Matkaohjelma - Lounais-Suomen Syöpäyhdistys

2016
JÄSENTIEDOTE
www.lssy.fi
l www.merikarina.fi
l www.lssy.fi/matkari
l
1
Lataa Pivo puhelimeesi.
Saat enemmän irti
lompakostasi.
Pivo on älylompakko
älypuhelimessasi. Se pitää
tärkeät pankkitietosi, maksu- ja
kanta-asiakkuuskorttisi sekä
suosikkikauppojesi tiedot ja
tarjoukset aina tallessa ja aina
mukanasi. Tiedät koko ajan
mihin sinulla on varaa ja arkesi
pysyy paremmin hallussa.
Maksuton sovellus ensimmäisenä OP:n asiakkaille.
Download from
Windows Store
2
Juhlahumua ja
arjen auttamista
Kuva: Ari Peuho
S
uomen Syöpäyhdistyksen Turun osasto r.y.
perustettiin 17.4.1951. Näin aloitti toimintansa Turun osasto ja maamme ensimmäinen
maakunnallinen syöpäyhdistys, Suomen Syöpäyhdistyksen alaosastona. Vastaperustetun yhdistyksen
yhtenä tehtävänä oli Radiumkodin perustaminen Turkuun. Tuohon aikaan turkulaiset syöpäpotilaat kävivät
Helsingissä saamassa sädehoitoa, joten tarve oman
hoitopaikan saamiseksi oli ilmeinen. Kaiken kaikkiaan
syöpäpotilaiden hoito oli vielä puutteellista. Perustamiskirjan mukaan yhdistys toimisi syöpätautien voittamiseksi.
Tuosta hetkestä tulee kuluvan vuoden huhtikuussa
kuluneeksi kunnioitettavat 65 vuotta, eikä yhdistyksen tavoitetta ole ollut syytä muuttaa vuosien varrella.
Syöpä ei ole vieläkään voitettu, mutta valtavasti on
menty eteenpäin syöväntorjunnan rintamalla. Kun
vuosikymmeniä sitten syöpä oli synonyymi kuolemalle, on se tänä päivänä tilastojen valossa useimmissa
tapauksissa vakava sairaus, josta kuitenkin selvitään
huimasti kehittyneiden lääkkeiden sekä yhä yksilöllisempien hoitojen ansiosta. Määrätietoisella ja pitkäjänteisellä tutkimustyöllä on saatu uutta ymmärrystä
ja tietoa taudin nujertamiseen. Myönteisen kehityksen
rokkaa – siinä ei edes
” Lssy
65 vuoden ikä paina.”
jatkumisen edellytyksenä on turvata syöpätutkimuksen tukeminen silloinkin, kun maailman taloustilanne
elää alavireisiä aikoja. Tätä työtä on tehty LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen piirissä vuosikymmeniä.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on edelleen suurin
maakunnallinen potilasjärjestö, jonka jäsenet suorittavat tunnollisesti jäsenmaksunsa vuosittain – suuret
kiitokset! Monen vuoden jälkeen yhdistyksen vuosittaista jäsenmaksua on korotettu kahteenkymmeneen
euroon, ja kaikki tuo raha tullaan käyttämään jäsentemme, erityisesti syövän kanssa kamppailevien hyväksi. Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksujen
korotuksiin on vastattu potilasjäsenistölle maksettavien hoitopäiväkorvausmaksujen korotuksella, ja syöpäpotilaan tarpeeseen saada tietoa ja tukea olemme
aloittaneet säännöllisen jalkautumisen yliopistollisen
keskussairaalan syöpäosastolle. Palaute kummastakin tukimuodosta on ollut rohkaisevan myönteistä.
Arjen keskellä on joskus myös mukava lähteä pienelle tai vähän pidemmällekin matkalle. Lehden sivuilta on luettavissa Matkatoimisto Matkari Oy:n kuluvan
vuoden matkatarjonta, josta löytyy varmasti jokaiselle
jotakin. Tästä lehdestä saat myös tarkempia tietoja
yhdistyksen juhlavuoden tapahtumista, joihin olet sydämellisesti tervetullut. Juhlavuoden sloganin mukaisesti Lssy rokkaa – siinä ei edes 65 vuoden ikä paina.
Ville Viitanen
Toimitusjohtaja
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y.
3
Toiminta- ja palvelukeskus
MERI-KARINA
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Avoinna: arkisin klo 8–20, viikonloppuisin klo 8–16
(kassapalvelut sulkeutuvat tuntia ennen sulkemisaikaa)
02 2657 666 info, [email protected]
02 2657 601 toimitusjohtaja, [email protected]
02 2657 610 kurssi- ja neuvontapalvelut
(sopeutumisvalmennuskurssit), [email protected]
02 2657 603 keittiöpäällikkö (myyntipalvelut), [email protected]
050 591 4974 asuntosihteeri (asumispalvelut)
www.merikarina.fi
Syöpäneuvonta-asema
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Neuvontahoitajan vastaanotto ma-pe (ajanvarauksella)
Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille:
ma-pe klo 9–11, 02 2657 927
www.lssy.fi/neuvontapalvelut
Jäsentoimisto / Matkatoimisto MATKARI OY
Itäinen Pitkäkatu 30
(katutaso, käynti Tähtitorninkadun puolelta), 20700 Turku
Avoinna: arkisin klo 8–15.30
02 2657 913, [email protected]
Muutokset jäsenrekisteriin kätevästi netissä:
www.lssy.fi/jasenille/muutokset-jasenrekisteriin
Matkari Oy: www.lssy.fi/matkari
Tehostetun palveluasumisen koti
KARINARANTA
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
02 2657 765, [email protected]
050 591 4974 asuntosihteeri
www.lssy.fi/asumispalvelut/karinaranta
Palveluvuokratalo
SALO-KARINA
Helsingintie 52, 24100 Salo
050 591 4974 asuntosihteeri
www.lssy.fi/asumispalvelut/vuokra-asunnot/salo-kerrostaloasunnot
Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön
KARINAKOTI
Seiskarinkatu 37, 20900 Turku
02 2657 622 kanslia, [email protected]
02 2657 623 vastaava hoitaja
02 2657 625 vastaava lääkäri
02 2657 601 asiamies
www.lssy.fi/potilaille-laheisille/palliatiivinen-ja-saattohoito/karinakoti
4
LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN
KURSSI- JA NEUVONTAPALVELUT
Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille: ma-pe klo 9–11, 02 2657 927
l
l
l
l
l
l
neuvontahoitajat ovat kaikki syövän hoidon monipuolisia ammattilaisia
ohjausta ja neuvontaa: mm. yleinen syöpäneuvonta, kuntoutusohjaus, syövän periytyvyysneuvonta,
rintojen omatarkkailun opastus
luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €:n toimistomaksulla 1.1.2016 alkaen)
proteesivälitys: rintaproteesit, rintaliivit, peruukit, uimapuvut
keskusteluapua syöpäpotilaille ja läheisille
vertaistukihenkilövälitystä erityisesti ensitietovaiheessa (Huom! suoraan numerosta 02 2657 688)
SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA TURKU
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Neuvontahoitajan vastaanotto ma-pe (ajanvarauksella)
SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA LOIMAA
Loimaan aluesairaalan tiloissa
Seppälänkatu 15–17, 32200 Loimaa
Neuvontahoitajan vastaanotto ajanvarauksella.
Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle to klo 9–10, 044 055 1572
(Huom! Puhelinaika, ei koske ajanvarausta)
SALO-KARINAN PALVELUASEMA
Neuvontahoitajan vastaanotto kaksi kertaa kuussa (ajanvarauksella)
Helsingintie 52, 24100 Salo
FORSSAN SOLUKKO
Siurilankatu 28, 30300 Forssa
● paikallisosaston oma syöpäsairaanhoitaja tavattavissa kuukauden toinen keskiviikko klo 15–18,
muulloin puhelimitse ti-to klo 10–16, 050 5777 339
KURSSITOIMINTA MERI-KARINA
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
02 2657 610 / [email protected] / www.lssy.fi / www.merikarina.fi
SYÖPÄPOTILAILLE TUKEA JA NEUVONTAA
Askarruttaako sinua jokin syöpään liittyvä kysymys?
Tai kaipaatko tukea selviytymiseen vaikeassa elämäntilanteessa, joka liittyy omaan tai läheisen sairastumiseen? Älä jää kysymysten kanssa yksin – voit
ottaa yhteyttä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluun.
Syöpäjärjestöjen valtakunnallista puhelinneuvontaa saa
numerosta 0800 19 414 maanantaisin ja torstaisin klo
10–18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo
10–15. Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Kysymyksiisi vastaavat Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistuneita terveyden- ja
sairaanhoitajia.
Neuvontahoitaja.fi-verkkopalvelu antaa mahdollisuuden keskustella syöpään liittyvistä kysymyksistä Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien kanssa. Palvelusta voi
varata oman keskusteluajan hoitajalle tai paikan ryhmä-
keskusteluun, johon on mahdollista osallistua nimettömänä.
Potilaille on myös tarjolla sähköpostineuvontaa. Hoitajalle voi lähettää kysymyksen tai soittopyynnön osoitteeseen [email protected]. Hoitajat vastaavat viestiisi
neuvontapalvelun aukioloaikana mahdollisimman pian.
Etuusneuvontapuhelin antaa maksutonta neuvontaa
potilaan oikeuksiin ja taloudelliseen asemaan vaikuttavista tekijöistä sairauden kohdatessa. Neuvontapuhelin
keskiviikkoisin klo 15–17 numerossa 0800 411 303.
Lue lisää valtakunnallisista
neuvontapalveluista:
www.kaikkisyovasta.fi/neuvontapalvelut
www.neuvontahoitaja.fi​
5
-2016
kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | 02 2657 610 | www.lssy.fi
lounais-suomen syöpäyhdistyksen
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016
KELA-RAHOITTEISET KURSSIT
ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Parkurs för personer över 68 år FPA nr 59909
19.09.–23.09.2016
HEMATOLOGISET JA KANTASOLUHOIDETUT
SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Osittainen parikurssi, KELA nro 59952
Osittainen parikurssi, KELA nro 59953
Osittainen parikurssi, KELA nro 59954
RINTASYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Parikurssi alle 68-vuotiaille, KELA nro 59946
Parkurs för personer över 68 år, FPA nr 59948
SUUN- JA NIELUNALUEEN SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Osittainen parikurssi, KELA nro 59959
VATSAN- JA SUOLISTONALUEEN SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Osittainen parikurssi, KELA nro 59960
Osittainen parikurssi, KELA nro 59961
KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA:
Osittainen parikurssi alle 68-vuotiaille, KELA nro 59990
29.02.–04.03.2016
04.07.–08.07.2016
07.11.–11.11.2016
16.05.–20.05.2016
19.09.–23.09.2016
05.09.–09.09.2016
07.03.–11.03.2016
10.10.–14.10.2016
09.05.–13.05.2016
PERHEKURSSIT/ LASTEN JA NUORTEN KURSSIT
HYVÄNLAATUISIA KASVAIMIA SAIRASTAVAT LAPSET JA NUORET:
Lasten perhekurssi, KELA nro 60471
Nuorten osittainen perhekurssi, hyvänlaatuisia kasvaimia
ja neurofibromatoosia sairastavien kurssi, KELA nro 60488
08.08.–12.08.2016
25.07.–29.07.2016
NUORET SYÖPÄPOTILAAT:
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60486
OSITTAISET PARIKURSSIT (Kela):
06.06.–10.06.2016
Osittaisella perhekurssilla kuntoutujan kurssiohjelman kesto on 5 vrk:tta ja läheisen
2 vrk:tta. Läheinen voi halutessaan lisäksi asua Meri-Karinassa täysihoidolla 3 vrk:tta,
täysihoidon hinta on 165 €/hlö (sis. majoituksen ja ateriat).
6
Kuva: Pasi Leino
LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEET:
13.06.–17.06.2016
Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 60469
11.07.–15.07.2016
Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 60470
Lapsen syöpähoitojen päättyminen -perhekurssi, RAY, SYLVA, LSSY 28.10.–30.10.2016
RAY-RAHOITTEISET KURSSIT:
AIVOKASVAINPOTILAAT JA LÄHEISET:
Parikurssi, RAY
Parikurssi, RAY
02.05.–06.05.2016
12.09.–16.09.2016
PERHEKURSSIT
AIKUISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN PERHEKURSSIT:
18.07.–22.07.2016
18.11.–20 11.2016
Vanhemmuutta tukeva kurssi, RAY
Nuoret lesket -perhekurssi, RAY
KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE
SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA
PARIKURSSIT:
Liikunnallisuutta tukeva parikurssi, RAY
Energiaa luonnosta -villiyrttikurssi (pari-/yksilökurssi)
+ seurantapäivä 25.9.2016, RAY
”Keula kohti kaakkoa” melontakurssi -pari-/yksilökurssi, RAY
”Keula kohti kaakkoa” melontakurssi -pari-/yksilökurssi, RAY
Liikunnallisuutta tukeva parikurssi, RAY
Parantumatonta syöpää sairastavien ja läheisten parikurssi, RAY
HUOM!
Muutokset kurssiaikatauluun mahdollisia.
Katso tarkemmat tiedot
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen nettisivuilta
18.01.–22.01.2016
13.05.–15.05.2016
www.lssy.fi
19.06.–23.06.2016
25.07.–29.07.2016
15.08.–19.08.2016
15.08.–19.08.2016
YKSILÖKURSSIT:
”Toivon tiellä” -viikonloppukurssi läheisensä menettäneille, RAY
Taideterapiapainotteinen yksilökurssi, RAY
”Me naiset” -yksilökurssi (rinta- ja gynekologiset syövät), RAY
Voimaannuttavan kirjoittamisen yksilökurssi, RAY
Harvinaiset syövät -yksilökurssi, RAY
26.02.–28.02.2016
04.04.–08.04.2016
25.04.–29.04.2016
02.09.–04.09.2016
05.10.–07.10.2016
MELANOOMAPOTILAAT JA JA LÄHEISET (IHO JA SILMÄ):
Parikurssi, RAY
17.10.–21.10.2016
MERI-KARINA KOKOAA YHTEEN
– KURSSITAPAAMISET EDULLISIN
PAKETTIHINNOIN
Kurssilaisten tapaamiset Meri-Karinan ja
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen oman
palvelutarjonnan ulkopuolella ovat mahdollisia.
Sovi tapaamisesta tuttujen ja mukavien
kurssilaistesi kanssa ja tule Meri-Karinaan
vaihtamaan kuulumisia rennoissa merkeissä!
Ota yhteyttä Meri-Karinan infoon
(02 2657 666, [email protected])
ja tiedustele vapaita viikonloppuja!
Mikäli kurssilaisia on vähintään 10 henkilöä ja
talossa on tilaa, eikä ole muita rajoituksia (esim.
lapsisyöpäpotilaiden infektioriski), viikonlopun
kurssipaketin hinta (majoitus täyshoitoineen) on
nk. huonehinta eli 200 euroa / 1–2 henkilöä.
Kurssipaketti sisältää majoituksen kahden
hengen huoneessa pe-su sekä täysihoidon.
7
MITEN PÄÄSEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILLE?
1.
Olet sairastunut syöpään ja sairastumisestasi on kulunut aikaa vähintään puoli vuotta.
Voit hakeutua Kansaneläkelaitoksen tai RAY:n rahoittamalle sopeutumisvalmennuskurssille.
Voit hakeutua kursseillemme myös syövän uusiutuessa tai sairastuessasi uuteen syöpään.
2.
Lisätietoja:
– Kelan paikallistoimistosta tai
– Meri-Karinasta, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku, www.lssy.fi
puhelin 02 2657 610 (kurssitoimisto) tai 02 2657 666 (info), s-posti: [email protected]
kurssitarjontaan ja valitse itsellesi sopivin kurssiajankohta. Kursseja kohdennetaan
ikäryhmittäin eri syöpäpotilasryhmille. Lisäksi kurssit kohdennetaan joko kuntoutujalle, koko
3. Tutustu
perheelle (lapset ja nuoret syöpäpotilaat) tai pareille (potilaalle ja hänen läheiselleen).
haet Kelan rahoittamalle kurssille, täytä Kelan hakemuslomake KU132.
Hakemuslomakkeita on saatavana Kelan paikallistoimistoista, Meri-Karinan kurssitoimistosta
4. Mikäli
sekä Kelan internetsivuilta (www.kela.fi). Liitä hakemukseen epikriisi eli sairauskertomus tai
lääkärin B-lausunto. Edellä mainituista asiakirjoista on käytävä ilmi diagnoosi (sairaus) sekä
tämänhetkinen tilanne, joten epikriisi tai lääkärin lausunto tulisi olla kirjoitettu hakemusta
edeltäneen vuoden aikana. Palauta hakemuslomake liitteineen suoraan Kelalle.
haet RAY:n rahoittamalle kurssille, täytä RAY:n hakulomake ja lähetä hake5. Mikäli
muksesi Meri-Karinaan, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku. Hakemuslomakkeita on saatavana kotisivuiltamme (www.lssy.fi), sekä Meri-Karinan kurssitoimistosta.
RAUMA 96 km TAMPERE 170 km
9
8
10
HÄMEENLINNA 150 km
TURKU
N
HELSINKI 170 km
1
N
HIRVENSALO
MERI-KARINA
kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.lssy.fi
8
kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | 02 2657 610 | www.merikarina.fi
HUOM!
Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen
Virkistyslomat 2016
Muutokset aikatauluun mahdollisia.
Katso tarkemmat tiedot
Meri-Karinan nettisivuilta
www.merikarina.fi
Meri-Karinassa Turussa järjestetään mieltä ja kehoa virkistäviä lomia. Virkistysloman
hintaan sisältyy monipuolinen ohjelma, ruokailut ja majoitus. Lomaohjelma sisältää
mm. ohjattua liikuntaa (tutustutaan myös uusiin lajeihin), luovaa toimintaa, kuntosalin ja
allasosaston käyttömahdollisuuden sekä rentouttavaa mukavaa yhdessäoloa.
Virkistysloma
Virkistysloma
Virkistysloma
Virkistysloma
25.01.–29.01.2016
30.05.–03.06.2016
29.08.–02.09.2016
07.11.–11.11.2016
Majoitus yhden hengen huoneessa 265 € ja kahden hengen huoneessa 225 €/henkilö.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenille 20 €:n jäsenalennus.
Hakulomake on saatavilla:
- Meri-Karinan kurssitoimistosta, p. 02 265 7610 tai
- verkkosivuilta www.merikarina.fi
to 28.4.2016
Hinta 10 €/hlö
Lue lisää: www.merikarina.fi
to-pe 17.–18.11.2016
Hinta 90 €/hlö (sis. majoituksen, ohjelman ja ruokailut).
Mahdollista myös osallistua ainoastaan torstain 17.11.
ohjelmaan hintaan 60 €/hlö (sis. ohjelman ja ruokailut)
Ohjelmat tarkentuvat myöhemmin.
”WELLNESS WEEKEND
FOR LADIES”
16.04.–17.04.2016
12.11.–13.11.2016
Hinta 90 €/hlö (sis. majoituksen, ohjelman ja ruokailut).
Mahdollista myös osallistua ainoastaan lauantain
ohjelmaan hintaan 60 €/hlö (sis. ohjelman ja ruokailut)
Ohjelma tarkentuu myöhemmin.
Kuva: Pasi Leino
”ÄIJÄENERGIAA”
Lue lisää virkistyslomista ja ilmoittaudu:
www.merikarina.fi
9
Meri-Karinan
toiminta- ja palvelukeskus
Vuodesta 1990 toiminut Meri-Karinan
toiminta- ja palvelukeskus sijaitsee merellisessä
ympäristössä, hyvien kulkuyhteyksien päässä
Turun keskustasta. Meri-Karinasta on vuosien
varrella kehittynyt hyvinvointi-, kokous-,
ravintola-, juhla- ja majoituspalveluita tuottava
koko perheen monitoimikeskus.
Meri-Karina soveltuu erinomaisesti muun muassa
syntymäpäivien, häiden, valmistujaisten ja
muistotilaisuuksien järjestämiseen sekä erilaisten
kokous-, kongressi- ja koulutustilaisuuksien
tapahtumapaikaksi.
MONITOIMIKESKUS
• Hyvinvointilomat
• Kokouspalvelut
• Juhlapalvelut
• Ateriapalvelut
• Majoituspalvelut
10
Monitoimikeskuksessa on otettu huomioon
lapsiperheiden tarpeet. Keskuksessa on leikkihuone
sekä pienoisgolfrata turvallisessa ympäristössä.
Aivan naapurissa on leikkipuisto sekä matala
uimaranta beach volley -kenttineen.
Meri-Karinassa sijaitsevat lisäksi kosmetologinen
hoitola, fysioterapiapalveluita tuottava Turun
Kuntokolmio ja parturi-kampaamo. Samassa pihapiirissä
kohoaa korkeuksiin suosittu ekumeeninen taidekappeli.
•
•
•
•
•
•
•
pienryhmätiloja 10–30 henkilölle
luentosali 60–100 henkilölle
ruokasali 80–150 henkilölle
kongressi-/juhlasali 250 henkilölle
takkahuone
sauna- ja uima-allasosasto
kunto- ja liikuntasali
• 30 kahden hengen majoitushuonetta,
joista kymmenessä pienoiskeittiö
• huoneista kaksi erityisvarusteltuja
inva-huoneita
• osassa huoneista lisävuodemahdollisuus
• yhden hengen huone lisämaksusta
Kysy lisää:
02 2657 666, [email protected]
ESTEETÖN MERI-KARINA
Meri-Karinan kaikki tilat ovat esteettömiä.
Kaksikerroksisessa majoitussiivessä on hissi sekä kaksi
erillistä porraskäytävää, muut tilat sijaitsevat yhdessä
tasossa. Kongressi- ja luentosalissa on induktiosilmukka.
Meri-Karinassa toteutetaan sekä syöpäpotilaille että kuuloja näkövammaisille ja heidän läheisilleen suunnattua Kelan
sopeutumisvalmennuskurssitoimintaa. Vuoden 2016 ohjelma:
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT:
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60355
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60357
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60358
06.06–10.06.2016
01.08.–05.08.2016
03.10.–07.10.2016
KUULONÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT:
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60267
26.10.–04.11.2016
KUULOVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT:
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60278
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60279
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60280
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60277
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60281
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60282
14.03.–18.03.2016
23.05.–27.05.2016
22.08.–26.08.2016
26.09.–30.09.2016
24.10.–28.10.2016
21.11.–25.11.2016
MENIERE-KUNTOUTUJIEN AIKUISTEN KURSSIT:
11.04.–15.04.2016
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60283
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60284
26.09.–30.09.2016
KUULONÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT:
26.10.–04.11.2016
Osittainen perhekurssi, KELA nro 60267
Lisätietoja kurssien tavoitteista ja hakuohjeista:
02 2657 610,
www.merikarina.fi
11
PAIKALLISOSASTOJEN JA POTILASKERHOJEN
TUKI- JA VIRKISTYSTOIMINTA
Toimintaa ylläpidetään pääsääntöisesti vapaaehtoistyönä. Tarjolla
on keskustelua, ryhmätoimintaa, vertaisia ja tukihenkilöitä sekä
sovitusti myös yhdistyksen kouluttamia vertaistukijoita.
Psykososiaalinen tuki sekä vertaisryhmät ovat maksuttomia syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Osastot ja kerhot järjestävät
tukitoiminnan lisäksi monenlaista virkistystä. Toimintaa koordinoi
erikseen valittu johto- tai toimikunta.
Lisätietoa toiminnasta saat:
● netistä: lssy.fi/paikallisosastot JA lssy.fi/potilaille-laheisille/tukitoiminta/vertaistuki
● puhelimitse osaston/ryhmän yhteyshenkilöltä/toimistosta TAI
Meri-Karinan infosta (02 2657 666)
● Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomista ja paikallislehdistä
Huom! Jos haluat oman paikallisosastosi ja/tai potilaskerhosi tiedotteen kotiin postitettuna, lähetä yhteystietosi sähköpostilla tai
soita yhteyshenkilölle.
SYÖPÄYHDISTYKSEN PAIKALLISOSASTOT
FORSSA
lssy.fi/paikallisosastot/forssa TAI www.solukko.net
[email protected]
Forssan Solukko
Siurilankatu 28, 30300 Forssa
● tukihenkilövälitys ti-to klo 10–17, 050 577 7338
● sairaanhoitaja tavattavissa kuukauden toinen keskiviikko
klo 15–18, muulloin puhelimitse ti-to klo 10–16, 050 577 7339
● rintasyöpäpotilaiden keskusteluryhmä kokoontuu erikseen
ilmoitettavina aikoina
Forssan seudun paikallisosaston toiminta-alue on Forssan kaupunki, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat. Paikallisosasto järjestää potilaille ja heidän läheisilleen valistus- ja
virkistystoimintaa erilaisten luentojen, tutustumiskäyntien ja virkistysmatkojen muodossa.
Säännölliset jäsenillat ovat joka kuukauden toinen keskiviikko
(ei kesä-elokuu) klo 18 paikallisosaston omassa toimipisteessä
Solukossa.
● 10.2. Vuosikokous, mukana imitaattori Joni Lähde
● 9.3. Aivot ja ravitsemus, professori Raija Tahvonen,
LUKE/Jokoionen
● 13.4. FSHKY, aihe avoin
● 11.5. Makkaran paistoa Saaren kansanpuiston laavulla
● 14.9. ”Laula kanssain”, Entiset nuoret laulaa ja laulattaa
● 12.10. Syövän hoitoon liittyvä luento, lääkäri Pekka Mali
● 9.11. aihe ilmoitetaan myöhemmin
● 14.12. Joulujuhla, samalla juhlistetaan yhdistyksen 35-vuotista
toimintaa
Virkistystoiminta
● Vesijumppa Vesihelmessä torstaisin klo 19.15 (ei kesä-elokuu)
● ”Sinun omasi” hyvän mielen konsertti Turun konserttisali 16.4.
● Samppalinnan kesäteatteri ”Nunnia ja konnia” ja ruokailu MeriKarinassa 2.7.
● Kotkan seudulle ja Hamina tattoo 4.–5.8.
Toiminnasta, matkojen lähtöajoista yms. ilmoitamme Seutusanomien järjestöpalstalla. Lisätietoja myös www.solukko.net.
Paikallisosaston oma Kirpputori Solukko (Kauppakatu 12, Forssa) ottaa vastaan lahjoituksia. Tuotto käytetään paikallisosaston
toiminnan tukemiseen. Avoinna: ma-pe klo 10–17, la klo 10–14
12
Lisätiedot:
● Kaisa Salminen, puheenjohtaja, 050 569 1271,
[email protected]
● Elina Kaislasalo, lapsisyöpäpotilaat, 040 507 3684,
[email protected]
● Kirpputori Solukko, 03 4384 333
LOIMAA
lssy.fi/paikallisosastot/loimaa
[email protected]
Lisätiedot paikallisosaston toiminnasta:
● Kaisa Hyvärinen, puheenjohtaja, 040 762 4196
● lisätietoa myös paikallislehdistä
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvonta-asema Loimaalla
toimii Loimaan aluesairaalan tiloissa, Seppälänkatu 15–17
● oireita koskevaa neuvontaa, terveystietoa ja opastusta: yleinen
syöpäneuvonta, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen omatarkkailun opastus
●luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €:n
toimistomaksulla 1.1.2016 alkaen)
●rintaproteesit, rintaliivit, peruukit, uimapuvut
Ajanvaraus ja soittopyynnöt: ma-pe klo 9–11, 02 2657 927
Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle: to klo 9–10,
044 055 1572 (Huom! Puhelinaika, ei koske yleistä Meri-Karinaan
keskitettyä ajanvarausta ma-pe klo 9–11, 02 2657 927)
RANNIKKOSEUTU
lssy.fi/paikallisosastot/rannikkoseutu
Tukitoiminta:
● Parainen, 050 569 0610
● Kemiö, 040 734 1931 ja 040 768 5456
Lisätiedot:
●Raimo Sulonen, puheenjohtaja, 040 848 7113,
[email protected]
SALO
lssy.fi/paikallisosastot/salo TAI sspo.net
[email protected]
Salo-Karinan palveluasema
Helsingintie 52, 24100 Salo
puhelin 027281670
Avoinna: pe klo 10–12 (ei toimintaa kesä-heinäkuussa)
● vertaistukihenkilöiden välitys, 040 741 2736 (Siru Virpi)
Paikallisosaston toimisto ja palveluasema Salo-Karinasta saat tietoa syöpäjärjestöistä, paikallisosastosta, sopeutumisvalmennuskurssille hakemisesta, jäsenyydestä ja korvauksista. Toimistolle
voit tulla keskustelemaan syöpään liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista (mielellään ajanvaraus), ja tarvittaessa pyrimme hankkimaan tukihenkilön.
Keskusteluryhmiä syöpään sairastuneille kysynnän ja tarpeen
mukaan. Rintasyöpään sairastuneiden ryhmät jatkavat, ota yhteyttä: 027281670 (Salo-Karinan toimisto) ja 044 012 4483 (ryhmä Somerolla)
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalvelu: neuvontahoitaja Salo-Karinassa kaksi kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin. Rintaproteesin haku ja luomien tarkastusta Salo-Karinassa, ajanvaraus numerosta 02 2657 927 (ma-pe klo 9–11). Luomitarkastukset jäsenille maksuttomia, ei-jäsenille 20 € (1.1.2016
alkaen).
Tapaamisillat
Kaikille avoimet ja maksuttomat tapaamisillat Salo-Karinassa
kuukausittain. Kahvia tarjolla klo 17.30 alkaen hintaan 2 € sekä
arpoja 2 € potilastoiminnan hyväksi. Otamme mielellämme vastaan arpavoittoja ja lahjoituksia.
● ke 16.3. klo 18 Ravitsemus,
ravitsemusasiantuntija Asta Myyrinmaa
● to 14.4. klo 18 LSSY:n paikallisosaston toiminta, jäsenyys ym.
Miten haet eläkeläisenä kuntoutukseen, valtiotieteiden tohtori
Irma Lehtonen
● la 21.5. klo 13–16 Piharieha
Teatterit
Lähdöt Salo-Karinasta, ilmoittautumiset: sihteeri tai 050 512 2245
●la 18.6. Taivaan tulet, Pyynikin kesäteatteri, 52 €
●su 6.8. Nunnia ja Konnia, Samppalinnan kesäteatteri, 40 €
Matkat
Pärnun kylpylä, täysihoito ja 3 hoitoa/pv: 28.2.–5.3. (340 €),
12.6.–18.6. (425 €) ja 9.10.–15.10. (394 €).
Ota yhteyttä: Juhani Ivanoff, 040 8457 195
Hartaushetket Salo-Karinassa yleensä joka kuukauden toisena
maanantaina klo 15. Avoin tilaisuus kaikille.
Pilates tiistaisin klo 16.45, 18 ja 19.15 (12.1.–12.4.), ohjaa fysioterapeutti Mia Oksanen. Hinta syöpään sairastuneille 104 €, muut
143 €. Ilmoittautumiset toimistoon.
Kahvipussiaskartelut jatkuvat 8.1.2016 klo 14, ilmoittautumiset
sihteerille tai numeroon 050 339 5286
Salon paikallisosaston 40-vuotisjuhla la 17.9.2016
Lisätiedot:
●Juhani Ivanoff, puheenjohtaja, 040 845 7195,
[email protected]
●Maija Iltanen, varapuheenjohtaja, 040 768 1534,
[email protected]
●Siru Virpi, sihteeri, 040 741 2736, [email protected]
●Facebook: ”L-S Syöpäyhdistys Salon Seudun Paikallisosasto”
TURKU
lssy.fi/paikallisosastot/turku TAI turkulssy.fi
[email protected]
Paikallisosaston tavoitteena on toimialueen syöpäpotilaiden virkistys- ja vertaistukitoiminta, lisäksi pidetään ajankohtaisia luentoja. Vuoden aikana järjestetään jäseniltoja, retkiä, matkoja ja
myyjäisiä. Paikallisosasto lahjoittaa varoja syöpäpotilaiden hoitoa
ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin vuosittain.
Jäsenillat
Kokoontuminen Meri-Karinassa joka kuukauden toinen tiistai klo
17.45. Jäsenilloissa kahvitarjoilu ja arpajaiset. Tilaisuuksiin pääsee linja-autolla nro 54, pysäkki Eerikinkadulla kauppahallia vastapäätä. Paluukuljetus Kauppatorille klo 20.
●ti 9.2. Vuosikokous. Toimitusjohtaja Ville Viitasen puheenvuoro.
Eira Tähtinen laulaa.
●ti 8.3. Unihäiriöt ja niiden hoito, unihoitaja Kati Lahtinen.
Hyväntuulen hymyhuulet laulavat ja lausuvat.
●ti 12.4. Toimintakyvyn säilyttäminen ikääntyessä,
prof. Ismo Räihä. Teijo Pöyhönen laulaa ja laulattaa.
●ti 10.5. Kevätjuhla
Retket ja teatterit
(lisätietoja paikallisosaston nettisivuilta ja syystiedotteesta)
Turun seudun paikallisosasto järjestää omia retkiä ja matkoja.
Paikallisosasto haluaa edistää syöpäpotilaiden virkistäytymistä
ja aktiivista osallistumista retkille tukemalla matkan hintaa. Ilmoittautumisia vastaanotetaan puhelimitse maanantaisin klo 13–15,
044 552 4814 tai [email protected] (ei kesä-, heinä- ja
elokuussa).
● ke 17.2. Retki Helsinkiin. Helsingin taidemuseo, Marimekon
tehtaan­myymälä, Arabian museo ja galleria sekä Fiskarsin
myyntinäyt­tely. Lounas Ravintola Juuressa. Potilasjäsenet 35
€, jäsenet 40 €. Ilm. ja maksut viim. jäsenillassa 12.1.
● ti 15.3. Risteily Tukholmaan Viking Gracella. Potilasjäsenet
65 €, jäsenet 70 €. Ilm. ja maksut viim. jäsenillassa 9.2.
● ke 20.4. Tutustuminen Aira Samulinin Hyrsylän Mutkaan.
Paikalla 1,5 tunnin esittely ja kahvit. Lounas Alitalon omenaviinitilalla. Potilasjäsenet 55 €, jäsenet 60 €. Ilm. ja maksut viim.
jäsenillassa 8.3.
● ke 18.5. Retki Haltia-luontokeskukseen Espoon Nuuksiossa,
jossa myös lounas. Tutustuminen Hvitträsk-museoon.
Hinta 35 €. Ilm. ja maksut viim. jäsenillassa 12.4.
Käsityöpiiri Ahkerat Kertut kokoontuu Meri-Karinan kirjastossa
tiistaisin klo 10–12.30, paitsi kuukauden toinen tiistai klo 14–17.
Käsityöpiirin vetäjinä toimivat Sirpa Teräs ja Seija Vesala. Ahkerien
Kerttujen käsitöitä myynnissä päivittäin Meri-Karinan pääaulassa
sijaitsevassa Putiikissa.
Tuolijoogaa Paikallisosaston järjestämä tuolijooga Meri-Karinassa 14.1. alkaen torstaisin klo 10.10–11. Ohjaajana joogaopettaja
Eeva Suominen. Hinta 20 € / 10 kert. Tiedustelut: 040 530 9942
Soile Tammero tai sähköpostilla [email protected].
Virkistyspäivä jäsenille Meri-Karinassa la 5.3.2016
klo 8.30–9.30 aamiainen
klo 10–11.30 taijin alkeet ja mindfullness-rentoutus
klo 12–13.00 lounas (sunnuntailounas, vaikka on lauantai)
klo 13 alkaen yhdessäoloa, yhteislaulua, bingo
klo 15 iltapäiväkahvit
Uintimahdollisuus ja sauna lämpimänä päivän ajan. Ohjelmasta
huolehtii Meri-Karinan henkilökunta.
Koko päivän hinta jäsenille 10 €, paikallisosasto maksaa muut kulut. Ilmoittautumiset ja maksut tammikuun ja helmikuun jäsenilloissa tai 18.2. mennessä Ulla Strömille puhelimitse maanantaisin klo
13–15, 044 552 4814 tai sähköpostilla [email protected].
Paikallisosasto tiedottaa toiminnastaan:
●Turun Sanomien yhdistystoiminta-palsta ja verkkolehden
Menovinkit (menovinkit.ts.fi)
●turkulssy.fi ja lssy.fi/paikallisosastot/turku
Lisätiedot:
●Anneli Suominen, puheenjohtaja, 050 596 0470,
[email protected]
●Soile Tammero, sihteeri, 040 530 9942
●Ulla Ström, paikallisosaston matkat: ilmoittautumiset puhelimitse maanantaisin klo 13–15 (ei kesä-, heinä- ja elokuussa),
044 5524 814 tai sähköpostilla ulla­[email protected]
● Sirpa Teräs, Ahkerat Kertut -toiminta, 040 022 6616
● Marja-Leena Louhi, paikallisosaston Putiikki, 050 533 1277
UUSIKAUPUNKI
lssy.fi/paikallisosastot/uusikaupunki
[email protected]
Ystävän Tupa
Alinenkatu 26, 23500 Uusikaupunki
puhelin 02 8443 600
Avoinna: ma-pe klo 10–14
ltukihenkilövälitystä torstaisin klo 13–17,
050 321 8173 (Tarja-Liisa Kukkonen)
Paikallisosaston toiminta on keskittynyt Ystävän Tuvalle. Tilat on
vuokrattu yhdessä Suomen Punaisen Ristin Uudenkaupungin
paikallisosaston kanssa. Rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukiryhmät kokoontuvat Ystävän Tuvalla kuukausittain.
Kevätkauden päättäjäiset Tammilehdon rantasaunalla
to 26.5. klo 18
Lisätiedot:
● Esko Tähtinen, puheenjohtaja, 040 5775 817, [email protected]
● Marjo Öhrnberg, sihteeri, 050 358 9111
●Lisätietoa vertaistukihenkilöistä myös Ystävän Tuvalta,
Tyksistä ja Tyksin Vakka-Suomen sairaalasta
13
SYÖPÄYHDISTYKSEN POTILASKERHOT
LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEIDEN KERHO SYKERÖ
Sykerö tarjoaa monipuolista toimintaa syöpään sairastuneille lapsille ja heidän vanhemmilleen, mm. asiantuntijaluentoja, virkistystä ja infektioriskittömiä tapahtumia. Sykerö-toiminnasta perheen
vanhemmat ja lapset saavat tukea vertaisiltaan.
Lisätiedot:
●sähköpostitse: [email protected]
● nettisivuilta:
lssy.fi > vertaisryhmät & potilaskerhot > lapsisyöpäpotilaat
● lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen, 02 2657 853,
[email protected]
Toimintapäivät Meri-Karinassa
Infektioriskittömiä toimintapäiviä järjestetään Meri-Karinassa noin
kerran kuukaudessa. Tapahtumien tarkempi ohjelma ja aikataulu
ilmoitetaan aina lähempänä ajankohtaa nettisivuilla ja sähköpostilla Sykerö-kerhon postituslistalla oleville. Ilmoittautuminen tapahtumiin tehdään osoitteeseen [email protected], pyydettyyn päivään
mennessä. Leikkihuoneet ovat sykeröläisten käytössä koko toimintapäivän ajan. Toimintapäivinä sisäänkäynti Meri-Karinaan infektioriskissä oleville ainoastaan kongressisalin päätyovista. Muistathan saapua mukaan toimintapäivään vain täysin terveenä, kiitos!
Infektioriskittömät perheuinnit ja uimakoulu
Sykeröläiset pääsevät polskimaan Meri-Karinan altaaseen kaksi
kertaa kuukaudessa kevät- ja syyskausien aikana. Allas ja saunatilat ovat perheiden vapaassa käytössä klo 17–19, suihku- ja
pukutilat on oltava tyhjinä viimeistään klo 19.30. Pidetään yhdessä huolta, että sauna- ja allasosasto jäävät siistiin kuntoon uintien jälkeen eli uimalelut takaisin paikoilleen ja suihku-/pukutiloista
roskat roskikseen. Lisäksi muistetaan, että uinteihin osallistutaan
vain täysin terveinä.
Kevätkauden 2016 ensimmäinen uintikerta on ti 19.1., ja uinnit
jatkuvat joka toinen tiistai koko kevätkauden ajan. Joillakin kerroilla järjestetään uimakoulua yhteistyössä Aurajoen Uinti ry:n
kanssa.
Infektioriskittömät elokuvat Kinopalatsissa
Sykerö-kerho järjestää infektioriskittömiä elokuvanäytöksiä yhteistyössä Kinopalatsin kanssa. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan Sykerön nettisivuilla ja sähköpostitse. Elokuvalippujen omavastuu on 5 €/lippu, varaathan mukaan tasarahan.
Liikunnan ihmemaa
Sykeröläiset pääsevät pääsiäismaanantaina 28.3. klo 13–15 Ilpoisten koulun palloiluhallissa järjestettävään infektioriskittömään
Liikunnan ihmemaahan.
Muu toiminta
Sykerö-kerhon aktiiviset vanhemmat järjestävät infektioriskittömiä tapahtumia yhteistyössä mm. Zoolandian, Tivoli Seiterän,
Vartiovuoren kesäteatterin sekä Turun kaupungin kanssa. Seuraa
ilmoittelua Sykerön nettisivuilla!
Kultaakin kalliimpi elämä – Kansainvälisen lasten syövän
päivän tapahtuma
Syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys Sylva ry, Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sekä alueelliset syöpäsairaiden lasten vanhempainyhdistykset ja -kerhot järjestävät
kansainvälisen lasten syövän päivän kunniaksi tapahtumia, joilla
muistutetaan Suomessa vuosittain syöpään sairastuneista lapsista ja nuorista sekä kerätään varoja hoitotyöhön. Sykerö-kerhon
tapahtuma toteutetaan Kauppakeskus Myllyssä la 13.2. klo 11–
15. Lisäksi yhteistyössä jääkiekon SM-liigan kanssa järjestetään
TPS–Tappara-jääkiekko-ottelu ke 17.2. klo 18.30 HK Areenalla.
ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA
HEIDÄN LÄHEISENSÄ
Etuset-ryhmä on suunnattu eturauhassyöpäpotilaille ja heidän
läheisilleen. Ryhmän tarkoituksena on tarjota tietoa eturauhas-
14
syövästä ja sen hoidosta sekä sairauden vaikutuksesta elämään.
Ryhmä luo potilaille läheisineen mahdollisuuden virkistäytyä ja tavata muita saman sairauden kokeneita. Ryhmällä on oma toimikunta, joka suunnittelee, kanavoi ja ohjaa toimintaa ryhmäläisten
toiveiden mukaisesti. Liittyäksesi Etuset-ryhmään ja saadaksesi
ryhmän postia ilmoita nimesi ja osoitteesi puhelimitse: 02 2657
666 tai postitse Meri-Karinaan (Seiskarinkatu 35, 20900 Turku)
tai sähköpostitse [email protected] Lisätietoa Etusetryhmän toiminnasta em. sähköpostiosoitteesta tai sihteeriltä, 02
2657 851, [email protected].
Luento- ja keskusteluryhmätoiminta
Eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen tarkoitetut luento- ja keskustelutilaisuudet järjestetään yleensä kuukauden kolmantena keskiviikkona (huomioi ohjelmassa olevat poikkeukset)
Meri-Karinassa. Kokoontumisten yhteydessä on kahvitarjoilu ja
arpajaiset. Vuoden aikana Etuset-ryhmä saattaa järjestää muutakin toimintaa, jolloin toiminnasta ilmoitetaan erikseen kirjeitse.
Luento-, keskustelu- ja virkistystoimintaa Meri-Karinassa
(ellei toisin mainittu)
● ke 17.2. klo 18 Laboratoriokokeet, Tiina Arvela, laboratoriohoitaja, hallinnollinen osastohoitaja, Tykslab
● ke 16.3. klo 18 Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kurssitoiminnan esittely
● ke 20.4. klo 18 UROLOGIA 2016, Harri Backman, urologi,
Turunmaan sairaala
● ke 18.5. Kesäretki Raumalle
● to 22.9. klo 18 Grilli-ilta, saunomista, uintia ja yhteislaulua
● ke 19.10. klo 18 Paikallisosastoyhteistyö, Medi-Heli-toiminta
● ke 16.11. klo 18 Alko / joulujuomat
● ke 14.12. klo 18 Joulujuhlat
Liikuntakerho miehille ja naisille, Etuset-ryhmän jäsenille
Eturauhassyöpäpotilaiden liikuntakerho Meri-Karinan toiminta- ja
palvelukeskuksessa maanantaisin klo 12. Jumppa kestää noin 45
minuuttia, jonka jälkeen sauna- ja allasosasto on varattuna jumppaajille klo 15 asti. Ohjelmassa mm. mattojumppaa, kuntopiiriä ja
kuntosaliharjoittelua, jokaisen oman kunnon mukaan. Aikaisempaa jumppa- tai liikuntakokemusta ei tarvita. Liikuntakerholaiselle
10 kerran maksu on 25 € tai kertamaksu 3 € (maksetaan MeriKarinan infoon). Liikuntakerhon ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Jos olet kiinnostunut yhdessä liikkumisesta tutussa porukassa, tule mukaan maanantaisin.
Mukaan mahtuu ja voi tulla kesken kaudenkin. Liikuntakerho on
tarkoitettu sekä miehille että naisille.
VOIMAA VERTAISTUKIRYHMISTÄ
Ryhmiä perustetaan ja jatketaan kysynnän mukaan.
RINTASYÖPÄPOTILAIDEN VERTAISTUKIRYHMÄT
Keskusteluryhmät uusille hiljattain sairastuneille rintasyöpäpotilaille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa. Ryhmien tarkoituksena on auttaa ja tukea potilaita sopeutumaan sairauden
mukanaan tuomaan uuteen elämäntilanteeseen. Ryhmät ovat
osanottajille maksuttomia, eikä niihin tarvitse etukäteen ilmoittautua. Ryhmät toteutetaan yhteistyössä Tyksin syöpäklinikan kanssa. Ryhmän vetäjinä toimivat sairaanhoitajat Christina Berger ja
Kirsi Kivioja-Viitala.
Ryhmät on tarkoitettu rintasyöpäpotilaille, jotka
● haluavat tietoa, neuvoa ja henkistä tukea
● haluavat keskustella aiheesta toisten kanssa
● haluavat kuulla toisten kokemuksia
● haluavat tavata muita rintasyöpäpotilaita
Rintasyöpäpotilaiden keskusteluryhmät Meri-Karinassa
●nuorten ryhmä joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 18–20:
4.2., 3.3., 7.4., 12.5., 2.6.2016
● yli 45-vuotiaiden ryhmä joka kuukauden toinen torstai klo 18–
20: 11.2., 10.3., 14.4., 19.5., 9.6.2016
Vertaistukiryhmä levinnyttä rintasyöpää sairastaville
Vertaistukiryhmä kokoontuu Meri-Karinassa joka kuukauden kolmas torstai klo 18–20: 18.2., 17.3., 21.4., 26.5., 16.6.2016
TOIMINNALLINEN RYHMÄ SYÖPÄÄN SAIRASTUNEILLE
NAISILLE
Ryhmä kokoontuu Meri-Karinassa keskiviikkoisin klo 17.30–
19.30: 9.3., 23.3., 6.4. ja 20.4. Tietoa ryhmästä antaa ryhmänohjaaja, esh Tiina Hvitfelt. Ilmoittautumiset 1.3.2016 mennessä
numeroon 02 2657 649 tai [email protected]
VOIMAVARAA
Syöpää sairastavien keskusteluryhmä (sairastumisesta
alle kolme vuotta)
Voimavaraa-ryhmässä voi puhua sairauden kokemuksesta ja jakaa
ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Ryhmään voi tulla myös kuuntelemaan ja saamaan tietoa sekä neuvoja. Ei rajattua ilmoittautumisaikaa. Tiedustelut ja Ilmoittautumiset: neuvontahoitaja Leevi Sandell,
02 2657 688, [email protected]
VERTAISTUKIRYHMÄ SYÖPÄÄN SAIRASTUNEIDEN
LÄHEISILLE
Sairastuminen syöpään ja siihen liittyvät syöpähoidot verottavat
sekä sairastuneen itsensä että hänen läheistensä voimavaroja.
Terveellä läheiselläkään ei aina ole saatavilla tukihenkilöä, jonka
kanssa jakaa arjen ja sairauden aiheuttaman kriisin. Tähän tarjoaa
mahdollisuuden vertaisryhmä, jonka ohjaajana toimii taideterapeutti Kaisa Haltia. Syöpään sairastuneiden läheisille tarkoitettu
tuki- ja keskusteluryhmä jatkuu mahdollisesti syyskaudella 2016.
Ryhmä on osanottajille maksuton. Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
vastaava hoitaja Teija Kemppainen, 02 2657 609 (suora) tai 02
2657 610 (kurssitoimisto)
SAATTOHOIDON TUKIHENKILÖTOIMINTA
Saattohoitovaiheen potilailla on halutessaan mahdollisuus tavata tukihenkilö. Vapaaehtoisena toimivan tukihenkilön rooli on olla
potilaan ja hänen läheisensä tukena, kuulijana ja kokemuksen jakajana tuettavan toiveista käsin. Vapaaehtoiset on koulutettu toimimaan tukihenkilöinä ja heille järjestetään koulutusta ja ohjausta
toimintaan syöpäyhdistyksen toimesta. Lisätietoa saattohoidon
tukihenkilötoiminnasta: Karinakodin vastaava hoitaja Merja Leinonen, 02 2657 623
VERTAISTUKIHENKILÖVÄLITYS
Vertaistukitoiminta perustuu osallistujiensa omaan elämänkokemukseen, keskinäiseen tasa-arvoon, kuulluksi ja ymmärretyksi
tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukemiseen. Vertaistukihenkilöltä saatu tuki auttaa arjesta selviytymisessä, mutta
ei korvaa ammattityötä. Vertaistukihenkilöinä toimivat LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen kouluttamat vapaaehtoiset. Jos
haluat yksin tai läheisesi kanssa keskustella vertaistukihenkilön
kanssa, ota yhteyttä: neuvontahoitaja Leevi Sandell (yksilöllinen
vertaistuki), 02 2657 688, [email protected]
VERTAISTUKIHENKILÖKSI
Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa sekä tukemista samoja elämäntilanteita kokeneiden ja samoja
ongelmia käsittelevien kesken. Vertaistukihenkilöllä omakohtainen sairauden kokemus tai kokemus läheisen sairastumisesta
(läheisvertaistukihenkilö) mahdollistaa yhteisen kielen ja kokemusmaailman jakamisen tuettavan kanssa. Uusille vertaistukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille järjestetään koulutusta. Ennen peruskoulutukseen osallistumista on henkilökohtainen haastattelu.
Tällä hetkellä erityistä tarvetta on harvinaisempia syöpäsairauksia
sairastavien potilaiden vertaistukihenkilöille. Tiedustelut: 02 2657
619, [email protected] tai neuvontahoitaja Leevi Sandell, 02 2657 688, [email protected]
TERVETULOA MUKAAN TALKOO- JA YSTÄVÄTOIMINTAAN
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä on mahdollisuus osallistua
monipuoliseen talkoo- ja ystävätoimintaan. Tarvetta on esimerkiksi avustaviin keittiötehtäviin, tilojen kalustamiseen, keräystoimintaan ja pihatehtäviin sekä virikkeelliseen toimintaan, kuten kerhotoimintaan. Lisäksi kaivataan ystäviä palvelukeskuksen asukkaille
ulkoilu- ja keskusteluseuraksi. Talkoo- ja ystävätoiminnasta kiinnostuneille järjestetään perehdytyskoulutusta toimintaan. Mikäli
olet kiinnostunut talkoo- tai ystävätoiminnasta, ota yhteyttä: 02
2657 619, [email protected] tai toimintaterapeutti Niina
Ollikainen, 02 2657 853, [email protected]
ä
l
!
E
ä
l
l
i
s
y
ä
t
15
Kuva: Ari Peuho
Karinakoti tarjoaa myös
lyhytaikaista kotihoitopalvelua
Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ylläpitämä Karinakoti on parantumattomasti sairaiden hoitokoti, mutta se toimii nyt myös syöpää tai muuta pitkäaikaissairautta sairastavien kotihoitopotilaiden lyhytaikaisena
hoitopaikkana.
Hoitojakso voi olla tilapäinen tai toistuva ja kestää
yhdestä päivästä useampaan viikkoon. Päiväpaikalla
voi käydä useampanakin päivänä viikossa esimerkiksi
vaikean oiretilanteen tai psyykkisen kriisin vuoksi.
Karinakodin lyhytaikaishoidon tärkeimpiä tavoitteita
ovat asiakkaiden turvallinen ja ihmisläheinen hoito sekä
tukeminen, toimintakyvyn ylläpitäminen, kotona asumisen mahdollistaminen sekä omaishoitajan levon ja
virkistäytymisen toteutuminen. Hoitokoti tarjoaa lisäksi
virkistystoimintaa, luovaa ja toiminnallista terapiaa sekä
mahdollisuuden saunan ja takkahuoneen käyttöön.
Karinakodin päiväsairaalaan tai intervallihoitojaksolle voi tulla itse maksavana (200 €/vrk) tai kotikunnan
maksusitoumuksella (38,10 €/vrk). Hinta sisältää ruokailut ja Karinakodin lääkärin määräämät lääkkeet
hoitojakson aikana. Omaisen osallistuessa päivätoimintaan häneltä laskutetaan vain ateriamaksut.
Hoitoon osallistuu moniammatillinen tiimi, johon kuu- Lisätiedot:
luvat lääkäri, hoitajat, pappi, muu henkilökunta sekä l Hoidon palvelukuvaus ja tulostettava esite:
vapaaehtoiset hoidon arvokkaana lisänä. Hoitoaika, www.lssy.fi/potilaille-laheisille/palliatiivinen-ja-saattohoito/karinakoti
hoidon tarpeet ja sisältö kartoitetaan ja sovitaan aina l Merja Leinonen, Karinakodin vastaava hoitaja,
02 2657 623, [email protected]
yksilöllisesti potilaan tarpeiden mukaan.
16
Asumispalvelut Meri-Karinan alueella
Rivitalohuoneistoja / Meri-Villa 1 & Meri-Villa 2
1 h + tk (40 m²) – 3 h + k + s (81,5 m²)
vuokrat 10,10 – 11,22 €/m²/kk
l rakennusvuodet 1990 ja 1994
l vuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja
vesimaksut sekä puhelimen perusmaksu
Kerrostalohuoneistoja / Karinanranta 2
tk + alkovi (39 m²) – 1 h + tk (48,5 m²)
keskivuokra 15,50 €/m²/kk
lrakennusvuosi 2012
lvuokraan sisältyy lämmitys- ja sähkömaksut sekä
puhelimen ja laajakaistan perusmaksu
l vesimaksu 15,00 €/kk
Tehostettua palveluasumista Karinarannassa
2 h + kk (39 m²) – 2 h + kk (50 m²)
lrakennusvuosi 2000
lvuokra 560,00 €/kk (39 m²)
lravintopalvelut 343,00 €/kk
lvuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja
vesimaksut sekä turvapuhelin
lvuokran lisäksi erillinen hoito- ja palvelusopimus
Vuonna 2012 valmistunut Karinaranta 2 sijaitsee luonnonkauniilla Pitkänsalmen rannalla. Kerrostaloasunnot on
rakennettu Asumisen rahoitus- ja kehittämis­keskuksen tuella, joten asukasvalinta perustuu aravarajoituslain,
vuokra-asunto- ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain sekä asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvos­ton asetuksen säännöksiin. Hakijoiden keskinäistä etusijajärjestystä
arvioidaan kokonaisuutena hakijoiden asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Turun kaupunki tekee
lopullisen päätöksen asukasvalinnoista sosiaalihuoltolain perusteella.
Meri-Karinan alueen rivitalo- ja kerrostaloasukkaiden kotisairaanhoidosta sekä kotipalvelusta vastaa Turun kaupunki. Tehostetun palvelun yksikkö Karinarannassa hoitohenkilökunta ja perushoidon palvelut ovat saatavilla ympäri vuorokauden, ja hoitomaksu peritään erillisen hoitosuunnitelman ja hoitoisuusluokituksen mukaisesti.
Asumis- ja hoitokustannuksiin on mahdollista hakea KELA:lta asumis- ja hoitotukea. Osa tarjotuista hoito- ja
hoiva­palveluista oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen verotuksessa. Tehostetun palvelun yksikkö Karinarantaan on mahdollisuus saada myös sosiaalikeskuksen maksusitoumus.
Asuntohakemuksen saa alla mainituilta yhteyshenkilöiltä sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen verkkosivuilta.
Asuntohakemus on voimassa 6 kk saapumis­päivästään, ja ne toimitetaan:
Meri Karina / Camilla Carpelan, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Lisätiedot ja asuntohakemukset www.lssy.fi/asumispalvelut:
asuntosihteeri
Camilla Carpelan
050 591 4974
[email protected]
Huom! Vuokrien tarkistus 1.4.2016
17
Syöpäpotilaiden asialla jo 65 vuoden ajan
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys juhlii tänä vuonna 65-vuotista toimintaansa. Juhlavuosi näkyy mm. yhdistyksen sähköisessä viestinnässä, materiaaleissa, julkaisuiden
sivuilla ja erilaisina tapahtumina pitkin vuotta.
Merkkivuotta lähestytään erityisesti toiminnan ja tekijöidensä kautta – tuodaan esille, missä yhdistys menee 65-vuotiaana vuonna 2016. Juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu
oma logo, joka viestii vireästä kolmannen sektorin toimijasta.
Sääntömääräinen vuosikokous. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vuosikokous pidetään Meri-Karinassa ti 10.5.
klo 17. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Keväiset sävelet täyttävät ulkoterassin ennen kokousta. Jäsenet, lämpimästi tervetuloa!
Tule juhlimaan kanssamme jakamalla toimintaamme liittyviä
hyvänmielen kuvia sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #lssyrokkaa. Ideoita voi ammentaa vaikka tänä vuonna
viilatusta asiakaspalvelun visiostamme ”Olen tässä, sinua
varten”. Vuonna 2016 juhlivat kanssamme myös 40-vuotias Salon seudun paikallisosasto ja 35 vuotta täyttävä Forssan seudun paikallisosasto.
Rasvaa rokkaajille. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
Ruisrock-yhteistyö saa mahdollisesti jatkoa tänä vuonna.
Aurinkoagentit soluttautuvat festarikansan sekaan jakamaan tietoa terveellisestä aurinkokäyttäytymisestä.
Vapaaehtoiset Suomen Syöpäyhdistyksen
juhlavuoden teemana
Vuosi 2016 on täynnä juhlahumua, sillä kattojärjestömme
Suomen Syöpäyhdistys täyttää pyöreät 80 vuotta. Juhlavuoden aikana tuodaan esille erityisesti vapaaehtoisten
toiminnan tärkeyttä. Toinen tärkeä aihe on hoitoihin ja tutkimuksiin pääsyn edistäminen.
Suomen Syöpäyhdistyksen maakunnallisilla yhdistyksillä ja
valtakunnallisilla potilasjärjestöillä on suuri joukko vapaaehtoisia toimijoita. Vapaaehtoiset antavat vuosittain omasta
ajastaan satoja tunteja työhön syöpäpotilaiden hyväksi.
Juhlavuoden tavoitteena on, että jäsenjärjestöt valitsevat ja
palkitsevat yhden vapaaehtoistoimijan alueeltaan.
Juhlavuosi täyttyy tapahtumista
Huomioi hyvinvointisi. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty naisten ”Wellness weekend for ladies” -hyvinvointiviikonloppu saavutti suuren suosion ja saa jatkoa
huhtikuussa. Miehiä sen sijaan muistetaan ”Äijäenergiaa”hyvinvointipäivillä, jotka kutsuvat mukavan liikunnan pariin
ja kuulemaan terveyteen liittyvistä aiheista.
Voimaa virkistyslomista. MeriKarinassa järjestetään sopeutumisvalmennuskurssien
ohella suurelle yleisölle
suunnattuja, koko kehoa ja mieltä helliviä virkistyslomia.
Juhlavuotemme
kunniaksi myönnämme 20 euron alennuksen
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenille. Lisätietoa
saat
tämän
lehden sivuilta.
18
Rantajuhlan riemua. Rantajuhla Turussa Sorttamäen
rannalla pe 26.8. klo 18 alkaen. Tule viettämään leppoisaa,
koko perheelle suunnattua juhlaa kanssamme! Luvassa
tunnelmallista illanviettoa ulkotulineen ja ruokailuineen. Elokuuhun ajoittuu myös Sykerö Beach -rantalentopalloturnaus, joka järjestetään jo 14. kertaa syöpälasten hyväksi.
Pinkkiä ylle. Lokakuu on omistettu naisille, rintasyöpätietouden edistämiselle ja syöväntutkimustyön tukemiselle.
Kuukauden täyttävät vaaleanpunaiset tilaisuudet Roosa
nauha -teemalla. Luvassa mm. asiantuntija-alustuksia, uimapuku- ja liiviesittelyä sekä tietoiskuja neuvonta-, kurssija vertaistukitoiminnasta.
Joulukuussa juhlitaan. Vuoden viimeinen kuukausi on
pullollaan yhdistyksen perinteisiä tapahtumia mutta myös
uudenlaisia avauksia. Suositut Suomen suurimmat joulumyyjäiset kutsuvat jouluostoksille Turun messukeskukseen
la 3.12., ja 99-vuotiasta Suomea juhlistetaan hyvän ruoan
sekä tanssiaisten merkeissä Meri-Karinassa itsenäisyyspäivän aattona ma 5.12.
Juhlavuoden päätapahtuma on perinteisen Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän yhteydessä Meri-Karinassa
ke 14.12. klo 19. Muiden ansiomerkkien ja apurahojen lisäksi tilaisuudessa jaetaan valtakunnallinen vapaaehtoistyön mitali. Linnan juhlissakin esiintynyt Aili Ikonen tarjoilee
laatujazzia yleisön iloksi.
Ohjelmat tarkentuvat vuoden mittaan, seuraa ilmoittelua!
Huolena luomet?
Juhlavuoden merkeissä järjestämme yhteistyössä paikallisosastojen kanssa luomihuoli- ja infopäiviä eri puolilla Lounais-Suomen toimialuetta.
Halukkaat voivat varata ajan luomien tarkasteluun kaksi viikkoa ennen kyseistä ajankohtaa soittamalla kurssitoimiston
ajanvarausnumeroon 02 2657 927. Neuvontahoitajien lisäksi paikalla on aina tiimimme muuta henkilökuntaa antamassa tietoa toiminnastamme. Tilaisuudet ovat maksuttomia.
● to 21.4.2016 klo 9–16 Uudenkaupungin sairaala
● ke 4.5. klo 9–16 Salo-Karina
● pe 19.8. klo 9–16 Loimaan neuvonta-asema
● ti 23.8. klo 9–16 Meri-Karina (Turku ja Rannikkoseutu)
● ti 4.10. klo 9–16 Forssan Solukko
LAHJOITTAMALLA TEET HYVÄÄ
Anna hyvän kiertää ja tue syöpään sairastuneiden hyväksi tehtävää työtämme.
Voit halutessasi kohdentaa (merkintä viestikenttään) lahjoitusvarat tiettyyn
toimintaan, kuten saattohoitoon, lapsisyöpäpotilaille tai tieteelliseen tutkimukseen.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y:n rahankeräystili:
FI96 5713 4520 0005 05
Lahjoitusvaroilla mm. kohennetaan infektioriskissä olevien potilaiden edellytyksiä elää mahdollisimman
normaalia elämää, rahoitetaan Lounais-Suomessa tehtävää syöpätautien tieteellistä tutkimustyötä ja
-hankkeita, hankitaan tarvittavia laitteita ja apuvälineitä, ylläpidetään syöpäpotilaiden kuntoutustoimintaa
sekä parannetaan toimitiloja.
Lämmin kiitos, että olet mukana auttamassa!
n
i
k
i
r
n
e
H
n
Pyhä
li
e
p
p
a
k
e
d
i
ta
n
e
n
i
n
e
e
m
ku
e
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
Salon seudun paikallisosasto
kutsuu Teidät juhlimaan
40-vuotista taivaltaan
Meri-Karinaan 17.9.2016 klo 12.00
Ohjelma:
12.00 alkaen vastaanotto ja juhlalounas
14.00 Tervehdyssanat Ville Viitanen
14.15 Light and shadows -kansanmusiikkiduo
14.45 Katsaus valmistuneeseen historiikkiin
15.30 Huomionosoitukset ja vapaa sana
16.15 Light and shadows -kansanmusiikkiduo
17.15 Päätössanat, kakkukahvit
avoinna syys-huhtikuussa
ti-pe 11–15, to 11-18.30, la-su 12–15
touko-elokuussa
ma-pe 11–16, to 11–18.30, la-su 12–15
Huomioittehan yksityistilaisuudet
Juhla- ja kirkolliset tilaisuudet, kaste,
vihkiminen, siunaus, hartaudet.
jäsenalennus –10 %
www.taidekappeli.fi
Instagram: Taidekappeli Art Chapel
Facebook: Taidekappeli Art Chapel
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku, 02 265 7777,
[email protected]
Sitovat ilmoittautumiset juhlaan 31.8.2016 mennessä:
s-posti: [email protected]
puh. 027281670 (perjantaisin klo 10–12)
Bussikuljetus (ilmoita osallistumisesta)
Salo: Salo-Karinasta klo 11.00
Somero: torilta klo 10.00
Perniö: kysy aikataulua
Mahdolliset muistamiset
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
FI 96 5713 4520 0005 05
viesti: ”Salon Seudun Paikallisosasto 40v.”
Kutsu kahdelle
ti
ellises
Sydäm uloa!
t
Terve
19
ravintola- ja juhlapalvelut
b
SUNNUNTAIRUOKAILUT KLO 11–14
Sunnuntairuokailu sisältää kahta lajia
lämmintä ruokaa, salaattipöydän, leivän,
voin ja ruokajuomat sekä kahvin ja jälkiruuan.
Normaalihinta on 13 €, Lounais-Suomen
Syöpäyhdistyksen jäseniltä 11 €,
6–12-vuotiailta 6 €
LOUNASTARJOILU ARKISIN KLO 11–13.30
Normaalihinta 9 €, jäseniltä 8 €,
6–12-vuotiailta 5 €
SUOSITTU SEISOVA PÖYTÄ KATETAAN
JUHLAPYHINÄ KLO 12–15
Meri-Karinan herkullinen seisova pöytä
on saavuttanut suuren suosion.
Tuotamme myös juhlaja kokouspalveluita vuosien
ammattitaidolla. Tutustu
palvelutarjontaamme ja
mm. pakettihintoihin osoitteessa
www.merikarina.fi
Ota yhteyttä, räätälöimme juuri
sinulle maistuvan tarjouksen!
20
Normaalihinta on 26 €,
jäseniltä 22 €, 6–12-vuotiailta 10 €
Juhlapyhäkattaukset
pääsiäispäivänä su 27.3.
vappupäivänä su 1.5.
äitienpäivänä su 8.5.
juhannuspäivänä la 25.6.
isänpäivänä su 13.11.
jouluaattona la 24.12.
joulupäivänä su 25.12.
Etukäteen varaamisella varmistat
herkutteluhetkesi
– tee pöytävaraus: p. 02 2657 666
Juhlapyhien menut nähtävänä osoitteessa
www.merikarina.fi
kaksi viikkoa ennen juhlapyhää.
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Meri-Karina
näyttävät ja maukkaat
virkistäydy ja hemmottele itseäsi
Meri-Karinan
toiminta- ja palvelukeskuksessa
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Kosmetologinen
hoitola
__________________________________________________________
Nora Granlund
diplomikosmetologi
040 555 3200
Meri-Karinan kauneus- ja jalkahoitola on paikka sinulle, joka
arvostat henkilökohtaista, ystävällistä ja kiireetöntä palvelua.
Hoitola tarjoaa mm. hemmottelevia kasvohoitoja, virkistäviä
jalkahoitoja sekä nautinnollisia käsihoitoja.
Anette Tähti
02 2657 605
Parturi-kampaamo
___________________________________
Kampaamo- ja parturipalveluiden lisäksi peruukkien leikkaukset ja
päänahan erikoishoidot. Muista myös lahjakortit!
Turun Kuntokolmio
02 2657 606
Turun Kuntokolmio
____________________________________
Turun Kuntokolmion päätoimialana on syöpäpotilaiden
sopeutumisvalmennuskurssien yksilöterapian ja ryhmäliikunnan
toteutus, joista vastaa fysioterapeutti Esko Hirvinen.
Vastaanotollemme voi tulla lääkärin lähetteellä tai ilman.
Teemme myös kotikäyntejä.
Käytössämme on hoitotilojen lisäksi monipuolinen kunto- ja jumppasali.
lue lisää monitoimikeskuksen palvelutarjonnasta: www.merikarina.fi
21
Jäsenedut
Julkaisut
l valtakunnallinen Syöpä-Cancer-lehti neljästi vuodessa
l Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Suomen Syöväntorjuntasanomat kahdesti vuodessa ilmaisjakeluna
l Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Jäsentiedote-lehti kerran vuodessa osoitteellisena
Alennukset
l Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen liikunta-, majoitus- ja ruokailupalveluista
l Matkatoimisto Matkarin järjestämistä matkoista (ks. sivu 27)
l jäsenalennusliikkeistä (ks. sivu 23)
l yksityisiltä lääkäriasemilta:
Terveystalon toimipisteet
p. 030 6000
Terveystalo Pulssi
Humalistonkatu 9–11, Turku
Terveystalo Turku Aninkainen
Aninkaistenkatu 13, Turku
Terveystalo Salo
Turuntie 12 B (2.krs.), Salo
Terveystalo Forssa
Kutomonkuja 2 A 2, Forssa
l kuvantamis-
ja laboratoriopalvelut –20 % (alennus voimassa olevasta hinnaston mukaisesta hinnasta,
voimassa Turun, Salon ja Forssan toimipisteissä)
l 10 euron etuseteli Terveystalon palveluihin (voimassa kaikissa Terveystalon toimipisteissä,
LSSY on postittanut setelit jäsenpostituksen yhteydessä helmikuussa 2016).
Edut ovat voimassa vuoden 2016 ajan. Etuja ja alennuksia ei voi yhdistellä.
Mehiläisen toimipisteet
p. 010 414 00
Sairaala Mehiläinen Turku Kauppiaskatu 8, Turku
Sairaala Mehiläinen Salo Vilhonkatu 8, Salo
lei toimistomaksua lääkärikäynneistä
llaboratorio-, ultraääni- ja röntgentutkimukset –10 %
lpatologiset tutkimukset –15 %
lrintojen alueen kuvantamistutkimukset ja näytteenotot
–15%
Edut ovat voimassa vuoden 2016 ajan.
Taloudellinen tuki syöpäpotilaille
Hyvä jäsen! Huomaathan, että hoitopäiväkorvauksen ehdot sekä hoitopäiväkorvauslomakkeet ovat muuttuneet. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenenä olet oikeutettu hakemaan korvausta syöpähoidoista. Hoitopäiväkorvaushakemuksen voi postittaa osoitteeseen Lounais-Suomen Syöpäyhdistys / korvaushakemus, Seiskarinkatu 35 20900 Turku,
tai sähköisesti [email protected]
Lisätiedot: Camilla Carpelan, järjestösihteeri, 050 591 4974, [email protected]
Liikuntapalvelut Meri-Karinassa
Meri-Karinassa järjestetään ohjattuja liikuntaryhmiä syöpään sairastuneille. Ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja.
Syöpäpotilaiden vesivoimistelut ja mattojumppa Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa
● maanantaisin: klo 9 (kaikki potilaat), klo 10 (rintasyöpäpotilaat), klo 16.30 (jäsenet) ja klo 17.30 (jäsenet)
● keskiviikkoisin: klo 9.15 (kaikki potilaat), klo 10 (kaikki potilaat), klo 17.30 (avanneleikatut) ja klo 18.30 (kaikki potilaat)
Lisäksi syöpäpotilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun mattojumppaan maanantaisin klo 18.30. Mattojumpan ja
vesivoimistelun kausimaksu (tammi-toukokuu ja syys-lokakuu) on jäsenille 35 €, muille 55 €. Lisätiedot: 02 2657 606
(liikuntapalvelut) tai 02 2657 666 (info)
22
Hyvä jäsenalennusta myöntävä yhteistyökumppanimme, ilmoitathan mahdollisista muutoksista osoitteeseen [email protected]
JÄSENALENNUSLIIKKEET
Turku
Asianajotoimisto Brander & Manner Oy Kristiinankatu 3 Asianajotoimisto Hannu Vehanen Käsityöläiskatu 1 Digilind Tietokone Linnankatu 8 Fysio- ja lymfaterapeutti Alisa Ahtee, Käsityöläiskatu 4 a, 5. krs
Terveysklinikka Sentire
Hautaustoimisto A. Perttala Ky Aninkaistenkatu 6
Kaskenkatu 15
Hautaustoimisto Perttala, Annikki
Linnankatu 3 Perttala-Koskinen Oy Hautauspalvelu Pietét Eerikinkatu 25
Kiinanmyllynkatu 5
Hautaustoimisto Saarinen Linnankatu 9 Humaliston apteekki Humalistonkatu 11 Johanna Kaihdin Eerikinkatu 38 Kaihdinliike Sandberg Oy Nuppulantie 33 Kansallinen Kirjakauppa Linnankatu 16
Hämeenkatu 7
Länsikeskus
Kasken Apteekki Kaskenkatu 10 Kelloliike Teppo Lampi Ky Sibeliuksenkatu 7 Kello- ja kultaliike Lindholm Prisma Itäharju Kinnunen Oy Yliopistonkatu 31 Kulta- ja kelloliike Ilmari Viitanen Humalistonkatu 8 Kuva-Paijula Oy Hämeenkatu 1 Käsityö-Elisa Brahenkatu 5 Laukku Marjanen Maariankatu 3 Linnan Apteekki Kauppiaskatu 10 Melers Pesulapalvelut Kaskenkatu 12 Muotitalo Ra-Ke Yliopistonkatu 13 Optikko Ukkonen Hämeenkatu 1 Pyhän Henrikin Apteekki Prisma Itäharju Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli Seiskarinkatu 35 Rakentajan Sarokas Polttolaitoksenkatu 17 Raunistulan apteekki Autistenkatu 1
Ruusu-Aula Martinkatu 1 Siisti-Piste Oy Orikedonkatu 23 Soitinliike Vertikaali (Soitin-Asema) Eerikinkatu 2 Specsavers Optikko Yliopistonkatu 25 Länsikeskus
Turun Lukko Rykmentintie 2 Vasaramäen apteekki Kivikartiontie 1 testamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaan
-10 % testamentit ja perunkirjoitukset
-10 % tv- ja digiboxhuollot
-10 % fysio- ja lymfaterapiapalveluista
-10 % arkuista ja uurnista
alennus sopimuksen mukaan
-10 % arkut ja uurnat
-10 % arkut ja uurnat
itsehoitotuotteet sopimuksen mukaan
-15 % säle- ja rullakaihtimet ilman asennustyötä
-10–20 % vakio rulla- ja säleverhot
-10 % paperitarvikkeet (ei koske kaikkia tuoteryhmiä)
alennus sopimuksen mukaan
alennukset sopimuksen mukaan
-15 % (ei koske kaikkia tuoteryhmiä)
-10 %
alennus sopimuksen mukaan
passikuvat väri tai mustavalkoinen 12 € (norm. 15 €)
-10 %
-10 %
-10 % Smartlax-tuotteet
-10 % (ei nahkatuotteet eikä laakapesumatot)
-5 %
-20 %
-5 % + S-bonus vapaakaupan tuotteet
-10 % juhla- ja kirkolliset tilaisuudet, kaste, vihkiminen, siunaus, hartaudet
normaalihintaisten tuotteiden alennukset sopimuksen mukaan
-5 % vapaakaupan tuotteet
-10 % leikkokukat
-15 % siivoustarvikkeet
-10–20 %
alennus sopimuksen mukaan
-15 % rakennushelat
-10 % itsehoitotuotteet
Hanko
Marine Lines Korkeavuorenkatu 10 B 11 alennus sopimuksen mukaan
Laitila
Laitilan I apteekki Keskuskatu 11 Lieto
Silmäasema Liedon Optiikka Hyvättyläntie 4, Kauppapiha normaalihintaiset silmälasit -20 %, muut tuotteet -10 %
Loimaa
Kelloliike J. Mäkelä Oy Silmäasema Silmäoptiikka Riipinen Sähköliike Hannu Rajala Oy Turuntie 12 Vesikoskenkatu 3 Turuntie 73 -10 % vapaakauppatuotteet
-10 %
normaalihintaiset tuotteet -20 %, aurinkolasit -15 %
-10–20 %
Mynämäki
Mynä-Kukka Kirkkokatu 1 -10 % (ei surulaitteet)
Mynämäen Silmäasema Mynäcenter, Keskuskatu 24 -20 %
Naantali Hautauspalvelu Pietét Henrikinkatu 2 -10 % arkut ja uurnat
Raisio
Hautaustoimisto A. Perttala Ky Raision Kukkapalvelu Raision Lukko Kirkkoväärtinkuja 1 Torikuja 4 Varppeenaukio 9 -10 % arkut ja uurnat
-10 % yli 10 € tuoteostoksista (ei sidontatyöt)
alennus sopimuksen mukaan
Rauma Asianajotoimisto Brander & Manner Oy Isokatu 21 testamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaan
Rusko Rakennusliike Kari Hämäläinen Oy Ahopellontie 4 alennus sopimuksen mukaan
Salo -20 % ruukkukasvit, leikkokukat ja sidontatyöt (ei morsiussidonnat, tarjoukset ja välitykset
Salon Kukkakimppu Helsingintie 5 Uusikaupunki
Alusasuliike Merenneito, alusasujen erikoisliike Järven Kello ja Kulta Ky Kenkäkauppa Alina Leninkiliike Reinholm Ky Putiikki SIK-SAK Uudenkaupungin 1. apteekki Alinenkatu 36 Alinenkatu 30 Alinenkatu 36 Sepänkatu 1 Torinkulma, linja-autoasema Alinenkatu 28 -10 %
-15 %
-10 %
-10 %
-10 %
-5 % vapaakaupan tuotteista
23
Meille on
Meille on helppo
Sujuvaa apteekkipalvelua
helppo
matkasi varrella! tulla
tulla
Meille
on
Meille on helppo tulla
helppo
tulla
LAUKKU MARJANEN KY
Maariankatu 3, 20100 Turku
Puh. 02-231 5162
Avoinna ark. 10.00-17.30 la 10.00-14.00
www.laukkumarjanen.fi
VARATTU
Ilmaiset parkkipaikat oven edessä
Ilmaiset
Ilmaiset parkkipaikat
oven edessä
parkkipaikat
oven edessä
Invapaikka,
pyörätuoliluiska
ja
Invapaikka, pyörätuoliluiska
ja automaattiovet
AUTOHUOLTO
automaattiovet
S U VA N T O
Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15
Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet
Puh. 2366 426, 040 842 8765
Autistenkatu 1, Turku (Satakunnantien varrella),
puh 02-231
7728
Satakunnantie
19, Turku
www.autohuoltosuvanto.fi
Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15 puh ja fax 020 740 4300
www.raunistulanapteekki.fi
Satakunnantie
19, Turku
Avoinna: arkisin
9 - 19 ja lauantaisin 9 - 15
60
puh ja fax 020 740 4300
www.raunistulanapteekki.fi
www.raunistulanapteekki.fi
MATKARI OY
60
TURKU
TURKU
TURKU
TURKU
02-23
11
881
Kaskenkatu
02-23
11
881
Kaskenkatu
02-23
11 11
881
Kaskenkatu
1515
02-23
881
Kaskenkatu
1515parkkipaikat
Ilmaiset
oven
edessä
02-23
11
884
Aninkaistenkatu
6
02-23
11
884
Aninkaistenkatu
6
11 11
884884
Aninkaistenkatu
6 6 02-23
02-23
Aninkaistenkatu
RAISIO
RAISIO
RAISIO
RAISIO
Invapaikka,
pyörätuoliluiska ja automaattiovet
02-438
Kirkkoväärtinkuja
02-438
438
Kirkkoväärtinkuja
438438
4438
Kirkkoväärtinkuja
1 111 02-438
02-438
4 44
Kirkkoväärtinkuja
%
%
%%
%
%
%%
%
%
%%
Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15
Arkut
jaja
uurnat
Arkut
uurnat
Arkut
ja
uurnat
Arkut
ja uurnat
Liikeajan
jälkeen
02-23
11884
884
Liikeajan
jälkeen
11
884
Liikeajan
jälkeen
02-23
11 11
884
Liikeajan
jälkeen
02-23
%02-23
%%
%
%%
-10
%-10
-10
%
Satakunnantie 19,-10
Turku
Mukavia matkoja
kaikille
kiinnostuneille!
www.lssy.fi/matkari
www.hautaustoimistoperttala.fi
www.hautaustoimistoperttala.fi
LSSY:n
jäsenille
www.hautaustoimistoperttala.fi
LSSY:n
jäsenille
www.hautaustoimistoperttala.fi
jäsenille
LSSY:n
jäsenille
puh ja fax 020LSSY:n
740
4300
www.raunistulanapteekki.fi
60
Hienotunteinen ja
huippulaadukas
peruukkipalvelumme jo
vuodesta 1966.
Revlon ja Henry Margu
peruukit ja hoitoaineet.
Autokatu 12, Turku
puh. 238 5340, fax 276 4959
[email protected]
Peruukkimestarimme valmistaa
peruukit myös
mittoihisi käsityönä.
www.viktorelo.fi
Tilkankatu 7 Helsinki
puh. 09 6943200 www.suomikallio.fi
SORALIIKE
JOUNI OJALA
Paattinen 0400 821 316
24
TAKSIKULJETUKSET
1-8 & 1-6 henkilöä
0400 226 015
[email protected]
TAKSI Teppo Mäki
inva- ja paarikuljetukset
LVV Turun Vuokra-asunnot Oy
LKV Kiinteistövälitys M. Tocklin Oy
Humalistonkatu 8 b, 20100 Turku
02 232 4040 l 02 233 6711
Lounais-Suomen
Syöpäyhdistys järjestää
m
s
i
ä
i
Pääs
t
e
s
i
y y jä
palmusunnuntaina 20.3.
klo 11 alkaen
Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa, Seiskarinkatu 35, Turku
Myynnissä muun muassa herkullisia pääsiäisleivonnaisia.
Lounas tarjolla klo 11–14, aikuiset jäsenhintaan 11 €, 6–12-vuotiaat 6 €.
Muista myös pääsiäispäivän juhlalounas, joka katetaan sunnuntaina 27.3. klo 12–15.
Hinta henkilöltä 26 €, jäsenet 22 €, lapset (6–12-vuotiaat) 10 €
Meri-Karinaan pääsee helposti linja-autolla nro 54 (YO-kylä–Papinsaari).
Linja-autovuorot Turun kauppatorin pysäkiltä T41, kauppahallia vastapäätä.
lo
Te r ve t u
SAUVON KUNTA
SALORANTA
Uudenkaupungintie 594, Taivassalo
Pirjo 040 587 9147, Antti 0400
831 266
www.salorannanmarjatila.fi
Helsingintie 5, Salo
a!
raus
ytäva
ö
p
rosta
e
Te
nume
n
e
e
t
etukä
6
57 66
02 26
Kokonaisvaltaista
palvelua
Kotiavusta
kotisairaanhoitoon
Sairaanhoitajat
Tiina Lehtiö 040 501 6839
Taina Laru 040 501 7939
Alueilla Turku, Raisio, Rusko, Naantali,
Kaarina ja Lieto
www.senioriapuvarpu.fi
25
LAKITOIMISTO
Anne Teuri
varatuomari
lriita-jarikosasiainoikeudenkäynnit
lhakemukset
Täyden palvelun toimisto
Avoinna: Arkisin 9.00 - 16.30
ltestamentit
lkauppakirjat
MAKSUTON
PUHELINTIEDUSTELU
lavioeroasiat
Tullikatu 11, 21100 Naantali
Puh. 435 1124 (myös ilt. ja la-su)
0400 720 178 Fax 435 6522
[email protected] www.anneteuri.fi
Täyden palvelun
hautaustoimisto
Täyden palvelun hautaustoimisto
Täyden palvelun hautaustoimisto
Huolehdimme kaikesta tarvittavasta
ja neuvomme käytännön asioissa.
www.pietet.fi
www.pietet.fi
kaikesta tarvittavasta
Eerikinkatu 25, Huolehdimme
Turku
P. 02-278
0760
ja neuvomme käytännön asioissa.
Kiinamyllynk.5, Turku
P. 02-278 0777
-10% arkuista
uurnista
www.pietet.fi
Henrikinkatu
2, ja
Naantali
P. 02-435 3126
Eerikinkatu 25, Turku
Kiinamyllynk.5, Turku
Henrikinkatu 2, Naantali
P. 02-278 0760
P. 02-278 0777
P. 02-435 3126
Kello- ja Kultaliike
J. MÄKELÄ OY
Turuntie 12, 32200 Loimaa, puh. 02-762 2569
www.kultastore.fi
JÄSENETU SOPIMUKSEN MUKAAN
Raision Ykkös Apteekki
Puh. (02) 243 2779
Puntarikatu 1, 20780 Kaarina
www.kaarinanseudunht.fi
Meillä myös saatavana hautausjärjestely vihkosia!
PALVELEVA
KENKÄKAUPPA,
MYÖS ERITYISJALKINEET
PALVELEVA
KENKÄKAUPPA
- K-laajuus
MYÖS ERITYISJALKINEET
- irroitettava tukipohjallinen
- joustava etupäällinen, myös erittäin
ongelmalliseen jalkaan
- tarra- ja nauhakiinnitys
- koot 35-43
en
dotte
s e n t ie e
tt
S Y:n jä
E t u L S ij o il le , s a a t
ee
lu k
in
lk
ja
e r it y is s t ä p a r is t a
m ä is e
e n s im a e n k a n t a a lk
an.
s h in t a
a s ia k a - 2 0 e u r o a .
8
Etunne
-malliston jalkineet.
Avoinna Ma 10-17.30
TERVETULOA!

Ti-Pe 9-17.30

La 9-14
TÖÖLÖNTORINKATU 7  HELSINKI
TÖÖLÖNTORIN ”TAKAKULMA”
PUH. (09) 495 697  www.kenka-rale.fi
Meiltä myös
n
e
MA-lehd
Etu REU , saatte
le
lukijoil lkineet
-malliston
erityisja tä parista
s
e
is
ä
jalkineet.
ensimm en kantaalka
.
n
a
hinta
asiakas 0 euroa.
-2
EERIKINKATU
13
C, TURKU
8
e
n
n
Etu
P. 010 320 1630
Kerttulantie 4
Auki joka päivä!
02 438 3380
Ruskon sivuapteekki Vanhatie 2
ma-pe 9-17 02 432 2004
ISTA -10%
KUKKAOSTO
Palvelemme:
Arkisin 9-18
La
9-15
Su
11-15
www.paimio.fi
Kukat meiltä arkeen, juhlaan ja suruun...
26
Meiltä myös
Kirkkokatu1
23100Mynämäki
puh.(02)4307247
TERVETULOA MATKALLE!
Matkari Oy on jo kolmen vuosikymmenen ajan vienyt
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseniä ja muita matkakärpäsen puraisemia kaikkialle maailmaan. Lähditpä sitten
lähelle tai kauas, Matka­rin mat­kalla voit luottaa siihen, että
matkasi jokainen yksityiskohta on huolellisesti suunniteltu. Si­nusta pide­tään hyvää huolta kotiportilta maailmalle
ja takaisin. Kaikilla matkoilla on erittäin moni­puolinen ja
kiinnostava ohjelma. Palveluksessasi on koko ajan asioista huolehtiva kielitaitoinen matkanjohtaja ja joukko eri
kohteita esitteleviä paikallisoppaita. Toisinaan mukana
seuraa luennoit­sijoita tai viihde-esiintyjiä, jotka tarjoavat
mielenkiintoisia ja hauskoja hetkiä matkalaisten yhteisiin
hetkiin. Monet Mat­karin asiakkaat tulevat mukaan yhä uudelleen ja uudelleen, mutta uudet kasvot ovat enemmän
kuin ter­vetulleita! Olemme koonneet näille sivuille tämän vuoden matkatarjontamme, josta löytyy toivottavasti juuri Sinua kiinnostava
paketti. Vastaamme erittäin mielellämme kysymyksiin ja annamme lisätietoja kirjallisesti, puhelimella tai kotoisasti kasvokkain Itäisen Pitkänkadun toimistossamme. Tervetuloa
viihtymään ja kokemaan upeita matkaelämyksiä!
MATKARI OY
Matkari Oy toimii Kuluttajaviraston matkanjärjestäjäluvalla ja on asettanut vakuuden, joka kattaa Matkari
Oy:n tarjoamat matkat. Matkari Oy noudattaa Yleisiä valmismatkaehtoja sekä Matkari Oy:n lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat saatavana Matkari Oy:n toimistosta,
Itäinen Pitkäkatu 30, 20700 Turku, tai www.lssy.fi
Nuppulantie 33 l 20320 TURKU l puh. 0400 517 577
[email protected]
www.kaihdinliikesandberg.fi
VEHMAAN
KUNTA
www.vehmaa.fi
-15 %
Kalevantie 41, 20520 TURKU (Itäharjun Prisma)
Puh./Fax 02-2370781
TV- ja DIGIBOXI
HUOLTO MEILTÄ!
Myös tallentavat
TVSAARNI
Avoinna:
ma-pe
0
Linnankatu 8 puh. 02-2510 985 klo 9.30-17.3
[email protected]
LOIMAAN PESULA OY
-Vesipesut
-Kemiallinen pesu
-Emulsiopesu
-Pöytäliinavuokraus
-Pyykinpesuaineiden myynti
TUSKULJE
Y
S
Y
K
LUA!
PALVE
Avoinna
ma-pe 6.30-16.30
Muina aikoina 0400 854 058
02-762 1144 Oppipojankatu 5 32200 Loimaa
www.loimaanpesula.fi
Ruusu - Aula
Martinsillan kulmassa
Martinkatu 1 % 235 6849
[email protected] www.ruusuaula.fi
okukista
-10% leikk
Avoinna: ark. 9-17, la 8.30-14, su 9-14
27
Kevätmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 44 €
ei-jäsenet 64 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- teatterilippu
- kahvitarjoilu
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
”100-VUOTIAS, JOKA KARKASI
IKKUNASTA JA KATOSI”
UUDENKAUPUNGIN TEATTERISSA
PERJANTAINA 18.3.2016
Tule seuraamaan hulvatonta seikkailua satavuotiaasta Allanista, joka
karkaa vanhainkodin ikkunasta ja katoaa. Pakomatkalla hän törmää ystäviin ja rikollisiin, matkaa taitetaan kioskiautolla, norsunkuljetusautolla,
lentokoneella ja linja-autolla. Allan menettää rakkaan kissansa, mutta saa
tilalle norsun... Allan huomaa olevansa elossa enemmän kuin aikoihin!
Kansainväliseen menestysromaaniin ja huippusuosittuun elokuvaan perustuvan esityksen ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Raija ja Pentti Nokkala. Rooleissa ovat mm. Simo Kivinen, Jukka Helova, Timo Turunen,
Saija Pitkänen, Maisa Koskinen, Minna Bergström ja Raimo Nummela.
Matkaohjelma
Lähtö klo 17.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Uuteenkaupunkiin, jonka teatterissa
seurataan ”Satavuotias, joka karkasi
ikkunasta ja katosi” -esitystä klo 19.00
alkaen. Väliajalla kahvitarjoilu. Takaisin Turussa olemme noin klo 22.30.
Kuvat: Katja Laine
28
KIRKKORETKI MERIMASKUUN JA
LOUNAS MERI-KARINASSA
PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ 27.3.2016
Merimaskun arvokas ja kaunis kirkko, vuodelta 1726, on Suomen kuudenneksi vanhin jatkuvassa käytössä oleva puukirkko. Paikka Rymättylän-Merimaskunmaan pohjoisrannalla on hyvin valittu, sillä menneinä
vuosisatoina kuljettiin monet matkat meriteitse. Tule viettämään keväistä pääsiäispäivää kirkkohetken ja Meri-Karinan herkkulounaan parissa!
Matkaohjelma
Lähtö klo 9.00 Ortodoksisen kirkon
luota, yliopistonkatu 19, Turku. Linjaautokuljetus Merimaskuun, jossa osallistutaan jumalanpalvelukseen Merimaskun kirkossa. Jumalanpalveluksen
jälkeen ajetaan Turkuun, Meri-Karinaan, jossa tarjoillaan buffetlounas
kaikilla pääsiäispäivän herkuilla. Paluu
takaisin Ortodoksisen kirkon luo noin
klo 14.
Kevätmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 39 €
ei-jäsenet 59 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- lounas Meri-Karinassa
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
www.kpvuori.fi
29
VELLAMO KOTKASSA
LAUANTAINA 23.5.2009
Kotkan uusi, valtavan yleisösuosion ja useita palkintoja saavuttanut
Merikeskus Vellamo kohoaa jykevänä maamerkkinä Kotkan kantasaKevätmatkat
tamassa.
Sen hyökyaallon muoto ja julkisivumateriaalit tekevät siitä
poikkeuksellisen rakennuksen. Sisäänsä
se kätkee Suomen
MerimuUUTISVUODON
NAUHOITUS
Matkan hinta:
seon,
Kymenlaakson
Museon sekäPERJANTAINA
merenkulun tietokeskuksen.
8.4.2016Veljäsenet
48 €
lamon
satamalaiturista
lähdetään meriretkelle keskelle kauneinta itäiei-jäsenet
68 €
Uutisvuoto
on Kustaa
viihteellinen
sen Suomenlahden saaristoa Ruotsin
kuningas
III:ntietokilpailu,
johdolla. jossa kaksi joukkuetta ruotii
ajankohtaisia
uutisaiheita
humoristisella
Hintaan sisältyy:
Huumorilla
höystetty monologi yhdistyy elävällä tavalla merihistorian ja satiirisella otteella. Koska ohjelma on saanut suuren suosion, järjestämme myös tänä vuonna matkan
- linja-autokuljetukset Ruotsinsalmen
tapahtumapaikoille
meritaistelun
maisemiin.
Helsinkiin
Yleisradion
studiolle seuraamaan Uutisvuodon nauhoitusta.
ohjelman mukaan
- kahvitarjoilu
- matkanjohtajan palvelut
Matkaohjelma
Ilmoittautumiset ja
Lähtö
klo 8.00 Ortodoksisen kirkon
lisätiedot:
luota,
Yliopistonkatu
Matkari
Oy puh. 02 2657 19,
913 Turku.
Ajo Kotkaan, jossa nautitaan kahvitMatkanjohtaja:
Merimuseon kahvila-ravintola
Hanna-Leena Kahvihetken
Laihonen
Laakongissa.
jälkeen
tutustutaan museoihin. Suomen
Merimuseon perusnäyttely herättää
värikkäästi eloon Suomen merenkulun historian ja esineistön. Kymenlaakson museo kertoo elämänmakuisia tarinoita virran varrelta. Klo
15.00 saaristolaiva Wellamo lähtee
risteilemään itäiselle Suomenlahdelle. Kuningas Kustaa III:n roolissa
opas viihdyttää yleisöä sekä näyttää
ainutlaatuisen multimediaesityksen.
Merimatka päättyy Villa Kärkisaareen, jossa nautitaan noutopöydän
antimista. Villa Kärkisaari on vanha perhehuvila 1910-luvulta veden
äärellä, keskellä lumoavaa luontoa.
Turkuun saavutaan noin klo 21.00.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Helsinkiin Yleisradion Studiotalolle,
jossa seurataan Uutisvuodon nauhoitusta kahvitarjoilun kera. Paluu Turkuun noin klo 15.
Uudet hienot, muodikkaat peruukkimallit
Monipuolinen
muodinmukainen
Peruukin
pohja muotoillaan asiakkaan ja
päänmuotoon
sopivaksi.
PERU
UKKILIIKE
Liikkeestämme saatavana kaikki
Peruukin hiukset leikataan asiakkaan haluamaan malliin.
Laadukkaat
monofiperuukkimallistot.
lament-peruukit antavat luonnollisen ilmeen
Suomeen tuotavat
Hetitoimituksessa
laaja
varasto.mallit
 Nykyaikaiset
muodikkaat
 Laadukas kestävä materiaali
Revlon,
Adolfo,
Ellen
Wille, Dimples,
 Omat
pesuja hoitotuotteet
Henri Margu, Natural Image, Wig,
Neuvonta,
opastus
ja kampaamopalvelut
Raquel Welch,
Hairline
Raquel Welch
European Collection
30
Eerikinkatu 9
20100 Turku
puh.
231 9277
Wiklundin
viereinen valopiha
Ma-To 10-17
10-16,
sulj.231 9277
Eerikinkatu
9 B Pe
20100
Turkula Puh.
www.peruukkiliikehyvarinen.fi
Ma-To 10-17 Pe 10-16
VANHA RAUMA SEKÄ OLKILUODON
YDINVOIMALA
TORSTAINA 21.4.2016
Keväinen retki Eurajoelle ja Raumalle tutustuttaa Olkiluodon ydinvoimaloihin, ydinsähkön tuotantoon ja vanhan Rauman idylliseen puutalokaupunginosaan. Rauman vanha puutaloalue on ainutlaatuinen kulttuuriympäristö 1800-luvun taloineen sekä lukuisine pikkuliikkeineen ja
kahviloineen.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku.
Suuntaamme kohti Raumaa, Suomen
neljänneksi vanhinta kaupunkia, jossa
tutustumme hyvin säilyneeseen Vanhan Rauman puutalokaupunginosaan
oppaan johdolla. Kävelykierros kestää
noin 1,5 tuntia, josta viimeinen osa kirkossa istuen. Ihastuttava Vanha Rauma valittiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1991
ainutlaatuisena esimerkkinä
elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta
puukaupungista. Matka jatkuu linja-autolla Vuojoen
Kartanoon, jossa nautitaan lounas.
Klo 14 alkaa Olkiluodon opastettu
kierros, joka sisältää yhtiön esittelyn
auditoriossa, kävelykierroksen voimalaitosjäteluolaan ja tutustumisen Sähköä uraanista -tiedenäyttelyyn. Vierailun jälkeen on kahvitarjoilu. Klo 17.30
on lähtö kohti Turkua, jonne saavumme noin klo 20.
Kevätmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 68 €
ei-jäsenet 88 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- opastettu kierros
vanhassa Raumassa
-lounas
-vierailu Olkiluodossa jossa
myös kahvit
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Anu Salminen
Huom!
Olkiluodon-vierailuun aikuisilla tulee olla mukana ajokortti,
passi tai henkilöllisyystodistus,
alle 18-vuotiailla KELA-kortti.
31
Kevätmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 50 €
ei-jäsenet 70 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- teatterilippu
- väliajalla kahvitarjoilu
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
”PUHTAANA KÄTEEN”
RAUMAN KAUPUNGINTEATTERISSA
LAUANTAINA 23.4.2016
Erkki on jo kaksi vuotta elänyt sosiaaliturvahuijausten varassa. Hän on
käyttänyt sekä omaa, vuokralaisensa Visa Muikun että perheensä henkilöllisyyksiä mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Tähän asti
kaikki on sujunut kuin tanssi, mutta kun hän yrittää päästä irti huijauskierteestä, se ei olekaan niin yksinkertaista. Sekaannuksien sarja kasvaa
lopulta uskomattomiin mittasuhteisiin!
Puhtaana käteen on hillittömän hauska ja tyylipuhdas farssi, josta ”ei
kyllä nauramatta selviä”. Rooleissa säkenöivät mm. Timo Julkunen, Janne Kataja, Lauri Ketonen ja Eija Koivunen.
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
Matkaohjelma
Lähtö klo 11.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku.
Michel Cooneyn ”Puhtaana käteen”
alkaa Rauman Kaupunginteatterissa
32
klo 13.00. Väliajalla kahvitarjoilu pienen makean kera. Takaisin Turussa
olemme noin klo 16.45.
ENEMMÄN
MAKUJA
ELÄMÄÄSI.
Omistajan käyntikortti
33
Kevätmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 925 €
ei-jäsenet 945 €
Hintaan sisältyy:
-lentomatkat
Turku–Helsinki–Krakova ja
Krakova–Helsinki
-linja-autokuljetukset
Helsinki–Turku
-linja-autokuljetukset
Krakovassa ja Puolassa
-3 yön majoitus
Hotel Wielopole***
-3 aamiaista, 3 lounasta,
2 illallista
-opastettu kävelykierros
-sisäänpääsymaksut
ohjelmaan mukaan
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
TUNNELMALLINEN KRAKOVA
28.4.–1.5.2016
Kuvankaunis Krakova, Puolan entinen pääkaupunki, on kulttuurin ja arkkitehtuurin aarreaitta. Hurmaava Vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Kymmenet kirkontornit muistuttavat kirkon keskeisestä merkityksestä nykypäivän puolalaisille. Keskustori Rynek Glownyn
Verkahallissa käytiin kauppaa jo 1200-luvulla. Krakova oli Puolan pääkaupunki 1500-luvun lopulle asti, eikä olekaan ihme, että kaupungissa on
enemmän historiallisia rakennuksia, monumentteja ja taideaarteita kuin
missään muualla Puolassa.
Vierailemme Wieliczkan suolakaivoksessa, joka on yksi maailman vanhimmista ja todellinen elämys. Kohteen erikoisuuksia ovat suolasta rakennetut kappelit, joihin tutustuu vuosittain 1,2 miljoonaa kävijää. Matkustamme myös Tatra-vuorien juurella sijaitsevaan vuoristokylä Zakopaneen, josta avautuu vaikuttavat näköalat Puolan maaseudulle.
Matkaohjelma
Torstai 28.4.2016
Kokoontuminen klo 16.10 Turun lentoasemalla. Finnairin lento AY0226
lähtee Helsinkiin klo 17.10. Helsingissä jatketaan lennolla AY0749 Krakovaan klo 20.10, jonne saavutaan klo
21.10. Kuljetus Hotel Wielopoleen.
Perjantai 29.4.2016
Aamiainen hotellissa. Klo 10.00 on
opastettu kaupunkikierros, jonka aikana tutustumme Wavelin linnaan,
tuomiokirkkoon, Euroopan toiseksi
suurimpaan keskiaikaiseen toriin ja torin ympärillä oleviin rakennuksiin. Klo
13.30 on lounas kaupungilla. Lounaan
jälkeen tutustumme Krakovan vanhankaupungin eteläosaan, jossa sijaitsee vanha juutalainen kaupunginosa
Kazimierz. Ohjaaja Steven Spielberg
kuvasi elokuvansa ”Schindlerin lista”
juuri näillä tapahtumapaikoilla, jotka
liittyvät sodanaikaisiin tapahtumiin ja
juutalaisten traagisiin kohtaloihin. Klo
18.00 on luvassa juutalainen illallinen
ja klezmer-musiikkia, Itä-Euroopan
juutalaisten kansanmusiikkia.
Lauantai 30.4.2016
Aamiainen hotellissa. Klo 10.00
suuntaamme linja-autolla Krakovan
ulkopuolella sijaitseville Wieliczkan
suolakaivoksille. UNESCO listasi
Wieliczkan kaivoksen maailmanperintökohteeksi vuonna 1978. Tutustumme ainutlaatuisiin suolasta tehtyihin kappeleihin taidokkaine suolasta
veistettyine koristeineen, patsaineen ja
kruunuineen. Lounas tarjoillaan paikan päällä. Paluu Krakovaan, jossa on
omaa aikaa. Vappuaaton illallinen on
klo 18.00, tarjolla puolalaisia herkkuja
ja puolalaista musiikkia.
34
Kevätmatkat
Sunnuntai 1.5.2016
Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä
otamme matkatavarat mukaan hotellista ja ajamme klo 10.30 Zakopaneen, idylliseen vuoristokylään Tatravuorten juuressa. Nautimme lounaan
klo 13.00, minkä jälkeen omaa aikaa
tutustua kylään. Krupowkin kävelykadulta löytyy valtavasti kahviloita,
ravintoloita ja pikkuputiikkeja. Vuoristojunalla pääsee Gubalowkan vuoren
huipulle, josta aukeaa upeat näköalat.
Lähtö noin klo 17 kohti Krakovan lentoasemaa. Klo 21.50 Finnairin lento
AY0748 Helsinkiin, jonne saavutaan
klo 0.45. Linja-autokuljetus Turkuun,
perillä olemme noin klo 3.30.
35
Kevätmatkat
Matkan hinta
jäsenet 92 €
ei-jäsenet 112 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- opastettu kierros
Ateneumissa ja Arabian
museossa
-lounas Salutorgetissa
-matkanjohtajan palvelut
TAIDETTA JA KULTTUURIA HELSINGISSÄ
– VIERAILU ATENEUMIIN JA
ARABIAN MUSEOON
LAUANTAINA 7.5.2016
Ateneum tuo Suomeen maailman kenties tunnetuimman kuvanveistäjän
Auguste Rodinin (1840–1917) veistosnäyttelyn, joka on toteutettu yhteistyössä Tukholman Nationalmuseetin kanssa. Opastettu kierros antaa
syvyyttä ja paljon tietoa Rodinista – sekä ihmisenä että kuvanveistäjänä.
Valtaosa näyttelynteoksista on suoraan Pariisin Rodin-museosta. Vierailemme myös Arabian museossa, jossa kävijä saa kattavan läpileikkauksen
Arabian tuotannosta ja tehtaan vaiheikkaasta historiasta.
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Hanna-Leena Laihonen
Matkaohjelma
Lähtö Turusta klo 8.30, Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19,
Turku. Opastettu kierros Ateneumissa (kierros kestää noin tunnin), minkä jälkeen tarjoillaan lounas ravintola
Salutorgetissa. Ravintola sijaitsee Hel-
36
singin vanhassa Empirekeskustassa,
Kauppatorin varrella. Lounaan jälkeen
lähdemme Arabian museoon, jossa
opas tutustuttaa näyttelyyn ja museon
historiaan. Lähtö takaisin noin klo 17,
Turussa olemme noin klo 19.
”REINIKAINEN”
TAMPEREEN KOMEDIATEATTERISSA
LAUANTAINA 11.6.2016
Reinikainen-uutuuskomedia pohjautuu 80-luvun yhteen suosituimpaan
tv-sarjaan. Komediateatteri tuo tämän legendaarisen konstaapelin työtovereineen lavalle ensimmäisenä koko maailmassa. Luvassa on kaksi tuntia hervotonta huumoria ja erinomaista näyttelijäntyötä! Rooleissa mm.
Risto Korhonen ja Esko Roine, käsikirjoituksesta vastaa Neil Hardwick
ja Jussi Tuominen.
Matkaohjelma
Lähtö klo 12.30 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Suunta kohti Tamperetta, ”Reinikainen”esitys alkaa Tampereen Komediateatterissa klo 15.30. Esityksen jälkeen
paluu Turkuun, jonne saavutaan noin
klo 20.30.
Kuva:Peero Lakanen
KUVANVEISTÄJÄ EMIL WIKSTRÖMIN
ATELJEEKOTI VISAVUORI
TORSTAINA 16.6.2016
Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin keskieurooppalaista jugendia henkivä ateljeerakennus Valkeakoskella. Tämä Wikströmin entinen
taiteilijakoti ja ateljee sijaitsee kauniissa järvimaisemissa Vanaveden etelärannalla.
Matkaohjelma
Lähtö Turusta klo 7.30, Ortodoksisen
kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo kohti Valkeakoskella sijaitsevaa
Visavuorta, jossa nautimme aamupäiväkahvit. Opastettu kierros kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakodissa.
Laukon kartanossa nautimme lounaan
klo 13.00 alkaen.
Wikström itse suunnitteli ja toteutti
Sääksmäen maisemiin kotinsa, karjalaishenkisen hirsilinnan, mutta se
tuhoutui tulipalossa jo vuonna 1896.
Nykyinen asuinrakennus valmistui
vuonna 1902, ateljeerakennus vuotta
myöhemmin 1903.
Visavuori on säilynyt lähes muuttumattomana niistä ajoista, kun
Wikström asui ja työskenteli siellä.
Wikström harrasti valokuvausta, tähtitiedettä, musiikkia ja puutarhanhoitoa,
ja rakennuksessa onkin oma talvipuutarha ja tähtitorni.
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 65 €
ei-jäsenet 85 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
ohjelman nukaan
- teatterilippu
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
Matkan hinta:
jäsenet 66 €
ei-jäsenet 86 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-kahvitarjoilu, suolaista ja
makeaa
-opastettu kierros Wikströmin
taiteilijakodissa ja ateljeessa
-lounas Laukon kartanossa
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 914
Matkanjohtaja:
Maija Parmanen
Opastuksen jälkeen jokaisella on omaa
aikaa kävellä ja tutustua ympäristöön.
Myöhemmin lähtö takaisin Turkuun,
jonne saavumme noin klo 17.
37
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 425 €
ei-jäsenet 445 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-sisäänpääsymaksut
Vuohijärvelle
-2 vuorokauden majoitus
hotelli Scandic Patriassa
-2 aamiaista, 3 lounasta,
1 illallinen, 2 kahvitarjoilua
-risteily Saimaalla
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 914
Matkanjohtaja:
Maija Parmanen
JUHANNUSMATKA LAPPEENRANTAAN,
SAIMAAN HELMEEN
24.–26.6.2016
Lappeenranta on ollut idän ja lännen kulttuurien kohtauspaikka kautta
aikojen. Saimaan upea vesistö tarjoaa mielenrauhaa ja unohtumattomia
elämyksiä. Viehättäviä tutustumiskohteita ovat mm. lumoava linnoitus,
Suomen suurin hiekkalinna ja Lappeenrannan satama, jossa sytytetään
kokko keskikesän juhlan kunniaksi.
Matkaohjelma
Perjantai 24.6.2016
Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku.
Ajamme Forssan kautta Mustialan
kartanoon, jossa on kahvitarjoilu. Tauon jälkeen matka jatkuu kohti Suivalan
kartanoa, jossa nautimme buffetlounaan klo 12 alkaen. Matka jatkuu kohti
Kouvolassa sijaitsevaa Vuohijärven
kulttuuritaloa, jossa tutustumme luontoaiheiseen näyttelyyn. Perillä Lappeenrannassa olemme noin klo 17.30.
Majoitus Hotelli Scandic Patriassa.
Illallinen. Myöhemmin mahdollisuus
ihailla juhannuskokkoa satamassa, hyvin lähellä hotellia.
Lauantai 25.6.2016
Aamiainen hotellissa. Klo 12.00 alkaen
kahden tunnin maisemaristeily M/S
Camillalla. Risteilyn aikana tarjoillaan
38
lounas ja nautimme Saimaan vesistön
kauneudesta. Iltapäivällä kävelykierros
Lappeenrannan linnoitusalueella, jossa
voi myös katsella hiekkalinnan alueen
upeita veistoksia. Iltapäiväkahvit. Illalla omaa aikaa.
Sunnuntai 26.6.2016
Aamiainen hotellissa. Klo 10.00 lähtö
kohti Porvoota, jonne saavumme noin
klo 12.30. Fryysinrannan ravintolassa meitä odottaa maukas saaristolaisbuffet. Ravintola sijaitsee idyllisellä
Porvoon vanhan kaupungin alueella.
Lounaan jälkeen jokaisella on aikaa
tutustua vanhaan kaupunkiin ja tehdä
vaikkapa suklaaostoksia Brunbergin
myymälässä. Iltapäivällä lähtö kohti
Turkua, jonne saavumme noin klo 18.
Kesämatkat
”VUOKRAVAIMO”
PORIN KIRJURINLUODOLLA
LAUANTAINA 2.7.2016
Vuokravaimo on näytelmä, joka tempaisee katsojan mukaan hulvattoman
hauskoin juonenkääntein! Suomalainen pieni pelifirma on konkurssin
partaalla, ja pelastajaksi ilmestyy amerikkalainen rahamiljonääri. Asia ei
kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, perinteisiä arvoja kunnioittava sijoittaja haluaa tavata pelifirman omistajan perheen ennen kaupantekoa.
Omistaja on hulivilipoikamies eli vaimo puuttuu... Rooleissa ovat Susanna
Laine, Sami Hintsanen, Mari Turunen, Jukka Kuronen ja Jani Karvinen.
Matkaohjelma
Lähtö klo 12.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku.
Nauruhermoja kutkuttava suomifarssi
”Vuokravaimo” alkaa Kirjurinluodon
kesäteatterissa klo 14.00. Esityksen
kesto on noin kaksi tuntia, väliajalla
kahvitarjoilu. Esityksen jälkeen paluu
Turkuun noin klo 18.
Matkan hinta:
jäsenet 60 €
ei-jäsenet 80 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-teatterilippu
-väliajalla kahvitarjoilu
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Maija Parmanen
39
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 985 €
ei-jäsenet 1005 €
Hintaan sisältyy:
-lentomatkat
Turku–Helsinki–
Kööpenhamina (meno-paluu)
-2 yötä Hotel Richmond***
ja 1 yö Hotel Scandic Århus
City****
-3 aamiaista, 3 lounasta,
1 illallinen, 1 kahvitarjoilu
-linja-autokuljetukset
Tanskassa ohjelman mukaan
-paikallisen suomenkielisen
oppaan palvelut
-sisäänpääsymaksut
-venematka Århusista
Oddenille
-matkanjohtajan palvelut
TANSKAN-MATKA
– KÖÖPENHAMINA JA ÅRHUS
2.–5.7.2016
Useiden saarten ja Jyllannin niemimaan muodostama Tanska on pieni,
tiiviisti asuttu ja kauniiden rantojen ympäröimä. Tutustumme Kööpenhaminaan ja Århusiin sekä Tanskan kauniiseen ja idylliseen maaseutuun.
Matkan aikana tulevat tutuiksi Kronborgin ja Kokkedalin linnat sekä
H.C. Andersenin lapsuudenkoti Odensessa. Näemme kaunista Tanskaa
myös meren puolelta, sillä luvassa on lyhyt venematka.
Kööpenhamina on Pohjoismaiden erikoisin ja eksoottisin vierailupaikka,
siellä kohtaavat pohjoinen ja läntinen Eurooppa. Kaupungissa on helppo
suunnistaa ja kävelymatkat ovat lyhyitä. Tervetuloa viehättävälle matkalle
Tanskan sydämeen!
Matkaohjelma
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 914
Matkanjohtaja:
Anu Salminen
Lauantai 2.7.2016
Kokoontuminen Turun lentoasemalla
klo 5.15. Paikalla on matkanjohtaja,
joka on mukana koko matkan ajan.
Lento klo 6.15 Finnairilla Helsinkiin,
jonne saavumme klo 6.50. Helsingistä jatketaan klo 8.30 Finnairin lennolla Kööpenhaminaan, tuloaika on klo
9.10. Kastrupin lentoasemalla ovat
vastassa linja-auto ja paikallinen suomalainen opas.
40
Aloitamme Kööpenhaminassa opastetulla kierroksella, minkä jälkeen
nautimme lounaaksi tunnettuja smörrebrödejä Restaurant Kronborgissa.
Iltapäivällä on vuorossa vierailu Kansallismuseoon, johon tutustumme oppaan avulla. Opastuksen jälkeen majoitumme kahdeksi yöksi Richmond
Hotelliin. Päivän päätteeksi on omaa
aikaa tutustua miljoonakaupunkiin.
Sunnuntai 3.7.2016
Buffetaamiainen hotellissa. Aamiaisen
jälkeen linja-autokuljetus Kronborgin
linnaan, joka on ”Hamletin”, William
Shakespearen kuuluisan tragedian, tapahtumapaikka. Opastetun kierroksen
jälkeen suuntaamme kohti Kokkedalin
linnaa, jossa on kahvitarjoilu. Paluu
Kööpenhaminaan. Illallisen nautimme
ravintola ”Frascatissa”, italialaisessa
ravintolassa lähellä hotellia.
Maanantai 4.7.2016
Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jälkeen matka jatkuu Århusiin, IsonBeltin sillan kautta. Ison-Beltin silta
on vuonna 1998 rakennettu ja lähes
kolme kilometriä pitkä riippusilta,
joka ylittää Ison-Beltin salmen ja merkittävän laivareitin 65 metrin korkeudessa. Odensessa tutustumme H.C.
Andersenin syntymäkotiin. Andersen
tunnetaan erityisesti saduistaan, jotka
kuuluvat maailman eniten käännettyyn
kirjallisuuteen. Hänen tunnettuja satu-
jaan ovat mm. Keisarin uudet vaatteet,
Pieni merenneito, Prinsessa ja herne,
Ruma ankanpoikanen sekä Lumikuningatar. Vierailun jälkeen on tarjolla
lounasbuffet ”Den Gamle Kro” -ravintolassa. Lounaan jälkeen matka
jatkuu Århusiin, jossa majoitumme
yhdeksi yöksi Scandic Århus City -hotelliin. Ilta vapaa.
perustettu ennen vuotta 980. Se on
myös pieni kaupunki, jossa on mukava
kävellä, ja lounaan jälkeen on mahdollista tutustua ympäristöön. Kuljetus
Kastrupin lentokentälle, josta Finnairin lento lähtee klo 20.20 Helsinkiin.
Helsingistä lento Turkuun klo 23.45,
jonne saavutaan klo 0.20.
Tiistai 5.7.2016
Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jälkeen tutustumme ”Gamle By” -ulkoilmamuseoon. ”Gamle By” koostuu
vanhoista taloista, jotka esittelevät tanskalaista elämää 1700-luvulta 1970-luvulle saakka. Myöhemmin on lähtö
Århusista Själlands Oddenille. Matka
taittuu meriteitse, kesto noin tunnin.
Ennen ajoa Kastrupin lentokentälle
on vielä aikaa tutustua Roskildeniin,
jossa on lounas ”Rådhuskaelderen”ravintolassa. Roskilde on historiallisesti merkittävä kaupunki, sillä se on
41
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 105 €
ei-jäsenet 125 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- teatterilounas
- kesäteatterilippu
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Telle Tuominen
42
”KUNNON KANSLERI”
MUSTION LINNAN KESÄTEATTERISSA
TORSTAINA 7.7.2016
Oikeuskansleri Leo Patrikka on saapunut Brysseliin ja joutuu hermoja
raastavaan kiipeliin valmistautuessaan hakemaan korkea-arvoista puheenjohtajan virkaa EU:n komissiossa. Kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaisesti vuokrahuoneistossa, koska yllätysvieraat sekoittavat pakkaa ja väärinkäsitykset moninkertaistuvat.
Luvassa hillittömän hauskaa ja hulvatonta menoa! Tähtikaartissa loistavat Pekka Autiovuori, Marjukka Halttunen, Katariina Kaitue, Sixten
Lundberg, Anu Palevaara, Matti Laine ja Jouko Keskinen.
Matkaohjelma
Lähtö klo 11.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Mustioon, jossa nautitaan kolmen
ruokalajin teatterilounas Ravintola
Linnankrouvissa. Klo 15.00 seurataan
”Kunnon Kansleri” -esitystä Mustion
Linnan katetussa kesäteatterissa, joka
sijaitsee upean Mustion Linnan puiston keskellä. Esityksen jälkeen paluu
Turkuun noin klo 18.30
Kesämatkat
KAHDEKSAN LOSSIN KIERROS
KESKIVIIKKONA 13.7.2016
Suositun kahdeksan lossin kierroksen aikana ihaillaan saaristomaisemia
ja tutuksi tulevat myös eri saaristokunnat sekä saariston elämä. Matka
tehdään linja-autolla yli lukuisten siltojen, yhteysaluksilla ja losseilla.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
läpi kauniin saaristoreitin: Taivassalo,
Kustavi, Iniö, Houtskari, Korppoo,
Nauvo ja Parainen.
Lounastarjoilu on Iniössä, ja myöhemmin kahvitarjoilua Nauvossa. Matkan
kesto on noin 12 tuntia, paluu Turkuun noin klo 20.
Matkan hinta:
jäsenet 78 €
ei-jäsenet 98 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-yhteysalusmaksut
-lounas
-2 kahvitarjoilua
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Maija Parmanen
43
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 63 €
ei-jäsenet 83 €
”ALBATROSSI JA HEISKANEN” TAMPEREEN
VIIKINSAAREN KESÄTEATTERISSA
LAUANTAINA 16.7.2016
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-lounas
-teatterilippu
-matkanjohtajan palvelut
Juha ”Junnu” Vainion klassikkolauluihin perustuva musiikkinäytelmä
”Albatrossi ja Heiskanen” on riemastuttavan hauska ja liikuttava esitys.
Sen on kirjoittanut Jukka Virtanen, jonka napakka teksti imaisee katsojat mukaansa Junnu Vainion elämänläheisistä ja koskettavista lauluista
koostuvassa näytelmässä.
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Hanna-Leena Laihonen
Esityksessä kuullaan mm. Albatrossi, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Käyn
ahon laitaa ja parikymmentä muuta Junnun laulua nelihenkisen orkesterin säestämänä. Pääosissa esiintyvät mm. monista tv- ja elokuvarooleista
tuttu suosikkinäyttelijä Eppu Salminen, Salatut elämät -tähti Anneli Ranta ja Kätevä emäntä -sarjassa esiintyvä Jarkko Tiainen.
Matkaohjelma
Lähtö klo 10.30 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Loimaan kautta Tampereelle, jossa
siirrytään lyhyen laivanmatkan jälkeen
Viikinsaaren. Ennen esitystä ruokailu.
”Albatrossi ja Heiskanen” -musiik-
Tähkä
kinäytelmä alkaa klo 14.30. Teatterissa
on katettu katsomo.
Takaisin Turussa olemme noin klo
19.30. Matkalle sään mukainen vaatetus.
KUKKAKAUPPA
Aninkaistenkatu 1, 20100 Turku
Puh. (02) 231 7836
!
Tervetuloa
Fax (02) 251 9782
www.kukkakauppatahka.fi
44
-10% kukista
Kesämatkat
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
18.–20.7.2016
Savonlinnan Oopperajuhlat ovat yksi Suomen kulttuurielämän valovoimaisimmista ja kansainvälisesti merkittävimmistä tapahtumista.
Korkealaatuinen oopperaesitys romanttisen, keskiaikaisen linnan pihalla
on ainutkertainen ja unohtumaton elämys.
Savonlinnan oopperajuhlien kesän 2016 pääteemana on italialainen
ooppera. Sen myötä nousee vahvasti esille William Shakespeare, jonka
kuolemasta tulee kuluneeksi 400 vuotta. Ensimmäisenä iltana seurataan
Mozartin ”Don Giovannia”, ja seuraavana iltana estradin valtaa Shakespearen näytelmiin Guiseppe Verdin säveltämä ooppera ”Otello”.
Matkaohjelma
Maanantai 18.7.2016
Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Linjaautokuljetus Forssan ja Hämeenlinnan
kautta Mikkeliin, tauko matkan varrella, myöhemmin lounas Tertin Kartanossa. Ruokailun jälkeen ajo Savonlinnaan, jossa majoitutaan kahdeksi yöksi
Hotelli Pietari Kylliäiseen. Klo 19.00
alkaen seurataan sykähdyttävää “Don
Giovanni” -oopperaa.
Tiistai 19.7.2016
Aamiainen hotellissa, aamupäivä vietetään rauhallisemmissa merkeissä. Klo
12–14 on luvassa risteily M/S Velmerilla, jossa kahvitarjoilu. Klo 16.30 siir-
rymme ravintola Linnankrouviin, jossa
nautimme kolmen ruokalajin illallisen.
Suurta draamaa tarjoilevan “Otello”esityksen vuoro on klo 19.00.
Keskiviikko 20.7.2016
Hotelliaamiaisen jälkeen lähtö kohti Kotkaa, jossa tutustumme oppaan
johdolla meren ja kotiseudun tarinoita esittelevään Merikeskus Vellamoon.
Lounaan nautimme Loviisassa ravintola Degerby Gillessä. Lounaan jälkeen
vapaata aikaa ihailla Loviisan ihanaa
puutaloympäristöä. Turkuun saavumme noin klo 19.30.
Matkan hinta:
jäsenet 855 €
ei-jäsenet 875 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-2 yön majoitus
Hotelli Pietari Kylliäisessä,
2 hengen huoneessa
-2 aamiaista, kahvitarjoilu,
2 lounasta ja illallinen
-Don Giovanni- ja
Otello-oopperoiden
A-katsomon liput
-risteily
- sisäänpääsymaksut ja opastus
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Telle Tuominen
45
Kesämatkat
Matkan hinta:
jäsenet 60 €
ei-jäsenet 80 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
- opastettu kierros
Fagervikissa sekä
kahvitarjoilu
- lounas Knipanissa
- opastettu kierros Henrikin
puutarhassa
- matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Hanna-Leena Laihonen
FAGERVIK – TAMMISAARI – HENRIKIN
PUUTARHAMATKA
TORSTAINA 4.8.2016
Lähde mukaan elokuiselle retkelle Suomen kansallismaisemiin tutustumaan Fagervikin vehreyteen ja historialliseen alueeseen. Tällaista ainutlaatuista 1700-luvun ympäristöä rautaruukkeineen on vaikea löytää
muualta maastamme. Fagervikista kaarramme Tammisaaren saaristoon,
jossa tutustumme Henrikin puutarhan väriloistoon.
Matkaohjelma
Lähtö Turusta klo 7.30 Ortodoksisen
kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Fagervikiin Inkooseen, jonne
saavumme noin klo 10. Tutustumme
oppaan avulla kartanoon, kirkkoon ja
puutarhaan vanhassa ruukkimiljöössä,
järven tuntumassa, ylellisen luonnonkauneuden ympäröiminä. Fagervikissä nautitaan myös kahvit.
Klo 12.00 on lähtö Tammisaareen,
jossa syödään lounas ravintola Kni-
46
panissa. Lounaan jälkeen lähdemme
Tammisaaren saaristossa sijaitsevaan
Henrikin puutarhaan, jossa ekologisesti viljellyssä puutarhassa on runsas
lajivalikoimia vihanneksia, perennoja,
hedelmäpuita ja kesäkukkia. Henrikin
puutarhassa on opastettu kierros, joka
kestää noin 1,5 tuntia.
Mahdollisuus ostaa vihanneksia ja kesäkukkia kotiin vietäväksi. Paluu klo
16.30, Turussa olemme noin klo 18.30.
Kesämatkat
”KIRKA”-MUSIKAALI
VALKEAKOSKEN TEATTERISSA
LAUANTAINA 6.8.2016
Matkan hinta:
jäsenet 88 €
ei-jäsenet 108 €
Suomen kesäteatteri juhlistaa Kirill ”Kirka” Babitzin huikea uraa ja elämää Valkeakosken Apianniemessä esitettävässä musikaalissa, jossa kuullaan myös taiteilijan ennen julkaisematonta materiaalia. Tarina saa alkunsa, kun Babitzin musikaalinen suku saapuu Suomeen Pietarista vuonna
1917. Kirka syntyy Helsingissä vuonna 1950 ja esiintyy 12-vuotiaana rokkibändin solistina. Loppu onkin suomalaisen musiikkitaivaan historiaa.
Rooleissa nähdään mm. Jari Ahola, Irina ja Alexandra Babitzin.
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-lounas Ilolan maatilalla
-teatterilippu
-kahvitarjoilu
-matkanjohtajan palvelut
Matkaohjelma
Lähtö klo 10.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Valkeakoskelle, syödään lounas Ilolan
maatilalla klo 12.00. Ruokailun jälkeen
seuraamme ”Kirka”-musikaalin esitystä, joka alkaa klo 14.00. Väliajalla kahvitarjoilu. Takaisin Turussa olemme
noin klo 18.30.
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
ÖRÖ – SAARISTOMEREN LINNAKESAARI
KESKIVIIKKONA 17.8.2016
Matkan hinta:
jäsenet 87 €
ei-jäsenet 107 €
Turun saaristossa sijaitseva Örön linnakesaari on Suomen eteläisimpiä
saariryhmiä. Örö on tunnettu sotahistoriastaan. Saarella sijaitsee mm.
hyvin säilynyt Venäjän vallan aikainen kasarmialue. Saari on ainutlaatuinen paikka myös luonnon puolesta. Örön linnakesaari avattiin kävijöille
kesäkuun 2015 alussa.
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-merimatkat
Kasnäs–Örö–Kasnäs
- lounas ja kahvitarjoilu
- paikallisoppaan palvelut
Örön saarella
- matkanjohtajan palvelut
Matkaohjelma
Lähtö klo 9.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Kasnäsiin, josta siirrytään aluksella 45
minuutin venematkan päähän Örön
linnakesaarelle. Örössä vietämme noin
kolme tuntia, joiden aikana kuulemme
saaren historiasta sekä nautimme lounaan ja munkkikahvit. Takaisin Turkuun palaamme noin klo 18. Matkalle
sään mukainen vaatetus.
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Anu Salminen
47
Syysmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 835 €
ei-jäsenet 855 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-2 yön majoitus
Hotelli Cumulus Oulu,
3 yön majoitus
Santa’s Hotel Aurora Luosto,
1 yön majoitus
Hotel Levi Panorama
-6 aamiaista, 3 lounasta,
4 illallista, 5 kahvia
-pääsymaksut ja opastukset
ohjelman mukaan
-matkanjohtajan ja
luonto-oppaan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tuire Rumpunen
KOLMEN TUNTURIN RUSKAMATKA
19.–25.9.
Matkallamme pääset tutustumaan Luoston, Pyhän ja Levin tunturimaisemiin. Koemme Pyhä-Luoston kansallispuiston jylhät maisemat, upean
luonnon ja hiljaisuuden yhdessä alueen monipuolisten palvelujen kanssa. Kansallispuisto sijaitsee Pyhän ja Luoston tunturikeskusten vierellä,
yhdistäen keskukset toisiinsa pitkin kuruja ja keroja. Teemme ohjatut
luontokävelyt Pyhätunturin Isokuruun Pyhänkasteenlammelle sekä Aittakurun ulkoilma-amfiteatterille. Vierailullamme Lampivaaran ametistikaivokselle voit löytää itsellesi onnenametistin. Levin huipulle on mahdollista nousta näköalahissillä. Sieltä näkyvät järvialueet sekä naapuritunturit Pallas, Aakenus, Olos ja Ylläs.
Matkaohjelma
Maanantai 19.9.2016
Lähtö klo 7.30 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Pidämme matkalla sopivasti taukoja ja
ruokailemme Laukaalla Varjolan tilalla. Tutustumme Varjolan tilaan ja nautimme maalaisrunsaan lounaspöydän.
Ajelemme kohti Oulua ja yövymme
Oulun Cumuluksessa. Perillä n. 18.30.
Tiistai 20.9.2016
Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti
pohjoista. Pysähdymme Napapiirillä,
jossa riittää katseltavaa ja ihmeteltävää.
Matka jatkuu Luostolle Santa´s Hotel Auroraan, jossa asumme hotellin
saunallisissa huoneissa kolme päivää.
Yhteinen ruokailu hotellilla.
48
Keskiviikko 21.9.2016
Hotelliaamiaisen jälkeen siirrymme
linja-autolla ametistikaivokselle. Kaivosohjemassa kuulemme ametistin
tarinan ja etsimme oman onnenametistin. Nautimme paikan päällä munkkikahvit. Teemme tutustumiskierroksen Luoston alueeseen. Jatkamme
matkaa linja-autolla Pyhälle ja teemme
luontokävelyn Aittakurussa olevaan
amfiteatteriin. Jatkamme kiertoajelua
Pelkosenniemelle. Yhtenen ruokailu
hotellilla.
Torstaina 22.9.2016
Aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Pyhän ympäristöön paikallisoppaan kanssa. Teemme luontokäve-
Syysmatkat
lyn Isokuruun Pyhänkasteenlammelle
ja putoukselle. Vapaata tutustumista
Pyhätunturin tarjontaan. Siirrymme
linja-autolla Luontokeskus Naavaan.
Siellä voimme tutustua kaikkia aisteja
käyttäen Pyhä-Luoston kansallispuiston luontoon ja alueen kulttuurihistoriaan. Nautimme iltapäiväkahvit Naavassa. Ajamme Suvannon kylään. Sen
rakennuskanta on jopa 1700-luvulta, ja
kylän miljöö on hyvin säilynyt. Kierroksen päätteeksi käymme Kairosmajan Revontulikappelissa. Yhtenen ruokailu hotellilla.
melle. Tutustumme opastetulla kierroksella museo ja tiedekeskus Arktikumiin ja nautimme yhteisen lounaan.
Täältä matkaamme Ouluun Hotelli
Cumulukseen, jossa yövymme.
Sunnuntai 25.9.2016
Aamiaisen jälkeen lähdemme paluumatkalle kohti Turkua. Pidämme sopivin välein taukoja matkalla. Jyväskylässä syömme lounaan Alvar Aalto
Cafessa ja teemme opastetun kierroksen Alvar Aalto museossa. Saavumme
Turkuun alkuillaksi.
Perjantai 23.9.2016
Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Sodankylää ja käymme Kylmäsen
tehtaanmyymälässä. Jatkamme matkaa Leville ja majoitumme Hotel
Levi Panoramaan. Näköalahissillä on
mahdollisuus nousta Levin huipulle
ihailemaan järvimaisemaa ja naapurituntureita. Omatoimista tutustumista
Levin tarjontaan. Yhteinen ruokailu
hotellilla.
Lauantai 24.9.2016
Aamiaisen jälkeen jatkamme Rovanie49
Syysmatkat
Matkan hinta:
jäsenet 1425 €
ei-jäsenet 1445 €
Hintaan sisältyy:
-lentomatkat Turku–Helsinki–
Ljubljana ja Dubrovnik–
Helsinki–Turku
-linja-autokuljetukset ohjelman
mukaan
-1 yön majoitus
Bledissä Hotel Park****
-2 yön majoitus
Opatijassa Hotel Admiral****
-1 yön majoitus Splitissä Hotel
best Western Art****
-1 yön majoitus Dubrovnikissa
Hotel Grand Park****
-5 aamiaista, 4 lounasta,
1 illallinen
-paikallisoppaan palvelut ja
sisäänpääsymaksut
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Ulla Halsas
50
SLOVENIA JA KROATIA – MISSÄ ALPIT JA
ADRIANMERI KOHTAAVAT
28.9.–3.10.2016
Pieni ja kuvankaunis Slovenia oli vielä sata vuotta sitten osa ItävaltaUnkaria. Habsburgien keisariaika näkyy yhä, kuten myös Adrianmeren
rantakaupunkien italialaiset vaikutteet. Pienikokoisessa maassa on yllättävän paljon upeita nähtävyyksiä, lumihuippuisia vuoristoja, aurinkoisia
hiekkarantoja ja historiallisia kaupunkeja. Matkaamme myös Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Kroatiaan, joka jakautuu kolmeen alueeseen:
saaristoiseen rannikkoon, sisämaan alavaan tasankoon ja niiden väliin
jäävään metsien peittämään vuoristoon. Lähes viikon matka eteläiseen
Eurooppaan on monipuolinen elämys luonto- ja kulttuurikohteineen.
Matkaohjelma
Keskiviikko 28.9.2016
Kokoontuminen Turun lentoasemalla
klo 5.15. Paikalla on matkanjohtaja,
joka on mukana koko matkan ajan.
Lähtö klo 6.15 Turusta Helsinkiin, jossa on vaihto. Helsingistä jatketaan klo
8.10 Ljubljanaan, perillä olemme klo
9.50. Lentoasemalla ovat vastassa linjaauto ja paikallinen opas. Oppaan avulla
tutustumme Slovenian pääkaupunkiin,
joka on pieni mutta sitäkin houkuttelevampi. Lounastarjoilu. Kierroksen
jälkeen ajo noin 40 kilometrin päässä
sijaitsevaan Blediin, jossa majoitumme
yhdeksi yöksi (Hotel Park). Illallinen ja
omaa aikaa.
Torstai 29.9.2016
Aamiainen hotellissa. Opastettu kierros Bledin kaupungissa ja sen kauniissa ympäristössä. Tutustumme mm.
järven rannalla sijaitsevaan Bledin
linnaan. Päivän aikana teemme myös
veneretken puisilla Pletna-veneillä Bledin järven saarelle, jossa vierailemme
1600-luvun Pyhän Marian kirkossa. Iltapäivällä ajo Opatijaan, matkan kesto
on noin 3 tuntia. Kahden yön majoittuminen (Hotel Admiral). Illalla omaa
aikaa.
Syysmatkat
Perjantai 30.9.2016
Aamiainen klo 9.00 hotellissa, minkä
jälkeen tutustumme linja-autokierroksella Istrian niemimaan rannikkokaupunkeihin Porec, Pula ja Rovinj. Lounaan syömme Rovinjin paikallisessa
ravintolassa. Rannikon keittiö tarjoaa
makuhermoja kutkuttavia herkkuja merenantimineen. Iltapäivällä palaamme
Opatijaan, jossa toinen yö hotellissa.
ren rannalla sijaitseva Split on Kroatian
rannikon helmi palmujen reunustamine
rantabulevardeineen sekä lukuisine kahviloineen ja ravintoloineen. Illalla omaa
aikaa nauttia ihastuttavasta kaupungista.
Sunnuntai 2.10.2016
Aamiainen hotellissa. Ehdimme vielä
kierrellä Splitin kaupungissa linja-autolla ennen kuin jatkamme kohti Dub-
rovnikia. Matkan kesto on noin 4,5
tuntia; matkan varrella syömme lounaan Stonin kaupungissa. Tarjolla on
mm. ostereita paikallisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen jatketaan Dubrovnikiin, jonne saavumme iltapäivällä.
Dubrovnik on kiistatta yksi Adrianmeren säihkyvimmistä aarteista. Kaupunki
on kaunis, historiallinen ja hienostunut.
Erinomaisesti säilynyt ja entisöity vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintöperintökohde. Kaupunkikierros
linja-autolla, minkä jälkeen yhden yön
majoittuminen Hotel Grand Parkissa.
Illansuussa tutustutaan kaupunkiin.
Maanantai 3.10.2016
Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jälkeen ajo Dubrovnikin lentoasemalle,
josta Finnairin lento lähtee klo 10.45.
Saapumisaika Helsinkiin on klo 14.45.
Lento Turkuun lähtee klo 16.15, perillä olemme klo 16.50.
Lauantai 1.10.2016
Aamiainen hotellissa. Lähtö linja-autolla kohti Zadarin kaupunkia. Ajo kestää
noin 4 tuntia. Zadar on 2400 vuotta
vanha entinen Dalmatian pääkaupunki.
Siellä on säilynyt moni arvokas historiallinen muistomerkki, mm. 800-luvulla
rakennettu Pyhä Donatuksen kirkko ja
Pyhän Stosijan katedraali 1100-luvulta. Opas tutustuttaa kauniiseen kaupunkiin. Zadarissa on tarjolla lounas
paikallisessa ravintolassa. Iltapäivällä
jatkamme Splitiin (matkan kesto noin
2 tuntia). Splitissa majoittuminen Hotel
Best Western Art -hotelliin. Adrianme51
Talvimatkat
Matkan hinta:
jäsenet 55 €
ei-jäsenet 75 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-lounas ja kahvit
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Hanna-Leena Laihonen
52
FISKARSIN RUUKIN JOULU
LAUANTAINA 3.12.2016
Raaseporissa sijaitseva Fiskars vie makumatkalle ”Maan Makujen”
maailmaan ja tutustuttaa ruukin laadukkaisiin putiikkeihin. Joulun ilo,
tuoksut ja maut löytyvät Makasiinista, sillä tarjolla on paljon paikallisia
ja lähiseudun tuottajien jouluherkkuja. Pajat ja puodit ovat täynnä joulutunnelmaa ja uniikkeja lahjaideoita.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8.30 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Fiskarsiin, jossa ”Maan Maut” -ruokatapahtuma alkaa klo 10. Myöhemmin
syödään kevyt lounas ja juodaan kah-
vit ”Värdhuset”-ravintolassa. Lounaan
jälkeen jää vielä aikaa kurkistella joulupuoteihin ja tehdä lahjaostoksia. Lähtö
klo 15.00, ja Turkuun palaamme noin
klo 16.30.
Talvimatkat
JOULU VAASASSA KYLPYLÄHOTELLI
RANTASIPI TROPICLANDIASSA
23.–26.12.2016
Täysin uusittu kylpylähotelli Rantasipi Tropiclandia sijaitsee meren rannalla, luonnonkauniilla Vaskiluodon paratiisisaarella, vain kävelymatkan
päässä Vaasan keskustasta. Hotellin yhteydessä oleva kylpylä tarjoaa
hemmotteluelämyksen porealtaineen ja saunoineen. Joulun kruunaa herkuilla katettu noutopöytä ja joulupukin vierailu.
Matkaohjelma
Perjantai 23.12.2016
Lähtö klo 9.00 Ortodoksisen kirkon
luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo
Porin kautta Närpiöön (tauko matkan varrella), jossa nautitaan seisovan
pöydän antimista ”Lind’s Kök” -nimisessä kasvihuoneravintolassa. Närpiön
kaupunki myönsi ravintolalle Vuoden
Yrittäjä -palkinnon vuonna 2008. Lounaan jälkeen matka jatkuu Vaasaan,
perillä olemme noin klo 16. Majoittuminen kolmeksi yöksi Hotel Rantasipi
Tropiclandia -kylpylään. Buffetillallinen päivän päätteeksi.
Jouluaatto, lauantai 24.12.2016
Päivän ohjelmassa mm. aamiainen,
kiertoajelu linja-autolla Vaasan ympäristössä, puurolounas, joulusauna, illallinen ja joulupukin vierailu.
Joulupäivä, sunnuntai 25.12.2016
Päivän ohjelmassa mm. aamiainen, joulukirkko, iltapäiväkahvit joulutortuilla
sekä kylpylän tarjoama uinti ja saunat.
Myöhemmin illallinen hotellissa.
Tapaninpäivä, maanantai 26.12.2016
Aamiaisen jälkeen lähdemme kotimatkalle. Ajo Kristiinankaupunkiin, jossa
on opastettu kaupunkikierros sekä
kahvitarjoilu Ravintola Jungmanissa.
Kristiinankaupunki on erityisen tunnettu kauniista joulukoristeista valoineen, etenkin jouluiset näyteikkunat
ovat ylpeydenaihe paikallisille. Niistä
kertoo lisää paikallinen opas linja-autolla tehtävän kierroksen aikana. Kristiinankaupungista matka jatkuu kohti
Turkua (tauko matkan varrella), perillä
olemme noin klo 17.30.
Matkan hinta:
jäsenet 445 €
ei-jäsenet 465 €
Hintaan sisältyy:
-linja-autokuljetukset
ohjelman mukaan
-3 yön majoitus kylpylähotelli
Rantasipi Tropiclandiassa
-3 aamiaista, 2 lounasta,
3 illallista, 2 kahvitarjoilua
-opastettu kierros
Kristiinankaupungissa
-matkanjohtajan palvelut
Ilmoittautumiset ja
lisätiedot:
Matkari Oy puh. 02 2657 913
Matkanjohtaja:
Tiina Oittinen
53
H AU TA K I V E T
KAIKKI ALAAN
LIITTYVÄT TYÖT
OMALTA
PAIKKAKUNNALTA
Myymälämme avoinna
ma-pe 10-16
ja sopimuksen mukaan
Helsingintie 11, SALO
p. 02-731 9929
kivi@kivityo.fi
V. Toivonen Oy
www.kivityo.fi
mittatilausompelimo
Tyyki
Miia Aaltonen
040 727 4948
Rintaproteesin
käyttäjä
Tiedäthän että
Sinulla on oikeus
uusia rintaproteesi
aina tarvittaessa.
Hygieniasyistäkin
vähintään kahden
vuoden välein.
Seuraavalla kerralla muista valita paras!
09-649839  www.amoena.fi
VAATESUUTARIT
Eija Aaltonen
040 528 7135
Vaatteiden mittatilaus- ja
korjaustyöt ammattitaidolla.
AnnikkiPerttala-Koskinen
Perttala-Koskinen Oy
Annikki
Oy
Humalistonkatu 8, 20100 Turku
Palveleva
perheyritys
jo vuodesta
Palveleva
perheyritys
jo 1932
Avoinna arkisin klo 9-17
Nuppulantie 33 l 20320 TURKU l puh. 0400 517 577
[email protected]
www.kaihdinliikesandberg.fi
vuodesta
1932
LINNANKATU
3, TURKU,
Vähätorin laidalla
Puh. 02 231 4074 www.perttala.fi
LINNANKATU 3, TURKU, Vähätorin laidalla
Maksuton asiakaspysäköinti
Puh. 02 2314074
www.perttala.fi
113
113
v yli
Täydellistä
hautauspalvelua
113
v v
Täydellistä
hautauspalvelua
Täydellistä
hautauspalvelua
yli 112
Täydellistä
hautauspalvelua
yliyli
113
v 112
112
Maksuton
asiakaspysäköinti
HAUTAUSTOIMISTO
HAUTAUSTOIMISTO
HAUTAUSTOIMISTO
Teollisuuskuja 10,
21420 LIETO
010 842 3333
www.carrusdelta.fi
54
Linnankatu
9, Turku
Linnankatu
9,
Linnankatu
9,
Linnankatu
9, 5Turku
Turku
Linnankatu
9, Turku
Turku
puh.
02-23
23 23
puh.
02-23
23
23
puh.
02-23
23
23
5
puh.
02-23
23
23
5
Kuljetuspalvelumme
päivystää
24
h 55
puh.
02-23
23
23
puh.
02-23
23
23
5
Kuljetuspalvelumme
päivystää
Kuljetuspalvelumme
päivystää
24 h24 h 24 h
Kuljetuspalvelumme
päivystää
Linnankatu 9, Turku
www.hautaussaarinen.fi
Kuljetuspalvelumme
päivystää
24 h
Kuljetuspalvelumme
päivystää 24
h
www.hautaustoimistosaarinen.fi
www.hautaustoimistosaarinen.fi
www.hautaustoimistosaarinen.fi
Arkut
ja uurnat -10 % LSSY:n jäsenille
www.hautaustoimistosaarinen.fi
Arkut
ja uurnat
-10
%-10
LSSY:n
jäsenille
www.hautaustoimistosaarinen.fi
Arkut
% LSSY:n
jäsenille
Arkut
jawww.hautaustoimistosaarinen.fi
uurnat
-10ja%uurnat
LSSY:n
jäsenille
Tietokone ja TV
-myynti/huoltoNyt myös osamaksulla.
alk.
39
€
Muista
kotitalousvähennys
Linnankatu 8, Turku
0400 531 800
[email protected]
Hyvien muotokuvien merkeissä
02 236 3700
www.studiobrahe.fi
Neulelankojen erikoisliike Salon sydämessä
Löydät meidät
myös
facebookista ja
instagrammista
Turuntie 6
24100 Salo
044 765 4234
www.almanpuoti.fi
55
Kauppiaskatu 10, 20100 Turku
!
a
o
l
u
t
e
v
Ter
Avoinna:
ma-pe8-20
la9-18
su11-18
Puh. 02 275 0400 l Fax 02 275 0430
www.linnanapteekki.fi
Joko sinä
LÄHIMAKSAT?
25€
Ostokset
asti voit nyt lähimaksaa vikkelästi vain maksukorttia maksupäätteen vieressä heilauttamalla. Siis ilman
mitään näppäilyjä. Saat uuden lähimaksuominaisuudella varustetun maksukortin veloituksetta nykyisen korttisi tilalle, kun toimit 30.1.2016 mennessä. Lue lisää saastopankki.fi/lahimaksaminen
Liedon Säästöpankki | Kaarina | Lieto | Loimaa | Naantali | Paimio | Raisio | Turku | P 010 430 900 | saastopankki.fi