Lue lisää.

LRS:n uusi asiantuntija
yhteisen sävelen asialla
Heikki Helle aloittaa
Luonnon- ja riistanhoitosäätiössä
elokuussa 2016
Heikki Helle on ahkera rengastaja.
Tässä menossa käpytikan “kihlaus”.
- Meillä kaikilla on yhteinen päämäärä. Meidän etumme on saada eliökannat ja niiden
elinmahdollisuudet säilymään. Eläimet, linnut ja muut eliöt tarvitsevat elinympäristöjä, suojaa ja
ravintoa. Se on yhtälailla maa-, metsä- ja riistatalouden kuin luonnonsuojelijoiden ja metsästäjienkin
etu, Luonnon- ja riistanhoidon säätiön tuore asiantuntija Heikki Helle sanoo.
- Haluaisinkin lähentää ääripäitä. On sekä metsästäjien että muiden luonnossa liikkuvien ja luontoa
kunnioittavien etu, että ympäristö on monimuotoinen. Se taas edellyttää asioiden yhteen sovittamista ja laajaa
ajattelua. Turhia vastakkainasetteluja ei kannata ruokkia. Loppujen lopuksi kaikki ovat kuitenkin samoilla jäljillä.
Väitöskirja tulossa
Hän tietää mistä puhuu, sillä mies on elänyt metsissä, tuntureilla, vesistöjen äärellä ja kaupungeissa. Nyt hän
asuu perheineen Jyväskylässä. Se on myös hänen opiskelupaikkakuntansa. Heikki Helle valmistui kahdeksan
vuotta sitten pääaineinaan ekologia ja ympäristönhoito.
Hän viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa. Siinä hän pureutuu myyräkantojen evoluutio-ekologiseen sykliin,
hakee niille syitä ja seurauksia.
Helle sanoo, että myyräsyklien tutkiminen pohjoisissa oloissa on mielenkiintoista, koska vaihtelut ovat selkeitä.
- On huonoja ja hyviä myyrävuosia ja niissä on huimat erot.
36-vuotias Helle kertoo seuranneensa siivekkäiden elämää jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on BirdLife Suomen aktiivi ja Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja.
- Käytännössä oma lintuharrastukseni keskittyy tänä päivänä rengastukseen, mutta päivittäin kiinnostus vetää
maastoon, hän toteaa.
Pienenä on vitsa väännettävä. Alvar-poika on päässyt
isänsä Heikki Helteen kanssa kiikaroimaan
rantalintuja Luvian Säppiin.
Biologia on elämäntapa
Aikaa maastossa liikkumiseen ei kuitenkaan koskaan tunnu olevan riittävästi. Aikaa tarvitaan myös puolitoista
vuotta sitten perustetun Agriborealis osuuskunnan toimintaan. Tällä hetkellä osuuskunnassa on kolmetoista
osakasta. Kaikki ovat ympäristöalan erikoisosaajia. Osuuskunta tarjoaa ympäristöalaan liittyviä suunnittelu- ja
selvityspalveluja.
Helle sanookin, että biologin ammatti on selkeästi kutsumusammatti ja elämäntapa. Se on myös vahvasti
suvussa. Isä Pekka Helle on Luonnonvarakeskuksessa erikoistutkija ja muun muassa riistakolmiolaskennan
ykkösmiehiä.
- Äitini on biologian opettaja. Vaimooni Ilonaan tutustuin opiskeluaikana. Olemme siis biologi-pariskunta,
Heikki Helle naurahtaa.
- On helppo kuvitella, että ruokapöydässäkin keskustelut usein liikkuvat luonnossa ja sen ilmiöissä.
Koirat mukaan metsälle
Heikki Helteen vuodenkiertoon kuuluu ehdottomasti metsästys.
- Tunnen olevani kotona Lapin vaaramaisemissa, sanoo Pellossa ja Rovaniemellä kasvanut Heikki Helle, joka
ottaa molemmat seisojakoiransa mukaan kanalintujahtiin.
- Olen metsästänyt ihan koulupojasta saakka. Pohjoisen maisemissa se on lähes jokapojan harrastus ja osa
arkea. Pyy, riekko, teeri ja metso houkuttavat jahtiin. Myös kalastus on pohjoisessa sisäistetty asia.
- Ympäristöstä täytyy pitää huolta, jotta kestävä metsästys voi jatkua.
Teksti Hia Sjöblom, kuvat Ilona Helle