Pelisäännöt rakennuksilla syntyvien jätteiden lajitteluun

Jätekukko Oy
Varkauden seudun jätehuolto
Ylä-Savon Jätehuolto Oy
Pelisäännöt rakennuksilla syntyvien jätteiden lajitteluun
Säästä lajittelemalla
rakennusjätteet
Oikein lajiteltuina suuri osa rakentamisessa ja remontoinnissa syntyvistä jätteistä voidaan
toimittaa hyödynnettäviksi. Esimerkiksi metalli, tiilet, betoni, pahvi sekä puujäte tulee
lajitella muusta jätteestä erilleen. Lajiteltujen jätteiden vastaanottomaksut ovat pääsääntöisesti sekajätettä edullisempia. Lajittelemalla voit siis säästää rahaa. Samalla myös
ympäristö kiittää, koska jätteiden kierrättäminen säästää luonnonvaroja. Myös työturvallisuus työmaalla paranee, jos jätteet lajitellaan siististi omille paikoilleen jo rakennusvaiheessa.
Lajittelun ohella kannattaa kiinnittää huomiota myös keräysvälineen valintaan sekä
jätteen kuljetukseen, ilmaa ei kannata kuljettaa. Rakennusjätteille soveltuvia jätelavoja
vuokraavat mm. paikalliset kuljetusyrittäjät.
Rakennusjätteet eivät kuulu kiinteistön sekajäteastiaan, aluekeräyspisteeseen tai pienikokoisille hyötyjätteille tarkoitettuun ekopisteeseen. Rakennus- ja remonttijätteitä sekä
muita isokokoisia jätteitä ottavat vastaan tässä oppaassa ilmoitetut palvelupisteet.
Vähennä jätemäärää kierrättämällä ylijääneitä rakennusmateriaaleja ja käyttökelpoisia
purettuja rakennusosia kuten ovia, ikkunoita ja kalusteita. Niitä voi tarjota kierrätyskeskuksille tai netin kautta toimiville käytetyn tavaran kauppapaikoille,
esim. rakennusluuppi.fi tai
jatekukko.fi/kirppiskukko.
Tähän oppaaseen on koottu
rakentamisessa ja remontoinnissa syntyvien jätteiden lajitteluohjeet kolmen jätelaitoksen
yhteistyöllä. Jos sinulla on
kysyttävää jätteiden lajittelusta, löydät yhteystietomme
tämän esitteen takasivulta.
Ylä-Savon Jätehuolto Oy
Jätekukko Oy
Jätekeskus
Varkauden seudun jätehuolto
Jäteasema
2
Lajittele näin:
Metalliromu
Tiilijäte
Asbestijäte
• metallikappaleet, -putket, -osat
• puukiukaat, pelti, piikkilanka, naulat
• kaapelit, vaijerit, sähköjohdot (jos sisältää
paljon metallia)
• metallirunkoiset huonekalut
• puhtaat aukileikatut tynnyrit
• tyhjiksi kaavitut maalipurkit
• tiili
• savitiili
• kalkkihiekkatiili (kahi)
• muurauslaasti
• mineriittilevyt
• lujalevyt
• varttikate
Ei saa sisältää öljyä tms. ongelmajätettä.
Saa sisältää pieniä määriä muuta jätettä, kuten
muoviosia tai eristeitä.
Käsittelemätön puu
• käsittelemätön puhdas puutavara nauloineen
• kuormalavat
• lämpökäsitelty puu
Ei kyllästettyä, maalattua tai lakattua puuta.
Ei vaneria, lastulevyä tai liimapuuta.
Ei kantoja tai risuja.
Kysy lisätietoa paikalliselta jäteyhtiöltä.
Käsitelty puu
• maalattu ja lakattu puutavara
• lastulevy, vaneri
• liimapuu
• parketti
• haltex-levy
Ei kyllästettyä puuta.
Ei kivipohjaisia levyjä (esim. mineriitti, Gyproc).
Ei ikkunallisia tai eristeitä sisältäviä ovia.
Kysy lisätietoa paikalliselta jäteyhtiöltä.
Painekyllästetty kestopuu
• myös naulainen, lakattu ja maalattu kyllästetty puu
Kyllästetty puu on ongelmajätettä ja se on
kerättävä erilleen muusta puujätteestä.
Ei isoja metallikappaleita.
Ei mineriitti- tai lujalevyä (saattavat sisältää
asbestia) eikä kipsilevyä.
Betonijäte
Lajittelu raekoon ja puhtausasteen mukaisesti,
kysy lisäohjeita vastaanottopisteestä.
Puhtausasteeseen vaikuttavat betonin joukossa olevat muut jätteet, kuten posliini, rauta,
tiilet, hiekka, murske, kivet ja eristeet.
Asbestia on käytetty rakentamisessa mm.
putkieristeissä, rakennuslevyissä, ilmastointikanavissa, kaakeleissa sekä vesikatto- ja
julkisivumateriaaleissa. Ennen vuotta 1988
rakennetussa rakennuksessa on tehtävä asbestikartoitus ennen rakenteisiin kohdistuvia purkutöitä. Vuodesta 1994 lähtien asbestin käyttö,
maahantuonti ja kauppa on ollut kiellettyä.
Loppusijoitettava jäte (sekajäte)
Kodin sähkö- ja elektroniikkaromu
(SER)
• tv:t, atk-laitteet
• kylmälaitteet
• sähköliedet, -kiukaat, pesukoneet
• pölynimurit, kahvinkeittimet, puhelimet
• valaisimet, loisteputket, energiansäästölamput
• akku- ja sähkökäyttöiset työkalut
Ei purettuja laitteita.
Ei imurin pölypusseja.
Ei irtonaisia akkuja tai paristoja.
Ei hehku-, halogeeni- tai auton lamppuja.
• eristevilla, styrox
• muoviputket ja -osat, pakkausmuovit
• hehkulamput, sulakkeet
Palvelupisteille ei tule toimittaa tavallista
asumisessa syntyvää sekajätettä, joka kuuluu
kiinteistön jäteastiaan.
Risut
• haketettavat oksat
• myös orapihlaja
Ei saa sisältää haravointijätettä eikä kantoja.
Ongelmajäte
Kannot
• maalit, liimat, lakat
• akut, paristot, öljyt
• kitti, hartsi
• liuottimet kuten tärpätti, tinneri ja asetoni
• voimakkaat pesu- ja puhdistusaineet,
hapot
• puunsuoja- ja kyllästysaineet
• tuotteet, joissa on haitallisen aineen
merkki
• puiden kannot
Pahvi
Ympäristölle
vaarallinen
Hapettava
• pahvilaatikot, aaltopahvi
• ruskea voimapaperi
• ruskea kartonki
Ärsyttävä
Erittäin helposti
syttyvä
Syövyttävä
Erittäin
myrkyllinen
Aukaise pahvilaatikot ja pakkaa ne mahdollisimman tiiviisti.
Asbesti on ongelmajätettä. Toimita asbestijäte
keräyspisteelle tiiviisti pakattuna, esim. kaksinkertaisessa muovipakkauksessa.
3
3
Kysy lisätietoa kuntasi teknisestä virastosta.
Puhdas maa- ja kiviaines
• savi, multa
• kiviaines
Ei saa sisältää kantoja.
Kysy lisätietoa kuntasi teknisestä virastosta.
Pilaantuneista maamassoista kysy lisätietoa
ELY-keskukselta.
Lisätietoa kantojen, asfaltin sekä maa- ja kiviainesten vastaanotosta ja hyötykäytöstä saat
kuntasi teknisestä virastosta tai paikalliselta
jäteyhtiöltä.
Lajitteluoppaat työmaalle
Betonijäte
Energiansäästölamppu
Eristeet, kivi- ja mineraalivilla
Hanat
Haltex-levy
Hehkulamppu
Ikkunat ja tasolasit
Kaapelit, vaijerit
Kalkkihiekkatiili (Kahi)
Kalusteet, puupohjaiset, esim. keittiökaapistot
Kattohuopa
Kattopelti
Kattotiili (ei Varttikate)
Kevytbetoni (Siporex, Leca-harkot)
Kipsilevy (Gyproc)
Kodinkoneet (kylmälaitteet, hellat ym.)
Kokolattiamatto
Kuivuneet maalisutit, telat
Kuormalavat
Kupari- ja teräsputket
Kyllästetty puu
Laatat ja kaakeli
Lakka
Laminaatti
Lastulevy
Liima
Liimapuu
Loisteputki
Lujalevy (pakattuna)
Maalattu tai lakattu puujäte
Maalipurkit, metalliset, saa sis. vähän kuivunutta maalia
Maali, tuore
MDF-levy
Mineriittilevy (pakattuna)
Muovikate, kuten valokate
Muovimatto
Muoviputki
Muurauslaasti
Ovet, ulko- ja sisäovet, ei ikkunoita (ei eristeitä)
Ovet, ulko- ja sisäovet, ikkunalliset (ei eristeitä)
Ovet, ulko- ja sisäovet, ikkunalliset (eristeelliset)
Pakkausmuovit
Pakkauspahvit
Parketti
Piikkauspöly
Posliinikalusteet, WC-pönttö, lavuaari
Purkunaulat, -ruuvit
Puujäte, lämpökäsitelty
Puujäte, puhdas, käsittelemätön, esim. laudat
Sahanpuru, sahajauho
Savitiili
Solumuovit
Styrox
Sulake
Sähköjohdon pätkät
Sähkö- ja akkukäyttöiset laitteet
Tapetti
Tiilet
Tojalevy, Tojax (pakattuna)
Tukiraudat, raudoitusverkko
Tuulensuojalevy (pakattuna)
Tärpätti
Valaisimet
Vaneri
Varttikate (pakattuna)
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
(max. jätesäkillinen)
•
•
o
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
o
o
o
o
o
o
•
•
•
o
•
o
•
•
Asbestipitoinen jäte
otto), tai ongelmajätteiden
keräysautoon
Ongelmajäte (jos vastaan-
(jos erikseen)
Tiilet ja betoni
Pahvi (tai ekopisteeseen)
Painekyllästetty kestopuu (max. jätesäkillinen)
•
•
o
o) Otetaan vastaan vain kotitalouksien ongelmajätteitä / kotitalouksiin verrattavaa SER:iä.
4
Puujäte (jos erikseen)
Sähkö- ja
elektroniikkaromu
Metalliromu
•
•
•
•
o
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Loppusijoitettava jäte
•
•
•
•
•
•
Asbestipitoinen jäte
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Ongelmajäte
Posliini
Jäteasemat
Tasolasi
Kipsijäte
Tiilijäte
Betonijäte
Sähkö- ja
elektroniikkaromu
Pahvi
Painekyllästetty
kestopuu
vastaanotetaan.
Käsitelty puu
le kuuluu ja minne palvelupisteelle se
Käsittelemätön puu
jätelajiin mikäkin yksittäinen jätekappa-
Metalliromu
Taulukoista näet jätelaitoksittain, mihin
Kuopion jätekeskus
Loppusijoitettava jäte
Jätekukko
o
•
o
o
esim. keittiökaapistot
Kattohuopa
Kattopelti
Kattotiili (ei Varttikate)
Kevytbetoni (Siporex, Leca-harkot)
Kipsilevy (Gyproc)
Kodinkoneet (kylmälaitteet, hellat ym.)
Kokolattiamatto
Kuivuneet maalisutit, telat
Kuormalavat
Kupari- ja teräsputket
Kyllästetty puu
Laatat ja kaakeli
Lakka
Laminaatti
Lastulevy
Liima
Liimapuu
Loisteputki-, erikois- ja energiansäästölamput
Lujalevy (pakattuna)
Maalattu tai lakattu puujäte
Maalipurkit, metalliset,
•
•
•
•
(ei eristeitä)
Ovet, ulko- ja sisäovet, ikkunalliset
(eristeelliset)
Pakkausmuovit
Pakkauspahvit
Parketti
Piikkauspöly
Posliinikalusteet, WC-pönttö,
lavuaari
Puhtaat maa-ainekset,
•
Puhtaat maa-ainekset
Asfaltti
Asbestipitoinen jäte
Kattohuopa
Kattopelti
Kattotiili (ei Varttikate)
Kevytbetoni (Siporex, Leca-harkot)
Kipsilevy (Gyproc)
Kodinkoneet (kylmälaitteet, hellat ym.)
Kokolattiamatto
Kuivuneet maalisudit, telat
Kuormalavat
Kupari- ja teräsputket
Kyllästetty puu
Laatat ja kaakeli
Lakka
Laminaatti
Lastulevy
Liimapuu
Lujalevy (pakattuna)
Maalattu tai lakattu puujäte
Maalipurkit, metalliset,
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Sahanpuru, sahajauho
Savitiili
Solumuovit
Styrox
Sähköjohdon pätkät
Sähkölaitteet
Tapetti
Tiilet
Tukiraudat, raudoitusverkko
Tärpätti
Valaisimet
Vaneri
Varttikate (pakattuna)
X
•
•
X
•
•
•
•
•
o
•
•
•
•
•
•
o
X
X
X
•
X
•
o
X
•
•
•
•
•
X
•
•
X
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
o
•
•
•
X
o
o
•
jätteitä / kotitalouksiin verrattavaa SER:iä.
•
•
•
o) Otetaan vastaan vain kotitalouksien ongelma-
•
•
•
esim. laudat
•
esim. laudat
•
• •
•
•
Maali, tuore
MDF-levy
Mineriittilevy (pakattuna)
Muovikate, kuten valokate
Muovimatto
Muoviputki
Muurauslaasti
Ovet, ulko- ja sisäovet,
ei ikkunalliset
Ovet, ulko- ja sisäovet, ikkunalliset
Pakkausmuovit
Pakkauspahvit
Parketti
Piikkauspöly
Posliinikalusteet, WC-pönttö,
lavuaari
Purkunaulat, ruuvit
Puujäte, lämpökäsitelty
Puujäte, puhdas, käsittelemätön,
•
•
•
•
Jätekeskus
saa sis. vähän kuivunutta maalia
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Ongelmajäte
Tiilijäte
Betonijäte
Sähkö- ja elektroniikkaromu
Pahvi
Painekyllästetty kestopuu
Käsitelty puu
•
•
esim. savi, multa, kiviaines
Sahanpuru, sahajauho
Savitiili
Solumuovit
Styrox
Sulake
Sähköjohdon pätkät
Sähkö- ja akkukäyttöiset laitteet
Tapetti
Tiilet
Tojalevy, Tojax (pakattuna)
Tukiraudat, raudoitusverkko
Tärpätti
Valaisimet
Vaneri
Varttikate (pakattuna)
•
esim. keittiökaapistot
•
•
Purkunaulat, -ruuvit
Puujäte, lämpökäsitelty
Puujäte, puhdas, käsittelemätön,
Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n
omistajakuntien rakennusjätteen vastaanottomahdollisuuksista voi tiedustella suoraan
Ylä-Savon Jätehuolto Oy:ltä.
Alueella on myös paikallisia
yrityksiä, jotka ottavat erilaisia
hyödynnettäviä rakennusjätteitä vastaan.
Betonijäte
Eristeet, kivi- ja mineraalivilla
Hanat
Haltex-levy
Ikkunat
Kalkkihiekkatiili (Kahi)
Kalusteet, puupohjaiset,
•
•
•
saa sis. vähän kuivunutta maalia
Maali, tuore
MDF-levy
Mineriittilevy (pakattuna)
Muovikate, kuten valokate
Muovimatto
Muoviputki
Muurauslaasti
Ovet, ulko- ja sisäovet, ei ikkunoita
Ovet, ulko- ja sisäovet, ikkunalliset
Käsittelemätön puu
•
•
Ylä-Savo
Loppusijoitettava jäte
Metalliromu
Käsittelemätön puu
Käsitelty puu
Painekyllästetty kestopuu
Ruskea pahvi
Sähkö- ja elektroniikkaromu
Betonijäte
Tiilijäte
Posliini
Ongelmajäte
Asbestipitoinen jäte
Asbestia sisältävä jäte
Asfaltti
Betonijäte
Energiansäästölamppu
Eristeet, kivi- ja mineraalivilla
Hanat
Haltex-levy
Hehkulamppu
Ikkunat ja tasolasit
Kaapelit, vaijerit
Kalkkihiekkatiili (Kahi)
Kalusteet, puupohjaiset,
Metalliromu
Varkauden seudun
jätehuollon kunnallisisten
kierrätyspisteiden vastaanottomahdollisuuksista voi
tiedustella suoraan Varkauden seudun jätehuollolta.
Loppusijoitettava jäte
Varkauden seutu Riikinnevan jätelaitos
•
x)
•
•
5
Jos puunkäsittelijä ei ota puuta vastaan, otetaan kyseiset jätejakeet jätekeskuksella vastaan
loppusijoitettavana jätteenä. Kysy lisätietoja
Ylä-Savon Jätehuolto Oy:stä.
Näissä pisteissä
palvelemme
kuukauden toinen la klo 12.30–13.30
la klo 10–12
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Riistavesi
Keräysauto Haapaniemen Ykkösrastilla (Tehdaskatu 19) ti klo 17–18
Jäteasema (Hovinmäentie 3)
ma klo 15–17
•
•
•
Vehmersalmi
Keräysauto ekopisteellä (Keskustie 26)
Jäteasema (Lempeläntie 29)
kuukauden toinen la klo 14–15
ke klo 15–17 (1.6. alk. pe klo 15–17)
•
•
•
Keräysauto Neste-huoltamolla (Linnatie 3)
Jäteasema (Jätevedenpuhdistamo, Timitrantie 2)
kuukauden toinen la klo 9–10
to klo 11–18
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Karttula
Konnevesi
Kuopio
Lieksa
Maaninka
Nilsiä
Nurmes
Pieksämäki
Rautalampi
Rautavaara
Siilinjärvi
Suonenjoku
Tervo
Tuusniemi
Valtimo
Vesanto
Aukioloajat
Apteekit
aukioloaikoina (vain lääkejäte)
Jäteasema (Nilsiäntie 22)
to klo 12–18
Jäteasema (Jätevedenpuhdistamo, Joensuuntie 106)
pe klo 15–17
Jäteasema (Harjulantie 4)
Keräysauto kunnanviraston P-alueella (Kaivotie 1)
Jäteasema (Huvitie 10)
Keräysauto Shell-huoltamolla (Kuopiontie 2)
Jäteasema (Vainiontie 30)
kuukauden kolmas la klo 13–14
pe klo 15–17
Jätekeskus (Kaatopaikantie 316), Pikkukukko
ma–pe klo 7–19
Keräysauto linja-autoasemalla (Puutarhakatu)
ti klo 15–16
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Ongelmajäte
•
•
•
Palvelupiste
Koko toimialue
Juankoski
Juuka
Kaavi
Puutarhajäte
Isot jäte-esineet
•
•
•
•
•
ke klo 15–17
•
•
•
Asuinkunnastasi riippumatta voit käyttää kaikkia Jätekukon toimialueen palveluita niiden aukioloaikoina.
Koti- ja maatalouksien ongelmajätteet otetaan vastaan veloituksetta.
Puujäte
Metalliromu
Jätekukko
Sähköromu (SER)
Tästä näet palvelupisteemme jätelaitoksittain ja vastaanottamamme jätelajit eri pisteissä.
(•)
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Ei jäteasemaa
Kuopion seudun työvalmennussäätiö (Sinikiventie 29 A)
Jäteasema (Mustikkatie 4)
kuukauden ensimmäinen pe klo 15–17
ma klo 12–18
Jäteasema (Imanteen jätehuoltoalue, Kuhmontie 55)
ma klo 11–18
Jäteasema (Puhdistamontie 1)
ma klo 10–18 ja ti–pe klo 10–17
•
•
•
ST1-huoltamo, Virtasalmi (Pieksämäentie 126)
Jäteasema (Tallivirrantie 4)
ma–pe klo 8–18 (vain öljyt ja akut)
ke klo 16–18
•
•
•
Keräysauto Neste-huoltamolla (Jyväskyläntie 12)
Jäteasema (Kirkkotie 32)
kuukauden kolmas la klo 9–10
ti klo 14–16
Jäteasema (Ahmontie 5)
ma klo 8–16 ja ke klo 10–18
Jäteasema (Lammikkotie 3)
to klo 12–18
Jäteasema (Lohitie 3)
pe klo 15–17
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Keräysauto ABC-huoltamolla (Laituritie 2)
Jäteasema (Ylätie 1)
kuukauden kolmas la klo 11–12
ti klo 15–17
•
•
•
Keräysauto Teboil-huoltamolla (Jokitie 1)
Jäteasema (kunnan varikko, Ratakatu 5)
kuukauden toinen la klo 11–12
ke klo 15–17
Jäteasema (Teollisuustie 14)
pe klo 14–16
•
•
•
•
•
•
6
•
•
•
•
•
•
•
(•)
•
•
•
•
•
•
•
•
Asuinkunnastasi riippumatta voit käyttää kaikkia Varkauden seudun jätehuollon toimialueen palveluita
niiden aukioloaikoina. Kotitalouksien ongelmajätteet otetaan vastaan veloituksetta.
∆) Vain maalattua / lakattua puuta
x) Vain kuormalavoja
Palvelupiste
Varkaus
*)Ekotorin kiertävä
kunta-auto (Joroinen, Juva, Sorsakoski, Heinävesi,
Kangaslampi, Leppävirta)
joka kk 1. ja 4. tiistai klo 15–17
Kompostointialue (Puolukkatie)
aina auki
Haketusalue (Karpalotie)
Teknisen toimen alavarasto (Asematie 12)
avain puomiin teknisestä toimistosta
ma–pe 7–15.30
•
Työpaja O.V.I. (Sairaalatie 2)
Kunnan varikko (Varastotie 2)
ma 8–17, ti–pe 8–15
ti 12–16, to 14–18
•
Paloasema 1 (Koulutie 1)
ma–pe 8–16
Riikinnevan jätelaitos (Riikinnevantie 153)
ma 8–19, ti–pe 8–16
Kompostointikenttä (Savonniementie 129)
Pelastuslaitos (Taipaleentie 4)
aina auki
ma–su ympäri vuorokauden
Haketusalue (Teollisuustie 18)
aina auki
Kierrätyskeskus EKOTORI (Savontie 44,
ma–pe 9–17
•
• ∆
• •
• • •
• • •
•
• • • • • • • • •
• •
• •
•
•
•
x
kiertävä kunta-auto*)
Kangaslampi Paloasema (Sisutie 2)
•
ma–pe 7–15
•
•
•
•
•
o
o
o
o
o
Ylä-Savon kuljetus- ja kiinteistöhuolto Oy (Siikalammentie 9) pe klo 12–14
Sonkajärven Nuorison Tuki ry / Kehypaja (Koulutie 1)
ma–to klo 8–16, pe klo 8–14
Kunnan tekninen varikko (Yrittäjäntie 1)
ma klo 14–16
•
•
Kunnan paloasema (Teollisuustie 7)
Kunnan hyötyjätepiste (Ouluntie 1966)
•
o
o
o
Ylä-Savo
o) Otetaan vastaan vain kotitalouksien ongelmajätteitä / kotitalouksiin verrattavaa SER:iä
Koko toimialue
Iisalmi
Keitele
Kiuruvesi
Lapinlahti
Pielavesi
Sonkajärvi
Varpaisjärvi
Vieremä
•
•
• •
Palvelupiste
Aukioloajat
Apteekit
aukioloaikoina (vain lääkejäte)
Ylä-Savon Jätekeskus (Kierrätyskatu 15)
ma–pe klo 7.30–17.30
Keiteleen Jäteasema (Suotie 11)
ke klo 16–18
Kaupungin vanha keskusvarasto (Kirkkoharjuntie 36)
ma klo 7.30–12.30 ja to klo 12.00–17.00
Lapinlahden jätevedenpuhdistamo (Suoniementie 128)
ma klo 9–11, to klo 15–17
Pielaveden kunnanvarasto (Oikopolku 5)
ma–ke klo 7–15, to–pe klo 7–14.30
ma klo 15–17, to klo 9–11
ma–pe klo 8–15
7
Ongelmajäte
Juva
Leppävirta
aukioloaikoina (vain lääkejäte)
Kunnanvarasto (Veistäjäntie 3)
Sähkö- ja elektroniikkaromu
Joroinen
(•)
• •
Apteekit
Metalliromu
Koko toimialue
Heinävesi
Aukioloajat
Metalliromu
Puhtaat maa- ja kiviainekset
Tiili- ja betonijäte
Asfaltti
Sähköromu (SER)
Ongelmajäte
Käsittelemätön puhdas puu
Käsitelty puu
Painekyllästetty kestopuu
Oksat ja risut
Haravointi- ja kitkentäjäte
Asbestipitoinen jäte
Varkauden seutu
(•)
o
o
o
o
o
o
o
o
Ota yhteyttä!
Jos sinulla on kysyttävää rakennusjätteiden lajittelusta tai jätteistä
perittävistä maksuista, ota yhteyttä oman alueesi jätelaitokseen.
Jätekukko Oy
Postiosoite:
PL 2500
70101 Kuopio
Käyntiosoite:
Maaherrankatu 21, 3. krs
70100 Kuopio
Palvelunumero:
puh. 017 368 0152
Kuopion jätekeskus
Kaatopaikantie 316
puh. 017 368 0170
[email protected]
Fax: 017 368 0160
[email protected]
www.jatekukko.fi
Varkauden seudun jätehuolto
Postiosoite:
PL 208
78201 Varkaus
Jäteneuvoja:
puh. 040 831 1492
[email protected]
Käyntiosoite:
Ahlströminkatu 6
78250 Varkaus
Riikinnevan jätelaitos
Riikinnevantie 153
Leppävirta
puh. 017 558 1307
[email protected]
Palvelunumerot:
puh. 017 579 4915
puh. 017 579 4916
puh. 017 579 4917
[email protected]
www.varkaus.fi
Ylä-Savon jätehuolto oy
Jätekeskus: puh. 017 743 379
Toimitusjohtaja: puh. 040 526 3014
Neuvoja: puh. 040 527 3014
www.ylasavonjatehuolto.fi
2/2010 Mainostoimisto Ad Kiivi Oy
Käynti- ja postiosoite:
Kierrätyskatu 15
74140 Iisalmi