täältä. - Helsinki Half Marathon

Liikennetiedote Helsinki Half Marathon 11.6.2016
Helsinki Half Marathon -juoksutapahtuma aiheuttaa lauantaina 11.6.2016 tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Puolimaratontapahtuma
juostaan kolmatta kertaa tänä vuonna hieman muokatulla reitillä lauantaina 11.6.2015 kello 8.45 alkaen. Tapahtumaan on
ilmoittautunut noin 3 200 juoksijaa ennakkoon ja kaikki juoksijat lähtevät samassa lähtöryhmässä liikkeelle.
Lähtö tapahtuu Alvar Aallon kadulta Alma Median rakennuksen kohdalta. Tapahtuman maali sijaitsee viime vuoden tapaan
Finlandia-talon yhteydessä Karamzininrannassa. Reitti kiertää Alvar Aallon kadun ja Töölönlahdenkadun jälkeen Baanaa länteen
kohti Ruoholahtea, josta reitti leikkaa Hietaniemenrantaa pitkin kohti etelää ja Eiranrantaa. Eiranrannasta reitti kiertää rantaviivaa
mukaillen Kaivopuiston sekä Olympia- ja Makasiiniterminaalien kautta Kauppatorille. Kauppatori ohitetaan rannan puolelta, josta
matka jatkuu Katajanokka kiertäen Pohjoisrantaa pitkin Siltavuorenrantaan ja siltaa pitkin Merihakaan.
Merihaasta matka jatkuu Suvilahteen, jonka läpi reitti leikkaa Hanasaarenkadun ja Parrukujan kautta. Itäväylän alituksen jälkeen
reitti kulkee Verkkosaaren venesatamaan, josta reitti jatkaa Kyläsaarenkatua ja Kyläsaarenkujaa pitkin pohjoiseen Hermannin
Rantapuistoon, jossa tehdään pieni lenkki.
Tämän jälkeen reitti kaartaa länteen Kumpulanlaakson ohittaen kohti Itä-Pasilaa. Itä-Pasilan ja Keski-Pasilan kautta kierretään pieni
lenkki Keski-Pasilan rakennustyömaat kiertäen kohti junaradan vierustaa menevää kevyen liikenteen kulkuväylää. Väylää
lähdetään juoksemaan etelään ohittaen Alppipuisto. Väylältä tiputtaudutaan alas Helsinginkadun jälkeen, josta reitti jatkaa
Töölönlahden kiertäen kohti Finlandia-taloa ja Karamzininrantaa, jossa sijaitsee tapahtuman maalialue.
Ajoneuvo- ja joukkoliikenteelle syntyy tapahtuman johdosta liikennekatkoksia, hidasteita ja reittimuutoksia seuraavasti:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Alvar Aallon katu on suljettu liikenteeltä kello 6.00 – 9.00. Alvar Aallon kadun pysäköintipaikoilla on siirtokehotus
ajanjaksolla 10.6. klo 18.00 – 11.6. klo 9.00, jolloin pysäköinti alueelle ei ole sallittua muulle liikenteelle.
Karamzininkatu on suljettu kello 6.00 – 15.00. Ajo Finlandia-talon pysäköintihalliin on kuitenkin esteetön tapahtuman ajan.
Töölönlahdenkatu on suljettu liikenteeltä kello 8.45 – 8.50.
Jätkäsaarenlaituri on suljettuna Mechelininkadun puoleisesta päädystä kello 8.50 – 9.05. Kiertoreitti ajoneuvoille
Länsisatamaan kulkee Itämerenkadun kautta.
Telakkakadun eteläpääty sekä Telakkakadun kanssa risteävät Munkkisaarenkatu ja Hernesaarenkatu ovat suljettuna
ajoneuvoliikenteeltä kello 8.55 – 9.15
Eiranrannassa häiriötä ajoneuvoliikenteelle kello 8.55 – 9.25.
Merisatamanrannassa välillä Eiranranta – Cafe Carusel rannan puoleisilla pysäköintipaikoilla kadulla on siirtokehotus
välillä 10.6. klo 21 – 11.6. klo 9.30.
Ehrenströmintie Ison Puistotien ja Olympiarannan välillä suljettu liikenteeltä kello 9.00 – 9.40
Kulku Olympia- ja Makasiiniterminaaleihin katkonaista kello 9.05 – 9.45
Kulku Katajanokan terminaaliin katkonaista kello 9.10 – 9.55.
Tervasaarelle vievän tien ylitys on suljettu/katkonaista kello 9.15 – 10.15.
Siltavuorenrannan tien ylitys sillan itäpuolella siirtää ajoneuvoliikenteen kiertoreitille ajanjaksolla 9.15 – 10.20.
Ajoneuvoliikenteen kulku Pohjoisrantaa sillalle ja Sörnäisten Rantatielle ei häiriinny.
Suvilahden alueella juoksijat katkaisevat ajoittain sekä aiheuttavat häiriötä ajoneuvoliikenteelle välillä Hanasaarenkatu –
Parrukuja kello 9.20 - 10.35.
Vastaava häiriö aiheutuu Kalasatamassa ajoneuvoliikenteelle Junonkatu – Capellan Puistotien välillä kello 9.25 – 10.45.
Kulku Verkkosaaren venesatamaan on juoksun takia katkonaista ajanjaksolla 9.25 – 10.50.
Hermannin rantatie on suljettuna muulle kuin julkiselle liikenteelle välillä Hämeentie – Haukilahdenkatu molempiin suuntiin
ajanjaksolla 9.30 – 11.05. Kiertotie kulkee Haukilahdenkadun kautta.
Ajoneuvo- ja julkinen liikenne Kumpulantiellä, Kuortaneenkadulla ja Teollisuuskadulla on katkonaista Jämsänkadun
risteyksessä ajanjaksolla 9.35 – 11.25. Ajoneuvojen suositellaan käyttävän Aleksis Kiven katua liikkuessa Pasilan ja
Kallion väliä.
Muilta osin juoksu tapahtuu kevyen liikenteen väylillä.
Pyydämme autoilijoita ystävällisesti huomioimaan tapahtuman kulkureittejä suunnitellessaan.
Reittikartan ja muuta tietoa tapahtumasta löytää internetsivuiltamme: www.helsinkihalfmarathon.fi
Ystävällisin terveisin,
Helsinki Half Marathon
Tapani Virtanen
Helsinki Half Marathon Oy
Kap Hornin katu 7, 00220 Helsinki
Puh. 050 574 0267
[email protected]