Lataa PDF Tästä alkaa kokeilukulttuuri Lääkärilehti

Ajassa
Tästä alkaa
kokeilu­kulttuuri
Hallitus antaa julkiselle terveydenhuollolle
luvan kokeilla uutta teknologiaa. Lääkärit
­halutaan keskusteluun yritysten kanssa.
Teksti Jaana Ahlblad Kuvat Teija Soini, Mikko Käkelä
29 9 2
P
ääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman tavoitteena on
digitalisoida julkiset palvelut ja
muuttaa ne käyttäjälähtöisiksi.
Ohjelmalla tavoitellaan innovaatioiden kokeilukulttuuria ja
sen esteenä olevan turhan sääntelyn purkua. Lisäksi hallitusohjelmalla halutaan
tukea digitaalisen liiketoiminnan kasvua.
Käytännössä julkisessa terveydenhuollossa on siis lupa kokeilla esimerkiksi
uutta terveysteknologiaa ja kehittää toimintaa yhdessä yritysten kanssa. So­siaalija terveysministeriön kansliapäällikön
Päivi Sillanaukeen sanoin: tämä hallitus
haluaa muutosta.
Toiveena on, että viisi prosenttia so­
siaali- ja terveysalan hankintaeuroista
käytetään innovatiivisiin ostoihin. Kun­
tien kuluista se tarkoittaa puolta miljardia euroa vuodessa.
Suomen Lääkärilehti 45/2015 vsk 70
Mitä tarjolla vastaanotolle?
Esimerkiksi FiHTA ry:n jäsenyritykset ovat kehittäneet eri tyyppisiä laitteita ja it-ratkaisuja
lääkärin vastaanotolle. Kuvassa on yleislääkärille, ortopedille ja gynekologille suunnattuja
osteoporoosin mittalaitteita muun kliinisen diagnostiikan tueksi.
Toinen esimerkkilaite mittaa luun lujuutta ultraäänellä värttinäluusta, toinen sääriluusta.
Pikatestejä tarjotaan muun muassa ennenaikaisen synnytyksen riskin selvittämiseen,
suolistosyövän seulontaan ja keliakian todennäköisyyden arviointiin.
Yleislääkärille on myös tarjolla erikoislääkäritasoinen etäanalyysi uniapnean, rytmihäiriöiden
ja verenpaineen vuorokausimittauksesta.
Uudet syöpälääkkeet ja käynnissä olevat lääketutkimukset on koottu verkkopalveluksi
onkologeille. Rintasyöpähoitojen jälkeisen lymfaturvotuksen varhaiseen diagnostiikkaan on
olemassa mittalaite. Reumatologien käyttöön kehitetään kudoksen tunnistavaa injektioneulaa.
Yleislääkäreille ja silmälääkäreille on kehitetty uudentyyppinen näöntestausjärjestelmä sekä
silmänpainemittari. Kaikille lääkäreille on tarjolla ohjelmisto, jonka avulla sähköisen
– Nyt tarvitaan terveydenhuollon,
liike-elämän ja tutkimuksen aitoa
yhteistyötä, sanoo professori Jarmo
Reponen Oulun yliopistosta.
lääkemääräyksen voi kirjoittaa paikasta riippumatta.
Terveysteknologian innovoinnin edistämiseksi OYS:iin on juuri avattu testilaboratorio, jossa
yritykset ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat ideoida ja kehittää tuotteita aidossa
sairaalaympäristössä. Oulu TestLabin 300 neliön tiloihin voidaan rakentaa esimerkiksi
leikkaussali, poliklinikka, vuodeosasto, valvomo ja odotustila.
Mikä on innovaatio?
Suomessa terveysteknologia-alan kasvu
on ollut keskimäärin 8 prosenttia vuosina 2009–2014. Jos kasvu jatkuu samana,
alan liikevaihto viiden vuoden kuluttua
on kolme miljardia euroa. Summaan
­eivät sisälly terveydenhuollon tietojärjestelmät.
Terveysteknologia-alan potentiaali
on kuitenkin suurempi, sillä yksistään
kotimaisessa julkisessa sosiaali- ja
­t erveydenhuollossa kuntien ja kunta­
yhtymien tekemät ulkoiset ostot olivat
8,5 miljardia euroa vuonna 2013.
Sipilän hallitusohjelmassa halutaankin, että julkisista hankinnoista
viisi prosenttia käytetään innovatiivisiin ­o stoihin. Kuntien ja kuntayhtymien sote-hankinnoissa se tarkoittaa
vuosi­tasolla 485 miljoonaa euroa vuoden 2013 ulkoisten ostojen valossa.
Suomen Lääkärilehti 45/2015 vsk 70
Hallitusohjelma ei kuitenkaan tarkenna, miten ja milloin viiden prosentin toteutuma tarkastetaan. Se ei myöskään kerro, mikä lasketaan innovatiiviseksi hankinnaksi. Nämä jäävät vielä
sovittavaksi, kertoo neuvotteleva virkamies Hannu Hämäläinen STM:stä.
Innovatiiviseksi hankinnaksi voidaan
lukea esimerkiksi tuote tai palvelu, jota ei
aiemmin ole ollut markkinoilla, tai toiminnan kehittämistä yhdessä yri­tyksen
kanssa, jolloin sen osana voi syntyä esimerkiksi terveysteknologinen tuote tai
järjestelmä. Prosentit tarkastaa toden­
näköisesti työ- ja elinkeino­ministeriö.
”Sotekin on liiketoimintaa”
Kyse on uudesta toimintakulttuurista,
toteaa Päivi Sillanaukee.
– Teknologia ja genomitieto tarjoavat huimia mahdollisuuksia yhä yksi-
löllisempään terveydenhoitoon. Tie­­
to- ja viestintätekniikalla saadaan
myös nostettua tehokkuutta merkittävästi.
Sillanaukeen mukaan julkisen sektorin on ryhdyttävä keskusteluun yritysten kanssa, jotta maasto aukeaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon pitää
osaltaan tukea yritysten kasvuympä­
ristöä ja sitä kautta ihmisten työllistymistä.
– Sotesta ei yleensä ole puhuttu liiketoiminta-alueena, mutta on muistettava, että terveydellä on isoja taloudellisia
vaikutuksia. Etiikkaa ei kuitenkaan alisteta rahalle, Sillanaukee sanoo.
Julkisten hankintojen tarjouspyynnöissä esimerkiksi yritysten kotimaata
ei voida rajata, joten sote-alan tulevien
ostojen vaikutuksia Suomen työllisyyslukuihin ei voida arvioida.
2993
– Terveydenhuollon täytyy omaksua oikea asiakkaan
rooli, ottaa ­teknologia haltuun ja vaatia laatua,
­toiminnanjohtaja Terhi Kajaste yrityksiä
­edustavasta FiHTA ry:stä toteaa.
– Parasta varmasti olisi, jos aidosti
tavoiteltaisiin sitä, että hankinnan hyötyä jäisi Suomeen.
Yrityksille olisi tärkeää, että ne saisivat kotimaisen referenssin, jonka avulla
voisivat lähteä ulkomaan markkinoille,
Hannu Hämäläinen luonnehtii.
Tällä hetkellä suomalaisten terveysteknologian yritysten tuotannosta
95 prosenttia menee vientiin.
Markkinat luovat itseään
Suomalaisyritykset ovat kehittäneet erityisesti diagnostiikan tuotteita sekä
­t ietojärjestelmiä ja mobiiliratkaisuja.
Yrityksiä edustavan Terveysteknolo­
gian liitto ry:n (FiHTA) toiminnanjohtajan Terhi Kajasteen mukaan monia
uusia markkinoita vasta luodaan: terveydenhuolto on murroksessa, eikä terveysteknologiaa osata vielä hyödyntää
tarpeeksi.
– Yleislääkärin vastaanotolla voitaisiin
tehdä jo tarkempaa diagnostiikkaa, jolloin turhat lähetteet erikoissairaanhoitoon vähenisivät. Esimerkiksi pikatestien käytön omaksumista rajoittaa arvioni mukaan se, että laboratorioketju on
niin vahva.
Kajasteen mukaan yritysten haasteena on ensimmäisten asiakkaiden löytyminen sekä ideoiden kaupallistamisen
rahoitus: tie tuotteeksi on pitkä. Lääkä­
rien osallistuminen tuotekehitykseen
olisi erittäin toivottua ja ilahduttavaa.
29 9 4
Ei päitä vadille
Myös Hannu Hämäläinen kannustaa
lääkäreitä mukaan ideoimaan.
– Nyt on se hetki, jolloin on syytä o­ lla
aktiivinen ja hakea kohteita ja tarpeita,
joissa voidaan olla innovatiivisia. Moni­
ammatillisella keskustelulla asiat voidaan nähdä laajemmin ja kertoa ajatukset hankintapäätökset tekevälle portaalle.
Hämäläisen mukaan kyse ei ole pelkän teknologian hankinnasta.
– Ei osteta valmista tuotetta, vaan kerrotaan yritykselle tarpeesta, käydään
vuoropuhelua. Teknologia liittyy palveluun ja toimintaan, se on väline saada
prosessia tehokkaammaksi. Tarpeen pitää ohjata digitalisaatiota, ja sillä pitää
hakea mitattavia hyötyjä.
Muutoksena aiempaan hankintavirheiden kohdalla ei tulla etsimään syyllisiä, vaan mietitään, mitä virheistä voidaan oppia, Hämäläinen sanoo.
Lääkäri tuntee digiympäristön
Terveydenhuollon tietojärjestelmätut­
kimuksen professori Jarmo Reponen
­p itää kokeilukulttuuria positiivisena
­ajatuksena.
– Hoidon turvallisuudesta ja potilaan
yksityisyydestä ei voida tinkiä, mutta
normeja voidaan purkaa ja toiminta­
mallia muuttaa. Suomalainen terveydenhuolto on jo digitalisoitu, ja se on
tehnyt lääkäreistä digitaalisen toimintaympäristön asiantuntijoita.
”Kehitystyöhön­
tarvitaan peli­kenttä,
jossa ei heti ­tarvitse
­asiakkuus­­suhdetta tai
raskasta byrokratiaa.”
Jarmo Reponen
Reposen mukaan terveydenhuolto on
tietotyötä, ja tiedonhallinta on strateginen työkalu. Hänen mielestään lääkäreitä pitää innostaa kehitystyöhön ja
työnantajan tulee mahdollistaa tämäntyyppinen työnteko työaikana.
– Kehitystyöhön tarvitaan myös neutraali pelikenttä, jossa ei heti tarvitse luoda asiakkuussuhdetta tai tukahtua raskaaseen byrokratiaan.
Reponen uskoo, että uudella, avoimella otteella syntyy parempaa ja käytettävämpää teknologiaa. Näyttöä uusista menetelmistä saadaan raportoimalla hankkeet ja niiden hyvät ja huonot tulokset
avoimesti. Eräs tällainen tiedonjakopaikka voisi olla THL:n, Kuntaliiton ja Sosten
tarjoama verkkopalvelu Innokyla.fi.
Myös lääkärien peruskoulutuksessa
tulee pitää mielessä tulevaisuuden työkalupakin kehitystarpeet. Ohjelmointia
ei lääkäreille kuitenkaan tarvitse opettaa, sen työn tekevät eri ihmiset. ●
Suomen Lääkärilehti 45/2015 vsk 70