hyks:n uuden tulosyksikköorganisaation käynnistyminen

Hallitus 23.2.2015, OHEISMATERIAALI 5
Aki Linden 16.2.2015
HYKS:in uuden tulosyksikköorganisaation (osaamiskeskukset) käynnistyminen
HYKS –tulosalueen henkilöstö muodostaa 55 % koko HUS:n henkilöstöstä ja HYKS tuottaa 79 %
TARKISTA !) kaikista HUS:n ulkoisista tuloista.
1.1.2015 alkaen HYKS:ssä käynnistyi uusi organisaatio, jossa aikaisempi neljään tulosyksikköön ja
18 klinikkaryhmään (joiden alaisina toimivat klinikat, osastoryhmät ja vastuuyksiköt) jakaantunut organisaatio vaiheittain korvattiin 12 tulosyksiköllä (osaamiskeskukset), joiden alaisuudessa toimii linjaorganisaatio, joka edelleen jakaantuu vastuuyksiköihin. Tulosyksiköt ovat erilaisia. Joissakin on edustettuina useita lääketieteen erikoisaloja ja joissakin vain yksi. Samasta syystä linjojen muodostumisen
peruste vaihtelee tulosyksiköittäin. Alempana selvitetään kunkin tulosyksikön jakautuminen linjoihin.
Jokaisessa tulosyksikössä on erillinen opetuksen ja tutkimuksen linja ja ATeK –tulosyksikössä myös
Tuotekehitys- ja asiantuntijapalvelut –linja. Kahdessa tulosyksikössä – Vatsakeskuksessa ja Lasten ja
nuorten sairaudet –tulosyksikössä – on koko hoitotyö koottu organisatorisesti yhdeksi linjakokonaisuudeksi. Muissakin tulosyksiköissä hoitotyötä johtavat tulosyksikön johtava ylihoitaja ja hänen alaisuudessaan muut ylihoitajat.
Psykiatrian tulosyksikössä, joka käytännössä muodostuu kolmesta psykiatrisesta erikoisalasta (psykiatria, nuorisopsykiatria, oikeuspsykiatria) perusteena on potilas- ja sairausryhmiin perustuva jakautuminen. Linjat ovat Akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian linja, Mielialahäiriölinja, Psykoosi- ja oikeuspsykiatrian linja, Gero-, neuro- ja päihdepsykiatrian linja sekä Nuorisopsykiatrian linja.
Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikkö (LaNu) jakaantuu osin erikoisalojen mukaisesti: Lastenpsykiatrian linja, Lastenneurologian linja ja Lastenkirurgian linja ja osin hoidon porrastuksen mukaisesti:
Yleispediatrian linja ja Erityispediatrian linja.
Vatsakeskuksen kliiniset linjat ovat osin usean erikoisalan linjoja: Vatsakirurgia ja endoskopiat –linja
sekä Endokrinologia ja parenkyymielinsairaudet –linja ja osin yhden erikoisalan linjoja: Verisuonikirurgian linja ja Urologian linja.
Tulehduskeskuksen kliiniset linjat ovat Reumasairauksien linja, Iho- ja allergiasairauksien linja ja
Infektiosairauksien linja.
Tukielin- ja plastiikkakirurgian tulosyksikön (TuPla) kliiniset linjat ovat Tukielinkirurgian linja (sisältää
ortopedian ja traumatologian sekä käsikirurgian erikoisalat) ja Plastiikkakirurgian linja.
Vuonna 2014 aloittaneen Syöpäkeskuksen kliiniset linjat ovat Hematologian linja, Kiinteät kasvaimet –
linja ja Sädehoitolinja.
Yhdestä erikoisalasta muodostuva Naistentautien ja synnytysten tulosyksikkö jakaantuu neljään
kliiniseen linjaan: Päivystystoiminnan linja, Lapsivuodeosastohoidon linja, Leikkaustoiminnan linja ja
Naistentautien- ja äitiyspoliklinikkatoiminnan linja.
Vuonna 2013 aloittanut Sydän- ja keuhkokeskus jakaantuu kahteen linjaan, joista kumpikin on usean
erikoisalan muodostama: Sydänlinja ja Rintaontelosairauksien linja.
Kokonaan uudentyyppinen kokonaisuus on Sisätaudit ja kuntoutus –tulosyksikkö (Sisu), joka jakaantuu
seuraaviin linjoihin: Sisätaudit –linja, Kuntoutus ja geriatria –linja, Sosiaalityö ja sijaistoiminta –linja,
Apuvälinekeskus.
Pää- ja kaulakeskus jakaantuu viiteen erikoisalakohtaiseen linjaan: Hammas-, suu- ja leukasairauksien
linja, Korva-, nenä- ja kurkkutautien linja, Neurokirurgian linja, Neurologian linja, Silmäsairauksien linja.
Akuutti –tulosyksikkö jakaantuu kahteen kliiniseen linjaan: Ensihoito –linja, Päivystys –linja.
Leikkaussali- ja tehohoitopalveluja muille tulosyksiköille ja kivunhoitopalveluja suoraan lähetepotilaille
tuottava ATeK –tulosyksikkö jakaantuu kolmeen kliiniseen tulosyksikköön: Anestesia-perioperatiivinen
linja, Tehohoidon linja ja Kivunhoidon linja.
Liite 1 UUSIEN TULOSYKSIKÖIDEN MUODOSTUMINEN AIKAISEMMISTA TULOSYKSIKÖISTÄ
Liite 2 ORGANISAATIOKAAVIO
Liite 3 VASTUUHENKILÖLUETTELO (jaettu pöydälle hallituksen kokouksessa 26.1.2015)
Liite 4 TULOSYKSIKKÖKOHTAISET KÄYTTÖSUUNNITELMAT (Ote HYKS-lautakunnan
pöytäkirjasta 2 § 20.1.2015)
HYKS-tulosalueen varajohtaja talousjohtaja Jari Finnilä selvittää kokouksessa tarkemmin HYKS:n
uuden organisaation käynnistymistä.
Medisiininen tulosyksikkö
+ HuSuke 2018,
+perinnöllisyyslääketieteen potilashoito
Lakkautetaan
Psykiatrian klinikkaryhmät
(Helsinki, Jorvi, Peijas, Nuorisopsykiatria)
Lastensairauksien klinikkaryhmät
(Pediatria, Lastenkirurgia,
Lastenneurorologia, Lastenpsykiatria)
Naistentautien ja synnytysten klinikkaryhmä
- gynekologinen onkologia
Pään ja kaulan alueen kirurgian klinikkaryhmä
+ neurologia, + suu- ja leukasairaudet
Anestesia- ja tehohoidon klinikkaryhmä
+ välinehuolto, - ensihoito
Tukielinkirurgian klinikkaryhmä
- suu- ja leukasairaudet
Pehmytkudoskirurgian klinikkaryhmä
+ nefrologia, + sisätautinen gastroenterologia,
- rintarauhaskirurgia
Syöpätautien klinikkaryhmä
+ gynekologien onkologia, + rintasyöpäkirurgia
+ keuhkosyöpien onkol. hoito myöh.
Päivystys-valvonta klinikkaryhmä
+ ensihoito + potilassiirrot
Valtimo klinikkaryhmä
- nefrologia, - neurologia, + kuntoutuspalveluja,
+ Apuvälinekeskus, + keskitettyjä sosiaalipalveluja
Tulehdus klinikkaryhmä
- gastroenterologia
Sydän- ja keuhkokeskus- OSKE
- keuhkosyöpien onkologinen hoito siirtyy myöhemmin
2013 - 2014
HYKS Psykiatria (+ Kellokosken toimintoja
Hyvinkään sairaanhoitoalueelta)
HYKS Lasten ja nuorten sairaudet (LaNu)
HYKS Naistentaudit ja synnytykset (NaiS)
HYKS Pää- ja kaulakeskus
HYKS Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATek)
Tukielin- ja plastiikkakirurgia (TuPla)
HYKS Vatsakeskus
HYKS Syöpäkeskus
HYKS Akuutti
HYKS Sisätaudit ja kuntoutus (Sisu)
HYKS Tulehduskeskus
HYKS Sydän- ja keuhkokeskus (SK-keskus)
2015
HYKSIN TULOSYKSIKÖIDEN JA KLINIKKARYHMIEN HALLINNOLLINEN MUUTOS OSAAMISKESKUKSIKSI
Operatiivinen
tulosyksikkö
Naisten- ja
lastentautien
tulosyksikkö
Lakkautetaan
Psykiatrian
tulosyksikkö
Lakkautetaan
Lakkautetaan
LIITE 1
Katri Hamunen
Sinikka Münthe
Kivunhoidon linja
Tutkimus-, koulutus- ja asiantuntijapalvelut -linja
Hannu Heiskala
Leena Repokari
Anne Wikström
Lastenneurologia
Lastenpsykiatria
Yleispediatria
Martti Heikkinen
Klaus Ranta
Kieseppä Tuula
Mielialahäiriölinja
Nuorisopsykiatrian linja
Psykoosi ja oikeuspsykiatrian linja
Pekka Laine
Heikki Rihkanen
Mika Niemelä
Markus Färkkilä
Erna Kentala
Hammas-, suu- ja leukasairaudet
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Neurokirurgia
Neurologia
Silmätaudit
Toimialajohtaja Hans Ramsay
Veli-Pekka Harjola
Päivystys
114 HYKS Pää- ja kaulakeskus
Markku Kuisma
Ensihoito
Toimialajohtaja Maaret Castrén
Risto Vataja
Gero-, neuro- ja päihdepsykiatrian linja
113 HYKS Akuutti
Pekka Jylhä
Akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian linja
Toimialajohtaja Matti Holi
Pentti Kallio
Lastenkirurgia
112 HYKS Psykiatria
Eero Jokinen
Erityispediatria
Toimialajohtaja Jari Petäjä
Ville Pettilä
Tehohoidon linja
111 HYKS LASTEN- JA NUORTEN SAIRAUDET (LaNu)
Irma Jousela
Toimialajohtaja Olli Kirvelä
110 HYKS LEIKKAUSSALIT, TEHO- JA KIVUNHOITO (ATeK)
Leikkaussalit ja perioperatiivinen linja
Linjajohtaja
VASTUUALUE / LINJAT
Päivitetty 16.1.2015/minna pirhonen
HYKS-sairaanhoitoalue
Tulosyksiköiden linjajohtajat ja ylihoitajat 2015
Arja Tuokko
Kivunhoito
Kirsi Huttunen
Johtava ylihoitaja Marja Renholm
Päivi Soininen
Teija Rintamäki
Tove Widen
Camilla Ekegren
Tuula Rajala
Johtava ylihoitaja Taina Yli-Nikkola
Sirpa Vanhasasi-Huida
Anita Tuhkanen
Outi Simonen
Tuija Kotavuopio
Briitta Klemetti
Silmätaudit
Neurologia, Meilahti
Neurokirurgia sekä neurologia Jorvi ja Peijas
Hammas-, suu- ja leukasairaudet sekä Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
114 HYKS Pää- ja kaulakeskus
Nina Fagerholm
Maarit Virta-Helenius
Ritva Salmenperä
Carita Sainio
Johtava ylihoitaja Maarit VirtaHelenius
Jorvi päivystysosasto, Meilahti osasto 22 (päivystysosasto), Peijas päivystys- ja
Marja Renholm
valvontaosasto
Päivystyspoliklinikat Jorvi, Meilahti ja Peijas
113 HYKS Akuutti
Psykoosi ja oikeuspsykiatrian linja
Nuorisopsykiatrian linja
Mielialahäiriölinja
Gero-, neuro- ja päihdepsykiatrian linja
Akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian linja
112 HYKS Psykiatria
Anestesia- ja leikkausosasto, päiväkirurgia, osastot K4, K7 ja K9 ja
Sydäntutkimusyksikkö
Lastenneurologia (ei Jorvi, ei Peijas) ,yleispediatrian, erityispediatrian ja
lastenkirurgian vastaanotot Lastenklinikalla, kuntoutusohjaajat, fysioterapia,
toimintaterapia leikki ja nuorisotoiminta
Osastot K3, K5, K6, K8, K10, K12, N12, Lastenklinikan päivystys ja
Lastenklinikan päiväsairaala
Lastenpsykiatria
Lasten yksiköt Jorvin, Peijaksen ja Kätilöopiston sairaaloissa
Johtava ylihoitaja Inger Mäenpää
Anu Meriö
111 HYKS LASTEN- JA NUORTEN SAIRAUDET (LaNu)
Helena Tuominen
Meilahden tornisairaalan ja Kirurgisen sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastot
Jarmo Nivalainen
Tarja-Leena Neffling
Johtava ylihoitaja Arja Tuokko
Ylihoitaja
Tehohoitoyksiköt (teho-osasto 20 Meilahden tornisairaalassa, teho-osasto
Jorvi, traumateho Töölössä)
Töölön ja Herttoniemen sairaaloiden leikkaus- ja anestesiaosastot
Jorvin ja Peijaksen sairaaloiden leikkaus- ja anestesiaosastot
110 HYKS LEIKKAUSSALIT, TEHO- JA KIVUNHOITO (ATeK)
VASTUUALUE / YLIHOITAJAT
LIITE 2
Jari Sjöberg
Aila Tiitinen
Naistentautien leikkaustoiminta
Naistentautien- ja äitiyspoliklinikkatoiminta
Mikko Tenhunen
Sädehoitolinja
Nina Lindfors
Opetus ja tutkimus -linja
Riitta Luosujärvi
Reumasairauksien linja
Helena Isoniemi
Mika Matikainen
Leena Halme
Anders Albäck
Endokrinologia ja parenkyymielinten sairaudet
Urologia
Vatsaelinkirurgia ja endoskopia
Verisuonikirurgia
Toimialajohtaja Esko Kemppainen
Mika Mäkelä
Infektiosairauksien linja, Iho- ja allergiasairauksien linja
121 HYKS Vatsakeskus
Asko Järvinen
Infektiosairauksien linja
Toimialajohtaja Antti Lauerma
Hannu Kuokkanen
Plastiikkakirurgian linja
120 HYKS Tulehduskeskus
Jarkko Pajarinen
Tukielinkirurgian linja
Toimialajohtaja Markku Härmä
Johanna Mattson
Kiinteät kasvaimet -linja
119 HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgia (TuPla)
Kimmo Porkka
Hematologian linja
Toimialajohtaja Petri Bono
Mika Nuutila
Synnytysten ja naistentautien päivystystoiminta
118 HYKS Syöpäkeskus
Veli-Matti Ulander
Lapsivuodeosastohoito
Toimialajohtaja Seppo Heinonen
Markku Kupari
Sydänlinja
117 HYKS Naistentaudit ja synnytykset (NaiS)
Jarmo Salo
Rintaontelosairauksien linja
Toimialajohtaja Markku S. Nieminen
Harri Hämäläinen
Kuntoutus
116 HYKS Sydän- ja keuhkokeskus (SK-keskus)
Juhani Kahri
Toimialajohtaja Jukka Louhija
Sisätaudit
115 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus (Sisu)
Meilahden ja Kirurgisen sairaalan vuodeosastot
Jorvin sairaalan vuodeosastot ja poliklinikka
Meilahden ja Kirurgisen sairaalan poliklinikat, Meilahden sairaalan
endoskopiayksikkö, Kolmiosairaalan 5. krs osasto
121 HYKS Vatsakeskus
Infektiosairauksien linja, Iho- ja allergiasairauksien linja, Reumasairauksien
linja
120 HYKS Tulehduskeskus
Töölön sairaalan tapaturma-asema, kirurgian poliklinikka ja päivystysosasto
Töölön osastot 2,3, 4 ja 5 sekä Husuken vuodeosasto ja poliklinikka
Peijaksen kirurgiset vuodeosastot ja kirurgian poliklinikka
119 HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgia (TuPla)
Hematologian linja, Kiinteät kasvaimet -linja sekä Sädehoitolinja
118 HYKS Syöpäkeskus
Lapsivuodeosastohoidon linja
Synnytysten ja naistentautien päivystystoiminnan linja
Naistentautien leikkaustoiminnan linja sekä Naistentautien- ja
äitiyspoliklinikkatoiminnan linja
117 HYKS Naistentaudit ja synnytykset (NaiS)
Sydänlinja
Rintaontelosairauksien linja
116 HYKS Sydän- ja keuhkokeskus (SK-keskus)
Kuntoutus
Sisätaudit
115 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus (Sisu)
Eila Manninen-Kauppinen
Helena Brander
Anna-Maija Kaira
Johtava ylihoitaja Anna-Maija Kaira
Riitta Vuorinen
Johtava ylihoitaja Riitta Vuorinen
Miita Springare
Terhi Mäkelä
Tarja Särkioja
Johtava ylihoitaja Tarja Särkioja
Vuokko Kolhonen
Johtava ylihoitaja Vuokko Kolhonen
Katja Koskinen
Marjaana Hanhirova
Kirsi Heino
Johtava ylihoitaja Kirsi Heino
Sirkka Ekola
Anniina Lahtinen
Johtava ylihoitaja Sirkka Ekola
Leena Pohjola
Eija Rissanen
Johtava ylihoitaja Eija Rissanen
LIITE 3
HELSINGIN JA UUDENMAAN
SAIRAANHOITOPIIRI
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN
LAUTAKUNTA
PÖYTÄKIRJANOTE
§2
1 (3)
20.01.2015
EHDOTUS VUODEN 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TULOSYKSIKKÖKOHTAISEKSI
KÄYTTÖSUUNNITELMAKSI
9/00/02/00/02/2015
HYKS § 2
Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma 2015 -2017 hyväksyttiin
valtuuston kokouksessa 11.12.2014 kuntayhtymätasoisena. Hallitus vahvisti
sairaanhoitoalueiden vuoden 2015 käyttösuunnitelmat kokouksessaan
11.12.2014 (§ 191). Kunkin sairaanhoitoalueen lautakunta hyväksyy oman
alueensa tulosyksiköiden käyttösuunnitelmat.
Sairaanhoitoalueen lautakunnan päätettäväksi tuodaan nyt
HYKS-sairaanhoitoalueen tulosyksikkökohtaiset käyttösuunnitelmat.
Tulosyksikkökohtaiset käyttösuunnitelmat ovat esityslistan liitteenä 3.
Käyttösuunnitelmien osana tulosyksiköt ovat valmistelleet tasapainotetun
ohjauskortin, jonka pohjana on HUS-kuntayhtymätasoiset strategiasta
johdetut vuoden 2015 avaintavoitteet. Käyttösuunnitelmaesityksen liitteessä
1 olevassa tasapainotetussa ohjauskortissa esitetään kaikille tulosyksiköille
yhteiset avaintavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi.
Tulosyksiköiden käyttösuunnitelmat on laadittu ja sopeutettu hallituksen
hyväksymän sairaanhoitoalueen käyttösuunnitelman raamiin.
Käyttösuunnitelmat sisältävät toimenpiteet talousarvion tulostavoitteen ja
tuottavuuden kasvutavoitteen saavuttamiseksi. Sairaanhoitoalueen ja sen
tulosyksiköiden talousarvion ulkoisten toimintakulujen sopeuttamistarve on
noin 10,6 milj. euroa (-1,45 % ulkoisista sairaanhoitoalueen
toimintakuluista). Tämä perustuu sairaanhoitoalueelle asetettuun 1,45 %
tuottavuustavoitteeseen sekä yhtymähallinnon ohjeistuksen mukaiseen
arvioon kustannustason noususta. Käyttösuunnitelmien valmisteluvaiheessa
tulosyksiköt ovat valmistelleet esitykset toimintakulujen sopeuttamiseksi
(talousarviovuoden kehittämisohjelmiksi) yhteensä 11,7 milj. euron edestä,
josta henkilöstökustannuksiin ja muihin ulkoisiin toimintakuluihin 8,9 milj.
eurolla ja sisäisiin tarvike- ja palveluostoihin HUS:n sisäisiltä
palvelutuottajilta 2,7 milj. eurolla. Kulusopeutuksen osalta on sovittu
aikataulutettuja konkreettisia toimenpiteitä, jotta tavoitteeksi asetettu
toimintakulutaso saavutettaisiin. Kooste tulosyksiköiden valmistelemista
toimenpiteistä vuoden 2015 tuottavuustavoitteen saavuttamiseksi on
oheismateriaalissa A. Tulosyksiköiden sopeuttamistoimenpiteiden
toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti.
Tulosyksiköiden yhteenlasketuista toimintakuluista ulkoisten kulujen osuus
on 44,9 %, tästä henkilöstökulujen osuus on 84,9 % ja muiden ulkoisten
kulujen osuus 13,9 %. Vastaavasti toimintakuluista 55,1 % muodostuu
palvelu- ja tarvikehankinnoista sekä tilavuokrista konsernin sisäisiltä
palveluiden tuottajilta (tytäryhtiöt, liikelaitokset ja tulosalueet, Hyks
tulosyksiköt).
Toiminnallisina siirtoina HYKS-sairaanhoitoalueelle siirtyvät:

HYKS Psykiatrian tulosyksikköön Kellokosken psykiatrisesta
toiminnasta Hyvinkään sairaanhoitoalueelta,

HYKS Akuutti tulosyksikköön Myrkytystietokeskus
HELSINGIN JA UUDENMAAN
SAIRAANHOITOPIIRI
PÖYTÄKIRJANOTE
2 (3)

HYKS Lasten ja nuortensairauksien tulosyksikköön
perinnöllisyyslääketiede HUSLAB liikelaitoksesta sekä

HYKS Sisätaudit ja kuntoutus tulosyksikköön siirtyy Apuvälinekeskuksen taseyksikkö.
Toiminnallisten siirtojen vaikutus vuoden 2015 toimintakuluihin on yhteensä
noin 49,4 milj. euroa / +3,7 %.
Tulosyksiköiden sitovat taloudelliset tavoitteet vuodelle 2015


Yhdentoista (11) kliinisen tulosyksiköiden osalta sitovat nettokulut
Leikkaussalit, teho- ja kivunhoidot tulosyksikön ja tulosalueen johdon
tulosyksikön osalta toimintakulut yhteensä. Perusteena näiden
tulosyksiköiden mittarille on sisäisten toimintatuottojen osuuden
ylikorostuminen kaikista toimintatuotoista. Leikkaussalit, teho- ja
kivunhoidot tulosyksikön sisäisten toimintatuottojen osuus kaikista
tulosyksikön toimintatuotoista on 97 % ja tulosalueen johdon
tulosyksikön 100 %.
Käyttösuunnitelmien muuttaminen
Hallitus päättää muutoksista silloin, kun sairaanhoitoalueen talousarvion
toimintatuottojen tai toimintakulujen kokonaismäärät muuttuvat. Lautakunta
päättää mahdollisista tulosyksikkökohtaisten käyttösuunnitelmien
muuttamisesta, mikäli sairaanhoitoalueen talousarvion toimintatuottojen ja
toimintakulujen kokonaismäärät eivät muutu.
Toiminnan järkevän ja tarvittaessa nopean ohjauksen kannalta on järkevää,
että sairaanhoitoalueen johtaja voi päättää euromäärältään vähäisistä
(esitys 3 %) tulosyksikkökohtaisten käyttösuunnitelmien vahvistettujen
tavoitteiden muuttamisesta, mikäli sairaanhoitoalueen talousarvion
toimintatuotot ja toimintakulut eivät muutu. Esitetty menettelytapa on ollut
voimassa HYKS-sairaanhoitoalueella jo vuosina 2006 - 2014.
Mahdolliset talousarvio muutokset vuonna 2015
Talousarvion laadinnan jälkeen on päätetty että Helsingin kaupungin
Fysiatrian poliklinikan toiminta siirtyy Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HYKS-sairaanhoitoalueen toiminnaksi
1.3.2015 alkaen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti (käsitellään
omana asiana tässä lautakunnan kokouksessa asiakohdassa 4). Siirtyvän
fysiatrian poliklinikan toiminnan vaikutuksia ei ole huomioitu laaditussa
HYKS-sairaanhoitoalueen vuoden 2015 talousarvioesityksessä. Sen osalta
tullaan esittämään tehtäväksi vuoden 2015 aikana talousarviomuutos.
HYKS-sairaanhoitoalueen tulosyksiköiden vuoden 2015 käyttösuunnitelmien
valmistumisen jälkeen on Hyksin tulosyksiköiden toimintoihin / vastuuyksikkö
jakoon tehty vielä sairaanhoitoalueen sisäisiä muutoksia, joita ei ole
aikataulullisesti voitu huomioida käyttösuunnitelmissa. Näiden osalta tullaan
vuoden 2015 aikana esittämään tehtäväksi käyttösuunnitelmien muutos siltä
osin kun ne ovat oleellisia. Nämä muutokset eivät vaikuta HYKS sairaanhoitoalueen vuoden 2015 talousarvion toimintatuottoihin ja -kuluihin.
HELSINGIN JA UUDENMAAN
SAIRAANHOITOPIIRI
Päätösesitys
PÖYTÄKIRJANOTE
3 (3)
Lautakunta päättää
1. hyväksyä esityslistan liitteenä 3 olevat HYKS-sairaanhoitoalueen
tulosyksiköiden vuoden 2015 käyttösuunnitelmat
2. vahvistaa tulosyksikkökohtaisiksi sitoviksi taloudellisiksi tavoitteiksi;
 Lasten ja nuorten sairaudet tulosyksikön sitovat nettokulut
139 366 000 euroa
 Psykiatrian tulosyksikön sitovat nettokulut 136 627 000 euroa
 Akuutti tulosyksikön sitovat nettokulut 62 420 000 euroa
 Pään ja kaulakeskus tulosyksikön sitovat nettokulut
155 244 000 euroa
 Sisätaudit ja kuntoutus tulosyksikön sitovat nettokulut
41 780 000 euroa
 Sydän- ja keuhkokeskus tulosyksikön sitovat nettokulut
115 352 000 euroa
 Naistentaudit ja synnytykset tulosyksikön sitovat nettokulut
88 301 000 euroa
 Syöpäkeskus tulosyksikön sitovat nettokulut
97 312 000 euroa
 Tukielin- ja plastiikkakirurgia tulosyksikön sitovat nettokulut
119 812 000 euroa
 Tulehduskeskus tulosyksikön sitovat nettokulut
43 964 000 euroa
 Vatsakeskus tulosyksikön sitovat nettokulut
171 753 000 euroa
 Leikkaussalit, teho- ja kivunhoidot tulosyksikön toimintakulut yhteensä
187 654 000 euroa
 Sairaanhoitoalueen johto tulosyksikön toimintakulut yhteensä
4 901 000 euroa
3. oikeuttaa HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan päättämään
sairaanhoitoalueen tulosyksikkökohtaisten käyttösuunnitelmien
muuttamisesta silloin, kun muutos vuositasolla on euromäärältään enintään
3 % eikä sairaanhoitoalueen talousarvion toimintatuottojen ja toimintakulujen
enimmäismäärä muutu
Asian käsittely
Talousjohtaja Jari Finnilä esitteli kokouksessa tulosyksiköille laadittuja
käyttösuunnitelmaesityksiä sekä asetettuja taloudellisia tavoitteita.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Lisätietoja
Jari Finnilä, puh. (09) 471 71428
17.2.2015
Talousjohtaja Jari Finnilä, HYKS johto
HUS hallituksen kokous
23.2.2015
KATSAUS HYKSIN TOIMINTAAN
LIITE 4
1
17.2.2015
2
HYKS-sairaanhoitoalueen tulosyksiköt
3
• Hyksin talousjohtaja toimii Hyksin johtajan varahenkilönä ja
vastaa Hyksin päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta.
Hyksin johtamisessa avustaa Hyksin johdon tulosyksikkö.
• Toimitusjohtaja hoitaa oman virkansa ohella myös Hyksin
johtajan viran tehtävät. Järjestely on voimassa 31.12.2015
saakka
• Rakenteellinen muutos: Toimialajohtajan yleinen tehtävä on
säilytetty hallintosäännössä, mutta ratkaisuvalta siirretty
sairaanhoitoalueen johtajan hyväksymään
toimintaohjeeseen. Toimialajohtajilla ei ole päätösvallan
delegointimahdollisuutta - yhtenäinen
päätöksentekojärjestelmä Hyksissä.
HYKSIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 (㫝128/9.12.2014)
4
17.2.2015
• Toimintaohjeeseen on tehty teknisiä tarkennuksia §
11/12.2.2015
• Toimintaohjeen liitteenä on kunkin tulosyksikön
toiminnallinen organisaatio ja lääketieteellisen vastuun
määrittely.
• Hyksin toimintaohjeessa määrätään tulosyksikön
rakenteesta, keskitetyistä tehtävistä, johtavien
viranhaltijoiden tehtävistä ja henkilöstöhallinnon,
taloushallinnon ja muusta ratkaisuvallasta.
5
Työvaliokunta, HYKS-sha johtajan päätös § 1/14.1.2014
Henkilöstöjohtamisen ohjausryhmä,
HYKS-sha johtajan päätös § 3/ 19.1.2015
Yhteistyötoimikunta, HYKS-sha johtajan päätös § 10/12.2.2015
Lisäksi johtoryhmät kussakin tulosyksikössä
•
•
•
•
17.2.2015
Johtoryhmä, HYKS-sha johtajan päätös § 4/19.1.2014
•
PERUSTETUT JOHTO- JA TYÖRYHMÄT
6
Tyhjien vakanssien siirto HYKS johtoon, HYKS talousjohtaja
§ 186/ 23.12.2014
•
17.2.2015
Sisäisten sijaisten käyttöperiaatteiden mukaisen toiminnan
kehittäminen, HYKS talousjohtaja § 7/30.1.2015
•
AJANKOHTAISET/VIREILLÄ OLEVAT ASIAT
7
Vantaan terveyskeskuspäivystyksen siirto HUS:n toiminnaksi
1.1. 2016 alkaen.
•
8
Vaativan erityistason saattohoidon järjestämisen
(Terhokotitoiminta) keskittäminen HUS:n vastuulle
vuodeosastohoidon osalta 1.3.2015 alkaen
•
17.2.2015
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston fysiatrian
poliklinikkatoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena HUS:lle,
Hallitus § 7/26.1.2015
•
selvitys Helsingin kaupungin lonkkaliukumäkitoiminnan
aloittamisesta HUS-Helsinki yhteistyönä
selkäydinvamma- ja selkäkeskuksen rakentaminen
tunnustelut Helsingin kaupungin ja HUS:n psykiatrisen
erikoissairaanhoidon yhdistämisestä.
•
•
•
17.2.2015
esiselvitys Helsingin kaupungin apuvälinekeskuksen
mahdollisesta siirtymisestä HUS:n toiminnaksi
•
Lisäksi käynnissä on
9
Osasto 4 B oli varattu Auroran infektiosairauksien osastoksi.
Tämä muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että Aurorassa
sijaitsevat infektiosairauksien toiminnat siirtyvät Kolmioon
vasta uuden Lastensairaalan valmistuttua vuonna 2018.
Aurorasta ei päästä luopumaan alkuperäisen suunnitelman
mukaisesti -- > ylimääräisiä vuokrakustannuksia noin 700 000 €
/vuosi
•
•
17.2.2015
Lastenklinikan osastot K10 ja S10 siirretään toimintoineen ja
henkilökuntineen Kolmiosairaalan osastolle 4 B toukokesäkuussa, heti kun se Tornisairaalan valmistumiseen ja
muuttoihin nähden on mahdollista.
•
Lastenklinikka
AJANKOHTAISKATSAUS RAKENTAMISEEN
10
Lopullinen raportti kaikkine tuloksineen valmistuu 23.2.2015.
HUS-Tilakeskuksen arvion mukaan leikkaussalien
kunnostaminen maksaa noin 500 000 euroa. Aikaa remontille
tulee varata 6 kuukautta.
Pääperiaatteena on, että Töölön sairaalasta väistää
plastiikkakirurgia ja leikkaussaleja ei enää remontoida
alipaineisiksi vaan plastiikkakirurgian infektioleikkaukset
hoidetaan muualla.
•
•
•
17.2.2015
Plastiikkakirurgian leikkaussaleissa (4 kappaletta), jotka
sijaitsevat Töölön sairaalan vanhan osan 6 kerroksessa,
työskentelevällä henkilökunnalla on esiintynyt oireilua.
•
Töölön sairaalan leikkaussalit
11
Toukokuussa 2015 käynnistyy puoli vuotta kestävä,
väistötiloina toimineiden Meilahden leikkaussalien remontti,
jonka valmistuminen mahdollistaa toisen vaiheen
paluumuuton.
12.5-1.6.2015 välisenä aikana muuttavat Kolmiosairaalaan
toiminnot Silmä- ja Korvasairaalasta, Lastenklinikalta sekä
toiminnot Kolmiosairaalan sisällä. Muutot Auroran sairaalasta
siirtyvät myöhempään ajankohtaan.
•
•
2/17/2015
13.4-23.4.2015 välisenä aikana muuttavat Tornisairaalaan
väistöissä olleet toiminnot väliaikaisesta vuodeosastosiivestä,
Kolmiosairaalasta sekä Meilahden leikkausosaston tiloista.
•
Meilahden sairaala paluumuuton ensimmäinen
vaihe / huhtikuu 2015
12
Toisen vaiheen muuttojen jälkeen Torni on täynnä.
•
2/17/2015
Marras-joulukuussa muuttavat Tornisairaalaan toiminnot
Kirurgisesta sairaalasta sekä Peijaksen ja Jorvin sairaaloista.
•
Paluumuuton toinen vaihe / marras- joulukuu 2015
13
17.2.2015
14
Toiminnallisina siirtoina HYKS-sairaanhoitoalueelle siirtyvät:
• HYKS Psykiatrian tulosyksikköön Kellokosken
psykiatrisesta toiminnasta Hyvinkään sairaanhoitoalueelta,
• HYKS Akuutti tulosyksikköön Myrkytystietokeskus
• HYKS Lasten ja nuortensairauksien tulosyksikköön
perinnöllisyyslääketiede HUSLAB liikelaitoksesta sekä
• HYKS Sisätaudit ja kuntoutus tulosyksikköön siirtyy Apuvälinekeskuksen taseyksikkö.
HYKS lautakunta vahvisti tulosyksikkökohtaiset
käyttösuunnitelmat vuodelle 2015 kokouksessaan 20.1.2015 (§2)
TULOSYKSIKÖIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT
Leikkaussalit, teho- ja kivunhoidot tulosyksikön ja tulosalueen
johdon tulosyksikön osalta toimintakulut yhteensä. Perusteena
näiden tulosyksiköiden mittarille on sisäisten toimintatuottojen
osuuden ylikorostuminen kaikista toimintatuotoista.
Leikkaussalit, teho- ja kivunhoidot tulosyksikön sisäisten
toimintatuottojen osuus kaikista tulosyksikön toimintatuotoista
on 97 % ja tulosalueen johdon tulosyksikön 100 %.
•
17.2.2015
Yhdentoista (11) kliinisen tulosyksiköiden osalta sitovat
nettokulut
•
Tulosyksiköiden sitovat taloudelliset tavoitteet vuodelle 2015
15
17.2.2015
16
HYKS-sairaanhoitoalueen tulosyksiköiden vuoden 2015 käyttösuunnitelmien valmistumisen jälkeen on Hyksin tulosyksiköiden
toimintoihin / vastuuyksikkö jakoon tehty vielä sairaanhoitoalueen
sisäisiä muutoksia, joita ei ole aikataulullisesti voitu huomioida
käyttösuunnitelmissa. Näiden osalta tullaan vuoden 2015 aikana
esittämään tehtäväksi käyttösuunnitelmien muutos siltä osin kun
ne ovat oleellisia. Nämä muutokset eivät vaikuta HYKS sairaanhoitoalueen vuoden 2015 talousarvion toimintatuottoihin ja -kuluihin.
13.11.2014 HYKS-lautakunta
• Yleinen kustannustason muutos + 1,2 %
• Muut käytettävät parametrit tulosyksikkökohtaisesti
tarkasteltuna (kts. seur. dia)
mm. potilasvakuutusmaksu TA 2014 ja sen kasvu TAE 2015
TAE 2015 jäsenkuntien maksuosuuden jako
tulosyksiköille
• Pohjana tulosyksiköiden oikaistu TA 2014
• HUS-tason oikaisu (vähennys) jaetaan oik. TA 2014
suhteessa
HYKS TULOSYKSIKÖIDEN TAVOITEASETANTA (1)
17
•
–
–
(TA 2014: osa kohdistunut erikoisalakohdistuksen mukaisesti muille erikoisaloille/yksiköille)
18
Sisätautien ja kuntoutuksen tulosyksikkö saa kaikki omien fysioterapiayksiköidensä käyntitulot
erikoisalakohdistuksen mukaisesti kirurgian erikoisaloille/yksiköille)
Akuutti-tulosyksikkö saa kaikki omien päivystyspoliklinikoidensa tulot (TA 2014: osa kohdistunut
Tulonohjauksen muutos 2014 -> 2015
– HYKS-sairaanhoitoalueen TAE 2015 hyväksytyt toiminnalliset muutokset
– HUS:n sisäiset toiminnalliset siirrot (AVK, Kellokosken psyk.,
perinnöllisyyslääketiede)
– TA 2014:oon sisältymätön Jorvin yhteispäivystyksen toiminnallinen muutos
(terv.keskuskäynnit päivystyskäynneiksi)
• Strateginen painotus:
pohjana THL:n erikoisalatuottavuusindeksit vuosilta 2013 (alustava) ja 2012
• Toiminnan muutos: Tilojen ja tietohallinnon yleisen kustannustason
muutoksen ylittävä osuus
• Tuottavuustavoite: Painotettu tuottavuustavoite
ikäpainotus laskettu välisuoriteperusteisen laskutuksen osuudella alle 65-v. ja sitä vanhemmat
TAE 2015 jäsenkuntien maksuosuus; jako tulosyksiköille
Muut käytettävät parametrit tulosyksikkökohtaisesti tarkasteltuna:
• Epidemiologia: Ikäpainotettu väestön muutos
HYKS TULOSYKSIKÖIDEN TAVOITEASETANTA (2)
178 467
46 329
2 235
453
184 317
45 368
1 554
568
631 827
391 285
195 631
633
103 201
13 429
627 420
403 337
201 872
611
103 792
11 781
629 535
397 331
203 601
633
110 426
13 125
0
1 108 686 1 131 259
-9 929
1 122 844
14 158
980 10 909
2 115
-6 006
1 729
22
6 634
1 344
4 494
0,3 %
-1,5 %
0,9 %
3,5 %
6,4 %
11,4 %
0,3 %
1,3 %
-8 416
980
-0,7 %
2,2 % -4 091 -0,3 %
-2 292 -0,4 %
6 047 1,5 %
7 970 4,1 %
0 0,0 %
7 225 7,0 %
-304 -2,3 %
2,2 %
0,6 %
0,2 %
0,5 %
5 850 3,3 %
-961 -2,1 %
-681 -30,5 %
115 25,4 %
8 343
2 493
6 817
188 188
45 853
1 554
649
1 357 101
1 168 914
653 820
409 157
212 743
633
114 525
14 280
46 070
-980
1 168 914
0
6,0 % 53 845
60 228
9 929
5,4 % 37 654
0
6,0 % 46 415
21 994 3,5 % 26 400
17 872 4,6 % 5 819
17 112 8,7 % 10 871
0 0,0 %
22
11 323 11,0 % 10 733
851 6,3 % 2 499
50 506 1 405 157 79 081
24 285
11 826
9 142
0
4 099
1 155
4,4 %
4,2 %
4,2 %
3,3 %
3,4 %
4,2 %
1,4 %
5,4 %
3,5 %
10,3 %
21,2 %
4,0 %
9 721 5,4 %
-476 -1,0 %
-681 -30,5 %
196 43,3 %
6,0 % 57 304
6,4 % 47 583
6,8 % 56 343
-3 004 -1,6 %
2 434 5,6 %
-522 -25,1 %
87 15,5 %
77 082
70 157
49 351 1 390 877 78 230
3 871
485
0
81
48 961
45 090
49 527 1 405 157 89 009
TAE2015 TAE 2015 TAE15 vs TA14 TAE15 vs TP14
toiminnalliset
Muutos Muutos Muutos Muutos
siirrot
%
%
- TA2014 ja TP 2014: Toimintatuotot/Palvelusop. myynnistä jäsenkunnille ja Toimintakulut/Palveluiden ostoista vähennetty potilasvahinkovakuusosuus 9,9 milj. eur
(vertailukelpoisuus TAE2015 kanssa)
23.1.2015
Sitovat nettokulut
TILIKAUDEN TULOS
2,2 %
2,3 %
-6 875 -3,6 %
1 949 4,5 %
-522 -25,1 %
6 1,1 %
1 312 647 1 337 032 1 341 526 28 879
191 192
43 419
2 076
562
28 121
25 067
TOIMINTAKULUT JA POISTOT Y 1 326 077 1 358 742 1 354 651 28 575
Henkilöstökulut
Palveluiden ostot yhteensä
Aineet, tarvikkeet ja tavarat yhteen
Avustukset
Muut toimintakulut yhteensä
Poistot ja arvonalennukset
TOIMINTAKULUT
Muut myyntituotot yhteensä
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatuotot
1 308 141
1 123 824
1 280 020 1 299 797
1 098 757 1 121 330
Myyntituotot yhteensä
Palvelusop.myynti jäsenkunnille
3,0 %
TAE2015 TA15 vert.kelp. TAE15 vert.kelp.
vertailuvs TA14
vs TP14
kelpoinen Muutos Muutos Muutos Muutos
%
%
1 316 148 1 348 814 1 355 631 39 484
TP 2014
TOIMINTATUOTOT
1 000 €
TA 2014
HYKS-SHA TA 2015 VS TP 2014