Katso esikatseluversio

www.aikashop.fi
Nro 10
RV
10. maaliskuuta 2016
Ristin Voitto
Digi-
Ristin voitto
<< PRO2 - Posti Oy <<
Posti Green
OLEN
MIELUUMMIN
PIENI
w w w. r i s t i n v o i t t o . f i
19. maaliskuuta 2015
”Uusi sukupolvi on mahdollisuus uudistumiseen”
Tero Järventausta luotsaa Ison Kirjan Nuorisotoimintoja. Sivu 2
Anna Lehtinen
»Iso Kirja kehittyy
ja palvelee
Lue Opistoposti-liite
Opisto käy
uutta aikaa
»Vastuuta uudelle
sukupolvelle Sivu 4
■ Davar-koulutusta Eurooppaan
Sivu 6
■ Kristillinen etiikka ajassamme
Sivut 10–11
Pääkirjoitus » Koulutus seurakuntatyön tukena
Sivu 3
» puheenaihe » uutiset » keskustelu » raamatun äärellä » radio-TV » ilmoitukset
2 puheenaihe
10. maaliskuuta 2016
RV
RV
Anna Lehtinen
Afrikan-vuoden jälkeen Järventausta oli Isossa Kirjassa ensin
äitiyslomansijaisena. Raamattuopistopesti on venynyt kahdeksaksi vuodeksi, ja nyt mies jakaa työaikansa opettamisen ja nuorisotoimintojen koordinoinnin välillä.
Unelma seurakunnanistutustyöstä on toteutunut mutta saanut uudet uomat.
– Asian tutkiminen ja siitä
opettaminen sekä uskovien ”sparraaminen” sopii luonteelleni paremmin kuin pioneerina puskassa oleminen. Koen voivani vaikuttaa näin paremmin, sanoo uuden
työn aloittamisessa niin Sansibarilla kuin Petäjävedellä mukana
ollut teologi.
Luontevaa yhdessä
toimimista
Seurakunnan tulee tarjota nuorille
turvaa, jatkuvuutta ja rakkautta
”Kypsemmän
pitää tulla
vastaan”
Lunta on vielä maassa enenevässä määrin, mutta Tero Järventausta ajattelee jo ensi kesän Fifteen-leirejä. – Haluan nähdä, mikä merkitys
leirillä on nuoren elämässä.
Anna Lehtinen
Aitous ratkaisee nuorten
kohtaamisessa, Tero
S
Järventausta sanoo.
eurakunnissa pitäisi ymmärtää nuoruutta ikävaiheena,
sanoo Ison Kirjan
nuorisotoiminnoissa vuodenvaihteessa koordinaattorina aloittanut Tero Järventausta.
– Silloin tehdään isot linjanvedot elämää ajatellen; kasvetaan
tietyn perheen lapsesta omaksi
itseksi. Seurakunnan pitää kestää
se, että nuoret ”riuhtovat” itsensä
irti. Yhteisön täytyy ensisijaisesti
tarjota turvaa, jatkuvuutta ja rak-
kautta. Se, joka on kypsempi, tulee vastaan, Järventausta haastaa.
Järventausta on toiminut
muun muassa seurakunnanistuttajana ja pastorina Suomessa,
raamattukoulutyössä Afrikassa
ja opettajana raamattukoulussa.
Kaikki alkoi kuitenkin Lempäälästä, jossa helluntaiperheen kasvatti osallistui aktiivisesti seurakunnan toimintaan.
Seurakunnan tarjoama verkosto tuki hyvin vanhempien hengellistä kasvatustyötä.
Lukion jälkeen kutsua Jumalan valtakunnan työhön kokeva nuori mies suuntasi opiskelemaan Isoon Kirjaan. Lopputulos
oli maisterintutkinto, mutta päätös opiskelusta ei ollut kivuton
eikä tie hengelliseen työhön suoraviivainen.
– En kokenut ollenkaan olevani
kykenevä. Suuntasin vieraaseen
ja vähän pelottavaankin, mikä oli
toisaalta myös hyvin merkittävää.
Huomasin, että työssä voi kasvaa
ja kehittyä.
Järventaustan ensimmäinen
hengellisen työn pesti oli harjoittelu juuri perustetussa Kaarinan
Kotikirkossa. Tuoreessa yhteisössä suuntauduttiin vahvasti lapsiin.
– Soitin nallepuvussa rumpuja,
esimerkiksi, Järventausta muistelee hymyillen.
Kaarinan jälkeen hän oli edelleen ajatellut hakeutuvansa oppipojaksi jollekin kokeneelle pastorille. 26-vuotias kutsuttiin kuitenkin Anjalankoskelle, ja hän sai
vastuulleen paikallisen helluntaiseurakunnan ”koko homman”.
Se oli yhtä aikaa hienoa ja haastavaa.
– Sai tehdä kaikenlaista. Olen
kokenut myös pastorin yksinäisyyden ja nähnyt tuen merkityksen. Onneksi oli tukijoita.
Pioneerista sparraajaksi
Tero Järventaustalla oli sydämessään palo seurakuntien istuttamiseen. Hän ehti jo irtisanoutua
Anjalankoskelta perustamaan tiimin kanssa ”ostoskeskusseurakuntaa”, kun tiloja ei äkkiä saatukaan.
Tyhjän päälle jäänyt hengellisen työn ammattilainen huomasi lehdessä ilmoituksen kehitysyhteistyöntekijöille tarkoitetusta koulutuksesta. Itä-Afrikassa
raamattukoulutyössä kului vajaa vuosi.
Ison Kirjan nuorisotoimintojen
lippulaiva ovat Fifteen-leirit. Tero
Järventausta kertoo olevansa itsekin noviisi Fifteen-ympyröissä
ja odottavansa ensi kesän leirejä
innolla.
– Haluan nähdä, miten merkittävä viikon jakso voi olla nuoren
elämässä; miten he saavat kokemuksen Jumalasta ja kristinuskosta.
Järventausta kertoo, että karkeiden laskelmien mukaan helluntaiperheiden nuorista noin 40
prosenttia käy tällä hetkellä Fifteen-leirin. Osuus on ihan hyvä,
mutta on siinä nostamisen varaakin.
– Parissakymmenessä vuodessa on päästy jo pitkälle. Leirejä ja
konseptia on ollut vuosien varrella kehittämässä monia hyviä
tyyppejä.
Nuoruus ja erityisesti ikävuodet viidentoista molemmin puolin ovat hyvin merkittäviä aikuiseksi kasvamisen kannalta. Järventausta ei silti halua glorifioida
nuoruutta: itse hän muistaa olleensa silloin epävarma, ylpeä ja
lakihenkinenkin. Toisaalta nuorten vahvuuksia ovat idealismi ja
rohkeus.
– Mutta kaikki ikävaiheet ja
kaikenikäiset ihmiset ovat yhtä
arvokkaita ja tarpeellisia seurakunnissa.
Hän haluaisi kauttaaltaan nähdä seurakunnissa enemmän toisten kannustamista. Yhdessä tekemisen henkeä pitäisi saada tuotua
seurakunnan arkeen.
– Esimerkiksi kesäleireillä eri
sukupolvet kohtaavat mielekkäällä tavalla ja valtuuttaminen ja kasvattaminen tapahtuvat luonnollisesti.
– Lapsille toimii vielä sen suuntainen opettaminen, että ”Raamattu sanoo näin”, mutta nuorten kanssa pitää aidosti käydä
läpi heitä askarruttavia kysymyksiä. Paras tapa vaikuttaa nuoreen hengellisesti on olla lähellä
ja näyttää itse esimerkkiä.
Missä miehet lapsityöstä?
Yhden asian Tero Järventausta
on jo nuorisotoimintojen koordinaattorin pestissään muutamassa kuukaudessa huomannut: seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä
on mukana todella hyviä miehiä,
mutta erityisesti lapsityössä heitä
on valitettavan vähän. Ehkä syy
pääkirjoitus 3
10. maaliskuuta 2016
on seurakuntien toiminnan hieman feminiininen luonne.
Järventausta mainitsee, että
joillakin paikkakunnilla Ison Kirjan nuorisotoimintojen alaisuudessa olevasta Royal Rangersista on tullut toimiva muoto, joka
näyttää houkuttelevan niin miehiä kuin poikiakin.
– Omaan taustaani kuuluu poikakerho, jota veti mies. Se piti minut kriittisessä vaiheessa mukana
seurakunnan toiminnassa.
Paikallisseurakuntavetoisuus
on helluntaiherätykselle ja sen
nuorisotyölle sekä haaste että
mahdollisuus: toisaalta voi tehdä vahvaa omaa juttua, mutta toisaalta työ vaarantuu helposti, jos
esimerkiksi vastuunkantajat vaihtavat paikkakuntaa. Jokaisen työhön tulevan on myös ”keksittävä
pyörä uudelleen”.
– Ison Kirjan rooli tulee säilymään seurakuntia ja lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä tukevana, kouluttavana ja sparraavana tahona,
Järventausta toteaa oman koordinaattorikautensa alussa.
Haastetaan toisiamme
Koordinaattori löytää nuorisotyöstä ja seurakunnanistutuksesta paljon yhteistä. Ensimmäinen
iso yhtäläisyys on identiteetin luominen.
– Nuori miettii luonnostaan
samoja asioita, joita uuden seurakunnankin pitää pohtia: miksi
olen olemassa, mikä on tehtäväni,
miten voin saavuttaa tavoitteeni.
Toinen merkittävä nuoria ja uusia seurakuntia yhdistävä tekijä
on uudistus.
– Meidän kaikkien, niin yksilöiden kuin seurakuntien, pitää
uudistua. Uusi sukupolvi on aina
mahdollisuus tähän. Heille uudistuminen on luonnollista ja kuuluu elämänvaiheeseen. Samalla
tavalla uudet seurakunnat haastavat vanhoja.
Tällä hetkellä helluntailiikkeessä uudistusmieltä ei osata hyödyntää, vaan niin nuoret kuin uudet seurakunnatkin kasvavat erilleen helluntailiikkeestä.
– Myös nuoret menettävät tässä: yhteydessä heitä voitaisiin
koko ajan tutustuttaa kristilliseen
traditioon, joka on koeteltu läpi
vuosituhansien.
Tero Järventausta sanoo, että
häntä harmittaa eniten se, jos
missä tahansa ryhmässä identiteettiä luodaan vastakkainasettelun kautta: me olemme oikeassa,
nuo väärässä.
– Olen täysin varma siitä, että
nuoret tarvitsevat vanhoja ja vanhat nuoria, nuorisotoimintojen
koordinaattori rohkaisee.
kuka
Tero Järventausta
» 39-vuotias teologian M.A.
» Lempäälän helluntaiseurakunnan kasvatti
» asuu Tampereella
» naimisissa, puolivuotias poika
» Kirjoista suurimman vaikutuksen on tehnyt Linus Morrisin
Seurakunnan läpimurto.
Ristin Voitto
Kristillinen viikkolehti ■ Vuodesta 1912 ■ Päätoimittaja Leevi Launonen
Suomen helluntaiseurakuntien julkaisu ■ 105. vuosikerta, ISSN 0355-4155 ■ www.ristinvoitto.fi
Toimituksen postiosoite rv.toimitus@aikamedia. fi ■ Aikamedia/RV-lehti, Jäspilänkatu 2, 04250 KERAVA ■ fax (09) 495 676
Koulutus seurakuntatyön tukena
SUOMALAINEN KRISTILLISYYS elää haasteellista aikaa. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, jossa ei enää
tunneta kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.
Uutisvirtaa seuratessa voi todeta, että kristilliset periaatteet ovat
valitettavan vieraita monille nykypäivän suomalaisille. Moraalin ja
arvojen muutos haastaa kaikki ihmiset – ja erityisesti meidät kristityt. Sanoma pelastuksesta pitäisi saada viestitetyksi uudelle sukupolvelle entistä selkeämmin ja perustellummin.
Kristillinen toiminta jää kuitenkin valtamedian hallitsemassa
julkisuudessa helposti varjoon. Lisäksi monien seurakuntien aktiivinen jäsenistö ikääntyy. Tämä on todettava myös helluntailiikkeen osalta. Koko seurakuntakenttämme kokee vanhenevan ja
harvenevan jäsenrakenteen kipua.
Seurakuntaoppaan (EMrone Oy ja Aikamedia) tilastojen mukaan helluntaiseurakuntien jäsenkunta on ikääntyneempää kuin
Suomen väestö keskimäärin. Erityisesti nuorten alle 21-vuotiaiden
osuus seurakuntalaisten määrästä on huolestuttavan pieni.
Heitä on vain noin 4,5 prosenttia kaikista helluntaiseurakuntien jäsenistä. Tämä on merkillepantavaa erityisesti
siinä valossa, että tilastojen mukaan kuitenkin lähes puolet seurakuntalaisista on tullut uskoon jo alle
21-vuotiaana.
Entiset toimintamallit eivät enää vedä mukaan
väkeä samoin kuin aikaisemmin. Uudelle sukupol-
velle pitäisikin löytää uusia toimintamuotoja ja -menetelmiä, jotta se kohtaisi tuoreella tavalla saman elävän ja pelastavan sanoman
kuin edellinen sukupolvi. Pelastussanoma on sama, mutta menetelmät ihmisten saavuttamiseksi voivat muuttua.
Tarvitsemmeko ehkä enemmän epämuodollista toimintaa ja aktiivista yhdessä tekemistä? Vai vastaisiko koko perheelle sopiva
toiminta enemmän tarpeitamme? Näin työelämän ja kiireisen elämänrytmin haastamat aikuiset voisivat paremmin kokea seurakunnan tilaisuudet koko perheen yhteiseksi ajaksi.
Tässä murrosvaiheessa yksi merkittävä herätysliikkeen mahdollisuus on koulutukseen panostaminen. Raamatun opiskelu, opillisten asioiden määritteleminen ja oman henkilökohtaisen uskon
puolustamistaito moniarvoistuvassa yhteiskunnassa voisivat olla
tärkeänä apuna nuoren sukupolven saavuttamisessa.
Iso Kirja -opisto voi tukea seurakuntien perustehtävää muun
muassa raamattukoulutuksella. Koulutus vahvistaa uskon perusteita ja sen puolustustaitoja, joita tarvitaan nykyajassa.
Koulutus voi myös synnyttää uusia ideoita, välineitä ja
toimintamalleja.
Nyky-yhteiskunta haastaa meitä tarttumaan toimeen laajalla rintamalla. Työtä ja saavutettavaa on
vielä paljon.
Tanja Laulainen
Kirjoittaja on Iso Kirja -opiston vararehtori.
Yksi merkittävä
mahdollisuus on
koulutukseen
panostaminen.
Miksi Facebook-ryhmä perustettiin?
perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan
ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 2016) herättää. Ryhmän suosio ja aktiivisuus on yllättänyt sivuston ylläpitäjät. Ryhmään kuuluu
(4.3.2016) lähes tuhat ihmistä ja lisää tulee
päivittäin.
AIKAMEDIA
Miksi tällainen Facebook-ryhmä nähtiin hyväksi perustaa, sivuston ylläpitäjä, markkinoinnin assistentti Kirsi Cultrera Aikamediasta?
– Huomasimme, että ihmisillä tuntuu
olevan tarvetta keskustella uuskarismaattisista ilmiöistä ja terveestä hengellisyydestä,
joten päätimme perustaa ryhmän keskustelufoorumiksi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Myös kirjan kirjoittajat kommentoi-
vat ryhmässä keskustelijoiden ajatuksia ja
kysymyksiä.
– Ristin Voiton mielipidepalsta on hyvä
mutta melko hidas foorumi, ja siellä on vain
rajallisesti viikoittain tilaa. Facebook tarjoaa kaikille mahdollisuuden päästä nopeasti
keskustelemaan aiheesta.
Onko tällainen aktiivisuus tavanomaista?
– Some on ennalta-arvaamaton toimintaympäristö. Useimmiten on vaikea ennustaa etukäteen, minkälaisista asioista ja ilmiöistä ihmiset siellä kiinnostuvat. Tämän
ryhmän suosio on yllättänyt positiivisesti.
Millaista väkeä ryhmässä on?
– Siellä näyttäisi olevan ihmisiä laidasta
laitaan, pastoreista riviseurakuntalaisiin ja
kaikkea siltä väliltä. Myös ikäjakauma tuntuu olevan suuri.
Miten arvioit keskustelun sisältöä?
– Pääosin se on pysynyt asiallisena ja
suurilta ylilyönneiltä on toistaiseksi vältytty. Keskustelussa kaikkien mielipiteille on
annettu tilaa. On hyvä, että näin tärkeästä
ja vaativasta aiheesta voidaan jakaa ajatuksia ja oppia toisilta keskustelijoilta.
Mikä merkitys tällä Fb-ryhmällä on?
– Uskon, että Koetelkaa kaikki -kirjan
kiinnostavuus on lisääntynyt ryhmän myötä. Tämän tyyppinen ryhmä voi parhaimmillaan tukea myös Aikamedian perustehtävää.
– Verkkoympäristössä jokaisen olisi kuitenkin tärkeää hallita medialukutaito ja some-etiketti, jotta keskustelu olisi rakentavaa. Kunnioitetaan siis lähimmäisiä aidosti myös somessa!
(RV)
Some on
ennaltaarvaamaton
toimintaympäristö.