Tulosta tämä sivu

15.11.2016
22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan /
Baltic Queen
Bussireitit
Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten
enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne esim. alkoholiostoksia. Matkustajien tulee itse
huolehtia, että kaikissa matkatavaroissa on omistajan nimi ja yhteystiedot. Matkatavaroiden tulee olla hyvin pakattuja,
normaalin kuljetuksen kestäviä. Kuljettaja ja Pohjolan Matka eivät vastaa kadonneista tai rikkoontuneista
matkatavaroista.
Tarkat lähtöajat, -paikat ja tiedot laiva-aikatauluista on merkitty laskuun/matkavahvistukseen. Laiva- ja bussiaikataulut
saattavat muuttua esitteiden ilmestymisen jälkeen. Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen
matkavahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Samalla liittymäkuljetusreitillä voi olla useampia busseja. Pyrimme
sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Liittymäkuljetuksiin ei ole mahdollista varata
istumapaikkoja etukäteen. Ilmoitattehan matkavarauksenne yhteydessä erikoismatkatavaroista, kuten lastenrattaista ja
pyörätuoleista. Pyörätuolilla liikkuvalla matkustajalla tulee olla avustaja mukana matkalla.
04A: Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki
Hirvaskangas ABC piha
11.00
Äänekoski linja-autoasema
11.15
Suolahti linja-autoasema
11.25
Laukaa linja-autoasema
11.45
Vihtavuori Vihtahousun pys.
11.50
Vaajakoski Vesmanninmäki
12.05
Jyväskylä Harjukatu tilausajolai
12.20
Keljonkangas ABC piha
12.30
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=13752
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh +
16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu.
Muurame Shell piha
12.35
Korpilahti linja-autoasema
12.45
Jämsänkoski linja-autoasema
13.10
Jämsä linja-autoasema
13.25
Kuhmoinen Neste piha
13.40
Padasjoki ABC piha
14.40
Vääksy vanha tori
15.05
Lahti Matkakeskuksen tilausajopy
15.40
Laune Citymarket pikav.pys
15.45
Orimattila Tuuliharja piha
16.00
Mäntsälä linja-autoasema
16.15
Helsinki
17.15
04B: Vaajakoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki
Vaajakoski Vesmanninmäki
12.05
Jyväskylä Harjukatu tilausajolai
12.20
Keljonkangas ABC piha
12.30
Muurame Shell piha
12.35
Korpilahti linja-autoasema
12.45
Jämsänkoski linja-autoasema
13.10
Jämsä linja-autoasema
13.25
Kuhmoinen Neste piha
13.40
Padasjoki ABC piha
14.40
Vääksy vanha tori
15.05
Lahti Matkakeskuksen tilausajopy
15.40
Laune Citymarket pikav.pys
15.45
Orimattila Tuuliharja piha
16.00
Mäntsälä linja-autoasema
16.15
Helsinki
17.15
04O: Oulu-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki
Oulu linja-autoasema
7.00
Pulkkila ABC piha
8.05
Kärsämäki liikenneasema
8.30
Pyhäsalmi ABC piha
9.00
Pihtipudas Shell piha
9.30
Viitasaari ABC piha
10.25
Äänekoski linja-autoasema
11.15
Suolahti linja-autoasema
11.25
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=13752
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh +
16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu.
Laukaa linja-autoasema
11.45
Vihtavuori Vihtahousun pys.
11.50
Vaajakoski Vesmanninmäki
12.05
Jyväskylä Harjukatu tilausajolai
12.20
Keljonkangas ABC piha
12.30
Muurame Shell piha
12.35
Korpilahti linja-autoasema
12.45
Jämsänkoski linja-autoasema
13.10
Jämsä linja-autoasema
13.25
Kuhmoinen Neste piha
13.40
Padasjoki ABC piha
14.40
Vääksy vanha tori
15.05
Lahti Matkakeskuksen tilausajopy
15.40
Laune Citymarket pikav.pys
15.45
Orimattila Tuuliharja piha
16.00
Mäntsälä linja-autoasema
16.15
Helsinki
17.15
05A: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki
Kajaani linja-autoasema
7.45
Mainua th
8.00
Sukeva Neste pys.
8.20
Iisalmi linja-autoasema
8.50
Lapinlahti Matin ja Liisan asema
9.35
Alapitkä pikav.pys.
9.45
Siilinjärvi linja-autoasema
10.00
Vuorela ramppi
10.10
Kuopio linja-autoasema tilausajo
10.25
Pitkälahti ABC piha
10.35
Humalajoki moottoritien pys.
10.45
Paukarlahti pikav.pys.
10.55
Oravikoski pikav.pys.
11.00
Leppävirta Unnukkapiha
11.10
Varkaus ABC piha
11.30
Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu
12.15
Juva ABC piha
12.45
Kielkallio pikav.pys.
12.55
Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo
13.20
Otava pikav.pys.
13.30
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=13752
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh +
16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu.
Uutela pikav.pys.
13.35
Vihantasalmi pikav.pys.
13.45
Kuortti ABC piha
14.00
Heinola Kirkkokatu turistipys.
15.00
Vierumäki Matkakeidas
15.15
Lahti Matkakeskuksen tilausajopy
15.40
Laune Citymarket pikav.pys
15.45
Orimattila Tuuliharja piha
16.00
Mäntsälä linja-autoasema
16.15
Helsinki
17.15
05B: Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki

5H: Iisalmi-Pieksämäki-Lahti-Helsinki
Iisalmi linja-autoasema
8.50
Lapinlahti Matin ja Liisan asema
9.35
Alapitkä pikav.pys.
9.45
Siilinjärvi linja-autoasema
10.00
Vuorela ramppi
10.10
Kuopio linja-autoasema tilausajo
10.25
Pitkälahti ABC piha
10.35
Suonenjoki Teboil piha
11.10
Pieksämäki ABC piha
12.10
Haukivuori Supa piha
12.40
Mikkelin Matkakeskuksen tilausaj
13.20
Otava pikav.pys.
13.30
Uutela pikav.pys.
13.35
Vihantasalmi pikav.pys.
13.45
Kuortti ABC piha
14.00
Heinola Kirkkokatu turistipys.
15.00
Vierumäki Matkakeidas
15.15
Lahti Matkakeskuksen tilausajopy
15.40
Laune Citymarket pikav.pys.
15.45
Orimattila Tuuliharja piha
16.00
Mäntsälä linja-autoasema
16.15
Helsinki
17.15
06A: Nurmes-Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki
Nurmes linja-autoasema
6.15
Viekijärven th
6.35
Lieksa linja-autoasema
6.55
Uimaharju Teboil piha
7.30
Eno linja-autoasema
7.50
Uuro ABC Kontiolahti piha
8.05
Joensuu Siltakatu matkailupys.
8.40
Joensuu linja-autoasema
8.45
Reijola ramppi
8.55
Honkavaara Gulf pys.
9.05
Onkamo th
9.15
Tolosenmäki Neste Piha
9.30
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=13752
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh +
16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu.
Kitee ABC piha
9.40
Puhos th VT6 pys.
9.50
Kesälahti Pivanka piha
10.10
Saari Seo piha
10.25
Särkisalmi ABC piha
10.35
Parikkala rautatieaseman pys.
10.45
Simpele Teboil piha
11.35
Rautjärvi Pirholan th
11.50
Vuoksenniska Neste piha
12.00
Imatra keskusliikenneasema
12.10
Imatra Koskentori Helsingintien
12.15
Joutseno linja-autoasema
12.30
Ahvenlampi th pys.
12.35
Lauritsala pikav. Pys.
12.45
Lappeenranta Peltolan koulu
12.55
Sammonlahti pikav.pys.
13.05
Taavetti Pitkä Shell pys.
13.25
Utti ABC piha
14.20
Kouvola linja-autoasema
14.35
Kuusankoski keskustan pikav.pys.
14.50
Koria ABC pys.
15.00
Elimäki Alppiruusu VT6 pys.
15.15
Pukaron Paroni piha
15.50
Lapinjärvi Teboil piha
15.55
Koskenkylä Kuninkaantien ABC pih
16.10
Porvoo VT6 Herkkules levähdysalu
16.25
Helsinki
17.15
06B: Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki
Joensuu Siltakatu matkailupys.
8.40
Joensuu linja-autoasema
8.45
Reijola ramppi
8.55
Honkavaara Gulf pys.
9.05
Onkamo th
9.15
Tolosenmäki Neste Piha
9.30
Kitee ABC piha
9.40
Puhos th VT6 pys.
9.50
Kesälahti Pivanka piha
10.10
Saari Seo piha
10.25
Katso lähtöpäivät, hinnat ja liittymäkuljetukset osoitteesta www.pohjolanmatka.fi/m=13752
tai soita 0201 303 303 (ma-pe 9-17).
Pohjolan Matka käyttää valtakunnallista 0201 -yritysnumerointia, jolloin soitettaessa puhelujen hinnat ovat 8,35 snt/puh +
16,69 snt/min (alv. 24 %), ulkomailta ko. maan ulkomaanpuhelumaksu.
Särkisalmi ABC piha
10.35
Parikkala rautatieaseman bussipy
10.45
Simpele Teboil piha
11.35
Rautjärvi Pirholan th
11.50
Vuoksenniska Neste piha
12.00
Imatra keskusliikenneasema
12.10
Imatra Koskentori Helsingintien
12.15
Joutseno linja-autoasema
12.30
Ahvenlampi th pys.
12.35
Lauritsala pikav.pys.