Tulosta tämä sivu

25.12.2015
Pietari 3 yötä
Bussireitit
Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten
enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne esim. alkoholiostoksia. Matkustajien tulee itse
huolehtia, että kaikissa matkatavaroissa on omistajan nimi ja yhteystiedot. Matkatavaroiden tulee olla hyvin pakattuja,
normaalin kuljetuksen kestäviä. Kuljettaja ja Pohjolan Matka eivät vastaa kadonneista tai rikkoontuneista
matkatavaroista.
Tarkat lähtöajat, -paikat ja tiedot laiva-aikatauluista on merkitty laskuun/matkavahvistukseen. Laiva- ja bussiaikataulut
saattavat muuttua esitteiden ilmestymisen jälkeen. Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen
matkavahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Samalla liittymäkuljetusreitillä voi olla useampia busseja. Pyrimme
sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Liittymäkuljetuksiin ei ole mahdollista varata
istumapaikkoja etukäteen. Ilmoitattehan matkavarauksenne yhteydessä erikoismatkatavaroista, kuten lastenrattaista
ja pyörätuoleista. Pyörätuolilla liikkuvalla matkustajalla tulee olla avustaja mukana matkalla.
4P: Oulu-Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lappeenranta
Oulu linja-autoasema
0.45
Pulkkila ABC piha
1.55
Pyhäsalmi ABC piha
2.55
Iisalmi linja-autoasema
3.50
Iisalmi ABC Marjahaka piha
4.25
Lapinlahti Matin ja Liisan asema
4.45
Alapitkä pikav.pys.
5.00
Siilinjärvi linja-autoasema
5.15
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=4445
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat seuraavat:
- kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min
- ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu
- matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Vuorela ramppi
5.25
Kuopio linja-autoasema tilausajo
5.35
Pitkälahti ABC piha
5.50
Humalajoki moottoritien pys.
6.00
Paukarlahti pikav.pys.
6.10
Oravikoski pikav.pys.
6.15
Leppävirta Unnukka piha
6.30
Varkaus ABC piha
6.50
Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu
7.05
Juva ABC piha
8.15
Kielkallio pikav.pys.
8.25
Mikkeli Mannerheimintien tilausa
8.45
Lappeenranta Peltolan koulu
10.05
Lauritsala pikav.pys.
10.15
Lappeenranta Viipurinportti ABC
11.30
4S: Jyväskylä-Kuopio-Joensuu-Kitee-Tohmajärvi
Jyväskylä Harjukatu tilausajolai
2.15
Hankasalmi Jari-Pekka piha
2.55
Suonenjoki linja-autoasema
3.40
Kuopio linja-autoasema tilausajo
4.20
Outokumpu linja-autoasema
5.40
Joensuu linja-autoasema
6.20
Reijola ramppi
6.30
Honkavaara Gulf pys.
6.40
Onkamo th
6.50
Tohmajärvi linja-autoasema
7.15
5V: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lappeenranta
Kajaani linja-autoasema
3.00
Mainua th
3.15
Sukeva Neste pys.
3.35
Iisalmi linja-autoasema
4.15
Lapinlahti Matin ja Liisan asema
4.45
Alapitkä pikav.pys.
4.55
Siilinjärvi linja-autoasema
5.15
Vuorela ramppi
5.25
Kuopio linja-autoasema tilausajo
5.35
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=4445
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat seuraavat:
- kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min
- ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu
- matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Pitkälahti ABC piha
6.10
Humalajoki moottoritien pys.
6.15
Paukarlahti pikav.pys.
6.25
Oravikoski pikav.pys.
6.30
Leppävirta Unnukka piha
6.40
Varkaus ABC piha
7.15
Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu
7.30
Juva ABC piha
8.30
Kielkallio pikav.pys.
8.40
Mikkeli Mannerheimintien tilausa
9.05
Lappeenranta Peltolan koulu
10.50
Lauritsala pikav.pys.
11.00
Lappeenranta Viipurinportti ABC
11.45
6V: Joensuu-Kitee-Imatra-Lappeenranta
Joensuu Siltakatu matkailupys.
6.30
Joensuu linja-autoasema
6.35
Reijola ramppi
6.50
Honkavaara Gulf pys.
7.00
Onkamo th
7.10
Tolosenmäki Neste Piha
7.25
Kitee ABC piha
7.35
Kesälahti Pivanka piha
8.05
Saari Seo piha
8.20
Särkisalmi ABC piha
8.30
Parikkala rautatieaseman bussipy
8.40
Simpele Teboil piha
9.30
Rautjärvi Pirholan th
9.45
Vuoksenniska Neste piha
9.55
Imatra keskusliikenneasema
10.05
Imatra Olavinkatu kaukoliikenne
10.10
Joutseno linja-autoasema
10.30
Lappeenranta Viipurinportti ABC
11.30
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=4445
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat seuraavat:
- kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min
- ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu
- matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min