Lännen Nyt! 2/2016

YLÖJÄRVI SIIRTYI
LÄNKKÄRI-AIKAAN S. 3
UUDET MALLIT
ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7
KOKONAISUUTENA PARAS
RATKAISU S. 8-9
LÄNNEN
!S
- IAASKIA
AS
KLAESHLTEIH2T/I2 0
21
/ 260 1 6
LÄNNEN
NYTN!Y-TA
KETTERYYS RATKAISI
S. 12-13
Sisällys
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS
TUO MYÖS SÄÄSTÖJÄ
Lännen-ryhmän arvolupauksen mukaisesti etsimme jatkuvasti asiakkaillemme ja työn tilaajille konkreettisia tapoja parantaa tuottavuutta tehostamalla konekaluston käyttöasteita. Kun
konekalusto saadaan tuottavampaan käyttöön, hukka-aika vähenee ja samalla pienennetään kustannuksia ja ympäristörasitusta.
On arvioitu, että Suomessa on tällä
hetkellä lähes 20 000 maarakennuksessa käytettävää koneyksikköä, joista monet ovat ikääntyneitä ja huonolla
käytöllä. Koneet käyvät siis liian vähän työtunteja niiden investointikustannukseen verrattuna ja ovat rasite
ympäristölleen. Osin asia johtuu alan
töiden puutteesta, mutta osin huonojen käyttöasteiden taustalla on heikkoa töiden suunnittelua ja valvontaa
työnantajien ja työn tekijöiden puolelta.
Kaikkien Lännen-ryhmän tuotteiden
ja palvelujen taustalla on monitoimisuus ja hyvä liikkuvuus. Lännen-,
Lundberg- ja Watermaster-tuotteet
ovat kaikki alansa johtavia monitoimisuudessaan. Monitoimisuuden avulla
työn tilaajat ja tekijät voivat merkittävästi säästää niin kustannuksissa
kuin ympäristökuormassakin. Monien
töiden tekemiseen ei tarvita kahta tai
kolmea konetta, kun ne voidaan sujuvasti hoitaa yhdellä monitoimisella
koneella.
Tuottavuus ja ympäristöystävällisyys
kulkevat siis käsi kädessä. Samat
työt voidaan hoitaa vähemmillä koneilla, ja näin säästyy henkilökuluja
ja -vahinkoja, ja samalla säästetään
polttoaineissa, huolloissa sekä ympäristörasituksessa. Miettikääpä mihin
tämä vastaava kehitys on johtanut toimistoissa, jossa erilliset kopiokoneet,
skannerit, tulostimet ja faksit ovat siirtyneet historiaan monitoimikoneiden
vallattua konttorimarkkinat. Emme
myöskään kanna mukanamme erillisiä matkapuhelimia, kameroita ja
sovellustyökaluja, kun monitoiminen
älypuhelin hoitaa kaikkien näiden
yksittäisten laitteiden tehtävät. Monitoimiset laitteet jo sinänsä säästävät
vähiin käyviä raaka-aineita ja ympäristöämme.
Olemme Lännen-ryhmässä siirtymässä syksyllä 2016 uusiin tuotesukupolviin, joissa itse monitoimisuuden
lisäksi on panostettu entistä enemmän tuotteidemme ominaisuuksiin,
käyttäjäystävällisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Uudet Lännen-,
Lundberg- ja Watermaster-mallit
täyttävät kaikki tiukimmat 4-vaiheen
päästönormit ja näin ollen ovat turvallinen valinta tulevaisuuden työtehtäville. Kuljemme tältä osin ”vastavirtaan”, koska pääkilpailijamme ovat
keskittyneet vanhempaan ympäristöteknologiaan.
Suomalaisilla työkonemarkkinoilla on
edelleen tyypillistä, että uusia koneita myydään ns. 3A-päästöteknologialla, joka esiteltiin markkinoille lähes
kymmenen vuotta sitten. Nykyisien
4-vaiheen moottorien typen oksidien
ja hengitysilman partikkelien päästöt
ovat pienentyneet kymmenessä vuodessa noin kymmenesosaan 3A-tekniikan päästöihin verrattuna.
Erityisesti julkisissa hankinnoissa
olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, että vallitsevat ympäristösäännökset olisivat merkittävänä osana
hankintaprosessia ja hankintojen kriteereitä. Julkinen taho ei Suomessa
voi edistää cleantech-ajattelua, jos
se samalla omissa hankinnoissaan
suosii vanhaa ympäristöä kuluttavaa
2
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
Pääkirjoitus
s. 2
Ylöjärvi siirtyi Länkkäri-aikaan
s. 3
Lännen & Lundberg konsepti
s. 4-5
Uudet mallit ensiesittelyssä
s. 6-7
Kokonaisuutena paras ratkaisu
s. 8-9
Voimaa on!
s. 10-11
Ketteryys ratkaisi
s. 12-13
Markkinoiden vähäpäästöisimmät
moottorit
s. 14-15
Palautelomake
s. 15
Yhteystiedot
s. 16
Tapahtumia 2016
FinnMETKO
Osastot 42, 50, 893
1.-3.9.
Oulun Oikiat
16.-17.9.
Lännen MCE -ryhmään
kuuluvat
•
•
•
•
•
•
Lännen MCE Oy
Lännen Tractors Oy
Aquamec Oy
Lundberg Hymas AB
Lännen Tractors AB sekä
osakkuusyhtiö
HVL Maskin AB
Konsernin liikevaihto on noin 50
miljoonaa euroa ja henkilöstö 160.
tekniikkaa. Ympäristövastuu on kauaskantoista ajattelua. Monitoimisten
koneiden käyttö vähentää merkittävästi kustannuksia ja ympäristörasitusta. Jos lisäksi koneet itsessään
edustavat päästöjen tasossa viimeisintä teknologiaa, sillä säästetään
mm. typen oksidien siirtymistä hengityselimiin ja luontoon. Tämä puolestaan säästää valtavia summia terveydenhuollossa ja kasvihuonepäästöjen
aiheuttamissa haitoissa.
Toivotan työteliästä loppuvuotta kaikille ja kiintoisia lukuhetkiä Lännen
NYT! -lehden parissa!
Timo Huttunen
toimitusjohtaja
YLÖJÄRVI SIIRTYI
LÄNKKÄRI-AIKAAN
”Pojat kehuivat, että kone tuntui koekäytössä kaikin puolin erittäin hyvältä”, kertoo
Ylöjärven kaupungin kunnossapitopäällikkö Jari Koskinen.
Ylöjärven kaupunki on siirtynyt niin
sanotusti Länkkäri-aikaan. Kaupunki on vastikään hankkinut Lännen
8600i -monitoimikoneen, joka tulee
kunnossapitoyksikön käyttöön elokuussa.
– Lännen-koneen monitoimisuus ratkaisi valintamme. Erilaisista yksittäisistä ominaisuuksista eniten painoi
kaivulaitteen irrotettavuus. Ja nimenomaan se, että kaivulaitteen irrottaminen onnistuu helposti ja nopeasti,
kertoo Ylöjärven kaupungin kunnossapitopäällikkö Jari Koskinen.
– Odotuksemme koneen suhteen
ovat korkealla. Tulevina kuukausina
sitten konkreettisesti näemme, mihin kaikkeen se taipuu. Varmaa on,
että kone tulee alusta asti kovaan
käyttöön. Länkkäri on kuin tehty nimenomaan taajamaympäristöön sopivaksi monikäyttöiseksi koneeksi.
– Talviaikaan hoidamme sillä ennen
kaikkea aurausta ja hiekoitusta. Keväällä luvassa on paljon harjausta
ja kesällä muun muassa tienvarsien
niittotöitä.
Odotukset korkealla
Kaupungin tarjouspyyntöön liittyi
edellytys vastaavan koneen saamisesta koekäyttöön.
– Koekäytössä selvitimme, että se
varmasti täyttää kaikki tarjouspyynnössä esittämämme kriteerit. Ja täyttihän se. Pojat kehuivat, että kone
tuntui kaikin puolin erittäin hyvältä,
Koskinen sanoo.
”Tavoitteenamme on
hoitaa kustannustehokkaasti tällä
yhdellä koneella
monen koneen työt.”
Paljon lisälaitteita
Kuten tunnettua, Lännen-monitoimikoneeseen saa hankittua läjäpäin
erilaisia lisälaitteita.
– Ensi kesäksi hankimme koneeseen
varmasti leikkuupuomin. Matkan varrella pohdimme ja päätämme kulloistenkin tarpeiden ja budjetin mukaan,
mitä lisälaitteita hankimme. Meille on
erittäin tärkeää, että saamme kiinnitettyä koneeseen monipuolisia laitteita helposti ja nopeasti.
– Kun kone on mahdollisimman monikäyttöinen, sen käyttöaste pysyy
jatkuvasti korkealla. Tavoitteenamme on hoitaa kustannustehokkaasti
tällä yhdellä koneella monen koneen
työt.
– Tähän asti olemme tehneet vastaavia töitä pyöräkuormaajalla. Sitä
ei kuitenkaan ole suunniteltu aivan
tällaiseen käyttöön – toisin kuin Lännen-monitoimikone, Jari Koskinen
painottaa.
Yksi Ylöjärven kaupungin Lännen-monitoimikoneen käyttäjistä on kuvaan ehtinyt kuljettaja Jyrki Mattila.
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
3
HYVIN LIIKKUVA MONITOIMIKONE ON
TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN
LIIKKUVUUS
Lännen-monitoimikoneella
on hyvä liikkuvuus työmaalta
työmaalle, itse työmailla ja
kaikissa maasto-olosuhteissa.
4
MONITOIMISUUS
TUOTTAVUUS
YMPÄRISTÖVASTUU
Lännen kone on monitoiminen.
Se kaivaa, kuormaa, nostaa ja
kuljettaa.
Lännen-monitoimikoneen
käyttöaste on korkea ympäri
vuoden.
Tuottavuus ja
ympäristövastuullisuus
kulkevat käsi kädessä.
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
HYVIN LIIKKUVA MONITOIMIKONE ON
TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN
Taajamien ja terminaalien huoltoon, kunnossapitoon ja ympäristönhoitoon.
Liukkauden torjunta - Lumenpoisto - Harjaus - Painepesu - Kuormaus Vesakonleikkuu - Ratatyöt
LIIKKUVUUS
MONITOIMISUUS
TUOTTAVUUS
YMPÄRISTÖVASTUU
Taajama- ja kunnossapitotyöt
sujuvat ahtaissakin paikoissa
nopeilla, voimakkailla
ja ketterillä Lundbergmonitoimikoneilla.
Monipuolisilla lisälaitteilla
varustettuna Lundberg tekee
samanaikaisesti monia tehtäviä
sekä erittäin suurta tehoa ja
tarkkuutta vaativia töitä.
Monitoimisuus ja hyvä
liikkuvuus on tuottavaa
sekä tilaajille että tekijöille.
Ergonominen työympäristö
lisää tuottavia työtunteja.
Tuottavuus ja
ympäristövastuullisuus
kulkevat käsi kädessä.
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
5
UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ
Uudet Lännen- ja Lundberg-mallit ovat entistäkin liikkuvampia, monitoimisempia,
tuottavampia ja ympäristöystävällisempiä.
Lännen Tractors Oy:n tehtaalla Loimaalla on käynnissä jatkuva tuotekehitys. Sama meininki on Lundberg
Hymas Ab:n tehtaalla Ruotsin Skellefteåssa.
Kaikkien uudistusten taustalla on
asiakkaiden – ennen kaikkea koneiden käyttäjien – palautteen tarkka
kuuntelu.
Tässä tarinassa paljastamme hivenen niistä lukuisista parannuksista,
joita löytyy Lännen 8800K -monitoimikoneesta sekä Lundberg 40 -sarjan viidestä uudesta mallista. Lundberg 40 -sarjan uutukaisia malleja
ovat 4140, 4240, 5240, 6240 ja 7240.
– Kaikessa Lännen- ja Lundberg-monitoimikoneiden uudistus- ja parannustyössä meillä on neljä pääkohtaa:
koneiden liikkuvuus, monitoimisuus,
tuottavuus ja ympäristövastuu, tiivistää Lännen Tractors Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik.
Vähäpäästöiset
moottorit
ja
tehokkaat
– Esittelimme uusia Lundberg-malleja ensimmäisen kerran Hattulan
Lepaalla 11. - 13. elokuuta ja nyt
Jämsän FinnMETKO-näyttelyssä 1.
- 3. syyskuuta on näiden lisäksi esillä
ensimmäistä kertaa Lännen K-malli.
Kannattaa tulla Lännen osastolle tutustumaan perusteellisesti uudistuksiin, Aspvik vinkkaa.
Ensinnäkin sekä Lännen- että Lundberg-koneiden moottoreita on uudistettu vahvasti – ennen kaikkea ympäristövastuun näkökulmasta.
– Uudistetut moottorit täyttävät neljännen päästöluokan (Stage 4) vaatimukset eli kaikkein tiukimmat nykykriteerit.
Lännen 8800K -mallissa tehot ovat
jonkin verran suuremmat kuin sitä
edeltäneessä 8800i-mallissa. Vahva,
740 Nm:n (newtonmetrin) vääntömomentti jo tuhannella kierroksella
mahdollistaa tehokkaan ja taloudellisen työskentelyn pienilläkin kierroksilla.
– Tietyissä töissä sekä siirtoajossa
pystyy siis käyttämään pienempiä
kierroksia. Polttoainetta säästyy ja
ympäristömelu pienenee, Aspvik selvittää.
6
Ja hieman lisää numeroita: Uuden
Länkkärin vähäpäästöisen Agco Power 49 AWF -moottorin maksimiteho on 127 kilowattia / 1 700 - 1 900
kierrosta minuutissa (rpm) ja maksimaalinen vääntömomentti 750 Nm /
1 500 rpm.
– Lundbergin edellisen malliston kolmessa suurimmassa mallissa moottorin teho oli kaikissa sama. Uuden
malliston kahdessa pienimmässä
(4140 ja 4240) moottorin teho on 55
kilowattia ja kolmessa suurimmassa
mallissa tehot 80, 98 ja 107 kilowattia.
– Teholuokat ovat siis huomattavasti
leveämmät. Entistä kattavammasta
Lundberg-mallistosta on nyt entistä
helpompi valita sopivin malli eri tekemiseen tai työtehtäviin.
Tilavammat ja käytännöllisemmät
ohjaamot
Moottoreiden lisäksi muun muassa
ohjaamoihin on tehty monia muutoksia.
– Muutoksia on tehty sekä Lundbergeihin että etenkin Länkkäreihin.
– Lännen 8800K:n ohjaamo on merkittävästi aiempaa tilavampi ja toimivampi. Uudelleen muotoillun sivupaneelin ansiosta käsinojille on lähes
kymmenen senttiä enemmän tilaa.
– Kyynärnojat ovat aiempaa vahvemmat ja paremmin säädettävissä
erikokoisille kuljettajille ja käyttötottumuksille. Ohjaustanko taittuu nyt
kahdesta kohdasta. Monet tärkeimmät kytkimet on sijoiteltu uudella tavalla niin, että ne ovat mahdollisimman helposti käsien ulottuvilla. Myös
penkki mahtuu kääntymään paremmin.
– Säilytystilaa on enemmän kuin
ennen ja ilmanvaihtoakin on parannettu. Lisäksi ohjaamoa on hieman
nostettu näkemisen parantamiseksi.
– Kaiken kaikkiaan hiljainen, ergonominen ja hyvällä näkyvyydellä
varustettu ohjaamo on nyt entistäkin
parempi, Aspvik painottaa.
Kaikki edellä mainitut uudistukset on
tehty asiakkaiden käyttökokemusten
ja toiveiden pohjalta. Niin, ja kaikki ohjaamon muutokset parantavat
luonnollisesti koneen tuottavuutta,
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
toki myös liikkuvuutta ja monitoimisuutta.
Lännen-koneen tavoin Lundberg 40
-sarjan koneiden ohjaamot ovat kokeneet rutkasti uudistuksia. Uutta
tilaa on tullut etenkin istuimen oikealle puolelle. Kyynärnoja on aiempaa
vahvempi ja ohjauspyörä paksumpi.
Myös muun muassa sisätilalämmitintä, tuuletusta ja virtalukkoa on parannettu. Ja paljon, paljon muuta.
Eikä tässä vielä kaikki...
Eivätkä Länkkärin ja Lundbergin uudistukset suinkaan rajoitu vain moottoreihin ja ohjaamoihin. Esimerkiksi
Lundberg 40 -sarjan koneissa uusi,
kokonaan lasinen ovi ja aiempaa
suurempi sivuikkuna tuovat paremman näkyvyyden ja tilantunteen.
Myös konepeiton ja maskin ulkomuoto on muuttunut.
Lännen 8800K -mallissa taas etulokasuojat ovat pidemmät ja kiinnittyvät vankemmin kuin ennen. Lämmitys- ja ilmastointilaitteen valmistaja
on vaihtunut, ja nyt saavutetaan suurempi lämmitys- / lauhdutusteho.
– Uudistuksia on siis runsaasti muitakin. Kerromme niistä mielellämme
lisää muun muassa FinnMETKOnäyttelyssä, Jan Aspvik muistuttaa.
Sujuvaa pohjoismaista yhteistyötä
Kuten tarinan alussa todettiin, jatkuvaa tuotekehitystä tehdään niin Loimaalla kuin Skellefteåssa.
Lännen-koneet suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun Loimaalla. Lundberg-monitoimikoneet taas
ovat hyvä esimerkki pohjoismaisen
yhteistyön sujuvuudesta. Koneiden
runko-osat valmistetaan Loimaalla
Lännen Tractors Oy:n tehtaalla. Lopusta valmistuksesta ja tuotekehityksestä huolehtii Lundberg Hymas Ab
Ruotsin Skellefteåssa.
Lundberg Hymas AB on pitkän linjan
konevalmistaja, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1945. Vuonna 2008 maineikas monitoimikoneiden valmistaja
siirtyi Lännen Tractors Oy:n omistukseen. Nykyisin Lundberg Hymas
AB on olennainen osa Lännen MCE
-konsernia.
• Lännen 8800i
• Lännen 8600i
Monitoimikone infra- ja kuntarakentamiseen.
• Lännen 8600ie
Lisänä kuljettaja- ja työkohtaisesti säädettävä
työhydrauliikka, jonka vuoksi se soveltuu hyvin monitoimikoneena myös verkonrakennusja ratatyöskentelyyn.
30 % suuremmat kaivu-, kuormaus-, nosto- ja
vetovoimat kuin 8600-mallin koneissa. Sopii
erinomaisesti monitoimisuutta vaativiin rata- ja
verkonrakennustöihin. Runkorakenne, kaivulaite ja etukuormain ovat luokkansa vahvimmat.
• Lännen Multimate™
Kaikki työt ja kuljetukset yhdellä koneella. Lännen Multimate hoitaa itsenäisesti kuljetukset
perävaunulla taajama- ja työmaaolosuhteissa.
• Lännen 8600ie Premium
Erityisesti joustavaa siirtonopeutta ja peruskonetta suurempaa kuormaustehoa vaativiin
töihin.
UUSI
LÄNNEN K-MALLI
ENSIESITELLÄÄN
FINNMETKOSSA
1.- 3.9.2016
• Lundberg 7240
• Lundberg 4140
Vahva ja ketterä monitoimikone
kiinteistö- ja ympäristönhoitoon, kiinteällä
etukuormaimella.
Suurta voimaa ja siirtonopeutta
vaativiin haastaviin työtehtäviin, esim.
vesakonleikkuu.
Kun työt tehdään kerralla kuntoon yhdellä
Lundberg-monitoimikoneella, vähennetään
liikennettä, päästöjä ja melua.
• Lundberg 4240
Erittäin ulottuva teleskooppisella
etukuormaimella varustettu malli
ympärivuotiseen käyttöön.
• Lundberg 5240
Legendaarinen iso monitoimikone.
• Lundberg 6240
Monitoimikone vahvalla
kuormaimella painaville
lisälaitteille ja lastauskuormille.
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
7
KOKONAISUUTENA PARAS
RATKAISU
”Lännen-monitoimikoneet ovat monessa suhteessa askeleen edellä kilpailijoitaan”,
sanoo kolme Länkkäriä omistavan Maanrakennus Eero From Oy:n pomo.
Tamperelainen pitkän linjan urakoitsija Eero From tuntee Lännenmonitoimikoneet viimeisen päälle
perusteellisesti. Tällä hetkellä hänen
yrityksellään on kolme Länkkäriä.
Mies itse kertoo työskennelleensä
Lännen-koneilla noin 35 vuotta.
– Tykkään ajaa Lännen-koneita. Kyllä ne ovat monessa suhteessa askeleen edellä kilpailijoitaan. Kokonaisuutena Lännen-monitoimikone on
paras ratkaisu.
– Meillä on paljon monenlaisia koneita eri tehtäviin. Noin viisitoista
kaikkineen. Lännen-koneet ovat jokapäiväisessä käytössä: kaapelointihommissa, vihertöissä, rakennusten
passaushommissa ja niin edelleen.
– Siirtyminen työmaalta toiselle käy
nopeasti. Yhdellä koneella hoituvat tarvittaessa monen koneen työt,
Eero From kertoo.
8
Riemurinnoin aamulla töihin
Mistä päteviä Lännen-kuskeja?
Maanrakennus Eero From Oy:n
pomo on tehnyt ”kaivinkonehommia”
nelisenkymmentä vuotta. Yrittäjyyttäkin on takana jo noin kolme vuosikymmentä. Intoa ja puhtia piisaa
edelleen.
Toinen askarruttamisen aihe koskee
osaavia ja päteviä Lännen-monitoimikoneiden kuljettajia.
– Riemurinnoin lähdetään joka aamu
töihin. Kyllä tässä pärjätään, kun
nöyränä yritetään tehdä työt niin hyvin kuin mahdollista. Sillä lailla, ettei
tule sanomista. Myönnän kyllä, että
huilaaminen meinaa vähän unohtua.
– Me olemme aina pärjänneet hyvin tai vähintään kohtalaisesti muun
muassa sen ansiosta, että meillä on
ollut hyviä kuskeja. Mutta jatkuvasti
tahtoo olla pulaa pätevistä Lännenkoneiden kuljettajista. Saman ongelman kanssa painivat monet muutkin
yrittäjät.
Pari asiaa Eero Fromia hivenen askarruttaa. Ensimmäinen liittyy kymmenkunta henkeä työllistävän yrityksen tulevaisuuteen.
– Lännen-monitoimikoneet ovat todella tehokkaita ja tuottavia. Vielä
paljon parempaan tehokkuuteen ja
tuottavuuteen päästäisiin, jos päteviä Länkkäri-ammattilaisia olisi
enemmän.
– Täytin taannoin kuusikymmentä
vuotta. Kyllähän tässä vielä jaksaa ja
yrityksellä menee olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Mutta se vähän
mietityttää, kun ainakaan vielä ei ole
tiedossa jatkajaa yritykselle.
– Jonkin koulutuskeskuksen pitäisi
ruveta kouluttamaan nimenomaan
Länkkäreiden kuljettajia. Koulutuskeskuksessa olisi varta vasten Län-
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
Urakoitsija Eero From (vas.) on kovin tyytyväinen aluepäällikkö Ari Keinumäeltä ja muulta Lännen Tractorsin väeltä
vuosien varrella saamaansa palveluun.
nen-koneita, joilla harjoiteltaisiin. Se
ei välttämättä ole järkevää saati tuottavaa, että kuskit harjoittelevat niiden
ajamista yrityksissä.
– Lännen Tractors voisi lähteä mukaan koulutusorganisaation kumppaniksi. Kaikki voittaisivat, Eero
From ideoi.
– Samaan aikaan meidän urakoitsijoiden asiakkaat – esimerkiksi kunnat ja kaupungit – pitäisi saada oivaltamaan, kuinka tuottavia tällaiset
pyörillä nopeasti paikasta toiseen
kulkevat monitoimikoneet ovat.
– Turha käyttää ja seisottaa työmaalla montaa konetta, jos ja kun yhdellä
koneella pystyy kustannustehokkaasti tekemään useamman koneen
työt, From muistuttaa.
Nopeasti, läheltä ja suomeksi
Kuten kaikesta edellä sanotusta
saattaa päätellä, Eero From pitää
Lännen-koneita arvossaan. Tasapuolisuuden vuoksi laittakaamme
puheliaalta alan mieheltä yksi kriittinenkin kommentti.
– Koneista ja toimivuudesta ei ole
pahaa sanaa sanottavana. Ainoastaan hinta on päässyt kipuamaan
mielestäni korkealle.
Se on Fromin mielestä kuitenkin ymmärrettävää – tehdäänhän Länkkärit
koviin pohjoisen neljän vuodenajan
erityistarpeisiin
korkealaatuisesti
alusta loppuun Suomessa.
– Mutta senkin vuoksi koneet pitäisi
saada mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
Niin, ja siitä suomalaisuudesta. Eero
From on tosi tyytyväinen saamaansa
palveluun. Sitä hän on saanut nopeasti, läheltä ja suomeksi.
”Lännen-monitoimikoneet ovat todella
tehokkaita ja
tuottavia.”
meitä asiakkaita. Paljon olemme kehittämisryhmissä jutelleet ja ideoita
esitelleet. Eihän kaikkia toiveita tietenkään voi toteuttaa, mutta monia
muutoksia on tehty toiveidemme
pohjalta.
– On todella tärkeää, että tehdas
on ja pysyy Loimaalla ja Suomessa.
Siitä hatunnosto Timo Huttuselle ja
kumppaneille.
Huollot näppärästi Tampereella
Ja kun Eero From pääsee vauhtiin,
kehuja saa myös Lännen Tractorsin
Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, PäijätHämeen ja Keski-Suomen aluepäällikkö, joka on viime vuosina myynyt
Fromille parikin Länkkäriä. Miehet
pitävät paljon yhteyttä ja puhelinkeskustelut tuppaavat venymään...
– Loimaan tehdas on lähellä. Varaosapuoli toimii nopeasti ja tehtaalla
on todella ammattitaitoista väkeä.
Kun sinne soittaa, neuvoja ja apua
saa heti. Vastaavat iltaisinkin ja jopa
lomiltaan.
Mainittakoon tämänkin tarinan lopuksi, että aluepäällikkö Ari Keinumäen
toimisto on vastikään muuttanut Pirkkalasta Tampereen puolelle. Osoite
on Keskuojankatu 13. Uusi toimipiste löytyy Traktori- ja Konehuolto Oy
Seppo Raitinpään tiloista. Niissä
tiloissa taas hoituvat Lännen-, Lundberg- ja Ljungby-koneiden merkkihuollot. Ja niissäkin tiloissa Eero
From on kovin tuttu mies.
– Lännen Tractorsin väki kuuntelee
www.maanrakennusfrom.fi
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
9
VOIMAA ON!
”Tällähän voi tehdä mitä vaan”, tuumii Jani Hoikkala vaihtokoneena hankkimastaan
Lännen 8800e -monitoimikoneesta.
– Onhan tämä ihan erilainen kone
kuin edellinen. Voimaa on! Tällä on
tosi kiva tehdä töitä. Takakauhallakin
on helppo kannella raskaampaakin
tavaraa. Kaivuvarressa on hirveästi
voimaa, juttelee Jani Hoikkala.
Kotkalaista Maanrakennus Hoikkala
Oy:tä pyörittävä Jani Hoikkala hankki
käytetyn Lännen 8800e -monitoimikoneen viime syksynä. Aivan aluksi
oli pieniä ongelmia, jotka korjattiin
vikkelästi. Sen jälkeen työnteko väkivahvalla Länkkärillä on ollut yhtä juhlaa. Ainakin siihen malliin Hoikkala
monipuolista työkaluaan kehuu.
– Tällähän voi tehdä mitä vaan. Ainakaan vielä eivät ole rajat tulleet
vastaan. Olenkin viime aikoina ihmetellyt, miksen ole tajunnut aiemmin
hankkia tällaista konetta.
– Voima on koneen paras ominaisuus. Lisäksi tätä on erittäin hyvä
ajaa tiellä, kulkee sujuvasti ja nopeasti työmaalta toiselle, Hoikkala sanoo.
Massaa riittää
Koko viime talven Jani Hoikkalan
Länkkäri oli ahkerasti lumitöissä. Keväästä lähtien Kotkan puistotoimi on
ollut merkittävin työllistäjä.
kun massaa riittää. Viime kuukaudet olen tehnyt hyvin monipuolisia
puistorakentamiseen liittyviä töitä.
Etukauhalla pystyy kevyesti viemään
hiekkaa ja muuta tavaraa.
– Raskaitakin hommia pystyy tekemään ilman tassuja, jos niiden käyttö
ei ole mahdollista. Olen hommannut
kaikki mahdolliset trukkipiikit ja tukkikourat, jotta kaikki työt varmasti onnistuvat.
Maanrakennus Hoikkala Oy on vielä
Janin isän Reijo Hoikkalan omistuksessa ja isä toimii myös virallisesti
toimitusjohtajana. Sukupolvenvaihdos on vasta suunnitteluasteella.
Tänä vuonna 40 vuotta täyttävällä
Janillakin alkaa olla roppakaupalla
kokemusta urakointihommista.
– Kaksikymmentäviisi vuotta olen
näitä töitä tehnyt. Tai tarkkaan ottaen taisin aloitella isän apuna jo kuusivuotiaana.
Sen kuin menee ja tekee
Vaikka sukupolvenvaihdos on vielä
virallisesti tekemättä, käytännössä
yritys on poika-Janin yhden miehen
yritys, jossa isä välillä auttelee suu-
– Lumitöissä tämä on todella hyvä,
Voima on tämän paras
ominaisuus, kehuu
kotkalainen Jani
Hoikkala Lännen 8800e
-monitoimikonettaan.
10
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
rimmissa työruuhkissa. Siksipä Jani
Hoikkala hankkii koneetkin sillä ajatuksella, että ne sopivat juuri hänen
käyttöönsä.
– Itse näitä ajelen, joten haluan koneistani juuri sellaiset, jotka sopivat
minulle ja joissa viihdyn pitkätkin
päivät. Tätäkin Länkkäriä olen viime
syksystä lähtien aika lailla muokkaillut. Olen maalannut ja lakannut koneen siniseksi – ja vielä sellaiseksi,
että se vaihtaa väriä valoisuuden
mukaan. Englannista tilasin spesiaalit kattovilkut ja niin edelleen.
Pitkiä päiviä paiskivan Jani Hoikkalan harvinaisen siisteistä tiloista löytyy Lännen 8800e:n lisäksi kolme
kaivinkonetta. Töitä piisaa kaikille
koneille – kaikkein ahkerimmassa
käytössä on kuitenkin monitoiminen
Länkkäri.
– Yötä myöten on töitä riittänyt tälläkin viikolla. Aiemmalla koneella en
olisi millään pystynyt enkä kerinnyt
tekemään läheskään kaikkia tämänkään viikon hommia. Tämä kulkee
niin nopeasti paikasta toiseen. Enää
ei tarvitse miettiä, pystyykö ja ehtiikö,
vaan sen kuin vaan menee ja tekee.
Silloin harvoin, kun hän on apuja tarvinnut Länkkärinsä kanssa, hän on
saanut sitä nopeasti.
Tee se itse -mies
Maanrakennus Hoikkala Oy tekee
kattavasti maanrakennustöitä Kotkan, Haminan, Pyhtään ja lähikuntien alueella.
Jani Hoikkala on varsinainen tee se
itse -mies, joka kykenee itsekin huoltamaan koneitaan omissa tiloissaan.
Huollot onnistuvat mukavissa oloissa; lattialämmityksellä varustetussa
hallissa lämpötila on talvipakkasillakin parikymmentä astetta plussa
puolella.
11
– Lännen palvelu on pelannut oikein
hyvin. Ja AGCO Suomen Ronkainen
Kouvolasta on todella hyvin hoitanut
kaiken. Varaosatoimituksetkin hoituvat kotiin asti, Hoikkala sanoo.
Yrityksen palvelulupaus kuuluu tähän tapaan: ”Puramme vanhan talon,
teemme tarvittavat raivaukset, kaivamme uuden talon pohjat ja teemme pohjatyöt esimerkiksi nurmikkoa
varten. Talven tullen tulemme auraamaan ja hiekoittamaan pihat ja tiet.”
www.maanrakennuskotka.fi
”Ainakaan vielä eivät
ole rajat tulleet
vastaan.”
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
KETTERYYS RATKAISI
Kiireisessä nykymaailmassa koneenkin pitää olla mahdollisimman monipuolinen ja
nopea liikkeissään, pohdiskeli Reijo Kuusisto ja hankki Lundberg-monitoimikoneen.
”Ketterä” on sana, joka toistuu tiuhaan turkulaisen Reijo Kuusiston
puheissa, kun hän luonnehtii yrityksensä uusinta konehankintaa. Ketterä monitoimikone on merkiltään
Lundberg 5210.
Turun Ilpoisissa toimiva Oy Talonmiespalvelut Reijo Kuusisto hankki
tuliterän Lundberg-monitoimikoneen
kesän alussa. Haastatteluhetkellä
juhannusviikolla käyttökokemusta ei
vielä ollut juuri kertynyt.
– Poika on sillä jo vähän ajellut, minä
en vielä metriäkään. Mutta minulla
on aikoinaan ollut vähän pienempi
Lundberg, joten merkki on tuttu ja
hyväksi havaittu.
tää saada kadulle heti. Lundbergilla
kaikki sujuu nopeasti ja tehokkaasti.
Reijo vaihtuu Jesseksi
– Onhan kone aika hinnakas, mutta
uskon sen olevan hintansa arvoinen,
Kuusisto pohtii.
Pohtimista on Reijo Kuusistolla riittänyt viime aikoina myös yrityksensä
tulevaisuuden suhteen. Sukupolvenvaihdos on suunnitteilla – ja virallista
toteuttamista vaille valmis.
Nyt, äkkiä ja heti!
– Saimme vähän uusia töitä, ja päätimme vaihtaa toisen Valtran traktoreistamme vähän ketterämpään koneeseen.
– Muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla,
mutta kun laskimme kaikki plussat ja
miinukset, päädyimme Lundbergiin.
Ja onhan tämä huomattavasti ketterämpi kuin nuo traktorit, Reijo Kuusisto kertoo.
– Nykymaailmassa kaiken pitää olla
valmista nyt, äkkiä ja heti! Sen vuoksi
koneenkin pitää olla mahdollisimman
monipuolinen ja nopea liikkeissään.
Vielä keskikesällä Kuusiston Lundberg saa olla suhteellisen rauhassa,
mutta toisin on kohtapuoliin.
– Kun syksy tulee, uusi Lundberg on
täydessä käytössä. Syksyllä se laitetaan keräävän harjakoneen eteen.
Kun lehdet alkavat putoilla puista,
niin kaikkea mahdollista harjaamista.
Talvella sitten aurataan ja hiekoitetaan, Reijo Kuusisto luettelee.
– Oikeastaan tämä kone on aivan
välttämätön tämmöisissä töissä –
siis varsinkin kun kaiken pitää tapahtua niin nopeasti. Työvoima on kallista, ja Lundbergilla pystyy tekemään
parhaimmillaan monen koneen työt.
– Kyllä tämä on sananmukaisesti monitoimikone, johon saa monenlaisia
vempeleitä. Eteen lumiauraa ja taakse hiekoitinta. Aurauksen jälkeen
kadunpinta on liukas, joten sepeli pi12
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
– Olen pyörittänyt tätä yritystä nyt
vajaat parikymmentä vuotta. Lähiaikoina saan hiljalleen astua sivummalle. Poikani Jesse ottaa yrityksen
haltuunsa.
”Lundbergilla kaikki
sujuu nopeasti ja
tehokkaasti.”
Vuonna 1997 perustetussa yrityksessä työskentelee isä-Reijon ja poika-Jessen lisäksi kolme työntekijää
niin sanotuissa talonmiehen töissä,
kaksi päätoimista siivoojaa ja yksi
konttorityöntekijä.
Yrityksen pääasialliset tehtävät ovat
kiinteistöistä ja niiden ulkoalueista
huolehtiminen sekä lumi- ja hiekoitustyöt.
– Uusia töitä tullut jonkin verran, joten sikäli näyttää ihan mukavalta.
Pääasiassa työmme ovat Ilpoisissa,
joitakin kohteita on myös kaupungin
keskustassa. Huolehdittavia kiinteistöjä on toistakymmentä ja talvella lisäksi muutamia lumipaikkoja, Reijo
Kuusisto kertoo.
www.talonmiespalvelutkuusisto.fi
Lundberg-monitoimikoneet
- Kiinteistö- ja ympäristöhuollon monitoimikone
- Nopea, ketterä ja voimakas joka vuodenaikaan
- Yhdellä koneella hoituvat kaikki työvaiheet
- Työ sujuu nopeasti ja varmasti ympäristöä
vahingoittamatta
- Nopeat työkohteiden ja työlaitteiden vaihdot
- Soveltuu hyvin markkinoilla oleville lisälaitteille
- Kestävä kokonaisuus: varma tekniikka ja luotettavat
komponentit
- Markkinoiden hiljaisin ohjaamo
Turun Ilpoisissa toimiva Oy Talonmiespalvelut Reijo Kuusisto
hankki alkukesällä Lundberg 5210 -monitoimikoneen. Sekä
isä-Reijo että poika-Jesse uskovat uudelle koneelle riittävän
rutkasti hommia.
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
13
MARKKINOIDEN
VÄHÄPÄÄSTÖISIMMÄT MOOTTORIT
Kuten sivuilla 6 - 7 kerromme, Lännen- ja Lundberg-monitoimikoneiden
moottoreita on uudistettu reippaasti.
Uusien mallien moottorit täyttävät
neljännen päästöluokan (Stage 4)
vaatimukset.
gityselimiin, supistaa keuhkoputkia
ja lisää hengitysteiden herkkyyttä
muille ärsykkeille, kuten siitepölylle
ja kylmälle. Erityisen alttiita typen oksidien terveyshaitoille ovat lapset ja
hengityselinsairauksista kärsivät.
– Lännen 8800K -monitoimikone
sekä Lundberg 40 -sarjan viisi uutta
mallia ovat omassa segmentissään
markkinoiden vähäpäästöisimmät,
sanoo Lännen Tractors Oy:n toimitusjohtaja Timo Huttunen.
Suurin osa ilmakehässä esiintyvistä
typen oksideista aiheutuu liikenteen
päästöistä.
– Pääkilpailijamme käyttävät vielä
3A- ja 3B-tekniikkaa. Me käytämme
syksystä lähtien uusissa malleissamme kaikkein tiukimman päästöluokan
vaatimukset täyttäviä, niin sanottuja
EU Stage 4 -dieselmoottoreita, Huttunen täsmentää.
Kokonaisvaltaista ympäristövastuuta
Tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik korostaa, että Lännen Tractorsin ympäristövastuu ei suinkaan rajoitu vain
vähäpäästöisiin moottoreihin.
– EU-normit koskevat moottoreita,
Stage 4 -direktiivi astui voimaan jo
lokakuussa 2014.
– Direktiivissä sallitaan kolmen vuoden siirtymävaihe tarkkaan määritellyillä joustosäännöksillä, selvittää
Lännen Tractorsin tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik. Ja jatkaa:
– Vuonna 1999 EU:ssa päätettiin,
että päästömääräysten tavoitteena on vähentää typen oksideja 15
vuoden aikana 96 prosenttia. Stage
4:ssä typen oksidien ja hiukkaspäästöjen määrä on vähentynyt vaatimusten verran.
mutta me ajattelemme ympäristövastuun kokonaisuutena. Se ei riitä,
että vain moottorit ovat ympäristöystävällisiä. Muun muassa työhydrauliikan ja ajohydrauliikan pumput on
suunniteltu niin, että niiden käyttö
kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän.
– Esimerkiksi Lännen 8800 K:n kuormantunteva ja tehokas uusi työhydrauliikan Danfoss 294L -pumppu
kuormittaa moottoria vain sen verran,
mitä kulloisetkin työtehtävät vaativat.
– Haluamme toimia mahdollisimman
vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti. Totta kai markkinoiden vähäpäästöisimmät moottorit ovat myös
mainio myyntivaltti, joka kiinnostaa
asiakkaitamme, Jan Aspvik sanoo.
PARTIKKELIT
Partikkelit
0,7
0,6
0,5
0,4
0,3
0,2
0,1
0
Stage 11
Stage
1999
1999
Stage 22
Stage
2003
2003
Stage 3A
Stage
3A
2007
2007
Stage 3B
Stage
3B
2012
2012
Stage 44
Stage
2016
2016
Myrkylliset typen oksidit kuriin
Miksi typen oksidien roima vähentäminen on katsottu niin tärkeäksi?
Syiden luettelo on pitkä ja vaikuttava:
Typen oksidit reagoivat veden kanssa happoja muodostaen ja kuuluvat
näin happosateiden aiheuttajiin. Ne
happamoittavat maaperää, vesistöjä
ja vaurioittavat kasvien lehtiä ja neulasia. Ne myös syövyttävät monia
materiaaleja. Lisäksi typen oksidit
edesauttavat haitallisen alailmakehän otsonin muodostumista.
Kaasumaiset typen oksidit ovat myrkyllisiä ja vaikuttavat hengitysteiden
kudokseen haitaten luonnollisia puhdistus- ja puolustusmekanismeja.
Typpidioksidi on ihmisille kaikkein
haitallisin. Se tunkeutuu syvälle hen14
TYPEN OKSIDIT
(NOx)
NOx
10
8
6
4
2
0
Stage 1
Stage
1
1999
1999
Stage 2
Stage
2
2003
2003
Stage 3A
3A
Stage
2007
2007
Stage 3B
3B
Stage
2012
2012
Stage 44
Stage
2016
2016
Lännen- ja Lundberg-monitoimikoneet täyttävät parhaan käytettävissä olevan
teknologian (BAT= Best available technology) vaatimukset.
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
Tämä tarra kertoo, että uusissa Lännen- ja Lundberg-monitoimikoneissa hurisevat markkinoiden vähäpäästöisimmät
moottorit.
LUO MAHDOLLISUUKSIA
Lännen-monitoimikoneesta
Lundberg-monitoimikoneesta
Lännen Tractors Oy
Ljungby-pyöräkuormaajasta
Tunnus 5018515
00003 VASTAUSLÄHETYS
ja haluan, että minuun otetaan yhteyttä
KYLLÄ! Tilaan ilmaisen Lännen Nyt! -asiakaslehden (2 x vuodessa)
Palauta lehtitilauksesi FinnMETKON aikana 1.-3.9.2016 osastollemme
ja saat yllätyslahjan! Lahjoja jaetaan 50 kpl / päivä.
Samalla osallistut Lännen-tuotepalkintojen arvontaan.
Nimi / Yritys
Lähiosoite
Leikkaa ja postita tai palauta messuosastollemme!
KYLLÄ! Olen kiinnostunut
Postinumero ja postitoimipaikka
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
15
www.lannencenter.com
[email protected] puh. 020 7612 200
KONEMYYNTI
Uusimaa ja Itä-Uusimaa
Lännen Center Espoo
Minttupelto 5
02920 ESPOO
Pirkanmaa, Kanta-Häme,
Päijät-Häme ja Keski-Suomi
Lännen Center Tampere
Keskuojankatu 13
33900 TAMPERE
Kymenlaakso, Etelä- ja PohjoisSavo sekä Etelä- ja Pohjois-Karjala
Lännen Center Lappeenranta
Myllymäenkatu 10
53550 LAPPEENRANTA
Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa,
Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi
Lännen Center Oulu
Liitintie 17
90620 OULU
Petteri Ylinen
050 325 0818
[email protected]
Ari Keinumäki
0400 388 211
[email protected]
Hannu Siukkola
0400 388 299
[email protected]
Jari Rahkonen
0400 388 499
[email protected]
VIENTI
JÄLLEENMYYNTI
Länsi-Suomi ja Ahvenanmaa
Lännen Konepalvelu Oy
Yrjönalhontie 4, 21420 LIETO
Jarkko Turvanen
0400 827 827
[email protected]
Petteri Ylinen
+358 50 325 0818
[email protected] VARAOSA- JA HUOLTOPISTEET
AGCO SUOMI OY:N
YKSITYISET
VARAOSAPISTEET
AGCO SUOMI OY
ESPOO
Minttupelto 5, 02920 Espoo
Peter Lindberg 040 770 2761
Matti Sysmäläinen 040 770 2759
Sonja Turtia 040 077 8382
IISALMI
Kivirannantie 16, 74130 Iisalmi
Teemu Leinonen 040 770 2764
Hanna-Mari Rönkkö 040 764 6784
JOENSUU
Lylykoskentie 8, 80130 Joensuu
Jouko Turunen 040 531 4759
Mikko Pulkkinen 0400 950 205
JYVÄSKYLÄ
Palokankaantie 16, 40320 Jyväskylä
Markku Manninen 040 742 3304
Harri Lahti 040 750 7963
KAJAANI
Opintie 1, 87700 Kajaani
Esa Moilanen 0400 541 248
Mikko Alasalmi 040 674 8035
KOKKOLA
Kauppakaari 8, 67101 Kokkola
Jukka Hakunti 040 728 6125
Jerker Mattsson 040 725 4036
KOUVOLA
Kaupinkatu 26, 45130 Kouvola
Henry Hietanen 0400 644 443
Simo Pappila 0400 735 182
KUOPIO
Leppälammentie 1, 70420 Kuopio
Anssi Pietikäinen 040 519 1304
Mikael Viskari 040 767 0487
LAHTI
Äijälänkatu 3, 15700 Lahti
Jukka Arpiainen 040 506 3460
Henry Nieminen 0400 541 429
LAPPEENRANTA
Alaniitynkatu 13,
53100 Lappeenranta
Tomi Kosonen 0400 277 797
Pasi Ruoppa 040 670 5116
LOIMAA
Patruunankuja 2, 32200 Loimaa
Kimmo Jäppinen 040 745 7828
MIKKELI
Kaapelikatu 4, 50130 Mikkeli
Otto Karhu 0400 178 276
Ville Kosonen 040 730 0515
OULU
Takojantie 1, 90410 Oulu
Arto Kela 040 759 7205
Jari Kuivaniemi 040 821 9139
PORI
Mikkolantie 14, 28130 Pori
Ilpo Kallio 0400 244 199
Heimo Koivisto 040 7761016
ROVANIEMI
Alakorkalontie 9, 96100 Rovaniemi
Markku Haapalainen 0400 545878
Teemu Saajo 040 760 8925
SALO
Salitunkatu 6, 24100 Salo
Hannu Rautiainen 040 573 5134
SAVONLINNA
Pajatie 24, 57210 Savonlinna
Ari Harmoinen 0400 902 607
Janne Kosonen 0400 974 373
SEINÄJOKI
Lieskatie 2, 60510 Hyllykallio
Matti Mäkynen 040 759 6095
Eero Kauppila 040 715 6835
Jussi Laitamäki 040 522 5487
SUOLAHTI/ ATRIUM
Valmetinkatu 2, 44200 Suolahti
Hanna-Leena Salminen
040 754 7844
TAMPERE
Valimotie 3, 33960 Pirkkala
Juha Jokipakka 040 770 2745
Niko Aho 040 770 2746
TURKU
Ruopankatu 8, 20360 Turku
Olli-Heikki Arkkila 040 770 2763
Timo Marttila 0400 541 233
(Lännen, Lundberg ja Ljungby)
A&K Heikura
Asema-aukio, 81700 Lieksa
0400 275 310
Eastra Oy
Käpykankaantie 6, 78850 Varkaus
040 770 2754
Kiteen Konediesel Oy
Peltotie 1, 82500 Kitee
0400 609 789
Konehuolto Marander
Silmukkatie 15, 65100 Vaasa
06 318 2950
Traktori Servi Oy
Autoilijantie 6, 94450 Keminmaa
016 271 410
Valkor Huolto Oy
Porokylänkatu 23, 75530 Nurmes
013 461 085
Valttori Oy
Lasimestarinkuja 1, 44500 Viitasaari
0207 109 675
Wetteri Oy
Kitkantie 83, 93600 Kuusamo
08 882 2111
MUUT VARAOSAPISTEET
Lännen Konepalvelu Oy
Yrjönalhontie 4, 21420 Lieto
020 7528 528
Nastolan Forest Huolto Oy
Asetie 1, 15550 Nastola
020 746 6790
Lännen Tractors Oy
Hirvikoskentie 242, 32200 Loimaa
020 7612 260
HUOLTOPISTEET
AGCO Suomi Oy
Kaupinkatu 26, 45130 Kouvola
040 653 0496/ Kalle Villikka
Nastolan Forest Huolto Oy
Asetie 1, 15550 Nastola
020 746 6790
AV Catkor Oy
Mullukantie 2, 90440 Kempele
040 551 3643
Nurmon Traktorihuolto Ky
Lieskatie 2, 60510 Hyllykallio
06 414 9299 / 0400 364 400
FA-Työkonehuolto Oy
Itäkeskuksenkaari 9, 28130 Pori
0500 125 669
Raskone Joensuu
Jukolankatu 18, 80160 Joensuu
010 232 0100
Lännen Center
Liitintie 17, 90620 Oulu
044 250 9032 / Jarno Oikarinen
Raskone Ylivieska
Ouluntie 30, 84100 Ylivieska
010 232 0540
Konehuolto Marander
Silmukkatie 15, 65100 Vaasa
06 318 2950
Traktorihuolto I Kemppi Oy
Pajatie 24, 57210 Savonlinna
0400 906 472
Konehuolto Mikael Sabel
Jänismaantie 7, 67800 Kokkola
0400 564 981
Traktorihuolto Oulujärvi Jouni Oy
Pohjajoentie 38
87970 Jormua (Kajaani)
0400 389 242
Konehuolto Mika Jaakola
Kedonperäntie 72, 91900 Liminka
040 553 7294
Konekorjaamo Lavonen
Puralantie 140
54310 Hytti (Lappeenranta)
050 583 7196
Kuopion Traktorihuolto Oy
Leppälammentie 1, 70420 Kuopio
040 731 8356
Lännen Konepalvelu Oy
Yrjönalhontie 4, 21420 Lieto
020 7528 528
Metsäkonehuolto J. Lahtela Oy
Puulammenpolku 5, 98400 Isokylä
0400 835 288
Mikkelin Forest Huolto
Arinakatu 22, 50170 Mikkeli
040 767 6203
YLIVIESKA
Ruutihaantie 11, 84100 Ylivieska
Esa Peltola 040 716 7534
Teemu Halmetoja 040 054 1229
Juha Mattila 0400 922 646
LÄNNEN NYT! - A S I A K A S L E H T I 2 / 2 0 1 6
Traktori- ja Konehuolto Oy
Seppo Raitinpää
Keskuojankatu 13
33900 Tampere
03 265 1223 / 040 510 2416
TunturiAuto Oy
Kittiläntie 1, 99600 Sodankylä
016 636 255
Toimelankatu 4-6, 98100 Kemijärvi
016 887 755
Vantaan Konehuolto Oy
Minttupelto 5, 02920 Espoo
09 548 6061 / Ove Sandberg
Vantaan Työkonehuolto Oy
Kiitoradantie 3, 01530 Vantaa
0400 423 534 / Timo Haapala