Linkki - vivelajoroinen.fi

JOROISTEN LEHTI
JOROISTEN LEHTI
12
Torstai 28.4.2016
JOROISTEN LEHTI
Vive la Joroinen täytti urheilutalon
JOROISTEN LEHTI
Hauskat messut ja paljon tuttuja
Mari Kosonen
Vive la Joroinen -yrittäjämessut sai ihmiset liikkeelle.
Järjestäjien kävijämääräodotus tuplaantui ja messuilla
vieraili kaikkiaan noin 1150
ihmistä.
Pääesiintyjät Scandinavian Hunks & Babes keräsivät
lavan edustan täyteen ihmisiä kahdessa esityksessään.
Lisäksi paikalla esiintyi Joroisten kesäteatteriryhmä ja
Soisalo-opiston itämainen
tanssiryhmä. Messut avasi
Joroisten Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jarkko Hirvonen ja messupuheen piti
Etelä-Savon Nuori Yrittäjä
Arttu Haverinen.
Urheilutalon pihalla oli
näytillä muun muassa erikokoisia traktoreita paloauto
sekä hevosia ja kanoja.
– Pupu siinä! huudahti
Peetu Leppänen innoissaan.
Urheilutalon sisällä yritykset ja yhdistykset esittelivät
tuotteitaan yleisölle. UkkoJoro jakeli ostospasseja ja
toivoi ihmisten keskittävän
ostoksensa
kotikuntaan.
Messut käynnistivät samalla vuoden kestävän UkkoJoron ostoskierroksen, jossa kerätään ostospassiin
leimoja kampanjassa mukana olevista yrityksistä ja
osallistutaan samalla kuukausiarvontaan.
– Olemme
päivittäneet
Ukko-Joron 1500-luvulle,
kertoi tuohikontti selässään
ja tuohilippis päässään liikkunut Jarno Pettersson.
Entisen
postinhoitajan
Anja Utriaisen mukaan
messuilla näkyi tuttuja joka
puolella.
– Uskomattomat messut.
Hirveesti väkeä ja paljon
myytävää sekä arpajaisia.
Varkaudesta messuille tullut Mirja Naukkarinen ylisti
Joroisten urheilupaikkoja.
– Täällä on ihanat ladut ja
urheilutalolla hyvät ulkolaitteet. Olisi pitänyt Joroisiin
muuttaa.
Merja Martikainenkin oli
tullut messuille Varkaudesta, tosin hänellä on asunto
myös Paron rannalla.
– Oikein hauskat messut.
Pääsymaksu on sopivan hintainen.
Hänen mukanaan oli Vantaalta tullut sisko Virva Immonen, joka kertoi käyneen-
Pääesiintyjänä ollut Scandinavian Hunks huomioi hyvin yleisön. Matias Starmans kävi poseeraamassa ihmisten joukossa.
Ukko-Joro päivittyi
1500-luvulle.
sä aikoinaan yhden vuoden
koulua Joroisissa.
MTK:n osastolla Sabine
Taskinen tarjoili maistiaisiksi hernelevitettä, joka oli
maustettu sitruunalla, valkosipulilla, mantelilla ja öljyllä.
– Yksi pyöritteli päätään,
mutta muuten kaikki ovat
tykänneet siitä.
Messuosaston
seinältä
löytyi Joroisten maatalous
pähkinänkuoressa esitteitä
ja Savon Pariisin lähettilään
viitta.
– 90-luvun alussa yhdistysten edustajat kantoivat vuo-
Peetu Leppänen ihasteli pupuja ja kanoja.
rollaan viittaa yllään, kertoo
Kimmo Heiskanen.
Messujen näytteilleasettajat olivat pääasiassa joroislaisia, mutta oman tuulahduksensa tunnelmaan toi
tatuointeja tekevä varkautelainen yritys, jonne Satu
Heiskanen oli houkutellut
Marita Viirimaan. Molemmat ottivat kyyhkytatuoinnit olkapäihinsä. Sadulle tatuointi oli jo viides, Maritalle
ensimmäinen.
– Sattuu silleen jännästi,
tuumi Marita.
Mari Kosonen
Messut käynnistivät ostoskierroksen
Joroisten Yrittäjät ovat
syystäkin messujen jälkeen tyytyväisiä urakkaansa.
– Messut meni hyvin.
Onnistuminen perustui
hyvään pohjatyöhön ja
talkoolaisten panokseen.
Yksin tällaisia messuja ei tee kukaan. Ilman
MTK:ta,
urheilutalon
väkeä ja montaa, montaa
muuta, tästä ei olisi tullut mitään, kertoo messukoordinaattori Päivi
Anias.
Alkuperäisestä
messuohjelmasta jäi puuttumaan jääkiekkotähtien
kanssa pidettävä laukai-
Ukko-Joro jakoi ostospasseja ja jututti kävijöitä.
sukisa, mikä johtui teknisistä ja aikataulullisista
syistä. Kisa on kuitenkin
päätetty siirtää 27. elokuuta vietettävään venetsialais-viikonloppuun,
joka on yrittäjien järjestämä kaiken kansan kyläjuhla.
– Ne ovat perinteiset
rannikolla
vietettävät
mökkikauden päättäjäiset.
Messujen tehtävänä oli
käynnistää vuoden mittainen Vive la Joroinenhanke. Päivi muistuttaakin ihmisiä keräämään
leimoja
ostospassiin.
Leimoja täynnä oleva
kortti osallistuu jokaiseen
kuukausiarvontaan, joten
kortteja kannattaa kerätä
paljon.
– Kaikki joroislaiset yritykset ja myös kaupallista
työtä tekevät yhdistykset
ovat tervetulleita mukaan
hankkeeseen.
Joroisten Yrittäjät järjestävät kaksi Facebookkoulutusiltaa toukokuussa.
– Ensimmäinen ilta on
vasta-alkajille ja toisessa
illassa neuvotaan miten
Facebookkia käytetään
yritysten ristiin markkinointiin.
Babes veti lavan edustan täyteen katsojia.