Katso esikatseluversio

KRISTILLINEN AIKAKAUSLEHTI • 74. vuosikerta issn 0355-4171 Nro 6-7/2015 7,00¤
Digi-
Hyvä Sanoma
HANNA JA ILPO JOKIMÄKI –
RAAMATUN JAKEEN
YHDISTÄMÄT
MERJA NEVALAINEN –
NOSTURINKULJETTAJA
LÄHEMPÄNÄ TAIVASTA
KUIN KOSKAAN
JUMALA LAITTOI RAJAT –
JORMA MUITTARI ELI
VALVOVAN SILMÄN ALLA
LEIPURIOHJELMASTA TUTTU LORI LEPOJÄRVI PERHEKODISTAAN:
KUTSUMME ITSEÄMME
PITSKUN POPPOOKSI
HILDA JAKABIN
SELVIYTYMISTARINA –
USKOONTULO TYTTÄREN
HAUTAJAISISSA
”EI TERVETTÄ IHMISTÄ LEIKATA”
ELISA BACKMAN PARANI
VERISAIRAUDESTA
IHMEEN KAUTTA
RAAMATUN JAE YHDISTI HANNA JA ILPO JOKIMÄEN
”Minne sinä menet,
sinne minäkin menen”
Kouvolassa asuvat Hanna ja Ilpo
Jokimäki eivät ehkä olisi aviopari, ellei
eräs tietty Raamatun jae olisi johdattanut
heitä yhteen.
Teksti ja kuvat: Sirpa Juvonen
M
uutto Kajaanista Kouvolaan kulutti Jokimäen perheen aikaa ja voimia viime kesänä. Tänä kesänä tilanne on toisenlainen.
Kunhan terassi nykyisessä Kouvolan-kodissa saadaan valmiiksi, päästään nauttimaan suvesta toden teolla.
– Toivottavasti kesästä tulee ihana ja aurinkoinen,
Hanna Jokimäki sanoo.
Perheen neljännen lapsen on määrä syntyä elokuussa. Ennen sitä vanhemmat haluavat valmistautua
uuden vauvan tuloon ja keskittyä yhdessäoloon kuusivuotiaan Eelin, viisivuotiaan Eedenin ja kaksivuotiaan Elean kanssa.
Jokimäet kokevat lapset isona siunauksena, elämän
rikkautena ja lahjana Jumalalta.
– He ovat opettaneet paljon Jumalan rakkaudesta,
mutta myös omasta rajallisuudestani. Vaikka kuinka
paljon haluaisin suojella ja varjella heitä, niin mahdollisuuteni ovat rajalliset. Kunpa jokainen lapsemme saisi elää elämänsä sen suunnitelman mukaan, joka Jumalalle hänelle on. Toivon myös, että he löytäisivät saman
turvan, jonka me olemme löytäneet Jumalasta, Hanna
sanoo.
Ilpolle lapset ovat opettaneet jotain tärkeää rakkaudesta.
– Kun uusi vauva syntyy, rakkaus hänen isompia sisaruksiaan kohtaan ei vähene, vaan sitä riittää jokaiselle. Rakkauden määrä ei ole rajallinen. Tämän huomaa
myös Jumalan osoittamasta Isän rakkaudesta: sitä riittää meille kaikille, eikä se ehdy.
Esirukoukset kantavat
Hanna ja Ilpo Jokimäki
odottavat tältä kesältä
auringon lämpöä ja
kiireetöntä yhdessäoloa
perheen kesken. Monien
muuttojen jälkeen tuntuu
hyvältä, ettei tarvitse pakata
muuttokuormaa eikä purkaa
tavaroita uuteen kotiin.
2
Hyvä Sanoma
Hanna Jokimäki syntyi ja kasvoi Kouvolassa. Uskovien sukulaisten esirukoukset ovat kantaneet häntä pienestä pitäen. Hanna tuli uskoon jo seitsemänvuotiaana
lastenleirillä. Vakaumukseen liittyviä asioita oli tietysti
käytävä läpi isompana, mutta tarvetta irtiottoihin Hannalla ei ole ollut.
Ollessaan lukion jälkeen vapaaehtoistyössä EteläKoreassa Hanna asui perheessä, josta osa oli kristittyjä.
Buddhalaisen isoäidin koti oli alakerrassa. Vanhus suoritti siellä omat uskonnolliset rituaalinsa.
– Vieraan kulttuurin parissa huomasin, että Jumala
on kanssani ja pitää huolta silloinkin, kun ympärilläni
ei ole yhtään tuttua ihmistä, Hanna kertoo.
Suomeen palattuaan hän opiskeli sosiaalityötä ja
sen ohessa kehitysmaatutkimusta ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Kuopion yliopistosta.
Jumalan on pakko olla
Ilpo varttui Sipoossa toisentyyppisessä elämänpiirissä
kuin Hanna. Hengelliset asiat eivät juurikaan kuuluneet hänen lapsuuteensa.
– Silti olin jo pienenä varma siitä, että Jumala on olemassa, hän kertoo.
Nuoruus oli varsin villiä aikaa. Siihen liittyi päihteiden käyttöä. Ilpo löysi itsensä usein miettimästä, mitä
tapahtuu sitten, kun hänen aikansa maan päällä tulee
täyteen.
– Minulla oli vene, jolla kuljin paljon merellä Sipoon
saaristossa. Katselin kaunista luontoa ja ajattelin, että
Jumalan on pakko olla olemassa. Minulla oli halu tuntea Jumala, oppia ymmärtämään Häntä ja olla Hänen
kanssaan väleissä.
Pienessä talossa, jossa Ilpo asui, alkoi tapahtua kummallisia asioita. Joskus kuulosti siltä kuin joku hakkaisi ovea voimalla, joka riittäisi irrottamaan karmitkin.
Mutta kun hän meni katsomaan, ketään ei löytynyt. Se
tuntui pelottavalta.
– Ymmärsin, ettei moinen meno ole tästä maailmasta kotoisin.
Ikää Ilpolla oli silloin vähän alle 20 vuotta. Hän joi
paljon, eikä työssä käymisestä tullut oikein mitään. Ahdistunut ja masentunut nuorimies päätti, ettei hän halua enää jatkaa samalla tavalla.
Tästä pitää kertoa muillekin
Ilpo soitti eräälle uskovalle tutulleen ja pyysi rukousta
puolestaan. Vastaukseksi hän sai neuvon rukoilla itse,
mutta eihän hän sellaista osannut tehdä.
Seuraava neuvo oli rukoilla Raamatusta löytyvän
Psalmin 50 sanoin: ”Ja avuksesi huuda minua hädän
päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää
kunnioittaman minua.”
Ilpo luki annetun Psalmin kohdan ja rukoili, että jos
Jumala olet siellä jossakin, auta minua. Samassa hänestä
tuntui, että taloon laskeutui rauha. Ensimmäisen kerran
pitkään aikaan hän pystyi nukkumaan yön levollisesti. ››
Hyvä Sanoma
3
Jumala on laittanut jokaiseen ihmiseen iankaikkisuuden.
Me kaikki aistimme sen ja tulemme jossain vaiheessa
tilanteeseen, jossa meidän on ratkaistava suhteemme
Häneen.
Ilpo Jokimäki
että hänen pitäisi lukea jae Ilpolle, vaikka ajatus yhteisestä tulevaisuudesta nosti mieleen epäilyksiä.
Hanna toteutti päätöksensä ollessaan samana päivänä yhteydessä Ilpoon Skypen kautta.
Ilpo oli jo varautunut siihen, että suhde jouduttaisiin lopettamaan. Kun Hanna sitten luki hänelle tuon
Raamatun kohdan, kaikki olikin äkkiä selvää. Epäilykset haihtuivat.
– Olisi tietysti ollut mukavampaa kuulla nuo sanat
vaikkapa auringon laskiessa jollain kauniilla rannalla,
mutta ei tilanne minua haitannut. Sen jälkeen kuvio oli
aivan selvä, Ilpo muistelee.
Hän huomauttaa, että Raamatussa on yli 30 000
jaetta. On epätodennäköistä, että joku pystyisi poimimaan sieltä sattumanvaraisesti juuri oikean jakeen sellaisessa tilanteessa, joka meillä oli.
Lapset ovat Hannalle ja Ilpolle iso siunaus ja elämän rikkaus. Elea, Eeden ja Eeli odottavat jo kovasti, millaisen sisaruksen he
saavat. Perheen neljännen lapsen on määrä syntyä elokuussa.
››
4
Pari viikkoa myöhemmin Ilpo matkusti ystävien tu hänelle puolisoksi. Ilpo tunnistaisi tulevan vaimonsa
kanssa Göteborgiin helluntailaisten juhlille. Siellä hän siitä, että tämä lukisi hänelle Vanhan testamentin Ruupyysi syntinsä anteeksi ja kutsui Jeesuksen Herrakseen. tin kirjasta seuraavat sanat: ”Minne sinä menet, sinne
– Silloin minun sydämeni valtasi se sama rauha, joka minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään.”
tuli vähän aikaisemmin talooni. Tiesin, että kun minusPian Suomeen paluun jälkeen Ilpo pyydettiin nuorita aika jättää, pääsen perille Jumalan luo. Vapauduin sopastoriksi Kouvolaan. Työsuhde oli jo loppuvaiheispäihteistä, ja kodissani tapahtuneet oudot yliluonnol- sa, kun hän ja Hanna tutustuivat ja alkoivat tuntea kiinliset asiat loppuivat. Samalla sain sydämeeni ajatuksen, nostusta toisiaan kohtaan.
että tehtäväni on kertoa Jeesuksesta muillekin.
Tilanne oli haastava, koska Ilpo oli lähdössä lähetystyöhön Turkkiin ja Hanna Missionuorten opetusNäin tunnistat vaimosi
lapseuskouluun Etelä-Afrikkaan.
Pian uskoontulonsa jälkeen Ilpo liittyi Keravan hellunVähän ennen matkaan lähtöä Hanna sai rukouksessa
taiseurakuntaan. Hän lähti opiskelemaan raamattukou- ensimmäisen kerran sydämelleen nuo edellä mainitut
luun ja tunsi siellä ollessaan kutsumusta lähetystyöhön. Raamatun sanat. Kun Ilpo kysyi, oliko Hannalla jotain
Muutamien vaiheiden jälkeen Keravan helluntaiseura- erityistä mielessä, Hanna ei voinut kertoa kokemukseskunta lähetti hänet Papua-Uuteen-Guineaan. Elettiin taan. Raamatun jakeen sisältämät sanat tuntuivat liian
vuotta 1997. Ilpo oli 25-vuotias.
voimakkailta heidän elämäntilanteessaan.
Varsin primitiivisissä olosuhteissa vietetty aika oli
samalla kertaa sekä haastavaa että opettavaista. Ihmis- Äkkiä kaikki oli selvää
ten avoimuus evankeliumille ja Raamatun opetuksel- Ollessaan kaukana toisistaan Hanna ja Ilpo olivat konle oli jotain muuta kuin mihin Ilpo oli Suomessa tottu- taktissa lähinnä rämisevän Skype-yhteyden kautta. Ne
nut. Väkeä tuli uskoon, ja uusia seurakuntia syntyi. Yh- tilanteet eivät tuntuneet kovinkaan romanttisilta.
teisöllinen elämäntapa teki myös suuren vaikutuksen.
Eräänä päivänä Hannalla oli mahdollisuus viettää
Ollessaan lähdössä takaisin Suomeen Ilpo jutte- aikaa Jumalan kanssa ja kuulostella, mitä Hänellä olili uusiseelantilaisen miehen kanssa. Yhtäkkiä mies sa- si sanottavana. Sen päivän aikana sama jae Ruutin kirnoi, että Ilpo tulisi tapaamaan naisen, joka oli tarkoitet- jasta nousi jälleen voimakkaasti sydämelle. Hanna tiesi,
Hyvä Sanoma
Monta muuttokuormaa
Ilpon oli tarkoitus olla Turkissa pitempäänkin, mutta
työkuviot eivät kehittyneet suunnitellulla tavalla. Hanna palasi Suomeen vähän Ilpon jälkeen. He kihlautuivat varsin pian ja viettivät häitä joulukuussa 2007.
Hanna työskenteli koulutussuunnittelijana yliopistossa ja teki työtä pakolaisten parissa maahanmuuttotoimistossa ennen esikoisen syntymää. Sen jälkeen hän
on ollut lasten kanssa kotona.
Ilpo kyseli omaa paikkaansa Jumalan työssä. Joidenkin määräaikaisten pestien jälkeen hänet valittiin johtavaksi pastoriksi Kajaanin helluntaiseurakuntaan. Jokimäkien seuraava muuttokuorma kuljetettiin muutaman vuoden jälkeen Kajaanista Kouvolaan, jossa Ilpo
työskentelee nyt helluntaiseurakunnan johtavana pastorina.
Hanna sanoo, että elämä on löytänyt nopeasti omat
uomansa hänen vanhassa kotikaupungissaan. Vanhemmat, isovanhemmat, veli perheineen ja monet muut sukulaiset ovat lähellä, eikä Ilponkaan lapsuusmaisemiin
Sipooseen ole pitkä matka.
Iankaikkisuus meissä jokaisessa
Elea kipaisi äidin kanssa ikkunaan katsomaan, ovatko isä ja
isommat sisarukset jo tulossa kotiin.
Jos Ilpo Jokimäki jotain toivoo, niin sitä, että evankeliumi menisi eteenpäin ja tavoittaisi ihmisten sydämiä. suuden. Me kaikki aistimme sen ja tulemme jossain vaiToive on sama, joka hänen sydämeensä syttyi jo hänen heessa tilanteeseen, jossa meidän on ratkaistava suhtullessaan uskoon.
teemme Häneen. Uskon ytimessä on kysymys ianHän muistaa hyvin oman kaipuunsa Jumalan puo- kaikkisesta elämästä. Se on jotain verrattomasti paljon
leen ja ajatuksen, että Jumalan on pakko olla olemassa. parempaa kuin elämä täällä maan päällä.
– Jumala on laittanut jokaiseen ihmiseen iankaikki
❏
Hyvä Sanoma
5
Kuukauden teema:
kristillinen aikakauslehti
Tässä numerossa
6-7/2015
74. vuosikerta issn 0355-4171
2
Asiakaspalvelu
Puh. 020 761 9800
pl 99, 42701 Keuruu
[email protected]
Jumalan toisilleen johdattamat
Hanna ja Ilpo Jokimäki yhteisellä tiellä
9 Keskeltä elämää
Ilmoitusmyynti:
Pirkko Fält-Rantanen, puh. 020 761 9804
[email protected]
14 Markon matkassa
Kömmähdyksiä ja kuntosalia
toimitus
Päätoimittaja ja toimitussihteeri:
Pirkko Räty, puh. 040 755 2919
16 Bemari ja moottorisaha Kaisan komennossa
Kaisa Uusitalo viihtyy moottoreiden pärinässä
22 Omakuva
Toimittaja:
Sirpa Juvonen, puh. 040 755 3715
Piirtäjänä Mika Yrjölä
23 Kristitty ei ole kuin muut
Graafinen suunnittelija:
Pertti Lukkarila, puh. 0500 663 987
Ville Saarikallen kolumni
24 "Normaali" elämä vaihtui paljon parempaan
Toimituksen osoite:
Jäspilänkatu 2, 04250 Kerava
[email protected]
Jorma Muittari teki käännöksen vähän kerrallaan
27 Hyvät kysymykset
Verkkojulkaisu:
www.hyvasanoma.fi
Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
28 Motoristit avoimin mielin kohti seikkailuja
24
38
32 Lepojärvet kasvattavat lampaita, kanoja ja poikia
Pitskun poppoon perhekodissa ovat ovet avoinna
38 Olet minulle tärkeä
Uskoontulo teki kälyistä kuin siskokset
40 Rukousten koskettama
Elisa Backman parani vaikeasta verisairaudesta
46 Rukoilemme yhdessä
48 Tuhlaajatytön paluu
Merja kävi Jumalan koulun ja löysi kotiin
52 Levy- ja kirja-arviot
54 Kysy Mirjamilta
Miten saada elämänilo takaisin?
55 Paavon pakina
Homo sapiens - viisas ihminen?
56 Ristikko
58
6
Hyvä Sanoma
57 Paras juttu
58 Lapsen menetys avasi silmät
myynti ja markkinointi
Myynti- ja markkinointipäällikkö:
Mika Korkatti, puh. 040 588 9900
Pitkille matkoille Jaakkolat lähtevät kahdestaan
Hilda Jakabin elämässä kääntyi uusi lehti
Hyvä Sanoma ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta.
Henkilökohtaiset sähköpostit:
[email protected]
tilaushinnat
Kotimaa:
Kesto 67 ¤, digi 67 ¤, 12 kk 73¤, tutustumistarjous 4 kk 23 ¤
Muut tilausvaihtoehdot ja digilehti, katso:
www.aikashop.fi
painopaikka
Lönnberg Painot Oy
kannen kuva
Seppo Haavisto
kustantaja
Kerava: Jäspilänkatu 2, 04250 Kerava
Keuruu: pl 99, 42701 Keuruu
www.aikamedia.fi
www.aikashop.fi
Pirkko Räty • [email protected]
Jumalan johdatuksessa
T
Kesän riemut
ervetuloa kesä! Uskallan sanoa näin, vaikka tiedän,
että on paljon ihmisiä, jotka nauttivat enemmän syksystä tai talvesta. Kaikkia työssä käyviä kuitenkin
miellyttänee se, että kesällä saa viettää lomaa ja on
enemmän aikaa tavata ystäviään ja sukulaisiaan.
Luonnon herääminen täyteen kukoistukseensa on
yhtä suuri ihme vuosi toisensa jälkeen. On ihana seurata, kun puutarhojen kasvit puhkeavat väriloistoonsa ja linnut pitävät huolta jälkikasvustaan. Lehmät,
hevoset ja lampaat käyskentelemässä vihreillä niityillä on ihana näky sekin.
Tässä lehdessä kerrotaan Lori ja Markku Lepojärvestä, jotka saavat elää harvinaislaatuisessa ympäristössä – aivan kuin maaseudun rauhassa keskellä pääkaupungin sykettä. Kun kesä tulee, Lepojärvien pihapiiri herää eloon. Ankkojen, kanojen ja kukon
läsnäolo tämän ammatillista perhekotia pitävän pariskunnan hoteissa tekee ihmeitä sijoitettujen nuorten mielessä.
Varma kesään kuuluva asia on myös moottoripyörien pärinä. Ehkä se ei yleisesti ottaen ole yhtä suosittu luontoääni kuin mitä linnut ja muut eläimet
tuottavat, mutta intohimoisille motoristeille se on toiveiden
täyttymys. Sitä paitsi moottoripyörällä ajaessa luonnon aistii
kuulemma aivan upealla tavalla.
Tänä kesänä on jälleen hyvä
tilaisuus tavata motoristeja ja
jututtaa heitä, sillä kristillisen
moottoripyöräkerhon Gospel
Ridersin jäsenet starttaavat neljännelle 7xSF-kiertueelle. Vaihda
kaistaa -nimellä kulkevan kiertueen tilaisuuksia järjestetään eri
puolilla Suomea. Kiertuepaikkakunnat ja aikataulu ovat luettavissa osoitteessa www.gospelriders.fi.
Katsovat tässä lehdessä haastatellut ihmiset kesää, luontoa
ja elämää ylipäänsä mistä näkövinkkelistä tahansa, he antavat
Jumalalle kunnian Hänen luomistyöstään.
Hyviä lukuhetkiä ja ihanaa,
siunattua kesää!
Hyvä Sanoma
7