Messut avaa kansanedustaja Matti Vanhanen s.3 Ohjelmassa mm

A
N
I
A
T
N
A
U
A
L .2016
4
.
0
3
Messut avaa
kansanedustaja
Matti Vanhanen s.3
niemen
kartan
koulul on
la
KLO 10 16
Ohjelmassa mm.:
Juhani Tamminen
Jani Nurmenniemi s.4
Löydä uusi harrastus messuilla.
Lajien esittely s.8
VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA
2
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Liikuntaa ja ulkoilua Reisjärvellä
tänä vuonna ne järjestetään
kolmatta kertaa.
Tällä kertaa messuilla on
myös teema; liikunta ja ulkoilu. Teema on pinnalla
ja erittäin ajankohtainen.
Monet yhdistykset ja seurat
järjestävät tempauksia, jotta
erityisesti nuoret saataisiin
liikkumaan enemmän.
On ollut huikeaa olla järjestämässä Reisjärven omia
messuja. Messut ovat muodostumassa jo perinteeksi ja
Nykypäivänä
puhelimet
ovat todellisia ajan viejiä.
Päivästä voi kulua huomaamattakin tunteja älylaitteiden parissa. Ruutua
tuijottaen vietetty aika on
Lämpimästi tervetuloa messuille
pois kaikesta muusta ajasta.
Siksi haastankin sinut jättämään puhelimesi hetkeksi
sivuun.
Kannusta myös perhettäsi
ja ystäviäsi mukaan ja lähtekää yhdessä liikkumaan
ja ulkoilemaan! Tulevilla
Reisjärven messuilla teillä
on loistava tilaisuus kokeilla
sekä ennestään tuttuja että
monia uusia lajeja. Lämpimästi tervetuloa Reisjärven
messuille!
Weera Hietala
Päätoimittaja
ollut hienoa nähdä viime
vuosina, kuinka messut ovat
keränneet kävijöitä ympäri
maakuntaa. Itsekin paikallisena koen, että messuista
on tullut tärkeä tapahtuma Reisjärvelle. Messujen
kautta Reisjärveä pidetään
esillä monin tavoin, ja sitä
kautta kunta saa huomattavaa näkyvyyttä ympäri Suomen sekä runsaasti vierailijoita paikkakunnalle.
Vuoden alussa. tammikuun
puolessa välissä, Reisjärven
opiston yrittäjyyslinjalaisilla
alkoi jokavuotisten Reisjärven messujen suunnittelu.
Saimme heti alkuun hyvän
“pöhinän” päälle. Valitsimme messuorganisaation ja
aloimme suunnittelemaan
liikunta- ja ulkoiluteemaisia messuja.
Messut ovat Reisjärven
suurimpia tapahtumia. On
Liikunta ja ulkoilu on
mielestäni loistava valinta
teemaksi. Reisjärvellä on
mahdollisuus liikkua hyvin
monipuolisesti. Haluamme
tuoda
ulkopaikkakuntalaisten sekä mahdollisesti
myös Reisjärvisten tietoisuuteen, miten monimuotoisesti täällä voi liikkua.
Messuilla on lajiesittelyitä,
joissa kävijät voivat tutustua
uusiin ja tuttuihin lajeihin.
Tarkoituksena on saada ih-
misiä innostumaan uusista
lajeista ja löytämään uusia
harrastuksia.
Messuorganisaatioon
kuuluminen ja siitä vastaaminen on ollut huikea
kokemus. On ollut hienoa
nähdä, kuinka jokainen on
kasvanut projektin aikana.
Olemme pyrkineet pitämään koko ajan mielessämme, miten tehdä messut,
joille jokaisen on mukava
ja helppo tulla. Mielestäni
olemme onnistuneet siinä
hyvin.
Lopuksi tahdon vielä toivottaa jokaisen lukijan lämpimästi tervetulleeksi Reisjärven messuille!
Tuomas Rahkola
Projektipäällikkö
Putkityöt
ja -tarvikkeet
LVI URAKOINTI
R.Kahilainen
Messuorganisaatio
Tuomas Rahkola
Projektipäällikkö
Aino Tissari
Somistusvastaava
Aaro Kinnuen
IT-vastaava
Nikolas Isopahkala
Markkinointipäällikkö
Olivia Kämäräinen
Somistusvastaava
Weera Hietala
Päätoimittaja
Samueli Aho
Talousvastaava
Pam Intawan
Ohjelmavastaava
Jaakko Kujala
Looshivastaava
Henrik Aulakoski
Looshivastaava
Jenny Hirvasniemi
Somistusvastaava
Eemil Kulmala
Myyntipäällikkö
Paavo-Eemeli Niinikoski
Myyjä
Mitja Savola
Myyjä
Lotta Heino
Valokuvaaja
Ilmari Herlevi
Myyjä
Elias Saari
Myyjä
REISJÄRVEN MESSUT 2016
3
“Yrittäjyys ei ole salatiedettä, vaan ihan ihmisten hommaa”
Reisjärven messut tulee avaamaan kansanedustaja Matti Vanhanen
Reisjärven messujen avaajana toimii tänä vuonna
kansanedustaja Matti Vanhanen. Vanhanen toimii
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja
tavoittelee puolueensa presidenttiehdokkuutta.
Messut järjestetään liikunta- ja ulkoiluteemaisina ensimmäistä kertaa. Messujen
avaaja Matti Vanhanen
kertoo: “Olen todella mielissäni teemasta liikunta ja
ulkoilu ja olen toki utelias
näkemään, miten messut
on organisoitu Reisjärvelle.” Vanhanen muistelee
käyneensä Reisjärvellä aiemminkin kansanedustajan
tehtävissä.
Vanhanen kertoo harrastaneensa vuosien varrella
monia erilaisia liikuntalajeja. “Tällä hetkellä, kun
kelit ovat sulat, pidän kävelemisestä ja klapien teosta.
Talvisin taas retkiluistelu
sekä murtomaahiihto ovat
suosikkejani.”
“On erittäin kunnioitetta-
vaa, kun nuoret pyörittävät
yrityksiään ja samalla järjestävät messuja.” Vanhanen
on toiminut Perheyritysten
liiton
toimitusjohtajana
ja on sitä kautta tutustunut Nuori Yrittäjyys ry:n
toimintaan ja sen eri kilpailuihin. “On hienoa, että
monet koulut ovat lähteneet toimintaan mukaan ja
nuoret suhtautuvat todella
myönteisesti yrittäjyyteen.
Yrittäminen antaa nuorille
itsevarmuutta, sillä eihän
yrittäminen ole mitään salatiedettä vaan ihan ihmis-
ten hommaa.”, Vanhanen
siteeraa. ”Tulen Reisjärvelle,
koska yrittäjyys on sydäntäni lähellä ja haluan olla
tukemassa nuoria yrittäjiä.”
Matti Vanhanen avaa messut kello 11. Tervetuloa!
Taksi Elisa Mykkänen
0400 387 193
(08) 776073
Tilataksi
Paarivarustus
Esittelyssä
autokoulu,
jota
AMMATTITAIDOLLA
valmistetut
hautamuistomerkit suosittelee
% asiakkaista
99,9
Helppohoitoiset,
kovan
kulutuksen
kestävät
4 hyvää
syytä, miksi
sinun
kannattaa
tulla suorittamaan
kivitasot
ja
kipinäkivet.
mopokortti Antin Autokouluun, jota 99,9%* asiakkaista suosittelee.
Luotettava toimitus!
* Asiakastyytyväisyyskysely: kyllä: 925 kpl, ei: 1 kpl (22.3.2016 mennessä)
q Annamme
Järvikyläntie 182
äärellä,
jostaNIVALA
on etäyhteys au85500
tokoulun opettajaan.
Puh. (08) 4459 800
Fax (08) 4459 840
sinulle 100 %
rahat-takaisin-tyytyväisyystakuun.
Jos et ole tyytyväinen opetukseen, voit keskeyttää mopokurssisi milloin vain teoria- tai ajo-opetuksen aikana
ilman mitään kuluja. Me paTeoriatunti kotisohvalla
lautamme kaikki rahasi välitnäyttää tältä.
tömästi, ilman ehtoja.
Ainutlaatuisen takuumme r Meillä voit maksaa ajoansiosta et voi oikeasti hävi- kortin useammassa erässä.
tä yhtään
Luotossa ei 5
oleEkorkoja;
T.mitään!
RAJALA KY, Kirkkotie
vain pelkkä 30 € avausmaksu
Puh. (08) 776 163, ilt. 0400 283 764
w Meillä ei tarvitse jännittää! ja 4 € / kk tilinhoitokulu.
Rahoituksen kulut ovat
Ajo-opettajamme ovat suorittaneet Mindfulness-kou- pienet, esimerkiksi B-kortin
lutuksen. Me pysymme tyy- perusvaihe: Takaisinmaknenä ja asiallisina – myös suaika 30 kuukautta: kuukausierä 67 €. Luoton myönyllättävissä tilanteissa.
Meillä saat mokata va- tää Handelsbanken Rahoitus.
Lisätietoja rahoituksesta
paasti. Se on osa oppimista
ja kuuluu asiaan. Kukaan ei löydät nettisivuiltamme.
syyttele tai naura sinulle. Autamme sinua onnistumaan – Ilmoittaudu mukaan
ilman mitään paineita.
Antin Autokouluun
KUKKAPALVELU JA
HAUTAUSTOIMISTO
e Meillä voit suorittaa teoriatunnit halutessasi virtuaalisesti. Suoritat siis teoriatunnit kotonasi tietokoneen
Ouluun tai Raaheen
www.antinautokoulu.fi
puh. 044 022 1265
MAINOS!
Voita 500 € lahjakortti
Antin Autokouluun
tilaamalla
uutiskirjeemme:
antinautokoulu.fi/arvonta
50€ alennusta
messulehden lukijoille
Kun ilmoittaudut, lisää
koodiksi: MESSU16
Saat 50 € alennusta perusvaiheen B-kurssista.
Haluatko ammatin?
Tee unelmistasi totta ja opiskele ammattiin!
JEDUssa on käynnissä ympäri vuoden Erillishaku ammatillisiin
perustutkintoihin. Valinnat tehdään kevään yhteishaun valintojen jälkeen ja niihin haetaan suoraan JEDUn www-sivuilla olevan
Erillishaku -linkin kautta.
Reima Impola
Opetustoiminnasta
vastaava johtaja
”Me takaamme täyden
tyytyväisyytesi!”
www.jedu.fi
Muista myös aikuisille suunnatut koulutukset, ne löydät
hae aikuiskoulutuksia -linkin kautta!
JEDUn ammattiopistot löytyvät seuraavilta paikkakunnilta:
HAAPAJÄRVI, HAAPAVESI, KALAJOKI, NIVALA,
OULAINEN, PIIPPOLA ja YLIVIESKA
Löydät meidät Facebookista!
www.jedu.fi
4
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Messuilla on ohjelmaa kaikenikäisille
Reisjärven messut ovat
koko perheen tapahtuma ja
ohjelmaa on kaiken ikäisille. Liikunta- ja ulkoiluteemaan liittyen paikalle on
tulossa paljon eri urheilulajien edustajia.
Pääset kokeilemaan melontaa ja sup-lautailua, ajamaan fatbikellä ja tutustumaan lajeihin tarkemmin.
Voit kokeilla myös jousiammuntaa tai vaikkapa
geogätköilyä. Paikan päällä
on mahdollisuus osallistua
opistolaisten järjestämään
katusählyturnaukseen
joukkueesi tai kaveriporukan voimin.
paneelikeskusteluun.
Perheen pienimpiä ilahduttaa
messumaskotti.
Tule rohkeasti ottamaan
yhteiskuvia messumaskottimme kanssa ja kokeilemaan monenlaisia lajeja.
Monipuolinen ohjelma ja
erilaiset messuosastot tarjoavat mielenkiintoisen ja
tapahtumarikkaan päivän
kaikille osallistujille.
Messuille saapuu kahvakuulan Suomen-, Euroopan- sekä maailmanmestari
ja vuoden kahvakuulailija,
lajin rautainen ammattilainen Jani Nurmenniemi.
Nurmenniemi
esittelee
lajiaan ja ohjaa 15 minuutin jumpan messuvieraille.
Tervetuloa mukaan!
Paikalle tulee myös legendaarinen urheiluasiantuntija Juhani Tamminen. Tamminen kertoo liikunnan
tärkeydestä, sekä osallistuu
Jani Nurmenniemi -Kuvaaja Marjo Nurmenniemi
Messujen ohjelma
10.00 Messujen ovet aukeavat
11.00 Matti Vanhanen avaa messut
11.45 Padel-lajin esittely
12.00 Jani Nurmenniemi, kahvakuula
12.30 Juhani Tamminen
13.00 Paneelikeskustelu
14.00 Palokunnan näytös
15.00 Jani Nurmenniemi, kahvakuula
Mukana messuilla Juhani Tamminen
Messuilla mukana
Metsäkeskus
Young living
Tupperware
Suomen Maalampö
Northern Stories
HH-Sport Nivala
Avain Säästöpankki
HyväKakku
Reisjärven Pilke
Reisjärven POP
Jälleenmyyjä Riikka
Haakana
Juhani Tamminen
Annarikoo
Kainuun Hoivataito
SaagaBooks
Omegakeittiöt
Reisjärven kr. opisto
K-maatalous Reinikainen
Metsä Group
Helminen Aili
HETKI
15.30 Katusählyturnauksen finaalit
Laatutrio ja omapaja
16.00 Messut päättyvät
Oriflame
Reisjärven yrittäjät
Maaselän latu
Reisjärven Keskustapuolue
Asunto Björndahl
Tmi Mellukka
Lumijokiset liikkumaan
ry/ Padel
Kulmio NY
BittiVerstas
Aaltoarina
KNK Networks
Kalteva
Bedege
Liisankankaan jäätelö
Puustalgia
Haapajärven sisustuskeskus
Sitline
Suomenselän OP
Renkiman
Leppälahden koulun
pienryhmä
Kalevalainen jäsenkorjaaja
Elega
Reisjärven kunta ja
Nihak
Magnetix Wellness
Yosefina korut
Synergy
R-Kioski
Aava sisustus
Kaikkien näytteilleasettajien tiedot eivät ehtineet
lehteen.
REISJÄRVEN MESSUT 2016
5
Kovalla työnteolla saa paljon aikaan
Viljami Karjula,
messupäällikkö -15
visessa valossa esille koko
Reisjärveä.
Miten
Oletko
messut menivät viime vuonna,
millainen fiilis jäi?
Viime vuoden messut oli
mahtava kokemus ja saimme rakennettua mielestäni loistavan tapahtuman.
Messuista jäi hyvä fiilis ja se
oli loistava päätös huikealle
vuodelle yrittäjyyslinjalla.
Mitä
odotat tämän
vuoden messuilta?
Odotan hyvää messupöhinää ja tietenkin olisi mukava nähdä paljon porukkaa
Niemenkartanossa,
sillä
mukana on huikeita kavereita mm. Matti Vanhanen ja Juhani Tamminen.
Mielestäni messuja pitää
pyrkiä kasvattamaan joka
vuosi, sillä tämä on loistava
perinne ja ne tuovat positii-
tulossa itse
paikan päälle?
Tottakai. Hienoja muistoja
viime vuodelta, niin ehdottomasti täytyy tulla katsomaan, mitä tämän vuoden
yritäjyyslinjan porukka on
saanut aikaan.
Mitä
opit kun olit
projektipäällikkö nä?
Projektipäällikkönä oppi
johtamaan ja kantamaan
vastuuta erilaisissa tilanteissa. Positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen oli myös
tärkeää ja tietenkin myös
taito jakaa vastuuta tasaisesti muille messuorganisaation jäsenille kasvoi.
Vinkkejä
tuleville
messujärjestäjille?
Kovalla työnteolla voi pienellekkin paikkakunnalle
saada huikean tapahtuman
aikaan. Yhteen hiileen puhaltaminen ja usko omaan
tekemiseen ovat todella
tärkeitä asioita messujen
järjestelyissä.
Sähkösuunnittelua vuodesta 1982
PL 4, Kirkkokatu 2, 85801 Haapajärvi
Puh. 044 4456 400 Fax. 08 764 001
[email protected]
www.haapajarvi.fi
Ilmalämpöpumppu
· lämmittää tehokkaasti
· viilentää miellyttävästi
· puhdistaa sisäilmaa
SOITA JA
KYSY LISÄÄ!
Koneurakointi velj.Leppänen
Maanrakennus Juha Leppänen
0400188273
Maatalousurakointi Timo Leppänen
0400188271
UUSI
!
MALLI
• Kylmäalan työt yli 25 vuoden kokemuksella
kemuksella
(Tukes, Y3 luvat)
• Ilmalämpöpumppu- ja jäähdytysjärjestelmät
Kuokkakatu 1
85800 Haapajärvi
Puh.
0400 324 030 toimisto
0400 384 880 Juha
• Clen-painepesurin
Clen-painepesu huollot
• Maalämpöpumppujärjestelmien huollot
• Laitoskonehuollot
[email protected]
[email protected]
Varaosa- ja tarvikepalvelu
Avoinna ma–pe 9–13
6
REISJÄRVEN MESSUT 2016
On tärkeää tarjota liikunnanelämyksiä kaikenikäisille
Merja Hummastenniemi kertoo yrittäjätarinansa
“Olen valmistunut vuonna
1992
lääkintävoimistelijaksi (nyk. fysioterapeutti)
Kuopion terveydenhuolto-oppilaitoksesta.” kertoo
Merja Hummastenniemi
Reisjärveltä. Oman alansa
töihin hän pääsi vasta seuraavana syksynä Raaheen
fysioterapiayritykseen, sillä
fysioterapeutin töitä oli silloin laman vuoksi vain vähän tarjolla.
Oman toiminimen Hummastenniemi perusti vuonna 2004, kun eräs fysioterapiayritys pyysi häntä
yrittäjäkaverikseen. “Toimin tuolloin yrittäjänä reilut neljä vuotta. Muutimme
Reisjärvelle ja yritystoiminta jäi muutamaksi vuodeksi
tauolle. Syksyllä 2009 aloitin työt terveyskeskuksen
fysioterapiassa,
sielläkin
vierähti noin neljä vuotta.”
Ajatus Toiminimi Mellukan uudelleen aktivoimisesta tuli ajankohtaiseksi
kesällä 2013, kun Merjan
nykyinen yhtiökumppani
Jonna pyysi häntä yrittäjäkaverikseen. Fysioterapia
Jonna Ky on perustettu
vuonna 2008.
Fysioterapia Jonnan tehtävänä on ennaltaehkäistä
ja lievittää sekä korjata eri
ikäryhmien liikunta-, työja toimintakykyyn liittyviä
haittoja. Jonna ja Merja
ohjaavat myös erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Tarjolla
on kaikenikäisille erilaisia
liikuntamuotoja mm. venyttelyjumppia, kahvakuulaa sekä kuntopiiriä.
“On mukavaa ja tärkeää
tarjota liikuntamahdollisuuksia ja elämyksiä kaikenikäisille. Pyrimme pitämään kynnyksen matalana
kaikkiin ohjaamiimme ryhmiin. Tavoitteenamme on,
että asiakkaamme löytäisivät itselleen sopivan liikunnan muodon ja huomaisivat
monipuolisen
liikunnan
merkityksen terveyteen ja
hyvinvointiin. Myös ryhmien tuoma sosiaalisuus on
kuntoutusta ja virkistää.”
Tmi. Mellukka edustaa
myös messuilla. Tervetuloa
tutustumaan ja saamaan
vinkkejä liikkumiseen liittyen. Mellukan osastolla
voit myös mitata puristusvoimaasi ja kokeilla pallohierontaa.
Me huollamme ja korjaamme autosi
Autosähkö
Marjoniemi
0400 850 568
Rajakatu 2
HAAPAJÄRVI
ARKKITEHTIPALVELU SÄKKINEN
www.arkpalvelu.fi [email protected]
Dewisa
OSUUSKUNTA
Ammattitaitoista
koneelllista puunkorjuuta
Haapa-Forest
P. Laitila Ky
Haapajärvi, p. 0400 387 149
ERÄKALUSTE KY
OSALLISTU
JA VAIKUTA!
LÄHDE EHDOKKAAKSI
KUNNALLISVAALEIHIN!
- keittiöt
- kodinhoitohuoneet
- makuuhuoneet
- wc-kalusteet
- kalusteovien vaihdot
ERÄKALUSTE KY
85900 Reisjärvi, TIMO JYLKKÄ,
Suunnittelut Fusion
19-ohjelmalla
puh. 0400 769 912
www.erakaluste.fi
-MERKKIHUOLLOT
Huollamme ja kunnostamme
muidenkin merkkien vanhempia malleja.
Kysy 0400 283 606
ESKOLAN KORJAAMO
Kytöpuhdontie 125, NIVALA, puh. (08) 441 545
pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
Ursus-, Belarus-, Tempo-työkoneiden huolto ja varaosat
• ilmastointihuolto • Energie-akut
TULE TEKIJÄKSI.
Monipuoliset
palvelut lähellä
sinua.
www.dewisa.net
REISJÄRVEN MESSUT 2016
7
”Löysin Afrikasta yrittäjämäistä asennetta”
Matkustin aprillipäivänä
viidennelle matkalleni Afrikkaan. Pari vuottasitten
pidin rippikoululeirin Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Tällä kertaa minulla
oli matkatoverina Marvin
Wittenberg Seattlesta. Tapasimme Amsterdamissa
ja jatkoimme yhdessä kohti Accraa. Samalla suomen
kieli vaihtui englantiin,
ranskaan ja ewen kieleen,
joita käytimme elekielen
kanssa joustavasti ristiin
rastiin.
Matkalaukku oli tuliaisten
vuoksi jälleen kerran aivan
liian painava. Pyysin lentokentän Alepasta banaanilaatikon, johon pakkasin
14 liikakiloa ja säästyin satasen sakkomaksulta. Tuli
tosi tyylikäs paketti. Onneksi minun ei kuitenkaan
tarvinnut kanniskella sitä
Amsterdamin kentällä, kun
se meni suoraan perille. Pilvien yllä paistoi aurinko.
Yrittävät ystävämme
Ajelimme Accrasta läpi
vihreän maaseudun kohti
naapurimaata Togoa.Automme sai matkalla lämpöhalvauksen ja teki lakon,
mutta seuraavasta kylästä
löytyi kaksi nohevaa mekaanikkopoikaa, jotka korjasivat vian, ja pääsimme
jatkamaan matkaa. Poikien
palveluasenne oli kohdillaan. Apu saapui ripeästi
paikalle.
Pysähdyimme
syömään
joen rantaan, jossa seurasimme kalastajien ahkeraa-
työtä. Kalastajien vaimot
olivat pian myymässä miestensä saalista kylänraitilla,
joka oli täynnä pieniä kojuja ja myymälöitä. yyjätympäröivät automme muun
muassa liikennevaloissa ja
tietulliasemilla. Tavaraa oli
tarjolla.
Hatsukopen kylässä pidin
pyhäkoulun ja matkatoverini Marvin hartauspuheen.
Otimme tietysti potretin
neljän kahden vuoden takaisen riparilaiseni kanssa.
Oli todella mukava tavata
heitä. Hatsukope sijaitsee
lähellä Togon rajaa.
Rajanylitys sujui suuremmitta mutkitta, koska sain
ystävältäni Josephilta lainaksi pienen matkalaukun
eikä minun tarvinnut raahata Alepan banaanilaatikkoa mukanani tarkastuksiin.
Kyllä siitä banaanilaatikosta piisasi huumoria - tuoda
nyt tuliaisena laatikollinen
banaaneja Afrikkaan!
Rajalla togolaiset ystävämme Nicholas ja Emmanuel
olivat odottamassameitä.
Yrittäjähenkinen Nicholas
kävi vähän aikaa opistoa
ja rippikoulun luonamme
Räisälänmäellä vuosituhannen vaihteessa. Nicholaksella on nykyisin Lomessa
sähköalan yritys, jossa työskentelee parhaimmillaan
noin kaksikymmentä työntekijää. Hänen vaimollaan
Cecilialla on oma kangaskauppa heidän kotinsa yhteydessä.
Emmanuel on koulutuksel-
taan opettaja, mutta hänellä
on nykyisinmaataloustuotteita välittävä ja myyvä yritys. Hänen haaveenaan on
perustaa Togoon suomalainen koulu, jossa opetetaan
muun muassa yrittäjyyttä
ja yrittäjämäistä toimintaa. Emmanuelin vaimolla
Ameliella on oma ompeluyritys, jossa on kaksi työntekijää.
K ärsivällisyyskou lussa
You have clocks, we have
time, said Emmanuel and
laught. Teillä on kellot ja
meillä on aika(a), sanoi
Emmanuel ja nauroi. Sitä
opettelivat
suomalainen
kansanopiston rehtori ja
amerikkalainen lentokoneinsinööri. Suunnitelmat
muuttuivat ja vaihtuivat
koko ajan.
Aloitin pyhäkoulun aamukahdeksalta Lomen Anteeksiantamuksen kirkossa.Kun pidin rippikoulua
Nicholakselle 16 vuotta
sitten Reisjärvellä, hänellä
oli unelma omasta kirkosta.
Tuntuu joka kerta yhtä vaikuttavalta tulla hänen unelmiensa kirkkoon.
Elämässä täytyy olla unelmia, joista osa toteutuu
jossakin muodossa. Kun
olin täällä edellisen kerran
kuusi vuotta sitten, meillä
oli pienempi unelma. Se
toteutui tällä kertaa, kun
toin opiston erityislinjan
luokan dataprojektorin Anteeksiantamuksen kirkon
käyttöön. Panimme hyvän
massa
Haluaisin tuoda Afrikasta
mukanani Suomeen vanhusten
varauksettoman
kunnioittamisen ja arvostamisen, heistä huolehtinisen. Kokoonnuimme Danyi
Zogbegan vuoristokylässä
pienellä joukolla. Lähdimme aamuvarhaisella liikkelle, jotta ihmiset ehtisivät
paikalle ennen työpäivää.
Mutkainen ja kuoppainen
tie vei tänään vaatimattomaan vuoristokylään, jossa
asui ystävällisiä ja tyytyväisiä ihmisiä. Tapahtuman
äänimaisema oli kotoinen.
Lampaat ja vuohet määkivät, kukko kiekui, kananpojat piipittivät jaloissa. Koiraemo imetti pentujaan.
Tapasin vanhoja viisaita
ihmisiä, jotka keskustelivat
kanssamme elämässä eteen
tulevista vaikeuksista ja niiden voittamisesta. Yksi kertoi vaikeasta sairaudestaan,
toinen ristiriidoista ihmisten kesken. Joku toivoi, että
Raamatun sana juurtuisi
hänen perheensä elämään.
Puheen jälkeen syntyi
vilkas keskustelu, johon
monenikäiset
osallistuivat. Afrikkalaiset osaavat
keskustella. Toisia kuunnellaan. Ilo loisti ihmisten
kasvoilta. Opettelimme uusia lauluja ja keskustelimme
kaikessa rauhassa. Lopettelimme, kun aurinko alkoi
jo laskea vuorten taakse.
Vanhojen naisten kasvoihin
oli piirtynyt elämänkokemus ja syvä viisaus. Kaikesta oli selvitty. Usko toi luottamuksen tulevaisuuteen.
Akpa kape, paljon kiitoksia, he sanoivat lähtiessään.
Heillä ei ollut komeaa kirkkoa, mutta heillä oli kirkko
puun alla ja sydämessä.
kiertämään. Jomppe luovutti Irmalle eräluokan projektorin ja sinne hankitaan
nykytarpeiden mukainen
laite. Ihmiset olivat todella
iloisia tuliaisestamme. Toivottavasti lamppu kestää
pitkään.
Tyytyväisyyttä oppi-
Vanhusten
arvostaminen vaikutti
Seurasimme matkan varrella fufun valmistusta. Paikallinen perinneruoka tehdään
jamssista ja syödään reilusti
käsin kastamalla sitä lisukkeisiin. Atimessa tapasin
vanhoja tuttuja vuosien takaa.
Kokoonnuimme minulle
tutussa kodissa. Ne olivat
samalla laulujuhlat. Väki
lauloi puhtaasti välillä kahdessa äänessä paikoin säkeen loppuja venyttäen ja
niin voimakkaasti, että katto on nousta ilmaan.
Matkani sisälsi paljon
muutakin, mutta tämän
verran tällä kertaa. Kohtasin matkallani yrittäjähenkisiä ja ahkeria ihmisiä,
jotka olivat tyytyväisiä elämäänsä. Heillä oli unelmia,
jotka kantoivat huomiseen
Erilaisen kulttuurin kohtaaminen oli rikastuttava kokemus. Kun luovumme turhista ennakkoluuloistamme
ja annamme periksi omille
pinttyneille käsityksillemme, voi syntyä arvokasta
vuoropuhelua, rakentavaa
yhteistyötä ja uudenlaista
luovuutta. Voimme oppia
todella paljon toisiltamme.
Mikko
Kinnunen
8
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Löydä messuilta uusi harrastus!
Messuilla sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla vanhoja
tuttuja liikuntamuotoja sekä tutustua aivan uusiin lajeihin!
Sup-lautailu
Tikanheitto
Maaselän latu tarjoaa huikean mahdollisuuden tutustua
sup-lautailuun. Kokeile ja
innostu lajista!
Tikanheitto sopii niin lapsille,
nuorille, aikuisille kuin eläkeläisillekkin.
Tule kokeilemaan perinteistä
pihapeliä!
Jousiammunta
Boccia
Messuilla voit myös tutustua
jousiammuntaan, joka sopii
kaikille ikään ja sukupuoleen
katsomatta. Lajissa haastetta
riittää monella eri tasolla.
Reisjärven eläkeläiset järjestävät
messuille lajikokeiluun boccian.
Yleisurheilu
Urheiluseura Pilke esittelee
lajikokeilussa yleisurheilua.
Geokätköily
Geokätköily on mielenkiintoinen laji niin nuorille kuin vanhemmillekin. Haastetta riittää
varmasti kaikille vasta-alkajasta kokeneeseen harrastajaan.
Tule ja tutustu!
Frisbeegolf
Opisto tarjoaa mahdollisuuden kokeilla frisbeegolfia. Tule
kokeilemaan ja oppimaan
frisbeegolfin tekniikoita!
Tule pelaamaan jo sinulle tuttua
lajia tai tutustu sinulle tuntemattomaan lajiin!
Salibandy
Pilke järjestää salibandy lajikokeilun, jossa voit kokeilla ja
oppia salibandyn alkeita. Tervetuloa kokeilemaan!
Nännikumienheitto
Reisjärven eläkeläiset järjestävät
mahdollisuuden tutustua perinteiseen nännikumien heittoon
Tule tutustumaan ja kokeile
hauskaa kisailupeliä!
Kahvakuula
Kahvakuulan maailmanmestari
Jani Nurmenniemi tulee esittelemään kahvakuulatreenin messuille. Tule paikalle tutustumaan
lajiin ja ottamaan hyvät neuvot
talteen!
Melonta
Fatbike
Messuilla on mahdollisuus
kokeilla melontaan, jonka
Maaselän latu tarjoaa.
Tervetuloa tutustumaan!
Läskipyörässä on tavallista paksummat renkaat, jotka mahdollistavat pyörällä ajon lähes missä
vain. Fatbike on tämän hetken
trendilaji!
Pesäpallo
Hiihto
Lajikokeilussa myös kansallisurheilulajimme pesäpallo.
Hiihto ei esittelyjä kaipaa. Pilke
tarjoaa mahtavan tilaisuuden
tulla kokeilemaan hiihtoa kesälläkin! Tule ja kokeile!
Tule kokeilemaan!
REISJÄRVEN MESSUT 2016
9
Kokoa joukkue katusählyturnaukseen!
Messuilla järjestetään katusählyturnaus kahdessa
ikäsarjassa.
Katusähly on muunnelma
salibandystä ulkokentälle.
Katusählykaukalon koko
on 10x20 m. Kentällä
on kerrallaan 3 pelaajaa/
joukkue, eikä maalivahteja ole.
Tarkemmat säännöt Salibandyliiton nettisivuilla:
http://floorball.fi/pelaaminen/katusahly/saannot/
Laji on nopeatempoinen
ja yleisöystävällinen. Ti-
lanne voi muuttua pelin
edetessä joskus nopeasti.
Sarjat
1. Sarja 13-vuotiaat ja
nuoremmat
2. Yleinen sarja
Joukkueilta ei peritä osallistumismaksua.
kueesi
nimi
ja
sarja.
Mukaan tarvitset oman
sählymailan sekä reilua
pelimieltä!
Tervetuloa myös katsomoon kannustamaan
suosikkijoukkueesi voittoon!
Ilmoittautuminen
28.4. mennessä osoitteeseen: taneli.myllyneva@
opistomail.fi
Ilmoita viestissä jouk-
Löylyvalmiit pihasaunat
Pyöröhirsiladot
Höylähirsiladot
Grillikodat
Hirsikehikot
www.hirsituote.com
10
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Koneurakointi Niskakoski Oy
www.knk-networks.fi
KNK


· Verkkorakentaminen
· Linjanrakennustyöt
· Kaapelirakentaminen
· Pylväsrakentaminen
· Maansiirto- ja kaivurityöt
· Räjäytystyöt
Ylilestintie 676 - 85900 Reisjärvi - 040 5906 084 - [email protected]
VERKKORAKENTAMISEN AMMATTILAINEN VUODESTA 1987
- Maarakennuspalvelut
- Purku-urakointi
- Lavettikuljetukset
Revonkatu 1, 86300 Oulainen | gsm: 0400 382 489
[email protected] | Internet: www.tapanisaari.fi
Pieniä askeleita, suuria voittoja
Auringonlaskussa on tuhansia värejä, värejä joita ei
saa pensselistä. Sateenkaaressa on pisaroittain kauneutta ja se sisältää tutkimattomia tarinoita. Ihmiset
ovat kuin tuhansia sateenkaaria ja auringonlaskuja
eri väreissä. Kauniita, hauraita ja ainutlaatuisia.
Erilaisuus on ainutlaatuista.
Se tekee maailmastamme
sellaisen kuin se on. Erilaisuus voi olla vaikea asia,
sillä usein haluamme samaistua toiseen. Joukosta
erottuminen koetaan usein
kiusallisena. Halutaan olla
omia itsejämme, mutta ei
erottua joukosta.
Minulla on vamma, jonka
tähden erotun. Jotkut ajattelevat sen heikkoutena,
mutta minä käännän sen
omaksi vahvuudekseni. Sen
tähden minulla on paljon
sellaista, mitä minulla ei
muuten olisi.
Silloin kun ei ole taitoa,
jonka niin moni omistaa,
kävelemisen taitoa. Silloin kun jalat eivät toimi,
miten niiden haluaisi toimivan. Vaatii välillä suuria
ponnisteluja nähdä asiasta
SILMÄ- JA PIILOLASIEN ERIKOISLIIKE
AVOINNA:
MA–PE 9.00–17.00
LA
9.00–13.00
Kesälauantaisin suljettu
Linja-autoasema, puh. (08) 442 444
Silmätautien erikoislääkäri
Taavi Vähäsöyringin vastaanotto liikkeessämme
positiiviset puolet. Vaatii
ponnisteluja murtaa ennakkoluuloja, joita jo pelkkä
ulkokuori herättää.
Eräs niistä monista ennakkoluuloista on se, että liikunnan harrastaminen on
erittäin vaikeaa, lähes mahdotonta. Mielestäni se on
usein haastavampaa muihin
ihmisiin verrattuna, mutta
ei kuitenkaan mahdotonta. Siinä missä maailmaan
mahtuu kaikki ainutlaatuiset ihmiset, mahtuvat tänne
myös heidän tapansa harrastaa liikuntaa.
Usein tuntee olevansa huono ja heikko muihin ihmisiin verrattuna. Minulta vei
kauan aikaa ymmärtää, että
siinä missä joku voi kokea
olevansa voittaja juostuaan
maratonin, minä voin kokea olevani voittaja otettuani yhden askeleen itsenäisesti.
Inga Myllymäki, 17 v
Rakennuspalvelu
T. Moisio
Kaikki rakennusalan työt
puh. 0400 634092
[email protected]
REISJÄRVEN MESSUT 2016
11
Lämmitysjärjestelmät puhtaalla omallatunnolla.
Maalämpö
Ilmalämpö
Aurinkolämpö
Käyttövesi- ja lämpöverkkoremontit
Soita 040 5140 031
www.lampopartio.fi
Ilma-vesilämpö
RAKENTAJILLE
Etsimme vakituiseen työsuhteeseen
Asentaja teki työnsä reippaasti ja siivosi jälkensä,
eikä remontti häirinnyt minun elämääni millään
tavalla. Remontti on laskenut myös vakuutusmaksuja.” Helena Koskela
Tilintarkastusja konsultointipalvelut
ja lvi-alan osaajia
l KUIVAUS/HÖYLÄYS
RAHTISAHAUS Sähkö
Oulun, Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudunKinnulanrannantie
talousalueelle.
472, 85900 Reisjärvi
Olemme teettäneet useita remontteja, ja
Hannu Kangas
l PANELIT/ULKOVERHOUS
moniin muihin verrattuna Lämpöpartion
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere
Lehtorannantie
309
Viljelijät:
Seija
ja
Martti
Puurula.
l
l
KATKONTA interdum
KULJETUSPALVELU
pojille on todella nostettava hattua.
sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed
85930
Kangaskylä
Rauno Auvinen
sapien. Mauris varius diam vitae arcu. Sed arcu lectus auctor vitae, consecPuh. 0400 190 015/ Seija, 040 759 5092/Martti
tetuer et venenatis eget velit. Sed augue orci, lacinia eu tincidunt et eleifend
puh. 0400 382 355
Kauko
Ekologiset lämmitysjärjestelmät
nec lacus. Hylkilä
[email protected]
[email protected]
- lahja tuleville sukupolville
Hylkirannantie 159, 85900 REISJÄRVI
www.taloushaka.fi
l
Puh. 0400 518 777
Likakaivojen tyhjennykset
Autovaraosa
Vaihtolavakuljetukset / vuokraus
P. Junttila
Pakettiautokuljetukset
Kuljetuksia
urkupilleistä
Kalliontie
40, 85500 NIVALA,
puh. (08) 442 599,ulosteisiin
ilt. 040 521 6837
KUSKAS KY
Valvoline-öljyt
M-filtterit yms.
Kalliontie 129, Koivisto l Moottoripyörien ja
puh. 040-527 4157
ruohonleikkurien akut
RAKENNUSSUUNNITTELUA
Tuomo Ojala
UUDISRAKENNUKSET - PERUSKORJAUSKOHTEET
MAARIT HILLIAHO
KOTO-KIINTEISTÖT OY, REISJÄRVENTIE 8 B
P. 0500-868 596 [email protected]
l
l
Aukioloajat:
Hankook-akut
Kuskas senkin kuskas!
ma-pe 9-17
l Muflex/Walker -pakoputket
la 9-14
l
Ihanaa
Sydämel
lise
TERVETU sti
YstävänLOA
YSTÄVÄ
NPÄI
päivää
-KAHVIL VÄ
LE
teille kaikille! 13.2.
ksi
ä
v
i
ä
TARJOUS
vänp likoima
ä
t
s
Y
TULPPAANIKIMPPU
s va a
a
s
n
ru ihani
puja
p
m
i
k
kuk
u
u
10 kpl/pkt
ja r kia
k
ku
5,90
KUKKAPALVELU JA HAUTAUSTOIMISTO
T. RAJALA KY, Kirkkotie 5 E
Puh. (08) 776 163, ilt. 0400 283 764
* Haketukset
* Hakkeentoimitukset
OSTAMME JATKUVASTI HAKEPUUTA
KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN!
KONEURAKOINTI
H. Virtanen Oy
Puh. 0400 399 794
12
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Yrittäjyyslinjalla perustetaan omat yritykset
limingantaidekoulu.fi
044 726 5030
Reisjärven kristillisen opiston Yrittäjyyslinjan kolmas
vuosi lähti käyntiin syksyllä. Linjalla opiskelee tällä
hetkellä 17 nuorta yrittäjää.
Opiskelijat perustivat pienissä tiimeissä omat yritykset ja pyörittävät niitä
vuoden ajan. Oppiminen
tapahtuu siis käytännön
työskentelyn kautta. Tämän
lisäksi linjalla opiskellaan
liike-elämässä tärkeitä aineita, kuten businessenglantia ja yritystaloutta.
Tänä vuonna yrittäjyyslinjalla on perustettu viisi
nuorisoyritystä eli ny:tä.
Syksyllä tekeminen painottui enemmän yritysten
pyörittämiseen, tuotteiden
suunnitteluun sekä tekemiseen.
Kolmihenkinen nuorisoyritys Bedege valmistaa
ekologisesti ja luonnonystävällisesti design ja
sisustustuotteita. Tervetuloa tutustumaan nettikauppaamme ja seuraamaan blogiamme.
Pidätkö sinä englannin
kielen osaamista tärkeänä? Niin mekin pidämme.
Valmistimme 4 hengen
yrityksessämme englantia opettavan satukirjan
sekä muistipelin. Varmista omasi ja lapsenlapsesi
englannin oppiminen.
www.bedege.fi
Keväällä yritykset osallistuivat NY Uskalla Yrittää-semifinaaliin. Menestyimme siellä hyvin ja peräti
kolme yritystä pääsi SM-finaaliin Helsinkiin. Helsingissä yritykset menestyivät
www.saagabooks.fi
loistavasti ja SaagaBooks
palkittiin parhaasta englannin kielisestä yritysesittelystä toisen asteen sarjassa.
Linjan valmentaja Ville
Laitila kertoo linjan parhaita puolia: “On mielenkiintoista seurata, minkälaisia
yrityksiä nuoret perustavat
kunakin vuonna. Hienoa
on nähd, miten nuoret ottavat vastuuta ja ovat aidosti innostuneita siitä, mitä
tekevät.”
Yrittäjyyslinjan vuosi huipentuu kevällä järjestettäviin Reisjärven messuihin.
Messu valmistelut alkoivat
jo syksyllä ja kevään aikana
messuhommissa on aikaa
kulunut mukavasti.
Jokaisella on oma vastuualueensa
messujen
suunnittelussa ja messujen
järjestäminen opettaa isossa
organisaatiossa toimimista.
“Messujen järjestäminen
on ollut stressaavaa, mutta
opettavaista. Olen tykännyt paljon ja tämä on ollut
hauskaa!” kertoo Henrik Aulakoski, joka vastaa
looshien myynnistä.
Olemme neljän hengen
nuorisoyritys, jonka liikeideana on valmistaa
ja myydä roskakatoksia. Meiltä saat myös
monikäyttöisen designtuotteen OKTA:n, sekä
tyylikkäät muotivaatteet
säähän kuin säähän!
Moi. Me ollaan nuorisoyritys Puustalgia, ja
me valmistamme puisia
potkupyöriä lapsille. Tilaa pyörämme ja anna
lapsellesi tasapainoinen
ja vauhdikas lapsuus!
Nettisivuillamme lisätietoa ja linkki kauppaan.
www.yrittajyyslinja.fi/
kalteva
www.yrittajyyslinja.fi/
puustalgia
Olemme Kulmio Ny.
Valmistamme omin
käsin puisia design-sisustustuotteita koivusta.
Meidän päätuotteemme
on näppärä ja monikäyttöinen leikkuulauta.
Tuotteemme valmistetaan teemamme mukaan
kuusikulmaisesti ja ekologisesti. Tyyliä arkeen.
www.yrittajyyslinja.fi/
kulmio
REISJÄRVEN MESSUT 2016
13
Yrittäjyyslinjalta saa rohkeutta itsensä haastamiseen
Miksi
päätit hakea
yrittäjyyslinjalle?
“No, tuota noin niin… Uskon, että tulevaisuudessa
teen töitä liike-elämässä.
Olin kuullut, että yrittäjyyslinjalta saa paljon tukea
työelämään ja oppii monia
tärkeitä taitoja. ”
Mikä
on
parasta
yrittäjyyslinjalaisen
päivässä?
“Riippuu
päivästä…
Se
kun saa tehdä yrityksen
hommia omaan tahtiin ja
toteuttaa itseään. Yrittäjän
vapaus ja vastuu kiehtovat
minua. “
Mitä
olet oppinut
vuoden aikana?
“Erittäin paljon, esimerkiksi yrittäjyyden perusasioita
ja yhteistyötaitoja. Muiden
yrittäjien tarinat ovat olleet
mielenkiintoisia ja opettavaisia. Olen saanut rohkeutta lähteä haastamaan
itseäni.”
Mitä
aiot tulevaisuudessa?
“Lähden Kokkolan lukioon.
Yrittäjyys tulee kuitenkin
kuulumaan elämääni ainakin jossain muodossa.”
joilta, minkälaista yrittäjyyslinjalla on. Täällä on
monenlaista porukkaa ja
yrityksissä tarvitaan eri
vahvuuksia. Tulkaa pääsykokeisiin, suosittelen!
sanoisit sellaiselle
nuorelle,
joka miettii yrittäjyyslinjalle
hakemista?
Itse ajattelen yrittäjyyslinjaa sijoituksena. Yllin opeilla saa lukukausimaksut
moninkertaisesti takaisin
tulevaisuudessa, kun pitää
silmät ja korvat auki oikeissa kohdissa.”
“Kannattaa kysellä entisiltä
yrittäjyyslinjan
opiskeli-
Ilmari Herlevi, 17
Kokkola
Mitä
Miehentyön tekee
www.renkiman.fi
4
4
Yrityksen tuotteita
ovat lamellihirsiaihiot,
liimapuupilarit
ja -pylväät
Tel. +358 500 281 007
Vasaratie 8, 85500 NIVALA
www.tolliwood.fi
4
4
4
Tarmo Räisälä puh. 040 961 5062 Reisjärvi sekä lähialueet
Osaamista ja Voimaa maalta!
METSÄKUNTTAA/
VARPUMATTOA
-mustikasta, puolukasta ja
kanervasta
Täyden palvelun liikelahjatalo
Haapajärvellä!
www.nimimerkki.com
Sieltä ne kaikki on!
040 7088974
RAKENTAJILLE
l
Tutustu!
Rakennus ja Asennus
Pihapuut ja Metsänhoito
Kiinteistöhoito
Kuljettajapalvelut
Erä, Metsästys ja Kalastus
RAHTISAHAUS l KUIVAUS/HÖYLÄYS
l PANELIT/ULKOVERHOUS
l KATKONTA l KULJETUSPALVELU
Kauko Hylkilä
Hylkirannantie 159, 85900 REISJÄRVI
Puh. 0400 518 777
Kaikki LVI-alan palvelut
REISJÄRVEN
VESI JA LÄMPÖ OY
Parkkilantie 1, 85900 Reisjärvi
Puh. 044 994 4051/Torsti Parkkila
[email protected]
www.reisjarvenvesijalampo.fi
Paikalle toimitettuna ja
asennettuna ilman välikäsiä!
VIHER- JA PIHAKIVIRAKENTAMISTA
14
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Fatbike kulkee maastossa kuin maastossa
Fatbike kulkee vaikeessakin maastossa.
taluttaa” kertoo Seppo.
Läskipyöräily on monipuolinen laji ja sopii koko
perheelle, sillä nyt markkinoille on tullut myös pyöriä
lapsille. “Lajin suosio on
nousukiidossa ja se on vasta
iskemässä yleisön tietoisuuteen, vielä kuitenkin on
harvinaista nähdä ihmisiä
fatbikejen päällä.” kertoo
Seppo.
Fatbike sopii koko perheelle.
Seppo Kallio aloitti fatbikellä eli “läskipyörällä” polkemisen viime syksynä, kun
hänen poikansa bongasi
mainoksen lehdestä. “Poika
pyysi saada omaa pyörää ja
aluksi en edes innostunut
asiasta. Kuitenkin lopulta
hommasimme molemmille
omat pyörät” kertoo Seppo.
“Sen jälkeen normi pyörällä
ei ole paljon tullut ajeltua.”
Fatbike poikkeaa normaa-
lista polkupyörästä sen
renkaiden
paksuudessa.
Renkaiden leveys sekä pienemmät rengaspaineet helpottavat pyöräilyä ympäri
vuoden. Pyörällä pääsee
hyvin eteenpäin maastossa
ALAJÄRVI
• Kattoremontit
• Kourut
• Konesaumakatot
• Tikkaat
• Profiili- ja muotokatteet • Lumiesteet
• Classic
• Kattosillat
• Rakennuspeltityöt
• Ilmastoinnit
• Rahoitusmahdollisuus • Kotitalousvähennys
www.psl-turja.fi
Alajärvi
0500 367 010
[email protected]
kuin maastossa. “Eräänä
aamuna töihin lähtiessä
ei teitä ollut vielä aurattu.
Tuntui mukavalta pyöräillä,
sillä läskipyörällähän pääsee myös lumessa, kun taas
tavallista polkupyörää pitää
Seppo innostaakin kaikkia
kokeilemaan lajia. “Läskipyöräily on monipuolinen
ja ehdottomasti kokemisen
arvoinen laji! Pyörällä pääsee vaikeissakin maastoissa
ja se on mukava liikunnan
muoto.” kehuu Seppo la-
jiaan. “Normiteillä pyöräily on tottakai raskaampaa,
mutta sen voi ottaa kuntoilun kannalta.”
Pohjois-Suomessa on myös
tehty
talvipyöräilyreittejä läskipyöräilijöitä varten.
“Aluksi pyörällä tulee totutella muutamia kilometrejä,
sillä tuntuma on hieman
erilainen kuin normaalissa polkupyörässä, mutta
sen oppii helposti.” Kallio
kertoo lajin aloittamisesta.
Pyöräilyn
aloittamiseksi
tarvitaan vain pyörä ja kypärä. “Tämä laji ei ihmeempiä vaadi. Suosittelen kaikille!”
REISJÄRVEN MESSUT 2016
15
Se edullisen ostamisen tavaratalo — Myös verkossa!
Koko
tavaratalo kotisohvallasi!
Valikoimassa jo yli
75 000
tuotetta — ja lisää tulee päivittäin!
Karkkainen.comista löydät laatumerkit aina edullisesti!
Voit shoppailla myös myymälöissämme
Kärkkäinen Ylivieska
Ollilanojankatu 2
84100 Ylivieska
 010 430 3000
Kärkkäinen Oulu
Alasintie 12
90400 Oulu
 010 430 3020
Kärkkäinen Ii
Sorosentie 2
91100 Ii
 010 430 3820
Kärkkäinen Lahti
Pasaasi 2, Renkomäki
15700 Lahti
 010 430 3630
Aukioloajat:
ma—pe 8.00—21.00
la
8.00—21.00
su
10.00—18.00
Aukioloajat:
ma—pe 9.00—21.00
la
9.00—21.00
su
10.00—18.00
Aukioloajat:
ma—pe 9.00—21.00
la
9.00—21.00
su
10.00—18.00
Aukioloajat:
ma—pe 8.00—21.00
la
8.00—21.00
su
10.00—18.00
16
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Uusi liikuntahalli täydentää Reisjärven hyviä
liikuntamahdollisuuksia
Yläkoulun yhteyteen rakennettavat noin tuhannen
neliön liikuntahalli ja reilun
sadan neliön kuntosali ovat
jatkoa sille voimakkaalle
panostukselle liikuntaolosuhteisiin, mitä Reisjärvellä on toteutettu jo varsin
pitkällä ajanjaksolla. Uusi
liikuntahalli parantaa koulu- ja kuntoliikunnan ja
kaikkien Reisjärvellä harrastettavien liikuntamuotojen harrastus- ja harjoitteluolosuhteita. Erityisesti
sisätiloissa harrastettaville
palloilulajeille uusi halli on
erityisen tärkeä.
Kokonaisuuteen
kuuluu
Petäjämäen
ulkoilualue,
josta löytyvät valaistut kuntoradat ja –ladut, Peuran
Polun lähtöpiste, hiihtomaa, suunnistusalue, seikkailumetsä, frisbeegolfrata
sekä hiihtokautta viimeisenä vuosina tuntuvasti jatkanut tykkilumirata. Alueen
huoltorakennus Petäjähovi
on toiminut kolme vuotta väliaikaisesti esikouluna, mutta palautunee
viimeistään ensi lukuvuoden jälkeen alkuperäiseen
käyttötarkoitukseensa. Petäjämäen ulkoilualuetta on
vuosikymmenten saatossa
kehitetty voimakkaasti tal-
kootyön avulla sekä lahjoituksin.
Kevättalvesta
2002 toteutettu tukinkeräys tuotti puita niin paljon,
että ne riittivät Petäjähovin,
ison varasto- / latukonehallin sekä ison kodan rakentamiseen.
Urheilukenttää on viimeisen
parinkymmenen
vuoden aika peruskorjattu
kahteenkin otteeseen. Viimeisessä peruskorjauksessa
kentälle asennettiin hiekkatekonurmi
erityisesti
pesäpallon mutta myös
koululiikunnan tarpeisiin.
Hyppy- ja heittopaikat sijoitettiin varsinaisen kentän
viereen ja ne saivat alustakseen Novotan pinnoitteen.
Niemenkartanon koulun
jaettava liikuntasali ja kuntosali sekä yläasteen liikuntasali ja voimailusali ovat
varmistaneet sisäliikuntatilojen riittävyyden. Ensi
talvi tulee salivuorojen jakamisen ja käytön suhteen
olemaan haasteellinen, sillä
vanha yläasteen sali menee
purkuun kesän aikana väistäessään uuden liikuntahallin rakentamista.
Leppälahden koulun läheisyyteen sijoittuu hyvätasoi-
Uusi liikuntahalli rakennetaan vanhan paikalle koulukompleksin pohjoispäähän.
nen jalkapallokenttä sekä
kaksi beach volley kenttää.
Yläasteen pihapiirissä olevan keskuskaukalon lisäksi
pienemmät kaukalot löytyvät Niemenkartanon, Kalajan ja Leppälahden ala-asteilta.
Kangaskylästä
löytyy
Reisjärven
Hevosystävien ylläpitämä ravirata
uudistettuine huoltotiloineen sekä raviradan keskeltä Reisjärven Urheiluautoilijoiden ylläpitämä
jokamiesluokan autorata.
RAKENNUSKONEVUOKRAAMO
• maantiivistäjät
• betonivibrat
• kosteuden erottimia
• nivelpuominostin
• alumiinitelineet
• ym. kalustoa
Pyhäsalmen Rakennuspalvelu
Oikotie 4, 86800 Pyhäsalmi p. 0400 280 496
KULJETUSPALVELUA EDULLISESTI
HAAPAJÄRVEN
Meiltä myös
kotiinkuljetus!
RAUTAPOJAT
OY
- Putkipalkit
- I,U ja H-palkit
- Kulmaraudat
- Lattaraudat
- Harjateräkset
- Pyöröteräkset
- Ainesputket
- Levyt
- Yms...
Palomäentie 21
85800 Haapajärvi
www.rautapojat.fi
Meiltä
saat
myös:
- Betoniverkot
- Harjateräkset
- Routa- ja
Avoinna
Ma-pe 8–17
044 540 7145
lattiaeristeet
Voimme olla Reisjärvellä
ylpeitä olosuhteistamme,
jotka ovat paikkakunnalla
merkittäviä viihtyvyys- ja
vetovoimatekijöitä. Mahdollisuudet huolehtia liikunnan avulla omasta hyvinvoinnista ja terveydestä
eivät ainakaan kaadu olosuhteisiin.
Teijo Haapaniemi,
vapaa-aikasihteeri
Reisjärven tykkilumirata on lisännyt suosiotaan vuosi
vuodelta kilpahiihtäjien lisäksi myös kuntoilijoiden
ja lasten keskuudessa.
REISJÄRVEN MESSUT 2016
17
Maanrakennuspalvelut
- Rakennuksien pohjatyöt tunti- /
urakkatyönä 5-23t kaivinkoneella
tarvikkeineen / hiekat ja murskeet
- Maanrakennustyöt
- Täyden palvelun
salaojaurakointi
- Imetyskentät
tarvikkeineen
Puh. 010-666 4224
Höyläämönkatu 1, KOKKOLA
www.caravanlandia.fi
Kotimaiset taitto-ovet Iistä.
Palo-ovet ● Liukuovet
Karmiovet ● CE-merkityt
Ovia 50 ja 60 mm:llä
eristeellä
Maaurakointi
Huhtala & Kiviniemi Oy
Timo 0400-895 367 π Petrus 040-5066 023












www.ndoor. ● ndoor@ndoor.
p. 020 8384 530 ● 0400 384939
ETSIMME aarteita - TEILLE.
Timanttikairaukset | Yli 30 vuoden kokemuksella.
Kenttäpalvelut | Korkeatasoinen osaaminen.
Reikämittaukset | Täsmätietoa maan uumenista.
18
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Kotimaiset
pressuovet
Hopeatie 2, Nivala, Puh. 08 445 8800
www.championdoor.com
Pinto Design on laaja-alaisesti muotoilun
eri aloilla toimiva designtoimisto.
Kehitämme asiakkaidemme kilpailukykyä
designin keinoin. Olemme brändien, tilojen,
tuotteiden ja palvelujen kehittäjiä.
Vahvuuksiamme ovat käyttäjälähtöinen
suunnittelu, liiketoimintaymmärrys,
kaupallistaminen, sekä tuotesuunnittelu.
www.pintodesign.fi
Lattiat koteihin
Hionnat ja käsittelyt
Lattioiden korjaukset
www.parkettiliikesakkinen.fi
08 3110 777
Volter Oy, tuotemuotoilu, vuoden ohutlevytuote 2016
VAIHDA SINÄKIN
PAREMMAN PALVELUN PANKKIIN.
Tervetuloa asiakkaaksi aidosti paikalliseen ja kotimaiseen
POP Pankkiin. Meiltä kaikki pankkipalvelut,
myös pankkilakipalvelut!
POP PANKKI – SOPIVASTI SINUNLAISESI.
.
Reisjärvi
08-8833 880
Kinnula
014-4178 800
Haapajärvi
08-8833 800
Viitasaari
050-4653 746
Lähellä ihmistä.
Jyväskylä
050-4653 846
REISJÄRVEN MESSUT 2016
19
REISJÄRVI
Reisjärven osuuspankki
NUOHOUSPALVELU
KOKKONIEMI
SSV Maarakennus Oy
Häröntie 27
86220 Merijärvi
Asennuspalvelu Matti Puronhaara
Kaikkea rakentamiseen!
045 8776731
[email protected]
KOIRAMÄEN
PERHEKOTI
20
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Olemme myös messuilla! Tervetuloa tutustumaan!
PIANONVIRITYKSET
P. 0400 383 922 /
Taisto Peltoniemi
www.pianonviritykset.net
Uusi vuosi,
uusi parempi pankkisuhde?
Sinua palvelevat Sievissä
Elina Huhtamäki
Konttorinjohtaja
P. 020 7582 352
Anna-Sofia Yrjölä
Palveluneuvoja
P. 020 7582 354
Raili Soukka
Palveluneuvoja
P. 020 7582 353
Sinua palvelevat Ylivieskassa
suunnittele itse - nopea toimitus - helppo asennus
Raija Haasanen
Konttorinjohtaja
P. 020 7582 382
KAIHTIMET
MARKIISIT
VERHOT
Päivi Ala-Kuusisto
Palveluneuvoja
P. 020 7582 383
VERKKOKAUPASTA
www.sol-kaihdin.fi
sievi | haikolantie 25
Ylivieska | Juurikoskenkatu 1
Raija Vähätiitto
Palveluneuvoja
P. 020 7582 384
REISJÄRVEN MESSUT 2016
KUVIA VIIME VUODEN MESSUILTA
Maansiirtoliike Veljekset Pakkala
Oy
* Jalkojen hoidot
* Hermoratahieronnat
Heikintie 5
85410 SIEVI
MYÖS KOTIKÄYNNIT JA LAHJAKORTIT!
21
Tilaukset ja myynti:
Kodikasta palveluasumista
ja mielekästä tekemistä
-mukavassa seurassa!
Mika Pakkala / 040-5037806
Marko Pakkala / 040-5440222
Matti Pakkala / 040-7383291
Kauko Pakkala / 0400-746080
www.veljeksetpakkala.fi
www.karentia.com
Haapajärven Lääkäritalo Oy
Kirkkokatu 5, 85800 Haapajärvi
P. 08-763595
http://www.haapajarvenlaakaritalo.com
22
REISJÄRVEN MESSUT 2016
HENURA
RAKENNUSPALVELU
Modernisoi taloushallintosi
TALOUSTULKKI OY
REISJÄRVI
Kangaskylän Pitokartan
Perinteisestä täysin sähköiseen – moderniin
taloushallintoon.
[email protected] p. 020 7346 800
Reisjärven osuuspankki
NUOHOUSPALVELU
KOKKONIEMI
NYT omakotitalojen ja muiden kiin
ILMANVAIHTOJÄRJESTEL
l
l
tarkistukset
puhdistukset
l
l
mittauk
säädöt
- Ammattitaidolla omalta paikkak
NUOHOUSPALVELU KOKKO
Puh. 040 7011 932
KOIRAMÄEN
PERHEKOTI
MAANRAKENNUSPALV
* Maanrakennustyöt
* Maansiirtotyöt
* Hiekka-ja soratoimitukset
* Kantavat kalliomurskeet
Koneurakointi
EERIKÄINEN Oy
TURNER-OVET
REISJÄR
0440 877
0400 644
- Sähkösuunnittelu
- Sähköalan palvelut
Hyvään kotiin ja kovaan työhön!
Aaro Puurula, puh. 0400 893
[email protected]
Velj. Lepp
- Kaivuut
- Maansi
- Rakennush
Timo 0400 1
Juha 0400 1
TEOLLISUUSOVET • AUTOTALLINOVET • ULKO-OVET
KOTISI PUTKET
VOIVAT OLLA KÄYTTÖIKÄNSÄ PÄÄSSÄ
Paras tapa toimia on silloin, kun
vesivahinkoa ei ole vielä sattunut!
TILAA MAKSUTON KARTOITUSKÄYNTI
Kartoituskäynnillä saat hyödyllistä lisätietoa
käyttövesi- ja lämpöverkkoremontista!
Saat lisätietoa putkiston kuntoon vaikuttavista
riskitekijöistä, tehokkaasta asennuskonseptistamme ja halutessasi myös kustannusarvion
työstä.
Asiantuntijamme esittää selkeän suunnitelman
remontin toteuttamisesta ja vastaa kaikkiin
mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.
Tilaa maksuton kartoituskäynti
www.kotisun.fi
tai soita 020 7669 940
REISJÄRVEN MESSUT 2016
23
Risteilymatka Viking Gracella 1.-2.5.2015
hinta alk. 85,-
Hotelli-/ostosmatka Tallinnaan
12.-14.6.2015
Tallink City-hotelli 2 hh, hinta 220,- /hlö
Kesämatka Latviaan Riikaan 28.6.-2.7.2015
yksi yö laivalla, Tallink hotelli Riga, hinta 325,- /hlö
Kylpyläpakettimatka Laulasmaalle
1.-5.6.2015
hinta 350,- /hlö.
Katso myös muita matkojamme netistä www.jmuhonen.fi
Tilausliikenne
J.Muhonen Oy
Puh. 0400 187 962
[email protected]
Suosikkieriste
asennettuna
saumattomasti!
Tilaa nyt. Saneerauskohteessa
hyödynnä kotitalousvähennys!
040-522
1096,
[email protected]
p.05
750
7500,
[email protected]
Lue lisää:
ekovilla.com
Ma - Pe 7.30 - 17.00
La 8.30 - 14.00
Kauppakatu 16 Haapajärvi
Tehoa
piha-alueiden
pölynsidontaan!
Kysy lisää pölynsidontaan liittyvistä ratkaisuista!
Kemion Oy
Elovainiontie 13, 33480 Ylöjärvi
Tel +358 50 5252 638
[email protected] • www.kemion.fi
Käyntikortit
Esitteet
Kirjekuoret
ID-kortit
Julisteet
Roll-upit
Mainosvinyylit
Mainoskyltit
HENKILÖKORTIT
12,-/ hlö
sis.
pidikkeen ja
kaulanauhan
(aloitustyö
ensimmäisellä kerralla 15,-)
ROLLUP 85x200 cm
-laadukas runko ja kuva
-kantolaukku
110,-/ kpl
Alv 0%
(03) 3436 700
www.toiprint.fi
24
REISJÄRVEN MESSUT 2016
Messupaikkana on Niemenkartanon koulu
Hätäpoistumistie
Ohjelmalava
Sisäänkäynti
Yhteistyössä:
Reisjärven eläkeläiset
Reisjärven messujen virallinen
MESSULEHTI
10 000 kpl
Reisjärvi, Haapajärvi, Muurasjärvi, Sievi,
Lestijärvi, Kinnula, Toholampi
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme voimassa olevia
ilmoitusten julkaisemissääntöjä. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäämisestä aiheutuvasta vahingosta. Lehden suurin
vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on
ilmoituksen hinta. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on
tehtävä seitsemän (7) vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.