TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS vuodelta

Suomussalmen kunta
TOIMINTAKERTOMUS
JA
TILINPÄÄTÖS
vuodelta 2014
Kunnanvaltuusto 8.6.2015
Painopaikka
Suomussalmen kunnan monistamo
Toimintakertomus ja tilinpäätös v. 2014
Sisällys
1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA
1
1.1. Kunnanjohtajan katsaus vuoteen 2014
1.2. Suomussalmen kunnan toimintastrategia ja organisaatio
1.2.1. Yhteiset tavoitteet
1.2.2. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen
1.3. Kunnan hallinto ja organisaatiorakenne
1.4. Yleinen taloudellinen kehitys
1.5. Kainuun talousalueen kehitys
1.6. Suomussalmen kunnan toiminnan ja talouden kehitys
1.6.1. Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset
1.6.2. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen ja arvio tulevasta kehityksestä
1.6.3. Henkilöstö
1.6.4. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen
vaikuttavista seikoista
1.7. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä
2. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS
1
2
3
3
4
7
8
9
9
11
12
13
14
16
2.1. Tilikauden tuloksen muodostuminen
2.2. Toiminnan rahoitus
2.3. Lainojen hoito
2.4. Maksuvalmius
2.5. Tulorahoituksen riittävyys
16
19
20
20
20
3. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET
21
3.1. Tase ja sen tunnusluvut
21
4. KOKONAISTULOT JA –MENOT
23
5. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS
24
5.1. Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä
5.2. Konsernin toiminnan ohjaus
5.3. Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat
5.4. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä
5.5. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut
5.5.1. Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5.2. Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5.3. Konsernitase ja sen tunnusluvut
24
24
35
35
37
37
38
39
6. KUNNANHALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ
41
7. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
43
7.1. Käyttötalousosan ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen
7.2. Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2014
7.2.1. Verotulojen erittely
7.2.2. Valtionosuuksien erittely
7.3. Investointiosan toteutumisvertailu
7.4. Rahoitusosan toteutumisvertailu
7.5. Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien määrärahojen toteutumisesta
8. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT
8.1. Kunnan tuloslaskelma
8.2. Kunnan rahoituslaskelma
8.3. Kunnan tase
8.4. Konsernin tuloslaskelma
8.5. Konsernin rahoituslaskelma
8.6. Konsernin tase
44
112
113
114
115
119
120
122
122
123
124
126
127
128
8.7. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma
8.8. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen rahoituslaskelma
8.9. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tase
9. LIITETIEDOT
9.1. Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
9.1.1. Arvostus – ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät
9.1.2. Tuloksen ja taseen vertailukelpoisuus
9.1.3. Aikaisempiin tilikausiin kohdistuvat tuotot ja kulut sekä virheiden korjaukset
9.2. Tuloslaskelman liitetiedot
9.2.1. Kunnan toimintatuotot tehtäväalueittain
9.2.2. Verotulojen erittely
9.2.3. Valtionosuuksien erittely
9.2.4. Satunnaiset tuotot
9.2.5. Satunnaiset kulut
9.2.6. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista
9.2.7. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta
9.2.8. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot
9.2.9. Rahoitustuotot ja -kulut
9.3. Taseen vastaavia koskevat liitetiedot
9.3.1. Kuluksi kirjaamattomat menot ja pääoma-alennukset
9.3.2. Arvonkorotukset
9.3.3. Aktivoidut korkomenot
9.3.4. Saamiset
9.3.5. Muut lainasaamiset
9.3.6. Rahoitusarvopaperit
9.3.7. Siirtosaamiset
9.3.8. Tase-eräkohtainen erittely käyttöomaisuudesta
9.3.9. Osakkeet ja osuudet 31.12.2014
9.4. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot
9.4.1. Oman pääoman erien erittely
9.4.2. Pitkäaikainen vieras pääoma
9.4.3. Pakolliset varaukset
9.4.4. Velat samaan konserniin kuuluville
9.4.5. Muut velat
9.4.6. Shekkilimiitti
9.4.7. Vuokrakohteen lunastusvelka
9.4.8. Siirtovelat
9.5. Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot
9.5.1. Leasingvastuiden yhteismäärä
9.5.2. Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta
9.5.3. Muut vastuusitoumukset
9.5.4. Muut taseen ulkopuoliset järjestelyt
9.5.5. Ympäristövastuut
9.5.6. Arvonlisäveron palautusvastuu
9.6. Henkilöstöä ja tilintarkastajan palkkiota koskevat liitetiedot
9.6.1. Henkilöstö
9.6.2. Henkilöstökulut
9.6.3. Tilintarkastajan palkkiot
9.7. Kunnan omistukset muissa yhteisöissä
9.8. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
9.8.1. Toimintatuotot tehtäväalueittain
9.8.2. Arvonkorotukset
9.8.3. Maa- ja vesialueet
9.8.4. Pysyvien vastaavien sijoitukset
9.8.5. Saamiset
9.8.6. Siirtosaamiset
9.8.7. Oma pääoma
9.8.8. Pakolliset varaukset
9.8.9. Vieras pääoma
9.8.10. Muut velat
10. MUUT LIITETIEDOT
130
131
132
134
134
134
134
134
135
135
136
136
136
136
137
138
138
138
139
139
139
139
140
140
141
141
142
143
144
144
145
145
145
145
145
145
145
146
146
146
146
147
148
149
150
150
150
151
151
151
152
152
152
153
153
153
154
154
155
155
156
10.1. Yhteenveto lautakunnittain käyttötaloudesta
10.2. Käyttötalouden yhteenveto tuloista ja menoista lajeittain
10.3. Projektiluettelo
156
157
158
11. YHTEENVETO, KESKEISET TUNNUSLUVUT JA KUVIOT
163
12. KAINUUN SOTE – JA KAINUUN LIITTO -KUNTAYHTYMIEN TILINPÄÄTÖSTIETOJA
172
13. LUETTELOT JA SELVITYKSET
183
13.1. Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tilinpäätöksen säilytys
13.2. Tositelajit ja tositenumerosarjat
14. TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET
15. TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
183
184
187
Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.
1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA
1.1. Kunnanjohtajan katsaus vuoteen 2014
Viime vuoden yksi merkittävimmistä päätöksistä oli Kainuun yhteisen kuntarakenneselvityksen tekeminen.
Selvityksessä ovat mukana kaikki Kainuun kunnat Puolankaa ja Vaalaa lukuun ottamatta. Selvitystyön ydinajatuksena on Kainuun kuntien elinvoiman ja yhteistyön vahvistaminen, jotta kunnat pysyvät asuttuina ja
pystyvät tarjoamaan laadukkaat palvelut myös tulevaisuudessa. Selvitystä koskeva väliraportti valmistui joulukuussa ja sen mukaan Kainuun kuntien on tiivistettävä rivejään kuntaliitosten tai vähintäänkin yhteistyön
kautta. Selvitystyö jatkuu edelleen ja päätöksiä kuntarakenteesta tehdään viimeistään vuonna 2016.
Hallintokokeilun purkautumisen jälkeen vuonna 2012 Kainuun kunnat halusivat Puolangan poisjäännistä
huolimatta jatkaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. Tilalle palvelujen tuottamista varten perustettiin
kaksi uutta kuntayhtymää: Kainuun liitto ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Hallinnon
tukipalvelut päätettiin järjestää edelleenkin keskitetysti Kainuun soten toimesta. Koulutustoimialan tehtävien
hoito sen sijaan palasi takaisin peruskunnille. Yhteistyö on sujunut hyvin kuntien ja kuntayhtymien välillä.
Valtionosuusuudistuksen vuoksi sote-kuntayhtymän perussopimus uusittiin vuonna 2014 ja uusi perussopimus astui voimaan 1.1.2015.
Kunnan oman toiminnan osalta vuosi toteutui suunnitelmien mukaisesti. Keväällä 2014 tehdyn kuntalaiskyselyn mukaan kunnan tuottamat palvelut ovat toimineet erinomaisen hyvin. Suomussalmen kunta sai lähes
jokaisella osa-alueella paremman arvosanan kuin vastaavanlaisessa tutkimuksessa olleet kunnat olivat
yleensä saaneet.
Hallintoa työllistivät edelleen lukuisat kunta- ja sote-uudistukseen liittyvät lausuntokierrokset. Lausunto annettiin mm. sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiehdotuksista ja kuntalain esitysluonnoksesta. Lisäksi
kuntien valtionosuusjärjestelmä uudistettiin viime vuoden aikana ja uudistus tuli voimaan tämän vuoden alusta lukien. Valtiovarainministeriön laskelman mukaan Suomussalmen kunta menettää uudistuksen vuoksi
valtionosuuksia yhteensä 216 euroa asukasta kohden eli yhteensä 1,9 miljoonaa euroa portaittain vuoteen
2018 mennessä. Kunta on varautunut toiminnassaan tuleviin valtionosuuksien muutoksiin.
Sivistyspalveluissa taajaman kouluverkkoselvitys valmistui syksyllä ja sen pohjalta kunnanvaltuusto teki päätökset perusopetuksen sijaintipisteistä ja varhaiskasvatuksen tilajärjestelyistä. Teknisissä palveluissa valmisteltiin kaukolämpötoiminnan yhtiöittäminen Suomussalmen Energia Oy:lle. Uudistuneen Raatteen Portin
avajaiset pidettiin 25.4.2014 ja kesällä 2014 käynnistettiin uuden hoitokodin rakentaminen terveysaseman
yhteyteen. Yritystoiminnan ja matkailun kehittämiseksi käynnistettiin kaksi hanketta: Puuteollisuuden kehittäminen (PuuKes) ja Hossan matkailun Master Plan -suunnitelman tekeminen. Lisäksi vuoden aikana valmisteltiin yhteistyössä yrittäjien kanssa kunnan elinkeinostrategiaa ja elinvoimaohjelmaa.
Talouden osalta viime vuosi toteutui talousarviota paremmin. Kunnan tulos oli 3,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tähän vaikuttivat kunnan kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen ja sote-kuntayhtymän ylijäämien palautukset vuosilta 2013 ja 2014. Kunnan suurimmat ongelmat ovat edelleenkin väestön väheneminen ja työttömyys. Työttömien suomussalmelaisten määrä vuoden aikana oli keskimäärin 18,8 prosenttia työvoimasta.
Edellisvuoden vastaava luku oli 17 prosenttia. Asukasmäärä väheni samanaikaisesti 175 henkilöllä. Kunnan
väkiluku oli vuoden lopussa 8 486 asukasta.
Alkaneen vuoden aikana kunnan hallintoa työllistää edelleen meneillään oleva Kainuun kuntajakoselvitys ja
siihen liittyvät lisäselvitykset. Eduskuntavaalit pidetään 19.4.2015 ja vaalien jälkeen uudelta hallitukselta
odotetaan uusia linjauksia maaliskuussa kariutuneeseen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin sekä
mahdolliseen toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukseen.
Kiitän kaikkia kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä yhteistyöstä ja hyvin hoidetusta viime vuodesta.
- Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotakin, kaikki tulee
tehdyksi.
Suomussalmella 23.3.2015
Asta Tolonen, kunnanjohtaja
1
1.2. Suomussalmen kunnan toimintastrategia ja organisaatio
1. SUOMUSSALMEN KUNNAN ARVOT
YHTEISÖLLISYYS
Suomussalmen kunta edistää asukkaidensa keskinäistä vuorovaikutusta,
välittämistä ja yhteistoimintaa sekä toivottaa tervetulleiksi kuntayhteisön uudet
asukkaat ja ajatukset kunnan kehittämiseksi.
MUUTOSVALMIUS
Tiedostamme, että muutos on jatkuvaa. Olemme yhteisönä ja yksilöinä halukkaita, valmiita ja kykeneviä muutokseen – muutos on mahdollisuus ja uuden
alku.
KESTÄVÄ KEHITYS
Suomussalmen kunta toimii ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
SIVISTYS
Kunta kohottaa kuntalaisten elämän laatua ja tiedon tasoa luomalla hyvät edellytykset laadukkaalle koulutukselle, varhaiskasvatukselle ja vapaa-ajan harrastustoiminnalle.
Kunta innostaa kaikenikäisiä kuntalaisia elinikäiseen itsensä kehittämiseen ja
monipuoliseen liikkumiseen päämääränä aktiivinen, omatoiminen ihminen.
KANNUSTAVUUS
Tuemme yrittäjyyttä ja toinen toistamme toimimaan parhaalla mahdollisella
tavalla, jotta asetetut tavoitteet saavutetaan.
Uskomme tulevaisuuteen, motivoimme toisiamme ja vahvistamme luovuutta.
2. TOIMINTA-AJATUS
Suomussalmen kunta järjestää laadukkaita, hyvinvointia edistäviä palveluja ja
luo edellytyksiä elinvoimaiselle toimintaympäristölle ja yritystoiminnalle, jotta
kuntalaiset saavuttavat mahdollisimman hyvän ja turvallisen elämän.
3. VISIO
Neljän vuodenajan Suomussalmi on taloudeltaan vakaa yritys- ja kulttuurikunta
sekä yhteistyökykyinen Ylä-Kainuun keskus, jossa on myönteinen väestökehitys.
2
1.2.1. Yhteiset tavoitteet
ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN
1. Hyvien peruspalvelujen ylläpito ja kehittäminen
2. Koko Kainuun elinkeinoyhteistyön lisääminen
3. Tehokas toimitilojen hankinta ja vanhojen tilojen hyötykäyttö ja jalostus
4. Aktiivinen tonttipolitiikka
5. Yritystoimintaan ja yrittäjyyteen kannustaminen
6. Koulutukseen ja innovaatioihin panostaminen
7. Kuntamarkkinoinnin lisääminen
8. Yritystoimintaa tukeviin hankkeisiin osallistuminen
Kainuun liitto yhdessä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa on laatimassa Kainuun Venäjä –strategiaa 2020. Kunnan Venäjä –strategia päivitetään tämän työn valmistuttua.
TALOUS
1. Kunnan taloutta hoidetaan kestävällä tavalla.
2. Vuosikatteen on riitettävä poistojen kattamiseen.
3. Toimintakulut sopeutetaan vuosikatetavoitteeseen ja niitä voidaan kasvattaa vain tulorahoituksen kasvun verran.
4. Investoinnit mukautetaan kunnan talouteen ja kehitykseen.
5. Maksuja ja taksoja korotetaan ainakin kustannustason nousua vastaavasti.
6. Kunnallisveroprosentti on korkeintaan yhden prosenttiyksikön koko maan keskiarvoa suurempi.
7. Lainarahoitusta käytetään tarvittaessa työllisyyttä ylläpitäviin tai lisääviin taikka käyttötalouden säästöjä tuoviin investointeihin.
TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMINEN
1. Parannamme osaamista ja tuemme motivaatiota
2. Kehitämme johtamista ja yhteistyötä
3. Parannamme työhyvinvointia
4. Varmistamme uusien osaajien saannin
1.2.2. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen
Terveydenhuoltolain (1326/2010) 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Kunnan on seurattava myös palveluissaan
toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Valtuustokausittain valmistellaan laaja hyvinvointikertomus. Vuosittain valtuustolle raportoidaan kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä.
Hyvinvointikertomus laaditaan kunnassa eri vastuualueiden yhteistyönä. Sen valmistelu on osa kunnan strategiatyötä sekä talouden ja toiminnan suunnittelua. Valtuusto hyväksyy Suomussalmen hyvinvointikertomuksen. Hyvinvointikertomuksessa 2014 tarkastellaan vuosia 2008 – 2013. Vertailualueiksi
on valittu Sotkamo, Kuhmo, Pudasjärvi, Nivala, Pedersören kunta, Kainuu ja koko maa. Hyvinvointikertomus on erillisenä liitteenä.
3
1.3. Kunnan hallinto ja organisaatiorakenne
Luottamushenkilöorganisaatio
Kunnanvaltuusto
Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä ja sen paikkajakauma on vuoden 2013 alussa alkaneena toimikautena
seuraava:
Suomen Keskusta
Vasemmistoliitto
Perussuomalaiset
Kansallinen Kokoomus
19
10
4
2
Puheenjohtajat
puheenjohtaja .....................
I varapuheenjohtaja ............
II varapuheenjohtaja ...........
Pentti Moilanen
Veikko Timonen
Raimo Härkönen
Kunnanhallitus
Kunnanhallituksessa on 11 jäsentä.
Puheenjohtajat v. 2014
Puheenjohtaja
I varapuheenjohtaja
II varapuheenjohtaja
Raija Hekkala
Veijo Holappa
Yrjö Puurunen
Jäsenet:
Jukka Pekka Alanko
Vuokko Hiltunen
Mikko Juntunen
Keijo Mulari
Erja Helttunen
Marja-Liisa Holappa
Kari Moilanen
Merja-Liisa Seppänen
Esittelijä:
Asta Tolonen, kunnanjohtaja
LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO
Kunnanvaltuusto 35
Keskusvaalilautakunta 5
Tarkastuslautakunta 5
Kunnanhallitus 11
Sivistyslautakunta 11
Tekninen lautakunta 11
4
Ympäristölautakunta 11
KONSERNIORGANISAATIO
Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus
Vastuualueet
Konserniyhtiöt/-yhteisöt
Palveluorganisaatio
Kunnan toiminnot jakautuvat hallintopalvelujen, sivistyspalvelujen ja teknisten palvelujen vastuualueisiin.
Kunnanjohtaja, vastuualueiden johtajat ja kunnanjohtajan määräämänä talousjohtaja ja elinkeinoasiamies
muodostavat kunnan johtoryhmän. Vastuualueet jakaantuvat palveluyksiköihin.
Johtoryhmä:
Asta Tolonen, kunnanjohtaja
Aila Virtanen, hallintojohtaja
Sirpa Mikkonen, sivistysjohtaja
Antti Westersund, tekninen johtaja
Matti Mulari, talousjohtaja
Hannu Leinonen, elinkeinoasiamies
5
PALVELUORGANISAATIO
Kunnanjohtaja
Johtoryhmä
Vastuualueet
Hallintopalvelut
Sivistyspalvelut
Palveluyksiköt:
hallintopalvelut
Palveluyksiköt:
varhaiskasvatus
perusopetus
lukiokoulutus
ammatillinen koulutus (sop. Kajaani)
Kianta-Opisto
liikuntapalvelut
nuorisopalvelut
kulttuuripalvelut
kirjastopalvelut
musiikkiopisto (sop.
Kajaani)
Tilivelvolliset
Kuntalain mukaan tilivelvollisia ovat:
-kunnan toimielinten jäsenet (ei kuitenkaan valtuutettu)
-asianosaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat
Suomussalmen kunnan tilivelvolliset viran- ja toimenhaltijat:
kunnanjohtaja Asta Tolonen
hallintojohtaja Aila Virtanen
talousjohtaja Matti Mulari
talouspäällikkö Sirpa Kovalainen 11.8.2014 lukien
hallintosihteeri Anna Tolonen
elinkeinoasiamies Hannu Leinonen
maaseutusihteeri Ilmari Schepel
sivistysjohtaja Sirpa Mikkonen
kansalaisopiston rehtori Leena Manner
päivähoidon johtaja Jaana Heikkinen
kulttuurituottaja Joni Kinnunen
liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen
nuorisosihteeri Eija Järvenpää
kirjastotoimenjohtaja Ari Koistinen
tekninen johtaja Antti Westersund
rakennustarkastaja Asko Kinnunen
ympäristösihteeri Jukka Korhonen
6
Elinkeinoasiamies
Tekniset palvelut
Palveluyksiköt:
tilapalvelut
ympäristöpalvelut
liikelaitokset
ruoka- ja siivouspalvelut
ympäristön valvonta
1.4. Yleinen taloudellinen kehitys
Talouskehityksen pääpiirteitä 2014
Lähteet: Valtiovarainministeriön kansantalousosaston Taloudellinen katsaus, Talvi 2014, Tilastokeskus
20.1.2015, Kuntaliitto 11.2.2015. Luvut ovat osittain ennakkotietoja.
Maailman talous
Kansainvälisen talouden kehittyminen on ollut kaksijakoista. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa kasvunäkymät olivat hyvät ja vuonna 2015 molempien maiden kasvun ennustetaan olevan noin prosentin tuntumassa.
Vaikka Kiinan kasvu vaimenee, se yltänee vielä vuonna 2016 lähes seitsemään prosenttiin.
Euroalueen talous
Euroalueella talouden kasvu jatkui vaisuna. Vuonna 2014 kasvua kertyi prosentin verran ja vuosi 2015 näyttää vain hiukan paremmalta. Saksan kasvunäkymät heikentyivät ja seuraavien kahden vuoden aikana kasvu
jäänee puoleentoista prosenttiin. Ruotsissa kasvu jatkui euroaluetta nopeampana.
Venäjän talous
Öljyn hinnan nopea lasku ja kasvanut epävarmuus nostivat korkoja Venäjällä, heikensivät ruplaa ja kiihdyttivät inflaatiota. Tämän johdosta Venäjän talous ei kasvanut vuonna 2014 lainkaan ja seuraavien kahden vuoden aikana sen ennustetaan supistuvan. Kehitys heijastuu Venäjän tuonnin alenemisena ja siten Suomen ja
Venäjän välisen kaupan ennustetaan vähenevän seuraavien parin vuoden aikana.
Kotimaan talous
Suomen bruttokansantuotteen vuosikasvuksi vuodelle 2014 ennustetaan 0,1 prosenttia. Vuoden 2015 kasvuksi muodostuu 0,9 prosenttia ja kasvu muuttuu laajapohjaisemmaksi. Viennin kasvu jäi edelleen maailmankaupan kasvua heikommaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen jatkui. Vuoden 2016 talouskasvuksi ennustetaan 1,3 prosenttia.
Työttömyyden rakenne on muuttunut aiempaa vaikeammaksi. Vuoteen 2013 verrattuna pitkäaikais- ja rakennetyöttömien lukumäärä on kasvanut voimakkaasti ja kasvu jatkunee edelleen myös ensi vuonna. Työttömyysaste oli vuonna 2014 keskimäärin 8,6 prosenttia, kun se vuonna 2013 oli 8,2 prosenttia. Vuonna 2015
työttömyysasteen ennustetaan nousevan 8,8 prosenttiin.
Kuluttajahintojen keskimääräinen vuosimuutos eli inflaatio oli 1,1 prosenttia. Vuoden 2015 inflaatio jäänee
noin 0,8 prosenttiin muun muassa raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan viimeaikaisen laskun seurauksena.
Kunnallistalous
Kuntien ja kuntayhtyminen yhteenlaskettu tilikauden tulos vuonna 2014 oli 1,86 mrd. euroa (edellisenä vuonna 0,44 mrd. euroa). Liikelaitosten yhtiöittämisen osuus tästä oli arviolta 1,4 mrd. euroa, mikä on kirjanpidollista tuottoa eikä vaikuta kuntien rahoitusasemaan.
Kuntien vuosikate oli 2,03 mrd. euroa (373 euroa/asukas). Vuosikate parani edellisestä vuodesta 1,9 prosenttia. Vuosikate poistoista oli 101 prosenttia. Negatiivisen vuosikatteen kuntia oli 14. Vuonna 2013 vastaava luku oli 28.
Kuntien kunnallisverotulot kasvoivat 1,3 prosenttia, vaikka 156 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan vuodelle
2014. Hidas kasvu johtuu edellisen vuoden jako-osuuksien oikaisuista ja tilitysuudistuksesta sekä heikosta
talouskasvusta ja maltillisesta palkkaratkaisusta. Valtionosuudet vähenivät edellisvuoteen verrattuna 1,3
prosenttia johtuen pääosin valtionosuuksiin kohdistuneista leikkauksista.
Lainaa kunnilla oli vuonna 2014 yhteensä 14,88 mrd. euroa, edellisenä vuonna 13,79 mrd. euroa. Asukasta
kohti lainaa oli 2 733 euroa (edellisenä vuonna 2 542 euroa).
7
Kuntien ja kuntayhtymien keskeiset tulojen ja menojen muutokset 2014
Toimintatulot
Toimintamenot
Verotulot
Valtionosuudet
-1,6 %
0,4 %
2,5 %
-1,3 %
(Lähde: Suomen Kuntaliitto 17.9.2014, MP)
Suomen talouden tunnuslukuja
Muuttuja
(% muutos)
Tuotanto
Palkkasumma
Ansiotaso
Inflaatio
(%-yksikköä)
Työttömyysaste
Verot/BKT
Julkiset menot/BKT
Julkinen velka/BKT
Euribor 3 kk, %
Korkotaso; 10 v. korko, %
2011
2012
2013*
2014**
2015**
2016**
2,7
4,7
2,7
3,4
-1,5
3,4
3,2
2,8
-0,5
1,4
2,1
1,6
0,0
0,9
1,4
1,1
1,2
1,7
1,2
1,5
1,4
2,2
1,5
1,8
7,8
43,6
55,2
49,2
1,4
3,0
7,7
42,9
56,3
53,0
0,6
1,9
8,3
44,9
58,1
58,3
0,2
1,8
8,6
44,4
58,5
59,6
0,3
1,5
8,5
44,3
58,2
61,2
0,4
1,6
8,2
44,5
57,9
62,1
0,7
2,2
* ennakkotieto
** ennuste
Kuntien vuosikate ja lainat
(Lähde: Suomen Kuntaliitto 12.2.2015, ennakkotieto)
(Manner-Suomi)
2010
TP
Mrd. €
2,47
Vuosikate asukasta kohti, €
461
Vuosikate % poistoista
145
Negatiivisten vuosikatteiden kuntien määrä
7
Lainakanta €/asukas
1956
*ennakkotieto
2011
TP
2,05
382
118
34
2038
2012
TP
1,34
248
71
80
2262
2013
TP
2,06
380
100
28
2542
2014*
TPA
2,03
373
101
14
2733
1.5. Kainuun talousalueen kehitys
Kainuun väkiluku (ennakkotieto) oli 31.12.2014 yhteensä 79 256. Laskua edelliseen vuoteen oli 719 henkilöä
eli 0,9 prosenttia.
Väestön väheneminen jatkui entisellä tasolla. Väestöennusteet ovat edelleenkin laskevia. Väestörakenteessa
aktiiviväestön osuus pienenee voimakkaasti.
Työvoima ja työllisyys
Kainuun keskimääräinen työttömyysaste vuonna 2014 oli 16,9 prosenttia eli työttömiä työnhakijoita oli 6 001.
Vuonna 2013 työttömyysaste oli keskimäärin 15,2 prosenttia eli työttömiä työnhakijoita oli 5 422. Työttömyysaste nousi 1,7 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta.
8
1.6. Suomussalmen kunnan toiminnan ja talouden kehitys
1.6.1. Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset
Asukasmäärä
Vuosi
2014
2013
2012
2011
2010
Hlöä
8486
8661
8813
8943
9156
Muutos (hlöä)
- 175
-152
-130
-213
-176
Muutos %
- 2,02
-1,72
-1,45
-2,33
-1,9
2014*
53
2013
65
2012
52
2011
47
2010
55
2014*
132
2013
148
2012
134
2011
154
2010
137
2014*
96
2013*
74
2012
48
2011
122
2010
97
Lähde: Kainuun liitto/Tilastokeskus
Syntyvyys
Vuosi
Hlöä
Kuolleisuus
Vuosi
Hlöä
Nettomuutto kunnasta pois
Vuosi
Hlöä
* = ennakkotieto
Vuosina 2010 ja 2011 muuttoliike voimistui. Vastaavasti vuonna 2012 väkiluvun väheneminen hidastui. Vuosia 2013 ja 2014 väkiluvun väheneminen jälleen kasvoi. Vuonna 2014 väkiluku pieneni 2,02 prosenttia. Muuttoliike jatkuu tulevaisuudessakin, mikäli uusia ja korvaavia työpaikkoja ei saada. Poismuuttajat ovat pääasiassa työvoimaan kuuluvaa väestöä. Paitsi väestön kokonaismäärän väheneminen, myös ikärakenteen muutos on huolestuttava.
Suomussalmi
Väestön ikärakenne
Vuosi
1995
2000
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
0 - 14
2217
1685
1452
1382
1332
1264
1196
1154
1100
1031
1007
995
954
%
18,3
15,3
14,2
13,7
13,5
13,1
12,7
12,4
12,0
11,5
11,4
11,5
11,2
15 - 64
8024
7190
6498
6404
6206
6080
5945
5873
5718
5567
5390
5200
4994
Lähde: Tilastokeskus
9
%
66,2
65,3
63,4
63,6
63,0
63,1
63,0
62,9
62,5
62,2
61,2
60,0
58,8
65 1883
2128
2298
2285
2310
2288
2294
2305
2338
2345
2416
2466
2538
% Yhteensä
15,5
12124
19,4
11003
22,4
10248
22,7
10071
23,5
9848
23,8
9632
24,3
9435
24,7
9332
25,5
9156
26,2
8943
27,4
8813
28,5
8661
30,0
8486
Asukasluku, työvoima ja työllisyys keskimäärin
Suomussalmi Asukasluku, työvoima ja työllisyys keskimäärin
Lähde: ELYkeskus
21.1.2015
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
as.luku
11 003
10 740
10 548
10 376
10 248
10 071
9 848
9 632
9 435
9 332
9 156
8 943
8 813
8 661
8 486
atv-%
45,7
45,8
46,4
45,7
44,2
44,3
45
45,1
42,7
41,4
43,6
41,5
43,2
42,9
43,1
työvoima
5 032
4 915
4 893
4 740
4 531
4 466
4 433
4 342
4 027
3 861
3 988
3 714
3 808
3 717
3 656
työlliset
3 678
3 583
3 704
3 664
3 525
3 479
3 595
3 782
3 289
3 087
3 379
3 114
3 262
3 147
2 993
työttömyys työttömät %
1 354
26,9
1 332
27,1
1 189
24,3
1 076
22,7
1 006
22,2
987
22,1
838
18,9
660
15,2
738
18,3
774
20,0
619
15,6
600
16,2
501
14,3
630
17,0
686
18,8
Elinkeinorakenne (kunnassa olevien työpaikkojen lukumäärä)
Suomussalmi
Elinkeinorakenne (kunnassa olevien työpaikkojen lukumäärä)
Lähde: Tilastokeskus 10.10.2014
31.12.2012
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
%
lkm
%
lkm
%
lkm
Alkutuotanto
304
11,0
2 228
7,5
80 058
Jalostus
588
21,4
3 227
10,9
350 195
Palvelut
1 829
66,5
23 931
80,5 1 881 306
Tuntematon
31
1,1
336
1,1
28 345
Yhteensä
2 752
100,0
29 722
100,0 2 339 904
%
3,4
15,0
80,4
1,2
100
Suomussalmi
Elinkeinorakenne (kunnassa olevien työpaikkojen lukumäärä)
Lähde: Tilastokeskus 14.10.2013
31.12.2011
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
%
lkm
%
lkm
%
lkm
Alkutuotanto
304
10,8
2 317
7,7
82 571
Jalostus
641
22,7
3 468
11,5
362 992
Palvelut
1 815
64,4
23 964
79,6 1 877 456
Tuntematon
60
2,1
532
1,8
31 403
Yhteensä
2 820
100,0
30 281
100,0 2 354 422
%
4
15
80
1
100
Yritystoimipaikat kunnassa: v. 2012: 404, v. 2011: 399.
Työllinen työvoima (kunnassa asuvien, työssäkäyvien lukumäärä)
Lähde: Tilastokeskus 10.10.2014
31.12.2012
lkm
Maa- ja metsätalous
335
Jalostus
992
Palvelut
1 948
Tuntematon
31
Yhteensä
3 306
%
10,1
30,0
58,9
0,9
100
31.12.2011
lkm
347
765
1 942
60
3 114
%
11,1
24,6
62,4
1,9
100
Lähteet: Tilastokeskus: Työllinen työvoima 31.12.2012 ja 31.12.2011. Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki
15 – 74 -vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistossa tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelua.
10
Asuntotuotannon määrä ja rahoitusmuodot
Valmist.
Asuntoja/kpl
vuosi
yhteensä
Vuokra-as.
Osakeas.
Omakotitalot
MMM
rahoitus
Vapaa
rahoitus
1991
118
49
3
9
2
55
1995
52
26
0
8
2
16
1999
14
0
0
3
1
10
2000
3
0
0
0
0
3
2001
10
0
0
10
3
7
2002
5
0
0
5
0
5
2003
16
0
0
16
1
15
2004
3
0
0
3
0
3
2005
25
0
17
8
0
25
2006
8
0
6
7
0
8
2007
6
0
0
6
0
6
2008
8
0
11
8
0
8
2009
6
0
0
6
0
6
2010
7
0
0
7
0
7
2011
7
0
0
7
0
7
2012
12
0
0
12
0
12
2013
10
0
0
7
0
10
2014
2
0
0
2
0
2
Tilasto: (käyttöönottovuosi)
1.6.2. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen ja arvio tulevasta kehityksestä
Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole tullut esiin sellaisia oleellisia toiminnan ja talouden muutoksia, joita ei
olisi huomioitu jo vuoden 2015 talousarviossa.
Kuntarakenneuudistus ja valtionosuusjärjestelmän uudistus vuonna 2015 luovat epävarmuutta. Valtionosuusuudistuksen mukaan Suomussalmen kunta menettää valtionosuuksia vuoden 2014 tasolla laskettuna
1,9 milj. euroa eli 1,8 veroprosentin verran. Asukasta kohti menetys on 216 euroa.
Valtionosuusjärjestelmän uudistukseen kuuluu viiden vuoden siirtymätasaus. Suomussalmen kunta saa siirtymätasausta seuraavasti:
Vuonna 2015: 166 euroa/asukas (muutos enintään +/- 50 euroa/asukas),
Vuonna 2016: 116 euroa/asukas (muutos enintään +/- 100 euroa/asukas)
Vuonna 2017: 36 euroa/asukas (muutos enintään +/- 180 euroa/asukas)
Vuonna 2018: 0 euroa/asukas (muutos enintään +/- 260 euroa/asukas)
Vuonna 2019: 0 euroa/asukas (muutos enintään +/- 380 euroa/asukas)
Kuntalakiin syksyllä 2013 tulleet muutokset velvoittavat kuntia yhtiöittämään toimintojaan, joita ne hoitavat
kilpailutilanteessa markkinoilla. Siirtymäaikaa oli vuoden 2014 loppuun saakka. Suomussalmen kunnan kaukolämpölaitosliiketoiminta yhtiöitettiin ja Suomussalmen Energia Oy aloitti toimintansa 31.12.2014. Kaukolämpölaitoksen käyttöhenkilöstö siirtyi uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä.
11
Teknisten palvelujen asuntojen haku- ja vuokraustoiminta siirrettiin Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen. Samalla Vuokratalojen omatoimisesti toteutetut huolto- ja siivoustoimet
siirrettiin Suomussalmen kunnan teknisiin palveluihin ja huolto- ja siivoushenkilökunta siirtyi vanhoina työntekijöinä kunnan työntekijöiksi. Vuokratalojen toimisto siirtyi kunnanvirastolle.
Suomussalmen kunnan järjestämä kuntouttava työtoiminta siirtyi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen. Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja siirtyi kuntayhtymän palvelukseen vanhana työntekijänä.
1.6.3. Henkilöstö
Kunnan henkilöstömäärän kehitys
Henkilöstön määrä vuosina 2009 – 2014 (vertailuvuosi 2004)
2014 2013 2012 2011 2010 2009
3
2
4
2
2
2
Kunnanhallitus
19
23
20
22
20
14
Hallintopalvelut
0
0
0
0
0
0
Perusturvapalvelut
216
224
203
218
217
233
Sivistyspalvelut
108
112
109
113
109
121
Tekniset palvelut
346
361
336
355
348
370
Yhteensä
2004
1
70
467
270
104
912
Vuoden 2005 alusta Kainuun maakunnan palvelukseen siirtyi 309 henkilöä. Lisäksi Ylä-Kainuun palvelukeskuksen puolankalaisesta henkilöstöstä siirtyi maakuntaan 85 henkilöä ja Puolangan kuntaan 25 henkilöä.
Ruokapalvelut siirtyivät hallintopalveluista teknisiin palveluihin (30 henkilöä). Vuoden 2013 alussa lukio siirtyi
sivistyspalveluihin Kainuun maakunta -kuntayhtymän purkauduttua (15 henkilöä).
Henkilöstöä koskevista tunnusluvuista laaditaan vuosittain erillinen henkilöstöraportti. Erityisesti seurataan
muutoksia sairauspoissaoloissa sekä henkilöstön keski-iässä.
Sairauspoissaolot nousivat edellisestä vuodesta eli henkilöä kohden sairauspäiviä oli 9 työpäivää. Poissaolot
ovat pysyneet melko vakaina viime vuosina vaihdellen 7–10 päivään. KT Kuntatyönantajat tilastoi valtakunnallisesti sairauspoissaolot kalenteripäivien mukaan. Vuonna 2013 koko maassa oli keskimäärin 16,7 kalenteripäivää sairauspoissaoloja.
Sairauspoissaolopäivät henkilöä kohden
Vuosi
Sairauspo/hlö Muutos%
2005
11
0
2006
9
-18
2007
7
-22
2008
9
28
2009
8
-11
2010
9
12
2011
9
0
2012
10
11
2013
8
-20
2014
9
12
Vakituisen henkilöstön keski-ikä on pysynyt liki samanlaisena viime vuosina. Koko henkilöstön keski-ikä nousi 0,3 vuodella edelliseen vuoteen verrattuna. Koko maassa kunta-alan henkilöstön keski-ikä oli 45,7 vuotta
lokakuussa 2013.
12
Keski-iän kehitys
Vuosi
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Vakituiset
49,7
50,2
51,7
49,8
50,2
50,3
50,6
51,0
51,2
51,5
Kaikki
46,6
48
47,3
47,3
47,6
47,8
48,6
48,9
48,4
48,7
Koko
maa
45,3
45,1
44,5
45,3
46,2
45,5
45
45,6
45,6
45,7
1.6.4. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen
vaikuttavista seikoista
Kunnan toimintaan vaikuttavat yleensä toiminnalliset rahoitus-, henkilö- ja vahinkoriskit.
Suomussalmen kunnan riskienkartoitus on tehty vuonna 2007. Riskikartoituksen tekijä oli kunnan vakuutusmeklari. Ns. sietämättömiä riskejä ei tullut esiin tässä kartoituksessa. Merkittävimmät riskit kohdentuivat henkilöstöön (fyysinen kunto, stressi ja työuupumus, matkustus ja henkilöstön eläköityminen nopealla aikataululla) ja liikeriskeihin (työpaikkakehitys, isot työpaikat ja suhdanneherkkyys).
Suomussalmen kunnan talousanalyysi on laadittu vuosille 2010–2018. Talousanalyysin laati Oy Audiapro Ab.
Analyysin mukaan kunnan nykytason palvelut voidaan turvata ja talous pitää vakaalla pohjalla. Aikaisempi
vastaavanlainen analyysi laadittiin vuonna 2007. Tämän jälkeen taloudellinen tilanne on muuttunut julkisen
sektorin tasapainotusongelmien johdosta.
Vuonna 2013 laadittiin Kainuun kunta- ja palvelurakenteen esiselvitys, joka valmistui 30.8.2013. Selvityksen
laatijana oli Suomen Kuntaliiton Antti Kuopila.
Uudet vakuutussopimukset tulivat voimaan 1.4.2013. Toiminnan vastuuvakuutus on 1 milj. euroa. Samaan
aikaan tehtiin myös riskikartoitus. Riskikartoitusta on päivitetty vastuualueittain vuonna 2009 sisäisen valvonnan ohjeiden uudistamisen yhteydessä. Sisäisen valvonnan ohjeissa on ohjeistusta riskienhallinnasta.
Vuonna 2015 kunnan talous heikkenee. Kunnan talousarvio vuodelle 2015 on alijäämäinen 1,109 milj. euroa.
Valtionosuusuudistuksen takia kunta joutuu sopeuttamaan toimintojaan tulorakennetta vastaavaksi.
1.6.5 Ympäristötekijät
Suomussalmen kunnan lämpölaitos on päästöoikeusjärjestelmän piirissä. Vuoden 2014 aikana syntyneet
päästöt alittavat lämpölaitoksen vuotuiset päästöoikeudet. Päästöoikeuksia ei ole myyty kuluneen vuoden
aikana.
Suomussalmen kunnan vesihuoltolaitoksella on kolme jätevedenpuhdistamoa. Puhdistamot sijaitsevat Pitämällä, Juntusrannassa ja Hossassa. Niissä puhdistetaan Suomussalmen, Kirkonkylän, Juntusrannan ja Hossan taajamien sekä niiden lähialueiden jätevedet. Puhdistamolietteet käsitellään Metsärinteen kompostointialueella. Puhdistamojen rakentamiseen ja puhdistettujen jätevesien johtamiseen vesistöön sekä lietteen
kompostointiin ja valmiin kompostin myyntiin on saatu tarvittavat viranomaisluvat. Kainuun ELY- keskus,
Evira ja Suomussalmen kunnan ympäristölupaviranomainen valvovat lupaehtojen noudattamista.
Vuoden 2014 toiminta on tapahtunut lupaehtojen puitteissa lukuun ottamatta Pitämän jätevedenpuhdistamoa.
Pitämän jätevedenpuhdistamolla tapahtui kaksi lievää lupaehdon ylitystä.
Suomussalmen kunnan kaatopaikka on lakkautettu 31.10.2007. Kaatopaikan ympäristövaikutuksia on seurattu Kainuun ELY- keskuksen hyväksymän tarkkailuohjelman mukaisesti. Vuoden 2014 tarkkailutulosten mukaan kaatopaikan vaikutukset ympäristöön ovat olleet vähäiset.
13
Suomussalmen kunnan omistamalla Karhulanvaaran kiinteistöllä tapahtui öljyvahinko joulukuussa 2014.
Vahingon johdosta maaperään valui kevyttä polttoöljyä 5000-6000 litraa. Öljyvahingon torjuntatyöt käynnistettiin poistamalla saastuneet maamassat. Öljyvahingon rakennukselle aiheuttamien vaurioiden korjaustyöt
käynnistettiin maamassojen poistamisen jälkeen. Kunnostustyöt valmistuvat vuoden 2015 aikana.
1.7. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä
Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut 17.11.2009 tarkennetun sitovan ohjeen kunnille ja kuntayhtymille tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta.
Ohjeen mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja
siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Tätä tarkoitusta varten kunnanhallituksen tulee esittää toimintakertomuksessa selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä.
Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten
päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan.
Suomussalmen kunnan sisäisen valvonnan yleisohjeet on tarkistettu vuonna 2009. Ohjeistuksen laatimisessa on avustanut ulkopuolinen konsultti.
Kunnanhallitus on hyväksynyt sisäisen valvonnan yleisohjeet 1.12.2009 § 246. Tarkistetut ohjeet ovat tulleet
voimaan 1.1.2010. Kuntalakiin (325/2012) lisätyt säännökset kunnan ja kuntakonsernin sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta tulivat voimaan vuonna 2014. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 9.6.2014 § 32 kunnan
ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
yleisohjeet päivitetään vuoden 2015 aikana.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan hallintosäännön 9.6.2014 § 23. Hallintosääntö on tullut voimaan
1.8.2014.
Kunnanhallitus on hyväksynyt Suomussalmen kunnan yleiset hankintaohjeet ja pienhankintaohjeet 8.1.2008.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt konserniohjeet 29.1.2008 § 6.
Vakuutusmeklari on tehnyt Suomussalmen kunnan riskienkartoituksen vuonna 2007. Kunnan vakuutukset
kilpailutettiin vuonna 2008, samassa yhteydessä päivitettiin riskikartoitusta. Riskikartoitusta päivitettiin myös
vastuualueittain sisäisen valvonnan ohjeistuksen uudistamisen yhteydessä vuonna 2009. Kunnan vakuutukset on kilpailutettu vuonna 2013. Tällöin kartoitettiin vakuutusturvan riittävyys. Riskien arviointia ja hallintaa
tehdään vuosittain.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta alkoi 1.1.2013 Kainuun maakunta kuntayhtymän purkauduttua 31.12.2012. Sote-kuntayhtymä huolehtii Suomussalmen kunnan sosiaali- ja
terveydenhuollon tehtävistä, lukuun ottamatta lasten päivähoitoa.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja Kainuun kuntien välillä on tehty yhteistoimintasopimus, jonka mukaan Kainuun sote tuottaa hallinnon tukipalveluina talous-, palkka- ja tietohallinnon palvelut.
Laskenta- ja rahatoimi hoidetaan soten tietojärjestelmässä samoin kuin henkilöstöhallinto ja ostolaskut. Näihin järjestelmiin on rakennettu kontrollijärjestelmät, jotka vähentävät virheiden ja mahdollisten vahinkojen
määrää. Kunnan omassa toiminnassa tietoturvallisuuden ja tietohallinnon osalta noudatetaan Kainuun soten
hyväksymiä tietoturvallisuusperiaatteita.
Säännöksiä, päätöksiä ja määräyksiä on noudatettu.
Talousarvion toteutumisesta ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle kaksi
kertaa vuodessa. Konserniyhtiöt antavat myös vastaavan raportin. Kunnanhallitus on käsitellyt erikseen konserniyhtiöiden tilinpäätökset ja ohjeistaa yhtiökokousedustajat.
Sopimuksista on vastuualueitten pidettävä luetteloa ja valvottava vuosittain niiden ajantasaisuutta. Sopimushallintaa tulee edelleen kehittää.
14
Sisäisessä valvonnassa ei ole havaittu oleellisia puutteita tilikaudella.
Tietoturvapäivä järjestettiin 12.6.2014. Koulutukseen osallistui Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan
kunnan hallinnon henkilöitä yhteensä 43. Suomussalmelta osallistujia oli 18.
Kunnanhallitus katsoo, että sisäisen valvonnan ohjeet ovat pääsääntöisesti ajan tasalla. Saatujen selvitysten
perusteella kunnan sisäinen valvonta tuottaa pääosin kohtuullisen varmuuden toiminnan laillisuudesta ja
hyvän hallintotavan noudattamisesta sekä varojen ja toiminnan turvaamisesta.
Kunnanhallitus katsoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta Suomussalmen kunnassa on järjestetty
asianmukaisesti.
15
2. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS
2.1. Tilikauden tuloksen muodostuminen
Ulkoiset
Tuloslaskelma 1000 €
Toimintatuotot
Toimintakulut
- josta henkilöstökulut
henkilöstökulut prosentteina toimintamenoista
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Arvonlisäveron takaisinperintä
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Vuosikate
Poistot käyttöomaisuudesta
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Varausten lisäys(-), vähennys(+)
Rahastojen lisäys(-), vähennys(+)
Tilikauden ali- /ylijäämä
TP 2014
TP 2013
TP 2012
TP 2011
11 057
-66 682
16 458
24,68
-55 625
11 247
-66 377
16 467
24,81
-55 130
11 381
-62 762
15 684
24,99
-51 381
11 590
-62 288
15 732
25,26
-50 698
26 929
33 528
25 946
33 022
24 145
30 820
25 228
29 945
290
-198
1021
-256
886
-247
320
-980
4 924
4 603
4 223
3 815
-3 623
2 504
-4 061
-3 876
-3 416
3 805
542
347
399
2
3 807
0
542
10
357
2
401
2014
16,6
6,9
135,9
5,1
580
8 486
2013
16,9
6,6
113,3
5,8
531
8 661
2012
18,1
6,4
109,0
5,8
479
8 813
2011
18,6
5,7
111,7
5,1
427
8 943
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
Vuosikate-%
Vuosikate/poistot %
Poisto-%
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä
16
Valtuuston vuosille 2014 – 2016 hyväksymät talouden päämäärät
1. Kunnan taloutta hoidetaan kestävällä tavalla.
2. Vuosikatteen on riitettävä poistojen kattamiseen.
3. Toimintakulut sopeutetaan vuosikatetavoitteeseen ja niitä voidaan kasvattaa vain tulorahoituksen kasvun
verran.
4. Investoinnit mukautetaan kunnan talouteen ja kehitykseen.
5. Maksuja ja taksoja korotetaan ainakin kustannustason nousua vastaavasti.
6. Kunnallisveroprosentti on korkeintaan prosenttiyksikön koko maan keskiarvoa suurempi.
7. Lainarahoitusta käytetään tarvittaessa työllisyyttä ylläpitäviin tai lisääviin taikka käyttötalouden säästöjä
tuoviin investointeihin.
Toimintatuotot, toimintakulut ja toimintakate
Ulkoiset
Toimintatuotot (ulkoiset) olivat 11,057 milj. euroa, toteutumaprosentti 100,65 %. Laskua edellisestä vuodesta
1,7 %.
Kunnan toimintakulut (ulkoiset) olivat 66,682 milj. euroa, toteutumaprosentti 97,07 %. Kasvua edellisen vuoden vastaavasta ajasta 0,5 %. Vuoden 2014 toimintakuluja alensi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuosien 2013 ja 2014 ylijäämien palautukset, yhteensä 1,635 milj. euroa. Jos näitä palautuksia ei
huomioida vuoden 2014 toimintakuluissa, toimintamenojen kasvu vuoteen 2013 verrattuna olisi ollut 2,9 %.
Toimintakate oli 55,625 milj. euroa, toteutumaprosentti 96,4 %. Toimintakate kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajasta 0,9 %. Ilman ylijäämän palautuksia kasvu olisi ollut 3,9 %. Kunnanhallitus asetti 24.6.2014
vuoden 2014 talousarvion laatimisohjeissa toimintakatteen raamiksi 57,711 milj. euroa.
Rahoitus
Verotulot
Verotulojen toteutuma oli 26,929 milj. euroa, toteutumaprosentti 100,7 %. Verotuloja kertyi 0,187 milj. euroa
yli talousarvion. Verotulot kasvoivat edellisen vuoden vastaavasta ajasta 3,8 %.
Kunnallisverotulo oli 21,814 milj. euroa, nousua 2,1 % edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Tuloveroprosentti oli 20,5. Vuonna 2013 tuloveroprosentti oli 19,5.
Yhteisöverotulo oli 2,636 milj. euroa, nousua edellisen vuoden vastaavasta ajasta 14,6 %.
Kiinteistöverotulo oli 2,479 milj. euroa. Nousua edellisestä vuodesta on 8,3 %.
Valtionosuudet
Valtionosuudet olivat 33,528 milj. euroa, toteutuma-aste oli 104,6 %. Nousua edelliseen vuoteen 1,53 %.
Valtionosuuksia kertyi yli talousarvion 0,153 milj. euroa.
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot olivat 0,032 milj. euroa ja muut rahoitustuotot 0,258 milj. euroa. Korkokulut olivat 0,173 milj. euroa ja muut rahoituskulut 0,025 milj. euroa.
Vuonna 2013 toisen asteen koulutuksen siirryttyä Kajaanin kaupungin hoidettavaksi koulutuksen peruspääoman palautusvoittoa saatiin 0,448 milj. euroa.
Vuosikate
Kunnan vuosikate oli vuoden 2014 talousarviossa 2,201 milj. euroa, mikä oli 62 % poistoista. Toteutunut
vuosikate on 4,924 milj. euroa. Vuosikate kattoi poistoista 136 %. Asukasta kohti vuosikate oli 580 euroa.
17
Poistot
Poistojen toteutuma on 3,623 milj. euroa, eli toteutuma-aste oli 102,1 %. Talousarviossa poistot olivat 3,548
milj. euroa.
Tilikauden tulos ja tilikauden ylijäämä
Tilikauden tulos on 3,806 milj. euroa. Talousarviossa tilikauden tulos oli 1,347 milj. euroa alijäämäinen. Tilikauden tulokseen sisältyy kaukolämpölaitosliiketoiminnan yhtiöittämisen seurauksena kirjattuja satunnaisia
tuloja yhteensä 2,504 milj. euroa.
Tilikauden tulos sisältää lisäksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän palauttamia ylijäämiä.
Kuntayhtymän vuoden 2013 ylijäämä oli 6,9 milj. euroa, josta jäsenkunnille palautettiin puolet eli 3,445 milj.
euroa. Kuntayhtymän vuoden 2014 ylijäämä oli 7,947 milj. euroa. Nämä ylijäämät palautettiin jäsenkuntien
vuoden 2014 tilinpäätökseen rahoitussuhteen mukaisesti. Suomussalmen kunnan osuus ylijäämästä oli
14,35 % eli 1,635 milj. euroa. Summa kirjattiin sote-maksuosuuksien vähennykseksi.
Rahastojen muutosten jälkeen tilikauden ylijäämäksi muodostui 3,808 milj. euroa.
18
2.2. Toiminnan rahoitus
Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut, 1000 euroa
Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta
Tulorahoitus
Vuosikate
Satunnaiset erät
Korjauserät
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Rahoitusosuudet investointeihin
Käyttöomaisuuden myyntitulot
Varsinaisen toiminnan ja investointien
nettokassavirta
Rahoitustoiminna kassavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Pitkäaikaisten saamisten muutokset
Lyhytaikaisten saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
Rahoitustoiminnan nettokassavirta
Kassavarojen muutos
Kassavarojen muutos
Kassavarat 31.12.
Kassavarat 1. 1.
muutos
TP 2014
TP 2013
TP 2012
TP 2011
4924
2504
53
4602
0
-279
4224
0
-2855
3815
0
616
-7658
183
2392
-5802
510
426
-5750
1058
154
-4879
599
336
2398
-543
-3169
487
0
0
0
0
0
64
0
12
3000
-1483
0
0
1000
-1256
0
0
4000
-1117
0
0
605
-1125
0
0
-1
-3
34
-809
4
505
1 216
-35
-739
-1664
-2 697
91
-103
303
3 272
0
0
496
0
151
139
3 614
-3 240
103
626
13 337
9 723
3 614
9 723
12 963
-3 240
12 963
12 860
103
12 860
12 234
626
TP 2014
TP 2013
TP 2012
TP 2011
-1 616
65,9
3,1
75453
65
8486
-4 336
87,0
3,4
73692
48
8661
-3 203
90,0
3,3
69876
68
8813
1 569
89,1
3,0
69272
68
8943
RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirta, kumulatiivinen
viideltä vuodelta
Investointien tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Kassasta maksut/vuosi, 1000 euroa
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
19
2.3. Lainojen hoito
Talousarviolainan ottoa on merkitty talousarvioon 5,0 milj. euroa. Uutta talousarviolainaa nostettiin 3,0 milj.
euroa.
Lainakanta vuoden lopussa oli 12,397 milj. euroa eli 1 461 euroa asukasta kohti.
1 000 euroa
Lainanotto
Lyhennykset
Nettolainanotto
Lainakanta
Korot
Hoitokustannukset
Lainojen hoitokate
Lainat euroa / asukas
2014
2013
2012
2011
2010
3 000
-1 483
1 517
12 397
173
1 656
3,1
1 461
1 000
1 256
256
10 880
147
1 403
3,4
1 255
4 000
-1 118
-2 882
11 137
209
1 327
3,3
1 264
604
-1 125
-521
8 254
204
1 329
3,0
923
318
-1 096
-778
8 775
186
1 282
5,6
958
2.4. Maksuvalmius
Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyydellä päivissä. 31.12.2014 Suomussalmen kunnan maksuvalmius oli 65 päivää. Kassasta maksut olivat yhteensä 75,453 milj. euroa. Edellisenä vuonna vastaavat
luvut olivat 48 päivää ja maksut kassasta 73,692 milj. euroa.
2.5. Tulorahoituksen riittävyys
Kriisitalous: Mikäli kunnan vuosikate on negatiivinen, kunta luokitellaan kriisikunnaksi.
Suomussalmi (1000 euroa)
2014
2013
2012
2011
2010
4 924
4 602
4 224
3 814
6 944
Lainojen lyhennys
-1 483
-1 256
-1 118
-1 125
-1 096
Poistot
-3 623
-4 061
-3 876
-3 416
-3 254
Jäämä
-182
-715
-770
-727
2 594
Vuosikate
20
3. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET
3.1. Tase ja sen tunnusluvut
2014
2013
58 204 051,32
56 797 453,92
66 818,45
112 372,52
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Kiinteistöjen liittymismaksut
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
47 948 862,79
6 295 227,97
95 561,32
31 497 886,66
8 412 413,97
571 013,72
51 000 441,24
6 096 592,18
95 561,32
34 056 736,97
10 100 817,46
585 366,43
1 076 759,15
65 366,88
Sijoitukset
10 188 370,08
9 305 527,80
5 684 640,16
4 801 797,88
882 842,28
882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
18 342 271,64
13 923 056,42
5 005 781,74
4 200 170,58
658 860,60
885 630,80
592 750,18
142 350,80
3 461 290,34
1 087 096,23
0,00
404 956,65
1 969 237,46
8 934 580,84
3 465 069,60
1 338 599,96
12 000,00
1 007 193,95
1 107 275,69
5 784 484,12
8 934 580,84
5 784 484,12
4 401 909,06
3 938 401,72
VASTAAVAA YHTEENSÄ
76 546 322,96
70 720 510,34
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
Joukkovelkakirjasaamiset
Lainasaamiset
Muut sijoitukset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Muut toimeksiantojen varat
21
2014
2013
59 091 559,77
37 223 659,06
55 285 832,80
37 223 659,06
1 077 008,21
4 322 170,90
12 661 107,31
3 807 614,29
1 077 008,21
4 324 058,22
12 120 203,43
540 903,88
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
31 519,14
0,00
31 519,14
32 654,14
0,00
32 654,14
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
17 423 244,05
12 090 834,61
15 402 023,40
10 547 214,05
10 437 746,00
949 913,93
8 663 594,00
1 006 845,51
703 174,68
876 774,54
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
5 332 409,44
0,00
1 009 182,00
814,28
0,00
114 646,79
1 591 234,78
277 751,73
2 338 779,86
4 854 809,35
0,00
1 159 182,00
51 427,59
0,00
97 160,49
1 383 277,82
263 923,16
1 899 838,29
76 546 322,96
70 720 510,34
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Liittymismaksurahasto
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
Edellisten tilikausien yli- alijäämä
Tilikauden yli- alijäämä
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
Varaus maakunnan alijäämän kattamiseen
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
22
TUNNUSLUVUT:
Omavaraisuusaste, %
Rahoitusvarallisuus euroa/asukas
Suhteellinen velkaantuneisuus-%
Kertynyt yli-/alijäämä, milj.€
Kertynyt yli-/alijäämä,.€ /asukas
Lainat, euroa /asukas
Lainakanta 31.12., 1000 euroa
Lainasaamiset 31.12., 1000 euroa
Asukasmäärä
2014
77 %
122
24 %
16469
1941
1 461
12 397
883
8486
2013
78 %
-160
22 %
12661
1462
1 255
10 880
883
8661
4. KOKONAISTULOT JA –MENOT
TULOT (ulkoiset)
Varsinainen toiminta
Toimintatuotot
Verotulot
Valtionosuudet
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Satunnaiset tulot
Tulorahoituksen korjauserät
2014
2013
1 000 e
% 1 000 e
%
14
34
42
0
0
3
0
0
0
0
3
0
0
0
4
15
36
45
0
1
0
0
0
0
1
1
0
0
0
1
11 057
26 929
33 528
32
258
2 504
53
Investoinnit
Rahoitusosuudet investointeihin
Käyttöomaisuuden myyntitulot
183
2 392
Rahoitustoiminta
Antolainojen vähennykset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
0
3 000
Lyhytaikaisten lainojen lisäys
Oman pääoman lisäykset
TULOT YHTEENSÄ
0
0
79 936 100
11 247
25 946
33 022
24
997
0
-279
510
426
0
1 000
0
0
72 893 100
23
MENOT (ulkoiset)
Varsinainen toiminta
Toimintakulut
-valmistus omaan käyttöön
Arvonlisäveron takaisinperintä
Korkomenot
Muut rahoituskulut
Satunnaiset kulut
Tulorahoituksen korjauserät
2014
2013
1 000 e
% 1 000 e
%
88
0
0
0
0
0
0
0
0
10
0
0
0
0
2
90
0
0
0
0
0
0
0
0
8
0
0
0
0
2
66 682
0
0
173
25
0
0
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
7 658
Rahoitustoiminta
Antolainojen lisäykset
Pitkäaik.lainojen vähennys
0
1 483
Lyhyt aik.lainojen vähennys
Oman pääoman vähennykset
MENOT YHTEENSÄ
0
0
0
0
76 021 100
66 377
0
0
147
109
0
0
5 802
0
1 256
0
0
0
0
73 691 100
5. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS
5.1. Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä
Tytäryhteisöt:
omistusosuus
Yhdistelty
Ei yhdistelty
Kiinteistö- ja Asuntoyhtiöt:
Asunto Oy Suomussalmen Hirvikangas
Asunto Oy Suomussalmen Kuntopolku
Asunto Oy Suomussalmen Ämmäntaival
Asunto Oy Suomussalmen Marjakangas
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
Suomussalmen Energia Oy
100 %
72 %
100 %
100 %
100 %
100 %
x
x
x
x
x
x
12,40 %
12,84 %
13,33 %
11,90 %
x
x
x
x
Kuntayhtymät:
Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, pelkkä sote
Kainuun sote -kuntayhtymän Työterveyshuolto
Kainuun liitto -kuntayhtymä
Kv 29.1.2008 § 6 hyväksynyt uudet konserniohjeet, jotka tulivat voimaan 1.3.2008.
5.2. Konsernin toiminnan ohjaus
Kunnanvaltuusto on asettanut taloussuunnitelmassa tytäryhteisöille toiminnalliset tavoitteet.
Kuntayhtymät
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (9.5.2003/343 ja 2.4.2004/219) perusteella muodostettiin 1.1.2005
alkaen Kainuun maakunta -kuntayhtymä, johon liitettiin Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymä ja Kainuun liitto. Laki oli voimassa vuoden 2012 loppuun. Kainuun hallintokokeilu päättyi 31.12.2012 ja
kunnat organisoivat uudelleen hallintokokeilun piiriin kuuluvat tehtävät 1.1.2013 alkaen.
Kainuun kuntien yhteistoiminta 2013 alkaen
Kainuun kunnat päättivät, että yhteistoimintaa jatketaan seuraavasti:
1. Maakunnan liiton tehtäviä varten perustettiin Kainuun liitto -kuntayhtymä
Perussopimuksen mukaan yhtymävaltuustoon kuuluu 37 jäsentä. Suomussalmen kunta valitsee yhtymävaltuustoon 4 jäsentä.
Yhtymävaltuuston jäsenet Suomussalmelta ovat 2013–2016
Jäsen
Pentti Moilanen
Erja Helttunen
Merja-Liisa Seppänen
Yrjö Puurunen
Varajäsen
Keijo Mulari
Vuokko Hiltunen
Marja-Liisa Holappa
Reijo Pyykkönen
Yhtymähallitukseen kuuluu 13 jäsentä ja kustakin jäsenkunnasta valitaan vähintään yksi jäsen.
Jäsen
Raija Hekkala
Varajäsen
Tuovi Kemppainen
24
Kuntayhtymä neuvottelee kunkin kunnan kanssa seuraavan vuoden talousarviosta, edunvalvonnasta, yleisestä kehittämisestä ja muista kuntayhtymälle kuuluvista tehtävistä. Neuvottelut on käytävä kunkin vuoden
kesäkuun loppuun mennessä.
2. Sosiaali- ja terveystoimen tehtäviä varten perustettiin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Puolangan kunta on osajäsenenä sairaanhoitopiirissä, kehitysvammaisten erityishuoltopiirissä ja ympäristöterveydenhuollossa.
Perussopimuksen mukaan yhtymävaltuustoon kuuluu 37 jäsentä. Suomussalmen kunta valitsee yhtymävaltuustoon 4 jäsentä.
Yhtymävaltuuston jäsenet Suomussalmelta ovat 2013–2016
Jäsen
Lauri Moilanen
Riitta Kettunen
Veijo Holappa
Heikki Nilkku
Varajäsen
Jarmo Pulkka
Jonna Seppänen
Veikko Timonen
Jukka Pekka Alanko
Yhtymähallitukseen kuuluu 13 jäsentä ja kustakin jäsenkunnasta valitaan vähintään yksi jäsen.
Jäsen
Pirjo Heikkinen
Juhani Seppänen
Varajäsen
Eila Jokelainen-Keränen
Kimmo Laine
Kuntayhtymä neuvottelee kunkin kunnan kanssa seuraavan vuoden talousarviosta, edunvalvonnasta, yleisestä kehittämisestä ja muista kuntayhtymälle kuuluvista tehtävistä. Neuvottelut on käytävä kunkin vuoden
kesäkuun loppuun mennessä.
3. Toisen asteen koulutus
Lukiotoiminta palautui peruskunnille takaisin v. 2013.
Ammatillisen koulutuksen hoitaa Kajaanin kaupunki erillisen toisen asteen koulutusliikelaitoksen kautta.
Kuhmo ja Suomussalmi ovat tehneet erillisen sopimuksen Kajaanin kanssa koulutuksen järjestämisestä
oman kuntansa ammatillisen koulutuksen toimipaikassa. Kajaanin kaupunki varaa Suomussalmen toimipaikan käyttöön tarvittavan määrän ammatillisen peruskoulutuksen opiskelupaikkoja. Suomussalmen kunta
vastaa Suomussalmen toimipaikan nettokustannuksista.
4. Suomussalmen kunta on liittynyt Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän jäseneksi 1.1.2005 alkaen.
25
TOIMINNALLISET TAVOITTEET
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
Visio 2015
Kyllä se hyvejää
Arvot
Asiakaslähtöisyys, tasapuolisuus, yhteistyö ja kehittäminen
Missio
Asuntoja eri-ikäisille kaikissa elämäntilanteissa
Toimintalinjat 2014
Tyhjäksi ja tarpeettomaksi jäävän asuntokannan käyttötarkoituksen muuttaminen tai myyminen mahdollisuuksien mukaan huomioiden olemassa olevat säännökset ja määräykset.
AVAINTULOKSET
ARVIOINTIKRITEERI/
MITTARI
TULOSTAVOITE/
TAVOITETASO
TOTEUMA
1 – 12 kk
1. Asukasdemokratia
2. Asukasviihtyvyys
3. Asuinympäristön viihtyvyys
Prosessinäkökulma
Asukaskyselyt
Hyvä asukastyytyväisyys
Asukasdemokratia kokoukset on pidetty.
Piha-alueiden ja julkisivujen korjauksia on tehty.
1. Olemassa olevat resurssit otetaan tehokkaaseen käyttöön.
Kehityskeskustelut ja
asukastyytyväisyys
kyselyt
Tyytyväiset asiakkaat ja Tyytyväiset asiakkaat ja
työntekijät
työntekijät
2. Asuntojen peruskorjauksista huolehtiminen
Eurot/korjaukset
PT-suunnitelmatavoitPT-suunnitelman toteu- teiden toteutuminen
tuminen
Peruskorjaus- ja parannussuunnitelmaa on
päivitetty.
Vesikattojen kuntoarviot
on pääosin tehty
Nykyinen käyttöaste
Käyttöaste yli 95 %
Käyttöaste 90,63 %
5. Vakavaraisuus
Tilinpäätös
90 päivää
Vuokrasaatavat < 2 %
liikevaihdosta
Sijoitetun pääoman
tuotto 3 %
Omavaraisuusaste 8 %
Kassa 102 pv
1,65 %
4. Kannattavuus
Kassan riittävyys pv
Vuokrasaatavat liikevaihdosta
Tilinpäätös
Henkilöstön työolojen
parantuminen
Henkilöstön kuukausikokoukset ja tiimityöskentely.
Sairauspoissaolot 49 pv
Asiakasnäkökulma
Talouden näkökulma
1. Käyttöasteen parantaminen
2. Maksuvalmius
3. Vuokrasaatavat
4,28 % ( ROCE )
28,1 %
Henkilöstönäkökulma
1. Henkilöstön riittävyys
ja osaaminen
2. Työ hyvinvointi
Kehityskeskustelut ja
vuorovaikutus, henkilöstön määrä, koulutus
Sairauspoissaolot
Terveet ja tyytyväiset
työntekijät
Vastuuhenkilö: Pertti Rönkkö puh. 040 823 7464 email. [email protected]
26
Tilinpäätös 31.12.2014
KIINTEISTÖ OY SUOMUSSALMEN VUOKRATALOT
Tuloslaskelma
Vuokraustoimen liikevaihto
Muut kiinteistön tuotot
Liikevaihto yhteensä
Henkilöstökulut
Poistot
TP 2013
TP 2014
2 547 744
2 526 551
104 393
TA 2014 TOT%
2 584 101
98
TA 2015
2 633 294
99 798
91 307
109
59 008
2 652 137
2 626 349
2 675 408
98
2 692 302
-586 705
-565 350
-526 071
107
-255 627
-471 920
-448 317
-449 253
100
-424 758
Muut kulut
-1 151 448
-1 146 323
-1 245 070
92
-1 566 176
Liikevoitto
442 064
466 359
455 014
102
445 741
Rahoitustuotot
6 504
11 730
6 300
186
10 100
Rahoituskulut
-151 745
-136 517
-140 263
97
-126 406
Varausten lisäys/vähennys
-296 800
-341543
-321 051
-329 435
23
29
0
0
11 197 430
10 756 488
10 748 177
10 331 730
Vuokrasaamiset
45 868
41 535
40 000
40 000
Muut saamiset
20 177
20 282
20 000
20 000
777 006
734 363
798 095
703 644
12 040 481
11 552 668
11 606 272
11 095 374
1 254 332
Tilikauden tulos
Tase Vastaavaa Pysyvät vastaavat
Vaihtuvat vastaavat
Rahat ja pa saam.
Vastattavaa Oma pääoma
1 254 362
1 254 332
1 254 362
Vapaaeht. varaukset
1 977 537
2 319 080
2 298 588
2 648 515
Vieras pääoma pitkäaik.
7 596 370
6 809 641
6 809 641
5 992 894
Vieras pääoma lyhytaik.
Käyttöomaisuus ja sijoitukset Arvo 1.1.
Lisäykset/vähennykset
Siirto liittymismaksut
Poistot EVL
Arvo 31.12.
Lainojen lyhennykset
Tunnusluvut
Käyttöaste %
1 212 242
1 169 585
1 243 711
1 199 603
12 040 481
11 552 668
11 606 272
11 095 374
11 243 144
11 197 430
11 197 430
10 756 488
7 516
7375
0
0
418 690
0
0
0
-471 920
-448 317
-449 253
-424 758
11 197 430
10 756 488
10 748 177
10 331 730
726 031
755 260
755 260
100
786 729
87,74
90,63
92
93
Keskineliövuokra eur
8,33
8,48
8,47
8,62
Lainat eur/asm²
304
296
296
265
Maksuvalmius, QR
0,7
0,7
1
1
Omavaraisuusaste
23,8
28,1
22
28
Henkilöstön määrä
15
14
13
5
Hlöstökulut eur/hlö
38 860
40 050
40 174
50 345
Asuntoja yhteensä 513 kpl
Pinta-ala asm²
Asuntoja yhteensä 481 kpl
Pinta-ala asm²
27 465
25 650,5
Asuntojen muutos johtuu v. 2014 alussa käytöstä poistetuista asunnoista.
Suomussalmi 23.2.2015
Pertti Rönkkö
27
25 650,5
Tilinpäätös 31.12.2014
Asunto Oy Suomussalmen Hirvikangas
Säröskuja 1
Tuloslaskelma
Kiinteistön hoito/pääomatuotot
Kiinteistön pääomamenot
Kiinteistön hoitokulut
Hoitokate
Poistot
Rahoituskulut/tuotot
Tilikauden tulos
TP 2013
77 848
-43 632
-34 792
-576
0
28
-548
TP 2014
78 930
-44 422
-32 568
1 940
-1137
142
945
TA 2014 TOT %
78 356
101
-44 188
101
-34 168
95
0
0
0
0
TA 2015
79 304
-44 717
-34 587
0
0
0
0
Kiinteistön pääomatuotot sisältyvät yhtiön asukkailta perimiin vuokriin ja ne kattavat kunnan
yhtiöltä perimät Valtiokonttorin lainan hoitokulut.
Tase Vastaavaa Pysyvät vastaavat
Vaihtuvat vastaavat
Saamiset
Rahat ja pankkis.
Vastattavaa Oma pääoma
Lyhtyaikainen vieras pääoma
Käyttöomaisuus ja sijoitukset Arvo 1.1.
Siirto liittymismaksut
Lisäys/vähennys
Poistot
Arvo 31.12.
Tunnusluvut
Vuokra
1.1.-28.2.14
1.3.-31.12.14
605 529
619 007
605 529
619 007
14 861
18 298
638 688
505
18 656
638 168
14 861
16 234
636 624
505
18 656
638 168
616 624
22 064
638 688
617 568
20 600
638 168
616 624
20 000
636 624
617 568
20 600
638 168
601 963
3 566
0
0
605 529
605 529
14 060
555
-1 137
619 007
605 529
0
0
0
605 529
619 007
0
0
0
619 007
10,00 eur/asm² 1.1.-28.2.15 10,00 eur/asm²
10,00 eur/asm² 1.3.-31.12.15 10,00 eur/asm²
100
Käyttöaste %
Asuntoja yhteensä 10 kpl
100
100
Pinta-ala 620 asm²
Lainat 31.12.2014 Suomussalmen kunta
321 455 eur
518,48 eur/asm²
Lainat: Suomussalmen kunnan taseessa oleva laina, joka on myönnetty Suomussalmen kunnalle tämän
yhtiön osakkeiden ostamista varten. Lainaa jäljellä 321 455 eur 31.12.2014.
Suomussalmi 23.2.2015
Leena Kela
28
100
Tilinpäätös 31.12.2014
Asunto Oy Suomussalmen Kuntopolku
Pitämänkatu 1
Tuloslaskelma
Kiinteistön tuotot
Kiinteistön hoitokulut
Hoitokate
Poistot
Rahoitustuotot
Tilikauden tulos
Tase Vastaavaa Pysyvät vastaavat
Vaihtuvat vastaavat
Saamiset
Rahat ja pankkis.
Vastattavaa Oma pääoma
Lyhytaikainen vieras pääoma
Käyttöomaisuus ja sijoitukset Arvo 1.1.
Siirto liittymismaksut
Poistot
Arvo 31.12.
Tunnusluvut
Vastike
TP 2013
35 303
-35 240
63
-106
46
3
TP 2014
36 751
-35 198
1 553
-1591
45
7
TA 2014 TOT %
39 837
92
-39 837
88
0
0
0
0
TA 2015
39 930
-39 930
0
0
0
0
778 319
791 342
778 319
791 342
15 364
34 493
828 176
986
34 210
826 538
15 364
35 412
829 095
986
34 210
826 538
823 605
4 571
823 612
2 926
827 428
1 667
823 612
2 926
828 176
826 538
829 095
826 538
779 425
-1000
-106
778 319
778 319
6 132
-1 591
782 860
778 319
0
0
778 319
782 860
0
0
782 860
1.1.-28.2.14
1.3.-31.12.14
0,26
0,27
100
100
Pinta-ala
Pinta-ala
763 asm²
545 asm²
Käyttöaste %
Asuntoja yhteensä 10 kpl
Asunnot Suomussalmen kunta 7 kpl
Lainat 31.12.2014 Suomussalmen kunta
€/osake 1.1.-28.2.15
€/osake1.3.-31.12.15
0,27
0,27
€/osake
€/osake
100
260 178 eur
477,39 eur/asm²
Lainat: Suomussalmen kunnan taseessa oleva laina, joka on myönnetty Suomussalmen kunnalle tämän
yhtiön osakkeiden ostamista varten. Lainaa jäljellä 260 178 eur 31.12.2014.
Suomussalmi 23.2.2015
Leena Kela
29
100
Tilinpäätös 31.12.2014
Asunto Oy Suomussalmen Ämmäntaival
Jäniksenpolku 22
TP 2013
42 407
-21 345
-21 492
-430
0
37
-393
Kiinteistön hoito/pääomatuotot
Kiinteistön pääomamenot
Kiinteistön hoitokulut
Hoitokate
Poistot
Rahoitustuotot
Tilikauden tulos
TP 2014
43 467
-21 732
-21 584
151
-34
38
155
TA 2014 TOT% TA 2015
101
44 466
43 139
101 -21 876
-21 617
100 -22 590
-21 522
0
0
0
0
0
0
0
0
Kiinteistön pääomatuotot sisältyvät yhtiön asukkailta perimiin vuokriin ja ne kattavat kunnan
yhtiöltä perimät Valtiokonttorin lainan hoitokulut.
Tase Vastaavaa Pysyvät vastaavat
Vaihtuvat vastaavat
Saa mi s et
Ra ha t ja pa nkki s .
Vastattavaa Oma pääoma
Lyhytaikainen vieras pääoma
Käyttöomaisuus ja sijoitukset Arvo 1.1.
Siirto liittymismaksut
Poistot
Arvo 31.12.
Tunnusluvut
Vuokra
1.1.-28.2.14
1.3.-31.12.14
377 559
387 172
377 559
387 172
10 465
30 040
418 064
883
29 968
418 023
10 465
30 033
418 057
883
29 968
418 023
406 557
11 507
418 064
406 712
11 311
418 023
406 557
11 500
418 057
406 712
11 311
418 023
375 706
1 853
0
377 559
377 559
9 647
-34
387 172
377 559
0
0
377 559
387 172
0
0
387 172
9,27 eur/asm² 1.1.-28.2.15
9,39 eur/asm² 1.3.-31.12.15
Käyttöaste %
Asuntoja yhteensä 6 kpl
100
100
Pinta-ala
362 asm²
9,39 eur/asm²
9,39 eur/asm²
100
160 682 eur
443,87 eur/asm²
Lainat 31.12.2014 Suomussalmen kunta
Laina: Suomussalmen kunnan taseessa oleva laina, joka on myönnetty Suomussalmen kunnalle
tämän yhtiön osakkeiden ostamista varten. Lainaa jäljellä 160 682 eur 31.12.2014.
Suomussalmi 23.2.2015
Leena Kela
30
100
Tilinpäätös 31.12.2014
Asunto Oy Suomussalmen Marjakangas
Säröskuja 2
Tuloslaskelma
Kiinteistön tuotot
Kiinteistön hoitokulut
Hoitokate
TP 2013
TP 2014
TA 2014 TOT%
TP 2015
76 069
78 205
78 122
100
79 865
-53 848
-53 270
-34 977
152
-36 203
58
22 221
24 935
43 145
-20 705
-13 280
-19 490
-18 592
118
96
0
0
-15 581
-11 750
-12 888
13 950
0
-10 767
-14 278
3
1
0
0
459 871
458 221
459 871
439 630
Saamiset
13 299
2 678
13 299
2 677
Rahat ja pankkis.
77 857
56 599
58 604
56 599
551 027
517 498
531 774
498 906
8 450
8 451
8 450
8 451
0
0
10 767
14 278
542 577
509 047
512 557
476 177
551 027
517 498
531 774
498 906
Käyttöomaisuus ja sijoitukset Arvo 1.1.
471 310
459 871
459 871
458 221
Siirto liittymismaksut
9 266
11 630
0
Poistot
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Varausten muutos
Tilikauden tulos
Tase Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
43 662
91
-10 792
Vaihtuvat vastaavat
Vastattavaa Oma pääoma
Vapaaeht. varaukset
Vieras pääoma
Poistot
Arvo 31.12.
Tunnusluvut
Vuokra
-20 705
-13 280
-19 490
-18 592
459 871
458 221
440 381
439 629
1.1.-28.2.14
8,95 eur/asm² 1.1.-28.2.15 9,22 eur/asm²
1.3.-31.12.14
9,22 eur/asm² 1.3.-31.12.15 9,22 eur/asm²
100
100
Pinta-ala
670,5 asm²
Käyttöaste %
Asuntoja yhteensä 14 kpl
Lainat 31.12.2014 Valtiokonttori
Suomussalmen kunta
100
481 464 eur
15 977 eur
Suomussalmi 23.2.2015
Leena Kela
31
741,90 eur/asm²
100
Suomussalmen Energia Oy
TASE
31.12.2014
V AS TAAV AA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Rakennukset ja rakennelmat
1 638 000,00
Kiinteät rakenteet ja laitteet
3 100 815,00
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
4 738 815,00
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
4 738 815,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Rahat ja pankkisaamiset
750 000,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
750 000,00
VASTAAVAA YHTEENSÄ
5 488 815,00
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
100 000,00
Muut rahastot
Sijoitetun vapaan po rhsto
4 403 729,92
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
4 503 729,92
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
Velat saman konsernin yr.
750 000,00
Muut velat
235 085,08
Pitkäaikainen vieras pääoma
985 085,08
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
985 085,08
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
5 488 815,00
32
Kunnan taseessa olevat lainat
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
2014
2013
Saldo
31.12.13
356
739,32
Saldo
31.12.12
387
449,02
As Oy Suomussalmen Hirvikangas
Lainan hoitokulut sisältyvät asukkaiden vuokriin Lyhennykset
35 283,95 Lyhennykset
30 709,70
Korot
8 904,32 Korot
12 510,14
Saldo 31.12.14 321 455,37 Saldo 31.12.13 356 739,32
Lainan hoitamiseen liittyvä rahoitusvastike
44 422,07
43 631,64
Velkana as oy:n taseessa kunnalle
31.12.2014 14 846,32
31.12.2013 14 612,52
Saldo 31.12.13 177 857,27 Saldo 31.12.12 192 773,94
As Oy Suomussalmen Ämmäntaival
Lainan hoitokulut sisältyvät asukkaiden vuokriin Lyhennykset
17 175,61 Lyhennykset
14 916,67
Korot
4 441,71 Korot
6 226,88
Saldo 31.12.14 160 681,66 Saldo 31.12.13 177 857,27
Lainan hoitamiseen liittyvä rahoitusvastike
21 731,68
21 345,03
Velkana as oy:n taseessa kunnalle
31.12.2014
7 262,96
31.12.2013
7 148,60
Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt
KIINTEISTÖ OY SUOMUSSALMEN VUOKRATALOT 2014
Yleistä
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot on Suomussalmen kunnan omistama kiinteistöosakeyhtiö. Yhtiön
toimiala on rakennuttaa, omistaa ja hallita kiinteistöjä, ostaa ja vuokrata alueita ja rakennuksia sekä antaa
vuokralle kiinteistöjä ja huoneita. Kulunut tilikausi on yhtiön kahdeksastoista.
Kilpailu asuntomarkkinoilla on ollut edelleen vilkasta. Asuntolainojen alhainen korkotaso piti omistusasuntojen kysynnän korkealla vähentäen vuokra-asuntojen kysyntää. Vuokra-asuntojen markkinointiin panostettiin
koko toimialalla entistä enemmän. Haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta yhtiön toiminnallinen ja
taloudellinen tulos ovat toteutuneet suunnitellusti.
Yhtiön toimintaan vaikuttava lainsäädäntö
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot noudattaa toiminnassaan mm. osakeyhtiölakia, aravalakia ja aravaasetusta sekä lakia yhteishallinnosta vuokrataloissa. Asukasvalinnoissa noudatetaan valtioneuvoston päätöksiä ja ympäristöministeriön ohjeita. Asuntokannan vuokranmääritys tapahtuu omakustannusperiaatteen
mukaisesti, jolloin vuokratuloilla katetaan rakentamisesta ja korjaamisesta aiheutuneet pääomakulut sekä
hyvä kiinteistönpidon edellyttämät hoitokulut. Asumispalveluiden hyvän hinta-laatusuhteen ylläpitäminen on
yhtiön toiminnan pääperiaate.
Henkilöstö
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen kaikki kiinteistönpidon työt on tehty vuoden 2003 alusta omalla
henkilökunnalla. Palveluksessamme on 12 vakinaista työntekijää. Neljä henkilöä on toimistotyössä ja seitsemän huolto- ja siivoustyössä. Vuosikorjauksia ja piha-alueiden kunnossapitoa varten on ollut palkattuna kaksi
rakennusmiestä ja osan vuotta kaksi kausityöntekijää.
Samalla henkilökunnalla olemme hoitaneet myös viiden erillisen yhtiön isännöinti- ja huoltopalvelut.
Olennaiset tapahtumat tilikaudella
Taustaa
Yhtiö on hakeutunut vapaaehtoiseen yrityssaneeraukseen Valtiokonttorin yhtenäis- ja vuosimaksulainojen
osalta vuodesta 2001 alkaen. Suurin vaikutus oli Valtiokonttorin lainojen koron aleneminen 2 prosenttiin ja
lisäksi yhtiö on saanut vapautusta Suomussalmen kunnan myöntämien tertiäärilainojen koroista vuodesta
1999 alkaen. Yrityssaneerauspäätöstä tarkistettiin edellisen kerran 28.1.2013. Yhtiön lainoista 75 % on Val-
33
tiokonttorilta, ne tulevat loppuun maksetuiksi vuonna 2023. Muiden pankkilainojen takaisin maksuaika vaihtelee v. 2013 – 2024.
Tammikuussa 2014 koipussiin laitetut Hakakatu 1 kerrostalon 29 asuntoa ja Kuhmontie 310 rivitalon kolme
asuntoa odottavat toimenpiteitä.
Suomussalmen kunnan omistaman asuntokannan vuokra-asuntomarkkinaselvitys valmistui marraskuussa
2013. Kunnanhallitus kokouksessaan 5.11.2013 antoi työryhmälle jatkotehtäväksi selvittää Vuokratalojen
henkilökunnan mahdollisen siirtämisen Suomussalmen kunnan palvelukseen, jolloin Vuokratalot ostaisivat
isännöinti- ja huoltopalvelut Suomussalmen kunnalta. Samoin teknisten palveluiden asuntojen haku- ja vuokraustoiminta siirrettäisiin Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokrataloille 1.1.2015 alkaen. Selvitystyö valmistui
13.5.2014 ja kunnanhallitus käsitteli sen 20.5.2014 pidetyssä kokouksessa.
Työryhmä esitti, että Vuokratalojen omatoimisesti hoidetut huolto- ja siivouspalvelut siirretään 1.1.2015 alkaen kunnan teknisten palveluihin. Samalla vuokratalojen oma huolto- ja siivoustyön henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä kunnan työntekijöiksi.
Myös Vuokratalojen aiemmin hoitamat huolto- ja siivouskohteet siirtyvät käyttämään kunnan teknisten palveluiden huolto- ja siivouspalveluita samasta ajankohdasta lukien.
Vuokratalojen toimisto siirrettiin kunnantalolle lokakuussa 2014.
Teknisten palveluiden asuntojen haku- ja vuokraustoiminnan järjestelyt aloitettiin lokakuussa.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 30.9.2014 hyväksynyt esitetyt toimintojen muutokset ja velvoitti tekniset
palvelut ja Vuokratalot tekemään tarvittavat toimenpiteet edellä mainittujen muutosten toteuttamiseksi.
Liikevaihto ja talous
Yhtiön vuokraustoiminnan liikevaihto oli 2 526 551,39 euroa, ja se oli 21 192,88 euroa pienempi kuin edellisellä tilikaudella. Muut liiketoiminnan tuotot olivat 99 798,24 euroa.
Korjauksiin toimintavuoden aikana on käytetty 134 157,12 euroa, johon ei sisälly korjausmiesten palkkakuluja.
Merkittävimmät korjauskohteet olivat Joosepintie 1 piha-alueen ja julkisivujen kunnostukset ja Retriikantie 1
huoneistokorjaukset.
Tilikaudella suunnitelman mukaan tehdyt poistot olivat 448 317,18 euroa.
Yhtiössä on varauduttu tuleviin korjauksiin tekemällä asuintalovarausta 2 319 080 euroa. Tilikauden varausten muutos oli 341 543 euroa.
Yhtiön taloudellinen tilanne tulee pitkälti riippumaan käyttöasteesta ja myös vuokrasaatavien ja luottotappioiden kehityksestä.
Tilikauden aikana keskineliövuokraksi budjetoitiin 8,48 €/kk/jm².
Vuokra- ja käyttökorvaussaatavia oli 31.12.2014 yhteensä 41 534,71 euroa.
Luottotappioihin kirjattiin 1976,23 euroa.
Vuokraustoiminnan käyttöaste oli 90,63 %.
Yhtiö on jatkanut avointa keskustelua eri valtakunnallisten tahojen kanssa tyhjäkäynnin vähentämiseksi.
Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen
Huolto- ja siivouspalvelut ostetaan 1.1.2015 alkaen Suomussalmen kunnan teknisiltä palveluilta. Myös kunnan suoraan omistamien asuntojen vuokraustoiminta siirtyi yhtiön hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen.
Suomussalmen Energia Oy:n taloushallinnon hoito tuli yhtiön hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen.
Vuokratalojen hallinnon henkilöstön mitoitukset tarkistetaan vuoden 2015 aikana.
Vuoden 2015 aikana tarkastellaan kaikkien kunnan omistamien asuntojen laadulliset ja määrälliset tarpeet ja
siirretään huonokuntoisimmat ja vajaakäyttöiset asunnot pois käytöstä.
Yrityssaneerausohjelmaa tarkistetaan vuoden 2015 aikana, vuoden 2014 tilinpäätöksen valmistuttua.
34
Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä
Yhtiön asuntojen kysyntä tulee tulevaisuudessakin painottumaan pieniin keskustan alueella sijaitseviin asuntoihin. Vuokra-asuntojen tarjonta ylittää varsinkin Taivalalasella ja sivukylillä kysynnän ja näin ollen asukkailla
on aidosti varaa valita myös asuinalueensa ja vuokra-asuntonsa. Asukasvaihtuvuuden kasvu on noussut
yhdeksi suurimmista riskeistä yhtiöllemme.
Yhtiömme toiminta keskittyy edelleen olemassa olevan asuntokannan käyttöasteen parantamiseen ja asiakkaille tarjottavien palveluiden monipuolistamiseen.
Esteetön asuinympäristö on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme talojen kunnostuksen yhteydessä. Esteetön
ympäristö helpottaa lapsiperheiden ja ikääntyvän väestön asumisen arkea. Keskeisin tavoitteemme on miellyttävämpi asuinympäristö ja tyytyväisemmät asukkaat.
Nyt tekeillä olevan koko kunnan vuokra-asuntomarkkinaselvityksen toivotaan tuovan selvyyttä todelliseen
vuokra-asuntotilanteeseen. Sen vaikutuksia on kuitenkin ennenaikaista arvioida.
5.3. Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat
Kuntalakiin (365/1995) syksyllä 2013 tulleet uudet pykälät (2a ja 2b) velvoittavat kuntia yhtiöittämään toimintojaan, joita ne hoitavat kilpailutilanteessa markkinoilla. Siirtymäaikaa oli vuoden 2014 loppuun saakka. Suomussalmen kunnan kaukolämpölaitosliiketoiminta yhtiöitettiin ja Suomussalmen Energia Oy aloitti toimintansa 31.12.2014. Kaukolämpölaitoksen käyttöhenkilöstö siirtyi uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Suomussalmen Energia Oy:n taloushallinnon hoitaa Vuokratalot Oy.
Teknisten palvelujen asuntojen haku- ja vuokraustoiminta siirretään Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen. Samalla Vuokratalojen omatoimisesti toteutetut huolto- ja siivoustoimet
siirretään Suomussalmen kunnan teknisiin palveluihin ja huolto- ja siivoushenkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä kunnan työntekijöiksi. Vuokratalojen toimisto siirtyi kunnanvirastolle lokakuussa 2014.
5.4. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä
Kunnanvaltuusto on 29.1.2008 § 6 hyväksynyt uudistetut Suomussalmen kunnan konserniohjeet, jotka ovat
tulleet voimaan 1.3.2008 alkaen.
Kunnan konsernivalvonnasta vastaavat kunnanhallitus, kunnanjohtaja, vastuualueen johtaja toimialallaan ja
talouspäällikkö.
Kunnanhallitus on 11.3.2008 § 56 hyväksynyt tarkemmat kunnan konsernivalvontaa ja ohjeistuksen
antamista koskevat ohjeet mukaan lukien muutkin yhteisöt, joissa kunta on mukana.
Kunnanhallitus on päättänyt konserniohjeiden aiheuttamista toimenpiteistä seuraavaa:
1. Kunnanhallitus ohjaa kunnan omistajapolitiikkaa ja ohjeistaa yhtiökokousedustajia vuosittain.
2. Konsernivalvonta toteutetaan kunnanjohtajan ja talouspäällikön sekä yhtiökokousedustajien ja hallitusten
välillä käytävillä keskusteluilla ja jälkimmäisille annettavilla ohjeilla. Keskustelut raportoidaan kunnanhallitukselle.
3. Yhtiökokousedustajat ja yhtiöiden johto raportoivat yhtiöiden taloudesta ja toiminnasta kunnanhallitukselle
kaksi kertaa vuodessa ja tilinpäätöksen valmistuttua.
4. Yhtiökokousedustajat ja vähintään puolet yhtiön hallituksen jäsenistä valitaan kunnanhallituksen kokoukseen osallistuvista henkilöistä.
5. Kunnanvaltuuston 29.1.2008 hyväksymät konserniohjeet tulee hyväksyä yhtiökokouksissa yhtiöissä käyttöön otettaviksi.
6. Näitä ohjeita noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhtiöiden suhteen.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt konserniyhtiöille taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet taloussuunnitelmassa. Konserniyhtiöiden taloudesta ja toiminnasta on raportoitu osavuosikatsausten yhteydessä.
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen toimitusjohtaja on antanut kirjallisen raportin sisäisestä valvonnasta vuodelta 2014. Oleellisia puutteita ei ole tullut esiin raportissa.
Kunnanhallitukselle on selostettu ja esitelty 25.3.2014 konserniyhtiöiden tilinpäätökset vuodelta 2013. Samassa kokouksessa kunnanhallitus ohjeisti yhtiökokousedustajat vuoden 2014 yhtiökokousten asioiden osalta.
35
Vuokrataloyhtiöiden antaman selvityksen mukaan käytännön toiminta ja seuranta tapahtuu seuraavasti:
Vuokratalojen riskien kartoitus on jatkuvaa. Hallituksen kaikissa kokouksissa käsitellään talousarviovertailu ja
tyhjien asuntojen tilanne, kokouksia pyritään pitämään kuukausittain.
Riskien hallinnan työkalujen käyttöönotto on tapahtunut ”seuraavasti.”





Liinos 6 -toimintaohje
Arkistointiohje
Hankintasääntö
Konserniohje
Strateginen tuloskortti
2004
2005
2006
2008
2008
Ohessa muutamia riskienhallinnan työkalujen esimerkkejä eri osa-alueittain:
Asiakkaat:
1. Käyttöaste
2. Vaihtuvuus
3. Asumisväljyys
4. Vuokratasovertailut
Talous:
1. Tilinpäätökset, välitilinpäätökset
a. väliraportit/tunnusluvut
b. varausvara
2. Käyttöaste
3. Keskikorko
4. Vuokrasaatavat, luottotappiot
Kiinteistön hoito:
1. Huoltokustannukset
2. Kulutuskustannukset
a. energia
b. vesi
c. sähkö
3. Peruskorjauskustannukset
4. Asiakastyytyväisyys
5. Käyttöaste
Henkilökunta:
1. Asukastyytyväisyyskyselyt
2. Kehityskeskustelut
3. Sairauspoissaolot
4. Koulutukseen käytetty aika/eurot
Sidosryhmät:
1. Pitkien sopimusten määrä
2. Reklamaatiot
3. Yhteydenotot
4. Palaute
5. Sopimusten vertailut verrokkiryhmään
36
5.5. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut
5.5.1. Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
Tilikausi
Tilikausi
2014
2013
50 725 399,01
49 461 495,32
-104 528 633,79 -102 355 757,04
-53 803 234,78 -52 894 261,72
26 866 235,79
25 886 728,20
33 527 878,00
33 021 538,00
Toimintatuotot
Toimintakulut
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tilikauden yli- ja alipariarvot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Tilinpäätössiirrot
Vähemmistöosuudet
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
48 494,93
288 008,56
-339 009,81
-53 497,25
6 534 875,44
32 030,63
1 018 212,46
-337 265,99
-150 095,18
6 576 886,40
-5 197 291,02
0,00
0,00
0,00
1 337 584,42
-331 487,68
0,00
1 006 096,74
-5 411 938,45
0,00
0,00
2014
49 %
2013
48 %
126 %
122 %
770
759
8486
8661
1 164 947,95
-288 632,97
0,00
876 314,98
TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
Vuosikate/Poistot, %
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä
37
5.5.2. Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
2014
2013
6 534 875,46
6 576 886,40
0,00
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
130 229,27
-183 278,01
6 665 104,73
6 393 608,39
-6 244 940,36
-7 221 035,01
307 182,75
516 395,74
2 392 344,59
460 194,16
-3 545 413,02
-6 244 445,11
3 119 691,71
149 163,28
-1 387,41
0,00
0,00
0,00
-1 387,41
0,00
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
3 124 030,06
1 000 000,00
-2 366 278,09
-2 185 812,91
-4 742,92
26 055,08
753 009,05
-1 159 757,83
-442 543,47
166 268,66
4 715,96
-2 680,16
5 174,29
-702 504,56
-76 528,68
1 882 634,84
-8 085,08
-13 857,05
0,00
-1 794 443,26
0,00
1 113 878,59
668 268,22
-536 238,14
Rahoituksen rahavirta
1 419 889,86
-1 695 995,97
Rahavarojen muutos
4 539 581,57
-1 546 832,69
16 938 708,65
12 399 127,02
-12 399 127,08
-13 945 959,69
4 539 581,57
-1 546 832,67
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Saamisten muutos kunnalta
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos kunnalta
Korottomien velkojen muutos
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
2014
2013
Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta
-1441
-4375
Investointien tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Kassan riittävyys pv
38
110
98
2,29
2,75
54
40
5.5.3. Konsernitase ja sen tunnusluvut
2014
2013
64 262 861,79
650 084,73
172 115,33
65 707 516,14
604 445,71
162 418,96
477 969,40
442 026,75
63 154 569,53
6 794 249,03
42 849 551,82
10 822 515,18
1 264 387,71
6 930,07
64 648 646,44
6 567 874,59
45 046 106,95
11 105 989,18
1 228 586,72
8 191,63
1 416 935,72
691 897,37
Sijoitukset
Osakkuusyhteisöosuudet
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjasaamiset
Lainasaamiset
Muut sijoitukset
458 207,53
8 884,58
154 331,03
0,00
294 991,92
454 423,99
6 488,45
154 331,03
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
Muut toimeksiantojen varat
697 053,69
49 124,99
17 195,14
630 733,56
984 279,88
46 679,62
17 269,00
920 331,26
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
24 193 623,58
195 811,06
6 309 103,90
1 400 760,34
658 867,60
715 586,46
26 306,28
0,00
4 908 343,56
1 970 780,78
14 663,30
489 763,66
2 433 135,82
8 934 580,84
18 303 867,83
193 130,90
5 711 609,94
600 528,67
616 394,70
-42 172,31
26 306,28
0,00
5 111 081,27
2 331 026,36
12 000,00
1 081 893,61
1 686 161,30
5 784 484,12
8 934 580,84
5 784 484,12
8 754 127,78
6 614 642,87
VASTAAVAA YHTEENSÄ
89 153 539,06
84 995 663,85
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Konserniliikearvo
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
39
293 604,51
2014
2013
50 900 841,31
37 223 659,06
50 340 459,93
37 261 775,91
1 077 048,36
4 887 053,27
6 706 983,88
1 006 096,74
1 077 045,45
3 460 023,80
7 665 299,79
876 314,98
230 608,45
230 608,45
2 368 757,08
40 167,68
2 328 589,40
2 034 097,46
47 051,06
1 987 046,40
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
531 640,61
454 304,70
531 640,61
454 304,70
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
755 989,06
652 213,25
70 896,31
32 879,50
1 038 499,31
936 451,88
69 214,37
32 833,06
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
34 365 702,55
20 161 738,60
30 897 694,00
18 441 888,14
12 278 827,69
6 332 031,19
2 423 008,53
10 681 510,87
7 020 982,77
1 673 008,53
-872 128,81
-933 614,03
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
14 203 963,95
12 455 805,86
2 080 756,97
32 952,34
2 185 499,80
83 565,65
131 816,47
4 001 026,39
336 165,65
7 621 246,13
116 406,63
3 614 017,91
319 753,97
6 136 561,90
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
89 153 539,06
84 995 663,85
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Osuus kuntayht. oman pääoman lisäyksestä
Liittymismaksurahasto
Arvonkorotusrahasto
Muu oma pääoma
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
Tilikauden yli-/alijäämä
VÄHEMMISTÖOSUUDET
KONSERNIRESERVI
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET
VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
40
TUNNUSLUVUT:
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Rahoitusvarallisuus euroa/asukas
Kertynyt yli- /alijäämä, milj.€
Kertynyt yli- /alijäämä, € /asukas
Konsernilainat, € /asukas
Konsernilainakanta
31.12./1 000 euroa
Konsernilainasaamiset
31.12./1 000 euroa
Kunnan asukasmäärä
2014
60 %
32 %
-1206
7713
909
2728
2013
62 %
28 %
-1463
8542
986
2499
23148
21645
295
8486
294
8661
6. KUNNANHALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ
Kunnanhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä ja talouden tasapainottamista koskevista
toimenpiteistä:
Tuloksen käsittely
Kunnanhallitus esittää tilikauden 3 805 726,97 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:
1. Harrastajakulttuurirahastoa puretaan 1000,00 euroa ja kartutetaan rahaston sääntöjen mukaan
3701,40 euroa.
2. Koulutusrahastoa puretaan käytön mukaan 4288,72 euroa.
3. Stipendirahastoa puretaan käytön mukaan 300,00 euroa.
Yhteensä rahastojen lisäykset ovat 3701,40 euroa ja vähennykset 5588,72 euroa.
4. Tilikauden ylijäämäksi jää 3 807 614,29 euroa, joka kirjataan omaan pääomaan edellisten tilikausien
yli/alijäämätilille kuluvan vuoden kirjanpidossa.
Talouden tasapainottaminen
Vuoden 2014 tilinpäätöksessä kumulatiivinen ylijäämä on 16,469 milj. euroa. Kumulatiivinen ylijäämä on
1941 euroa asukasta kohti ja 15,36 veroprosenttia kohti.
41
1 000 €
2011
2012
2013
TP
A OMA PÄÄOMA
I Peruspääoma
II Liittymismaksurahasto
III Arvonkorotusrahasto
IV Muut omat rahastot
-josta rahasto (Elink. Kehittämisrah.)
-josta rahasto (Vahinkorahasto)
-josta rahasto (Koulutusrahasto)
-josta (Stipendirahasto)
-josta (Harrastajakult.rah.)
V Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
VI Tilikauden yli-/alijäämä
KUMULATIIVINEN YLI/ALIJÄÄMÄYHT.
ylijäämät/ alijäämät tulovero %
ylijäämät/ alijäämät/asukas
Asukasluku
verotulopohjana verotusvuosi 10000
OMAVARAISUUSASTE %
2014
TP
2015
TS
2016
TS
2017
TS
54397
37224
54745
37224
55110
37224
59092
37224
57983
37224
54817
37224
50250
37224
1077
4334
3728
424
44
103
34
2011
11361
401
11762
1077
4324
3728
420
35
102
40
2012
11762
358
12120
1077
4148
3545
416
36
101
44
2013
12120
541
12661
1077
4322
3728
416
32
100
46
2014
12661
3808
16469
1077
4322
3728
416
32
100
46
2015
16469
-1109
15360
1077
4322
3728
416
32
100
46
2016
15360
-3166
12194
1077
4322
3728
416
32
100
46
2017
12194
-4567
7627
11,45
11,59
12,00
15,36
14,29
11,41
7,10
1315
8943
102684
77
1375
8813
104539
76
1462
8661
105471
78
1941
8483
107241
77
1840
8347
107517
1487
8198
106878
946
8060
107429
Vuoden 2015 tilikauden tulos on TA2015 mukaan alijäämäinen 1,109 milj. euroa. Suunnitteluvuoden 2016
tilikauden tulos on arvion mukaan alijäämäinen 3,168 milj. euroa ja suunnitteluvuoden 2017 alijäämäinen
4,568 milj. euroa.
Kuntarakenneuudistus ja valtionosuusjärjestelmän uudistus vuonna 2015 luovat epävarmuutta. Verotulopohjan säilyminen enintään ennallaan sekä kasvavat sosiaali- ja terveyskustannukset aiheuttavat lisäksi painetta
kunnan taloudelle jatkossa. Väestön väheneminen aiheuttaa myös valtionosuuksien vähentymistä.
Tästä syystä kunnassa joudutaan jatkamaan talouden tasapainottamisohjelmaa vuoden 2016 talousarvion
valmistelun yhteydessä. Samoin investointiohjelma vuosille 2016–2017 tarkastellaan uudelleen talousresursseja vastaavaksi. Tavoitteena on saavuttaa talouden tasapaino vuonna 2017.
Tasapainottamisohjelman toimenpiteet koostuvat menojen leikkauksista ja tulojen lisäyksistä.
Painopisteenä on toimintojen ja menojen sopeuttaminen tuloihin. Tulopuolella liikkumavara on vähäinen,
koska tuloveroprosenttia on korotettu yhdellä prosenttiyksiköllä vuodelle 2014.
42
7. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
YHTEENVETO KÄYTTÖTALOUDESTA 2014
Valtuuston sitovuustaso, toimielin netto, sisältäen sis. erät
Soten osalta ohjeellisesti sitova, koska kunta ei voi sen maksuosuuteen vaikuttaa.
TA 2014
TP 2014
1810 KESKUSVAALILAUTAKUNTA
22 172,41
14 500,00
7 672,41
17 778,82
14 540,00
3 238,82
20 750,00
0,00
20 750,00
20 857,53
0,00
20 857,53
31 500,00
0,00
31 500,00
32 770,09
0,00
32 770,09
5 732 964,86
804 830,00
4 928 134,86
31 862,74
5 546 451,52
780 301,04
4 766 150,48
19 507,24
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
1811 TARKASTUSLAUTAKUNTA
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
1812 KUNNANVALTUUSTO
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
1813 KUNNANHALLITUS
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
1818 MAAKUNNALLINEN YHTEISTOIMINTA, KAINUUN LIITTO
TO IMINTAMENO T
277 000,00
TO IMINTATUO TO T
0,00
NETTO
277 000,00
276 126,48
0,00
276 126,48
1819 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
38 680 000,00
0,00
38 680 000,00
36 904 134,20
0,00
36 904 134,20
15 764 884,32
1 494 340,00
14 270 544,32
85 215,51
16 105 105,54
1 943 878,39
14 161 227,15
117 088,75
12 351 534,07
12 647 122,00
-295 587,93
3 093 195,12
12 002 847,79
12 216 542,86
-213 695,07
3 086 144,16
306 124,24
122 000,00
184 124,24
0,00
303 532,40
163 454,03
140 078,37
0,00
666 380,64
1 059 580,00
-393 199,36
337 618,76
641 384,74
1 107 349,61
-465 964,87
399 780,05
1840 SIVISTYSLAUTAKUNTA
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
1850 TEKNINEN LAUTAKUNTA
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
1860 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
1870 VESIHUOLTOLAITOS
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
KÄYTTÖTALOUS YHTEENSÄ
TO IMINTAMENO T
TO IMINTATUO TO T
NETTO
poistot
Joista sisäiset erät yht.
73
16
57
3
5
43
853 310,54
142 372,00
710 938,54
547 892,13
156 130,00
71
16
55
3
5
850 989,11
226 065,93
624 923,18
622 520,20
169 229,37
7.1. Käyttötalousosan ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen
1810 KESKUSVAALILAUTAKUNTA
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
TOIMINTATUOTOT
14 500,00 14 540,00
TOIMINTAKULUT
-22 172,41 -17 778,82
TOIMINTAKATE
1811 TARKASTUSLAUTAKUNTA
EUR
-7 672,41
-3 238,82
EUR
100,3
-40,00
80,2 -4 393,59
42,2 -4 433,59
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-20 750,00 -20 857,53
100,5
107,53
TOIMINTAKATE
-20 750,00 -20 857,53
100,5
107,53
1812 KUNNANVALTUUSTO
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-31 500,00 -32 770,09
104,0 1 270,09
TOIMINTAKATE
-31 500,00 -32 770,09
104,0 1 270,09
1813 KUNNANHALLITUS
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
804 830,00
780 301,04
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
97,0
24 528,96
TOIMINTAKULUT
-5 732 964,86 -5 546 451,52
96,7 -186 513,34
TOIMINTAKATE
-4 928 134,86 -4 766 150,48
96,7 -161 984,38
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
-31 862,74
-19 507,24
-4 959 997,60 -4 785 657,72
44
61,2
-12 355,50
96,5 -174 339,88
18130 KUNNANHALLITUS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
EUR
EUR
73 800,00
147 608,09
200,0 -73 808,09
TOIMINTAKULUT
-3 277 747,11 -3 345 060,50
102,1 67 313,39
TOIMINTAKATE
-3 203 947,11 -3 197 452,41
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
-31 862,74
TILIKAUDEN TULOS
99,8
-6 494,70
-19 507,24
61,2 -12 355,50
-3 235 809,85 -3 216 959,65
99,4 -18 850,20
KUNNANHALLITUS
Tehtävä
Kunnanhallituksen tehtävänä on kuntalaissa säädetyn lisäksi kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti johtaa, valvoa ja arvioida kunnan hallintoa.
Kunnanhallitus vastaa taloudellisten ja muiden yleisten toimintaedellytysten kehittämisestä kuntalaisten parhaaksi huolehtimalla toiminnan, talouden ja maankäytön suunnittelusta.
Kunnanhallitus edistää aktiivisesti elinkeinojen kehittymistä yhteistyössä yrittäjien kanssa.
AVAINTULOKSET
ARVIOINTIKRITEERI/
MITTARI
Toimintaympäristön kehitys
Väkiluku 31.12. ja raVäestökehitys
kenne
TULOSTAVOITE/
TAVOITETASO
Toteutuminen
1 – 12 kk
v. 2014: 8565
v. 2015: 8500
v. 2014: 8483
Viihtyisä ja houkutteleva
asuinympäristö
Tonttien ja asuntojen
määrä
Tontteja ja asuntoja
tarjolla kysyntää vastaavasti
Kunnalla on tarjolla
yhteensä 67 Ao-tonttia,
joista keskustaajamassa 39, kirkonkylällä 23
ja Juntusrannassa 5.
Lisäksi tarjolla on 12
rivitalotonttia, joista
keskustaajamassa 8,
kirkonkylällä 3 ja 1
Juntusrannassa.
Tämän lisäksi on vielä
kaksi kerrostalotonttia.
Nämä riittävät nykytahdilla vielä useaksi
vuodeksi.
Vuokra-asunnon saa
kunnan vuokrataloyhtiöstä välittömästi.
Työvoiman laatu ja riittävyys
Työvoiman saatavuus
Monipuolinen koulutus vastaa kysyntää
Toteutunut keskimäärin hyvin. Erityiskoulutus on annettu yrityksissä.
Työllisyyden kehitys
Työttömyysaste
Alle 13 %
Keskimäärin 18,8 %
Kuntalaispalaute
Pääosin myönteinen
Toteutunut
Asiakasnäkökulma
Kuntalaisten tyytyväisyys
kunnan hallintoon ja palveluihin
45
Prosessinäkökulma
Toimiva ja joustava organisaatio
Päätösprosessin kesto
Vitkuttelematta
Toteutunut
Kuntalaispalaute
Häiriötön toiminta
Toteutunut
Kehittämiskeskustelut
Organisaation toimivuus ja hyvinvointi
Toteutunut
Koulutussuunnitelman
toteutuminen
Johtajuustaitoja kehi- Toteutunut
tetään kouluttautumalla (luottamushenkilöt
ja johtoryhmä)
Vuosikate e/as
Vuosikate % poistoista
263 euroa/asukas
62 %
580 euroa/asukas
136 %
Kunnallisveroprosentti
Lainakanta e/as
20,5 %
max. 2014 e /as. kuitenkin enintään maan
keskiarvo
yli 70 %
max. 8021 e/as
max. 6738 e/as
20,5 %
lainakanta
1460 euroa/asukas
Palveluiden toimivuus
Uudistuva johtajuus
Talouden näkökulma
Tasapainoisuus
Taloudellisuus
Omavaraisuusaste
Toimintakulut, ulk. e/as
Toimintakate e/as
77 %
7854 euroa/asukas
6552 euroa/asukas
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstörakenteen monipuolisuus
Keski-ikä
Keski-ikä alenee 0,3
vuotta/kalenterivuosi
Ei toteutunut: Nousi
48,4 vuodesta 48,7 vuoteen. Vakituisten 51,2:sta
51,5:een.
Henkilöstön motivoituneisuus ja hyvinvointi
Sairauspoissaolot, eläköitymisikä
Sairauspoissaolot
ovat alle ja eläköitymisikä on yli kuntien
keskiarvon
Sairauspoissaoloja 9
työpv/hlö
Kunnan keskimääräinen
eläköitymisikä 63,5 v.
Valtakunnallinen eläköitymisikä 60,7 v.
Henkilöstökulujen hallinta
Henkilöstön määrä
Henkilöstömäärä on
suhteutettu palvelutarpeeseen
Toteutunut
Toiminta
Luottamushenkilöt ja viranhaltijat ovat osallistuneet suunnitelman mukaisiin koulutuksiin.
Johtavat luottamushenkilöt osallistuivat johtamiskoulutukseen.
Kunta ja kunnanhallitus tehostivat tiedottamista kuntalaisten osallisuuden lisäämiseksi.
Kuntalaisaloitteita tehtiin 9 ja valtuustoaloitteita 2.
Vuosi
2010
2011
2012
2013
2014
Kuntalaisaloitteet
14
11
11
12
9
Valtuustoaloitteet
5
5
3
6
2
Kehittämis- ja elinkeinohankkeista sekä projekteista on informoitu myös kuntalaisia ja etsitty uusia ideoita
kunnan toiminnan tehostamiseksi.
Kuntien välistä yhteistyötä on kehitetty.
Suomusalmen kunta on mukana Kainuun kuntarakenneselvityksessä 1.8.2014 – 30.6.2015.
46
Tilivelvolliset viran- ja toimenhaltijat:
kunnanjohtaja Asta Tolonen
hallintojohtaja Aila Virtanen
Koko kunnan henkilöstön määrä ja kustannukset:
Henkilöstömäärä suunnitelman mukaan (ns. vakituinen henkilöstö)
Henkilöstömenot 1000 €
Henkilöstömenot e/as.
Toimintakulut, ulkoiset e/as.
Toimintakate e/as.
47
301,4
16 458
1 940
7 854
6 552
HALLINTOPALVELUT
Toiminta-ajatus:
Hallintopalvelut turvaa kuntalaisille ja luottamushenkilöille sekä vastuualueille ja viranomaisille oikean ja oikea-aikaisen tiedon keskus-, talous- ja henkilöstöhallinnosta sekä toimii yritys-, maaseutu- ja matkailuelinkeinojen tukena.
Visio:
Hallintopalvelut on kunnan yleishallinnon sekä maaseutu- ja matkailupalvelujen korkeatasoinen palvelu- ja
kehittämisyksikkö.
AVAINTULOKSET
ARVIOINTIKRITEERI/
MITTARI
TULOSTAVOITE/
TAVOITETASO
TOTEUTUMINEN
1 – 12 kk
Suora asiakaspalaute
Asiakastyytyväisyys tasolla hyvä
Asiakaskysely on tehty
vuonna 2013. Palaute
hyvä.
Asiakasnäkökulma
1. Oikean ja oikeaaikaisen tiedon välittäminen
Prosessinäkökulma
2. Hyvä yhteistyö ja toi- Kehityskeskustelut
mintoketjujen sujuvuus.
Kuukausipalaverit
Työnjaon toimivuus.
Muiden vastuualueiden
sekä luottamushenkilöiden palaute.
Tyytyväisyys tasolla hyvä Asiakaskysely on tehty
Hyvä asioiden hoitami- vuonna 2013. Palaute
sen taso
hyvä.
Talouden näkökulma
3. Riittävä raportointi talo- Osavuosikatsaukset
usasioista
Katsaus 4 kk välein
4. Käteisvarojen riittävyys
30 päivää
Maksuvalmius
Katsaus 4 kk välein
Henkilöstönäkökulma
5. Henkilöstön ammattiAsiakaspalaute sekä
taidon taso ja motivoivuus henkilön oma arviointi
Koulutusta uusista asiois- Henkilöstö on osallistunut
ta ja työn kehittämisestä koulutukseen tarpeen
tarpeen mukaan
mukaan.
6. Työhyvinvointi
Alle kunnan keskimääräi- Toteutunut. Keskimäärin
sen arvon
4 työpv/halpan vakituinen
henkilöstö.
9 työpv/hlö koko kunta.
Vähintään kunnan kesVuonna 2014 tulos kunkiarvo
nan keskiarvoa parempi.
Sairauspoissaolot
Työhyvinvointikysely
joka toinen vuosi
Kehityskeskustelut:
henkilön oma arviointi
Kuukausipalaverit
Jokaisen työntekijän
kanssa kerran vuodessa
On käyty
On pidetty
Toiminta: Hallintopalveluihin palkattiin talouspäällikkö Sirpa Kovalainen 11.8.2014 lukien. Talousjohtajan
virka lakkaa 1.1.2015 lukien talousjohtaja Matti Mularin jäädessä eläkkeelle.
Vastuuhenkilö: hallintojohtaja Aila Virtanen puh. (08) 615 555 28
Hallintopalveluiden vastuualue:
48
Henkilöstön lukumäärä (vakituiset)
16,0
Henkilöstömenot e/as. (ulkoiset ja sisäiset) 220,35
Toimintamenot e/as. (ulkoiset ja sisäiset)
334,95
Toimintakate e/as. (ulkoiset ja sisäiset)
300,64
ELINKEINO- JA YRITYSPALVELUT
1. ELINKEINOTOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS
Suomussalmen kunta kehittää sekä nykyisten että uusien yritysten toimintaedellytyksiä.
2. TAVOITTEET
Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen.
Uudet yritykset.
Uudet työpaikat.
3. TOIMENPITEET
Säännöllinen yhteydenpito nykyisiin yrityksiin.
- yritysvaikutusten arviointijärjestelmän (YRVA) kehittäminen yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen
kanssa
Uusien yritysten saaminen Suomussalmelle:
- kuntamarkkinointi
- yritysten perustamistilaisuudet yhdessä ELY-keskuksen kanssa
- yhteydenotot Kainuun ulkopuolella sijaitseviin yrityksiin
- vapaana olevien toimitilojen ja tonttien aktiivinen tarjonta
Matkailun lisääminen:
- tiivis yhteistyö paikallisten yrittäjien kanssa.
- yhteistyön kehittäminen Kainuun, erityisesti Ylä-Kainuun matkailukohteiden kanssa.
- yhteistyön kehittäminen Oulun ja Koillismaan seutujen kanssa.
Liikenneyhteyksien ylläpito ja parantaminen
- aloitteellinen toiminta Taivalkosken radan peruskorjaamiseksi.
- valtatie 5:n vetovoimaisuuden lisääminen vaihtoehtona valtatie 4:lle
Puunjalostus:
- tavoitteena nopeuttaa Suomussalmelle suunnitellun puuterminaalin rakentamista.
- Kurimon puuteollisuusalueen yleissuunnitelman laadinta
Kaivannaisteollisuus:
- nykyisten kivi- ja malmiesiintymien kaupallisen hyödyntämisen edistäminen.
4. PELISÄÄNNÖT
Kunta kaavoittaa maata tarpeen mukaan.
Kunta osallistuu yrityshankkeiden suunnitteluun, rahoituksen valmisteluun ja rahoitusneuvotteluihin.
Kunta antaa tai järjestää yritysneuvontaa ja koulutusta.
Tarvittaessa kunta rakentaa yrityksille toimitiloja.
Kunta rakentaa yrityksille muun perusinfrastruktuurin.
Kunta vuokraa ja myy tontteja.
Kunta vuokraa ja myy toimitiloja.
Kunta ei myönnä uusia takauksia yrityksille.
Kunta osallistuu yritystoimintaa tukeviin hankkeisiin.
49
AVAINTULOKSET
ARVIOINTIKRITEERI/
MITTARI
TULOSTAVOITE/
TAVOITETASO
TOTEUTUMINEN
1 – 12 kk
Nykyisten yritysten toimin- Toimitilat/käyttöaste
taedellytysten turvaamiTyövoima/määrä
nen.
Neuvontapalvelut/palaute
Yrityshankkeet/palaute
Riittävä tarjonta tonteista, toimitiloista, osaavasta työvoimasta sekä
yritysneuvonnasta.
Tontteja, toimitiloja,
osaavaa työvoimaa ja
yritysneuvontaa on ollut
riittävästi.
Uusille yrityksille houkutteleva sijaintipaikka.
Yritysten nettomäärän
kasvu.
Yrityksiä perustettu 27,
lopetettu 19, nettolisäys
8 kpl.
Asiakasnäkökulma
Uusien yritysten määrä
Prosessinäkökulma
Yritystoiminnan kehittämi- Uudet yritykset
nen.
Uusien yritysten perustaminen.
Kuntamarkkinointi
Työpaikkojen nettomäärä lisääntyy
Yritysten talous
Hankkeiden onnistuminen:
- yritysten kehittyminen
- työpaikat
Kunnan vetovoimaisuuden kasvu.
Yleismaailmallinen
lama näkyi myös Suomussalmella. Yritykset
Yritysten kannattavuus ovat sinnitelleet eikä
paranee
konkursseja ole tullut.
Työntekijöitä on joudutUudet yritykset ja yritys- tu vähentämään ja loideat lisääntyvät
mauttamaan ja tämä
näkyy kasvavissa työttömyysluvuissa
Kuntamarkkinointi on
Yhteydenotot lisäänty- ollut tehokasta
vät
Talouden näkökulma
Toimitaan taloudellisesti
ja tehokkaasti
Talouden seuranta
Pysytään talouden
raameissa
Talouden toteutumisaste oli 94,3 %
Sairauspoissaolot
Työtyytyväisyyskysely
Palaute
Työkyky on hyvä
Tavoite toteutunut
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön toimintakyky
Henkilöstön motivaatio
Henkilöstön ammattitaito
Yrittäjiin on pidetty aktiivisesti yhteyttä yrityskäynneillä ja osallistumalla yrittäjäjärjestön toimintaan. Uusia
yrityksiä on haettu eri tavoin. Kunnan markkinointisuunnitelma on toiminut pohjana luodessamme kuvaa kunnan vetovoimaisuudesta ja viihtyisyydestä.
Kainuun Etu Oy on ollut keskeinen yhteistyökumppani suurimmissa kehittämishankkeissa, mm. puu- ja kaivannaisteollisuuteen, liikenneyhteyksiin sekä matkailuun liittyvissä hankkeissa. ELY-keskuksen yrityspalvelut
antoivat yritysneuvontaa tarpeen mukaan yhteistyössä elinkeinoasiamiehen kanssa.
Koillinen ratatyöryhmä kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työryhmän tehtävänä on edistää Kontiomäki
– Taivalkoski radan peruskorjausta ja palveluterminaalin rakentamista Suomussalmelle. Työryhmään kuuluvat Kainuun, Ylä-Savon ja Koillismaan elinkeinoyhtiöt sekä alueen kunnat ja maakunnat.
Elinkeinojen kehittämisessä käytettiin todella voimakkaasti hyväksi elinkeinollisia kehittämishankkeita. Hankkeiden kautta saatiin roimasti lisää resursseja mutta toisaalta ne myös työllistivät kovasti viranhaltijoita.
Raatteen Portin laajennus ja kehittäminen –hanke päättyi 30.6.2014. Uuden näyttelyn viralliset avajaiset pidettiin 25.4. Hanke onnistui hyvin ja pysyi aikataulussaan, budjetti tosin ylittyi hieman. Tämän hankkeen myötä Raatteen Portilla on erinomainen mahdollisuus pysyä edelleen Suomen tunnetuimpana sotahistoriallisena
kohteena ja kasvattaa kävijämääräänsä.
50
Puuteollisuuden kehittäminen Suomussalmella –hanke alkoi 1.2.2014 ja se kestää huhtikuun loppuun 2015.
Hankkeen tavoitteena on kehittää puun jatkojalostusta Suomussalmella, hakea uusia alan yrityksiä ja investointeja sekä saattaa puuterminaalin selvitykset sellaiseen valmiuteen, että terminaalin toteutus on niiden
perusteella käynnistettävissä.
Hanke on lähtenyt hyvin alkuun ja konkreettisia tuloksia on odotettavissa keväällä 2015.
Hossan Master Plan –hanke käynnistyi syksyllä 2014. Hankkeen tavoitteena on löytää keinot, joilla Hossan
alueesta muodostuu Suomen tunnetuin ja kansainvälisesti kiinnostava luontomatkailukeskus. Hanke on saanut lähes innostavan vastaanoton Hossan yrittäjien keskuudessa. Hankkeen rinnalla on valmisteltu mahdollisuutta tehdä Hossan retkeilyalueesta kansallispuisto.
Kunta toteutti tehoiskun Oulun alueelle. Tavoitteena oli saada kuntaan muuttajia, lähinnä yrittäjiä, oululaisista. Alueella asuu paljon Kainuusta ja Suomussalmelta muuttaneita ja uskoimme, että suuret IT –sektorin
irtisanomiset lisäisivät kiinnostusta muuttaa takaisin kotiseuduille. Tulokset olivat kuitenkin vaatimattomia,
mutta työ jatkuu.
Yhteistyössä Hyrynsalmen kunnan ja Suomussalmen ja Hyrynsalmen matkailuyrittäjien kanssa on toteutettu
Matkailuinvestoinneilla enemmän tulosta –hanketta. Hanke on ollut haastava, mutta tuloksiakin on tullut.
Aiemmin suomussalmelaiset matkailuyrittäjät ovat toimineet lähinnä Idän Taigan myötä kuhmolaisten yrittäjien kanssa mutta nyt yhteistyö on avautunut myös Hyrynsalmen suuntaan.
Vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Asta Tolonen, p. 044–777 3344.
MATKAILUPALVELUT
Toiminta-ajatus:
Matkailupalvelut toimii matkailun perusedellytysten parantamiseksi ja yritystoiminnan lisäämiseksi sekä huolehtii yleistiedottamisesta ja markkinoinnista
Visio:
Matkailutoimisto tuntee paikkakunnan palvelutarjonnan ja osaa ohjata palveluja tarvitsevat heidän haluamiinsa kohteisiin. Myös maakunnallinen tuntemus on hyvällä tasolla.
Toimintalinjat:
1. Asiakaslähtöisyys
2. Asiantuntevuus
3. Nopea ja luotettava toiminta
51
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
TOTEUTUMINEN
1 – 12 kk
Asiantuntevan palvelun
tarjoaminen matkailijoille
ja alan ammattilaisille
Suora palaute asiakkailta
Korkea asiakastyytyväisyys
Asiakkailta saatu palaute matkailupalveluiden
kohteista on ollut hyvää, jopa erinomaista
(Turjanlinna, Vartiomuseo)
Matkailupalvelutarjonnan
ja tunnettavuuden lisääminen
Vuosittaisen viestintäja markkinointisuunnitelman teko.
Saada aikaan konkreettinen vuosisuunnitelma
ja toteuttaa se yhteistyössä yrittäjien kanssa
Markkinointitiimissä
tehtyä laajahkoa suunnitelmaa toteutettiin
hyvin määrärahojen
puitteissa. Painopisteet
uudistetussa Raatteen
Portissa, kylpylässä ja
tapahtumissa, uutena
Raatteen maraton.
Kainuu Helsingissä tapahtuma
Osallistutaan yhteisosastolla yrittäjien
kanssa
Tapahtuma onnistui
hyvin yhteistyössä Kuutamokeikkojen/Hiljaisen
Kansan ja Kiantama
OY:n kanssa
Yhteydenpito sidosSäännöllinen yhteyryhmiin ja saatu palaute denpito ja joustava
asiointi
Kokoonnuttu ja informoitu asioista toisiamme, lähinnä eri hankkeiden tilaisuuksien kautta.
Asiakasnäkökulma
Prosessinäkökulma
Hyvät suhteet sidosryhmiin
Matkailukyselyn palautKriittisen palautteen
teen työstäminen ja toteu- saaneiden asioiden
tus
parantaminen
Huomioidaan eri kehittämistoimenpiteiden
yhteydessä
Asioita työstetty yrityksissä, työ jatkuvaa:
mm. Hossan Master
Plan -hanke, KUIKKAhanke, WildTaiga.
Matkailuinvestoinnit
Tehdään tulevia uusia
palveluja tunnetuksi
Raatteen Portin laajennus ja näyttelyn uudistaminen lisäsivät kävijöitä merkittävästi, samoin Hiljaisen Kansan
niittytuvan valmistuminen toi uusia tapahtumia ja asiakkaita. Talvisotatuote Suomussalmi-Kuhmo saatiin
myyntiin kolmelle brittiläiselle matkanjärjestäjälle kv. kulttuurimatkailuhankkeen kautta.
Useita laajoja lehtijuttuja niin koti- kuin ulkomaisissakin lehdissä.
Raatteen Portti ja Hiljainen Kansa
52
Talouden näkökulma
Toimitaan taloudellisesti
ja tehokkaasti
Budjetin säännöllinen
seuranta SAPissa
Pysytään budjetin raameissa
Budjetin toteuma 85,3
%.
Päivittäinen palaute
henkilöstön kesken ja
asiakaspalaute
Palaute asiakkaalta ja
asiantuntijatahoilta
Valitusten mahdolliEi toimintaamme kohsimman vähäinen mää- distuneita valituksia,
rä
vaan parannusehdotuksia. Kohde- ja matkailuoppaat saivat runsaasti sekä suullista
että kirjallista palautetta.
Henkilöstönäkökulma
Asiansa osaavat, asiakaspalveluhenkiset työntekijät (myös kesätyöntekijät)
Erityisosaamista vaativat
asiat ohjataan asiantuntijatahoille
Osaamisen säilyttäminen
Koulutusten määrä ja
laatu
Korkea tyytyväisyystaso
Ohjattu muutamia asiakkaita mm. ELYkeskukselle.
Tarpeen ja tarjonnan
mukaan 1-3 koulutustapahtumaa/v.
Osallistuttu hankekohtaisiin seminaareihin ja
opintomatkoille.
Toiminta: Matkailutoimisto toimii yhteistyössä kunnan yrittäjien ja yhdistysten kanssa sekä tekee yhteistyötä
Hyrynsalmen, Puolangan, Idän Taiga ry:n, Kajaanin AMK:n, Kainuun Edun ja Kainuun Liiton kanssa. Valtakunnan tasolla pidetään yhteyksiä Palvelevat Matkailutoimistot –verkoston, Ykkösmedian ja Visit Finlandin
kanssa.
Vastuuhenkilö: matkailusihteeri Alpo Rissanen, p. 08 - 615 555 44
53
MAASEUTUPALVELUT
Suomussalmen maaseututoimiston palvelut
Toiminta-ajatus
Luodaan innostava ja kehitysmyönteinen ilmapiiri Suomussalmen kunnan maaseutuyrittäjille, maaseudun
väestölle ja kyläyhteisöille.
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
TOTEUTUMINEN
1 – 12 kk
Vaikka Puolangan
kunta hallinnoi maataloushallintoa, palvelutoimisto pysyy omassa kunnassa.
Henkilökohtainen palvelu
annetaan Suomussalmen
kunnantalolla (vuoden
2014 alusta palvelusihteeri).
Saadun palautteen perusteella asiakkaat ovat
pysyneet tyytyväisinä
organisaatiomuutoksesta
huolimatta.
Palvelu on ajallisesti
riittävää ja saatavuus
hyvää.
Asiakastyytyväisyys hyvä.
Palvelu on varmistettava
myös lomien aikana.
Asiakkaat ovat saaneet
maataloushallintoon liittyvää palvelua edelleen
kunnantalolla ja päivystys
on toiminut myös lomien
aikana yhdessä Hyrynsalmen ja Puolangan
kanssa.
Kustannukset kurissa. Säästöbudjetti, jossa on
vain välttämättömät kustannukset.
Vuoden 2014 talousarvio
on toteutunut suunnitellusti, paitsi lomitustoiminnan osalta, jolle varattiin
hieman liian vähän määrärahaa (korjattu vuodelle
2015). Toteuma 105,9 %
Asiakasnäkökulma
Maaseutuväestön henkisten ja taloudellisten etujen
hoitaminen
Prosessinäkökulma
Maataloushallinnon ja tukiasioiden palvelujen saatavuus varmistetaan
Suomussalmella
Talouden näkökulma
Toimiston kustannukset
Henkilöstönäkökulma
Ammattitaidon kehittäminen Koulutus- ja kurssitoimintaan osallistuminen
Tarvittaessa
Maaseutusihteeri on
osallistunut lähidemokratiakoulutukseen.
Työkyvystä huolehtiminen
Ollaan mukana TYHYtilaisuuksissa ja liikutaan
muutenkin.
Työkyvystä on pidetty
huolta.
Osallistutaan TYHYtoimintaan työkyvyn
ylläpitämiseksi
Perustelut ja lisätietoa:
Ylä-Kainuun kuntien kesken on perustettu vuoden 2012 alussa yhteistoiminta-alue, jonka isäntäkuntana toimii Puolanka. Suomussalmen kunta maksaa kuitenkin omalta osaltaan kustannukset.
Maaseutusihteeri jatkaa Suomussalmen kunnan palveluksessa osa-aikaisena (50 %) ja hoitaa maaseudun
kehittämistyön ohella kunnan lähidemokratiaan, kylätoimintaan ja Venäjä-yhteistyöhön liittyviä tehtäviä.
Vuonna 2014 toimenkuvaan kuuluivat lisäksi ENPI-hankkeiden käytännön loppuunvienti, kunnan hallinnoiman petohankkeen ohjausryhmän puheenjohtajuus sekä useiden maakuntahankkeiden ohjausryhmien
jäsenyys.
54
Kunnan maaseututoimiston kautta tapahtuva avustustoiminta (maatilat, 4H, kyläyhdistykset) toteutettiin määrärahan puitteissa.
Maksullisen maatalouslomituksen tukeminen (120-tuntiset) jatkui myös entiseen tapaan, mutta siihen varattu
määräraha osoittautui hieman liian pieneksi. Maksu suoritettiin Ristijärven kunnan maaseututoimistoon.
Vastuuhenkilö: maaseutusihteeri Ilmari Schepel, p. 044–585 9680.
Työllisyyden hoitaminen ja kunnan osuus työmarkkinatukeen
18160 TYÖLLISYYDEN HOITAMINEN
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
509 750,00
459 001,52
90,0 50 748,48
-1 316 745,57 -1 253 601,57
95,2 -63 144,00
-806 995,57
-794 600,05
98,5 -12 395,52
Vastuualueiden työllistäminen
Vastuualueilla työllistettiin 21,9 henkilötyövuotta eli 2,3 henkilötyövuotta suunniteltua vähemmän (25.5 htv
vuonna 2013). Varatuista määrärahoista jäi käyttämättä 54 502 € (edellisenä vuonna jäi käyttämättä 101 168
€). Teknisissä palveluissa työllistäminen toteutui sekä rahankäytön että henkilötyövuosien osalta suunnilleen
suunnitellusti. Sivistyspalveluissa henkilötyövuodet eivät toteutuneet kaikilta osin. Työpaja Hanslankareilla
määräraha ylittyi hieman, koska työllistettävistä saatiin arvioitua pienempiä palkkatukia. Henkilötyövuodet
toteutuivat miltei suunnitellusti. Oilolaan työllistettiin 0,25 htv suunnitellun 1 htv:n sijaan, koska työvoimaa
saatiin kesäksi lomautetuista koulunkäyntiohjaajista. Perusopetuksessa työllistettiin yksi koulunkäyntiavustaja
alkuvuodesta, vaikka varaus oli koko vuodeksi.
Lisäksi työllistettiin muutamia velvoitetyöllistettyjä.
Kunnan palkkatukityöllistämistä hankaloitti kesän jälkeen työsopimuslaissa oleva työntarjoamisvelvoite, joka
velvoitti työnantajan tarjoamaan osa-aikaisille työntekijöille kokoaikatyötä ennen kuin palkkatukipäätös voitiin
tehdä TE-hallinnossa. Käytännössä tämä tarkoitti, että uusia työsopimuksia ei voitu tehdä syys-lokakuun
aikana. Lisäksi loppuvuodesta useimmat osa-aikaiset palkkatukityöntekijät siirtyivät kokoaikatyöhön, jolloin
palkkauskustannukset kasvoivat lasketusta.
Kesätyöt
Vuonna 2014 tarjottiin kesätyöseteli 9.-luokkalaisille. Seteleitä lähetettiin 86 koululaiselle. Heistä 71 käytti
setelin. Kunnan töissä oli 24, yksityisillä 0, yrityksissä 40, yhdistyksissä 5 ja seurakunnalla 2.
Vuonna 2013 seteleitä lähetettiin 187:lle 9.-luokkalaiselle ja toisen asteen 1. vuoden opiskelijalle ja niitä käytti
149 opiskelijaa.
Kunnan omin varoin työllistetyt
Vuonna 2014 ei palkattu yhtään henkilöä työllisyysvelvoitteen täyttymiseksi enintään 4 viikoksi.
Suomut ry
Suomujen kautta on työllistetty yhdistyksiin 215 henkilöä (edellisenä vuonna 236).
Työmarkkinatuki
Työmarkkinatukeen varattu 120 000 euroa ylittyi 23 607 euroa. Rahaa käytettiin 143 607 euroa.
Työmarkkinatukea on maksettu Kelalle eri vuosina seuraavat euromäärät:
vuosi
euroa
2014
143 607
2013
96 389
2012
109 735
2011
106 490
2010
151 629
2009
212 514
2008
235 148
2007
423 142
2006
641 777
Kuntouttava työtoiminta
1.1.2013 lähtien kuntouttavan työtoiminnan Suomussalmella järjesti kunta. Kunnan nettokustannukset vuonna 2014 olivat 60 416 € (edellisenä vuonna 58 793 euroa). Asiakkaita oli yhteensä 65. Vuoden 2013 alussa
55
voimaantulleen lakimuutoksen myötä kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat ovat oikeutettuja työmarkkinatukeen. Vuonna 2008, kun kunta edellisen kerran järjesti itse kuntouttavan työtoiminnan, nettokustannukset
olivat 51 316 €. Kainuun maakunta -kuntayhtymä vastasi kuntouttavan työtoiminnan toteuttamisesta
1.3.2009–31.12.2012.
Työpalvelukeskus Miilu
Toiminta käynnistyi toukokuussa 2012 ja vuosi 2013 oli työpalvelukeskuksen ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Johtajan lisäksi talossa työskenteli vuonna 2014 neljä vakinaista ja yksi määräaikainen ohjaaja.
Toiminta jakautuu puu- ja metalliosastoon, tekstiiliosastoon ja kierrätysmyymälään sekä ulkopuolisiin kohteisiin myytävään työpalveluun. Talon työntekijöitä palveleva ruokala avattiin maaliskuussa 2013. Vuonna 2014
Miilulla työskenteli yhteensä 61 pitkäaikaistyötöntä eripituisissa työsuhteissa. Heidän palkkaamisensa hoitaa
Suomut ry.
PROJEKTIT
18150 PROJEKTIT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
194 080,00 156 668,54
EUR
80,7
37 411,46
TOIMINTAKULUT
-433 860,58 -291 784,51
67,3 -142 076,07
TOIMINTAKATE
-239 780,58 -135 115,97
56,3 -104 664,61
Kunnanhallituksen projektit
Kunnanhallituksen proj. ja rah.osuudet
Yrityspalvelujen proj. ja rah.osuudet
Maatalouspalvelujen proj. ja rah.osuudet
Työll. proj. ja rah.osuudet (kunt. työtoim.)
Projektien loppuselvitykset
Varaus EU-projekteihin
Maasuurpeto
Kostamuksen tie
Raatteen Portti
Hossan Master Plan
Yhteensä
TAS 2014
TAS 2014
TP 2014
TP 2014
kulut
tuotot
kulut
tuotot
137 440,00
14 500,00
70 414,45
2185,17
227 981,96
142 860,00
92 119,59
65 696,27
4 000,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
296,61
0,00
30 000,00
0,00
0,00
0,00
34 438,62
36 720,00
40 814,67
45 520,58
0,00
0,00
6 183,77
5 220,05
0,00
0,00
75 147,40
33 064,08
0,00
0,00
6 808,02
4 982,39
433 860,58
194 080,00
291 784,51
156 668,54
Projektien tavoitteet ja toteutuminen 2014:
MAASUURPETOJEN VAIKUTUKSET, SEURANTA JA VAHINKOJEN ENNALTAEHKÄISY- HANKE
Tämän ylimaakunnallisen hankkeen tarkoituksena oli selvittää ja lieventää maasuurpetojen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia sekä jatkaa edellisistä hankkeista saatujen kokemusten pohjalta petovahinkoja ennaltaehkäisevää työtä alkutuotannossa. Hanke aloitettiin 1.3.2011 ja se päättyi, jatkoajan jälkeen, 31.5.2014.
Hankkeen rahoitus tuli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 kautta (toimintalinja: Maaja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen) ja toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten
yhteishankkeena. Suomussalmen kunta toimi hallinnoijana ja toteutusalueina olivat: Hyrynsalmi, Puolanka,
Suomussalmi, Taivalkoski, Pudasjärvi ja Kuusamo.
Hankkeessa toteutettiin erilaisten petovahinkoja ennaltaehkäisevien toimien sekä erilaisten porotalouden
teknologisten sovellusten jatkotestausta. Lisäksi testattiin menestyksellä uraauurtavia tapoja petovahinkojen
todentamiseksi.
Hankevetäjä: Juha Järvenpää
56
Ohjausryhmän puheenjohtaja: Ilmari Schepel
KOSTAMUKSEN TIEHANKE (”Improving the gravelroad Kostomuksha-Kalevala”)
Tämä ENPI-hanke alkoi 5.5.2011 ja sen tavoitteena oli viedä suomalaista tietotaitoa sorateiden hoidosta
opastamalla ja neuvomalla paikallisia toimijoita Kostamus-Kalevalatien kunnostustyössä. Käytännössä tämä
tarkoitti olemassa olevan soratien muotoilua, uuden kulutuskerroksen ajamista pintaan ja kesäsuolauksia.
Budjetti oli pieni suhteessa tien pituuteen (140 km) ja siitä syystä koko tietä ei pystytty kunnostamaan, vaan
yhteensä 74 km. Tähän lopputulokseen vaikutti myös Venäjän yllättävän korkea hintataso, kilpailutuksesta
huolimatta.
Hankkeen aikana levitettiin tien pintaan yhteensä 86 000 tonnia mursketta (0-20 mm), tien pinta muotoiltiin 5
%:n kaltevuudelle ja kolmen kesän aikana annosteltiin CaCl2-suolaa 1 tonni/km pölyntorjuntaan. Lisäksi
hankkeen puitteissa järjestettiin sikäläisille tietyöntekijöille opintomatka Suomeen ja postitettiin opetusvideo
Lounais-Venäjän kaikille DRSU-tielaitoksille.
Tiehanke päättyi virallisesti 4.5.2014.
Hankevetäjä: Ilmari Schepel
Ohjausryhmän puheenjohtaja: Antti Westersund
Lisätietoa: maaseutusihteeri Ilmari Schepel 044 5859680
RAATTEEN PORTTI
Raatteen Portin laajennus ja kehittäminen –hanke alkoi 1.3.2013 ja päättyi 30.6.2014.
Raatteen Portin laajennus sisälsi näyttelytilan laajennuksen, varaston, terassin ja näyttelykatoksen teon.
Lisäksi laajennettiin elämystilaa eli multimediahuonetta.
Raatteen Portin juhlallisia avajaisia vietettiin 25.4.2014.
Kävijämäärä nousi huomattavasti vuoden 2014 aikana. Kävijöitä oli reilusti yli 16 000.
Raatteen Portin laajennus ja kehittäminen –hankkeen kokonaiskustannukset olivat 680 107 €. Hankkeen
suunniteltu kokonaisbudjetti ylittyi 50 107 eurolla. Menojen ylittyminen selittyy rakentamisen kustannuksista,
joita muodostui 511 852 €. Muut kustannukset olivat 168 255 €.
PUUTEOLLISUUDEN KEHITTÄMINEN SUOMUSSALMELLA –HANKE
Puuteollisuuden kehittäminen Suomussalmella -hanke (PuukeS) alkoi 1.3.2014 ja jatkuu 30.4.2015 saakka.
Tavoitteena on toimintaympäristön kehittäminen suotuisaksi Ylä-Kainuun alueelta saatavan puuraaka-aineen
jalostamiseksi mahdollisimman pitkälle jalostetuiksi lopputuotteiksi ja samanaikaisesti sivutuotteiden hyödyntämiseksi biojalosteina mm. energiaraaka-aineena Suomussalmella.
Kehittämishankkeeseen kuuluu myös alueen mahdollisuuksien markkinointi uusille puuteollisuusalan yrittäjille, investoijille ja potentiaalisten markkina-alueiden yrityksille.
Puuterminaalin selvitysten saattaminen sellaiseen valmiuteen, että terminaalin toteutus on niiden perusteella
käynnistettävissä. Selvitetään edellytykset ja mahdollisuudet puuteollisuuden sivutuotteiden ja energiapuun
käyttämiseksi lämmön ja sähkön tuotantoon Suomussalmella.
PuuKurimon alueen tiloista ja alueella toimivista yrityksistä on v. 2014 aikana kerätty tiedot esittelymateriaalin
pohjaksi ”yksiin kansiin”. Projektipäällikkö on kontaktoinut ja neuvotellut puujalostukseen liittyvistä mahdollisuuksista ja esitellyt Suomussalmea 20 yrityksen edustajan kanssa.
Raakapuuterminaalin saaminen Suomussalmelle on todettu erittäin tarpeelliseksi. Raakapuuterminaaliasiassa tehty työ on saatettu Liikenneviraston tietoon 15.12.2014 pidetyssä palaverissa.
HOSSAN MATKAILUN MASTER PLAN -HANKE
Hossan matkailun Master Plan-hanke alkoi marraskuun 2014 lopussa. Projektin tavoitteena on, että Hossan
matkailualueesta muodostuu tunnetumpi, monipuolisempi ja kansainvälisempi luontomatkailukohde vuoteen
2025 mennessä. Näissä tavoitteissa uudet matkailuyritykset, matkailutuotteet ja -palvelut, tunnettuuden edis-
57
täminen sekä toiminnan koordinointi yrittäjien, kunnan ja Metsähallituksen välillä ovat kehittymisen avaintekijöitä. Hanke toteutetaan yhteistyössä kunnan, Metsähallituksen sekä Hossan ja Juntusrannan alueen matkailuyrittäjien kanssa. Hanke päättyy huhtikuun 2015 lopussa.
MAAKUNNALLINEN YHTEISTOIMINTA/KAINUUN LIITTO
1818 MAAKUNNALLINEN
YHTEISTOIMINTA, KAINUUN LIITTO
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-277 000,00 -276 126,48
99,7
-873,52
TOIMINTAKATE
-277 000,00 -276 126,48
99,7
-873,52
TILIKAUDEN TULOS
-277 000,00 -276 126,48
99,7
-873,52
Vastuuhenkilö: talouspäällikkö Sirpa Kovalainen, puh 044 777 3375
Kainuun liiton jäsenkuntien maksuosuus vuodelle 2014 on 2,528 milj. euroa. Suomussalmen kunnan osuus
on 276 126 euroa eli 10,9 prosenttia.
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
1819 SOSIAALI- JA TERVEYS,
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-38 680 000,00 -36 904 134,20
95,4 -1 775 865,80
TOIMINTAKATE
-38 680 000,00 -36 904 134,20
95,4 -1 775 865,80
TILIKAUDEN TULOS
-38 680 000,00 -36 904 134,20
95,4 -1 775 865,80
Vuosi 2014
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarviossa kuntien maksuosuudet ovat yhteensä
268,499 milj. euroa, josta Suomussalmen kunnan osuus on 14,35 %. Kunnan maksuosuudeksi talousarviossa on arvioitu 38,680 milj. euroa eli 4560 euroa asukasta kohti.
Vuonna 2014 sote-kuntayhtymän ylijäämäksi muodostui 7,947 milj. euroa, joka palautettiin jäsenkunnille
rahoitussuhteen mukaisesti. Suomussalmen kunnan osuus oli 1,141 milj. euroa. Lisäksi sote-kuntayhtymä
palautti vuoden 2013 ylijäämästä 3,445 milj. euroa. Suomussalmen kunnan osuus oli 0,494 milj. euroa. Vuoden 2014 kunnan lopullinen maksuosuus kuntayhtymälle oli 36,904 milj. euroa eli 4350 euroa asukasta kohti.
Kunnanhallituksen vastuualueella soten ja Kainuun liiton maksuosuuden määrärahat ovat ohjeellisesti sitovia
valtuustoon nähden, koska kunta itse ei voi vaikuttaa sen lopullisiin maksuosuuksiin.
Kainuun kuntien yhteistoiminta 2013 alkaen
Kainuun maakuntahallinto päättyi 31.12.2012, koska maakuntahallinnon jatkosta ei syntynyt kuntien yksimielistä päätöstä.
Kainuun kunnat päättivät, että yhteistoimintaa jatketaan seuraavasti:
58
1. Maakunnan liiton tehtäviä varten perustettiin Kainuun liitto -kuntayhtymä.
2. Sosiaali- ja terveystoimen tehtäviä varten perustettiin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Puolangan kunta on osajäsenenä sairaanhoitopiirissä, kehitysvammaisten erityishuoltopiirissä ja
ympäristöterveydenhuollossa.
3. Toisen asteen koulutus
Lukiotoiminta palautuu peruskunnille takaisin.
Ammatillisen koulutuksen hoitaa Kajaanin kaupunki erillisen toisen asteen koulutusliikelaitoksen kautta.
Kuhmo ja Suomussalmi tekivät erillisen sopimuksen Kajaanin kanssa koulutuksen järjestämisestä oman kuntansa ammatillisen koulutuksen toimipaikassa. Kajaanin kaupunki varaa Suomussalmen toimipaikan käyttöön
tarvittavan määrän ammatillisen peruskoulutuksen opiskelupaikkoja. Suomussalmen kunta vastaa Suomussalmen toimipaikan nettokustannuksista.
4. Hallinnon tukipalvelut
Hallinnon tukipalvelut (talous-, palkka- ja tietohallinto) hoidetaan sote-kuntayhtymässä entisen yhteistoimintamallin pohjalta. Puolanka on mukana tässä yhteistoiminnassa samoilla perusteilla.
Vastuuhenkilö: talouspäällikkö Sirpa Kovalainen, puh 044 777 3375
59
SIVISTYSLAUTAKUNTA
1840 SIVISTYSLAUTAKUNTA
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
EUR
EUR
1 494 386,42
1 943 878,39
130,1 -449 491,97
TOIMINTAKULUT
-15 764 884,32 -16 105 105,54
102,2 340 221,22
TOIMINTAKATE
-14 270 497,90 -14 161 227,15
99,2 -109 270,75
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
18400 SIVISTYSPALVELUT,
HALLINTO
-85 215,51
-117 088,75
137,4
31 873,24
-14 355 713,41 -14 278 315,90
99,5
-77 397,51
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
1 400,00 192 957,92
13 782,7 -191 557,92
TOIMINTAKULUT
-146 655,26 -145 791,00
TOIMINTAKATE
-145 255,26
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
47 166,92
-44 666,67
-189 921,93
99,4
-864,26
-32,5 -192 422,18
-44 666,67
47 166,92
-24,8 -237 088,85
Sivistyspalvelujen hallinto sisältää 5 000 euron projektivarauksen.
1840200000 Siv.ltk:n projektit ja
rahoitusosuudet
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-5 000,00
-5 000,00
TOIMINTAKATE
-5 000,00
-5 000,00
TILIKAUDEN TULOS
-5 000,00
-5 000,00
Toiminta-ajatus
Sivistyslautakunta vastaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio- ja kansalaisopisto-opetuksen, taiteen
perusopetuksen, nuorisotyön, kirjasto- ja kulttuuri- sekä liikuntapalvelujen järjestämisestä. Nuorisoasteen
ammatillisen koulutus ja musiikkiopisto-opetus hankitaan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Kajaanin
kaupungilta.
Sivistyspalvelujen tehtävänä on kohottaa kuntalaisten tiedon tasoa ja hyvinvointia luomalla hyvät edellytykset
monipuoliselle ja laadukkaalle koulutukselle, varhaiskasvatukselle ja vapaa-ajan harrastustoiminnalle.
Visio 2014
Suomussalmi on koulutus- ja kulttuurimyönteinen kunta, joka järjestää sivistyspalvelut korkeatasoisesti ja
aktiivisesti.
60
Sivistyslautakunta
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Asiakasnäkökulma
Kuntalaisten tyytyväisyys
sivistyspalvelujen järjestämiseen ja laatuun
Asiakaspalaute
- palveluyksiköt
- kuntakuva
Pääosin myönteinen
Palautekyselyjen tulokset positiivisia: kuntalaisille suunnattu kysely,
sivistyspalveluiden sisäinen asiakaskysely.
Prosessinäkökulma
Toimiva ja joustava organisaatio
Päätösprosessien toimivuus
Päätökset on asianmukaisesti valmisteltuja ja
päätökset tehty ajallaan.
Toteutunut
Lautakunta kokoontuu
10–11 kertaa/v.
Sivistyspalvelujen johtoryhmätyö
Johtoryhmä kokoontuu
säännöllisesti
Johtoryhmä kokoontuu
10 kertaa/v.
Toteutuminen
1 – 12 kk
Toteutunut
Johtoryhmä kokoontunut
9 kertaa
Palvelurakenteiden tarkas- Asianmukaiset selvityk- Palvelurakenneselvitelu
set ja suunnitelmat
tykset valtuustokausittain.
Perusopetuksen kouluverkko ja varhaiskasvatuksen toimipaikkaverkko Kirkonkylällä, Ämmänsaaressa ja Pitämällä -suunnitelma valmistui ajallaan
Ajantasainen tieto
Talouden näkökulma
Tasapainoinen talous
Talouden seuranta ajantasaista
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstörakenne vastaa
palvelutarvetta
Henkilöstön hyvinvointi
Koulutustilaisuuksiin
osallistuminen
Osallistutaan ajankohtaisiin koulutuksiin.
Toteutunut
Toimintaympäristön
muutosten seuranta
paikallisesti ja valtakunnallisesti
Aktiivinen asenne seurantaan.
Rahoitus- ja hankeideoihin tarttuminen.
Hankerahoitusta haettu
aktiivisesti.
Vertailutiedot maan ja
Oulun läänin tilastoihin
Pysytään hyväksytyssä
talousarviossa.
Sivistyslautakunnan
toimintakate alittui n.
109 000 €. Talousarvio
toteutui suunnitellusti.
Osavuosikatsaukset
kolme kertaa vuodessa
Valmistuvat aikataulussa.
Osavuosikatsaukset
valmistuivat ajallaan.
Henkilöstön mitoitus ja
työn kuormittavuus
sopiva
Riittävä henkilöstö
Henkilöstö kuormittuu
ajoittain.
Onnistunut ulkoinen ja
sisäinen rekrytointi
Rekrytointi onnistui hyvin.
Hyvä työilmapiiri
Työhyvinvointikysely
toteutetaan v. 2015.
Työilmapiiri hyvä.
Työhyvinvointikysely
joka toinen vuosi
61
1840 SIVISTYSLAUTAKUNTA
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
184,7
1075,36
1835,95
1661,52
TP2014
191,1
1097,26
1880,34
1653,38
18401 SIVISTYSPALVELUT
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
2
13,37
17,12
16,96
TP2014
2
13,77
17,19
-5,56
Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sirpa Mikkonen, puh. (08) 615 55 700, [email protected]
PROJEKTIT, sivistyslautakunta
Projektien tavoitteet ja toteutuminen
1. KAINUUN KULTTUURI-INFO, KAINUUN OSALLISTAVAN KULTTUURIN HANKE (kulttuuripalvelut)
Hankkeen tavoitteena on yhdistää eri kulttuurialan toimijoita yhteistoimintaan ja lisätä kulttuurialojen, sosiaali- ja terveysalan ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Hankkeen avulla kehitetään taide- ja kulttuuritoimijoiden hankeosaamista. Kulttuuri-infon kautta toimijat saavat tietoa hankeaikatauluista sekä heille soveltuvista avustus- ja hankekanavista. Hanke on toteutettu yksivuotisena vuoden 2014 aikana. Hanke on ollut jatkoa vuosina 2011–2013 toteutetulle Kainuun kulttuuri-info – hankkeelle.
2. OTSON OMANA - HANKE (Kulttuuripalvelut)
Otson omana -hankkeen tavoitteena on nivoa luonto- ja kulttuurimatkailu vienalaiskylillä entistä
tiiviimmäksi kokonaisuudeksi ikiaikaisen eräkulttuurin ja tarinaperinteen voimin.
Hankkeen avulla kalevalainen kulttuuri halutaan tuoda myös luonto- ja erämatkailijoiden elämyspiiriin.
Hanke kehittää myös toimintatapoja, joilla kalevalainen tarinaperinne kasvaa osaksi kulttuurimatkailijoiden omakohtaista kokemusmaailmaa.
Hankkeen toimesta on toteutettu hankesuunnitelman mukaisesti kaksi taidetyöpajaa Domnan Pirtillä keväällä 2014. Työpajojen vetäjinä ovat olleet Jaakko Heikkinen ja Anne-Mari Lemmetyinen. Hankkeen aikana on tuotettu kylien eräkulttuurin kalevalaisia juuria avaava näyttelyaineisto, joka on ollut esillä Domnan Pirtillä. Hanke sai jatkoaikaa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kesään 2015. Tämä mahdollistaa näyttelyaineiston esille tuomisen Suomussalmen pääkirjastoon kesäksi 2015.
3. ETSIVÄ NUORISOTYÖ (Nuorisopalvelut)
Hankkeen tavoitteena on taata palvelujen saatavuus niille nuorille, joilla ei ole riittävää oma-aloitteisuutta
hakeutua palvelujen piiriin tai tarvitsevat tukea palveluiden piirissä pysymiseen. Tavoitteena on saattaa
nuoret niiden palveluiden piiriin, jotka parantavat nuorten arjenhallintataitoja ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työelämään.
Nuoret ovat hyväksyneet hyvin etsivän nuorisotyön palvelut. Tästä kertoo se, että nuoret itse hakeutuvat
palvelun piiriin ja suosittelevat palvelua myös kavereilleen. Nuoria on pystytty tukemaan paremmin arjenhallintataidoissa sekä ohjattu nuoria palveluiden piiriin esim. ammatinvalintaohjaukseen, päihdehoitoon
tai sosiaalitoimen asiakkaaksi. Nuorille on tarjolla enemmän tukitoimia, yksilö- ja ryhmäohjausta.
4. NUORTEN TYÖPAJAN KEHITTÄMISTOIMINTA (Nuorisopalvelut)
Tavoitteena Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen.
62
Rahoittajalle tehdään vuosittain selvitys tavoitteiden saavuttamisesta. Asetetut tavoitteet saavutettiin.
Rahoituksella on iso merkitys työpajatoiminnalle.
Rahoituksen avulla olemme voineet palkata kaksi työnohjaajaa työpajalle ja kaikille pajalaisille on pystytty järjestämään erilaista toimintaa sekä lyhytkursseja, joiden tavoitteina ovat työttömyysjakson keskeyttäminen, elämänlaadun paraneminen ja jatkosuunnitelmien selkiinnyttäminen pajajakson jälkeiseen tulevaisuuteen.
Pajajakson aikana on tehty työkyvyn arviointia. Nuoria on kannustettu hakeutumaan koulutukseen ja työelämään. Pajalaisista tehdään kahden vuoden jatkoseuranta.
5. YOUTH IN ACTION - NUORTEN LIIKKUVUUS – NUORISOVAIHTO (Nuorisopalvelut)
Nuorisovaihdon teemana oli tapojen ja perinteiden vaikutus eurooppalaisten nuorten kulttuuriin.
Nuorisovaihto toteutettiin Suomussalmella 23.7. – 31.7.2014.
Mukana oli 37 osallistujaa Suomesta, Espanjasta, Puolasta ja Saksasta.
6. OPETUSRYHMÄKOON PIENENTÄMINEN (Perusopetus)
Hankkeen tavoitteena on Ruukinkankaan koulun opetusryhmien pienentäminen.
Oppilaat ovat saaneet laadukasta opetusta pienemmässä opetusryhmässä.
7. KOULUN KERHOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN (Perusopetus)
Hankkeen tavoitteena on kerhotoiminnan järjestäminen peruskoulun oppilaille.
Hankkeella on saavutettu sille asetetut tavoitteet. Kouluilla toimi 42 kerhoa vuonna 2014, joihin osallistui
352 oppilasta. Lapsille on pystytty järjestämään laadukasta, ohjattua vapaa-ajan toimintaa, kuten esim.
liikunta-, kuvataide-, kokki- ja läksykerhot. Toiminta on lapsille ja perheille maksutonta. Läksykerhossa
erityistä tukea vaativat oppilaat ovat saaneet apua opiskeluunsa. Toiminnasta on saatu hyviä tuloksia.
8. KOULUTUKSELLISEN TASA-ARVON EDISTÄMINEN (Perusopetus)
Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustus kyläkoulujen oppilaiden erityisen tuen järjestämiseen. Avustusta on mahdollista hakea kouluille ottaen huomioon kunnan sisäiset erot 30-54 –vuotiaan väestönosan
heikomman koulutustason ja keskimääräistä korkeamman työttömyysasteen. Taivalalasen ja Kirkonkylän
kouluille saatiin hankkeen kautta rahoitus 44 tabletin (iPad) hankintaan.
9. OPETTAJIEN PEDAGOGINEN ICT-OHJAUS (Perusopetus)
Hankerahoitus käytetään opettajien ICT-ohjaukseen. Jokaisella koululla on opettaja, joka ohjaa muita
opettajia käyttämään ICT:tä opetuksessa. Hankkeen toiminta on aloitettu vasta v. 2015 puolella.
10. KAINUUN OSAAJAT – hanke (Perusopetus, Kianta-Opisto)
Kainuun osaajat on Osaava-hankkeeseen liittyvä Kainuun kuntia koskeva yhteinen hanke. Hanke on eri
koulutustoimijoiden hanke, jota koordinoi AIKOPA. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja rakentaa Kainuun kuntien sivistyspalveluiden yhteistyötä opettajien koulutuksen järjestämisessä. Hankkeen avulla on
rahoitettu useita koulutuskokonaisuuksia perusopetuksen, lukioiden ja kansalaisopiston opettajille.
Hankkeen tavoitteet on saavutettu hyvin. Vuoden 2014 aikana on jatkettu perusopetuksen koulutusta,
jossa koulutetaan kaikkiin Kainuun kuntiin kehittäjäopettajia (Kesuttajat -hanke).
63
11. PÄIVI – Päivittäisestä liikunnasta elämäntavaksi (Liikuntapalvelut, OPH)
Kaksivuotisen hankkeen keskeiset tavoitteet ovat koulupäivän ja varhaiskasvatuksen liikunnallistaminen,
perheiden ja vanhempien liikuntatietoisuuden lisääminen sekä lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen
aktivointi. Näistä toimenpiteistä on tarkoitus tehdä vakiintunut käytäntö Suomussalmella.
Hanke toteutetaan aktiivisessa yhteistyössä kunnan eri hallintokuntien (liikunta- ja nuorisopalvelut, tekniset palvelut, varhaiskasvatus) sekä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään paikallisten urheiluseurojen ja yhdistysten sekä liikunnan aluejärjestön, Kainuun Liikunnan kanssa.
Hankkeessa hyödynnetään muualta saatuja kokemuksia ja malleja lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi.
Hanke päättyi 31.12.2014.
12. Karelia ENPI Ekoturismi-hanke (Lukio)
Suomussalmen lukio on partnerina metsähallituksen hallinnoimassa kaksivuotisessa (6.4.2012 6.4.2014) ekoturismi-hankkeessa. Suomussalmen lukion tehtävänä hankkeessa on järjestää ekologista
kasvatusta ja opetusta lukionuorille kestävän kehityksen hengessä järjestettävillä kansainvälisillä leireillä
Venäjällä ja Suomessa. Leireihin osallistuu opiskelijoita Suomussalmen lukiosta, Petroskoin 17.koulusta,
Vuokkiniemen koulusta ja Korsholm Gymnasiumista Mustasaaresta.
13. ENPI CBC Rock Art Bridge –hanke (Kunta, Lukio, Karelika)
Hanke on kaksivuotinen ja sen tavoitteena on tehdä tunnetuksi ja suojella Suomussalmella sijaitsevia
kalliomaalauksia (Värikallio) ja Venäjän Karjalassa sijaitsevia muinaisia kalliopiirroksia (mm. Belomorskin
kalliopiirrokset) ja edistää kulttuurimatkailua ja -tilaisuuksia ohjelma-alueella. Hankkeen päätoimijana on
petroskoilainen Karelika-matkatoimisto ja sen kokonaisbudjetti on n. 400 00 euroa. Suomussalmen kunnan panostus hankkeelle on 10 henkilötyöpäivää vuodessa. Lukion puolesta hankkeen yhdyshenkilönä
toimii rehtori Timo Pulliainen. Hankkeesta ei ole kuluja lukiolle.
14. YRITTÄMISESTÄ YHTEINEN ASENNE (Lukio, OPH)
Kansainvälistymisen kehittämishanke, jonka painopisteenä on työelämätaitojen ja yritteliäisyyden vahvistaminen. Hankkeen tavoitteena on lisätä kiinnostusta yrittämiseen ja aktivoimaan nuoria kansainvälisyyteen ja yhteiskunnalliseen toimintaan.
15. ERILAISUUS VOIMAVARANA (Lukio, OPH)
Yhteiskuntien, kulttuurien ja luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen.
16. KALLIOMAALAUKSILLA EU-PARLAMENTTIIN EUROSCOLA -hanke (Lukio, OPH, EU)
Kansainvälistämisen kehittämishanke. Tutustuttaa syrjäseudun lukiolaisnuoria EU-toimintaan.
Lukion 24 oppilasta ja 2 opettajaa matkustavat huhtikuussa 2015 EU – parlamenttiin Strasbourghiin. Rahaa hankkeelle on saatu Opetushallitukselta ja EU:lta yhteensä 20.124,21 €.
17. ERASMUS+ - VALMISTELEVAT VIERAILUT (Lukio, CIMO)
Osallistuminen valmistelevaan vierailuun Portugaliin 21.-25.2.2015.
64
18. PITKOSPUITA PITKIN -TARINOITA SENIOREILLE (Kirjastopalvelut, PS AVI)
Hankkeen avulla viedään kirjastopalvelua laitoshoidossa oleville sekä palvelu- tai hoitokodeissa asuville
vanhuksille. Vierailuilla avataan ja elävöitetään perinteisiä kirjastoaineistoja, hyödynnetään elävää kuvaa,
musiikkia sekä aikanaan kerättyä paikallista suullista perinnettä, jota säilytetään kirjaston yhteydessä
olevassa kotiseutuarkistossa. Eri aineistoista työstetään aikamatka läpi Suomussalmen historian. Tarinatuokio kestää noin puoli tuntia ja se esitetään roolihahmoissa kuhunkin ajanjaksoon mukautuen. Esityksen jälkeen on mahdollisuus muisteluun ja keskusteluun. Tuokioon sisällytetään kuvamateriaalia, videoita, laulua ja runoa maustamaan itse tarinoita. Käytettävän materiaalin monimuotoisuus mahdollistaa
esityksen muuntelun aina kunkin kohderyhmän tarpeiden mukaan.
Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten kulttuurialan moniosaajien muodostaman kulttuuriosuuskunta
Vimman kanssa, josta löytyy myös kirjastoalan osaamista sekä aiempaa kokemusta kirjastohankkeiden
parista. Paikkakunnan yhdeksässä palvelu- ja hoitolaitoksessa vieraillaan kahden henkilön voimin kerran
kuussa syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana.
19. KAINUUN KIRJAVINKKARI (Kirjastopalvelut, PS AVI)
Vinkkarihankkeen tarkoituksena on saada kirjastojen vinkkarityöhön henkilö, joka voisi paremmin keskittyä tehtävään ja voisi tarjota kirjavinkkauksia myös yläkoululaisille. Tarkoituksena on palkata vinkkari
useamman Kainuun kunnan käyttöön. Vinkkari perehtyy kirjallisuuteen ja pystyy vinkkaamaan samalle
ikäluokalle eri puolilla Kainuuta. Näin perehtyminen tietyn ikäluokan kirjallisuuteen pystytään hyödyntämään paremmin kuin pelkästään yhden kunnan alueella.
Päätavoitteena on saada lapset kiinnostumaan kirjallisuudesta ja siitä laajasta maailmasta, mikä lukemisen kautta avautuu heille.
Hankkeeseen palkataan vinkkari viiden kuukauden ajaksi. Hän toimii Kainuun maakuntakirjaston alueella.
VARHAISKASVATUS
18410 VARHAISKASVATUS
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
273 000,00
313 039,19
114,7
-40 039,19
TOIMINTAKULUT
-2 790 365,83 -2 695 143,90
96,6
-95 221,93
TOIMINTAKATE
-2 517 365,83 -2 382 104,71
94,6 -135 261,12
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
-1 235,33
-9 365,46
-2 518 601,16 -2 391 470,17
EUR
758,1
8 130,13
95,0 -127 130,99
Toiminta-ajatus:
Varhaiskasvatus tarjoaa alle kouluikäisille lapsille päivähoitoympäristön, jossa jokainen saa laadukasta hoitoa ja huolenpitoa sekä ohjausta ja kannustusta kehittyäkseen minäkuvaltaan myönteiseksi. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Erityistä hoitoa
ja kasvatusta tarvitsevalle lapselle järjestetään kuntouttavaa varhaiskasvatusta yhteistyössä muiden lapselle
kuntoutusta antavien tahojen kanssa.
Visio 2014
Varhaiskasvatus on lapsiperheiden muuttuviin tarpeisiin vastaava laadukas ja joustava palvelujärjestelmä,
joka aktiivisesti seuraa varhaiskasvatuksen yhteiskunnallisia linjauksia.
65
Toimintalinjat/Päämäärät
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Asiakasnäkökulma
Perhe saa tarpeitaan vas- Päivähoitopalvelujen
taavat päivähoito- ja esikattavuus.
opetuspalvelut.
Perhepäivähoidon väheneminen.
Lapsia päivähoidossa
(31.8.2013
yht. 222 lasta.)
Kotihoidontuen kuntalisä
alle 2-vuotiaille lapsille
1.7.2014 alkaen.
Prosessinäkökulma
Palveluprosessit ja –ketjut
toimivat saumattomasti
Lapsiperheiden hyvinvointi.
Varhaiskasvatuksen ja
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Päivähoitopalveluja
järjestyy kaikille.
Päivähoitopaikka on järjestynyt kaikille lakisääteisessä ajassa.
Yksi perhepäivähoitaja
palkattu lisää syksyllä.
Vuorohoidon keskittäminen.
Päivähoitopaikkojen
Päätökset uusista päiväuudelleen järjestely;
hoitotilosta on tehty jouluuusien päiväkotitilojen kuussa 2014.
suunnittelu.
Päivähoitopaikat:
- Ruukinkankaan päiväkoti:
21 paikkaa
20 (eskarit) paikkaa,
- Pitämän päiväkoti:
21 paikkaa + 12 paikkaa, eskarit 20 paikkaa
- Perhepäivähoito:
13 hoitajaa, 52 paikkaa
- Ryhmäperhepäivähoito: Ämmänsaari 12
paikkaa, Kirkonkylä 12
paikka
Päivähoitopaikkojen
käyttö 100 %
Lapsia päivähoidossa ollut
31.8.2014 yht. 154,
31.12.2014 yht.180, joten
paikat ovat olleet täynnä.
Asiakastyytyväisyys
TAK arviointijärjestelmä
(kahden vuoden välein)
Asteikolla 1-5, tavoitteena 4.
Asiakastyytyväisyys vuonna 2014 oli keskimäärin
4,1.
Vaihtoehto päivähoidolle
Päivähoidon tarpeen
väheneminen.
Määrärahavaraus
70 000 e + 40 000 e =
110 000 e.
Kuntalisän suuruus
Kuntalisää maksettiin
195 €/kk/perhe
113 607,00 e.
Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyysmittaus/
TAK (kahden vuoden
välein)
Asteikolla 1-5, tavoitteena 4.
Moniammatillinen yhteistyö perhetyön, lastensuojelun, neuvoloiden terapeuttien kanssa.
Säännölliset yhteisSäännölliset palaverit ovat
työpalaverit 1 krt/kk.
toteutuneet 1 krt/kk.
Erityislastentarhanopettajan säännölliset
käynnit yksiköissä.
Varhaiskasvatussuunnitelmien tekeminen.
Varhaiskasvatussuunnitelmat on tehty
jokaiselle lapselle.
Tarvittaessa tarkennetut VASUt.
Yhteistyötahojen arviointi Asteikolla 1-5, tavoit-
66
Työtyytyväisyys ka. 3,4.
VASUt tehty n. 98 %.
Tarkennetut VASUt on
tehty niitä tarvitseville lapsille ja tavoitteet viety käytäntöön sovitusti hoitopaikoissa.
Kyselyä ei ole tehty.
perusopetuksen yhteistyö
/TAK (kahden vuoden
välein)
teena 4
Yhteistyön lisääminen
Mukana KELPO –
hankkeessa ja yhteiset koulutukset.
Henkilöstön käyttö.
Ei ole ollut yhteisiä koulutuksia.
Talousarvion seuranta.
Talousarviossa pysyminen.
Talousarviossa pysyttiin ja
säästettiin .
Riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö
Henkilöstökysely /TAK
Henkilöstötilinpäätös.
Päivähoitolain mukainen henkilöstö
(määrä ja koulutustaso)
Asteikolla 1-5, tavoitteena 4
Päivähoitohenkilöstö on
ollut päivähoitolain ja
-asetuksen mukainen.
Osaaminen, työhön ja sen Koulutuspäivien määrä
kehittämiseen sitoutuminen
3 päivää / henkilö /
toimikausi
Koulutuspäiviä ollut 2
pv/hlö, koko varhaiskasvatuksen yhteisiä.
Työtyytyväisyys ja turvallisuus
Kehityskeskustelut
Kehityskeskustelut
kerran vuodessa
Kehityskeskustelut käyty
koko henkilöstön kanssa.
Työhyvinvointi
Turvallisuussuunnitelmat
Jokaisessa yksikössä
on laadittu turvallisuussuunnitelmat
Turvallisuussuunnitelmat
ovat laadittu, paitsi perhepäivähoito, johon laaditaan
keväällä 2015.
Säännölliset terveystarkastukset
Terveystarkastukset ovat
olleet säännölliset koko
henkilöstölle.
Talouden näkökulma
Talous tasapainossa
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön riittävyys ja
oikea rakenne.
Ei ole voitu käyttää henkilöstöä, koska tarve omissa
yksiköissä on ollut suurta.
Työtyytyväisyys ka. 3,4.
Kodinhoidontukea ja kuntalisää maksettiin yhteensä 462 360,90 €, josta kuntalisän osuus oli n. 113 00 €.
Kuntalisän maksamisen ikärajaa alennettiin kolmesta vuodesta kahteen vuoteen 1.7.2014 alkaen. Ikärajan
alentaminen toi säästöjä menoihin ennakkoarvioiden mukaisesti.
Päivähoitolaki ja -asetus määrittelevät tiukasti, kuinka paljon hoidettavia lapsia saa olla hoitajaa kohden ja
näitä noudatetaan. Vuorohoidon tarve on kasvanut, Lapsimäärästä johtuen palkattiin yksi perhepäivähoitaja
lisää. Päivähoidon maksutuotot ovat lisääntyneet. Uusista päivähoitotiloista tehtiin päätökset joulukuussa
2014.
Varhaiskasvatus:
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
48,8
228,78
321,12
289,24
TP2014
52,8
218,7
317,71
280,81
Vastuuhenkilö: päivähoidonjohtaja Jaana Heikkinen, puh. 044 568 4321, [email protected]
67
PERUSOPETUS
18420 PERUSOPETUS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
EUR
EUR
262 500,00
358 768,65
136,7 -96 268,65
TOIMINTAKULUT
-7 998 262,49 -8 247 408,55
103,1 249 146,06
TOIMINTAKATE
-7 735 762,49 -7 888 639,90
102,0 152 877,41
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
18430 KOULULAISTEN
ILTAPÄIVÄTOIMINTA
-25 940,94
-45 838,23
-7 761 703,43 -7 934 478,13
176,7
19 897,29
102,2 172 774,70
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
22 000,00 24 561,00
111,6 -2 561,00
TOIMINTAKULUT
-100 984,41 -97 101,42
96,2 -3 882,99
TOIMINTAKATE
-78 984,41 -72 540,42
91,8 -6 443,99
TILIKAUDEN TULOS
-78 984,41 -72 540,42
91,8 -6 443,99
TOIMINTATUOTOT
Toiminta-ajatus
Suomussalmen kunta järjestää laadukasta esi- ja perusopetusta. Perusopetus tukee oppilaan fyysistä,
psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja tarjoaa turvallisen oppimisympäristön.
68
Toimintalinjat/Päämäärät 2014
Avaintulokset
Asiakasnäkökulma
 Laadukas perusopetus

Perusopetuksen kouluverkko
Arviointikriteerit/ mittarit
 Jatkoopintokelpoisuus
 Laatua mittaavat
tilastot ja raportit
Tulostavoite/
tavoitetaso

Kaikki 9.lk oppilaat
jatko-opintokelpoisia

Taajaman kouluverkon 
tarkastelu tehty (RuukinkangasTaivalalanen)
Taajaman kouluverkkoselvitys valmistui
ajallaan (KirkonkyläTaivalalanenRuukinkangas). Samalla ratkaistiin myös
varhaiskasvatuksen tilajärjestelyt.

Esioppilaat kahteen
ryhmään taajamassa
1.8.2014 alkaen
4. lk:n oppilaat taajamassa kahteen ryhmään 1.8.2014 alkaen
Piispajärven koulu
lakkautetaan 1.8.2014
alkaen.
Khall 5.11.2013 § 185
esityksen mukaan
Piispajärven koulu jatkaa, Ruhtinan koulu
lakkautetaan 1.8.2014
alkaen.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen
10.12.2013.

Esiopetusta jatkettiin
kolmessa ryhmässä

4. lk opetusta jatkettiin
kolmessa ryhmässä

Ruhtinan koulun toiminta loppui 1.8.2014.
Kouluissa käytössä 
kolmi-portaisen tuen malli

Tukimallin käyttö vakiintunut kaikkien koulujen arkeen
Prosessin asiakirjat
dokumentoidaan sähköiseen järjestelmään

Tukimallia käytetään
kaikissa kouluissa
Sähköisen dokumentoinnin malli pilvipalveluihin otettu käyttöön
osittain

Turvallisuussuunni- 
telmien ajantasaisuus
Suunnitelmat ajan
tasalla.

Pelastussuunnitelmat
ajan tasalla, turvallisuussuunnittelua jatkettava edelleen

Kiva-koulu -toiminta 
Kiva-koulu toimii kaikissa kouluissa
Kiusaamistapaukset
käsitellään viivytyksettä


Toiminta vakiintunutta.
Koulutusta henkilöstölle järjestetty
Kaikilla kouluilla kivakoordinaattori
toteutunut

Kouluverkon sopeuttaminen väheneviin oppilasmääriin






Laadukas oppimisen
tukijärjestelmä
Turvallinen ja toiminnallinen työ- ja oppimisympäristö
Toteutuminen
1 – 12 kk
 Kaikki 9. luokkalaiset
sijoittuivat toisen asteen koulutukseen






Riittävä resurssointi

Oppilaskohtainen
tuntikehys

Tuntikehys Kainuun
keskitasoa


69
AVI toimittaa vertailutiedot kahden vuoden
välein. Seuraava vertailu lv. 2014-2015
Säännölliset kokoon-

Toimiva yhteistyö
kodin ja koulun välillä



Laadukas oppilashuoltotyö

Kodin ja koulun
yhteistyöryhmän
toimivuus
Yhteydenpidon
määrä

Moniammatillisen
yhteistyön toimivuuden arviointi
(OHR)




Säännölliset kokoontumiset

Wilma-ohjelmisto aktiivisessa käytössä
tumiset toteutettu
Wilma käytössä kaikissa kouluissa

Järjestely toteutettu

Myydään kuraattoripalvelua myös Hyrynsalmen kunnalle
Oppilashuolto toiminut
hyvin
Uuden oppilashuoltolain sisäänajo menossa
Kuraattoripalveluiden
uudelleen järjestely
(perusopetus, lukio,
KAO)
Yhteistyö lastensuojelun kanssa tiivistyy
Esillä olleet OH tapaukset selvitetty.




Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittäminen

Laadukas toimintasuunnitelma

Sisältöjen päivittäminen ja uudistaminen

Prosessinäkökulma
 Perusopetuksen laatuhanke

Koulujen hyvä johtaminen



Toteutettiin johtamisen
arviointi
Arviointimalli todettu
toimivaksi
Vastuualueiden
selkeys.

Kehittämisvastuun
hajauttaminen

Opetussuunnitelmatyö
käynnistynyt ja pedagoginen keskustelu lisääntynyt kouluilla

Koulunjohtajien
 Kokouksia seitsemän

kokousten säännölkertaa vuodessa
lisyys
Henkilöstökokouk Pidetään säännöllisesti 
set
Strategisen johta Johtamisosaamisen

misen koulutukseen
vahvistuminen
osallistuminen
Kokoonnuttu säännöllisesti
Opettajien taito
hyödyntää opetusteknologiaa - itsearviointi

Koulukohtainen
budjetointi


Opetusteknologian
hyödyntäminen opetustyössä
Laatutyön jalkauttaminen työyhteisöihin
Perusopetuksen johtamisen arviointi lv.
2013 – 2014



Arviointisuunnitel
man toteutuminen
ja kehittämiskohtei- 
den eteneminen
Sisällöt uudistetaan
opetussuunnitelman
uudistamistyön yhteydessä
Huoltajat tyytyväisiä
toimintaan

 Vastuualueet toimivat


Henkilöstö sitoutunut
pedagogiseen kehittämiseen
 Toteutunut
Pidetty säännöllisesti
Varhaiskasvatuksen ja
perusopetuksen yhteinen koulutus toteutui
suunnitelman mukaisesti
Opetusteknologian
käyttö vakiintunut
Oppilaiden taidot hyödyntää uutta teknologiaa keskimääräistä
paremmat

Laitekantaa kehitetty ja
käyttökoulutusta henkilöstölle järjestetty
Pysytään hyväksytyssä talousarviossa

Toimintakate ylittyi n.
152 000 €
Talouden näkökulma

Tasapainoinen talous

70

Luokkakoko ja opetusryhmien määrä


Oppilaita/lk

Opetusryhmien lkm

Henkilöstön mitoitus

Sivistyspalveluiden
sisäiset henkilöstöjärjestelyt



Henkilöstönäkökulma
 Kehityskeskustelut

Hyvinvointi
Valtakunnan keskitaso 
Alle valtakunnan keskitason v.2012 alaluokkien ryhmäkoko 14,7
(entinen Oulun lääni
18,8)

Atk-tukihenkilön tehtävien täyttäminen

Toteutui sisäisillä henkilöstöjärjestelyillä
Kehityskeskustelujen kattavuus


Toteutunut vain osittain
Ilmapiirikyselyt
henkilöstön itsearviointi

Kaikki ovat osallistuneet kehityskeskusteluihin 1kerta/vuosi
Henkilöstö on motivoitunutta ja sitoutunut
työhönsä.
Työilmapiiri hyvä
Henkilöstö voi vaikuttaa kehittämistyöhön
Työnohjaukseen osallistumisen periaatteista
päätetty

Toteutunut

Pääosin hyvä, jatkuva
muutos kuormittaa
henkilöstöä
Työnohjausta järjestetty




Työnohjausta tarjol- 
la

Täydennyskoulutuksen määrä

Koulutuspäiviä
4/opettaja(sisältää 3
VESO-päivää),
1/koulunkäyntiohjaaja

Pääosin toteutunut

Henkilöstön kelpoisuus tehtävään

Kaikilla opettajilla ja
koulunkäynninohjaajilla on muodollinen kelpoisuus tehtävään.

Toteutunut suurelta
osin
Ystävyyskoulutoiminta 
ja kansainvälisyyshanke
Ystävyyskoulukontaktit (lkm)

Koululla on kansallista
ja kansainvälistä ystävyystoimintaa


Osallistuminen Energy 
for life–hankkeeseen
Uusien opetussuunni- 
telmien valmistelu
käynnistyy yhteistyössä Kainuun kuntien
kanssa
Suomussalmen perus- 
opetukseen on syntynyt opettajien kollegiaalisen tuen verkosto
Ruukinkankaan koululla ystävyystoimintaa
Kostamuksen koulu
2:n kanssa
Toteutettu onnistuneesti
Opetussuunnitelmien
valmistelu aloitettu sekä kunta- että maakuntatasolla
Osaava henkilöstö

Hankkeet


Kainuun Osaaja
–hanke


Osallistujien lkm.
Luodut verkostot



Kerhotyö



Kerhojen lukumäärä
Kerhojen osallistujamäärä
Päivi -hanke

Prosessikouluttajat
(kesuttajat) toteuttaneet useita koulutusiltapäiviä


Kouluissa kerhoja 25
20 % oppilaista kerhotyössä

Toteutunut

Koulupäivän liikunnallistaminen mm. liikuntavälitunti, liikuntakerhot, vertaisohjaajien
kouluttaminen, vanhempien aktivointi,

Toteutettu suunnitelman mukaisesti
Oppilaiden päivittäinen liikunta koulussa ja vapaaaikana on lisääntynyt
71
matalan kynnyksen
ryhmät, liikuntavälineiden hankinta


Opetusryhmien pienentäminen

Koulutuksellisen tasaarvon edistäminen

Rahoituksen kohdentaminen

Ruukinkankaan koulu
Kyläkoulujen opetuksellinen tasaarvo

Erityisopetuksen jär
jestäminen kyläkouluil- 
le
Perusopetus:
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
93,6
555,32
933,83
903,18

Rahoitus kohdennettin
Ruukinkankaan koululle
Toteutui
Hankittiin IPadeja Kirkonkylän ja Taivalalasen koululle
TP2015
96,6
582,50
972,23
929,94
Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja, puh. 044 523 4020, [email protected]
Perusopetuksen oppilaita:
20.1.2015
lv. 2015 – 2016
lv. 2016 – 2017
752 oppilasta, joista esikoululaisia 55
717 oppilasta, joista esikoululaisia 57
688 oppilasta, joista esikoululaisia 50
Perusopetuksen oppilaat kouluittain lv. 2014 – 2015;
20.1.2015 tilanteen mukaan
Lv. 2014 - 2015
s.08
KOULU
E
Kirkonkylä
Niva
Piispajärvi
Ruukinkangas
Taivalalanen
yhteensä E-6
9
2
1
38
5
55
1
E-6
7
109
16
2
2
3
2
4
1
12
1
1
3
0
2
4
38 40 37 31 43 46 273
10 14 14 15 16 10 84
65 71 72 70 82 79 494
4
14
2
14
3
15
4
22
5
17
72
6
18
87
91
8
9
7-9 yht.
Yht.
752
6 115 Eskarit
0
16
1-6 lk.
0
12
E-6 lk.
7-9 lk.
79 86 252 525
0
84
E-9 lk.
79 88 258 752 1-9 lk.
55
0
2
439
494
258
752
697
Oppilasennusteet 20.1.2015 tilanteen mukaan
lv. 14-15 15-16 16-17 17-18 18-19 19-20
KOULU 20.1. enn. enn. enn. enn. enn.
Kirkonkylä
Niva
Piispajärvi
Ruukinkangas
Taivalalanen
115
16
12
525
84
115
18
8
502
74
107
16
6
501
58
89
14
6
493
43
85
12
3
489
29
82
13
4
483
15
PO yhteensä
752
717
688
645
618
597
-35
-29
-43
-27
-21
Eskariennusteet 20.1.2015 tilanteen mukaan
lv. 14-15 15-16 16-17 17-18 18-19 19-20
s.08
s.09
s.10
s.11
s.12
s.13
KOULU 20.9. enn. enn. enn. enn. enn.
Kirkonkylä
9
20
9
8
11
11
Niva
2
2
2
0
1
3
Piispajärvi
Ruukinkangas
Taivalalanen
1
38
5
0
35
0
0
39
0
0
40
0
0
40
0
2
45
0
PO yhteensä
55
57
50
48
52
61
2
-7
-2
4
9
73
LUKIOKOULUTUS
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
18441 LUKIOKOULUTUS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
62 700,00
110 363,53
176,0 -47 663,53
TOIMINTAKULUT
-1 197 492,73 -1 250 312,10
104,4 52 819,37
TOIMINTAKATE
-1 134 792,73 -1 139 948,57
100,5
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
0,00
TILIKAUDEN TULOS
5 155,84
-20 255,67
X 20 255,67
-1 134 792,73 -1 160 204,24
102,2 25 411,51
Toiminta-ajatus
Suomussalmen kunta järjestää laadukasta lukiokoulutusta.
Toimintalinjat/Päämäärät 2014
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
- Laaja-alainen yleissivistys
- Valmiudet jatkoopintoihin korkeaasteelle
- Jatko-opintoihin sijoittuminen: tavoitetasona
valtakunnan keskitaso
- Lukion suorittaminen
kolmessa vuodessa
- Yhteydet ympäröivään
yhteiskuntaan ja kansainvälisyys
- Koulun ulkopuolisten yhteyksien lukumäärä
- Toimivia hankkeita
myös paikallisten toimijoiden kanssa, mm.
teemapäivät
- Toimivat opiskelijapolut
- Toimivat opetusjärjestelyt, suunnittelu
ja ohjaus
- Negatiivisten keskeytysten osuus <1% lukuvuodessa
- Vierailut ABI-päivillä
ja KAMKlla, jatkoopintojen päivä toteutettu 29 esittelijän
voimin
- Yksi neljännen vuoden opiskelija
- ENPI-hanke, yhteydet paikallisiin yrittäjiin ja metsähallitukseen, opintomatkat
Berliiniin ja Pietariin
- Yksi negatiivinen
keskeytys, jokaiselle
laaditaan jatkoopinto-suunnitelma
- Asialliset, viihtyisät ja
turvalliset työskentelytilat
- Pelastussuunnitelma
- Pelastussuunnitelma
päivitettynä
- KAIPEn edustaja
päivittänyt suunnitelman ja johtanut
turvakävelyn alkaville
- Aktiivinen yhteistyö kotien kanssa
- Erilaiset kyselyt,
kotiväen illat
- Wilman jatkuva hyödyntäminen, säännölliset kokoontumiset
- Kotiväen illat, Wilma,
vanhemmat penkkareissa ja vanhojen
tanssijuhlissa
- Opiskelijahuollon tasokkuus
- Opiskelijahuoltotyöryhmän työn arviointi
- Tarvittavat toimenpiteet suoritettu erityistä
tukea tarvitseville
opiskelijoille
- Uusi opiskelijahuoltosuunnitelma käytössä 1.8.2014 alkaen
- OHR kokoontunut
säännöllisesti
- Sähköistyvä yo-koe
-
- Tarvittava määrä tieto-
- Sali varustettu säh-
Asiakasnäkökulma
Alkava ikäluokka
74
voi tehdä alusta alkaen kokeita tietokoneella
koneita
köistä yo-koetta varten, kokeiden osioita
tehty sähköisesti
Prosessinäkökulma
- Päättökokeen vaatimuksia noudatteleva
taso
- Uuden OPSin valmisteluun orientoiva
työ aloitettu
- Laitteistojen ja ohjelmistojen pitkä elinkaari ja korkea käyttöaste
- iPadeja hankittu 32
kpl, TVT-koulutusta
saatu mm. YTL:ltä
sähköistetyssä salissa
- Selkeät pelisäännöt
ja niiden noudattaminen
- Vastuiden antaminen
ja luottamus
- Rehtori ja vararehtori
muodostavat johtoryhmän, ryhmäohjaajien tehtävät määritelty
- Pysytään annetussa
talousarvioraamissa
- Opetuslähtöisesti
kohdennetut resurssit
(kuntarahan osuus
kokonaisuuden kannalta riittävä, jotta
avaintulokset voidaan
toteuttaa)
- Työpanosta myyty
KAOlle, perusopetukselle ja kumppanuuslukioille
- Tiloja yhteiskäytössä
perusopetuksen
kanssa
- Filiaalimallin toiminnan jatkuminen
- Yhteinen kurssitarjotin
(videoneuvotteluopetuksen järjestämiseksi)
- Yhteinen kurssitarjotin myydään kumppanuuslukioille, opetuksellinen yhteistyö
jatkuu
- Osaava ja uudistushaluinen henkilöstö
- Täydennyskoulutuksen määrä
- kolme koulutuspäivää
vuodessa, sähköistyvä
yo-koe huomioitava
- VESOt toteutettu,YTL:n Digabi kylässä –koulutus alueen lukioille pidetty
lukion salissa
- Hyvinvoiva henkilöstö
- Työhyvinvoinnista
keskusteltu kehityskeskustelujen yhteydessä
- Osallisuuden lisääminen, vastuiden antaminen ja hyvä työilmapiiri, jaksaminen
- Vararehtorin, ryhmäohjaajien, oppilaskunnan ohjaajien,
kuraattorin, OPO:n
tehtävät määritelty,
hyvä työilmapiiri
- Kehityskeskustelut
- Kehityskeskustelujen kattavuus
- Koko henkilöstö 1
kerta/vuosi
- Toteutunut
- OPS-työ
- Monipuolinen ja laaja
TVT-laitteiden ja järjestelmien käyttö v. 2016
sähköistä yo-kirjoitusta
silmälläpitäen
- Johtamisjärjestelmän
toimivuus ja hyvä yhteistoiminta
- OPSia päivitetään
soveltavien kurssien
osalta ja valmistaudutaan uuteen
OPS:iin
-Henkilöstön osaaminen varmistetaan
henkilökohtaisella
ohjauksella
Talouden näkökulma
- Terve talous
- Riittävä opetusryhmien keskikoko
Henkilöstönäkökulma
75
PERUSTELUT:
Suomussalmen lukio tarjoaa ajanmukaisen kurssivalikoiman ja kieliohjelman.
Videoneuvotteluopetuksen ansiosta pienetkin ryhmät voidaan toteuttaa taloudellisesti, koska kurssin kustannukset voidaan jakaa opetukseen osallistuvien kumppanuuslukioiden kanssa. Talouteen ovat vaikuttaneet
myönteisesti neljän henkilön työskentely KAO:lla sekä lukion saama 5 % korotus yksikköhintaan.
Lukio on toiminta-ajatuksensa mukaan laadukas, tulevaisuuden ja ympäristön huomioiva, monimuotoopetusta hyödyntävä yleissivistävä peruslukio, jossa kaikilla on hyvä opiskella. Koulukohtaisia soveltavia
kursseja toteutetaan opiskelijoiden valintojen ja talousarvion sallimissa rajoissa.
Lukion saliin on rakennettu v. 2014 alussa täydellinen varustus sähköisen ylioppilastutkinnon toteuttamiseksi.
Varustus on ensimmäisiä Suomessa rakennettuja ja Ylioppilastutkintolautakunnan edustajat toteuttivat siellä
vuoden alussa koulutustilaisuuden Kainuun lukioiden henkilöstöille. Salia varusteluineen pidetään malliesimerkkinä muille Suomen lukioille.
Peruskoulun lisäopetuksen järjestämiseksi lukiossa on laadittu opetussuunnitelma ja yksi opiskelija on aloittanut ns. kymppiluokan lukion yhteydessä. Laadittu opetussuunnitelma toimii hyvin ja opetusta voidaan järjestää jatkossakin.
Lukiokoulutus
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
14
96,39
139,81
132,49
TP2014
11,7
106,04
147,39
134,38
Vastuuhenkilö: rehtori Timo Pulliainen, puh. 044 5710 264, [email protected]
Lukion oppilasmäärä:
20.9.2014
20.1.2015
124 oppilasta
125 oppilasta
KAO AMMATILLINEN KOULUTUS
Suomussalmen toimipiste
18445 AMMATILLINEN KOULUTUS, KAO
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-100 000,00 -227 502,49
227,5 127 502,49
TOIMINTAKATE
-100 000,00 -227 502,49
227,5 127 502,49
TILIKAUDEN TULOS
-100 000,00 -227 502,49
227,5 127 502,49
Ammatillinen koulutus hankittiin Kajaanin kaupungin ylläpitämältä toisen asteen koulutusliikelaitokselta yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.
Ammatillisessa koulutuksessa Suomussalmella opiskeli lv. 2014 – 2015 yhteensä 19 opiskelijaa, joista lähihoitajalinjalla 10, kone - ja metallialan linjalla 9.
Nuorisoasteen ammatillinen koulutus päättyy Suomussalmella 30.5.2015.
KAO Ammatillisen koulutuksen kuntaosuus
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
0,00
11,68
11,68
TP2014
0,00
26,82
26,82
Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sirpa Mikkonen, puh. 044 523 4020, [email protected]
76
VAPAA SIVISTYSTYÖ
18450 VAPAA SIVISTYSTYÖ=KIANTAOPISTO
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
123 300,00 177 275,89
143,8 -53 975,89
TOIMINTAKULUT
-746 901,36 -749 605,60
TOIMINTAKATE
-623 601,36 -572 329,71
POISTOT JA ARVONALEN
-1 174,73
TILIKAUDEN TULOS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
-623 601,36 -573 504,44
100,4
2 704,24
91,8 -51 271,65
X
1 174,73
92,0 -50 096,92
Toiminta-ajatus
Kianta-Opisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja
kansalaisvalmiuksien kehittämiselle järjestämällä kädentaitojen, musiikin ja taideaineiden, liikunnan ja terveyden edistämisen sekä kansalaistaitojen ja vieraiden kielten opetusta kaikenikäisille. Toiminnan tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia ja aktiivista otetta elämään.
Visio
Kianta-Opisto on hyvin tunnettu, asiakaslähtöisesti toimiva oppilaitos, joka tuottaa ja järjestää laadukkaita
koulutuspalveluja sekä harrastusmahdollisuuksia.
Toimintalinjat 2014
1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
2. Uusien opetussisältöjen ja -muotojen kehittäminen vastaamaan toimintaympäristön ja kysynnän
muutoksia
3. Sähköisten palvelujen käytön vakiinnuttaminen tiedotuksessa, kurssi-ilmoittautumisessa ja arvioinnissa
77
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Opiskelijoiden %-osuus
kunnan väestöstä (netto-opiskelijat)
Kurssien lkm/vuosi
Opetustunnit/vuosi
Opiskelijoiden
lkm/vuosi
Alle 16-vuotiaiden
lkm/vuosi
Opetuspisteiden
lkm/vuosi
19 %
Toteutuminen
1 – 12 kk
Asiakasnäkökulma
Opetustarjonta on monipuolista ja vastaa alueellisia ja
eri kohderyhmien tarpeita.
Tarjontaa on kaikille ikäryhmille.
280 kurssia/vuosi
9 100 h/v
1670 opiskelijaa/v
279 kurssia
8752 h/v
1579 opiskelijaa/v
180 alle 16-vuotiasta/v
188 alle 16-vuotiasta
15 opetuspistettä/v
16 opetuspistettä
Opetuksen suunnittelu ja
Kurssiarviot ja asiakastoteuttaminen on sujuvaa ja palaute
laadukasta ja arviointi jatkuvaa.
Opiston yhteistyökumppaneiden
lkm/vuosi
Tiedottamisen näkyvyys ja säännöllisyys
Talouden näkökulma
Palaute tasolla hyvä erinomainen
35 kpl/vuosi
Kurssipalautteiden keskiarvo (33 kurssia) tavoitteessa
tavoitteessa
30 kertaa /v
tavoitteessa
Opiston talous on vakaa ja
toiminta sopeutettu talouden raameihin
Henkilöstönäkökulma
Käyttökustannukset
/opetustunti
Valtakunnan keskitasolla
Ei vertailutietoja
Henkilöstö on ammattitaitoista, motivoitunutta ja
oppimishaluista. Hyvä työilmapiiri ylläpitää jaksamista.
Henkilöstön määrä
Prosessinäkökulma
Päätoiminen henkilöstö
kolme
Pätevien tuntiopettajien Tuntiopettajia ja luennoitsaatavuus
sijoita
yhteensä 60-70
Osallistuminen kouluEtsivä kansalaisopistotyö
tuksiin
6 hlöä
3,5
Kehityskeskustelut
Käyty päätoimisten kanssa
1 kerta/v/henkilö
83
Eri koulutusjaksot yht. 12
hlöä
Perustelut:
Kianta-Opiston toimintaa sopeutetaan kiristyvään talouteen ja kysynnän muutoksiin. Toimipaikkoja vähennetään haja-asutusalueilta (Pesiön ja Raatteen opetuspisteet suljetaan lukuvuoden 2013-2014 jälkeen). Vahvistetaan yhteistyötä liikuntapalvelujen ja naapuriopistojen kanssa. Opetustarjonnan monipuolisuudesta ja saavutettavuudesta huolehditaan. Toiminnan laatua arvioidaan suhteessa kunnan arvoihin, lähtökohtana asiakkaan kohtaaminen. Uusia kursseja ja opetuksen muotoja kehitetään arvioinnin pohjalta. Osallistutaan
AIKOPA:n Etsivä kansalaisopistotyö -koulutushankkeeseen. Lukuvuodeksi 2013-2014 saadulla opintosetelityyppisellä valtionavustuksella tarjotaan yli 70-vuotiaille, työttömille ja maahanmuuttajille 18 euron alennus
opintomaksusta. Työvoimapoliittisena koulutuksena opisto järjestää maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta.
Toteuma:
Toiminta on supistunut kysynnän vähentyessä. Pesiön ja Raatteen opetuspisteissä sekä Kiannan koululla ei
ole ollut kursseja lukuvuonna 2014-2015. Yhteistyö liikuntapalveluiden kanssa on vakiintunut. Terveyttä edistäviä liikuntakursseja on kyetty lisäämään kysynnän kasvua vastaavasti. Uutena on järjestetty mm. Mielenterveyden ensiapu -koulutus. Luentotoiminnassa on tehty yhteistyötä Helsingin Yliopiston avoimen yliopiston
sekä Snellman-kesäyliopiston kanssa tarjoamalla videoluentoja.
Kurssi-ilmoittautumiset internetin kautta ovat lisääntyneet siten, että niitä on noin puolet kaikista ilmoittautumisista. Tapahtumien ja lyhytkurssien tiedotuksessa käytetään säännöllisesti kunnan sähköisiä infotauluja.
Kurssiarviot kerätään pääsääntöisesti sähköisesti.
78
Syksyllä 2014 päivitettiin opiston laatuasiakirja ja henkilöstö osallistui toimintaprosessien arviointiin. Kurssiarvioita kerättiin keväällä 2014 musiikin ja käden taitojen kursseilta sekä joiltakin atk- ja mediakursseilta.
Etsivä kansalaisopistotyö -hankkeen eri koulutusjaksoille osallistui yhteensä 12 henkilöä.
Opintoseteliavustusta saatiin vuoden 2014 haussa 4000 €, joka riitti 15 € alennukseen yli 70-vuotiaille ja työttömille syyskaudella 2014. Työvoimapoliittisena koulutuksena järjestettiin kaksi kotoutumiskoulutuksen moduulia: kevätkaudella työelämä- ja puhemoduuli ja syyskaudella moduuli 3A. Tältä osin toteuma poikkesi
talousarviosta, jossa oli arvioitu toteutuvaksi vain yksi koulutusmoduuli.
Kianta-Opisto:
henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
3,5
56,18
87,20
72,81
TP2014
3,5
57,46
88,37
67,47
ja lisäksi 83 tuntiopettajaa
Vastuuhenkilö: rehtori Leena Manner, puh. (08) 615 55 700, [email protected]
79
KULTTUURIPALVELUT
18460 KULTTUURIPALVELUT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
5 900,00
11 015,53
186,7 -5 115,53
TOIMINTAKULUT
-149 332,44 -156 471,25
104,8 7 138,81
TOIMINTAKATE
-143 432,44 -145 455,72
101,4 2 023,28
TILIKAUDEN TULOS
-143 432,44 -145 455,72
101,4 2 023,28
TOIMINTATUOTOT
Visio 2014
Suomussalmen kulttuuripalvelut tarjoaa monipuolisia palveluja kaikille kuntalaisille korostaen saavutettavuuden merkitystä. Kulttuuri ymmärretään merkityksiä, oivalluksia ja iloa tuottavana elämän osa-alueena, johon
kaikilla on oikeus. Kulttuurilla on oma arvonsa kunnan imagon kannalta ja siten potentiaalia elinkeinoelämän
näkökulmasta.
Toiminta-ajatus
Kulttuuripalveluilla pyritään tavoittamaan kaikki kuntalaiset. Toiminnassa keskitytään saavutettavuuteen ja
tuomaan kulttuuria tiiviimmin osaksi ihmisten elämää. Kuntalaisia kannustetaan löytämään oma tapa kokea
ja tehdä kulttuuria. Toiminnassa huomioidaan myös ne ryhmät, jotka eivät kuulu vakiintuneisiin kulttuurinkuluttajiin. Kulttuurilla on suuri merkitys hyvinvoinnin ja hyvän elämänlaadun kannalta.
Suomussalmella on kulttuurin harrastamiselle riittävät ja asianmukaiset tilat. Kulttuurimyönteisen ilmapiirin
edellytyksien turvaaminen on tärkeää. Kulttuurin tekemisessä korostetaan paikallista ja alueellista osaamista.
Paikallisten omaehtoisten kulttuuritoimijoiden toimintaa tuetaan jakamalla avustuksia ja tarjoamalla edellytyksiä luovan toiminnan toteuttamiselle. ”Kuntalaisilta kuntalaisille” -kulttuuri on Suomussalmen vahvuus – tätä
toimintaa pyritään edelleen vahvistamaan. Kunnan sisällä tapahtuvan yhteistyön lisäksi kulttuuripalvelut tekee yhteistyötä kunnan ulkopuolisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Maakunnallista yhteistyötä tehdään aktiivisesti ja kainuulaisten kulttuuripalveluiden käyttöön kannustetaan myös kuntalaisia. Mahdollisuuksiin osallistua hanketoimintaan suhtaudutaan myönteisesti. Kulttuuritoimijoita autetaan hankkeiden suunnittelussa ja
toteutuksessa. Hankkeilla pyritään saavuttamaan pysyviä käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka tehostavat paikkakunnan kulttuuripalveluita ja elinkeinoelämää.
Avustukset
Kulttuuritoimen kohdeavustukset kunnan yksityisille ja yhteisöllisille kulttuurin ja taiteen harrastajille jaetaan
kerran vuodessa.
Varaus Harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkintoihin.
Laitokset, näyttelyt, esiintymispaikat
Kotiseutumuseo: Museo on profiloitunut tapahtumien museoksi. Perinteisiä tapahtumia museolla ovat: Avajaistapahtuma ja lastenpäivä, Juhannusjuhla, Narikkaranta -tapahtuma, Perinnepäivä ja Rosvopaisti-ilta.
Kaikki museossa järjestettävät tapahtumat ovat yleisölle avoimia ja ilmaisia.
Soiva metsä: Soivaa metsää kehitetään tehostamalla opastusta alueelle. Opaskylttien lisäksi jokaisen soittimen yhteyteen lisätään infotaulut, joista käy ilmi, miten soittimia soitetaan.
Yhteistyö järjestöjen kanssa
Jatketaan tiivistä yhteistyötä Teatteri Retikan kanssa yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Kulttuuritoimintaa
tehdään tiiviissä yhteistyössä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Vuoden 2013 tapaan yhteistyötä Kajaanin Runoviikkojen kanssa jatketaan tuomalla vierailuesityksiä Kajaanista Suomussalmelle.
80
Tavoitteita vuodelle 2014
Järjestetään monipuolisia kulttuuritilaisuuksia kuntalaisten erilaisiin tarpeisiin. Edistetään ”Kuntalaisilta kuntalaisille” -kulttuuria. Tuodaan laadukkaita vierailevia esiintyjiä eri taiteenaloilta noin kuukauden välein tukemaan kunnan sisäistä kulttuuritarjontaa.
Kulttuurikasvatukseen panostetaan tuottamalla lapsille ja nuorille erilaisia kulttuurisisältöjä mm. Konsertti joka
kouluun -toiminnan kautta. Tehdään kulttuurista osa eri-ikäisten kuntalaisten arkea.
Osallistutaan Kainuun kulttuurin kentän kehittämiseen erilaisten hankkeiden kautta. Pyritään lisäämään paikallisten kulttuuritoimijoiden tietoisuutta hankkeissa luoduista käytänteistä ja ohjataan erilaisten uusien hankkeiden hakemiseen.
Tehostetaan kunnan kulttuuritoimijoiden välistä tiedonkulkua, jotta päällekkäisyyksiltä tapahtumatarjonnassa
vältyttäisiin.
Osallistutaan Kainuu Helsingissä 2014 -teemavuoden kulttuurisisältöjen toteutukseen.
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Asiakastyytyväisyys
Kävijämäärät
Asiakaskyselyt
Tyytyväisyystaso 70 - 80
%
Toteutunut
Saavutettavuus
Kulttuuripalvelujen tarjonnassa huomioidaan
kattavasti erilaiset kohderyhmät ja osallistujat
Järjestetään eri kohderyhmille suunnattuja tilaisuuksia.
Koululais- ja päiväkotiesityksiä. Lisäksi tarjontaa viety Palvelutalolle ja
Kurimoon.
Monipuolisuus
Tarjonnassa otetaan
huomioon eri taiteenalat, korkea ja populaari
Tuetaan ja edistetään
kuntalaisten omaehtoista
kulttuuritoimintaa
Tuet ja avustukset,
yhteiset produktiot,
tiedottaminen
Mahdollistetaan kuntaKohdeavustuksina jaettu
laisten itse tuottama kult- 10.000 euroa.
tuuritarjonta ympäri vuoden.
Kunnan kulttuuri-imagon
vahvistaminen ja selkeyttäminen
Näkyvyys ja tietoisuus
Kulttuuritilaisuudet saavat näkyvyyttä paikallisissa ja alueellisissa
medioissa ennen ja jälkeen tilaisuuksien.
Asiakasnäkökulma
Tarjonnassa huomioitu
monipuolisuus.
81
Tapahtumista tiedotettu
paikallisissa ja alueellisissa medioissa. YläKainuu, Kainuun Sanomat, Erä-Kainuu, Radio
Kajaus ja Kainuun radio.
Lisäksi verkkotiedottaminen.
Prosessinäkökulma
Tilaisuuksien oikea ajoitus Toimivuus
ja tiedottamisen oikeaKävijämäärät
aikaisuus
Tyytyväisyys
Vältetään tilaisuuksien
päällekkäisyys järjestämällä koordinointipalavereja
Järjestetty keväällä koordinointipalaveri suunnitteilla olevista tapahtumista.
Eri toimijoiden välisen
yhteistyön toimivuus
Tapahtumien nettisivut
pidetään ajan tasalla,
tiedotteiden laatiminen
kaikista tapahtumista
Hyvien toimintakäytäntöjen kehittäminen
Tapahtumakalenteri on
pidetty ajan tasalla. Kulttuuripalveluiden verkkosivuja on päivitetty. Lisäksi tietoja tapahtumista
on laitettu kunnan Facebook -sivuille.
Talouden näkökulma
Kulttuuripalveluiden tuottaminen taloudellisesti
Tulot / tilaisuuksien
kustannukset
Kulttuuripalvelujen nettomenot / asukas
Pääsylipputulot / maksul- Toteutunut hyvin.
lisen tilaisuuden hinta 40
%
17,15 €
Lukumäärä
Koulutuspäivien lukumäärä
Kehityskeskustelut
Kyselyt
Seuranta
2-5 pv / htv
2 pv
Kerran vuodessa
Kerran vuodessa
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön riittävyys
Osaaminen
Työtyytyväisyys ja johtajuus
Vastuuhenkilö: Kulttuurituottaja Joni Kinnunen, puh. 044 511 9871
[email protected]
Kulttuuripalvelut:
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA 2014
1,6
7,18
17,44
16,75
TP 2014
1,5
8,27
18,45
17,15
Vuosi 2014
Kulttuuripalveluita tuotettiin kuntalaisille toiminta-ajatuksen mukaisesti. Toimivaa ohjelmayhteistyötä jatkettiin
Kajaanin Runoviikkojen kanssa tuomalla vierailevia esiintyjiä Suomussalmelle. Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry:n kanssa jatkettiin yhteistyötä yhteistoimintasopimuksessa sovitulta pohjalta. Molemmat osapuolet
olivat tyytyväisiä vuoden 2014 yhteistyön tuloksiin ja neuvottelut sopimuksen jatkosta aloitettiin vuoden lopulla. Vuoden aikana kulttuuripalvelut osallistui Raatteen Portin uudistetun näyttelyn ja Kainuu Helsingissä teemavuoden suunnittelu- ja toteutustyöhön. Keväällä Suomussalmella järjestettiin Suomen Kulttuurirahaston
Kainuun rahaston vuosijuhla. Juhlavuosiaan viettivät Hiljainen Kansa (20 vuotta), Ilmari Kianto (140 vuotta) ja
Suomussalmen ja Kalevalan välinen ystävyyskuntatoiminta (25 vuotta).
Kulttuuritarjonta:
Musiikki:
2.2.2014 Panleino kvartetti, 25.4.2014 Lapin sotilassoittokunta, 3.7.2014, Vuokko Hovatta - Helise taivas,
18.7.2014 Sakari Kukko ja Sheila Surban, 27.7.2014 Kesäillan romanssi - urku - ja kamarimusiikkikonsertti
23.8.2014 Koululauluja - Hannu Musakka
Teatteri:
82
27.2.2014 Kajaanin kaupunginteatteri, -Kiviä taskussa, 4.7.2014 Erkki Saarela - Ilta Emmin kanssa,
25.10.2014 Helene - Monologi Helene Schjerfbeckin elämästä, 8.11.2014 Amadeus - retki Kajaanin Kaupunginteatteriin
Juhlat:
22.2.2014 Kalevala-juhla, Sari Kaasinen, 25.4.2014 Raatteen Portin avajaiset, 27.4.2014 Veteraanipäivän
juhla, 7.5.2014 Kulttuurirahaston Kainuun rahaston vuosijuhla, 6.9.2014 Kalevalan 25 v. ystävyyskuntajuhla,
12.–13.9.2014 Hiljainen Kansa 20 vuotisjuhla, Reijo Kela ja Heikki Laitinen, 6.12.2014 Itsenäisyyspäivän
juhla,
31.12.2014 Uudenvuoden vastaanotto ja ilotulitus
Näyttelyt: 8.1.–1.2.2014 Ilkka Väätti - lukion juhlanäyttely, 1.7.–29.8.2014 Kesänäyttely: Liisa Linkola
Muut tilaisuudet: 28.3.2014 Jokeri Pokeri Box –taikashow, 8.5.2014 Taikuri Alfrendo, 18.5.2014 Kainuun
lausujat, 6.-8.6.2014 Raate 2014 –tapahtumaviikonloppu, 14.6.2014 Ennen näkemätön stand up –show,
30.6.2014 Äijät - Jussin tarina, 16.7.2014 Zetorimarssi, 4.11.2014 Panu Rajala – kirjailijavierailu
Museo: 8.6.2014 Museon avajaiset, 20.6.2014 Juhannusjuhla, 29.6.2014 Perinteinen Narikkaranta,
27.7.2014, Suviseurat 15.8.2014 Rosvopaisti-ilta
Koulut/päiväkodit: 31.1.2014 Sofian maailma, 25.–26.3.2014 Konsertti joka kouluun: Sibeliuksen helmiä,
8.5.2014, Taikuri Alfrendo - esiintymiset päiväkodeissa, 29.10.2014 Auringonlaskun sankarit
Ämmän kesäillat: 18.6.2014 Juhannusmuistoja, 25.6.2014 Kevyesti kesäillassa harmonikalla, 2.7.2014 Soiva
piknik, 9.7.2014 Sulosävelet - Kevyen musiikin ystävät, 16.7.2014 Tanssilavojen helmiä, 23.7.2014 Keskikesän taikaa, 30.7.2014 Kauneimmat hengelliset laulut
Yleisölle avoimien tilaisuuksien lisäksi kulttuuripalveluita on viety vuoden aikana palvelutaloihin, päiväkoteihin
ja kouluihin.
Avustukset
Kulttuuripalveluiden kohdeavustuksia jaettiin neljälle yhdistykselle ja kahdelle yksityiselle taiteen harjoittajalle,
yhteensä 10.000 €.
Harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinto myönnettiin Ylä-Kainuun äideille.
Laitokset, näyttelyt, esiintymispaikat
Kotiseutumuseo: oli avoinna 8.6.–24.8.2014 ti-su 10–18. Museon avajaiset olivat 8.6.2014, museon juhannusjuhlat 20.6.2014, Narikkaranta -tapahtuma 29.6.2014, Suviseurat 27.7.2014 ja Rosvopaisti-ilta 15.8.2014.
Soiva metsä: Soivan metsän opastusta kehitettiin edellisenä vuonna laaditun suunnitelman mukaisesti. Autoilijat ohjataan viitoilla kesäteatterin huoltorakennuksen viereiselle parkkipaikalle, josta on viitoitettu opastus
metsään ja takaisin.
Investoinnit
Ei investointeja.
NUORISOPALVELUT
18470 NUORISOPALVELUT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
295 000,00 289 418,60
EUR
98,1
5 581,40
TOIMINTAKULUT
-591 582,39 -601 912,22
101,7 10 329,83
TOIMINTAKATE
-296 582,39 -312 493,62
105,4 15 911,23
POISTOT JA ARVONALEN
-6 059,60
TILIKAUDEN TULOS
-6 059,60
-302 641,99 -318 553,22
Toiminta-ajatus:
83
100,0
0,00
105,3 15 911,23
Nuorisopalvelut luo edellytyksiä nuorten omalle toiminnalle. Tavoitteena on parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja Suomussalmella.
Nuorisopalveluiden järjestämällä toiminnalla vahvistetaan ja tuetaan nuorten kasvua, sosiaalista vahvistumista, nuorten itsenäistymistä, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, kansainvälistymistä sekä kansalaisvalmiuksia.
Toimintalinjat/Päämäärät 2014
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Asiakasnäkökulma
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
Avustusmäärärahaa
käytetty 7970 €.
Toimi kaksi järjestöä ja
kaksi nuorten toimintaryhmää.
Työllistetty 56 hlöä,
joista alle 29-vuotiaita
42.
Nuorten omien toimintaryhmien sekä järjestöjen
toimintaedellytykset on
turvattu
Avustusmääräraha
Hyödynnetään ulkopuolinen rahoitus nuorten
omalle toiminnalle
8000 €
Nuorten toimintaryhmiä
toimii neljä, järjestöjä
kolme.
Nuorille tarjotaan palkkatuki-harjoittelu- kesätyöpaikkoja
Henkilöä/vuosi
45 /vuosi
Etsivä nuorisotyö tavoittaa
ohjausta tarvitsevat nuoret
Yksilöohjauksen määrä 60 nuorta yksilöohjauksessa
Edistetään nuorten kansainvälistymistä sekä alueellista yhteistyötä
Osallistujat/vuosi
Prosessinäkökulma
Lasten ja nuorten kuulemisjärjestelmät toimivampia
Alueellisesti hoidetaan
nuorten tiedotus- ja
neuvontapiste netissä.
1-2 aluetapahtumaa.
Kansainvälisessä toiminnassa mukana 12
nuorta.
Tavoitettu 65 nuorta.
Kainuun nuorisotiedotussivusto liitetään valtakunnalliseen Nuorten
Elämä-sivustoon. Valmistelu tehty 2014. Ei
yhteisiä aluetapahtumia. Kansainvälisessä
toiminnassa mukana 17
nuorta.
Lapset ja nuoret muka- Kuulemisjärjestelmät
na toiminnan suunnitte- toimivat nykyistä palussa ja toteutuksessa remmin.
Ei omaa vaikuttajaryhmää, käytetään tukioppilaita ja oppilaskuntia.
Työpajan vaikuttavuus
Jatkosijoittumisen seuranta 6 kk ja 2 vuoden
kuluttua pajajaksosta
60 % jatkosijoittuu koulutukseen tai työelämään
52 % jatkosijoittui
Tiedot lasten ja nuorten
elinoloista ovat ajantasaiset
Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 1-2 /vuosi
Verkostossa on mukana kaikki nuorten kannalta keskeiset toimialat. Verkosto tehnyt
aloitteita eteenpäin.
Palvelut vastaavat kysyntään ja tarpeeseen
Tapahtumien, leirien ja Nuorisotalon aukioloaikoulutuksien lukumäärä ka on turvattu ja vastaa
tarpeeseen.
Päiväleiritoimintaa kahdella viikolla kesäkuussa, järjestetty yksi kvleiri, kaksi leiriä Nuottavalmennuksen kautta,
kolme retkeä, kolme
koulutuspäivää.
Nuorisotalo oli avoinna
ma-pe kello 20.00
Työpajan työtulot
Nuorisotalon vuokra ja
kahvilatulot
Ulkopuolinen rahoitus
hankkeisiin
40 000 e /vuosi
12 600 e /vuosi
33 490 €
13 000 €
120 000 e
Ulkopuolinen rahoitus
181 000 €
Talouden näkökulma
Toiminnassa huomioidaan
taloudellisuus
84
Monialainen verkosto.
Kokoontui kaksi kertaa.
Päiväleiritoiminta, pieniä tapahtumia sekä
kansainvälinen leiri
järjestetty
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön työtyytyväisyys ja kehittämistyö
Osaamisen kehittäminen,
kannustus opiskeluun
Kehittämiskeskustelut
1 kehittämiskeskustelu
työpajan työntekijöillä ja hlö /vuosi
etsivillä säännöllinen
8-10 työnohjausta/vuosi Toteutui
työnohjaus
Koulutukseen osallistuminen
2-5 koulutuspäivää /hlö
/vuosi
Toteutui
Perustelut:
Työpaja Hanslankareiden toimintaa ja etsivää nuorisotyötä kehitettiin valtiolta saatavilla kehittämisavustuksilla. Tehtiin starttipajaselvitys ja starttipajalle myönnettiin kokeilurahoitus vuodelle 2015. Nuorten
ohjaus- ja palveluverkosto kokoontui kaksi kertaa ja kokosi tietoja nuoren elinoloista sekä nuorten palveluiden saavutettavuudesta ja riittävyydestä. Yhteiset nuoret -ryhmä kokoontui säännöllisesti. Nuorisotiedotusta kehitettiin Kainuussa alueellisesti. Nuorten kuulemis- ja osallisuusjärjestelmiä nettipohjaiseksi
kehitettiin valtakunnallisesti. Edustus Kainuun vaikuttajanuorissa. Koulujen lomien aikana järjestettiin
päiväleirejä, pienimuotoisia tapahtumia yhteistyössä perusopetuksen, liikuntapalveluiden ja järjestöjen
kanssa. Kansainvälisessä toiminnassa hyödynnettiin EU:n Erasmus+ -ohjelman rahoituksia. Yksi ryhmä
osallistui nuorten tapaamisiin Saksassa. Lisäksi järjestettiin kansainvälinen 37 osallistujan leiri Suomussalmella. Teemana oli tapojen ja perinteiden vaikutus Euroopan nuorten kulttuuriin.
Nuorisopalvelut:
henkilöstön lukumäärä
- - henkilöstömenot/asukas
- - toimintakulut/asukas
- - toimintakate/asukas
-
TA2014
6,6
35,94
69,07
34,63
TP2014
7,5
38,95
70,96
36,84
Vastuuhenkilö: nuorisosihteeri Eija Järvenpää, puh. (08) 615 55 781, [email protected]
LIIKUNTAPALVELUT
18480 LIIKUNTAPALVELUT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
EUR
EUR
EUR
435 540,00
444 114,81
102,0 -8 574,81
-1 250 705,65 -1 251 299,51
TOIMINTAKATE
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
100,0
593,86
-815 165,65
-807 184,70
99,0 -7 980,95
-1 442,52
-28 524,61
1 977,4 27 082,09
-816 608,17
-835 709,31
102,3 19 101,14
Toiminta-ajatus
Liikuntapalveluiden tehtävänä on luoda edellytykset kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja
sekä järjestämällä liikuntaa huomioiden myös erityisryhmät.
Visio
Suomussalmi on liikuntamyönteinen kunta, jossa liikunnan merkitys kuntalaisten työkyvyn, terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä tiedostetaan laajasti. Hyvin hoidetut liikuntapaikat ovat osa Suomussalmen viihtyvyyttä, tukevat paikallista elinkeinoelämää ja lisäävät kunnan houkuttavuutta asuinpaikkana.
Toimintalinjat/Päämäärät 2014
85
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Asiakaskysely ja oma
seuranta
Korkea asiakastyytyväisyys
Hallan hiihdon asiakastyytyväisyys oli korkea.
Liikuntajärjestöjen toimin- Avustussumtaedellytysten turvaaminen ma/järjestöjen lkm
Jäähallivuorojen ostaminen
27 000 € / 8 järjestöä
Lasten jäävuoroja ostetaan 30 000 €:lla.
Toteutui suunnitelman
mukaisesti.
Liikuntaneuvonta käytössä.
Oma seuranta
Asiakkaat on saatu
säännöllisen liikuntaneuvonnan piiriin.
Liikuntaneuvonta aloitettiin syksyllä 2014.
Oma seuranta
Tiedotus on oikeaaikaista ja tavoittaa liikuntapalveluiden käyttäjät. Käytössä esitteet,
lehtimainokset, kunnan
nettisivut sekä Facebook
ja kunnan infoTV.
Tiedotus toteutui suunnitelman mukaisesti.
Yhteismarkkinointia Wild
Taigan, hotellin ja Teatteri Retikan kanssa.
Venäjän markkinointia
tehostetaan.
Yhteismarkkinointia tehtiin Wild Taigan, hotellin
ja Retikka-teatterin kanssa. Venäjän markkinointia ei lisätty vuonna 2014.
Käyntikerrat kylpylä/kuntosali
Kylpylän ja kuntosalin
aukioloajat vastaavat
asiakkaiden kysyntää.
Asiakaspalaute on huomioitu aukioloaikoja määriteltäessä.
Kylpylän vesiliikuntaryhmät ja uimakoulut
Kylpylän ja kuntosalin
käyntikerrat vakiintuvat
77 000 kävijään/vuosi.
Kylpylän ja kuntosalin
käyntikerroissa ei päästy
tavoitteisiin.
Asiakasnäkökulma
Riittävät ja hyvätasoiset
liikuntapalvelut
Prosessinäkökulma
Kunnan ja järjestöjen liikuntapalveluista tiedottaminen
Palvelut vastaavat kysyntää ja tarvetta
Kylpylän vesiliikuntaryh- Kylpylän vesiliikuntaryhmien ja uimakoulujen
mien ja uimakoulujen
käyntikerrat 5 000 /vuosi. käyntikerrat ylittyivät
selvästi ollen 9 893.
Talouden näkökulma
Liikuntapalveluiden taloudellisuus
Talousarviossa pysyminen
Ohjaajaresurssin myymi- Ohjaustunnit/vuosi
nen Kianta-opistolle
KRV 15
Henkilöstönäkökulma
Osaaminen
Työtyytyväisyys ja johtajuus
Koulutukseen osallistuminen
Kehityskeskustelu
Harvaan asuttujen, kaupunkimaisten kuntien
keskiarvoa.
Talous toteutui suunnitelman mukaisesti.
n. 750 tuntia/vuosi
Kianta-Opisto osti kylpylän ohjaajilta 216 ohjaustuntia. Erityisliikuntatunteja oli yhteensä 416.
Rastiviikolle on varattu
40 800 € v. 2014 ja
20 000 € v. 2015
Rastiviikon järjestelyjä on
tuettu n. 44 000 €:lla
vuosina 2013–2014.
2-4 koulutuspvä/hlö/vuosi Toteutui
1 krt/ hlö/vuosi
Toiminta 2014
86
Kehityskeskustelut on
pidetty.
Liikuntapalveluiden painopiste oli terveysliikunnassa, erityisliikunnassa sekä lasten ja nuorten liikunnassa.
Erityis- ja terveysliikuntaa järjestettiin yhdessä Kianta-Opiston kanssa. Liikuntaneuvonta saatiin käyntiin syksyllä 2014. Suomussalmelaisten nuorten liikunnan harrastamista kartoitettiin kyselyn avulla (AMK opinnäytetyö).
Päivi - Päivittäisestä liikunnasta elämäntavaksi – jatkohankkeelle saatiin valtion avustusta 8 000 €. Hankkeen
tavoitteena oli koulupäivän ja varhaiskasvatuksen liikunnallistaminen, perheiden ja vanhempien liikuntatietoisuuden lisääminen sekä lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen aktivointi. Hanke aktivoi perheitä omaehtoiseen liikkumiseen mm. perheluisteluvuorojen ja liikunnallisten vanhempainiltojen avulla. Lasten liikunnallinen
kesäleiri järjestettiin Hossassa. Koulujen väliset hiihto- ja yleisurheilukilpailut järjestettiin yhdessä liikuntapalveluiden ja perusopetuksen kanssa.
Kainuun Rastiviikko 2015 kilpailukeskuksen ja parkkialueiden tasoitukset sekä suunnistuskarttojen maastokartoitus ja pohja-aineiston valmistus maksettiin rastiviikon tukemiseen varatusta määrärahasta.
Investoinnit: Ruukinkankaan urheilukentän juoksuratojen pinnoitteen uusinta siirtyi vuoteen 2015. Liikuntahallin saneeraus toteutettaneen vuonna 2016.
Liikuntapalvelut:
henkilöstön lukumäärä:
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
6,75
32,98
146,03
95,17
TP2014
6,75
33,36
147,51
95,15
Vastuuhenkilö: liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen, puh. (08) 615 55 772, [email protected]
87
KIRJASTOPALVELUT
18490 KIRJASTOPALVELUT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
11 046,42
20 457,02
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
185,2
-9 410,60
TOIMINTAKULUT
-589 551,76 -579 535,16
98,3 -10 016,60
TOIMINTAKATE
-578 505,34 -559 078,14
96,6 -19 427,20
POISTOT JA ARVONALEN
-5 870,45
TILIKAUDEN TULOS
-5 870,45
-584 375,79 -564 948,59
100,0
0,00
96,7 -19 427,20
Toiminta-ajatus
Suomussalmen kirjastopalvelut ovat peruspalveluna avoinna kaikille. Kokoelmillaan ja palveluillaan kirjasto
mahdollistaa tiedon ja kulttuurin saatavuuden kaikille kuntalaisille. Kirjastopalvelut edistävät yhteisöllisyyttä
tarjoamalla kohtaamispaikan tukien samalla kansalaisten mahdollisuuksia arjen hallintaan, luovuuteen, elinikäiseen oppimiseen ja virkistäytymiseen.
Visio
Kirjastopalvelut toimivat laadukkaasti ja luotettavasti. Ajanmukaiset kirjastotilat mahdollistavat monipuolisen
palvelukirjon tarjoamisen kaikille paikallisyhteisön jäsenille.
Toimintalinjat/Päämäärät 2014
Asiakaslähtöisyys
Tasapuolisuus
Luotettavuus
88
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Asiakasnäkökulma
Monipuoliset ja asiakkaiAsiakaskysely
den tarpeita vastaavat
kirjastopalvelut ovat kaikkien kuntalaisten saatavilla.
Riittävät aukiolot
80 % vastanneista tyyty- Ei asiakaskyselyjä.
väisiä tai erittäin tyytyväisiä
Pääkirjasto: 50 h, 6 pvä
/viikko
Tavoitteessa
Kirjastoauto: kattava
reitistö
Tavoitteessa
Fyysiset käynnit asukas/vuosi
9 käyntiä/asukas
8,8 käyntiä/asukas
Verkkokäynnit /asukas
3 käyntiä/asukas
2,3 käyntiä/asukas
Kirjastojärjestelmä
Kirjastostandardin mukainen
Tavoitteessa
Lainat/asukas
Saadut seutulainat
17/asukas
5 % kasvu vertailuvuoteen 2013
350
17,2/asukas
kasvu 1 %
Aineistonkierto
(lainamäärä/kokoelma)
Kirja-aineisto
1,5
Musiikkiaineisto 1,5
Kuvatallenteet 5,0
1,4
1,1
4,9
Kirkonkylän lähikirjaston lakkautus 1.7 alkaen.
Kiinteistökulut -8 400 €
-6 520 euroa
Aineistokulut -5 000 €
-6 750 euroa
Henkilöstömen.-24 000 € -38 980 euroa
Lainan hinta
Toimintamenot/asukas
Aineistomenot/asukas
3,8 euroa
65 euroa
9,0 euroa
3,9 euroa
66,6 euroa
8 euroa
Taloudellisuus
(=henkilöstökulut +
aineistokulut/käynnit +
kokonaislainaus)
1,5 = valtakunnallinen
talouden vertailuluku,
jossa tavoitteena arvo 1
1,4
Henkilöstöjärjestelyt
38 980 euroa
Lainat/htv
Kirjastoammatillinen
koulutus
-24 000 euroa vertailuvuoden 2013 talousarviototeuma
20 000/htv
Kaikilla kirjastoammatillinen koulutus
Koulutuspv./työntekijä
3 pv/ henkilö/vuosi
4,5 pv/ henkilö/vuosi
Käydyt kehityskeskustelut
1/työntekijä/vuosi
Tavoitteessa
Prosessinäkökulma
Lainaus- ja tietopalvelut
toimivat luotettavasti.
Monipuolinen ja ajantasainen kokoelma, jota
täydennetään tarvittaessa
seutulainojen ja kaukopalvelun avulla.
Talouden näkökulma
Toiminta on taloudellista
ja tehokasta.
Hankinnat
/(asukasluku/1000)
325
Henkilöstönäkökulma
Koulutetun henkilöstön
riittävä määrä, ammatillinen täydennyskoulutus ja
työssä jaksaminen.
Perustelut:
89
19 450
Tavoitteessa
Kirjasto- ja tietopalvelut toimivat asiakaslähtöisesti palvellen kaikkia kuntalaisia.
Aineistonhankinnassa huomioitiin mahdollisuus hyödyntää Kainet -kirjastojen kokoelmaa seutulainauksen
avulla. Kirjastoautoyhteistyötä Hyrynsalmen kunnan kanssa jatkettiin. Kouluyhteistyötä jatkettiin osallistumalla ”Kainuun kirjavinkkari” –hankkeeseen ja ”Pitkospuita pitkin” -hankkeessa vietiin kirjastopalvelua laitoshoidossa sekä palvelu- ja hoitokodeissa asuville vanhuksille. Kirkonkylän lähikirjasto lakkautettiin 31.5.2014.
Kirjastopalveluiden tulot koostuivat palvelumyynnistä, aineistokorvauksista, kopioiden, kirjastokorttien ja poistokirjojen myynnistä, kaukopalvelumaksuista sekä myöhästymis-, palautuskehotus- ja varauksenilmoitusmaksuista.
Kirjastopalvelut
Henkilöstön lukumäärä
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
7,8
38,91
68,83
67,54
TP2014
7,5
38,32
68,32
65,91
Vastuuhenkilö: kirjastotoimenjohtaja Ari Koistinen, puh. 044-5811488, [email protected]
KAINUUN MUSIIKKIOPISTO
Suomussalmen toimipiste
18495 KAINUUN MUSIIKKIOPISTO
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
2 000,00
1 906,25
95,3
93,75
TOIMINTAKULUT
-103 050,00 -103 022,34
100,0
-27,66
TOIMINTAKATE
-101 050,00 -101 116,09
100,1
66,09
TILIKAUDEN TULOS
-101 050,00 -101 116,09
100,1
66,09
TOIMINTATUOTOT
EUR
Musiikkiopistopalvelut hankitaan Kajaanin kaupungilta sopimuksen mukaisesti. Opetusta ostetaan Kainuun
musiikkiopistolta edellisvuosien tapaan n. 93 h/viikko.
Vuoden 2014 aikana on Suomussalmen toimipisteessä opiskellut solistisia aineita 80 oppilasta. Toimipisteessä on pidetty 3175 opetustuntia. Opetusaineina ovat olleet piano, viulu, sähkökitara, kitara, huilu, kantele, rummut, piano vapaa säestys, laulu ja musiikin perusteet.
Kuorotoimintaan osallistui 16 henkilöä.
Musiikkileikkikoulussa on ollut 20 lasta.
Musiikkiopisto järjesti 7 konserttia, joihin osallistui 182 oppilasta ja joiden yleisömäärä oli yhteensä 1605.
Kainuun musiikkiopisto Suomussalmen toimipiste:
- henkilöstömenot/asukas
- toimintakulut/asukas
- toimintakate/asukas
TA2014
0,00
12,03
11,80
TP2014
0,00
12,14
11,92
Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Sirpa Mikkonen, puh. (08) 615 55 700, [email protected]
90
TEKNINEN LAUTAKUNTA
1850 TEKNINEN LAUTAKUNTA
EUR
EUR
EUR
12 647 122,00 12 216 542,86
96,6 430 579,14
-12 351 534,07 -12 002 847,79
97,2 -348 686,28
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTAKATE
295 587,93
213 695,07
72,3
81 892,86
POISTOT JA ARVONALEN
-3 093 195,12
-3 086 144,16
99,8
-7 050,96
TILIKAUDEN TULOS
-2 797 607,19
-2 872 449,09
102,7
74 841,90
TEKNISEN LAUTAKUNNAN ARVOT, TOIMINTA-AJATUS JA VISIO
Toiminta-ajatus
Tekniset palvelut tarjoaa kuntalaisille toimivan, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön, kunnan palvelutuotannon ja yritysten tarvitsemat toimitilat sekä taloudellisesti ja ympäristöarvot huomioiden tuotetut palvelut.
Visio 2014
Suomussalmen kunnassa on toimiva, turvallinen, kuntalaisten tarpeet kattava liikenneverkko, viihtyisä ympäristö, kunnan toimintojen ja yritysten tarvitsemat laadukkaat toimitilat sekä taloudellisesti ja ympäristöarvot
huomioiden tuotetut ruoka- ja siivouspalvelut sekä vesi- ja lämpöhuoltopalvelut.
Toimintalinjat/strategiat:
Viihtyisä ympäristö
Maankäyttöä suunnitellaan tavoitteena toimiva ja ympäristöarvot huomioiva yhdyskuntarakenne.
Rakennettua ympäristöä parannetaan ja ylläpidetään suunnitelmallisesti kestävän kehityksen periaatteet
huomioiden.
Taloudelliset ja toimintavarmat liikelaitokset
Taloudellisesti hoidetut, toimintavarmat liikelaitokset.
Toimivat, tarpeen mukaiset ja turvalliset liikenneverkot
Liikenneverkkojen toimivuutta kehitetään liikennetarpeen mukaisesti.
Ensisijaisena tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen.
Tilapalvelut
Hyvin hoidetut ja käyttäjien tarpeiden mukaiset toimitilat.
Ruoka- ja siivouspalvelut
Sopimusten mukaiset laadukkaat ja taloudellisesti tuotetut palvelut.
Avainlukuja




henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
TA 2014
94,7
426,60 €
1442,10 €
34,50 €
91
TP 2014
93,7
441,40 €
1413,80 €
25,20 €
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
18510 TEKNINEN HALLINTO
EUR
TOIMINTATUOTOT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
165 500,00 216 501,38
EUR
130,8
-51 001,38
TOIMINTAKULUT
-708 848,00 -549 868,19
77,6 -158 979,81
TOIMINTAKATE
-543 348,00 -333 366,81
61,4 -209 981,19
POISTOT JA ARVONALEN
-58 100,00
TILIKAUDEN TULOS
-3 100,00
-601 448,00 -336 466,81
5,3
-55 000,00
55,9 -264 981,19
Toiminta-ajatus
Teknisten palvelujen hallinto johtaa, tukee ja seuraa vastuualueen palvelutuotantoa, valmistelee asiat luottamushenkilöorganisaatiolle sekä tuottaa kunnan palvelutuotannon tarvitsemat monistus- ja puhelinvaihdepalvelut.
Avainlukuja




TA 2014
7
38,70 €
82,80 €
-63,40 €
henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
TP 2014
7
39,55 €
64,80 €
-39,30 €
Maankäyttö ja kaavoitus
Kaavoitus
Kuntien maankäyttöä ohjaava Kainuun maakuntakaava on valmistunut. Maakuntakaavan täydentäminen kaupan suuryksiköiden ja tuulivoiman sijoittumisen osalta on käynnissä. Kunnan maankäytön
suunnittelussa huomioidaan maakuntakaavan asettamat vaatimukset. Suunnittelukaudella maankäytön suunnittelu painottuu olemassa olevien asemakaavojen ajanmukaistamiseen, laajentamiseen ja
yhteistyössä maanomistajien kanssa tapahtuvaan rantojen yleissuunnitteluun.
Keskustaajaman asemakaavan ajanmukaistaminen toteutetaan tiivistämällä ja ajanmukaistamalla nykyistä asemakaavaa. Kaavoituksessa huomioidaan keskustan kehittämishankkeessa esille tulevat
maankäytön tarpeet.
Asemakaavan tarkistamistarpeita on Suomussalmen taajaman keskeisimmillä alueilla.
Yritystoimintaan varattu tonttivaranto tulee riittämään vuosiksi eteenpäin nykyisellä rakentamisvauhdilla. Pientalotonttien osalla ongelmana on se, että osa tonteista sijaitsee alueilla, joilla kysyntä on vähäistä. Rantojenkäytön yleissuunnittelu kohdistuu taajamien lähialueille.
Tonttimaa
Kunnalla on kaava-alueilla vuoden 2014 lopussa seuraava tonttivaranto:
Alue
Ao
Ar
Ak
K
T
Yht
Suomussalmi
39
8
2
4
11
64
Kirkonkylä
23
3
-
-
-
26
5
1
-
-
-
6
67
12
2
4
11
96
-
-
-
-
2
2
67
12
2
4
13
98
Juntusranta
Yhteensä
Varatut
Kaikki yht.
92
Lyhenteet:
Ao = Asuinomakotitalo
Ar = Asuntorivitalo
Ak = Asuinkerrostalo
K = Liike- ja toimistorakentaminen
T = Teollisuus- ja varastorakentaminen
Toteutuminen
Suoritettu rajavartioston alueen kaavamuutosta varten tarvittavat mittaukset ja lentokuvaukset.
Projektit
18515 PROJEKTIT, TEKPA
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
EUR
110 000,00
42 992,35
EUR
39,1
-205 000,00 -102 281,13
67 007,65
49,9 -102 718,87
TOIMINTAKATE
-95 000,00
-59 288,78
62,4
-35 711,22
TILIKAUDEN TULOS
-95 000,00
-59 288,78
62,4
-35 711,22
YTY –Projekti on yhteistyössä Kainuun Nuotta ry:n kanssa toteuttava hanke, jossa parannetaan pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään toteuttamalla ympäristöä parantavia toimenpiteitä palkkatukityönä.
Luhta –hankkeessa kunnostetaan yhteistyössä Kainuun ELY -keskuksen ja Fortum Power and Heat Oy:n
kanssa Kulmajärven ranta-alueita.
Sile II –hanke käsittää Suomussalmen kunnan alueella sijaitsevien sinilevän vaivaamien vesistöjen kunnostustöitä. Hankkeeseen on myönnetty Kainuun ELY -keskuksen rahoitusta.
YMPÄRISTÖTEKNIIKKA
18511 YMPÄRISTÖTEKNIIKKA
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
577 630,00
388 027,26
67,2 189 602,74
TOIMINTAKULUT
-1 882 262,86 -1 593 923,01
84,7 -288 339,85
TOIMINTAKATE
-1 304 632,86 -1 205 895,75
92,4
-98 737,11
-540 970,69
112,0
58 063,96
-1 787 539,59 -1 746 866,44
97,7
-40 673,15
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
-482 906,73
Toiminta-ajatus
Ympäristötekniikan tulosalueen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää turvallinen ja viihtyisä toimintaympäristö
sekä toimiva ja turvallinen tieverkko.
Avaintulokset ja tulostavoitteet
1. Toimiva, kuntalaisten tarpeet ja ympäristöarvot huomioiva yhdyskuntarakenne
- yhdyskunnan kehityksen ja ympäristön huomioiva maankäytön suunnittelu
2. Turvallinen ja liikennetarpeen mukainen tieverkko
- ympärivuotisen asumisen turvaavan pientieverkon ylläpitäminen
93
-
kaavatieverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantaminen
3. Viihtyisä ja turvallinen ympäristö
- rakennettujen puistojen ja viheralueiden korkeatasoinen ylläpito
- puistometsien suunnitelmallinen hoito
- toimiva ja oikea-aikainen ulkoliikuntapaikkojen hoito
Toiminnalliset tavoitteet
Avaintulokset
Asiakasnäkökulma
1. Hyvin hoidettu tiestö
2. Viihtyisä ja turvallinen
ympäristö
Prosessinäkökulma
1.Sujuva ja oikea-aikainen
yhteistyö oman organisaation ja urakoitsijoiden kesken
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Reklamaatiot
Alle 30 kpl
- 23 kpl
Reklamaatiot
Alle 10 kpl
- 8 kpl
Kunnossapidon toimenpideajat
Talvikunnossapidon
toimenpideaikojen pysyminen urakkasopimuksissa sovituissa
rajoissa
Toimenpideajat pysyneet
pääsääntöisesti sovituissa
rajoissa.
Urakoitsijalle annettu yksi
suullinen muistutus.
2. Kiinteistöjen ja puistoalueiden kunnossapidon sujuvuus
Talouden näkökulma
1. Kunnossapidon ja raken- Kustannukset eri toitamisen kustannustietoiminnoittain €/km
suus
Maarakennuskustannusindeksin muutos%
2009 1,2 %
2010 7,3 %
2011 1,9 %
2012 1,2 %
2013 -2,9 %
Henkilöstönäkökulma
1. Henkilöstön toimintakyky
2. Henkilöstön osaaminen
Säätilakustannusten
nousu korkeintaan yleisen kustannustason
muutoksen suuruinen.
Yksityistiet + kaavatiet
€/liikennöimisalueen
pinta-ala
2
€/m
nousu%
2010 0,28
+12 %
2011 0,30
+6,1 %
2012 0,28
-5,4 %
2013 0,29
+3,5 %
2014 0,29
+0,69 %
Sairauspoissaolot kunnan keskimääräiset
vastuualuetasolla tarkasteltuna
Tekpa
Koko kunta
-10 6,5 pv/hlö
9
-11 9,8 pv/hlö
9
-12 14,4 pv/hlö 10
-13 11,6 pv/hlö 8
-14 13,1 pv/hlö 9
Koulutusta 1 pv/henkilö
vuosittain.
Kehityskeskustelut
kerran vuodessa.
1 pv/henkilö
Koulutus
Kehityskeskustelut on
käyty.
Perustelut
Keskustanseudun kehittämishankkeen toimenpiteitä jatketaan. Jatketaan ranta-alueiden yleiskaavojen laatimista.
Puisto- ja tonttialueiden hoitoa jatketaan. Puistometsien käsittelyä jatketaan hoito- sekä metsäsuunnitelmien
mukaisesti. Kunnan metsien hoitoa jatketaan metsäsuunnitelman mukaisesti.
Katuverkon saneerausta jatketaan peruskorjaamalla katuja ja kevyen liikenteen väyliä sekä uusimalla kuluneita päällysteitä. Parannetaan liikenneturvallisuutta toteuttamalla osa kunnan liikenneturvallisuussuunnitelmaan sisältyvistä investointihankkeista. Jatketaan kaavateiden talvikunnossapitoa yhteistyössä PohjoisPohjanmaan ELY -keskuksen kanssa.
94
Pientieverkon ylläpitoon osallistutaan valtuuston hyväksymien ohjeiden mukaisesti. Valtionapuun oikeutetun
yksityistieverkon peruskorjauksia jatketaan. Tieosakkaiden osallistumista tieverkon ylläpitoon lisätään. Jätteen synnyn ehkäisyä tuetaan ja jätteiden lajittelua tehostetaan yhteistyössä Eko-kympin kanssa. Jatketaan
pientieverkon kunnossapidon yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskuksen kanssa.
Tiet, puistot sekä maa- ja metsätilat:
Kunnossapidettävät ja avustettavat yksityistiet
Valtionaputiet
Talontiet
Kunnossapidettävät kaavatiet
-joista päällystetty
-kevyen liikenteen väyliä
Rakennetut ja hoidettavat puistot
Puistometsät
Maa- ja metsätilat
640 km
370 km / 70 kpl
270 km / 550 kpl
60 km
58 km
n. 25 km
n. 8 ha
260 ha
2633 ha / 191 kpl
Ulkoliikuntapaikat:
Taajaman hiihtoladut
-joista valaistuja
Sivukylien hiihtoladut
-joista valaistuja
Pururadat
Ruukinkankaan urheilukenttä
Pallokentät
Pitämän pesä- ja jalkapallokenttä
Pienkentät
Ruukinkankaan hiekkatekonurmi
Tenniskentät
Kirkkopuisto (3 kpl) ja Kirkonkylä
Jääkiekkokaukalot
Kirkkopuisto, Pitämä, Kirkonkylä
Sivukylien pienkaukalot
Luistelualueet
Puistoluistelurata
Frisbeegolf-rata Jätkänpuisto
70 km
15 km
130 km
10 km
20 km
4 kpl
4 kpl
3 kpl
3 kpl
5 kpl
Avainlukuja




henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
TA 2014
8
39,90 €
219,80 €
-152,30 €
TP 2014
8
46,30 €
187,70 €
-142,04 €
Toteutuminen
- Mannilanpuisto
- Hakalantien peruskorjaus
- Kalliokadun kevyenliikenteenväylä
- Hirvikadun kevyenliikenteenväylä ja pysäkki
- Ruokapuistontie
- Juntulan yksityistien kunnostus
3
- Puuta myyty eri tiloilta 4 481 m ja metsänhoitotoimia tehty 26,9 hehtaarin alalle.
Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Antti Westersund, puh. 044 028 4001.
95
TILAPALVELUT
Kohderahoitteinen
18530 TILAPALVELUT
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
5 651 862,00 5 647 953,51
EUR
99,9
3 908,49
TOIMINTAKULUT
-3 723 093,93 -3 792 393,48
101,9 69 299,55
TOIMINTAKATE
1 928 768,07 1 855 560,03
96,2 73 208,04
-2 154 734,60 -2 101 014,13
97,5 -53 720,47
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
-225 966,53
-245 454,10
108,6 19 487,57
Toiminta-ajatus
Toimitilat palveluyksikön tehtävänä on kunnan omistaman rakennuskannan ylläpidon järjestäminen kohtuullisin kustannuksin siten, että tilat ovat käyttökelpoisia ja niiden arvo säilyy.
Avaintulokset ja tulostavoitteet
1. Rakennuskannan käyttöasteen parantaminen
- uusien toimintojen sijoittaminen jo oleviin toimitiloihin niitä tarvittaessa saneeraamalla
- tarpeettomien rakennusten myyminen tai purkaminen
2. Ylläpito- ja kunnossapitotoiminnan talous sekä organisaatio
- kiinteistöjen valvonnan automatisointia jatketaan, tavoitteena koko kiinteistökannan liittäminen kiinteistöautomaation piiriin.
- kiinteistöhuollon organisoinnin toimivuutta seurataan ja tarpeiden mukaisesti kehitetään
- rakennusten energiakulutuksen edelleen alentaminen suunnittelujakson aikana
- kiinteistöjen kunnossapitoa tuodaan asiakasläheisemmäksi käyttäjien ja kiinteistönhoitajien välille luodulla palaute- ja toimenpidejärjestelmällä
3. Tilojen käytön tehostaminen
- tehdään sisäiset vuokrasopimukset
- käyttöasteen tarkastelut, tarpeettomien tilojen karsinta
96
Toiminnalliset tavoitteet
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite
/tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Asiakasnäkökulma
Laitosmiespalvelujen toimivuus.
Käyttäjäkyselyn palaute Keskimäärin hyvä
Käyttäjäkysely on tehty.
Toimenpideaika
Sähköinen palvelupyyntö
on käytössä, pyyntöjä
tullut vähän.
Prosessinäkökulma
Kiinteistöhuollon vikojen
ja palautusjärjestelmän
seuranta
Sovittujen toimenpideaikojen mukainen
Vikatiedot ja korjaukset
on kirjattu huoltokirjaan.
Talouden näkökulma
Käyttökustannukset
- kiinteistöt
€/m²/kk
Lämpötilakorjattu kustannusten nousu korkeintaan yleisen kustannustason muutoksen
suuruinen.
2010
2011
2012
2013
2014
2,16 €
2,23 €
2,32 €
2,21 €
2,17 €
Henkilöstönäkökulma
1. Henkilöstön toimintakyky
Sairauspoissaolot enintään kunnan keskimääräiset vastuualuetasolla
tarkasteltuna.
2. Henkilöstön osaaminen Koulutus
Koulutusta 1 v/henkilö
vuosittain
Kehityskeskustelut
kerran vuodessa.
Tekpa
Koko kunta
-10 6,5 pv/hlö
9
-11 9,8 pv/hlö
9
-12 14,4 pv/hlö 10
-13 11,6 pv/hlö 8
-14 13,1 pv/hlö 9
0,5 pv/henkilö.
Kehityskeskustelut osittain käyty.
Perustelut
Palvelutuotannossa olevia kiinteistöjä peruskorjataan talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.
Rakennuksien peruskorjaamisessa huomioidaan energiatalouden ja sisäilman parantamismahdollisuudet.
Kiinteistöistä noin 2/3 on automatisoitu ja liitetty keskitetyn etävalvonnan piiriin, tavoitteena on liittää koko
toiminnassa oleva kiinteistökanta automaattisen valvonnan piiriin.
Kiinteistöjen energiansäästösopimuksien tekoa jatketaan suunnittelujakson aikana. Kiinteistöhuollon painopistealue on rakennusten ulkovaipassa ja sisäilman laadussa. Kunnan palvelutuotannolle tarpeettomat rakennukset myydään tai puretaan. Kiannan ja Selkoskylän koulut myydään vuoden 2014 aikana. Jätteiden
lajittelua tehostetaan opastamalla ja jälkiseurannalla. Ruhtinansalmen koulun toiminnan päättyminen on
huomioitu kunnossapitokustannuksissa.
Avainlukuja

kiinteistöjä
o kerrosala
o tilavuus
o asuinhuoneistoja

kunnossapidettävät kerrosalat
103 kpl
144 136 m²
591 192 m²
158 kpl
97
o
o
o
o
o
o
o




koulurakennukset 11 kpl
hallintorakennukset 6 kpl
laitosrakennukset 5 kpl
teollisuusrakennukset 19 kpl
vapaa-ajan rakennukset 19 kpl
muut rakennukset 16 kpl
asuinrakennukset 20 kpl
henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
29 559 m²
11 219 m²
18 341 m²
38 368 m²
13 090 m²
22 046 m²
10 524 m²
TA 2014
22,3
84,40 €
434,70 €
+194,30 €
TP 2014
21,3
89,99 €
446,70 €
+218,60 €
Toteutuminen
- Kunnalle siirtyivät etuosto-oikeudella Tykkiniemen kiinteistöt, kolme rivitaloa ja neljä varastoa
- Selkoskylän, Ruhtinansalmen ja Kiannan koulut myytiin
- Kiinteistöjen energiaselvitykset tehtiin virastotalon, Taivalalasen koulun ja liikuntahallin kiinteistöille
- Aloitettiin uuden hoitokodin rakentaminen
- Käynnistettiin Karhulanvaaran koulukeskuksen suunnittelu perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
käyttöön
- Siikarannan koulukeskuksen käyttöaste pienentyi toisen asteen opetuksen lähes loppuessa
Vastuuhenkilö: isännöitsijä Seppo Kinnunen, puh. 044 020 5275.
LIIKETOIMINTA
Kohderahoitteinen
18540 LIIKETOIMINTA
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
3 093 450,00 2 842 559,14
91,9 250 890,86
-2 144 825,12 -2 274 336,11
106,0 129 510,99
948 624,88
568 223,03
-333 965,63
-366 308,87
614 659,25
201 914,16
59,9 380 401,85
109,7
32 343,24
32,8 412 745,09
Toiminta-ajatus
Liiketoiminnan tarkoituksena on turvata kuluttajille häiriötön lämmön toimitus sekä turvata teknisten palvelujen toiminnan tarvitsemat varikko- ja konekeskuspalvelut.
Avaintulokset ja tulostavoitteet:
1. Laitosten toimintavarmuus
- ennakoiva huolto
2. Laitosten toiminnan taloudellisuus
- biopolttoaineiden maksimaalinen käyttö lämmöntuotannossa
98
Toiminnalliset tavoitteet
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Keskeytykset kpl/v
Alle 5
Keskeytyksiä ei ollut.
Huolto-ohjelmat
Huollot tehdään ohjelman Huollot on tehty.
mukaisesti.
€/MWh
Kustannusten nousu on
korkeintaan ostetun
energian hinnanmuutoksen suuruinen.
Energian
Kust.
hinnan muu- muutos%
tos%
2010 2,4
3,3
2011 -0,8
-3,7
2012 -2,0
7,7
2013 -5,9
3,0
2014 0,4
4,4
Asiakasnäkökulma
Lämmön saatavuus.
Prosessinäkökulma
Ennakoiva huolto
Talouden näkökulma
Tuotantokustannukset
Tuotantokustannukset
€/MWh Myyty lämpö
2010
2011
2012
2013
2014
39,11
37,67
37,24
43,78
45,34
51 099
45 985
50 093
43 889
44 257
Henkilöstönäkökulma
1. Henkilöstön toimintakyky
2. Henkilöstön osaaminen
Sairauspoissaolot enintään kunnan keskimääräiset vastuualuetasolla
tarkasteltuna.
Koulutusta 1 pv/henkilö
vuosittain
Koulutus
Kehityskeskustelut kerran vuodessa.
Kaukolämpösopimukset kpl:
Tekpa
Koko kunta
-10 6,5 pv/hlö
9
-11 9,8 pv/hlö
9
-12 14,4 pv/hlö 10
-13 11,6 pv/hlö 8
-14 13,1 pv/hlö 9
Koulutusta 0,4 pv/ henkilö.
Kehityskeskusteluja
ei ole käyty.
2010
2011
2012
2013
2014
296
301
307
307
311
Perustelut
Kaukolämpöverkostoa saneerataan ja täydennetään tarpeen mukaan.
Tuhkan hyötykäyttöä tehostetaan.
Sähkö/lämpövoimalaitoksen toteutusmahdollisuutta selvitetään.
Avainlukuja
lämpökeskukset
o lämpöteho yhteensä
rakennettua lämpöverkkoa
lämmitettävien rakennusten tilavuus
o myyty lämpömäärä







henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
3 kpl (Pitämä, Ristee ja Siikaranta)
38,7 MW
n. 25 km
1.000.000 m³
44,3 GWh/vuosi
TA 2014
8,5
57,50 €
250,40 €
+110,80 €
99
TP 2014
8,5
56,90 €
267,90 €
+66,90 €
Toteutuminen
-
Suomussalmen vanhusten hoitokodille on rakennettu kaukolämpölinja.
Tuhkaa on toimitettu metsälannoitteeksi 101 tn.
Kaukolämpölaitoksen toiminta siirtyi 1.1.2015 alkaen Suomussalmen Energia Oy:lle.
Vastuuhenkilöt: Varikon ja konekeskuksen osalta tekninen johtaja Antti Westersund, puh. 044 028 4001 ja
kaukolämpölaitoksen osalta LVI-teknikko Timo Moilanen, puh. 044 567 3458.
PALO- JA PELASTUSTOIMINTA
18550 PALO- JA PELASTUSTOIMINTA
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-796 910,00 -747 398,00
93,8 -49 512,00
TOIMINTAKATE
-796 910,00 -747 398,00
93,8 -49 512,00
TILIKAUDEN TULOS
-796 910,00 -747 398,00
93,8 -49 512,00
Palo- ja pelastustoiminnan hoitaa Kajaanin kaupungin organisaatioon kuuluva Kainuun aluepelastuslaitos.
Palotoimen kustannukset on jaettu vuodesta 2005 alkaen kuntien kesken talousarviovuotta edeltäneen vuoden lopun asukasluvun suhteessa.

toimintakulut/asukas
TA 2014
93,04 €
100
TP 2014
88,03 €
RUOKA- JA SIIVOUSPALVELUT
18560 RUOKA- JA SIIVOUSPALVELUT
EUR
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
18561 RUOKAPALVELUT
EUR
EUR
3 158 680,00 3 121 501,57
98,8 37 178,43
-3 095 594,16 -3 044 929,00
98,4 -50 665,16
63 085,84
76 572,57
121,4 -13 486,73
-63 488,16
-74 750,47
117,7 11 262,31
-402,32
1 822,10
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
1 935 800,00 1 878 507,27
97,0 57 292,73
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
100,5
9 350,44
55 942,50
-10 700,67
-19,1 66 643,17
-57 713,72
-62 239,56
107,8
-1 771,22
-72 940,23
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTAKULUT
-2 224,42
EUR
-1 879 857,50 -1 889 207,94
TOIMINTATUOTOT
-452,9
EUR
TOIMINTAKATE
18562 SIIVOUSPALVELUT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
4 525,84
4 118,1 71 169,01
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
1 222 880,00 1 242 994,30
101,6 -20 114,30
-1 215 736,66 -1 155 721,06
95,1 -60 015,60
TOIMINTAKATE
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
7 143,34
87 273,24
-5 774,44
-12 510,91
1 368,90
74 762,33
1 221,7 -80 129,90
216,7
6 736,47
5 461,5 -73 393,43
Toiminta-ajatus
Ruoka- ja siivouspalvelun toiminnan tavoitteena on tuottaa suositusten mukaisia ja sopimuksiin perustuvia
palveluja asiakkaille.
Avaintulokset ja tulostavoitteet
Sopimuspohjaiset, tuotteistetut ja mitoitetut palvelut.
101
Toiminnalliset tavoitteet
Avaintulokset
Asiakasnäkökulma
1. Palvelusopimukset
2. Tilausten mukaiset palvelut
3. Palveluiden oikeaaikaisuus
Prosessinäkökulma
1. Sähköinen tuotannonohjausjärjestelmä
2. Tuotanto
3. Toimiva logistiikka
4. Seuranta
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Laatupalaverit kerran Asiakaslähtöiset,
Laatupalaverit pidetty, joissa
vuodessa.
laadukkaat tuotteet ja seurataan siivouspalvelu- ja
palvelut.
ateriapalvelusopimusten
toteutumista.
Oiva-tarkastukset tehty
Tasalaatuinen tuotanto
Vakioitu reseptiikka
sekä siivouksen palvelusopimukset.
Asiakaspalautteet
Kaikki tilaukset ja
kirjaukset Web:n
kautta.
Asiakaslaskutus nopeaa ja virheetöntä.
Talouden näkökulma
Kustannustehokas toiminta
Toteutuminen
1 – 12 kk
Toimii tuotannonohjausjärjestelmän kautta.
Aromi- tuotannonohjausjärjestelmän muuttamista Jamix-ohjelmaan aloitettu.
Palautteet kirjataan ja käsitellään.
2
€/ ateria
€/ siivousneliö
Palvelut mitoitettu:
-siivous Cleanetilla
-ateriat tuotteistettu
Siivous €/m /kk
2014 2,27
2013 2,23
2012 2,17
2011 2,06
2010 2,15
Aterian keskihinta €/kpl
2014 4,00
2013 3,85
2012 4,18
2011 3,58
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön hyvinvointi
Henkilöstön erityisosaaminen
Varhainen puuttuminen sairauspoissaoloihin
Työolosuhteet hyvät
Työpaikkapalaverit
kerran kuukaudessa
Kehityskeskustelut
Oppisopimuskoulutus
Muu omaehtoinen
Menesty – hankkeekoulutus
seen osallistuminen
2012–2014
Työterveystarkastukset siivoushenkilöstölle, samalla
työkyky- ja työolosuhdeselvitykset.
Vaarojen arviointi tehty.
Palaverit kerran kuukaudessa
Kehityskeskustelut pidetty.
Oppisopimuskoulutuksessa
kaksi henkilöä.
Koko työyhteisö osallistunut
kehittämistehtäviin.
Perustelut
Valmistaudutaan EVIRAn käynnistämään hankkeeseen, jossa elintarvikevalvonnan tarkastukset kohdennetaan suurkeittiöihin. Henkilöstöä koulutetaan, omavalvontatietoja päivitetään ja tiloja ja laitteita varustetaan
EVIRAn vaatimusten mukaiseksi.
Kaikki kuljetettavat ateriat valmistetaan Siikarannan tuotantokeittiöllä. Kuljetukset ja tuotanto aikataulutetaan
asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen ja kotipalvelun ateriankuljetuskalustoa uusitaan.
- Menesty –hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun saakka.
- Osallistutaan työpaikan ikäohjelman valmisteluun.
- Päivitetään sähköinen tuotannonohjausjärjestelmä.
- Ruhtinansalmen koulun lakkauttaminen on otettu huomioon siivous- ja ruokapalveluissa.
Ruoka- ja siivouspalveluissa työskentelee 44,1 henkilöä kokonaistyöajaksi muutettuna. Työntekijöistä 20
työskentelee ruokapalvelussa ja 15,1 siivouspalvelussa. Yhdistelmätyöntekijöitä on seitsemän. Aterioita val-
102
mistetaan n. 480 000 annosta vuodessa, joista 220 000 tuotetaan sote-kuntayhtymälle, 252 000 Suomussalmen kunnalle ja henkilökunnalle sekä 8 000 Kajaanin kaupungille. Siivottavaa pinta-alaa on 68 900 m².
Siivouspalvelussa henkilöstötarve mitoitetaan kouluverkkomuutosten mukaisesti.
Avainlukuja




TA 2014
44,1
206,10 €
361,40 €
+7,40 €
henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas
TP 2014
44,1
208,70 €
358,60 €
+9,00 €
Toteutuminen
Omavalvontaa varten on hankittu palvelukeittiöille sekä tuotantokeittiöille omat käsimittarit, joilla lämpötilojen
seuranta ja tulosten tallennus sujuu pilvipalveluna nettipohjaisen ohjelman kautta. Terveystarkastaja voi lukea omalta koneeltaan tulokset ja tarkistaa, että korjaavat toimenpiteet on kirjattu asianmukaisesti. Kaikki
työntekijät on koulutettu mittarin ja ohjelman käyttöön.
Oiva-tarkastukset aloitettiin ja tuloksista saadaan terveystarkastajan raportti. Raportti kertoo kuluttajalle tarkastuksen aikana tehdyistä havainnoista, kuten yrityksen hygieenisestä tasosta ja tuotteiden turvallisuudesta.
Tulokset on ilmaistu hymynaama-asteikon avulla: mitä paremmin yritys täyttää elintarvikelainsäädännön vaatimukset, sitä leveämpi hymy on. Aina, kun Oiva hymyilee, elintarviketurvallisuus on kuluttajan kannalta yrityksessä hyvää. Tarkastettujen yritysten on laitettava Oiva-raportit myös sisäänkäyntiensä yhteyteen
1.1.2014 alkaen. Tarkastuksessa alin arvosana määrää lopputuloksen. Jokaisella tarkastuskerralla tarkastetaan tilojen ja laitteiden puhtaanapito, henkilökunnan toiminta ja koulutus, elintarvikkeiden, raaka-aineiden ja
valmiin ruuan säilytys, itsepalvelumyynti ja –linjasto sekä yliherkkyyttä aiheuttavat ainesosat.
Tuotanto- ja valmistuskeittiöissä Oiva-tarkastus tehdään vuosittain, palvelu- ja jakelukeittiöissä kolmen vuoden välein. Arvosana pitää olla koko tämän välin nähtävillä keittiössä asiakkaille (asteikko OIVALLINEN –
HYVÄ- KORJATTAVAA – HUONO).
2014
2017
PALVELUKEITTIÖT
Kirkonkylän koulu
Taivalalasen koulu
Pitämän Päiväkoti
Lukio
Nivan koulu
Kunnanviraston ruokala
TUOTANTOKEITTIÖT
Ruukinkankaan koulu
seuraava tarkastus
OIVALLINEN
OIVALLINEN
OIVALLINEN
OIVALLINEN
OIVALLINEN
OIVALLINEN
2014
HYVÄ
2015
OIVALLINEN
Siikarannan tuotantokeittiö
OIVALLINEN
OIVALLINEN
2016
Uudet ”Suomalaiset ravitsemussuositukset – Terveyttä ruoasta 2014” ilmestyivät. Ruokapalveluhenkilöstö
koulutettiin ja ruokalistoille otettiin käyttöön täysjyväpastat ja -riisi sekä ravintorasvana käytetään kasviöljypohjaista levitettä leivälle.
Ateriakuljetukset kilpailutettiin ja mm. kotiin kuljetettujen aterioiden lisääntynyt määrä voitiin aikatauluttaa
paremmin.
Ruhtinan koulun lakkauduttua toukokuussa keittäjä-siivooja siirtyi Kirkonkylän koululle. Ruukinkankaan koululle ja liikuntahallille hankittiin päältäajettavat lattianhoitokoneet suurten lattiapintojen päivittäistä puhdistusta
varten, uusilla koneilla pyritään vähentämään siivoustyön kuormitusta. Työpaikkaohjaaja- ja EA-1-koulutuksiin on osallistunut siivous- ja ruokapalveluhenkilöstöä suunnitelman mukaan.
Vastuuhenkilö: ruokapalvelupäällikkö Merja Heikkinen, puh. 044 571 0254.
103
ERIYTETTY VESIHUOLTOLAITOS
1870 ERIYTETTY VESIHUOLTO
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
1 059 580,00 1 107 349,61
104,5 -47 769,61
TOIMINTAKULUT
-666 380,64
-641 384,74
96,2 -24 995,90
TOIMINTAKATE
393 199,36
465 964,87
118,5 -72 765,51
-337 618,76
-399 780,05
118,4 62 161,29
55 580,60
66 184,82
119,1 -10 604,22
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
18711 VESILAITOS
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
EUR
EUR
323 920,00 347 869,68
107,4 -23 949,68
TOIMINTAKULUT
-185 897,31 -177 181,53
TOIMINTAKATE
138 022,69 170 688,15
POISTOT JA ARVONALEN
-105 143,16 -113 192,17
TILIKAUDEN TULOS
18712 VIEMÄRILAITOS
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
32 879,53
57 495,98
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
95,3
-8 715,78
123,7 -32 665,46
107,7
8 049,01
174,9 -24 616,45
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
735 660,00 759 479,93
103,2 -23 819,93
TOIMINTAKULUT
-480 483,33 -464 203,21
96,6 -16 280,12
TOIMINTAKATE
255 176,67 295 276,72
115,7 -40 100,05
-232 475,60 -286 587,88
123,3 54 112,28
TOIMINTATUOTOT
POISTOT JA ARVONALEN
TILIKAUDEN TULOS
22 701,07
8 688,84
38,3 14 012,23
Toiminta-ajatus
Vesihuoltolaitoksen toiminnan tarkoituksena on laadukkaan veden toimittaminen kuluttajille sekä jätevesien
käsitteleminen viranomaisten asettamien vaatimusten mukaisesti.
Avaintulokset ja tulostavoitteet:
1. Laitosten toimintavarmuus
- ennakoiva huolto
2. Laitosten toiminnan taloudellisuus
- laitosten toiminnan automatisointi
104
Toiminnalliset tavoitteet
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Keskeytykset kpl/v
Alle 5
Muutaman tunnin katkoksia osalle verkostoa
yht. 10 kpl
Huolto-ohjelmat
Huollot tehdään ohjelman mukaisesti.
Huollot on tehty.
Kustannusten nousu
enintään yleisen kustannustason nousun
suuruinen.
2010
2011
2012
2013
2014
Sairauspoissaolot enintään kunnan keskimääräiset vastuualuetasolla
tarkasteltuna.
Tekpa
Koko kunta
-10 6,5 pv/hlö
9
-11 9,8 pv/hlö
9
-12 14,4 pv/hlö 10
-13 11,6 pv/hlö 8
-14 13,1 pv/hlö 9
Koulutusta 1 pv/henkilö
vuosittain.
Kehityskeskustelut
kerran vuodessa.
Koulutusta 2 pv/henkilö.
Asiakasnäkökulma
Veden saatavuus
Prosessinäkökulma
Ennakoiva huolto
Talouden näkökulma
Tuotantokustannukset
€/m3 Myyty vesi m³
€/m³
1,91
2,03
2,12
2,41
2,18
332 631
322 708
309 045
296 511
305 915
Henkilöstönäkökulma
1. Henkilöstön toimintakyky
2. Henkilöstön osaaminen
Koulutus
Vesi- ja viemärisopimukset kpl:
Kehityskeskustelut on
käyty.
2010
2011
2012
2013
2014
1932
1961
1979
1990
2011
Perustelut
Vesihuoltolaitoksella otetaan käyttöön perusmaksu. Perusmaksu sisältää vesimittarimaksun sekä veden ja
jäteveden perusmaksut. Perusmaksu peritään kaikista liitetyistä kiinteistöistä. Otetaan käyttöön jätevedenpuhdistamolle tuotaville sakokaivojen ja umpikaivojen lietteille käsittelymaksu. Sakokaivo- ja umpikaivolietteiden kuljetustuen maksaminen lopetetaan. Vesihuoltolaitoksen toimintasuunnitelman mukaisia kehittämistoimia jatketaan.
Vesi- ja viemäriverkoston saneerausta ja puhdistamolietteen loppukäsittelypaikan selvittelyä jatketaan.
 rakennetun vesijohtoverkoston pituus
183 km
 viemäriverkoston pituus
112,2 km
 pohjavedenottamoita
10 kpl
o taajamissa
3 kpl
o haja-asutusalueella
7 kpl
 jätevedenpuhdistamoja
3 kpl
 pumpattu vesimäärä
n. 403 918 m³/vuosi
 laskutettu vesimäärä
n. 305 915 m³/vuosi
 puhdistettu jätevesimäärä
n. 591 401 m³/vuosi
Avainlukuja:
105
henkilöstön lukumäärä
henkilöstömenot/asukas
toimintakulut/asukas
toimintakate/asukas




TA 2014
2,8
23,50 €
77,80 €
+45,90 €
TP 2014
2,8
22,00 €
75,50 €
+54,90 €
Toteutuminen
-
Veden ja jäteveden perusmaksut on otettu käyttöön.
Sako- ja umpikaivojen jätevesien käsittelymaksu on otettu käyttöön.
Sako- ja umpikaivo jätevesien kuljetustuen maksaminen on lopetettu.
Hakalantien vesi- ja viemäriverkostoa on saneerattu.
Puhdistamolietteen loppukäsittelypaikan selvittelyä on jatkettu.
Vastuuhenkilö: LVI-teknikko Timo Moilanen, puh. 044 567 3458.
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
1860 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
TOIMINTATUOTOT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
122 000,00 163 454,03
134,0 -41 454,03
TOIMINTAKULUT
-306 124,24 -303 532,40
99,2
TOIMINTAKATE
-184 124,24 -140 078,37
76,1 -44 045,87
VUOSIKATE
-184 124,24 -140 078,37
76,1 -44 045,87
TILIKAUDEN TULOS
-184 124,24 -140 078,37
76,1 -44 045,87
18610 LAUTAKUNTA
-2 591,84
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
TOIMINTAKULUT
-23 620,00 -20 410,53
86,4 -3 209,47
TOIMINTAKATE
-23 620,00 -20 410,53
86,4 -3 209,47
VUOSIKATE
-23 620,00 -20 410,53
86,4 -3 209,47
TILIKAUDEN TULOS
-23 620,00 -20 410,53
86,4 -3 209,47
1860 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Toiminta-ajatus
Ympäristölautakunnan tehtävänä on valvoa sekä ohjata maan ja ympäristön käyttöä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ottaen huomioon kestävän kehityksen periaatteet.
Avaintulokset ja tulostavoitteet
1. Ympäristön puhtauden ja virkistysarvojen parantaminen
- riittävän ohjauksen antaminen ja valvonnan suorittaminen
- maankäytön ohjaaminen
2. Kestävän kehityksen mukaisen toiminnan edistäminen
- ympäristön- ja vesiensuojelun parantaminen sekä luonnon- ja maisemansuojelun kehittäminen
3. Asumisolojen parantaminen
106
Avainlukuja:
Henkilöstön määrä tulosalueella
Henkilöstömenot / asukas
Toimintakulut / asukas
Toimintakate / asukas
TA 2014
3,2
22,85 €
36,05 €
21,69 €
TP 2014
3,2
22,92
35,75 €
16,50 €
Toteutuminen
Asetetut toimintatavoitteet saavutettiin
RAKENTAMISEN OHJAUS JA VALVONTA
18620 RAKENTAMISEN OHJAUS JA
VALVONTA
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
60 000,00 79 273,73
132,1 -19 273,73
TOIMINTAKULUT
-110 372,03 -99 899,25
90,5 -10 472,78
TOIMINTAKATE
-50 372,03 -20 625,52
40,9 -29 746,51
VUOSIKATE
-50 372,03 -20 625,52
40,9 -29 746,51
TILIKAUDEN TULOS
-50 372,03 -20 625,52
40,9 -29 746,51
TOIMINTATUOTOT
18620 RAKENTAMISEN OHJAUS JA VALVONTA
Toiminta-ajatus
Hyvän rakentamistavan edistäminen ja asuinympäristön parantaminen
Avaintulokset ja tulostavoitteet:
1. Turvallinen, terveellinen ja viihtyisä asunto ja asuinympäristö
- ennakkoneuvonnan ja ohjauksen antaminen
2. Viihtyisämpi asuinympäristö
- maankäytön suunnitteluun vaikuttaminen, rakennusten ja ympäristön kunnossapitäminen
Toiminnalliset tavoitteet:
Avaintulokset
Arviointikriteerit /
mittarit
Asiakasnäkökulma
Asiakkaille annetaan neu- Asiakaspalaute
vontaa ja ohjausta rakentamis- ja lupa-asioissa
Tulostavoite /
tavoitetaso
Toteutuminen
1-12 kk
Hyvä asiakastyytyväisyys
Asiakas saa rakennushankettaan varten tarpeellisen määrän informaatiota
Toisen rakennustarkastajan palkkaaminen
kesän ja syksyn ajaksi
on parantanut asiakaspalvelua.
Prosessinäkökulma
Yhteistyö eri viranomaisten kanssa sujuvaa.
Lupakäsittely jouhevaa
Yhteydenpito ja palaute Rakennushanketta
koskevat asiakirjat jätetään ajoissa ja täydellisinä
Käsittelyaikojen seuran- Rakennushankkeet
ta
toteutuvat lupaehtojen
mukaisesti
Käsittelyaika 1-3 viikkoa
Talouden näkökulma
107
Sidosryhmien kanssa
yhteistyö on sujunut
odotetulla tavalla.
Rakennus- ja toimenpideluvat 218 kpl, lausunnot ja poikkeamisluvat 22 kpl, ilmoitukset
11 kpl. Keskimääräinen
käsittelyaika n. 2-3
viikkoa.
Toimitaan taloudellisesti
Talouden seuranta
Osavuosikatsaukset
Talouden toteutuminen
Lupamäärä hieman
kasvoi edellisvuodesta.
Budjetoidut tulot ylitettiin. Vuosi meni odotettua paremmin.
Koulutus- ja sairauspoissaolot / henkilöstö
Henkilöstön oma arviointi
Suoritetut katselmukset
Ammattitaidon kehittäminen, koulutusta tarpeen mukaan
Riittävä henkilöstö
Pyydetyt katselmukset
ajallaan
Henkilöstö on osallistunut tarpeellisiin koulutuksiin.
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön riittävyys,
osaaminen ja jaksaminen
Tunnusluvut ja mittarit:
Rakennusluvat kpl
vuosi
2009
kpl
207
2010
210
2011
223
2012
250
2013
209
2014
218
Toteutuminen:
- ennakkoneuvontaa ja ohjausta on järjestetty vähintään yhtenä päivänä viikossa
- rakennusvalvontaan palkattu neljäksi kuukaudeksi lisähenkilö, jonka tehtävänä on ollut toimia rakennustarkastajan sijaisena sekä toisena rakennustarkastajana kesäkuukausina
- asiakaspalvelutaso on säilytetty hyvänä
- katselmukset ja lupapäätökset tehty ajallaan
Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Asko Kinnunen, puh. 044 777 3121
YMPÄRISTÖNSUOJELU
18640 YMPÄRISTÖNSUOJELU
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
EUR
EUR
12 000,00
39 186,30
326,6 -27 186,30
-110 273,28 -125 679,26
114,0 15 405,98
TOIMINTAKATE
-98 273,28
-86 492,96
88,0 -11 780,32
VUOSIKATE
-98 273,28
-86 492,96
88,0 -11 780,32
TILIKAUDEN TULOS
-98 273,28
-86 492,96
88,0 -11 780,32
18640 YMPÄRISTÖNSUOJELU
Toiminta-ajatus: Ympäristönsuojelun tehtävänä on edistää luonnon ja muun ympäristön suojelua siten, että
sillä turvataan terveellinen ja viihtyisä elinympäristö
Avaintulokset ja tulostavoitteet:
1. Luvat ja valvonta
2. Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen
3. Ympäristöongelmien ehkäisy
4. Luonnon-, ympäristön- ja vesiensuojelu
5. Kestävän kulutuksen ja tuotannon edistäminen
108
Toiminnalliset tavoitteet:
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Asiakasnäkökulma
Asiakkaille annetaan riitLupien valmistelu
tävä ohjaus lupien hakemisessa.
Ekologinen jalanjälki
Ympäristöön liittyvien
hankkeiden ylläpito ja
suuntaaminen
Prosessinäkökulma
Lupakäsittely viivästykse- Ajankäyttö
töntä.
Kuntalaisten osallistuttaHankkeiden hallinta.
minen
Talouden näkökulma
Toiminta vastaa laadittua
budjettia
Henkilöstönäkökulma
Henkilöstön ympäristöosaamisen kehittyminen
ja jaksaminen
Luvan hinta taksataulukon mukainen
Neuvonta ja tarkastukset
sovitettava käytettävään
työaikaan
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Luvat säädetyssä ajassa, tarkastukset viiveettä
Ihmisten aiheuttamien
haittojen vähentäminen
Hankeosaamisen hyödyntäminen
Luvissa ei viivästyksiä,
tarkastuksissa pientä
ruuhkaa ja rästejä
Hoitunut yhteistyössä
Eko-Kympin kanssa
SILE II -hanke edennyt
hyvin
Toimintojen laillisuusehtojen täyttyminen
Kenttätyöosuuden ja
ympäristötietoisuuden
kehittäminen
Vesistöjen laajamittaisen kunnostustoiminnan jatkaminen
Toteutunut suunnitellusti
Hinta vastaamaan tehtyä työmäärää
Hinta edelleenkin alhainen työmäärään verrattuna
Käytettävissä olevat hen- Toimintojen jatkuvuus
kilöstöresurssit
Tehtävien jakaminen eri
viranhaltijoiden kesken
Kouluttautuminen toteutunut hyvin
Toteutuminen:
- Kunta on osallistunut aktiivisesti ympäristöhankkeisiin. Kulma- ja Juntusjärveen kohdistuva luhtaalueitten kunnostushanke saataneen päätökseen keväällä 2015. Sinileväisten järvien kunnostushankkeen toteuttaminen käynnistettiin.
- Ympäristöluvista ja niihin liittyvistä tarkastuksista perittävä taksa ei vastaa kaikilta osin tehtyä työmäärää.
- Yhteistyö Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kympin kanssa on jäsentynyt. Eko-Kympin jätemääräykset vähentäneet merkittävästi ihmistoiminnasta aiheutuvia haittoja.
Vastuuhenkilö: ympäristösihteeri Jukka Korhonen, puh. 0440 384 341.
109
ASUMINEN JA KORJAUSNEUVONTA
1-12.2014
TA Muutosten jälkeen Tot.
TA - Tot.
/TA2014
2014
1 -12.2014
2014
muut.jälk %
18650 ASUMINEN
EUR
EUR
EUR
50 000,00 44 994,00
90,0 5 006,00
TOIMINTAKULUT
-61 858,93 -57 543,36
93,0 -4 315,57
TOIMINTAKATE
-11 858,93 -12 549,36
105,8
690,43
VUOSIKATE
-11 858,93 -12 549,36
105,8
690,43
TILIKAUDEN TULOS
-11 858,93 -12 549,36
105,8
690,43
TOIMINTATUOTOT
18560 ASUMINEN JA KORJAUSNEUVONTA
Toiminta-ajatus: Asumispalvelujen tehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia asuntojen lainoitus- ja
vuokraustoimin sekä vesi-, jätevesi- ja kaukolämpösopimuksin.
Visio: Asuntotoimi on teknisissä palveluissa toimiva yhteistyökykyinen palveluyksikkö.
Toiminnalliset tavoitteet:
Avaintulokset
Arviointikriteerit/
mittarit
Tulostavoite/
tavoitetaso
Toteutuminen
1 – 12 kk
Negatiivisen palautteen
minimoiminen ja asunnottomuuden ehkäiseminen
Palvelutarjonta on tyydyttänyt kysynnän.
Virallista asunnottomuutta ei ole ilmennyt.
Asuntojen käyttöaste
Käyttöaste vähintään
90 % asumiskäytössä
olevista asunnoista
Käyttöaste jäi ensimmäisen kerran alle 90
%:n, ollen 88,7 %
31.12.2014.
Osavuosikatsaukset
Talousarvion rajoissa
Toiminta ollut suunnitelman mukaista.
Palaute / oma arviointi
Asioiden omaksuminen, Vuosi 2014 edetty paiopiskelua ja koulutusta kallisin koulutuksin.
tarpeen mukaan.
Asiakasnäkökulma
Asiakkaiden käytettävissä Asiakkaiden tyytyväitarpeita vastaavat asusyys tarjottaviin palvemispalvelut
luihin
Prosessinäkökulma
Sujuva yhteistyö vuokraus- ja sopimusasioissa
Talouden näkökulma
Toimitaan taloudellisesti
ja tehokkaasti
Henkilöstönäkökulma
Ammattitaito ja osaaminen
Vuoden lopussa
Asunnot
2010
192
2011
181
2012
170
2013
160
2014
151
Toteutuminen:
Asuntojen vuokraus- ja lainoitusasioiden ohella hoidettu vesi-, jätevesi- ja kaukolämmön liittymissopimusten
laadinta- ja siirtoasiat. Hoidettu näihin liittyen laskutus-, seuranta- ja palautustoimet: lainalaskutukset, asuntojen ja liiketilojen vuokra-, sähkö- ja vesilaskutukset, autopaikkalaskutukset, vesi-, jätevesi- ja kaukolämpölas-
110
kutukset, liittymä- ja yleislaskutukset sekä ostolaskujen asiatarkastukset. Suoraveloitus päättyi 31.1.2014.
Aineistot muokattiin e-laskuun ja suoramaksuun soveltuviksi.
Vastuuhenkilö: asuntosihteeri Aulis Rautiainen, puh. 044 777 3367.
111
7.2. Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2014
Ulkoiset ja sisäiset
Talousarvio
Toimintatuotot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatuotot
Tuotot yhteensä
Toteuma
Poikkeama
7 896 436
776 900
1 324 730
6 144 352
16 142 418
7 931 170
791 856
988 675
6 514 365
16 226 066
34 734
14 956
-336 055
370 013
83 648
-16 614 891
-11 493 673
-5 121 218
-4 528 027
-593 191
-47 414 291
-5 479 750
-1 480 758
-2 863 620
-73 853 311
-57 710 893
-16 458 112
-11 561 914
-4 896 197
-4 320 095
-576 103
-45 720 327
-5 306 674
-1 058 462
-3 307 415
-71 850 989
-55 624 923
156 779
-68 241
225 021
207 932
17 088
1 693 965
173 076
422 296
-443 795
2 002 321
2 085 969
Verotulot
Valtionosuudet
Arvonlisäveron takaisinperintä
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
Vuosikate
26 742 000
33 375 000
0
26 928 991
33 527 878
0
186 991
152 878
0
6 500
107 900
-276 000
-43 200
-204 800
2 201 307
32 007
257 809
-172 817
-24 568
92 431
4 924 376
25 507
149 909
103 183
18 632
297 231
2 723 069
Poistot ja arvonalentumiset
Satunnaiset tuotot ja kulut
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
-3 547 892
-3 622 520
-74 628
0
0
-1 346 585
2 503 871
2 503 871
0
5 152 311
Varausten lisäysVarausten vähennys +
Rahastojen lisäysRahastojen vähennys +
Tilikauden ali- /ylijäämä
0
0
0
0
-1 346 585
0
0
-3 701
5 589
3 807 614
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilöstökulut
Palveluiden ostot
Aineet , tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut kulut
Kulut yhteensä
Toimintakate
112
3 805 727
0
5 589
5 154 199
7.2.1. Verotulojen erittely
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
18911 VEROTULOT
EUR
500000
Kunnan tulovero
510000
Kiinteistövero
2 411 000,00
520000
Osuus yhteisöveron t
2 461 000,00
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
21 870 000,00 21 813 727,95
EUR
99,7
56 272,05
2 479 426,79
102,8
-68 426,79
2 635 835,97
107,1 -174 835,97
VEROTULOT
26 742 000,00 26 928 990,71
100,7 -186 990,71
TILIKAUDEN TULOS
26 742 000,00 26 928 990,71
100,7 -186 990,71
Verovuoden 2013 kunnallisverotulopohja oli 107 241 026 euroa. Nousua edelliseen vuoteen oli 1,7 % (koko
maa +3,9 % ).
Vuonna 2006 tuloveroprosentti nostettiin 19,0 prosenttiin ja vuonna 2010 19,5 prosenttiin. Vuonna 2014 tuloveroprosenttia nostettiin yhdellä prosenttiyksiköllä 20,5 prosenttiin.
Kunnallisveron verotulopohjan kehitys
Vuosi
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014*
*arvio
Verotulopohja
1000 €
89 601
90 546
92 297
93 604
94 336
96 748
102 247
105 627
102 786
102 684
104 539
105 471
107 241
107 935
Muutos %
Vero %
Verotulo 1000 €
2,0
1,1
1,9
1,4
0,8
2,6
5,7
3,3
-2,7
-0,1
1,8
0,9
1,7
0,6
18,5
18,5
18,5
18,5
18,5
19,0
19,0
19,0
19,0
19,5
19,5
19,5
19,5
20,5
16 576
16 751
17 029
17 310
17 452
18 382
19 427
20 069
19 529
20 023
20 385
20 537
20 913
22 127
113
Kiinteistöverotulopohja 2014
Käyttötarkoitus
vero %
- vakituinen asuinrakennus
0,45
153 701 795
691 658
0,32-0,75
- muu kuin vakituinen asuinrakennus
1,00
28 007 921
280 0080
0,60-1,35
- voimalaitosrakennus
2,85
30 723 637
875 624
0,60-2,85
- yleish. käytössä oleva rakennus
0,00
1 006 481
0
0,00-1,35
- yleish. käytössä oleva maapohja
0,00
9 973
0
0,00-1,35
- yleinen kiinteistövero % rakennus
0,95
25 502 634
243 201
0,60-1,35
- yleinen kiinteistövero maapohja
0,95
19 782 630
187 935
0,60-1,35
Laskennallinen kiinteistövero yht.
verotusarvo
Lask.
kiinteistövero
258 735 071
Enimmäisrajat
2 272 726 (mp 10.9.2013)
7.2.2. Valtionosuuksien erittely
18921 VALTIONOSUUDET
TA Muutosten jälkeen Tot.
2014
1 -12.2014
EUR
551000
Kunnan peruspalv. vo
552000
Verot.per. vo tasaus
5 474 000,00
553000
Järjestelmäm. tasaus
228 000,00
570000
Opetus- ja kultt. vo
1-12.2014
TA - Tot.
/TA2014
2014
muut.jälk %
EUR
28 936 000,00 29 017 672,00
5 675 732,00
-1 263 000,00 -1 165 526,00
EUR
100,3
-81 672,00
103,7 -201 732,00
228 000,00
92,3
-97 474,00
VALTIONOSUUDET
33 375 000,00 33 527 878,00
100,5 -152 878,00
TILIKAUDEN TULOS
33 375 000,00 33 527 878,00
100,5 -152 878,00
114
7.3. Investointiosan toteutumisvertailu
TALOUSARVION INVESTOINTIOSAN TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.12.2014
Ta-määräraha
Investoinnit
Menot
Tulot
NETTO
Kustannukset
% Poikkeama
6 683 000
7 655 475
114,55
-972 475
584 000
5 121 534
876,97
-4 537 534
6 099 000
2 533 941
41,55
3 565 059
570 000
520 498
91,32
Kohde
Kiinteän omaisuuden hankinta 18811
Kiinteistöjen hankinta
0
Rajavartiosto (kasarmialue, rivitalot)
310 000
Maa- ja vesialueiden ostot
210 498
Rajavartiosto (kasarmialue) 206.297,65
Metsähallitus, Purasjokilinja 4.200,00
TULOT Kiinteän omaisuuden myynti
0
199 566
Kiinteistöjen ja maa- ja vesialueiden myynti
Kiinteistöjen myynti
-Domnan Pirtti, Ruhtinan- ja Kiannan koulu, Kirkonkylän
vanha paloasema
187 704
Maa-alueiden myynti
-Tonttien myynti
11 862
Netto
570 000
320 932
56,30
249 068
1 650 000
0
0
0
#JAKO/0!
0
1 650 000
375 000
0
0
0,00
1 275 000
0
0,00
1 275 000
Kunnanhallitus/Irtain omaisuus 18841
Tietohallinto, irtaimisto
Raatteen portin kalusto (projekti)
Tulot
- Raatteen portin projekti, arvioitu tuki valtionosuus
52,4 % 180 000 eurosta=94000 euroa
197 000
17 000
180 000
94 000
98 438
17 097
81 342
60 562
49,97
98 562
Netto
103 000
37 876
20 000
0
20 000
4 503 730
4 738 815
-235 085
Kunnanhallitus/Talonrakennus 1883100000
Tulot yhteensä
Netto
Kunnanhallitus/Aineeton käyttöomaisuus 18821
Arvopaperit
Tulot
Netto
Menot: Tytäryhteisöjen osuudet ja osakkeet
(Kaukolämpölaitos Suomussalmen Energia Oy:ksi)
Tulot: Tytäryhteisöjen osuudet ja osakkeet
(Kaukolämpölaitos Suomussalmen Energia Oy:ksi)
4 503 730
4 738 815
115
64,43
36,77
22518,65
-4 483 730
-1175,43
255 085
Ta-määräraha
6 000
Kustannukset
6 000
11 000
10 000
20 000
19 000
8 247
9 437
17 451
19 034
0
66 000
0
60 169
TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ
(sis. vesihuoltolaitoksen) Menot
Tulot
Netto
4 180 000
115 000
4 065 000
2 472 640
122 591
2 350 049
59,15
106,60
57,81
1 714 951
Talonrakennus yhteensä 18832000000, menot
Tulot
Netto
2 900 000
75 000
2 825 000
1 619 771
122 591
1 497 180
55,85
163,45
53,00
1 280 229
-47 591
1 327 820
Kulut
Talonrakennus
2 820 000
56,91
1 215 251
Perusopetus: koulut
Kianta-Opisto: Alvarin opetustilan kalusteet, pihan
opastustaulu
Atk-hankinnat: perusopetuksen ja muut atk-hankinnat
Lukion koulutus (sähköistyvä yo-koe)
Musiikkiopisto: flyygeli
Tulot
Netto
KAO, Siikaranta, asuntoloiden kunnostukset
Taivalalasen koulun peruskorjaus
Pitämän päiväkodin aita
Vanhusten hoitokoti
Terveyskeskus
Raatteen Portin laajennus
Liikuntahallin peruskorjaus
Nuorten työpajan kunnostus
Kolarikorjaamo, Siikaranta
Kesäteatteri
60 000
20 000
10 000
2 500 000
30 000
150 000
1 604 749
% Poikkeama
91,16
0
5 831
48 186
392
9 451
1 033 616
41 725
311 459
23
19 742
140 156
50 000
Asuntojen kunnostus, 1883250000
Voimakatu 1 E
60 000
6 331
6 331
10,55
53 669
Energiansäästöinvestoinnit, 1883280000
20 000
0
0
0,00
20 000
0
8 691
8 691
#JAKO/0!
-8 691
75 000
75 000
122 591
122 591
0,00
-47 591
JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS yhteensä 18851
Tulot
Netto
850 000
0
850 000
604 341
0
604 341
71,10
71,10
245 659
0
245 659
Kaavateiden rakentaminen, 1885100000
Pienkohteet
Päällystyksien korjaus
600 000
544 025
13 963
136 801
236,31
55 975
Kiinteistöjen pihat, 1883290000
Tähtelän kevyen liikenteen väylä
Tuotot
Raatteen Portti, rakentaminen
116
Ta-määräraha
Kustannukset
23 469
1 838
280 289
54 542
14 889
18 233
Tievalaistuksen rakentaminen, 188530000
-peruskorjaukset ja täydennykset
20 000
34 568
34 568
172,84
-14 568
Puistot, torit, leikkikentät, 1885400000, menot
Tulot
Netto
Puistot, torit, leikkikentät
Mannilanpuisto
50 000
11 297
0
11 297
2 640
8 657
22,59
38 703
Vesirakenteet, 1885500000
Harakanrannan venelaiturit
Matonpesupaikka
20 000
14 260
4 370
9 890
71,30
5 740
Liikuntapaikat, 1885700000
Tulot
Netto
160 000
40 000
120 000
191
0,12
159 809
40 000
119 809
Jalonuoman kevyen liikenteen väylä
Rantakadun rakentaminen ja päällystäminen
Hakalantien rakentaminen ja päällystäminen
Ruokapuiston tie
Hirvikadun linja-autopysäkki
Kalliokatu (kevyen liikenteen väylä)
50 000
Ruukinkankaan urheilukentän pinnoitus
% Poikkeama
191
191
IRTAIMISTO, 1884310000
Kuorma-auto
Kalusto, siivouspalvelut
Kalusto, ruokapalvelut
Tuotot
130 000
100 000
12 000
150 930
108 630
19 535
18 000
22 765
-20 930
0
LIIKELAITOKSET
Kaukolämpölaitos, 1886100000
Kaukolämpölaitos
Lämpölaitosten saneeraus
100 000
Tulot
Nettomenot
31 351
30 027
1 324
31,35
68 649
0
31 351
31,35
68 649
ERIYTETTY VESIHUOLTOLAITOS, 18871
200 000
66 248
33,12
133 752
Vesilaitos, 1887100000
Vesilaitos
Tonttiliittymät ja pienkohteet
Verkostojen peruskorjaus
Haverisen vesilaitoksen peruskorjaus
100 000
24 492
87
4 214
20 012
179
24,49
75 508
50 000
50 000
Tulot
0
0
Tulot yhteensä
Nettomenot vesilaitos
0
100 000
0
24 492
24,49
0
75 508
Viemärilaitos, 1887210000
Rakentaminen
Tonttiliittymät ja pienkohteet
Verkostojen saneeraus
Pitämän jätevesipuhdistamon peruskorjaus
100 000
41 756
41,76
58 244
50 000
50 000
69
41 633
54
117
Tulot:
Ta-määräraha
0
Nettomenot
Investoinnit yhteensä
Investointitulot
INVESTOINNIT NETTO
118
Kustannukset
% Poikkeama
0
0
0
100 000
41 756
58 244
6 683 000
584 000
6 099 000
7 655 475
5 121 534
2 533 941
114,55
876,97
41,55
-972 475
-4 537 534
3 565 059
7.4. Rahoitusosan toteutumisvertailu
1000 €
Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta
Tulorahoitus
Vuosikate
Satunnaiset erät
Korjauserät
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit*
Rahoitusosuudet investointeihin
Käyttöomaisuuden myyntitulot
Varsinaisen toiminnan ja investointien
nettokassavirta
Rahoitustoiminna kassavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys**
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Pitkäaikaisen saamisten muutos
Lyhytaikaisen saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
Rahoitustoiminnan nettokassavirta
Kassavarojen muutos
Kassavarojen muutos
Kassavarat 31.12.
Kassavarat 1. 1
muutos
119
Talousarvio
Toteutuma
Poikkeama
2 201
0
4 924
2 504
53
2 723
2 504
53
-6 683
584
-7 658
183
2 392
-975
-401
2 392
-3 898
2 398
6 296
0
0
0
0
0
0
5 000
-1 666
0
3 000
-1 483
0
0
-2 000
183
0
0
0
0
0
0
0
3 334
-1
0
-809
4
505
1 216
-1
0
-809
4
505
-2 118
-564
3 614
4 178
11 000
8 000
3 000
13 337
9 723
3 614
7.5. Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien määrärahojen toteutumisesta
Valtuuston hyväksymä sitovuustaso toimielin (tummennettu)
2014
Määrärahat
sito- T alousarvio
vuus
KÄYTTÖ TALO USO SA
1810 Keskusvaalilautakunta
1811 Tarkastuslautakunta
1812 Kunnanvaltuusto
18130 Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
T yöllisyyden hoitaminen
Elinkeinopalvelut
Projektit
1818 Maakunnalline n yhteistoiminta
1819 Sosiaali- ja terveys
18400 Sivistyslautakunta
Sivistyspalvelut+projektit
Varhaiskasvatus
Perusopetus
Koulul.iltapäivätoiminta
T oisen asteen koulutus
Vapaa sivistystyö
Kulttuuripalvelut
Nuorisotoimi
Liikuntapalvelut
Kirjastopalvelut
Kainuun Musiikkiopisto
1850 Teknine n lautakunta
T ekninen hallinto ja projektit
Ympäristötekniikka
T ilapalvelut
Liiketoiminta
Ruoka- ja siivouspalvelut
Palo- ja pelastustoimi
1860 Ympäristölautakunta
Hallinto
Rakentamisen ohjaus ja valvonta
Ympäristönsuojelu
Asuminen
1090 Eriytetty ve sihuoltolaitos
KÄYTTÖ TALO US YHTEENSÄ
N
N
N
N
N
N
N
N
E
E
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
1880 INVESTO INTIO SA
Kunnanhallitus
Kiinteä omaisuus
T alonrakennus/T ilojen hankkiminen
N
N
N
N
5
3
1
38
15
2
7
1
1
12
1
3
2
3
73
22
20
31
732
277
316
704
433
277
680
764
146
790
998
100
297
746
149
591
250
589
103
351
708
882
723
144
095
796
306
23
110
110
61
666
853
172
750
500
965
747
746
612
861
000
000
884
655
366
262
984
493
901
332
582
706
552
050
534
848
263
094
825
594
910
124
620
372
273
859
381
311
2 437 000
570 000
1 650 000
T oteuma
779
858
770
452
061
602
005
785
126
134
106
791
144
409
101
815
606
471
912
300
535
022
848
868
923
393
336
929
398
532
411
899
679
543
385
989
4 394
-108
-1 270
186 513
-67 313
63 144
48 607
142 076
874
1 775 866
-340 221
864
95 222
-249 146
3 883
-180 322
-2 704
-7 139
-10 330
-594
10 017
28
348 686
158 980
288 340
-69 300
-129 511
50 665
49 512
2 592
3 209
10 473
-15 406
4 316
24 996
2 002 321
5 122 666
520 498
0
-2 685 666
49 502
1 650 000
5
3
1
36
16
2
8
1
1
12
1
3
2
3
71
17
20
32
546
345
253
656
291
276
904
105
145
695
247
97
477
749
156
601
251
579
103
002
549
593
792
274
044
747
303
20
99
125
57
641
850
Tuloarviot
T alousarvio
Poikkeama
120
14 500
0
0
804 830
73 800
509 750
27 200
194 080
0
0
494 340
1 400
273 000
262 500
22 000
62 700
123 300
5 900
295 000
435 540
11 000
2 000
647 122
165 500
577 630
651 862
093 450
158 680
T oteuma
14 540
0
301
608
002
023
669
0
0
1
1 943 878
192 958
313 039
358 769
24 561
110 364
177 276
11 016
289 419
444 115
20 457
1 906
12
12 216 543
216 501
388 027
5
5 647 954
3
2 842 559
3
3 121 502
0
122 000
163 454
0
0
60 000
79 274
12 000
39 186
50 000
44 994
1 059 580
1 107 350
16 142 372
16 226 066
valtuuston sitovuustasolla
valtuuston sitovuustasolla
469 000
0
375 000
780
147
459
17
156
4 998 943
199 566
0
Poikkeama
Ne tto
T alousarvio
-40
7
0
20
0
31
24 529
4 928
-73 808
3 203
50 748
806
10 177
677
37 411
239
0
277
0 38 680
-449 538 14 270
-191 558
145
-40 039
2 517
-96 269
7 735
-2 561
78
-47 664
1 234
-53 976
623
-5 116
143
5 581
296
-8 575
815
-9 457
578
94
101
430 579
-295
-51 001
543
189 603
1 304
3 908 -1 928
250 891
-948
37 178
-63
0
796
-41 454
184
0
23
-19 274
50
-27 186
98
5 006
11
-47 770
-393
-83 694 57 710
ylitys yhteensä (sote
ylitys pl. Sote
-4 529 943
-199 566
375 000
T oteuma
Poikkeama
672
3 239
4 434
750
20 858
-108
500
32 770
-1 270
135
4 766 150
161 984
947
3 197 452
6 495
996
794 600
12 396
412
638 982
38 430
781
135 116
104 665
000
276 126
874
000 36 904 134
1 775 866
544 14 161 227
109 317
255
-47 167
192 422
366
2 382 105
135 261
762
7 888 640
-152 877
984
72 540
6 444
793
1 367 451
-132 658
601
572 330
51 272
432
145 456
-2 023
582
312 494
-15 911
166
807 185
7 981
552
559 078
19 474
050
101 116
-66
588
-213 695
-81 893
348
333 367
209 981
633
1 205 896
98 737
768 -1 855 560
-73 208
625
-568 223
-380 402
086
-76 573
13 487
910
747 398
49 512
124
140 078
44 046
620
20 411
3 209
372
20 626
29 747
273
86 493
11 780
859
12 549
-690
199
-465 965
72 766
939 55 624 923
2 086 015
ohje ellise sti sitova) -83 270
-83 270
1 968 000
570 000
1 275 000
123 723
320 932
0
Poikkeama %
ylitys -
57,79
-0,52
-4,03
3,29
0,20
1,54
5,67
43,65
0,32
4,59
0,77
132,47
5,37
-1,98
8,16
-10,74
8,22
-1,41
-5,36
0,98
3,37
-0,07
-27,71
38,65
7,57
3,80
40,10
21,38
6,21
23,92
13,59
59,05
11,99
-5,82
18,51
3,61
-0,14
-0,14
ylitys 1 844 277
93,71
249 068
43,70
1 275 000
100,00
2014
T ietohallinto,irtaimisto
Aineeton käyttöomaisuus
Määrärahat
sito- T alousarvio
vuus
N
N
Sivistyslautakunta
AT K-hankinnat
Perusopetus, koulut
Musiikkiopisto: flyygeli
Kianta-Opisto: Alvarin opetustilan kalusteet
Lukion kalusto, sähköistyvä yo-koe
N
N
N
N
N
N
Te knine n lautakunta(sis.ve si-ja vie märil)
T alonrakennus*)
Kaavateiden rakentaminen*)
T ievalaistuksen rakentaminen*)
Puistot, torit, leikkikentät
Vesirakenteet*)
Liikuntapaikat
T eknisen toimen irtaimisto*)
Kaukolämpölaitos*)
Vesilaitos*)
Viemärilaitos*)
INVESTO INNIT YHTEENSÄ
Lue tte lo rake nnuskohte ista Inve stointiosan
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
N
T oteuma
197 000
20 000
66
10
6
19
11
20
000
000
000
000
000
000
4 180 000
2 900 000
600 000
20 000
50 000
20 000
160 000
130 000
100 000
100 000
100 000
6 683 000
tote utumisve rtailussa.
Tuloarviot
T alousarvio
Poikkeama
98 438
4 503 730
T oteuma
Poikkeama
98 562
-4 483 730
94 000
0
60 562
4 738 815
33 438
-4 738 815
169
437
000
034
247
451
5 831
563
0
-34
2 753
2 549
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2 472 641
1 619 771
544 025
34 568
11 297
14 260
191
150 930
31 351
24 492
41 756
7 655 476
1 707 359
1 280 229
55 975
-14 568
38 703
5 740
159 809
-20 930
68 649
75 508
58 244
-972 476
115 000
75 000
0
0
0
0
40 000
0
0
0
0
584 000
122 591
122 591
0
0
0
0
0
0
0
0
0
5 121 534
-7 591
-47 591
0
0
0
0
40 000
0
0
0
0
-4 537 534
60
9
6
19
8
17
0
0
0
0
Ne tto
T alousarvio
T oteuma
103 000
20 000
66
10
6
19
11
20
Poikkeama
37 876
-235 085
000
000
000
000
000
000
65 124
255 085
63,23
1275,43
169
437
000
034
247
451
5 831
563
0
-34
2 753
2 549
8,83
5,63
0,00
-0,18
25,03
-12,75
2 350 050
1 497 180
544 025
34 568
11 297
14 260
191
150 930
31 351
24 492
41 756
2 533 942
1 714 950
1 327 820
55 975
-14 568
38 703
5 740
119 809
-20 930
68 649
75 508
58 244
3 565 058
42,19
47,00
-9,33
-72,84
77,41
28,70
99,84
-16,10
68,65
75,51
58,24
58,45
60
9
6
19
8
17
4 065 000
2 825 000
600 000
20 000
50 000
20 000
120 000
130 000
100 000
100 000
100 000
6 099 000
Poikkeama %
ylitys -
Tulo me rkitty tässä osiossa
TULO SLASKELMAO SA
Verotulot
Valtionosuudet
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
TULO SLASKELMAO SA YHTEENSÄ
RAHO ITUSO SA
Satunnaiset erät
Antolainojen vähennys
Antolainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Lyh.aikaisten lainojen vähennys
Lyh.aikaisten lainojen lisäys
Oman pääoman muutos
Muut maksuvalmiuden muutokset
RAHO ITUSO SA YHTEENSÄ
YHTEENSÄ KAIKKI
Sitovuus N = Ne tto, B = Brutto, E = Ei sitova
alitus B
B
B
E
B
E
E
B
B
B
B
E
E
E
E
E
276 000
43 200
319 200
172 817
24 568
197 385
0
-1 666 000
0
0
0
0
-1 483 393
0
0
0
0
-1 666 000
79 189 511
0
0
-1 483 393
78 220 457
103 183
18 632
121 815
0
0
0
-182 607
0
0
0
0
0
-182 607
969 053
121
26 742 000
33 375 000
6 500
107 900
26 928 991
33 527 878
32 007
257 809
-186
-152
-25
-149
991 -26 742 000 -26 928
878 -33 375 000 -33 527
507
-6 500
-32
909
-107 900
-257
0
276 000
172
0
43 200
24
-515 285 -59 912 200 -60 549
60 231 400
60 746 685
0
0
0
5 000 000
0
3 000 000
0
2 000
5 000 000
81 957 772
302 133
3 302 133
85 396 417
-302
1 697
-3 438
0
0
0
0
000
0
0
0
133
867
645
-1 666
-5 000
-6 666
-2 768
0
0
0
000
000
0
0
0
0
000
261
-1 483
-3 000
-302
-4 785
-7 175
991
878
007
809
817
568
300
0
0
0
393
000
0
0
0
133
526
960
186
152
25
149
103
18
637
-182
-2 000
302
-1 880
-4 407
991
878
507
909
183
632
100
0
0
0
607
000
0
0
0
133
474
699
0,70
0,46
392,41
138,93
37,39
43,13
-10,96
-40,00
-28,21
8. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT
8.1. Kunnan tuloslaskelma
Ulkoiset
1.1-31.12.2014
Toimintatuotot
Myyntitulot
Maksut
Tuet ja avustukset
Muut toimintatuotot
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Palveluiden ostot
Aineet , tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintakulut
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Arvonlisäveron takaisinperintä
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
5 228 353,26
762 544,74
988 675,12
4 077 263,44
1.1-31.12.2013
11 056 836,56
4 975 049,10
690 830,10
1 342 455,59
4 238 302,44
11 246 637,23
-11 561 914,21
-11 657 501,77
-4 320 094,71
-4 212 398,44
-576 102,83
-597 354,41
-43 881 404,38
-43 300 511,57
-4 298 211,92
-4 687 889,54
-1 057 392,01
-1 214 379,68
-986 639,68 -66 681 759,74
-707 113,70 -66 377 149,11
-55 624 923,18
-55 130 511,88
26 928 990,71
25 946 123,11
33 527 878,00
33 021 538,00
0,00
0,00
Poistot pitkävaikutteisista menoista
Satunnaiset tuotot ja kulut
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Varausten lisäys- tai vähennys +
Rahastojen lisäysRahastojen vähennys +
Tilikauden ali- /ylijäämä
32 006,71
257 809,35
-172 817,12
-24 567,86
4 924 376,61
23 959,45
997 163,64
-147 162,50
-109 262,59
4 601 847,23
-3 622 520,20
-4 060 997,95
2 503 870,56
3 805 726,97
0,00
-3 701,40
5 588,72
3 807 614,29
122
540 849,28
0,00
-5 416,71
5 471,31
540 903,88
8.2. Kunnan rahoituslaskelma
1.1.-31.12.2014
Varsinaisen toiminnan ja
investointien kassavirta
Tulorahoitus
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Rahoitusosuudet investointeihin
Käyttöomaisuuden myyntitulot
Varsinaisen toiminnan ja
investointien nettokassavirta
Rahoitustoiminnan kassavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien
muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Pitkäaikaisten saamisten muutos
Lyhytaikaisten saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
Rahoitustoiminnan nettokassavirta
4 924 376,61
2 503 870,56
52 893,36
-7 657 508,24
183 152,69
2 392 344,59
7 481 140,53
4 601 847,23
0,00
-278 529,60
4 323 317,63
-5 082 010,96
-5 802 151,05
510 075,53
425 630,21
-4 866 445,31
2 399 129,57
0,00
0,00
3 000 000,00
-1 483 392,89
0,00
0,00
-1 135,00
0,00
-809 390,42
3 779,26
504 613,54
Kassavarojen muutos
Kassavarojen muutos
Kassavarat 31.12.
Kassavarat 1. 1
1.1.-31.12.2013
13 336 489,90
-9 722 885,84
123
-543 127,68
0,00
0,00
0,00
0,00
1 516 607,11
1 000 000,00
-1 256 235,96
0,00
0,00
-256 235,96
-302 132,62
1 214 474,49
-3 105,71
0,00
-34 698,73
-738 814,55
-1 664 075,15
-2 440 694,14
-2 696 930,10
3 613 604,06
-3 240 057,78
9 722 885,84
3 613 604,06 -12 962 943,62
-3 240 057,78
8.3. Kunnan tase
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
2014
2013
58 204 051,32 56 797 453,92
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Kiinteistöjen liittymismaksut
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
47 948 862,79 51 000 441,24
6 295 227,97 6 096 592,18
95 561,32
95 561,32
31 497 886,66 34 056 736,97
8 412 413,97 10 100 817,46
571 013,72
585 366,43
0,00
0,00
1 076 759,15
65 366,88
Sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjasaamiset
Lainasaamiset
Muut sijoitukset
10 188 370,08
9 305 527,80
0,00
882 842,28
0,00
5 684 640,16
4 801 797,88
0,00
882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
20 151,78
46 666,67
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Muut toimeksiantojen varat
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Ennakkomaksut
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
42 372,52
70 000,00
18 342 271,64 13 923 056,42
0,00
5 005 781,74
1 544 491,40
658 860,60
885 630,80
0,00
0,00
3 461 290,34
1 087 096,23
0,00
404 956,65
1 969 237,46
8 934 580,84
0,00
4 200 170,58
735 100,98
592 750,18
142 350,80
0,00
0,00
3 465 069,60
1 338 599,96
12 000,00
1 007 193,95
1 107 275,69
5 784 484,12
8 934 580,84
5 784 484,12
4 401 909,06 3 938 401,72
76 546 322,96 70 720 510,34
124
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Liittymismaksurahasto
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
Tilikauden yli-/alijäämä
2014
2013
59 091 559,77 55 285 832,80
37 223 659,06 37 223 659,06
0,00
0,00
1 077 008,21 1 077 008,21
4 322 170,90 4 324 058,22
12 661 107,31 12 120 203,43
3 807 614,29
540 903,88
POISTOERO
JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
0,00
0,00
0,00
0,00
PAKOLLISET VARAUKSET
0,00
0,00
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
0,00
0,00
31 519,14
0,00
31 519,14
32 654,14
0,00
32 654,14
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
17 423 244,05 15 402 023,40
12 090 834,61 10 547 214,05
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
10 437 746,00
949 913,93
8 663 594,00
1 006 845,51
703 174,68
876 774,54
5 332 409,44
0,00
1 009 182,00
814,28
0,00
114 646,79
1 591 234,78
277 751,73
2 338 779,86
4 854 809,35
0,00
1 159 182,00
51 427,59
0,00
97 160,49
1 383 277,82
263 923,16
1 899 838,29
76 546 322,96 70 720 510,34
125
8.4. Konsernin tuloslaskelma
Tilikausi
1.1.-31.12.2014
Toimintatuotot
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta)
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tilikauden yli- ja alipariarvot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät +/Tilikauden tulos
Tilinpäätössiirrot
Vähemmistöosuudet
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
-5 197 291,02
0,00
0,00
126
Tilikausi
1.1.-31.12.2013
50 725 399,01
-104 528 633,79
0,00
-53 803 234,78
26 866 235,79
33 527 878,00
49 461 495,32
-102 355 757,04
0,00
-52 894 261,72
25 886 728,20
33 021 538,00
48 494,93
288 008,56
-339 009,81
-53 497,25
6 534 875,44
32 030,63
1 018 212,46
-337 265,99
-150 095,18
6 576 886,40
-5 197 291,02
0,00
1 337 584,42
-331 487,68
0,00
1 006 096,74
-5 411 938,45
0,00
0,00
-5 411 938,45
1 164 947,95
-288 632,97
0,00
876 314,98
8.5. Konsernin rahoituslaskelma
2014
2013
Vuosikate
6 534 875,46
6 576 886,40
Satunnaiset erät
2 503 870,56
Toiminnan rahavirta
Tulorahoituksen korjauserät
130 229,27
-183 278,01
9 168 975,29
6 393 608,39
-8 748 810,92
-7 221 035,01
307 182,75
516 395,74
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
2 392 344,59
460 194,16
-6 049 283,58
-6 244 445,11
3 119 691,71
149 163,28
-1 387,41
0,00
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
0,00
0,00
-1 387,41
0,00
3 124 030,06
1 000 000,00
-2 366 278,09
-2 185 812,91
-4 742,92
26 055,08
753 009,05
-1 159 757,83
-442 543,47
166 268,66
4 715,96
-2 680,16
5 174,29
-702 504,56
-76 528,68
1 882 634,84
-8 085,08
-13 857,05
0,00
-1 794 443,26
0,00
1 113 878,59
668 268,22
-536 238,14
Rahoituksen rahavirta
1 419 889,86
-1 695 995,97
Rahavarojen muutos
4 539 581,57
-1 546 832,69
16 938 708,65
12 399 127,02
-12 399 127,08
-13 945 959,69
4 539 581,57
-1 546 832,67
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Saamisten muutos kunnalta
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos kunnalta
Korottomien velkojen muutos
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
127
8.6. Konsernin tase
2014
2013
64 262 861,79
650 084,73
172 115,33
65 707 516,14
604 445,71
162 418,96
477 969,40
442 026,75
63 154 569,53
6 794 249,03
42 849 551,82
10 822 515,18
1 264 387,71
6 930,07
64 648 646,44
6 567 874,59
45 046 106,95
11 105 989,18
1 228 586,72
8 191,63
1 416 935,72
691 897,37
Sijoitukset
Osakkuusyhteisöosuudet
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjasaamiset
Lainasaamiset
Muut sijoitukset
458 207,53
8 884,58
154 331,03
0,00
294 991,92
454 423,99
6 488,45
154 331,03
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
Muut toimeksiantojen varat
697 053,69
49 124,99
17 195,14
630 733,56
984 279,88
46 679,62
17 269,00
920 331,26
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
24 193 623,58
195 811,06
6 309 103,90
1 400 760,34
658 867,60
715 586,46
26 306,28
0,00
4 908 343,56
1 970 780,78
14 663,30
489 763,66
2 433 135,82
8 934 580,84
18 303 867,83
193 130,90
5 711 609,94
600 528,67
616 394,70
-42 172,31
26 306,28
0,00
5 111 081,27
2 331 026,36
12 000,00
1 081 893,61
1 686 161,30
5 784 484,12
8 934 580,84
5 784 484,12
8 754 127,78
6 614 642,87
VASTAAVAA YHTEENSÄ
89 153 539,06
84 995 663,85
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Konserniliikearvo
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
128
293 604,51
2014
2013
50 900 841,31
37 223 659,06
50 340 459,93
37 261 775,91
1 077 048,36
4 887 053,27
6 706 983,88
1 006 096,74
1 077 045,45
3 460 023,80
7 665 299,79
876 314,98
230 608,45
230 608,45
2 368 757,08
40 167,68
2 328 589,40
2 034 097,46
47 051,06
1 987 046,40
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
531 640,61
454 304,70
531 640,61
454 304,70
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
755 989,06
652 213,25
70 896,31
32 879,50
1 038 499,31
936 451,88
69 214,37
32 833,06
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
34 365 702,55
20 161 738,60
30 897 694,00
18 441 888,14
12 278 827,69
6 332 031,19
2 423 008,53
10 681 510,87
7 020 982,77
1 673 008,53
-872 128,81
-933 614,03
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
14 203 963,95
12 455 805,86
2 080 756,97
32 952,34
2 185 499,80
83 565,65
131 816,47
4 001 026,39
336 165,65
7 621 246,13
116 406,63
3 614 017,91
319 753,97
6 136 561,90
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
89 153 539,06
84 995 663,85
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Osuus kuntayht. oman pääoman lisäyksestä
Liittymismaksurahasto
Arvonkorotusrahasto
Muu oma pääoma
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
Tilikauden yli-/alijäämä
VÄHEMMISTÖOSUUDET
KONSERNIRESERVI
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET
VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
129
8.7. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma
VESIHUOLTOLAITOS
TULOSLASKELMA
Sisältää sisäiset erät
01.01.-31.12.2014
Liikevaihto
Varastojen lisäys+ tai vähennys Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varastojen lisäys+ vähennysPalvelujen ostot
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henk.sivukulut
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
Liikeyli-/alijäämä
01.01.-31.12.2013
1 107 349,61
0,0
0,0
0,00
1 107 349,61
-224 409,89
0,0
-224 409,89
-230 345,01
-141 843,13
1 007 038,75
0,0
0,0
3 176,45
1 010 215,20
-225 136,54
0,0
-159 356,78
-37 894,63
-6 892,08
-186 629,84
-50 041,26
-8 091,63
-217 489,67
-399 780,05
0,0
-399 780,05
-337 191,41
0,0
-337 191,41
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Korvaus jäännöspääomasta*)
Muut rahoituskulut
Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä
Satunnaiset tuotot ja -kulut
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Yli-/alijäämä ennen varauksia
Poistoeron lisäys - tai vähennys +
Varausten lisäys- tai vähennys +
Tilikauden yli-/alijäämä
66 184,82
-43 209,95
0,0
0,0
0,0
-149 916,34
0,0
0,0
0,0
-124 033,80
-83 731,52
-167 243,75
-83 731,52
-167 243,75
-83 731,52
-167 243,75
*Korvaus jäännöspääomasta=talousarviovuotta edeltävän vuoden 12 kk:n EB 30.6 + 3 %.
Vuosi
Ed.tp:n jäännöspääoma
Korko (12 kk:n Eb 30.6. + 3 %)
Jäännöspo:n korko
-225 136,54
-273 607,53
2014
4 250 534,06
3,527
149 916,34
130
2013
3 860 373,58
3,213
124 033,80
8.8. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen rahoituslaskelma
VESIHUOLTOLAITOS
RAHOITUSLASKELMA 2014
Tulorahoitus
Liikeyli-/alijäämä
Poistot ja arvonalentumiset
Rahoitustuotot ja -kulut
Satunnaiset erät
Muut tulorahoituksen korjauserät
Sisäiset tuotot
Sisäiset kulut
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Käyttöomaisuuden myyntitulot
Sisäiset katteet
Tulorahoitus ja investoinnit, netto
Rahoitustoiminta
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Pitkäaikaisten saamisten muutos
Lyhytaikaisten saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
Rahoitustoiminta netto
31.12.2014
66 184,82
399 780,05
-149 916,34
-155 749,70
19 737,78
0,00
0,00
0,00
Vaikutus kunnan kassavaroihin
131
31.12.2013
-43 209,95
337 191,41
-124 033,80
180 036,61
-130 420,08
23 675,79
63 203,37
66 248,38
0,00
0,00
-684 938,67
0,00
0,00
246 284,99
-621 735,30
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-6 567,29
17 616,27
11 048,98
20 092,49
39 339,45
59 431,94
257 333,97
-562 303,36
8.9. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tase
VESIHUOLTOLAITOS
2014
2013
4 401 843,07
4 735 374,74
4 401 843,07
0,00
1 415 777,59
2 986 065,48
0,00
4 735 374,74
0,00
1 572 703,60
3 162 671,14
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
48 192,60
54 759,89
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
48 192,60
54 759,89
48 192,60
48 192,60
54 759,89
54 759,89
4 450 035,67
4 790 134,63
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
Sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjasaamiset
Lainasaamiset
Muut sijoitukset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
132
2014
2013
3 725 575,08
3 809 306,60
4 083 290,31
4 250 534,06
-83 731,52
-167 243,75
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0
0
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat/liittymismaksut
Siirtovelat
724 460,59
703 174,68
706 844,32
665 405,99
0,00
0,00
703 174,68
665 405,99
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
21 285,91
41 438,33
0,00
0,00
21 285,91
41 438,33
4 450 035,67
4 790 134,63
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Jäännöspääoma
Liittymismaksurahasto
Arvonkorotusrahasto
Tilikauden yli-/alijäämä
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
133
9. LIITETIEDOT
9.1. Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
9.1.1. Arvostus – ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät
Käyttöomaisuus
Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla.
Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman perusteet kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.9.1996. Kunnanvaltuusto on täydentänyt poistosuunnitelmaa 9.11.2010 § 43 ja 13.11.2012 § 42. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty taseen vastaavien liitetietojen yhteydessä, kohdassa käyttöomaisuus.
Sijoitukset
Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseessa hankintamenoon. Arvostuksen perusteena on ollut hyödykkeen todennäköisesti kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa. Pysyvien vastaavien sijoitusluontoiset erät (pitkäaikaiset lainasaamiset) on merkitty taseeseen hankintamenoon.
Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus on merkitty hankintamenoon.
Rahoitusomaisuus
Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon. Rahoitusomaisuusarvopaperit on merkitty taseeseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan.
9.1.2. Tuloksen ja taseen vertailukelpoisuus
Vuoden 2014 lopussa kaukolämpölaitosliiketoiminta yhtiöitettiin ja Suomussalmen Energia Oy aloitti toimintansa, joten vuoden 2014 tilinpäätös ei ole kaikilta osin vertailukelpoinen edellisen vuoden kanssa.
9.1.3. Aikaisempiin tilikausiin kohdistuvat tuotot ja kulut sekä virheiden korjaukset
Tilikauteen kohdistuviin tuottoihin ja kuluihin ei ole muutoksia.
134
9.2. Tuloslaskelman liitetiedot
9.2.1. Kunnan toimintatuotot tehtäväalueittain
Kunnan toimintatuotot (eivät sisällä sisäistä laskutusta)
Myyntituotot, maksutuotot, tuet ja avustukset sekä muut tuotot yhteensä.
2014
Keskusvaalilautakunta
Tarkastuslautakunta
Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus
Maakunnallinen yhteistoiminta/Kainuun liitto
Sosiaali- ja terveystoimi, Kainuun sote -kuntayhtymä
Sivistyslautakunta
Tekninen hallinto
Ruoka- ja siivouspalvelut
Ympäristötekniikka
Tilapalvelut
Liiketoiminta
Palo- ja pelastustoimi
Ympäristölautakunta
Eriytetty vesihuolto
Yhteensä
2013
14 540,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
770 098,14 1 144 320,63
0,00
0,00
0,00
0,00
1 815 700,77 1 721 737,77
157 347,79
77 285,08
1 617 489,16 1 493 743,72
368 445,54
411 078,64
3 435 116,10 3 553 501,26
1 763 045,12 1 816 276,34
0,00
0,00
163 454,03
148 898,67
951 599,91
879 795,12
11 056 836,56 11 246 637,23
Liiketoiminnan tuotot
Muun liiketoiminnan sisäiset myyntitulot
Muun liiketoiminnan ulkoiset myyntitulot
Vesilaitos, sisäiset myyntituotot
Vesilaitos, ulkoiset myyntituotot
948 876,77
1 736 074,17
155 749,70
951 599,91
908 206,00
1 778 461,01
127 243,63
879 795,12
Kokonaismyyntituotot
3 792 300,55
3 693 705,76
Muun liiketoiminnan muut sisäiset tuotot
Muun liiketoiminnan muut ulkoiset tuotot
Vesilaitos, muut sisäiset tuotot
Vesilaitos, muut ulkoiset tuotot
130 637,25
25 620,95
0,00
0,00
132 667,41
37 715,33
3 176,45
0,00
Muut tuotot yhteensä
156 258,20
173 559,19
3 948 558,75
3 867 264,95
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
135
9.2.2. Verotulojen erittely
Verotulojen erittely
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten jälkeen Toteuma
Poikkeama
Verotulot 2014
Kunnan tulovero
Osuus yhteisöveron tuotosta
Kiinteistövero
Muut verotulot
Verotulot yhteensä
Vuosi
Tuloveroprosentti
2005
18,5
2006
19
2007
19
2008
19
2009
19
2010
19,5
2011
19,5
2012
19,5
2013
19,5
2014
20,5
*arvio
verovuosi
21 870 000,00
2 461 000,00
2 411 000,00
0,00
26 742 000,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Verotettava tulo, milj. euroa
94 337
96 748
102 248
105 627
102 786
102 684
104 539
105 471
107 241
107 935*
21 870 000,00 21 813 727,95
2 461 000,00 2 635 835,97
2 411 000,00 2 479 426,79
0,00
0,00
26 742 000,00 26 928 990,71
56 272,05
-174 835,97
-68 426,79
0,00
-186 990,71
Muutos
0,78 %
2,56 %
5,68 %
3,30 %
-2,70 %
-0,10 %
1,81 %
0,89 %
1,68 %
0,65 %
9.2.3. Valtionosuuksien erittely
Valtionosuuksien erittely
Alkuperäinen
talousarvio
Laskennalliset valtionosuudet 2014
Yleinen valtionosuus
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus
Järjestelmämuutoksen tasaus
Opetus - ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet
Harkinnanvarainen rahoitusavustuksen korotus
Valtionosuudet yhteensä
Talousarviomuutokset
0,00
28 936 000,00
5 474 000,00
228 000,00
-1 263 000,00
0,00
33 375 000,00
Talousarvio
muutosten
jälkeen
0,00 28 936 000,00 29 017 672,00
0,00 5 474 000,00 5 675 732,00
0,00
228 000,00
0,00
0,00 -1 263 000,00 -1 165 526,00
0,00
0,00
0,00
0,00 33 375 000,00 33 527 878,00
9.2.4. Satunnaiset tuotot
2014
2 503 870,56
Kaukolämpölaitosliiketoiminnan yhtiöittämisestä saadut satunnaiset tuotot.
2013
0
9.2.5. Satunnaiset kulut
2014
0
136
Toteuma
2013
0
9.2.6. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista
Käyttöomaisuus
Käyttöomaisuuden poistojen määrittämisessä on käytetty ennalta laadittua poistosuunnitelmaa.
Poistosuunnitelmaan poistoajat on arvioitu taloudellisen pitoajan mukaan.
Poistot lasketaan hankintamenosta tasapoistoina. Arvioidut poistoajat ja
niitä vastaavat poistomenetelmät ovat:
Poistoperusteet hyväksytty KV 23.9.1996 § 49 ja täydennetty KV 9.11.2010* ja 13.11.2012**
Poistomenetelmä
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Tasapoisto
3 vuotta
Muut pitkävaikutteiset menot
Perustamis- ja järjestelymenot
Tutkimus- ja kehittämismenot
Konserniliikearvo
Liikearvo
Atk-ohjelmistot
* Vuokrahuoneistojen ja rak. peruskorjaus
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
enintään
Tasapoisto
3 vuotta
3 vuotta
3 vuotta
3 vuotta
5 vuotta
5 vuotta
Aineelliset hyödykkeet
Kom-luokka
Rakennukset ja rakennelmat
111000
111000 Asuinrakennukset
111000
111000 Asuinrakennukset
111500
111500 Hallinto- ja laitosrakennukset
** v. 2012 ja sen jälkeen valm. 20 v.
112000
112000 Tehdas- ja tuotantorakennukset
112300
112300 Muut rakennukset (varasto- ja huoltorak.)
112320
112300 Vapaa-ajan rakennukset
112330
112300 Talousrakennukset
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
30 vuotta
30 vuotta
30 vuotta
20 vuotta
20 vuotta
15-20 vuotta
20 vuotta
15 vuotta
Kiinteät rakenteet ja laitteet
113010
113000
113040
113000
113050
113000
113080
113000
113130
113000
113200
113000
114001
114000
114040
114000
114010
114020
115000
Katujen rakentaminen
Katujen päällystäminen
Puistot ym.virkistysalueet
Urheilualueet, ladut ja pallokentät
Venesatamat
Muut maa- ja vesirakenteet
Ulkovalaistuslaitteet
Kaukolämpöverkko
Vesijohtoverkostot
Viemäriverkostot
Muut kiinteät rakenteet ja laitteet
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
15 vuotta
15 vuotta
15 vuotta
15 vuotta
10 vuotta
15 vuotta
15 vuotta
20 vuotto
30 vuotta
30 vuotta
15 vuotta
Kuljetusvälineet
Sairaala-, terveydenh.- yms. laitteet
Atk-laitteet
Muut kevyet koneet
Muut liikkuvat työkoneet
Muut laitteet ja kalusteet
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
5 vuotta
5 vuotta
3 vuotta
5 vuotta
5 vuotta
3 vuotta
100500 Muut
20 vuotta
3 vuotta
Koneet ja kalusto
117030
117040
117020
117001
117050
116000
117000
117000
117000
117000
117000
137
9.2.7. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta
Liitetietojen erittely
Erittely suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta
Poistonalaiset investoinnit
Rahoitusosuudet
Investointien omahankintameno
Suunnitelman mukaiset poistot
Ero € (inv. omahankintameno - sumupoistot)
Poikkeama %
Jos eroa verrataan suunnitelman mukaisiin poistoihin:
Jos eroa verrataan investointeihin:
Eli sumupoistot ovat investoinneista
TP
2013
5802
510
5292
4061
TP
2014
2943
183
2760
3623
Taloussuunnitelma
2015
2016
6644
5056
415
600
6229
4456
3271
3635
Keskiarvo
2017 2013-2017
2659
4621
250
392
2409
4229
3621
3642
-1231
-23
863
31
-2958
-47
-821
-18
1212
50
-587
-14
-30 %
-23 %
77 %
24 %
31 %
131 %
-90 %
-47 %
53 %
-23 %
-18 %
82 %
33 %
50 %
150 %
-16 %
-14 %
86 %
Investointi- ja poistotason poikkeama johtuu siitä, että investointihankkeet vuonna 2013 ja 2014 ovat suuret
mm. kylpylän peruskorjauksen ja vanhusten hoitokodin rakentamisen osalta. Olennaisena poikkeamana
voidaan pitää 10 %:n tai sitä suurempaa erotusta.
9.2.8. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot
Tuloslaskelman liitetieto
Muut toimintatuotot,
josta käyttöomaisuuden myyntivoitto
Muut toimintakulut,
josta käyttöomaisuuden myyntitappio
2014
4 077 263,44
57 358,03
707 695,31
110 251,39
2013
4 238 302,44
278 574,52
707 113,70
44,92
9.2.9. Rahoitustuotot ja -kulut
Muut rahoitustuotot
Suurimpia yksittäisiä tuloeriä
Osinkotuotot
Viivästyskorot
Verotilitysten korot
Muut rahoitustuotot
Sijoitusten osingot
Peruspääoman korot
Laskutettavat lainapääomat
Arvonpalautus arvopapereista
Perimistuotot
Yhteensä
138
2014
2013
1 878,60
18 659,83
0,00
75 046,18
6 163,86
13 608,33
65 805,59
60 979,90
15 667,06
257 809,35
1 974,20
28 324,63
427,44
661 299,21
6 137,49
24 803,78
64 363,39
190 158,12
19 675,38
997 163,64
Muut rahoituskulut
Viivästyskorot
Muut rahoituskulut
Verotilitysten korotukset
Sijoitusten arvonalentumiset
Sijoitusten myyntitappiot
Perimiskulut
Rahoituksen luottotappiot
Luottokorttiprovisiot
Yhteensä
2014
2 606,26
3 000,00
87,99
0,00
0,00
18 125,72
963,89
-216,00
24 567,86
2013
692,03
34 619,11
2 602,43
42 236,21
5 033,11
23 751,40
328,30
0,00
109 262,59
9.3. Taseen vastaavia koskevat liitetiedot
9.3.1. Kuluksi kirjaamattomat menot ja pääoma-alennukset
--
2014
0,00
2013
0,00
9.3.2. Arvonkorotukset
2014
2013
0,00
1 077 008,21
0,00
1 077 008,21
Rakennusten arvo kirjattu arvonkorotuksena kunnan kirjanpitoon.
Suomussalmi-opiston rakennukset kunnalle 1.1.1997
Arvonkorotuksen purku
Arvonkorotus 31.12.
Karhulanvaaran arvonkorotus purettu vuonna 2009, kunta on palauttanut Opetusministeriölle jäljellä olleen
valtionosuuden.
9.3.3. Aktivoidut korkomenot
2014
0,00
--
139
2013
0,00
9.3.4. Saamiset
Vaihtuvien vastaavien saatavat 31.12.
Tytäryhtiöiltä
2014 Tytäryhtiöiltä
2013
Pitkäaikaiset
Myyntisaamiset
Yrityksiltä (lunastukset)
658 860,60
592 750,18
885 630,80
142 350,80
885 630,80
142 350,80
1 544 491,40
735 100,98
1 087 096,23
0,00
322 479,00
8 561,25
951,82
67 127,66
72 964,58
1 902 109,80
1 338 599,96
12 000,00
914 996,00
10 845,16
0,00
387 852,36
81 352,79
719 423,33
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
3 461 290,34
3 465 069,60
Saamiset yhteensä
5 005 781,74
4 200 170,58
Lainasaamiset
Muilta
Yrityksiltä
Yksityisiltä
Yhteensä
Muut pitkäaikaiset saamiset
Valtionosuudet
Elatustukimaksusaamiset
Muut saamiset
Muut pitkäaikaiset saamiset yhteensä
Pitkäaikaiset saamiset yhteensä
Lyhytaikaiset
Muut lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset muilta
Valtionosuussaatavat investointeihin
Menojen selvittelytili
Elatustukimaksusaamiset
Projektisaamiset
ALV-saamiset verovirastolta
Muut saamiset
9.3.5. Muut lainasaamiset
Muut lainasaamiset
Hankintameno 1.1.2014
Lisäykset tilikauden aikana
Vähennykset tilikauden aikana
Tytäryhtiöiltä
Muilta
sijoitusluont.
saamiset
yhteensä
882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
882 842,28
882 842,28
0,00
882 842,28
Arvonalennukset ja niiden palautukset
Arvonkorotukset
Kirjanpitoarvo 31.12.2014
140
9.3.6. Rahoitusarvopaperit
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Arvo 1.1.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Muutos
2014
erotus*
Muut arvopaperit
Arvo 1.1.
Kirjanpitoarvo 31.12.
5 784 484,12
8 934 580,84
3 150 096,72 erotus*
2013
7 125 593,77
5 784 484,12
-1 341 109,65
2014
2013
erotus
0,00 erotus
0,00
Tytäryhtiöiltä
2014 Tytäryhtiöiltä
2013
9.3.7. Siirtosaamiset
Siirtosaamiset
Muut arvopaperit
Muut siirtosaamiset
Projektisaatavat
Siirtosaamiset yhteensä
141
175 120,26
67 127,66
176 684,12
387 852,36
242 247,92
564 536,48
9.3.8. Tase-eräkohtainen erittely käyttöomaisuudesta
Tiedot pysyvistä vastaavista tase-erittäin
31.12.2014
R a ho it us
o s uude t
P o ist am at o n
Lis äyk s e t
V ähe nnyk s e t
P o is t a mato n
P o ist o
Aineettom at hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
100500 Tietokoneohjelmistot
42 372,52
22 220,74
20 151,78
101000 Muut pitkävaikutteiset menot
70 000,00
23 333,33
46 666,67
Aineelliset hyödykkeet
Maa-ja vesialueet
110000 Maa-ja vesialueet
110200 Kiinteistöjen liittymismaksut
6 096 592,18
210 497,65
11 861,86
6 295 227,97
95 561,32
95 561,32
Rakennukset
111000 Asuinrakennukset
822 917,52
316 330,72
7 795,38
72 486,45
1 058 966,41
111500 Hallinto- ja laitosrakennukset
19 784 463,24
138 916,22
141 203,21
993 726,64
18 788 449,61
112000 Tehdas-ja tuotantorakennukset
915 750,39 1 032 533,85
11 001 776,07
163 786,88
112300 Muut rakennukset
1 370 571,93
311 459,36
112500 Rakennusten arvonkorotukset
1 077 008,21
37738,71
165 518,12
9 217 278,71
122590,74
1 356 183,72
1 077 008,21
Kiinteät rakenteet ja laitteet
113000 Maa-ja vesirakenteet
3 993 543,22
559 692,04
114000 Johtoverkostot ja laitteet
1 042 151,17
64 594,44
114010 Vesijohtoverkostot
1 290 906,35
114020 Viemäriverkostot
1 748 516,30
475 851,80
793019,82
178 439,08
24 312,96
92 210,16
1 223 009,15
41 702,37
138 822,86
1 651 395,81
4 306,60
44 334,62
114030 Vesilaitoksen kiinteät laitteet
48 641,22
114040 Viemärilaitoksen kiint.rak. ja laitteet
68 389,25
53,70
1 908 669,95
13 030,75
30 943,89
108 630,00
14 900,41
554 422,54
189 378,96
245 593,60
115000 Muut kiinteät rakenteet ja laitteet
4 077 383,46
135 286,71
5 684,69
539 079,57
198 833,18
62 758,26
8 694,29
1 175 093,66
Koneet ja kalusto
116000 Kuljetusvälineet
117000 Muut koneet ja kalusto
124 673,48
51 867,66
2 033,41
119000 Ennakkom aksut
2 033,41
0,00
119003 Käytööom aisuuden rahoitusosuuksien selv.
119500 Keskeneräiset hankinnat
65 366,88
1 074 725,74
65 366,88
1 074 725,74
4 503 729,92
120100 Tytäryhteisöosakkeet ja osuudet
Yhteensä, sis. aineettom at hyöd.
446 340,24
51 112 813,76
4 503 729,92
7 722 875,12 2 511 815,82 3 621 309,14
183 152,69 52 519 411,23
Pysyvien vastaavien sijoitukset
Poistamaton
Lisäykset
Vähennykset
hankintameno
Osakkeet ja osuudet
Arvonal. ja
Kirjanpito
korotukset
1.1.
31.12.2014
120300 Kuntayhtymäosuudet
1 823 910,07
120100 Tytäryhteisöosakkeet
2 782 796,53
1 823 910,07
4 503 729,92
7 286 526,45
120500 Osakkuusyhteisöosakkeet
50 670,36
50 670,36
120700 Yhteisyhteisöosakkeet
34 254,56
34 254,56
120800 Muut osakkeet ja os.
79 220,06
79 220,06
121200 Muut osakkeet ja osuudet
30 946,30
Yhteensä
4 801 797,88
142
30 946,30
4 503 729,92
0,00
0,00
9 305 527,80
9.3.9. Osakkeet ja osuudet 31.12.2014
Osakepääoma
osuus-% nimellisarvo
Kuntayhtymäosuudet 120300
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon
-kuntayhtymä
KAO
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä
Kainuun liitto -kuntayhtymä
kpl
12,84
KIRJANPITOARVO
1 654 730,66
6,84
111 133,00
58 039,57
1 823 910,07
12,4
11,9
Kainuun soten työterveyshuollon peruspääoman osuus 38116,85 €,
kunnan osuus 13,33 %, tämä osuus huomioidaan konsernitilinpäätöksessä
Tytäryhteisöosakkeet ja osuudet 120100
As. Oy Hirvikangas
As. Oy Kuntopolku
As. Oy Marjakangas
As. Oy Suomussalmen Ämmäntaival
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
Suomussalmen Energia Oy
100
72
100
100
100
100
63,63
2 397,35
8 409,40
2 903,93
1 181 500,85
10000
18,4
16,1
21 662,60
16 818,79
1288
33 851,57
16 818,79
50 670,36
19,1
1 665,06
18
34 254,56
0,05
13 750,00
23125
9375
1000
1000
1000
13 750,00
30 000,00
5 550,20
8 409,40
647,52
100,00
840,94
10 440,00
150,00
9 332,00
79 220,06
248
50
20 855,30
10 091,00
30 946,30
7024855
636 300,34
522 648,35
8 409,40
362 962,29
1 252 476,15
4 503 729,92
7 286 526,45
Osakkuusyhteisöosakkeet- ja osuudet 120500
As. Oy Mäntyrinne
Suomussalmen Jäähalli Oy
Yhteisyhteisöosakkeet 120700
Kiinteistö Oy Ämmänsaaren Toritalo
Muut osakkeet ja osuudet 120800
Kuntarahoitus Oyj
Kuntarahoitus Oyj (15.7.2009)
Kuhmotorg Oy
Neo Industrial B
Tulikivi Oyj, Tulikivi A
Suomussalmen Osuuspankki
Pohjois-Suomen Koulutuskeskus
Osuuskunta Metsäliitto
Luottokunta
Kuntien Tiera Oy
Muut osakkeet ja osuudet 121200
Kainuun Etu
Kalevala Spirit Oy Ltd B osakkeita
5 550,20
8 409,40
706,39
1 093,22
840,94
12,40
23,92
kirjanpitoarvo
143
20 855,30
8 410,00
9 305 527,80
9.4. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot
9.4.1. Oman pääoman erien erittely
OMA PÄÄOMA
2014
Peruspääoma 1.1.
Kuntayhtymäosuuden muutokset
Peruspääoma 31.12.
2013
37 223 659,06 37 223 659,06
0,00
0,00
37 223 659,06 37 223 659,06
Muu oma pääoma
Liittymismaksurahastot
0,00
0,00
Arvonkorotusrahasto 1.1.
Lisäys tilikaudella
Vähennys tilikaudella
Arvonkorotusrahasto 31.12.
1 077 008,21
0,00
0,00
1 077 008,21
1 077 008,21
0,00
0,00
1 077 008,21
Muut omat rahastot
Elinkeinojen kehittämisrahasto 1.1.
Rahaston lisäys
Rahaston vähennys
Rahaston pääoma 31.12.
3 727 725,73
0,00
0,00
3 727 725,73
3 727 725,73
0,00
0,00
3 727 725,73
Vahinkorahaston pääoma 1.1.
Rahaston lisäys
Rahaston käyttö
Rahaston pääoma 31.12.
416 137,60
0,00
0,00
416 137,60
419 708,91
0,00
3 571,31
416 137,60
Koulutusrahaston pääoma 1.1.
Rahaston lisäys
Rahaston vähennys
Rahaston pääoma 31.12.
36 042,29
0,00
4 288,72
31 753,57
35 477,13
565,16
0,00
36 042,29
Stipendirahaston pääoma 1.1.
Rahaston lisäys
Rahaston vähennys
Rahaston pääoma 31.12.
100 651,65
0,00
300,00
100 351,65
101 551,65
0,00
900,00
100 651,65
43 500,95
3 701,40
1 000,00
46 202,35
39 649,40
4 851,55
1 000,00
43 500,95
Harrastajakulttuurirahasto
pääoma 1.1.
Rahaston lisäys
Rahaston vähennys
Rahaston pääoma 31.12.
Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12.
Tilikauden yli/alijäämä
12 661 107,31 12 120 203,43
3 807 614,29
540 903,88
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
59 091 559,77 55 285 832,80
144
9.4.2. Pitkäaikainen vieras pääoma
2014
2013
Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden
vuoden kuluttua.
Eräpäivä 1.1.2019 ja sen jälkeen
Lainat vakuutus-ja rahoituslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
5 509 428,00
491 785,88
6 689 406,00
619 652,11
Yhteensä
6 001 213,88
7 309 058,11
9.4.3. Pakolliset varaukset
9.4.4. Velat samaan konserniin kuuluville
9.4.5. Muut velat
Muut velat, lyhytaikaiset
Lyhytaikaiset muut velat muille
Ennakonpidätys- ja sotumaksuvelat (+ tal. tuki)
Tulojen selvittelytili
Ennakkotulot
Takuuvuokrat
2014
0,00
245 875,29
250,00
0,00
31 626,44
2013
1 237,00
234 452,25
0,00
0,00
28 233,91
Ostovelat muilta
1 591 234,78
1 383 277,82
Muut lyhytaikaiset velat yhteensä
1 868 986,51
1 647 200,98
2014
0,00
2013
0,00
2014
0,00
2013
0,00
Erittely siirtoveloista
Korkojaksotus
Lomapalkkajaksotus
Valtionosuusennakot
Muut siirtovelat yhteensä
2014
19 188,55
1 455 327,27
0,00
864 264,04
2013
21 425,71
1 455 329,89
0,00
423 082,69
Siirtovelat yhteensä
2 338 779,86
1 899 838,29
9.4.6. Shekkilimiitti
--
9.4.7. Vuokrakohteen lunastusvelka
--
9.4.8. Siirtovelat
145
9.5. Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot
9.5.1. Leasingvastuiden yhteismäärä
Leasingvuokrat
31.12.2014
31.12.2015
31.12.2016
31.12.2017
31.12.2018
19 791,59
14 966,92
81 786,67
37 352,51
153 897,69
6 095,84
7 074,15
92 327,18
13 201,38
118 698,55
4 822,56
7 892,77
62 573,72
22 465,98
97 755,04
8 873,19
7 892,77
2 777,54
0,00
19 543,50
0,00
0,00
28 073,97
0,00
28 073,97
Danske Bank
Siemens
Pohjola Pankki
Nordea/Tukirahoitus
Yhteensä
Leasingvastuiden yhteismäärä (arvonlisäveroineen)
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
Leasingsopimuksiin ei sisälly olennaisia irtisanomisja lunastusehdon mukaisia vastuita.
Konserni
2014
2013
326 221,92
348 137,09
556 329,19
576 615,39
882 551,11
924 752,48
Kunta
2014
118 698,55
145 372,51
264 071,06
2013
61 244,77
44 224,70
105 469,47
9.5.2. Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta
Annettu takaus
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
Hakakatu 1
Pappilantie 2, Ruhtinansalmi
Rahtimiehentie 5
Käenkuja 2
Vaarannivantie 37, Vaaranniva
Yhteiset lainat
Yhteensä
1 376 325,00
193 247,93
225 037,13
925 033,60
168 187,93
2 724 644,40
5 612 475,99
Käytössä € 2014
802 965,42
0,00
132 772,63
393 637,14
0,00
423 727,42
1 753 102,61
Käytössä € 2013
908 045,04
0,00
144 024,41
432 999,84
0,00
559 959,64
2 045 028,93
9.5.3. Muut vastuusitoumukset
Kiantama Oy
Kiantama Oy
Kiantama Oy
Perangan Seudun vesiosuuskunta
Suomussalmen kk:n Vanhustentalojärjestö
Ämmän Betoni Oy (uud. KV. 9.12.2014 § 65)
Yhteensä
Annettu takaus
Käytössä € 2014 Käytössä € 2013
322 193,88
266 643,08
299 973,56
239 058,90
182 809,70
216 559,22
100 000,00
50 000,00
75 000,00
30 273,83
2 930,39
4 883,67
660 000,00
451 432,86
502 181,08
504 563,78
302 765,37
457 012,10
1 856 090,39
1 256 581,40
1 555 609,63
Konserni
Muut ulkopuoliset yritykset
Vastuusitoumukset yhteensä
5 612 475,99
1 856 090,39
7 468 566,38
1 753 102,61
1 256 581,40
3 009 684,01
2 045 028,93
1 555 609,63
3 600 638,56
2014
400 000,00
2013
400 000,00
Muut sitoumukset
1. Suomussalmen kaatopaikan ympäristöluvan vakuus
146
2. Vastuu Kuntien takauskeskuksen takausvastuista 31.12.
Kunnan osuus takauskeskuksen kattamattomista takausvastuista
Kunnan mahd. vastuuta kattava osuus takauskesk. rahastosta
Vakuudeksi annetut kiinnitykset
Kunta
2014
Vakuudeksi annetut kiinnitykset
kiinnityksistä vapaana
2014
39 522 969,66
27 325,06
Konserni
2014
19 901 421,60
305 417,00
0,00
0,00
Kunta
2013
0,00
0,00
2013
38 402 954,24
25 755,13
Konserni
2013
19 901 421,60
305 417,00
9.5.4. Muut taseen ulkopuoliset järjestelyt
Muut taseen ulkopuoliset järjestelyt
Järjestelyjen luonne ja liiketoiminnallinen peruste
Konserni
Leasingvastuut
Leasingvastuut esitetty kohdassa 9.5.
Sopimusvastuut
Kunta
Maankäyttösopimuksista aiheutuvat velvoitteet
Maankäyttösopimus xx
Kunta on sitoutunut rakentamaan alueelle kunnallistekniikan
Sopimuksiin sisältyvät lunastusvelvoitteet
Sopimus zz
Vuokravastuut
Sitoumukset avustuksiin
Elävä Kainuu Leader
Kainuun etu, hallintoraha
Sopimusvastuut yhteensä
Johdannaissopimuk set
Valuuttatermiini A
Käypä arvo
Kohde-etuuden arvo
Korkotermiinit
Käypä arvo
Kohde-etuuden arvo
Perustamishankkeiden valtionosuuden palautusvastuu
Kunta
Perustamishanke x, vastuu päättyy x.x.xxxx
Perustamishank k eiden valtionosuuden palautusvastuu yhteensä
147
Kunta
2014
2013
2014
2013
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
40 000,00
38 000,00
78 000,00
40 000,00
38 000,00
78 000,00
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Kunnan osuus Projektin kesto
31.12.2014
Eu ja muut projektit
Avustukset
Elävä Kainuun Leader
Kainuun etu, hallintoraha
Rahoitusosuudet seuraaviin hankkeisiin:
Koillisen ulottuvuuden raideliikenne
Puolivälin pysäkki
Kuntalaiset keskiöön -projekti
Kuikka
EEKA
Perhepirtti
Kala-leader
Kainuun Etu, projektirahoitus
Laajakaista (2011-2015)
Matkailuinvestoinnista enemmän tulosta
Made in Kainuu
Opetusryhmän koon pienentäminen
Kerhotyö
EU-hankkeet
Hossan matkailun Master Plan
Kunnan omat hankkeet:
Puuteollisuuden kehittäminen Suomussalmella
Etsivä nuorisotyö
40 000,00
38 000,00
2020
2016
5 500,00
1 330,00
5 000,00
500,00
4 000,00
1 000,00
2 150,00
50 100,00
106 840,00
12 530,00
3 000,00
13 200,00
8 300,00
2015
2015
2015
2015
2017
2017
2020
2016
2015
3 800,00
2015
11 430,00
9 420,00
2015
2017
2015
2017
2017
Työpajan kehittäminen
Varaus YTY-projekteihin
Sile II-hanke
Osallisuusprojekti
Luhta-hanke
Yhteensä
13 970,00
20 000,00
15 000,00
2017
2016
2016
15 000,00
382 870,00
2015
Konsernin muut taloudelliset vastuut
31.12.2014
483 145,70
31.12.2013
187 359,29
9.5.5. Ympäristövastuut
-
148
9.5.6. Arvonlisäveron palautusvastuu
Arvonlisäverot*)
Oman
käytön
Oman
veron
käytön
peruste**) ALV
ALV-vastuu ALV-vastuu
***)
***)
2014
2013
V. 2009 valmistuneet
Jalonniemitalon muutostyöt
Evoxin muutostyöt
Kiantaman laajennus
Evoxin lakkaamon rakentaminen
Ikihongantie 1, energiansäästöinvestointi
145 679,59
4 053,09
1 359,67
1 139,60
3 511,02
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
V. 2010 valmistuneet
Vuolukivitehtaan laajennus
Ruokapuistohalli
230 852,04
23 811,52
0,00
0,00
0,00
0,00
46 170,41
4 762,30
92 340,82
9 524,61
V. 2011 valmistuneet
Vuolukivitehtaan laajennus
Ruokapuistohalli
Kiantaman laajennus
Ammattikoulun asuntolan kunnostus
19 803,96
14 801,54
179 449,32
14 209,60
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
7 921,58
5 920,62
71 779,73
5 683,84
11 882,38
8 880,92
107 669,59
8 525,76
V. 2012 valmistuneet
Vuolukivitehtaan laajennus
Mehi Oy
22 237,08
128 866,47
0,00
0,00
0,00
0,00
13 342,25
77 319,88
17 789,66
103 093,18
V. 2013 valmistuneet
Domnan Pirtti
Mehi Oy
Raatteen Portti
2 076,02
15 744,00
47 243,58
0,00
0,00
0,00
0,00
1 660,82
12 595,20
37 794,86
2 076,02
15 744,00
47 243,58
V. 2014 valmistuneet
Raatteen Portti, rakennus
Raatteen Portti, kalusto
74 378,45
19 341,50
0,00
0,00
0,00
0,00
74 378,45
19 341,50
1 469 298,84
0,00
0,00
378 671,44
455 919,11
x
x
x
x
x
x
x
x
378 671,44
455 919,11
Arvonlisäveron palautusvastuu 31.12., kunta
29 135,92
810,62
271,93
227,92
702,20
Arvonlisäveron palautusvastuu konserni
Kunta x x
Kuntayhtymä X x x
Kuntayhtymä Z x x
A Kiinteistöosakeyhtiö x x
Arvonlisäveron palautusvastuu, yhteensä konserni
*) Vähennyksenä tai palautuksena käsitellyt ostoihin sisältyvät arvonlisäverot rakentamisen ajalta
**) Itse suoritettujen rakentamispalvelujen osalta välittömät ja välilliset kustannukset
***) Sarakkeet Arvonlisäverot ja Oman käytön ALV yhteensä
149
9.6. Henkilöstöä ja tilintarkastajan palkkiota koskevat liitetiedot
9.6.1. Henkilöstö
Kunnan henkilöstön määrä 31.12.2014
Vastuualue
Kunnanhallitus
Hallintopalvelut
Sivistyspalvelut
Tekniset palvelut
Yhteensä, joista
kokoaikaisia
osa-aikaisia
sivutoimisia
Vakinaiset
2
17
151
95
265
244
20
1
Määräaikaiset Palkkatuetut Yhteensä
1
0
3
1
1
19
53
12
216
7
6
108
62
19
346
43
13
300
15
6
41
4
0
5
Henkilöstön määrä vaihtelee vuoden aikana virkavapauksien, sijaisuuksien, tilapäisten työntekijöiden yms.
vuoksi.
Luvuissa voi olla kaksi henkilöä laskettuna samalle vakanssille, jos toinen on virkavapaalla ja toinen sijaisena.
Henkilöstöstä teki osa-aikatyötä 13 %.
Henkilöstön lukumäärä vuosina 2010 – 2014 (vertailuvuosi 2004)
2014
Kunnanhallitus
Hallintopalvelut
Perusturvapalvelut
Sivistyspalvelut
Tekniset palvelut
Yhteensä
2013
2012
3
19
0
216
108
346
2
23
0
224
112
361
2011
4
20
0
203
109
336
2010
2
22
0
218
113
355
2004
2
20
0
217
109
348
1
70
467
270
104
912
Vuoden 2005 alusta Kainuun maakunnan palvelukseen siirtyi 309 henkilöä.
Ylä-Kainuun palvelukeskuksen puolankalaisesta henkilöstöstä siirtyi maakuntaan 85 henkilöä
ja Puolangan kuntaan 25 henkilöä.
Ruokapalvelut siirtyivät hallintopalveluista teknisiin palveluihin.
Vuonna 2006 hallintopalveluiden henkilöstömäärää kohottivat määräaikaiset ja projektihenkilöstö.
Vuonna 2013 lukio siirtyi sivistyspalveluihin Kainuun maakunta -kuntayhtymän purkauduttua (15 henkilöä).
Toimintakulut
Sisältäen investointiosan palkat
Toimintakulut, palkat ja palkkiot
Investoinnit, palkat ja palkkiot
Palkat ja palkkiot yhteensä
2014
11 561 914,21
116 567,93
11 678 482,14
2013
2012
2011
2010
2004
11 657 501,77 11 120 910,86 11 126 426,22 10 938 943,17 23 759 248,26
226 909,19
173 742,36
227 197,58
149 234,04
254 110,47
11 884 410,96 11 294 653,22 11 353 623,80 11 088 177,21 24 013 358,73
9.6.2. Henkilöstökulut
Henkilöstösivukulut
Toimintakulut, eläkekulut
Investointien eläkekulut
Eläkekulut yhteensä
Toimintakulut, muut henkilösivukulut
Investointien muut henkilösivukulut
Muut henkilösivukulut yht.
Henkilöstösivukulujen vähennys
SV- ja tapaturmakorvaukset
Yhteensä
2014
2013
2012
2011
2010
2004
4 320 094,71
19 608,85
4 339 703,56
576 102,83
5 809,62
581 912,45
0,00
4 212 398,44
37 020,00
4 249 418,44
597 354,41
11 598,00
608 952,41
0,00
3 992 090,37
28 382,22
4 020 472,59
570 627,67
8 377,23
579 004,90
0,00
4 057 271,89
36 474,21
4 093 746,10
547 870,00
11 723,42
559 593,42
0,00
4 116 108,34
23 280,52
4 139 388,86
526 266,37
7 649,51
533 915,88
0,00
5 691 155,58
48 642,75
5 739 798,33
1 675 307,32
17 244,76
1 692 552,08
-308 938,56
16 742 781,81 15 894 130,71 16 006 963,32 15 761 481,95
7 123 411,85
16 600 098,15
150
9.6.3. Tilintarkastajan palkkiot
Tilintarkastajan palkkiot
2014
Tarkastusyhteisö Audiator Oy
Tilintarkastuspalkkiot
Tilintarkastajan lausunnot
Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät
Muut palkkiot/Hanketarkastukset
BDO Audiator Oy
Tilintarkastuspalkkiot
Tilintarkastajan lausunnot
Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät
Muut palkkiot/Hanketarkastukset
Palk k iot yhteensä
2013
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
8 865,00
0,00
0,00
2 780,00
11 645,00
4 464,69
0,00
0,00
4 031,27
0,00
2 970,00
0,00
0,00
0,00
11 465,96
9.7. Kunnan omistukset muissa yhteisöissä
Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt
Nimi
Kotipaikka
Tytäryhteisöt
As. Oy Suomussalmen Hirvikangas
As. Oy Suomussalmen Kuntopolku
As. Oy Suomussalmen Ämmäntaival
As. Oy Suomussalmen Marjakangas
Kiint. Oy Suomussalmen Vuokratalot
Suomussalmen Energia Oy
Kuntayhtymät
Kainuun sote -kuntayhtymä
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä
Kainuun liitto
Suomussalmi
Suomussalmi
Suomussalmi
Suomussalmi
Suomussalmi
Suomussalmi
Kajaani
Kajaani
Kunnan
omistusosuus
%
Konsernin Kuntakonsernin osuus (1000 €)
omistus- omasta
vieraasta tilikauden
osuus
pääomasta pääomasta voitosta/
%
tappiosta
100,00
72,00
100,00
100,00
100,00
100,00
100,00
72,00
100,00
100,00
100,00
100,00
617
593
407
8
1 254
0
2 879
21
3
11
509
7 979
0
8 523
-1
0
0
0
0
0
-1
12,84
12,40
11,90
12,28
12,40
11,90
Yhteensä
1 784,00
10
163
4 836
7 287,00
849
53
16 712
443
0
46
488
9.8. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Konsernitilinpäätöksen laajuus
Keskinäisen omistuksen eliminointi
Kunnan ja sen tytäryhteisöjen keskinäinen omistus on tehty nimellis- ja pariarvomenetelmällä.
Sisäiset liiketapahtumat ja sisäiset katteet
Sisäiset velat ja saamiset on vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta eliminoitu.
Vähemmistöosuudet
Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin omasta pääomasta.
Vapaaehtoisista varauksista ja poistoeroista vähemmistöosuutta ei ole eliminoitu.
Suunnitelmapoistojen oikaisu
Kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden käyttöomaisuuden poistot on oikaistu suunnitelman mukaisiksi. Jäännösarvojen edellisten tilikausien ero kirjattu tytäryhteisön oman pääoman erää ”Voitto/Tappio edellisiltä tilikausilta” vastaan. Tilikauden ero ”tilikauden Voitto/Tappio tiliä” vastaan.
151
Kuntayhtymät ja yhteisyhteisöt
Kuntayhtymien ja yhteisyhteisöjen taseet ja niiden liitetiedot on yhdistelty lukuarvoltaan omistusosuuden
mukaan.
9.8.1. Toimintatuotot tehtäväalueittain
Toimintatuotot tehtäväalueittain
Konserni
2014
2013
34 513 168,80 33 426 830,20
5 753 745,44 5 539 749,95
0,00
0,00
8 898 784,40 3 010 801,23
1 559 700,36 7 484 113,62
50 725 399,00 49 461 495,00
Yleishallinto
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Opetus- ja kulttuuripalvelut
Yhdyskuntapalvelut
Muut palvelut
Toimintatuotot yhteensä
Kunta
2014
2013
784 638,14
1 144 320,63
0,00
0,00
1 815 700,77
1 721 737,77
3 258 336,43
3 010 801,23
5 198 161,22
5 369 777,60
11 056 836,56
11 246 637,23
9.8.2. Arvonkorotukset
Arvonkorotukset
Konserni
2014
Maa- ja vesialueet
Arvo 1.1.
Arvonkorotukset
Arvonkorotusten purku
Arvo 31.12.
Rakennukset
Arvo 1.1.
Arvonkorotukset
Arvonkorotusten purku
Arvo 31.12.
Arvonkorotukset yhteensä 31.12.
1 077 008,21
40,15
0,00
1 077 048,36
1 077 048,36
Kunta
2014
Konserni
2013
Kunta
2013
1 077 008,21 1 077 008,21 1 077 008,21
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
1 077 008,21 1 077 008,21 1 077 008,21
1 077 008,21 1 077 008,21 1 077 008,21
9.8.3. Maa- ja vesialueet
Maa- ja vesialueet erittely
Konserni
2014
Maa- ja vesialueet
Kiinteistöjen liittymismaksut
Muut maa- ja vesialueet
Maa- ja vesialueet yhteensä
Kunta
2014
Konserni
2013
Kunta
2013
95 561,32
95 561,32
95 561,32
95 561,32
6 698 687,68 6 295 227,97 6 472 313,68 6 096 592,18
6 794 249,00 6 390 789,29 6 567 875,00 6 192 153,50
152
9.8.4. Pysyvien vastaavien sijoitukset
Pysyvien vastaavien sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Osakkeet
Osakkeet Kuntakonserniomistusyht. yhtymäyhtiöt
yhteisöt
osuudet
JVK-, muut laina- ja muut saamiset
JVK-laina- Saamiset Saamiset Saamiset Yhteensä
saamiset konserni- kuntamuut
yhteisöt
yhtymät yhteisöt
Muut
Yhteensä
osakkeet
ja osuudet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot erien välillä
Hankintameno 31.12.
2 782 796,53
4 503 729,92
0,00
0,00
7 286 526,45
84 924,92 1 823 910,07 110 166,36 4 801 797,88
0,00
0,00
0,00 4 503 729,92
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
84 924,92 1 823 910,07 110 166,36 9 305 527,80
0,00 882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 882 842,28
Arvonalennukset
Arvonkorotukset
Kirjanpitoarvo 31.12.
0,00
0,00
7 286 526,45
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
84 924,92 1 823 910,07 110 166,36 9 305 527,80
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 882 842,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 882 842,28
9.8.5. Saamiset
Saamisten erittely
Omist. %
100 %
2014
Pitkäaikaiset
Saamiset tytäryhteisöiltä
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
Omist. %
2014
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
100 %
2013
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
2013
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
Lyhytaikaiset
0,00
882 842,28
26 306,28
0,00
909 148,56
47 297,80
0,00
409,07
9 087,77
56 794,64
0,00
882 842,28
26 306,28
0,00
909 148,56
47 297,80
0,00
409,07
9 087,77
56 794,64
0,00
882 842,28
49 950,80
0,00
932 793,08
49 767,83
0,00
11 227,43
9 087,77
70 083,03
0,00
882 842,28
49 950,80
0,00
932 793,08
49 767,83
0,00
11 227,43
9 087,77
70 083,03
Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on
jäsenenä
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
9 731,73
0,00
0,00
6 690,00
16 421,73
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
75 755,70
0,00
0,00
52 077,74
127 833,44
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
22 359,94
0,00
0,00
6 216,38
28 576,32
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
174 058,72
0,00
0,00
48 390,78
222 449,50
Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
909 148,56
73 216,37
909 148,56
184 628,08
932 793,08
98 659,35
932 793,08
292 532,53
Saamiset yhteensä
9.8.6. Siirtosaamiset
Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät
Konserni
2014
Saamiset tytäryhteisöiltä
Pitkäaikaiset siirtosaamiset
Menoennakot
Etukäteen maksetut vuokrakulut
Pitk äaik aiset siirtosaamiset yhteensä
Lyhytaikaiset siirtosaamiset
Tulojäämät
Siirtyvät korot
Kelan korvaus työterveydenhuollosta
EU-tuet ja avustukset
Muut tulojäämät
Tulojäämät yhteensä
Lyhytaik aiset siirtosaamiset yhteensä
0,00
0,00
Kunta
2014
0,00
0,00
13 069,74
13 069,74
107 443,63
67 000,00
53 203,89
53 203,89
513 755,79 1 835 963,83
687 473,05 1 969 237,46
687 473,05 1 969 237,46
153
Konserni
2013
0,00
0,00
Kunta
2013
0,00
0,00
24 803,78
24 803,78
101 386,90
40 000,00
285 668,02 285 668,02
459 270,95 756 803,89
871 129,65 1 107 275,69
871 129,65 1 107 275,69
9.8.7. Oma pääoma
Oman pääoman erittely
Peruspääoma 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Peruspääoma 31.12.
Arvonkorotusrahasto 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Arvonkorotusrahasto 31.12.
Muut omat rahastot 1.1.
Vahinkorahaston pääoma 1.1.
Siirrot rahastoon
Siirrot rahastosta
Vahinkorahaston pääoma 31.12.
Muut omat rahastot yhteensä 31.12.
Konserni
Kunta
Konserni
Kunta
2014
2014
2013
2013
37 223 659,06 37 223 659,06 37 223 659,06 37 223 659,06
37 223 659,06 37 223 659,06 37 223 659,06 37 223 659,06
1 077 008,21
40,15
1 077 008,21
1 077 008,21
1 077 008,21
1 077 048,36
1 077 008,21
1 077 008,21
1 077 008,21
416 137,60
416 137,60
419 708,91
419 708,91
416 137,60
4 470 915,67
416 137,60
4 322 170,90
3 571,31
416 137,60
3 460 024,00
3 571,31
416 137,60
4 324 058,22
Edellisten tilikausien ylijäämä 1.1.
Siirto vahinkorahastoon
Edellisen tilikauden virheen oikaisu
Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12.
6 706 983,88 12 661 107,31
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
1 006 096,74
Oma pääoma yhteensä
3 807 614,29
7 665 300,00 12 120 203,43
876 315,00
540 903,88
50 900 841,31 59 091 559,77 50 718 443,87 55 285 832,80
9.8.8. Pakolliset varaukset
Pakolliset varaukset
Konserni
2014
Muut pakolliset varaukset
Takuuvaraus
Vahingonkorvausvaraus
Vuokravastuut käyttämättömistä tiloista
Ympäristövastuut
Potilasvahinkovakuutusmaksuvastuu (ky)
Maakunnan alijäämän kattaminen
Pak olliset varauk set yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
477 075,62
0,00
477 075,62
154
Kunta
2014
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Konserni
2013
0,00
0,00
0,00
0,00
319 522,77
0,00
319 522,77
Kunta
2013
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
9.8.9. Vieras pääoma
Vieras pääoma
% osuus
2014
Pitkäaikaiset
100 %
2014
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
% osuus
2013
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
100 %
2013
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaiset
Lyhytaikaiset
Velat tytäryhteisöille
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Yhteensä
0,00 16 087,78
0,00 63 610,40
0,00
0,00
0,00 134 297,30
0,00 213 995,48
0,00 16 087,78
0,00 63 610,40
0,00
0,00
0,00 134 297,30
0,00 213 995,48
0,00 16 773,38
0,00 57 472,99
0,00
0,00
0,00 140 973,54
0,00 215 219,91
0,00 16 773,38
0,00 57 472,99
0,00
0,00
0,00 140 973,54
0,00 215 219,91
Velat kuntayhtymille, joissa kunta on
jäsenenä
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
630,42
0,00
0,00
630,42
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
4 907,41
0,00
0,00
4 907,41
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
3 022,48
0,00
0,00
3 022,48
0,00
0,00
0,00 23 528,20
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 23 528,20
Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Vieras pääoma yhteensä
0,00 214 625,90
0,00 218 902,89
0,00 218 242,39
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00 238 748,11
9.8.10. Muut velat
Muiden velkojen erittely
Konserni
2014
Muut velat
Liittymismaksut
Muut velat
Pitk äaik aiset muut velat yhteensä
703 174,68
0,00
703 174,68
155
Kunta
2014
703 174,68
0,00
703 174,68
Konserni
2013
876 774,54
0,00
876 774,54
Kunta
2013
876 774,54
0,00
876 774,54
10. MUUT LIITETIEDOT
10.1. Yhteenveto lautakunnittain käyttötaloudesta
Käyttötalouden toteutumisvertailu 31.12.2014 (sisäiset laskutuserät)
MENOT
1810 Keskusvaalilautakunta
1811 Tarkastuslautakunta
1812 Kunnanvaltuusto
1813 Kunnanhallitus
1840 Sivistyslautakunta
1850 Tekninen lautakunta
1860 Ympäristölautakunta
1870 Vesihuoltolaitos
MENOT YHTEENSÄ
TA 2014
600,00
800,00
0,00
265 830,00
3 372 810,00
1 483 170,00
16 120,00
16 800,00
5 156 130,00
TP 2014
923,62
775,49
0,00
282 616,71
3 388 878,73
1 461 821,96
14 475,08
19 737,78
5 169 229,37
YLITYS/
ALITUS
323,62
-24,51
0,00
16 786,71
16 068,73
-21 348,04
-1 644,92
2 937,78
13 099,37
TULOT
1810 Keskusvaalilautakunta
1811 Tarkastuslautakunta
1812 Kunnanvaltuusto
1813 Kunnanhallitus
1840 Sivistyslautakunta
1850 Tekninen lautakunta
1860 Ympäristölautakunta
1870 Vesihuoltolaitos
TULOT YHTEENSÄ
0,00
0,00
0,00
0,00
87 900,00
4 947 570,00
0,00
120 660,00
5 156 130,00
0,00
0,00
0,00
10 202,90
128 177,62
4 875 099,15
0,00
155 749,70
5 169 229,37
0,00
0,00
0,00
10 202,90
40 277,62
-72 470,85
0,00
35 089,70
13 099,37
156
TOT-%
106,31
100,48
98,56
89,80
117,49
100,25
145,82
98,54
129,08
100,25
10.2. Käyttötalouden yhteenveto tuloista ja menoista lajeittain
1
2
3
5
5
6
14
14
16
18
18
19
19
23
27
27
29
Menot
s
s
s
s
s
MENOT
PALKAT
SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT
ELÄKKEET
ASIAKASPALVELUJEN OSTO
MUIDEN PALVELUJEN OSTO
MUIDEN PALVELUJEN OSTO
MUIDEN PALVELUJEN OSTO
AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT
AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT
POISTOT KÄYTTÖOMAISUUDESTA*
AVUSTUKSET
AVUSTUKSET
VUOKRAT
VUOKRAT
SATUNNAISET KULUT
MUUT MENOT
MUUT MENOT
LASKENNALLISET ERÄT
sisäiset
ulkoiset
YHTEENSÄ
* Ei määrärahoissa
TP 2014
11 561 914
576 103
4 320 095
38 364 776
5 516 628
1 838 923
0
4 298 212
1 008 462
TP 2013
11 657 502
597 354
4 212 398
37 467 194
5 831 181
1 878 849
0
4 690 026
955 419
MUUTOS Muutos%
-95 588
-0,8
-21 252
-3,7
107 696
2,5
897 582
2,3
-314 553
-5,7
-39 926
-2,2
0
-391 814
-9,1
53 042
5,3
0
-56 988
-5,4
650
8 973
3,2
171 941
7,5
0
170 553
24,1
-5 273
-30,9
0
180 434
3,5
304 611
0,5
-485 045
-0,7
1 057 392
1 070
278 944
2 303 707
0
707 695
17 068
1 114 380
420
269 971
2 131 766
0
537 142
22 341
5 169 229
66 681 760
71 850 989
4 988 795
66 377 149
71 365 944
5 228 353
2 702 817
762 545
29 311
988 675
4 975 049
2 690 850
690 830
14 596
1 342 456
3 483 656
2 429 257
593 608
7 844
3 545 476
2 274 866
692 827
8 484
-253 304
-11 967
-71 715
-14 715
353 780
0
61 820
-154 392
99 219
640
sisäiset
ulkoiset
YHTEENSÄ
5 169 229
11 056 837
16 226 066
4 988 795
11 246 637
16 235 433
-180 434
189 801
9 367
1,7
0,1
sisäiset
ulkoiset
0
55 624 923
0
55 130 512
0
-494 411
-0,9
TULOT
52
52
55
55
58
58
63
63
67
67
Tulot
Netto
s
s
s
s
s
MYYNTITUOTOT
MYYNTITUOTOT
MAKSUT
MAKSUT
TUET JA AVUSTUKSET
TUET JA AVUSTUKSET
VUOKRAT
VUOKRAT
MUUT TUOTOT
MUUT TUOTOT
157
-4,8
-0,4
-9,4
-50,2
35,8
1,8
-6,4
16,7
8,2
10.3. Projektiluettelo
HALLINTOPALVELUT
Projektit TP 2014
Taloussuunnitelma/toteuma
Päävastuualue: Hallintopalvelut
Laatija ja päiväys: MKo 6.2.2015
Hankkeen Tyyppi Aloittam isPROJEKTI
Alkaa/
Päättyy/
Vastuu-
kok.kust.
päätös tai
alkanut
päättynyt
henkilö
arvio €
sopim us
kk/vuosi kk/vuosi
Kustannukset
TP
Määräraha
yhteensä 31.12.2014
2014
KUNNANHALLITUKSEN PROJEKTIT JA RAHOITUSOSUUDET
Projektien loppuselvitykset
MENOT
296
0
TULOT
0
0
NETTO
296
0
Tolonen
MENOT
1 000
0
Neuvonen
TULOT
0
0
NETTO
1 000
0
MENOT
5 437
0
TULOT
0
0
NETTO
5 437
0
MENOT
7 274
7 430
TULOT
0
0
NETTO
7 274
7 430
MENOT
0
0
TULOT
0
0
NETTO
0
0
MENOT
2 700
1 670
TULOT
0
0
NETTO
2 700
1 670
Tolonen
MENOT
3 246
1 000
Schepel
TULOT
0
0
NETTO
3 246
1 000
EEKA-Kainutlaatuisia luontoliikuntatapahtum ia -hanke
Kainuun Liikunta ry
345 000
Rahoitus
Kunnan osuus 10 000 €
kh §117
2014
2017
19.8.2014
Hajallaan-hankkeen projektisuunnitelm a
Destia Oy:n projektisuunnitelma eri toimijoiden liikkumis-,
Rahoitus
kuljetus- ja palvelutarpeiden yhdistämisen kehittämisestä
Kainuun kulttuurim atkailun
kansainvälistäm inen -hanke
330 000
kh § 68
2014
2014
Tolonen
6.5.2014
Rahoitus
Kuhm o - Suom ussalm i
kh § 170
2013
2014
Tolonen
15.10.2013
Idän Taiga ry, Kuhmon kaupunki, Kajaanin ammattikorkeakoulu
Kunnan osuus 3 %/ 9 900 €
Menesty-hanke
Rahoitus
Helsingin yliopisto
kh §76
2012
2015
Tolonen
20.3.2012
(Budjetoitu henkilöstöpalveluihin, yhteistoimintaan)
Puolivälin Pysäkki -hanke
300 000
Rahoitus
Kainuun Liikunta ry
kh § 120
2013
2015
Tolonen
25.6.2013
Kunnan osuus enintään 100 €/osallistuja
Kuntalaiset keskiöön -projekti
Rahoitus
Suomen Kuntaliitto
kh § 80
2013
2015
9.4.2013
Kunnan osuus 3 000 €
Hankkeen Tyyppi Aloittam isPROJEKTI
Laajakaista kaikille
Alkaa/
Päättyy/
Vastuu-
kok.kust.
päätös tai
alkanut
päättynyt
henkilö
arvio €
sopim us
kk/vuosi kk/vuosi
8 788 385 Rahoitus
Kainuun maakunta -kuntayhtymä
kh § 210
2010
2015
Kustannukset
TP
Määräraha
yhteensä 31.12.2014
Westersund
2014
MENOT
48 073
TULOT
0
0
NETTO
48 073
106 840
MENOT
0
20 000
TULOT
0
14 500
NETTO
0
5 500
MENOT
500
500
TULOT
0
0
NETTO
500
500
MENOT
2 185
0
TULOT
2 185
0
NETTO
0
0
Tolonen
MENOT
8 250
21 473
Leinonen
TULOT
0
0
NETTO
8 250
21 473
Tolonen
MENOT
0
2 149
Leinonen
TULOT
0
0
NETTO
0
2 149
20.10.2009
Kunnan osuus 498 560 €
106 840
Mukana operaattorit, kunnat, valtio
Koillisen ulottuvuuden raideliikenne
Rahoitus
Kuusamo 50 %, Taivalkoski 14 %, Hyrynsalmi 8 %
kh § 171
2012
Tolonen
4.9.2012
Suomussalmi 28 % (as.luvun suhteessa)
Kuikka (Kulttuuriperinnön ikkunoita Kainuuseen)
Rahoitus
Metsähallitus
kj § 5
2014
2015
Tolonen
11.2.2014
Rock Art Bridge -hanke
kh § 167
kunnalla ei rahallista osuutta
2012
2014
Tolonen
14.8.2012
YRITYSPALVELUJEN PROJEKTIT JA RAHOITUSOSUUDET
Matkailuinvestoinneista enem m än tulosta 321 466
Rahoitus
-kehittäm ishanke
kh 139 §
2013
2015
20.8.2013
Kajaanin ammttikorkeakoulu
Kunnan osuus 34 000 €
Kalaleader-ohjelm a
Elävä Kainuu Leader
Rahoitus
kh 185 §
18.9.2007
Ohjelmakausi 2014 - 2020
158
2007
2013
Hankkeen Tyyppi AloittamisPROJEKTI
Alkaa/
Päättyy/
Vastuu-
kok.kust.
päätös tai
alkanut
päättynyt
henkilö
arvio €
sopimus
kk/vuosi kk/vuosi
Puuteollisuuden kehittäminen Suom ussalmella
Oma
Toimintaympäristötuki 80 %
kh 165 §
2013
2015
1.10.2013
700 000 Rahoitus
Kainuun Etu Oy
kh 174 §
2012
4.9.2012
Rahoitus
Kainuun alueen seudulliset yrityspalvelut
Kainuun ELY
kh 217 §
2008
2013
7.10.2008
nukset
TP
Määräraha
yhteensä 31.12.2014
2014
Tolonen
MENOT
77 682
178 360
Leinonen
TULOT
62 145
142 860
NETTO
15 537
35 500
Tolonen
MENOT
6 188
6 000
Leinonen
TULOT
0
0
NETTO
6 188
6 000
Kunnan osuus 20 %
Made in Kainuu-markkinointiviestintähanke
Kustan-
Tolonen
MENOT
0
0
Leinonen
TULOT
3 551
0
NETTO
-3 551
0
MENOT
0
20 000
TULOT
0
0
NETTO
0
20 000
MENOT
0
4 000
TULOT
0
0
NETTO
0
4 000
Tolonen
MENOT
75 147
0
Leinonen
TULOT
33 064
0
NETTO
42 083
0
Tolonen
MENOT
6 184
0
Schepel
TULOT
5 220
0
NETTO
964
0
MENOT
46 199
34 439
TULOT
45 521
36 720
NETTO
678
-2 281
Tolonen
MENOT
6 228
0
Leinonen
TULOT
4 689
0
NETTO
1 539
0
MENOT
0
30 000
TULOT
0
0
NETTO
0
30 000
MENOT
296 589
433 861
TULOT
156 375
194 080
NETTO
140 213
239 781
MENOT
42 817
50 100
TULOT
0
0
NETTO
42 817
50 100
MENOT
40 000
40 000
TULOT
0
0
NETTO
40 000
40 000
MENOT
82 817
90 100
TULOT
NETTO
0
82 817
0
90 100
Kohdistam aton varaus
MAASEUTUPALVELUJEN PROJEKTIT JA RAHOITUSOSUUDET
Kohdistam aton varaus
KUNNAN OMAT EU-PROJEKTIT
Raatteen Portin laajennus
630 000
Oma
kh 42 §
2013
2014
19.2.2013
ja kehittäminen
Investointi- ja kehittämisprojekti
(Budjetoitu investointeihin)
Im proving the gravelroad Kostam uksha-Kalevala
Kunnan kust. osuus 0 %
Maasuurpedot
Oma
1 200 000
375 306
Oma
Kunnan kust. osuus 0 %
Hossan matkailun Master Plan
kh 99 §
2011
2014
3.5.2011
kh 239 §
2011
2014
7.12.2010
50 000
Oma
kh 46 §
2014
2015
25.3.2014
Kohdistam aton varaus
AVUSTUS PROJEKTIRAHOITUKSIIN
Kainuun Etu Oy
Rahoitus
Projektirahoitus
Leader
Hallinnointirahoitus
kh 192 §
2014
2016
Tolonen
5.11.2013
Rahoitus
kh 35 §
11.3.2014
Yhteensä
159
2014
2020
Tolonen
Suomussalmen kunnan projektit
TP 2014
1.
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Päävastuualue:
Laatija ja päiväys:
Irene Mäkeläinen
19.3.2015
PROJEKTI
Projektin nimi
Hankkeen Tyyppi
kok.kust.
arvio €
Alkaa/
Päättyy/
alkanut päättynyt
kk/vuosi kk/vuosi
KAINUUN KULTTUURI-INFO
18460 Kulttuuripalvelut (1846110000)
38 000
- KAINUUN OSALLISTAVAN KULTTUURIN
Vienan
HANKE
Veräjä ry
- kunnan osuus 1500 €
2. OTSON OMANA -HANKE
18460 Kulttuuripalvelut (1846110000)
38 000
-kunnan kustannusosuus 1500 €
Vienan Veräjä ry
3. ETSIVÄ NUORISOTYÖ
18470 Nuorisopalvelut ( 1847270000)
2010 - 57 000 €
2011 - 60 000 €
2012 - 60 000 €
2013 - 60 000 €
2014 - 90 000 €
5.
syys.13
touko.14 Joni
MENOT
Kinnunen TULOT
NETTO
1500
0
1 500
syys.13
touko.14 Joni
MENOT
Kinnunen TULOT
NETTO
1500
0
1 500
Eija
MENOT
Järvenpää TULOT
joulu.10
NETTO
joulu.11
joulu.12
joulu.14
touko.15
76 017
68 135
7 882
90 000
90 000
0
Eija
MENOT
joulu.14 Järvenpää TULOT
NETTO
98 532
92 775
5 757
71 024
60 000
11 024
Eija
MENOT
marras.14 Järvenpää TULOT
NETTO
19 401
16 903
2 498
0
0
0
Sirpa
MENOT
Mikkonen TULOT
NETTO
23 169
29 300
-6 131
42 500
28 900
13 600
Sirpa
MENOT
Mikkonen TULOT
NETTO
32 118
24 000
8 118
32 000
24 000
8 000
Sirpa
MENOT
Mikkonen TULOT
joulu.14
NETTO
joulu.15
29 400
31 980
-2 580
0
0
0
Sirpa
MENOT
heinä.14 Mikkonen TULOT
Aki
NETTO
Saarisalo
6 986
4 025
2 961
0
0
0
117 000 OKM
4. NUORTEN TYÖPAJAN KEHITTÄMINEN
18470 Nuorisopalvelut ( 1847240000)
2009
kesä.14
POPELY
tammi.14
NUORTEN LIIKKUVUUS (Youth In Action YIA) - NUORISOVAIHTO
18470 Nuorisopalvelut ( 1847330000)
CIMO
kesä.14
6. OPETUSRYHMÄKOON PIENENTÄMINEN
18420 Perusopetus (1842198901)
lv. 2010 - 2011 42 500 €
lv. 2011 - 2012 15 600 €
lv. 2012 - 2013 24 020 €
lv. 2013 - 2014 28 900 €
lv. 2014 - 2015 29 300 €
lv. 2015 - 2016 28 900 € -> 2015
OKM
7. KOULUN KERHOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN
18420 Perusopetus (1842198898)
OPH
lv. 2008 - 2009 25 000 €
lv. 2009 - 2010 20 000 €
lv. 2010 - 2011 22 000 €
lv. 2011 - 2012 25 000 €
lv. 2012 - 2013 24 000 €
lv. 2013 - 2014 24 000 €
lv. 2014 - 2015 25 000 € -> 2015
8. KOULUTUKSELLISEN TASA-ARVON EDISTÄMINEN
18420 Perusopetus (1842198907)
OPH
lv. 2013 - 2014 15 448 €
lv. 2014 - 2015 31 980 €
Vastuuhenkilö
Kustannukset
Määräraha
kunnassa yht.
Tp 2014
Ta2014
tammi.10
1500
0
joulu.14
joulu.15
elo.08
syys.14
tammi.13
tammi.14
9. ENERGY FOR LIFE - Elinikäinen oppiminen CIMO
18420 Perusopetus (1842198900)
20000
- kunnan osuus; sijaisten palkkakustannukset
elo.14
160
joulu.14
joulu.15
PROJEKTI
Projektin nimi
10. ICT-KÄYTTÖ OPETUKSESSA
18420 Perusopetus (1842198910)
- rahat siirretty vuodelle 2015
Hankkeen Tyyppi
kok.kust.
arvio €
Alkaa/
Päättyy/
alkanut päättynyt
kk/vuosi kk/vuosi
12.,Karelia ENPI Ekoturismi-hanke
18440 Lukio (1844230000)
Metsähallitus
elo.14
Sirpa
MENOT
joulu.15 Mikkonen TULOT
NETTO
0
0
0
0
0
0
kesä.12
Pirjo
MENOT
joulu.14 Neuvonen TULOT
NETTO
7 486
8 000
-514
8 000
8 000
0
huhti.12
Timo
MENOT
huhti.14 Pulliainen TULOT
NETTO
2 884
1 388
1 497
8 000
8 000
0
tammi.13
Timo
MENOT
joulu.14 Pulliainen TULOT
NETTO
5 562
2 766
2 796
0
0
0
elo.13
Timo
MENOT
joulu.14 Pulliainen TULOT
NETTO
2 045
2 045
0
0
4 500 OKM
11. PÄIVI - Päivittäisestä liikunnasta elämäntavaksi
18480 Liikuntapalvelut (1848180000)
8 000 PP-ELY
lv. 2012 - 2013 9 000 €
lv. 2013 - 2014 8.000 €
- kunnan osuus 0%
604 818
13. ENPI CBC Rock Art Bridge –hanke (Kunta, Lukio)
18440 Lukio (1844240000)
400 000 Karelika
Karelika-matkatoimisto/Petroskoi
Vastuuhenkilö
Kustannukset
Määräraha
kunnassa yht.
Tp 2014
Ta2014
14. Yrittämisestä yhteinen asenne
18440 Lukio (1844250000)
- rahaa siirretty vuodelle 2015
3 000 OPH
15. Erilaisuus voimavarana
18440 Lukio (1844260000)
- rahat siirretty vuodelle 2015
3 000 OPH
syys.14
Timo
MENOT
touko.15 Pulliainen TULOT
NETTO
0
0
0
0
0
0
16. Kalliomaalauksilla EU-parlamenttiin
18440 Lukio (1844270000)
4 000 OPH
- rahaa siirretty vuodelle 2015
16124,21 EU
elo.14
Timo
MENOT
touko.15 Pulliainen TULOT
NETTO
2 088
2 088
0
0
0
0
joulu.14
Timo
MENOT
helmi.15 Pulliainen TULOT
NETTO
700
824
-124
0
0
0
elo.14
Ari
MENOT
joulu.15 Koistinen TULOT
NETTO
700
824
-124
0
0
0
elo.13
Ari
MENOT
touko.14 Koistinen TULOT
NETTO
700
824
-124
0
0
0
Sirpa
MENOT
Mikkonen TULOT
0
0
5 000
MENOT
TULOT
NETTO
309 388
284 228
25 160
258 024
226 900
31 124
17. Erasmus+ - valmistelevat vierailut
18440 Lukio (1844280000)
- rahaa siirretty vuodelle 2015
1 030 CIMO
18. PITKOSPUITA PITKIN - TARINOITA SENIOREILLE
18490 Kirjasto (1849150000)
8 000 PS AVI
- rahaa siirretty vuodelle 2015
19. KAINUUN KIRJAVINKKARI
18490 Kirjasto (1849150000)
12 000 PS AVI
20. VARAUS MAHDOLLISIIN UUSIIN HANKKEISIIN
18441 EU-projektit (1844110000)
5 000
SIVISTYSLAUTAKUNTA
161
Suomussalmen kunnan projektit
TP 2014
Päävastuualue:
TEKNISET PALVELUT
PROJEKTI
Hankkeen Tyyppi Aloittamis- Alkaa/ Päättyy/ Vastuukok.kust.
päätös tai alkanut päättynyt henkilö
arvio €
sopimus
kk/vuosi kk/vuosi kunnassa
Projektin nimi
4
1. Varaus YTYprojekteihin
2. Luhta-hanke
Juntusrannan ja
Kylmäjärven luhtarantojen
kunnostus
3. Sile II -hanke
Sinilevän vaivaamien
vesistöjen kunnostus
200 000
KUNNAN KUSTANNUKSET
Projektin kustannukset Määräraha
yhteensä
Tp 2014
Ta 2014
Antti
MENOT
Westersund TULOT
NETTO
3
Päättyy
Jukka
Korhonen
2
Päättyy
Yhteensä
162
Jukka
Korhonen
18 521
20 000
18 521
20 000
MENOT
TULOT
NETTO
8 729
25 000
8 729
25 000
MENOT
TULOT
NETTO
83 760
34 264
49 497
160 000
110 000
50 000
MENOT
TULOT
NETTO
111 010
34 264
76 746
205 000
110 000
95 000
11. YHTEENVETO, KESKEISET TUNNUSLUVUT JA KUVIOT
Asukasm äärä
Suomussalmi
-muutos asukas
-muutos %
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
9156
8943
8813
8661
8486
8347
8198
8060
-176
-213
-130
-152
-175
-139
-149
-138
-1,89
-2,33
-1,45
-1,72
-2,02
-1,64
-1,79
-1,68
Tuloveroprosentti %
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
19,50
19,50
19,50
19,50
20,50
20,50
20,50
20,50
19,99
20,00
20,00
20,84
21,11
18,98
19,17
19,24
19,38
19,74
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toim intatuotot/toim intakulut, %
TP 2010
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
18
17,8
24,9
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
18,6
18,1
16,9
16,6
12,9
12,5
12,3
17,2
17,4
16,9
24,7
24,4
24
Vuosikate % /poistot
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
213
112
109
113
136
66,1
12,8
-26,2
176
74
55
136
145
118
71
100
Vuosikate euroa/asukas
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
759
426
479
531
581
259
57
-118
481
209
163
444
461
383
249
380
RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toim innan ja investointien rahavirta ja
sen kertym ä, €
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
Suomussalmi
1082
1569
-3203
-543
2399
-4068
-3989
-3356
Kainuu
Koko maa
Investointien tulorahoitus %
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
92,4
89
90
87
65,9
34,7
10,5
-39,3
124
44,7
21
48
71
61,7
34
57
Pääomam enojen tulorahoitus %
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
80,9
70,7
73,5
70,3
55
26
8,2
-25,8
Lainanhoitokate
TP 2010
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
5,6
1,8
2
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
3,02
3,3
3,4
3,1
2
1,7
1,7
0,6
1,3
1,5
1
1,3
Kassasta m aksut/vuosi, 1000 euroa
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
Suomussalmi
69149
69272
69876
73692
75453
77104
75175
73704
Kassan riittävyys, pv
TP 2010
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2011
65
32
39
TP 2012
68
31
36
TP 2013
68
28
30
163
TP 2014
48
20
38
TA 2015
65
TS 2016
30
TS 2017
15
2
Om avaraisuusaste %
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
76
77
76
78
77
65
63
59
65
65
64
62
61
Rahoitusvarallisuus euroa/asukas
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
Suomussalmi
179
289
-87
-159
122
Kainuu
-1175
-1290
-1797
-1897
Koko maa
-1625
-1795
-2120
-2245
Suhteellinen velkaantuneisuus %
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
Suomussalmi
22
21
26
22
24
Kainuu
32
33
40
36
Koko maa
44
45
48
51
Lainat, euroa/asukas
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
958
923
1264
1255
1461
1325
1438
1555
1590
1648
2010
2155
1957
2037
2261
2540
Lainakanta 1000 euroa
Suomussalmi
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
8775
8255
11137
10880
12397
11060
11789
12532
Kertynyt yli-/alijääm ä 31.12. €/as
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
1241
1315
1375
1462
1941
1840
1487
946
-10
-72
-166
1309
1314
1398
1224
1290
KUNTAKONSERNIN TUNNUSLUVUT
Konsernin lainakanta €/asukas
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017
2412
2321
2321
2170
2728
3583
3551
3956
5637
4573
4724
5041
5544
Tunnuslukujen laskentakaavoja:
Vuosikate % = 100 x vuosikate /(toimintatuotot+verotulot+valtionosuudet)
Poisto % = 100 x poistot käyttöomaisuudesta /(toimintatuotot+verotulot+valtionosuudet)
Investointien tulorahoitus % = 100 x vuosikate/(investointimenot-rahoitusosuudet )
Tunnusluku kertoo, kuinka paljon investointien omarahoitusmenoista on rahoitettu tulorahoituksella
Pääomamenojen tulorahoitus % = 100 x vuosikate / (investointimenot-rahoitusosuudet+antolainojen nettomuutos + lainanlyhennykset)
Tunnusluku kertoo, kuinka paljon investoinneista ja lainanlyhennyksistä on pysytty rahoittamaan
tulorahoituksella
Lainanhoitokate = (vuosikate+korkokulut) / (korkokulut + lainanlyhennykset)
tunnusluku kertoo kertoo, kuinka hyvin vuosikate riittää vieraan pääoman velvoitteiden hoitamiseen
Kassan riittävyys (pvm) = 365 pvm x (rahoitusom. arvopaperit+rahat ja pankkisaamiset) /kassasta
maksut
Tunnusluku ilmaisee, monenko päivän kassastamaksut voidaan kattaa kunnan kassavaroilla
164
Omavaraisuusaste % = 100 (oma pääoma + poistoero ja vapaaehtoiset varaukset ) /( Koko pääoma saadut ennakot)
Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kunnan kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä . Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. Alle 50 %:n omavaraisuusaste merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta
Rahoitusvarallisuus euroa/asukas = ((Saamiset+ rahoitusarvopaperit+ rahat ja pankkisaamiset)) ( (Vieras pääoma-Saadut ennakot)) / asukasmäärä
Tunnusluku osoittaa likvidien varojen riittävyyden vieraan pääoman takaisin maksuun
Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 x (Vieras pääoma - saadut ennakot) /(Toimintatuotot+
verotulot+ valtionosuudet)
Tunnusluku kertoo, kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman
takaisinmaksuun
Lainakanta = Vieras pääoma - ( saadut ennakot+ ostovelat + siirtovelat + muut velat)
Tunnusluku tarkoittaa korollista vierasta pääomaa
Lainasaamiset 31.12. = Sijoituksiin merkityt JVK –lainasaamiset ja muut lainasaamiset.
Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen.
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Vuosikate
Poistot
Lainakanta
Nettoinvestoinnit
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
TS 2017
48940
50698
51381
55130
55625
57574
58449
59523
25313
25228
24145
25946
26929
26978
26803
27256
30325
29945
30820
33022
33528
32596
31996
31196
6944
3815
4223
4603
4924
2231
537
-877
3254
3416
3876
4061
3623
3271
3635
3621
8775
8254
11137
10880
12397
10793
11188
11597
7512
4280
4691
5292
2534
6229
4456
2409
165
SUOMUSSALMEN TALOUDEN KEHITYS 2010 - 2017
70000
Toimintakate
60000
50000
40000
Valtionosuudet
30000
Verotulot
20000
10000
0
TP 2010
TP 2011
TP 2012
TP 2013
TP 2014
TA 2015
TS 2016
Lainakanta
Poistot
Nettoinvestoinnit
Vuosikate
TS 2017
-10000
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Vuosikate
166
Poistot
Lainakanta
Nettoinvestoinnit
Asukasluvun muutos
10000
8000
6000
Suomussalmi
4000
-muutos asukas
-muutos %
2000
0
-2000
Suomussalmi
-muutos asukas
-muutos %
TP 2010
9156
-176
-1,89
TP 2011
8943
-213
-2,33
TP 2012
8813
-130
-1,45
TP 2013
8661
-152
-1,72
167
TP 2014
8486
-175
-2,02
TA 2015
8347
-139
-1,64
TS 2016
8198
-149
-1,79
TS 2017
8060
-138
-1,68
Toimintatuotot kuluista %
30
25
20
Suomussalmi
15
Kainuu
Koko maa
10
5
0
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
18
17,8
24,9
TP 2011
18,6
17,2
24,7
TP 2012
18,1
17,4
24,4
TP 2013
16,9
16,9
24
TP 2014
16,6
TA 2015
12,9
TS 2016
12,5
TS 2017
12,3
Vuosikate % poistoista
250
200
150
Suomussalmi
100
Kainuu
Koko maa
50
0
-50
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
213
176
145
TP 2011
112
74
118
TP 2012
109
55
71
TP 2013
113
136
100
168
TP 2014
136
TA 2015
66,1
TS 2016
12,8
TS 2017
-26,2
Vuosikate euroa/asukas
900
800
700
600
500
Suomussalmi
400
Kainuu
300
Koko maa
200
100
0
-100
-200
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
759
481
461
TP 2011
426
209
383
TP 2012
479
163
249
TP 2013
531
444
380
TP 2014
581
TA 2015
259
TS 2016
57
TS 2017
-118
Kassan riittävyys
80
70
60
50
Suomussalmi
40
Kainuu
Koko maa
30
20
10
0
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
65
32
39
TP 2011
68
31
36
TP 2012
68
28
30
TP 2013
48
20
38
169
TP 2014
65
TA 2015
30
TS 2016
15
Rahoitusvarallisuus
500
0
-500
Suomussalmi
-1000
Kainuu
Koko maa
-1500
-2000
-2500
Suomussalmi
Kainuu
Koko maa
TP 2010
179
-1175
-1625
TP 2011
289
-1290
-1795
TP 2012
-87
-1797
-2120
TP 2013
-159
-1897
-2245
TP 2014
122
TA 2015
Lainat euroa/asukas
3000
2500
2000
Suomussalmi
1500
Kainuu
koko maa
1000
500
0
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010
958
1590
1957
TP 2011
923
1648
2037
TP 2012
1264
2010
2261
TP 2013
1255
2155
2540
170
TP 2014
1461
TA 2015
1325
TS 2016
1438
Kertynyt yli-/alijäämä/asukas
2500
2000
1500
Suomussalmi
1000
Kainuu
koko maa
500
0
-500
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010
1241
-10
1314
TP 2011
1315
-72
1398
TP 2012
1375
-166
1224
TP 2013
1462
1309
1290
TP 2014
1941
TA 2015
1840
TS 2016
1487
Konsernilainat/asukas
6000
5000
4000
Suomussalmi
3000
Kainuu
koko maa
2000
1000
0
Suomussalmi
Kainuu
koko maa
TP 2010
2412
3583
4573
TP 2011
2321
3551
4724
TP 2012
2321
3956
5041
171
TP 2013
2170
5637
5544
TP 2014
2640
12. KAINUUN SOTE – JA KAINUUN LIITTO -KUNTAYHTYMIEN TILINPÄÄTÖSTIETOJA
Kuntien laskennallinen verorahoitus ja kuntien maksuosuus 2014
Kunta
Hyrynsalmi
Kajaani
Kuhmo
Paltamo
Ristijärvi
Sotkamo
Suomussalmi
Asukaslu Verotulot 2012
€
Valtionosuudet
ku 2012
= t-2
/asukas
2014 -STM
2 603
6 863 626
2 637
4 308 253
37 973
123 939 510
3 264
14 707 301
9 240
25 643 741
2 775
12 731 028
3 743
9 685 797
2 588
4 587 268
1 450
3 985 302
2 748
2 256 100
10 682
33 169 315
3 105
6 713 148
8 813
25 044 595
2 842
11 838 086
74 504
228 331 886
3 065
57 141 185
Asukaslu MAKSUOSUUS
€
Soten Ylijäämä
Kunta
ku 2012
SOTELLE
/asukas
2014
Hyrynsalmi
2 603
11 541 778
4 434
341 611,55
Kajaani
37 973
123 194 092
3 244
3 646 277,56
Kuhmo
9 240
37 704 489
4 081
1 115 970,96
Paltamo
3 743
14 196 491
3 793
420 185,30
Ristijärvi
1 450
6 823 159
4 706
201 950,68
Sotkamo
10 682
36 499 833
3 417
1 080 315,77
Suomussalmi
8 813
38 539 158
4 373
1 140 675,37
74 504
268 499 000
3 604
Verorahoitus
yhteensä
STM Sotelle
11 171 879
5 479 139
138 646 811 41 727 042
38 374 769 16 551 370
14 273 065
5 992 351
6 241 402
3 440 776
39 882 463 13 330 314
36 882 681 18 282 922
%-OSUUS
VERORAHOITUKSESTA
3 203 072
39 751 213
11 002 371
4 092 209
1 789 463
11 434 639
10 574 577
285 473 071 104 803 914
81 847 543
Lopullinen
Lopullinen
kunnan
maksuosuus
maksuosuus
2013
v.2013
€/asukas
11 200 166,45
4 303
119 547 814,44
3 148
36 588 518,04
3 960
13 776 305,70
3 681
6 621 208,32
4 566
35 419 517,23
3 316
37 398 482,63
4 244
7 946 987,19 260 552 012,81
172
3 497
EUROMAKSUOSUUS
0SUUS
SOTELLE
2 859 567
11 541 778
41 715 837
123 194 092
10 150 748
37 704 489
4 111 932
14 196 491
1 592 920
6 823 159
11 734 879
36 499 833
9 681 660
38 539 158
81 847 543
268 499 000
TUKIPALVELUT YHTEENSÄ v. 2014 ARVIOLASKELMA TILINPÄÄTÖSTÄ VARTEN
2.2.2015
ARVIO
Tulosyksikkö
Nro
Tietohallinto
(2016200000)
JAETTAVAT KUSTANNUKSET: 2 570 948
Soten osuus
Muiden osuudet:
Hyrynsalmi
Kajaani
Kuhmo
Paltamo
Puolanka
Ristijärvi
Sotkamo
Suomussalmi
KAMK
Vilake
Kajaanin Vesi
Kajaanin Mamselli
Kajaanin Teatteri
Kajaanin koulutusliik.
Kainuun liitto
Laskutettavat
2 000 1 482 760 ENNAKOT
1300
1100
1200
1400
1500
1600
1700
1800
6100
4200
4300
4400
4500
4600
3000
37 262
44 244
393 498
448 860
133 321
148 980
42 597
49 284
64 504
51 324
21 112
24 492
153 868
159 864
125 627
148 584
0
0
11 154
12 264
72 863
64 368
16 877
22 572
0
15 504
18 372
1 088 188 1 193 208
Taloushallinto
(2016400000)
Palkkahallinto
(2016322000)
YHTEENSÄ KOKO VUOSI
2 867 150
1 820 006
7 258 104
KORJAUSL
KORJAUSL
ASKELMA 1 699 253 ENNAKOT ASKELMA
32 712
-6 982
41 028
-55 362 340 205 346 776
-15 659 131 676 152 664
52 094
-6 687
64 488
13 180 102 872
57 864
32 127
-3 380
36 528
93 927 107 736
-5 996
-22 957 152 633 162 660
23 052
0
25 164
5 064
0
4 716
8
516
-1 110
11 100
91 146
8 495
98 052
7 431
-5 695
9 972
87 665 101 124
0
6 777
-2 868
7 272
-105 021 1 167 897 1 227 144
173
-8 316
-6 571
-20 988
-12 394
45 008
-4 401
-13 809
-10 027
-2 112
348
-2 584
-6 906
-2 541
-13 459
-495
-59 247
Yhteensä
KORJAUSL
kuukausi- KORJAUSL
950 208 ENNAKOT ASKELMA 4 132 222 ennakot ASKELMA
23 533
272 420
84 363
31 589
40 889
24 500
110 272
84 888
40 060
0
4 325
49 968
11 939
83 022
8 029
869 798
27 828
282 000
86 916
35 196
29 988
26 760
112 716
90 912
45 588
6 228
42 816
11 412
87 576
5 136
891 072
93 507 113 100
-4 295
-9 580 1 006 123 1 077 636
-2 553 349 360 388 560
-3 607 126 280 148 968
10 901 208 265 139 176
77 740
87 780
-2 260
-2 444 358 068 380 316
-6 024 363 147 402 156
63 112
70 752
-5 528
5 064
4 716
0
23
996
29
592
-1 903
7 152 213 977 205 236
36 247
43 956
527
-4 554 170 687 188 700
30 310
30 780
2 893
-21 275 3 125 883 3 311 424
-19 593
-71 513
-39 200
-22 688
69 089
-10 041
-22 249
-39 008
-7 640
348
-5 597
8 741
-7 709
-18 013
-470
-185 543
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, myöhemmin Kainuun sote, on aloittanut toimintansa
1.1.2013. Edeltänyt Kainuun maakunta -kuntayhtymä on purettu ja toiminta on jakaantunut usealle eri organisaatiolle.
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
SOTE JA LIIKELAITOKSET YHTEENSÄ
2014
2013
1 000 €
1 000 €
Toimintatuotot
322 144
312 090
Toimintakulut
-316 604
-303 697
5 540
8 393
9
3
Muut rahoitustuotot
247
189
Korkokulut
-53
-65
-216
-314
Vuosikate
5 527
8 206
Poistot ja arvonalentumiset
-5 389
-4 741
0
0
138
3 465
30
-85
0
-74
10
90
178
3 396
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
101,7
102,8
Vuosikate / Poistot, %
102,6
173,1
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoituskulut
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys/vähennys
Varausten lisäys
Rahastojen lisäys/vähennys
Tilikauden yli-/alijäämä
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
174
TASE
SOTE JA LIIKELAITOKSET YHTEENSÄ
VASTAAVAA
2014
2013
A PYSYVÄT VASTAAVAT
I Aineettomat hyödykkeet
1. Aineettomat oikeudet
2. Muut pitkävaikutteiset menot
46 709
4 430
1 170
3 260
44 815
3 711
912
2 799
II Aineelliset hyödykkeet
1. Maa- ja vesialueet
2. Rakennukset
3. Kiinteät rakenteet ja laitteet
4. Koneet ja kalusto
6. Ennakkomaksut ja keskeneräiset
42 160
306
32 103
2 731
5 216
1 804
40 995
274
29 052
2 979
4 635
4 055
III Sijoitukset
1.Osakkeet ja osuudet
2. Muut saamiset
119
72
47
109
109
B TOIMEKSIANTOJEN VARAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
3. Muut toimeksiantojen varat
772
382
134
256
753
363
134
256
C VAIHTUVAT VASTAAVAT
I Vaihto-omaisuus
1. Aineet ja tarvikkeet
2. Keskeneräiset tuotteet
33 641
1 524
1 524
0
27 293
1 503
1 503
0
II Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
2. Lainasaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
1. Myyntisaamiset
3. Muut saamiset
4. Siirtosaamiset
11 880
0
0
11 880
6 771
1 510
3 599
13 053
0
0
13 053
7 985
1 493
3 575
IV Rahat ja pankkisaamiset
20 237
12 737
VASTAAVAA YHTEENSÄ
81 122
72 861
175
VASTATTAVAA
2014
2013
15 033
13 178
1 186
491
178
18 309
13 178
1 196
539
3 396
129
55
74
159
85
74
3 714
3 714
3 044
3 044
985
423
306
256
921
381
285
255
E VIERAS PÄÄOMA
I Pitkäaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
61 261
2 442
1 842
600
50 428
2 000
1 200
800
II Lyhytaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
5. Saadut ennakot
6. Ostovelat
7. Muut velat
8. Siirtovelat
58 819
324
200
8
18 132
151
40 004
48 428
300
200
19
17 002
123
30 784
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
81 122
72 861
A OMA PÄÄOMA
I Peruspääoma
IV Muut omat rahastot
V Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
VI Tilikauden yli/alijäämä
B POISTOERO JA VAPAAEHTOISET
VARAUKSET
1. Poistoero
2. Vapaaehtoiset varaukset
C PAKOLLISET VARAUKSET
2. Muut pakolliset varaukset
D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen pääomat
3. Muut toimeksiantojen pääomat
176
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
TULOSLASKELMA
KAINUUN SOTE (ilman liikelaitoksia)
Toimintatuotot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatuotot
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen lisäys(+) tai vähennys(-)
Avustukset
Muut toimintakulut
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
276 608 703,62
24 557 566,78
7 958 038,25
4 329 586,19
268 370 348,58
23 383 652,52
7 669 875,21
3 907 693,64
-124 936 733,24
-120 699 452,14
-26 415 998,43
-6 589 313,43
-98 119 563,56
-26 139 219,92
-7 353 642,87
-90 094 034,43
-22 834 343,53
0,00
-15 973 128,60
-13 314 304,02
-23 317 659,86
0,00
-15 090 483,11
-12 378 013,43
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
-308 183 384,81
5 270 510,03
6 626,09
244 756,37
-52 982,48
-201 364,47
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Kertaluonteiset poistot
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys(-) tai vähennys(+)
Varausten lisäys(-) tai vähennys(+)
Rahastojen lisäys(-) tai vähennys (+)
Tilikauden yli-/alijäämä
313 453 894,84
-2 964,49
-5 267 545,54
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
177
-295 072 505,76
8 259 064,19
1 650,57
188 296,62
-65 494,07
-296 921,90
5 267 545,54
-5 267 545,54
0,00
303 331 569,95
-172 468,78
8 086 595,41
-4 590 791,75
-50 866,88
-4 641 658,63
0,00
3 444 936,78
0,00
0,00
0,00
3 444 936,78
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
TASE ILMAN LIIKELAITOKSIA
VASTAAVAA
A PYSYVÄT VASTAAVAT
I Aineettomat hyödykkeet
1. Aineettomat oikeudet
2014
2013
46 737 890,61 44 877 330,29
4 307 848,95 3 561 638,71
4 307 848,95 3 561 638,71
II Aineelliset hyödykkeet
41 887 456,43 40 783 906,50
1. Maa- ja vesialueet
305 833,17
273 962,85
2. Rakennukset
32 103 112,05 29 052 265,20
3. Kiinteät rakenteet ja laitteet
2 730 591,02 2 979 480,92
4. Koneet ja kalusto
4 972 914,74 4 429 724,98
6. Ennakkomaksut ja keskeneräiset 1 775 005,45 4 048 472,55
III Sijoitukset
1. Osakkeet ja osuudet
2. Muut saamiset
542 585,23
495 299,27
47 285,96
531 785,08
531 785,08
B TOIMEKSIANTOJEN VARAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
3. Muut toimeksiantojen varat
772 209,87
382 408,71
133 853,89
255 947,27
753 387,70
363 373,02
134 428,89
255 585,79
C VAIHTUVAT VASTAAVAT
I Vaihto-omaisuus
1. Aineet ja tarvikkeet
30 424 532,36 24 590 588,25
1 524 272,24 1 503 408,77
1 524 272,24 1 503 408,77
II Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
2. Lainasaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
1. Myyntisaamiset
3. Muut saamiset
4. Siirtosaamiset
10 827 552,16 12 363 203,73
0,00
0,00
0,00
0,00
10 827 552,16 12 363 203,73
6 009 754,63 7 513 766,46
1 330 144,31 1 361 788,74
3 487 653,22 3 487 648,53
IV Rahat ja pankkisaamiset
18 072 707,96 10 723 975,75
VASTAAVAA YHTEENSÄ
77 934 632,84 70 221 306,24
178
KAINUUN SOTE -KUNTAYHTYMÄ
TASE ILMAN LIIKELAITOKSIA
VASTATTAVAA
A OMA PÄÄOMA
I Peruspääoma
IV Muut omat rahastot
V Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
VI Tilikauden yli-/alijäämä
C PAKOLLISET VARAUKSET
2. Muut pakolliset varaukset
2014
2013
13 891 761,10 17 336 697,88
12 891 761,10 12 891 761,10
1 000 000,00 1 000 000,00
0,00
0,00
0,00 3 444 936,78
3 713 749,00
3 713 749,00
3 044 191,00
3 044 191,00
985 628,92
423 153,88
306 527,77
255 947,27
921 260,55
381 075,19
284 599,57
255 585,79
D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen pääomat
3. Muut toimeksiantojen pääomat
E VIERAS PÄÄOMA
I Pitkäaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
59 343 493,82 48 919 156,81
2 441 951,20 2 000 000,00
1 841 951,20 1 200 000,00
600 000,00
800 000,00
II Lyhytaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
4. Lainat muilta luotonantajilta
5. Saadut ennakot
6. Ostovelat
7. Muut velat
8. Siirtovelat
56 901 542,62 46 919 156,81
323 548,80
300 000,00
200 000,00
200 000,00
0,00
0,00
8 421,93
19 248,93
17 712 034,00 16 721 481,79
95 833,97
60 103,52
38 561 703,92 29 618 322,57
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
77 934 632,84 70 221 306,24
179
KAINUUN LIITTO -KUNTAYHTYMÄ
Kainuun liitto -kuntayhtymä on aloittanut toimintansa 1.1.2013.
TULOSLASKELMA
KAINUUN LIITTO
Toimintatuotot
Myyntituotot
Maksutuotot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatuotot
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen lisäys(+) tai vähennys(-)
Avustukset
Muut toimintakulut
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
2 544 496,75
0,00
1 557 417,07
79 141,34
2 495 297,60
0,00
707 906,32
1 871,57
-1 363 496,16
-1 279 931,30
-301 968,17
-42 885,48
-1 771 763,61
-269 984,30
-39 864,15
-879 141,84
-69 973,28
0,00
-1 064,66
-240 324,49
-56 523,70
0,00
-2 184,71
-172 540,54
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
-3 791 475,85
389 579,31
1 198,83
19,78
0,00
-3 670,10
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Kertaluonteiset poistot
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys(-) tai vähennys(+)
Varausten lisäys(-) tai vähennys(+)
Rahastojen lisäys(-) tai vähennys (+)
Tilikauden yli-/alijäämä
4 181 055,16
-2 451,49
0,00
0,00
387 127,82
0,00
0,00
0,00
387 127,82
180
-2 700 170,54
504 904,95
1 122,13
12,07
-3 993,54
-7 296,03
387 127,82
0,00
0,00
3 205 075,49
-10 155,37
494 749,58
0,00
0,00
0,00
0,00
494 749,58
0,00
0,00
0,00
494 749,58
TASE
KAINUUN LIITTO -KUNTAYHTYMÄ
VASTAAVAA
2014
2013
443 067,99
0,00
0,00
443 067,99
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
443 067,99
443 067,99
443 067,99
443 067,99
B TOIMEKSIANTOJEN VARAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
3. Muut toimeksiantojen varat
5 025 461,77
0,00
0,00
5 025 461,77
7 460 162,24
0,00
0,00
7 460 162,24
C VAIHTUVAT VASTAAVAT
I Vaihto-omaisuus
1. Aineet ja tarvikkeet
1 374 091,63
0,00
0,00
944 738,62
0,00
0,00
294 181,41
0,00
0,00
294 181,41
83 595,06
42 567,12
168 019,23
87 389,87
0,00
0,00
87 389,87
59 450,11
21 691,64
6 248,12
IV Rahat ja pankkisaamiset
1 079 910,22
857 348,75
VASTAAVAA YHTEENSÄ
6 842 621,39
8 847 968,85
A PYSYVÄT VASTAAVAT
I Aineettomat hyödykkeet
1. Aineettomat oikeudet
II Aineelliset hyödykkeet
1. Maa- ja vesialueet
2. Rakennukset
3. Kiinteät rakenteet ja laitteet
4. Koneet ja kalusto
6. Ennakkomaksut ja keskeneräiset
III Sijoitukset
1. Osakkeet ja osuudet
II Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
2. Lainasaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
1. Myyntisaamiset
3. Muut saamiset
4. Siirtosaamiset
181
VASTATTAVAA
2014
2013
1 369 748,31
487 870,91
0,00
494 749,58
387 127,82
982 620,49
487 870,91
0,00
0,00
494 749,58
0,00
0,00
0,00
0,00
5 025 461,77
5 025 461,77
0,00
0,00
7 460 162,24
7 460 162,24
0,00
0,00
E VIERAS PÄÄOMA
I Pitkäaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
447 411,31
0,00
0,00
0,00
405 186,12
0,00
0,00
0,00
II Lyhytaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
4. Lainat muilta luotonantajilta
5. Saadut ennakot
6. Ostovelat
7. Muut velat
8. Siirtovelat
447 411,31
0,12
0,00
0,00
0,00
173 911,48
364,68
273 135,03
405 186,12
0,00
0,00
0,00
0,00
132 643,83
428,20
272 114,09
6 842 621,39
8 847 968,85
A OMA PÄÄOMA
I Peruspääoma
IV Muut omat rahastot
V Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
VI Tilikauden yli-/alijäämä
C PAKOLLISET VARAUKSET
2. Muut pakolliset varaukset
D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
1. Valtion toimeksiannot
2. Lahjoitusrahastojen pääomat
3. Muut toimeksiantojen pääomat
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
182
13. LUETTELOT JA SELVITYKSET
13.1. Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tilinpäätöksen säilytys
Käytetyt kirjanpitokirjat v. 2014
Päiväkirja
Pääkirja
Myyntireskontra
Ostoreskontra
Palkkakirjanpito
Käyttöomaisuuskirjanpito
Tasekirja
Tase-erittelyt
Tase-erittelyiden sisältö
Saldoselvitykset
Tilinpäätöksen säilyttäminen
Pysyvästi säilytettävät
Tasekirja
Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus
Vähintään 10 vuotta säilytettävät
Kirjanpitokirjat
Tililuettelo järjestettynä siten, että tietojenkäsittelyn suorittamistapa voidaan vaikeuksitta todeta.
Vähintään 6 vuotta
Tilikauden tositteet (huomioitava pidemmän ajan vaatimat tositteet).
Liiketapahtumia koskeva kirjeenvaihto (sisältyy tositteisiin).
Koneellisen kirjanpidon täsmäytysselvitykset sekä muu kuin edellä mainittu kirjanpitoaineisto
(mm. tase-erittelyt ja liitetietojen erittelyt).
183
13.2. Tositelajit ja tositenumerosarjat
Ulkoisen laskennan tositelajit ja tositenumerosarjat
TL
AA
Per.
Lähde
FI-AA
TS
01
AB
Tositelajin nimi
Käyttöomaisuushankinnat
ja myynnit
Kirjanpitotosite
AB
FI-AA
01
AF
AF
Poistokirjaukset
FI-AA
03
AZ
AZ
Investointien purkaminen
FI-AA
02
BA
Konekieliset tiliotetapahtumat
FI-GL
06
BC
Epävarmat saamiset
FI-AR
11
BM
Ostomaksut (automaattiset)
FI-AP
24
BS
Tiliotetapahtumat – muut
FI-GL
07
Ennakkosuoritukset
FI-AR
16
Myyntilaskut, hyvityslaskut
FI-AR
18
DA
DA
DR
DT
DT
Asiakkaan tasaus (nollasuoritukset)
FI-AR
09
DV
DV
Myyntisuoritukset (viitteelliset)
FI-AR
17
DZ
DZ
Myyntisuoritukset (manuaaliset)
FI-AR
14
Tilinpäätöstositteet
FI
80
Ostolaskut/Rondo
(ilman ostotilausta syötett.)
Sisäisten laskujen kuittaus
FI-AP
19
FI-AP
(FI-AR)
FI-AP
15
FI-AP
15
FS
KR
KR
KS
KS
KT
KT
KZ
KZ
Toimittajan tasaus
(nollamaksut)
Ostomaksut (manuaaliset)
59
PA
Palkkatositteet
FI
25
PR
Nimikkeen hinnanmuutos
MM
48
R1
R2
Myyntilaskut Effica
Myyntilaskut Effica-hyvityslaskujen
kohdistukset
Korkolaskut
FI-AR
FI-AR
FI-AR
30
MM
51
SD
00
01
RC
RE
RE
RV
RV
Ostolaskut
(ostotilaukseen perustuvat)
Myyntilaskut
SA
SA
Muistiotositteet
FI-GL
Myyntilaskut muut erikoissairaanh.
FI-AR
SB
184
Nro-sarja
01000000000109999999
01000000000109999999
03000000000399999999
02000000000299999999
06100000000699999999
11000000001199999999
02400000000249999999
07000000000799999999
01600000000169999999
01800000000189999999
90000000009099999999
01700000000179999999
01400000000149999999
80000000008099999999
01900000000199999999
01500000000159999999
59000000005999999999
01500000000159999999
02500000000259999999
48000000004899999999
30000000003999999999
51000000005199999999
10000000001999999999
01000000000109999999
Huom!
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Patologia Neropatti-järjestelmä
SB
Myyntilaskut muut erikoissairaanh.
FI-AR
SB
Myyntilaskut muut erikoissairaanh.
FI-AR
SB
Sisäiset myyntilaskut
FI-GL
SB
SB
Muistiotositteet sisäiset myyntilaskut
FI-GL
12
SC
SC
Käteisalennusten kirjaus
FI-GL
01
SK
SK
Kassatositteet
FI-GL
13
ST
ST
Pääkirjatilien tasaus
FI-GL
39
WA
Varastosta otto
MM
49
WE
Nimikkeen vastaanotto
MM
50
WI
Inventointierot
MM
49
WL
Varastosta otto/toimitus
SD
49
L1
Liittymät:
Hammashuoltolaskutukset
FI-AR
90
01200000000129999999
01000000000109999999
01300000000139999999
39000000003909999999
49000000004999999999
50000000005099999999
49000000004999999999
49000000004999999999
90000000009999999999
L2
Terveydenhuollon laskutukset
FI-AR
90
90000000009999999999
L3
Pegasos työterveyslaskutus
FI-AR
90
90000000009999999999
L4
Effica potilaslaskutus
FI-AR
90
90000000009999999999
L5
Hellevi
FI-AR
90
90000000009999999999
L6
Komartek vesilaskutus
FI-AR
90
90000000009999999999
L7
Komartek lämpölaskutus
FI-AR
90
90000000009999999999
L8
Mela
FI-AR
90
90000000009999999999
L9
ProConsona sosiaalityö
FI-GL
90
90000000009999999999
M1
Kassajärjestelmä
FI-GL
90
90000000009999999999
M2
Kassajärjestelmä
FI-AR
90
90000000009999999999
M3
ProExellenta
FI-GL
90
90000000009999999999
M4
Aqua vesilaskutus
FI-GL
90
90000000009999999999
Taulukossa lähde tarkoittaa mySAP:n osajärjestelmää, jossa tosite alunperin syntyy:



SD = myynti, jakelu ja laskutus (Sales and Distribution)
MM = materiaalihallinto, varastonhallinta ja osto (Materials Management)
FI = ulkoinen laskenta (Financial Accounting)
o FI-AP = ostoreskontra (Accounts Payable)
185
Röntgen RISjärjestelmä
Ravintohuolto Aivo-ohjelma
Erikoissairaanhoidon leikkausanestesia, tehohoito, dialyysi
Tiedot saadaan
Efficasta, ei mene
myyntireskontraan
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
Kumppaniyhtiö
käytössä.
o FI-AR = myyntireskontra (Accounts Receivable)
o FI-GL = pääkirjanpito (General Ledger)
o FI-AA = käyttöomaisuuskirjanpito (Asset Accounting)
Myös liittymien kohdalla lähde on FI-GL, jos ko. tapahtumat siirretään suoraan mySAP:n pääkirjanpitoon.
MM-ostolaskujen tositelajia käytetään myös silloin, kun materiaalihallinnossa tehdään hyvityslasku tai alkuperäinen lasku peruutetaan. Vastaavasti ostoreskontran ostolaskun tositelajia käytetään ostoreskontrassa
tapahtuvissa hyvityksissä ja peruutuksissa.
SD-myyntilaskujen tositelajia käytetään myös silloin, kun myyntijärjestelmässä tehdään lisäveloitus, hyvityslasku tai alkuperäinen lasku peruutetaan. Vastaavasti myyntireskontran myyntilaskun tositelajia käytetään
suoraan myyntireskontrassa tapahtuvissa hyvityksissä ja peruutuksissa.
Kaikki ulkoisen laskennan tositenumerosarjat alkavat alusta vuosittain, paitsi myyntilaskut (RV), jonka tositenumerointi ei ala vuoden alusta uudelleen vaan jatkuu (jos tositenumerona käytetään laskunumeroa). Korkolaskuille voidaan määritellä laskunumerosarja, kun ne tulostetaan mySAP:sta. Korkolaskujen laskunumerosarja on jatkuva eli se ei ala alusta tilivuoden vaihtuessa.
186
14. TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET
187
SUOMUSSALMEN KUNTA
HALLINTOPALVELUT
Suomussalmen kunnan hyvinvointikertomus
2014
1
2
Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen
NYKYTILAN ARVIOINTI
Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima
Suomussalmen suuri huolenaihe on väestön määrän väheneminen. Väestö vähenee jopa yli kahden
prosentin vuosivauhtia. Väestöennusteen mukaan Suomussalmella on vuonna 2030 enää 6798 asukasta.
Se on noin kaksi tuhatta vähemmän kuin 31.12.2012, jolloin kunnassa oli 8813 asukasta. Vähennys on
kolmasosa koko Kainuun ennustetusta väestökadosta. Vuoteen 2030 ulottuva väestöennuste näyttää
Suomussalmen osalta heikommalta kuin vertailualueilla, paitsi Kuhmossa ja Pudasjärvellä, jossa ennusteen
mukaan väkiluku pysynee suunnilleen samalla tasolla kuin Suomussalmella. Ennuste on laskettu
syyskuussa 2009. Tilastokeskuksessa laaditaan kunnittaisia väestöennusteita kolmen vuoden välein.
Kertoimet on laskettu viime vuosien väestökehityksen perusteella.
Kunnan nettomuutto on positiivinen, jos alueelle on muuttanut enemmän kuin alueelta on muuttanut pois.
Suomussalmelta muutetaan muihin vertailukuntiin ja koko maahan verrattuna enemmän pois kuin kuntaan
muuttaa uusia asukkaita. Poikkeus oli vuosi 2009, jolloin nettomuutto oli lähellä nollaa, mutta laski sen
jälkeen taantumaa edeltäneelle tasolle noin -10:een per 1000 asukasta. Väestön määrä on vähentynyt
vuosina 2008 - 2013 noin 800 henkilöllä.
Huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa 15-64-vuotiasta
työikäistä kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on.
Suomussalmen huoltosuhde 66,5 on vuoteen 2012 verrattuna noussut, samoin kuin kaikilla vertailualueilla.
Suomussalmen luku ei ole vertailujoukon huonoin, mutta yli keskiarvojen.
Vuonna 2012 työllisten määrä oli koko maassa 43,1 % väestöstä, mikä on hieman vähemmän kuin
edellisvuonna. Pedersören kunnassa työllisten osuus nousi vastoin muun maan kehitystä ollen 45,6 %.
Suomussalmen lukema laski vuodessa 34,1 prosenttiin. Se on kolmisen prosenttiyksikköä alle Kainuun
keskiarvon.
Koulutustasomittain kuvaa väestön koulutustasoa, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun
korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. Esimerkiksi koulutustasoluku 246 osoittaa,
että teoreettinen koulutusaika henkeä kohti on 2,5 vuotta peruskoulun suorittamisen jälkeen. Koulutustaso
on noussut kaikissa vertailukohteissa tarkastelujaksolla. Suomussalmen lukema 252 on joukon toiseksi
huonoin, vain Pudasjärvi jää sen alle. Valtakunnallinen keskiarvo on 345. Sen perusteella suomalaiset
kouluttautuvat keskimäärin noin 3,5 vuotta peruskoulun jälkeen. Se on vuosi enemmän kuin
suomussalmelaisten kohdalla.
Lapsiperheitä Suomussalmella on prosentuaalisesti perheistä vähemmän kuin vertailualueilla. Ainoastaan
Kuhmossa lapsiperheiden määrä on samansuuntainen kuin Suomussalmella. Yksinhuoltajaperheiden osuus
(19,9 %) on kasvanut vuodesta 2012 vuoteen 2013 miltei kaksi prosenttiyksikköä ja on nyt yli Kainuun
keskiarvon (19,1 %) ja melkein samassa koko maan keskiarvon (20,6 %) kanssa.
1
Kaikki ikäryhmät
Osallisuutta kuvaava indikaattori on äänestysaktiivisuus kunnallisvaaleissa. Kainuussa äänestysprosentti oli
vuonna 2012 korkeampi kuin edellisissä kunnallisvaaleissa vuonna 2008. Muualla maassa
äänestysaktiivisuus laski. Noususta huolimatta kuntamme äänestysprosentti jäi 54,5:een, joka on
huomattavasti alhaisempi kuin vertailukunnista Pedersöressä, jossa kolme neljästä äänioikeutetusta käy
äänestämässä.
Ikävakioitu Kelan sairastavuusindeksi ilmaisee jokaiselle Suomen kunnalle lasketun indeksin avulla miten
tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 100). Indeksi perustuu kolmeen
rekisterimuuttujaan: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä ja
erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuuteen väestöstä. Vertailukunnista Pedersöre jää alle sadan eli
siellä ollaan valtakunnallista keskiarvoa terveempiä. Suomussalmen lukema on tarkastelujaksolla vaihdellut
välillä 124 - 129. Pudasjärven luku on vielä suurempi, mutta muut vertailukunnat ovat näiden alapuolella
arvojen vaihdellessa välillä 117 - 123.
Poliisin tietoon tulleiden henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten lukumäärä nousi Suomussalmella
vuosina 2009 - 2012. Tuorein lukema on kuitenkin laskusuuntainen ja osoittaa, että kuntalaisten turvallisuus
on parantunut. Lukema on vertailualueen toiseksi pienin ja alle keskiarvojen.
Gini-kerroin on yksi yleisimmin käytetyistä tuloerojen mittareista. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa,
sitä epätasaisempi tulonjako on. Työllisyys ja työttömyys ovat keskeisimmät tuloeroihin vaikuttavat tekijät.
Hyvin suurten tuloerojen katsotaan heikentävän sosiaalista koheesiota, luottamusta ja liikkuvuutta, joiden
heikkenemisellä on negatiivisia vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja talouteen. Suomussalmella tuloerot eivät
ole niin suuria kuin Suomessa keskimäärin. Gini-kertoimessa tapahtunut muutos alaspäin kuvastaa
tuloerojen tasoittumista. Kunnan yleinen pienituloisuusaste on laskenut edelleen ollen 17,5 % vuonna 2012.
Se on hieman yli Kainuun keskiarvon ja noin 3 prosenttiyksikköä enemmän kuin koko maan keskiarvo.
Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet
Lasten, varhaisnuorten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tilaa kuvaavat indikaattoritiedot saadaan
kouluterveyskyselystä, joka tehdään 8. ja 9. luokan oppilaille. Tulokset näyttävät punaista Suomussalmen
osalta. Elämänlaatua kuvaava indikaattori on heikompi kuin vertailukunnissa. Vuonna 2011
kouluterveyskyselyssä 8,1 % vastasi, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella
luottamuksellisesti omista asioista. Se on vähemmän kuin vuonna 2009 (11,8 %) ja parempi tulos kuin
Kainuun tai Suomen keskiarvo. Vuonna 2013 tilanne on taas huonontunut, ja 11,6 % koki ystävyyden
puutetta. Lukema on vertailualueen korkein. Jyrkkä muutos huonompaan suuntaan on tapahtunut
terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi kokeneiden oppilaiden määrässä. 2013 näin arvioi 26,3 % eli
joka neljännes yläkoululainen. Tässäkin Suomussalmen lukema on korkein. Vuonna 2011
kouluterveyskyselyyn vastanneista suomussalmelaisista koululaisista 15,2 % koki terveydentilansa
keskinkertaiseksi tai huonoksi. Luku oli alle keskiarvojen.
Oppilaiden omien arvioiden mukaan joka kymmenes 8.-9.-luokkalainen kokee olevansa masentunut.
Masentuneisuutta mitattiin 12 kysymyksellä, jotka perustuvat Beckin masentuneisuusmittariin.
Suomussalmen tilanne on kuitenkin kohentunut edellisistä kyselyistä ja parempi kuin yhdessäkään
vertailukohteessa.
Nuoret ja nuoret aikuiset
Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneita 18-24-vuotiaita on miltei 5 % vastaavanikäisestä väestöstä.
Vuonna 2009 Suomussalmen lukema oli vielä alle 3 %. Koko maan lukema vaihtelee välillä 2,5 - 3 %. Myös
Kainuun keskimääräinen lukema 3 – 3,5 % on parempi kuin Suomussalmella.
Vaikka koulutuksen ulkopuolelle jääneiden 17-24-vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä on
kasvanut, Suomussalmen on tilanne parempi kuin Kainuussa tai koko maassa. Luku on pysytellyt muutaman
vuoden noin 8 prosentin tietämillä. Vertailukunnista huonoin tilanne on Pudasjärvellä, jossa tämä luku on
ollut vuonna 2009 jopa 16,9 %.
2
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saaneiden 16-24-vuotiaiden
määrä on niinikään lisääntynyt. Siinäkin ollaan valitettavasti koko ajan keskiarvojen yläpuolella.
Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden elämänlaadun voidaan katsoa parantuneen, koska yhä useampi
lukiolainen on kokenut läheistä ystävyyttä verrattuna aiempiin kyselyihin. Sen sijaan yhä useampi lukiolainen
kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Molemmissa indikaattoreissa ollaan yli
maakunnallisen ja valtakunnallisen keskiarvon. Koulun työolot ovat kuitenkin parantuneet. Vuonna 2007
kyselyyn vastanneista lukion oppilaista 52,9 % oli havainnut koulun fyysisissä työoloissa puutteita. Vuonna
2013 näin vastasi enää 34,4 % lukiolaisista. Vuoden 2011 kyselyssä lukema oli jo niinkin hyvä kuin 22 %.
Työikäiset
Työikäisten tilaa kuvaavissa indikaattoreissa on vähemmän punaista kuin vuosi sitten.
Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneiden 25-64-vuotiaiden määrä on jyrkän nousun jälkeen
laskenut jyrkästi lukeman ollessa 17,9 / 1000 vastaavanikäistä (vuosi sitten 27,2 / 1000). Vuonna 2013
samassa ikäryhmässä työkyvyttömyyseläkettä saavien suomussalmelaisten määrä oli 15,6 %. Lukema on
pysynyt melko samoissa jo useamman vuoden, mutta on yli Kainuun keskiarvon ja selvästi huonompi kuin
koko maan lukema.
Vaikeasti työllistyvien 15-64-vuotiaiden määrä nousi hieman. Vaikeasti työllistyvien ryhmään luetaan
pitkäaikaistyöttömät, rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, toimenpiteeltä työttömäksi jääneet ja toimenpiteeltä
toimenpiteelle siirtyneet. Vaikeasti työllistyvien osuus työikäisistä kuvaa rakenteellista työttömyyttä.
Suomussalmen 6,6 % on enemmän kuin Kainuussa (6,1 %) tai koko maassa (4,6 %). Vertailukunnista
ainoastaan Kuhmossa tilanne on Suomussalmea huonompi.
Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden 25-64-vuotiaiden määrä väheni vuonna 2012 alle 2 prosenttiin
vastaavanikäisestä väestöstä. Ensimmäistä kertaa tarkastelujaksolla Suomussalmen lukema 1,6 % alittaa
Kainuun keskiarvon 1,7 %.
Ikäihmiset
Täyttä kansaneläkettä saavien osuus osoittaa pienituloisuutta eläkeikäisessä väestössä. Täyden
kansaneläkkeen saajia ovat henkilöt, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ansioeläkkeitä. Tämä lukema on
Suomussalmella parantunut tarkastelujaksolla yli 15 prosenttia. Vertailukohteissa kehitys on ollut
samansuuntainen. Eläkeikäisten tulotaso on siis parantunut, mutta on edelleen vertailukohteita huonompi.
Pedersören lukema on pysynyt tasaisena ja on selkeästi muita alhaisempi.
75 vuotta täyttäneistä suomussalmelaisista kotona asuu 91 %. Määrä on kasvanut tarkastelujaksolla noin 5
prosenttiyksikköä. Suomussalmen arvo on vertailussa kolmanneksi korkein. Säännöllisen kotihoidon piirissä
75 vuotta täyttäneistä on 9,9 %, mikä on vertailussa vähiten ja laskenut vuoden 2010 huippulukemasta 17,7
%.
3
Indikaattoritietojen tulkintaohjeita:
Kunta suhteessa vertailukuntaan (taulukot)




= Miltä hyvinvointikertomuksen tekijöiden oman kunnan tilanne näyttää vertailukuntaan
verrattuna
Punainen väri vertailukunnan kohdalla on "hälytysvalo" omalle kunnalle (= kyseisen indikaattorin
tilanne on omassa kunnassa huonompi kuin vertailukunnassa)
Vihreä väri = kyseisen indikaattorin tilanne on omassa kunnassa parempi kuin vertailukunnassa
Keltainen väri = kunnan ja vertailukunnan välillä ei ole merkittävää eroa.
4
Paketti 1: Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima
Teema
Perusindikaattori
Suomussalmi
Kunnan rakenteet, talous Väestö 31.12. (2013)
ja elinvoima
8661
Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
10659
9104
8537 10942 10970 79975 5451270
Kunnan rakenteet, talous Huoltosuhde, demografinen (2013)
ja elinvoima
66,5
61,9
68,9
71,2
72,6
Kunnan rakenteet, talous Väestöennuste 2030 (2012)
ja elinvoima
6798
10777
7446
7374
11221 12153 74885 5847680
Kunnan rakenteet, talous Kuntien välinen nettomuutto / 1 000 asukasta
ja elinvoima
(2013)
-8,3
-0,8
-5,5
-4,6
-9,6
-5,3
-5,6
3,3
Kunnan rakenteet, talous Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1 17,4
ja elinvoima
000 asukasta (2013)
20,8
17,9
18,3
6,3
15,1
22,9
53
Kunnan rakenteet, talous Lapsiperheet, % perheistä (2013)
ja elinvoima
29,1
36,3
28,7
32,4
44,2
45,2
34,1
39,1
Kunnan rakenteet, talous Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä (2013)
ja elinvoima
19,9
16
17,5
17,7
15,8
6,2
19,1
20,6
Kunnan rakenteet, talous Yhden hengen asuntokunnat, % asuntokunnista
ja elinvoima
(2013)
41,6
37,8
43,3
41,8
36,1
22,4
42
41,7
Kunnan rakenteet, talous Työlliset, % väestöstä (2012)
ja elinvoima
34,1
40
33,9
31,3
37,4
45,6
37,5
43,1
Kunnan rakenteet, talous Koulutustasomittain (2012)
ja elinvoima
252
305
260
237
284
301
299
345
Arvo Muutos
5
???
66,5
61,6
55,7
Paketti 2: Kaikki ikäryhmät
Teema
Perusindikaattori
Suomussalmi
Arvo Muutos
Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
58
56,6
57,3 57,6 75,3 54,5
58,2
Osallisuus
Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa, % (2012)
54,5
Terveys ja toimintakyky
Kelan sairastavuusindeksi, ikavakioitu (2012)
128,5
117
127
135,7 117,4 86,2
-
-
Turvallisuus
Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen
kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2013)
5,7
9,5
7
6,2
5,7
2,6
9,2
7
Tasa-arvo ja
oikeudenmukaisuus
Gini-kerroin, käytettävissä olevat tulot (2012)
22,6
23,5
23,2
22,7
22,6
21,6
23,7
27,2
Asuminen ja ympäristö
Asunnottomat yksinäiset / 1 000 asukasta (2013) 0
-
-
-
-
-
0,1
1,4
Toimeentulo
Kunnan yleinen pienituloisuusaste (2012)
17,5
13,4
19,4
22,8
16,9
8,4
16,5
14,3
Kuntalaisten palvelut
Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) kunnan
strategisessa johtamisessa, pistemäärä (2013)
78,7
-
71,3
58
47,1
-
55,7
72
6
???
???
Paketti 3: Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet
Teema
Elämänlaatu
Perusindikaattori
Suomussalmi
Arvo Muutos Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
Ei yhtään läheistä ystävää, % 8. ja 9. luokan 11,6
6,2
9,8
8,1
9,7
4,5
9,8
8,4
oppilaista (2013)
Henkinen hyvinvointi
Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus, % 8. 10,7
ja 9. luokan oppilaista (2011)
13,3
15,1
12,6
11,4
11,7
14,4
12,8
Terveys ja toimintakyky
Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai 26,3
huonoksi, % 8. ja 9. luokan oppilaista (2013)
18,5
16,2
21,8
23,1
21,3
20,4
15,9
Turvallisuus
Vanhemmuuden puutetta, % 8. ja 9.luokan
oppilaista (2013)
20,2
15,7
24,2
18,4
22,3
22,2
19,4
18,6
Asuminen ja ympäristö
Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista 28,8
lapsiasuntokunnista (2013)
30,9
30
45
39,8
31,5
29,5
29,3
Toimeentulo
Lasten pienituloisuusaste (2012)
17,6
11,4
17,6
27,5
19,9
9,5
16,1
14,3
Kuntalaisten palvelut
Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat
vuoden aikana / 1000 alle 18-vuotiasta
(2013)
148,9
79,2
101,4
261,4
102,7
27
95,4
74,1
???
7
Paketti 4: Nuoret ja nuoret aikuiset
Teema
Perusindikaattori
Suomussalmi
Arvo Muutos Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
6,1
3,8
6,1
4,3
6,4
Elämänlaatu
Ei yhtään läheistä ystävää, % lukion 1. ja 2. vuoden
opiskelijoista (2013)
Elämänlaatu
Ei yhtään läheistä ystävää, % ammatillisen oppilaitoksen
1. ja 2. vuoden opiskelijoista (2013)
8
-
-
-
16,3
-
6,9
7,5
Henkinen
hyvinvointi
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi
työkyvyttömyyseläkettä saavat 16 - 24-vuotiaat, %
vastaavanikäisestä väestöstä (2013)
1,9
0,8
0,8
2
1,7
0,8
1,1
0,9
Terveys ja
toimintakyky
Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, %
lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista (2013)
16,4
15,8
-
-
19,8
-
16,5
16,4
Terveys ja
toimintakyky
Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, %
ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista
(2013)
18,5
-
-
-
19,3
-
21,7
21,3
Turvallisuus
Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana, % ammatillisen
oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista (2013)
23,5
-
-
-
28,8
-
21,7
23,1
Opiskelu ja työ Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17 - 24-vuotiaat, %
vastaavanikaisesta väestöstä (2012)
7,9
6
8,8
13,2
10
7,6
9,5
10,8
Asuminen ja
ympäristö
Koulun fyysisissä työoloissa puutteita, % lukion 1. ja 2.
vuoden opiskelijoista (2013)
34,4
39,1
-
-
34,4
-
32,9
38,5
Toimeentulo
Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18 - 24-vuotiaat, 4,7
% vastaavanikäisestä väestöstä (2012)
1,4
4,4
6,3
2,9
-
3,2
3,1
Kuntalaisten
palvelut
Päihdehuollon laitoksissa hoidossa olleet 15 - 24-vuotiaat / 1,1
1 000 vastaavanikäistä (2012)
-
-
-
-
-
0,7
1,3
8
Paketti 5: Työikäiset
Teema
Perusindikaattori
Henkinen
hyvinvointi
Suomussalmi
Arvo Muutos Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneet 25 - 17,9
19,6
17,8
17
21,2
17,1
19
17,7
64-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä (2013)
Terveys ja
toimintakyky
Työkyvyttömyyseläkettä saavat 25 - 64-vuotiaat, %
vastaavanikäisestä väestöstä (2013)
15,6
11,5
14,3
17,7
10,8
6
12,8
8
Opiskelu ja työ Vaikeasti työllistyvät (rakennetyöttömyys), % 15 - 64vuotiaista (2013)
6,6
4,5
8,9
5,9
3,6
1,3
6,1
4,6
Toimeentulo
Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 25 - 64vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä (2012)
1,6
1,4
1,9
1,7
1,4
0,2
1,7
2,1
Kuntalaisten
palvelut
Päihdehuollon laitoksissa hoidossa olleet 25 - 64-vuotiaat 7,4
/ 1 000 vastaavanikäistä (2012)
0,9
1,3
1,9
3,6
-
1,2
3,1
9
Paketti 6: Ikäihmiset
Teema
Perusindikaattori
Suomussalmi
Henkinen
hyvinvointi
Dementiaindeksi, ikävakioitu (2010)
138,6
Sotkamo Kuhmo Pudas Nivala Peder Kainuu Koko
järvi
söre
maa
93,1
114,4 106,7 136,9 79,8 127,4 100
Terveys ja
toimintakyky
Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja 65 vuotta
täyttäneitä, % vastaavanikäisestä väestöstä (2013)
68,2
68
69,5
72,2
76
65,1
69,8
62,6
Asuminen ja
ympäristö
Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä 91
väestöstä (2012)
91,2
94,3
87
87,4
86,5
90,5
90
Toimeentulo
Täyttä kansaneläkettä saaneet 65 vuotta täyttäneet, %
vastaavanikäisestä väestöstä (2013)
3,5
3,2
2,7
3,6
2,5
1,2
2,9
2,6
Kuntalaisten
palvelut
Säännöllisen kotihoidon piirissä 30.11. olleet 75 vuotta
täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä
(2013)
9,5
14,9
12,2
16,8
17,2
9,9
12,5
11,9
Arvo Muutos
10