Mervin portfolio

+
PORTFOLIO
+
Mervi Kuvaja
Ammatillinen opettajankoulutus
AJA13SJV
Verkkopilotti 1
1
2
+
Minusta opettaja?
Tätä kirjoittaessa on kulunut noin kaksi vuotta
vuoden 2013 syksyllä. Näitä pedagogisia
siitä,
opintoja edeltävältä ajalta minulla oli jo
kun
astelin
ammatillisen
JAMK:n
ovista
aineenopettajan
sisään
opintoihin
kasvatus-
ja
orientoiville lähipäiville. Muistan sen aamun
aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot
kun
sekä
ajelin
Kuopiosta
Jyväskylään
kuin
erityispedagogiikan
avoimessa
opintojen aloittamisesta.
opintojen alkuun saattamisessa ja tietenkin
halunnut
opettajakorkeakouluun niin
ammatilliseen
kovasti.
Olin
yliopistossa,
perusopinnot
eilisen, ja sen tunteen kuinka innoissani olin
Olin
mikä
helpotti
myös niiden kokonaissuorituksessa.
Tähän portfolioon olen koonnut ajatuksiani
hakenut jo edellisenä vuonna, mutta jäin
opintojen
suorittamisesta
muistaakseni pisteen verran sisäänpääsyn
aikaisesta
ammatillisesta
rajasta jälkeen. Pettymystä ei helpottanut se,
osaamiseni
kehittymisestä
että myöhemmin huomasin tehneeni haussa
matkaltani
opettajaksi.
virheen ja jättäneeni pisteisiin oikeuttavia
minunmatkani.wordpress.com
tietoja täyttämättä. Mutta uutta yritystä varten
kirjoitellut aiheesta vieläkin laajemmin, joten
tein kaikkeni varmistaakseni sen, että saan
tervemenoa vierailemaan!
täydet pisteet kaikista niistä pisteityskohdista
josta vain voin.
Ja niinpä pääsinkin aloittamaan opinnot
2
opiskeltuna
ja
opintojen
kasvusta
–
5.9.2015 Kabulissa, Afganistanissa
Mervi
sekä
minun
Blogissani
olen
1
2
+ Oppimisprosessi
Opiskelu
tapahtui
pääasiallisesti
itsenäisenä
ja
joten
sitäkin
kautta
on
löytynyt
ajatustenvaihtoa
verkko-opiskeluna
vertaisarvioitava järjestyi helposti samalta tontilta.
säännöllisesti
ensimmäisinä
järjestettyinä
lukukausina
webinaareina.
myös
yksi
tukea
oppimispiireissä tapahtuvana opiskeluna, ohjattuna
ja
–
ja
opetusnäytön
Vain
opintojen alussa järjestettiin lähiopetuspäivät, jotka
Heti
opintojen
alussa
tuli
orientoitua
edellyttivät fyysistä läsnäoloa Jyväskylässä.
portfoliotyöskentelyyn, laatia tietenkin HOPS ja löytää
itselleen sopiva relektiopäiväkirjan toteutusmuoto.
Ennen opintojen aloitusta olin hieman huolestunut siitä,
Minulle reflektiopäiväkirjan asemaa on toimittanut
millaiseen oppimispiiriin pääsen, onnistunko paljon
blogi, johon olen matkan varrelta kirjaillut sitä sun tätä.
matkatyötä tekevänä löytämään oppimispiirini kanssa
sopivat työskentelyn muodot ja ns. yhteisen sävelen…
Mielestäni
Kuinka
suoritusmuoto on ollut jopa kaltaiselleni työssäkäyvälle
ollakaan,
asia
ratkesi
heti
Jyväskylän
verkkopilotti
ja
löytyi vieläpä samassa organisaatiossa, vaikkakin eri
matkustavalle todella hyvä ja joustava. Oma prosessini
tehtävissä ja käytännön opetustyössä – työskentelevä
kylläkin venyi monesta syystä pidemmäksi kuin olin
kollega.
opintojen
ajatellut ja suunnitellut, mutta toisaalta “parempi
aloituksesta ennen lähipäiviä, joten tapaus tuntui
myöhään kuin ei milloinkaan” ja kaikille asioille on
hauskalta – mutta onnekkaalta – sattumalta. Parini
aina oikea paikkansa ja aikansa elämässä. Opintojen
kanssa
aikaisessa matkassa on ollut monta mutkaa, ja joskus
tienneet
ryhmätehtävien
toistemme
teko
ja
työn
jakaminen
sujuvasti,
ja
olinkin
ellei
satoja
päiviä
opintojen
lähipäivillä. Lopulta oppimispiirikseni – tai parikseni –
Emme
kymmeniä
–ryhmän
työnsä
vuoksi
todella
täytyy tiukimmissa kurveissa hiljentää tahtia. Sain
valmistui
aina tarvittaessa koulun puolesta ohjausta nopeasti ja
todella nopealla aikataululla, joten omien opintojeni
asiantuntevasti, olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta
loppuajan olen hyödyntänyt vertaistukea muilla tavoin.
siitä ja tästä koko matkasta!
luonnistui
tyytyväinen
todella
järjestelyyn.
Hän
kuitenkin
Esimerkiksi omassa työpaikassani pelastusopistolla
opettajat suorittavat jatkuvasti pedagogisia opintoja,
3
+Oppimistuloksia
Tavoitteiden saavuttaminen koulutukselle asetettujen tavoitteiden valossa
Ammatilliselle
opettajankoulutukselle
on
asetettu
tiettyjä tavoitteita.
Arvioidessani
opettajana
osaamistani
suhteessa
osaamisalueisiin
opettajan
(jatkuva
toimintaympäristöjen
oppiminen,
kehittäminen,
oppimisen ohjaaminen sekä yhteistyö ja
uskon,
että
olen
opintojen myötä kehittynyt jokaisella
osa-alueella.
Jatkuva
oppiminen
–
Teemeen
minua arvioimaan milloin minkäkinn
olevan
(yksilö,
yhteistö,
organisaatio) lähtökohtia, tunnistamaan
muutostapeita
ja
saavuttamiseksi
sekä
tarvittavia
tarvittavan
saavuttamiseksi.
4
asettamaan
kehittämään
toimenpiteitä
–
minulle
suunnittelijana, toteuttajana ja ohjaajana.
ja
Tällä saralla kehitin osaamistani mm.
opinnot
antoivat
niiden
tavoitteita
käytännön
muutoksen
kehittää
konkreettisesti
tietämystäni
laajentamaan
koulutus-
ja
opetusalan
kehittämisteemoihin.
suomalaiseen
Yleisesti
ja
eurooppalaiseen
koulutusjärjestelmään,
laadun
ja
kehittämiseen
verkko-oppimisen
pedagogisen
Oppimisen
liittyvät
kehittämistyön
ohjaamiseen
myös
ymmärrys
ihmisten
koulutuksen
Yhteistyö ja vuorovaikutus – opinnot
kokonaisjärjestelmän
antoivat myös osaltaan uutta tietoa ja
sekä
näkökulmaa
kuin
alan
niin
kansainväliseen
opettajan
oppilaitosympäristöissä
alueelliseen,
kehittämisosaamistani.
kansainvälisiseen
Oppimisen ohjaaminen - Erityisesti
verkko-opettaminen
ja
uusien
oppimisympäristöt hyödyntäminen ovat
myös
kovasti
kiinnostuksenkohteitani,
ja
näihin
liittyen pääsin myös oppimaan uutta
opintojen
keskeisesti
erilaisuus oppijoina.
yhteistyöhön tutustuminen laajensi omaa
olleet
kautta.
oppilaitoksiin
toimintaympäristönä,
alueelliseen
kytkeytyneet opinnot ovat opettaneet
kyseessä
.kehittyä
mahdollisuuden
omaa
vuorovaikutus)
Toimintaympäristöjen kehittäminen
aikana.
Halusin
kehittyä
Käytännön
työssä
ja/tai
tehtävään
kansalliseen
ja
yhteistyöhön.
vuorovaikutusosaaminen
ohjaus- ja opetystyön näkökulmasta oli
tärkeä osa henkilökohtaisia tavoitteitani,
ja opintojen myötä koen valmiuksieni
kehittyneen.
+
Omien tavoitteiden
saavuttaminen
Koen saavuttaneeni opintojen aikana kaikki omat tavoitteeni, ja jotakin
sellaista mitä en osannut edes tavoitellakaan. Ei ainoastaan pedagogisten
opintojen vuoksi tai niiden ansiosta, mutta niiden aikana elämäni – tässä
yhteydessä tarkasteltuna jo pelkästään ammatillinen – on muuttunut todella paljon.
Pedagogiset
opinnot
ovat
antaneet
tähän
ammatilliseen
kehitykseen
ja
muutokseen erittäin hyvän ja myös tarpeellisen lisän.
Pedagogiset opinnot ovat antaneet minulle paljon valmiuksia niin opetus- ja
ohjaustyöhön, kuin myös muuhun työhön ja elämään. Minulle on alkanut
kehittyä oma, yksilöllinen pedagoninen ajattelumalli ja myös omia toimintatapoja.
Olen opintojen aikana haastanut itseni monella tavalla, kyseenalaistanut asioita ja
etenkin murtanut ennakkoluulojani. Pedagogiset opinnot kaiken kaikkiaan olivat
hyödylliset, ja uskon että niillä pärjää pitkälle muissakin ammateissa. Jo pelkästään
vuorovaikutustaitojen teeman ja oppimisen ohjaamisen opintojen kautta tulevat
esiintymisvarmuus ja asioiden selkeän esittämisen taito sekä oman että toisten
ihmsten valmiuksien, työn jne. arviointi ovat tärkeitä taitoja. Uskon, että kaikki
opintojen kautta kartuttamani tiedot ja taidot hyödyttävät minua monella tapaa.
Pedagodinen osaaminen antaa mielestäni tieyyllä tapaa valmiuksia jopa
henkilöstöjohtamisen tehtäviin, joita mina itse esimerkiksi projektipäällikön
tehtävässä kotimaan virassani tarvitsen. Olen kiinnostunut työssä oppimisesta ja
henkilöstön kehittämisestä, joten pedagogiset opinnot ovat osaltaan antaneet
perspektiiviä ja pohjaa myös tähän. Kaipasin valmiuksia erityisesti aikuisten
opetus-,
ohjaus-
ja
koulutustehtäviin
sekä
halusin
kehittyä
koulutuksen
suunnittelijana, ja pedagogisiin opintoihin hakeutuminen tämän saavuttamiseksi oli
oikea ratkaisu.
Ylipäätään sain opintojen myötä mahdollisuuden pohtia (omaa) ammatillista
kasvua ja ammatillista identiteettiä kasvatustieteellisen tiedon valossa, ja olen
erittäin tyytyväinen käytäni läpi tämän prosessin.
5
+
Mervi Kuvaja
Blogi: minunmatkani.wordpress.com
Linkedin: https://fi.linkedin.com/in/mervikuvaja
Facebook: https://fi-fi.facebook.com/public/Mervi-Kuvaja