Posio_Taivalkoski_Ohjelma_2016-2017 14,1 Mt

Opistokatalooki
2016 – 2017
POSION JA TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTOT
Kansalaisopisto = kunnan ja kuntalaisen voimavara
Kansalaisopistojen liitto julkaisi syksyllä 2015 Jyri Mannisen tekemän esitutkimuksen
Suomi nousuun sivistystyöllä – Kansalaisopisto-opiskelun tuottamien hyötyjen taloudellinen merkitys. Raportissa on pohdittu ja kuvattu, miten eri tieteenaloilla kehitettyjä laskentamalleja hyödyntäen olisi mahdollista arvioida kansalaisopisto-opiskelun tuottamia hyötyjä euroina yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle. Lupaavimmaksi tavaksi havaittiin
investointien sosiaalinen tuottavuus ja esitutkimuksessa käytetyn SROI-mallin perusteella arvioitiin kansalaisopistojen sosiaalisen tuottavuuden olevan noin 348 %. Yhden
euron panostus kansalaisopistoihin tuottaa siten 3,4–5,6 euron hyödyn.
Henkistä hyvinvointia on todettu saatavan erityisesti lisääntyneen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöön osallistumisen kautta. Tämän lisäksi kädentaitojen ja ilmaisutaitojen ryhmistä haetaan ja saadaan onnistumisen elämyksiä, uuden oppimisen
iloa ja siksi ne ovatkin monille henkireikiä arkisen ahertamisen ja tuloksenteon lomassa. Tanssin ja liikunnan ryhmissä puolestaan huolehditaan fyysisestä hyvinvoinnista;
nämä ryhmät ovat jo vuosia vetäneet puoleensa suurimman osan opistojemme kurssilaisista.
Kansalaisopistoissa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa Suomessa; kurssit ovat kaikille avoimia, ja 187 opiston opetukseen osallistuu vuosittain noin 650 000 kansalaista. Yksi toiminnan pääperiaatteista on opetuksen tuominen
lähelle ihmistä. Pitkien etäisyyksien maakunnassa onkin annettava oma arvonsa kansalaisopistojen järjestämille koulutuksille, joissa paikalliset ammattilaiset voivat päivittää
tietonsa ja osoittaa pätevyyttään, käyttämättä työaikaa matkustamiseen.
Olemme rakentaneet tämän Opistokatalookin ohjelman pääasiassa kuntalaisilta saamiemme palautteiden ja toiveiden pohjalta. Joka lukuvuoden opintotarjontaan tulee
jotain uutta ja jotain vanhaa. Koska uskomme koulutuksen vaikuttavuuteen, vastaamme toimialueidemme ohjaajapulaan ottamalla ohjaajakoulutuksen uudeksi kehittämiskohteeksi vuosille 2017 – 2018.
Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden teema on Yhdessä – se jos mikä sopii opistojemme toimintakulttuuriin. Opistoissamme juhlistetaan satavuotiasta kotimaatamme erilaisten kulttuuritapahtumien merkeissä pitkin vuotta.
Opistokatalookin kannessa Koillismaan kaunista luontoa kuvastaa Olli Moision ottama kuva Kurtankaltion lähteestä Korouoman läheisyydessä. Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan opistojemme toimintaan, innostumisen ja luovuuden
lähteelle!
Riitta Hakulinen ja Kati Koivukangas
KURKISTUS KURSSEIHIN
POSION KANSALAISOPISTO
Oman opiston osviitat ....................................................................
7
Kulttuurista kuntoa – Juhlitaan satavuotiasta Suomea! ........ 11
Tanssin taikaa ................................................................................. 12
Liikettä lihaksille ............................................................................. 14
Terveydeksi! .................................................................................... 19
Kiehtovat kielet ............................................................................... 20
Tuikitärkeää tietotekniikkaa .......................................................... 20
Ilmaisun iloa .................................................................................... 21
Kätevästi käsillä .............................................................................. 23
Mukavaa musisointia ..................................................................... 25
Kotoisaa kokkailua ......................................................................... 27
Muuta mukaansatempaavaa ........................................................ 27
Ikääntyvien yliopisto ...................................................................... 28
TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTO
Oman opiston osviitat .................................................................... 29
Kulttuurista kuntoa – Juhlitaan satavuotiasta Suomea! ......... 33
Tanssin taikaa ................................................................................. 35
Liikettä lihaksille ............................................................................. 36
Terveydeksi! .................................................................................... 39
Kiehtovat kielet ............................................................................... 40
Tuikitärkeää tietotekniikkaa .......................................................... 41
Ilmaisun iloa .................................................................................... 43
Kätevästi käsillä .............................................................................. 45
Mukavaa musisointia ..................................................................... 49
Muuta mukaansatempaavaa ........................................................ 52
Kansi: Olli Moisio, Kurtankaltion lähde
Kurssiotsikoiden kuvitus: Jussi Valtakari
KANSALAISOPISTOT PIDÄTTÄVÄT OIKEUDEN MUUTOKSIIN!
3
TAIVALKOSKEN JA POSION KANSALAISOPISTOT
AIKATAULUN AAKKOSET
Syyslukukausi
Kevätlukukausi
1.8.2016 - 31.12.2016
1.1.2017 - 31.7.2017
Ei opetusta:
Syysloma Taivalkoskella
Syysloma Posiolla
Talviloma
Pääsiäisloma
24.-30.10.2016 (viikko 43)
17.-23.10.2016 (viikko 42)
6.-12.3.2017 (viikko 10)
14.-17.4.2017 (kiirastorstaina ei pääsääntöisesti ole opetusta)
HUOM! Kurssin alkamis- ja päättymispäivät löydät jokaisen kurssin kohdalta erikseen.
OPASTUSTA OPISKELUUN
Ks. ilmoittautumiskanavat oman opiston kohdalta erikseen.
Tiedotus
Uusista kursseista sekä luento- ja yleisötilaisuuksista sekä opetusohjelman muutoksista ilmoitamme lukuvuoden aikana paikallislehdissä:
Taivalkoskella: Taivalkosken sanomat
Posiolla: Kuriiri
Uusimmat tiedot saat aina myös toimistosta ja ne näkyvät opistojen kotisivuilla:
www.taivalkoski.fi/palvelut/kansalaisopisto
https://peda.net/posio/kansalaisopisto
Löydät meidät myös Facebookista:
www.facebook.com/paatalokeskus
www.facebook.com/posion.kansalaisopisto
Tenttipalvelut
Opistot järjestävät valvottuja tenttitilaisuuksia eri oppilaitosten opiskelijoille. Voit kysellä siirtotenttimahdollisuuksista toimistoilta. Tentin hinta on 25 € / tentti.
Todistukset
Kaikesta säännöllisestä opiskelusta annetaan pyydettäessä todistus. Kurssin suoritettuaan opiskelija saa todistuksen maksutta. Mikäli opiskelija haluaa todistuksen jälkikäteen tai aikaisemmin suoritetuista kansalaisopiston
kursseista, peritään toimistomaksuna 5 €.
Opistojen ylläpitämät rekisterit
Opistot ylläpitävät opiskelijarekisteriä asiakassuhteen nojalla. Rekisterin ylläpitämisessä noudatetaan Henkilötietolain (1999/523) määräyksiä. Rekisteriä ylläpidetään tilastointitarkoituksessa, eikä sen sisältämiä henkilötietoja luovuteta sivullisille.
Lahjakortti
Hyvä lahjaidea! Tilaa opistolta lahjakortti lahjaksi ystävälle, sukulaiselle tai työkaverille, vaikkapa aktiivikortti tai
yksittäinen kurssi. Lahjakortin arvon voit määritellä itse. Saat lahjakortin soittamalla opiston toimistoon.
4
Työnantajan tarjoamat liikunta- ja kulttuurisetelit
TyKy-yhdistelmäseteli toimii maksuvälineenä liikunta-, tanssi-, musiikki-, taide-, kädentaito-, kieli- ja näyttämötaidekursseilla. Niillä ei voi maksaa tietotekniikka- ja yhteiskunnallisten aineiden kurssimaksuja.
Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli toimii maksuvälineenä liikunta-, tanssi-, musiikki-, taide-, kädentaito-, kieli- ja näyttämötaidekursseilla. Niillä ei voi maksaa tietotekniikka- ja yhteiskunnallisten aineiden kurssimaksuja.
Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta rahaa takaisin. Ylimenevän osan asiakas voi maksaa rahalla tai
käyttää siihen seteleitä. Setelillä ei voi maksaa materiaalimaksuja.
Tyky-Kuntoseteleillä ja Smartum -seteleillä maksettua kurssimaksua ei voida palauttaa, mikäli kurssin peruuttaminen johtuu asiakkaasta. Opiston peruessa kurssin, opiskelija voi siirtää maksun johonkin vastaavaan kurssiin.
Edenredin Ticket Duo toimii maksuvälineenä Taivalkosken kansalaisopiston liikunta- ja kulttuurikurssien (kädentaidot, kuvataide, kirjallisuus) kurssimaksuihin sekä kulttuuriretkien maksuihin. Maksu suoritetaan kirjaston
palvelutiskille.
Posion kunnanviraston neuvonnassa voit maksaa myös Smartum-kortilla, Smartum-mobiililla sekä TYKYonline´lla.
KOILLISMAAN KANSALAISOPISTOJEN YHTEISIÄ RETKIÄ JA TAPAHTUMIA
RETKI KÄDENTAITOMESSUILLE OULUUN lauantaina 15.10.2016
Koillismaan opistojen yhteinen retki Ouluun kädentaitojen messuille. Messut ovat Ouluhallissa, Raksilan Messukeskuksessa. Pohjois-Suomen suurimmilla Kädentaitomessuilla yhdistyy hyvä suunnittelu, aidot materiaalit ja tekemisen taito. Kotimaiset kädentaitajat tarjoavat laadukkaita koriste- ja käyttöesineitä, yksilöllisiä vaatteita ja asusteita
aikuisille ja lapsille, sekä paljon muuta. Messuilla voit hankkia myös tarvikkeita ja työvälineitä. Ihastu työnäytöksistä,
näe ja koe. Kädentaitomessujen lisäksi pääset samalla lipulla myös Hyvinvointitapahtumaan. Linja-autokyyditys lähtee Kuusamon linja-autoasemalta klo 7.00, Posion SEOlta klo 8.00 ja Taivalkosken Kosken Topparilta klo 9.00. Paluukyyti Oulusta lähtee viimeistään klo 17. Aktiivikortti ei käy. Ilmoittaudu omaan opistoosi 8.8.–30.9.2016.
TEATTERIA KEMISSÄ & OSTOKSIA HAAPARANNAN IKEASSA 29.10.2016
Retkipäivän ensimmäinen kohde on Haaparannan IKEA, missä ostosaikaa on n. 2 tuntia. Sen jälkeen siirrymme Kemin kaupunginteatteriin, missä klo 14 alkaa Puhdistus, Sofi Oksasen palkittuun samannimiseen menestysromaaniin pohjaava näytelmä, jännityskertomus kahdesta naisesta, joita varjostaa ja yhdistää heidän oma häpeällinen
menneisyytensä. Ikäsuositus K-12. Lähtö Kuusamon linja-autoasemalta klo 7.00, Taivalkosken Kosken Topparilta
klo 8.00. Posiolaiset lähtevät pikkuautoilla Taivalkoskelle klo 6.45 SEO:lta. Matkat ja teatteriliput 48 €, eläkeläiset 46
€. Aktiivikortti ei käy. Paluu Kemistä heti esityksen päätyttyä. Ilmoittaudu omaan opistosi 8.8.–28.9. 2016.
KAAMOSJAZZ SOI JÄLLEEN!
Tämän vuoden Kaamosjazz tarjoaa jälleen täysipainoisen pitkän viikonlopun jazzin ystäville. Monipuolista konserttitarjontaa on Saariselällä tutuissa konserttipaikoissa ja Inarissa. Kaamosjazzin tarjonta sisältää tunnelmallisia iltakonsertteja, yllätyksellisiä jameja. Koillismaan opistot järjestävät yhteisen retken Kaamosjazzeille pe
25.11 - su 27.11. Hinta 220 € sisältää matkat bussilla sekä majoituksen 2hh 2 vrk.
Lähtö Kuusamon linja-autoasema klo 9.00, Taivalkosken Kosken Toppari klo 10.00, Posion SEO klo 11.00. Konserttien liput osallistujat hankkivat itse osoitteesta http://www.inarisaariselka.fi/kaamosjazz/. Aktiivikortti ei käy. Ilmoittaudu omaan opistoosi 8.8.–28.10.2016.
OOPPERAMATKA OULUUN, Neljäntienristeys -ooppera Oulun kaupunginteatterissa 21.1.2017 klo 19.00
Neljäntienristeys on kansainvälisesti tunnetun ja useita palkintoja saaneen Tapio Tuomelan uusi sävellys, joka
perustuu kuusamolaissyntyisen Tommi Kinnusen samannimiseen esikoisromaaniin. Retken hinta: normaali lippu 65 €, eläkeläiset 60 € ja työttömät sekä nuoret 40€. Aikataulu: Kuusamon linja-autoasema klo 12.00, Posion
SEO klo 12.45 ja Taivalkosken Kosken Toppari n. klo 14.00. Iltapäivällä jää aikaa käydä ostoksilla tai syömässä ennen oopperaa. Paluu heti esityksen jälkeen. Aktiivikortti ei käy. Ilmoittaudu omaan opistoosi 8.8.2016–4.1.2017.
RETKI HOSSAN KANSALLISPUISTON AVAJAISIIN 17.6.2017
Suomussalmella sijaitseva Hossa on Kainuun suosituin luontomatkakohde ja historiallinen eräalue, joka tunnetaan kirkkaista kalavesistään ja kalliomaalauksistaan. Lähde kanssamme tutustumaan Hossan retkeilyalueeseen ja Julma-Ölkkyyn. Avajaispäivän ohjelma Hossassa tarkentuu myöhemmin. Mahdollisuus käydä pienellä
patikkaretkellä, ruokailla Hossassa. Paluumatkalla pysähdymme ihailemaan Julma-Ölkyn jylhiä kanjoneita ja
5
kalliomaalauksia. Retken hinta 65€/hlö, sisältää bussimatkan, lounaan Hossassa sekä veneretken Julma-Ölkyllä.
Lähtö Posion SEO klo 8.00, Taivalkosken Kosken Toppari klo 9.00, Kuusamon linja-autoasema n. klo 10.00. Aktiivikortti ei käy. Ilmoittaudu omaan opistoosi 8.8.2016–25.4.2017.
HANKKEET HAAVISSA
Posion ja Taivalkosken kansalaisopistot hallinnoivat yhdessä seuraavia hankkeita:
LAKE 2015-2016 –hankkeen aikana opistot suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä opetussisällöt ja -menetelmät
joiden avulla Koillismaan maaseudun ikääntyvää sekä puutteellisin tietotekniikan taidoin olevaa väestöä valmennetaan tietoverkkopalveluiden käyttäjiksi. Hanke mahdollistaa maksuttomien ja asiakaslähtöisten tabletlaitteiden käyttökoulutusten järjestämisen Taivalkoskella, Posiolla ja Kuusamossa.
OPINTOSETELIHANKE, rahoittajana Opetushallitus
Opintosetelihankeen avulla madalletaan kansalaisopistotoimintaan osallistumisen kynnystä. Kohderyhmänä
ovat työttömät, eläkeläiset, seniorit, maahanmuuttajat sekä alhaisen pohjakoulutuksen saaneet.
OSAAVA- HANKKEET, rahoittajina Aluehallintoviranomaiset
OSAAVA –hankkeet ovat opetustoimen henkilöstön täydennyskoulutuksen kehittämishankkeita. Taivalkosken ja
Posion kansalaisopistot ovat mukana Koillismaan perusopetuksen ja kansalaisopistojen OSAAVA III –verkostossa.
Taivalkosken kansalaisopisto on partnerina Meri-Pohjolan opistopiirin KOTVA 2016 -OSAAVA-hankkeessa.
Posion kansalaisopisto on suunnittelijana 2014 - 2015 Rovaniemen kansalaisopiston koordinoimassa kansalaisopistojen opettajien tieto- ja viestintätekniikan (TVT) taitojen kehittämishankkeessa. TVT-taitojen kehittäminen
jatkuu 2016 Rovaniemen kansalaisopiston saamassa jatkohankkeessa.
YRITYKSET, YHDISTYKSET JA TYÖYHTEISÖT
KANSALAISOPISTOT JÄRJESTÄVÄT TILAUSKURSSEJA TARPEISIINNE!
Kansalaisopistot järjestävät monipuolista koulutusta organisaationne tarpeisiin.
Meiltä voitte tilata ATK-, kieli-, liikunta-, ensiapu yms.
koulutusta työyhteisönne toiminnan kehittämiseksi.
Järjestämme kurssit Teille sopivana ajankohtana ja Teille parhaiten sopivassa oppimisympäristössä.
Soita ja kysy lisää tilauskursseistamme!
Posion kansalaisopisto 040 8012 401
Taivalkosken kansalaisopisto 040 741 1507
6
POSION KANSALAISOPISTO
Takuuvarma keino säilyttää itsensä luovana, pakota itsesi oppimaan jotain uutta.
- Tuntematon
OMAN OPISTON OSVIITAT
Toimiston puhelin:
s-posti:
Kotisivu:
Facebook:
Blogi:
POSIO
Yhteystiedot
Kirkkotie 1, 97900 Posio.
Opiston toimisto sijaitsee Posion kunnanviraston
toisessa kerroksessa.
Toimiston aukioloajat 1.9.2016 alkaen
maanantai-keskiviikko klo 9–11.30 ja 12.30–15
Opintoryhmät kokoontuvat eri puolilla pitäjää.
040 8012 401
[email protected]
https://peda.net/posio/kansalaisopisto
www.facebook.com/posion.kansalaisopisto
www.posionkansalaisopisto.blogspot.com
Syysloma
17.-23.10.2016 (viikko 42)
Talviloma
6.-12.3.2017 (viikko 10)
Pääsiäisloma 14.-17.7.2017 (kiirastorstaina ei pääsääntöisesti ole opetusta)
ILMOITTAUTUMINEN KURSSEILLE:
1.
2.
3.
INTERNET -ilmoittautuminen https://www.opistopalvelut.fi/posio
PUHELIMITSE -ilmoittautuminen 1.-9.9. puh. 040-8012 403, muulloin myös 040-8012 401.
OPISTON TOIMISTOLLA -ilmoittautuminen Kirkkotie 1, II kerros
Seuraavilla kursseilla ilmoittautuminen alkaa jo 8.8.2016
340104 Tablettini tutuksi VII, ilm. päättyy 12.8.
110201 Nuorten teatteri (10–16 v), ilm. päättyy 15.8.
801203 Suomen luonnon erikoismarjat, ilm. 31.8. mennessä.
999901 Tieturva 1, ilmoittautuminen on menossa ja päättyy 2.9.2016.
110103 Pianonsoiton alkeet 5-13-vuotiaille, ilm. 9.9. mennessä.
130201 Luovan kirjoittamisen verkkokurssi, ilm. 16.9. mennessä
Muiden kurssien ilmoittautuminen alkaa TORSTAINA 1.9.2016. klo 8.00
Vältä puhelinjonotusta! Älä jätä vastaajaan ilmoittautumistasi.
Sähköpostin kautta ei voi ilmoittautua!
7
POSIO
Henkilöstö
Rehtori Riitta Hakulinen 040 8012 401 [email protected]
Teknisen työn lehtori Markku Kummala 040 8012 422 [email protected]
Opettajat
Aapaneva Pertti
Ahonen Janne
Danso Merja
Gallén Tiina
Hämeenniemi Riitta
Immonen Kalevi
Jakkula Virva
Karjalainen Olavi
Kim Min Kyoung
Kinnunen Sonja
Kivelä Tuomo
Klemola Päivi
Komulainen Arto
Kotochigova Ylia
Kummala Markku
Laine Teijo
Leinonen Mervi
Leskelä Päivi
Lohilahti Irja
Maaninka Maija-Leena
Maaninka Milla
0400-396 883
040-911 5929
040-571 1124
0400-321 518
040-753 5777
0400-395 335
040-554 9908
045-318 1970
040-250 9781
040-748 0163
044-547 5085
046-623 7372
040-801 2422
044-281 1810
040-827 2669
0400-321 965
0400-622 884
044-976 5685
Mattila Marja-Leena
Meriläinen Jari
Myllyneva Venla
Mäkelä Pirkko
Nieminen Maritta
Paananen Eila
Pyhtinen Tuula
Pätsi Anne
Revonmäki Pasi
Ronkainen Raili
Ruokamo Jouko
Rättilä Kaisa
Rönkkö Marju
Sova Pentti
Suominen Paula
Säkkinen Heli
Tuominen Taija
Tuomivaara Taisto
Virkkula Kirsti
Vuollet Jouni
Väinämö Päivi
TOIMIPAIKKOJEN OSOITTEET:
Aholan koulu
Asuntola-ryhmäkoti Kuukkeli
Koulukeskus, liikuntasali
Kuloharjun kylätalo Kipinä
Kunnanvirasto
Kuusamo-opisto
Kylätalo Metso
Kynsilän kylätalo (Heinätupa)
Lehtiniemen koulu
Ossi Kynsijärven talo
Palvelukeskus Valkama
Posion peruskoulu/lukio
Rättilän talo/Mäntyjärvi
Sirniön hoivakoti
Vanhustentalo
Vapaa-aikatalo Pyrintö
Ylikitkan koulu
8
Ahosentie 4
Aholantie 23
Koulutie 2
Kuoliontie 1
Kirkkotie 1
Kitkantie 35
Morottajantie 7
Inkeentie 27
Morottajantie 83
Kuoliontie 107b
Sairaalantie 2 D
Koulutie 2
Mäntyjärventie 1
Sirniöntie 12
Sairaalantie 5
Posiontie 24
Ajakkaniementie 5 b
97900 Posio
97900 Posio
97900 Posio
97960 Kuloharju
97900 Posio
93600 Kuusamo
97820 Peräposio
97965 Kynsilä
97840 Lehtiniemi
97965 Kynsilä
97900 Posio
97900 Posio
97900 Mäntyjärvi
97970 Sirniö
97900 Posio
97900 Posio
97920 Suonnankylä
040-570 0141
040-523 2052
040-487 5077
040-164 8920
040-535 2931
040-737 9031
0400-773 375
040-753 3264
040-841 9283
040-824 7169
0400-281 438
040-763 4742
040-568 1362
040-734 3596
040-505 9068
050-353 1333
OPASTUSTA OPISKELUUN
Netti-ilmoittautuminen: Voit ilmoittautua kursseille linkistä https://www.opistopalvelut.fi/posio/ , missä voit valita ”koriin” yhden tai useampia kursseja kerralla. Ilmoittautuminen edellyttää henkilötietojen täyttämistä. Tarkista, että myös sähköpostiosoitteesi on oikein, sillä saat siihen vahvistusviestin. Valintakori on avoinna kerrallaan
20 minuuttia. Jos lopullista ilmoittautumista ei tuona aikana tehdä, sulkeutuu valintakori ja ilmoittautuminen on
aloitettava alusta.
Emme lähetä erillistä tietoa kurssin alkamisesta. Mahdollisen kurssin peruuntumisen ilmoitamme puhelimitse
tai tekstiviestillä kaikille ennakkoon ilmoittautuneille. Muista ilmoittautuessasi antaa ajantasaiset yhteystietosi myös sähköpostiosoitteesi - jotta yhteydenotto on tarvittaessa mahdollista.
Kurssimaksut
Kurssikohtaisen kurssimaksun suuruus määräytyy kurssin tuntimäärän ja muiden kustannusten perusteella.
Kurssimaksu peritään kunkin opintoryhmän osalta erikseen syys- ja kevätkaudelta. Kurssimaksu laskutetaan.
Kurssimaksua ei palauteta, ellei opisto ole perunut kurssia.
Opiskeluoikeus menetetään, ellei kurssimaksua ole maksettu ajoissa.
Opiskelijat hankkivat itse kurssilla tarvitsemansa materiaalit. Opettajan hankkiessa materiaaleja ja tarvikkeita
hän perii tarvikemaksun opiskelijalta.
Kurssien opiskelijamäärät
Opintoryhmissä tulee olla pääsääntöisesti 8 maksavaa opiskelijaa. Sivukylillä sekä kieli- ja musiikkiryhmissä minimiopiskelijamäärä on 5. Lyhytkursseilla minimiopiskelijamäärä on 8.
Kurssiperuutus
Ennalta varattu kurssipaikka tulee perua aina viimeistään neljä päivää ennen kurssin alkua. Peruuttamattomista kurssipaikoista veloitetaan koko kurssin hinta. Peruutusmahdollisuutta ei ole sellaisilla kursseilla, joille
esim. kurssimateriaalit ja muut tarvikkeet on tilattu etukäteen.
Aktiivikortti
Opiskelijalla on mahdollisuus ostaa aktiivikortti kunnanviraston keskuksesta. Aktiivikortin hinta on 120 €. Kortti
oikeuttaa opiskelemaan sekä syys- että kevätlukukaudella enintään kolmella opiston normaalikursseilla, lukuun
ottamatta lyhytkursseja. Opinto-ohjelmassa on erikseen mainittu kurssit, joille aktiivikortti ei käy. Aktiivikortin
haltijan on aina muistettava ilmoittautua ennakkoilmoittautumista vaativille kursseille. Kortti on henkilökohtainen.
Vuorotyöläisen harrastuspassi
Vuorotyötä tekevällä opiskelijalla on mahdollisuus hankkia itselleen vuorotyöläisen harrastuspassi, joka oikeuttaa käymään vapaavalintaisesti 10 kertaa kansalaisopiston normaaleilla kursseilla lukuun ottamatta lyhytkursseja. Harrastuspassin hinta on 25 € ja sen voi ostaa kunnanviraston keskuksesta. Passi on henkilökohtainen ja
se on voimassa lukuvuoden. Todistus vuorotyöstä on esitettävä passin oston yhteydessä. Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli sinulla on vuorotyöläisen passi.
Opintoseteli työttömille, senioreille, alhaisen pohjakoulutuksen omaaville ja maahanmuuttajille
OPH on myöntänyt Posion kansalaisopistolle lukuvuodelle 2016–2017 opintoseteliavustusta, jonka kohderyhmänä ovat työttömät, senioriväestö, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat ja maahanmuuttajat. Senioriväestöllä
9
POSIO
Opiskelijaksi ilmoittautuminen
Opiskelijaksi ilmoittautuminen on sitova. Kurssille voi ilmoittautua joko ennakkoilmoittautumisen kautta tai opettajalle opintoryhmän alussa. Pääsääntöisesti kaikkiin opintoryhmiin tulee ilmoittautua etukäteen. Opiskelijamäärältään rajoitettuihin ryhmiin valitaan opiskelijat ilmoittautumisjärjestyksessä. Ennakkoilmoittautuminen tehdään opiston toimistoon puhelimitse 040-8012 401. Ilmoittautua voi myös netin kautta. Muista ilmoittautua, sillä
ryhmät aloittavat toimintansa vain, jos ennakkoilmoittautuneita on riittävästi. Ilmoittautuminen alkaa torstaina 1.9. klo 8.00.
POSIO
tarkoitetaan 63 vuotta täyttäneitä tai eläkkeellä olevia henkilöitä. Posion kansalaisopisto tarjoaa työttömille, senioreille, alhaisen pohjakoulutuksen omaaville ja maahanmuuttajille 10 euron alennuksen kurssimaksusta lukuvuonna 2016–2017 niin usealle kuin avustus riittää (yksi opintoseteli/henkilö). Opintosetelin saamisen ehtona on
ilmoittautuminen valitsemalleen kurssille kansalaisopiston toimistoon ja työttömyyden (työvoimahallinnon kortti) ja eläkkeellä olemisen (eläkeläiskortti) todistaminen. Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli Sinulla on
opintoseteli. Mikäli kurssimaksu on pienempi kuin opintoseteli, emme hyvitä erotusta..
Tyky-kuntoseteli ja Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli
TyKy-yhdistelmäseteli toimii maksuvälineenä liikunta-, tanssi-, musiikki-, taide-, kädentaito-, kieli- ja näyttämötaidekursseihin. Ne eivät käy tietotekniikka- ja yhteiskunnallisten aineiden kursseihin.
Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli toimii maksuvälineenä liikunta-, tanssi-, musiikki-, taide-, kädentaito-, kieli- ja
näyttämötaidekursseihin. Ne eivät käy tietotekniikka- ja yhteiskunnallisten aineiden kursseihin.
Mikäli maksat osan tai koko kurssimaksun seteleillä, muista merkitä ilmoittautumislomakkeeseen kurssille käyttämäsi euromäärä. Mikäli ilmoittautumislomakkeeseen ei ole merkitty setelien euromäärää, emme hyvitä seteleitä jälkikäteen. Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta rahaa takaisin. Ylimenevän osan asiakas voi
maksaa rahalla tai käyttää siihen seteleitä. Setelillä ei voi maksaa materiaalimaksuja. Tyky-Kuntoseteleillä ja
Smartum -seteleillä maksettua kurssimaksua ei voida palauttaa, mikäli kurssin peruuttaminen johtuu asiakkaasta. Opiston peruessa kurssin, opiskelija voi siirtää maksun johonkin vastaavaan kurssiin.
Posion kunnanviraston palvelupisteessä käy sähköinen Smartum-seteli, Smartum-online ja TYKY-online.
Vakuutukset
Opisto ei vakuuta opiskelijoita, joten opiskelijoiden kannattaa itse huolehtia vapaa-ajan tapaturmavakuutuksestaan. Opisto ei korvaa esim. poltossa rikkoutuneita opiskelijoiden töitä.
Lahjakortti
Hanki lahjaksi lahjakortti opistoon: vaikkapa aktiivikortti tai joku tietty kurssi. Lahjakortin arvon voit määritellä
itse ja voit tilata sen puhelimitse numerosta 040-8012 401.
Kurssiohjelma
Kansalaisopiston kurssiohjelma uusiutuu lukuvuoden aikana, uusista kursseista tiedotetaan Kuriirin
opistopalstalla, samoin kansalaisopiston sivuilla https://peda.net/posio/kansalaisopisto ja Facebook´ssa
https://www.facebook.com/posion.kansalaisopisto/
10
KULTTUURISTA KUNTOA – JUHLIMME SATAVUOTIASTA SUOMEA
999902
AKANVALKEAT
la 13.8. klo 15.00-21.30, Akanlahden tukinsiirtolaitos
Akanvalkeat kokoaa kuntalaiset ja mökkiläiset viettämään yhdessä lauantai iltaa Akanlahden tukinsiirtolaitoksella. Koillismaalaista kulttuuria koko perheelle.
999903
RETKI KÄDENTAITOMESSUILLE OULUUN
LA 15.10.2016
la 8.00-19.00
15.10.2016 / 30 €
Koillismaan opistojen yhteinen retki Ouluun kädentaitojenmessuille. Messut ovat Ouluhallissa, Raksilan Messukeskuksessa. Pohjois-Suomen suurimmilla
Kädentaitomessuilla yhdistyy hyvä suunnittelu, aidot
materiaalit ja tekemisen taito. Kotimaiset kädentaitajat tarjoavat laadukkaita koriste- ja käyttöesineitä,
yksilöllisiä vaatteita ja asusteita aikuisille ja lapsille,
sekä paljon muuta. Messuilla voit hankkia myös tarvikkeita ja työvälineitä. Ihastu työnäytöksistä, näe ja
koe. Kädentaitomessujen lisäksi pääset samalla lipulla myös Hyvinvointitapahtumaan. Linja-autokyyditys
lähtee Posion SEO:lta klo 8.00. Mukaan mahtuu Posiolta 15 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Paluukyyti Oulusta lähtee viimeistään klo 17. Aktiivikortti
ei käy. Ilm. 8.8.–30.9.2016.
999905
KAAMOSJAZZ SOI JÄLLEEN
25.–27.11.2016 / 220 €
Tämän vuoden Kaamosjazz tarjoaa jälleen täysipainoisen pitkän viikonlopun jazzin ystäville. Monipuolista konserttitarjontaa on Saariselällä tutuissa konserttipaikoissa ja Inarissa. Kaamosjazzin tarjonta
sisältää tunnelmallisia iltakonsertteja, yllätyksellisiä
jameja. Koillismaan opistot järjestävät yhteisen retken Kaamosjazzeille pe 25.11.–su 27.11. Hinta 220 €
sisältää matkat bussilla sekä majoituksen 2hh 2 vrk.
Lähtö Kuusamon linja-autoasema klo 9.00, Taivalkosken Toppari klo 10.00, Posion SEO klo 11.00. Konserttien liput osallistujat hankkivat itse osoitteesta http://
www.inarisaariselka.fi/kaamosjazz/ Aktiivikortti ei
käy. Ilm. 8.8–28.10.2016.
999901K
NELJÄNTIENRISTEYS -OOPERA OULUSSA 21.1.2017
la 21.1.2017 Oulun kaupunginteatteri
Ooppera Neljäntienristeys Oulun kaupunginteatterissa la 21.1.2017 klo 19.00. Hinta: normaali lippu 65 €,
eläkeläiset 60 € ja työttömät sekä nuoret 40 €. Aikataulu: Kuusamon linja-autoasema klo 12.00, Posion
SEO klo 12.45 ja Taivalkosken Topparilta n. klo 14.00.
Iltapäivällä jää aikaa käydä ostoksilla tai syömässä
ennen oopperaa. Paluu heti esityksen jälkeen. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 8.8.–4.1.2017.
139801K
TULEVAISUUSTYÖPAJA
la 13.00-16.00, Posion keskusta
11.2.2017 / 0 €
Tiina Gallén
Millainen on 100-vuotiaan Suomen tulevaisuus Koillismaalla? Tulevaisuustyöpaja kutsuu osallistumaan
kaikki paikalliset kuntavaaleissa ehdokkaina olevat ja
tulevaisuudesta kiinnostuneet eri-ikäiset kuntalaiset.
Työpajassa tunnistetaan paikallisia uhkia ja mahdollisuuksia eri näkökulmista, herutellaan esiin toivottua
tulevaisuutta ja mietitään keinoja päästää siihen. Ilm.
8.8.2016–16.1.2017.
999906K
RETKI HOSSAN KANSALLISPUISTON AVAJAISIIN
LA 17.6.2017
la 17.6.2017 klo 8.00- / 65 €
Suomussalmella sijaitseva Hossa on Kainuun suosituin luontomatkakohde ja historiallinen eräalue, joka
tunnetaan kirkkaista kalavesistään ja kalliomaalauksistaan. Lähde kanssamme tutustumaan Hossan retkeilyalueeseen ja Julma-Ölkkyyn. Avajaispäivän ohjelma Hossassa tarkentuu myöhemmin. Mahdollisuus
käydä pienellä patikkaretkellä, ruokailla Hossassa.
Paluumatkalla pysähdymme ihailemaan Julma-Ölkyn
jylhiä kanjoneita ja kalliomaalauksia. Retken hinta 65
€ /hlö, sisältää bussimatkan, lounaan Hossassa sekä
veneretken Julma-Ölkyllä. Lähtö Posion SEO klo 8.00,
Taivalkosken Toppari klo 9.00, Kuusamon linja-autoasema n. klo 10.00. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 8.8.2016–
25.4.2017.
11
POSIO
”Ihmisen elämässä on kaksi suurta päivää
— päivä, jolloin hän syntyy, ja päivä, jolloin hänelle selviää miksi.”
- Tuntematon
POSIO
130203K
YKSI ESINE, TUHAT TARINAA
30.1.–1.12.2017 / Eri puolilla Posiota
Irja Lohilahti ja Riitta Hakulinen
Mikä esine liittyy oleellisesti Posion menneisyyteen,
kertoen tapahtumista, elämästä, työstä ja toiminnasta? Suomen Kotiseutuliitto haastoi osana Suomi 100
-juhlavuotta kaikki Suomen museot valitsemaan kokoelmistaan yhden esineen ja kertomaan sen tarinan. Posion menneisyyteen ja elämään liittyvää esinettä tunnistetaan kesän ja syksyn 2016 aikana mm.
Kotiseutumuseolla ja Akanvalkeissa yhdessä kunnan
kulttuuritoimen kanssa. Vuoden 2017 aikana kootaan
valittuun esineeseen liittyviä tarinoita ja kuvia eri
puolilla pitäjää pidettävissä tarinatuvissa, joista tiedotetaan tarkemmin vuoden 2017 alussa.
130201
ELÄMÄNKERRALLISEN KIRJOITTAMISEN
VERKKOKURSSI
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00, Kuusamo-opisto
Lähipäivät 8.10.–31.12.2016 ja 25.1.–12.11.2017
Taija Tuominen
Kurssilla perehdytään omasta elämästä ja muistoista kirjoittamisen mahdollisuuksiin ja niiden merkitykseen. Tutustutaan siihen, miten faktaa ja fiktiota voi
hyödyntää elämäkerrallisessa kirjoittamisessa. Tutuksi tulevat kirjoittamisen rakenneasiat, eri julkaisumahdollisuudet, kirjoittamisen ajankohtaiset asiat ja
erilaiset apuvälineet. Kurssilla vapaudutaan myöskin
erilaisista kirjoittamisen esteistä. Kurssi sopii sekä
aloittajille että pidemmälle oleville kirjoittajille. Kurssi
liittyy Suomi100-teemaan Naisten ääni.
Syksyn aikataulu: Lähijakso Kuusamossa 8.-9.10.2016,
etäluento 30.11.2016 klo 18.00-20.00. Syksyllä 2016 kirjoitetaan etätehtävänä kaksi tekstiä, joista saadaan
kouluttajan palaute.
Kevään aikataulu: Etäluennot 25.1., 15.3. ja 17.5.2017
klo 18.00-20.00. Keväällä 2017 kirjoitetaan etätehtävänä kolme tekstiä, joista saadaan kouluttajan palaute.
Kurssi jatkuu syyslukukaudella 2017: Etäluennot 2.8.
ja 13.9.2017 ja lähijakso Kuusamossa 11.-12.11.2017.
Syksyllä 2017 kirjoitetaan etätehtävänä kaksi tekstiä,
joista saadaan kouluttajan palaute. Kurssimaksu yhteensä 150 € (syksy 2016/50 €, kevät 2017/50 €, syksy
2017/ 50€). Aktiivikortti ei käy. Ilm. 8.8.–16.9.2016.
TANSSIN TAIKAA
Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe.
- Maxwell Maltz
110505 / 110505K
KANTRITANSSIN ALKEIS-/JATKORYHMÄ
ma 17.15-18.15, Pyrintö, vapaa-aikatalo
19.9.–5.12.2016 / 30 €
9.1.-10.4.2017 / 32 €
Päivi Väinämö
Vaihtelevat rytminmuutokset sekä erilaiset musiikit
tekevät kantritanssista harrastuksen, joka on haasteellisuudessaan aivojumppaa parhaimmillaan. Kantritanssissa painottuvat hauskanpito ja tanssimisen
ilo. Kurssi sopii miehille ja naisille, vasta-alkajille ja
pidempään tanssineillekin. Tule rohkeasti kokeilemaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
12
110701 / 110701K
SENIORITANSSIN ALKEIS- JA JATKORYHMÄ
ti 11.15-12.45 Pyrintö, vapaa-aikatalo
20.9.–13.12.2016/33 €
10.1.–11.4.2017/35 €
Päivi Väinämö
Senioritanssit ovat kansainvälisiin tansseihin perustuvia rentoja seuratansseja, joita ei vaivaa liika muodollisuus. Senioritanssi on ikäihmisten ikioma liikuntamuoto, joka virkistää mieltä, vahvistaa muistia ja
tarjoaa iloista yhdessäoloa eikä omaa tanssiparia
tarvita. Mukaan matalat tanssikengät, juomapullo ja
arkivaatteet. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110704 / 110704K
YLIKITKAN LAVIS
ke 17.30-18.30 Ylikitkan koulu
28.9.–7.12.2016 / 40 €
11.1.–19.4.2017 / 45 €
Mervi Leinonen
Tanssillisesta liikkumisesta ja jumpasta lavatanssimusiikin tahtiin. Kunto nousee, tasapaino paranee ja
lihaskestävyys kohenee. Matala kynnys aloittaa, ei
tarvitse osata tanssia, ei paria, ei erityisvarusteita,
mahdollisuus nauttia tanssista ja voi toteuttaa missä
vaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110703 / 110703K
AHOLAN LAVIS
ti 17.00-18.00, Pyrintö, vapaa-aikatalo
27.9.–13.12.2016 / 40 €
10.1.–18.4.2017 / 45 €
Mervi Leinonen
Tanssillisesta liikkumisesta ja jumpasta lavatanssimusiikin tahtiin. Kunto nousee, tasapaino paranee ja
lihaskestävyys kohenee. Matala kynnys aloittaa, ei
tarvitse osata tanssia, ei paria, ei erityisvarusteita,
mahdollisuus nauttia tanssista ja voi toteuttaa missä
vaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110705 / 110705K
ÄIJÄ-LIIKUNTA
Pyrintö, vapaa-aikatalo
ti 18.15-19.15
27.9.–13.12.2016 / 40 €
10.1.–18.4.2017 / 45 €
Mervi Leinonen
Tanssi (zumba ja lavis) tunti, jossa yhdistyvät kuntoilu ja tanssi. Rentoa äijä meininkiä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
13
POSIO
110702 / 110702K
LAVATANSSIN ALKEET PÄIVIN TAPAAN
ke 19.00-20.30, Pyrintö, vapaa-aikatalo
22.9.–8.12.2016 / 33 €
12.1.–13.4.2017 / 35 €
Päivi Väinämö
Kurssilla opetellaan perustaidot seuraavista tansseista: Valssi, humppa, tango, foxi ja jenkka. Kurssille
voi tulla ilman minkäänlaista tanssitaitoa. Monet tulevat alkeiskurssille myös virkistämään muistia tai ihan
kuntoilumielessä. Tule rohkeasti katsomaan. Tanssi
on iloinen asia! Ilm. 9.9.2016 mennessä.
LIIKETTÄ LIHAKSILLE
Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä – vaikkapa vain itsesi.
- Positiivarit
POSIO
VÄLINEILLÄ VAUHTIA
110901/110901K
AHOLAN KAHVAKUULA, alkeet
ke 18.00-19.00, Aholan koulu
28.9.–7.12.2016 / 30 €
11.1.–19.4.2017 / 40 €
Opettaja avoin
Kahvakuula parantaa lihaskuntoa, tasapainoa, kehon
hallintaa ja kestävyyttä. Tunneilla opetellaan perustekniikoita ja tehdään helppoja liikesarjoja. Tarvitset
tunnille oman kuulan. Hyvä aloituskuula työikäisille
naisille 6-8 kg, miehet 8-12 kg. Ikääntyvät/liikuntarajoitteiset 4-6 kg. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110902 / 110902K
KAHVAKUULA, jatkokurssi
ke 16.45-17.45, Koulukeskus, liikuntasali
28.9.–7.12.2016 / 30 €
11.1.–19.4.2017 / 40 €
Opettaja avoin
Kahvakuula parantaa lihaskuntoa, tasapainoa, kehon hallintaa ja kestävyyttä. Tunneilla syvennytään jo
opittuihin kahvakuulan perustekniikoihin ja tehdään
uusia tehokkaita liikesarjoja. Tarvitset tunnille omat
kahvakuulat, 8-16 kg. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
PERMANNOLLA PONNISTUSTA
830101 / 830101K
HATHAJOOGA
su 16.00-17.30, Aholan koulu
2.10.–11.12.2016 / 45 €
15.1.–9.4.2017 / 50 €
Kirsti Virkkula
Klassisen hathajoogan avulla pyritään tasapainottamaan kokonaisvaltaisesti keho ja mieli yhdistäen mukaan oikea hengitystekniikka. Joogan avulla
saadaan notkeutta lihaksiin ja jänteisiin, joustavuutta selkään sekä hyvää ryhtiä. Joogatunnilla hiljennytään ja keskitytään kuuntelemaan omaa kehoa ja
toteutetaan jooga-asanoita hengityksen tahtiin, pysähtyen välillä muutamien hengitysten ajaksi venyttävään asentoon. Kohderyhmästä riippuen voidaan
tehdä myös hieman voimakkaampaa harjoitusta.
Kurssilaiset tuovat mukanaan oman jumppamattonsa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
14
830102 / 830102K
ASAHI - terveysliikunta
to 17.45-18.45 Pyrintö, vapaa-aikatalo
29.9.–1.12.2016 / 25 €
12.1.–16.3.2017 /25 €
Pirkko Mäkelä
Asahi Health on suomalaisten kehittämä terveysliikunnan muoto, joka sopii kaikille. Asahissa et tarvitse välineitä. Kehoa ja mieltä hoitavat liikkeet tehdään
seisten tai istuen oman hengityksen tahdissa. Ryhmä
kokoontuu syksyllä 9 kertaa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830103 / 830103K
TAEKWON-DON PERUSKURSSI (9 vuotta täyttäneille)
su 18.00-19.00, Koulukeskus, liikuntasali
25.9.–11.12.2016 / 42 €
8.1.–9.4.2017 /47 €
Janne Ahonen
Taekwon-don peruskurssin tavoitteena on tarjota lapsille positiivia kokemuksia liikunnan parissa ja luoda
pohjaa liikuntamyönteiselle elämäntavalle myös myöhemmällä iällä. Peruskurssilla opetellaan salikäyttäytyminen, peruspotkut, -lyönnit ja -torjunnat, perusteet
itsepuolustuksesta sekä harjoituksissa käytettävä
koreankielinen sanasto. Peruskurssin suorittaminen antaa valmiudet osallistua keltaisen vyön kokeeseen. Peruskurssin jälkeen harrastajalla on mahdollisuus siirtyä värivöille suunnattuun jatkoryhmään
sekä osallistua leireille, kilpailuihin, yms. tapahtumiin.
Opetuksessa painotetaan väkivallattomuuden tärkeyttä ja rauhanomaisia keinoja ratkaista kiistatilanteet.
Aktiivikortti ei käy! Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830104 / 830104K
KUNTONYRKKEILYN PERUSKURSSI
su 19.00-20.00 Koulukeskus, liikuntasali
25.9.–11.12.2016 / 42 €
8.1.–9.4.2017 / 47 €
Janne Ahonen
Kuntonyrkkeilyn peruskurssi on suunniteltu kaikille yli
15 -vuotiaille omasta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan
kiinnostuneille. Kuntonyrkkeily on tehokas ja monipuolinen liikuntaharrastus, joten se sopii mm. painonpudotukseen sekä avuksi niska- ja hartiasärkyihin.
Peruskurssin aikana opetetaan kuntonyrkkeilyn perustekniikkaa, painoharjoittelua sekä perusteet lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelusta. Aktiivikortti ei käy!
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
KUNTOSALILTA KUNTOA
830401 / 830401K
IKÄIHMISTEN KUNTOSALI NAISILLE I
pe 8.15-9.15, Palvelukeskus Valkama, kuntosali
23.9.–9.12.2016 / 28 €
13.1.–21.4.2017 / 32 €
Päivi Väinämö
Ohjattua lihasvoimistelua oman kuntosaliohjelman
avulla. Kurssin tavoite on ylläpitää ja kehittää lihaskuntoa, toimintakykyä, tasapainoa ja koordinaatiota.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830402 / 830402K
IKÄIHMISTEN KUNTOSALI NAISILLE II
Palvelukeskus Valkama, kuntosali
ke 12.45-13.45
21.9.–7.12.2016 / 28 €
11.1.–12.4.2017 / 32 €
Päivi Väinämö
Ohjattua lihasvoimaharjoittelua oman kuntosaliohjelman avulla. Kurssin tavoitteena on ylläpitää ja kehittää lihaskuntoa, toimintakykyä, tasapainoa ja koordinaatiota. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830403 / 830403K
IKÄIHMISTEN KUNTOSALI /miehet
ke 14.00-15.00, Palvelukeskus Valkama, kuntosali
21.9.–7.12.2016 / 28 €
11.1.–12.4.2017 /32 €
Päivi Väinämö
Ohjattua lihasvoimaharjoittelua oman kuntosaliohjelman avulla. Kurssin tavoitteena on ylläpitää ja kehittää lihaskuntoa, toimintakykyä, tasapainoa ja koordinaatiota. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830405 / 830405K
MIELENILOA LIIKUNNASTA II
ti 10.00-11.00, Palvelukeskus Valkama, kuntosali
27.9.–13.12.2016 / 20 €
10.1.–18.4.2017 / 25 €
Jouni Vuollet
Kuntosaliharjoittelun tavoitteena on ylläpitää ja kehittää fyysistä toimintakykyä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830406 / 830406K
KUNTOON SALILLA I - sekaryhmä
ma 16.30-17.30, Vapaa-aikatalo Pyrintö, kuntosali
26.9.–5.12.2016 / 32 €
9.1.–24.4.2017 / 37 €
Milla Maaninka
Miehille ja naisille suunnattu ’Kuntoon salilla’ on monipuolinen ja tehokas kuntoilumuoto, joka sopii niin
aloittelijalle kuin aktiiviurheilijalle. Tunti koostuu alkulämmittelystä, kiertoharjoittelusta ja lopuksi venyttelyistä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830407 / 830407K
KUNTOON SALILLA II - naisille
ma 17.45-18.45, Vapaa-aikatalo Pyrintö, kuntosali
26.9.–12.12.2016 / 32 €
9.1.–24.4.2017 / 37 €
Milla Maaninka
Miehille ja naisille suunnattu ’Kuntoon salilla’ on monipuolinen ja tehokas kuntoilumuoto, joka sopii niin
aloittelijalle kuin aktiiviurheilijalle. Tunti koostuu alkulämmittelystä, kiertoharjoittelusta ja lopuksi venyttelyistä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830408 / 830408K
KUNTOON SALILLA III - naisille
ti 17.30-18.30, Vapaa-aikatalo Pyrintö, kuntosali
27.9.–13.12.2016 / 32 €
10.1.–18.4.2017 / 37 €
Milla Maaninka
Miehille ja naisille suunnattu ’Kuntoon salilla’ on monipuolinen ja tehokas kuntoilumuoto, joka sopii niin
aloittelijalle kuin aktiiviurheilijalle. Tunti koostuu alkulämmittelystä, kiertoharjoittelusta ja lopuksi venyttelyistä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
15
POSIO
830404 / 830404K
KUNTOON SALILLA IKÄIHMISET, sekaryhmä
ma 9.00-10.00, Vapaa-aikatalo Pyrintö, kuntosali
26.9.–5.12.2016 / 28 €
9.1.–24.4.2017 / 32 €
Jouni Vuollet
Tutustutaan kuntosalin laitteisiin ja tehdään harjoitteita yksilöllisesti ja monipuolisesti. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
POSIO
830409 / 830409K
KUNTOON SALILLA IV - naisille
Vapaa-aikatalo Pyrintö, kuntosali
ti 18.45-19.45
27.9.–13.12.2016 / 32 €
10.1.–18.4.2017 /37 €
Milla Maaninka
Naisille suunnattu ’Kuntoon salilla’ on monipuolinen
ja tehokas kuntoilumuoto, joka sopii niin aloittelijalle kuin aktiiviurheilijalle. Tunti koostuu alkulämmittelystä, kiertoharjoittelusta ja lopuksi venyttelyistä.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830410 / 830410K
SIVUKYLÄLÄISTEN KUNTOSALI
ma 10.30-12.00, Palvelukeskus Valkama, kuntosali
26.9.–5.12.2017 / 32 €
9.1.–24.4.2017 / 37 €
Milla Maaninka
Kuntosalilla tutustutaan laitteisiin, suoritustekniikoihin ja lihaskuntoharjoittelun perusteisiin. Jokaiselle
laaditaan sopiva harjoitusohjelma. Kuntosaliryhmä on
tarkoitettu Posion sivukylissä asuville, jotka haluavat
kohentaa lihaskuntoaan kuntosalilla. Ajankohta sopii
myös koulukyytien käyttäjille. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
KUNTOJUMPPAA
830501 / 830501K
ERITYISRYHMIEN KUNTOLIIKUNTA
to 17.15-18.45, Asuntola-ryhmäkoti Kuukkeli
29.9.–8.12.2016 / 20 €
12.1.–20.4.2017 / 30 €
Jouni Vuollet
Monipuolista sisä- ja ulkoliikuntaa erityisryhmille tavoitteena toimintakyvyn ylläpitäminen; kestävyysliikunta, lihasvoima ja tasapaino. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830502 / 830502K
MIELENILOA LIIKUNNASTA I
ma 14.00-15.00, Pyrintö, vapaa-aikatalo
19.9.–5.12.2016 / 22 €
9.1.–10.4.2017 / 24 €
Päivi Väinämö
Monipuolista kuntoliikuntaa ryhmäläisten toiveiden ja
kunnon mukaan. Pelaamme myös erilaisia pelejä mm.
bocciaa, keilailua, curlingia, tikanheittoa. Kurssi sopii sekä naisille että miehille. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830503 / 830503K
VANHUSTENTALON TUOLIJUMPPA
ti 10.00-10.45, Vanhustentalo
20.9.–13.12.2016 / 22 €
10.1.–11.4.2017 / 24 €
Päivi Väinämö
16
Monipuolinen kuntojumppa edistää yleiskuntoa, tukiliikuntaelimistön toimintaa, liikkuvuutta, virittää aivoja ja tukee jaksamista. Vaihtelua saadaan käyttämällä
eri välineitä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830504 / 830504K
MAANVILJELIJÖIDEN KUNTOLIIKUNTA
ma 11.00-12.00, Pyrintö, vapaa-aikatalo
19.9.–5.12.2016 / 24 €
9.1.–10.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Lihaskuntojumppa sopii kaiken kuntoisille, myös aloittelijoille, koska rasitustason voi määrätä itse. Tunti koostuu alkuverryttelystä, lihaskunto-osuudesta ja
loppuvenyttelystä. Vaihtelua saadaan käyttämällä eri
välineitä. Tunnille mukaan jumppamatto ja vesipullo.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830505 / 830505K
ELÄKELÄISTEN KUNTOLIIKUNTA
ma 12.00-13.00, Pyrintö, vapaa-aikatalo
19.9.–5.12.2016 / 24 €
9.1.–10.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Monipuolista kuntoliikuntaa, jossa huomioidaan nivelten liikkuvuus, lihasvoima, tasapaino ja luuston
haurastumisen ehkäisy. Vaihtelua saadaan käyttämällä eri välineitä. Oma matto ja juomapullo mukaan.
Kurssi on tarkoitettu sekä naisille että miehille. Ilm.
9.9.2016 mennessä.
830506 / 830506K
NAISTEN KUNTOLIIKUNTA
to 18.00-19.00, Aholan koulu
22.9.–8.12.2016 / 24 €
12.1.–13.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Lihaskuntoliikuntaa ja sykkeen nostatusta eri välineillä sekä kuntopiirin avulla. Tunnin alussa lämmittelyosio ja lopussa venyttelyä. Oma matto ja juomapullo
mukaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830509 / 830509K
TUOLIJUMPPA/Sirniön hoivakoti
ke 11.15-11.45, Sirniön hoivakoti
21.9.–7.12.2016 / 15 €
11.1.–12.4.2017 / 17 €
Päivi Väinämö
Leppoisaa liikuntaa omien voimien mukaan, liikkeet
tehdään istuen. Vaihtelua jumppaan saadaan mm.
hernepusseilla, palloilla, juomapulloilla ja kepeillä.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830510 / 830510K
KYNSILÄN KUNTOLIIKUNTARYHMÄ
to 11.00-12.00 Maire ja Ossi Kynsijärven talo
22.9.–8.12.2016 / 24 €
12.1.–13.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Kurssi on tarkoitettu naisille ja miehille, jotka haluavat huolehtia kunnostaan ja liikkuvuudestaan. Kehitämme yhdessä lihaskuntoa, tasapainoa sekä elastisuutta erilaisilla välineillä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830511 / 830511K
MIESTEN JA NAISTEN KUNTOLIIKUNTA/ Ylikitka
ti 18.30-19.30, Ylikitkan koulu
20.9.–13.12.2016 / 24 €
10.1.–11.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Kurssi on tarkoitettu naisille ja miehille, jotka haluavat huolehtia kunnostaan ja liikkuvuudestaan. Kehitämme yhdessä lihaskuntoa, tasapainoa sekä elastisuutta eri välineiden sekä kuntopiirin avulla. Oma
matto ja juomapullo mukaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830512 / 830512K
ETELÄ-POSION KUNTOLIIKUNTARYHMÄ
ma 19.30-20.30, Kuloharju/Kylätalo Kipinä
19.9.–5.12.2016 / 24 €
9.1.–10.4.2017 / 26 €
Päivi Väinämö
Lihaskuntojumppa sopii kaiken kuntoisille, myös aloittelijoille., koska rasitustason voi määrätä itse. Tunti koostuu alkuverryttelystä, lihaskunto-osuudesta ja
loppuvenyttelystä. Apuna käytämme eri välineitä sekä
kuntopiiriä. Kurssi sopii sekä naisille että miehille. Oma
matto ja juomapullo mukaan. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830513 / 830513K
NAISTEN KUNTOLIIKUNTA/ Lehtiniemi
to 19.00-20.00, Lehtiniemen koulu
29.9.–8.12.2016 / 22 €
12.1.–20.4.2017 / 27 €
Päivi Leskelä
Kuntojumppaa lihaskunnon kohottamiseen ja ylläpitoon, venyttelyä unohtamatta. Ilm. 9.9.2016 mennessä
830515 / 830515K
RVP-JUMPPA
to 17.00-18.00, Koulukeskus, liikuntasali
29.9.–8.12.2016 / 35 €
12.1.–20.4.2017 / 40 €
Milla Maaninka
RVP - Reisi-Vatsa-Pakara-jumppassa keskitytään
muokkaamaan tehokkaasti vatsaa, pakaroita ja reisiä
omalla kehon painolla tai välineillä. Tunnilla tehdään
jumppa- ja lihashuoltoliikkeitä myös lattialla, oma
jumppamatto mukaan. Jumppa vahvistaa ja polttaa
rasvaa ja parantaa lihaskuntoa sekä kehonhallintaa
ja tasapainoa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
VESIJUMPPAA
830601 / 830601K
IKÄIHMISTEN ALLASJUMPPA/naiset I
ti 8.00-9.30, Palvelukeskus/Valkama
20.9.–13.12.2016 / 32 €
10.1.–11.4.2017 / 38 €
Päivi Väinämö
Monipuolista ja hauskaa vesiliikuntaa veden omaa
vastusta hyödyntäen. Käytämme välineenä myös lötköpötkyjä, läpsyköitä ja kansia. Vesijumppa on hyvä
liikuntamuoto sellaisillekin, joille muu liikunta tuottaa
hankaluuksia. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830602 / 830602K
IKÄIHMISTEN ALLASJUMPPA/naiset II
ke 16.15-17.45 Palvelukeskus/Valkama
21.9.–7.12.2016 / 32 €
11.1.–12.4.2017 / 38 €
Päivi Väinämö
Monipuolista ja hauskaa vesiliikuntaa veden omaa
vastusta hyödyntäen. Käytämme välineenä myös lötköpötkyjä, läpsyköitä ja kansia. Vesijumppa on hyvä
liikuntamuoto sellaisillekin, joille muu liikunta tuottaa
hankaluuksia. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
17
POSIO
830514 / 830514K
NAISTEN KUNTOLIIKUNTA/ Peräposio
ti 18.00-19.00, Peräposio/Kylätalo Metso
27.9.–13.12.2016 / 22 €
10.1.–18.4.2017 / 27 €
Päivi Leskelä
Kuntojumppaa lihaskunnon kohentamiseen ja ylläpitoon, venyttelyä unohtamatta. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
POSIO
Mukavaa kunnon kohotusta, mielen virkistystä ja
koko kehon venyttelyä vedessä päivän päätteeksi.
Tehokas ja lempeä liikuntamuoto kaiken ikäisille ja
kuntoisille, myös liikuntarajoitteisille. Et tarvitse uimataitoa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830603 / 830603K
IKÄIHMISTEN ALLASJUMPPA/naiset III
pe 11.00-12.30 Palvelukeskus/Valkama
23.9.–9.12.2016 / 32 €
13.1.–21.4.2026 / 38 €
Päivi Väinämö
Monipuolista ja hauskaa vesiliikuntaa veden omaa
vastusta hyödyntäen. Käytämme välineenä myös lötköpötkyjä, läpsyköitä ja kansia. Vesijumppa on hyvä
liikuntamuoto sellaisillekin, joille muu liikunta tuottaa
hankaluuksia. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830604 / 830604K
IKÄIHMISTEN ALLASJUMPPA /miehet
pe 9.30-11.00 Palvelukeskus/Valkama
23.9.–9.12.2016 / 32 €
13.1.–21.4.2017 / 38 €
Päivi Väinämö
Monipuolista ja hauskaa vesiliikuntaa veden omaa
vastusta hyödyntäen. Käytämme välineenä myös lötköpötkyjä, läpsyköitä ja kansia. Vesijumppa on hyvä
liikuntamuoto sellaisillekin, joille muu liikunta tuottaa
hankaluuksia. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830605 / 830605K
AAMUN AVAUS ALLASJUMPPA
ke 9.00-10.30 Palvelukeskus/Valkama
14.9.–7.12.2016 / 30 €
11.1.–19.4.2017 / 40 €
Maija-Leena Maaninka
Pirteä aloitus päivääsi. Saat mukavasti, helposti ja
lempeästi kehollesi voimaa, venytystä ja virkistystä.
Vesivoimistelu on tehokas liikuntamuoto kaikenikäisille ja kuntoisille . Sopii myös liikuntarajoitteisille.
Saat rohkeutta vedessä olemiseen, et tarvitse tähän
uimataitoa. Aika sopii koulukuljetusta käyttävillekin.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830606 / 830606K
VESIJUMPPA TYÖIKÄISILLE NAISILLE
ma 19.00-20.15 Palvelukeskus/Valkama
26.9.–5.12.2016 / 30 €
9.1.–20.3.2017 / 30 €
Maija-Leena Maaninka
18
830607 / 830607K
IKÄIHMISTEN ALLASJUMPPA/miehet ja naiset
ti 16.00-17.30, Palvelukeskus/Valkama
27.9.–13.12.2016 / 30 €
10.1.–18.4.2017 / 40 €
Anne Pätsi
Pirteä hetki päivääsi. Saat mukavasti, helposti ja lempeästi kehollesi voimaa, venytystä ja virkistystä. Vesivoimistelu on tehokas liikuntamuoto kaikenikäisille ja
kuntoisille. Sopii myös liikuntarajoitteisille. Saat rohkeutta vedessä olemiseen, et tarvitse tähän uimataitoa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
TELINEVOIMISTELUA
830701 / 830701K
TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELU 1-3 LK
ti 15.15-16.30, Koulukeskus, liikuntasali
20.9.–13.12.2016 / 18 €
10.1.–11.4.2017 / 21 €
Päivi Väinämö
Tutustutaan ja harjoitellaan neljällä eri telineellä; permanto, penkki/puomi, hyppy ja rekki. Harjoitellaan tasapainoa, vartalon hallintaa, lihasvoimaa sekä notkeutta alkeista vaikeimpiin liikkeisiin edeten. Ilm.
9.9.2016 mennessä.
830702 / 830702K
TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELU 4-6 LK
ti 16.30-18.00, Koulukeskus, liikuntasali
20.9.–13.12.2016 / 20 €
10.1.–11.4.2017 / 25 €
Päivi Väinämö
Tutustutaan ja harjoitellaan neljällä eri telineellä; permanto, penkki/puomi, hyppy ja rekki. Harjoitellaan tasapainoa, vartalon hallintaa, lihasvoimaa sekä notkeutta alkeista vaikeimpiin liikkeisiin edeten. Ilm.
9.9.2016 mennessä.
830703 / 830703K
TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELU/yläkoulu ja lukio
ma 15.15-16.45, Koulukeskus, liikuntasali
19.9.–5.12.2016 / 20 €
9.1.–10.4.2017 / 25 €
Päivi Väinämö
Tutustutaan ja harjoitellaan neljällä eri telineellä; permanto, penkki/puomi, hyppy ja rekki. Harjoitellaan tasapainoa, vartalon hallintaa, lihasvoimaa sekä notkeutta alkeista vaikeimpiin liikkeisiin edeten. Ilm.
9.9.2016 mennessä.
TERVEYDEKSI!
830201K
KEVYEMPÄNÄ KESÄÄN
ke 17.00–18.30, Posion peruskoulu
18.1.–12.4.2017 / 27 €
Milla Maaninka
Ravitsemustietoutta hyvinvoinnin näkökulmasta ja
vinkkejä laihdutusta tukevaan liikuntaan, tavoitteena
pysyviä muutoksia elämäntapoihin. Painonpudotusryhmä kokoontuu punnitukseen ja koulutuksen vertaistuen piirissä joka toinen viikko, keväällä 7 kertaa.
Ilm. 16.12.2016 mennessä.
801203
SUOMEN LUONNON ERIKOISMARJAT
– RUSKARETKI KOROUOMAAN
la 9.00-18.00, Kunnanvirasto, valtuustosali, Korouoma
10.9.2016 / 27 €
Sonja Kinnunen
Kurssilla tutustutaan erikoisempiin ja vähän käytetympiin luonnonmarjoihin, kuten lillukkaan, mesimarjaan, ruohokanukkaan, variksenmarjaan ja juolukkaan sekä myös myrkyllisiin marjalajeihin. Aamulla
teoriaa Kunnantalolla, sitten teemme ruskaretken Korouoman rotkolaaksoon, josta löytyy erikoisempiakin luonnonmarjoja tutkittavaksemme. Tutustumme
retkellä sekä näihin edellä mainittuihin ruoanlaitossa käytettäviin marjoihin että opimme tunnistamaan
myös myrkyllisiä marjalajeja. Materiaalimaksu n. 5
€. Aktiivikortti ei käy! Ilmoittautuminen alkaa 8.8. ja
päättyy 31.8.2016 mennessä.
801204
ITSETEHTYÄ SAIPPUAA, SHAMPOOTA JA VOIDETTA
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00, Posion peruskoulu, opetuskeittiö
12.11.–13.11.2016 / 37 €
Sonja Kinnunen
Tällä kurssilla valmistamme erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita, mm. saippuaa, shampoota ja voiteita
luonnonyrteistä ja muista kasvipohjaisista luonnon
raaka-aineista. Voimme valmistaa kurssilla tuotteita
myös kurssilaisten omien toiveiden mukaisesti. Kaikki kurssilla valmistetut tuotteet jäävät kurssilaiselle,
joten voit yllättää ystäväsi ja sukulaisesi tänä vuonna hieman erikoisemmilla joululahjoilla! Materiaalimaksu n. 10-20 €. Aktiivikortti ei käy! Ilm. 28.10.2016
mennessä.
801203K
ERIKOISLUONNONTUOTTEET
la 9.00-15.00, su 9.00-15.00 Posion peruskoulu, opetuskeittiö
6.5.–28.5.2017 / 55 €
Sonja Kinnunen
Tällä kurssilla opettelemme keräämään oikeaoppisesti puista saatavia erikoisluonnontuotteita, kuten
mahlaa, pakuria, pettua ja pihkaa. Kurssin lauantaipäivät ovat keruupäiviä ja sunnuntaisin valmistamme saaduista luonnontuotteista erilaisia valmisteita,
kuten pihkavoidetta, pettujauhoa, mahlajuomaa, pakuriteetä, ym. Kurssipäivät: 6.-7.5. ja 27.-28.5. Materiaalimaksu n. 5-10 €. Aktiivikortti ei käy! Ilm. 21.4.2017
mennessä.
19
POSIO
Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää.
- Kiinalainen sanonta
KIEHTOVAT KIELET
POSIO
Voi toisten kanssa viisaaks tulla,
mut innostua vain omin päin.
J.W. von Goethe
120301 / 120301K
IKÄIHMISTEN ENGLANTI
pe 16.00-19.00 ja la 9.30-12.30 Posion lukio, luokka 4
23.9.–12.11.2016 / 25 €
13.1.–22.4.2017 / 35 €
Marju Rönkkö
Kurssi kokoontuu syyskaudella kolme kertaa, perjantaisin klo 16-19 ja lauantaisin klo 9.30-12.30.
Kurssipäivät ovat pe-la 23.-24.9., 28.-29.10., 11.11.12.11.2016. Kurssi kokoontuu kevätkaudella neljä
kertaa ja kurssipäivät ovat pe-la 13.-14.1., 3.-4.2.,
24.-25.3. ja 21.-22.4.2017. Tavoitteena on englannin
suullisen kielitaidon ja peruskielioppiasioiden oppiminen ja vahvistaminen. Käytännön englannin keskustelutilanteissa oppiminen. Kirjana English For
You 5. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
120302 / 120302K
ENGLANNIN KIELEN KESKUSTELURYHMÄ
ma 18.00-19.30, Posion peruskoulu
26.9.–5.12.2016 / 35 €
9.1.–24.4.2017 / 40 €
Ylia Kotochigova
Kurssilla kehitetään omaa englannin kielen puhetaitoa
osallistumalla englannin keskusteluharjoituksiin eri
teemoilla. Tavoitteena se, että opiskelija selviytyy jokapäiväisistä puhetilanteista. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
120303
TEKNISTÄ ENGLANTIA
ke 17.30-19.30, Posion lukio, luokka 4
7.12.–14.12.2016, 11.1.–2.3.2017 / 45 €
Tuula Pyhtinen
Kurssilla opiskellaan englanninkielisten ohjekirjojen
ja manuaalien keskeisiä termejä, tavoitteena parempi toimintaohjeiden ja manuaalien hyödyntäminen ja
käyttö. Ilm. 1.11.2016 mennessä.
120601 / 120601K
VENÄJÄN KIELEN KURSSI
ti 18.00-20.15, Posion lukio, luokka 4
27.9.–13.12.2016 / 40 €
10.1.–18.4.2017 / 50 €
Marju Rönkkö
Venäjän kielen jatkokurssi jo kieltä opiskelleille. Tavoitteena suullinen ja kirjallinen kielitaito ja peruskielioppi. Painotus on käytännön kielitaidon oppimisessa. Kirjoina Mazhno! 1 ja Kafe Piter 2. Ilm. 9.9.2016
mennessä.
TUIKITÄRKEÄÄ TIETOTEKNIIKKAA
Opettajat avaavat oven,
mutta sisään on mentävä itse.
- Kiinalainen viisaus
340100
TIETOTEKNIIKAN ALKEET KEHITYSVAMMAISILLE
ti 16.00-17.30, Posion peruskoulu, ATK-luokka
13.9.–22.11.2016 / 25 €
10.1.–18.4.2017 / 30 €
Pasi Revonmäki
Kurssilla opetellaan tietokoneen käsittelyä ja opitaan kurssilaisten omin ehdoin ohjatusti. Ilm. 9.9.2016
mennessä.
20
340101
TIETOKONEEN KÄYTÖN ALKEET
to 16.00-18.15, Posion peruskoulu, ATK-luokka (13)
15.9.–13.10.2016 / 0 €
Pasi Revonmäki
Tietokoneen alkeita heille, jotka eivät ole tietokonetta ennen juurikaan käsitelleet. LaKe-hanke, ei kurssimaksua. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
340103K
INTERNET TUTUKSI
to 16.00-18.15, Posion peruskoulu, ATK-luokka
12.1.–20.4.2017 / 50 €
Pasi Revonmäki
Kurssilla käydään läpi mm. sähköpostin käyttö, verkkopankissa asiointi, hakupalvelujen käyttö, verkkokauppojen toiminta ja tarjonta, verkon tietoturva ja
sen parantaminen. Ilm. 8.12.2016 mennessä.
TABLETTINI TUTUKSI KURSSIT
Kolmen kerran kurssilla käydään läpi tablet-laitteiden
(Android) toimintaa niin että jokainen tutustuu omaan
laitteeseensa ja osaa tehdä tarvittavat perustoiminnot, löytää haluamiaan palveluja netistä, osaa asioida
tarvitsemissaan nettipalveluissa. Kurssilaisilla tulee
olla mukanaan omat tablet-laitteet. Ei kurssimaksua.
Näitä kursseja järjestetään myös kylillä – ota yhteyttä
kansalaisopiston toimistoon.
340104 TABLETTINI TUTUKSI VII
ti 15.30.-17.45, Kunnanviraston johtokeskus
16.–30.8.2016 / 0 €
Riitta Hakulinen
Ilm. 12.8.2016 mennessä.
340105
TABLETTINI TUTUKSI VIII
ke 16.00-18.15, Kunnanviraston johtokeskus
28.9.–12.10.2016 / 0 €
Pasi Revonmäki
Ilm. 16.9.2016 mennessä.
POSIO
340102
FACEBOOKIN SALAT
to 16.00-18.15, Posion peruskoulu, ATK-luokka
27.10.–10.11.2016 / 18 €
Pasi Revonmäki
Kolmen illan kurssilla opetellaan käyttämään Facebookia turvallisesti ja netiketin mukaisesti. Luodaan
Facebook-tili, opetellaan sen käyttäminen, ryhmien
tekeminen ja ryhmissä toimiminen sekä asetukset.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
340106
TABLET JATKOKURSSI III
ke 16.00-18.15, Kunnanviraston johtokeskus
26.10.–2.11.2016 / 0 €
Pasi Revonmäki
Kurssilla kerrataan Tablettini tutuksi kurssilla jo opeteltuja asioita ja monipuolistetaan oman tablet-laitteen käyttötaitoja. Kurssi kokoontuu kahtena keskiviikkona, 26.10. ja 2.11.2016. Ei kurssimaksua. Ilm.
14.10.2016 mennessä.
ILMAISUN ILOA
Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.
- Parker Robinson -
110201/110201K
NUORTEN TEATTERI (10-16 v)
la 14.00-16.15, Pyrintö, vapaa-aikatalo
27.8.–5.11.2016 / 35 €
14.1.–22.4.2017 / 45 €
Merja Danso
Kurssilla tehdään erilaisia näyttelemiseen liittyviä
harjoitteita sekä valmistetaan näytelmä esitettäväksi.
Kurssilaisilla on mahdollisuus liittyä Pomppa-teatterin nuorisoryhmään Hömppä-teatteriin.
Harjoitusajankohdat tarkentuvat kurssin alettua! Ilmoittautuminen alkaa 8.8.ja päättyy 15.8.2016.
110601/110601K
RUNOSTA ILOA ARKEEN
pe 17.00-20.15, la 9.00-12.30, Posion peruskoulu
30.9.–26.11.2016 / 45 €
20.1.–1.4.2017 / 45 €
Eila Paananen
Kurssin keskiössä on osallistujien ilmaisun laventaminen runojen avulla. Syvennytään eri runoilijoiden
tuotantoihin lukien ja harjoitellen runon sanoman ilmaisemista. Lisätään kokonaisilmaisuharjoituksin runotietämystä ja -ymmärrystä sekä runon sanoman
hyödyntämistä erilaisissa elämäntilanteissa. Kurssin vetäjä tuo materiaalin. Kurssi tarkoitettu aikuisille ja nuorille aikuisille, ei lapsille. Kurssipäivät ovat
30.9.-1.10., 28.-29.10 ja 25.-26.11.2016 ja keväällä 20.21.1., 24.-25.2., 31.3.-1.4.2017. Aktiivikortti ei käy. Ilm.
9.9.2016 mennessä.
21
POSIO
130202/130202K
TARINAPIIRI
ke 15.00-16.00, Valmankodin aula
28.9.–7.12.2016 / 0 €
11.1.–19.4.2017 0 €
Kalevi Immonen
Tarinapiireissä luetaan, kerrotaan ja kuunnellaan tarinoita. Lisäksi käsitellään osallistujien omia muisteluksia, juttuja, tarinoita, runoja ja muuta kerrottua tai
kirjoitettua tekstiä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110301 / 110301K
TAIDEMAALAUS
ma 18.00-20.30, Posion peruskoulu, kuvataideluokka
26.9.–5.12.2016 / 40 €
9.1.–24.4.2017 / 50 €
Tuomo Kivelä
Opetellaan maalaamaan eri tekniikoilla. Tutustutaan
värioppiin, sommitteluun ja kuva-analyysiin. Opetellaan maalauksen perusteita ja kehitetään omaa osaamista yksilöllisellä oppimispolulla. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110302K
MOSAIIKKIKURSSI - ULKOMOSAIIKIT
la 10.00-15.00 / Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
28.1.–6.5.2017 / Hinta 50 €
Paula Suominen
Kurssilla opetellaan tekemään vapaamuotoinen mosaiikkipintaus ulkotiloihin kurssilaisten omien suunnittelukohteiden mukaan. Paloitellaan keramiikkalaattoja ja
kootaan uudelleen ja yhdistellään erilaisia keraamisia
kappaleita. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 7.11.2016 mennessä.
110303 / 110303K
KERAMIIKKAKURSSI
ke 18.00-20.30, Posion peruskoulu, keramiikkaluokka
28.9.–7.12.2016 / 40 €
11.1.–19.4.2017 / 50 €
Min Kyoung Kim
Aloittelijat perehdytetään saven ominaisuuksiin. Kokeneemmat oppilaat opetetaan ja kannustetaan itsenäiseen työskentelyyn. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
22
110304
DIGIKUVAUS JA KUVANKÄSITTELY
Posion peruskoulu, ATK-luokka
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00
29.10.–12.11.2016 / 35 €
Arto Komulainen
Kurssipäivät ovat 29.-30.10. ja 12.11.2016. Kurssi painottuu digitaaliseen kuvankäsittelyyn Photoshop Elements -ohjelmalla. Kurssilla käsitellään RAW-raakakuvia Elementsin CameraRAW -sovelluksella, jossa
mm. säädetään kuvien valotusta, värilämpötilaa, terävöitystä ja poistetaan kohinaa häviättömillä menetelmillä. Edit-osiossa opetellaan kuvan perussäädöt,
aluevalinnat, kuvien yhdistämistä, roskanpoistoa.
Kurssilla opetellaan eri kuva-aiheiden kuvankäsittelyyn liittyviä erityispiirteitä, mm. yö- ja muotokuvat.
Kurssille voi osallistua myös Photoshop CS -ohjelman
käyttäjät. Vaatimuksena kurssille osallistumiselle on
oma tietokone, jossa Photoshop Elements tai CS-ohjelma. Lisätietoja antaa opettajana toimiva Arto Komulainen p. 044-5475085. Aktiivikortti ei käy.
Ilm. 7.10.2016 mennessä.
110305 / 110305K
KAMERAKERHO
ma 18.15-20.15 Kunnanviraston johtokeskus
26.9.–14.11.2016 /15 €
16.1.–10.4.2017 / 15 €
Riitta Hakulinen
Kamerakerho kokoaa yhteen posiolaisia valokuvauksen harrastajia. Kerhon ohjelmassa on kilpailuja, koulutuksia, näyttelyitä, omien kuvien esittelyjä, esitelmiä jne. Kokoonnumme syksyllä 26.9., 24.10. ja 14.11.
klo 18.15 - 20. ja keväällä 16.1., 13.2., 13.3. ja 10.4.2017
klo 18.15-20. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
POSIO
110306K
LUOVA DIGIKUVAUS
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00 Posion peruskoulu, ATKluokka
4.2.–5.2.2017 / 30 €
Arto Komulainen
Kurssilla teemme digitaalisen valokuvauksen tekniikoilla ja kuvankäsittelyllä luovia valokuvia. Kurssi on
työpajatyyppinen jakaantuen kuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn Photoshop Elements -ohjelmalla. Vaatimuksena digikuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteiden
tuntemus ja digijärjestelmä- tai superzoom-kamera
sekä tietokone, jossa Photoshop Elements tai CS/CC
-ohjelma. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 13.1.2017 mennessä.
KÄTEVÄSTI KÄSILLÄ
Jos olet vasara, lyö kovaa.
Jos olet naula, pidä pääsi pystyssä.
-Positiivarit
110401 / 110401K
KYNSILÄN KÄSITYÖPIIRI
ma 10.00-12.15, Kynsilän kylätalo (Heinätupa)
26.9.–5.12.2016 / 37 €
9.1.–24.4.2017 / 47 €
Raili Ronkainen
Kynsilän kylätalossa harrastetaan kankaankudontaa
sekä askartelua monella tavalla. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110402 / 110402K
MÄNTYJÄRVEN KÄSITYÖPIIRI
ke 13.00-15.15, Rättilän talo/Mäntyjärvi
28.9.–7.12.2016 / 37 e
11.1.–19.4.2017 / 47 €
Kaisa Rättilä
Käsityöpiirissä tehdään kuultotöitä, erilaisia neuletöitä, kokeillaan ajankohtaisia ajankohtaisia aiheita,
kierrätysmateriaalien käyttöä, vanhojen neuleiden
uudelleen valmistamista. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
viä koruiksi. Kurssille kokoonnutaan syyslukukaudella kahtena viikonloppuna ja kevätlukukaudella kolme
kertaa. Materiaalimaksu. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110412 / 110412K
LASITYÖPAJA
la 11.00-16.00 Aholan koulu
1.10.–10.12.2016 / 37 €
14.1.–1.4.2017 / 47 €
Päivi Leskelä
Sulatetaan lasia; uutta sulatelasia ja kierrätyslasia
(lasipurkkeja, ikkunalasia...). Maalataan lasia, uutta
ja kierrätettyä. Tiffanytöitä tehdään uusista ja kierrätetyistä materiaaleista. Näitä tekniikoita yhdistellään
mieltymysten mukaan. Ryhmä kokoontuu joka toinen
viikko. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110411 / 110411K
HOPEATYÖT JA KORUN VALMISTUS
pe 17.00-19.15, la 9.00-15.00, su 9.00-15.00 Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
23.9.–27.11.2016 / 37 €
21.1.–23.4.2017 / 47 €
Markku Kummala
Hopeaa työstetään levyistä, langoista ja tangoista.
Sulatetaan ja valetaan hopeaa koruiksi. Emaloidaan
erilaisia koruja sekä koriste-esineitä. Työstetään ki-
23
POSIO
PUU MUOTOUTUU
111101 / 111101K
ERITYISRYHMÄN TEKNISET TYÖT
to 9.00-11.15, Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
26.9.–8.12.2016 / 35 €
12.1.–20.4.2017 / 45 €
Markku Kummala
Opiskellaan turvallinen työstökoneiden käyttö ja turvallisuusmääräykset. Tehdään mielenterveyskuntoutujille sekä kehitysvammaisille soveltuvia puu-, metalli- ja entisöintitöitä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
111102 / 111102K
NAISTEN PUUTYÖT
ke 17.00-19.15 Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
28.9.–7.12.2016 / 37 €
11.1.–19.4.2017 / 47 €
Markku Kummala
Opiskellaan turvallinen työstökoneiden käyttö ja turvallisuusmääräykset. Valmistetaan käyttö- ja tarve-esineitä opiskellen samalla puun työstöä ja pintakäsittelyä. Huonekalujen ja esineiden entisöintiä.
Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla. Ilm. 9.9.2016
mennessä.
111103 / 111103K
HUONEKALUJEN VALMISTUS, ENTISÖINTI JA
KORISTEVEISTO
to 17.00-19.15, Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
29.9.–8.12.2016 / 37 €
12.1.–20.4.2017 / 47 €
Kummala Markku
Opetellaan koristeveiston perusteet, huonekalujen
korjaaminen ja entisöinti sekä erilaisia pintakäsittelyjä. Kurssilla voi valmistaa erilaisia kalusteita, seinäja kaappikelloja. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
111104 / 111104K
ELÄKELÄISTEN TEKNISET TYÖT
ma 16.00-18.15, Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
26.9.–5.12.2016 / 37 €
9.1.–24.4.2017 / 47 €
Markku Kummala
Opiskellaan työstökoneiden turvallinen käyttö ja työskentely. Kurssilla valmistetaan omien suunnitelmien
mukaisia tuotteita. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
24
111105 / 111105K
PUU- JA METALLITYÖT
pe 17.00-19.15, la 9.00-15.00, su 9.00-15.00, Posion peruskoulu, teknisen työn luokka
21.10.–4.12.2016 / 37 €
28.1.–9.4.2017 / 47 €
Markku Kummala
Opiskellaan työstökoneiden turvallinen käyttö ja työskentely. Valmistetaan käyttö- ja tarve-esineitä omien
suunnitelmien mukaan sekä valmiita ohjeita soveltaen. Ryhmä kokoontuu syksyllä kahtena ja keväällä kolmena viikonloppuna. Vuoden 2017 aloittamisajankohta sovitaan vuoden 2016 lopulla. Ilm. 9.9.2016
mennessä.
LANKAA KIERTYY
111201 / 111201K
KANKAANKUDONTA
ti 18.00-20.15, Kunnanviraston vanhaosa
27.9.–7.12.2016 / 37 €
10.1.–18.4.2017 / 47 €
Riitta Hämeenniemi
Kudotaan iso juhlaliina, iso sängynpeitto, leveä matto. Kaitaliinoja eri sidoksilla (ripsi, pitsisidos, taalainsidos). Kudonnaisia niin aloittelijoille kuin myös kokeneemmalle. Syksyn viimeinen kerta keskiviikkona
7.12. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
1111202 K
100 SYTOPIPOA
Riitta Hakulinen
Suomi100 vuotta kunniaksi opetellaan tekemään erilaisia aikuisen ja lapsen päähän sopivia päähineitä,
tekniikoina virkkaaminen, koukkuaminen jne. Valmistetaan pipoja 100 kpl ja lahjoitetaan ne vuoden 2017
lopulla Lapin keskussairaalaan/syöpäjärjestöille jaettavaksi sytostaattihoitoa saaneille, hiuksensa menettäneille toipilaille. Lahjoituslankoja otetaan vastaan.
Ei kurssimaksua. Tarkemmat kokoontumisajat ja -paikat tiedotetaan tammikuussa 2017.
TUOHTA JA MUUTA
119801 / 119801K
TUOHI- JA KORITYÖT/Peräposio
la 10.00-15.00, Peräposio/Kylätalo Metso
1.10.–26.11.2016 /37 €
14.1.–22.4.2017 / 47 €
Olavi Karjalainen
Kurssilla saadaan oppia kori- ja tuohitöiden valmistuksen teoriasta, harjoitellaan käytännössä eri materiaalien hankintaa ja työstämistä sekä harjoitellaan
työtapoja esineiden valmistuksen eri vaiheissa. Kokoonnutaan joka toinen viikko, syksyllä viisi ja keväällä seitsemän kertaa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
119802 / 119802K
TUOHI- JA KORITYÖT/Kynsilä
ti 9.00-14.00, Kynsilän kylätalo (Heinätupa)
27.9.–22.11.2016 / 37 €
10.1.–11.4.2017 / 47 €
Olavi Karjalainen
Kurssilla saadaan oppia kori- ja tuohitöiden valmistuksen teoriasta, harjoitellaan käytännössä eri mate-
119803 / 119803K
KIERRÄTYSKURSSI
ti 17.30-19.45, Posion peruskoulu
27.9.–13.12.2016 / 37 e
10.1.–18.4.2017 / 47 €
Heli Säkkinen
Kurssin tavoitteena on herätellä huomaamaan kuinka ilmaisesta materiaalista voi valmistaa monenlaisia
ihania tuotteita. Teemme mm. rautalankatöitä (esim.
naulakot, korut), paperi- ja paperimassatöitä sekä
muovin sulatusta. Ideoimme myös yhdessä kurssilaisten tavoitteiden pohjalta. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
119804
VERKON PAULOITUS
to 17.30-20.30, Posion peruskoulu
19.1.–9.4.2017 / 30 €
Pentti Sova
Kurssilla opetellaan verkon pauloitus alusta alkaen. 19.1. käydään läpi verkon pauloitusta yleisesti ja
kartoitetaan kurssilaisten suunnitelmat tarvikkeiden
hankkimiseksi. Seuraavat kokoontumiset ovat 9., 16.
ja 25.2. sekä 3. ja 16.3.2017. Materiaalimaksu. Ilm.
15.12.2016 mennessä.
MUKAVAA MUSISOINTIA
Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella,
innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.
- BJ Gallagher
110101 / 110101K
PIENEN KANTELEEN SOITTO
pe 13.15-14.00, Posion peruskoulu
23.9.–9.12.2016 / 15 €
13.1.–21.4.2017 / 18 €
Päivi Väinämö
Tule tutustumaan kanteleen soittoon mukavalla tavalla. Oma kanteletta ei tarvitse olla mukana. Opetus
5-kielisellä ja 10-kielisellä kanteleella. Soittoa harjoitellaan yksin sekä yhdessä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110102 / 110102K
ISON KANTELEEN SOITTO
ke 18.00-19.30, Posion peruskoulu
28.9.–7.12.2016 / 25 €
11.1.–19.4.2017 / 30 €
Päivi Klemola
Kurssilla opetellaan ison kanteleen soiton perusteita
perinteisellä menetelmällä. Nuotteja ei tarvitse osata.
Ilm. 9.9.2016 mennessä.
25
POSIO
riaalien hankintaa ja työstämistä sekä harjoitellaan
työtapoja esineiden valmistuksen eri vaiheissa. Kokoonnutaan joka toinen viikko, syksyllä viisi ja keväällä seitsemän kertaa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
POSIO
110103 /110103K
PIANONSOITON ALKEET 5-13 -VUOTIAILLE
ti 16.30-19.15, Posion peruskoulu, auditorio
27.9.–13.12.2016 / 25 €
10.1.–18.4.2017 / 35 €
Venla Myllyneva
Kurssilla annetaan yksilöllistä opetusta pianonsoitossa. Opetellaan nuotteja ja helppoja pianokappaleita. Ilmoittautuminen alkaa 8.8. ja päättyy 9.9.2016. Ei
netti-ilmoittautumista.
110104 / 110104K
MUKSUJEN MUSIIKKIKYLPY
to 17.30-18.15, Posion peruskoulu
8.9.–17.11.2016 / 25 €
2.2.–11.5.2017 /30 €
Virva Jakkula ja Anne Pätsi vuoroviikoin
Lauletaan, lorutellaan, leikitään, tanssitaan. Vanhempi mukana! Ilm. 8.9.2016 mennessä.
110105 / 110105K
LAULA KANSSAIN/Kuukkeli
ke 16.30-17.30, Asuntola-ryhmäkoti Kuukkeli
28.9.–7.12.2016 / 25 €
11.1.–19.4.2017 / 32 €
Marja-Leena Mattila
Yhteislaulua. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110106 /110106K
LAULA KANSSAIN/Valmankodin aula
ti 10.00-11.00, Valmankodin aula
27.9.–13.12.2016 / 25 €
10.1.–18.4.2017 / 32 €
Marja-Leena Mattila
Lauletaan yhdessä. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110107 / 110107K
LAULA KANSSAIN/Suvanto
ti 11.30-12.30, Palvelukeskus/Valkama
27.9.–13.12.2016 / 25 €
10.1.–18.4.2017 / 32 €
Marja-Leena Mattila
Yhteislaulua. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110108 / 110108K
SIRNIÖN SIKERMÄT
ti 11.00-13.00, Sirniön hoivakoti
20.9.–13.12.2016 / 15 €
17.1.–19.4.2017 / 15 €
Taisto Tuomivaara
Elävää haitarimusiikkia ja yhteislaulua kerran kuukaudessa, syksyllä ja keväällä 4 kertaa. Ensimmäinen
laulutilaisuus on 20.9. ja seuraava kerta sovitaan tuolloin. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
26
110109 / 110109K
HARMONIKKA/VIIHDERYHMÄ
ti 17.45-20.15, Posion peruskoulu, musiikkiluokka
27.9.–13.12.2016 / 35 €
10.1.–18.4.2017 / 40 €
Jouko Ruokamo
Harmonikan, kitaran, basson ja muun instrumentin yhteissoitto. Tavoitteena harmonikka- ja lavatanssimusiikin opiskelu ja vaaliminen. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110110 / 110110K
NUOTIT HALTUUN, HAITARISTI
to 16.30- 18.30 / Posion peruskoulu
29.9.–8.12.2016 / 25 €
12.1.–20.4.2017 / 35 €
Jouko Ruokamo
Kurssi on tarkoitettu haitarinsoiton aloittamisesta
kiinnostuneille. Kurssilainen saa yksilöllistä ohjausta
nuottien lukuun ja soiton harjoitteluun. Kurssin toteutuspäivä täsmentyy ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilm.
9.9.2016 mennessä. Ei netti-ilmoittautumista.
110111 / 110111K
TANSSIMUSIIKIN BÄNDIKURSSI
ke 18.00-20.15, Posion peruskoulu, musiikkiluokka
28.9.–7.12.2016 / 35 €
11.1.–19.4.2017 / 40 €
Teijo Laine
Kurssi on tarkoitettu jonkin instrumentin soittotaidon
jo hallitseville. Ryhmässä opetellaan yhdessä soittamista tanssiorkesterissa ja opetellaan uusia kappaleita. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
110112 / 110112K
TUOMASMESSU-RYHMÄ
LAULAJILLE JA SOITTAJILLE
ke 18.30-20.00, Posion peruskoulu, auditorio
28.9.–23.11.2016 / 20 €
1.2.–26.4.2017 / 25 €
Virva Jakkula
Opetellaan lauluja Tuomas-messua varten. Ryhmä
kokoontuu joka toinen viikko. Tuomas-messu järjestetään keväällä 2017 yhteistyössä Posion seurakunnan kanssa. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
KOTOISAA KOKKAILUA
810201
TEHDÄÄN MAKKAROITA
pe 17.00-21.00, Posion peruskoulu opetuskeittiö
7.10.2016 / 30 €
Maritta Nieminen
Tule opettelemaan perinteisten makkaroiden valmistusta. Kokkaamme yhdessä riista-, sieni-, lammas-, joulu- ja verimakkaroita. Illan päätteeksi nautimme herkullisen makkara-aterian sopivien lisukkeiden kera.
Kurssin tavoitteena on opettaa kaikki halukkaat valmistamaan kotonaan mieluisiaan makkaroita. Kurssimaksu
sisältää raaka-aineet. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 23.9.2016
mennessä.
810202
KOTOISAA JA ERITYISEMPÄÄKIN LEIVONTAA
pe 17.00-20.30, Posion peruskoulu opetuskeittiö
28.10.–11.11.2016 / 20 €
Maija-Leena Maaninka
Teemme 3 iltakurssilla kotoisia ja erityisruokavalioistenkin leipomuksia. Maistuvia, terveellisiä, edullisia, lisäaineettomia ja ennen kaikkea tuoreita. Saat
itsellesi testatut ohjeet. Varaa mukaasi esiliina, päähine ja rasia/pussi kotiinkuljetusta varten. 1. ja 2.
kerralla keskitymme sämpylöihin ja leipiin. Tutustumme myös spelttiin (alkuvehnään) leivonnassa.
Kokeilemme perinteistä mallia ja pitkän kohotuksen
leivontaa, taikinoihin vaihtelua ja terveyttä antavia
siemeniä, pähkinöitä, vihanneksia, kasviksia ym.
Teemme itse erän raaka-pakastettua aamiaisleipää.
3. kerralla teemme keliaakikoille gluteenitonta ja allergisille mm. vehnätöntä/maidotonta sämpylää, leipää, suolaista piirasta ja jotain makeaakin. Hieman
haastavampaa, mutta mielenkiintoista ja tuo vaihtelua rajoitteiseen ruokavalioon niin itsellesi kuin vieraillesikin. Tarvikemaksu n. 4-7 €/ilta. Aktiivikortti ei
käy. Ilm. 14.10.2016 mennessä.
MUUTA MUKAANSATEMPAAVAA
Jokaisella on lahjoja, jotkut vain aukaisevat
pakettinsa vikkelämmin.
- Tuntematon
602000
PIHAN SUUNNITTELUKURSSI
ke 17.00-19.30, Posion peruskoulu
10.8.–7.9.2016 ja 3.5.2017 / 45 €
Anne Pätsi
Kuutena iltana pidettävän kurssin tavoitteita: - tunnistetaan oman pihaan / mökkipihan kasvit - tehdään pihan käyttökartoitus - suunnitellaan tarvittaessa uusia
istutusalueita sekä muita muutoksia pihaan. Iltakohtainen ohjelma: 10.8. Oman pihan kasvien tunnistus. Pohjapiirustus. Pihan käyttötarkoitus. 17.8. Pihan kasvien
”inventointi”, onko kaikki tarpeellisia, tarvitaanko uusia. Kukinta-ajat. kasvillisuuden tunnistus ja valinta.
24.8. Piharakenteet omassa pihassa sekä muut rakennukset ja kalusteet -> kasvualueiden suunnittelu ne
huomioiden. Kasvualueen/alustojen perusparannus,
lannoitus ja kalkitus. 31.8. Kasvien ryhmittely värien ja
kukinta-aikojen sekä kasvukorkeuden mukaan. Pohjoisen kasvit. Pihasuunnittelun tyylit. 7.9. Oman pihan
muotoilu pohjapiirustukselle. Mahdolliset uudet kas-
vualustat ja rakenteet. Olemassa olevien kasvien hoito. Keväällä 2017: Puutarhan kevättyöt. Kevään kukat.
Aktiivikortti ei käy. Kysy mahdollisia vapaita paikkoja.
999901
TIETURVA 1
ke 21.9.2016 klo 8.00-16.00 / 130 €
Kunnanvirasto, valtuustosali
Jari Meriläinen
Liikennevirasto vaatii Tieturva 1 -koulutusta: • Henkilöltä, joka osallistuu tiellä tehtävään tienpitoon liittyvään
työhön. • Tie- ja päällystysmateriaaleja kuljettavan auton kuljettajalta. • Työkoneen kuljettajalta muussa kuin
kertaluonteisessa työssä. • Muussa työssä yleisellä
tiellä työskentelevältä. Päivän kestävän kurssin ja siihen kuuluvan tutkinnon suorittaminen oikeuttaa saamaan henkilökohtaisen Tieturva 1 -kortin. Kurssimaksu
130 € sisältää koulutuksen, korttimaksun ja materiaalit
sekä aamu- ja iltapäiväkahvin että lounaan. Aktiivikortti ei käy. Ilmoittautuminen menossa ja päättyy 2.9.2016.
27
POSIO
Nälkä on ruoan paras särvin.
- Tuntematon
POSIO
329801K
YMMÄRRÄ MAAILMAN POLITIIKAA - VERKKOLUENTOSARJA
to 18.00-, Kunnanvirasto, valtuustosali
12.1.–26.1.2017
Jouni Suistola
Luennoitsija Jouni Suistola on oululainen historioitsija, joka on toiminut ennen eläköitymistään liki kaksi-
kymmentä vuotta Kyproksella Near East Universityn
kansainvälisten suhteitten professorina. Luentosarja
järjestetään Pudasjärven Hirsikampuksella kolmena
torstaina 12.1., 19.1. ja 26.1.2017. Luennot välitetään
verkossa Taivalkoskelle, Kuusamoon ja Posiolle. Luentosarja on ilmainen. Ilm. 16.12.2016 mennessä.
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO
Jos kaipaat eilistä, kaipaat huomenna myös tätä päivää.
- Tuntematon
Posion kunnanviraston valtuustosalissa voi kuunnella Lapin ikääntyvien yliopiston etäluentoja alla olevan ohjelman mukaisesti. Vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita.
Syksy 2016
Kevät 2017
Maanantai 12.9.2016 klo 14–15.30
Iäkkäiden riippuvuusongelmat - Milloin liika on liikaa?
Psykiatrian professori, ylilääkäri Solja Niemelä, Oulun yliopisto, Lapin sairaanhoitopiiri
Keskiviikko 25.1.2017 klo 14–15.30
Kirjailija Lauri Viita ja Suomen 100 vuotta
Professori emeritus Yrjö Varpio
Juhani Latva lausuu Betonimylläri-runon
Keskiviikko 5.10.2016 klo 14–15.30
Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjinä
TaT Pia Strandman-Suontausta, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Luento kuuluu Rovaniemen kaupungin vanhustenviikon 2.-9.10.2016 tapahtumaan.
Keskiviikko 9.11.2016 klo 14–15.30
Turvapaikanhakijat Pohjois-Suomessa - turvan, työn
ja tulevaisuuden etsijät
Dosentti Tapio Nykänen, Lapin yliopisto
Keskiviikko 14.12.2016 klo 14–15.30
Meänkieli kirjalisuuen työkampheena
FT Bengt Pohjanen
Keskiviikko 22.2.2017 klo 14–15.30
Salongeista Suomi-muotiin – suomalainen vaate 100
vuotta
Professori Marjatta Heikkilä-Rastas, Lapin yliopisto
Keskiviikko 22.3.2017 klo 14.00–15.30
Elämän loppuvaiheen hoiva
Professori Heli Valokivi ja YTM Marjo Outila, Lapin yliopisto
Keskiviikko 26.4.2017 klo 14.00–15.30
Pohjoisen luonnon monimuotoisuus - luontokäsitysten muutokset menneitten vuosikymmenten aikana
Dosentti Timo Helle
Keskiviikko 17.5.2017 klo 14.00–15.30
Arktisen alueen ajankohtaisia kysymyksiä maailmanlaajuisesti
FT Heidi Sinevaara-Niskanen, Lapin yliopisto
Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen.
Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.
- Herman Cain
28
TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTO
Minun kohdallani kaikki alkoi pienestä hiirestä.
- Walt Disney
OMAN OPISTON OSVIITAT
Yhteystiedot
Rehtorin toimisto sijaitsee Päätalo-keskuksessa.
Käyntiosoite: Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski
Postiosoite: PL 25, 93401 Taivalkoski
Toimisto sijaitsee yläkoulun kansliassa.
Osoite: Urheilutie 4 A, 93400 Taivalkoski
Puhelimet
Sähköposti
Kotisivut
Rehtori 040 741 1507
Toimisto 040 573 0820
[email protected]
www.taivalkoski.fi/palvelut/kansalaisopisto
Kursseille ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen alkaa 8.8.2016.
1. Internet-ilmoittautuminen https://www.opistopalvelut.fi/taivalkoski
2. Puhelimitse 040 573 0820
Huom! Ei ilmoittautumisia sähköpostitse eikä tekstiviestillä.
Toimisto Aira Tauriainen
040 573 0820
[email protected]
Musiikinopettaja Oula Mommo
040 827 2879
[email protected]
Tuntiopettajat ja luennoitsijat
Aho Liisa
040 528 8912
Ahonen Janne
040 911 5929
Gallén Tiina
Hakulinen Riitta
040 801 2401
Heikkinen Kaija
050 320 5458
Heikkinen Mikko
040 931 6167
Hietala Maija
040 756 5144
Hirvonen Kalevi
0400 232 628
Hokki Auli
040 765 7177
Hänninen Henri
040 758 5503
Jakkila Eeva-Kaisa
050 547 7309
Jakkila Magdaleena
050 330 0327
Kaikkonen Milla
040 834 0664
Kainulainen Eila
040 734 2819
Keskitalo Rauno
040 593 5236
Keskitalo-Weber Jacqueline 040 865 8471
Kinnunen Petri
050 058 3125
Korhonen Maire I.
Opettajat avaavat oven, mutta sisään on mentävä itse.
- Kiinalainen viisaus
Koskelo Salme
Kyllönen Signe
Kyngäs-Teeriniemi Leila
Latvalehto Pentti
Leinonen Saimi
Luokkanen Tiina
Luukkonen Annika
Luukkonen Tanja
Manninen Minna
Metsävainio Hanna-Leena
Nevanperä Kaarina
Nieminen Maritta
Parkkila Seija
Pazdzior Marek
Peltoniemi Joonas
Pulkkanen Anneli
Ronkainen Veikko
Savolainen Ritva
050 572 1881
044 999 2938
040 572 3828
040 571 5791
0400 332 229
040 564 1709
044 089 1027
044 528 0768
040 830 1223
TAIVALKOSKI
Henkilöstö
Rehtori Kati Koivukangas
040 741 1507
[email protected]
040 542 3184
0400 889 092
040 068 0778
040 933 2244
0400 138 585
0400 507 964
050 554 5747
040 587 2051
29
Suistola Jouni
Tasala Ulpu
Tauriainen Aira
Tauriainen Juho
Tuominen Taija
Turpeinen Aune
Tyni Esa
Toimipaikkojen osoitteet
Alakoulu
Ammattioppilaitoksen
(entisen) liikuntasali
Hutun koulu
Jalavan kauppakartano
Jokijärven kylätalo
Jurmun koulu
Kaarihalli
Kirjasto
Kurtin koulu (Kurko)
Kuusamo-opisto
Lehon pirtti
Metsäkylän koulu
Metsäkylän käsityöpaja
Opiston kutomo
TAIVALKOSKI
Opiston kädentaitojenpaja
OSAOn Taivalkosken yksikkö
Päätalo-keskus
Seurakuntatalo
Sinikello
Taidepaja
Taivalvaaran monitoimitalo
Teatteri
Tuikun toimitila
Yläkoulu
040 823 5617
040 572 0844
040 961 0548
[email protected]
050 542 3625
040 541 9884
Udd Erkki
Uosukainen Jouni
Valtakari Jussi
Vääräniemi Aini
Vääräniemi Pauliina
Weman Kai
040 705 8398
044 574 0167
050 496 2107
040 518 7242
044 328 9158
041 727 5970
Opintie 1 C
Opintie 3 (käynti Urheilutieltä)
Jokijärventie 323 A
Mikonkuja 2
Hilturannantie 2
Jurmuntie 17 b
Urheilutie 8
Urheilutie 4
Haukiniementie 6
Kitkantie 35, 93600 Kuusamo
Sampilantie 1 A
Vanhalantie 13 B
Partasentie 19
Opintie 3, käynti Urheilutieltä
(entisen ammattioppilaitoksen liikuntasalin vieressä vasemmalla)
Opintie 3 (entisen ammattioppilaitoksen sähköosaston tiloissa)
Jokijärventie 2 (entinen metsäoppilaitos)
Urheilutie 4
Kirkkotie 7
Kangastie 1
Vaarantie 11
Hiihtokeskuksentie 4
Kauppatie 11
Opintie 3
Urheilutie 4 A
OPASTUSTA OPISKELUUN
Opiskelijaksi ilmoittautuminen
Opiskelijaksi ilmoittaudutaan joko ennakkoilmoittautumisen kautta tai suoraan opettajalle opintoryhmän alussa.
Oikea tapa selviää kunkin kurssin kohdalta. Muista ilmoittautua ennakkoon, jos ryhmän kohdalla on siitä maininta. Ryhmä alkaa vain, jos ennakkoilmoittautuneita on riittävästi. Ennakkoilmoittautumiset tehdään opiston
toimistoon joko puhelimitse (ei tekstiviestillä) tai täyttämällä ilmoittautumislomake opiston kotisivuilla. Musiikin
ja kielten yksityisopetuskursseille ilmoittaudutaan suoraan kurssin opettajalle, joka antaa ilmoittautuessa opiskelijalle henkilökohtaisen soittoajan.
Netti-ilmoittautuminen tehdään osoitteessa www.taivalkoski.fi/palvelut/kansalaisopisto. Ilmoittautuminen kursseille -linkin takaa avautuu ohjelma, jolla voit valita ”koriin” yhden tai useita kursseja kerralla. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 8.8.2016.
Otamme opiskelijat ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuessasi saat heti tietää, saatko kurssipaikan
vai jäätkö varapaikalle. Vapautuvista opiskelupaikoista ilmoitamme puhelimitse, tekstiviestillä tai sähköpostitse.
Emme lähetä opiskelijalle erillistä tietoa kurssin alkamisesta. Mahdollisen kurssin peruuntumisen ilmoitamme puhelimitse tai tekstiviestillä kaikille ennakkoon ilmoittautuneille. Muista ilmoittautuessasi antaa tarvittavat
yhteystiedot, jotta yhteydenotto on tarvittaessa mahdollista.
30
Kurssimaksut
Jokaisella opetusryhmällä on oma kurssimaksunsa, jonka suuruus on ilmoitettu kunkin kurssin kohdalla. Lukukausimaksu peritään kerran lukukaudessa, syys- ja kevätlukukaudella erikseen. Internet-ilmoittautumisen yhteydessä kurssin voi maksaa suoraan ruudulle ilmestyvän pankkiyhteyskuvakkeen kautta. Huom! Tämä maksutapa on käytettävissä vain ilmoittautumisen yhteydessä, ei myöhemmin maksettaessa. Jos olet oikeutettu
alennukseen, älä käytä tätä maksutapaa! Mikäli et halua käyttää verkkopankkimaksamista tai ilmoittaudut puhelimitse, sinulle lähetetään lasku kurssin käynnistyttyä. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä. Mahdolliset laskua koskevat huomautukset on tehtävä toimistoon ennen eräpäivää. Opiskeluoikeus peruuntuu, mikäli
kurssimaksulaskua ei ole maksettu laskussa mainittuun eräpäivään mennessä.
Voit käydä kerran tutustumassa kurssille, toisesta käyntikerrasta lähetämme Sinulle laskun. Suoritettuja maksuja ei palauteta eikä hyvitetä opiskelijalle.
Henkilötunnus laskutusta varten on pakollinen tieto, joka jokaisen kansalaisopisto-opiskelijan on laitettava ilmoittautumislomakkeeseen laskutusta varten. Alle 18-vuotiaiden ilmoittautumislomakkeet tulee olla huoltajan
allekirjoittamia. Tällöin laskutusosoitteeseen laitetaan huoltajan nimi, osoitetiedot ja henkilötunnus (henkilötunnuskohtaan lapsen henkilötunnus). Muista ilmoittaa ilmoittautumislomakkeessa laskutusosoite, mikäli esimerkiksi työnantajasi maksaa kurssimaksun.
Opiskelijat hankkivat itse kurssilla tarvitsemansa materiaalit. Opettajan hankkiessa materiaaleja ja tarvikkeita
hän perii tarvikemaksun opiskelijoilta.
Kurssiperuutus, huomautuslaskut ja perintä
Voit perua varatun paikan veloituksetta ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä. Peruuttamattomista kurssipaikoista veloitetaan koko kurssin hinta. Peruutusmahdollisuutta ei ole sellaisilla kursseilla, joille esim. kurssimateriaalit tai muut tarvikkeet on tilattu etukäteen. Peruuta aina kurssille osallistumisesi toimistoon mikäli et
pääse kurssille tai käyt kurssilla vain kerran.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan viivästyneistä kurssi- ja muista maksuista saadaan periä korkoa ja
maksut ovat ilman tuomiota ja päätöstä ulosottokelpoisia. Maksamattomista laskuista lähetetään ensin huomautuslasku. Huomautuslaskun hinta 5 € lisätään laskun hintaan. Tämän jälkeen edelleen maksamattomat laskut lähetetään perintäpalvelun hoidettaviksi.
Koko lukukauden kestävillä kursseilla opisto voi peruuttaa esim. opettajan sairastumisen vuoksi yhden kokoontumiskerran korvaamatta kurssikertaa opiskelijoille. Kokoontumiskerran peruuntumisesta/muutoksista ilmoitetaan tekstiviestillä.
Aktiivikortti
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia itselleen aktiivikortti, joka oikeuttaa opiskelemaan kolmella kansalaisopiston normaalikursseilla lukuvuoden aikana (kolmella kurssilla syyslukukaudella ja kolmella kurssilla kevätlukukaudella). Aktiivikortti ei käy lyhyt- eikä erikoiskursseille. Mikäli aktiivikortti ei käy kurssille, siitä on maininta
kurssin kohdalla. Aktiivikortin hinta on 100 € ja sen voi tilata puhelimitse numerosta 040 573 0820. Asiakkaalle
lähetetään aktiivikortista lasku. Aktiivikortti on voimassa lukuvuoden (syys- ja kevätlukukauden) ja se on henkilökohtainen. Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli Sinulla on aktiivikortti.
Vuorotyöläisen harrastuspassi
Vuorotyötä tekevällä opiskelijalla on mahdollisuus hankkia itselleen harrastuspassi, joka oikeuttaa käymään vapaavalintaisesti 10 kertaa kansalaisopiston normaaleilla kursseilla, lukuun ottamatta lyhytkursseja. Harrastuspassin hinta on 25 € ja sen voi tilata puhelimitse numerosta 040 573 0820 tai käydä hakemassa opiston toimistosta
(yläkoulun kansliasta). Emme käsittele toimistolla käteistä, vaan asiakkaalle lähetetään harrastuspassista lasku.
Harrastuspassi on voimassa lukuvuoden ja se on henkilökohtainen. Todistus vuorotyöstä on esitettävä passin
oston yhteydessä. Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli Sinulla on harrastuspassi.
TyKy-kuntoseteli, Smartum Liikunta/Liikunta- ja kulttuuriseteli ja Ticket Duo® -kortti
Otamme vastaan Tyky-Kuntoseteleitä, Smartum Liikunta- sekä Liikunta- ja kulttuuriseteleitä sekä Ticekt Duo® -korttimaksuja. Tyky-kuntoseteli ja Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli käyvät opiston liikunta-, tanssi-, musiikki-, taide-,
kädentaito-, kieli- ja näyttämötaidekursseihin. Ne eivät käy tietotekniikka- ja yhteiskunnallisten aineiden kursseihin.
31
TAIVALKOSKI
Opiskelijamäärä
Opintoryhmässä täytyy olla pääsääntöisesti 7 maksavaa opiskelijaa, sivukylillä sekä kieliryhmissä 5 opiskelijaa.
Lyhytkursseilla minimiopiskelijamäärä on 10.
Seteleitä on saatavana monen arvoisina. Mikäli maksat osan tai koko kurssimaksun seteillä, muista merkitä ilmoittautumislomakkeeseen kurssille käyttämäsi euromäärä. Mikäli ilmoittautumislomakkeeseen ei ole merkitty
TyKy-setelien euromäärää, emme hyvitä seteleitä jälkikäteen. Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta
rahaa takaisin. Setelillä ei voi maksaa materiaalimaksuja.
Ticket Duo® -kortilla (Edenred) voit maksaa Taivalkosken kansalaisopiston liikunta- ja kulttuurikurssien (kädentaidot, kuvataide, kirjallisuus) kurssimaksut sekä kulttuuriretket kirjaston palvelutiskillä.
Edellä mainituilla maksuvälineillä maksettua kurssimaksua ei palauteta, mikäli kurssin peruuttaminen johtuu
asiakkaasta. Opiston peruessa kurssin, opiskelija voi siirtää maksun johonkin vastaavaan kurssiin.
Opintoseteli työttömille, senioriväestölle, maahanmuuttajille ja alhaisen pohjakoulutuksen omaaville
Opetushallitus on myöntänyt Taivalkosken kansalaisopistolle opintoseteliavustusta, jonka kohderyhminä ovat
työttömät, senioriväestö, maahanmuuttajat ja alhaisen pohjakoulutuksen omaavat. Senioriväestöllä tarkoitetaan 63 vuotta täyttäneitä tai eläkkeellä olevia henkilöitä. Alhaisen pohjakoulutuksen omaavilla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta.
Kansalaisopisto tarjoaa työttömille, senioreille, maahanmuuttajille ja alhaisen pohjakoulutuksen omaaville henkilöille
15 euron alennuksen kurssimaksusta lukuvuonna 2016-2017 niin usealle kuin Opetushallituksen myöntämä avustus
riittää (1 opintoseteli/henkilö). Opintosetelin saamisen ehtona on ilmoittautuminen valitsemalleen kurssille soittamalla opiston toimistoon ja työttömyyden tai eläkkeellä olemisen todistaminen. Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen,
mikäli Sinulla on opintoseteli. Mikäli ilmoittautumislomakkeessa ei ole merkintää opintosetelistä, ja lasku on lähtenyt
asiakkaalle, emme hyvitä laskua. Mikäli kurssimaksu on pienempi kuin opintoseteli, emme hyvitä erotusta.
Kansalaisopistolaisyhdistys
Jokainen kansalaisopistossa opiskeleva on opistolaisyhdistyksen jäsen, jäsenmaksua ei ole. Opistolaisyhdistys
on yhdysside ja vaikutuskanava opiskelijoiden ja opiston välillä. Opistolaisyhdistyksen puheenjohtaja on Aini
Vääräniemi, p. 040 5187 242 ja sihteeri Sirkku Kaijala. Muut johtokunnan jäsenet ovat Aira Tauriainen, Lilja Kanniainen, Pertti Parkkila, Merja Vihinen ja Salme Koskelo.
Lahjakortti
Hanki lahjaksi lahjakortti opistoon; vaikkapa aktiivikortti tai joku tietty kurssi. Lahjakortin arvon voit määritellä
itse ja voit tilata sen puhelimitse numerosta 040 573 0820.
TAIVALKOSKI
Vakuutukset
Opisto ei vakuuta opiskelijoita, joten opiskelijoiden kannattaa itse huolehtia vapaa-ajan tapaturmavakuutuksestaan. Opisto ei korvaa esim. poltossa rikkoutuneita opiskelijoiden töitä.
Älä vain lopeta yrittämästä tehdä sitä mitä todella haluat tehdä.
Missä on rakkautta ja inspiraatiota,
siinä et uskoakseni voi epäonnistua.
- Ella Fitzgerald
Käy tykkäämässä! www.facebook.com/paatalo-keskus
32
KULTTUURISTA KUNTOA – JUHLITAAN SATAVUOTIASTA SUOMEA!
Onnistuminen on asenne.
Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia,
halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.
- BJ Gallaghe
130208
TEATTERIRETKI KEMIIN – PUHDISTUS
la 8.0029.10.2016 / 48 € / eläkeläiset 46 €
Kati Koivukangas
Retkipäivän ensimmäinen kohde on Haaparannan
IKEA, missä ostosaikaa on n. 2 tuntia. Sen jälkeen siirrymme Kemin kaupunginteatteriin, missä alkaa klo 14
Puhdistus. Sofi Oksasen palkittuun samannimiseen
menestysromaaniin pohjaava näytelmä Puhdistus on
jännityskertomus kahdesta naisesta, joita varjostaa
ja yhdistää heidän oma häpeällinen menneisyytensä.
Ikäsuositus K-12. Lähtö Kuusamon linja-autoasemalta klo 7.00, Taivalkosken Kosken Topparilta klo 8.00.
Posiolaiset lähtevät pikkuautoilla Taivalkoskelle klo
6.45 SEO:lta. Retken hinta 48 €, eläkeläiset 46 €. Paluu
Kemistä heti esityksen päätyttyä. Aktiivikortti ei käy.
Ilm. 28.9.2016 mennessä.
130207
KAAMOSJAZZ SOI JÄLLEEN!
25.11.-27.11.2016 / 220 €
Kati Koivukangas
Kaamosjazz soi jälleen! Tämän vuoden Kaamosjazz
tarjoaa jälleen täysipainoisen pitkän viikonlopun jazzin ystäville. Monipuolista konserttitarjontaa on Saariselällä tutuissa konserttipaikoissa ja Inarissa. Kaamosjazzin tarjonta sisältää tunnelmallisia iltakonsertteja ja
yllätyksellisiä jameja. Koillismaan opistot järjestävät
yhteisen retken Kaamosjazzeille 25.11.-27.11.2016. Hinta 220 € sisältää matkat bussilla sekä majoituksen 2hh
2 vrk. Lähtö Kuusamon linja-autoasema klo 9.00, Taivalkosken Kosken Toppari klo 10.00, Posion Seo klo 11.00.
Konserttien liput osallistujat hankkivat itse osoitteesta
http://www.inarisaariselka.fi/kaamosjazz/
Aktiivikortti ei käy. Ilm. 28.10.2016 mennessä.
130206
OOPPERA NELJÄNTIENRISTEYS OULUN
KAUPUNGINTEATTERISSA
la 1421.1.2017 / 65 € /eläkeläiset 60 € / alle 26-vuotiaat 40 €
Kati Koivukangas
Neljäntienristeys on kansainvälisesti tunnetun ja useita palkintoja saaneen Tapio Tuomelan uusi sävellys,
joka perustuu kuusamolaissyntyisen Tommi Kinnusen
samannimiseen esikoisromaaniin. Neljäntienristeys on
neljän elämän risteys, jossa kohtaavat kolme naista ja
yksi mies. Tapahtumien näyttämönä on kolmen sukupolven Suomi, joka ensin vaurastuu ja rakentaa, sitten sotii ja menettää, mutta lopulta rakentaa uudelleen
ja taas vaurastuu. Kuva tarkentuu Kuusamoon, pohjoiseen rajapitäjään, jossa elämää säätelevät pienen
paikkakunnan käyttäytymisnormit. Siellä rakennetaan,
sieltä joudutaan evakkoon, sinne palataan ja paetaan.
Yhden suvun elämää vahvalla tavalla läpikäyvän teoksen oikeudet on myyty jo 14 maahan. Suomessa teosta
on myyty jo lähes 60 000 kappaletta.
Lähtö Kuusamon linja-autoasemalta klo 12, Posion Seo klo 12.45, Taivalkosken Kosken Topparilta klo
14.00, Pudasjärven ABC klo 15.00. Esitys alkaa klo
19.00. Aikaa ostoksille ennen esitystä, paluu heti esityksen jälkeen. Hinta sisältää kyydin ja lipun: normaali lippu 65 €, eläkeläiset 60 €, alle 26-vuotiaat 40 €. Aktiivikortti ei käy. Ilm. 4.1.2017 mennessä.
33
TAIVALKOSKI
999903
RETKI KÄDENTAITOMESSUILLE OULUUN
la 9.0015.10.2016 / 30 €
Kati Koivukangas
Koillismaan opistojen yhteinen retki Ouluun kädentaitojenmessuille. Messut ovat Ouluhallissa, Raksilan Messukeskuksessa. Pohjois-Suomen suurimmilla
Kädentaitomessuilla yhdistyy hyvä suunnittelu, aidot
materiaalit ja tekemisen taito. Kotimaiset kädentaitajat tarjoavat laadukkaita koriste- ja käyttöesineitä,
yksilöllisiä vaatteita ja asusteita aikuisille ja lapsille,
sekä paljon muuta. Messuilla voit hankkia myös tarvikkeita ja työvälineitä. Ihastu työnäytöksistä, näe ja
koe. Kädentaitomessujen lisäksi pääset samalla lipulla myös Hyvinvointitapahtumaan. Linja-autokyyditys
lähtee Kosken Topparilta klo 9.00. Mukaan mahtuu
Taivalkoskelta 15 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Paluukyyti Oulusta lähtee viimeistään klo 17.
Aktiivikortti ei käy. Ilm. 30.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
130110
RETKI HOSSAN KANSALLISPUISTON AVAJAISIIN
la 9.0017.6.2017 / 65 €
Kati Koivukangas
Koillismaan opistojen retki Hossan kansallispuiston
avajaisiin. Suomussalmella sijaitseva Hossa on Kainuun suosituin luontomatkakohde ja historiallinen
eräalue, joka tunnetaan kirkkaista kalavesistään ja
kalliomaalauksistaan. Lähde kanssamme tutustumaan Hossan retkeilyalueeseen ja Julma-Ölkkyyn.
Avajaispäivän ohjelma Hossassa tarkentuu myöhemmin. Mahdollisuus käydä pienellä patikkaretkellä. Paluumatkalla pysähdymme ihailemaan Julma-Ölkyn
jylhiä kanjoneita ja kalliomaalauksia. Retken hinta
65 €/hlö, sisältää bussimatkan, lounaan Hossassa
sekä veneretken Julma-Ölkyllä. Lähtö Posion SEO
klo 8.00, Taivalkosken Kosken Toppari klo 9.00, Kuusamon linja-autoasema klo 10.00. Aktiivikortti ei käy.
Ilm. 25.4.2017 mennessä.
130209 / 130209K
ELÄMÄKERRALLISEN KIRJOITTAMISEN
VERKKOKURSSI
Kuusamo-opisto
8.10.2016-31.12.2016 / 50 €
25.1.2017-12.11.2017 / 50 €
Taija Tuominen
Kurssilla perehdytään omasta elämästä ja muistoista kirjoittamisen mahdollisuuksiin ja niiden merkitykseen. Tutustutaan siihen, miten faktaa ja fiktiota voi
hyödyntää elämäkerrallisessa kirjoittamisessa. Tutuksi tulevat kirjoittamisen rakenneasiat, eri julkaisumahdollisuudet, kirjoittamisen ajankohtaiset asiat ja
erilaiset apuvälineet.
Kurssilla vapaudutaan myöskin erilaisista kirjoittamisen esteistä. Kurssi sopii sekä aloittajille että pidemmälle oleville kirjoittajille. Kurssi liittyy Suomi100teemaan Naisten ääni. Syksyllä 2016 kirjoitetaan
etätehtävänä kaksi tekstiä, joista saadaan kouluttajan palaute. Aikataulu: 8.-9.10.2016 lähijakso (la-su
klo 9-16) Kuusamo-opistolla, 30.11.2016 etäluento klo
18.00-20.00.
Aikataulu keväällä 2017: 25.1.2017 etäluento, 15.3.2017
etäluento, 17.5.2017 etäluento. Kaikki etäluennot klo
18.00-20.00. Keväällä 2017 kirjoitetaan etätehtävänä
kolme tekstiä, joista saadaan kouluttajan palaute.
Kurssi jatkuu syyslukukaudelle 2017 saakka. Kurssimaksu yhteensä 150 € (syksy 2016/50 €, kevät 2017/50
€, syksy 2017/50 €). Syksyn 2017 aikataulu: Etäluento 2.8.2017, etäluento 13.9.2017 ja lähijakso 11.12.11.2017 (la-su klo 9-16). Syksyllä 2017 kirjoitetaan
etätehtävänä kaksi tekstiä, joista saadaan kouluttajan palaute. Aktiivikortti ei käy.
Ilm. 16.9.2016 mennessä.
329801
YMMÄRRÄ MAAILMAN POLITIIKKAA -VERKKOLUENTOSARJA
to 18.00-, Päätalo-keskus
12.1.2017- 26.1.2017 / ei kurssimaksua
Jouni Suistola
Luennoitsija Jouni Suistola on oululainen historioitsija, joka on toiminut ennen eläköitymistään liki kaksikymmentä vuotta Kyproksella Near East Universityn
kansainvälisten suhteitten professorina. Luentosarja
järjestetään Pudasjärven Hirsikampuksella kolmena
torstaina 12.1., 19.1. ja 26.1.2017. Luennot välitetään
verkossa Taivalkoskelle, Kuusamoon ja Posiolle. Luentosarja on ilmainen. Ilm. 16.12.2016 mennessä.
329803
TULEVAISUUSTYÖPAJA
pe 15.00-18.00, Päätalo-keskus
10.2.2017 / ei kurssimaksua
Tiina Gallén
Millainen on 100-vuotiaan Suomen tulevaisuus Koillismaalla? Tulevaisuustyöpaja kutsuu osallistumaan
kaikki paikalliset kuntavaaleissa ehdokkaina olevat ja
tulevaisuudesta kiinnostuneet eri-ikäiset kuntalaiset.
Työpajassa tunnistetaan paikallisia uhkia ja mahdollisuuksia eri näkökulmista, herutellaan esiin toivottua
tulevaisuutta ja mietitään keinoja päästää siihen. Ilm.
16.1.2017 mennessä.
Onnellinen ihminen on sellainen, joka on
kiinnostunut monista asioista.
- Bertrand Russell
34
TANSSIN TAIKAA
Kun kompuroit, tee siitä vain osa tanssisi askeleita.
- Positiivarit
110503 / 110503K
SHOWTANSSI NUORILLE JA AIKUISILLE
pe 15.00-16.00, Yläkoulu, liikuntasali
16.9.2016-2.12.2016 / 25 €
20.1.2017-28.4.2017 / 30 €
Jouni Uosukainen
Show-, jazz- ja nykytanssin yhdistelmäkurssi, jossa
harjoitellaan monipuolisesti tanssitekniikkaa ajankohtaisiin hittimusiikkeihin. Tehdään myös esitys.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110504 / 110504K
AIKUISTEN LATTARISEIKKAILU
pe 16.00-17.00, Yläkoulu, liikuntasali
16.9.2016-2.12.2016 / 25 €
20.1.2017-28.4.2017 / 30 €
Jouni Uosukainen
Yksintanssittavia lattareita kehonhuollolla: venyttely,
lihaskuntoharjoitukset mukaan lukien, opiskelijoiden
toiveita kuunnellen. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110505 / 110505K
PARITANSSIN VIENTI-JA SEURAAMISKURSSI
pe 17.15-18.00, Yläkoulu, liikuntasali
16.9.2016-2.12.2016 / 20 €
20.1.2017-28.4.2017 / 25 €
Jouni Uosukainen
Aiheena yleisimmät paritanssit sekä lattarit.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110506 / 110506K
LAVIS
ti 19.00-20.00, Yläkoulu, liikuntasali
13.9.2016-29.11.2016 / 20 €
17.1.2017-25.4.2017 / 25 €
Tiina Luokkanen
LAVIS-lavatanssijumppa on uusi hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, jota tanssitaan ilman paria. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, valssi, polkka, foxi, salsa, jenkka, rock/jive, cha
cha ja samba. Tunnilla opit eri lavatanssiaskeleiden
perusteita. Lavatanssi on niin mukavaa, että et edes
huomaa kuntoilevasi. LAVIS-lavatanssijumpan periaatteisiin kuuluu, että tanssiaskeleet ja koreografiat
ovat niin helppoja, että mukaan pääsee tottumattomampikin tanssija. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110507
ISRAELILAINEN KANSANTANSSI
kevätlukukaudella 2017
Ulpu Tasala
Iloista ja tehokasta liikuntaa kauniiden sävelien tahdissa. Et tarvitse paria, mutta tunti sopii hyvin esim.
äidille ja tyttärelle. Et tarvitse myöskään aikaisempaa
tanssitaitoa. Tule mukaan virkistämään kehoa ja mieltä! Kurssi alkaa tammikuussa 2017, ajankohta, kurssimaksu ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.
110501 / 110501K
SENIORITANSSIN ALKEIS- JA JATKOKURSSI
ti 13.00-14.30, Kaarihalli
13.9.2016-29.11.2016 / 25 €
17.1.2017-25.4.2017 / 30 €
Eila Kainulainen
Senioritanssi on ikäihmisten oma liikuntamuoto sisältäen virkistystä keholle ja mielelle.
Pariskunnat, tästä yhteinen harrastus! Senioritanssi
on sosiaalinen tapa liikkua, omaa paria ei välttämättä
tarvita. Syksyllä aloitamme alkeista, vaihtelevia tansseja. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
Ihminen joka tahtoo, keksii keinot.
Ihminen joka ei tahdo, keksii selitykset.
- Positiivarit
35
TAIVALKOSKI
110502 / 110502K
LASTEN TANSSISEIKKAILU
pe 14.00-14.45, Yläkoulu, liikuntasali
16.9.2016-2.12.2016 / 20 €
20.1.2017-28.4.2017 / 25 €
Jouni Uosukainen
Monipuolista tanssitreenausta mielekkäisiin hittimusiikkeihin rennolla, mutta jämptillä otteella. Lähdetään ihan alkeista liikkeelle. Sopii tytöille ja pojille.
Tehdään myös esitys. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
LIIKETTÄ LIHAKSILLE
Olemme sitä, mitä toistuvasti teemme.
Erinomaisuus ei siis ole teko vaan tapa.
- Aristoteles
TAIVALKOSKI
830140
PARKOUR
ke ja to 17.00-19.15, ulkona, kokoontuminen kirjaston
edessä
7.9.2016-8.9.2016 / 15 €
Maija Hietala ja Henri Hänninen
Tunneilla opitaan turvallisen harjoittelun perusteet,
lajitekniikoiden perusteita ja harrastamisen periaatteet kuten luovuus, hauskuus, kaverin kannustaminen ja ryhmän sääntöjen kunnioittaminen. Ryhmän
ohjaajat eriyttävät harjoituksia ryhmän osallistujien
mukaan. Ryhmä sopii sekä aloittelijoille että edistyneemmillekin! Ikäraja on 12 vuotta, aikuisen kanssa 7
vuotta. Kurssi toteutetaan ulkona, kokoonnutaan kirjaston edessä. Ilm. 26.8.2016 mennessä.
830141
SIRKUS
ma ja ti 17.00-19.15, Yläkoulu, liikuntasali
5.9.2016-6.9.2016 / 15 €
Maija Hietala ja Henri Hänninen
Pariakrobatia perustuu luottamukseen ja yhteistyöhön. Lajissa harjoittelemme yhdessä parin kanssa
tehtäviä tasapaino- ja akrobatialiikkeitä. Tunnille et
tarvitse omaa paria mukaan. Lattia-akrobatiassa harjoitellaan lajin perusteita, kuten erilaisia kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, päälläseisontaa, käsinseisontaa
sekä monia muita temppuja. Lajin temppuihin haetaan vaikutteita mm. telinevoimistelusta, capoeirasta
ja breakdancesta. Aloittelijat pääsevät tunnilla hyvin
kärryille ja edistyneemmillekin löytyy haasteita. Sirkustunneille et tarvitse aiempaa taustaa sirkuksesta
tai liikunnasta. Ikäraja on 12 vuotta, mutta aikuisen
kanssa 7 vuotta. Ilm. 26.8.2016 mennessä.
830143 / 830143K
JUOKSURYHMÄ
ke 18.00-19.30, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
14.9.2016-30.11.2016 / 25 €
18.1.2017-26.4.2017 / 30 €
Oula Mommo
Juoksuryhmässä perehdytään juoksuharjoittelun perusteisiin, käydään yhdessä lenkillä ja opetellaan erilaisia harjoitusmuotoja. Kurssilla läpikäytäviä asioita
ovat mm. harjoittelun aloittaminen, viikko-ohjelman
suunnittelu, juoksutekniikka, tavoitteen mukainen
harjoittelu (esim. 5-10 km, puolimaraton tai maraton),
juoksuvarusteet, kilpailuun valmistautuminen ja erilaiset harjoitusmuodot. Kurssin sisältö on suunnattu ensisijaisesti juoksuharrastusta aloittaville, mutta
mukaan voi tulla pidempäänkin harrastaneet. Yhteisharjoitukset suunnitellaan siten, että kaikentasoiset
voivat olla mukana. Tervetuloa ottamaan kunnon askel eteenpäin juoksijana! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830128 / 830128K
HATHAJOOGA
ke 17.00-18.30, Alakoulu, liikuntasali
14.9.2016-30.11.2016 / 25 €
18.1.2017-26.4.2017 / 30 €
Kaija Heikkinen
Joogaharjoituksessa tehdään rauhallisia ja venyttäviä liikkeitä. Harjoitukseen sisältyy myös rentoutuminen. Jooga lisää kehon liikkuvuutta ja notkeutta, kohentaa fyysistä kuntoa sekä opettaa rentoutumista ja
oikeaa hengitystä. Jooga sopii kaikille, iästä ja kunnosta riippumatta eikä se vaadi erityistä notkeutta.
Joustava asu ja jumppa-alusta mukaan.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830129 / 830129K
MIESTEN JOOGARYHMÄ
ke 18.45-19.45, Alakoulu, liikuntasali
14.9.2016-30.11.2016 / 20 €
18.1.2017-26.4.2017 / 25 €
Kaija Heikkinen
Joogataan miesporukalla. Tehdään venyttäviä ja liikkuvuutta lisääviä joogaharjoituksia jokaiselle sopivien
vaihtoehtojen mukaisesti. Joogaa harjoittaaksesi sinun
ei tarvitse olla erityisen notkea, päinvastoin, mitä kankeampi olet, sitä enemmän hyödyt joogasta. Joogasta
voi saada apua myös selkäongelmiin. Mukaan jumppaalusta ja esim. verkkarit. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
36
830133 / 830133K
PILATES
to 16.30-17.30, Yläkoulu, liikuntasali
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Ulpu Tasala
Alun perin fysioterapian muotona kehittynyt kokonaisvaltainen kehonhuolto, joka keskittyy keskivartalolihasten voimistamiseen. Pilates edistää liikkuvuutta, parantaa ryhtiä sekä kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä.
”Dynamic stretch”, dynaaminen venytys, kuvaa Pilatesta hyvin. Kurssilla pyritään yksilölliseen ohjaukseen
mahdollisuuksien mukaan. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830132 / 830132K
ISÄ JA POIKA PALLOILU (sähly)
to 18.30-20.00, Ammattioppilaitoksen (entisen) liikuntasali
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Kai Algot Weman
Hauskaa sählyilyä isät-pojat. Yksi kurssimaksu sisältää sekä aikuisen että lapsen. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830130 / 830130K
OHJATTU KUNTOSALI
to 15.00-16.30, Kaarihalli
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Kai Weman
Tunnilla opit käyttämään kuntosalilaitteita turvallisesti
ja tehokkaasti. Ohjaaja antaa henkilökohtaisia vinkkejä
harjoitteluusi. Jokainen lihasryhmä saa liikettä ja rasva
palaa. Ryhmä on tarkoitettu sekä naisille että miehille.
Sisäkengät ja pieni pyyhe mukaan. Kurssimaksun lisäksi kuntosalimaksu, jonka hinnan voit tarkistaa Taivalkosken Kuohun nettisivuilta http://www.taivalkoskenkuohu.
fi/yhteystiedot/kuntosalivuorot/ Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830144 / 830144K
KUNTOSALI / VOIMAILURYHMÄ
syyslukukaudella 2016
Kuntonevan kuntosalilla (osoite tarkentuu myöhemmin)
Mikko Heikkinen
Kurssi on tarkoitettu voimailuharrastusta aloitteleville
pojille ja miehille. Ryhmä kokoontuu Kuntonevan kuntosalilla. Aikataulu ja kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin.
830145 / 830145K
KUNTOSALI / VOIMAILURYHMÄ
syyslukukaudella 2016
Kuntonevan kuntosalilla (osoite tarkentuu myöhemmin)
Mikko Heikkinen
Kurssi on tarkoitettu voimailuharrastusta aloitteleville
tytöille ja naisille. Ryhmä kokoontuu Kuntonevan kuntosalilla. Aikataulu ja kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin.
830139 / 830139K
MAATALOUSYRITTÄJIEN LIIKUNTARYHMÄ
pe 11.45-12.45, OSAOn Taivalkosken yksikkö (entinen
metsäoppilaitos), liikuntasali
16.9.2016-2.12.2016 / 20 €
20.1.2017-28.4.2017 / 25 €
Rauno Keskitalo
Pelataan pallopelejä osallistujien toiveiden mukaan.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830106 / 830106K
IKÄÄNTYVIEN JA PÄIVÄLLÄ EHTIVIEN JUMPPA
ke 11.00-12.00, Kaarihalli
14.9.2016-30.11.2016 / 20 €
18.1.2017-26.4.2017 / 25 €
Milla Kaikkonen
Letkeää kunnonkohotusta ja perusjumppaa ikääntyville sekä muille päivällä ehtiville. Kurssi sopii sekä
miehille että naisille. Tule liikkumaan mukavassa porukassa oman kunnon mukaan.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
37
TAIVALKOSKI
830131 / 830131K
JALKAPALLOKOULU
to 17.00-18.30, Ammattioppilaitoksen (entisen) liikuntasali
15.9.2016-1.12.2016 / 20 €
19.1.2017-27.4.2017 / 25 €
Kai Weman
Leikkimielinen jalkapallokoulu 3-6-luokkalaisille tytöille ja pojille. Ota mukaan sisäpelikengät ja juomapullo. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830137
NAISTEN ITSEPUOLUSTUS- JA
UHKATILANNEKOULUTUS
la 12.00-16.00, Yläkoulu, liikuntasali ja auditorio
17.9.2016 / 15 €
Janne Ahonen
Koulutuksessa käydään läpi seuraavat aiheet:
- Lainsäädäntö (laki hätävarjelusta)
- Uhkatilanteiden teoria (miten välttää väkivaltatilanteet ja miten toimia väkivaltatilanteissa)
- Sanallinen ja sanaton viestintä uhkatilanteissa
- Otteista irroittautuminen
- Kuristustilaneesta vapautuminen
- Turvallinen tapa kaatua
- Jyrkät voimakeinot tilanteissa joissa henki ja terveys on vakavasti uhattuina
- Mistä ja miten saada apua uhkatilanteen jälkihoitoon
Harjoitukset yläkoulun liikuntasalissa, teoriaosuus
yläkoulun auditoriossa. Alaikäraja 13 vuotta.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
830138
TYTTÖJEN ITSEPUOLUSTUS- JA
UHKATILANNEKOULUTUS
la 12.00-16.00, Yläkoulu, liikuntasali ja auditorio
8.4.2017 / 15 €
Janne Ahonen
Ks. kurssin sisältö kurssin 830137 kohdalta. Kurssi on
tarkoitettu 13-20-vuotiaille tytöille.
Ilm. 17.3.2017 mennessä.
830102
ISTUMA-ASAHI
to 15.00-15.45, Palvelukeskus Kataja
22.9.2016-8.12.2016 / 20 €
Salme Koskelo
Asahi on terveysliikuntaa, joka sopii kaikille. Siinä yhdistyvät liike, hengitys ja hyvä mieli. Istuma-Asahitunnilla liikkeet tehdään pääasiassa istuen. Kurssi on
tarkoitettu myös muille kuin Katajan asiakkaille.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830103
ASAHI HEALTH
ti 17.00-17.45, Alakoulu, liikuntasali
20.9.2016-29.11.2016 / 20 €
Salme Koskelo
Asahi on kokonaisvaltaista terveysliikuntaa, joka ei
vaadi notkeutta eikä muitakaan perinteisiä voimistelutaitoja. Asahi virkistää, parantaa liikkuvuutta ja tasapainoa. Asahi voi helpottaa kivun hallintaa.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
38
830105 / 830105K
KUNTOKURSSI / Huttu-Polo-Pisto
ti 16.00-17.00, Hutun koulu
13.9.2016-29.11.2016 / 20 €
17.1.2017-25.4.2017 / 25 €
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Kurssi sopii kaikentasoisille kuntoilijoille. Kurssilla
kehitetään lihas- ja yleiskuntoa oman kehon painolla
ja erilaisia välineitä käyttäen. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830107 / 830107K
YHDESSÄ LIIKKUMAAN / Loukusa
ke 18.30-19.30, Lehon pirtti
14.9.2016-30.11.2016 / 20 €
18.1.2017-26.4.2017 / 25 €
Ritva Savolainen
Kuntojumppaa ja letkeää kunnonkohotusta osanottajien toiveiden mukaisesti. Kurssi on tarkoitettu sekä
naisille että miehille. Nyt porukalla liikkumaan!
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830135 / 830135K
KEPPIJUMPPA / Loukusa
to 18.00-19.00, Lehon pirtti
15.9.2016-1.12.2016 / 20 €
19.1.2017-27.4.2017 / 25 €
Pentti Latvalehto
Sosiaalista kanssakäymistä kunnonkohotuksen ohessa keppiä ja tuolia apuna käyttäen. Kaikki ovat tervetulleita! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830108 / 830108K
KUNTOLIIKUNTA / Metsäkylä
pe 18.00-19.00, Metsäkylän koulu
16.9.2016-2.12.2016 / 20 €
20.1.2017-28.4.2017 / 25 €
Aini Vääräniemi
Kuntoliikuntaa käyttäen kuminauhaa, painoja ja gymstickiä. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830104 / 830104K
KAHVAKUULA / Metsäkylä
to 19.00-20.00, Metsäkylän koulu
15.9.2016-1.12.2016 / 20 €
19.1.2017-27.4.2017 / 25 €
Veikko Ronkainen
Tervetuloa kahvakuulaamaan Metsäkylän koululle
niin vanhat kuin uudetkin kasvot! Muistathan ottaa
mukaan oman kahvakuulasi. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830134
KUNTOLIIKUNTA / Jokijärvi-Huttu-Polo-Pisto
ke 18.30-19.30, Jokijärven kylätalo
21.9.2016-7.12.2016 / 20 €
Salme Koskelo
Monipuolista kuntoliikuntaa eri apuvälineitä käyttäen. Tunnilla ei ole musiikkia. Ilm. 9.9.2016 mennessä.
830101 / 830101K
PORUKALLA JUMPPAAMAAN / Jurmu
ma 18.00-19.00, Jurmun koulu
12.9.2016-28.11.2016 / 20 €
16.1.2017-24.4.2017 / 25 €
Liisa Aho
Nyt mukaan peruskuntojumppaan. Sopii kaikenikäisille. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
830136
KUNTOLIIKUNTA / Kurtti
to 18.00-19.00, Kurtin koulu
15.9.2016-1.12.2016 / 20 €
Eila Kainulainen
Kuntojumppaa ja letkeää kunnonkohotusta osanottajien toiveiden mukaisesti. Kurssi on tarkoitettu sekä
naisille että miehille. Nyt porukalla liikkumaan!
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
Laiminlyönnin koko filosofia on kärjistettävissä
neljään sanaan: ”Mitä hyötyä siitä on?”
- Positiivarit
TERVEYDEKSI!
610101
ENSIAPU I
syyslukukaudella 2016, aikataulu ja paikka ilmoitetaan
myöhemmin
Erkki Udd
Ensiavun peruskurssi antaa perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. Kurssimaksuun kuuluu EA Ikortti, joka on voimassa 3 vuotta. Kurssi järjestetään
syyslukukaudella, aikataulut ja kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin Taivalkosken Sanomissa ja opiston
nettisivuilla. Aktiivikortti ei käy.
610102
ENSIAPU II
kevätlukukaudella 2017, aikataulu ja paikka ilmoitetaan
myöhemmin
Erkki Udd
Ensiapukurssi II toteutetaan SPR:n koulutusohjelman
mukaisesti. Jatkokurssilla kerrataan hätäensiapuun liittyvät toimenpiteet ja opitaan toimimaan vaativimmissa
onnettomuus- tai sairauskohtaustilanteissa. Jatkokurssille voi osallistua voimassa olevalla EA1-kortilla. Kurssimaksuun kuuluu EA II-kortti, joka on voimassa 3 vuotta. Kurssi järjestetään kevätlukukaudella, aikataulut ja
kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin Taivalkosken Sanomissa ja opiston nettisivuilla. Aktiivikortti ei käy.
61013
HÄTÄENSIAPU
kevätlukukaudella 2017, aikataulu ja paikka ilmoitetaan
myöhemmin
Erkki Udd
Hätäensiapukurssin suorittamalla voi jatkaa yhden
kerran voimassaolevan EA 1- tai EA 2-kurssitodistuksen voimassaoloa kolmella vuodella. Kurssi järjestetään kevätlukukaudella 2017, ajankohta ja kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin. Aktiivikortti ei käy.
Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.
- Og Mandino
39
TAIVALKOSKI
Kuinka pitkään pitäisi yrittää? Kunnes.
- Jim Rohn
KIEHTOVAT KIELET
Unelmasi alkaa muuttua todeksi heti kun liität sen perään päivämäärän.
- Positiivarit
TAIVALKOSKI
Kielten taitotasot:
A2
Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin:
kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ. Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista
tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista. Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.
B1
Ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä,
koulussa ja vapaa-aikana. Selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista
aiheista. Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia
B2
Ymmärtää pääajatukset konkreetteja ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä. Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että hän pystyy
säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisten kanssa ilman että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista,
esittämään mielipiteensä josta ajankohtaisesta asiasta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat.
120301 / 120301K
EASY ENGLISH (taso A2)
ti 18.00-19.30, Yläkoulu, luokka 209
13.9.2016-29.11.2016 / 25 €
17.1.2017-25.4.2017 / 30 €
Jacqueline Keskitalo-Weber
Tämä peruskurssi sopii niille, joiden englannin taidot
ovat ruostuneet tai alkeiden opiskelu on jäänyt kesken.
Opimme käyttämään englantia arkielämän kielenkäyttötilanteissa. Opiskelemme monipuolisesti ääntämistä,
sanastoa, perusrakenteita ja kuuntelua sekä tutustumme englantilaiseen tapakulttuuriin. Oppikirja: English
for you, too! Book 3. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
120302 / 120302K
CONVERSATION IN ENGLISH (taso A2 /B1)
to 17.30-19.00, Yläkoulu, luokka 209
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Jacqueline Keskitalo-Weber
The best way to improve your English skills is by
speaking the language. We use text, audio or video
for English conversation practice. We also work with
exercises and worksheets. This is a course for everybody who wants to speak and learn new words. Students should have basic skills in English grammar.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
40
120303 / 120303K
CAFE INTERNATIONAL
la 11.00-13.00, Jalavan kauppakartano
Jacqueline Keskitalo-Weber
Café International goes on with interesting discussions or just chatting in Finnish and other languages
about immigration and differences in culture and lifestyle. Join us.
Tule keskustelemaan maahanmuuttamiseen liittyvistä asioista kahvikupin äärelle! Kokoontumiset lauantaisin 1.10., 5.11., 3.12., 4.2., 4.3., 1.4., 6.5. Ei kurssimaksua. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
120401 / 120401K
SAKSAN ALKEIDEN JATKOKURSSI (taso A2)
ti 16.30-18.00, Yläkoulu, luokka 209
13.9.2016-29.11.2016 / 25 €
17.1.2017-25.4.2017 / 30 €
Jacqueline Keskitalo-Weber
Kurssi sopii noin 4 vuotta saksaa opiskelleille. Kurssilla perehdytään saksan kielen perusteisiin erilaisten puhe-, kuuntelu-, luku- ja kirjoitusharjoitusten
avulla. Kurssille voi osallistua myös muutoin vastaavat saksan kielen taidot hankkineet. Oppikirja Einverstanden 3. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
120402 / 120402K
DEUTSCH-FORTGESCHRITTEN (taso B1-B2)
to 19.15-20.45, Yläkoulu, luokka 209
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Jacqueline Keskitalo-Weber
Willkommen in unserer Deutschrunde. Wir diskutieren über das aktuelle Weltgeschehen und andere interessante Themen, lesen Texte und hören Nachrichten. Mach mit! Wir arbeiten ohne Kursbuch. Für den
Frühsommer 2017 planen wir eine Studienreise nach
Österreich, ins Südtirol oder Elsass/Schwarzwald.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
120501 / 120501K
RANSKAN KIELI JA KULTTUURI (taso A2 / B1)
to 16.00-17.30, Yläkoulu, luokka 209
15.9.2016-1.12.2016 / 25 €
19.1.2017-27.4.2017 / 30 €
Jacqueline Keskitalo-Weber
Keskustelukurssi, jolla keskitytään kuullun ymmärtämiseen ja puhumisen harjoitteluun sekä opitaan selviytymään jokapäiväisissä elämän tilanteissa ranskan kielellä. Luetaan myös eri aihepiirien vaativampia
tekstejä sanaston laajentamiseksi ja vahvistetaan
perusrakenteiden hallintaa. Kurssin aihepiireinä ovat
kohdekielisten maiden ihmiset, maantiede, historia ja
matkailu. Kurssi sopii opiskelijoille, jotka ovat opiskelleet peruskieliopin. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.
- Robert A. Henlein
TUIKITÄRKEÄÄ TIETOTEKNIIKKAA
340101
TIETOKONEKAVERI
ma 12.00-14.00, Päätalo-keskus
19.9.2016- 5.12.2016 / ei kurssimaksua (LAKE-hanke)
Salme Koskelo
Vertaistukea senioreille ja muille aloittelijoille tietokoneen käytössä. Tule oman tietokoneesi tai tabletin
kanssa saamaan apua ongelmiin, esim. kuvien siirto
koneelle, kuvien lähettäminen kaverille, internet, tietokoneella kirjoittaminen jne. Ei tarvitse ilmoittautua
etukäteen, voit tulla minä maanantaina tahansa, tai
vaikka jokaisena.
340106
ÄLYKÄNNYKÄN / TABLETIN HYÖTYSOVELLUKSET
pe 18.00-20.15, Yläkoulu, atk-luokka/101
27.9.2016-25.10.2016 / ei kurssimaksua (LAKE-hanke)
Kalevi Hirvonen
Kurssilla käydään läpi älypuhelimien ja tablet-laitteiden (Android) rakennetta ja toimintoja sekä niiden
hyötysovelluksia. Ilm. 13.9.2016 mennessä.
340106K
ÄLYKÄNNYKÄN / TABLETIN HYÖTYSOVELLUKSET
ti 18.00-20.15, Yläkoulu, atk-luokka/101
2.2.2017-28.2.2017 / 15 €
Kalevi Hirvonen
Kurssilla käydään läpi älypuhelimien ja tablet-laitteiden (Android) rakennetta ja toimintoja sekä niiden
hyötysovelluksia. Ilm. 20.1.2017 mennessä.
340108
SUKUJUTUT-SUKUTUTKIMUSOHJELMA TUTUKSI
ma 17.30-19.45, Yläkoulu, atk-luokka/101
24.10.2016-7.11.2016 / 20 €
Riitta Hakulinen
Sukujutut-ohjelma on kotimainen sukututkimusohjelma, minkä avulla voi hallita suuria määriä henkilötietoja ja tulostaa aikanaan helposti esim. sukukirjan.
Kolmen illan kurssilla tutustutaan erimerkkiaineiston avulla henkilötietojen syöttämiseen ja ylläpitoon,
erilaisiin tulosteisiin, varmuuskopiointiin ja sukututkimuksen käytännesääntöihin. Kurssiluokan tietokoneissa on käytettävissä SukuJutut-ohjelma. Opiskelija
voi halutessaan ladata demoversion omalle kannettavalleen ja työskennellä sillä, mutta siinä tapauksessa
lataa demoversio koneellesi jo ennen kurssille tuloa
(http://www.sukujutut.fi/sukujut/esitteet/esite2.htm).
Ilm. 14.10.2016 mennessä.
41
TAIVALKOSKI
Ihminen, joka on liian vanha oppimaan, on
todennäköisesti aina ollut liian vanha oppimaan.
- Minnie Haskins
TAIVALKOSKI
110311
VIDEOPAJA
10.10.2016-14.10.2016, Yläkoulu, atk-luokka/101
Magdaleena Jakkila
Tavoitteena on tutustua videokuvauksen työskentelytapoihin. Käymme läpi kuvaamista, valaistusta ja editointia, sekä tutustumme esimerkkien kautta mm. vlogija Tube-maailmaan videotyöskentelyn näkökulmasta.
Lopuksi jokainen osallistuja toteuttaa oman lyhkäisen
videonsa omalla tyylillään. Ennakkotehtävä: Kuvaa alle
minuutin mittainen video itsestäsi. Voit kuvata joko itseäsi tai asioita ympärilläsi, jotka mielestäsi kertovat
jotain sinusta. Huomioi kuvatessasi ääni ja kuvakulmat
(esim. onko videossa puhetta). Video voi olla kuvattu
millä tahansa välineellä, esim. kännykän kameralla.
Lähetä ennakkotehtävä 7.10. mennessä osoitteeseen
[email protected].
Kurssi on tarkoitettu yläkoululaisille ja lukiolaisille.
Yläkoululaisille pajoja järjestetään
10.10. klo 8.50-11.10 ja 12.15-14.30
11.10. klo 8.50-11.10 ja 12.15-14.30
12.10. klo 8.50-11.10 ja 12.15-14.30
ja lukiolaisille
13.10 klo 8.50-11.10 ja 12.15-14.30
14.10 klo 8.50-11.10
Jokaiseen pajaan mahtuu 5 opiskelijaa. Ei kurssimaksua. Ilmoittautumiset Aira Tauriaiselle 040 573 0820
7.10. mennessä.
340107
VALOKUVAUKSEN JA KUVANKÄSITTELYN
PERUSTEET
ma 18.00-20.15, Yläkoulu, atk-luokka/101
26.9.2016-14.11.2016 / 25 €
Kalevi Hirvonen
Kurssilla tutustutaan valokuvauksen perusteisiin ja
kuvien käsittelyyn ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla
GIMPillä. Oma kamera mukaan jos on.
Ilm. 16.9.2016 mennessä.
340102
EXCEL 2016 -PERUSTEET -VERKKOKURSSI
to 18.00-19.30
15.9.2016-6.10.2016 / 30 €
Kurssilla opiskellaan Microsoft Office -tuoteperheeseen kuuluvan Excel 2016 -taulukkolaskentasovelluksen peruskäyttö. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä
vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna kouluttajan avustuksella. Sisältöteemat: käyttöliittymä, tiedon
syöttäminen, laskukaavat ja perusfunktiot, muotoilut,
lajittelu ja suodattaminen, kaavioiden luominen. Kouluttaja on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla to klo 18.00-19.30. Kouluttaja
vastaa keskustelualueilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24h kuluessa. Ohjelmistovaatimukset: Excel
42
2016 opiskelijan omalla koneella. Ei lähitapaamisia.
Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n kanssa.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
340103
C-OHJELMOINTIKIELEN PERUSTEET, OSA 1
-VERKKOKURSSI
ti 19.00-20.30, to 19.00-20.30
13.9.2016-20.10.2016 / 50 €
Kurssi johdattaa sinut askel askeleelta C-ohjelmoinnin perusteisiin. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella. Ei lähitapaamisia. Kurssi on pehmeä
johdatus ohjelmointiin sellaiselle, jolla ei ole aiempaa
ohjelmointikokemusta, mutta halua ohjelmoinnin opiskeluun löytyy. C-kieli on yksi suosituimmista ja laajemmalti käytetyistä ohjelmointikielistä. Se on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli ja käytettävissä lähes kaikissa
olemassa olevissa tietokonejärjestelmissä. Sisältöteemat: johdatus ohjelmointiin, muuttujat, ohjelmalauseet,
lausekkeet ja operaattorit, if-lauseet, silmukkarakenteet, funktiot ja numeeriset taulukot. Tutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla kahdesti viikossa (ti ja to klo 19.00-20.30). Tutori
vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin
arkipäivisin 24h kuluessa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n kanssa. Tälle kurssille on tarjolla
myös syvällisempi jatkokurssi, C-ohjelmointikielen perusteet, osa 2. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
340104
C-OHJELMOINTIKIELEN PERUSTEET, OSA 2
-VERKKOKURSSI
ti 19.00-20.30, to 19.00-20.30
14.3.2017-20.4.2017 / 50 €
Kurssi esittelee C-ohjelmoinnin edistyneempiä osaalueita. Kurssi suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella. Ei lähitapaamisia. Kurssi sopii kaikille, jotka
haluavat lisätä tietämystään C-kielestä C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1 -kurssin jälkeen. C-kieli on
yksi suosituimmista ja laajimmalti käytetyistä ohjelmointikielistä. Se on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli ja käytettävissä lähes kaikissa olemassa olevissa
tietokonejärjestelmissä. Sisältöteemat: tiedostojen
käsittely, merkit ja merkkijonot, yksinkertaiset tietorakenteet, osoittimet ja taulukoitten käsittely osoittimilla. Tutori on käytettävissä kurssin aikana reaaliaikaisella keskustelukanavalla kahdesti viikossa (ti ja
to klo 19.00-20.30). Tutori vastaa keskustelufoorumilla esitettyihin kysymyksiin arkipäivisin 24h kuluessa.
Kurssi toteutetaan yhteistyössä Viope Oy:n kanssa.
Tätä kurssia ennen on hyvä käydä myös kurssin ensimmäinen osa, C-ohjelmointikielen perusteet, osa 1.
Ilm. 24.2.2017 mennessä.
340105
TIETOTEKNIIKAN JA TIETOVERKON PERUSTEET
pe 13.00-15.15, Yläkoulu, atk-luokka/101
3.2.2017-21.4.2017 / 30 €
Kalevi Hirvonen
Kurssilla opitaan mm. internetin ja sähköpostin perusteet sekä tutustutaan eri viranomaisten ja muiden tahojen tarjoamiin nettipalveluihin. Ilm. 17.2.2017 mennessä.
ILMAISUN ILOA
110201 / 110201K
LASTEN JA NUORTEN TEATTERI-ILMAISUKURSSI
ke 17.00-19.30, Teatteri
5.10.2016-7.12.2016 / 25 €
18.1.2017-26.4.2017 / 30 €
Kaarina Nevanperä
Teatteri-ilmaisun perusteet (fyysinen ilmaisu ja äänimaailma näyttämöllä, luovaa improvisointia, sadusta
käsikirjoittamista ja lyhyitä esityksiä). Valmistetaan yhdessä joulu- ja kevätnäytelmäesitys yleisölle. Kurssi on
tarkoitettu 7-18-vuotiaille. Tervetuloa mukaan luovan ja
teatteri-ilmaisun pariin! Ilm. 23.9.2016 mennessä.
110203 / 110203K
AIKUISTEN NÄYTELMÄRYHMÄ
Teatteri
syyslukukausi / 35 €
kevätlukukausi / 40 €
Harjoitusajankohdat ja harjoiteltava näytelmä ilmoitetaan myöhemmin Taivalkosken sanomissa.
110309 / 110309K
LASTEN KUVATAIDEPAJA
ke 15.00-16.30, Taidepaja
14.9.2016-30.11.2016 / 20 €
18.1.2017-26.4.2017 / 25 €
Jussi Valtakari
Maalausta, piirustusta, rakentamista, muovailua ym.
eri tekniikoilla. Tule lapsen kanssa yhdessä (4-5-vuotiaat) tutustumaan kuvataiteen maailmaan. Isommat
lapset (6 vuodesta ylöspäin) voivat tulla yksin. Kurssimaksu sisältää myös aikuisen. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110303 / 110303K
AIKUISTEN KUVATAIDEPAJA
to 18.00-20.30, Taidepaja
15.9.2016-1.12.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Eeva-Kaisa Jakkila
Alkeis- ja jatko-opetusta eri tekniikoita käyttäen: piirustustekniikat, akvarelli, akryyli- ja öljyvärimaalaus
ym. toiveiden mukaan. Kurssilla perehdytään myös
värioppiin ja sommitteluun. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
43
TAIVALKOSKI
Taide pehmentää sydämen, hienontaa luonteen, lauhentaa tavat.
Taide rakastaa elämää, se etsii
elämää ja löytää elämää kaikkialla.
- Minna Canth
110304 / 110304K
TUIKUN KUVATAIDEPAJA
ma 17.30-19.00, Tuikun toimitila
12.9.2016-28.11.2016 / 20 €
16.1.2017-24.4.2017 / 25 €
Eeva-Kaisa Jakkila
Tekemisen iloa, onnistumisen elämyksiä ja löytöretkiä
kuvataiteen maailmaan. Kurssilla tutustutaan materiaaleihin ja väreihin, opetellaan katselemaan ja tekemään. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
110301 / 110301K
POSLIININMAALAUS
pe 16.00-18.30, Opiston kädentaitojenpaja
16.9.2016-2.12.2016 / 30 €
20.1.2017-28.4.2017 / 35 €
Seija Parkkila
Tervetuloa iloiseen seuraan maalaamaan ja opettelemaan erilaista maalaustekniikkaa. Opistolta löytyy
erilaisia malleja (kirjoja ja lehtiä).
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110302 / 110302K
SISUSTUSTAIDE
la 9.00-11.15, Opiston kädentaitojenpaja
17.9.2016-3.12.2016 / 30 €
21.1.2017-29.4.2017 / 35 €
Tanja Luukkonen
Maalaamme tauluja erilaisilla tekniikoilla, teemme
maskeja muottiin ja laitamme värit päälle.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110306
KESÄN VÄRIT KUVATAIDELEIRI LAPSILLE
ti-to 10.00-12.30, Taidepaja
20.6.2017-22.6.2017 / 15 €
Eeva-Kaisa Jakkila
Kesäistä värien räiskettä ja materiaalikokeiluja 6-12
-vuotiaille lapsille. Materiaalimaksu 5 €.
Ilm. 9.6.2017 mennessä.
110307
KESÄN VÄRIT KUVATAIDELEIRI LAPSILLE II
ti-to 13.00-15.30, Taidepaja
20.6.2017-22.6.2017 / 15 €
Eeva-Kaisa Jakkila
Kesäistä värien räiskettä ja materiaalikokeiluja 6-12vuotiaille lapsille. Materiaalimaksu 5 €.
Ilm. 9.6.2017 mennessä.
110308
KESÄN VÄRIT -MAALAUSKURSSI
ma-pe 9.00-15.00, Taidepaja
24.7.2017-28.7.2017 / 35 €
Eeva-Kaisa Jakkila
Maalausta kesäisessä luonnossa! Maalataan niin
maisemia kuin luonnon ihmeellisiä yksityiskohtia. Vapaat kädet tekniikoiden suhteen.
Ilm. 14.7.2017 mennessä.
110310 / 110310K
SINIKELLON TAIDEPAJA
ke 13.00-14.30, Sinikello
14.9.2016-30.11.2016 / 20 €
18.1.2017-26.4.2017 / 25 €
Jussi Valtakari
Tekemisen iloa, onnistumisen elämyksiä ja löytöretkiä kuvataiteen maailmaan. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”,
jatka kaikin mokomin maalaamista – ja pian se ääni vaikenee.
- Vincent Van Gogh
44
KÄTEVÄSTI KÄSILLÄ
110401 / 110401K
OMMELLEN
ma 15.15-17.30, Yläkoulu, 103 tekstiilityön luokka
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Sinäkin osaat! Aloittelijat ja konkarit, nuoret ja vanhemmat. Tervetuloa hyödyllisen harrastuksen pariin. Ompelemme tarpeistasi lähtien pipoja, puseroita, hameita,
housuja tai vaikka juhlamekon jouluksi tai kevään juhlaan. Myös kodintekstiilit. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110405 / 110405K
VANHASTA UUTTA!
to 18.00-20.15, Yläkoulu, 103 tekstiilityön luokka
15.9.2016-1.12.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Vanha tavara uuteen käyttöön! Kahvipussit, neulepaidat, farkut ym. saavat sormissasi uuden elämän.
Kurssilaisten tarpeista lähtien hyödynnämme kaikenlaista vanhaa materiaalia sekä uudistamme vanhoja
vaatteita. Myös tilkkutyöt! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110402 / 110402K
NEULEKAHVILA
ti 9.00-11.30, Opiston kutomo
13.9.2016-29.11.2016 / 30 €
17.1.2017-25.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Tule virkistymään kahvikupposen sekä neule-, virkkaus- ym. lankatöiden pariin. Teemme tuotteita tumpuista tikkureihin, liinoista laukkuihin ja mattoihin. Mahdollisuus koneneulontaan! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110403 / 110403K
KÄSITYÖPAJA / Jurmu
ti 17.30-20.00, Jurmun koulu
13.9.2016-29.11.2016 / 30 €
17.1.2017-25.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Työpajassa neulomme käsin ja koneella, virkkaamme,
ompelemme, kudomme kangaspuilla sekä askartelemme kurssilaisten tarpeista lähtien.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110404 / 110404K
KANKAANKUDONTA
to 9.00-11.30, Opiston kutomo
15.9.2016-1.12.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Tule oppimaan kankaankudontaa. Kudomme kurssilaisten tarpeista lähtien mattoja, liinoja, laukkuja, verhoja, vilttejä ym. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110406 / 110406K
KÄSITYÖPAJA / Metsäkylä
pe 9.30-12.00, Metsäkylän koulu
16.9.2016-2.12.2016 / 30 €
20.1.2017-28.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Työpajassa kudomme kangaspuilla, neulomme, virkkaamme, ompelemme sekä askartelemme kurssilaisten toiveiden mukaan. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
45
TAIVALKOSKI
Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle.
- Antoine de Saint-Exupery
110413 / 110413K
KÄSITYÖPAJA / Loukusa
ma 18.00-20.30, Lehon pirtti
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-30.4.2017 / 35 €
Auli Hokki
Tehdään erilaisia laukkuja ja kukkaroita tölkin nipsuista. Kudotaan kangaspuilla liinoja ja mattoja. Muita aiheita osallistujien toiveiden mukaan.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110410 / 110410K
TIFFANY-LASITYÖT JA LASINSULATUS I
ma 15.00-17.30, Opiston kädentaitojenpaja
12.9.2016-29.11.2016 / 30 €
16.1.2017-30.4.2017 / 35 €
Seija Parkkila
Tervetuloa jatkamaan tiffanytöitä ja opettelemaan sulatuslasien käyttöä. Opettajalta löytyy erilaisia malleja ja oppikirjoja. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
110411 / 110411K
TIFFANY-LASITYÖT JA LASINSULATUS II
ma 17.30-20.00, Opiston kädentaitojenpaja
12.9.2016-29.11.2016 / 30 €
16.1.2017-30.4.2017 / 35 €
Seija Parkkila
Tervetuloa jatkamaan tiffanytöitä ja opettelemaan sulatuslasien käyttöä. Opettajalta löytyy erilaisia malleja ja oppikirjoja. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110412 / 110412K
TIFFANY-LASITYÖT JA LASINSULATUS / Jurmu
to 17.30-20.00, Jurmun koulu
15.9.2016-1.12.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Seija Parkkila
Tervetuloa tekemään tiffany- / lasinsulatustöitä erilaisista laseista. Pullo- ja ikkunalasitkin käy. Opettajalta löytyy erilaisia malleja ja keksitään yhdessä lisää.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110422 / 110422K
TIFFANY-LASITYÖT / Metsäkylä
la 10.30-15.00, Metsäkylän käsityöpaja
17.9.2016-19.11.2016 / 25 €
21.1.2017-8.4.2017 / 25 €
Pauliina Vääräniemi
Tule oppimaan Tiffanytekniikkaa. Sopii aloittelijoille sekä edistyneille. Kokoonnutaan syyslukukaudella:
17.9., 8.10., 5.11. ja 19.11. sekä kevätlukukaudella: 21.1.,
18.2., 18.3. ja 8.4. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
46
110414 / 110414K
PIENIMUOTOISET PUUTYÖT / Metsäkylä
ti 18.00-20.15, Metsäkylän käsityöpaja
13.9.2016-29.11.2016 / 30 €
17.1.2017-25.4.2017 / 35 €
Juho Tauriainen
Tehdään pieniä puutöitä. Lehtilaatikoita, arkkuja, pieniä kaappeja, hyllyköitä, ilmoitustauluja jne. itselle tai
lahjaksi. Pajalla nyt uusi, pieni vannesaha, jolla sahaaminen on helppoa. Koristeluna lovileikkausta tai
sabloonamaalausta. Pajalla paljon malleja.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110415 / 110415K
LASINSULATUSTA, -MAALAUSTA, KERAMIIKKAA
JA MOSAIIKKIA
ma 18.00-21.15, Metsäkylän käsityöpaja
12.9.2016-28.11.2016 / 35 €
16.1.2017-24.1.2017 / 40 €
Aira Tauriainen
Lasitöitä sulatustekniikalla. Ikkunalasit, purkit ja pullot
uusiokäyttöön. Kauniita lasinsulatustöitä taidelaseista. Pajalla paljon erilaisia muotteja ja malleja. Savitöitä eri tekniikoilla ja koristeluilla. Päällystetään mosaiikilla lasi- ja saviesineitä. Saat kauniita lasipurkkeja
päällystämällä ne läpinäkyvillä lasimosaiikkipaloilla
tai sulatetuilla lasinpalasilla. Tehdään vanhoista saviruukuista uusia päällystämällä ne. Päällystysmateriaalina voi käyttää vaikka vanhoja kahvikuppeja,
lautasia, sulatettuja lasin palasia jne. Lasi- ja mosaiikkitarvikkeita, lasitteita, savea, liimoja ym. tarvikkeita voidaan tilata porukalla. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110416 / 110416K
KÄSITYÖ- JA KIRJAKAHVILA
to 18.00-20.15, Metsäkylän käsityöpaja
15.9.2016-1.12.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Aira Tauriainen
Käsityöpajalle on laitettu kyläkirjasto. Hyödynnetään
sitä. Kokoonnutaan tekemään käsillä jotakin ja samalla
kuuntelemaan luettua. Kudotaan, tehdään poistokirjoista esim. enkeleitä, askarrellaan vuodenaikojen mukaan
yms. Samalla luetaan vuorollaan kirjaa periaatteella
”yksi lukee, toiset kuuntelee”. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110417 / 110417K
NAHKATYÖT
la 11.15-13.30, Opiston kädentaitojenpaja
17.9.2016-3.12.2016 / 30 €
21.1.2017-29.4.2017 / 35 €
Tanja Luukkonen
Opetellaan valmistamaan nahkasta esim. kodin sisustukseen käytettäviä esineitä kuten tauluja, koruja
ja vaaseja. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110423 / 110423K
HUONEKALUJEN KORJAUS / Metsäkylä
la 10.30-15.00, Metsäkylän koulu
15.10.2016-26.11.2016 / 25 €
4.2.2017-22.4.2017 / 25 €
Aini Vääräniemi
Korjataan vanhoja huonekaluja käyttökuntoon. Tervetuloa myös kirkonkyläläiset! Kokoontumiset 15.10.,
12.11. ja 26.11.2016 sekä 4.2., 25.2., 1.4. ja 22.4.2017.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110419 / 110419K
PUUTYÖT
to 17.00-20.00, Yläkoulu, teknisen työn luokka
15.9.2016-1.12.2016 / 35 €
19.1.2017-27.4.2017 / 40 €
Petri Kinnunen
Tehdään puukkoja, huonekaluja, tarve-esineitä, leluja, lahjatavaroita ym. Opetellaan aluksi turvalliset työmenetelmät. Tervetuloa mukavan ja hyödyllisen harrastuksen pariin! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110424 / 110424K
LUOVAT KÄDET I / SYKSY / Jokijärvi
LUOVAT KÄDET I / KEVÄT / Jokijärvi
ti 17.30-20.30, Jokijärven kylätalo
13.9.2016-29.11.2016 / 35 €
17.1.2017-25.4.2017 / 40 €
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Tule tekemään erilaisten mosaiikki- ja metallilankatöiden lisäksi honganoksista, kävyistä, sammaleesta ja
poronsarvista erilaisia koristeita. Tee jouluksi havuista
uudenlaisia ulkokoristeita, vanhoista kynttilänjämistä
ulkoroihuja ja askartelumassasta erilaisia pieniä joulukoristeita. Kahvipusseista kahvipussikransseja, metallilangasta kynttiläkoristeita, paperista paperiballerinoja, erilaisista materiaaleista moderneja himmeleitä tai
sementistä betonitonttuja. Mahdollisuus ostaa joitakin
materiaaleja opettajalta, metallilankaa ja verkkoa. Tarvittaessa tilataan tarvikkeita yhdessä. Muita aiheita
kurssilaisten toiveiden mukaan. Kevätpuolella jatketaan syksyn teemoin. Lisäksi voit tuunata vanhat neuleet uuteen käyttöön ja tehdä pihallesi betonista kurpitsoja ja muita koristeita metallilangasta ja verkosta.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110420 / 110420K
NAISTEN PUUTYÖT
ke 17.00-20.00, Yläkoulu, teknisen työn luokka
14.9.2016-30.11.2016 / 35 €
18.1.2017-26.4.2017 / 40 €
Petri Kinnunen
Tehdään puukkoja, huonekaluja, tarve-esineitä, leluja, lahjatavaroita ym. Opetellaan aluksi turvalliset työmenetelmät. Tervetuloa mukavan ja hyödyllisen harrastuksen pariin! Ilm. 2.9.2016 mennessä.
110421 / 110421K
KERAMIIKKAPAJA
ti 18.00-20.30, Opiston kädentaitojenpaja
13.9.2016-29.11.2016 / 30 €
17.1.2017-25.4.2017 / 35 €
Aini Vääräniemi
Muovaillaan savesta esineitä eri tekniikoilla. Käytetään oman pitäjän punasavea sekä ulkomaista valkosavea. Huom! Uusi uuni, hyvälaatuinen polttojälki!
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
110418 / 110418K
TUOHITYÖT
la 13.30-15.45, Opiston kädentaitojenpaja
17.9.2016-3.12.2016 / 30 €
21.1.2017-29.4.2017 / 35 €
Tanja Luukkonen
Opetellaan valmistamaan tuohesta eri tekniikoilla käsitöitä, esim. rasioita, purkkeja ja astioita. Tehdään
koristetavaroita, käyttöesineitä, lahjatavaroita ja matkamuistoja. Ilm. 2.9.2016 mennessä.
47
110426 / 110426K
LUOVAT KÄDET I / Syksy
LUOVAT KÄDET I / Kevät
ke 15.00-17.15, Opiston kädentaitojenpaja
14.9.2016-30.11.2016 / 35 €
18.1.2017-26.4.2017 / 40 €
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Tule tekemään erilaisten mosaiikki- ja metallilankatöiden lisäksi honganoksista, kävyistä, sammaleesta
ja poronsarvista erilaisia koristeita. Tee jouluksi havuista uudenlaisia ulkokoristeita, vanhoista kynttilänjämistä ulkoroihuja ja askartelumassasta erilaisia
pieniä joulukoristeita. Suodatinpusseista kransseja,
metallilangasta kynttiläkoristeita, paperista paperiballerinoja, erilaisista materiaaleista moderneja himmeleitä tai sementistä betonitonttuja. Mahdollisuus
ostaa joitakin materiaaleja opettajalta, kuten metallilankaa ja verkkoa. Tarvittaessa tilataan tarvikkeita
yhdessä. Muita aiheita kurssilaisten toiveiden mukaan. Kevätlukukaudella jatketaan syksyn teemoin.
Lisäksi voit tuunata vanhat neuleet uuteen käyttöön
ja tehdä pihallesi betonista kurpitsoja ja muita koristeita metallilangasta ja verkosta.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
110425 / 110425K
LUOVAT KÄDET II / SYKSY
LUOVAT KÄDET II / KEVÄT
ke 17.15-20.30, Opiston kädentaitojenpaja
14.9.2016-30.11.2016 / 35 €
18.1.2017-26.4.2017 / 40 €
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Ks. kurssin sisältö kurssin 110426 / 110426K kohdalta.
Ilm. 2.9.2016 mennessä.
48
110409
TEEMATYÖPAJA: KIRJAENKELIKURSSI
pe 18.00-20.15, Yläkoulu, 103 tekstiilityön luokka
11.11.2016 / 10 €
Minna Manninen
Askartelemme kauniin enkelin, jonka runkona käytämme vanhaa kirjaa. Saat tarvikkeet opettajalta, materiaalimaksu 5 €. Kaksi kokoontumiskertaa, toinen kerta
sovitaan ensimmäisessä tapaamisessa.
Ilm. 29.10.2016 mennessä.
110407
TEEMATYÖPAJA: JOULUKORTTIKURSSI
pe 17.00-20.15, Yläkoulu, kuvaamataidon luokka
18.11.2016 / 10 €
Minna Manninen
Tule askartelemaan persoonalliset joulukortit! Käytämme hyödyksi kaikenlaista paperi-, lahjakääre- ja
askartelumateriaalia. Kurssimaksun lisäksi materiaalimaksu 5 € opettajalle. Mikäli osallistut sekä perjantain että lauantain kurssille (kurssinro 110408), kurssimaksu tuolloin yhteensä 15 € (+materiaalimaksu).
Ilm. 4.11.2016 mennessä.
110408
TEEMATYÖPAJA: JOULUKORTTIKURSSI
la 9.30-12.45, Yläkoulu, kuvaamataidon luokka
19.11.2016 / 10 €
Minna Manninen
Tule askartelemaan persoonalliset joulukortit! Käytämme hyödyksi kaikenlaista paperi-, lahjakääre- ja
askartelumateriaalia. Kurssimaksun lisäksi materiaalimaksu 5 € opettajalle. Mikäli osallistut sekä perjantain että lauantain kurssille (kurssinro 110407), kurssimaksu tuolloin yhteensä 15 € (+materiaalimaksu).
Ilm. 4.11.2016 mennessä.
110427
ÄITI-LAPSI -KÄSITYÖ- JA ASKARTELUKURSSI
ma 10.00-12.30, Opiston kutomo
16.1.2017- 24.4.2017 / 35 €
Minna Manninen
Kurssilla mahdollisuus poppanan ja maton kudontaan
sekä monenlaisiin käsitöihin kurssilaisten toiveiden
pohjalta esim. neulonta, virkkaus (matot...) ym. lankatyöt, mosaiikkityöt (keramiikka, munankuori...), kranssintekoa eri materiaaleista, korttiaskartelua, servettitekniikkaa esim. purkkeihin ym. Lapset tekevät
mukana omaansa tai heitä opastetaan pienemmissä
askartelu- ja kädentöissä. Yksi kurssimaksu sisältää
yhden aikuisen ja lapsen. Tervetuloa antoisan harrastuksen pariin! Ilm. 5.1.2017 mennessä.
Merkittäviä ihmisistä tulee silloin, kun he
ajattelevat kykenevänsä tekemään asioita.
Kun uskoo itseensä, on löytänyt menestyksen
ensimmäisen salaisuuden.
- Norman Vincent Peale
MUKAVAA MUSISOINTIA
Jo kävi ilo ilolle,
riemu riemulle remahti,
tuntui soitto soitannalle,
laulu laululle tehosi.
- Kalevala
110111 / 110111K
MUSKARI (4-6-vuotiaat)
ke 17.45-18.30, Alakoulu, luokka nro 13
14.9.2016-30.11.2016 / 15 €
18.1.2017-26.4.2017 / 20 €
Annika Luukkonen
Lapsi saa nauttia musiikista leikkien ja laulaen. Soitamme, loruilemme, tanssimme ja liikumme ja tutustumme samalla musiikin perusasioihin leikin varjolla.
Samalla lapsi saa harjoitella tärkeitä vuorovaikutustaitoja, kuten oman vuoron odottamista, turvallisessa ympäristössä. Lapsi osallistuu kurssille ilman vanhempaa Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820
2.9.2016 mennessä.
110104 / 110104K
HARMONIKKAMUSKARI
ma 16.15-16.45, Yläkoulu, auditorio
12.9.2016-28.11.2016 / 15 €
16.1.2017-24.4.2017 / 20 €
Signe Kyllönen
Musiikkiryhmä 4-6 vuotiaille. Max 5 oppilasta. Soittoa, laulua, musiikinkuuntelua ja piirtämistä. Opistolta
voi tiedustella vuokralle pieniä, lapsille sopivia harmonikkoja. Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573
0820 26.8.2016 mennessä.
110105 / 110105K
LAPSIKUORO
ma 15.15-16.00, Yläkoulu, auditorio
12.9.2016-28.11.2016 / 15 €
16.1.2017-24.4.2017 / 20 €
Signe Kyllönen
Kurssi on tarkoitettu 7-12-vuotiaille lapsille. Opimme
laulamaan 1-3-äänisesti tyyliltään erilaisia lauluja.
Kurssiin sisältyy myös nuottien opettelua. Alkeet itsenäiseen laulujen omaksumiseen nuotin mukaan. Hauskaa yhdessä laulamista, äänissä laulamista, ryhmässä toimimista, laulumusiikin kuuntelua. Lapsikuoro voi
esiintyä halutessaan kansalaisopiston tapahtumissa
sekä muissa kunnan tapahtumissa. Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016 mennessä.
49
TAIVALKOSKI
110110 / 110110K
MUSKARI (6 kk-3-vuotiaat)
ke 17.00-17.45, Alakoulu, luokka nro 13
14.9.2016-30.11.2016 / 15 €
18.1.2017-26.4.2017 / 20 €
Annika Luukkonen
Lapset nauttivat musiikista jo vauvasta saakka! Muskarissa pieni saa tutustua musiikin maailmaan yhdessä vanhemman kanssa. Soitamme, loruilemme,
tanssimme, liikumme ja laulamme. Samalla lapsi saa
harjoitella tärkeitä vuorovaikutustaitoja, kuten
oman vuoron odottamista, turvallisessa ympäristössä.
Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016
mennessä.
110116 / 110116K
LASTEN BÄNDI
ma 18.00-19.00, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
12.9.2016-28.11.2016 / 15 €
16.1.2017-24.4.2017 / 20 €
Oula Mommo
Lasten bändikurssilla opetellaan bändisoiton perusteita ja soitetaan erityylisiä kappaleita. Oppilaat voivat niin
halutessaan itse valita soitettavan ohjelmiston. Myös
omia kappaleita voidaan tehdä. Aikaisempaa soittokokemusta ei tarvita. Bändikurssilla voi myös kokeilla eri
soittimia. Kurssi on suunnattu 8–12-vuotiaille. Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016 mennessä.
TAIVALKOSKI
110113 / 110113K
NUORTEN BÄNDI
ke 16.00-17.30, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
14.9.2016-23.11.2016 / 25 €
18.1.2017-26.4.2017 / 30 €
Oula Mommo
Bändikurssilla soitetaan juuri sitä musiikkia, mitä bändin jäsenet toivovat. Myös omia kappaleita voidaan hioa
bändikurssilla! Soiton lomassa opitaan bändityöskentelyn perusasioita. Tervetuloa mukaan olitpa sitten vasta-alkaja (aikaisempaa bändikokemusta ei tarvita) tai
jo pidemmälle ehtinyt soittaja tai laulaja! Nuorten bändikurssi on tarkoitettu 13–18-vuotiaille, bändit muodostetaan iän ja soittokokemuksen perusteella. Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016 mennessä.
110112 / 110112K
JAZZBÄNDI
to 18.30–20.00, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
15.9.2016-24.11.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Oula Mommo
Jazzbändissä soitetaan erityylisiä jazzkappaleita
swingistä lattareiden kautta moderniin fuusiojazziin.
Mukaan voivat tulla niin vasta-alkajat kuin pidemmälle ehtineet soittajat, aiempaa kokemusta jazzista
ei tarvita. Tervetuloa musisoimaan menevää jazzmusiikkia! Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820
2.9.2016 mennessä.
50
110114 / 110114K
ROCKBÄNDI
ti 18.30-20.30, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
13.9.2016-29.11.2016 / 30 €
17.1.2017-25.4.2017 / 35 €
Oula Mommo
Bändikurssilla soitetaan juuri sitä musiikkia, mitä
bändin jäsenet toivovat. Soiton lomassa opitaan bändityöskentelyn perusasioita ja syvennetään oman
instrumentin hallintaa. Tervetuloa mukaan olitpa sitten vasta-alkaja (aikaisempaa bändikokemusta ei
tarvita) tai jo pidemmälle ehtinyt soittaja tai lauluja!
Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016
mennessä.
110115 / 110115K
ETNOBÄNDI
to 16.45-18.15, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
15.9.2016-24.11.2016 / 30 €
19.1.2017-27.4.2017 / 35 €
Oula Mommo
Etnobändissä soitetaan eri maiden perinnemusiikkia
ja maailmanmusiikkia. Kurssilla voidaan myös perehtyä syvemmin johonkin tiettyyn perinnemusiikin tyyliin (esim. irlantilainen kansanmusiikki). Tervetuloa
mukaan eri soittimien soittajat ja laulajat! Ilmoittaudu
opiston toimistoon 040 573 0820 2.9.2016 mennessä.
110102 / 110102K
LAULURYHMÄ
ma 17.00-18.30, Yläkoulu, auditorio
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Signe Kyllönen
Kurssi soveltuu kaikille laulamista rakastaville. Iloa
yhdessä laulamisesta. Esiintymisiä tilaisuuksissa Taivalkoskella. Ilmoittaudu opiston toimistoon 040 573
0820 2.9.2016 mennessä.
110118 / 110118K
RUMMUT
henkilökohtainen soittoaika, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
syyslukukausi 2016, vk 37-48 / 30 €
kevätlukukausi 2017, vk 3-17 / 35 €
Oula Mommo
Rumpukurssilla opiskellaan mm. rumpujensoiton perustekniikoita (esim. rudimentit, kapulatekniikka), fillejä sekä erityylisiä komppeja. Kurssilla on mahdollista
perehtyä myös muihin lyömäsoittimiin ja perkussioihin
(esim. cajon, bodhrán). Aikaisempaa soittokokemusta
ei tarvita. Henkilökohtainen soittoaika on 20 min, tunnit
ovat yksityistunteja. Tunnit voivat olla mahdollisuuksien mukaan myös koulupäivän aikana. Ilmoittaudu Oulalle 040 827 2879 2.9.2016 mennessä, saat oman soittoaikasi ilmoittautumisen yhteydessä.
110120 / 110120K
POP-LAULU
henkilökohtainen soittoaika, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
syyslukukausi 2016, vk 37-48 / 30 €
kevätlukukausi 2017, vk 3-17 / 35 €
Oula Mommo
Pop-laulutunneilla opetellaan äänenkäyttöä erityylisten pop/rock/iskelmä/jazz (yms.) kappaleiden sekä
erilaisten harjoitteiden kautta. Tunneilla lähdetään
liikkeelle jokaisen opiskelijan omista lähtökohdista ja
kiinnostuksen kohteista (esim. kappalevalinnat). Henkilökohtaisen laulutunnin aika on 20 min, tunnit ovat
yksityistunteja. Tunnit voivat olla mahdollisuuksien
mukaan myös koulupäivän aikana. Ilmoittaudu Oulalle 040 827 2879 2.9.2016 mennessä, saat oman soittoaikasi ilmoittautumisen yhteydessä.
110101 / 110101K
VIULUNSOITTO
pe 12.00-16.00, Yläkoulu, auditorio
16.9.2016-25.11.2016 / 35 €
20.1.2017-28.4.2017 / 40 €
Marek Pazdzior
Viulunsoittoa vasta-alkajille ja jatko-opiskelijoille.
Oma (tai vuokra) viulu välttämätön. Opistolta voi tiedustella vuokraviuluja. Käytettävät oppikirjat: Chrestomatija I-V Fiddle for Jaggers, Runners, Sprinters.
Opetus perjantaisin klo 12.00 jälkeen. Soittoaika 30
minuuttia / opiskelija. Max 6 opiskelijaa. Kokoontumis- ja kellonajat sovitaan ensimmäisellä kokoontumiskerralla 16.9.2016, jolloin opettaja jakaa henkilökohtaiset soittoajat. Ilmoittaudu opiston toimistoon
040 573 0820 2.9.2016 mennessä.
110103 / 110103K
HARMONIKANSOITTO
ma 13.00-15.00, 18.30-20.00, Yläkoulu, auditorio
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Signe Kyllönen
Harmonikansoiton opetusta jokaiselle taitojen mukaan, myös aloittajille. Ilmoittaudu Signelle 044 999
2938 2.9.2016 mennessä, saat oman soittoaikasi ilmoittautumisen yhteydessä.
110119 /110119K
PIANON VAPAA SÄESTYS
henkilökohtainen soittoaika, Yläkoulu, musiikkiluokka
102
syyslukukausi 2016, vk 37-48 / 30 €
kevätlukukausi 2017, vk 3-17 / 35 €
Oula Mommo
Pianon vapaa säestys -kurssilla soitetaan erityylisiä
kevyen musiikin piiriin kuuluvia kappaleita ja opetellaan säestämään niitä soinnuilla. Kurssilla opiskellaan myös melodian liittämistä säestykseen. Improvisointi kuuluu myös olennaisesti vapaaseen
säestykseen. Tunneilla lähdetään liikkeelle jokaisen
opiskelijan omista lähtökohdista ja kiinnostuksen
kohteista (esim. kappalevalinnat). Henkilökohtainen
soittoaika on 20 min, tunnit ovat yksityistunteja. Tunnit
voivat olla mahdollisuuksien mukaan myös koulupäivän aikana. Ilmoittaudu Oulalle 040 827 2879 2.9.2016
mennessä, saat oman soittoaikasi ilmoittautumisen
yhteydessä.
51
TAIVALKOSKI
110117 /110117K
KITARA
henkilökohtainen soittoaika, Yläkoulu, musiikkiluokka 102
syyslukukausi 2016, vk 37-48 / 30 €
kevätlukukausi 2017, vk 3-17 / 35 €
Oula Mommo
Kitarakurssilla voit opiskella sähkökitaran, akustisen kitaran, klassisen kitaran, flamencokitaran, basson tai kitaran vapaan säestyksen alkeita ja syventäviä opintoja. Aikaisempaa soittokokemusta ei tarvita,
mutta mukaan voi tulla pidempäänkin soittaneet kitaristit. Kurssilla opit mm. tekniikkaa, sointuja ja säestystä, soolo- ja melodiasoittoa sekä erityylisiä kappaleita. Henkilökohtainen soittoaika on 20 min, tunnit
ovat yksityistunteja. Tunnit voivat olla mahdollisuuksien mukaan myös koulupäivän aikana. Ilmoittaudu
Oulalle 040 827 2879 2.9.2016 mennessä, saat oman
soittoaikasi ilmoittautumisen yhteydessä.
110106 / 110106K
PIANONSOITON ALKEISKURSSI
ma 14.00-16.15, Seurakuntatalo
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Esa Tyni
Pianonsoiton yksityisopetusta. Oppikirjoina: Piano Aapinen, Aaron I, Vi spelar piano, Pianokoulu
Musikantti. Ilmoittautudu Esa Tynille 040 963 5355
2.9.2016 mennessä.
110107 / 110107K
PIANONSOITON JATKOKURSSI
ma 16.15-18.30, Seurakuntatalo
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Esa Tyni
Pianonsoiton yksityisopetusta. Oppikirjat: Aaron I, II
ja III, Thompsonin pianokoulu, Pianon avain I ja II,
Pianoetydejä. Ilmoittaudu Esa Tynille 040 963 5355
2.9.2016 mennessä.
110109 / 110109K
PIANONSOITTO / Huttu
ma 9.30-11.45, Hutun koulu
12.9.2016-28.11.2016 / 15 €
16.1.2017-24.4.2017 / 20 €
Esa Tyni
Pianonsoiton yksityisopetusta. Ilmoittautuminen ensimmäisellä kerralla suoraan opettajalle. Oppikirjat:
Piano aapinen, Aaron I ja II, Vi spelar piano.
Ilmoittaudu ensimmäisellä kerralla suoraan opettajalle.
110108 / 110108K
AIKUISTEN PIANONSOITTO
ma 18.30- , Seurakuntatalo
12.9.2016-28.11.2016 / 30 €
16.1.2017-24.4.2017 / 35 €
Esa Tyni
Pianonsoiton yksityisopetusta. Aaronin pieanokoulu I, II, III, Koraalikirja, Laulut sointumerkeistä, Kansanlauluja jne. Ilmoittaudu Esa Tynille 040 963 5355
2.9.2016 mennessä.
Musiikki on taiteen täydellinen muoto.
Se ei voi ikinä paljastaa lopullista salaisuuttaan.
- Oscar Wilde
TAIVALKOSKI
MUUTA MUKAANSATEMPAAVAA
Mikään ei ole niin mitätöntä,
ettei sitä kannattaisi tietää,
eikä mikään niin suurta,
ettei sitä kannattaisi yrittää.
- W.Horne
810201
MAUKKAITA MAKKAROITA
pe 17.00-21.00, Yläkoulu, kotitalousluokka
14.10.2016 / 30 €
Maritta Nieminen
Tervetuloa oppimaan perinteisten makkaroiden valmistusta. Kokkaamme yhdessä riista -, sieni-, lammas-, joulu- ja verimakkaroita. Illan lopussa nautimme yhdessä herkullisen makkara-aterian sopivien
lisukkeiden kera. Kurssin tavoitteena on opettaa kaikki halukkaat valmistamaan mieluisiansa makkaroita
kotonaan. Kurssimaksu sisältää raaka-aineet.
Ilm. 30.9.2016 mennessä.
52
810203
HIRVENRUHON PALOITTELU
syyslukukaudella 2016
Joonas Peltoniemi
Kurssilla käydään läpi eri ruhonosien käyttötarkoitus
ja opetellaan oikeaoppinen paloittelu. Kokoontumiskerrat ja –ajat sekä kurssin hinta ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautuneille. Ilm. 23.9.2016 mennessä.
719802
MEHILÄISTARHURIN PERUSKURSSI
ke 17.00-20.00, Päätalo-keskus
19.4.2017- 17.5.2017 / 35 €
Maire I. Korhonen
Kurssilla saat perustiedot ja -taidot mehiläisharrastuksen aloittamiseen jo tulevana kesänä. Oppitunneilla perehdyt mm. mehiläisten biologiaan, mehiläishoidon vuosikiertoon, hoitotoimiin ja hunajan
käsittelyn teoriaan. Kurssilaisia autetaan omien mehiläisten ja kaluston hankinnassa. Kurssiin sisältyy
harjoituksia tarhakäynteinä lähialueella sijaitsevilla
mehiläistarhoilla. Teoriaillat pidetään keskiviikkoisin
19.4.-17.5.2017 klo 17-20. Tarhakäynnit sovitaan sään
mukaan ja tehdään 15.6-31.7.2017 välisenä aikana.
Ilm. 7.4.2017 mennessä.
130201 / 130201K
KIRJAKAHVILA
ma 18.00-19.30, Päätalo-keskus
5.9.2016-5.12.2016 / 15 €
9.1.2017-3.4.2017 / 15 €
Aune Turpeinen
Pidätkö kirjoista ja lukemisesta? Kirjakahvilassa keskustellaan ja vaihdetaan ajatuksia mielenkiintoisista koti- ja ulkomaisista kirjoista. Kokoontumiset joka
kuukauden ensimmäinen maanantai: 5.9., 3.10., 7.11.,
5.12. Ensimmäistä kertaa varten luettava kirja on
Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, I osa.
Kirjakahvila järjestetään yhteistyössä kirjaston kanssa. Kirjasto hankkii luettavat kirjat maksutta, opisto
tarjoaa kaffet. Ilm. 26.8.2016 mennessä.
719803
TAIVALKOSKEN LINNUSTO JA KASVISTO
ma 18.00-20.15, Päätalo-keskus
30.1.2017-10.4.2017 / 30 €
Kalevi Hirvonen
Käydään läpi Taivalkosken linnustoa (pesivät, muuttavat ja harvinaiset linnut) sekä perustietoa Taivalkosken kasviluonnosta. Tehdään 3 havainnointiretkeä, retkien ajankohta sovitaan osallistujien kanssa.
Ilm. 13.1.2017 mennessä.
999902
HYGIENIAOSAAMISKOULUTUS JA TESTI
la 10.00-16.00, Yläkoulu, Kieliluokka 210
18.3.2017 / 45 €
Saimi Leinonen
Ks. sisältö kurssin 999901 kohdalta.
Ilm. 3.3.2017 mennessä.
Kuva: Suomen Punainen Risti / Jarkko Mikkonen
999906
TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ -VALMENNUS
ke 17.00-20.00, Päätalo-keskus
26.10.2016-9.11.2016 / ei kurssimaksua
Anneli Pulkkanen
Oletko siirtymässä tai siirtynyt eläkkeelle? Voiko eläkkeelle siirtyminen ahdistaa? Olenko jo näin vanha?
Mihin työelämä oikein hurahti? Mitä tekisin ja miten
voin huolehtia hyvinvoinnistani uuden elämän kynnyksellä? Haluatko pohtia näitä ja monia muita uuden
elämänvaiheen tuomia kysymyksiä vertaisryhmässä
valmentajan avulla? Nyt se on mahdollista Punaisen
Ristin Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksessa.
Valmennus koostuu kolmesta iltatilaisuudesta, joihin
kaikkiin osallistumiseen sitoudutaan ilmoittautumisen
yhteydessä. 1. tapaaminen: 26.10.2016 2. tapaaminen:
2.11.2016 3. tapaaminen: 9.11.2016
Lisätietoa: rednet.punainenristi.fi/tayttaelamaa Lämpimästi tervetuloa! Ilm. 14.10.2016 mennessä.
53
TAIVALKOSKI
999901
HYGIENIAOSAAMISKOULUTUS JA TESTI
la 10.00-16.00, Yläkoulu, Kieliluokka 210
8.10.2016 / 45 €
Saimi Leinonen
Koulutukseen kuuluu elintarvikehygienian tavoitteet,
tuotteen hygieniariskit, hygieeniset työtavat, henklökohtainen hygienia, työympäristön työskentelyhygienia, puhtaanapito, lainsäädäntö ja hygieniaosaaminen -testi. Voit osallistua testiin myös ilman
koulutusta. Testi alkaa klo 15.00. Varaa mukaasi kuvallinen henkilötodistus. Kurssin hinta 45 €, pelkkä
testi 25 €. Hinta sisältää yhden uusintatestin, toinen
uusintatesti maksaa 25 €. Aktiivikortti ei käy.
Kurssilla käytettävä materiaali löytyy elintarvikeviraston sivulta www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/
hygieniaosaaminen/ Ilm. 30.9.2016 mennessä.
999905
UNELMAKARTTAKURSSI
pe 17.00- 20.00, Päätalo-keskus
21.10.2016 / 10 €
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Tule viettämään mukavia hetkiä iloisessa seurassa ja
luomaan itsellesi oma unelmakartta. Perehdyt samalla omiin toiveisiisi, unelmiisi ja alitajuntaasi sekä siihen, miten voit luoda todellisuudestasi aiempaa paremman. Ilm. 7.10.2016 mennessä.
999904
PUKEUDU OMAN TYYLISI MUKAISESTI JA LÖYDÄ
OMAT VÄRISI
kevätlukukaudella 2017 / ei kurssimaksua
Leila Kyngäs-Teeriniemi
Luennolla perehdytään pukeutumistyyleihin, värien
viestiin pukeutumisessa, vartalon rakenteeseen ja
niille sopiviin pukeutumisratkaisuihin. Luennon jälkeen voit halutessasi teettää pikavärianalyysin. Järjestetään Akkain humputtelupäivänä, seuraa ilmoittelua ajankohdasta.
TAIVALKOSKI
Muutoksen salaisuus on
keskittää kaikki voimasi,
mutta ei vanhan vastustamiseen,
vaan uuden rakentamiseen.
- Sokrates
54
Kurssiohjelmiin lukuvuoden aikana tulevat muutokset
ja lisäykset löytyvät Facebook-sivuiltamme.
Käy tykkäämässä meistä ja
kirjoita meille kokemuksistasi, mielipiteistäsi, toiveistasi.
Päätalo-keskuksen Facebook-sivut
Posion kansalaisopiston Facebook-sivut
Julkinen tiedote
kaikkiin talouksiin
Posion kansalaisopisto
Kirkkotie 1, 97900 Posio
040-801 2401
https://peda.net/posio/kansalaisopisto
Taivalkosken kansalaisopisto
Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski
PL 25, 93401 Taivalkoski
040 573 0820, 040 741 1507
www.taivalkoski.fi/palvelut/kansalaisopisto