Hatisetti 13_2016 - Sukuseura Hätinen
Hätisen sukuseura ry:n sukulehti NRO 13 toukokuu 2016 Hätisetti on Hätisen sukuseura ry:n sukulehti. Lehti julkaistaan toukokuussa ja marraskuussa. Kesä kutsuu yhdessäoloon Tervetuloa nuoretkin! Sukuseuran jatkuvuuden kannalta on tavattoman tärkeää saada nuoret kiinnostumaan suvusta ja sukuseurasta. Omalta kohdaltani voin todeta, että suku alkoi kiinnostaa vasta 50 vuotta täytettyäni. Näin taitaa olla aika monen muunkin kohdalla, kun tarkastelee sukuseuraan liittyneiden ikää. Sukuneuvostossa olemme pohdiskelleet, miten saisimme aikaan sellaisia aktiviteetteja, jotka kiinnostaisivat niin nuoria kuin varttuneimpiakin sukulaisia. Yhtenä tällaisena toimenpiteenä ovat sukulehdessämme artikkelit ja jutut sukumme nuorista. Raija-Liisa ottaa mielellään julkaistavaksi valmiita artikkeleja tai hän voi tarvittaessa tehdä jutun kirjallisen puolen. Lehdessä voisimme esitellä ammatteja, harrastuksia, kädentaitoja ja muutakin nuorten elämään liittyvää. Meillä on sukuseurassa pienehkö stipendirahasto, josta voimme jakaa stipendejä opiskelijoille. Vapaamuotoiset hakemukset voi osoittaa sukuneuvostolle. Stipendit eivät euromääräisinä ole kovinkaan suuria 75 € - 150 €. Tavoitteena stipendeillä on kannustaa nuoria opiskelemaan ja hankkimaan itselleen ammatti. Sukuseuran ensimmäinen stipendi jaettiin vuosi sitten Katja Hätiselle hänen venäjänkielen kieliharjoitteluun Petroskoissa. Monimuotoisia sukutapaamisia Maaliskuun sukutapaamisessa Iisalmessa ja Runnilla oli koolla vain parikymmentä henkilöä. IN-teatterin näytäntö Eila, Rambe ja huonot keenit sopi mielestäni oikein hyvin sukutapaamiseen. Samoin Runnin kylpylän saneeratut tilat ja hyvä ruoka sekä elävä musiikki illan päätteeksi loi meille iloisen ja rennon ilmapiirin sukutapaamiselle. Syyskuun alussa, sukuneuvoston kokoontuessa Espoossa, kutsumme pääkaupunkiseudulla asuvat Hätiset vapaamuotoiseen sukutapaamiseen Espooseen. Tästä on lisätietoa lehden takakannessa. Kesä on monien tapahtumien aikaa. Heti alkukesästä on lakkiaisia ja ammattiin valmistujaisia. Joillakin saattaa olla perinteiset juhannushäät tai konfirmaatio. Kesä jatkuu kesäteattereilla, taidenäyttelyillä, festivaaleilla ja markkinoilla sekä konferensseilla. Voi sanoa, että tapahtumia on jokaiselle ja joka lähtöön. Kuitenkin kannustaisin järjestämään sukutapaamisia, joissa vaikkapa serkukset olisivat paikalla. Meillä serkukset kokoontuvat nyt 18. kerran ensi kesänä. Joukko on tasaisesti lisääntynyt uusilla perheenjäsenillä ja myös kansainvälistynyt. 2 Toimitus: Raimo Hätinen, puh. 044 210 4057, [email protected] Raija-Liisa Konkola, puh. 050 500 3219, [email protected] Juttuvinkit sukuun liittyvistä henkilöistä ja muista aiheista ovat tervetulleita. Otamme mielellään vastaan myös kirjoituksia ja valokuvia. Olemme saaneet sukuun armenialaisen ja saksalaisen miniän sekä albanialaisen vävyn. Pelkällä savon murteella ei tahdo kommunikointi enää onnistua. Kun ensimmäisen kerran kokoonnuimme, oli koolla parikymmentä osallistujaa, nyt tuo määrä on lähes tuplaantunut. Serkusten tapaamisessa alkaa olla sama määrä henkilöitä kuin Hätisen sukuseuran suku kokouksessa. Iloksemme olemme todenneet, että nuoret ovat ottaneet järjestämisvastuun vuorollaan. Me vanhempi sukupolvi saamme olla kunniavieraina. Rohkaisen toisiakin järjestämään sisarusten jäsenille vastaavia tapahtumia. Silloin eivät hautajaiset ole ainoa suvun tapaamisen tapahtuma. Hätisettiin voisi laittaa valokuvia ja juttuja kesän sukutapaamisista. Uutta sukukirjaa valmistellaan Sukukirjasta valmistellaan uutta painosta. Tavoitteena on, että vuoden 2019 sukukokouksessa meillä olisi uusi sukukirja valmiina. Valokuvat, jutut, runot ja juttuaiheet ovat kovasti odotettuja kirjaan julkaistaviksi. Tähän kirjaan voisi kirjoittaa tästä ajastakin. Tosiasiahan on, että huomenna tämä päivä on historiaa. Tähän uuteen kirjaan emme paina sukutauluja, vaan ne julkaistaan CD-levyllä. Nyt olisi hyvä aika tarkistaa itse kunkin omat tietonsa sukurekisteristä. Sitä yllä pitää Pentti Hätinen. Häneen voi ottaa yhteyttä joko puhelimitse (050 382 8812) tai sähköpostitse ([email protected]). Elossa olevilta pitää saada henkilökohtainen lupa tietojen julkaisemiseen. Kesä on vuoden ajoista parhainta aikaa. Luonto tarjoaa väriloistoa ja luonnonantimia. Auringosta saamme lämpöä, energiaa ja vitamiineja maksutta ja hinnatta. On paljolti itsestä kiinni osaammeko nauttia ja iloita siitä mitä ei rahalla saa. Omasta ja vaimoni puolesta toivotan kaikille lämmintä ja iloista kesää. Raimo Hätinen sukuseuran esimies Hätisetti Ongella Joskus 1950-luvun puolen välin kieppeillä, ollessani 7-8-vuotias, sain tilaisuuden kokeilla taitojani runonlausujana Pihlaisen työväentalolla järjestetyssä vappujuhlassa. Olin kansakoulussa alaluokilla opetellut Lauri Pohjanpään runon ”Kalajuttu” ja jotenkin päädyin esittämään sen myös vappu juhlaan, todennäköisesti jonkun siskoni pakottamana. Kokemus lienee ollut sen verran merkittävä, että olen aina muistanut runosta kohdan ”pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen, nous ilmoille aaltojen alta”. Lausahdusta on tullutkin sitten käytettyä kalareissuilla, kun pilkkiin on ihan oikeasti tarttunut kiiski tai pieni ahven. Se jotenkin vain on sopinut tilanteeseen. Kalajuttu Kirjoittanut Lauri Pohjanpää Oli ruuhessa poika, ja koukkuhun se sylkäs: tulkoon kala! Ja eikös kohta korkkia veden alle viedä ala! Mut katsoppas, kalan millisen soi onkeen veden valta: pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen nous ilmoille aaltojen alta! Mut kuka nyt kiiskejä onkisi, sanoi pojalle pojan järki. Ja uljaasti huutaa kuikkasi: - Hei vaan, ja taas tuli särki! - Se on, poika, jo kohta kalamies, isä niitulla hymähteli. Tais saada oikein ahvenen, siihen veisteli iso veli. Ja pikkusisko kotihin jo piennarta mennä väänti. - Näin suuren kalan veikko sai, se jo veräjän alla äänti. Joku eukko tuvassa kahvia joi ryysti, ja suu jäi auki: - Voi ihmettä, - paljon kiitoksia! - jopas oli emähauki! Pian kolmannessa talossa joku kahvikullan luona jo kertoi: Villekin kalan sai, joka oli kuin lampaan vuona! Minä ja velipoika Raimo ongella Sotkanselällä Muutama vuosi sitten runo tuli taas mieleen ja minua kiusasi kun en muistanut siitä enää muuta kuin tuon yhden säkeen. Runon löytäminen olikin vähän haastavaa kun en muistanut runoilijan enkä runon nimeä. Sitä kaiveltiin sitten netistä ja ykskaks yllättäen runo löytyikin eräältä keskustelupalstalta. Kävi ilmi että moni muukin oli kaivannut tuota runoa ja joku ystävällinen henkilö oli sen kirjoittanut tuolle keskustelupalstalle. Keskustelusta huomasi että runo vaikutti olleen monelle ikäiselleni miehelle mukava muisto lapsuudesta. Ja tuskin vaan oli aamunsuu se kullankallis ohi, kun viaton kiisken-poikanen oli suuren suuri lohi. Lauri Pohjanpään ”Kalajuttu” on alkuruno 10-osaisesta sikermästä ”Eriskummainen uni merikäärmeestä”. Se on julkaistu ensimmäisen kerran kokoelmassa ”Sininen hämärä” vuonna 1933. Löytyy myös esimerkiksi teoksista ”Lausuntarunoja nuorelle väelle” (toim. Eero Salola, 1949) ja ”Viides lukukirjani” (toim. Laurinen, 1955). Kireitä siimoja, Reijo Hätinen Hätisetti3 Sarjassa nuoria Hätisiä esittelyssä Olli-Pekka Hätinen Olli-Pekkaa kiinnostaa suvun tarina Olli-Pekka Hätinen, 33, on nuoresta iästään vistä suomalaisyrityksistä ei löytynyt sopivia ja kiinnostavia töitä vastavalmistuneelle. huolimatta asunut useilla paikkakunnilla. Nykyään Olli-Pekka Hätinen on Lahdessa toimivan Labio Oy:n liiketoimintapäällikkö vastuualueenaan yrityksen talousNykyään koti on Lahdessa ja työ puhdasta hallinto ja myynti. Yrityksen biokaasun tuotanto- ja jalostuslaitos on tuotantoteholtaan Suomen suurin. Se käsittelee kauteknologiaa edustavan yrityksen Labio Oy:n pan ja teollisuuden biojätteitä, yhdyskuntien biojätteitä sekä jätevedenpuhdistamoiden lietteitä. Jätteestä valmistetaan mäliiketoimintapäällikkönä. dättämällä raakabiokaasua, jonka Labion kumppani Gasum Oy jalostaa edelleen koostumukseltaan maakaasua vastaavaksi, noin 95–98 %:ksi metaaniksi. Biokaasu menee valtakunnan – Ala-asteen aloitin Jyväskylässä. Risto-isän töiden myötä muukaasuverkkoon ja sitä voidaan käyttää aivan kuten maakaasuatimme Kuopioon ja edelleen Siilinjärvelle Toivalaan, jossa kävin kin; liikennekäytössä sekä teollisuuden energianlähteenä. Suoloppuun ala-asteen ja yläasteen luokat. Lukion suoritin Kalla messa tuotetulla biokaasulla korvataan Suomen Venäjältä osveden lukiossa Kuopiossa ja armeijan alokasajan ilmatorjuntatamaa maakaasua. joukoissa Rissalassa. Reserviupseerikoulu vei Haminaan, kotina Labio Oy:n 50 gigawattitunnin vuosituotos vastaa noin 4500 oli ilmatorjuntakomppania. henkilöauton vuotuista polttoainetarvetta. Lopuksi mädätetty Olli-Pekka valmistui vuonna 2010 kauppatieteiden maistebiojäte kompostoidaan LABIOn kompostointilaitoksessa. Valriksi Kuopion yliopistosta (nykyinen Itä-Suomen yliopisto) päämis komposti päätyy hyötykäyttöön maanviljelykseen ja kasvu aineena yrittäjyys. alustojen raaka-aineeksi. – Mielenkiintoinen vaihe opinnoissa oli vuo– On varsin mielenkiintoista työskennellä puhden kestävä opiskelijavaihto Pietarissa. Koska en On mielenkiintoista taan teknologian alalla. Labion kaltaisista yrityksistä osannut ennestään venäjänkieltä, uuden kielen työskennellä puhtaan odotetaan Suomeen merkittävää kasvualaa. On muopiskelu haukkasi opinnoista valtaosan, mutta kava mennä illalla nukkumaan sen ajatuksen kansteknologin alalla. se kannatti. Sain kielen haltuun ja tulen sillä hysa, kun tietää, että yrityksen taloudellinen voitto ja vin toimeen. Maisteriopintojen lopputyö käsitteli ympäristö ympäristön etu eivät ole ristiriidassa. Mitä paremmin firmalla teknologiayritysten etabloitumista Venäjän markkinoille. Opismenee, sitä enemmän ympäristö hyötyy. Biokaasun tuotantoa keluajan työkokemus karttui rahoitusalalta Suomen pankista ja ei myöskään tueta yhteiskunnan varoista, ja näin sen pitää olliikepankeista Helsingissä. Toiveeni oli päästä heti Venäjän kaulakin – toimintamme tulee perustua markkinaehtoisuuteen, ei pan tehtäviin, mutta osin finanssikriisin vuoksi itäkauppaa tekejatkuviin tukipaketteihin. 4 Hätisetti Komea kalansaalis. Kyseinen elokuun 2015 Tenon nousulohi on kalakaverin saama, minun tehtäväksi jäi juuri tuon kalan kohdalla haavimiehenä olo. Koti Salpausselän jylhissä maisemissa Olli-Pekka asuu Salpausselän komeissa maisemissa Lahden ja Hollolan rajalla. Ikkunasta näkyy metsää ja vettä, mitä osaan arvostaa, sillä urheilu, luonnossa liikkuminen ja yleinen aktiivisuus kuvastavat perheemme elämäntapaa. – On käyty marjassa, oltu vesillä ja kalastettu. Urheilu on aina ollut lapsuudesta saakka etenkin jääkiekon, jalkapallon ja hiihdon muodossa. Sieltä se periytyy minullekin ja sitähän harrastetaan edelleen aina kun nähdään. Vapaata vietän paitsi kunto salilla ja golfaten edelleen kalastaen, mökkeillen ja muutoinkin luonnosta nauttien. Lomilla ja viikonloppuisin yritän käydä mahdollisimman usein vanhempieni luona mökillä Retusessa. Mökki ei ole kummankaan vanhempani kotipaikka, mutta lähellä molempien kotipaikkoja. Meillä on hyvin läheiset välit koko perheen kanssa, ja olen siitä erityisen iloinen. Mummon kautta pohjalaista verta – Isoäidin myötä savolaiseen sukuun tuli pohjalaista verta. Ukillani oli hengen lähtö lähellä talvisodassa. Haavoituttuaan hän oli hoidettavana Pietarsaaren sotilassairaalassa ja tapasi siellä mummon. He avioituivat jatkosodan aikana ja asettuivat sodan jälkeen asumaan Tuusniemelle. Perheemme tarina voisi olla toisenlainenkin, Olli-Pekka pohtii. Historiaa taaksepäin katsoessa tietysti toivoo, että ukki olisi säästynyt haavoittumisilta, jotka seurasivat häntä lopun elämäänsä. Mutta olisiko hän siinä tapauksessa ikinä tavannut mummoa? Väinö-ukki kuoli v. 1990 ollessani 8-vuotias. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että ukin viimeisinä elinvuosina, siis minun lapsuusaikana, ukin voimille kävi vuosi vuodelta enemmän sota-ajan vammat. Minun on vaikea sanoa tarkkaan, että mitkä muistot ukista ovat niin sanotusti oikeita muistoja ja mitkä ovat muistoja valokuvista. Pirkko-mummini kuoli yli 10 vuotta sitten. Hänet muistan oikein hyvin, mummo oli älykäs ja huumorin tajuinen ihminen ja hänellä oli todella hyvä muisti. Sain oman auton 18-vuotiaana ja ajoin silloin tällöin mummoa tapaamaan Tuusniemen vanhainkotiin. Näissä tapaamisissa hän kertoi minulle pyynnöstäni perheen vaiheista kansalaissodassa sekä myöhemmissä sodissa Neuvostoliittoa vastaan. Ne muistot ovat jääneet lämpimänä mieleen. Jari-veli ja Katja-sisar Sisaruksiani ovat Jari ja Katja. Jari asuu oman perheensä kanssa Siilinjärvellä, heille on juuri syntynyt poika, Kasper. Hätisen nimi siis jatkuu tältäkin osin. Jari työskentelee nuorten liikunnan ja urheilun parissa Suomen merkittävimmässä liikuntajär- jestössä Valo ry:ssä, vastuullaan yli 200.000 kouluikäisen nuoren liikkumista vuosittain edistävät Taisto- ja #MunLiike –kampanjat. Lisäksi Jari viimeistelee liikuntalääketieteen opintojaan Itä-Suomen Yliopistossa. Katja opiskelee niin ikään Itä-Suomen yliopistossa, kulttuurin tutkimuksen oppiaineessa, joka on poikkitieteellinen humanistinen-yhteiskunnallinen opintosuuntaus. Viimeisimmät vuodet Katja on ollut opintojen ja opintoihinsa liittyvien työ harjoittelujen vuoksi paljon ulkomailla. Venäjällä, Englannissa ja nyt avomiehensä kanssa Ruotsissa. Koko perhe on hyvin tyytyväinen Katjan intoon opiskella ja työskennellä ulkomailla etenkin siksi, että me muut saamme aina hyvän syyn lomailuun matkustaessamme tapaamaan häntä. Suku on tullut Olli-Pekalle viime vuosina yhä tärkeämmäksi. – Nykyisin vietän aikaa, voisi sanoa ihan säännöllisesti isän ja setien Heimon, Joukon ja Eskon kanssa. Kesäiseksi perinteeksi ovat muodostuneet miesten kalaretket vanhempieni mökillä tai Tuusniemen Juojärvellä, jossa pääsee järvitaimenta uistelemaan. Viime kesänä käytiin Heimon hytillisellä puuveneellä Kallavedellä, sinne pitää mennä uudestaan. Arvostan näitä hetkiä setieni kanssa, ne ovat minulle tärkeitä. Nuorillekin suunnattua ohjelmaa Sukuseura ja suvun tarina kiinnostaa Olli-Pekkaa. – Olin maaliskuussa vanhempieni kanssa hiihtelemässä Levillä. Sillä reissulla sain Hätiset Savosta -sukukirjasta oman painoksen. Sotahistoria on minua aina kiinnostanut ja sukuhistoria niin ikään. Monelle ikäiselleni löytyisi heidän omien sukujensa historiasta tarinoita ja niiden myötä kenties vastauksia vaikkapa selittämään omaa lapsuutta ja siellä olevia tapahtumia. Hätisen sukuseura on hyvässä vedossa, mutta jäsenten keski-iän nousu huolettaa. Siksi meidän nuorempienkin olisi innostuttava mukaan. Muuten kerrotut tarinat vähitellen unohtuvat. Aloituskynnys mennä mukaan voi olla kuitenkin korkea minun ikäisille saati nuoremmille, varsinkin kun me nuoremmat polvet asutaan vähän ympäri maata tai maailmaa. Ei minulla ole valmista vastausta, että miten tämä haaste ratkaistaan. Onneksi sukuaan voi tavata muulloinkin kuin virallisten kokousten yhteydessä, vaikka noilla kalastusreissuilla. Moni sukumme nuori pohtii opiskelupaikan saamista ja työnsaantia opintojen jälkeen. Mikä viesti sinulla olisi muille nuorille? – Tärkeintä on opiskella sitä alaa, mikä itseään kiinnostaa. Sen lisäksi kannattaa selvittää, että millaiset ovat itseään kiinnostavien alojen työllisyysnäkymät. Varmaa työpaikkaa ei kukaan voi luvata, mutta isossa kuvassa on olemassa aika hyvä yhteis ymmärrys siitä, että millä aloilla tulevaisuudessa on töitä. Yleisesti tunnustettuja ihmiskunnan suuria muutoksia, eli hienossa kielessä globaaleja megatrendejä, seuraavien vuosikymmenten aikana ovat muun muassa ilmastonmuutos ja perinteisten raaka-aineiden riittävyys. Näihin haasteisiin vastaa puhtaan teknologian yritykset, jotka säästävät raaka-aineita ja hillitsevät perinteisten polttoaineiden käyttöä ja näin loiventavat ilmaston lämpenemistä. Tällä alalla tulee riittämään töitä. Teksti: Raija-Liisa Konkola Kuvat: Olli-Pekka Hätisen arkisto Hätisetti5 Lennokasta menoa kesämökillä Vanhempieni kesämökki Tervossa on luonnonystävän paikka. Siellä on järvi ja metsää, ja sen myötä alueella esiintyy runsaasti erilaisia lintuja. Lintujen seuraaminen on äärimmäisen rentouttavaa kiireisen arjen keskellä. viiden metrin päästä järviruokojen vierestä lähti lentoon iso ruskea lintu. Siinä vaiheessa ajattelin vain että olipa hassun näköinen sorsa. Muutama päivä sen jälkeen näin kun todennäköisesti sama yksilö käyskenteli veneen vieressä ja tajusin sen olevan kaulushaikara. Eräänä kesänä vieraamme huomasi liikettä rannalla korkeassa heinikossa. Hän nappasi tyhjän pullon käteensä ja puhalsi siihen niin, että sai aikaan kumean kaulushaikaran ääntä muistuttavan äänen. Saman tien heinikosta nousi esille kaulushaikaran pää katsomaan että kuka kutsuu. ”Kukas jeppe se sinä olet?” Kolmisen vuotta sitten pihaamme pesiytyi sepelkyyhkyn poikanen. Poikanen oli jo sen verran iso, että emo oli laittanut sen omilleen. Sen lento ei oikein vielä sujunut koska pyrstösulat eiParasta aikaa ovat kevään ja alkukesän aamut, jolloin lintujen vät olleet vielä kasvaneet. Poikanen sai nimekseen Jeppe ihan kuoro on täydessä käynnissä. Kun pesintä alkaa, linnut vaikenesen takia, että ensimmäisen kerran poikasen nähtyäni tokaisin, vat. Sitten alkaa armoton ruuan etsiminen ja eväiden vienti poiettä ”Kukas jeppe se sinä olet”. Jeppe oli vähän turhankin kesy. kasille. Sitten lähdetään pesästä ja harjoitellaan lintuna olemista. Se päästi minut ihan viereen, noin 1,5 metrin päähän. Jeppe oli Mökkitontilla on kuusi linnunpönttöä. Niissä asustaa vuomökkivieraana noin kaksi viikkoa. Mikäs oli pihalla majaillessa kun sittain tali- ja sinitiaisia sekä kirjosieppoja. Kerran näin jopa oli ruokaa yllin kyllin tarjolla. Sinä vuonna meidän ei tarvinnut kerrostalotyylisen rakennelman, jossa kirjosieppo asusti pöntöskerätä marjasatoa musta- ja punaherukoista eikä mansikoista. sä ja räkättirastas oli tehnyt sen päälle oman risupesänsä. ReviiLahdella asustaa vuosittain laulujoutsenia. Joutsenhan on ritaistot ovat joskus ankaria. Talitiaiset ja sinitiaiset valitsevat aipaikkauskollinen lintu. Jos joku vieras joutsen laskeutuu lahdelna ensiksi omat pönttönsä. Kirjosieppo, joka tulee paikalle aina le, on sotatila käynnissä. Reviirin omistaja käy armotta valtaajan vähän liian myöhään, yrittää joka kesä vallata pesä kimppuun ja ajaa sen pois. Kerran on reviirin omispöntön talitiaiselta tai sinitiaiselta. Tiaiset ovat tosin Noin 80 eri lintulajia taja takaa-ajon aikana lennossa tarrannut kiinni valolleet sen verran määrätietoisia, että valtaus ei ole tausta yrittäneen pyrstösulkiin. Laulujoutsen on kauon vuosien varrella onnistunut. Varsinkin sinitiainen on todella ärhäknis lintu, mutta ääni on kyllä aika karmea. Toisaalbongattu. kä pikkulintu sille päälle sattuessaan. ta se kuuluu meidän lahden äänimaailmaan, ja jos Mökin rannassa on välillä nähty myös vähän harvinaisemsen ääntä ei joskus pitkään aikaan kuulu niin heti alkaa ihmetelpi vieras, kaulushaikara. Sen äänen kuulee usein mutta muutalä että mitäs meidän joutsenille on nyt sattunut. Loppukeväällä man kerran olen päässyt näkemäänkin sen. Kerran kävelin pol2015 oli lahdella kokoontumisajot. Järvellä uiskenteli kaikkiaan kua pitkin rantaan päin ja säikähdin pahanpäiväisesti kun noin 23 laulujoutsenta, joista osa oli nuoria yksilöitä. 6 Hätisetti Viime vuosina lähialueella on pesinyt ruskosuohaukka ja varsinkin rouva on usein nähty saalistamassa rantaruovikossa. Huonompi homma sorsanpoikasille, mutta luonnon ehdoilla on mentävä. Emo tuo alkusyksystä poikaset lahdelle ja opettaa niille lentämistä. Olemme monena vuotena saaneet muutaman viikon ajan seurata miten emo opettaa poikasilleen ilma virtojen käyttöä lentokorkeuden nostamiseen. Sitten syöksytään taas alas ja harjoittelu jatkuu. Meilläpäin liikkuu myös muita petolintuja kuten kalasääski (eli sääksi). Olen kuullut sen äänen, mutta en ole vielä livenä nähnyt. Sinisuohaukkaparinkin olen joitakin vuosia sitten alueella nähnyt ja tänä kesänä hiirihaukkakin lenteli mökin yllä. Joku jalohaukkakin meillä välillä pihassa pikaisesti pyörähtää, mutta en ole saanut siitä tehtyä vielä tarkkaa lajimääritystä. Pieni varpuspöllökin on myös käynyt paikalla tarkistamassa saalistilannetta. Kaksi vuotta sitten syksyllä saimme todistaa hienoa näytelmää, kun iso joukko kurkia alkoi kerääntyä parveksi ihan mökin yläpuolella. Kurkia saapui koko ajan lisää eri suunnista ja lopulta niitä oli paikalla 40–50 yksilöä. Sitten aivan yhtäkkiä kuin taikaiskusta kaikki kurjet kääntyivät samaan suuntaan ja auramuodostelma oli valmis. Lentosuunta oli etelään. Kesällä 2015 tuli tavattua normaali kattaus lintuja vaikka alkukesä olikin hyönteissyöjille hankala. Pääskyjä näkyi vain muutama. Sinitiainen ja talitiainen ainakin saivat pesueensa lento kykyisiksi. Sinitiaisella oli ilmeisesti pesäpöntössä hiukan ahdasta. Poikasia tuli nimittäin ulos 10 kpl! Ilmeisesti mökkiseutu on erilaisten lintujen mieleen. Pihapiirissä ja järvellä on bongattu vuosien aikana noin 80 eri lintulajia. Onkin mielenkiintoista nähdä millainen lintukesä 2016 tulee olemaan. Kesälomaa odotellen, Mervi Hätinen Eva´s Way Sukuseura Hätisten ensimmäinen sukutapaaminen oli vuonna 2002. Sukuseuran perustamisesta päätettiin seuraavana vuonna 2003. Hätisen sukuseura ry toimii yhdyssiteenä sukuun kuuluvien välillä mm. tekemällä sukututkimusta, tiedottamalla ja järjestämällä sukutapaamisia.Seuran jäsenenä voi olla joko isänsä tai äitinsä puolelta tahi avioliiton kautta sukuun kuuluva henkilö. Sukuseura tiedottaa julkaisemalla Hätisetti-sukulehteä kahdesti vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa. Painetun lehden lisäksi tuotetaan samansisältöinen verkkolehti. Juttuvinkit sukuun liittyvistä henkilöistä ja aiheista ovat tervetulleita. Myös valokuvia ja valmiita kirjoituksia toivotaan. Ajankohtaisista asioista informoidaan jäseniä sähköpostitse. Netti sivuilla www.hatinen.fi on tietoa suvun historiasta, säännöt, toimintasuunnitelmat ja toimintakertomukset, yhteen vetoja ja valokuvia sukutapaamisista sekä verkkolehti. Meidät tavoittaa myös sosiaalisessa mediassa www.facebook. com/Hatisensukuseura Hätiset Savosta –sukukirja julkaistiin 2009. Kirja kertoo savolaisen Hätisen suvun historiasta vuodesta 1600. Painosta on vielä saatavissa. Kirjan hinta on 40 euroa/kappale. Sukustandaarin hinta on 50 euroa/kpl ja sukupinssin hinta 5 euroa/kpl. Sukuneuvosto tutuksi! Seuran asioita hoitaa hallitus, jota kutsutaan suku neuvostoksi. Jäsenet valitaan joka toinen vuosi pidettävässä sukukokouksessa. Raimo Hätinen, suvun esimies, puh. 044 210 4057, [email protected] Jouni Hätinen, suvun varaesimies, puh. 040 582 9004, [email protected] Anita Räsänen, sihteeri puh. 0400 572 804, [email protected] Risto Hätinen, jäsen puh. 040 566 8466, [email protected] Jukka Hätinen, jäsen puh. 050 327 4840, [email protected] Reijo Hätinen, jäsen puh. 050 351 5048, [email protected] Marja-Leena Vuori, jäsen puh. 044 988 2340, [email protected] Pentti Hätinen, kunniajäsen, sukututkimus, puh. 050 382 8812, [email protected] *** Raija-Liisa Konkola, tiedotus puh. 050 500 3219, [email protected] Suomalainen Aapeli (Abel) Hätinen muutti siirtolaisena Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa. Hänen ja Eva-puolison tarina on nyt julkaistu kirjana Eva´s Way. Sen on kirjoittanut Linda A. Hatinen. Kirjan tarina ja upeasi kirjoitettu teksti vetää puoleensa. Kirjaa voi tilata mm. Amazon.com–kirjakaupasta. Lindan toinen, pian ilmestyvä kirja käsittelee Abelin ja Evan jälkipolvia. www.lindahatinen.com Eturivissä oik. Raimo, Anita ja Jouni, takarivissä oik. Risto, Jukka, Marja-Leena ja Reijo Otathan yhteyttä, onpa sinulla sukuumme tai seuraan toimintaan liittyviä kysymyksiä tai kun haluat kertoa henkilöiden ja suvun vaiheista. Hätisetti7 Hätisen sukuseura – iloinen yllätys Kevättalvella tänä vuonna sisareni Elvi Karppinen (s. Juntunen) oli tavannut ryhmämatkalla Viroon serkkumme MarjaLeena Vuoren linja-autossa. Kohtaaminen oli molemmin puolin mieluisa, koska serkkujen tapaamiset ovat nykyään jääneet harvinaisiksi. Heidän jutellessaan Elvi kuuli Hätisten Sukuseurasta ja Seuran tapaamisista. Leena Lehtimäki (vas.), Marja-Leena Vuori ja Elvi Karppinen kuuluvat Gabriel 1719 jälkeläiset -sukuhaaraan. Joukko seuran jäseniä olikin tulossa maaliskuussa Iisalmeen na Varvisaaressa. Kesällä 1931 vanhempani solmivat avioliiton. teatteriretkelle ja Runnin kylpylään. Saimme kutsun osallistua Pari ensimmäistä vuotta he asuivat Riistavedellä, mutta muutyhteiseen illanviettoon Runnilla Hätisten kanssa. Illan aikana tivat sitten Kiurvedelle, mistä isäni Eino Juntunen oli kotoisin. saimme kuulla seuran toiminnasta ja tapaamisista, sekä sain osHe saivat ostaa läheltä isäni kotipaikkaa pienen maatilan. Pertaa 2009 julkaistun historian ”HÄTISET SAVOSTA”. heeseen syntyi kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Mielenkiinnolla olen lueskellut kirjaa. Ylättävä tieto Hätisten Usein äitini kertoili muistoja perheestään ja elämästään envähälukuisuudesta löytyy jo ensimmäiseltä sivulta. Syntyjään nen Kiuruvedelle tuloaan. Hän oli muuttanut kauas sisaruksisHätisen nimisiä on 2008 ollut vain 623 henkilöä. Hätisten suku taan. Siihen aikaan ei tietoliikenne ja ihmisten liikkuminen ollut on siis todella pieni, enkä itsekään ole moneen Hätinen-niminiin sukkelaa kuin nykyisin. Muistan, että kerran vuodessa hän seen törmännyt, vaikka asun nykyään Kuopiossa. teki matkan Kuopion seudulle tapaamaan sisaruksiaan. Lähes kaikki tietoni perustuvat äitini, Eeva StiSukuhistoriaa tutkiessani on tullut mieleen muuÄitini kertoili na Hätisen (s. 23.3.1910) kertomuksiin omasta pertamia kysymyksiä. Löytyykö vastausta siihen, mikheestään. Sukukirjassa hänen perheestään on TAU- muistoja perheestään si iso-isoisäni Johan Johanss. Hätinen s.20.10.1846 LU 12 sivulla 404. Hän on syntynyt Riistavedellä. Hä(TAULU 7) muutti perheineen Jääskeen. Ehkä lähja elämästään. nen isällään oli ollut torppa, jonka maata hän ei saadettiin työn perässä paremman elintason toivosnut lunastettua torpparilain tultua voimaan, vaan joutui purkasa. Osa lapsista on jäänyt sinne tai heistä ei ole muuta maininmaan mökin ja siirtämään toiseen paikkaan. Voi vain kuvitella, taa sukukirjassa. Sain pari viikkoa sitten yhteydenoton Amerimiten suuri ja raskas urakka sellainen on ollut. Sen ajan työlliskasta Peter Hatiselta, joka on tätä samaa sukuhaaraa kuin minätymistavan mukaan äidinkin ensimmäiset työpaikat olivat maakin. Hänen iso-isoisänsä oli muuttanut Amerikkaan 1904. Tutlaistalon piian paikat. Tuohon aikaan eli 1930-luvulla löytyivät kittuani sukukirjaa päädyin siihen, että Aapeli (Abel) Hätinen s. maaseudun miesten tavanomaiset työpaikat savotoista. Keväi24.12.1880 on isoisäni Antti Juho Hätisen veli, s 24.2.1879. Aasin puut uitettiin vesistöjä pitkin aina rannikolle asti. Äitini piikopeli muutti Jääskeen 14.6.1897 eikä kirjassa ole hänestä maimistalo sattui olemaan uittoreitin varrella ja uittomiehet asuinintaa sen jälkeen. Asiaa pitää selvittää lisää kirjeenvaihdossa vat ohikulkiessaan maalaistaloissa. Näin vanhempani tapasivat Peterin kanssa. ensimmäisen kerran. Mielenkiinnolla seuraan Hätiset-sukuseuran toimintaa ja aion Äidilläni oli kuitenkin haave tehdä elämässään muutakin lähettää myös sukuhistoriaan perhettämme koskevat tiedot. kuin piikoa. Hän hakeutui 1930 Kuopioon ompelijakouluun ja sai kouluajan asua tätinsä Eva Stina Miettisen (s. Hätinen) luoKirjoittaja Leena Lehtimäki s. Juntunen 8 Hätisetti Yksipyöräilyn lumoissa Muutamia vuosia sitten poikani Jamin pikkuserkku Eero oli hankkinut yksipyöräisen ja opetellut ajamaan sillä. Käydessämme Eeron luona Jamia ja hänen isoveljeään Joonaa puraisi yksipyöräilykuume. Iltapäivän aikana pojat harjoittelivat Eeron pyörällä tasapainoilua ja omat pyörät piti saada mitä pikimmin. Ensimmäiset pyörät hankittiin edullisesti Biltemasta. Näillä pyörillä pojat hankkivat yksipyöräilyn perustaidot eli tasapainonhallinnan, eteen- ja taakse päin pyöräilyn ja hyppimisen paikoillaan ja korokkeelta toiselle. Tasapainon hallinnan harjoittelu vei Jamilta kaksi päivää, eli useita tunteja. Harjoittelun alussa tukea joutui ottamaan molemmilta puolin, ja tässä hyvänä apuna oli terassin kaide sekä talon seinä. Vähitellen tasapainoa alkoi löytyä ja eteenpäin pääsi muutamia metrejä. Taidot karttuivat nopeasti ja pyörän kyytiinkin rupesi pääsemään ilman tuen ottamista. Hyppimis harjoitukset käynnistyivät melko pian eteenpäin pyöräilyn onnistuttua. Hyppiessä yksipyöräisellä pompitaan samaan tapaan kuin hyppykepillä. Yksipyöräisellä voi hyppiä paikoillaan tai hyppiä korkeustasolta toiselle. Harjoittelun rytinässä taisi terassin sivulistakin irrota ja saada muitakin kolhuja osakseen. Vanhalla pyörällä Jami pyöräili myös kouluun noin 1,5 kilo metrin matkan. Vuoden pyöräilyn jälkeen tilattiin unicyckle. com:sta uudet kunnon pyörät, joissa on temppuilua helpottava pidempi satula. Jamin kavereista kukaan ei ole innostunut yksipyöräilystä, joten Jami temppuilee yksin tai melkein 3 vuotta vanhemman isoveljensä Joonan kanssa. Yksipyöräily näyttäisi olevan samanlainen taito kuin tavallinenkin pyöräily. Jos sen kerran oppii, niin sen aina taitaa. Kainuussa on pitkät ja lumiset talvet, joten yksipyöräilyssä tuleepitkiä taukoja, mutta se ei näytä haittaavan. Haittaa ei ole tehnyt myöskään se, että Jamille on tullut pituutta lisää 20-30 cm siitä, kun hän harrastuksensa aloitti. Yksipyöräilyssä haasteellisinta on tasapainon pitäminen ja siihen tarvitaan keskikehon lihaksia ja hyvää keskikehonhallintaa. Myös jalkalihakset joutuvat töihin, varsinkin hyppiessä. Itselläni on ollut haaveena jo monta vuotta opetella ajamaan yksi pyöräisellä, mutta en ole vielä rohjennut tuumasta toimeen. Olisikohan tämä tuleva kesä sellainen, jolloin minäkin kiipeäisin yksipyöräisen satulaan ja pyöräilisin auringonlaskuun. Anita Räsänen os. Hätinen Jami Räsänen temppuilee yksipyöräisellä. Hätisetti9 Riitta Hätinen harrastaa öljyvärimaalausta ja vanhojen esineiden tuunausta Haastattelupäivänä serkkuni Riitta Hätinen on käynyt Tuusniemen toimintakeskuksella sahaamassa taulunkehyksiä. Muutama taulu odottaa kehystämistä. – Maalausharrastukseni alkoi sattuman kautta. Minut houkuteltiin mukaan kansalaisopiston maalauspiirin vuonna 2009. Aluksi epäröin taitojani, mutta mielenkiinto heräsi kurssilta saatujen neuvojen myötä. Oli opeteltava öljyvärien sekoittaminen ja pensselin käyttö. Aika pian pääsin jyvälle väreistä ja tekniikasta ja saavutin tason, jolla nykyäänkin maalaan. Maalausten aiheet löytyvät valokuvista, lehdistä ja vaikka kodin esineistä, ja luonto inspiroi. Kansalaisopiston maalauspiirissä luonnostelen työt. Maalaaminen vaatii kuitenkin keskittymistä, joten viimeistelen työt kotona. Vuosien aikana on syntynyt mm. ”Mustikoiden aikaan, Sireenit aitan kuistilla (kuva lehden kannessa), Jänis aurinkoisena aamuna, Tuusniemen rantabulevardi auringonlaskun jälkeen”. Vanhoista laudoista ja heinäseipäistä saa kauniita kehyksiä. Riitta kertoo tekevänsä tauluja omaksi ilokseen, ja ne sisustavat hänen kotiaan. – Jonkun verran annan töitäni lahjaksi ja muistoksi. Hauska yllätys oli, kun talviaiheinen maalaus julkaistiin Tuusniemen kunnan joululehden kansikuvana. Kun seinät täyttyvät, ehkäpä ryhdyn myymään niitä kirpputorilla, Riitta toteaa naurahtaen. Mummolan vanha lipasto sai Riitan käsittelyssä uuden ilmeen. 10 Mustikoiden aikaan. Tekemällä oppii Riitta on myös innokas sisustaja, hänellä on hyvä värisilmä ja tyylitaju. Värit ja kuosit vaihtuvat hänen kodissaan vuodenaikojen mukaan. Mistä saat inspiraation sisustuksen päivittämiseen? – Varmaankin siitä, että oma silmä kyllästyy katselemaan. Sisustustyylini lähtee vanhojen huonekalujen laitosta, kunnostamisesta ja tuunaamisesta. Ne eivät ole koko sisutus, mutta tärkeä osa muuta sisustusta. Vanhat huonekalut ovat peräisin äidin puolen mummolasta ja kirpputoreilta. Jostain oli aloitettava, joten ryhdyin vaan tekemään. Huomasin, että tekemällä oppii lisää. Poistan maalit, hion pinnat ja pintakäsittelen uudelleen, yleensä maalaan. Vuosien aikana muun muassa vanha puu sohva, lipasto ja pöytä ovat saaneet uuden ilmeen. Olen myös koonnut ja kunnostanut puisia kirnuja ja korvoja. Hätisetti Vanhoja ikkunanpokia olen muuttanut peileiksi tai ripustanut niihin erilaisia koristeita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tämä hulluus käsillä tekemiseen iskenyt ja sen tuloksena kaikkea on tullut kokeiltua ja tehtyä, Riitta pohtii. Tuplasti Hätinen Mutta kuka on Riitta Hätinen? Hän asuu avomiehensä Heikin kanssa Tuusniemen keskustassa. Perheeseen kuuluvat Seinäjoella asuvat tytär Sari ja lapsenlapsi Janina sekä Heikin poika Tuomas, joka asuu Kuopiossa. Riitta on tuplasti Hätinen. Jaakko-isän puolelta hän kuuluu Magnuksen suku haaraan ja Helvi-äidin puolelta Gabrielin sukuhaaraan. Riitta kiinnostui jo pienenä hevosista perheen maatilalla Tuusjärvellä ja osallistui, heti kun pystyi, hevosen kanssa tilan töihin. Omena ei ole kauas pudonnut, sillä hevosharrastus jatkuu tyttären perheessä. Lapsenlapsi Janina harrastaa ravihevosten treenausta ja kilvanajoa. Olavi-veli jäi perheineen kotitilalle, kun taas Riitta halusi töihin kaupan alalle. Ensimmäinen työpaikka löytyi päivittäis tavarakaupasta Tuusniemeltä. Tie vei kauppakouluun Kuopioon. Sen jälkeen hän jatkoi työskentelyä Kuopion kauppahallissa toimivassa kahvilassa sekä kaupungin suurimmissa kulta- ja kelloalan liikkeissä. Perheasiat toivat takaisin Tuusniemelle 1990-luvun puolivälissä. Eläkkeelle hän jäi viime elokuussa oltuaan viime vuodet kouluavustajana Tuusniemen kunnassa. – Onhan tämä mukavaa, kun nyt on enemmän aikaa harrastaa sekä tavata sukulaisia ja ystäviä lähellä ja kaukana. Teksti: Raija-Liisa Konkola Kuvat: Riitta Hätisen arkisto Muistoissa Veikko Juhani ”Jukka” Hätinen 1934-2016 Veikko Juhani ”Jukka” Hätinen kuoli 81-vuotiaana 3.3.2016 Helsingissä. Hän oli syntynyt Kauhavalla 6.9.1934. Lempinimi Jukka vakiintui kouluaikoina. Kauhavalta perhe muutti sodan jälkeen Rovaniemelle ja isän varhaisen kuoleman jälkeen Kemiin, jossa Jukka kävi Rovaniemellä aloittamansa keskikoulun loppuun Kemin lyseossa. Mainosala ja taiteet kiinnostivat nuorta miestä. Helsingissä hän kouluttautui mainoshoitajaksi ja opiskeli samalla Ateneumin iltalinjalla. Pitkä työura sanomalehdissä alkoi Liiton ilmoituspäällikkönä Oulussa. Vastaavissa tehtävissä Pohjolan Sanomissa Kemissä hän toimi vuodesta 1966 aina 1980-luvun alkuun. Lehden ilmoitusmyyntijärjestelmää luodessaan hänen mainosmiehen taidoille oli käyttöä, sillä Kemissä ei ollut silloin mainostoimistoa. Muutamien yrittäjävuosien jälkeen Jukka Hätinen palasi 1987 Pohjolan Sanomien ilmoitus- ja markkinointipäälliköksi. Eläkevuodet koittivat 1994. Suurimman osan elämästään Jukka Hätinen asui Keminmaassa. Liisa-puoliso löytyi jo kouluvuosina naapurikoulusta tyttölyseosta. Tänä kesänä olisi ollut heidän 60-vuotis hääpäivänsä. Lapset Anna Maria, Petteri ja Kimmo saivat perhettä ja asuivat pääkaupunkiseudulla. Sinne myös Liisa ja Jukka asettuivat vuonna 2002, lähelle lapsiaan ja viittä lastenlastaan Sallaa, Miikaa, Annikaa, Attea ja Matildaa. Intohimo maalaamiseen säilyi läpi elämän. Jukka Hätinen piti eläkevuosina yksityisnäyttelyjä sekä Kemissä että Helsingissä. Jukan luonteelle ominaista oli sosiaalinen mieli. Kirjoituksen lähteinä on käytetty Jukka Hätisen vanhimman lapsenlapsen Salla Hätisen antamaa aineistoa sekä Hätiset Savosta –sukukirjaa (Gabrielin sukuhaara TAULU 59, Jukka Hätisen kirjoitus isästään Felix Hätisestä s. 238). Hätisetti11 Sukuseuran sukutapaaminen Pääkaupunkiseudulla asuville kutsu sukutapaamiseen 3. tai 4.9.2016 Hätiset ovat Savosta, kuten sukukirjan nimikin kertoo. Valtaosa Hätisistä asuu edelleen Savossa, mutta meitä on monilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea, mm. pääkaupunkiseudulla, ja Suomen rajojen ulkopuolella Yhdysvalloissa asti. Hätisen sukuseuran sukuneuvosto pitää seuraavan kokouksensa Espoossa sunnuntaina 4.9.2016. Samassa yhteydessä, joko lauantaina 3.9. tai sunnuntaina 4.9. järjestämme pääkaupunkiseudulla asuville Hätisille vapaamuotoisen sukutapaamisen. Tapaamispaikka on Espoossa joko sukuseuran jäsenen kotona tai muussa tiloiltaan sopivassa paikassa riippuen osallistujamäärästä. Toivomme, että merkitset päivät jo tässä vaiheessa kalenteriisi! Järjestelyjen vuoksi ilmoita kiinnostuksesi ja yhteystietosi mahdollisimman pian tai viimeistään 15.8. puh.050 5003219, [email protected]. Vahvistamme tilaisuuden ajan ja paikan ilmoittautuneille 15.8. jälkeen. Kerrothan sukutapaamisesta edelleen tuntemillesi Hätisille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer Saaja Mottagare Maksaja Betalare Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr Maaliskuun sukutapaamisen osallistujat illallisella Runnilla Tuusniemen Osuuspankki FI75 4787 1020 0725 66 Hätisen sukuseura ry Hätisen sukuseura ry;n jäsenmaksu Suorita yhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2016 15 €/henkilö 15.6. mennessä yhdistyksen tilille. Ainaisjäsenmaksu on 150 €/henkilö Ole hyvä ja laita selvyyden vuoksi jäsenen nimi/nimet VIESTI-kohtaan. Viitenro Ref.nr Eräpäivä Fört. dag 15.6.2016 Euro
© Copyright 2024