Hallituksen kokouksen pöytäkirja 26/2015

O
A\v
O’Y( ‘(
OULUN
Haltituksen kokouksen
LKUNTA
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2015
Aika:
15.10.2015 klo 12.30
Paikka:
Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso
Kanttilan katu 1, Xl-ovi, 2.krs, 90570 Oulu
Jäsenet:
Sun Nousiainen
Henri Fröjdholm
Kati Hannila
Moona Haverinen
Susanna Maununicmi
Nico Numminen
Joni Ollikainen
Anniina Pyhäjärvi
Lisäksi:
PS Manninen
KAMäättä
SA Toiviainen
KVJA Juntura
(puheenjohtaja)
(este)
(este)
(sihteeri)
15—6
1 5 Kokouksen avaus
HPJ Nousiainen avasi kokouksen klo 12.44.
2 § Laittisuus ja päätösvaLtaisuus
Ylioppilaskunnan hallintosäännön 21 § mukaan hallitus kokoontuu hallituksen puheenjohtajan, tai hänen
estyneenä ollessaan hallituksen varapuheenjohtajan, päättämänä ajankohtana. Kokouskutsun antaa
hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan hallituksen varapuheenjohtaja.
Hallituksen järjestä ytymiskokous on kutsuttava koolle viimeistään 2. päivänä ennen kokousta. Hallitus
päättää järjestäytyrniskokouksessaan tarvittavasta koollekutsumisajasta järjestä ytymiskokouksen jälkeen.
Hallintosäännön 22 § mukaan hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos kokouksessa on saapuvilla
hallituksen jäseniä vähintään puolet hallituksen jäsenten lukumäärästä, joiden joukossa on oltava
hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
OYYH päätti kokouksessaan 1/2015, että hallituksen koollekutsumisaika loppuvuonna 2015 on edellisen
vuorokauden aikana, mutta kiireellisessä tilanteessa kokous voidaan kutsua koolle lyhyemrnälläkin
varoajal la.
Pääsihteeri: Todetaan kokous lailliseksi ja päätäsvaltaiseksi.
Päätös: Esityksen mukaan.
3 5 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Pääsihteeri: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa
ääntenlaskijoina.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi HJ Haverinen Et HJ Pyhäjärvi.
PJ
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Sih
Pkt
Pkt
KIRJE
PL 250,90014 OULUN YUOPISTO.
VIERAILUT: ERKKI Kl150 KANTTILAN KATU, Xl OVI, 2. KRS, 90570 OULU.
PUH: +35850 407 9623, [email protected], WVWOYYFI
0
O’f T’(
OULUN
Hallituksen kokou kse
A
T
LKUN
4 § Esitystistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Pääsihteeri: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Esityksen mukaan.
5 § Itmoitusasiat
Pääsihteeri: Merkitään tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat:
13-14.10.
13.10.
14.10.
KA Määttä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) 5eminaarissa Helsingissä
(Uudet periaatteet ja suositukset eurooppalaisella korkeakoulutusalueella, laatutyön
kehittäminen)
HPJ Nousiainen, HJ Fröjdholm, HJ Maununiemi ja PS Manninen tapasivat yliopiston
viestintäjohtaja Marja Jokisen
Edustajisto-, ja hal.lintovaalien ehdokasasettelu päättyi
Päätös: Esityksen mukaan.
6 5 OYY:n Lausunto SYL:n Liittokokousmateriaateista
Ylioppilaskunnan sääntöjen 16 § mukaan hallituksen tehtävänä on
sen puhevaltaa.
--
6) edustaa ylioppilaskuntaa ja käyttää
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry on pyytänyt 29.9.2015 ylioppilaskunnilta lausunnot
liittokokousrriateriaaleistaan. Materiaali sisältää luonnoksen liiton toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2016,
luonnoksen liiton talousarvioksi vuodelle 2016, SYL:n kehittämisryhmän väliraportin sekä hallituksen
muutosesitykset liiton linjapaperiin.
OYYH on valmistel lut ylioppilaskunnan lausunnon yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa ensin jaostoja
kuultuaan.
Pääsihteeri: Hallitus hyväksyy liitteen mukaisen lausunnon ylioppilaskunnan lausunnoksi SYL:n
liittokokousmateriaaleista.
SA Toiviainen poistui kokouksesta klo 13.00.
KA Määttä poistui kokouksesta klo 13.55.
SA Toiviainen saapui kokoukseen klo 13.53.
Päätös: Esityksen mukaan.
Liite: OYY:n lausunto SYL:n liittokokousmateriaaleista.
Si
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Pkt
Pkt
KIRJE
PL 250.90014 OULUN YLIOPISTO.
VIEPAILUT: ERKKI KOISO KANTflLAN KATU, Xi OVI, 2. KRS. 90570 OULU.
PUH: +358504079623, TOIMISTO@O’fl’.FI, WMN.OYY.FI
1
1
1
OULUN
YLIOPISTON
YLIOPPILASKUNTA
Pöytäkirja
Hallituksen kokouksen 26/2015
7 § Muut esiLLe tulevat asiat
Sovittiin ensi viikon halLituksen kokouksen ajaksi keskiviikkona klo 12.
8 § Kokouksen päättäminen
HPJ Nousiainen päätti kokouksen klo 14.14.
Pöytäkirjan vakuudeksi
Oulussa
15 i
.2015
Oulus
72015
A<
Sun Nousiainen
Hallituksen puheenjohtaja
Pääsihteeri
Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kuLkua vastaavaksi
Oulussa
3. I
.2015
Moona F4 ve nen
Pöytäkirjantarkastaja
PJ
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Siht
Oulussa
.‘O .2015
Anniina Pyhäjärvi
Pöytä kirjantarkastaja
Pkt
Pkt
KIRJEET: PL250, 90014 OULUN YLIOPISTO,
vIERAILUT: ERKKI KOISO KANTTILAN KATU, Xl OVI, 2. KRS, 90570 OULU.
PUH: +358 504079623, TOIMISTOO’fl’.FI, WMN.OYY.FI