Kansalliset kokeet 6. luokalla

Peruskoulun ja saamelaiskoulun 6. luokan
ja erityiskoulun 7. luokan oppilaan
vanhemmalle/huoltajalle
Kansalliset kokeet
6. luokalla
Hei!
Peruskoulun ja saamelaiskoulun 6. luokan
oppilaat osallistuvat kansallisiin
ainekohtaisiin kokeisiin kevätlukukaudella
2015. Erityiskoulun oppilaista kokeeseen
osallistuvat 7. luokan oppilaat.
Miksi kansallisia kokeita järjestetään?
Kansallisten kokeiden tehtävänä on myötävaikuttaa
oppilaiden taitojen tasapuoliseen ja tasa-arvoiseen
arviointiin sekä luoda pohja oppilaiden tulosten
analysoinnille. Kuudennella luokalla järjestettävien
kansallisten kokeiden tulee tukea opettajaa oppilaan
taitojen arvioinnissa ja arvosanojen antamisessa
kurssisuunnitelmien taitovaatimusten ja siihen
liittyvän arvosana-asteikon mukaisesti. Kokeet voivat
myös tuoda esiin joidenkin oppilaiden mahdollisen
erityistuen tarpeen.
Kokeet suunnitellaan ja laaditaan Valtion
kouluviraston tilauksen pohjalta useissa eri
ruotsalaisissa yliopistoissa. Koetehtäviä on testattu
useissa eri kouluissa eri puolilla maata. Oppilailla ja
opettajilla on ollut mahdollisuus antaa palautetta,
jota on hyödynnetty kokeita laadittaessa.
Kokeiden sisältö ja muotoilu perustuu
lähtökohtaisesti eri aineiden kurssisuunnitelmiin.
Koko kurssisuunnitelman sisältöä ei kuitenkaan
voida testata. Kokeista tulisi silloin aivan liian
laajamittaisia.
Kokeet järjestetään näissä aineissa:
•
•
•
•
•
englanti
matematiikka
ruotsi ja
ruotsi toisena kielenä,
yhdessä näistä aineista: biologia,
fysiikka, kemia, sekä
yhdessä näistä aineista: maantieto,
historia, uskontotietous sekä
yhteiskuntaoppi.
Kaikki yhden kouluyksikön 6. luokan oppilaat
osallistuvat saman aineen kokeisiin luonnon- ja
yhteiskuntatieteellisissä aineissa.
Aine
Koepäivämäärä
Ruotsi, ruotsi
toisena kielenä
2. helmikuuta
Englanti
15. huhtikuuta
4. helmikuuta
17. huhtikuuta
Matematiikka
Maantieto/historia/
uskontotietous/
yhteiskuntaoppi
Biologia/fysiikka/
kemia
Kansalliset kokeet eivät perustu mihinkään tiettyyn
työskentelytapaan tai opetusmateriaaliin. Oppilaat
saavat kokeissa näyttää taitojaan useilla eri tavoilla.
Milloin kokeet järjestetään?
Kokeet järjestetään kevätlukukauden 2015 aikana ja
ne ovat pakollisia kouluille. Kirjalliset osakokeet eli
osiot järjestetään Valtion kouluviraston ennalta
päättäminä päivämäärinä. Myös suulliset osiot
järjestetään kevätlukukauden aikana, mutta niiden
päivämääristä koulut saavat päättää itse.
Postiosoite: 106 20 Stockholm
Käyntiosoite: Fleminggatan 14
Puhelin: 08-527 332 00 vaihde Fax: 08-24 44 20
[email protected] www.skolverket.se
24. maaliskuuta
26. maaliskuuta
28. huhtikuuta
29. huhtikuuta
5. toukokuuta
7. toukokuuta
Jatkuu kääntöpuolella
Miten koetulokset arvioidaan?
Opettajat ovat saaneet kokeita varten tarkat
arviointiohjeet, joita heidän tulee noudattaa.
Opettajan tehdessä sen jälkeen yleisarvion oppilaan
taidoista jossakin aineessa myös kansallisten kokeiden
tulokset otetaan huomioon.
Tulosten kerääminen
Koululaitos kerää kokeiden tulokset yhteistyössä
Tilastollisen keskustoimiston (Statistiska
centralbyrån, SCB) kanssa. Koetulosten
kerääminen on tarpeellinen kouluissa tehtävää
arviointia varten, mutta myös kansallista ja
kuntakohtaista analysointia sekä vapaakoulujen
päämiesten tekemiä analyyseja varten.
Mistä saa lisätietoa?
Lisätietoa kansallisista ainekohtaisista kokeista on Valtion kouluviraston verkkosivulla
www.skolverket.se/bedomning
Samalla sivustolla on myös esimerkkejä koetehtävistä.
Koululaitoksen yhdyshenkilöt
Karin Bårman, biologia, fysiikka ja kemia
Maj Götefelt, matematiikka, ruotsi ja ruotsi toisena kielenä
Mats Olsson, maantieto, historia, uskontotietous ja yhteiskuntaoppi
Roger Persson, englanti
Postiosoite: 106 20 Stockholm
Käyntiosoite: Fleminggatan 14
Puhelin: 08-527 332 00 vaihde Fax: 08-24 44 20
[email protected] www.skolverket.se