Lataa: Yhdysvallat

Miksi USA:sta tuli itsenäinen valtio?
-Siirtokuntia yhteensä 13 Ranskalla ja
Englannilla
- Vaikka heillä oli siirtokuntia
Yhdysvalloissa he taistelivat Euroopassa
- Yhdysvaltojen itsenäistyminen prosessina
sai alkunsa 1700-luvulla, maan
asukasmäärän kasvaessa, talouden
kasvaessa, Brittien verotuksen
siirtomaitaan kohti kiristyessä.
- Johtuen valtionveloista
-Britannia laittoi tulleja joilla yritti maksaa
valtionvelat
- Liberaalit ihanteet saivat kannatusta
- Haluttiin saada etuoikeuksia ja
itsemääräämisoikeus
- Siirtomaat protestoivat englantilaisia tuotteita ja
järjestivät protesteja
 Englannilta sotavoimia tilanteen
rauhoittamiseksi  Bostonin verilöyly: Humalaiset
siirtomaan merimiehet heittivät lumipalloja
Englannin sotilaisiin ja viisi heittelijää ammuttiin
sotilaiden toimesta
-Tilanne paheni entisestään, kun Englanti
antoi teen myynnin monopoli aseman East
India Companylle  Bostonin teejuhla:
Siirtomaan asukkaat nousivat kolmeen
Englantilaiseen laivaan, mitkä kuljettivat
teetä ja kaatoivat teelastin mereen 
Englanti lähetti lisää joukkoja ja asetti
suuremmat verot jolloin siirtomaiden
väestö alkoi juoda kahvia
Bostonin teejuhlat
- 1774 ensimmäinen
kontinentaalinen kongressi 
otettiin esiin itsenäistyminen sekä
itsenäisyys ajatukset.
Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus
- Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus annettiin 4. Heinäkuuta
1776
- Se oli 13 Britannian siirtomaan edustajien allekirjoittama,
jonka johdosta ne julistautuivat itsenäisiksi Yhdysvalloiksi
- Siirtomaavaltioiden kongressi asetti viiden miehen
komitean muotoilemaan itsenäisyysjulistusta, siihen
kuuluivat Thomas Jefferson, John Adams, Benjamin
Franklin, Robert R. Livingston ja Roger Sherman
Thomas Jefferson
John Adams
Benjamin Franklin Robert R. Livingston
- Sillä taattiin uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja,
etuoikeudet lakkautettiin ja kaikki olivat tasa-arvoisia lain silmissä
- Se voidaan jakaa viiteen osaan; esipuheeseen, asian esittelyyn,
Britannian kuningas Yrjö |||:n syytelistaan, Britannian kansan
moittimiseen ja viimein lopetukseen, jossa osavaltiot julistautuivat
itsenäisiksi.
- Kansainvälisesti Yhdysvallat tunnustettiin 3. syyskuuta 1783
Thomas Jefferson
Kolmas Amerikan presidentti
• Yksi tärkeimmistä miehistä
Yhdysvaltojen itsenäistymisen
kannalta
• Sisällissota oli vuosina 1861-1865
• (Orjuus lakkautettiin pohjoisen
voitettua  Jefferson oli ehdottanut
orjuuden lakkautusta jo
itsenäisyysjulistusten aikana, mutta
toteutui vasta nyt.)
• Hän esitti radikaaleja ideoita
sodan jälkeen
•
Thomas Paine
• Common sense (kiistakirja
=pamfletti) 10.1.1776
• ainoa ratkaisu ongelma brittien
kanssa olisi itsenäisyys ja
tasavalta
• pohjana oli Jeffersonin
itsenäisyysjulistukselle
• kyseenalaisti Englannin
monarkian ja parlamentin
Yhdysvaltojen itsenäistymisen
seuraukset
• Vallankumouksen aatteet levisivät ympäri
maailmaa, josta seurasi Ranskan vallankumous,
Haitin vallankumous ja muita
• Orjat saivat vapauden, sisällissodan tuloksena,
jossa oli vastakkain pohjois- ja etelävaltiot
• Tasa-arvo
• Osavaltiot
• Omistusoikeus kaikille
• Valtioliitosta liittovaltioksi
Lähteet:
Wikipedia
Kaikkien aikojen historia 2
Maailman historian pikkujättiläinen
Matkailu-opas.com
Connctficufsar. Org
Ensyclopedia