Yhteisöllinen ja osallistava koulu - Hyvä vapaa-aika

Yhteisöllinen ja osallistava koulu –
nuorisotyöntekijä koulussa
9.12.2014 Merikeskus Vellamo, Kotka
Tutkija Anna Anttila
Nuoriso-ohjaaja Jaakko Rautavaara
Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013–2017
Hyvä vapaa-aika -hanke 2013–2017
•
•
Luokalla oma nuoriso-ohjaaja koko yläkoulun ajan
Oppilaita tuetaan vapaa-ajan valinnoissa, myös taloudellisesti
•
Toiminnan kehykset:
– 5 koulua, joista 6 kohde- ja 6 vertailuluokkaa
– Nuoriso-ohjaajilla kaksi omaa luokkaa
– Samat nuoret mukana 7.-luokalta 9.-luokan loppuun asti
•
Tavoitteet:
– Tukea nuoria omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteittensa löytämisessä
ryhmänä ja yksilöinä
– Saada tietoa laadukkaan vapaa-ajan vaikutuksesta nuoren hyvinvointiin,
oppimiseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin
– Kehittää nuorisotyötä yhdessä nuorisoasiainkeskuksen, koulujen ja nuorten
kanssa
•
Hanke:
–
–
–
Hankkeessa projektipäällikkö, tutkija ja kolme nuoriso-ohjaajaa.
Yhteistyössä Helsingin kaupungin opetusviraston ja tietokeskuksen kanssa.
Hanke rahoitetaan Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlarahalla.
Suutarila
Puistola
Östersundom
Tuomarinkylä
Jakomäki
Malmi
Itä-pakila
Kaarela
Pukinmäki
Länsi-pakila
Pitäjänmäki
Mellunkylä
Oulunkylä
Maunula
Latokartano
Haaga
Myl lypuro
Vanhakaupunki
Munkkiniemi
Vartiokylä
Pasila
H erttoniemi
Vallila
Reijola
Taka-töölö
Kallio
Kulosaari
Vironniemi
Kampinmalmi
Lauttasaari
Vuosaari
Ullanlinna
Laajasalo
Työttömät ja ulkopuoliset
Jakomäki & Ylä-Malmi
Hels inki 11,6 %
Mirkka Kesti-Helia
14 - 22
(6)
11,6 - 13,9 (10)
Meilahti & Pitäjänmäki
8 - 11,5 (7)
Hanna Peltola
5 - 7,9 (11)
© He l si n gi n kau p un ki m itta usosa sto, alueen kunnat ja HSY, 2012
Porolahti (2 luokkaa)
Jaakko Rautavaara
Toiminta
• Toiminta samojen nuorten kanssa 7.luokalta 9.-luokalle yhteistyössä koulun
kanssa
• Mahdollisuus organisoituun vapaa-ajan
viettoon
• Tuetaan tutustumista uusiin lajeihin
• Osallistuminen on perheille ja kouluille
maksutonta
• Nuorten toiveiden kuuleminen
• Elämänvalinnoissa tukeminen
Hankkeen tutkimuskysymykset:
1. Miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa
nuorten harrastusmahdollisuuksiin?
2. Miten hyvin nuoret tietävät
harrastusmahdollisuuksista?
3. Miten vapaa-ajan ja harrastamisen tuki vaikuttaa
nuoren elämäntapoihin, koulunkäyntiin ja jatkoopiskelusuunnitelmiin?
4. Miten nuoren vapaa-ajan tukeminen vaikuttaa
perheisiin / nuoren ja hänen vanhempiensa
välisiin suhteisiin?
5. Miten moniammatillisuus / moniammatillinen
tuki parantaa palveluohjausta ja -tietoisuutta?
Tutkimushypoteesi:
Kun oman luokan oppilaiden kanssa myös
vapaa-ajalla, oppilaat tutuiksi, jopa ystäviksi.
Kouluun helpompi tulla kun sen sosiaalinen
yhteisö on tuttu, koulussa jopa kavereita.
Oppiminen helpompaa, kun käy useammin
koulussa.
Toiseen asteen valintoihin lisää
mahdollisuuksia.
Uusista harrastuksista voi myös saada idean
ammattiuralle.
Tutkimusaineisto
•
12 koululuokkaa 5 eri yläkoulussa. Puolet kohdeluokkia, puolet vertailuluokkia, n. 165 nuorta
•
Oppilaiden poissaolot ja numeroarvioinnit ennen ja jälkeen, mahdollisesti vuosittain. Mittaavat
koulussa viihtymisen ja suoritusten toivottua nousua
•
6 nettikyselyä/luokka (yht. 72 kyselykertaa) harrastuksista ja vapaa-ajasta, aina 7.--9. luokan
kevät- ja syyslukukausien alussa
•
Ainekirjoitukset ”Erään tytön/pojan täydellinen päivä”, osana äidinkielen / S2:n opintoja
•
Oppilaiden yksilöhaastattelut, mm. tavoitteellisuus, elämänrytmi
•
Opettajien haastattelut, miten luokanohjaaja näkee nuorisotyön koulussa
•
Kevätlukukauden lopussa yhteiset tutkijapajat, joissa nuoret kanssatutkijoina
•
Harrastus- ja lajikokeilujen havainnointia (myös mm. leirit, diskot, graffiti-paja kouluaikana…)
•
Ohjaajien kokemukset (päiväkirjat, tiimipalaverit)
•
Nuorten itse tuottama aineisto: kuvat, blogitekstit… (esim. vapari.munstadi.fi)
Enemmistö poikia
Kohdeluokilla 63 % poikia
KOTIKIELIÄ YHTEENSÄ 28
PUOLET KOHDEOPPILAISTA SUOMENKIELISIÄ (N=163)
•
Koko Helsingin 13–17-vuotiaista muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä on 15 % eli 1/6
•
Kohdeluokkien oppilaista 49 % muunkielisiä
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
albania
arabia
bengali
burma (myanmar)
englanti
espanja
georgia
hollanti
kiina
kosovo (=albania/serbia?)
kurdi
kurmazi
lingala
mandinka
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
pashto
ranska
somali
suomi
serbo-kroatia
tamili
thai
tigrinja
turkki
urdu
venäjä
vietnam
viittomakieli
viro
Jos olet mukana Hyvä vapaa-aika -hankkeessa,
mitä haluaisit tänä syksynä tehdä siinä?
jotain muuta kuin näitä kyselyitä
Kokeilla erillaisisa harrastuksia :)
harrastaa futista
mennä elokuviin katsomaan 16k leffan luokan
olla ystävien kanssa ja löytää uusi harrastus
kanssa
pelata sählyy
Taitoliikuntakeskus
paint bool
megazouune
tutustua uusiin asioihin
käydä jossain liikuntakeskuksessa ja pelata futista Pelata videopelejä
mennä splättäämään
kartonki
en ole ollut
MENNÄ KARTING
entiiä
mennä kartingiin :)
en tiädä
pelata futista, lautapelejä ja olla kaverien kanssa Enpä oikeastaan mitään
juttelemassa.
en tiedä
jalkapallo
en tiiä viellä
Pöytätennis
en osaa sanoa
splättäys
En tiedä.
Jalkapalloa ja koripalloa
hahahaha
Lanit luokan kaa
ssnhsnhmndk,dl.es
mennä espaniaan
tykkä
Jos olet ollut mukana Hyvä vapaa-aika -hankkeen
toiminnoissa, mikä on ollut kaikkein parasta?
KARTING
Splättäys
Leffa
Jalkapallo
Liikunta
chilllaamassa sängyssä
Juominen
megazouunee
joku sulkapallo
lautapelit
Pöytätennis
Palkinnot, Xbox one pl0x
keilaamista
uuden harrastuksen aloittaminen
Kun menemme kokeilemaan erillaisia
harrastuksia :)
meriharjun luontotalossa järjestetty leiri oli
ihana
Ollaan oltu toisissa paikoissa kuin
Jakomäessä
sinä
kaikki
en tiedä
emmä tiiä
eeeeee
en ole ollut
en oo ollu
En ole hirveästi mukana
.ei yhtään mikään
entiiä
en tiädä
entiiä En tiedä.
hmm...
...
ASUMINEN
Ohjaaja Jaakko Rautavaaran koulu
Kaikki koulut yhteensä
Asuinalueet & Paikat
•
•
•
•
•
Koti ja kotipiha ovat mieluisimmat vapaa-ajan paikat
Omanikäisten tyttöjen ja poikien seurassa ulkona
mieluiten
Vapaa-ajan palveluihin matkustetaan
Omaa asuinaluetta ei liiemmin pohdita (vertailukohdat
puuttuvat vielä)
Yhä useampi nuori asuu kahdessa eri kodissa
säännöllisesti
– Koulumatkat
– Harrastusmatkat
– Kaveripiiri
• Harrastustoimintaa koulussa?
– Aamuisin koulu alkaa jo nyt n. 2 tuntia
aikaisemmin kuin nuoret haluaisivat
– Kodin alue on mieluisampi kuin koulun alue:
lähikouluun voisi jäädä vapaa-ajallakin, muuten
kodin lähistöllä vapaa-aika mieluista
Erilaiset todellisuudet
•
•
•
•
•
•
Raha ei ratkaise harrastuksissa
Perheen ylisukupolviset mallit
Sukupuoli- ja kulttuurieroja (velvollisuudet
perheessä)
Koulunkäynti vieraalla kielellä vie aikaa myös
vapaalta -> Google-kääntäjällä kyselylomakkeen
täyttäminen
Hankkeen koulut erilaisilla asuinalueilla, mutta
vertailuluokat muistuttavat toisiaan enemmän
kuin oman koulun kohdeluokkia
Painotusluokalla opiskelu voi jo sinänsä lisätä
harrastuneisuutta ja omia vahvuuksia sekä
yhteisöllisyyttä (luokan projektit ja esiintymiset)
• Yläkoulussa eriarvoistavia käytäntöjä
luokkien muodostamisessa?
HVA-Hemmon ja -Hellun elämänrytmit
Viihtyy koulussa
Hyvä, houkutteleva koulu?
Pakoton
Hyvä, suunnitelmallinen oppilas?
Tavoitteellinen
Nuori
Huono, hälläväliä oppilas?
Huono, luotaantyöntävä koulu?
Paljon poissa
KAIKKI TAITOAINEET MIELEISIÄ (N=118)
Mistä koulun taitoaineesta pidät eniten?
LUKUAINEISSA VAIHTELUA (N=118)
Mistä koulun lukuaineesta pidät eniten?
KÄSITYS ARVOSANOISTA
• 85 % hyviä koulussa (N=119)
• Keskiarvot n. 7
KÄSITYS POISSAOLOISTA
• 92 % harvoin poissa (N=119)
• Satojen tuntien poissaoloja lukukaudessa
PERUSKOULUN JÄLKEEN MENEN (N=117)
Kehittäminen
• Erilaisia nuoria
–
–
–
–
–
–
Alue-erot
Aktiivisuuserot
Sukupuolierot
Ohjatun toiminnan toiveet
Kasvun ja kehityksen rytmit
…
• Tarinoiden kautta lähestyminen
– Myönteinen tunnistaminen (esim.
harrastusmenestys koulumenestys)
– Hiljainen tieto nuorisotyössä esiin
• Tavoitteena malleja koulunuorisotyöhön
KOULUNUORISOTYÖN AREENAT, ELI MISSÄ JA MITEN
YHTEISÖLLISYYTTÄ JA OSALLISTAMISTA RAKENNETAAN?
•
Hankkeen nuorilla erittäin myönteinen kuva itsestään koululaisina.
•
Myönteistä minäkuvaa vahvistetaan nuorisotyöllisin keinoin nuoret säilyttävät
positiivisen minäkuvansa ja saavat harrastusten ja vapaa-ajanvieton kautta mielekkään
suunnan peruskoulun jälkeen kohti hyvää elämää.
•
Tämän hetken kouluarvosanoilla ei lukioon pääsisi niin moni, joka sinne suunnittelee
menevänsä.
•
Myönteisen tunnistamisen kautta ohjataan mielekkäisiin toisen asteen valintoihin,
muuallekin kuin lukioon.
•
Nuoriso-ohjaajat kuulevat ja kirjaavat tarinoita, joita nuoret eivät halua muiden tietoon.
Esim. koulussa häiriköivä voi olla suomenmestaruustason urheilija, mutta pitää tiedon vain
vapaa-ajallaan, ei siirrä sitä kouluarkeensa.
•
Nuorten kanssa olemisesta syntyneiden tarinoiden kautta välittyy kuva luottamuksesta
ohjaajaan ja siten nuorisotyöllisistä onnistumisista ja hankkeen positiivisista vaikutuksista.
•
Tavoitteena hyvä elämä ja osallisuus omassa yhteisössään
Minne koulunuorisotyön
areenat käytännössä rajataan – rakennetaanko nuorisotalonurkkaus kouluun vai esim.
koulunurkkaus nuorisotalolle?
KIITOS!
[email protected]
Click to edit Master text style
vapari.munstadi.fi
FB: Hyvä vapaa-aika
Yhteystiedot
vapari.munstadi.fi
Facebook: Hyvä vapaa-aika
Nuoriso-ohjaajat:
Eeva Ahtee
Projektipäällikkö
09 310 71253,
040 6790401
[email protected]
Anna Anttila
Tutkija
09 31089098,
040 1677987
[email protected]
Mirkka Kesti-Helia
Jakomäki & Ylä-Malmi
09 31078441, 040
6482120
[email protected]
Jaakko Rautavaara
Porolahti
09 31071223, 040
6481909
[email protected]
Hanna Peltola
Meilahti & Pitäjänmäki
09 31078444, 040
6481999
[email protected]