Yritysrekisterin tiedustelu

pp.kk.vvvv
TK-41-117-15
Linkki kyselyyn:
http://tilastokeskus.fi/keruu/yry
Tunnus:
Salasana:
Yritystunnus:
Yritysrekisterin tiedustelu vuodelta vvvv
Kysyttävät tiedot
Lomakkeen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aikaisempaan tiedusteluun tai hallinnollisiin lähteisiin.
Pyydämme tarkistamaan toimialan ja sijaintiosoitteen sekä ilmoittamaan puuttuvat toimipaikat ja niiden
tiedot. Ilmoittakaa myös toimipaikan palkansaajat henkilötyövuosina kalenterivuodelle arvioituna
tilikaudesta riippumatta. Tietojen täyttäminen vie noin 5 minuuttia.
Keneltä tietoja kysytään
Tiedustelu lähetetään pääsääntöisesti yli 20 henkilötyövuotta työllistäville yrityksille ja yhteisöille,
fuusioissa mukana olleille ja joukolle kasvuyrityksiä. Lisäksi tiedustellaan pienempiä yrityksiä ja yhteisöjä,
joiden tietoja halutaan päivittää tai yrityksiä ja yhteisöjä, joiden tietojen muuttumisesta on saatu viitteitä
esimerkiksi muista tilastoista. Vuosittain tiedustelun piirissä on noin 12 000 yritystä.
Mihin tietoja käytetään
Yritys- ja toimipaikkarekisteri toimii tilastollisena perusrekisterinä kaikille taloustilastoille. Sen tehtävänä
on kuvata ja luokitella esimerkiksi yritysten taloudellista toimintaa ja sijoittumista.
Vastausohjeet
Pyydämme vastaamaan sähköisellä lomakkeella. Kyselyn internetosoite ja yrityksenne kirjautumistunnukset ovat tämän saatekirjeen oikeassa yläkulmassa. Voitte kirjautua tiedonkeruujärjestelmään
vaihtoehtoisesti Katso-tunnisteella. Katso-tunnisteen ohje löytyy sisäänkirjautumissivulta.
Pyydämme vastaustanne viimeistään pp.kk.vvvv mennessä
.
Accompanying letter in English
Följebrev på svenska
The accompanying letter in English can be found at:
http://tilastokeskus.fi/keruu/yry/ohjeet_en.html
Följebrev på svenska finns på webbadressen:
http://tilastokeskus.fi/keruu/yry/ohjeet_sv.html
Yhteystiedot
029 551
029 551
029 551
[email protected]
Tiedonantovelvollisuus ja luottamuksellisuus
Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004, muut.361/2013). Tietojen käsittelystä ja
tiedonantovelvollisuudesta ja luottamuksellisuudesta kerrotaan laajemmin kirjeen kääntöpuolella.
Kiitämme yhteistyöstänne!
Jari Tarkoma
tilastojohtaja
Postiosoite:
00022 TILASTOKESKUS
Käyntiosoite:
Työpajankatu 13, 00580 Helsinki
Tilastokeskuksen Y-tunnus:
0245491-1
Puh. 029 551 1000
Faksi 029 551 2750
www.tilastokeskus.fi
Lisätietoja tiedonantovelvollisuudesta ja tietojen käsittelystä
Tiedonantovelvollisuus
Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolain (280/2004, muut.361/2013) 14 ja 15 §:ään.
Elinkeinonharjoittajat ovat velvollisia antamaan salassapitosäännösten estämättä tilastojen
laatimisen kannalta välttämättömät tiedot Tilastokeskukselle. Tilastolain 21 §:n mukaan
Tilastokeskuksella on oikeus saada tiedot maksutta.
Tiedonantajilla on oikeus tilastolain 8 §:n nojalla hakea vapautusta
tiedonantovelvollisuudesta kokonaan tai osittain, jos tietojen antamisesta aiheutuu
tiedonantajalle kohtuutonta haittaa, eikä vapauttaminen oleellisesti vaikeuta tilaston
laatimista eikä tilastojen luotettavuus ja käytettävyys olennaisesti heikkene. Kohtuuton haitta
tarkoittaa tiedonantajan poikkeavaa asemaa suhteessa muihin tiedonantajiin.
Tiedonantovelvollisuudesta on voitu vapauttaa yksittäistapauksessa tapahtuvan harkinnan
perusteella mm. elinkeinonharjoittaja, joka on aloittamassa toimintaansa, ja jolla ei vielä ole
käytännössä mahdollisuuksia antaa tietoja.
Vapautusta on haettava kirjallisesti. Hakemuksessa on oltava tiedonantajan nimi ja
yritystunnus, tämän lähetekirjeen tunniste (TK-41-117-15), vapautuksen perustelu,
allekirjoitus sekä allekirjoittajan yhteystiedot (postiosoite ja puhelinnumero). Hakemus on
osoitettava Tilastokeskuksen kirjaamoon. Osoite: Tilastokeskus, Kirjaamo, 00022
TILASTOKESKUS.
Luottamuksellisuus ja julkisuus
Tilastokeskus käyttää tietoja tilastojen laatimiseen. Tilastotarkoituksiin kerättävät tiedot ovat
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, 24 §, 1 mom., kohta 16)
mukaan salassapidettäviä. Tilastokeskus voi tilastolain (280/2004, muut.361/2013) 13 §:n
mukaan luovuttaa tietoja myös tieteellisiä tutkimuksia ja tilastollisia selvityksiä varten ilman
suoran tunnistamisen mahdollistavia tietoja sekä tietoja tunnistetietoineen toiselle Suomen
tilastoviranomaiselle sen toimialaan kuuluvien tilastojen laatimista varten. Tilastokeskuksen
lisäksi tilastoviranomaisia ovat Luonnonvarakeskus (ennen Maa- ja metsätalousministeriön
tietopalvelukeskus Tike), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Tulli. Tietoja
tunnistetietoineen voidaan luovuttaa myös Euroopan parlamentin ja neuvoston
yritysrekisteriä koskevan asetuksen mukaan Eurostatin ylläpitämään monikansallisia
yrityksiä koskevaan EuroGroups-rekisteriin (EY N:o 177/2008 artikla 11) ja EU:n tilastolain
(EY N:o 223/2009 artikla 21) mukaisesti tilastovirastojen väliseen yhteistyöhön..
Tiedot on suojattu asiattomalta käytöltä Tilastokeskuksen antamien tietosuojamääräysten
mukaisesti. Tilastolaki kieltää tilastotarkoituksiin kerättyjen tietojen käytön tutkinnassa,
valvonnassa, oikeudenkäynnissä, hallinnollisessa päätöksenteossa tai yritystä koskevassa asian
käsittelyssä.
Tilastolain 12 §:n mukaan valtion ja kunnallisten viranomaisten toimintaa ja julkisten palvelujen
tuottamista kuvaavat muun lainsäädännön mukaan julkiset tiedot ovat julkisia myös
tilastotietoina. Henkilöitä koskevat tiedot ovat luottamuksellisia, ja niitä käytetään vain
tilastollisiin tarkoituksiin.
Tietojen säilytysajat
Toimitetuista tiedoista muodostetut tietoaineistot arkistoidaan pysyvästi.
Tiedonkeruupalvelu yrityksille
Tilastokeskus tarjoaa yrityksille palvelua, josta voi tarkistaa, missä Tilastokeskuksen
tiedonkeruissa yritys on tai on ollut mukana. Palvelun avulla halutaan helpottaa yritysten
valmistautumista ja vastaamista tiedonkeruisiin. Palveluun voi tilata käyttäjätunnukset
sähköpostiosoitteesta [email protected]
Lisätietoja palvelusta saa osoitteesta tilastokeskus.fi/keruu/yrityksille.html.