oppilasta
Kouluympäristön fyysiset puitteet
Krookilan koulun sisäilmaongelmat aiheuttivat koulun toiminnan siirtymisen Ihalan yksikköön.
Krookilan yksikön perusteellisen korjauksen tavoitteena on saada paikat kuntoon kesäksi 2015.
Kuudennet luokat sijoittuivat syksystä 2014 tilanpuutteen tähden Raision Kauppaopiston entisiin
tiloihin koko lukuvuodeksi.
Konsan koulussa tehtiin isompi vesiputkiremontti. Esiopetusryhmien tilanpuute kaupungissa
aiheuttivat kolmannen ryhmän siirtymisen taas vuoden jälkeen Ihalan kouluun. Opetustilojen
jatkuva vaihtuminen ei ole pitemmän päälle kenenkään etu. Pitempiaikainen ratkaisu on nähtävissä
vasta syksystä 2017 oppilasmäärän pienentyessä.
Opiskelu ja opetus
Kolmiportaisen tuen käytännöllistäminen on ollut vuoden tärkeimpiä tavoitteita.
Kieliluokkatoiminnassa olemme saaneet toista vuotta peräkkäin nauttia ammattitaitoisesta
englannin natiiviopettajasta, tätä tarjoaa vapaaehtoisesti eläkkeellä oleva Raisiossa asuva
amerikkalainen rehtori. Resurssituntien avulla olemme pystyneet lisäämään oppilaille ylöspäin
eriyttävää opetusta palkkituntien avulla. Kouluvälkkärien, kummitoiminnan, oppilaskunnan sekä
vanhempainyhdistyksen avustamien tapahtumien kautta saimme taas lisää aktiivisuutta päiviimme.
Kansainvälisessä yhteistyössä Sigtunan Sätunaskolanin kanssa toteutettavat opettaja – ja
oppilaskontaktit ovat hieno lisä arkeen. Opetussuunnitelman 2016 muutokset ovat pohdituttaneet
opettajia ja huoltajia. Sähköisen viestinnän ja opiskelun lisääntyminen on helpottanut monta asiaa,
mutta on luonut myös uusia tavoitteita opettajien ja oppilaiden työskentelyyn.
Henkilökunta
Opettajakunnassa on erilaisten virkavapauksien ja toisten tehtävien suorittamisen tähden ollut jo
muutamia vuosia 4-5 kokoaikaista määräaikaista opettajaa. Tämä aiheuttaa tietenkin lukuvuotta
suunnitellessa omat hankaluutensa erityisesti, koska heidän työaikojaan on jouduttu tiivistämään
kaupungin talousongelmien tähden. Onneksi olemme saaneet pitää samoja opettajia pitkään
tehtävissä kaikesta huolimatta. Iltapäivätoiminnan kanssa yhteiset työntekijät ovat olleet tukena
alkuluokkien toiminnassa. Opettajien astekohtaisissa ryhmissä luodaan näkemystä työyhteisön
yhteisistä tavoitteista ja pyrkimyksistä. Koulussa on yksi vakituinen koulunkäynnin ohjaaja ja
työllistettyjä avustajia ja harjoittelijoita 3-4 kpl vuodenajasta riippuen.
Kaanaan koulun toimintakertomus
Keväällä ja syksyllä 2014 painopisteenä oli erityisesti kehittää oppilaiden sosiaalisia taitoja.
Yleistä
Oppilaita oli 156, perusopetusryhmiä 8 ja koulun tiloissa toimi myös kaksi eskariryhmää.
Oppilasmäärät vaihtelivat luokissa 15-25. Keskimääräinen oppilasmäärä oli luokissa 19,5.
Koulussamme työskenteli luokanopettajia 8, erityisopettaja, resurssiopettaja ja yksi vakituinen
koulunkäyntiavustajaa ja kaksi työllistettyä kouluavustajaa. Koulussamme on ollut eri alan
harjoittelijoita eri oppilaitoksista. Wilman käyttö on edelleen monipuolistunut vuoden aikana.
Uuden Kaanaan päiväkodin rakennustyö on aiheuttanut koulumme arkipäivään erilaisia haasteita.
Paikoitustilasta on kova puute. Oppilaiden käytössä oleva piha-alue pieneni. Rakennustyömaan
liikenne kulkee koulun piha-alueella. Oppilaat ovat kuitenkin kiitettävän hyvin sopeutuneet
poikkeaviin olosuhteisiin ja yhtään vaaratilannetta ei ole syntynyt.
Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan 1.8.2014. Uusia käytänteitä on otettu käyttöön.
Uutta opetussuunnitelmaa pohdittiin yhdessä oppilaiden ja vanhempien kanssa lauantaina
27.9.2014.
Koulussamme on suoritettu vuonna 2014 kerran sisääntulo- ja kerran poistumisharjoitus.
Henkilökunnan turvakävely suoritettiin syksyllä 2014.
Koulun muuta toimintaa vuonna 2014
Resurssiopettaja toimintaa on kehitelty. Tänä vuonna tunteja on käytetty samanaikais- ja
pienryhmäopetukseen. Resurssiopettaja on myös hoitanut läksyparkkitunteja.
Kiva koulu-toiminta ja välkkäritoiminta ovat jatkuneet. Yhteispelihankeen ideat ovat luokissa
edelleen käytössä. Syksystä 2014 1B-luokassa on kokeiltu Askeleittain-ohjelmaa, jota ovat
vetäneet koulupsykologi ja luokan oma opettaja. Kummiluokkatoiminta on kehittänyt oppilaiden
yhteistyö- ja empatiataitoja. Oppilaskuntatoiminta on monipuolistunut. Teemapäiviä ja yhteisiä
juhlia on ollut enemmän ja oppilaat ovat voineet vaikuttaa enemmän koulun arkipäivän toimintoihin.
Kylämummi on edelleen vieraillut lähes viikoittain koulussamme.
Raision Loimun lentopallopelaajat ovat käyneet useaan otteeseen ohjaamassa oppilaita
lentopallossa. Muutamia pelaajia oli mukana kuudennen luokan englannintunneilla kertomassa
englanniksi omasta kotimaastaan ja lentopallosta.
Syyskuussa mieleenpainuvan pyöräilykypäräluennon piti TYKSin teho-osaston sairaanhoitaja
Patricia Bertényi. Keväällä oppilaat saivat nauttia Teatteri Isokarhun näytelmästä.
Järjestimme Unicef-kirpputorin yrittäjyyshengessä. Tuotto lahjoitettiin Unicefille. Kuudes luokka
järjesti diskoja koulun oppilaille yhteistyössä vanhempien kanssa - myös yrittäjyyshengessä.
Kaanaan koulun oppilaat osallistuivat Raision kaupungin koulujen väliseen Kipinää kirjoistalukukisaan. Kaanaan koulun oppilaat voittivat kisan lukemalla jokainen 4-7 kirjaa kahden viikon
aikana. Palkinnoksi koko koulun oppilaat pääsivät katsomaan elokuvan Martin saliin kirjastoon.
Yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa on aktiivista. Olemme olleet yhdessä suunnittelemassa
ja toteuttamassa liikuntasunnuntai-tapahtumia, kodin ja koulun päivää, lauantain toimintapäivää
keväällä ja kerhotoimintaa.
Eskarin kanssa on järjestetty tuleville ensimmäisen luokan vanhemmille yhdessä vanhempainilta.
Koulutulokkaista on välitetty tietoa koulun puolelle yhteisissä palavereissa ja tuleva opettaja on
päässyt eskariin tutustumaan eskarin toimintaan ja tuleviin oppilaisiinsa.
Koulussamme on järjestetty seuraavia kerhoja: kaksi bändikerhoa (toinen vanhempainyhdistyksen
rahoittama), kaksi säbäkerhoa, yksi voimistelukerho ja kaksi käsityökerhoa
(vanhempainyhdistyksen rahoittamia).
Koulumme sai syksyllä 2014 yksitoista iPadia. Vanhempainyhdistys hankki kolme iPadia lisää
oppilaiden käyttöön. Myös Office 365 otettiin käyttöön syksyllä 2014.
3A-luokan oppilaista oli juttu Fölin kotisivuilla joulukuussa. Oppilaat olivat suunnitelleet ajoalustoja
Föli-busseilleen.
Kerttulan koulun toimintakertomus
Oppilasmäärä: 220
Perusluokkien määrä: 12
Opetusryhmien keskikoko: 18.33
Tehostetun tuen oppilaat: 33
Erityisen tuen oppilaat: 3
Koulun toiminta-ajatus
Kerttulan kouluvuosinaan oppilas saa hyvät perustaidot elinikäiseen oppimiseen. Kerttulan koulu
on avoin, monialainen ja monikulttuurinen kouluyhteisö, jossa vallitsee turvallinen, terveellinen ja
kohtelias ilmapiiri. Oppimisympäristö on yhteisöllinen, vuorovaikutuksellinen ja erilaiset oppijat
huomioiva. Monipuoliset työtavat edesauttavat lasten oppimaan oppimista ja kehittymistä hyvät
vuorovaikutustaidot omaaviksi, vastuullisiksi ja itsenäisiksi toimijoiksi.
Kehitämme toimintaamme jatkuvasti tavoitteena laadukas oppiminen ja opetus hyvinvoivassa
kouluyhteisössä. Päämääränämme on vahvistaa jokaisen oppilaamme kykyä toimia omassa
elämässään sekä jatko-opinnoissaan ja tulevassa työelämässä vastuullisena ja aktiivisena
vuorovaikutuksellisena toimijana.
Yleistä
Suomen peruskouluissa siirrytään uuteen opetussuunnitelmaan elokuun alusta 2016. Samalla
siirrytään iso askel yhteisöllisempään koulutyöhön. Suunnittelussa ja toteutuksessa niin koulu- kuin
oppilashuoltotyössäkin tulee ottaa huomioon aiempaa korostuneemmin myös oppilaiden ja
huoltajien osuus sekä näkemykset. Kerttulassa pidettiin uuden opsin suunnittelun merkeissä kodin
ja koulun yhteistyöpäivä la 27.9.2014. Tuolloin kartoitettiin mm. arvoperustaa ja Raision
paikalliseen opetussuunnitelmaan kirjattavia asioita ja kohteita. Kerttulan opettajakunta osallistui
muutoinkin aktiivisesti Raision opetussuunnitelmatyöhön.
Kerttulan lukuvuoden 2014-15 painopistealueeksi nostettiin vuorovaikutus, sillä oppiminen
tapahtuu parhaiten hyvässä vuorovaikutuksessa. Turvallisuuden tunteen syntyminen oppimis- ja
välituntitilanteisiin tiedostetaan olevan erittäin keskeinen osa hyvää koulua.
Opettajien tvt -täydennyskoulutukseen panostettiin erityisesti syksyllä 2014 jo senkin vuoksi, että
kouluun saatiin elokuussa 2014 ensimmäiset ipad - laitteet ja niistä ei ollut juurikaan osana
opetusta Kerttulassa aiempaa käyttökokemusta. Koulun tvt ja ipad -laitteiden varausjärjestelmään
luotiin uusi sähköinen kalenteri tehostamaan reaaliaikaista koneiden varaamista.
Oppilashuoltotyössä siirryttiin uuteen lainsäädäntöön 1.8.2014. Kerttulan koulukohtaista
oppilashuoltosuunnitelmaa työstetään lukuvuoden 2014 -15 aikana siten, että painopistettä
siirretään nykyistä enemmän yhteisölliseen etupainotteiseen työhön nykyisestä yksilökeskeisestä
työstä.
Koulun tilojen remontoimisen kannalta elettiin hiljainen vuosi. Fyysiset puitteet tulevat vaatimaan
Kerttulassa kumminkin jatkuvaa isoakin kunnossapitoa. Koulun piha-alueelle saatiin oppilaskunnan
toiveen mukaan uusi kiipeilypyramidi. Lisäksi pihaturvallisuutta parannettiin suoja-aidalla
Kerttulantien kevytväylän rajaamiseksi pois välituntialueesta. Oppilaiden polkupyörät saivat uuden
pyöräparkkialueen.
Kuloisten koulun toimintakertomus
Tilastoja
Koulun oppilasmäärä on yht. 193 oppilasta. Koulussa on virkarehtori, 9 luokanopettajaa, 4
erityisluokanopettajaa, englannin lehtori, resurssiopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja.
Koulunkäyntiavustajia on kolme. Kaikki opettajat ovat muodollisesti päteviä työtehtäviinsä.
Opetusryhmiä on yhteensä 13, joista 4 erityisen tuen pienryhmiä. Opetusryhmien keskikoot ovat
17,67 opp. ja pienryhmien 8,50 opp. Tehostetun tuen oppilaita on 6 ja erityisen tuen 37.
Toiminta-ajatus
Kuloisten koulun toiminta-ajatuksena on luoda tutussa ja turvallisessa ympäristössä edellytykset
oppilaan levolliselle kasvamiselle ja oppimiselle niin, että oppilaan minäkuvan ja itsetunnon
kehittymistä tuetaan ja erilaisuus hyväksytään. Pyrimme kasvatustyöllämme vahvistamaan
oppilaiden itsetuntoa, kykyä hyväksyä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, taitoa
käyttäytyä hyvin ja luontevasti koulu-yhteisössä ja sen ulkopuolella. Korostamme työssämme
ahkeruuden ja työnteon arvoa ja iloa. Koulun toiminnan tavoitteena on yleis- ja erityisopetuksen
välinen kiinteä ja oppilaiden toisiaan arvostava yhteistyö. Opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä
lukuvuoden aikana opetuksen ja opetusmateriaalin suunnittelussa ja vuosisuunnitelman
toteuttamisessa ja sen arvioinnissa.
Kuloisten koulurakennus. Peruskorjaus valmistui 2012.
Koulun toiminnasta
Syyslukukaudella 2014 jatkoimme KivaKoulu-toimintaa. Tukioppilaat järjestivät kaksi koulupäivän mittaista teemapäivää, oppilaskunta kokoontui säännöllisesti pohtimaan koulun kehittämisasioita oppilaiden näkökulmasta. Koulun kerhotoiminta jatkui aktiivisesti kuuden
seitsemän kerhon voimin. Ystävyyskouluvierailuja emme pystyneet toteuttamaan taloudellisten
leikkausten takia. Kuloisten koulun kodin ja koulun yhteinen lauantaityöpäivä järjestettiin
lokakuussa. Erityisteemana oli Tulevaisuuspäivä, joka nivoutui tulevaan uuteen
opetussuunnitelmaan. Yhteistyö Vanhempainkillan kanssa jatkui myös entiseen tapaan tiiviinä
koulun arjessa ja juhlissa. Killan voimin on järjestetty oppilaille mm. pikkujoulu- ja kevätdiskoja,
avustettu 6. luokkien leirikouluja sekä jaettu joka kevät stipendejä kouluvuoden aikana
kunnostautuneille oppilaille. Perinteinen alkuopetuksen askarteluilta joulukuussa toi koululle yli
sata osallistuvaa aikuista pienten oppilaidemme lisäksi.
Kuloisten koulun 6A-luokka voitti toukokuussa Hese-kisoissa valtakunnan mestaruuden. Lajeina
olivat sukkulaviesti 12 x 60 m, pituushyppy, junnukeihäs sekä kierrosviesti 12 x ratakierros.
Kisat pidettiin Tampereella. Voitto oli Raision koulujen ensimmäinen. Leirikouluja ja opintoretkiä
toteutettiin monipuolisesti. 6B-luokka mm. vieraili Rosalan viikinkikeskuksessa. Koulun
läksyparkkeja lisättiin. Pelastautumisharjoituksia pidettiin kaksi lukuvuoden aikana.
Henkilökunnasta osa kouluttautui mm. Hätäensiaputaidoissa. Turvallisuusasiat (mm.
turvakävelyt oppilaille ja henkilökunnalle) olivat korostetusti esillä lukuvuoden aikana.
Tulevaisuuden haasteet
Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016 sisältäen mm. uuden tuntijaon. Myös
lisääntyvän sähköisen opetusmateriaalin käyttö/henkilökunnan koulutus asettaa tulevaisuudelle
omat haasteensa.
Tahvion ja Tikanmaan koulujen toimintakertomus
Tahvion koulun oppilasmäärä oli 126 ja Tikanmaan koulun 71 oppilasta. Opetusryhmiä oli
yhteensä 12 mukaan lukien Tikanmaan koululla toimiva luokkamuotoinen erityisopetuksen
pienryhmä. Luokkien keskikoko oli 17 oppilasta. Erityisen tuen oppilaista integroituja oli 2 ja
pidennetyllä oppivelvollisuudella 8. Maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli 8.
Koulun toiminta-ajatus
Yhdessä kotien kanssa pyrimme luomaan turvallisen ja tasapainoisen oppimis- ja
kasvuympäristön. Opetuksemme keskeisenä tavoitteena on antaa oppilaille vankat perustiedot ja taidot. Yhteistyötaitojen kehittäminen ja terveiden elämäntapojen edistäminen kuuluu kaikille
kouluyhteisömme jäsenille. Tavoitteenamme on myös oppilaiden osallisuuden vahvistaminen
ajanmukaisten opetusmenetelmien, monipuolisten työtapojen sekä oppilaskuntatoiminnan avulla.
Koulun toiminnasta
Koulumme teemana oli ”100 –vuotias Tahvion koulu”. Juhlia vietettiin
soihtukulkueena kävellen Tikanmaan koululta Tahvion vanhan koulun
pihalle, jossa järjestettiin ulkojuhla. Juhlan jälkeen oli mahdollisuus
tutustua oppilastöiden näyttelyyn. Museoluokka kunnostettiin 1940–luvun
henkeen 5. luokkien oppilaiden ja arkeologi Jari Näräsen yhteistyönä.
Kuukauden yhteisillä tunneilla oppilaat
kokoontuivat saliin, jossa vieraili koulumme entisiä opettajia.
Läksyparkki- ja kerhotoiminta jatkuivat vakinaisina toimintoina
kouluissamme. Turvakävelyt suoritettiin henkilökunnan ja oppilaiden
kanssa elokuussa.
Yhteispeli-hanke jatkui. Hankkeen tavoitteena on tukea lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Hankkeessa keskitytään luokan ja työyhteisön toimintatapoihin sekä kodin ja koulun yhteistyöhön.
Koulupäivien aktiivisuutta edistimme pitkillä liikuntavälitunneilla. Tikanmaan koululla oli
aamuparkkitoimintaa klo 8.15 – 9.45. 1.-2.luokkalaisten kanssa toteutettiin kävelevää koulubussia
yhteistyössä vanhempien kanssa. Molempien koulujen puolella oppilaskunta toimii aktiivisesti.
Koulumummi vieraili säännöllisesti Tikanmaan koululla. Yhteistyö Hakinmäen päiväkodin kanssa
jatkui aikaisempien vuosien tavoin. Nuorten Kotkien järjestämä iltapäiväkerhotoiminta järjestettiin
Tikanmaan koulun tiloissa.
Tikanmaan koululla aloitettiin iPad – käyttö keväällä ja Tahviossa syksyllä 2014.
Vanhempainyhdistyksemme TahTi toimi aktiivisesti järjestämällä mm.
pyöräilytapahtuman, Halloween -diskon sekä sirkuskoulun vierailun. TahTi tuki
täyttämällä luokkien välituntivälinekoreja sekä hankkimalla kirjoja
oppilaskirjastoon. He rahoittivat oppilaiden kevätretkeä ja jakoivat stipendejä.
Olimme Padisessa ystävyyskouluvierailulla 5 opettajan ja 25 oppilaan voimin 7.9.5.2014. Vierailun aikana tutustuimme Padisen historiaan ja vietimme yhteistä
aikaa Padisen koulun oppilaiden ja opettajien kanssa luontoaiheiden ja liikunnan
merkeissä.
6.luokkien oppilaat olivat toukokuussa 2014 kummitehtaamme kustantamana Heurekassa.
5.luokan oppilaat olivat esiintymässä Raisio Oyj:n eläkeläisten joulujuhlissa Tiernapoikaesityksellään. Esitystä tilattiin myös perhepalveluiden joulujuhliin sekä vanhusten palvelutaloihin.
Kaupunkiuutisten järjestämän kuusikilpailun voittivat Tahvion koulun 3. ja
5.luokkien oppilaat. Kuusi koristeltiin kierrätysmateriaaleja käyttäen.
Vaisaaren koulun toimintakertomus
Vaisaaren koulun oppilasmäärä oli 786 oppilasta. Erityisen tuen luokkamuotoisissa pienryhmissä
oli yhteensä 36 oppilasta. Yleisopetuksessa oli 38 luokkaa, mukaan lukien joustavan
perusopetuksen ja lisäopetuksen luokat. Jokaisella vuosiluokalla oli oma musiikkiluokka,
urheiluluokka ja englannin kielipainotteinen luokka. Yleisopetuksen perusluokkien keskimääräiset
ryhmäkoot olivat 7. luokilla 21,1 oppilasta, 8. luokilla 21,0 oppilasta ja 9. luokilla 19,2 oppilasta,
koko koulun osalta keskimäärin 20,4 oppilasta.
Vuoden 2014 toiminnan perusta muodostui opetussuunnitelmatyön aloittamisesta ja uuden
oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaantulosta 1.8.2014 alkaen. Opetussuunnitelmatyöhön
orientoiduttiin 8.3.2014 olleessa veso-koulutuspäivässä, jossa kirjoitettiin Vaisaaren uutta tarinaa
2016. Koulutuspäivän aikana mietittiin mm. työhyvinvointia, ryhmäytymistä, yhteisöllisyyttä sekä
osaamiseen, tiedottamiseen ja johtamiseen liittyviä asioita. Varsinainen opetussuunnitelmatyö
aloitettiin valitsemalla kuntakohtaiseen työryhmään neljä edustajaa. Työn koordinointiin valittiin
erityisopettaja Marja Kanervisto koulustamme. Uusi oppilashuoltolaki velvoitti meitä ainoastaan
tarkentamaan koulumme omaa, jo toteutuvaa oppilashuoltomallia.
Opetussuunnitelmatyöhön liittyen lauantaina 4.10. toteutettiin kodin ja koulun yhteinen päivä.
Huoltajilla, oppilailla ja opettajilla oli päivän aikana mahdollisuus vaikuttaa tulevaan
opetussuunnitelmaan. Kyseisenä päivänä näytettiin kaikille lehtori Maarit Rainion suunnittelema ja
yhdessä oppilaiden kanssa toteuttama video, OPS-JOUKKUE OLEMME ME. Videosta olemme
saaneet paljon kiitosta ja se on herättänyt mielenkiintoa aina opetushallitusta myöten. Olemme
ylpeitä voidessamme esitellä koulussa tehtävää työtä ja toimintakulttuuria tällä tavalla. Saatoimme
tuoda esille niitä asioita, joita painotetaan koulujen toiminnassa uuden opetussuunnitelman tullessa
voimaan 1.8.2016. Video on nyt ladattuna Youtubeen, josta sen löytää haulla ops-joukkue olemme
me. Olimme erittäin tyytyväisiä onnistuneen päivän järjestelyistä sekä vuorovaikutteisesta
ilmapiiristä, joka koulussa vallitsi päivän aikana.
Kansainvälistä toimintaa koulussa on toteutettu mm. Erasmus – vaihdossa olevien vaihtooppilaiden vierailuilla. Keväällä 2014 vierailija tuli Ghanasta/ Espanjasta. Venäjän lukijat vierailivat
Kingisepissä toukokuussa. Lokakuussa vieraili opettajia Englannista tutustuen matematiikan
opetusmenetelmiin ja opettamiseen. Marraskuussa oli vieraana iso ryhmä pietarilaisia opettajia ja
rehtoreita tutustumassa Vaisaaren koulun toimintaan. Molemmat vierailijaryhmät antoivat hyvää
palautetta koulumme toiminnasta, osaamisesta ja joustavuudesta.
Vaisaaren koulun ja kirjaston yhteinen hanke, Elämäni sävelet, mahdollisti oppilaille rap-artisti
Palefacen ja hip-hop –ryhmän, Ronskibiitin esitykset sekä rap-työpajan, jonka vetäjänä toimi rapartisti Chydeone.
Valitettavasti opettajien koulutuspäivät käytettiin opettajien lomautuksiin, mikä on vaikuttanut
negatiivisesti koulun toimintaan sekä opetussuunnitelmatyön toteuttamiseen toimintavuoden 2014
aikana.
Raision lukion toimintakertomus
Raision lukion opiskelijamäärä oli syyslukukauden alkaessa 432 + 48 aineopiskelijaa
(kaksoistutkinnon opiskelijoita). Lukion opiskelijamäärä laski hieman vuodesta 2013, erityisesti
kaksoistutkinnon suorittajien määrä väheni.
Uusia opiskelijoita valittiin yhteishaun perusteella 142. Keskiarvoraja lukioon on ollut
sivistyslautakunnan asettama 7,0.
Ylioppilaskokeisiin osallistui keväällä 192 ja syksyllä 166 opiskelijaa. Keväällä 2014 valkolakin sai
152 opiskelijaa ja syksyn juhlissa lakitettiin 9 opiskelijaa. Ylioppilaskirjoitusten tulokset myötäilevät
valtakunnan keskiarvoa.
Vakinainen opettajakuntamme muodostuu 25 lehtorista ja kahdesta päätoimisesta tuntiopettajasta.
Tämän lisäksi lukiolla on kolme yhteistä opettajaa Vaisaaren yläkoulun kanssa. Yksi vieraitten
kielten opettajista on sivutoiminen tuntiopettaja.
Lukio on viimeiset vuodet valmistautunut sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaslautakunnan
Digabi-hanketta on seurattu tiiviisti ja osallistuttu koulutuksiin. Lukio valmistautuu sähköistämiseen
monin eri tavoin: mm. kehottamalla opiskelijoita tuomaan omat mobiililaitteet kouluun - ja myös
integroimaan tvt:aa opetukseen eri tavoin. Digitiimin 5 opettajaa ovat opastaneet opettajia
muutoksessa aktiivisesti. Lukio ohjaa kaikki opiskelijat suorittamaan koulukohtaisen TVT1 kurssin,
jolla luodaan pohjaa oppimisympäristöjen käyttöön ja jonka aikana opiskelijat kokoavat eri
oppaineista materiaalia omaan sähköiseen portfolioonsa. Syyslukukaudella otettiin käyttöön
Google Apps for Education, joka toimii sähköisenä opiskelualustana ja materiaalin jakopaikkana.
Sähköisen opettajainhuoneen rakentaminen aloitettiin. Lähes kaikissa oppiaineissa pidettiin
koeviikoilla sähköisiä kokeita.
Lukio otti syksyllä 2014 käyttöön 5-jaksojärjestelmän ja muutos on sujunut hyvin ja yllätyksittä.
Lukion keskeiset pedagogiset kehitysalueet ovat toimintavuonna 2014 olleet yhteisöllisyys, erityistä
tukea tarvitsevien opiskelijoiden tuki, yrittäjyys ja tieto- ja viestintätekniikan mielekäs opetus- ja
arviointikäyttö.
Yhteisöllisyys on toteutunut perinteisissä vuotta rytmittävissä tapahtumissa, vanhojen tansseissa
ja abiturienttien penkkaripäivänä. Opiskelijalähtöistä yhteisöllistä toimintaa on ollut
opiskelijakunnan hallituksen suunnittelemat tempaukset: pääsiäismunien metsästys,
pukeutumispäivät, sekä salibandy- ja futsal-turnaukset. Pre Vappu tapahtumassa opiskelijat
yhdessä Rasekon kauppaoppilaitoksen opiskelijoiden kanssa osallistuivat peli- ja
musiikkitapahtumiin. Tammikuussa osallistuttiin Kerttulassa Learn2Work-koulutusmessuille
yhdessä Rasekon ja Naantalin, Mynämäen ja Nousiaisten lukioiden kanssa. Koko yhteisö on
kokoontunut kuuntelemaan tähtivieraiden luentoja. Keväällä tähtivieraina olivat Aalto-yliopiston
neuropsykologian professori Lauri Nummenmaa ja syksyllä Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä.
Syksyllä opiskelijakunta otti kantaa Raision koulutukseen suunnatun rahoituksen
säästösuunnitelmiin. Yhteiskunnallista vaikuttamista opiskelijat saivat harjoitella myös kevään
eduskuntavierailulla, Nuorten ääni ratkaisee –EU-nuorisokonferenssissa, Euroscholatapahtumassa ja eurovaaliehdokkaiden vaalipaneelissa toukokuussa.
Yrittäjyystoiminta on konkretisoitunut entisestään. Raisio on Varsinais-Suomen
yrittäjyysstrategian pilottikuntana ja yhteistyötapaamisia pidettiin useita Varsinais-Suomen
Yrittäjien Johanna Vainion johdolla suunnitellen yrittäjyyskasvatuksen jalkauttamista Raision eri
kouluasteilla. Yrittäjyysopintokokonaisuuden opinnot alkoivat lukiossa syksyllä. Yrittäjän päivänä
5.9. opiskelijat osallistuivat yrittäjyysideakilpailuun.
Opiskelijat osallistuivat NY24h-leireille, Nuorisofoorumiin ja Euroopan nuorten parlamentti tapahtumaan. Lukio järjesti syksyllä opettajankokouksen Logomon tiloissa tutustuen sitä ennen
Logomon yrittäjien toimintaan toimitusjohtaja Päivi Rytsän johdolla. Yhteistyötä tehtiin Raision
yrittäjien kanssa suunnittelemalla tulevaa toimintaa, mm. ope-yrittäjä –tapaamisia, lukio-TETiä,
tähtivierailijoita, mahdollisia kesätöitä opiskelijoille. Raision lukion Senioreiden kanssa alettiin
työstää alumnipäivää.
Erityisopetus, erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tuki, on vakiinnuttanut sijansa lukion
toiminnassa. Oma osa-aikainen erityisopettaja on lukiollemme erittäin tärkeä: yhteisö on niin vahva
kuin sen heikoin lenkki on. Erityisopettaja pystyy tarjoamaan kymmenille opiskelijoille nopeasti
apua opiskelutekniikassa ja oppimisvaikeuksissa. Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan
1.8.2014 ja syksyn aikana työstettiin sen vaatima opetussuunnitelmamuutos ja tehtiin lukion
Opiskelijahuoltosuunnitelma.
Tieto- ja viestintätekniikan opetus- ja arviointikäyttö on ollut vuoden aikana aktiivista. Vuoden
2014 aikana kouluun perustetun 5-jäsenisen Digitiimin johdolla on otettu käyttöön kaikissa
oppiaineissa sähköisen arvioinnin eri tapoja käyttäen eri alustoja kurssikokeiden tai niiden osioiden
toteuttamiseen. Syksyllä 2. jakson koeviikolla toteutettiin laaja sähköisten kurssikokeiden kokeilu,
joka sai runsaasti huomiota sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Kokeilusta kerättiin palautetta
sekä opiskelijoilta että opettajilta. Digitiimi on järjestänyt vertaistukea ja koulutusta sekä Raision
että Naantalin lukion opettajille. Vuoden aikana on testattu erilaisia tietokoneita ja suunniteltu
toimintatapoja siirryttäessä sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Digitaalinen oppimateriaali on otettu
muutamissa oppiaineissa kurssikäyttöön.
Opiskelijat tekemässä sähköistä kurssikoetta.
Raision työväenopiston toimintakertomus
Vuonna 2014 opiston tarjoamia koulutus- ja harrastuspalveluja käytti 4319 henkilöä, joista alle 16vuotiaita oli 456. Opisto järjesti 487 kurssia noin 46 eri toimipisteessä. Opetustunteja oli Raisiossa
5399, Maskussa 1075, Ruskolla 713, Mynämäellä1783 ja Nousiaisissa 816, yhteensä 9786 tuntia.
Toteutuneiden opetustuntien määrän laskusta huolimatta opiskelijoiden kokonaismäärässä
tapahtui pientä kasvua edellisvuoteen verrattuna. Positiivista oli erityisesti lisääntynyt lasten ja
nuorten opiskelijoiden osuus, joka vuonna 2013 oli 387 ja nousi nyt yli neljänsadan. Myös
kurssilaisten määrä (8733) nousi ylittäen mainittavasti vuoden 2013 (8045) tason. Eri alojen ja
oppiaineiden tuntiopettajia oli 98, päätoimiseen henkilöstöön kuuluvat palvelusihteeri, rehtori ja
suunnittelijaopettaja.
Raision työväenopiston koulutuksen keskeiseen tavoitteeseen tukea tietoyhteiskuntakehitystä ja
edistää aktiivista kansalaisuutta vastattiin monipuolisesti ja tehokkaasti eSeniori-hankkeessa, jonka
päätavoite on parantaa monikunnallisen opiston toiminta-alueella asuvan senioriväestön
tietoteknistä osaamista. Hankkeessa suunniteltiin ja pilotoitiin eSeniori-kurssikokonaisuus sekä
laadittiin kurssien tueksi selkokielistä tukimateriaalia, joka on julkaistu hankkeen verkkosivuilla
(www.eseniori.net). Kurssien lisäksi järjestettiin kaikille avointa opintoneuvontaa, suunniteltiin ja
järjestettiin verkkopalveluja koskevia infotilaisuuksia yhteistyössä kirjastojen ja paikallisten
pankkien kanssa sekä osallistuttiin järjestäjätahona valtakunnalliseen SeniorSurf-tapahtumaan.
Hankkeen myötä yhteistyö paikallisten eläkeläisjärjestöjen ja muiden toimijoiden (mm. Hulvelan
Helmi) kanssa lisääntyi merkittävästi. Tieto- ja viestintätekniikan opetuksessa uutta olivat myös
Tikas-kurssit. Tikas on erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden TVT-taitojen oppimiseen kehitetty
pedagoginen koulutusmalli, jonka tavoitteena on tarjota helpompi ja yksilöllisempi tapa oppia
tietotekniikkaa. Opiston suunnittelijaopettaja on suorittanut Tikas-ohjaajakoulutuksen.
Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osatavoitteeseen puolestaan pyrittiin uudistamalla lasten
kursseja, päivittämällä aikuisten liikuntakurssitarjontaa (Nivelten iloksi –jumppa, Piloxing,
kahvakuula ja kuntotanssi) sekä yhteistyössä Turun Seudun Nivelyhdistys ry:n kanssa
toteutettavan luentosarjan kautta. Uudet eri-ikäisten lasten kokkikurssit, lasten lattariliikunta ja
lastentanssikurssi sekä Kerttulan koulussa käynnistynyt aikuinen-koululainen –puutyökerho saivat
erittäin hyvän vastaanoton. Yleisöluennoista ylivoimaisesti suosituin oli maalaislääkäri Tapani
Kiminkisen alustus aiheesta ”Puukkoa vai puntaria”. Martinsalissa 4.9.2014 järjestellä luennolla oli
258 kuulijaa.
Opettajille järjestettiin laajasti TVT-aiheista täydennyskoulutusta Osaava-rahoituksella toteutetun
INNO-OPISTOT –hankkeen puitteista. Hanke oli ILO OPPIA! –opistoverkoston yhteishanke, jonka
tavoitteena oli edistää alueellista opistoyhteistyötä, kehittää opistoverkoston viestintää sekä tukea
henkilöstön osaamista ja hyvinvointia. Osaava-hankkeen päätyttyä opettajien täydennyskoulutusta
ja opistojen kurssitarjonnan kehittämistä jatketaan opetushallituksen Auralan kansalaisopistolle
(koordinaattori), Naantalin opistolle ja Raision työväenopistolle myöntämän 25 000 euron laatu- ja
kehittämisavustuksen turvin. Erilaiset tavat opettaa ja oppia –hankkeessa tavoitteena on kehittää ja
ottaa käyttöön uusia oppimisympäristöjä, opetusmenetelmiä ja vertaisoppimista em. kolmen
opiston yhteistyönä.
Varhaiskasvatuksen toimintakertomus
Toimitilat ja hallinto
Raisiossa varhaiskasvatusta toteutetaan päiväkodeissa (15 toimipaikkaa),
ryhmäperhepäivähoitokodeissa (4 toimipaikkaa sekä kaksi varahoitoyksikköä) ja
perhepäivähoidossa (40 hoitajaa omassa kodissaan). Lisäksi Kuloisten päiväkodin yhteydessä on
avoimen varhaiskasvatuksen toimintana kaksi kerhoa ryhmälle, joissa on yhteensä 30 lasta.
Esiopetusryhmät toimivat Kerttulan, Ihalan, Kaanaan ja Friisilän kouluissa sekä kaikissa
päiväkodeissa lukuun ottamatta Vaisaaren, Huvikummun ja Kuloisten päiväkoteja. Esiopetukselle
laadittiin uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukainen yhteinen toimintamalli.
Tulosalueen johtajana toimii päivähoidon johtaja. Varhaiskasvatuksen palvelusihteeri on yhteinen
sosiaali- ja terveyskeskuksen kanssa.
Päiväkotien ja perhepäivähoidon sekä kerhotoiminnan johtamisesta vastaa seitsemän hallinnollista
päiväkodinjohtajaa, kaksi perhepäivähoidon ohjaajaa sekä yksi vastuu lastentarhanopettaja. Yksi
päiväkodinjohtajista vastaa myös koko varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
Henkilökunnan lomautukset ja niistä aiheutuvat lapsiin ja henkilökuntaan kohdistuvat toimenpiteet
ja järjestelyt työllistivät esimiehiä keväällä ja kesällä.
Kaanaan lastentarhan toiminta loppui 31.5.2014. Uudisrakentaminen alkoi heti kesäkuussa
vanhojen rakennusten purkamisella. Lapset sijoitettiin vanhempien toiveiden mukaisesti
pääasiassa Hakinmäen päiväkotiin, esiopetus säilyi edelleen Kaanaan koulun tiloissa.
Lasten määrä
Päiväkotihoito
Esiopetus
+
päivähoito
vain
esiopetus
Ryhmäperhepäivähoito
Perhepäivähoito
Kotihoidontuki
Yksityisen
hoidon tuki
Yhteensä
633
224
42
52
149
376
77
1 553
Palveluseteliasiakkaiden määrä kasvoi vuoden aikana, kun Raisioon avautui vuoden alussa
yksityinen päiväkoti Tenavakatu, jonka asiakasmäärän ja kustannusten kehitys on alla olevassa
taulukossa:
Elokuu
eurot yhteensä
Syyskuu Lokakuu
73327,7 81687,4
84239,42
Marraskuu
Joulukuu
85514,18 90694,37
lapset yhteensä
101
105
110
114
116
keskiarvo € /lapsi
726
778
766
750
782
Yksityisten palvelujen määrää lisäsi myös yksityisen ryhmäperhepäivähoidon lisääntyminen
Kaanaassa, jossa samalla tuottajalla on kaksi erillistä ryhmäperhepäivähoitokotia. Hoitopaikkoja on
20. Perheet saavat tähän palveluun yksityisen hoidon tuen sekä kuntalisän.
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnasta
Toiminta päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa perustuu Raisio kaupungin
varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä esiopetuksen osalta Raision kaupungin esiopetuksen
opetussuunnitelmaan.
Yksi erityislastentarhanopettajan sijaisuus on ollut täyttämättä koko vuoden. Tämä on aiheuttanut
haasteita erityislastentarhanopettajan työpanoksen riittävyyteen sekä varhaiskasvatuksen että
esiopetuksen tarpeisiin.
Raision kaupungin valtuuston edellyttämää Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmatyötä ei ole
aloitettu, koska suunnitelmatyössä halutaan ottaa huomioon valmisteilla olevan
varhaiskasvatuslain mahdolliset vaatimukset. Varhaiskasvatuksen kehittämistyötä on kuitenkin
jatkettu pienryhmätoimintaa syventämällä, pihapedagogiikkaa kehittämällä ja varhaiskasvatuksen
laatukäsikirjan työstämisellä.
Vuoden aikana on järjestetty erilaisia tapahtumia, joihin päiväkoti- ja perhepäivähoitolapset ovat
osallistuneet. Tapahtumia ovat olleet mm. Temput- ja tohinat –tilaisuus Kerttulan liikuntahallissa,
Rasekon Naantalin yksikön lähihoitajaopiskelijoiden järjestämät toiminta-aamupäivät
oppilaitoksessa ja esikoululaisten ohjattu luistelutilaisuus jäähallissa. Tanssija Jonna Ahonen kiersi
päiväkodeissa esittämässä ”Neiti Ida” –nimistä tanssiesitystä syksyllä Suomen kulttuurirahaston
myöntämän apurahan turvin.
Kerttulan ja Leijapuiston esiopetusryhmät ovat osallistuneet Molla-hankkeeseen, jossa käytetään
tietotekniikkaa oppimisen tukena. Osana hanketta on lasten käyttöön hankittu mm. tabletteja
oppimisen tueksi.
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut
Kirjastopalvelut
Kirjastopalveluissa vuodesta 2014 selvittiin melko hyvin huolimatta haastavasta tilanteesta, johon
vaikuttivat lomautukset ja vapautuneiden tehtävien täyttämättä jättäminen. Vaikka asetettuja
lainaus- ja käyntitavoitteita ei täysin saavutettu, oli myönteistä, että kirjaston laina- ja käyntimäärät
kääntyivät pieneen kasvuun kirjaston aukioloaikojen supistamisesta huolimatta (kokonaislainaus
+0,1 %, kirjojen kokonaislainaus +1,2 %, fyysiset käynnit +1,2 %, lainaajat yhteensä +3,9 %). Ilmiö
on tuttu myös aiemmilta vuosilta; taloudellisesti haastavat ajat ja kasvava työttömyys kasvattavat
kirjastojen käyttöä.
Erityisen ilahduttavaa oli lasten ja nuorten kirjalainojen kasvu (lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden
lainaus + 2,5 %, lasten- ja nuorten tietokirjojen lainaus +3,3 %). Kirjaston useamman vuoden
jatkunut määrätietoinen työ lasten ja nuorten lukuharrastuksen lisäämiseksi tuntuisi tuottaneen
tulosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansallisten linjausten sekä omien tavoitteidensa mukaisesti kirjasto
on kehittänyt toimintaansa yhä enemmän kuntalaisten yhteisenä tilana. Tavoitteena on tarjota
mielenkiintoisia, sivistäviä ja virkistäviä lainattavia aineistoja, mutta myös paljon ajankohtaisia ja
aineistoja avaavia näyttelyitä, tapahtumia ja tilaisuuksia. Tämä näkyy myös kävijämäärien
kasvussa.
Yhteistyö koulujen, päiväkotien, vanhuspalvelujen sekä yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa
on jatkunut tiiviinä, ja osaltaan mahdollistanut laajan tapahtumatuotannon. Uutena
yhteistyömuotona aloitettiin syksyllä 2014 perhepalvelujen kanssa Lainaa perhevalmentaja
kirjastosta –toiminta, joka on saanut erittäin hyvän vastaanoton.
Viime vuoden laajoja, yhdessä eri yhteistyökumppanien kanssa järjestettyjä tapahtumia olivat mm.
perhepalveluiden Päivä perheelle – tapahtuma, ikäihmisille suunnattu Seniorisurf 2014 sekä
Raision aikuiskoulutuskeskus Timalin kanssa järjestetty maahanmuuttajien kulttuureja esittelevä
Maailmanpyörä. Kirjaston aulagallerian näyttelytoiminta sai kiitosta mielenkiintoisesta
näyttelytoiminnasta ja etenkin esitellessään palkitun suomalaisen 11–Kollektiivin valokuvia. Suurta
kiinnostusta herätti myös kirjaston kesänäyttely ensimmäisestä suomalaisesta formulakuljettajasta
Leo Kinnusesta.
Kirjasto osallistui monella tavalla Raisio 40 – juhlavuoden tapahtumiin. Suosittuja olivat eri
yhteyksissä esitetyt Raision kaupungin neljä vuosikymmentä –valokuvaesitykset.
Seudullisen joukkoliikenteen Fölin käynnistyminen ja matkalippujen myynti 1.7. lähtien oli suuri
ponnistus kirjaston Yhteispalvelupisteelle. Puolen vuoden aikana Yhteispalvelussa haastateltiin,
tehtiin uudet kortit ja ladattiin kortteja yhteensä 5535 asiakkaalle.
E-aineistojen osuus kirjastojen aineistoista kasvaa, ja niinpä kirjastossa esiteltiin vuoden aikana
monin tavoin Vaski-kirjastojen yhteisiä e-aineistoja ja opastettiin esimerkiksi tablettitietokoneiden
käytössä ja e-kirjojen latauksessa.
Kulttuuripalvelut
Raision museo Harkko juhlisti näyttelytoiminnassaan Raision 40-vuotista kaupunkitaivalta. Vuoden
aikana museon väliaikaisissa tiloissa kaupungintalolla järjestettiin seitsemän näyttelyä, kaikkien
keskiössä paikallisuus (Raisio 40 vuotta kaupunkina, Tiedän paikan armahan – Eero Rantasen
säätiön kokoelmanäyttely, Raision kuvataidekoulu, Sota-ajan muistoja yhteistyössä Raisio-seura
ry. ja Raision sotaveteraanit ry:n kanssa, Handmade in Raisio II, arkeologinen näyttely Juuret ja
Missä kuljin kerran – Eero Rantasen säätiön kokoelmanäyttely). Harkon näyttelyissä oli vuoden
aikana 6 820 kävijää, kasvua edellisvuoteen oli yli 14 %.
Raision museo Harkon hallinnoimat taidekokoelmat kasvoivat 16 teoksella: Raision kaupungin
taidekokoelma 13 teosta, Eero Rantasen säätiön kokoelmat 3 teosta, joista Tiina Vainio Ajan Rajat
–niminen teos valmistui kirjastolle. Museopedagoginen työ jatkui Kulttuurireitin mukaisesti, Harkon
opastuksissa ja tilaisuuksissa kävi 1 260 henkilöä.
Arkeologian harrastajien toiminta toi esiin kaksi entuudestaan tuntematonta
muinaisjäännöskohdetta. Vehonpellolta paljastui merkkejä kivi- ja pronssikauden vaihteen ja
rautakauden loppupuolen asutuksesta. Yksi pellon hienoimpia löytöjä on arabialainen hopearaha.
Mahittulasta Tuomalan poltto- ja ruumiskalmiston viereiseltä pellolta löydettiin asuinpaikasta tai
kalmistosta kertovia metalliesineitä. Vuoden aikana esiin tulleet löydöt tuovat uutta tietoa Raision
asutuksen synnystä ja kehityksestä.
Kaupungin tavoin myös Raision nuorisosoittokunta juhli 40-vuotissyntymäpäiviään upealla
juhlakonsertilla kaupungintalolla. Kaupungin juhlavuotta muistettiin myös tällä erää viimeisessä
Kylämatkassa, eli Elämää suuressa risteyksessä –muisteludraamassa, jota esitettiin Raision
lukiossa yhtensä 335 hengelle.
Liikunta- ja nuorisopalvelut
Liikuntapalvelut
Liikuntapalvelujen toiminta ja talous 2014 meni aika tarkkaan suunnitelmien mukaan.
Henkilöstötilanne säilyi ennallaan resurssien osalta. Yksi kentänhoitaja Jäähallipalveluista jäi
eläkkeelle ja vakanssi saatiin täyttää sisäisen haun jälkeen jo aiemmin sijaisena toimineella
kentänhoitajalla. Toisen liikuntasuunnittelijan työvapaa jatkuu ja sama sijainen jatkaa.
Palvelusihteerin vakanssi saatiin myös täyttää vakinaisesti. Liikuntapalvelujen henkilöstötilanne oli
pitkästä aikaa vakaa. Edelleen liikuntapaikkapäällikön puute näkyy arkijohtamisessa.
Liikuntapaikkojen henkilöstö tarvitsee enemmän esimiestukea hoitopalvelujen suunnitteluun ja
koordinointiin. Lomautusten vaikutukset näkyivät pieninä aukioloaikojen järjestelyinä, mutta se ei
aiheuttanut niin suuria muutoksia kuin edellisvuonna.
Liikuntapaikkojen käyttöasteet ovat säilyneet korkealla tasolla. Ulpukan kävijämäärä jäi hiukan
edellisvuodesta ja suunnitellusta, samoin Jäähallien käyttöaste. Yleisen taloustilanteen vaikutus
näkyy ulkoisten maksavien ryhmien vähenemisenä. Sisäliikuntatilojen ja ulkokenttien käyttöasteet
ja kävijämäärät ovat korkeita. Vuoroja anotaan enemmän kuin voidaan myöntää.
Liikuntapalveluissa tehtiin laajat asiakastyytyväisyysmittaukset. Seurakysely toteutettiin keväällä
2014, jossa tiedusteltiin raisiolaisten seurojen tilannetta ja yhteistyötä Liikuntapalvelujen kanssa.
Kyselyyn vastasi 17 seuraa. Asiakastyytyväisyyskyselyt toteutettiin eri kohderyhmille: Ulpukan
uimarit, kuntosalikävijät ja ohjattujen vesiliikuntaryhmien asiakkaat, seurojen ohjaajat eri tiloissa,
Liikuntahallin kuntosalikävijät ja Liikuntapalvelujen ohjattujen ryhmien asiakkaat. Vastaajia oli
yhteensä lähes 700. Yleisarvio Liikuntapalveluista asteikolla 1 – 5 oli 3,85 eli erittäin hyvä, mutta
parantamiseenkin on varaa.
Liikuntapalvelut osallistuivat monin eri tavoin kaupungin 40-vuotis juhlavuoden tapahtumiin.
Ulpukassa järjestettiin avointen ovien tapahtuma maaliskuussa. Samana päivänä kutsuttiin kaikki
raisiolaiset tänä vuonna 40 –vuotta täyttävät kuntokatsastukseen Kirjastotalolle. Urheiluseurojen
järjestämät isot tapahtumat olivat myös juhlavuoden tunnusten alla mm. Suunnistuksen
Huippuliigan televisioitu kisa vappuna ja Raision Kuulan järjestämät 14- ja 15 –vuotiaitten
yleisurheilun SM-kilpailut Kerttulassa. Vuoden päätteeksi raisiolaisille lapsille ja nuorille sekä
heidän perheilleen järjestettiin Peuhapäivä Ulpukassa.
Kumppanuus seurojen kanssa sujui tiiviisti. Seuraparlamentissa käsiteltiin yhteisiä asioita ja
toteutettiin useita ”Menoa muksuille ” –tapahtumaa Liikuntahallissa. Seurojen kanssa keskusteltiin
ja lisättiin yhteistyötä erityisesti ulkoliikuntapaikkojen hoidossa.
Liikuntainvestoinnit olivat lähinnä kalustoinvestointeja. Ulpukassa uusittiin vanhan tulostaulun tilalle
LED-taulu, joka toimii asiakastiedottamisessa jatkuvasti ja uintikisoissa tulostauluna. Kerttulan
Liikuntahallin äänentoistoon saatiin uudet kaiutinratkaisut, joilla saliäänet paranivat. Ulkokentille
uudistettiin kenttäaitoja. Muut uudistukset olivat lähinnä peruskaluston päivittämistä.
Liikuntapalvelut osallistuivat edelleen Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla –hankkeeseen.
Hankkeessa kehitetään mm. sähköisiä palveluja kunnille, seuroille ja asukkaille sekä henkilöstön ja
urheiluseurojen osaamista koulutuksia järjestämällä. Henkilöstö oli aktiivisesti mukana
seutuyhteistyössä. Päätökset hankeen jatkumisesta tehtiin vuosille 2015 – 16.
Nuorisopalvelut
Nuorisopalvelujen toiminta ja talous toteutui lähes suunnitelman mukaan. Perustoiminta kerhot,
leirit ja retket toteutuivat tarjonnan mukaisesti. Kerhotoiminnan, retkien ja tapahtumien määrästä
hiukan karsittiin henkilöstöresurssien puitteissa. Nuorisotilojen aukioloa lisättiin erityisesti
Mahittulan osalta johtuen yläkouluikäisten kokoontumistarpeista. Henkilöstötilanteessa jouduimme
hieman säätämään sisäisillä järjestelyillä yhdestä työvapaasta ja lomautuksista johtuen.
Nuorisopalvelujen henkilöstö oli aktiivisesti mukana verkostotyössä kaupungin eri yksiköiden
kanssa. Pienryhmätoiminta sekä yhteistyö koulujen, sosiaalipalveluiden ja muiden toimijoiden
kanssa on lisääntynyt. Keväällä järjestettiin Selvä Peli -illat 7. luokkien oppilaille ja heidän
huoltajilleen sekä vanhempien viikon tilaisuuksia yhteistyössä nuorisopalveluiden, Vaisaaren
koulun, sosiaalipalveluiden, poliisin sekä seurakunnan kanssa. Myös uusien 7. luokkien
ryhmäytykset toteutettiin Vaisaaren koululaisille. Alkukesän perinteiset päiväleirit alakoululaisille
vetivät jälleen kahden viikon jaksoissa noin sata lasta kummallekin leirille. Nuorisolain edellyttämä
monialainen verkosto kokosi hallinnon vastuuhenkilöt ohjusryhmään ja käytännön ammattilaiset
operatiiviseen verkostoon. Verkostoon osallistuvat raisiolaisten lisäksi RASEKO ja siihen kuuluvat
kunnat sekä työvoimahallinnon, poliisin ja puolustusvoimien edustajat.
Erityisnuorisotyöntekijä oli tiiviissä yhteistyössä So-Te:n hankkeissa ja koulujen
oppilashuoltoryhmien kanssa. Yhdessä So-Ten kanssa aloitettiin Ohukainen –hanke, jossa
tavoitteena on tarjota nopeaa ja helposti saatavaa tukea perheen eri elämän tilanteissa. Etsivän
nuorisotyön toteutustapa muuttui johtuen RASEKOn sopimuksen purkautumisesta. Yhteistyötä
suunniteltiin ensin Turun kanssa, mutta sitten eri syistä ratkaisu toteutettiin omana toimintana
yhdessä Ruskon kanssa. Etsivän nuorisotyön rahoitukseen saatiin valtionapua kahden työntekijän
palkkaamiseen, jotka pääsivät aloittamaan työnsä elokuussa. Syksyn aikana on tavoitettu 55
nuorta. Rahoitus kattaa toiminnan vuoden 2015 heinäkuun loppuun.
Nuorten työpajojen eli puutyöpajan, käsityöpajan ja starttipajan toiminta on toteutunut entisessä
laajuudessaan. Nuorten työllisyystilanteessa pajatoiminnan kysyntä on kasvanut. Raision Nuorten
työpajat ovat tiiviissä yhteistyössä ympäristökuntien kanssa Nuorten Työpajaverkostossa. Nuorten
Työpajatoimintaan saadaan vuosittain OKM:n avustusta.
Valtuuston päätöksellä lokakuussa saatiin nuorisotilamuutoksiin rahoitusta. Kauppaoppilaitos siirtyi
uusiin tiloihin ja vanha oppilaitoksen tila jäi marraskuusta alkaen kaupungin käyttöön. Vanhan
Kauppiksen somistamosiipi saatiin peruskorjaukseen. Siihen syntyy nuorten uusi toimintakeskus
koulukeskukseen. Mahittulan nykyisen nuorisotilan uusi käyttö ratkaistaan 2015 keväällä, kun
uudet tilat on saatu nuorison käyttöön. Musiikkitoimitila Pommarissa aloitettiin mittava peruskorjaus
syksyn aikana. Tilat korjataan rakenteiltaan kuntoon ja päivitetään nykyisiin tarpeisiin paremmin
soveltuviksi.
Ystävyyskaupunkien nuorisovaihdossa olivat ryhmät Raisiosta sekä Elmshornissa, Saksassa että
Csongràdissa, Unkarissa.
Raision Nuorisopalvelut oli mukana Turun seudun ”TURBO” –hankkeessa. TURBOssa on
alatyöryhmiä eri teemoilla. Maakunnallinen hallinnon verkko tuottaa yhteisiä nuorisotyön
koulutuksia alan kunnallisille toimijoille. Nuorisopalvelujen henkilöstö on osallistunut myös
aikuissosiaalityön palvelujen kehittämiseen nuorten aikuisten osalta osana KASTE-hanketta.