täältä tullaan elämä! - Lounais

LOKI
Missä menet 65-vuotias LSSY?
Luomi voi paljastaa melanooman
Tumppaa Suomi savuttomaksi
Hyvää oloa Meri-Karinan kursseilta
Styrka och stöd från ödeskamrater
!
Ä
M
Ä
L
E
N
A
A
L
L
U
T
Ä
T
L
TÄÄ
Imukudossyövän selättäneen
Nelli Kuortin mopon kyytiin eivät
kurjat muistot mahdu.
LOKI
2 - 2016 - N:o 2
Entä jos
Sano se selkein sanoin
Minkälaisiin hoitoihin on varauduttava, kun diagnoosiksi lyödään adenokarsinooma,
adenooma tai ameloblastooma? Mitä ajatuksia herättävät sanat brakyterapia,
boorineutronisädehoito ja bronkoskopia? Saisinko yleiskielisen vastineen caecumille, colonille ja corpus uterille, kiitos.
VAIHTAMALLA
PARANEE?
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimintaa ohjaavat Syöpäjärjestöjen valtakunnallisiksi arvoiksi kirjatut luotettavuus ja saavutettavuus. Tieto, jota tarjoamme, on
paikkansapitävää ja ajantasaista. Pyrimme jakamaan sitä eri kanavien kautta henkilökohtaisesti sitä kysyville sekä suurelle yleisölle.
Potilaalle annettavan tiedon tulee olla paitsi monipuolista myös mahdollisimman
vaivattomasti avautuvaa. Laki takaa potilaalle oikeuden riittävään ja ymmärrettävään
tietoon sairaudestaan ja sen hoitovaihtoehdoista. Oikea ja oikein ajoitettu yksilöllinen
informaatio lisää potilaan mahdollisuuksia pärjätä kutsumattoman vieraansa kanssa.
Yleiskielisen ja selkeän tiedon tarve korostuu usein hoitopolun ensiaskeleilla. Kun
pahin diagnoosin aiheuttama tunnemyrsky on laantunut, potilaan ja hänen läheisensä kannattaa osallistua Tyksissä pidettäville ensitietopäivillemme. Niissä eri
alojen ammattilaiset kertovat selkokielellä ja konkreettisesti, miten selviytyä päivittäisessä elämässä syöpähoitojen keskellä. Käytännön arkikokemusten kautta
kerrytettyjä vinkkejä tarjoilevat koulutetut vertaistukihenkilömme. Oivia foorumeja
ovat myös paikallisosastojemme ja potilaskerhojemme jäsenillat, joissa sairautta
lähestytään eri kulmista. Näistä voit lukea lisää tästä lehdestä.
Sairaudesta kertova tieto voi toisinaan olla harhaanjohtavaa etenkin netin keskustelupalstoilla. Kokosimme lehden sivuille ytimekkään linkkilistan luotettavan asiantuntijatiedon lähteille. Potilaan tai sairautta epäilevän tulisi turvautua ainoastaan
virallisiin, ammattilaisten laatimiin ja varmistamiin tietolähteisiin.
Kolme hyvää syytä tulla Säästöpankin asiakkaaksi:
1.
2.
3.
Tutkitusti tyytyväiset asiakkaat.
Yksilöllisempää palvelua ja huolenpitoa.
Asiointi on helppo paikallisen asiantuntijan
kanssa.
Voit olla Säästöpankin asiakas jo huomenna!
Ota yhteyttä ja me teemme vaihdon kanssasi
vaivattomasti.
Ja mitä adenokarsinoomalla tarkoitetaankaan? Se on professori Lyly Tepon kokoaman, vuonna 2011 julkaistun syöpäsanaston mukaan ‘rauhaskudoksesta alkunsa saanut tai rauhasrakenteita muodostava pahanlaatuinen kasvain esimerkiksi mahassa, suolessa tai rinnassa’.
Mahdollisimman selkeitä lukuhetkiä!
Aleksi Rajamäki
Päätoimittaja
Säg det klart och tydligt
Vilka behandlingar bör man bereda sig för då diagnosen är adenokarcinom, adenom eller ameloblastom? Vilka tankar väcker orden brakyterapi, borneutronkapningsterapi och bronkoskopi? Kan någon ge en allmänspråklig motsvarighet till
begreppen caecum, colon och corpus uteri, tack?
Verksamheten vid Sydvästra Finlands Cancerförening styrs av Cancerorganisationernas riksomfattande värderingar som tillförlitlighet och tillgänglighet. Informationen som vi erbjuder är riktig och aktuell. Vi strävar efter att dela informationen
via olika kanaler både till enskilda personer och den stora allmänheten.
Informationen till patienterna ska vara mångsidig och så lättförståelig som möjligt.
Lagen tryggar patienterna rätten till tillräcklig och förståelig information om sin
sjukdom och behandlingsalternativen. Rätt och individuell information i rätt tid ökar
patientens möjligheter att lära sig leva med sin objudna gäst.
Behovet av klar och tydlig information på allmänspråk får ofta en framhävd roll i
början av behandlingen. Då den värsta känslostormen har lagt sig efter en diagnos,
lönar det sig för patienten och de närmaste att delta i de informationsdagar som
ordnas på ÅUCS för dem som nyligen insjuknat i cancer. På dagarna berättar yrkesutbildade inom olika områden lättfattligt och konkret om hur man klarar sig i
det dagliga livet mitt bland sina cancerbehandlingar. Utbildade kamratstödspersoner ger praktiska tips utifrån sina erfarenheter i det dagliga livet. Utmärkta forum
är också våra lokalavdelningars och patientklubbars medlemskvällar, under vilka
sjukdomen diskuteras ur flera olika synvinklar. Läs mer om dem i den här tidskriften.
Informationen om sjukdomen kan emellanåt vara vilseledande, framför allt på
olika diskussionsspalter på nätet. Vi har sammanställt en kärnfull länklista till källor med tillförlitlig sakkunniginformation. Personer som insjuknat eller misstänker
sjukdom bör endast använda officiella informationskällor som upprättats och säkerställts av yrkesutbildade inom branschen.
Vad menas då med adenokarcinom? Enligt den cancerordlista som professor
Lyly Teppo sammanställt och som publicerats 2011 är det fråga om ’en elakartad
tumör som uppstått i en körtelvävnad eller som bildar körtelstrukturer t.ex. i magsäcken, tarmkanalen eller bröstet’.
Vi önskar dig givande lässtunder!
Tietoa ja tukea Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksestä
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
puhelin 02 2657 666 (info)
Sähköposti: [email protected]
Päätoimittaja: Aleksi Rajamäki
Julkaisija: Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y.
*) Puhelu kiinteästä liittymästä 8,35 snt/puh. + 6 snt/min.,
matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min.
HERKIN TAPA HERKÄLLE
ALUEELLE
Magneettitutkimus on herkin kuvantamismenetelmä orastavan
rintasyövän tai eturauhassyövän löytämiseksi.
Varmista hyvinvointisi ja mielenrauhasi myös ilman lähetettä,
hintaan 295 €*. Lue lisää terveystalo.com/magneetti.
NOPEASTI HYVÄÄN
HOITOON
terveystalo.com
Humalistonkatu 9–11
ma–pe 8–20
la–su 9–20
puh. 030 6000**
*Ei Kela-korvausta eikä Syöpäyhdistyksen jäsenalennusta.
**Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Puhelun hinta on lankaliittymästä
8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.
Yrityksesi kaikki
tulostus- ja
skannausratkaisut
sekä infonäytöt
PAIKALLISESTI
Ota yhteyttä:
Aleksi Rajamäki
Chefredaktör
LOKI
LIEDON SÄÄSTÖPANKKI | Kaarina | Lieto | Loimaa | Naantali | Paimio | Raisio | Turku
P. 010 430 900 *) | www.saastopankki.fi/liedonsp
Painos: 224 000
Painopaikka: Turun Sanomat
Lue lehteä verkossa: www.lssy.fi/julkaisut
Seuraava lehti ilmestyy maaliskuussa 2017
Kannen kuva: Pasi Leino
Toshiba Tec Nordic Ab
Joukahaisenkatu 6
20520 TURKU
010 568 5000
www.toshibatec-tnd.com/
LOKI
Eturauhas Open lisäsi tietoisuutta eturauhassyövästä
Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen (PROPO) ja Salo Golfin valtakunnallinen golfturnaus kokosi Salon Golfkeskukseen reippaita golffareita 14. elokuuta.
Tapahtuman pelaajamäärä hipoi
sataa, kaukaisin osallistuja saapui
Seinäjoelta. Sunnuntaiaamu oli harmaa, mutta kierrokselle lähtiessä
aurinko näyttäytyi. Tulevaan pelirupeamaan johdatteli Salo Golfin toimitusjohtaja Tomi Paju.
Paikallisen Mehiläisen kanssa
mahdollistui edullinen PSA-mittaus
halukkaille. Miehet käyttivätkin tilaisuutta hyväkseen. Tietoisuuden
lisäämiseksi ajankohtaista syöpäasiaa esitteli Docrates Syöpäsairaalan
urologian ylilääkäri, dosentti Martti
Ala-Opas.
Kierroksen aikana kisattiin muun
muassa pisimmän driven sijaan ”pisimmästä kaaresta”. Tapahtuma
päättyi palkintojen jakoon. Jatkoa
jo kovasti toivottiin, mahdollisesti
heti ensi vuodelle.
Teksti ja kuva: Siru Virpi
Tapahtumaa oli vahvasti ideoimassa ja järjestämässä Jouko Laxell, LSSY:n Salon Seudun Paikallisosaston johtokunnan ja PROPOn
hallituksen jäsen.
RC Turku Aninkainen lahjoitti lapsisyöpäpotilaiden hyväksi
Rotaryklubi Turku Aninkainen lahjoitti Turun Tuomiokirkossa järjestetyn hyväntekeväisyysjoulukonsertin 2 500 euron tuoton hyvään tarkoitukseen. Huomattavan lahjoitussumman jakoivat lapsisyöpäpotilasperheiden Sykerö-kerho sekä Aamu
Suomen Lasten Syöpäsäätiö.
Perjantaina 13.5. pidetyssä lahjoitustilaisuudessa Rotaryklubin jäsenet
saivat lisätietoja lahjoituskohteistaan.
Lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen esitteli Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen alaisuudessa toimivaa
Sykerö-kerhoa, joka tarjoaa syöpälapsiperheille virkistystä ja vertaistukea. Kerho toimii vapaaehtoisvoimin
ja lahjoitusvaroin.
Lasten hematologian ja onkologian professori Toivo T. Salmi piti mielenkiintoisen puheenvuoron lasten
lääketieteellisesti vaativien syöpä-
RC Turku Aninkaisen väistyvä presidentti Kyösti Jääskeläisen (oik.) ojensi lahjoituksen hyväntekeväisyysjoulukonsertista LSSY:n toimitusjohtaja
Ville Viitaselle ja Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo T. Salmelle.
hoitojen kehityksestä. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen hoitotulokset ovat maailman huippua,
mutta ne edellyttävät jatkossakin
jatkuvaa kehittämistä ja mukanaoloa niin kansallisissa kuin kansainvälisissä tutkimus- ja hoidonkehitysprojekteissa. Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö on syntynyt halusta
varmistaa, että jokainen syöpään
sairastunut lapsi saisi mahdollisuuden täyteen elämään. Tämä ei toteudu ilman riittäviä resursseja, jo-
ten Rotaryklubin lahjoituksesta esitettiin sydämelliset kiitokset!
Teksti: Niina Ollikainen
Kuva: Daniel Heino
Uudenkaupungin paikallisosasto laulatti Meri-Karinassa
Uudenkaupungin paikallisosaston
lauluryhmäläiset kävivät vierailulla
Meri-Karinassa 18. elokuuta. Paikallisosaston vapaaehtoistoimijat pitivät iloisen yhteislauluhetken MeriKarinan asukkaille, sopeutumisvalmennuskurssilaisille sekä Turun
osaston väelle.
Lauluryhmän vetäjä sekä yhdistyksen valtuuskunnan jäsen Sirkka
Mikkola oli mielissään mahdollisuudesta päästä tutustumaan Meri-Karinaan.
– Koko idea retkestä lähti paikallisosastomme lauluryhmältä, jota
ohjaan Uudessakaupungissa. Juttelimme kerran kokoontuessamme,
että olisipa kiva käydä ilahduttamassa muitakin yhteislaulun muodossa. Siitä se ajatus sitten lähti.
Uudenkaupungin paikallisosaston toimintaan kuuluu yhteislaulujen lisäksi vertaistukea niin rinta-
kuin eturauhassyöpäpotilaillekin.
Tarja-Liisa Kukkosen tukivastaanotto
on joka torstai klo 13–17, jolloin
hän hoitaa tukihenkilövälitystä ja
opastaa esimerkiksi syöpäpotilaiden sosiaalietuusasioissa.
Paikallisosasto toimii Uudessakaupungissa samoissa tiloissa paikallisen Suomen Punaisen Ristin
kanssa osoitteessa Alinenkatu 26.
Lue lisää Uudenkaupungin paikallisosastotoiminnasta: www.lssy.fi/
paikallisosastot/uusikaupunki
Teksti ja kuva: Daniel Heino
Sirkka Mikkola (vas.) Uudenkaupungin paikallisosastosta pitämässä yhteislauluhetken avauspuhetta. Vieressä esilaulaja Tuula
Rantanen ja harmonikansoittaja
Leif Sjöberg.
Hotellitasoista majoitusta luonnon helmassa
– varaa huone Meri-Karinasta Booking.comissa
Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksesta on mahdollista varata
majoitustiloja nyt myös Booking.
com-sivuston kautta. Meri-Karina
tarjoaa lyhytaikaista majoitusta lähietäisyydellä Turun keskustasta.
Varattavana on kahden hengen
huoneita perusvarusteluineen sekä
standardihuonetta aavistuksen suurempia, juuri kunnostettuja superiortason majoitustiloja merinäköalalla.
Huoneissa on wc- ja suihkutilat,
allergiatestatut vuode- ja liinavaatteet, langaton nettiyhteys, puhelin
ja tv sekä lukolliset kaapit asiakkaiden henkilökohtaisten tavaroiden
säilyttämistä varten. Majoituspaikassa on jaettu keittiö, yhteinen lounge
ja kampaamo.
Meri-Karinan tilat ovat esteettömiä ja soveltuvat aistivammaisille ja
liikuntaesteisille. Kongressi- ja luentosalissa on induktiosilmukka. Pihaalueet ja kulkuväylät on asfaltoitu.
Lähialueen vehreät lenkkipolut ja
aivan kivenheiton päässä sijaitseva
ranta tuovat vierailijoille monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia.
LOKIIN MERKITTYÄ
N:o 2 - 2016 - 3
LOKI
4 - 2016 - N:o 2
Karinarannassa saa apua ja seuraa
Sinikka loi kivan kodin täyden palvelun taloon
Teksti: Marja Myllyluoma • Kuvat: Daniel Heino
Kun Sinikka Sokero näki ensi kertaa Karinarannan asuntonsa, paikka tuntui heti kodilta. Kodin tuntu vain vahvistui viime aprillipäivänä. Tuolloin tulleen muuttokuorman huonekalut, taulut, koristeesineet ja muut kodikkuuden elementit löysivät sijansa yhtä vaivattomasti kuin uusi asukaskin.
Talon tavoille totuttelu on sujunut sutjakkaasti. Päivät täyttyvät nyt tutuista
rutiineista, naapureiden kanssa seurustelusta, pyrähdyksistä ulkomaailmaan.
Asuminen on pyörätuolin käyttäjälle
helppoa ja turvallista; tehostetun palvelun talossa on apua tarjolla kellon ympäri.
Sinikka Sokero kertoo haikailleensa jo
pitkään muualle Turun keskustan liepeiltä. Hän kuuli kaveriltaan Karinarannasta, tutumman Meri-Karinan naapurirakennuksesta.
– Siltä istumalta rupesin ottamaan
Googlesta selvää, että mikäs se tällainen
paikka on. Soitin reippaasti Tarja Raintolalle, Karinarannan kivalle vastaavalle
hoitajalle.
– Nyt sitten roikun jossain jonossa,
tuumasin. Kuuleman mukaan taloon voi
joutua jonottamaan vuodenkin. Kun sitten puolen vuoden päästä tuli asunto
vapaa -ilmoitus, aloin pähkäillä, että
missä järjestyksessä nyt toimitaan, mahtuvatko mööpelini kämppään – kaikkea
sellaista.
Tarpeelliset mööpelit mahtuivat mainiosti tilavaan yksiöön. On olohuone,
keittiönurkkaus, makuualkovi, kylpyKyllä fiksu aina pärjää. Jumppanarun
koukut voi ripustaa vaikka saunanoveen. Sinikan käsivartta voimistava
rituaali toistuu joka aamu.
huone, parveke. Oman taiteen seurana
loistaa isoimpana tauluna alati ilmettään
vaihtava merimaisema.
– Joskus pysähdyn ihmettelemään, että missä oikein asunkaan. Niin, Turussa
kyllä, mutta autojen pörinästä ei ole tietoakaan. Ajoittain kuuluvat räjähdykset
ja muut remontin äänet eivät vie hermoja, kun tietää, että häiriö on tilapäistä.
Meidät asukkaat pidetään hyvin ajan
tasalla Karinarannan ja Karinakodin välille rakennettavan yhdyskäytävän edistymisestä.
– Autojen sijaan voin katsella Pitkälläsalmella lipuvia paatteja ja kanootteja.
– Ja yhtenä iltana tuohon parvekkeen
viereen ilmestyi peura, ykköskerroksessa asuva Sinikka kertoo.
Parvekkeen nurkassa kypsyi kesän
mittaan muutama mansikka.
– Olen Facebookissa ilmoittanut tittelikseni mansikanviljelijän, Sinikka nauraa.
Punaisen vessanmaton kuvankin voi
löytää somesta.
– Teen tiettäväksi, että laitoin punaisen maton tuohon, siinä on lempipaikkani. Olen tainnut katsoa liikaa Suomen
kaunein koti -ohjelmaa...
nuori, valitse oletko...” Vaihtoehtoja on
useita. Sinikka päätti olla ”kypsään ikään
ehtinyt tyttö”.
– Katson välillä onnittelukorttia ja havahdun. ”Olet 64, käyttäydy sen mukaisesti.”
– Soitin tyttärelle, että minulla on uusia tyttökavereita: kasikymppistä, kasikakkosta, 97-vuotiasta, Sinikka kertoo.
Hän kuuluu asukaskunnan nuorimpiin, mutta ikäerot eivät tahtia haittaa.
Naapurukset piipahtelevat toistensa luona kylässä, ja juttu luistaa. Ikäihmisiltä
oppii paljon elämästä. Sanavalmis ja
huumorintajuinen Sinikka puolestaan on
eittämättä tervetullut piristysruiske ”seurapiireille”.
Jos kyläily jää jonain päivänä väliin,
Sinikka tapaa naapureitaan ainakin lounailla ja päivällisillä. Hän on hankkinut
täyden ateriapaketin ja arvostaa ruokaseuraa.
Talon monipuoliset ajanviettomahdollisuudet ovat vielä paljolti hakusessa,
sillä Sinikan muuttaessa oli kesätauko
vastassa. Meri-Karinan uima-allas saunoineen on jo tullut tutuksi.
– Uimakauluri ja fysioterapeutti mahdollistavat veteen menon. Uiminen tekee hyvää hengitykselle. Sukeltaminenkin onnistuu, kun fysioterapeutti avustaa, familiaalista ALSia sairastava Sinikka
selvittää.
Tiedonjano ja halu auttaa kohtalotovereita ovat tempaisseet Sinikan lihastautiyhdistyksen hallituksen jäseneksi ja
ALS-potilaiden vertaistukihenkilöksi.
Kyläilyä, uintia, vertaistukea
Sähkärillä kesät talvet
Asukkaan persoona näkyy hauskasti eri
puolilla kotia. Tyttäreltä saatu synttärikortti on oikeasti puunpala, johon on
kaiverrettu elämänohjeita. ”Jos et ole
Yksin ollessaan Sinikka päivittää Facebookiaan, lukee lehtiä tai ratkoo sudoku-tehtäviä. Jos siltä tuntuu, otetaan
pikkupäikkärit.
Rakentamista elokuun alusta tammikuun loppuun
Yhdyskäytävä lähentää Karinakotia Karinarantaan
Meri-Karinan maisemissa rauhaa ovat elokuun alusta rikkoneet rakentamisen, jopa räjäyttelyn äänet.
Tammikuun loppuun mennessä hiljenee, jos kaikki
sujuu nuottien mukaan. Tekeillä oleva yhdyskäytävätyö tuo valmistuttuaan helpotusta paitsi arkiliikenteeseen myös yhteistyön lisäämiseen. Käytävää pitkin
pääsee tehostetun palvelun Karinarannasta saattohoidon Karinakotiin ja takaisin säässä kuin säässä
kuivin jaloin. Kahden, sinänsä erikseen toimivan yksikön, yhteistyö ja avunanto tehostuvat, uskotaan.
– Yhteistyötä, synergiaa, taloudellista ja toiminnallista hyötyä, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Ville Viitanen listaa yhdyskäytävän etuja.
– Hanketta on luonnostelu jo vuodesta 2007, Viitanen kertoo.
– Yhdyskäytävän myötä on helpompaa optimoida
tilojen tarvetta tulevaisuudessa. Karinakodin tyhjä
huone saattaisi palvella karinarantalaista, ja jos
Karinarannan puolella asuvan kunto romahtaa, saattohoito voidaan kenties tuoda hänen luokseen. Tämänkaltaiset pohdinnat tulevat ajankohtaisiksi
varsinkin eri aikoina toteutettavien kilpailutusten
aikana ja vaativat aina valvovan viranomaisen luvan,
joten mitään äkkinäisiä suunnanmuutoksia ei ole
tällä tiedolla näköpiirissä, Viitanen tarkentaa.
Lehmänpolku jää historiaan
Henkilökunnan arkea uusi käytävä sujuvoittaa merkittävästi.
– Tammikuun jälkeen ei tarvitse enää kuljettaa
hoitotarvikkeita tai ruokaa talosta toiseen räntäsateessa, Viitanen iloitsee väkensä puolesta.
– Vielä toistaiseksi talsitaan lehmänpolkua leikkikentän läpi. Talvikunnossapidon puute tuo matkan
varrelle oman haasteensa. Ruoka toki kulkee autolla toista kautta.
Myös yhteiset kokoukset, varastoinnit ja muut
käytännön toimet hoituvat uuden väylän ansiosta
entistä näppärämmin. Viitanen uskoo, että yhdyskäytävä vahvistaa väistämättä myös naapurusten
Toimitusjohtaja Ville Viitasen
mielestä yhdyskäytävä on viisas
satsaus tulevaisuuteen. Kuvassa
Karinakoti kylpee kesäisessä auringossa.
henkistä yhteyttä entistä lujemmaksi.
Yhdyskäytävän rahallinen satsaus on 400 000
euroa. Urakkakilpailussa pyydettiin tarjous yhdeksältä firmalta. Kuusi vastasi. Kilvan voitti Metsämäen Rakennus Oy.
Teksti: Marja Myllyluoma
Kuva: Daniel Heino
LOKI
– Sudokut opin ihan itse, Sinikka kehaisee.
– Ja omasta päästä kirjoitin runon tyttären 30-vuotispäiväksi.
Televisiosta Sinikka seuraa mieluiten
urheilua. Rion olympialaiset olivat entiselle sporttimimmille yhtä juhlaa.
Lastenlasten korteissa mummia kehutaan muun muassa siitä, että tämä leikkii
ja piirtää. Maalauskerhokin kuului entisen elämän harrastuksiin, mistä taidokkaita todistuskappaleita seinillä.
Seinät eivät kaadu päälle, kun välillä
lähtee ulos talosta. Invataksin ja avustajan turvin pääsee vaikkapa Turkuun.
Pitempi reissu vie Lieksaan tyttären perheen luokse. Pehmolelurivi kertoo, että
rakkaat lapsenlapset käyvät vuorostaan
mummilassa tuolloin tällöin.
Sisätiloissa Sinikka liikkuu manuaalipyörätuolilla. Jalat kantavat sen verran,
että hän pääsee omin avuin tuolista sänkyyn.
On turvallista tietää, että apu on lähellä, jos tarvetta ilmenee. Pyykit ja siivoukset hoituvat talon puolesta. Henkilökohtaisista rutiineista, kuten lääkkeiden
otosta, Sinikka selviytyy itsekseen.
– Tarvitsen vain kahta lääkettä, hän
iloitsee.
Ulkosalla kulkemiseen Sinikalla on
sähköpyörätuoli.
– Ajelen sähkärilläni kesät talvet. Vaatetta vain pitää olla päällä ilmojen mukaan.
Luopumista, sinnittelyä
Vaikka elämä on mallillaan, aina ei voi
olla hauskaa, Sinikka Sokero tietää. Perinnöllinen ALS on pakottanut luopumaan paljosta.
– Ensin kyynärsauvat, sitten rollaattori,
nyt pyörätuoli, Sinikka tiivistää.
N:o 2 - 2016 - 5
Lähihoitaja Merle Seppänen (vas.) ja sairaanhoitaja Janette Karlsson auttamassa Sinikka
Sokeroa kuntopyörän käytössä.
– Jalat, kädet, syöminen ja puhe heikkenevät pikkuhiljaa.
Hän on sinnitellyt sairauden kanssa jo
18 vuotta, kun monet ALS vie hautaan
asti nopeasti.
– Aion elää satavuotiaaksi. Setäni täyttää marraskuussa 103, niin että on suvussa hyviäkin geenejä, Sinikka tuumaa.
Yhtä kaikki, koville otti, kun menevän
naisen piti luopua autosta. Tai kuorolaulusta, kun ääni ei enää kestänyt. Onneksi Karinarannassakin musisoidaan.
– Eräs rouva soittaa ja asiakkaat laulavat, Sinikkaa selvittää.
Kuntoaan Sinikka pyrkii pitämään yllä
jumppaamalla niin paljon kuin ikinä
pystyy. Omia treenejä ovat täydentäneet
laitoskuntoutusjaksot.
Kaikesta ponnistelusta huolimatta
maailma oli romahtaa pari vuotta sitten,
kun Sinikka sairastui rintasyöpään.
– Kysyin, että miksi vielä tämä. Olisin halunnut vain kääriytyä peiton
alle. Sitten päätin, että ei, tästä on
noustava ja jatkettava matkaa.
Hyvin menneen syöpäleikkauksen jälkeiset kontrollikäynnit ovat antaneet rauhoittavaa tietoa. Oikea käsivarsi vain uhkasi
jämähtää koukkuun. Pelastukseksi koitui
kapine, jonka Sinikka sai jo ennen kuin
tiesi moista joskus tarvitsevansa. Jumppanaru kuuluu sinnikkään naisen aamuohjelmaan siinä missä hengityspalkeet ja motomedin polkeminen. Henkisen vireyden
salaisuus paljastuu, kunhan hetken kuuntelee ”kypsään ikään ehtinyttä tyttöä”.
Tavallista vuokra-asumistakin tehostetun palvelun naapurissa
Karinakoti, Karinaranta, Karinaranta 2, Meri-Villa 1, Meri-Villa 2. MeriKarinan tontin asuinrakennuksista on viime aikoina eniten ollut otsikoissa saattohoidon tyyssija Karinakoti, mutta asumisen malleja on alueella
enemmänkin.
Karinaranta on tehostetun palvelun yksikkö. Sen
uudenkarhea kaima Karinaranta 2 on kerrostalo,
joka pitää sisällään tavallisia vuokra-asuntoja.
Meri-Villat 1 ja 2 ovat rivitaloja, normaaleja vuokra-asumuksia niissäkin. Rivitalojen nimet on vaihdettu, jottei niitä enää turhaan miellettäisi palveluasunnoiksi. Palveluja Villoihinkin on saatavilla,
mutta niistä pitää maksaa erikseen.
Karinakoti
Karinakoti on oma yksikkönsä, ylläpitäjänä LounaisSuomen Saattohoitosäätiö. Yhteistyö Karinarannan
kanssa lujittuu, kunhan rakenteilla oleva yhdyskäytävä saadaan valmiiksi.
Oireiden lievitystä ja ihmisarvoa kunnioittavaa
huolenpitoa kuoleman lähestyessä – siinä Karinakodin rooli pähkinänkuoressa. Potilaan läheisten tukemista unohtamatta. Talossa on 20 potilaspaikkaa
yhden hengen huoneissa, lisäksi yhteisinä tiloina
muun muassa sauna ja takkahuone.
Potilaat saavat käyttää omia vaatteitaan ja
tuoda huoneeseen rakkaita tavaroitaan. Läheiset
ovat tervetulleita taloon milloin vain. He voivat
yöpyä potilaan huoneessa tai erillisessä omaishuoneessa.
Karinakotiin asetutaan joko yksityispotilaana tai
kunnallisen maksusitoumuksen turvin, jolloin hoitopäivämaksu on sama kuin sairaalassa. Potilaista
noin 90 prosenttia on ollut turkulaisia. Mistä päin
tahansa Suomea saa tulla, jos kotikunta on valmis
maksusitoumukseen.
Karinaranta
Kaksikerroksisessa Karinarannassa on 14 asuntoa.
Lähes kaikkien parvekkeilta on merinäköala. Esteettömyyden nimissä asunnoissa on inva-wc:t ja
sähköiset ovet. Kaikissa tiloissa on turvahälyttimet,
ja asukkailla turvarannekkeet. Kerrosten välillä
kulkee hissi. Kaikille yhteisiä ovat aulojen seurustelu- ja ruokailutilat, takkahuone, sauna ja ulkoterassit.
Perushoidon palveluihin paikalla on ammattiväkeä
ympäri vuorokauden. Päiväsaikaan henkilöstö täydentyy siistijällä ja keittäjällä. Lääkäri käy talossa
vähintään kerran viikossa.
Asumiskustannuksiin voi hakea Kelalta asumis- ja
hoitotukea. Myös sosiaalikeskuksen maksusitoumus
on mahdollista saada.
Karinanranta 2
Karinaranta 2 nousi Meri-Karinan päärakennuksen kylkeen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tuella.
Tämä seikka ja erinäiset pykälät ovat pohjana asukasvalinnassa. Asunnontarve sekä varallisuus ja tulot ratkaisevat. Lopullisen päätöksen tekee Turun kaupunki.
Huoneen ja tupakeittiön asuntoja on 27, kooltaan
39–48,5 neliömetriä. Keskivuokra on tällä hetkellä
15,50 euroa neliöltä. Vuokra sisältää lämmityksen ja
sähkön sekä puhelimen ja laajakaistan perusmaksun. Vesimaksu on 15 euroa.
Meri-Villat 1 ja 2
Meri-Villa 1:ssä on 21 huoneistoa, 17 kappaletta 40
neliön yksiötä ja seitsemän 50 neliön kaksiota. Neliövuokra on 10,10 eurosta ylöspäin. Meri-Villa 2:n
huoneistoja on 20: kymmenen 40 neliön yksiötä,
kuusi 50 neliön kaksiota ja neljä 81,5 neliön kolmiota. Molempien Villojen vuokriin sisältyvät lämmitys,
sähkö, vesi ja lankapuhelimen perusmaksu.
Meri-Karinan alueen sekä rivi- että kerrostaloasukkaiden kotisairaanhoidosta ja kotipalveluista
huolehtii Turun kaupunki. Meri-Karinasta vuokralaiset voivat ostaa muun muassa ruokapalveluita.
Kysy lisää Karinakodin toiminnasta:
Merja Leinonen, vastaava hoitaja
02 2657 623, [email protected]
Kysy lisää Meri-Karinan alueen vuokraasumisesta ja tarkemmista hintatiedoista:
Camilla Carpelan, asunto- ja järjestösihteeri
050 591 4974, [email protected]
Teksti: Marja Myllyluoma
LOKI
6 - 2016 - N:o 2
Nelli ei antanut syövän viedä elämäniloa
Teksti: Marja Myllyluoma • Kuvat: Pasi Leino
Nelli Kuortti, 16, aloittelee lähihoitajaopintoja. Ja uutta elämää.
Liki vuosi sitten löytynyt imukudossyöpä pakotti heittämään ringettemailan nurkkaan ja karkotti osan ystävistä. Menetykset kirpaisevat, mutta niihin Nelli ei jumitu. Hän muistaa olla kiitollinen
elämänlahjasta – ainakin melkein joka päivä.
Diffuusista suurisoluisesta imusolulymfoomasta on muistona leikkausarpi, piilossa uudelleen kasvaneen, paksun tukan alla.
– Kasvain oli lopulta yhdeksänsenttinen, kasvoi niin hurjaa vauhtia, että leikkausajankohtaa oli aikaistettava, Nelli
Kuortti muistelee.
Viimesyksyinen armoton päänsärky
tulkittiin aluksi sukuvikamigreeniksi.
Kun kipu yltyi sietämättömäksi, oli lähdettävä sairaalaan.
– Näin kaiken kahtena ja halvaannuin
hetkeksi. Mieluummin kyllä sanon, että
menin toimintakyvyttömäksi.
– Tyks oli kahdeksan kuukautta toinen kotini, Nelli kertoo.
Nuo kuukaudet olivat täynnä kipua,
pelkoa, kiukkua, kyyneliä, kuoleman
läheisyyttä. Keuhkokuumeelta ja verenmyrkytykseltäkään Nelli ei säästynyt.
Mutta paljon oli myös iloa, naurua, lämpöä ja ystävyyttä.
Erityisen lämpimästi Nelli muistelee
omahoitajaansa.
– Aina, kun kiireiltään ehti, hän katsoi
kanssani telkkarista Mentalistia, meidän
molempien lempiohjelmaa. Lääkkeet
hän jakoi mainostauoilla, jos nyt vähän
liioitellaan.
Television päiväohjelmistonkin Nelli
osasi ulkoa. Katseluseurana oli päivisin
iskä. Nellin vanhemmat ajelivat vuorotellen kotoa Maskusta ainokaisensa seuraksi. Illat olivat äiti-tytäraikaa, välillä
myrskyistäkin. Nellin äiti korostaa, että
oman lapsen sairastuminen on pahinta
mitä vanhemmille voi eteen tulla. Siinä
tunteet vellovat laidasta laitaan.
– Yöksi annoin äidin jäädä vain muutaman kerran, aikuisuutta kohti kulkeva
Nelli huomauttaa.
Tavallista elämää kynsin hampain
Nelli sanoo koko sairaalakauden pitäneensä kynsin hampain kiinni tavallisesta elämästä. Koulunkäyntiinkään hän ei huokinut helpotuksia. Vaikka sairaalakoulussa
oli mukavat opettajat ja tasokasta opetusta,
Nelli halusi omaan kouluunsa. Muutamista erityisjärjestelyistä huolimatta
homma osoittautui odotettua haastavammaksi, varsinkin kun Nellin kotilomat
tuppasivat kutistumaan
suunnitelluista viikoista
muutamaan päivään.
– Tulin vain aina niin
kipeäksi, että oli palattava
kipin kapin sairaalaan,
Nelli selvittää.
Hyviin arvosanoihin tottunut tyttö katsoi parhaaksi käydä yhdeksännen luokan toiseen kertaan. Nyt peruskoulu on
pulkassa ja vuorossa päivittäinen sukkulointi Maskusta Raisioon, lähihoitajaoppiin. Empaattiseksi
luonteeksi tunnustautuva
Nelli uskoo valinneensa
oikean alan. Omat rankat
kokemukset varmasti auttavat nekin ymmärtämään
potilaiden mielenliikkeitä.
Nelli myöntää, ettei aluksi hyväksynyt
syöpäänsä. Hän on käynyt asioita läpi
jälkeenpäin, on ollut mukana niin nuorille syöpäpotilaille omistetun Sylvan
tapahtumissa kuin nuorten syöpäpotilaiden kurssilla ja leirillä.
– Voimaannuttavia kokemuksia, kuuli
paljon muiden tarinoita, Nelli luonnehtii.
Vertaistuestakin Nelli on saanut osansa.
– Taisi vain osua väärään aikaan, olin
muistaakseni melko hankala tyyppi.
Nelli on joka tapauksessa harkinnut
itsekin ryhtyvänsä vertaistukihenkilöksi.
– Täsmälleen samaan syöpään sairastuneita ikätovereita minun on kyllä vaikea löytää.
Nelli on ahminut kaiken mahdollisen
tiedon omasta syöpälajistaan ja havainnut sen etupäässä yli kuusikymppisten
riesaksi.
Ystävyydet puntarissa
Nellin muistikuvat varsinkin sairastamisen alkuajoilta ovat enemmän tai vähemmän sumuisia.
– Kukaan muu kuin minä itse taas ei
tunnu muistavan, mitä joku laukoi ringeten peluustani. En kuulemma palaa
jäälle enää koskaan.
Pitkäaikaisesta lempilajista luopuminen on kova pala urheilulliselle nuorelle. Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen
avautuu... Nelli löysi vuosiksi unohtuneen kitaransa uudelleen, Turun musiikkiopistosta hän on saanut hyvän pohjan
sointujen luomiseen. Nuorisoteatterissakin Nelli on ehtinyt olla mukana ja tykännyt.
Jotkut ystävistä häipyivät Nellin mielipahaksi syövästä kuultuaan. Nyt punnittiin, ketkä olivat todellisia ystäviä ja jäivät rinnalle.
Hiustenlähdön tuskalle Nelli jo nauraa. Viisi vuotta kasvatetut suortuvat rupesivat putoilemaan rumasti pian sytostaattien aloittamisen jälkeen.
– Vaikka tiesin hiusten kasvavan takaisin, järkytyin valtavasti. Ja hiusten menetys oli sentään tosi pieni hinta elämästä.
Tsemppiä! Älkää luovuttako! Nuorilla on
hyvät mahdollisuudet
selviytyä, on Nelli
Kuortin viesti kaikille
syöpään sairastuneille
teineille.
– Nyt voisin vaikka kulkeakin
kaljuna, ellei päänahan arpea olisi.
Vaikka kasvain on saatu pois
juuriaan myöten, syöpä muistuttaa
visiitistään hermosärkyinä ja väsymyksenä. Nelli käy vihollista vastaan
hurtin huumorin voimin. Hän näyttää kännykkään taltioitua kuvaa, josta tuijottaa hurjan näköinen monsteri:
pää kääreissä, silmän alla
muhkea verenpurkauma.
Nykyisen, kauniin Nellin
kampanjarannekkeessa ja
-kassissa haistatetaan syövälle pitkät: Fuck Cancer!
Nellin kännykkäkuvagalleriaan kuuluu myös nukkavierua pehmolelua esittävä
otos. Koira – jota lampaaksi
ja virtahevoksikin on määritelty – oli Nellin mukana jo
nielurisaleikkauksessa kymmenen vuotta sitten.
– Ehkä hölmöä, että
16-vuotias roikottaa mukana pehmolelua, Nelli nauraa.
Laatikosta hätiin kaivettu
koirapehmo on ollut isoksi
lohduksi matkan varrella.
Suurimman kiitollisuutensa
Nelli säästää kuitenkin ihmisille. Osasto UC10:n lääkäreille ja hoitajille. Äidille
ja iskälle. Ja monille muille, kuten serkulle, joka ajeli pois hapsuhiukset.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 7
UUTEEN KOTIIN KALLIOLLE PORTSAN KUPEESEEN
OK
K
A
N
A
N
S
E
S
I
T
N
N
I
NY
O
IN
K
K
MAR
HARTELA.FI/KAKOLANKALLIO3
AS OY TURUN KAKOLANKALLIO 3
Kakolankallio tarjoaa modernia idylliä ja huikeita näkymiä Port Arthurin ylle.
Keskustan syke ja palvelut ovat aivan lähituntumassa, mutta sijainti on silti
rauhallinen ja täynnä vanhoja tarinoita.
HUONEISTOTYYPIT (muutokset mahdollisia)
tyyppi / m2
mh.alk. vh.alk
tontti alk*)
1h 27,0 - 37,0
27.116 101.800 19.616
2h 39,5 - 53,5
43.513 134.900 28.698
3h 65,0 - 78,5
66.956 202.500 47.225
4h 86,5
104.174 268.900 62.845
*) Tontti valinnainen vuokratontti. Ostajalla on kerran
vuodessa mahdollisuus lunastaa huoneistokohtainen
tonttiosuus, joka ei sisälly asunnon velattomaan hintaan.
Hartela Oy Bastioninkatu 4 C, 2. krs, 20730 Turku, p. 010 561 2100 *) / [email protected] / www.hartela.fi
*) Matkapuhelimesta 8,35 snt/ puh + 17,17 snt/min, lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min (alv 24%)
LOKI
8 - 2016 - N:o 2
Eläköitynyt rintasyöpäpotilaiden vertaistukihenkilö Eija Annunen:
”Kiireessä ihminen unohtuu”
Teksti: Aleksi Rajamäki • Kuva: Daniel Heino
Meri-Karinaan vastaanottovirkailijaksi Eija Annunen päätyi ikään
kuin sattumalta. Yksi asia johti toiseen, ja pian Eija huomasi olevansa osa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen henkilöstöä ja vertaistukihenkilöiden tiimiä. Reissurepussa on nyt kilotolkulla muistoja ja kokemuksia. ”Ota selvää, tyhmiä kysymyksiä ei ole” on Eijan
tärkein ohje sairastuneelle.
Vertainen kertoo, miltä vastaava tilanne
on tuntunut. Keskeinen aihe on naisellisuus ja naisena oleminen, se ei häviä
minnekään. Potilastapaamisissa suosittelen hakeutumaan sopeutumisvalmennuskursseille ja ottamaan puolison mukaan.
– Nyt on hieman jännittynyt tunnelma,
Eija toteaa toukokuussa muutamaa päivää ennen viimeistä työvuoroaan MeriKarinassa.
Eijan jännitys on eläkkeelle jäämisen
kynnyksellä toisenlaista kuin vuonna
1989, jolloin hän sai kuulla sairastavansa
rintasyöpää. Marraskuussa oli edessä
leikkaus, ja jo joulukuussa Eija vieraili
Itäisellä Pitkäkadulla sijainneessa monitoimitalo Karinassa tapaamassa toimitusjohtaja Kari Ojalaa ja vastaavana hoitajana toiminutta Liisa Ilvestä.
– Koin, että jäin joistain asioista paitsi
sairaalassa, ja halusin tietää enemmän
syövästä leikkauksen jälkeen. Jätin yhteystietoni, ja pian alkoikin puhelin soida, kun tarvittiin tukihenkilöä nuorille
syöpäpotilaille, Eija nauraa.
Eija kertoo syöpäyhdistyksen järjestäneen ensimmäiset ensitietokurssit vuonna
1990. Niihin Eijakin osallistui. Sittemmin
hän kävi tukihenkilökoulutuksen ja toimi
pitkään syöpäpotilaiden vertaistukena
palkkatyön ohessa. Meri-Karinassa Eija
työskenteli ensin parturi-kampaajana, ja
infossa työt alkoivat tammikuussa 1997.
Moni muistaa Eijan paitsi yksilötapaamisista myös rintasyöpäpotilaiden vertaistukihenkilöiden ruotsinkielisenä ohjaajana, vapaaehtoispohjalta sekin. Paraisten palvelutalossa kuukausittain kokoontunut keskusteluryhmä oli Eijan
vastuulla 15 vuoden ajan.
– Aluksi ryhmä oli tarkoitettu rintasyövän sairastaneille, mutta vähitellen siihen halusi osallistua muitakin, eri syöpäpotilaita, miehiä ja naisia. Ruotsinkielisille ei ollut muuta.
– Joka toinen kuukausi meillä oli
asiantuntijaluento, muuten pääasia oli
tavata vertaisia ja keskustella heidän
kanssaan omalla äidinkielellään ruotsiksi. Omia tuntemuksiaan voi olla
vaikea pukea sanoiksi vieraalla kielellä.
Eija kertoo tapaamisiin osallistuneen väkeä laajalti saaristoalueelta.
Välillä vierailtiin Kemiössä tutustumassa sikäläiseen vertaistukitoimintaan ja osallistuttiin valtakunnallisille
kevätpäiville. Tutuiksi tulivat myös
pohjanmaalaiset ja porvoolaiset kohtalotoverit.
– Toiminta oli todella mielenkiintoista,
haastavaa ja palkitsevaa. Vetäjä kuitenkin vaihtui, kun elämäntilanteet muuttuivat. Nyt olisi ajankohtaista käynnistää
Kokonainen nainen
Eija puhuu mielellään syöpäsairaiden
henkisestä ja tiedollisesta tukemisesta;
se on muodostunut henkilökohtaiseksi
ja tärkeäksi aiheeksi lähes kolmen vuosikymmenen aikana. Erityisen kiinnostavana Eija kokee lääkäri-potilaskohtaamiset sairastuneen näkökulmasta.
– Lääketiede ja yksilölliset hoitomenetelmät kehittyvät jatkuvasti, mutta
tuntuu, että tavalliset käytännön asiat
jäävät toisinaan vähemmälle huomiolle.
Eikä potilas välttämättä uskalla tai kehtaa kysyä, jos jotain menee ohi tai kokee jonkin lisäkysymyksen turhana.
Kiireessä ihminen unohtuu, Eija harmittelee.
– Usein rohkaisen keskustelemaan
osaston henkilökunnan kanssa. Mitätön
asia voi kasvaa norsun kokoiseksi. Tuon
esille, että pelko helposti purkautuu erilaisina tunteina. Joku voi hermostua ja
tiuskia, toinen olla hiljaa peloissaan, joku vain itkee jännitystä.
Käytännön asioilla Eija viittaa muun
muassa siihen, miten rintasyöpäpotilaat voivat lievittää oireita leikkauksen
jälkeen ja miten pääkoppa kestää kaiken muutoksen. Tai mitä tehdä, kun
menee ensimmäisen kerran yleiseen
saunaan.
– Myöhemmin niistä jutellaan vertaistukihenkilön kanssa, mutta varsinaisiin
hoidollisiin asioihin emme ota kantaa.
Apua ruotsiksi
ryhmä uudelleen, kun nykyinen ohjaaja
jättää tehtävänsä.
Meri-Karinan hermokeskuksessa
Meri-Karinan infossa Eija on kohdannut
monta kulkijaa työvuosiensa aikana. Vuosien saatossa toiminta- ja palvelukeskuksen pinta-ala on infon ympärillä vain kasvanut ja asiakasryhmät monipuolistuneet.
– Monet rakennusvaiheet ovat jättäneet työn tekemiseen oman leimansa.
Kun tulin taloon, kongressisiipi uupui
kokonaan ja majoitushuoneita oli vain
parikymmentä. Nyt Meri-Karina on monen palvelun monitoimikeskus.
Eija muistaa lämmöllä muun muassa
Sata-Dragon-hyväntekeväisyyssoutuja ja
Sykerön jalkapallomatseja sekä yleisöluentoja, joissa oli tarjolla ammattihenkilöiden puheenvuoroja ja ajankohtaista
tietoa potilaille, kuten nykyäänkin. Mieleenpainuvia olivat myös omakohtaiset
kokemukset, joita Eija on päässyt itsekin
jakamaan eri seminaareissa.
Eija myöntää, ettei tiedä, mitä tekee seuraavaksi, mutta uskoo puuhaa riittävän.
Pari viime vuotta osa-aikaeläkkeellä olleena poisjäämisen kynnys ei ole tavattoman
korkealla, vaikka Meri-Karinaan onkin
vuosien varrella muodostunut tiivis side.
– Minulla on ihania lapsenlapsia, ja
olen ahkera kirjastossa kävijä. Ja pitäähän olla vapaata aikaakin, istua ja ihmetellä, Eija toteaa rauhallisesti hymyillen.
Eija kertoo syöpäyhdistyksen merkitsevän hänelle työnantajana ainakin yhteisöllisyyttä, monipuolisia työtehtäviä ja
ihmisten kohtaamista.
– Jos en olisi sairastunut, en olisi tavannut
heitä kaikkia. Työkavereita tulee ikävä.
Kimitoöns grupp lever och mår bra
På Kimitoön finns en cancerstödgrupp som möts två-tre gånger både
höst och vår. Ett femtontal personer deltar åtminstone sporadiskt i mötena som hålls ambulerande i de olika kommundelarna.
Gruppen kom igång hösten 2004. Vid samma tid kom
Ulla Granroth med, konvalescent efter cancerbehandlingar 2003.
Det var många i bekantskapskretsen som blev
sjuka just då, minns Ulla Granroth. Det kanske bidrog
till att gruppen fick flygande start och det ”bara har
rullat på” sedan 2004.
Gruppen har ingen formell organisation utom att
Ulla Granroth är sammankallare. En annan aktiv
medlem är Ann-Katrin Andersson. Hon kom med
i gruppen hösten 2006 efter att först ha mist sin mor
i bröstcancer och strax därpå själv behandlats för
samma sjukdom.
Gruppens möten kan inledas med senaste uppdateringar kring sjukdomshistorierna. Men småningom
vandrar samtalet in på andra ämnen och så får det
också vara.
– Någon kanske tror att vi bara ältar sjukdomar. Men
det finns nog annan samvaro också, säger Ann-Katrin.
Det är viktigt att kunna tala om cancer med någon
som har förutsättningar att förstå hur behandlingarna känns och vilka frågor den väcker. Speciellt då
beskedet är nytt och man är sjuk så är det nog det
som livet kretsar kring, säger hon.
Gruppens medlemmar är levande exempel på att
cancer inte är en dödsdom utan att man kan leva ett
normalt liv i tiotals år. Det var viktigt för Ann-Katrin
Andersson som just hade upplevt sin mammas tragiska bortgång i cancer.
Hon jobbade (och jobbar) som lärare och hon hade
då en åtta månader gammal son.
– Det är till stor del hans förtjänst att allt gick bra
till slut, säger hon.
Ulla Granroth hade ett kontorsjobb vid industrin i
Dalsbruk då hon blev sjuk – och fortsatte att jobba
deltid under sina behandlingar. Det behöll de sociala kontakterna och de viktiga dagliga rutinerna. Hon
hade just fått några barnbarn.
– Jag hade aldrig en tanke på att dö, säger hon.
Viktigt nät
I en liten kommun känner man varann. Ulla Granroth
säger att hennes väninnor genast uppmärksammade
Ann-Katrin Andersson (t v) och Ulla
Granroth är aktiva i självhjälpsgruppen
för cancerpatienter på Kimitoön. Gruppens möten hålls turvis på olika orter.
att hon blev sjuk och kanske behövde sällskap och
hjälp.
Hjälpsamheten väcker i efterskott rentav lite
munterhet. Men den var nödvändig.
– Att bli lämnad ensam är det värsta, säger AnnKatrin Andersson.
Men i den akuta sjukdomsfasen går inte cancerstödpersonerna oombedda till sjukhuset på besök.
Mötena för cancerstödgruppen på Kimitoön annonseras ut i Annonsbladets föreningsspalt – nästa
möte är den 5 oktober. Gruppen är öppen för både
finsk- och svenskpråkiga, än så länge talas svenska.
Likaså är både män och kvinnor välkomna, men för
tillfället är det bara kvinnor som är med.
Variation får man genom att träffas på olika orter.
Programmet står oftast medlemmarna själva för,
men gruppen har också gått på julkonsert i Villa
Lande.
Text och bild: Mathias Luther
LOKI
N:o 2 - 2016 - 9
Lokakuu on omistettu naisille
Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jonka keräystuotoilla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta sekä
syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja
neuvonta- ja tukipalveluita. Roosa nauha -päivää vuonna 2016 vietetään 14.10. Koko lokakuu on kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi.
Rintasyövän vastaisen taistelun symbolina
käytetään roosaa silkkinauha. Vuonna 2016
Roosa nauha -rusetin on suunnitellut Michael
Monroe. Rintasyövän vastaiseen työhön voi
osallistua ostamalla rusetin, lahjoittamalla rahaa lipaskeräykseen, perustamalla verkossa oman
potin ja haastamalla ystävät mukaan sen kartuttamiseen, ostamalla myynnissä olevia kampanjatuotteita tai järjestämällä
oman tempauksen esimerkiksi työpaikalla.
Lisätietoja Roosa nauha -kampanjasta löydät sivulta www.roosanauha.fi
Lokakuussa tapahtuu
Eija Annusen läksiäisiä vietettiin Meri-Karinassa 27. toukokuuta. Eija lupaa vierailla
Meri-Karinassa vastaisuudessakin, ensimmäisen kerran ehkäpä jo syksyllä, jos hän
saa kutsun vertaistukiohjaajien valtakunnalliseen koulutukseen.
Kaikissa tapahtumissa on myynnissä Roosa nauha -rusetteja sekä saatavilla tietoa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminnasta.
30.9.–2.10. Kirja- sekä Ruoka- ja Viinimessut Turun messukeskuksessa
(Messukentänkatu 9–13, Turku; B/38G). Tule tutustumaan osastoomme!
Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen juhlapalvelujen esittelyä.
2.10. Roosa nauha -tapahtuma klo 16 Someron seurakuntakeskuksessa
(Härkäläntie 1, Somero). Kaari Utrion alustus aiheesta ”Naisen terveys historiassa”. Esiintymässä muun muassa Someron Naiskuoro johtajanaan Olli
Salomäenpää. Myynnissä ”Valoja ja varjoja” -kirjasia. Ohjelma 10 €. Tapahtuman järjestää Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon paikallisosasto.
4.10. Luomihuoli- ja infopäivä klo 9–16 Forssan paikallisosaston Solukossa (Siurilankatu 28, Forssa). Tietoa neuvontapalveluista. Yhteistyössä Forssan paikallisosasto ja LSSY.
11.10. Naisten ilta klo 17.45 Meri-Karinassa (Seiskarinkatu 35, Turku).
Rintasyöpähoitajat esittäytyvät, dosentti Riikka Huovinen kertoo liikunnasta
syövän ehkäisyssä ja syövästä kuntoutumisessa. Fysioterapeutti Eva Suominen luennoi syöpäpotilaan lymfahoidosta ja kosmetologi Mia Kuusisto
syksyisen ihon hoidosta. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Yhteistyössä Turun paikallisosasto ja LSSY.
14.10. Turun Kirjastosilta valaistaan vaaleanpunaiseksi n. klo 19–19.30.
Roosa nauha -kampanjan kunniaksi Kirjastosilta saa vaaleanpunaisen valaistuksen. Lipaskeräystä.
25.10. Roosa nauha -ottelu TPS-HPK klo 18.30 Gatorade Centerissä (Artukaistentie 8, Turku). Nauti lätkästä ja tee hyvää varaamalla otteluun yläaitio
lippuineen.
28.–30.10. Osaava Nainen -messut Turun messukeskuksessa (Messukentänkatu 9–13, Turku; C/111). Tule tutustumaan osastoomme!
Pargas stödgrupp startar på ny kula
– Det viktigaste för en stödperson är att man skall kunna lyssna. Man
skall inte alltför snabbt komma dragandes med sin egen historia.
Det säger Pirkko Karrento som sedan 2004 fungerat som stödperson för cancersjuka i Pargas.
Men reportern är inte ute efter moraliskt stöd utan
efter hennes egen historia. Så vilken är din historia,
Pirkko Karrento?
– Vill du ha tiominutersversionen eller femtimmars?
Vi bestämmer oss för något mitt emellan. Sådär
en timme, över lunch på Pargas gästhamnsrestaurang en solig men blåsig dag.
Att ha cancer kan vara en pärs och följaktligen så
är förhistorien till att man blir cancerstödperson
också en berättelse om svårigheter. Men också om
märkliga sammanträffanden.
Pirkko Karrento hade efter ett långt yrkesliv
som reseledare, skärgårdssekreterare och övervakare av EU-bidrags användning nyss blivit rekommenderad sjukpension för en gammal trafikskada då hennes bröstcancer upptäcktes hösten
1999.
Några år senare är hon nybliven Pargasbo och
knyter nya nätverk. En av hennes nya bekanta är
cancerstödperson som undrar om hon kan ta över
– och det kan hon.
I flera år sammankallar hon möten, funderar på
program och inbjudna inledare eller håller en liten
inledning om något intressant själv.
Hörs långt
Men allt har sin tid och någon gång omkring 2010
tyckte hon att gruppen inte hade mera att ge sina
fåtaliga medlemmar. Den slutade sammankomma,
men Pirkko har fortsatt att vara stödperson – i enskilda samtal, ofta via telefon eller via nätet.
– Man behöver ju inte vara nära numera. Jag har
suttit i Dubai och talat med folk i Pargas som inte
visste och inte heller behövde veta var jag var.
Om det då kommer några euro extra på telefonräkningen så är det för ett gott ändamål.
Som stödperson lyssnar man ofta till tunga och
svåra berättelser.
– Ibland måste man lite locka människor att tala.
Först sedan kan man kanske berätta lite om sig själv.
Man måste vara lite psykolog, säger Pirkko Karrento.
– Man har god hjälp av de kurser för stödpersoner
som cancerföreningen erbjuder på Meri-Karina.
– Där har vi också haft stödpersonsträffar där vi i
vår tur får tala ut och få lite kollegialt stöd av varandra.
Nu hoppas Pirkko Karrento att stödgruppen i
Pargas skall kunna starta på ny kula, förhopp-
Kom med
26 oktober
Vill du vara med och
starta upp en cancerstödgrupp i Pargas
? Kom i så fall onsdagen 26 oktober
klockan 18:30 till Seniorum på Strandvägen 1 (hotellbyggnaden) där det första
gruppmötet hålls. Där
träffar du Pirkko Karrento och gruppen
kan fundera på hur
man skall fortsätta.
ningsvis med också nya ansikten, nya tankar och
idéer. Hon är själv redo att kalla med dem hon
känner, men hoppas att det hittas en ny ledare för
gruppen.
Text och bild: Mathias Luther
Pirkko Karrento hoppas
att det i höst hittas en ny
ledare för cancerstödgruppen i Pargas. Hon har
varit aktiv stödperson i
över tio år.
LOKI
10 - 2016 - N:o 2
Nuorena leskeytyminen on henkilökohtainen tsunami
Teksti: Tuula Vainikainen • Kuva: Pasi Leino
Puolison menettäminen on kovaa missä elämänvaiheessa hyvänsä. Erityisen raskasta leskeksi jääminen on silloin, kun lapset ovat
alaikäisiä ja yhteinen elämä vasta alussa tai vielä hyvinkin kesken.
Turun seudun nuorten leskien toimintaan osallistuvat Ratna ja
Kirsi kertovat kokemuksistaan. Vertaistuki on auttanut heitä merkittävällä tavalla eteenpäin.
Ratnan, 50, puolison sairaus ensimmäisistä oireista kuolemaan kesti viisi viikkoa.
Aggressiivinen lymfooma vei 49-vuotiaan
miehen hautaan kaksi vuotta sitten. Perheen tyttäret olivat tuolloin 16- ja 20-vuotiaita.
– Kaikki tapahtui niin valtavan nopeasti. Tosin jo hyvin varhain muistan lääkärin sanoneen, että ”tässä ei ehkä käy
hyvin”. Mitään suuria keskusteluja emme ehtineet käydä, vain joitain käytännön asioita ehdimme hoitaa kuntoon.
Kaikki oli vain niin käsittämätöntä.
Oman surun lisäksi huoli nuorten selviytymisestä oli suuri.
Perhe oli muuttanut Turun seudulle
vasta vuotta aiemmin, eikä Ratnalla ollut
sellaista ystäväverkkoa, joka olisi ollut
entisellä kotipaikkakunnalla. Onneksi
sisaret asuivat täällä.
– Ennen hautajaisia monet ihmiset
soittelivat ja ottivat osaa, mutta sitten
syksyn myötä yhteydenotot vähenivät.
Itse en oikein osannut enkä jaksanut ottaa ihmisiin yhteyttä ja tunsin itseni aika
yksinäiseksi. Aina en myöskään olisi halunnut kuormittaa samoja läheisiä murheillani tai ongelmillani.
Kirsin, 35, puolisolla todettiin akuutti
leukemia helmikuussa 2013. Tautia hoidettiin tehokkaasti alussa, eikä tilannetta pidetty mitenkään toivottomana.
– Emme todellakaan valmistautuneet
hänen kuolemaansa. Viimeiset kolme
kuukautta hän vietti sairaalassa kantasolusiirron vuoksi, ja vasta viikkoja ennen kuolemaa selvisi, ettei kaikki tule
päättymään hyvin. Minä pääsin hänen
luokseen sairaalaan, mutta lapset eivät
eristysaikana voineet vierailla osastolla,
ja varsinkin vanhempi tytär ikävöi isää
tietenkin kovasti. Sairausaika kesti 11
kuukautta. Nuorin tyttäremme oli mieheni sairastuessa viiden kuukauden ikäinen, vanhempi 3-vuotias. Onneksi omat
vanhempani ja anoppini olivat hoitamassa lapsia, itse kuljin loppuajan kuin
sumussa.
Lasten kokemien menetysten lisäksi
perheelliset lesket joutuvat yksin jäädessään moniin uusiin tilanteisiin, joista pitäisi selvitä samalla, kun suru kumppanin menetyksestä tuntuu lyövän voimattomaksi. Miten selviytyä talvella omakotitalon lämmityksestä, mistä löytyy sepeliä, miten vaihtaa auton renkaat tai mitä
tehdä veneelle… Miesleskille vastaavasti muut asiat ovat uusia. Yhteistä kaikille on se, että molempien on uudessa
tilanteessa taivuttava sekä isäksi että äidiksi. Taloudellisissa asioissa on paljon
järjesteltävää, ja kuoleman jälkeiset paperityöt aiheuttavat paljon stressiä.
Molemmat naiset kaipasivat kovasti
mahdollisuutta keskustella ja jakaa asioita ja tunteita saman kokeneiden ihmisten kanssa.
– Moni hyvää tarkoittava sanoo liian
helposti lohduttaakseen ”tiedän, miltä
sinusta tuntuu”. Eihän sitä voi toinen
mitenkään tietää, ellei ole asiaa itse kokenut. Olen muutamalle sanonutkin,
että olen vilpittömästi onnellinen siitä,
ettet tiedä, miltä tässä tilanteessa olemi-
nen tuntuu, ja se on ihan ok. Eihän sitä
toivoisi nuorena leskeytymistä kenellekään, kertoo Kirsi.
Moni varoo yhteydenottoa leskeksi
jääneeseen, koska pelkää, ettei osaa lohduttaa eikä sanoa mitään, josta olisi
apua.
– Kukaan ei voi sanoa mitään, mikä
toisi poismenneen takaisin. Siksi oikeita
sanoja ei tarvitse edes yrittää etsiä. Tärkeintä on, ettei leskeä jätetä yksin. Voi
vain tulla ja olla lähellä. Jos haluat osoittaa myötätuntoa läheisen menettäneelle,
mutta et tiedä, mitä sanoa, voit sanoa
vaikka, ettet osaa sanoa mitään. Ja ottaa
vaikka kiinni hartiasta tai halata, kannustaa Ratna.
Vertaisista voimaa
Syksyllä 2014 Kirsi löysi puskaradion
kautta viisi muuta nuorta leskeä, joiden
kanssa alettiin kokoontua ja vaihtaa kokemuksia. Vuodesta 2015 tapaamiset on
organisoitu Suomen nuoret lesket ry:n
Turun aluetoiminnaksi. Nykyisin kokoonnutaan Perhetalo Heidekenillä kerran kuussa, sunnuntai-iltapäivisin. Mukana on kymmenisen aikuista ja heidän
lapsensa, joille on järjestynyt vapaaehtoisia hoitajia Pelastakaa lapset ry:n, Kriisikeskuksen ja MLL:n ystävätoiminnan
kautta kokoontumisten ajaksi. Kesäkaudella ei kokoonnuta, mutta tänäkin
vuonna järjestettiin kesäkuussa lasten
retkipäivä Kuhankuonolla.
Tapaamisissa on teema ja alustus, sitten vaihdetaan ajatuksia.
– On ollut hyvä purkaa mieltään ja vertailla kokemuksia. On yllättävää, kuinka
tärkeää yhteydenpito on myös erilaisten,
vieraiden ihmisten kanssa, joilla on sama
tausta ja samanlaisia kokemuksia. Kun
on tavannut kauemmin leskenä olleita,
on voinut ajatella, että minäkin voin ehkä vuoden päästä ajatella asioista jo
noin. Siitä saa uskoa omaan selviämiseensä, pohtivat Ratna ja Kirsi.
Vaikka nuorilla leskillä on yhteisiä kokemuksia, ihmiset ovat myös erilaisia.
Jotkut itkevät paljon ja surevat näkyväs-
ti. Toiset tuntuvat selvinneen jaloilleen
hyvin nopeasti. Se, että joskus jo nauraa
paljon, ei tarkoita, etteikö voisi vaikka
seuraavana yönä itkeä tyynyään märäksi. Aika tekee joka tapauksessa surun
lempeämmäksi ja ahdistus helpottaa,
vaikka sitä on alussa aivan mahdoton
käsittää. Joskus tarvitaan myös lomaa
surusta.
Kokoontumisissa on hyvä ja kannustava tunnelma ja myös naurua ja huumoria. Joskus huumori on hyvinkin
mustaa, ja se voi muista kuin asianosaisista tuntua karskiltakin. Sekin auttaa
usein eteenpäin. Jokaiselle osallistujalle
tulee joskus aika, jolloin kokoontumisia
ei enää kaipaa ja voi siirtyä eteenpäin.
Mukaan jää monille tärkeitä ystäviä. Mukana on tunne, että elämä on tässä ja
nyt, ja se kannattaa elää.
Miten lähestyä leskeä
• Surevaa ei tarvitse jättää rauhaan.
•Älä pelkää – syöpä, suru tai kuolema ei
tartu.
•Ole vieressä ja läsnä – jutelkaa, jos siltä
tuntuu, ja jos ei tunnu, olkaa vain.
• Suru ja kuolema eivät ole ainoita puheenaiheita – voit edelleen kertoa omista kuulumisistasi.
• Auta käytännön asioissa:
- tee ruokaa tai vie leipomuksia
- käy keittämässä iltateetä
- auta vaikka lumi- tai pihatöissä tai pistä pystyyn talkoot, joiden yhteydessä voi jutella tai olla juttelematta
- hae lapset leikkimään
Lisätietoja Turun seudun nuorten leskien
toiminnasta saat lähettämällä sähköpostia
osoitteeseen [email protected]
Osoitteesta www.nuoretlesket.fi löytyy muuta tietoa ja lisäkirjallisuutta aiheesta.
Nuorten leskien perhekurssilla
suunnataan tulevaan
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää Nuorten leskien
viikonlopun Meri-Karinassa 21.–23.10.2016. Tarjolla on
vastaavaa vertaistukea kuin nuorten leskien toiminnassa.
Kurssi on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama.
Perhekurssilla myös lapsilla on mahdollisuus surun
käsittelyyn ja lastenhoito on järjestetty ikäryhmittäin. Asiantuntijana toimii vaativan erityistason perheterapeutti, FT
Florence Schmitt. Keskustelujen lisäksi ohjelmassa on
muun muassa monipuolista virkistävää ohjelmaa sekä
rentoutusta.
Nuorten leskien kurssille on oma hakemuslomakkeensa,
jonka saa ladattua Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä Meri-Karinan kurssitoimistoon: 02 2657 610, [email protected]
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää monenlaisia
sopeutumisvalmennuskursseja syöpäpotilaille. Kurssien
tarkoituksena on antaa sairastuneelle tietoa syövästä sekä tukea potilaan ja hänen läheistensä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toipumista. Kurssien tärkeänä elementtinä on paitsi vertaisten myös erityistyöntekijöiden tuki.
Lisää tietoa kursseista saat Meri-Karinan kurssitoimistosta tai osoitteesta www.lssy.fi > potilaille & läheisille >
sopeutumisvalmennus
Kokemusten tuulettaminen nuorten leskien vertaistapaamisissa on tärkeää Kirsille ja Ratnalle.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 11
Uusille aluille
Vauvan myötä maailma mullistuu. Kun elämän alun ihmeellisyys
vie menneessään, me haluamme olla osaltamme auttamassa
arjessa. Siksi tarjoamme veloituksetta #Perheenlisä-etuja
vauvaperheiden alkutaipaleen tueksi.
op.fi/perheenlisa
Varaa aika lähimpään konttoriimme osoitteessa
op.fi/turunseutu tai soita 010 256 9213
OP Ryhmän 010- ja 020-yritysnumerot: kiinteän verkon lankaliittymistä ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu + 0,167 e/min. Numerot 0100
0500 ja 0100 05151 (ppm/mpm) sekä numerot 0303 0303 ja 0304 0506 0,0835 e/puhelu + 0,12 e/min. Kaikki hinnat sisältävät alv. 24%.
LOKI
12 - 2016 - N:o 2
Liikunta tukee hyvinvointia syöpähoitojen keskellä
Teksti: Minna Lämsä • Kuva: Stock Exchange
Liikunta on suositeltavaa kaikissa syöpähoitojen vaiheissa. Päivärytmiä kannattaa pitää yllä liikkumalla oman voinnin mukaan, fysioterapeutti Eveliina Nieminen kertoi Tyksin ja Lounais-Suomen
Syöpäyhdistyksen järjestämässä ensitietopäivässä syyskuussa.
Liikunnan harrastamista voi jatkaa hoidoista huolimatta, kun vain ottaa huomioon oman kunnon. Sopiva rasitustaso
riippuu omasta lähtötasosta sekä olotilasta. Solunsalpaajahoitojen aikana on
kuitenkin hyvä välttää raskasta fyysistä
liikuntaa.
– Nousujohteinen kuntoilu on hyvä
ratkaisu. Tällöin liikuntaa lisätään vähitellen. Omaa liikkumista voi seurata esi-
merkiksi aktiivisuusrannekkeella, askelmittarilla tai päiväkirjalla.
Monelle liikkujalle ulkoilu on tärkeää,
mutta liikuntaa ei tarvitse lähteä harrastamaan kuntoradalle. Liikkua voi myös
kotona tai sairaalassa. Vuoteen äärellä
voi tehdä esimerkiksi pumppaavia liikkeitä, jotka tehostavat verenkiertoa.
– Liikunnan ei tarvitse olla sellaista, että
mennään suorittamaan jotakin. Hampaiden
pesu vuorotellen yhdellä jalalla seisten ja
bussista poisjääminen aikaisemmalla pysäkillä ovat konsteja, joiden avulla arkipäivään tulee huomaamatta lisää liikettä.
Myös uinti ja kuntosali ovat sallittuja
liikuntamuotoja syöpähoitojen aikana.
Ihon ja verenarvojen tulee kuitenkin olla kunnossa, jotta infektiotaudit eivät
pääse tarttumaan. Suunnitelmista on
myös hyvä keskustella lääkärin kanssa.
– Yksi vaihtoehto on käydä ohjatuilla
ryhmätunneilla. Liikunnan harrastaminen
ryhmässä on tutkitusti tehokkaampaa,
sillä liikkumiseen sitoudutaan ryhmissä
paremmin kuin omaehtoisesti tehtäessä.
Pidä kiinni lihasvoimasta
ja tasapainosta
Mitä kaikkea tulisi harjoittaa ja kuinka
paljon? Nieminen kehottaa huolehti-
Liikunnasta ei tarvitse luopua syöpähoitojen aikana.
maan sekä liikkuvuudesta, lihasvoimasta, kestävyydestä kuin tasapainostakin.
Terveysliikuntasuosituksen mukaan
työikäisen henkilön olisi hyvä harrastaa
joko kestävyysliikuntaa noin kaksi ja
puoli tuntia viikossa tai rasittavaa liikuntaa reilun tunnin verran. Lihaskuntoa
tulisi kehittää kaksi kertaa viikossa.
– Tämä tarkoittaa päivää kohden kahtakymmentä minuuttia kestävyysliikuntaa tai kymmentä minuuttia rasittavaa
liikuntaa.
Yli 65-vuotiaille suunnattu terveysliikuntasuositus on kestävyysliikunnan
osalta samansisältöinen kuin työikäisille
tarkoitettu, mutta suosituksessa korostuvat lihasvoiman, tasapainon sekä notkeuden harjoittaminen. Näitä kolmea tulisi
kehittää ja pitää yllä kahdesta kolmeen
kertaan viikossa.
Ihminen on kuitenkin kokonaisuus,
Nieminen korostaa. Mieli vaikuttaa kehoon, joten se kannattaa pitää myönteisenä.
– Jokaisesta kurjastakin päivästä löytyy
jotakin hyvää, kun asiaa hiukan pyörittelee mielessään.
Ensitietopäivä on tarkoitettu hiljattain
sairastuneille ja syöpähoitojen alkuvaiheessa oleville potilaille sekä heidän
läheisilleen. Maksuttomassa tilaisuudessa on mahdollista saada ajankohtaista tietoa sekä näkökulmia että työkaluja muuttuneen elämäntilanteen
hallintaan.
Vastaavanlainen ensitietopäivä pidetään ensimmäisen kerran Salossa torstaina 3.11. Salon sairaalan auditoriossa
kello 12–16. Paikalla ovat puhumassa eri
alojen ammattilaiset, kuten onkologi,
sosiaalityöntekijä, ravitsemusterapeutti
ja fysioterapeutti.
Vuonna 2017 ensitietopäiviä järjestetään Tyksin T-sairaalassa seuraavasti:
1.3., 31.5., 30.8. ja 29.11. Tilaisuudet
ovat maksuttomia.
Ladyt ja äijät, tervetuloa virkistäytymään!
Meri-Karinassa Turussa järjestetään sopeutumisvalmennuskurssien ohella hyvää oloa huokuvia lomia. Marraskuussa hemmotellaan naisia ja miehiä omilla kaksipäiväisillä teemalomilla, jotka ovat samalla osa LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen juhlavuoden ohjelmakattausta.
Naisten energinen hyvänolon viikonloppu ”Wellness
weekend for ladies” 12.–13.11. tarjoaa hauskaa ja luovaa liikuntaa sekä koko kehoa ja mieltä lepuuttavaa
rentoutusta. Hinta 90 €/hlö (sis. ohjelman, ruokailut ja
majoituksen). Mahdollisuus osallistua ainoastaan lauantain 12.11. ohjelmaan ruokailuineen hintaan 60 €/hlö.
Marraskuussa myös äijät saavat ikioman päivänsä – silloin hiki virtaa ja arkihuolet saavat kyytiä!
Ohjelmassa on muun muassa jumppaa, joogaa, äänimaljarentoutusta ja uintia kunnon löylyjen kera.
Hinta 90 €/hlö (sis. ohjelman, ruokailut ja majoituksen). Ainoastaan torstain 17.11. ohjelma ja ruokailut
huokeaan hintaan 60 €/hlö.
Wellness weekend for ladies 12.–13.11.2016
la 12.11.2016
8–9.30���������aamupala, majoittuminen
10.30–11.15��Lavis, ohjaaja Riitta Lindroos
12����������������lounas
13.30�����������”Hyvinvoiva nainen”, seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen
15����������������välipala
16����������������Mindful Body, ohjaaja Mia Kuusisto
17.30�����������päivällinen
18–21.30�����sauna ja uinti
su 13.11.2016
8–9.30���������aamupala
10����������������Zumba, ohjaaja Mia Kuusisto
11–11.45�����Nepalilainen äänimaljarentoutus,
ohjaaja Teija Kemppainen
13����������������lounas
Meri-Karinassa on mahdollista osallistua myös kaikille avoimille virkistyslomille: 7.–11.11.2016,
22.–26.5.2017 ja 25.–29.9.2017. Lomaohjelma sisältää muun muassa ohjattua liikuntaa (tutustutaan
myös uusiin lajeihin), luovaa toimintaa, kuntosalin
ja allasosaston käyttömahdollisuuden sekä rentouttavaa mukavaa yhdessäoloa. Majoitus yhden hengen
huoneessa kustantaa 265 € ja kahden hengen huoneessa 225 €/hlö. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
myöntää jäsenilleen 20 €:n jäsenalennuksen marraskuun 2016 virkistysloman hinnasta juhlavuoden
kunniaksi.
Täytä hakulomake osoitteessa www.merikarina.fi
> virkistyslomat. Lisätiedustelut Meri-Karinan kurssitoimistosta: 02 2657 610 tai [email protected]
Huomioi hyvinvointisi ja lähde rohkeasti mukaan!
Kuvat: Pasi Leino, Daniel Heino
Äijäpäivät 17.–18.11.2016
to 17.11.2016
8–9.30���������aamupala, majoittuminen
10–11����������Hikijumppa, jonka jälkeen sauna
12����������������lounas
13.30�����������”Tosimiesten juttuja”, seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen
15����������������välipala
16����������������Äijä-jooga, joogaopettaja Katja Pulli
17.30�����������päivällinen
18–21.30�����sauna ja uinti
pe 18.11.2016
8–9.30���������aamupala
10����������������Äijä-Nia, ohjaaja Mia Kuusisto
11.30�����������lounas
13–14����������Nepalilainen äänimaljarentoutus,
ohjaaja Teija Kemppainen
14.30�����������kaffe ja pulla
LOKI
N:o 2 - 2016 - 13
Laadukasta
hoivapalvelua
vuodesta 2004
vanhuksille ja
lapsiperheille.
peruukkien erikoisliike Turussa!
Tule ja ihastu keveisiin ja helppohoitoisiin
peruukkeihin. Monien muiden tavoin löydät
asiantuntijan avulla sinulle sopivan malliin!
Tie terveyteesi
on auki.
Kuntienpalvelutuottaja
Olemme VSSHP:n hyväksymä palvelusetelituottaja.
(palvelusetelit)
Lähi/muistihoitaja
Nina Salo
Laaja valikoima ear
Christine headw
-päähineitä
Puh. 040 724 7761
ortilla
-Etuk an
S
ä
t
l
i
a
Me
ta vap
Tampereentien Prisma,
bonus uotteista.
t
n
Vanha Tampereentie 108
kaupa
Puh. 02 238 1457
www.apteekkitampereentie.fi
Rauhankatu 6 Puh. 044 761 2692
Ma-Pe 10.00-17.00
Katso lisää www.hiusextra.fi
www.domushoivapalvelut.fi
Rakennuttaminen Rakennesuunnittelu Infrasuunnittelu
Kallio- ja ympäristösuunnittelu
Kuljetus- ja
jätepalvelut
0400 437 569  02 463 1033
info@bmamiljo.fi
* Kappaletavarakuljeukset
www.bmamiljo.fi
* Maa-aineskuljetukset -ja myynti
* Muuttokuljetukset
* Roskalavat
* Jätteiden kuljetus nosturi koura- ja korivarustuksella
Lounaskahvila ja
myymälä
Tuore kahvi, sämpylät, leivonnaiset sekä
muut herkut tarjolla. Lounas ark. klo 11-14.
Kaupassamme rakennusmateriaalia lattiasta kattoon.
Työkalut, öljyt, kemikaalit puutarha, taloustarvikkeet, lahjatavaraa,
paperitarvikkeita. Postin asiamies palvelut ja tilausalko.
Kauppiaantie 6, 21710 Korppoo, 02 463 1033, www.bmamiljo.fi
Teollisuuskuja 10
21420 Lieto
010 842 3333
www.carrusdelta.fi
p. 0207 911 888
www.ains.fi
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja tilauskukkakauppa
Sujuvaa apteekkipalvelua
matkasi varrella!
Huolehdimme kaikesta tarvittavasta
ja neuvomme käytännön asioissa.
Syöpäyhdistyksen jäsenetu
arkut ja uurnat – 10%
Eerikinkatu 25, Turku
Kiinamyllynkatu 5, Turku
Henrikinkatu
2, Naantali
www.pietet.fi
p. 2780 760
p. 2780 777
p. 4353 126
Meille on helppo tulla
Ilmaiset
parkkipaikat oven edessä
www.pietet.fi
kukkakauppapietet.fi
Invapaikka, pyörätuoliluiska ja
automaattiovet
Autistenkatu 1, Turku (Satakunnantien varrella),
puh 02-231 7728
www.raunistulanapteekki.fi
Avoinna: arkisin 9 - 19 ja lauantaisin 9 - 15
Mattojen ja kodintekstiilien
palvelupesula
Ruunikkokatu 3, Oriketo, Turku
02 238 7799
info@turunkotipesula.fi
www.turunkotipesula.fi
WP-Katsastus Oy
Lieto
Tuulissuontie 34
21420 LIETO
Auranmaa
Rekolantie 8
21870 RIIHIKOSKI
Puh. 02 436 4300 Puh. 02 436 5400
02 233 6711
Humalistonkatu 8, 20100 Turku
HAUTAUSTOIMISTO
OTSIMIOTSHAUTAUSTOIMISTO
U
HAUTAUSTOIMISTO
ATUAH
www.wp-katsastus.fi
PALVELEMME AMMATTITAIDOLLA
02 232 4040
Täydellistä hautauspalvelua yli 113 v
Täydellistä
hautauspalvelua
vv
vTäydellistä
3Täydellistä
11 ily aule
hautauspalvelua
vlapsuatuah ätyli
syli
iyli
l114
le113
d113
yväT
hautauspalvelua
Tervetuloa! Ville Wigren ja Jouko Pursiainen
Ruusu Aula
Linnankatu
u
Linnankatu
kruT ,9 uta9,
k
9,
nTurku
a
Turku
nniL
Linnankatu
9,
Turku
puh.
02-23
23
23
55
5puh.
32 3
02-23
2 32-2
23
0 .23
hup
puh. 02-23 23 23 5
hh
hKuljetuspalvelumme
Kuljetuspalvelumme
42 äätsyviäp emmupäivystää
lpäivystää
evlapsute24
j24
luK
päivystää
iKuljetuspalvelumme
fwww.hautaussaarinen.fi
www.hautaussaarinen.fi
.neniraassuatu
ah.ww24
wh
www.hautaussaarinen.fi
Martinkatu 1 % 235 6849
Martinsillan kulmassa
[email protected] www.ruusuaula.fi
-10 % leikkokukista
Avoinna: ark. 9-17, la 8.30-14, su 9-14
www.nakoforum.fi
Humalistonkatu 7, Turku
02 233 1573
TERVETULOA
tutustumaan
yksilölliseen ja
laadukkaaseen
silmälasimaailmaan!
LOKI
14 - 2016 - N:o 2
Tupakkalaki sorvattiin nuorisoa ajatellen
Uusi tupakkalaki astui Suomessa voimaan 15.8.2016. Sen tavoitteena on edistää erityisesti nuorten savuttomuutta. Laki muun muassa kieltää kaikki tunnusomaiset tuoksut ja maut savukkeista, kääretupakasta ja sähkösavukkeiden
nesteistä.
– On hyvä, että vanilja, mentoli ja muut vastaavanlaiset tuoksut ja maut
tupakkatuotteissa kiellettiin. Tervetullutta on sekin, että sähkösavukkeet rinnastetaan jatkossa muihin tupakkatuotteisiin. Niille myös tuli sama ostoikäraja, kiittelee syöpätautien erikoislääkäri Sirkku Jyrkkiö Tyksistä.
Laki puuttuu myös lasten altistamiseen tupakansavulle kieltämällä autossa
tupakoinnin silloin, kun kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.
Autossa tupakointia ei kuitenkaan valvota, eikä siitä myöskään rangaista.
Tupakastavieroitushoitaja Päivi Grönroos pelkää autossa sauhuttelun jatkuvan,
on matkustajina lapsia tai ei. Hän toivoisi autotupakoinnille täyskieltoa.
– Tupakointi liikenteessä on vaarallista: tupakka polttaa vaatteita ja penkkejä.
Vaaratilanteessa tupakkaa ei ehdi tumppaamaan, vaan se putoaa penkille
tai lattialle ja tulipalon vaara on ilmeinen. Myös ikkunasta ulos heitetty tupakka saattaa kulkeutua ilmavirran mukana takaisin autoon.
Taloyhtiöt voivat uuden lain mukaan hakea halutessaan kunnalta tupakointikieltoa parvekkeille ja muihin huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin.
Grönroos ei pidä tätäkään linjausta ongelmattomana.
– En puolusta parveketupakointia, mutta pelkona on se, että ihmiset siirtyvät sisälle tupakoimaan. Silloin tupakan myrkyistä kärsivät kaikki huoneistossa olevat ihmiset ja lemmikkieläimet.
Tavoitteena savuton Suomi
Tiukentunut tupakkalaki on yksi etappi matkalla täyssavuttomaan Suomeen
vuoteen 2030 mennessä. Sirkku Jyrkkiö pitää tätä sosiaali- ja terveysministeriön tavoitetta kunnianhimoisena.
– Tupakoinnilla on edelleen yhteiskunnassa merkittävää kannatusta. Globaalissa markkinataloudessa tupakkateollisuus pystyy markkinoimaan tuotteitaan tehokkaasti. Samoin mielikuvamarkkinointi esimerkiksi television ja
elokuvateollisuuden kautta jatkuu, Jyrkkiö pohtii.
Päivi Grönroos luonnehtii savutonta Suomea isoksi mutta mahdolliseksi
tavoitteeksi.
– Sen saavuttamiseksi tarvitaan kaikkien terveydenhuoltoalan ihmisten apua
ja panostusta.
Tupakka, nuuska ja syövät
• Arviolta kolmasosa kaikista syöpätapauksista johtuu tupakasta. Se aiheuttaa
90 % keuhkosyövistä ja 80 % kurkunpään syövistä.
•Tupakka on merkittävä rakkosyövän, haimasyövän, suusyövän sekä ruokatorven syövän aiheuttaja.
•Tupakoinnin aiheuttamien syöpien ennuste on huono. Tupakointi näyttää
vaikuttavan syöpäsairauden luonteeseen muissakin kuin perinteisissä tupakkasyövissä. Esimerkiksi tupakoitsijan eturauhassyöpä on huonoennusteisempi kuin savuttomalla potilaalla.
• Miesten keuhkosyöpätapaukset ovat vähentyneet, koska miesten tupakointi on vähentynyt, mutta naisten keuhkosyöpäsairastuvuus jatkaa nousuaan.
• Nuuskan käyttö lisää riskiä sairastua suun alueen syöpiin sekä ruokatorven,
mahan ja haiman syöpiin.
Asiantuntija: Syöpätautien erikoislääkäri Sirkku Jyrkkiö, Tyks
Ammattiavulla eroon tupruttelusta
Tekstit: Vappu Pitkänen
Tupakastavieroitushoitaja Päivi Grönroos jos kuka tietää, millainen tupakantuska nikotiiniriippuvaista pahimmillaan kalvaa. Hän tietää senkin, että tupakasta pääsee eroon, jos haluaa ja osaa ottaa apua vastaan.
Päivi Grönroos on tehnyt tupakastavieroitushoitajan työtä Tyksissä jo yli kaksikymmentä
vuotta. Ensin oman toimensa ohella sädehoitoosastolla, ja vuodesta 1998 kokopäiväisenä
työntekijänä keuhkopoliklinikalla, jonne perustettiin Suomen ensimmäinen jo sairastuneille
potilaille tarkoitettu tupakastavieroitusyksikkö.
Grönroosin vastaanotolle pääsevät yksilö- tai
ryhmäohjaukseen kaikki Tyksissä asioivat potilaat ja myös henkilökunta.
– Tupakastavieroitus on osa sairauksien ennaltaehkäisyä, paranemista ja hoitoa. Valtaosa
asiakkaistani tulee keuhkosairauksien klinikalta, seuraavaksi eniten on syöpää sairastavia
sekä ortopedian, suusairauksien, sydäntautien
ja gynekologian potilaita.
Vieroitushoitoyksikön ovet käyvät tiuhaa tahtia.
– Asiakkaita on paljon, seuraavat vapaat ajat
ovat vasta reilun parin kuukauden päässä.
Pelottelu ei auta tumppaamaan
Tupakointi ja nuuskan käyttö aloitetaan usein
jo alaikäisenä. Grönroosin mielestä nuorille
pitäisi ennaltaehkäisevän valistustyön ohella
puhua enemmän ja painokkaammin tupakoinnin lopettamisesta.
– Nuori jää koukkuun ihan samalla tavalla
kuin aikuinen. Usein kuvitellaan, että vasta vähän aikaa polttanut nuori ei voi olla nikotiiniriippuvainen. Tosiasiassa ihminen on nikotiiniriippuvainen jo silloin, jos hän polttaa kaksi
savuketta viikossa.
Syytökset sekä kauhutarinat ja -kuvat eivät Grönroosin mukaan auta tupakasta eroon pyrkiviä.
– Valistus ei saa olla paatoksellista, vaan pitää
asettua tupakoitsijan asemaan. Tulee olla ymmärrys siitä, että tupakointi on riippuvuutta, ja riippuvuuksia pitää hoitaa kuten muitakin sairauksia.
Tupakoitsijat eivät aina itsekään halua uskoa
olevansa nikotiiniriippuvaisia.
Tunnetko omat luomesi?
Tarkkaile ihoa myös talvella
Talvi tulee, rusketus on rapissut ja iho peittyy vaatteiden alle. Luomia ja
ihon muutoksia kannattaa seurata pitkin vuotta. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjesti kesän päätteeksi ja juhlavuotensa kunniaksi luomihuoli- ja infopäiviä sekä Loimaalla, Forssassa että Turussa.
Ei ole kuin muutama kuukausi siitä, kun neuvontahoitajat Leevi Sandell ja Eijä Säteri seisoivat helteisellä Turun torilla – varjossa tietenkin – ja jakoivat
aurinkotietoa Ruisrockiin suuntaaville nuorille.
– Jos saisimme tämän päivän nuoret suojaamaan
ihonsa palamiselta ja liialta UV-säteilyltä, voisimme
ehkä nähdä laskua ihosyöpätilastoissa 20–30 vuoden päästä, Leevi Sandell totesi.
Myöhemmin kesällä Loimaan luomihuolitapahtumassa Leevi pani merkille eritoten pari-kolmekymppiset asiakkaat, joita oli loppuun varatussa päivässä
monia. Hoitajille nuorten tulo vastaanotolle oli
merkki siitä, että tieto auringon ihovaaroista on menossa perille.
Noin 12 000 suomalaista sairastuu vuosittain erilaisiin ihosyöpiin. Kolme tavallisinta syöpätyyppiä
ovat tyvisolusyöpä eli basaliooma, okasolusyöpä ja
melanooma. Melanoomadiagnoosin saa vuosittain
noin 1 400 ihmistä. Pääsyyllinen kaikkiin ihosyöpiin
on ihon liiallinen altistuminen auringolle. Iho muis-
taa jokaisen palamisen ja elämän mittaan saadut
UV-säteiden yliannokset.
– Ihosyövän kehittymiseen menee 10–20 vuotta, siksi ihon suojaaminen jo lapsena ja nuorena
olisi erittäin tärkeää, Leevi Sandell sanoo. Hän
muistuttaa myös silmien suojaamisesta.
– Sopeutumisvalmennuskursseilla meillä on yhä
enemmän ihmisiä, joilla melanooma on ilmaantunut silmän verkkokalvolle, hän huomauttaa.
Opettele luomisyyni
Arvellaan, että peräti 95 prosenttia ihosyövistä voitaisiin estää suojautumalla auringolta
Alastarolainen Eino Pöllänen
kävi Loimaan luomihuoli- ja infopäivässä tarkistuttamassa
luomen neuvontahoitaja PirkkoLiisa Santalalla.
– Moni sanoo tupakoinnin olevan vain paha
tapa.
Nuuskaamisen vähättely
vaarallista
Nuuska on varsinainen nikotiinipommi: se sisältää nikotiinia peräti 20-kertaisen määrän
tupakkaan verrattuna. Moni terveydenhuollon
ammattilainen on huolissaan nuorison nuuskaamisen yleistymisestä ja sen haittojen vähättelystä. Vastassa saattaa pahimmillaan olla iso
kansanterveydellinen ongelma.
– Nuuskaa ei todellakaan pidetä yhtä vaarallisena kuin savukkeita. Ongelmallista on sekin,
että muun muassa jääkiekkoilijat, salibandyn
pelaajat ja monet huippu-urheilijat käyttävät
nuuskaa. Nuoret samastuvat helposti idoleihinsa ja haluavat tehdä samoin kuin he, Grönroos
harmittelee.
Lopettamisen edut näkyvät
nopeasti
Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina,
vuosikymmenten tupruttelunkin jälkeen. Erityisesti kauan ja runsaasti polttaneet kuvittelevat usein, ettei lopettaminen onnistu.
– Tupakoitsija luulee olevansa heikko ja huonoselkärankainen. Hän keksii tekosyitä, miksi
ei pysty lopettamaan polttamista.
– Jos kuitenkin haluaa ja ymmärtää pyytää
apua, tupakasta pääsee varmasti eroon. Tänä
päivänä on olemassa todella hyviä nikotiinikorvaus- ja reseptivalmisteita. Kun niitä käyttää
oikein ja riittävän pitkään, lopettaminen on
helpompaa, Grönroos vakuuttaa.
Hän muistuttaa, että lopettamisen hyödyt
tuntuvat kehossa nopeasti.
– Maku- ja hajuaisti paranevat, hengittäminen
ja liikkuminen helpottuvat. Koko elämänlaatu
paranee.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 15
Opiskelijayhteistyöprojekti kartoitti kiekkojunnujen nuuska-asenteita
”Kuin multaa roskiksesta”
Teksti ja kuva: Daniel Heino
Mitä nuoret ajattelevat nuuskasta ja minkälaisia syitä nuorilla on
laittaa mälliä huuleen? Muun muassa näitä kysyttiin Turun Palloseuran jääkiekkoleiriläisiltä Turun ammattikorkeakoulun sairaanhoidon opiskelijoiden opinnäytetyöhön kuuluvassa Learning café
-työpajassa.
Learning café -opetusmenetelmällä toiminut työpaja järjestettiin Turun Impivaarassa TPS:n junioreiden viikon kestävällä jääkiekkoleirillä 16. kesäkuuta.
Kyselyä olivat ohjaamassa sairaanhoitajatutkintoa suorittavat opiskelijat Johanna Heiskala ja Milla Salonen. Molemmat
olivat mielissään TPS:n vastaanotosta.
– Tepsi vaikutti todella innostuneelta
aiheesta, ja se lähti tähän projektiin mukaan mielellään. Työn toteuttaminen
sujui joustavasti, opiskelijat iloitsivat.
Nuuskakysely kuuluu Heiskalan ja Salosen opinnäytetyöhön, joka toimii osana Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
koordinoimaa terveyden edistämisprojektia. Opinnäytetyön tarkoituksena on
kartoittaa nuorten ajatuksia nuuskasta ja
syitä sen käyttämiselle sekä tiedustella,
miten nuoret haluaisivat saada tietoa
nuuskasta, millaisia myyttejä siihen liittyy ja minkälaisia käsityksiä heillä on
sen terveysvaaroista.
Nuuskaaminen ei ole coolia
Impivaaran jalkapallohallissa pidetyssä
kysely- ja keskustelutuokiossa nuoret
jaettiin viiteen pöytäryhmään. Pöytien
kesken kiersi viisi lappua, joihin jokaiseen oli kirjoitettu jokin kysymys nuuskasta, esimerkiksi ”Mistä syystä nuoret
käyttävät nuuskaa?” ja ”Miten nuuskan
käyttöä voisi vähentää?”. Kysymyksiin ei
varsinaisesti haettu oikeaa vastausta,
vaan jokainen ryhmä kirjoitti oman tietämyksensä mukaan.
Osallistujat kuuntelivat keskittyneesti
Heiskalan ja Salosen ohjeita, ja vaikka
puheensorina nousikin vastauslappujen
kiertäessä, pysyivät puheenaiheet edelleen nuuskassa. Aihe kiinnosti. Kun laput olivat käyneet jokaisessa pöydässä
ja jääkiekkojuniorit olivat saaneet pitää
lyhyen verryttelytauon, oli aika purkaa
vastaukset.
– Nuuskan käyttäminen on kuin pistäisi roskiksesta multaa huuleen, linjasi
yksi pojista.
Vastaus kysymykseen, miksi nuoret
käyttävät nuuskaa, kuului:
– Koska he ovat tyhmiä ja yrittävät
näyttää koviksilta.
Kaiken kaikkiaan nuorten suhtautuminen nuuskaan oli hyvin negatiivista. Sen
käyttö nähtiin typeränä, iljettävänä ja
”epäcoolina”. Jääkiekkoilijan alut näyttivät tietävän paljon nuuskasta nuoresta
iästään huolimatta, mutta luennolla oli
tarjolla myös uutta tietoa. Junnukiekkoilijat Casper Berrebbah,12, ja Valtteri Kaase, 14, kokivat learning cafén järjestämisen tärkeäksi.
– Koulussa puhutaan paljon nuuskasta ja tupakasta, joten kyllä aihe on pikkuhiljaa tullut tutuksi. Nuuskan vaaroista kertominen on silti tarpeellista, jotta
sen käyttö nuorten keskuudessa saataisiin loppumaan.
– Kouluissa on monia, jotka nuuskaavat, mutta meitä muita on paljon enemmän,
kertoivat ”Young Stars Hockey Camp 2016” -kiekkoleirille sekä työpajaan osallistuneet Casper Berrebbah ja Valtteri Kaase.
Vastaus kysymykseen, tuletteko ikinä
käyttämään nuuskaa, oli melko arvattavissa:
– Emme ikinä, pojat vakuuttivat.
Kaveripaine altistaa
Nuorten nuuskan käyttö on kuitenkin
tuoreimpien tutkimusten mukaan yleistynyt Suomessa niin poikien kuin tyttöjenkin keskuudessa. Tämän vuoksi
myös TPS:n nuorten jääkiekkojoukkueen johto näki työpajan tärkeänä ja ajankohtaisena.
– Tämänkaltaiset luennot ovat tarpeen
nuorten urheilijoiden tulevaisuuden
kannalta. Nuuskasta on muodostunut
eräänlainen vitsaus, ei pelkästään jääkie-
kon vaan muidenkin joukkueurheilulajien, kuten jalkapallon, parissa.
– Samanlaisia opetustilaisuuksia pitäisi tulevaisuudessa pitää vieläkin enemmän nimenomaan ennaltaehkäisyn näkökannalta. Monet nuoret mahdollisesti
aloittavat käytön kaveriporukan paineen
alaisena, mutta se paine saattaa toimia
toisinkin päin silloin, kun suurin osa lähipiiristä ei nuuskaakaan. Juuri sitä tällä
haetaan, kertoi TPS:n juniorijääkiekon
valmennuspäällikkö Sami Aaltonen.
Työpajan ja koko opinnäytetyön tulokset esiteltiin 3. syyskuuta pidetyssä
nuorten terveyden edistämisen seminaarissa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
päätoimipisteessä Meri-Karinassa.
Aurinko hehkutti värejä Turun torilla Ruisrockin
aikaan. Neuvontahoitajien Leevi Sandellin (oik.)
ja Eija Säterin jakamalle aurinkotiedolle oli kysyntää. Ihon suojaamisen lisäksi torikävijöitä ja
Ruisrockiin suuntaavia muistutettiin silmistä,
niitäkin on hyvää säästää liialta säteilyltä.
oikein. Auringon vaarat on kuitenkin tunnettu vasta
verraten vähän aikaa. Nyt myöhempään keski-ikään
ehtineet ihmiset ovat saattaneet huoletta kärventää
ihoaan sekä kotimaassa että etelän kohteissa, eikä
heidän lapsuudessaan pientä palamista pidetty niin
merkillisenä asiana. Solarium-sukupolvi keinorusketti itseään mielin määrin ja moni pitää yhä etelänmatkan kivana tuliaisena niin sanottua ”hyvää väriä”.
Vaikka ihon aurinkomittarin voi epäillä olevan jo
punaisella, epätoivoon ei ole aihetta. Ihon ja myös
silmien suojaaminen on sen tärkeämpää ja kannattaa yhä, sanovat Leevi ja Eija. Lähes yhtä tärkeää
olisi opetella tuntemaan omaa nahkaansa koristavat
luomet. Punkkisyynin voikin näin pimeään ja punkittomaan vuodenaikaan vaihtaa luomisyyniin.
– Kun tietää, missä luomia on ja miltä ne näyttävät, on helpompi huomata, jos luomiin tulee yhtäkkiä
muutoksia, Eija Säteri toteaa.
Luomi, joka alkaa paksuuntua, karhentua, kutista
tai vuotaa verta, pitäisi aina tutkia. Ihosyöpä saattaa
tosin yhtä hyvin alkaa oireilla ihokohdasta, jossa ei
ole luomea. Siksi ihon haavat, jotka eivät parannu,
ihottumaa muistuttavat ruvettumat, kyhmyt, näpyt
ja muut muutokset on syytä panna merkille ja näyttää mieluiten melko nopeasti lääkärille. Toinen tapa
on hakeutua lumihuolipäivään tai käydä LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen neuvontahoitajien vastaanotolla. Vastaanotto on auki maanantaista perjantaihin, ja sinne tarvitaan ajanvaraus. Neuvontaa
on säännöllisesti tarjolla myös Loimaalla ja Salossa.
– Kannattaa luottaa intuitioon, eli jos tuntuu,
että ihossa on joku uusi muutos, joka epäilyttää, se
kannattaa tarkistuttaa, Leevi Sandell sanoo.
Talvella aurinkoon?
Talven piristykseksi aurinkoon suuntaavien on hyvä
pakata maltti mukaan. Talvenkalpea iho palaa helposti, ja esimerkiksi Välimeren maissa UV-indeksit ovat
Suomen kesän keskipäivääkin korkeammat. Ohut pilviharso ei estä UV-säteitä edes Suomessa, joten jos
reissuun sattuu pilvinen päivä, suojaus on silti tarpeen.
– Paras suoja on vaatetus, korvalehdet ja niskan
suojaava lierihattu ja aurinkolasit. Korkeakertoiminen eli 50:n aurinkosuoja antaa lisäaikaa auringossa, jonne ei kuitenkaan kannata mennä keskipäivällä. Päivän kuumimpina tunteina olisi hyvä vetäytyä
varjoon, Eija Säteri neuvoo.
Teksti: Liisa Koivula
Kuvat: Daniel Heino
LOKI
16 - 2016 - N:o 2
65-vuotias Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ei jouda eläkkeelle
Teksti: Tuula Vainikaineni • Kuvat: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Daniel Heino
Tyksin syöpäammattilaiset toimialuejohtaja Sirkku Jyrkkiö ja professori Heikki Minn näkevät LounaisSuomen Syöpäyhdistyksen tärkeänä yhteistyökumppanina. Molemmat ovat toimineet usein alustajina ja asiantuntijoina muun muassa yhdistyksen sopeutumisvalmennuskursseilla ja koulutustilaisuuksissa. Professori Heikki Minn on myös yhdistyksen hallituksen jäsen.
– Yhdistyksen tehtävä potilaan ja hänen läheistensä tukena on edelleen
merkittävä. Vertaistuki ja toipumista
edistävä tuki ovat korvaamaton apu
syövän sairastaneelle ja hänen läheisilleen. Yhdistyksen järjestämä virkistystoiminta on myös merkittävä asia. Mistään näistä ei toivottavasti tarvitse luopua tulevaisuudessakaan, selvittää
Sirkku Jyrkkiö.
Julkinen sektori keskittyy enemmän
syövän lääketieteelliseen hoitoon. Se ei
pysty tarjoamaan yksilöllistä ja pitkäaikaista tukea ja virkistystä potilaalle ja
hänen läheisilleen. Yhdistyksen rooli on
olla lähellä ihmistä.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on
alueella ja valtakunnallisesti merkittävä
toimija, joka on jo varhain ollut vahvasti mukana esimerkiksi sopeutumisvalmennuskurssien järjestäjänä.
– Sopeutumisvalmennusta tarvitaan
edelleen, nyt eletään yksilöllistymisen
1
murrosvaihetta. Vahvaan perinteeseen
on hyvä nojata, kun haetaan uusia toimintatapoja.
Sekä Jyrkkiö että Minn nostavat esiin
yhdistyksen roolin saattohoidon kehittäjänä.
– Yhdistys on onnistunut saattohoidon
järjestämisessä ja tuonut osaamista alueelle, toteaa Jyrkkiö.
– Karinakoti on erinomaisen hieno
asia, täydentää Minn.
Paikalleen ei missään voida jäädä.
– Terveydenhuollon toiminta on jatkuvaa muutosta, esimerkiksi digimaailman
hyödyntämisessä on varmaan vielä haasteita. Inhimillisen syöpäkuntoutuksen
näen edelleen tärkeänä haasteena. Tuen
muotoja kannattaa kehittää näyttöön perustuen ja yhteistyössä julkisen sektorin,
muiden yhdistysten ja järjestöjen sekä
tutkijoiden kanssa. Syövän ennaltaehkäisyn näen tärkeänä, mutta siinä valtakunnallinen toiminta ja yhteistyö ovat var-
2
3
masti merkittävässä roolissa, Sirkku Jyrkkiö pohtii.
Molemmat näkevät myös yhdistyksen
roolin tutkimuksen tukena tärkeänä.
– On hienoa, että yhdistys on mahdollistanut monien varsinaissuomalaisten
tutkijoiden työtä ja tukenut näin paikallista tiedeyhteisöä, kiittää Jyrkkiö.
– Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
rooli on edelleen tärkeä syöpäpotilaiden
kuntoutuksessa, henkisessä tukemisessa, informaation jakamisessa ja varainhankinnassa sekä tutkimusta että tukitoimintoja varten. Tiedottamispuolella
yhdistyksellä on myös enemmän resursseja kuin meillä yliopistoklinikassa. Toivotamme Tyksissä yhdistyksen tervetulleeksi osallistumaan alueellisen syöpäkeskuksen toimintaan sekä tutkimustyön että hoitopolkujen kehittämiseksi.
Jatkossa myös tutkimuksen tukeminen
syöpäkeskuksen kautta koordinoidusti
olisi hyvä ajatus, pohtii Heikki Minn.
Ensimmäiset kontaktit syöpäpotilaiden hoitoon Seppälä sai toimiessaan sivutoimisesti Radiumkodin sisätautilääkärinä vuosina 1964–1977. Hän piti siellä myös
vastaanottoa muutamana päivänä viikossa. Radiumkoti oli alussa syöpäyhdistyksen omistuksessa, kunnes
se 1970-luvun alussa sulautui osaksi Tyksiä.
– Potilaiden parantamisen eteen ei 1960-luvulla
voitu tehdä kovinkaan paljon. Kobolttikanuuna siellä
oli, mutta sen hoitotulokset olivat rajoitetut. Hoidossani olevat potilaat olivat jo saattohoitovaiheessa.
Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut huikean paljon syövän hoitotuloksissa, kun sädehoito sekä
leikkaus- ja lääkehoito ovat kehittyneet huomattavasti. Tällaista kehitystä ei tuolloin olisi varmaan
osattu toivoakaan. Toisaalta myös syöpäpotilaiden
määrä on kasvanut elinajan pidentyessä huomattavasti, minkä seurauksena yhdistyksellä riittää työsarkaa potilaiden ja heidän läheistensä tukena.
Toiminnan laajetessa vastaanotto- ja poliklinikkatoiminta siirtyi Itäisen Pitkäkadun toimitaloon.
Siellä Seppälä toimi Poliklinikka Karinan ylilääkärinä professori Matti Grönroosin jälkeen vuosina
1986–2009. Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsenenä
hän on ollut vuodesta 1984, viimeksi sen varapuheenjohtajana.
– Olen nähnyt yhdistyksen toiminnan merkittävän
laajenemisen ja vahvistumisen Kari Ojalan toimitusjohtajakausina. On rakennettu lisää tilaa sekä
tärkeää toimintaa että toiminnan muutoksia silmällä pitäen. Karilla oli monet langat käsissään, hän loi
suhteita jäseniin ja potilaisiin ja moniin tahoihin
yhdistyksen ulkopuolella. Uudet toimitusjohtajat
Tiina Surakka ja Ville Viitanen ovat kehittäneet
toimintoja osallistamalla henkilökuntaa ja tuomalla
mukaan sekä uusia toimijoita että tekemällä uusia
avauksia. Hyvältä näyttää, Pentti Seppälä toteaa.
Uhkiakin Seppälä näkee, niitä tuo muun muassa
Kelan muuttunut suhtautuminen sopeutumiskurssitoimintaan. Toipuville syöpäpotilaille olennaisen
tärkeää kurssitoimintaa on kilpailutusten jälkeen
– Syövänhoidon kehitys ja yhä paremmat hoitotulokset eivät ole tehneet yhdistyksen työtä tarpeettomaksi. Ehkä
päinvastoin. Tulevaisuudessa syöpäpotilaita on entistä enemmän, ja kiitos parempien hoitojen, yhä useampi selviää
ja pärjää tautinsa kanssa.
Luotettavan tiedon tarve lisääntyy, kun
saadaan entistä enemmän tietoa sekä
syövän ennaltaehkäisystä että hoitomuodoista ja kuntoutuksesta.
– Olen ylpeä siitä, että yhdistystämme
kuunnellaan ja arvostetaan yhteistyökumppanina. Ajan myötä toiminta etsii myös
uomia, mutta yhdistyksen alkuaikojen perustarve – ihmisen kaipuu kaveriin silloin,
kun sairaus tuo uusia haasteita elämään –
elää edelleen vahvana. Kokoontumismuotoja ja toiminnan tapoja voidaan kehittää.
Tärkeintä on edelleen kuitenkin ottaa koppi ihmisistä silloin, kun he tukea tarvitsevat.
Tyksin syöpäkeskus kehittää koko
ajan toimintaansa, ja sieltä on ilmaistu
tahtoa läheisempään yhteistyöhön, siinä
meillä on paljon tekemistä. Syöpäkuntoutusta ja vertaistukea voitaisiin varmasti viedä enemmän myös sairaalan
seinien sisäänkin.
1
Sirkku Jyrkkiö: Dosentti, Toimialuejohtaja,
Operatiivinen toiminta ja syöpätaudit, Tyks,
vuodesta 2016.
2
Heikki Minn: Tyks Syöpäklinikan ylilääkäri ja
vastuualuejohtaja, Turun yliopiston kliinisen
syöpätautiopin professori, vuodesta 2012.
3
Ville Viitanen: Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja, vuodesta 2016.
Professorin pitkä perspektiivi
Professori, sisätautien erikoislääkäri Pentti Seppälä on ollut mukana
LSSY:n toiminnassa pitkään. Tällä hetkellä hän toimii yhdistyksen hallituksen toisena varapuheenjohtajana, omien sanojensa mukaan viimeistä kauttaan.
Ville Viitanen: Yhä useampi
tarvitsee yhdistyksemme palveluita
jouduttu supistamaan merkittävästi. On vaikeaa
ymmärtää, että ammattilaisten osaamisesta rangaistaan valitsemalla huokein toimija. Toiminnan
laatu kärsii tästä väistämättä. Rakennuskannan
peruskorjauksetkin tulevat lähiaikoina ajankohtaiseksi, joten vahvoja tukijoita tarvitaan myös talouden puolella.
Oman hallituskautensa päättymisen edellä
83-vuotias Seppälä tuntee kiitollisuutta, mutta myös
haikeutta.
– On ollut todella mielenkiintoista osallistua tähän työhön. Yhdistystä ovat hallituksen puheenjohtajina luotsanneet eteenpäin hyvin erilaiset henkilöt
– Jukka Mikkola, Matti Koivurinta, Rauno Saari ja nyt kauppaneuvos Risto Korpela. Yhdistys on
hyvissä käsissä. Jokaisella on luopumisen aika.
Teksti: Tuula Vainikainen
Kuva: Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Vuosien varrella yhdistyksessä on vietetty monia iloisia hetkiä. Tässä monivuotinen hallitustoimija Pentti Seppälä
kukitetaan syntymäpäivänsä kunniaksi
vuonna 1993.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 17
Toivekonsertti syöpäpotilaiden hyväksi
Meri-Karinassa 6.11. klo 14
Teksti: Paula Heino • Kuva: Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Nyt sinulla on mahdollisuus kuulla lempilaulusi! Lounais-Suomen
Syöpäyhdistys järjestää perinteisen, suuren suosion saavuttaneen
syyskonsertin pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 6.11. klo 14.
Konsertti pidetään Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen kongressisalissa,
Seiskarinkatu 35, Turku. Konsertin tuotto menee hematologisten syöpäpotilaiden hyväksi.
Tällä kertaa tilaisuus pidetään toivekonserttina, johon laulutoiveita voi toimittaa 28.10. mennessä Meri-Karinan
infoon (02 2657 666, meri-karina@lssy.
fi) tai käymällä Meri-Karinassa.
– Hyväntekeväisyyskonserttien esiintyjäkaarti on ollut vuodesta toiseen suunnilleen sama, kertoo Timo Rautala, jonka
Atlas-yhtye taituroi konsertin sävelet.
Esiintyjämuutokset ovat mahdollisia,
mutta näillä näkymin Meri-Karinassa
esiintyvät mahdollisuuksiensa mukaan
Arkadianmäeltäkin tuttu Kike Elomaa
sekä tangokuningas Sebastian Ahlgren
vaimonsa Anrin ja poikansa Tinon kanssa. Estradilla nähdään lisäksi ikipirteä
takavuosien tangoprinsessa Tutta Carpelan sekä paikalliset laulajat Ola Mikola,
Harry Lindström, Merja Lehtinen, Aki
Korhonen ja Pauli Lehtonen, toivottavasti myös monet muut tutut laulajat Timo
Rautalan Atlas-orkesterin säestyksellä.
– Esiintyjistä Tutta Carpelan on tainnut
olla pisimpään mukana, muistelee Timo
Rautala.
Viime vuonna konsertilla juhlistettiin
hyväntekeväisyyskonserttien isän ja primus motorin Pekka Innon 70-vuotisjuhlia. Sali oli viimeistä paikkaa myöten
täynnä.
– Ensimmäinen konsertti oli vuonna
1990, kertoo Pekka Into, joka aikanaan
vaikutti Forssassa ja asuu nyttemmin
Tampereella. Into sairasti itse 1980-luvulla leukemian ja toipui silloisten raskaiden hoitojen ansiosta vaikeasta sairaudesta. Hän toimi muusikoiden autonkuljettajana ja sai idean, jossa syöpäpotilaiden auttaminen ja musiikki yhdistyivät.
Alkuun konsertteja järjestettiin Forssassa, sitten parikin kertaa vuodessa sekä Forssassa että Turussa, ja jo 20 vuotta vuosittaiset konsertit on järjestetty
Turussa. Alkuvuosina konserteissa esiintyi eri orkestereita, mutta Timo Rautala
ja Atlas-orkesteri ovat olleet mukana jo
kauan. Rautala tuli sattumalta mukaan
1990-luvun lopulla auttaessaan syöpää
sairastanutta enoaan. Eno sai Kari Ojalan
tuella asunnon rivitalosta Meri-Karinan
alueelta. Samalla Rautala tutustui Pekka
Intoon.
Marraskuisen toivekonsertin konserttiliput maksavat 15 euroa. Väliajalla on
kahvitarjoilu. Konsertin pituus väliaikoineen on noin 2,5 tuntia. Varmista paikkasi hankkimalla lippu ennakkoon MeriKarinan infosta (Seiskarinkatu 35, Turku) tai yhdistyksen jäsentoimistosta
(Itäinen Pitkäkatu 30, Turku). Ja muista
kertoa laulutoiveesi Meri-Karinaan!
Kaikki esiintyjät musisoivat hyväntekeväisyysperiaatteella ilman palkkiota.
Lämpimästi tervetuloa!
PROTEESIPROTEESIPROTEESIASIAKAS
ASIAKAS
ASIAKAS
Ostaessasi meiltä
Ostaessasi meiltä
Rintaliivit,
kokoliivit
Rintaliivit,
kokoliivit
Ostaessasi
meiltä
tai
uima-asun
tai
uima-asun
Rintaliivit,
kokoliivit
Teemme
valitsemaasi
Teemme
valitsemaasi
tai uima-asun
malliin
proteesitaskun
malliin
Teemmeproteesitaskun
valitsemaasi
malliin ja
proteesitaskun
Liivien
rantamuodin
Liivien ja rantamuodin
Ykköspaikka
Ykköspaikka
Liivien ja rantamuodin
Ykköspaikka
Turun KIVI
Eerikinkatu 6
Eerikinkatu66
Eerikinkatu
Kristiinankatu
10
Eerikinkatu 6
Kristiinankatu
10
Kristiinankatu
10
Eerikinkatu
6
TURKU
Kristiinankatu
Eerikinkatu
610
TURKU
TURKU
Kristiinankatu
10
puh. 02-231 4427
TURKU
Kristiinankatu
puh.TURKU
02-231 442710
www.liivikauppahusso.fi
www.liivikauppahusso.fi
puh.TURKU
02-231 4427
www.liivikauppahusso.fi
www.muistoksi.fi
Hautakivien erikoisliike
Kaikki hautakivityöt laatutakuulla.
Ammattitaitoinen kivisuunnittelu
helpottaa hautakiven hankinnassa.
Kuvan valmiista kivestä näkee
jo ennen valmistusta.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
jäsenille 20% alennus hautakivistä.
Pekka Into on suositun syyskonserttiperinteen isä.
Avoinna ma-to 9-17, pe 9-15,
tai sopimuksen mukaan
Uudenmaantie 58, Turku, p. (02) 2424 044
ajo Hippoksentien kautta - hyvät paikoitustilat





kaivojen tyhjennykset
viemärien avaukset ja
putkistokuvaukset
soraa, sepeliä, multaa
hiekat ja luonnonkivet
vaihtolavat, kuljetukset,
vesikuljetukset
www.jt-pajunen.fi
02 4359182
LOKI
18 - 2016 - N:o 2
Golfturnaus tuotti lapsisyöpäpotilaille uuden leikkipuiston
Teksti ja kuvat: Daniel Heino
Lions Club Archipelagon järjestämissä Celeb-Am 2016 -hyväntekeväisyysgolfturnauksissa kerätyt rahat päätettiin yhteistuumin
sijoittaa vanhan leikkipuiston uudistamiseen.
Turun ensimmäinen Leijonapuisto avattiin 31.5.2016 Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminta- ja palvelukeskuksen
leikkipihalle Lions Club Archipelagon ja
lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön yhteistyön tuloksena. Idea leikkipuistolle alkoi siitä, kun Sykerö halusi luoda
myös infektioeristyksessä eläville syöpälapsille mahdollisuuden turvalliseen leikkimiseen ilman infektioiden pelkoa.
LC Archipelagon edustajat Marko Riionheimo ja Martti Lehto olivat tyytyväisiä lahjoituskohteeseensa.
– Mietimme neljä vuotta sitten erilaisia
kohteita, joille lahjoittaisimme hyväntekeväisyysmielellä kerätyt rahat. Omassa
suvussani on eräs nuori poika, joka sairasti syöpää. Soitimme silloiselle Sykerön puheenjohtajalle ja kysyimme, tarvitsisivatko he lisää tukea. Apu kelpasi
heille, ja päätimme hyväntekeväisyyskohteemme yksimielisesti, Riionheimo
kertoi.
– Olemme jo pidemmän aikaa olleet
tukemassa Lounais-Suomen Syöpäyhdistystä niin lahjoitusten kuin bingoiltojenkin muodossa, joten yhdistys on meille
hyvin tuttu, Lehto valaisi.
Avajaisissa hymyt herkässä
Uudistettuun leikkipuistoon rakennettiin
iso leikkilaiva, linnunpesäkeinu, kahden
istuttava jousikeinu sekä uusittu hiekkalaatikko ja leikkimökki. Ensimmäisenä
puistosta nauttimaan päässeet lapset olivat selvästi innoissaan, ja pian jo pihalla
kaikuivat leikin äänet.
– Tämä lahjoitus tuli todella tarpeeseen. Olemme kaivanneet syöpäpotilaille sopivaa leikkipuistoa, ja nyt se vihdoinkin saatiin. Lasten kasvoilta näkee,
kuinka mielissään he ovat, Sykerö-ker-
hon puheenjohtaja Niina Piippo hymyili.
Golf kiinnosti legendoja
Vuoden 2015 hyväntekeväisyysgolf keräsi Sykerölle yli 11 000 euroa. Tapahtumasta oli iso apu lapsisyöpäpotilasperheiden kerhon toiminnalle, eikä Leijonapuistoakaan olisi ilman sitä pystytty
rakentamaan.
Tämän vuoden Celeb-Am pelattiin 6.
kesäkuuta. Paikalle oli saapunut monta
nykyistä ja entistä julkimoa ja huippu-urheilijaa. Urheiluselostaja Juha-Pekka Jalolle,
Hirvensalon omalle ylpeydelle, oli hänen
omien sanojensa mukaan kunnia-asia olla
jo toista kertaa tapahtumassa mukana.
– Tämä turnaus on hirmu tärkeä, ei pelkästään taloudelliselta kannalta vaan myös
luodakseen sellaista fiilistä, että jokainen
voi osallistua hyväntekeväisyyteen omien
resurssien mukaan. Täällä pelaavat julkkikset toki tuovat medianäkyvyyttä, mutta
on kuitenkin mukava huomata, että niin
monet yrityksetkin ovat tulleet keräykseen
mukaan, Jalo kertoi.
Myös entinen jääkiekkomaalivahti, nykyinen Turun Palloseuran urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki oli saapunut kokeilemaan golftaitojaan.
– Vaikka Suomessa kyseisiä keräyksiä
onkin vähemmän, niin kyllä näihin silti
osallistuu mielellään. Syöpä on kuitenkin sellainen asia, joka vaivaa monia
ihmisiä maailmanlaajuisesti päivittäin,
sairastaa sitä sitten itse tai joku läheisistä. Sykerö tuli minulle tutuksi muutama
vuosi sitten osallistuessani tähän turnaukseen ensi kertaa, ja olen iloinen pystyessäni auttamaan heidän toimintaansa tällä tavoin, Niittymäki
kertoi.
Ilmeestään huolimatta pikku-Sohvi nautti täysin rinnoin Leijonapuiston uudesta leikkimökistä.
LSSY:n toimitusjohtaja Ville Viitanen, Lions Clubin Marko Vainio,
Sykerö-kerhon puheenjohtaja Niina Piippo sekä Lions Clubin Marko Riionheimo, Martti Lehto ja Pasi Marttila avasivat Leijonapuiston lapsisyöpäpotilaille.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 19
Lähijournalismia
Maailma on nykyään täynnä loputonta uutissilppua.
Maakuntalehdessä pystytään kertomaan havainnollisesti,
miten uutiset vaikuttavat tämän seudun asukkaiden elämään.
Emme ole unohtaneet myöskään sitä, että lehden
pitää tarjota elämyksiä.
Turun Sanomat on parasta seuraa kahvikupin ääreen."
Sanna Keskitalo
toimittaja
Suomalaista
perinnetietoa
parhaimmillaan
Kari Herttua
Havupuuuutejuoman
kehittäjä
Karin
050 586 3122
HAVUPUUUUTEJUOMA
Tuote johon sinun
ei tarvitse uskoa
- se toimii sittenkin
2016 Ravintorenkaan
juhlavuosi
40v
Ravintorengas Oy
29810 Siikainen, Puh. 02-552 6601
[email protected]
www.ravintorengas.fi
Turun yliopistossa tutkittu
luonnontuote länsirannikon
männystä.
LOKI
20 - 2016 - N:o 2
Tyksin urologian vastuualuejohtaja Peter Boström
kannustaa potilaitaan kertomaan ajatuksiaan
Teksti: Tuula Vainikainen • Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Eturauhassyöpä on tauti, jossa hoitovaihtoehtoja on useampia. Kun valittavasta hoitolinjasta
päätetään hoitoneuvottelussa, on potilaan oltava samalla kartalla hoitavan lääkärin kanssa.
– Hoitoneuvottelut ovat kaikille
osapuolille tuskallisia, jos potilaalla ei ole riittäviä taustatietoja taudistaan ja sen hoitovaihtoehdoista.
Vaikka käymme ne tietenkin läpi
potilaan kanssa, hän ei ole heti
valmis ottamaan kantaa. Esimerkiksi aktiiviseuranta on hoitovaihtoehto, joka väärin ymmärrettynä
voi potilaan ja puolison mielessä
kääntyä hoidotta jättämiseksi, mistä ei suinkaan ole kyse. Kun vastakkain ovat usein syöpäkasvaimen tekninen poisto radikaalileikkauksella ja elämänlaatu, päätös ei
voi olla yksin hoitavan lääkärin
käsissä, pohtii Peter Boström.
Suomessa eturauhasvaivoissa
vastaanotolle tuleva mies saattaa
ujostellen kysyä, onko puolison
mahdollista osallistua hoitoneuvotteluihin. Esimerkiksi Kanadassa,
jossa Boström on myös työskennellyt, puolisoiden osallistuminen oli
aivan yleistä ja luonnollista. Onhan
kyse sentään parisuhteen kannalta
tärkeistä asioista. Sitä paitsi kahdet
korvat kuulevat aina enemmän ja
taltioivat asioita enemmän kuin yksi ihminen pystyy.
Jotta potilas voisi osallistua hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, hänellä on oltava tietoa.
Monet potilaat ja puolisot ovatkin
kysyneet, mistä tietoa saa. Koska
sopivaa opasta ei ollut, Boström
kirjoitti sellaisen kollegojensa tuella. Eturauhasen sairaudet -kirja ilmestyi vuosi sitten syksyllä.
Kirjan esipuheen on kirjoittanut
Turun yliopiston molekyylibiologian emeritusprofessori ja kansleri
Eero Vuorio, joka on Boströmin
opettajia lääkärikoulusta. Vuorio kertoo
oman sairastumisensa tarinan ja kuinka
yhteistyö hoitavan lääkärin kanssa sujui.
Vihdoinkin kirja miehille -kappaleessa
Vuorio tuo esiin, miksi hän perheineen
halusi osallistua biopankkitutkimukseen, jossa tutkittiin perimän lisäksi syöpäkasvaimen geenimutaatiot. ”Toivottavasti tutkimuksesta saatava tietous on
olemassa, kun neljä poikapuolista lastenlastani ovat aikuisia.”
kausrobotti ei ole mikään yksinään ihmeitä tekevä laite
vaan kirurgin apuväline, joka
kehittyneen teknologiansa
keinoin helpottaa leikkaavan
lääkärin työtä ja tekee sen
tarkemmaksi. Leikkausroboteilla on saatu paras teho nimenomaan eturauhaskirurgiassa.
Kiireistä lukijaa helpottavat
päälukujen loppuun kootut Keskeiset asiat -tiivistelmät. Asiantuntijatekstin rinnalla on myös sairastuneiden miesten tarinoita, jotka havainnollistavat muuta tekstiä.
Boströmin tie
Peter Boström
• LL 1999, LT 2001
• Urologian erikoislääkäri 2007
• Jatkokoulutusta Torontossa 2009–2011
• Dosentti 2012
• Tyksin urologian ylilääkäri ja vastuualuejohtaja 2012
• Euroopan urologiliiton Crystal Matula -palkinto ansioista lupaavana nuorena akateemisena urologina 2013
• Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Osmo
Järvi -mitali vuonna 2013
Robotit eivät mellasta
leikkaussaleissa yksin
Kirjassa selvitetään perusteellisesti eturauhassyövän kehittymistä, oireita ja
hoitovaihtoehtoja. Asiaa tarkemmin tuntematonta potilasta saattaa esimerkiksi
ihmetyttää puhe leikkausrobotin käytöstä eturauhasleikkauksessa. Robottiavusteinen leikkaus käydään läpi riittävän
yksityiskohtaisesti. Kuvat vahvistavat
havainnollisesti tekstin sanoman: leik-
Kirurgin ura kiinnosti Peter Boströmiä jo opiskeluaikana, ja virtsarakkosyöpää käsittelevän väitöskirjansa
vuoksi hän päätyi erikoistumaan
urologialle. Tärkeä askel urologiksi
kouluttautumisessa oli kahden vuoden työskentely Torontossa Princess
Margaret Hospitalissa, joka on uroonkologian huippuyksikkö.
– Huippuasiantuntijoiden kanssa
leikkaaminen antoi tärkeitä vaikutteita. Matkimisesta ei ole kyse, mutta huippuosaajien havainnoiminen
ja keskittyminen tiettyyn tekemiseen
on hyödyllistä. Opin siellä varmasti
enemmän kuin Suomessa olisi ollut
mahdollista viidessä vuodessa.
Suomeen paluun jälkeen Boström
valittiin Tyksin urologian klinikan
johtoon dosentti Martti Nurmen jälkeen. Nykyisin työajasta 60 prosenttia on kliinistä potilastyötä, 20 prosenttia hallintoa ja 20 prosenttia tutkimusta, joka vie aikaa kyllä vapaaltakin.
– Meillä on Tyksin urologialla hyvät
olosuhteet. Tilat A-sairaalassa ovat toimivat, ja vanha sairaala on ehkä kaunein
paikka Kiinamyllynmäellä. Meillä on
osaava henkilökunta ja intoa hoitaa
työmme.
Tutkimusrintamalla yhteistyötä tehdään biolääketieteen perustutkijoiden,
kuten professorien Matti Poutanen, Sari
Mäkelä, Johanna Schleutker, Mathias
Nees, Jyrki Heino, Kim Pettersson ja
Peter Boström kirjoitti kirjan eturauhasen sairauksista tarjotakseen suomalaisille miehille täsmätietoa eturauhasen sairauksista. Toisin kuin esimerkiksi munuaissyövässä,
eturauhassyövässä on
useita erilaisia hoitovaihtoehtoja, joista potilas valitsee lääkärinsä tukemana.
Pirkko Härkönen sekä patologien Pekka
Taimen ja Markku Kallajoki kanssa. Turku Prostate Cancer Consortium kokoaa
yhteistyössä Auria Biopankin kanssa
näytteitä, kliinistä dataa ja seurantatietoa
eturauhassyövästä tulevan tutkimuksen
käyttöön.
Kuvantamisessa tutkitaan professori
Hannu Arosen ja tutkija Ivan Jamborin
kanssa magneettikuvauksen laajempia
mahdollisuuksia eturauhassyövän diagnostiikassa. Kuvantamisen kehittyessä ja
tarkentuessa esimerkiksi diagnoosin
edellyttämien koepalojen ottamista voitaisiin vähentää. Lääkepuolella on meneillään useita monikansallisia faasi III:n
lääketutkimuksia. Niiden myötä potilaat
saavat uusimpia lääkkeitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Yhteistyö suomalaisten urologian
kanssa toimii hyvin. Eturauhas-, rakkoja munuaissyöville on omat työryhmänsä, joiden kautta tehdään akateemista eli
tutkijalähtöistä lääketutkimusta. Boström
on nelisen vuotta vetänyt rakkosyöpäryhmää.
Peter J. Boström: Eturauhasen sairaudet.
Ennaltaehkäisy, tutkimukset ja hoito.
Tammi 2015.
Tyks Syöpäkeskus yhtenäistää syövän hoitoa kolmessa sairaanhoitopiirissä
Uusi Tyks Syöpäkeskus turvaa syövän korkeatasoisen hoidon ja tutkimuksen Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirien alueella.
Syöpäkeskus yhtenäistää syövän hoitoonpääsyaikoja,
hoitokäytäntöjä ja hoidon laatua länsirannikolla. Näin
syöpään sairastunut ihminen on oikeassa paikassa
oikeaan aikaan, kotipaikkakunnasta riippumatta.
Tyks Syöpäkeskus on osa perusteilla olevaa Kansallista syöpäkeskusta (FICAN), joka koordinoi valtakunnallisesti syövän hoitoa, tutkimusta ja opetusta.
Tyks Syöpäkeskuksen toimintaan voi tutustua
nettiosoitteessa www.vsshp.fi/fi/syopakeskus
Sivuilta löytyy asiantuntijoiden tuottamaa tietoa
eri syöpätyypeistä ja niiden hoidoista, tieteellisestä tutkimuksesta, muun muassa meneillään olevista lääketutkimuksista ja hoito-ohjeita. Sivuille
on koottu tietoa myös ajankohtaisesta koulutuksesta ja muista syöpäkeskusta käsittelevistä asioista.
Tekstit: Tuula Vainikainen
Luotettavia tietolähteitä terveydestä
Internetissä liikkuu paljon tietoa terveydestä ja
syöpäasioista. Osa tiedosta perustuu tiukasti
tieteelliseen tutkimukseen sekä asiantuntijoiden
osaamiseen ja ammattitaitoon. On myös tietoa,
johon kannattaa suhtautua kriittisesti.
Luotettavia terveyssivustoja ovat mm.
• Syöpäjärjestöjen nettisivut www.kaikkisyovasta.fi
- Tietoa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toi-
minnasta www.lssy.fi
- Suomen Syöpäpotilaat ry: www.syopapotilaat.fi
(mm. eri syöpiä käsitteleviä potilasoppaita)
•Lääkäriseura Duodecimin Terveyskirjasto sekä
Käypä hoito -ohjeet potilasversioineen: www.
terveyskirjasto ja www.kaypahoito.fi
•Suomen Lääkärilehden julkaisema Potilaan
lääkärilehti www.potilaanlaakarilehti.fi
LOKI
Uudet
hienot, muodikkaat peruukkimallit
N:o 2 - 2016 - 21
Peruukin pohja muotoillaan asiakkaan päänmuotoon sopivaksi.
Peruukin
hiukset leikataan asiakkaan
haluamaan malliin.
Monipuolinen
ja muodinmukainen
Liikkeestämme
saatavana
kaikki
PERUU
K
K
I
L
I
IKE
Suomeen tuotavat peruukkimallistot.
Rintaproteesin käyttäjä
Laadukkaat monofilament-peruukit
Hetitoimituksessa laaja varasto.
antavat luonnollisen ilmeen
 Nykyaikaiset muodikkaat mallit
Revlon,
Ellen Wille, Dimples,

LaadukasAdolfo,
kestävä materiaali
Henri
Natural Image, Wig,

OmatMargu,
pesu- ja hoitotuotteet
Tiedäthän että Sinulla on
oikeus uusia rintaproteesi
aina tarvittaessa.
Hygieniasyistäkin vähintään
kahden vuoden välein.
Neuvonta,
opastus jaHairline
kampaamopalvelut
Raquel Welch,
EERIKINKADUN
Eerikinkatu 9
20100 Turku
Wiklundin
puh.
231
9277
viereinen
valopiha
Ma-To
10-17
Pe 10-16,
la sulj.
Eerikinkatu
9 B 20100
Turku Puh.
231 9277
Raquel Welch
European Collection
Ma-To 10-17 Pe 10-16
Seuraavalla kerralla muista valita paras!
09-649839  www.amoena.fi
www.peruukkiliikehyvarinen.fi
MediSet varmuusalusasut,
APU virtsankarkailuun
Pestävät tuotteet
 Varmuusasut
(naiset, miehet, lapset)

Täyden palvelun hautaustoimisto
Avoinna: ma-pe 9.00 - 16.30
Iltaisin ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan.
Puntarikatu 1, 20780 Kaarina

Poikkilakanat
Patjan- ja
tyynynsuojat
site!
en paperie
Tilaa ilmain
3ri4es4Y4iteN46T!6
pape
0aine22nE22
I!
0Tila4a 0ilm
MY
3
IN
L
H
00PU
04
MYÖS
verkkokauppa:
Pitopalvelu ULPUKKA
Ruokatarjoilut juhliin ja muihin tilaisuuksiin.
Voit valita valmiista menu-vaihtoehdoistamme tai tilata yksilöllisen
Sinua varten räätälöidyn kokonaisuuden.
Pitopalvelumme tulee sopimuksen mukaan
paikan päälle, tai voit halutessasi noutaa
tarjoilut kahvilastamme.
Eeronkuja 5 Raisio
02 438 5409, 0400 539 559
[email protected]
www.cafeulpukka.fi/pitopalvelu
varatuomari
- riita-ja rikosasiain-oikeudenkäynnit
- elatusavut
- ositukset
- vahingonkorvausasiat
- huonevuokra-asiat
- avioeroasiat
- perunkirjoitukset
- asunto-ja kiinteistökauppariidat
- lasten huolto-ja tapaamisoikeudet
- perinnönjaot
- testamentit
- kauppakirjat,lahjakirjat, sopimukset
Oikeusturva-asiat ja maksuttomat oikeudenkäynnit
Tullikatu 11, 21100 Naantali
Puh. 02 435 1124 (myös ilt. ja la-su)
0400 720 178 Fax 02 435 6522
[email protected] www.anneteuri.fi
LINNANKATU
Vähätorin
LINNANKATU3,3,TURKU,
TURKU,
Vähätorinlaidalla
laidalla
Puh. 02 231 4074 www.perttala.fi
Puh. 02 2314074
Maksuton asiakaspysäköinti
www.perttala.fi
Maksuton asiakaspysäköinti
Louhisaaren kartano
Avoinna äitienpäivästä
elokuun loppuun
klo 10.30–17.00.
Muina aikoina tilauksesta!
Olemme avoinna
Ark. 9-20 La. 9-17 Su. 12-16
APTEEKKI PRISMA LÄNSIKESKUS
Viilarinkatu 3, 20320 Turku
Puh. 02 8800 860
Hyödynnä
S-Bonuksia
APTEEKKI
Länsikeskus
Kerrytä S-bonusta kaikista
ei-lääkkeellisistä tuotteista.
Matkalaukku
75cm
Maariankatu 3
02 231 5162
(199,-)
www. laukkumarjanen.fi
69cm
139,- 169,- ark. 10.00-17.30 la 10.00-14.00
(179,-)
TURKU
Vesipesut
Kemiallinen pesu
 Kotitalouspyykit
Emulsiopesu
Pöytäliinavuokraus
 Pyykinpesuaineiden myynti



KYSY KULJETUSPALVELUA!
Avoinna ma-pe 6.30-16.30
02 762 1144, muina aikoina 0400 854 058
Oppipojankatu 5, 32200 Loimaa
www.loimaanpesula.fi
ASIANAJOTOIMISTO
BRANDER & MANNER OY
Kristiinankatu 3, 20100 Turku, puh. 511 7000, fax 250 3053
[email protected]
[email protected]
www.brander-manner.fi
Muut toimistot:
Pohjoisranta 4 A 1, 00170 Helsinki
Isokatu 21, 26100 Rauma, puh. 824 0618, fax 824 0781
Aninkaistenkatu 6
02- 23 11 884
Kaskenkatu 15
02- 23 11 881
Kirkkoväärtinkuja 1 02- 438 4384
RAISIO
TURKU
Aninkaistenkatu 6 6 02-23
88411 884
TURKU
02-1123
Liikeajan Aninkaistenkatu
jälkeen puh. 02-23 11 884 www.hautausperttala.fi
Kaskenkatu
15
02-23
11
88111 881
Kaskenkatu 15
02- 23
RAISIO
02-4384
438 4384
RAISIO Kirkkoväärtinkuja
Kirkkoväärtinkuja 1 102-438
TURKU Aninkaistenkatu 6 02- 23 11 884
Liikeajan jälkeenwww.hautauspertt
puh.Kaskenkatu
02-23 11 884
ala.fi02- 23 11 881
15 www.hautausperttala.fi
LOIMAAN PESULA OY

Louhisaarentie 229
21240 ASKAINEN
puh. 02 431 2515
www.louhisaarenkartano.fi
A
Palveleva
perheyritys
jo 1932
Palveleva
perheyritys
jo vuodesta
vuodesta 1932
VIL
Annikki
Oy
AnnikkiPerttala-Koskinen
Perttala-Koskinen Oy
ON KA
H
AN
KAR
[email protected]
www.kaarinanseudunht.fi
T
Puh. (02) 243 2779
RAISIO
Kirkkoväärtinkuja
1 02- 438 4384
TÄYDEN
PALVELUN
HAUTAUSTOIMISTO
www.kpvuori.fi
Turun Optiikka
Humalistonkatu 5, Turku  (02) 251 0097
Ma-To 9-18, Pe 9-17, La 10-14
www.turunoptiikka.fi
Optikko Ukkonen
Hämeenkatu 1, Turku  (02) 232 5333
Ma-To 10-18, Pe 10-17, La 10-14
www.optikkoukkonen.fi
Liikeajan jälkeen puh. 02-23 11 884 www.hautausperttala.fi
Härkätien
Hautauspalvelu
Karjatie 5, 21420 Lieto
Kaikki alan palvelut 24h
Vuodesta 1981
puh. 0440 260 471, (02) 488 6529
AMMATTITAIDOLLA
www.angelikaturkis.fi
02 233 3261  050 362 8558  Humalistonkatu 10, 20100 Turku
LOKI
22 - 2016 - N:o 2
Perhefestareilla elettiin täysillä!
Teksti: Minna Lämsä • Kuvat: Pasi Leino
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ja lapsisyöpäpotilasperheiden Sykerö-kerho
järjestivät Meri-Karinassa Elä täysillä -perhefestarit perjantaina 26. elokuuta. Festarit olivat osa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen 65-vuotisen toiminnan juhlavuotta sekä Hirvensalopäivien ohjelmaa.
Tarjolla oli koko perheelle suunnattua
toiminnallista ohjelmaa. Illan aikana
muun muassa zumbattiin, pompittiin
pomppulinnassa ja otettiin mittaan sumopainissa. Pihalla lapset pääsivät kokeilemaan tasapainoa slackline-radalla.
Paikalla oli myös Turun kaupungin
Nuokkaribiili, joka toi mukanaan kontillisen erilaisia harrastusvälineitä.
Musiikista vastasivat The Voice of Finlandista tuttu Ilari Hämäläinen, lastenor-
kesteri Kengurumeininki, turkulaisräppäri Kodols sekä Puolalan musiikkilukion AvAciA DUO. Yleisöä viihdytti myös
Turun Urheiluliiton Vanhat Voimistelijat.
Esitysten lomassa päästiin seuraamaan
TNV:n rytmisten voimistelijoiden voimistelunumeroita. Illan hämärryttyä tulitaiteilija Emma Räisänen esitti show´n, joka
päätti perhefestarit.
Tapahtuman järjestämisestä vastasivat
seuraavat yhteistyökumppanit: Turun
Naisvoimistelijat, Turun Urheiluliiton
Vanhat Voimistelijat, Punaisen Ristin Hirvensalon osasto, Sylva ry, HEPSIS Team,
Turun ammattikorkeakoulun terveyden
ja hyvinvoinnin opiskelijat, FaceVizio
tmi/Mia Kuusisto, Hirvensalo-Kakskertaaluetiimi ja Eckes-Granini Finland.
SOPIVASTI
SINUNLAISESI
Luottamus syntyy teoilla, siksi tarjoamme arkeesi sopivia palveluita
sekä aina tutun henkilön pankkiasioista juttelemaan. Tämä on nostanut
meidät Suomen pankkien tyytyväisyystutkimuksessa yksityisasiakkaiden
ykköseksi*. Tervetuloa paikalliseen pankkiin – meillä on aikaa sinullekin.
*EPSI Rating: Suomen pankit 2015
Lastenorkesteri Kengurumeininki polkaisi perhefestarit käyntiin. Pomppiva
meininki sai lapset liikkeelle.
Lähellä ihmistä
Kyröntie 31 / Puh. 02 762 5650
www.poppankki.fi/kyro
Musiikkiesitysten lomassa lavalla nähtiin TNV:n rytmisten voimistelijoiden esityksiä. Ennen esitystä juontaja Kirsi Siira jututti nuoria taiteilijoita.
www.metsamaenrakennus.fi
Turkulaisräppäri Kodolsin vauhdikas esitys huokui positiivista energiaa. Räppärin esitys huipentui suosittuun Turku-kappaleeseen.
LOKI
N:o 2 - 2016 - 23
TUEMME
SYÖVÄNTORJUNTATYÖTÄ
Kemiön Mylly Oy
Kimito Kvarn Ab
Myllytie 7
25700 Kemiö - Kimito
Puh. 0400 535 242
KULJETUSLIIKE
J.T.Pajunen Oy
l kaivojen tyhjennykset
l viemärien avaukset ja putkistokuvaukset
l soraa, sepeliä, multaa l hiekat ja luonnonkivet
l vaihtolavat, kuljetukset, vesikuljetukset
www.jt-pajunen.fi
02 4359182
JOHANNA
KAIHDIN
Eerikinkatu 38, 20100 Turku
02-253 5888
Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-13
Tähkä
AUTOKORJAAMO
KUKKAKAUPPA
Tervetuloa!
050 533 5979
Huoltomiehentie 11, Lieto
www.konepukki.fi
Aninkaistenkatu 1
20100 Turku
puh. (02) 231 7836
www.kukkakauppatahka.fi
ASUNTO- JA KIINTEISTÖKAUPPA
TURVALLISESTI!
Tehokas myynti yli 20-vuoden kokemuksella
SOITA ILMAINEN ARVIO!
PERINTÖOIKEUS- JA
TESTAMENTTI-ILTA
Tiistai 15.11.
Meri-Karina
klo 18.00
Ohjelma
Varatuomari Martti Brander
Luento ja kyselytunti perintöoikeuteen ja testamentin laadintaan liittyvistä asioista.
Toimitusjohtaja Ville Viitanen
Luento ja kyselytunti siitä, mihin lahjoitusvaroja on käytetty ja voidaan käyttää.
Luento-osuuksien jälkeen on mahdollisuus lyhyeen henkilökohtaiseen neuvontaan. Mikäli olet
kiinnostunut neuvonnasta, kysy lisätietoja numerosta 02 2657 601.
Kahvitarjoilu
Tilaisuuden järjestävät Lssy ja Saattohoitosäätiö
OptimiAsunnot Oy LKV
www.paimio.fi
Tuureporinkatu 17, TURKU
www.optimiasunnot.fi
Ammattilaiset: Lasse Sandberg 0400 479 645
Tapani Raatikainen 0440 602 396
Karri Hällfors 050 521 9950, Timo Riski 0400 520 464
AUTOHUOLTO
SUVANTO
KUVITTELE
ME KUVITAMME
MUOTOKUVAUS
YRITYSKUVAUS
02-2363 700
Kaurakatu 22, Turku
www.studiobrahe.fi
Leluja
lapsille
vuodesta 1912
Linnankatu 9-11, Turku
02 231 4693
[email protected]
www.casagrande.fi
Turun Rengas-ja tarvike Oy
www.rengasjatarvike.com
Palvelemme ark. 8-17 la 10-14
Kärsämäentie 47 Turku
02 2721199
T. Janger Oy
Orvontie 42
20960 Turku
0400 781 860
Puh. 2366 426
040 5113 781
www.autohuoltosuvanto.fi
HYVÄT
HYVÄT
KUNNAT
YRITYKSET HYVÄT
HYVÄT
KUNNAT
YRITYKSET
HYVÄT KUNNAT
HYVÄT YRITYKSET
ilmoituksia
ilmoituksia
-LIIKENNE
OY
Kaihtimien
ammattilainen vuosikymmenien
kokemuksella
Kaihdinliike Sandberg on aurinkosuojaus- ja sisustusalan
ammattilainen jo yli 40 vuoden kokemuksella. Nyt yrityksellä on liikkeet Turussa
Nuppulantiellä, Salossa ja
Oulussa sekä rullakaihdintehdas Maskussa. Lisäksi on
muutamia jälleenmyyjiä eri
puolilla Suomea.
- Meiltä löytyy alueen
laajin valikoima kaihtimia,
markiiseja, terassijärjestelmiä, verhokiskoja ja -tankoja. Valmistamme lähes
kaikki mittatilaustuotteemme itse, Jussi Sandberg
kertoo.
Maskulainen Kaihdinliike Sandberg on valmistanut rulla- ja sälekaihtimia
jo vuodesta 1973. Perustajat Anne ja Kauko Sandberg hoitivat alkuvuosina
kaiken myynnistä valmistukseen ja asennuksiin.
Ensimmäinen
myymälä avattiin Yliopistonkadulle Turkuun ja valikoimissa
oli tuolloin rullakaihtimia ja
sälekaihtimia. Pian lisättiin
henkilökuntaa ja valikoimiin tulivat myös markiisit
ja muut tuotteet.
Kauko auttelee vielä
tuotannossa, mutta perheyrityksen vetovastuu on
siirtynyt
sukupolvenvaihdoksen myötä perheen pojille, Juho, Janne ja Jussi
Sandbergille.
- Meille on tärkeää laadukkaat materiaalit ja kestävät tuotteet. Tuotteemme
kestävät pitkään kovaakin
käyttöä, Jussi Sandberg lupaa.
- Paljon on opittu myös
kantapään kautta, mutta
olemme onnistuneet löytämään hyvät tuotteet. Materiaalit tuodaan läntisestä
Euroopasta.
Kaihtimissa
käytetään paljon myös suomalaisia komponentteja,
Sandberg kertoo.
Lisäksi valikoimissa on
kaihdinkaupan suurmerk-
kien tuotteita omalla maahantuonnilla.
Viime vuosien kasvava
trendi on rakennusten ulkopuolinen aurinkosuojaus.
- Kun rakennuksilta vaaditaan energiatehokkuutta,
ulkopuolinen aurinkosuojaus tulee yhä tärkeämmäksi.
Screen-kaihtimien ja markiisien avulla voidaan vähentää koneellisen jäähdytyksen
tarvetta huomattavasti. Oikeanlaisilla kaihtimilla myös
valaistuksen tarvetta voidaan saada vähennettyä sisätiloissa. Näin säästetään
sekä energiaa että rahaa,
Sandberg kertoo.
Yritysten ja kotitalouksien lisäksi Kaihdinliike
Sandbergin asiakkaita ovat
esimerkiksi julkinen sektori ja rakennusliikkeet. Yritys
toimii myös tukkumyyjänä ja erityisesti Sandbergin
verhotarvikkeita löytyykin
monien paikallisten sisustusliikkeiden valikoimista.
Ari Lehtinen
Kurkisuonkatu 8, Kaarina
Puh. (02) 251 5782
0400 521 876
Teollisuustie 8 21530 Paimio
Puh. 02-4732 130
[email protected]
www.autokorjaamosonkki.fi
Ida Dahlman,
Janne Sandberg,
Jussi Sandberg,
Kauko Sandberg ja
Juho Sandberg
toivottavat
tervetulleeksi
Turun myymälään.
Lahjoittamalla teet hyvää
Nuppulantie 33, 20320 TURKU
puh. 02 276 9300
Katrineholminkatu 9, 24240 SALO
puh. 02 731 5415
Kirkkokatu 61, 90120 OULU
puh. 040 968 2026
Nuppulantie 33, 20320 TURKU| puh. 02 276 9300
Katrinehominkatu 9, 24240 SALO| puh. 02 7315 415
Kirkkokatu 61, 90120 OULU| puh. 040 968 2026
Onnea! Yrityksen
perustaja Kauko
Sandberg täyttää
syksyllä 70 vuotta.
Koneurakointi Marjamaa Oy
www.marjamaaoy.fi
Reino 0400 526 038 Kimmo 0400 826 038
Jukka 0400 884 308
Anna hyvän kiertää ja tue syöpään sairastuneiden hyväksi tehtävää
työtämme. Voit halutessasi kohdentaa (merkintä viestikenttään)
lahjoitusvarat tiettyyn toimintaan, kuten saattohoitoon,
lapsisyöpäpotilaille tai tieteelliseen tutkimukseen.
www.rusko.fi
Rahankeräystili: FI96 5713 4520 0005 05
Lahjoitusvaroilla mm. kohennetaan infektioriskissä olevien potilaiden
edellytyksiä elää mahdollisimman normaalia elämää, rahoitetaan
Lounais-Suomessa tehtävää syöpätautien tieteellistä tutkimustyötä ja
-hankkeita, hankitaan tarvittavia laitteita ja apuvälineitä, ylläpidetään
syöpäpotilaiden kuntoutustoimintaa sekä parannetaan toimitiloja.
Myös yhdistyksemme kannatusjäsenenä tuet arvokasta syöväntorjuntatyötä.
Lämmin kiitos, että olet mukana auttamassa!
tv-ja digiboxi
HUOLTO MEILTÄ!
Myös tallentavat
Linnankatu 8, 20100 Turku
Avoinna arkisin klo 10-17.30
Tervetuloa!
VEHMAA
www.vehmaa.fi
Puutarhakatu 14, 20100 Turku
puh. 02 7660 800
IT-TUKI
K
otiin ja Konttoriin
045 347 0220
[email protected]
LOKI
24 - 2016 - N:o 2
ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIEDOT: Matkari Oy, Itäinen Pitkäkatu 30, Turku
02 2657 913 • [email protected] • Avoinna: ma-pe klo 8–15.30
CABARET-MUSIKAALI
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERISSA LAUANTAINA 19.11.2016
UUSIKAUPUNKI TUTUKSI
– klassikkoautoja, Bonkin konekeksintöjä,
pienpanimotoimintaa PERJANTAINA 11.11.2016
Uudenkaupungin-retkellä sukellamme idyllisen rannikko- ja autoteollisuuskaupungin historiaan. Automuseossa tulevat tutuiksi niin vanhat
kuplavolkkarit kuin Cadillacit. Kuvitteellisen perheyrityksen juuria ja suvun
keksintöjä esittelee anjovisvoimalla sähköistetty Bonk-museo. Makunystyröitä hellitään paikallisen majatalon antimilla, ja paluumatkalla kurvaamme vuonna 2008 toimintansa aloittaneen Vakka-Suomen Panimon kautta.
Matkaohjelma
Lähtö klo 10.00 Ortodoksisen kirkon edestä, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Uuteenkaupunkiin,
jossa tehdään opastettu kierros Uudenkaupungin
automuseossa. Kolmessa suuressa näyttelyhallissa
on yli 100 autoa, oma osasto Saab-merkille, vanhoja moottoripyöriä ja mopoja sekä kaksi lentokonetta. Museossa on myös ensimmäinen Suomessa
valmistettu auto, Korvensuu, vuodelta 1913. Uudenkaupungin automuseo on monien mielestä
Suomen suurin ja merkittävin automuseo.
Lounas nautitaan ravintola ja majatalo Gasthaus Pookissa, Uudenkaupungin ydinkeskustassa.
Bonk-museossa tutustutaan historiaan, jota et voi
kuulla missään muualla. Köyhän kalastajaperheen
mullistavista keksinnöistä kehittyi nykypäivän multiglobaali teollisuusjätti, joka työllistää 13 000 ihmistä 52 maassa. Bonk-taiteen näyttelykeskuksen
toimintavapaat koneet ja laitteet sekä niihin liit-
tyvät tarinat saavat väkisinkin vierailijoiden suun
hymyyn.
Tutustumme Vakka-Suomen Panimoon, joka on
erikoisoluiden ja -siidereiden palkittu pienpanimo,
Vierailun aikana kerrotaan lisää tietoa muun muassa itse panimosta, tuotannosta ja yhteistyökumppaneista sekä tutustutaan Panimosaliin. Panimon
myymälä on avoinna tuliaisostoksille.
Takaisin Turussa olemme noin klo 18.
Matkan hinta:
- jäsenet 75 euroa
- ei-jäsenet 85 euroa
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetus ohjelman mukaan
- opastettu kierros Automuseossa sekä pääsyliput
- lounas Gasthaus Pookissa
- opastettu kierros Bonk-museossa sekä pääsyliput
- opastettu kierros Vakka-Suomen panimossa
KOMISARIO PALMUN EREHDYS
ENSI KERTAA NÄYTTÄMÖLLÄ uudenvuodenaattona lauantaina 31.12.2016
Helsingin
Kaupunginteatteri
saa kunnian
olla ensimmäinen
”Miten menestyä
vaivatta liike-elämässä”
on 1960-luvun
musikaalihelmi,teatteri,
joka koki jonka
uuden näyttämöllä nähdään
Mika
Waltarin
”Komisario
Palmun
erehdys” -dekkarista
näytelmä.
kukoistuksen
Broadwaylla
vuonna
2011. Musikaalikomedia
kertoo tehtävä
nuoresta miehestä,
J. Rooleissa ovat Mikko
Pierrepont
Finchistä, joka
pestautuu
postipojaksi
Globaalit
pakettinappulat
-firmaanRisto
ja aloit-Kaskilahti ja Ilkka Forss.
Kivinen
(komisario
Palmu)
apureinaan
Kokki
ja Virta,
joita esittävät
taa alta aikayksikön
kipuamisen
yhä ylemmäs
hierarkiassa.
Finch ammentaa
tietonsa
Näytelmässä
selvitellään
rikkaan
Bruno firman
Rygseckin
tarjoillaan
kuohuviiniä
ja jotain makeaa. Teatteoppikirjasta,
joka
opastaa
vaivattomaan
menestykseen
työelämässä.
Kirjan
ja
neuvokkuutenmurhaa, joka johdattaa poliisit Helsinkiin hie- rin jälkeen ajo takaisin Turkuun, jonne saavumme
sa ansiosta hän etenee ikkunanpesijästä
suuryrityksen
toimitusjohtajaksi.
Yrityksen, joka on
nostokaupunginosaan,
Eiraan. Palmu
tietää koko
noin klo 23.30.
”niin
suuri,
että
kukaan
ei
tarkalleen
tiedä
mitä
muut
tekevät”.
Lopulta
Finchin
ajan, kuka murhaaja on, mutta tekee matkan var- Matkan hinta:epätavalliset
ja moraalisesti
kyseenalaiset businesskoukerot vaarantavat
sekä 135
lupaavasti
rella
muutamiahyvin
erehdyksiä…
- jäsenet
euroaalkaneen
uran,
että
romanttisen
suhteen
kauniin
sihteerin
kanssa.
”Miten
menestyä
vaivatta
liike-eläMatkaohjelma
- ei-jäsenet 155 euroa
mässä”
upeiden
tanssinumeroiden
näyttävää silmänruokaa
tarjoava,
Lähtö
kloon14
Ortodoksisen
kirkontäyttämä,
luota, YliopisHintaan sisältyy: hauska
ja värikäs19,
musikaalikomedia.
Näyttävänjossa
vauhdikasta
menoa säestää
vivahteikas Broadwayn
tonkatu
Turku. Ajo Helsinkiin,
nautitaan
- linja-autokuljetukset
kolmen
ruokalajin
ravintola
Mamma
Rookultakauden
musiikki.menu
Rooleissa
mm. Esko
Roine, Antti
Lang,-Anna
Victoria
teatterilippuEriksson, Laura
sassa.
Ruokailun
suuntaamme Helsingin - teatteri-illallinen
Allonen,
Iikka Forss,jälkeen
Pekka Hiltunen.
Kaupunginteatteriin, jossa seurataan ”Komisario - väliaikatarjoilu
Palmun erehdys”-esitystä klo 19 alkaen. Väliajalla - matkanjohtajan palvelut
Tutustu Matkarin matkauutuuksiin
Matkatoimisto Matkarin matkat vievät jälleen koto-Suomen teatterikatsomoihin sekä tutustuttavat maakunnan nähtävyyksiin. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenet saavat alennusta
Matkarin järjestämistä matkoista. Katso lisätiedot ohesta ja lähde mukaan!
Syksyn 2016
uutuuksia
Anitalta.
KANSANMUSIIKKINÄYTELMÄ ”KILPAKOSIJAT”
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERISSA LAUANTAINA 5.11.2016
Lapsettomalla leskellä, Saastamoisen Kaisalla, on muun ihanuutensa lisäksi melkoinen myötäjäistalo. Ja vielä suloisesti ihan
Sikasten tilan vieressä. Eipä siis ihme, että koko Sikasen suku,
niin isä kuin poikakin, alkavat toisiltaan salaa suunnitella naimakauppoja. Kolmanneksi kosijaksi ryhtyy Leskisen Antti, jolla
on kunnossa naimalupakin, eli rippikoulu käytynä. Yksi kosijoista kyllä saa Kaisan omakseen, mutta kuka – isä, poika vai Antti?
Kilpakosijat on vauhdikas ja riehakas kansanmusiikkinäytelmä miehisistä edesottamuksista ja naisenkaipuusta.
Ohjauksesta vastaa Tommi Auvinen, ja musiikista Värttinäyhtyeestä tuttu Sari Kaasinen. Sama työpari teki aiemmin
TTT:lle menestysmusikaalin Pitkäjärveläiset.
Kilpakosijat sai kantaesityksensä 2010 Kuopion kaupunginteatterissa ja oli yleisömenestys. Se palkittiin Teatterimusiikkiteko-palkinnolla vuonna 2011.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19,
Turku. Ajo Tampereelle, jossa nautimme maittavan brunssin Fazer Caféssa klo 10 alkaen. Ennen näytöstä on teatterin esittelykierros klo 12. ”Kilpakosijat” alkaa klo 13 Työväen Teatterin lavalla. Takaisin Turussa olemme noin klo 17.
Tommi Auvisen käsikirjoitus ja ohjaus Maiju Lassilan rahvaankomedioiden pohjalta repii vanhasta lajityypistä kaiken ilon irti.
Kilpakosijat on sekä perinteinen että nykyaikainen, molempia oikeassa suhteessa. Kokonaisuus on sekä ratkiriemukas että esteettisesti ehjä. – Sami Vainio, Savon Sanomat
Matkan hinta:
- jäsenet 92 euroa, ei-jäsenet 102 euroa
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset ohjelman mukaan
- teatterilippu
- teatterin esittelykierros
- runsas lauantaibrunssi Fazer Caféssa
- matkanjohtajan palvelut
Osto-ja Myyntiliike Jortikka
PALVELEVA
KENKÄKAUPPA,
MYÖS ERITYISJALKINEET
PALVELEVA
KENKÄKAUPPA
- K-laajuus
MYÖS ERITYISJALKINEET
- irroitettava tukipohjallinen
- joustava etupäällinen, myös erittäin
ongelmalliseen jalkaan
- tarra- ja nauhakiinnitys
- koot 35-43
en
dotte
s e n t ie
Y:n jä s a a t t e
S
S
L
u
Et
il le ,
lu k ij o ja lk in e e t
e r it y is s t ä p a r is t a
m ä is e
e n s im a e n k a n t a a lk
an.
s h in t a
a s ia k a - 2 0 e u r o a .
8
e
Etunn
Avoinna Ma 10-17.30
www.anita.com
Cabaret on syksyn paras show! Tule mukaan, kun ihanan paheellinen, vapaamielinen ja räväkkä Kit Kat -klubi avaa ovensa Suurella näyttämöllä. Luvassa on rohkea, hämmästyttävän ajankohtainen suurien tunteiden musikaali. Show’n tähti
on lumoava Sally Bowles (Emmi Kaislakari) ja tarinaa kuljettaa roisi MC, seremoniamestari (Antti Lang). Kuulet tuttuja
musikaalihittejä kuten Cabaret, Mani, mani ja Willkommen.
On vuosi 1929, Berliini. Kit Kat -klubi tarjoaa pakopaikan
kaikille, joiden rahat lama söi, joiden elämäntapa ei kestä
päivänvaloa ja jotka etsivät rakkautta. Näiden ovien ulkopuolella on valtaan puskeva natsiliike. Yhteisön paheksunta
Fräulein Schneiderin (Jaana Oravisto) ja juutalaistaustaisen
Herr Schultzin (Auvo Vihro) suhdetta kohtaan on vain alkusoittoa tuleville ajoille.
Tämän kaiken keskelle saapuu uuteen romaaninsa inspiraatiota hakeva amerikkalaiskirjailija Cliff Bradshaw (JuhaMatti Koskela). Hänen ja Sallyn välille syntyy romanssi, jollaisen jokainen meistä voi kokea vain kerran elämässään.
Matkaohjelma
Lähtö klo 8 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19,
Turku. Ajo Tampereelle, jossa nautimme maittavan brunssin Fazer Caféssa klo 10 alkaen. Ennen näytöstä on teatterin
esittelykierros klo 12. Cabaret-musikaali alkaa klo 13 Työväen Teatterin lavalla. Takaisin Turussa olemme noin klo 17.
Matkan hinta:
- jäsenet 99 euroa, ei-jäsenet 109 euroa
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset ohjelman mukaan
- teatterilippu
- teatterin esittelykierros
- runsas lauantaibrunssi Fazer Caféssa
- matkanjohtajan palvelut
Meiltä myös
Vapparintie 2, 21600 Parainen
0400 617754 l 02 458 474739
Ostetaan koti-irtainta ja kuolin- ja muuttopesät
l
l
l
l
l
Huonekalut, astiat, valaisimet
Taide-, keräily ym. irtaimet
Pienetkin erät
Noutopalvelu - SIIVOUS
Käteismaksu
Otamme vastaan huutOkauppa tOimeksiantOja!
-malliston jalkineet.
TERVETULOA!

Ti-Pe 9-17.30

La 9-14
TÖÖLÖNTORINKATU 7  HELSINKI
TÖÖLÖNTORIN ”TAKAKULMA”
PUH. (09) 495 697  www.kenka-rale.fi
Meiltä myös
n
e
MA-lehd
Etu REU , saatte
le
lukijoil lkineet
erityisja tä parista
äises
-malliston
Joukahaisenkatu 2
20520 Turku
010 320 1630
www.investo.fi
LOKI
N:o 2 - 2016 - 25
b
Meri-Karina
näyttävät ja maukkaat
ravintola- ja juhlapalvelut
SUNNUNTAIRUOKAILUT KLO 11–14
Sunnuntairuokailu sisältää kahta lajia
lämmintä ruokaa, salaattipöydän, leivän,
voin ja ruokajuomat sekä kahvin ja jälkiruoan.
Normaalihinta 13 €, Lounais-Suomen
Syöpäyhdistyksen jäseniltä 11 €,
6–12-vuotiailta 6 €
LOUNASTARJOILU ARKISIN KLO 11–13.30
Normaalihinta 9 €, jäseniltä 8 €,
6–12-vuotiailta 5 €
SUOSITTU SEISOVA PÖYTÄ KATETAAN
JUHLAPYHINÄ KLO 12–15
Meri-Karinan herkullinen seisova
pöytä on saavuttanut suuren suosion.
Normaalihinta on 26 €,
jäseniltä 22 €, 6–12-vuotiailta 10 €
Kappeli täydentää palveluja
Pyhän Henrikin ekumeeninen
taidekappeli sijaitsee aivan MeriKarinan naapurissa ja tarjoaa
tunnelmalliset tilat vihkimiselle.
Hääjuhlaa voi jatkaa Meri-Karinassa
hääparin toiveiden mukaan.
www.taidekappeli.fi
Juhlapyhäkattaukset
isänpäivänä su 13.11.2016
3. adventtina su 11.12.2016
4. adventtina su 18.12.2016
jouluaattona la 24.12.2016
joulupäivänä su 25.12.2016
Etukäteen varaamisella varmistat
herkutteluhetkesi
– tee pöytävaraus: p. 02 2657 666
Juhlapyhien menut nähtävinä osoitteessa
www.merikarina.fi
kaksi viikkoa ennen juhlapyhää.
pidä juhlat meren rannalla!
Täyden palvelun Meri-Karina sijaitsee
luonnonkauniissa ja merellisessä
ympäristössä Turun Hirvensalossa.
Turun keskusta on lähietäisyydellä
hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Meri-Karina soveltuu erinomaisesti
juhlien järjestämiseen sekä erilaisten
kokous- ja koulutustilaisuuksien
tapahtumapaikaksi. Merellinen ympäristö sekä muunneltavat ja monikäyttöiset tilat takaavat upeat puitteet.
Alueella on reilusti pysäköintitilaa.
Linja-auto nro 54 lähtee Turun keskustasta
pysäkiltä T41, kauppahallia vastapäätä.
Tervetuloa viihtymään!
Menuvaihtoehtoja
• juhlat
• muistotilaisuudet
• kahvitarjoilut
• illanistujaiset
• lastenjuhlat
Menuvaihtoehtojen hintaan sisältyy
• menu valinnan mukaan
• valkoiset pöytäliinat
• valkoiset kahvi- ja ruokaservetit
• keittiö- ja salihenkilökunta
• siivous
• tilavuokra
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous
ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme!
www.merikarina.fi
Pöytä- ja tilavaraukset
02 2657 666, [email protected]
Myyntipalvelu
Mikko Rantala, keittiöpäällikkö
02 2657 603, [email protected]
(yhteydenotot arkisin klo 14–16)
Meri-Karina
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
LOKI
PAIKALLISOSASTOJEN JA POTILASKERHOJEN TUKI- JA VIRKISTYSTOIMINTA
26 - 2016 - N:o 2
Toimintaa ylläpidetään pääsääntöisesti vapaaehtoistyönä.
Tarjolla on keskustelua, ryhmätoimintaa, vertaisia ja tukihenkilöitä sekä sovitusti myös yhdistyksen kouluttamia vertaistukijoita.
KI
Psykososiaalinen tuki sekä vertaisryhmät ovat maksuttomia
syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Osastot ja kerhot järjestävät tukitoiminnan lisäksi monenlaista virkistystä. Toimintaa koordinoi erikseen valittu johto- tai toimikunta.
tyksestä
SYÖPÄYHDISTYKSEN PAIKALLISOSASTOT
FORSSA
lssy.fi/paikallisosastot/forssa TAI www.solukko.net
[email protected]
Forssan Solukko
Siurilankatu 28, 30300 Forssa
•tukihenkilövälitys ti-to klo 10–17, 050 5777 338
•sairaanhoitaja tavattavissa kuukauden toinen keskiviikko klo
15–18, muulloin puhelimitse ti-to klo 10–16, 050 5777 339
•rintasyöpäpotilaiden keskusteluryhmät kokoontuvat erikseen ilmoitettavina aikoina
Forssan seudun paikallisosaston toiminta-alue on Forssan kaupunki, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat.
Paikallisosasto järjestää potilaille ja heidän läheisilleen valistusja virkistystoimintaa erilaisten luentojen, tutustumiskäyntien
ja matkojen muodossa.
Säännölliset jäsenillat ovat joka kuukauden toinen keskiviikko (ei kesä-elokuu) klo 18 paikallisosaston omassa toimipisteessä Solukossa.
•12.10. aihe ilmoitetaan myöhemmin
•9.11. aihe ilmoitetaan myöhemmin
•14.12. Joulujuhla, samalla juhlistetaan osaston 35-vuotistoimintaa
Virkistystoiminta
•Vesijumppa Vesihelmessä torstaisin klo 19.15–20 (15.9.–
15.12.2016, ei viikolla 42)
•”Suku on syvältä” -komedia Tampereen Työväen Teatterissa
29.10.
•”Päivä Tukholmassa” -risteily 22.–24.11.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Kaisa Salminen 050 5691 271
tai [email protected]. Toiminnasta, matkojen lähtöajoista yms. ilmoitamme Seutusanomien järjestöpalstalla.
Lisätietoja myös www.solukko.net.
Paikallisosaston oma Kirpputori Solukko (Kauppakatu 12,
Forssa) ottaa vastaan lahjoituksia. Tuotto käytetään paikallisosaston toiminnan tukemiseen. Avoinna: ma-pe klo 10–17, la
klo 10–14
Lisätiedot:
•Kaisa Salminen, puheenjohtaja, 050 5691 271,
[email protected]
•Elina Kaislasalo, lapsisyöpäpotilaat, 040 5073 684,
[email protected]
•Kirpputori Solukko, 03 4384 333
LOIMAA
lssy.fi/paikallisosastot/loimaa • [email protected]
Keskustelupiiri syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen
kokoontuu Loimaan Kaupunginkirkon yläsalissa (Turuntie
32) yleensä kuukauden viimeisenä maanantaina klo 15–17,
syyskaudella 26.9., 31.10. ja 28.11. Seuraa ilmoittelua Loimaan Lehden ja Auranmaan Viikkolehden seuratoimintapalstalla.
Lisätiedot paikallisosaston toiminnasta:
•Kaisa Hyvärinen, puheenjohtaja, 040 762 4196
•lisätietoa myös paikallislehdistä
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen
neuvonta-asema Loimaalla
toimii Loimaan aluesairaalan tiloissa, Seppälänkatu 15–17.
•oireita koskevaa neuvontaa, terveystietoa ja opastusta: yleinen syöpäneuvonta, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen
omatarkkailun opastus
•luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille
20 €:n toimistomaksulla)
•rintaproteesit, rintaliivit, peruukit, uimapuvut
Ajanvaraus ja soittopyynnöt:
ma-pe klo 9–11, 02 2657 927
Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle:
to klo 9–10, 044 055 1572 (Huom! Puhelinaika, ei koske
yleistä Meri-Karinaan keskitettyä ajanvarausta ma-pe klo
9–11, 02 2657 927)
RANNIKKOSEUTU
lssy.fi/paikallisosastot/rannikkoseutu
Tukitoiminta:
•Parainen, 050 569 0610
•Kemiö, 040 734 1931 ja 040 768 5456
Lisätiedot:
•Raimo Sulonen, puheenjohtaja, 040 848 7113, [email protected]
SALO
lssy.fi/paikallisosastot/salo TAI sspo.net • [email protected]
Salo-Karinan palveluasema
Helsingintie 52, 24100 Salo
puhelin 027281670
Avoinna: pe klo 10–12 (parillisina viikkoina, ei toimintaa
kesä-heinäkuussa)
•vertaistukihenkilöiden välitys, 040 741 2736 (Siru Virpi)
Paikallisosaston toimisto ja palveluasema Salo-Karinasta saat
Lisätietoa
toiminnasta saat:
• netistä: lssy.fi/paikallisosastot JA lssy.fi/potilaille-laheisille/tuki-
toiminta/vertaistuki
• puhelimitse osaston/ryhmän yhteyshenkilöltä/toimistosta TAI
Meri-Karinan infosta (02 2657 666)
• LOKI-lehdestä ja paikallislehdistä
Huom! Jos haluat oman paikallisosastosi ja/tai potilaskerhosi tiedotteen kotiin postitettuna, lähetä yhteystietosi sähköpostilla tai soita yhteyshenkilölle.
tietoa syöpäjärjestöistä, paikallisosastosta, sopeutumisvalmennuskurssille hakemisesta, jäsenyydestä ja korvauksista. Toimistolle voit tulla keskustelemaan syöpään liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista (mielellään ajanvaraus), ja tarvittaessa
pyrimme hankkimaan tukihenkilön. Paikallisosaston vertaistukihenkilöt päivystävät palveluasema Salo-Karinassa syksyllä
normaaliin tapaan perjantaisin klo 10–12, mutta jatkossa
parillisina viikkoina.
Keskusteluryhmiä syöpään sairastuneille kysynnän ja tarpeen
mukaan. Uusi ryhmä eturauhassyövästä kiinnostuneille miehille ja läheisille, alkaen 10.11. klo 10–12. Ryhmä kokoontuu
Salo-Karinassa. Tavoitteena vertaistuki, tiedon lisääminen ja
jakaminen, ennaltaehkäisy. Ohjaajina koulutetut vertaistukihenkilöt.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on lisännyt neuvontapalveluja Saloon syksystä 2016 alkaen. Neuvontahoitajien vastaanotto Salo-Karinassa (Helsingintie 52) on parittomina
viikkoina torstaisin klo 10–16. Neuvontahoitajat hoitavat
paikallisosaston puhelin- ja avovastaanottoa sekä vastaanottavat neuvontapalveluasiakkaita luomi- ja proteesiasioissa. Luomitarkastukset jäsenille maksuttomia, ei-jäsenille 20 €. Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille arkisin klo 9–11,
02 2657 927
Tapaamisillat
Kaikille avoimet ja maksuttomat tapaamisillat Salo-Karinassa
kuukausittain. Kahvia tarjolla klo 17.30 alkaen hintaan 2 €
sekä arpoja 2 € potilastoiminnan hyväksi. Otamme mielellämme vastaan arpavoittoja ja lahjoituksia.
•Roosa nauha -konsertti su 2.10. klo 16 Someron seurakuntakeskuksessa. Ohjelma 10 €. Kaari Utrio alustaa ”Naisen
terveys historiassa”. Saatavana myös ”Valoja ja varjoja” -kirjanen. Tilaisuudessa esiintyy mm. Someron Naiskuoro johtajanaan Olli Salomäenpää.
•to 17.11. Kriisin kohtaaminen, puhujana VtT Irma Lehtonen
•marraskuussa Movember-tempaus, lisätietoja lähempänä.
•jouluruokailu juhlapalvelu Marja Kankare Perniöntiellä la
10.12. klo 14, hinta 25 €. Ilm. toimistoon 2.12. mennessä.
Matkat
Pärnun kylpylä, täysihoito ja 3 hoitoa/pv: 9.10.–15.10. (394
€). Ota yhteyttä: Juhani Ivanoff, 040 845 7195
Hartaushetket Salo-Karinassa yleensä joka kuukauden toisena maanantaina klo 15. Avoin tilaisuus kaikille.
Pilates 6.9.–29.11. tiistaisin klo 16.45, 18 ja 19.15, ohjaa
fysioterapeutti Mia Oksanen. Hinta syöpään sairastuneille 96
€, muut 132 €. Ilmoittautumiset toimistoon.
Kahvipussiaskartelut jatkuvat 5.8.2016 klo 14, ilmoittautumiset sihteerille tai numeroon 050 339 5286.
Lisätiedot:
•Juhani Ivanoff, puheenjohtaja, 040 845 7195,
[email protected]
•Maija Iltanen, varapuheenjohtaja, 040 768 1534,
[email protected]
•Siru Virpi, sihteeri, 040 741 2736, [email protected]
•Facebook: ”L-S Syöpäyhdistys Salon Seudun Paikallisosasto”
TURKU
lssy.fi/paikallisosastot/turku TAI turkulssy.fi • [email protected]
Paikallisosaston tavoitteena on toimialueen syöpäpotilaiden
virkistys- ja vertaistukitoiminta, lisäksi pidetään ajankohtaisia
luentoja. Vuoden aikana järjestetään jäseniltoja, retkiä, matkoja ja myyjäisiä. Paikallisosasto lahjoittaa varoja syöpäpotilaiden hoitoa ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin vuosittain.
Jäsenillat
Kokoontuminen Meri-Karinassa joka kuukauden toinen tiistai klo 17.45. Jäsenilloissa kahvitarjoilu ja arpajaiset. Tilaisuuksiin pääsee linja-autolla nro 54, pysäkki Eerikinkadulla kauppahallia vastapäätä. Paluukuljetus Kauppatorille klo 20.
•ti 11.10. Naisten ilta, LSSY:n ja Turun paikallisosaston yhteinen tapahtuma. Dos. Riikka Huovinen: Liikunta syövän
ehkäisyssä ja syövästä kuntoutumisessa; fysioterapeutti Eva
Suominen: Syöpäpotilaan lymfahoito; kosmetologi Mia
Kuusisto: Syksyisen ihon hoito
•ke 19.10. Lääkärihelikopteritoiminta (FinnHEMS Oy): Turun FH20 -tukikohdan vastuulääkäri Petri Aaltonen. Jäsenilta yhdessä Etuset-ryhmän kanssa klo 18–19.30. (ei paluukuljetusta Kauppatorille)
•ti 8.11. Luontoa sanoin ja kuvin: konservaattori Ari Karhilahti; Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi esiintyvät.
•ti 13.12. Joulujuhla. Ilmoittautumiset marraskuun jäsenillassa tai ma 5.12. mennessä Meri-Karinan infoon, 02 2657 666
Retket ja teatterit
Teemme päiväretkiä ja teatterimatkoja. Syksyn 2016 retket on
valitettavasti varattu loppuun, mutta voit kysellä peruutuspaikkoja Ulla Strömiltä (yhteystiedot lopussa). Tiedot kevään
2017 retkistä ovat verkkosivuillamme turkulssy.fi joulukuun
puolivälissä.
Käsityöpiiri Ahkerat Kertut kokoontuu Meri-Karinan kirjastossa tiistaisin klo 10–12.30, paitsi kuukauden toinen tiistai
klo 14–17. Käsityöpiirin vetäjinä toimivat Sirpa Teräs ja Seija
Vesala. Ahkerien Kerttujen käsitöitä myynnissä päivittäin
Meri-Karinan pääaulassa sijaitsevassa Putiikissa, jota hoitaa
Marja-Leena Louhi. Tuotteita myynnissä myös Kauppakeskus
Skanssissa 16.–17.12.2016.
Paikallisosaston tuolijooga alkaa Meri-Karinassa torstaina
1.9. klo 10.10–11. Ohjaajana joogaopettaja Eva Suominen.
Hinta 20 €/10 krt. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: 040 530
9942 Soile Tammero tai sähköpostilla [email protected].
Paikallisosastolla on oma myyntipaikka Suomen suurimmissa
joulumyyjäisissä Turun Messu- ja kongressikeskuksessa lauantaina 3.12 klo 11-16.
Paikallisosasto tiedottaa toiminnastaan:
•Turun Sanomien yhdistystoiminta-palsta ja verkkolehden
Menovinkit (menovinkit.ts.fi)
•turkulssy.fi ja lssy.fi/paikallisosastot/turku
Lisätiedot:
•Anneli Suominen, puheenjohtaja, 050 596 0470,
[email protected]
•Salme Kauppinen, varapuheenjohtaja, 044 205 8940,
[email protected]
•Soile Tammero, sihteeri, 040 530 9942
•Ulla Ström, paikallisosaston matkat: ilmoittautumiset puhelimitse maanantaisin klo 13–15 (ei kesä-, heinä- ja elokuussa),
044 5524 814 tai sähköpostilla [email protected]
•Sirpa Teräs, Ahkerat Kertut -toiminta, 040 022 6616
•Marja-Leena Louhi, paikallisosaston Putiikki, 050 533 1277
UUSIKAUPUNKI
lssy.fi/paikallisosastot/uusikaupunki • [email protected]
Ystävän Tupa
Alinenkatu 26, 23500 Uusikaupunki, puhelin 02 8443 600
Avoinna: ma klo 10–13, ti klo 10–14, ke klo 10–14, to klo
10–13 (Huom. muuttuneet aukioloajat, päivitetty 13.9.2016)
- tukihenkilövälitystä torstaisin klo 13–17, 050 321 8173
(Tarja-Liisa Kukkonen)
Paikallisosaston toiminta on keskittynyt Ystävän Tuvalle. Tilat
on vuokrattu yhdessä Suomen Punaisen Ristin Uudenkaupungin paikallisosaston kanssa. Rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukiryhmät kokoontuvat Ystävän Tuvalla kuukausittain. Etusetin tapaamiset Ystävän Tuvalla to 13.10.2016
ja to 17.11.2016 klo 17.
Yhteislaulua syyskuun, lokakuun ja marraskuun viimeisenä
torstaina. Klo 18 alkavassa tilaisuudessa on hanurisäestys. Vastuuhenkilönä toimii Sirkka Mikkola.
Puurojuhla Ystävän Tuvalla to 8.12. klo 18.
Lisätiedot:
•Esko Tähtinen, puheenjohtaja, 040 5775 817, [email protected]
•Marjo Öhrnberg, sihteeri, 050 3589 111
•Lisätietoa vertaistukihenkilöistä myös Ystävän Tuvalta,
Tyksistä ja Tyksin Vakka-Suomen sairaalasta
SYÖPÄYHDISTYKSEN POTILASKERHOT
LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEIDEN KERHO SYKERÖ
Sykerö tarjoaa monipuolista toimintaa syöpään sairastuneille
lapsille ja heidän perheilleen, mm. asiantuntijaluentoja, virkistystä ja infektioriskittömiä tapahtumia. Sykerö-toiminnasta koko perhe saa vertaistukea.
Lisätiedot:
•sähköpostitse: [email protected]
•nettisivuilta: lssy.fi > vertaisryhmät & potilaskerhot >
lapsisyopäpotilaat
•lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen, 02 2657 853,
[email protected]
Toimintapäivät Meri-Karinassa
Infektioriskittömiä toimintapäiviä järjestetään Meri-Karinassa
noin kerran kuukaudessa. Syksyn 2016 toimintapäivät ovat la
15.10., la 5.11. sekä joulujuhla la 10.12. Tapahtumien tarkempi ohjelma ja aikataulu ilmoitetaan aina lähempänä ajankohtaa
nettisivuilla ja sähköpostilla Sykerö-kerhon postituslistalla oleville. Ilmoittautuminen tapahtumiin tehdään osoitteeseen [email protected], pyydettyyn päivään mennessä. Leikkihuoneet ovat
sykeröläisten käytössä koko toimintapäivän ajan. Muistathan
saapua toimintapäivään vain täysin terveenä, kiitos!
Infektioriskitön uimakoulu ja vesipeuhu
Uimakoulu ja vesipeuhu alkavat syksyllä (24.9.–3.12.) Erityisosaamiskeskus Suvituulessa osoitteessa Suvilinnantie 2, Turku.
Uintivuorot lauantaisin klo 12–14 (ei toimintapäivinä): puolet ajasta ohjattua uimakoulua ja vesipeuhua, puolet vapaata
uintia. Seuraa ilmoittelua Sykerön nettisivuilla.
Infektioriskittömät elokuvat Kinopalatsissa
Sykerö-kerho järjestää infektioriskittömiä elokuvanäytöksiä
yhteistyössä Kinopalatsin kanssa. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan Sykerön nettisivuilla ja sähköpostitse. Elokuvalippujen omavastuu on 5 €/lippu, varaathan mukaan tasarahan.
Muu toiminta
Sykerö-kerhon aktiiviset vanhemmat järjestävät infektioriskittömiä tapahtumia yhteistyössä mm. Zoolandian, Tivoli Seiterän, Vartiovuoren kesäteatterin sekä Turun kaupungin kanssa.
Seuraa ilmoittelua Sykerön nettisivuilla!
LOKI
N:o 2 - 2016 - 27
LIITY SYÖPÄYHDISTYKSEN
JÄSENEKSI JA TUE
TÄRKEÄÄ TYÖTÄMME!
VOIT LIITTYÄ LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN
JÄSENEKSI:
•yhdistyksen toimistossa, Itäinen Pitkäkatu 30, 20700 Turku
•p. 02 2657 913 (jäsentoimisto) tai p. 02 2657 666 (Meri-Karina)
•www.lssy.fi/jaseneksi
Jäsenmaksu vuodessa 20 € (vuonna 2016).
Rekisteriseloste: www.lssy.fi/jaseneksi
Loppukeväällä valmistui uusia vertaistukihenkilöitä, jotka ovat valmiita jakamaan omakohtaisen tarinansa auttaakseen Sinua selviytymisessä. Jos Sinä tai
läheisesi tarvitsette vertaistukihenkilöä tai olet itse kiinnostunut toimimaan tukihenkilönä, ota yhteyttä kurssi- ja neuvontapalveluihin numeroon 02 2657
688. Uusien vertaistukihenkilöiden peruskoulutus järjestetään alkuvuonna 2017. Kuva: Daniel Heino
ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA HEIDÄN LÄHEISENSÄ
Etuset-ryhmä on suunnattu eturauhassyöpäpotilaille ja heidän
läheisilleen. Ryhmän tarkoituksena on tarjota tietoa eturauhassyövästä ja sen hoidosta sekä sairauden vaikutuksesta elämään.
Ryhmä luo potilaille läheisineen mahdollisuuden virkistäytyä
ja tavata muita saman sairauden kokeneita. Ryhmällä on oma
toimikunta, joka suunnittelee toimintaa ryhmäläisten toiveiden mukaisesti. Liittyäksesi Etuset-ryhmään ja saadaksesi ryhmän postia, ilmoita nimesi ja osoitteesi puhelimitse: 050 591
4974 tai postitse Meri-Karinaan (Seiskarinkatu 35, 20900
Turku) tai sähköpostitse [email protected] Lisätietoa
Etuset-ryhmän toiminnasta em. sähköpostiosoitteesta tai sihteeriltä, 02 2657 841, [email protected].
Luento- ja keskusteluryhmätoiminta
Eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen tarkoitetut luento-ja keskustelutilaisuudet järjestetään yleensä kuukauden kolmantena keskiviikkona (huomioi ohjelmassa olevat poikkeukset) Meri-Karinassa. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Vuoden aikana
Etuset-ryhmä saattaa järjestää muutakin toimintaa, jolloin
toiminnasta ilmoitetaan erikseen kirjeitse.
Luento-, keskustelu- ja virkistystoimintaa Meri-Karinassa
•ke 19.10. klo 18 Lääkärihelikopteritoiminta (FinnHEMS
Oy): Turun FH20 -tukikohdan vastuulääkäri Petri Aaltonen.
Jäsenilta yhdessä Turun paikallisosaston kanssa.
•ke 16.11. klo 18 Alko / joulujuomat
•to 15.12. klo 18 Joulujuhlat. Ilmoittautumiset pe 25.11. mennessä: [email protected], 050 404 7471
Liikuntakerho miehille ja naisille, Etuset-ryhmän jäsenille
Eturauhassyöpäpotilaiden liikuntakerho Meri-Karinassa maanantaisin klo 12. Jumppa kestää noin 45 minuuttia, jonka jälkeen sauna- ja allasosasto on varattuna jumppaajille klo 15 asti.
Ohjelmassa mm. mattojumppaa, kuntopiiriä ja kuntosaliharjoittelua, jokaisen oman kunnon mukaan. Aikaisempaa jumppa- tai liikuntakokemusta ei tarvita. Liikuntakerholaiselle 10
kerran maksu on 25 € tai kertamaksu 3 € (maksetaan MeriKarinan infoon). Liikuntakerhon ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Jos olet kiinnostunut yhdessä liikkumisesta tutussa porukassa, tule mukaan!
Mukaan mahtuu ja voi tulla kesken kaudenkin. Liikuntakerho
on tarkoitettu sekä miehille että naisille.
VOIMAA VERTAISTUKIRYHMISTÄ
Ryhmiä perustetaan ja jatketaan kysynnän mukaan.
RINTASYÖPÄPOTILAIDEN VERTAISTUKIRYHMÄT
Jos haluat yksin tai läheisesi kanssa keskustella vertaistukihenkilön kanssa, ota yhteyttä: neuvontahoitaja Leevi Sandell (yksilöllinen vertaistuki), 02 2657 688, [email protected]
VERTAISTUKIHENKILÖKSI
Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten
vaihtoa sekä tukemista samoja elämäntilanteita kokeneiden ja
samoja ongelmia käsittelevien kesken. Vertaistukihenkilöllä
omakohtainen sairauden kokemus tai kokemus läheisen sairastumisesta (läheisvertaistukihenkilö) mahdollistaa yhteisen
kielen ja kokemusmaailman jakamisen tuettavan kanssa. Uusille vertaistukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille järjestetään
koulutusta. Ennen peruskoulutukseen osallistumista on henkilökohtainen haastattelu. Tällä hetkellä erityistä tarvetta on
harvinaisempia syöpäsairauksia sairastavien potilaiden vertaistukihenkilöille. Tiedustelut: neuvontahoitaja Leevi Sandell,
02 2657 688, [email protected]
TERVETULOA MUKAAN TALKOO- JA YSTÄVÄTOIMINTAAN
•Meri-Karinan majoitus-, ravintola- ja liikuntapalveluista •Matkatoimisto Matkarin järjestämistä matkoista
•maksuttomat luomitarkastukset (ei-jäsenille 20 €)
•jäsenalennusliikkeistä (ks. www.lssy.fi/jasenalennukset)
•yksityisiltä lääkäriasemilta:
TERVEYSTALON TOIMIPISTEET
030 6000
Terveystalo Pulssi, Humalistonkatu 9–11, Turku
Terveystalo Turku Aninkainen, Aninkaistenkatu 13, Turku
Terveystalo Salo, Turuntie 12 B (2. krs), Salo
Terveystalo Forssa, Kutomonkuja 2 A 2, Forssa
• kuvantamis- ja laboratoriopalvelut –20 % (alennus voimassa olevasta
hinnaston mukaisesta hinnasta, voimassa Turun, Salon ja Forssan toimipisteissä)
MEHILÄISEN TOIMIPISTEET
RYHDY KUUKAUSILAHJOITTAJAKSI!
Meri-Karinassa järjestetään ohjattuja liikuntaryhmiä syöpään
sairastuneille. Ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja.
Syöpäpotilaiden vesivoimistelut ja mattojumppa
•maanantaisin: klo 9 (kaikki potilaat), klo 10 (rintasyöpäpotilaat), klo 16.30 (jäsenet) ja klo 17.30 (jäsenet)
•keskiviikkoisin: klo 9.15 (kaikki potilaat), klo 10 (kaikki potilaat), klo 17.30 (avanneleikatut) ja klo 18.30 (kaikki potilaat)
Lisäksi syöpäpotilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun
mattojumppaan maanantaisin klo 18.30. Mattojumpan ja vesivoimistelun kausimaksu (tammi-toukokuu ja syys-lokakuu)
on jäsenille 35 €, muille 55 €. Lisätiedot: 02 2657 606 (liikuntapalvelut) tai 02 2657 666 (info)
LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN
KURSSI- JA NEUVONTAPALVELUT
SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA TURKU
Syöpää sairastavien keskusteluryhmä (sairastumisesta alle kolme vuotta)
Voimavaraa-ryhmässä voi puhua sairauden kokemuksesta ja
jakaa ajatuksia vertaisten kanssa. Ryhmään voi tulla myös kuuntelemaan ja saamaan tietoa sekä neuvoja. Ei rajattua ilmoittautumisaikaa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: neuvontahoitaja
Leevi Sandell, 02 2657 688, [email protected]
SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA LOIMAA
Vertaistukitoiminta perustuu osallistujiensa omaan elämänkokemukseen, keskinäiseen tasa-arvoon, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukemiseen.
Vertaistukihenkilöltä saatu tuki auttaa arjesta selviytymisessä,
mutta ei korvaa ammattityötä. Vertaistukihenkilöinä toimivat
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kouluttamat vapaaehtoiset.
ALENNUKSET
LIIKUNTAPALVELUT ERI SYÖPÄPOTILASRYHMILLE
VOIMAVARAA
VERTAISTUKIHENKILÖVÄLITYS
•Syöpä-Cancer-lehti neljästi vuodessa
•LOKI-lehti kahdesti vuodessa ilmaisjakeluna
•Yhdistyksen jäsentiedotelehti kerran vuodessa osoitteellisena
010 414 00
Sairaala Mehiläinen Turku, Kauppiaskatu 8, Turku
Sairaala Mehiläinen Salo, Vilhonkatu 8, Salo
• ei toimistomaksua lääkärikäynneistä
• kuvantamis- ja laboratoriotutkimukset –10 %
• patologiset tutkimukset –15 %
• rintojen alueen kuvantamistutkimukset ja näytteenotot –15 %
Lääkäriasemien edut ovat voimassa vuoden 2016 ajan. Etuja ja alennuksia
ei voi yhdistellä.
• neuvontahoitajat ovat kaikki syövän hoidon ammattilaisia
• ohjausta ja neuvontaa: mm. yleinen syöpäneuvonta, kuntoutusohjaus, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen
omatarkkailun opastus
• luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €:n toimistomaksulla)
• proteesivälitys; rintaproteesit, rintaliivit, peruukit,
uimapuvut
• keskusteluapua syöpäpotilaille ja läheisille
• vertaistukihenkilövälitystä erityisesti ensitietovaiheessa (Huom! suoraan numerosta 02 2657 688)
Saattohoitovaiheen potilailla on halutessaan mahdollisuus tavata tukihenkilö. Vapaaehtoisena toimivan tukihenkilön rooli on
olla potilaan ja hänen läheisensä tukena, kuulijana ja kokemuksen jakajana. Vapaaehtoiset on koulutettu toimimaan tukihenkilöinä, ja heille järjestetään koulutusta ja ohjausta syöpäyhdistyksen toimesta. Lisätietoa saattohoidon tukihenkilötoiminnasta: Karinakodin vastaava hoitaja Merja Leinonen, 02 2657 623
YHDISTYKSEN JÄSENENÄ SAAT RAHANARVOISIA ETUJA
JULKAISUT
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä on mahdollisuus osallistua
monipuoliseen talkoo- ja ystävätoimintaan. Tarvetta on esimerkiksi avustaviin keittiötehtäviin, tilojen kalustamiseen, keräystoimintaan ja pihatehtäviin sekä virikkeelliseen toimintaan,
kuten kerhotoimintaan. Lisäksi kaivataan ystäviä palvelukeskuksen asukkaille ulkoilu- ja keskusteluseuraksi. Talkoo- ja ystävätoiminnasta kiinnostuneille järjestetään perehdytyskoulutusta
toimintaan. Mikäli olet kiinnostunut talkoo- tai ystävätoiminnasta, ota yhteyttä: 02 2657 841, [email protected]
Keskusteluryhmät hiljattain sairastuneille rintasyöpäpotilaille
Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa. Ryhmien tarkoituksena on auttaa ja tukea potilaita sopeutumaan sairauden
mukanaan tuomaan uuteen elämäntilanteeseen. Ryhmät ovat
osanottajille maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua
etukäteen. Ryhmät toteutetaan yhteistyössä Tyksin syöpäklinikan kanssa, ohjaajina toimivat rintasyöpäsairaanhoitajat Christina Berger ja Kirsi Kivioja-Viitala.
•nuorten ryhmä joka kuukauden ensimmäinen torstai klo
18–20: 6.10., 3.11. ja 1.12.2016
•yli 45-vuotiaiden ryhmä joka kuukauden toinen torstai klo
18–20: 6.10. (Huom. piti olla alun perin 13.10.), 10.11. ja
8.12.2016
Levinnyttä rintasyöpää sairastaville
Vertaistukiryhmä kokoontuu Meri-Karinassa joka kuukauden
kolmas torstai klo 18–20: 20.10., 17.11. ja 15.12.2016
SAATTOHOIDON TUKIHENKILÖTOIMINTA
Huom! Muutokset jäsenrekisteriin mahdollista tehdä netissä:
www.lssy.fi/jasenille/muutokset-jasenrekisteriin
Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille:
ma-pe klo 9–11, p. 02 2657 927
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
Neuvontahoitajan vastaanotto ma-pe (ajanvarauksella)
Loimaan aluesairaalan tiloissa
Seppälänkatu 15–17, Loimaa
Neuvontahoitajan vastaanotto ajanvarauksella
Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle to klo 9–10,
044 055 1572 (Huom! Puhelinaika, ei koske ajanvarausta)
SALO-KARINAN PALVELUASEMA
Neuvontahoitajan vastaanotto kaksi kertaa kuussa
(ajanvarauksella) Helsingintie 52, 24100 Salo
FORSSAN SOLUKKO
Siurilankatu 28, 30300 Forssa
• paikallisosaston oma syöpäsairaanhoitaja tavattavissa
kuukauden toinen keskiviikko klo 15–18, muulloin
puhelimitse ti-to klo 10–16, 050 5777 339
KURSSITOIMINTA MERI-KARINA
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
p. 02 2657 610 / [email protected] / www.lssy.fi / www.merikarina.fi
Tue arvokasta syövänvastaista työtä lahjoittamalla kuukausittain haluamasi
summan Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tilille FI96 5713 4520 0005 05
(viestikenttään ”tukilahjoitus”). Voit halutessasi tehdä myös kertalahjoituksen.
Kuva: Petri Jauhiainen/Plugi
Leo Lehto in memoriam
1939–2016
Kaunis elokuinen päivä toi mukanaan suruviestin – Lounaissuomalaisissa Syöpäjärjestöissä vuosia vaikuttanut Leo oli
nukkunut pois. Leo Lehto syntyi Viipurissa 24.3.1939. Perhe
lähti sotaa pakoon Lahden kautta Turkuun. Koulunsa Lehto
suoritti Turussa. Lapsia Lehdolla on kaksi, lastenlapsia viisi.Työuransa Lehto teki pitkälti Posti-Telessä, josta hän jäi myös
eläkkeelle. Hänen siirtyessään eläkkeelle yhtiön nimi oli jo
tuttavallisemmin Sonera.
Lehto oli viimeiseen asti hyvin aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä Lehto toimi
eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen tarkoitetun
Etuset-ryhmän kantavana voimana.
Etuset-ryhmä tarjoaa tietoa eturauhassyövästä, sen hoidosta
ja sairauden vaikutuksesta elämään sekä luo potilaille ja heidän läheisineen mahdollisuuden tavata muita saman sairauden kokeneita. Lehto toimi ryhmän toimeliaana puheenjohtajana vuosien ajan. ”Läheisten merkitys on meille hyvin suuri”,
Lehto tähdensi Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomissa
vuonna 2014.
Leon toinen rakas harrastus oli kuorolaulu. Hän oli mukana Turun
Seudun Työttömien Aina Duurissa ja Telakassa sekä konepajaeläkeläisten Viihdekuorossa. Leo
nukkui pois 9.8.2016.
Aina avuliaan Leon
muistoa kunnioittaen
Lounais-Suomen
Syöpäyhdistys
LOKI
28 - 2016 - N:o 2
kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | 02 2657 610 | www.lssy.fi
lounais-suomen syöpäyhdistyksen
Sopeutumisvalmennuskurssit 2017
(Alustava kurssiaikataulu, pidätetään oikeudet muutoksiin)
ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
maaliskuussa
Parikurssi
huhtikuussa
Parikurssi
kesäkuussa
Parikurssi
elokuussa
Parikurssi
lokakuussa
Parikurssi
HEMATOLOGISET JA KANTASOLUHOIDETUT
SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Parikurssi
maaliskuussa
Parikurssi
toukokuussa
Parikurssi
elokuussa
Parikurssi
syyskuussa
RINTASYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:
Parikurssi
maaliskuussa
Parikurssi
huhtikuussa
HUOM!
Parikurssi
toukokuussa
Parikurssi
kesäkuussa
Muutokset kurssiaikaParikurssi
elokuussa
tauluun mahdollisia.
Parikurssi
syyskuussa
Parikurssi
lokakuussa
Seuraa tarkentuvia tietoja
Parikurssi
marraskuussa
nettisivuiltamme
Parikurssi
joulukuussa
Yksilökurssi
helmikuussa
Yksilökurssi
toukokuussa
Yksilökurssi
heinäkuussa
Yksilökurssi
marraskuussa
SUUN- JA NIELUNALUEEN SYÖPÄPOTILAAT
JA LÄHEISET:
Parikurssi
huhtikuussa
Parikurssi
syyskuussa
KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE
SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA:
maaliskuussa
Parikurssi
toukokuussa
Parikurssi
elokuussa
Parikurssi
Parikurssi
lokakuussa
elokuussa
Yksilökurssi
Yksilökurssi
marraskuussa
www.lssy.fi
KELAN PERHEKURSSIT / LASTEN JA NUORTEN KURSSIT:
HYVÄNLAATUISIA KASVAIMIA SAIRASTAVAT
LAPSET JA NUORET:
Lasten perhekurssi, KELA nro 61586
LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEET:
Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 61584
Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 61585
NUORET SYÖPÄPOTILAAT:
Osittainen perhekurssi, KELA nro 61593
17.07.–21.07.2017
26.06.–30.06.2017
24.07.–28.07.2017
12.06.–16.06.2017
RAY:N SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT:
(Alustava kurssiaikataulu, pidätetään oikeudet muutoksiin)
AIVOKASVAINPOTILAAT JA LÄHEISET:
”Voimavaroja arkeen” -parikurssi, RAY
GYNEKOLOGISET SYÖPÄPOTILAAT:
”Minä, nainen” -yksilökurssi, RAY
MELANOOMAPOTILAAT JA LÄHEISET:
Iho- tai silmämelanoomaan sairastuneet -parikurssi, RAY
KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA:
”Keula kohti kaakkoa” -melontakurssi (pari/yksilökurssi), RAY
”Keula kohti kaakkoa” -melontakurssi (pari/yksilökurssi), RAY
”Energiaa luonnosta” - villivihannekset tutuiksi (pari-/yksilökurssi), RAY
+ seurantapäivä syksyllä 2017
”Liikunnasta iloa ja eheyttä elämään” -parikurssi, RAY
”Liikunnasta iloa ja eheyttä elämään” -parikurssi, RAY
Taideterapiapainotteinen yksilökurssi, RAY
+ seurantapäivä 2018
”Voimavarakurssi” -parikurssi parantumatonta syöpää sairastaville, RAY
SYÖPÄ JA KELIAKIA:
Yksilökurssi syövän sairastaneille keliaakikoille,
RAY / Keliakialiitto / LSSY
AIKUISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN PERHEKURSSIT:
Vanhemmuutta tukeva perhekurssi, RAY
Vanhemmuutta tukeva perhekurssi, RAY
”Surusta tie eteenpäin”, nuorten leskien perhekurssi, RAY
13.02.–17.02.2017
29.05.–02.06.2017
20.02.–24.02.2017
05.06.–09.06.2017
03.07.–07.07.2017
22.05.–24.05.2017
11.09.–15.09.2017
30.10.–03.11.2017
13.11.–16.11.2017
27.11.–01.12.2017
28.03.–31.03.2017
10.07.–14.07.2017
31.07.–04.08.2017
20.09.–22.09.2017
AVOKURSSIT:
(Alustava kurssiaikataulu, pidätetään oikeudet muutoksiin)
- Avokurssit sisältävät 5–6 tapaamiskertaa, noin 2 tuntia/kerta, päivämäärät
tarkentuvat myöhemmin.
- Hakuaika avokursseille päättyy 1 kk ennen ensimmäistä kokoontumiskertaa.
AVOKURSSIT RINTASYÖPÄÄN SAIRASTUNEILLE:
 NUORTEN RINTASYÖPÄPOTILAIDEN RYHMÄ
 YLI 45-VUOTIAIDEN RINTASYÖPÄPOTILAIDEN RYHMÄ
 LEVINNYTTÄ RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN RYHMÄ
- Toteutetaan yhteistyössä Tyksin rintasyöpähoitajien kanssa.
- Keväällä ja syksyllä 2017
- Kokoontuminen 5 kertaa 2 tuntia/kerta Meri-Karinassa.
TAIDETERAPEUTTINEN AVOKURSSI SYÖPÄLASTEN VANHEMMILLE
- Ryhmä kokoontuu 6 kertaa keväällä ja syksyllä 2017 maanantaisin klo 17.30–20
Meri-Karinassa.
- 6.3., 13.3., 20.3., 27.3., 3.4., 10.4.2017
SYÖPÄÄN SAIRASTUNEIDEN LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ
- Toteutetaan yhteistyössä Lounais-Suomen Mielenterveysseuran kanssa keväällä ja
syksyllä 2017.
- Ryhmä kokoontuu 5 kertaa Turun Kriisikeskuksen ryhmätiloissa joka toinen keski
viikko, alkaen maaliskuulla 2017.
SURURYHMÄ LOIMAALLA LÄHEISENSÄ SYÖPÄKUOLEMAN KOKENEILLE
- Paikka: Loimaan syöpäneuvonta-asema
- Ryhmä kokoontuu 5 kertaa.
Lisätiedustelut:
Meri-Karinan kurssitoimisto
02 2657 610, [email protected]
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku
MERI-KARINAN VIRKISTYSLOMAT
Virkistysloma
Virkistysloma
Virkistysloma
2 hh
225 €/hlö
07.11.–11.11.2016
22.05.–26.05.2017
25.09.–29.09.2017
1hh
265 €/hlö
Virkistysloma sisältää täysihoidon, majoituksen ja ohjattua toimintaa.
Täytä virkistyslomien hakemuslomake (lähetetään Meri-Karinaan),
soita kurssitoimistoon tai hae kotisivujemme kautta.
LUE LISÄÄ VIRKISTYSLOMISTA:
www.merikarina.fi
KYSY LISÄÄ KURSSITOIMISTOSTA!
”Surusta tie eteenpäin”
-viikonloppukurssi
pe-su 9.–11.12.2016
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ja Satakunnan
Syöpäyhdistys järjestävät voimaannuttavan viikonlopun henkilöille, jotka ovat menettäneet läheisensä
syöpään. Kurssin tarkoituksena on löytää elämään
mahdollisuuksia ja elinvoimaa omasta itsestään.
Viikonlopun ohjelma sisältää pienryhmäkeskusteluja,
musiikkia, rentoutusta ja muuta mieltä virkistävää.
Täysihoito, majoitus kahden hengen huoneissa.
Kurssilaisten valinta tehdään Satakunnan
Syöpäyhdistyksessä. Jos hakemuksia on yhtä
paljon kuin kurssipaikkoja (20), kaikki hakijat
saavat kutsun. Viikonloppu on osallistujille
maksuton, matkat maksaa osallistuja itse.
Lähetä hakemus 18.11.2016 mennessä:
Satakunnan Syöpäyhdistys
Yrjönkatu 2, II krs, 28100 PORI
Lisätiedot ja yhteydenotot:
syöpäsairaanhoitaja Eija Elo, 040 777 0821