Koulutukset kevät 2015

Solakallion koulu
Osaamiskeskus (OSKE)
Koulutus kl 2015
Solakallion koulun osaamiskeskus toiminnan painopisteinä ovat
kehitysvammaisten ja autististen oppilaiden
opetusjärjestelyt, oppilaan tuki sekä moniammatillisuus
koulussa ja oppilaan verkostossa.
Tutustumispäivä uusien koulutulokkaiden
vanhemmille (pidennetty oppivelvollisuus)
ke 11.2.2015 klo 8.00 - 10
•
•
Tilaisuus, jossa huoltajat voivat kysyä prosessiin liittyviä asioita ja tutustua
esiopetuksen antamiseen koulussa.
IPT:n asiantuntijana iltapäivätoiminnan esimies Jari Pykäläinen ja koulun
asiantuntijana erityiskoulun rehtori Outi Lehtola-Räsänen.
Tilaisuudesta tiedotetaan opetusviraston koulutulokkaiden infotilaisuudessa ja
koulun omilla kotisivuilla.
OSKE – päivä ke 11.3.2015 klo 13 - 15
”Avoimet ovet Solakalliossa”
erityiskoulun oppimisympäristöihin, pedagogiikkaan ja toimintaan tutustuminen
KAIKILLE PERUSOPETUKSESSA TYÖSKENTELEVILLE
•
•
Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujat voivat esittää toiveitaan esittelyn sisällöstä. Tästä
johtuen iltapäivässä voi olla sisällöltään hieman erilaisia osioita ja voimme tarvittaessa jakaantua
useampaan eri ryhmään.
Koulun henkilökunta / oppilaat esittelevät tiloja osallistujille. Kaikki erityiskoulun opettajat
osallistuvat vieraiden vastaanottoon ja koulumme toiminnan esittelyyn.
Valittavana on eri aihealueita esim:
– Vaihtoehtoiset kommunikaatiokeinot
– Toiminnanohjaus ja avustaminen (koulunkäyntiavustajan toiminta)
– Moniammatillisen luokkatiimin työskentely (Tiimisopimuksen esittely)
– Oppimisympäristöt
• TVT – ohjelmat ja apuvälineet
• Aistien ja aistipulmien huomioiminen oppilaiden arjessa
• Strukturoitu opetus ja oppimateriaalit
– Pidennetyn oppivelvollisuuden HOJKS:n laadinnan lähtökohdat
• kaikki oppiaineet yksilöity oppiainekokonaisuuksittain järjestetty opetus (eha/aut)
• toiminta-alueittain järjestetty opetus (TOI)
OSKE – päivä ke 11.3.2015 klo 13 - 15
”Avoimet ovet Solakalliossa”
OSKE –päivänä koulun tiloihin laitetaan esille oppiainemateriaalinäyttely ja
ammattikirjallisuuden / videoiden luettelo mihin osallistujat voivat tutustua
Solakallion koululla.
•
•
•
Ilmoittautuminen e- taikaan (23.2.- 4.3.2015)
Ilmoittautuneille lähetetään vahvistus ilmoittautumisesta, sekä varmistetaan
toiveet aihealueista tutustumiskäynnille sähköpostilla.
Ennen tutustumispäivää ilmoittautuneille lähetetään yksilöllinen /
ryhmäkohtainen ohjelma ja vahvistuspyyntö osallistumisesta.
Vastuuhenkilö: OSKE –ope Eeva-Kaisa Alamäki [email protected]
”Moniammatillinen yhteistyö koulussa ja
oppilaan verkossa ” -vanhempainilta (opet mukaan)
ke 11.3.2015 klo 17.30 - 19
Asiantuntijana paikalla:
OHA Mikko Suonsyrjä ja
erityiskoulun rehtori Outi Lehtola-Räsänen Solakallion koulusta
Erillinen kutsu vanhemmille lähetetään sähköpostilla
POP –opettajille ja halukkaille kouluille viikolla 9
Opettajien ja avustajien ilmoittautuminen e-taikaan (23.2 - 4.3.2015)
OPS 16 ja POP ”Yleinen osa”
ke 6.5.2015 KLO 14.15-16
•
•
•
•
Uusi kuntakohtainen opetussuunnitelma pidennetyn opetusvelvollisuuden
näkökulmasta
Pidennetyn oppivelvollisuuden kohdat koulukohtaisen OPS:n yleisessä
osassa – mihin ja mitä?
Erityisluokanopettajien ja avustajien tutustuttaminen uuden OPS:n yleiseen
osaan – tärkeimmät kohdat erityisopetuksen järjestämiselle ja yhteisölliselle
koulukulttuurille.
Asiantuntijana erityisopetuksen suunnittelija Pertti Joona, opetusvirasto.
Ilmoittautuminen e- taikaan (27.4 - 4.5.2015)
”Strukturoitu opetus”- työpajat
ti 12.5.2015 klo 15-17
•
Kuvien työpaja: Strukturoidun oppimisympäristön ja oppimismenetelmien
esittely sekä tarvittaessa kuvatukien valmistaminen luokkatyöhön
–
–
–
–
–
•
Aamupiirikuvat ja keskustelualustat
Ensin – Sitten kortit
Ruokailukuvat, pukeutuminen, WC –toiminnanohjaus yms.
Sosiaaliset tarinat ”ei toivotun käytöksen” sammuttajana jne.
Sopimukset ja palkkiot, keskustelupohjat ja seurannat
Kohderyhmä: Kaikki perusopetuksessa työskentelevät (20 ensin ilmoittautunutta)
–
Koulusta voi ilmoittautua työpari esim.
•
•
erityisluokanopettaja ja avustaja.
erityisluokanopettaja ja IPT:n ohjaaja
Opettajien ja avustajien ilmoittautuminen e-taikaan
Nivelvaiheen tuki kouluille ja huoltajille:
POP (pidennetty oppivelvollisuus)
Erityisluokan opettajien ja luokanopettajien tapaaminen
ti 19.5 klo 14.30 - 16
Erityisluokanopettajien tukeminen (oppilaat E1 – 3.lk)
•
•
•
Uuden oppilaan ja huoltajien vastaanottaminen pidennettyyn oppivelvollisuuteen.
vertaistukea HOJKS:n laadintaan sekä kodin ja koulun yhteistyöhön
Pidennetyn oppivelvollisuuden esiopetus ja alkuopetus – mitä ja miten?
Vanhempain koulu – yhteinen vanhempainilta syksyllä 16
•
•
Keskeisten käsitteiden ja toimintatapojen läpikäyminen yhdessä
vertaistuen ja yhteistyötahojen esittely
Kaikki entiset ja uudet POP -opettajat
Tervetuloa keskustelemaan ja ideoimaan vertaistukea.
Ilmoittautuminen e-taikaan (4.5 - 13.5.2015)
Kaikkiin koulutuksiin lisätietoja antaa
[email protected]
Tervetuloa!
Solakallion koulun osaamiskeskus