ALEKSIS KIVEN PERUSKOULU Lukuvuositiedote 2015

ALEKSIS KIVEN PERUSKOULU
Lukuvuositiedote 2015–2016
2
Hyvää alkanutta lukuvuotta!
Kesälomat on vietetty ja Aleksis Kiven peruskoulun lukuvuosi on käynnistynyt mukavissa
tunnelmissa. Koulutyön aloitus on aina jännittävä juttu niin oppilaille, vanhemmille kuin
opettajillekin. Erityisen jännittävää se on uusille 1., 3., ja 7. luokkien oppilaille. Toivottavasti
koulu on alkanut heillä ja kaikilla muillakin oppilailla hyvissä tunnelmissa.
Tästä vihkosesta löytyy tärkeää informaatiota koulun käytänteistä sekä yhteystiedot.
Tiedotamme lukuvuoden tapahtumista ja muista asioista lähinnä Wilman kautta.
Luokanopettajat ja luokanvalvojat tiedottavat omaa luokkaansa koskevista asioista tarpeen
mukaan. Toivomme, että huoltajat käyvät Wilmassa säännöllisesti.
Tänä lukuvuonna painotamme hyviä tapoja. Tavoitteena on kiinnittää huomio hyvien
käytöstapojen ja vuorovaikutustaitojen merkitykseen koulussa ja kodeissa.
Toivottavasti kesä on ollut rentouttava ja lapsilla on ollut kiireetöntä aikaa kesäpuuhille.
Koulutyön alkaessa on tärkeää päästä kiinni hyvään päivärytmiin, huolehtia riittävästä
yöunesta ja terveellisistä aterioista. Kodilla on merkittävä osuus lapsen koulunkäynnin
hyvälle sujumiselle.
Muistutamme sään mukaisen pukeutumisen tärkeydestä. Ulkoiltua tulee joka päivä,
välituntien muodossa. Kierrätämme oppikirjoja ja toivomme, että ne päällystettäisiin
asianmukaisesti ja niistä huolehditaan hyvin lukuvuoden aikana. Vahingoittuneen kirjan
korvaa huoltaja.
KiVa Koulu -ohjelma jatkuu. KiVa Koulu -ohjelma on kiusaamista ennaltaehkäisevä ja
vähentävä toimenpideohjelma. Se ei ole ohimenevä projekti, vaan koulun omaksuma pysyvä
toimintatapa. Opettajat on koulutettu ohjelman käyttöön. KiVa Koulu -ohjelma sisältää
hyvin käytännön läheisen ja monipuolisen materiaalin muun muassa oppituntien
pitämiseen. Ohjelmalla pyritään entistä enemmän motivoimaan lapsia muuttamaan omaa
toimintaansa niin, että kaikilla on mukavampi olla. Koulussa toimii KiVa-tiimi. KiVa-tiimi
selvittää kiusaamistapaukset aina yhteistyössä opettajan kanssa. Lisätietoja ohjelmasta saa
www.kivakoulu.fi
Olemme tänä lukuvuonna mukana Liikkuvassa koulussa. Liikkuvissa kouluissa lisätään liikettä
koulupäivään. Tavoitteena on aktiivisempi koulupäivä ja hyvinvoiva koululainen. Lisätietoa
löytyy www.liikkuvakoulu.fi
Oikein mukavaa lukuvuoden aloitusta kaikkiin koteihin.
Yhteistyöterveisin
Tiina Hieta
rehtori
3
1. KOULUN YHTEYSTIEDOT
Postiosoite: Aleksis Kiven peruskoulu, PL 3301, 00099 Helsingin kaupunki
Puhelin: (09) 3108 2322 (kanslia)
Faksi: (09) 3108 2336
Katuosoite: Porvoonkatu 2, 00510 Helsinki
Kotisivut: www.akivpk.edu.hel.fi
Rehtori Tiina Hieta (09) 310 82320
[email protected]
Apulaisrehtori Pekka Kaasinen (09) 310 82321
[email protected]
Apulaisrehtori Maarit Vuolukka-Lindén 050 3605571
[email protected]
Koulusihteeri
Puhelin: (09) 3108 2322
Kouluisäntä / kiinteistönhoitaja
Sakari Hartikainen 050 4013844
Iltavahtimestari 040 6316787
Kouluravintola (09) 310 82328
Hammashuollon ajanvaraus (09) 310 53500
Opettajat, opettajainhuone (09) 310 82324
Opinto-ohjaaja Maritta Mutka (09) 310 82331
Koulukuraattori Anu Kiviranta 050 401 3370, (09) 310 71904
Koulupsykologi Anna Vuorjoki 040 1351942, (09) 310 82086
Kouluterveydenhoitaja Sari Poikela 050 310 5624, (09) 310 76112
Laaja-alainen erityisopetus:
Jutta Suomalainen 040 3361434
Katri Weckström 040 1583040
Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Poikkeukset:
[email protected]
[email protected]
5
2. OPETTAJAT JA KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAT
Nimi
Lyhenne
Aarnio Reeta
Abdul Hafiz
Farah Suleiman
Harju Timo
Hyyppä Maire
Ihalainen Kirsi
Jokinen Ville
Johansson Ville
Juopperi Pasi
Jääskeläinen Pia
Kaasinen Pekka
Kiikka Maria
Koski Kiira
Koramo Emilia
Kotkaslahti Lauri
Lavikkala Päivi
Lehtomäki Iida
Luukka Pekka
Martikainen Hanna
Mustakallio Emilia
Mutka Maritta
Mäki Laura
Nevalainen Heidi
Nieminen Heli
Nurmi Satu
Pelho Petri
Pentinen Irina
Posti Paula
Rahko Raili
Rantanen Susanne
Runnell Alan
Saari Ville
Silvo Riitta
Sorsa Heikki
Suomalainen Jutta
Suominen Anna
Toivanen Heta
Unkari Juha
Vainio Lea
Viitanen Sasu-Joonas
Vuolukka-Lindén Maarit
Weckström Katri
Öhman Päivi PÖ
REA
HA
SF
THA
HM
KIH
VJ
JOH
PJU
PJ
PK
MKI
KK
EKO
LK
PLA
ILE
PLU
HMA
EMU
MM
LM
HNE
HN
SN
PPE
IPE
PP
RR
SR
AR
VS
RS
HSO
JS
AS
HT
JU
LV
SJV
MVL
KW
PÖ
Opetettavat aineet ja
valvontaluokat
8B, ai, ilm
ui
som
uo
ve
7E
3A, mu
9B, fk, ma, at, tu-ti
7D, fk, ma
4, ku
8E, et, apulaisrehtori
1B, et
7B, ko, tt
2
5, ue, et
hy
9D, ai, ilm, s2
tn
3B, tt
ra, ve
opo
1A, ma
9C, ru, sa, en
ts, tt
9A, li, tt
bg, ge
fk, ma
8A, ko, tt
ue, hy
ku
li
bg, tu-ti
ma, fk
7D, ai, s2, ilm
ela
7C, en
ku
7A, mu
ru, sa
6
9E, apulaisrehtori
ela
8C, en
6
Koulunkäyntiavustajat:
Ekroos Joel
Evävaara Sarianne
Halima Hanaa
Käkönen Päivi
Lyhenteet:
ai äidinkieli
ela laaja-alainen erityisopetus
bg biologia
fk fysiikka ja kemia
hy historia ja yhteiskuntaoppi
ilm ilmaisutaito
ku kuvaamataito
ma matematiikka
opo oppilaanohjaus
ru ruotsi
som somalia
tn tekninentyö
tt terveystieto
ue uskonto ev.lut
ui uskonto islam
ve venäjä
JE
SE
HH
PKÄ
at
en
et
ge
tietotekniikka
englanti
elämänkatsomustieto
maantieto
ko
li
mu
ra
sa
s2
ts
tu-ti
kotitalous
liikunta
musiikki
ranska
saksa
suomi toisensa kielenä
tekstiilityö
tutustu tieteeseen
uo
7
uskonto ortodoksi
3. OMAT OPETTAJAT JA TYÖPARIT
OMA OPETTAJA
kotiluokka
1A
LAURA MÄKI
212
1B
MARIA KIIKKA
214
2
EMILIA KORAMO
210
3A
VILLE JOKINEN
102
3B
HANNA MARTIKAINEN
213
4
PIA JÄÄSKELÄINEN
215
5
LAURI KOTKASLAHTI
211
6
SASU VIITANEN
404
7A
JUHA UNKARI
510
HELI NIEMINEN
7B
KIIRA KOSKI
311
MARITTA MUTKA
7C
ANNA SUOMINEN
413
RAILI RAHKO
7D
PASI JUOPPERI
502
PETRI PELHO
7E
KIRSI IHALAINEN
321
JUTTA SUOMALAINEN
8A
PAULA POSTI
312
SUSANNE RANTANEN
8B
REETA AARNIO
405
HETA TOIVANEN
8C
PÄIVI ÖHMAN
406
IRINA PENTINEN
8D
HEIKKI SORSA
415
PÄIVI LAVIKKALA
8E
PEKKA KAASINEN
417
KATRI WECKSTRÖM
9A
SATU NURMI
314
ALAN RUNNELL
9B
VILLE JOHANSSON
504
RIITTA SILVO
9C
HEIDI NEVALAINEN
506
LEA VAINIO
9D
IIDA LEHTOMÄKI
402
EMILIA MUSTAKALLIO, PEKKA LUUKKA
9E
MAARIT VUOLUKKA-LINDÉN
419
VILLE SAARI
8
opettajan työpari
4. KOULUN JOHTOKUNTA 2013-2016
Huoltajajäsenet
Saila Hallaste, pj.
Janne Vierikko, vpj.
Kirsi Tiiliharju
Jarkko Tuominen
Mimma Sopanen
[email protected]
Opettajajäsen
Pia Jääskeläinen
Muu henkilökunta
Henkilökunnan jäsen valitaan myöhemmin.
Oppilasjäsenet 2014-2015
Valitaan syyskuussa oppilaskunnan hallituksen jäsenistä.
5. KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS
Aleksis Kiven peruskoulussa toimii vanhempainyhdistys, jonka toimintaan
voivat kaikki kiinnostuneet osallistua. Vanhempainyhdistyksen
puheenjohtajana toimii Jukka Riihimäki.
Lisää tietoa löytyy yhdistyksen blogista http://akva-ry.blogspot.com/
Yhdistyksen toimintaa voi myös tukea 10 euron jäsenmaksulla tilille 101130229467.
Lukuvuoden ensimmäisen kokouksen ajankohta tiedotetaan myöhemmin.
9
6. KOULUN OPPILASHUOLTO
Koulumme oppilashuoltohenkilöstöön kuuluvat rehtori, apulaisrehtori, opintoohjaaja, erityisopettaja, koulukuraattori, koulupsykologi ja
kouluterveydenhoitaja yhdessä opettajakunnan kanssa.
Oppilailla on mahdollisuus itse ottaa yhteyttä oppilashuoltoon. Luokan oma
opettaja toimii usein yhdyshenkilönä.
Oppilashuoltokokouksia pidetään kaksi viikossa. Lukukauden aikana käsitellään
jokaisen luokan oppilaiden asioita sekä mietitään oppilashuollollisia
toimenpiteitä. Muihin pulmiin puututaan tarvittaessa.
Varhainen puuttuminen on Aleksis Kiven peruskoulun oppilashuollon
ohjenuorana: mitä nopeammin ongelmiin puututaan, sitä todennäköisempää
on asian ratkeaminen myönteisellä tavalla.
Koulukuraattori
Koulukuraattori tekee koulussa sosiaalityötä, jonka tavoitteena on auttaa ja
tukea oppilaita eri elämänalueisiin liittyvissä ongelmallisissa tilanteissa. Oppilas
voi ottaa yhteyttä kuraattoriin esimerkiksi koulunkäyntiä, toveripiiriä, vapaaaikaa ja kotia koskevissa pulmallisissa tilanteissa. Myös huoltajat voivat ottaa
yhteyttä kuraattoriin keskustellakseen kasvatusasioista tai kotitilanteesta.
Mietimme yhdessä ratkaisuja tilanteeseen luottamuksellisissa keskusteluissa.
Koulukuraattori toimii yhteistyössä oppilaan, hänen huoltajiensa, opettajien ja
muiden tahojen kanssa sekä tarvittaessa ohjaa oppilaan tai perheen koulun
ulkopuolisen tuen ja avun piiriin.
Koulukuraattori Anu Kiviranta on tavoitettavissa koululla pääsääntöisesti
maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä puhelimitse numeroista 050
401 3370 ja (09) 3107 1904.
Koulupsykologi
Koulupsykologin työn tavoitteena on edistää lapsen suotuisaa oppimista ja
kehitystä yhdessä vanhempien ja opettajien sekä muun
oppilashuoltohenkilöstön kanssa.
Koulupsykologi Anna Vuorjoki on tavoitettavissa koululla pääsääntöisesti
tiistaista perjantaihin ja puhelimitse ma-pe 040 1351942 ja (09) 31082086.
Sähköpostiosoite: [email protected]
10
Kouluterveydenhuolto
Helsingin terveyskeskuksen kouluterveydenhuollon perustehtävänä on tukea
jokaisen koululaisen mahdollisimman tervettä kasvua ja kehitystä sekä
vahvistaa oppimisen ja terveen aikuisuuden edellytyksiä.
Kouluterveydenhuolto edistää terveyttä terveysneuvonnan keinoin, tunnistaa
ja vahvistaa terveyttä suojaavia tekijöitä sekä pyrkii puuttumaan ongelmiin
mahdollisimman varhain.
Lukuvuoden aikana kutsutaan seuraaviin tarkastuksiin:
 Luokat 1, 5 ja 8 kouluterveydenhoitajan tarkastus ja
koululääkärintarkastus (lääkärintarkastuksiin kutsutaan myös huoltajat)
 Luokat 3 ja 7 kouluterveydenhoitajan tarkastus (7.lk:lla mielellään
huoltajat mukaan)
 Luokat 2, 4 ja 6 kouluterveydenhoitajan tarkastus (6.lk:n tytöille HPVrokotus)
 9.luokka kouluterveydenhoitajan tapaaminen (9.lk:lla
jäykkäkouristustehosterokote)
Jos oppilas ei voi käyttää annettua aikaa, se tulee vaihtaa mahdollisimman
pikaisesti. Poisjäännistä toivomme huoltajan ilmoituksen, jolloin voimme saada
myös huoltajan kannan poisjääntiin.
Tapaturman sattuessa, mikäli terveydenhoitaja ei ole paikalla, antavat
opettajat ensiavun ja ohjaavat jatkohoitoon sekä ilmoittavat asiasta
huoltajalle. Lasten ensisijainen hoitopaikka koulutapaturmissa on
asuinalueen mukainen terveysasema. Mikäli huoltaja haluaa käyttää yksityistä
lääkäriasemaa, hoidosta korvataan ainoastaan poliklinikkamaksun osuus.
Kaikki koululaiset on vakuutettu koulutapaturmien varalta vakuutusyhtiö
Fenniassa (oppilaiden vapaaehtoinen ryhmätapaturmavakuutus). Vakuutus ei
korvaa yksityisellä lääkäriasemalla annettua hoitoa.
Sairaalahoitoa vaativat tapaturmat hoidetaan niin, että alle 16-vuotiaat HYKS:n
Lasten ja Nuorten sairaalan päivystysvastaanotolla ja yli 16-vuotiaat aikuisten
poliklinikoilla. Lievät tapaturmat hoidetaan oman asuinalueen terveysasemalla.
Terveydenhoitaja ottaa vastaan maanantaista torstaihin ja parillisten
viikkojen perjantaina. Puhelinnumerot 050 310 5624 ja (09) 31076112.
Jos asia ei ole kiireellinen, on hyvä sopia aika etukäteen. Ilman ajanvarausta
tavoittaa parhaiten klo 8.00-8.30 ja 12.00-12.30.
11
Oppilaanohjaus OPO
Haluatko tietää jatko-opinnoista, ammateista, työelämästä tai parantaa
opiskelutekniikkaasi? Oppilaanohjauksen tavoitteena on kehittää oppilaissa
opiskelun, urasuunnittelun ja työelämän kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Luokkien 7-9 koulunkäyntiin, ainevalintoihin, työharjoitteluun ja jatkoopintoihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan ma - pe
klo 9.00 - 15.00 puhelimitse (09) 3108 2331, sähköpostitse
[email protected] tai wilman kautta.
7. TUKIOPETUS
Mikäli oppilas on jäänyt tilapäisesti jälkeen opinnoissaan esim. sairauden
vuoksi, on hän oikeutettu saamaan tukiopetusta. Tukiopetuksesta sovitaan
tapauskohtaisesti, ja sitä voivat antaa luokan oma opettaja, kyseisen
oppiaineen aineenopettajat tai erityisopettajat.
8. OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Osa-aikaista erityisopetusta antavat laaja-alaiset erityisopettajat oppilaille,
joilla on oppimisvaikeuksia tai tarvetta tukeen koulunkäyntiin liittyvissä
asioissa. Opetus on yksilö-, pienryhmä- tai samanaikaisopetusta. Oppilas voi
saada erityisopetusta yhdessä tai useammassa aineessa joko sovitun jakson tai
koko lukuvuoden ajan. Opetukseen hakeutuminen voi tapahtua luokan oman
opettajan, aineenopettajan, opinto-ohjaajan, oppilaan huoltajan tai oppilaan
omasta aloitteesta. Toisinaan erityisopetuksen tarve tulee ilmi oppilaille
pidetyissä testeissä.
12
9. OPPILAIDEN POISSAOLOT
Huoltajan on ilmoitettava oppilaan sairastumisesta tai muusta poissaolosta
omalle opettajalle mahdollisimman pian. Jos oppilas sairastuu kesken
koulupäivän, hänen on pyydettävä lupa lähteä kotiin joko
kouluterveydenhoitajalta tai opettajalta.
Oppilaan poissaoloon koulusta on pyydettävä kirjallinen lupa omalta
opettajalta (5 koulupäivää enintään) tai rehtorilta (pitempi ajanjakso).
Anomuskaavakkeita saa opettajilta ja koulumme kotisivuilta, mutta
vapaamuotoinenkin anomus käy lukuun ottamatta yli 5 päivän poissaoloja.
Lomaa suunniteltaessa on hyvä muistaa, että koulu on oppilaan työpaikka ja jo
lyhytkin poissaolo voi vaikeuttaa myöhempää opiskelua. Koulullamme on
käytössä lomake, johon oppilas kerää eri aineiden opettajilta loman aikana
suoritettavat korvaavat tehtävät.
Oppilaiden poissaoloseurannassa käytämme WILMA-palvelua, jonka avulla
huoltajat pystyvät seuraamaan lastensa poissaoloja lähes reaaliaikaisesti.
Toivottavaa on, että mahdollisimman moni huoltaja käyttää aktiivisesti
Wilmaa, jonka avulla myös opettajien ja huoltajien välinen viestien
lähettäminen on mahdollista. Wilmaan pääsee kirjautumaan osoitteessa
wilma.edu.hel.fi
13
10. OPPILASKUNTA JA TUKIOPPILASTOIMINTA
Syyslukukauden alussa valitaan joka luokalta kaksi edustajaa varajäsenineen
oppilaskunnan hallitukseen. Hallitus kokoontuu säännöllisesti. Kokouksissa
keskustellaan koulun asioista oppilaan näkökulmasta, päätetään Pamaus projektin vuosittaisista hankinnoista ja Taksvärkki-kohteesta sekä tehdään
aloitteita. Hallituksen jäsenistä valitaan kaksi oppilasta varamiehineen
oppilasjäseniksi koulun johtokuntaan.
Tukioppilaat edistävät omalla toiminnallaan ja esimerkillään kouluviihtyvyyttä
sekä ovat vertaistukena muille oppilaille. 9.luokan tukioppilaat toimivat
kummitukioppilaina 7.-luokkalaisille ja tukevat uusien oppilaiden
ryhmäytymistä. Tukioppilaat ovat aktiivisesti mukava järjestämässä koulun
yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia. Toiminnan tärkeimpänä tavoitteena on
edesauttaa hyväksyvän ja myönteisen ilmapiirin syntymistä.
14
11. TAITO- JA TAIDEAINEPAINOTUS
Koulun ilmaisupainotus
Taito- ja taideainepainotukseen kuuluu alaluokilla yksi ilmaisutaidon oppitunti
viikossa. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla ilmaisutaitoa voi opiskella
valinnaisaineena muiden taito- ja taideaineiden ohella.
Kahdeksannen luokan teatteriproggis
Proggis on kaikille oppilaille suunnattu luokkarajat ja oppiainerajat ylittävä
yhteinen projekti, joka on osa koulutyötä. Se perustuu taide- ja taitoaineiden
vahvaan yhteistyöhön ja teatteri-ilmaisun kokoavaan voimaan.
Proggis toteutetaan kahdessa vaiheessa. Seitsemännen luokan
kevätlukukaudella kaikki oppilaat tutustuvat teatteri-ilmaisun harjoitusten
kautta esittämisen perusteisiin. Kahdeksannen luokan syyslukukaudella on
vuorossa varsinainen produktion rakentaminen. Oppilaat valitsevat ryhmänsä,
jossa he ryhmänvetäjien ja ohjaajan opastuksella suunnittelevat, rakentavat,
valmistavat ja toteuttavat yhteisen teatteriesityksen. Tämän kuluvan
lukuvuoden syksyllä toteutuvan Proggiksen ensi-ilta on perjantaina 13.11.2015.
Kuvataideluokat
Kuvataiteen asema koulussamme on keskeinen, sillä sitä voi opiskella
kuvataideluokilla 3-9. Kuvataideluokalle pyritään soveltuvuuskokeella.
Kuvataidetunteja on alakoulussa 3.-6. luokilla 4 tuntia, 7. luokalla 3 tuntia ja 8.
ja 9. luokalla 4 tuntia viikossa.
Kuvataideluokalla opiskelu antaa taiteesta kiinnostuneelle ja lahjakkaalle
oppilaalle mahdollisuuden perehtyä monipuolisesti kuvataiteen eri alueisiin,
kokeilla eri ilmaisukeinoja sekä kehittää omaa persoonallista ilmaisukieltään.
Työskentely on alakoulussa leikinomaista sekä ohjattua, yläkoulussa pyritään
vähitellen itseohjautuvampaan luovaan ilmaisuun. Tavoitteena on tukea
oppilasta omien vahvuuksien löytämisessä, vahvistaa kuvataidealalle
suuntautuneisuutta sekä luoda edellytyksiä jatko-opintoihin.
Keskeiset sisältöalueet opetuksessa ovat:
1. kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu
2. taiteentuntemus ja kulttuurinen osaaminen
3. ympäristöestetiikka
4. arkkitehtuuri ja muotoilu
5. media ja kuvaviestintä
15
12. LUKUVUODEN TYÖAJAT JA LOMAT
Lukuvuosi 2015–2016
syyslukukausi 12.8.–19.12.2015
syysloma 12.10.–16.10.2015
joululoma 20.12.2015–6.1.2016
kevätlukukausi 7.1.2016–4.6.2016
lauantaityöpäivä 16.1.2016 (Korvaa helatorstain jälkeisen vapaan perjantain.)
talviloma 22.2.–26.2.2016
pääsiäinen 25.3–28.3.2016
helatorstai 5.5.2015
helatorstain jälkeinen vapaa perjantai 6.5.2015
13. OPPITUNTIEN ALKAMISAJAT
1. tunti 8.00 tai 8.15
2. tunti 9.00
3. tunti 10.00
4. tunti 11.00 tai 11.15
5. tunti 12.15
6. tunti 13.15
7. tunti 14.15 tai sopimuksen mukaan klo 14.00
8. tunti 15.15 tai sopimuksen mukaan klo 15.00
14. OMAN LUOKAN TUNNIT LUOKILLA 1-9
Oman luokan tunnit pidetään syyslukukaudella:
tiistai 1.9.
keskiviikko 30.9. ja päivänavaus
torstai 29.10. ja päivänavaus
perjantai 27.11. ja päivänavaus (adventti)
Kokoontuminen tapahtuu kotiluokassa klo 10.00.
Kevätlukukauden oman luokan tunneista ilmoitetaan myöhemmin Wilman
kautta sekä koulun kotisivuilla.
16
15. KOULUN KERHOTOIMINTA
Koulussa järjestetään lukuvuoden aikana erilaisia toiminnallisia kerhoja, joista
tiedotetaan Wilman kautta. Kerhojen kokoontumisajat ja -paikat ilmoitetaan
erikseen.
17
16. TAPAHTUMIA LUKUVUONNA 2015-2016
Tiedossa olevia tapahtumia. Laajemmat ajankohtaiset tiedot koulun
tapahtumista löytyvät koulun kotisivuilla Tapahtumakalenterista, jota
päivitetään säännöllisesti. Lukuvuoden aikana koulussa on monenlaisia
tapahtumia ja retkiä. Seuraa Wilmaa ja koulun kotisivuja!
12.8.
14.8.
18.8
19.8.
20.8.
21.8.
25.8.
1.9.
8.9.
25.9.
5.-7.10.
6.10.
12.-16.10.
2.-13.11.
13.11.
18.12.
19.12.
20.12-6.1.2016
7.1.2016
16.1.
16.1.
22.-26.2.
25.-28.3.
29.3.-1.4.
vko 22
5.-6.5.
3.6.
4.6.
Koulu alkaa...
Kirkko tai vaihtoehtotilaisuus
7A ryhmäytys Pasilan nuorisotalolla
7B/7E ryhmäytys Pasilan
nuorisotalolla
7D ryhmäytys Pasilan nuorisotalolla
7C ryhmäytys Pasilan nuorisotalolla
7.-luokkien tervetuliaisdisko
alakoulun vanhempainilta
7.-lk:n vanhempainilta
Kodin ja koulun yhteistyö: liikuntaaamupäivä Brahenpuiston koulun kanssa
Koulukuvat
8.-lk:n vanhempainilta
Syysloma
9.-lk:n TET
Proggiksen ensi-ilta
Joulukirkko tai vaihtoehtotilaisuus
Joulujuhlat
Joululoma
Kevätlukukausi alkaa
Lauantaityöpäivä
9.-lk:n taksvärkki
Talviloma
Pääsiäinen
8.-lk:n TET
Kulttuuriviikko
Helatorstai ja vapaa perjantai
Kevätkirkko tai vaihtoehtotilaisuus
Kevätjuhlista tiedotetaan
myöhemmin
18
Omia merkintöjä varten:
Syyslukukausi:
vko
ma
ti
ke
to
pe
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
lauantai
51
19
Kevätlukukausi:
vko
ma
ti
ke
to
pe
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
lauantai
22
20