Alihankintakoneistusta huipputekniikalla jo 40 vuotta

HYVÄT YRITYKSET
ilmoitus
Alihankintakoneistusta huipputekniikalla jo 40 vuotta
Eskomatic Oy on vuonna 1976 perustettu hienomekaaninen alihankintakoneistuspaja. Turun Orikedolla toimivan yrityksen asiakkaina on
mm. metalli-, hydrauliikka-, lääketiede-, laboratorio-, biotekniikka,
ase- ja elektroniikka-alojen yrityksiä.
- Innostuin työstökoneista ja koneistuksesta jo teini-ikäisenä, kun
olin yrityksessä kesätöissä ja vuosien myötä mielenkiinto alaan on
vain kasvanut. Isäni perustaman yrityksen palvelukseen tulin noin 22
vuotta sitten, toimitusjohtaja Pauli
Eskola kertoo.
Eskomatic tunnetaan monipuolisesta, uudenaikaisesta konekannasta, motivoituneesta ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta sekä korkeasta laatutasosta. Tuotantotiloja on laajennettu 1500 neliöllä, mikä mahdollistaa toiminnan tehostamisen ja konekannan lisäämisen.
- Investoinnit uusimpaan koneistusteknologiaan luovat edellytykset
hyvään kilpailukykyyn ja korkeaan
laatutasoon. Toimitamme koneistukset tarvittaessa myös pintakäsiteltyinä ja kokoonpantuina sisältäen
myös levy- ja standardiosat, Eskola
mainitsee.
Yrityksen toimintaa kehitetään
Lean-ajattelun mukaisesti yhdessä henkilöstön kanssa, pyrkimykse-
nä toiminnan jatkuva parantaminen.
Eskomatic pyrkii olemaan tuotantoympäristöltään maailmanluokkaa ja
Suomen tehokkain alihankintakoneistamo. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 40 henkilöä, mutta töiden
koko ajan lisääntyessä on tarvetta lisärekrytointiin. Yrityksen liikevaihto
kasvoi viime vuonna 15 prosenttia
ja tavoitteena on liikevaihdon yli 10
prosentin vuosittainen kasvu.
Asiakkaat tyytyväisiä
yhteistyöhön
Lean-management, jatkuvasti uudistuva konekanta, modernit tuotantotilat ja motivoinut, ammattitaitoinen henkilöstö ovat tärkeimmät tekijät, kun parannetaan kilpailukykyä ja ylläpidetään korkeaa laatutasoa ja toimitusvarmuutta. Ei sovi myöskään unohtaa asiakkaiden
kuuntelua, aktiivista keskustelua yhteistyön kehittämisestä ja asiakkaiden tarpeista.
- Asiakaskuntaamme kuuluu
mm. Sandvik Mining and Construction, Iloq, Sako, Planmeca, PerkinElmer, Dino Lift, Rocla, Oras, sekä useita pienyrityksiä. Toimintamme puolesta puhuu sekin, että monet asiakassuhteet ovat monivuotisia, minkä lisäksi olemme viime
vuosina saaneet uusia merkittäviäkin asiakkaita, Pauli Eskola toteaa
Pauli Eskolan mukaan ammattitaitoisen henkilöstön ohella ajanmukaiset tuotantotilat ja uusin konekanta ovat tärkeitä tekijöitä kilpailuilahtuneena.
kykyä kehitettäessä ja laatutasoa parannettaessa.
ESKOMATIC OY
Pyöräkatu 2, 20380 Turku
puh. (02) 278 9999
[email protected]
www.eskomatic.fi