avoin päiväkoti kanttarellin esikoisten kerho, kevät 2016

AVOIN PÄIVÄKOTI
KANTTARELLIN ESIKOISTEN
KERHO, KEVÄT 2016
Tervetuloa esikoisten kerhon kevätkauteen 2016, Kanniston neuvolassa asioivat esikoisvauvat ja
vanhemmat tiistaisin kello 13-15 alkaen 12.1.16! Kokoonnumme Kivistön kirkolla osoitteessa
Laavatie 2. Käynti esikoisten kerhoon kirkon sisäpihalta. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua ja
paikalle voi tulla omalla aikataululla kerhon toiminta-aikana (”myöhästyminen” ei haittaa!).
Kerho kokoontuu joka viikko lukuun ottamatta talvilomaviikkoa (viikko 8) aina 24.5.16 saakka.
Esikoisten kerho on avoin vertaiskeskusteluryhmä ensimmäisen lapsensa saaneille perheille.
Samassa elämäntilanteessa olevat perheet saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa, vaihtaa
kuulumisia, keskustella sekä leikkiä pienokaisten kanssa. Kerhon alussa pidetään alkupiiri, jossa
toivotetaan kerholaiset tervetulleiksi, vaihdetaan kuulumiset sekä lauletaan ja lorutellaan.
Toimintaan liittyviä toiveita vastaanotetaan ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Kerhossa
on tarjolla kahvia ja teetä. Ota vauvalle mukaan pehmeä alusta ja molemmille päälle mukavat
oleskeluasut. Ja sitten mukaan kerhoon!
Lisätietoja voi kysyä avoin päiväkoti Kanttarellin työntekijöiltä Hanna Vesalainen, Niina
Millaskangas ja Seija Ojala puhelimitse numerosta 043-825 69 52 (alkaen perjantaista 8.1.16)
tai sähköpostitse osoitteesta [email protected]
Esikoisten kerhon puolivuosittain julkaistavan ohjelman löydät Vantaan kaupungin sivulta:
http://www.vantaa.fi/varhaiskasvatus_ja_koulutus/varhaiskasvatus/palvelut/asukaspuistot_ja_
avoimet_paivakodit/kivisto
Tiedotamme Facebookissa sivulla Avoin päiväkoti Kanttarelli.
Husaaritien päiväkodin liikuntasali on vuokrattavissa yksityiskäyttöön.
Varausjärjestelmään pääset:
http://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/hallinto/tilavaraukset/timmi_-tilavarausjarjestelma
Ohjelma päivitetty 28.12.2015
Avoin päiväkoti Kanttarellin
esikoisten kerho
Aukioloaika tiistaisin kello 13-15
Kivistön kirkolla osoitteessa Laavatie 2.
Puh. 043-8256952
[email protected]