Hallitusinformaatio

HaO-kuulumiset
Sektorit
Pääsektori - Ferm
• Omaisuuskiistan jatko tänään käsittelyssä
kokouksessa. Keskustelut käynnissä myös KYsäätiön kanssa (4.)
• Kunniavaltuuskunnan päätösasiana joulukuun
edustajistoon (5.)
• Lokakuun 23. päivä tulee Aallon strategiasta
keskustelupaperi ylös, johon voi kaikki
kommentoida
• Aallon säästötoimenpiteet ensi vuodelle 25m€
(2018 mennessä pitäisi säästää 66m€)
Pääsektori- Koponen
• Yleisesti ottaen: kansallista ja kunnallista
vaikuttamista tehty ja ensi vuotta suunniteltu
• ARA:n investointiavustusten poistamisen
vastainen lobbaus kunnialla maaliin –
avustukset säilyvät!
• Raamisopimusta 2016 työn alla
• Toimintasuunnitelmaa 2016 työn alla
KOPO – Rossi & Tietäväinen
• Opetuksen kehittämishankkeiden seurantaprojekti on
valmis. Tuloksia käytetään toiminnansuunnitteluun. (8)
• Raportti akateemisesta kulttuurista saadaan OTUS:lta
viikon sisällä, jonka jälkeen tuloksia esitellään
korkeakouluille. (9)
• Hyvien (vuorovaikutus)käytäntöjen levittämiseen
tarkoitettu viestintätyökalu eli opiskelijoiden Seal of
Approval julkaistaan lokakuussa. (10)
• Oppiraha-projekti on valmis ja rahaa on jo myönnetty
erinäisiin projekteihin. (11)
• Yliopiston laajuinen hyvinvointiselvitys tehdään ensi
vuonna.(12)
Sosiaalipolitiikka - Telin
• Perhe on paras -> fb ryhmä luotu, liittynyt jo hyvin
jengiä ja keskustelua käydään. Tehdään kartoituskysely
vielä loppuvuodesta. (14)
• Toimeentulolipa & asumistuki/lisä -> päätös viime
kokouksessa, voidaan ottaa vielä seuraavaan (15)
• Opiskelijan mielipaikka-proggis YTHS:n, Unisportin ja
Teekkarisuunnistajien kanssa -> molemmat hyvinvointiillat pidetty (16)
• Yhdenvertaisuussuunnitelman päivitys: kysely ulos
lokakuun aikana (tehdään vain lakisääteinen osa eli
työntekijät, vapaaehtoiset ja hallitus vastaavat, ensi
vuonna tosuun koko yhteisön laajuinen kysely) (17)
Uudet opiskelijat
• Keskustelua UO-sektorin kokoonpanosta jatkossa
• Tutorkoulutukset toukokuussa-> tsek! (18)
• Isoilla ja kylteritutoreilla ollut yhteistä hengailua
jejee (18)
• Eri toimijoiden tervehdykset uusille opiskelijoille > tsek! (19)
• Uusien opiskelijoiden kyselyn tulokset -> Elli
käynyt läpi tuloksia, valmistelee yhteenvedon (20)
• AYY:n toiminnan esitteleminen -> tehty siis
orientaatioissa ja oikein hyvin meni  (21)
KV - Asikainen
•
Aalto is Multicultural video ja vinkkikokoelma ovat valmiit (22)
–
–
•
•
•
Moniuskontoinen tila (24) nousi taas keskusteluun Aallon kanssa
Naiset tekniikan alalla (25): Ei saatu rahoitusta, eli ei toteuteta
Uratapahtumat kv-opiskelijoille (28)
–
•
Syksyn aikana tuloksia levitetään yliopistolla
Tsekkaa projekti täältä: http://ayy.fi/jasenille/kansainvalisyys/multicultural-aalto/
Järjestetään ammattiliittojen, koulun Urapalveluiden ja yritysten kanssa kv-opiskelijoille suunnattu
työllistymisaiheinen seminaari 1.12.
Julkiseen keskusteluun osallistuminen (29)
– Yritetään vielä saada juttu Ainoon tai Aallon lehteen
•
Mediakortti (30)
–
•
Vain ulkonäön hiomista jäljellä
Lisäksi: Helsinki Law Clinic, vierailuja, lukukausimaksuvaikuttamista ja tiedonkeruuta, kvtutoroinnin kehittämistä, kv-toimikunnan uudelleenorganisointia, kv-opiskelijoiden
edarivaalitietouden lisäämistä, pankkineuvotteluja kv-opiskelijoiden hyväksi,
kehitysyhteistyöviikon järjestelyjä, pakolaisia auttavien opiskelijoiden auttamista
Tilat ja kampus - Pulkkinen
• Lisää yhdistystiloja (44)
– Käynnissä olevalla hakukierroksella on jaossa varastoja
• Ryhmätyötilat ja ruokalat opiskelijoiden varattaviksi (41)
– Uudet varauskäytännöt ovat astuneet voimaan ja niistä on tiedotettu
– Opiskelijoiden varauksista ei enää peritä sisäistä vuokraa
• Yhdistystiloja yliopistolta (42)
– Ei uutta kerrottavaa
• Aallon kulunvalvontajärjestelmä mahdollistaa tilojen 24/7 käytön
(43)
– Ei uutta kerrottavaa
Loput projekteista (35, 45, 46, 47, 48) ovat valmistuneet jo aiemmin.
Kampus - Nuotio
• Projektit 34 ja 36 ovat valmistuneet jo aiemmin.
• Kampusalueen ulkotilojen kehittäminen (37.)
– Uusin: Pyöränkorjausteline asennettu OK18 edustalle
– Vielä varmistamatta: Arkkitehtuurin laitoksen kurssityöksi keväällä mm.
Smökin piha
• Opiskelijan kaupunki –tutkimushanke (40.)
– Kysely vastattavissa 18.10. asti worldstudentcapital.fi
– 3.12. seminaari, jossa julkaistaan tulokset ja WSC-verkoston tavoitteet
• Varmistetaan rakennuspaikat vähintään 500 uudelle opiskelijaasunnolle (39.)
– Erityisesti Otakaaren hanketta lobattu moneen suuntaan
(kaupunginvaltuuston vierailu, kaavoittajatapaamiset…)
– Uutta: Asumissektorin kanssa valmistellaan kiinteistöstrategiaa
• + Lisäksi selvityksessä AYY:n mahdollisuudet lähteä mukaan uuteen
opiskelija-taloon
Kulttuuri ja vapaaehtoiset –
Nylén
• Mantan lakitus (3)
• Liikuntatoimikunnan toiminnan selkiyttäminen (26)
– Rooli ensi vuodelle suunniteltu, Neuvostolle kokoukseensa tiedoksi
• Liikuntatutoroinnin koordinointi (27)
– Jäljellä enää perustoiminnaksi laskettavaa tukea tutoreiden toimikauden aikana:
ideointia, raportoinnin seurantaa jne.
• Lukuvuoden avajaispäivä (31)
• Vapaaehtoisena toimimisen helpottaminen (32)
– STOP-sivut auki ja rekrytoinnit käynnissä
– Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan samantyylistä tavoitetta eri kulmalla
• Opiskelijoiden tutustuttaminen Aallon opiskelijakulttuureihin (33)
– Uusi poikkitieteellinen tapahtuma KUVA&Aava(&TJ?)-kokoonpanolla tänään
– Suunnitellaan keskustelutilaisuutta porukalla AYY-TOKYO-KY vuoden lopulle
Viestintä - Rahiala
• Yleisesitteen rakenne ja tekstit ovat valmiina,
taittaminen aloitetaan piakkoin (49)
• Eduskuntavaalit (50)
• Kampusmuutosta viestitty Tervetuloa
Otaniemeen-tiedottein (51)
– Eri teemaisia tiedotteita julkaistiin viisi kevään ja
alkusyksyn aikana
• Aallon viestintäkanavien kehittämisen
ohjausryhmä (52)
Yrityssuhteet - Rahiala
• YSN:n kokoonpanoa on täydennetty ja jäsenien kierto
aloitetaan ensi vuoden syksystä alkaen (53)
• Tsinghua-yhteistyön sopimuksien uusiminen on käynnissä ja
samalla suunnitellaan jo ensi vuoden vierailuja (54)
• AYY:n ja Aallon yhteiset yrityssuhteet (55)
– Pohjatyötä tehty kevään aikana ja nyt jatketaan kuukausittaisia
tapaamia Aallon eri yrityssuhdetoimijoiden kanssa
– Seppo Laukkasen kanssa harjoitellaan yhteistyötä käytännössä
tapaamalla yhdessä yrityksiä
• Palveluiden kartoitus-projekti (38)
– Kampuskehittämisen apuvälineeksi on rakennettu aikajana
Otaniemen palveluiden kehittämisestä
– Jäljellä vielä palvelukartan viimeistely, joka visualisoi nykyisiä ja
tulevia palveluita