silta-09-2016-tapahtumat

Tapahtumat
!
TEEN
L
A
T
OTA
Asta Kettunen
Tampereen ev. lut. seurakunnissa tapahtuu 7.9.–5.10.2016
Ruusut veteen
uhrien
muistoksi
Pauli ”Pate”
Mustajärvi on
yksi heistä,
jotka esiintyvät
hartaushetkessä
2.10. kello
19.30 Vanhassa
kirkossa.
Ruusuja
henkirikoksen
uhrien muistoksi
on jaossa
Laukonsillalla,
josta ne lasketaan
virran vietäväksi
kello 19.
tampereenseurakunnat.fi/tapahtumat
Tuoreita maistiaisia
pyhiinvaelluksista
aikuisille ja lapsille
Tampereen päivänä
Sivu B 13
MUISTA
• Uutta toimintaa kaupungin keskustassa! Olotupa
maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo
10.30–13 Aleksanterin kirkossa. Arjen hemmottelua,
tuolijumppaa ja pullakahvit!
• Hiljaisuudesta voimaa! Lähdekappeli Seurakuntien
talon toisessa kerroksessa tarjoaa mahdollisuuden
vetäytyä arjen kiireistä rauhoittavaan ympäristöön.
Kappeli on avoinna arkisin klo 9–14.
Asta Kettunen
Harri Hinkka
Osaudu kirkkoon,
vaikka soutaen
Tämä tuhti tietopaketti tarjoaa
ison määrän syksyisiä tapahtumia
ja mahdollisuuksia. Tutki, mieti,
ihmettele ja innostu!
B2
Silta 9/2016
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA
kanssa he voivat ystävystyä, tehdä juttuja
yhdessä ja hoitaa hengellistä elämäänsä.
Tule ryhmään, jossa sinunkin unelmillesi on tilaa, kannustaa Eteläisen seurakunnan seurakuntapastori Hannu Vuorinen.
Viinikan lähikirkon alueella toimii
Veisun paja, joka on Eteläisen seurakunnan yksi lähetyksen toimintamuodoista.
Sen tuotto laitetaankin lähetystyöhön.
Miesten toimintaa ohjaava Jouko
Hirvonen ei ole aina paikalla, joten toimimaan pääsee tulemalla pajalle ja kyselemällä muilta. Veisun Paja toimii tiistai-iltaisin kello 17:n jälkeen osoitteessa
Penttilänkatu 9.
Miesten lenkkisauna on torstaisin kello 18 Nekalan seurakuntatalolla, Kuoppamäentie 23:ssa. Lopuksi pohditaan
Raamatusta jotain sovittua kohtaa.
Miehet ovat tervetulleita aamurukoussoluun maanantaisin kello 7–8.30 Koivistonkylän seurakuntataloon, Koivistontie 46:een. Diakoniallakin on siellä
säännöllisiä tilaisuuksia. 21.9. alkavat
Keskiviikkopiirit Viinikan kirkolla kello
12.30, ja Pysäkki on perjantaisin kello
10–13 Nekalan seurakuntatalossa.
Nuorille aikuisille Nekalan seurakuntatalolla on monenlaista toimintaa. Sopivan toimintamuodon voi valita netistä. Päivi Ranta kertoo toiminnasta ja
retkistä.
Sanasta suunta on raamattuopetusta
kerran kuukaudessa Viinikassa. Luennot
alkavat 18. syyskuuta kello 14, ja luennoijana on arvostettu raamatuntuntija
Eero Junkkaala.
Kuoroja on joka lähikirkossa. Ottakaa
yhteyttä kanttoreihin, ja kuten kanttori Markku Ylipää on sanonut, löytäkää
oma äänenne.
kilö on Risto Muhonen, p. 040 705 4885.
– Tule mukaan rakentamaan sanasta
ja jakamaan elämän iloja ja suruja kahvikupin ääressä miesten kesken, kutsuu
Hannu Vuorinen.
Miesten uuden toimintaryhmän miesverkoston ensimmäinen kokoontuminen Hervannan kirkolla on sunnuntaina 9.10. kello 15.
Härmälässä matalan ”seurakuntakynnyksen” miesteniltoja alettiin pitää noin
25 vuotta sitten Kuusela-kodissa. Illat pidetään talvisin ensimmäisenä keskiviikkona saunalla aloittaen kello 18, jonka
jälkeen lähetysväki tarjoilee lähetyksen
hyväksi kahvia ja teetä. Illan vierailijan
alustuksen jälkeen miehillä on mahdollisuus tuoda esille omia ajatuksia ja esittää kysymyksiä.
Alustusten aiheet vaihtelevat kristityn
elämään liittyvistä syvistä hengellisistä
kysymyksistä ja raamattutunneista ajankohtaisiin asioihin. Ilta päätetään iltahartauteen.
Kerran kaudessa pidetään myös yhteinen miesten- ja naistenilta. Hengellinen musiikki on myös illoissa tärkeässä osassa.
– Miehiä käy illoissamme noin 20–30
aiheesta ja ajankohdasta riippuen, kertoo
Aimo Tikka. ✦
Koonnut: Hannu Ruuskanen
Vesa Keinonen
– Miehet tarvitsevat porukan, jonka
Rakentamaan sanasta
Aleksi-poika on viihtynyt
Multi†uvassa.
Kaikenikäisten
oma tupa
Eteläinen seurakunta päätti luopua
Veisun Pajalla on monenlaisia työvälineitä sekä omien töiden että
tilaustöiden tekemiseen. Miesten toimintaa ohjaa Jouko Hirvonen, joka
esitteli puuhöylän käyttöä tekstiilipajan vakiokävijöihin kuuluvalle Kerttu
Lähteiselle.
Hervannan kirkolla viikoittainen miesten raamattupiiri aloittaa toimintansa
maanantaina 12.9. klo 18. Yhteyshen-
Matti Etelänsaari
Ryhmissä tilaa miesten unelmille
Multisillan seurakuntakodista ja siirtää
toimintansa Multisillankatu 5:n kerhohuoneistoon. Multi†uvaksi ristitty toimitila saa samalla uuden ilmeen.
Multi†uvassa varttuneempi väki muistaa aiempina vuosina toimineen koululaisten iltapäiväkodin ja monia seurakunnan kerhoja. Diakonin vastaanoton
ohella siellä kokoontuvat syksystä alkaen
käsityöpiiri, perhekahvila, varhaisnuorten kerhot, miestenpiiri sekä perhepyhäkoulu. Tilat avataan tapahtumassa 15.9.
Multisillan Lähiöyhdistyksen lounaskahvila jatkaa edelleen samoissa tiloissa.
Seurakuntakodilla perhekahvilaa pitävä lastenohjaaja Marjaana Ruuttunen näkee uudistuksessa paljon hyvää:
– Äitien mielestä muutto uuteen tilaan
on erityisen mukavaa, koska perhe voi
syödä siellä edullisen lounaan ja palata
kotiin suoraan päiväunille.
Ruuttusen sanat löytävät vastakaikua
Laura Heinoselta ja hänen pojaltaan
Aleksilta (2 v.). He iloitsevat välittömästä ilmapiiristä.
– Kaikki otetaan avosylin vastaan,
Heinonen kiittelee. ✦
Matti Etelänsaari
Pieni on suurin kerhossa
kerhosta ja hakuajasta Tampereen seurakuntien nettisivuilta. Hekin ovat käyneet lapsena seurakunnan kerhoissa.
– Valintaa puolsi päiväkerhon läheinen sijainti, ryhmäkokojen pienuus, sopivat aikataulut sekä suositukset. Kesäkerho lähes juhannukseen asti on
plussaa, Lehtokankaat suosittelevat.
– Meille vanhemmille on tärkeää voida luottaa, että lapsista pidetään hyvää
huolta kerhossa, he kertovat.
– Lasten Raamatun kertomukset, hengelliset laulut ja rukoukset ovat olleet
mielekkäitä ja kerholainen on päässyt
tutustumaan seurakunnan toimintaan
sekä kirkkovuoden juhliin.
Avoimissa päiväkerhoissa lapset ja aikuiset touhuavat ilman ikärajoja, osallistumismaksuja tai ilmoittautumisia.
Saku Lehtokangas pitää kerhossa
erityisesti apulaisena toimimisesta,
eväiden syömisestä sekä Leku-leijonasta, joka on Tampereen seurakuntien varhaiskasvatuksen maskotti.
Susanna Lehtinen
Sakun vanhemmat Satu ja Mikko
Lehtokangas löysivät tiedon päivä-
– Hoitajan roolissa kerhoon lähteminen on vahvistunut sen jälkeen, kun ymmärsin, että varhaiskasvattajille kuuluu
uskontokasvatus, kertoo perhepäivähoitaja Katriina Jetten.
Perhepäivähoidossa oleville pienryhmään tottuneille lapsille on hyvä päästä
oppimaan isossa ryhmässä toimimista.
– Kerho kuuluu viikoittaiseen ohjelmaamme kaksivuotiaan poikani Samue-
lin kanssa. Kerhon alkuhartaus on ihana,
Kirsi Piikkilä sanoo.
Kerhojen ja ryhmien kokoontumisajat
ja -paikat löytyvät Tampereen seurakuntien nettisivuilta. Niistä voi tiedustella
myös seurakuntien varhaiskasvatuksen
toimistolta. Seuraamalla Facebookissa
’Pienelle parasta Tampere’ sekä ’Avoimet päiväkerhot, Tampereen seurakunta’ -sivuja pysyy ajan tasalla.
Postia pienten perheille -nettikirjeen
voi tilata sähköpostiin tai lukea seurakuntien nettisivuilta. ✦
Susanna Lehtinen
Lisää: siltalehti.fi
SILTA 9/2016
B3
Tapahtumat
Pelipuiston seurakuntakoti
Teekkarinkatu 17
040 804 8425
Pelipuistossa tapahtuu syksyllä
Avoinna arkisin klo 9–15, kahvila ma–to
klo 10–14, pe klo 10–12. Leivänjako
aulassa arkisin klo 10.45. Jakamisen
Päivä -avustustapahtuma la 22.10. klo
12–14.30 Ryhmätoiminta starttailee
syyskuun aikana. Lisät. seurakuntakodilta, työntekijöitä ja netistä
tampereenseurakunnat.fi
Vaunujengi, klo 14–15.30, 13.9., 20.9.,
27.9., 4.10. vauvaperheiden leppoisa
kohtaamispaikka, avoin ryhmä, johon
ei tarvitse ilmoittautua, ohjaajina Jaana
Alasentie 050 564 4884 ja Virpi
Savela-Saarinen 050 561 0604
Vuoreksen seurakuntakoti
Vuoreksen puistokatu 87
050 599 7335
Sanan äärellä, 7.9., 21.9., 5.10. klo 18–
19.30. Keskusteluryhmä, jossa luemme
Raamattua ja pohdimme mitä oivalluksia raamattu antaa omaan elämäämme.
Kahvi- ja teetarjoilu. Tervetuloa Sanan
äärelle! Illan emäntinä Sirkka Salokanto
ja Teija Lätti, 050 574 4941
Hanna-työn rukouspiiri, 8.9. klo 18.30
HÄRMÄLÄ
Härmälän kirkko
Talvitie 26
050 408 7759
”Kaiken Luojan Kunniaksi” -taidenäyttely, 30.9. klo 10–12 Tiina Sippolan
näyttely, sisältää herkkiä akvarelleja luonto- ja luomakunta-aiheesta.
Raamatun tekstit, erityisesti Psalmit
kokoavat teoksien teemoja ja auttavat
mietiskelemään ja hiljentymään teoksien katselussa. Näyttelyyn voi tutustua
kirkon aukioloaikoina syyskuun ajan
Sukellus Psalmien maailmaan. Kymmenen kerran Raamattuluentosarja
Vanhan testamentin psalmeista alkaen
tiistaina 30.8. klo 18. Aiheesta luennoi
Arto Hukari
Avoin kirkko, parillisten viikkojen keskiviikkona klo 17–18 alkaen 7.9. Avoimessa
kirkossa voi hiljentyä, halutessaan keskustella päivystäjän kanssa ja pääsääntöisesti joka kerta klo 17.45 pieni rukous
/ raamatuntekstin lukuhetki
Messu, 11.9. klo 10 Juhani Räsänen, Anne
Nietosvaara
Naistenilta, 14.9. klo 18. Tule viettämään
kanssamme mukavaa iltaa hyvien
alustusten ja vierailijoiden kanssa. Illat
alkavat klo 18 kevyellä tarjoilulla ja
päättyvät n. klo 20. Sinua odottavat
Anne-Katriina Niemi ja Rea Maakanen,
Asta Lehtimäki johdattaa meidät Gospel-lattarin maailmaan (sopiva vaatetus)
Messu, 18.9. klo 10 Ilmo Käki, Markku
Ylipää
Oma Ääni -kuoro, 22.9. klo 18.30 Tervetuloa kaikki vanhat ja uudetkin laulajat! Valmistaudumme Markku Ylipään
lähtöjuhlaa varten
Messu, 25.9. klo 10 Messun toimittaa
Härmälän miesten illan väki Aimo Tikan
johdolla, kanttorina Markku Ylipää
Kanttori Markku Ylipään lähtöjuhla,
25.9. klo 16, musiikkiohjelmaa ja tarjoilu
Messu, 2.10. klo 10 Päivi Repo, Jussi
Kauranen
LAPSIKUORO KULTAKELLOT
kutsuu 7–12 -vuotiaita lauluintoisia
mukaan musiikin maailmaan!
Kuorossa opetellaan äänenkäytön
perusteita, harjoitellaan laulajan hengitystä sekä tutustutaan moniäänisyyteen
kaanonien ja kaksiäänisten laulujen
avulla. Uudet laulamisesta pitävät lapset
ovat tervetulleita mukaan iloiseen joukkoomme.
Harjoitukset ke 14.9. klo 16 Hervannan
kirkon toimituskappelissa. Tied. johtava
kanttori Martti Syrjäniemi 050 570 2254
tai [email protected]
Jussi Laitinen
Tervetuloa rukoilemaan kansainvälisten
Hanna-rukousaiheiden sekä henkilökohtaisten asioiden puolesta klo 18.30
Hannu Jukola
HERVANTA
Hervannan kirkko
Lindforsinkatu 7
050 599 7335
Perheiden iltakerho, 8.9. klo 17.30–
19.30 kakkoskerroksen lasten tiloissa.
Ohjaajina Henna Ahrikkala ja Virpi
Savela-Saarinen
Lähetys- ja raamattuluento, 11.9. klo
9.30 Jeesus antaa elämän, rovasti
Raimo Naumanen, 18.9. klo 9.30, Kuolleen meren unohdettu kansa, FT Arto
Luoma, 25.9. klo 9.30 psykologi Pirjo
Alajoki, 2.10. klo 9.30 Lähetyksen haaste, pastori Hannu Uusmies
Messu, 11.9. klo 11 Maarit Kuusisto,
Antero Eskolin, Suvi-Tuulia Raittinen
Miesten raamattupiiri, ma 12.9. klo 18,
jatkuu maanantaisin. Tule mukaan rakentamaan sanasta ja jakamaan elämän iloja ja suruja kahvikupin ääressä
miesten kesken. Tied. Risto Muhonen
040 705 4885
Viisikielisen toivelauluílta, 13.9. toimituskappeli, kerran kuussa tiistaisin
klo 18
Lapsikuoro Kultakellot, 14.9. 7–12
-vuotiaille tarkoitettu kuoro. Katso lisää
liitteen sivulta B 3
Raamattu- ja lähetyspiiri, 15.9., 22.9.,
29.9. klo 18 kirkon kulmahuoneessa joka
torstai klo 18, vetäjänä Esteri Hänninen
Messu, 18.9. klo 11 Sadonkorjuun kiitosmessu, Soile Rantavuori-Kähärä, Kaija
Karvala, Martti Syrjäniemi
Lähetyspiiri, 20.9. ja 4.10. Parillisen
viikon tiistaisin kirkon kulmahuoneessa
klo 18, lähetysasiaa ja seuraavan sunnuntain Raamatun tekstien tutkiskelua.
Vetäjänä Eeva Jussilla
Messu, 25.9. klo 11 Severi Laakso, Maarit
Kuusisto, Martti Syrjäniemi
Rukousilta, 25.9. klo 18 Seppo Juntunen
Messu, 2.10. klo 11 perhemessu, Kaija
Karvala, Maarit Kuusisto, Martti
Syrjäniemi
MULTITUVAN AVAJAISET
15.9. klo 15–18, Multisillankatu 5, alueen
asukkaiden, harrastusryhmien vetäjien ja
harrastajien yhteinen tapahtuma.
Elävää musiikkia, lapsille ilmapalloja.
Tule tutustumaan Multituvan-toimintaan, mm. lasten, perheiden ja aikuisten
ryhmätoimintaan, diakoniavastaanottoon sekä Multisillan Lähiöyhdistyksen
lounas-kahvilaan.
Peltolammin seurakuntakeskus
Tilkonmäenkatu 4
050 408 8273
Lähetyspiiri, 13.9. ja 27.9. klo 13 tiistaisin
parittomilla viikoilla. Tied. Ritva
Kuosmanen 050 324 7601,
[email protected]
Jumalan Kämmenellä, yhteinen ilta
lapsille ja heidän perheilleen klo 17.30–
19. Ohjelmassa kirkkohetki, askartelua,
temppuilua ja leikkiä ja pientä iltapalaa.
15.9. Perhepyhäkoulu, Leipää pelloilta
maan. 29.9. Perhepyhäkoulu, Enkeli
minua suojelee
Muualla
Multituvan avajaiset, 15.9. klo 15–18,
Multisillankatu 5, alueen asukkaiden,
harrastusryhmien vetäjien ja harrastajien yhteinen tapahtuma. Kahvitarjoilu,
elävää musiikkia, lapsille ilmapalloja,
mahdollisuus tutustua Multituvan-toimintaan, mm. lasten, perheiden ja
aikuisten ryhmätoiminta, Multisillan
Lähiöyhdistyksen lounas-kahvila, diakoniavastaanotto
Yhteinen Naisten- ja miestenilta, 5.10.
klo 18–20, Kuuselan Seniorikeskus.
Tule viettämään kanssamme mukavaa
iltaa hyvien alustusten ja vierailijoiden
kanssa. Sinua odottavat Anne-Katriina
Niemi, Rea Maakanen, Pirjo Turunen ja
Reijo Ylimys, musiikkia ja sanaa
VIINIKKA
Viinikan kirkko
Kaartotie 1
050 371 7449
Messu, 11.9. klo 10 Jussi Mäkinen, Hannu
Ruuskanen, Maria Tuokko
Hiljainen iltakirkko, 14.9. ja 28.9. klo 19
Messu, 18.9. klo 10 Hannu Ruuskanen,
Ismo Kunnas, Maria Tuokko
Sanasta suunta, 18.9. klo 14, Viinikan kirkon seurakuntasali, Lopun aika? Juhani
Räsänen, Runot Eila Lehtinen
Messu, 25.9. klo 10, SEKL:n kirkkopyhä,
Arto Hukari, Antero Eskolin, Suvi-Tuulia
Raittinen, Viestiveljet
Messu, 2.10. klo 10, SEKL:n kirkkopyhä,
Hannu Ruuskanen, Ismo Kunnas, Suvi-Tuulia Raittinen
Koivistonkylän seurakuntatalo
Koivistontie 46
050 436 5226
Aamurukoussolu, 12.9., 19.9., 26.9.,
3.10. klo 7–8.30, Tied. Anne Tuhkanen
044 218 0010
Raamattusolu, 20.9. ja 4.10. klo 18,
tutustumme Sananlaskujen kirjaan
Muualla
Veisun pajat, Penttilänkatu 9, tiistaisin
klo 17 alkaen 13.9. Puutöitä, myös korjaus- ja entisöintitöitä, silkkipainantaa.
Kädentaitajat tervetuloa mukaan toimimaan lähetystyön hyväksi
Hanna-työn rukouspiiri, 15.9. klo 18.30,
Veisun pajat, Tervetuloa rukoilemaan
kansainvälisen Hanna-työn ja omien
asioiden puolesta
Ikäihmisten toimintaa
Eteläisen seurakunnan alueella
Härmälä
Härmälän kirkko
Ompeluseura 12.9. klo 18–19. Tied.
Tuulikki Puolamäki 0400 624 395, Keskiviikkokerho alk. 14.9. klo 13, tuolijumppa klo 12.30. Ikäihmisten kokoontuminen monipuolisen ohjelman merkeissä.
Peltolammin seurakuntakeskus, Kirkontupa 14.9. klo 10–13, tuolijumppaa,
ohjelmaa ja lounas 4 €, tied. Seija Huttunen 050 559 3414
Multisillan toimintatila muuttuu! Uusi
toimintatila Multitupa, Multisillankatu 5.
Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin
15.9. klo 15–18. Miesten Pöytä perjantaisin alk. 16.9. klo 12–13.30, Antti Vanhala
ja Marjo Perkiö, Käsityöpiiri alk. 19.9. klo
13–14.30 Marjo Perkiö, 050 560 6096
Viinikka
16.9 alk. perjantaisin Nekalan Pysäkki
Nekalan srk-talossa klo 10–13
21.9 alk. joka toinen viikko Keskiviikkopiiri Viinikan kirkon srk-salissa klo
12.30–14
Lisätietoja ja ryhmien yksityiskohtaisia
käsiohjelmia voit kysyä diakoni Anne
Järviseltä 040 804 8480
Hervanta
Kirkontupa: Yhdessäoloa, vierailijoiden
luentoja, hengellistä pohdintaa ja arjen
asioita ikääntyneille Hervannan kirkolla
keskiviikkoisin klo 11–12.30 rippikoulusalissa, lounas Kantapöydässä 4 €.
Tied. Katri Ikonen 050 345 0655
Tiin
a
herk Sippola
aihe kiä luon n
isia
to
esill akvarel Härm ä klo 10 leja
–1
älän
kirk 2
o
30.9
. asti ssa
B4
Silta 9/2016
TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA
Pispalan vanha kirkko – haaveista tuhkaksi
H
arjun kappeliseurakunnan
kirkon purun jälkeen vuonna 1858 Pispalan väki joutui
elämään ilman kirkkoa, mutta lisää ihmisiä kotieläimineen ja haaveineen muutti koko ajan alueelle. Tampere
tarvitsi tehtaisiinsa lisää uutteria työntekijöitä, joita muutti laumoittain maaseudulta.
Tampere ei pystynyt tarjoamaan kaikille asuinsijaa, ja niin suuri osa saapujista muutti Villiin Länteen eli Pispalan
maisemiin, missä katupehtoorit eivät sanelleet talon paikkaa, vaan tönönsä sai
pystyttää lähes minne ja mihin asentoon
halusi.
Työläisillä oli sunnuntaina tarve hengen ravinnolle. Pirkkalan nuori pappi
K.V. Hurmerinta aloitti raamatunselitysillat, mutta koska Pispalasta ei suuria
sisätiloja löytynyt, virisi haave omasta
rukoushuoneesta. Syksyllä 1897 lausuttiin syntysanat yhä tänäänkin aktiivisesti
toimivalle ja nyt lähes 120-vuotiaalle Pispalan Rukoushuoneyhdistykselle.
Tammikuun 5. päivänä 1898 avattiin
Tampereen Säästöpankkiin Pispalan Rukoushuone Rahaston tili, jolle sijoitettiin
keräysvaroina 32 silloista markkaa. Siitä siemenestä alkoi kasvaa Pispalan Rukoushuone.
Sen tontti hankittiin Pispalan kylästä,
nykyisen Pispalan valtatie 32:n kohdalta.
Pispalan valtasi kuumeinen into oman
rukoushuoneen hankkimiseksi, vaikka
ei ollut edes tietoa tarvittavasta pankkilainasta.
Tamperelainen 35-vuotias Wivi Lönn
piirsi kauniin jugend-tyylisen hirsirakenteisen pitkäkirkon. Sisähirsiseinineen,
suurine ikkunoineen ja tapulimaisine
torneineen kirkko oli kodikas ja samalla tyylikäs.
Hirsiä, lautoja, ikkunoita, kattopeltiä,
lämmitysmuurin tiiliä ja kaikkea mahdollista hankittiin, mistä halvimmalla
tai lahjoituksina saatiin. Lähes talkootyönä rukoushuone nousi metri metriltä pispalalaisten hiellä ja uurastuksella
sekä myyjäisten tuotolla. Se rakentui innostuneiden pispalalaisten omaksi kirkoksi, koska niin suuri joukko pispalalaisista osallistui tavalla tai toisella sen
valmistumiseen.
reen Harjun seurakunta, joka vuokrasi
kirkokseen Pispalan rukoushuoneen.
Tulevana uutenavuotena vietämme siis
seurakuntamme 80-vuotisjuhlia. Rukoushuoneyhdistyksen pikkuvelikin
on tullut kunnioitettavaan ikään.
Ankarat sotavuodet Pispalan vanha
kirkko palveli seurakuntalaisiaan lohdun
ja toivon tuojana. Helmikuussa 1950 Rukoushuoneyhdistys teki suuren teon lahjoittamalla ilman korvausta koko kirkon
Harjun seurakunnalle. Yhdistys ja seurakunta kokivat kasvaneensa yhteen ja
olevansa samalla, arvokkaalla tehtävällä seurakuntalaisten uskon elämän vaalijana.
Myllerrys ja tuho
Kirkon torni säästyi palolta, mutta purettiin korjauskelvottomaksi
tuhoutuneen rakennuksen mukana. Tampereen Kirkkosanomissa olleen
kuvan on ottanut Sakari Patjas.
Uhka pakkohuutokaupasta
Neljäntenä adventtisunnuntaina vuonna 1908 rukoushuone oli ääriään myöten täynnä, kun Porvoon piispa Herman
Råbergh vihki rakennuksen kirkolliseen
käyttöön. Tämän suuren päivän jälkeen
alkoi karvas arki, sillä rahahuolet kärjistyivät pakkohuutokaupan uhaksi. Lahjoitusten avulla pahimmasta selvitettiin
ja elämä rukoushuoneessa jatkui.
Suomen itsenäistyttyä rahahuolet helpottivat, mutta koko Suomen taivaalle
alkoi kohota uhkaavia pilviä – kansan
ja myös seurakunnan jakautuminen. Punainen kaarti otti vallan Pispalassa tammisunnuntaina 28.1.1918 ja helmikuussa esitettiin vaatimus rukoushuoneen
muuttamisesta punakaartin ruokailuhuoneeksi.
Wivi Lönnin suunnittelema kirkko ei noudattanut perinteistä kirkkotyyliä,
vaan muistutti luhtiaittojen rakenteita.
Seitsemän johtokunnan rohkean jäsenen allekirjoittaman kielteisen päätöksen
jälkeen rukoushuone sai jatkaa vain kirkollista toimintaansa. Tampereen valloituksen taisteluissa tykin ammus lävisti rukoushuoneen seinän ja katto oli täynnä
reikiä. Rakennus säilyi kuitenkin ehjänä
ja antoi sodan päätyttyä rauhaisan tilan
usealle sodan julmuudesta ahdistuneelle sielulle.
Pohjois-Pirkkala liitettiin Tampereeseen ja 1.1.1937 perustettiin Tampe-
Kesällä 1951 Pispalan kirkko pääsi myllerryksen alle, kun kirkkoarkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelma poisti kirkon kattotapulin, suoristi kirkon seinien
muodot ja rakennutti 31 metrisen, kuparipäällysteisen kellotapulin. Wivi Lönnin kerrotaan loukkaantuneen niin, ettei enää jalallakaan astunut uusittuun
kirkkoon.
Seurakuntaelämä jatkui vilkkaana, ja
joka sunnuntai kutsuivat kauaskantavat
kirkonkellot messukansaa ehtoollisen
viettoon. Mikään maallinen ei näyttänyt uhkaavan kirkon elämää.
Kaikki muuttui yhdessä yössä, kun
kirkon alittavan uittotunnelityömaan
vuoksi kirkko syttyi sähköpalon seurauksena kynttilänpäivän aattona, lauantaina 3.2.1968 palaen seuraavan
päivän aikana korjauskelvottomaksi –
vuosikymmenten uhraukset, työ ja haaveet olivat tuhkana.
Sadat palopaikalle rientäneet pispalalaiset katselivat kyynelsilmin pakkohuutokaupasta, sisällissodasta ja maailman
mullistuksista selviytyneen oman kirkkonsa tuhoutumista korkeiden liekkien
puhkaistessa kirkon katon ja kipinäsateen noustessa helmikuiselle yötaivaalle.
Puisen maalaiskirkon henkeä ei voinut
palovakuutuskaan korvata.
Vuonna 1971 nousi Harjun seurakuntatalon taakse uusi Pispalan kirkko
vaalimaan vanhan kirkon henkeä. Kun
asettelen alttaripöydälle Rukoushuoneyhdistyksen kirkolle vuonna 1926 lahjoittamia kauniita ehtoolliskannua,
kalkkia ja öylättirasiaa, niin ajattelen
niitä 32 markkaa, jotka ammoin talletettiin Pispalan Rukoushuone Rahaston tilille siemeneksi kirkkoa varten.
Tunnen entisten sukupolvien pispalalaisen peräänantamattomuuden hengen olevan perintönä uuden kirkon elementtiseinien sisällä. Mieleni täyttävät
harras kunnioitus ja kiitos yhdistyksen
ja seurakunnan rohkeille ja päättäväisille miehille ja naisille.
Ikivanhaa puista krusifiksia vilkaisten
ajattelen Pispalan vanhan kirkon paikalla olevan muistokiven tekstiä: Herran,
meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. ✦
Seppo Janhonen
SILTA 9/2016
B5
Tapahtumat
Tytt
Lentäväniemen Talentti
Halkoniemenkatu 1
Naistenkerho 29.9. klo 18 parittomilla
viikoilla torstaisin
Lähetyspiiri 21.9. klo 16 parillisella viikolla keskiviikkoisin
Muualla
Tyttöjen ja poikien syyskisat, 10.9.
klo 12.30–14 Lielahden urheilukentällä
(Teivaalantie, Lielahtikeskuksen takana):
Perinteiset urheilukisat tytöille ja pojille. Ilm. klo 12.30–13, kisat alkavat klo
13. Lajeina 3-ottelu ja erillinen 1000 m
juoksu. Palkintojen jako ja kisahartaus
Lielahden koulun juhlasalissa kisojen
jälkeen n. klo 15.30. Sarjat 3-ottelu
tytöille ja pojille: 60 m juoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy. Syntymävuosi
2010–, 2008–2009, 2006–2007,
2004–2005, 2002–2003, -2001. Sarjat
1000 m juoksu työtöille ja pojille, Syntymävuosi 2005, 2001–2004, –2000.
Virallinen tankkauspiste kentän laidalla. Buffetissa myynnissä makkaraa ja
limsaa. Kisan järjestävät Pispalan Leijonat, Harjun seurakunta ja Harjun Veikot
Muualla
13.9. klo 17.30 kuntojumppa Epilän
srk–kodissa
TESOMA
Tesoman kirkko
Tesomankuja 11 (Tesomankatu 6)
040 804 8545
Aamumessu, 7.9., 14.9., 21.9. ja 5.10. klo
8.30 Olotila pe 9.9., klo 10 aamukahvihetki, klo 10.45 tuolijumppa, klo 11.30
hartaus, klo 12 lounas
Hetki sinulle Nainen, 10.9. klo 9.30–11.
Tervetuloa yhteiseen naisten aamuhetkeen. Ohjelmassa: yhteinen alkuhetki,
kahvittelua 2 €/hlö, Iloa arkeen, sisaruspiiri. Tied. Tuija-Riitta Heiskanen,
040 804 8504
Messu, 11.9. klo 10 Riitta Laankoski,
Jukka-Pekka Ruusukallio
HALUATKO KIRKKOVÄÄRTIKSI?
Tule koulutukseen 11.9.
Kaipaatko mahdollisuutta osallistua
jumalanpalveluksiin aktiivisemmin?
Kirkkoväärti huolehtii mm. jumalanpalveluksissa siitä, että ihmiset kokevat
olevansa tervetulleita kirkkoon, esittelee
kolehtikohteen ja voi toimia suntion apuna kolehdin keräämisessä sekä tiedottaa
tulevista tapahtumista. Tämän lisäksi
kirkkoväärti voi toimia myös muissa jumalanpalveluksen vaiheissa. Kirkkoväärtin tehtävään saa perehdytyksen ja tukea
jo aiemmin kirkkoväärteinä toimineilta
sekä seurakunnan työntekijöiltä. Koulutus alkaa 11.9. Pispalan kirkon messun jälkeen. Lisätiedot: pastori Mirella Lehtola,
050 533 9714
Ehtoolla yhressä, 12.9. ja 26.9. klo 18–20
Perheiden yhteinen ilta! Ilta päättyy
yhteiseen iltapalaan
Naistenkerho, 12.9. klo 18. Tied. Eeva
Kulmala 050 582 2017
Kirkontupa ti 13.9. klo 10, Pesosen mehiläistarhan hunajatuotteet myynnissä,
hartaus ja lounas
Olotila pe 16.9. klo 10 aamukahvihetki,
klo 10.45 tuolikumppa, klo 11.30 hartaus,
klo 12 lounas
Messu, 18.9. klo 10, Peetel-pyhä,
Jukka-Pekka Ruusukallio, Veli-Pekka
Järvinen, Sanna Ketola. Diakoniaviranhaltija Iro Kautosen virkaansiunaaminen.
Myynnissä omenatuotteita ystävyysseurakuntamme Peetelin työn tukemiseksi
Kirkontupa ti 20.9. klo 10, vieras Tansaniasta, hartaus ja lounas
Raamattupiiri 20.9. klo 15, jatkuen joka
toinen tiistai (parillinen vko) vetäjänä
Raija Rekola-Mattila
Olotila pe 23.9. klo 10 aamukahvihetki,
klo 10.45 tuolijumppa klo 11.30 hartaus
ja klo 12 lounas.
Tasausmessu, 25.9. klo 10. Messussa
saarnaa Erick Mutalemwa Desidery
Ansbert. Jouni Heiskanen, Jukka-Pekka
Ruusukallio, Tarja Laitinen
Kirkontupa ti 27.9.klo 10, Mikkelinpäivän
äärellä, hartaus ja lounas
Olotila pe 30.9. klo 10 aamukahvilla
kanssamme Marja Kylä-Laaso, klo 10.45
tuolijumppa, klo 11.30 hartaus, klo 12
lounas.
Perhemessu, 2.10. klo 10, Mikkelinpäivä Jukka-Pekka Ruusukallio, Amelié
Liehrmann, Tarja Laitinen, Sanna Ketola,
Harjun Lapsikuoro
Raamatun juhlat 2.10. klo 15. Mistä meidän juhlamme tulevat? Mikä on niiden
merkitys? Lehtimajajuhla, Hanukka ja
Purim esillä.Opetusta: Markku Komulainen. Heprealaista musiikkia ja keittoateria päättyen iltaehtoolliseen.
Raamattutorstai, 6.10. klo 18 Aabrahamin tie. Markku Komulainen, Jouni
Heiskanen, yhteislaulua, ylistystä ja
rukousta, kahvitarjoilu, vapaaehtoinen
maksu lähetystyölle
Kalkun seurakuntakoti
Pitkäniemenkatu 9
Kirkontupa klo 10
ke 14.9. Pesosen mehiläistarhan hunajatuotteet myynnissä, hartaus ja lounas
ke 21.9. Ikinuoret-kuoro esiintyy, lounas
ke 28.9. vieras Tansaniasta, lounas
ke 5.10. vieraanamme Marja Kylä-Laaso,
lounas
Wanhan ajan kahvila 22.9. klo 14.30–16
Lamminpään seurakuntakoti
Rauhanportti
Rauhantie 21
050 520 9015
Aikuisten naisten jumppa, 7.9. klo 18,
ohjaajana Tuulikki Koivunen, osallistu-
mismaksu 3 € kerta. Tied. Tuula Halmeenpää 040 708 6614
Kulmakammari, 14.9. klo 13–15, Ikäihmisten kohtaamispaikka. Tervetuloa
mukaan kaikki uudet ja vanhat jäsenet.
Kokoonnumme parittoman viikon keskiviikkona. Tied. Aino Kalin 040 831 5687
Harjun seurakunnan poika- ja tyttötyön SYYSLEIRI
2.–7. -luokkalaisille tytöille ja pojille
Ilkossa 7.–9.10. Iloista menoa ja kivaa
tekemistä! Leirin hinta on kirkon jäseniltä 40 €/hlö, ei-jäseniltä 47 €/hlö.
Mukaan mahtuu 30 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen
12.–18.9. nettisivullamme harjunlapset.fi
> Leirit ja retket. Vetäjinä toimivat Harjun
srk:n nuorisotyönohjaajat Emmi Erkkilä,
Leena Kuusjärvi, Mikko Mikkola ja Virve
Nokkonen. Syyskuussa alkavat myös
kouluikäisille tarkoitetut kerhot
Katso lisää harjunlapset.fi
Asta Kettunen
PISPALA
Pispalan kirkko
Pispalan valtatie 16
050 320 6331
Messu, 11.9. klo 11 Mirella Lehtola,
Veli-Pekka Järvinen, Elina Peura, kirkkoväärtikoulutus.
Varikkomessu, 11.9. klo 16 ja 18.30,
uusiverso.fi
Messu, 18.9. klo 11 Mirella Lehtola, Martti
Lammi, Tarja Laitinen
Arkiaamun pyhiinvaellus, 21.9. klo 9:
Elämän Leipä, Joh. 6. Aamun ehtoollisen
jälkeen voit myös jäädä edulliselle ja monipuoliselle aamuaterialle kirkontupaan
Messu, 25.9. klo 11 Markku Komulainen,
Mirella Lehtola, Sanna Ketola
Varikkomessu, 25.9. klo 16 ja 18.30,
uusiverso.fi
Vauvamessu, 2.10. klo 11 Martti Lammi,
Markku Komulainen, Elina Peura, Kirkkomuskarit
Taize-messu, 2.10. klo 17 Amelie
Liehrmann, Tarja Laitinen, Janne
Salmenkangas
Hannu Jukola
LIELAHTI
Lielahden kirkko
Ollinojankatu 2
050 400 2108
Vaikea ja kiehtova Raamattu, 10.9.
klo 12–14.30, 11.9. klo 12–16, Raamattuluento Opettajana teologian tohtori
ja argeologi Eero Junkkaala. Tapahtuman isäntänä rokkipappi Tarvo Laakso.
Ohjelma la 10.9. klo 12 Vanhan testamentin pääsisältö, klo 13 Israel Jumalan
suunnitelmissa, klo 14 kahvit, klo 14.30
uuden testamentin pääsisältö, klo 15.30
pakolaiskysymys Raamatun valossa,
Ohjelma su 11.9. klo 12 messu, saarna
Eero Junkkaala, Kirkkokahvit, klo 14
Miten Ilmestyskirjaa on tulkittava? klo 15
Jeesus tulee pian
Messu, 11.9. klo 12 Eero Junkkaala, Tarvo
Laakso, Janne Salmenkangas. Messun
jälkeen viikonlopun raamattuluentojen
toinen päivä. Kelot-kuoro
Messu, 18.9. klo 12 Tarvo Laakso, Janne
Salmenkangas, Harjun Nuorisokuoro
Tule laulamaan Lehtipuiden kanssa,
18.9. klo 15 Yhteislauluhetkeä juontaa
Anu Lehtipuu. Mukana myös Janne
Salmenkangas, Tarvo ja Marja Laakso
sekä Miika Jämsä, sello. Aino ja Olli (150
vuotta) tarjoavat kakkukahvit, ilm. 050
917 9999 (Olli) tai 050 546 5035 (Aino)
tai [email protected] Kippo pöydässä Nepalin Kivenhakkaajien kylän
lasten hyväksi Suomen
Lähetysseuran kautta
Lielahden miestenpiiri, 20.9. ja 4.10. klo
18.30. Tied. Lasse Syrjänen 050 411 2454
Tapulinmäen tupa, 21.9. klo 11–13.
Tuvassa voi tavata päivän vieraan, tuoda
omaa ohjelmaa ja syödä keittolounaan
(keitto ja kahvi 3 €). Sinua odottavat
diakonit: Ulla Pettinen 050 322 9973
ja Minna Savukoski 040 804 8529
Messu, 25.9. klo 12, Rientolan kirkkopyhä
Tarvo Laakso, Martti Lammi, Elina Peura,
Harjun Chorus
Messu, 2.10. klo 12 Tarvo Laakso,
Veli-Pekka Järvinen, Janne
Salmenkangas
öjen
ja po
ik
s
10.9 yyskisat ien
. klo
12.30
Lie
–14
urhe lahden
iluke
ntäll
ä
Hetki sinulle Nainen Tesoman
kirkolla alkaen 10.9. kello 9.30–11.
Seuraavat kokoontumiset 10.9.,
15.10., 12.11. ja 10.12.
Hetki naisille
Harjun seurakunta järjestää kerran
kuukaudessa Tesoman kirkolla puolitoistatuntisen aamukahvitilaisuuden naisille.
Ohjelmaan sisältyvät alkuhetki, kahvittelua kahdella eurolla, iloa arkeen! -hetki ja sisaruspiiri.
Idea on lähtöisin lastenohjaaja Ulla
Paalijärveltä. Perhekerhon äideistä viisi innostui mukaan ja yksi isoäiti lupasi
tulla keittämään kahvia.
Aulaemäntä vastaanottaa tulijat ja saliemäntä juontaa tilaisuuden. Koristeluporukka kattaa pöydän ja diakonissa leipoo. Soittotaitoinen äiti säestää laulut ja
tulevana lauantaina 14-vuotias Silja Salmela esittää kanteleen soittoa.
Iloa arkeen! -osiossa joku kertoo hänelle tärkeästä asiasta. Ensimmäisellä kerralla
vuorovaikutuksesta alustaa Outi Moilanen.
Tarkoitus on tehdä kaikki seurakuntalaisten kanssa. Vain ensimmäinen kerta on
valmiiksi suunniteltu.
– Meille saa tulla ehdottamaan ideoita. Myös vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua, Paalijärvi innostaa. ✦
Merja Salonen
B6
Silta 9/2016
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA
Jarkko Vikman
K
eskellä Tampereen kasvavaa
koillisosaa – aivan isojen markettien vieressä Messukylän seurakunnassa – sijaitsee Linnainmaan seurakuntakeskus. Kesän ajan
talossa on käynyt kuhina. Seiniä on
maalattu, lattiaa vaihdettu ja uutta parvea pystytetty. Syksyn myötä seurakuntasali uudistuu jännittäväksi kahvilan ja
jumalanpalvelustilan yhdistelmäksi.
Linnainmaan seurakuntakeskus on
tullut paikallisille tutuksi leppoisana perheiden ja vanhusten kohtaamispaikkana. Pihassa pysähtyy Ruokanysse, jonka
kautta moni on saanut avun pahimpaan
taloudelliseen ahdinkoonsa. Tämä kaikki aiotaan säilyttää, mutta nyt toimintaa
pyritään avaamaan nuoria ja työikäistä
väestöä tavoittavaksi.
Tavoitteena on pitää uutta kahvilaa auki joka arkipäivä aamusta iltaan.
Näin seurakunnan työntekijä voi olla
joka päivä tavattavissa keskellä tavallisen ihmisen arkea. Keskiviikkoisin vietetään kahvilan kävijöiden suunnittelemaa
viikkomessua. Perjantaisin yökahvila tarjoaa turvallisen ja päihteettömän
oleskelu- ja tapaamispaikan aina aamuyöhön asti.
Janne Ruotsalainen
Linnainmaalla remontoidaan
kirkkoa keskelle arkea
Milla Järvelä ja Janika Köngäs
pelasivat piispa Matti Revon kanssa
Harjun piispantarkastuksessa
Tesoman kirkon Tyttöjen ja poikien
illassa vuonna 2014.
Piispantarkastus
nousee
seurakunnan
tarpeista
Piispantarkastus on nykyisessä muo-
Lähtökohtana ovat
ihmisten tarpeet
Maalarimestari Heikki Tuominen on ollut muuttamassa seurakuntasalin
värimaailmaa nuorekkaampaan suuntaan. Taustalla on saliin nouseva
parvi alkutekijöissään. Linnainmaan seurakuntakeskuksen osoite on
Korpikodinkatu 2.
Johtava diakoniatyöntekijä Jyrki Pikkarainen on ollut osa muutosta suunnitellutta työryhmää. Hän iloitsee muutoksesta diakoniatyön puolesta.
– Diakoniatyöntekijän tapaaminen ilman ajanvarausta helpottuu, kun se on
mahdollista Linnainmaalla joka keskiviikko. Keskiviikkoisin on tarjolla myös
ruokailumahdollisuus kaikille Ruokatunnin myötä.
Diakonit Janne Kankainen ja Arja
Hilliaho ohjaavat seniori-ikäisten toimintaa tiistaisin.
– Luvassa on ehtoollinen, yhteisiä ohjelmatuokioita sekä pienryhmiä, joihin
voi osallistua kiinnostuksen mukaan.
Töppösmummot jatkavat lasten kaste-
Tero Matilainen
töppösten neulomista torstai-iltapäivisin, kertoo Pikkarainen.
Pienen remontin taustalla on kunnianhimoinen visio: kirkosta halutaan tehdä
jälleen merkityksellinen osa tavallisen ihmisen arkea. Siksi tarvitaan paikka, jossa
ihmisten tarpeet ovat helposti kuultavissa – olivat ne sitten hengellisiä, henkisiä
tai taloudellisia.
Seurakunnan työntekijät kuuntelevat,
mutta tavoitteena on tarjota apua ihmiseltä ihmiselle. Seurakuntalaisia kutsutaan järjestämään kerhoja, piirejä ja
harrasteryhmiä Linnainmaan tiloihin.
Toiminta saa nousta omista lahjoista
ja erityistaidoista: valmiita konsepteja ei
ole. Tekemiseen ei myöskään tarvitse sitoutua loppuiäkseen: vapaaehtoisten järjestämä toiminta voi hyvin kestää vain
4–6 kokoontumisen verran.
Rohkeasti uutta ja vanhaa yhdistelevä Linnainmaan seurakuntakeskus avaa
ovensa syyskuun alussa. Tervetuloa kokeilemaan, etsimään ja palvelemaan! ✦
Jarkko Vikman
seurakuntapastori
Majataloillat jatkuvat
Messukylässä
Keväällä 2016 hyvän vastaanoton saaneet Majataloillat jatkuvat Messukylän
kirkossa. Kyseessä on rento ja epämuodollinen yhdessäolon ilta, jossa viihdytään musiikin, yhteislaulujen ja iltateen
äärellä.
Illoista vastaa laaja joukko Messukylän seurakuntalaisia. Jokaisessa illassa on mukana muusikkovieras sekä
mahdollisuus henkilökohtaiseen luottamukselliseen keskusteluun ja esirukoukseen. Lapsille on tarjolla puuhanurkkaus.
Messukylän majatalo avautuu 23.9.
kello 18, jolloin muusikkovieraaksi
saapuu Pekka Laukkarinen. Yhteislaulua johtaa kanttori Katja Viljamaa,
Uoma-kuoron toimiessa esilaulajana.
Jukka Leppilampi on vieraana
21.10. ja Tommi Kalenius 25.11. Kaikki illat alkavat kello 18, mutta kirkkoon
voi tulla jo aikaisemmin ystäviä tapaamaan ja teetä nauttimaan. ✦
Tero Matilainen
dossaan noin vuoden mittainen prosessi
seurakunnan ja tuomiokapitulin työntekijöiden sekä konsulttien välillä.
Messukylän tarkastuksen avausmessua vietettiin viime vuoden syyskuussa.
Tampereen piispa Matti Repo johti keskustelua seurakunnan työntekijöiden ja
luottamushenkilöiden kanssa messun
jälkeen.
Hiippakunnan työntekijöistä Messukylän prosessissa on ollut mukana Mikko Sulander ja hänen työparinaan konsultin roolissa Pirkkalan seurakunnan
kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth. Heidän johdollaan on viime vuoden kuluessa kokoonnuttu useamman kerran eri kokoonpanojen kanssa. Mukana on ollut
luottamushenkilöitä ja seurakunnan johtoryhmä. Elokuun lopulla kaksikko vieraili seurakunnan työyhteisöpäivässä.
Kokoontumisten teemat ovat nousseet
seurakunnan tarpeista. Messukylässä
kuten muissakin seurakunnissa eletään
edelleen suureen rakennemuutokseen
sopeutumisen aikaa. Piispantarkastuksen kehityskeskusteluluonne on noussut
korostuneesti esille. Hiippakunta ei ole
halunnut ottaa paremmin tietävän neuvonantajan roolia, vaan paremminkin tukijan ja rinnalla kulkijan paikkaa.
Prosessi huipentuu Messukylässä lokakuun alussa. Tuolloin piispa seurueineen vierailee seurakunnassa. Viikonloppu alkaa torstaina 6.10. kello 8.30
piispan toimittamalla ja kaikille avoimella aamurukouksella Aitolahden kirkolla.
Seuraavien päivien aikana piispa vierailee seurakunnan alueella kouluissa ja
yrityksissä. Hän keskustelee työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa ja
tutustuu seurakunnan toimintaan.
Sunnuntaina 9.10. kello 11 alkaen
piispa toimittaa messun Aitolahden kirkossa. Tähän messuun ja kirkkokahville
sen jälkeen toivotetaan seurakuntalaiset
sydämellisesti tervetulleiksi. ✦
johtava kappalainen
Ari Rantavaara
SILTA 9/2016
B7
Tapahtumat
Aitolahden kirkko
Jenseninkatu 4
050 337 4077
Avoin rukouspiiri, 7.9. klo 17, jatkuen
keskiviikkoisin. Tied. Pirkko Manninen
045 277 7076
Koko perheen Iltamessu + iltapala,
11.9. klo 17. Jumalanpalvelus, sanaa,
ylistysmusiikkia, ehtoollinen, rukousta
ja iltapala
Messu, 18.9. klo 10 Diakonian kirkkopyhä, Ari Rantavaara. Elämän makuinen
messu, päivän teema Kristityn vapaus.
Laulut Timitri Lindeman. Keskustelusaarna; diakonit Pirjo Torikka ja Onerva
Toikko sekä vapaaehtoiset. Muissa
tehtävissä joukko vapaaehtoisia ja seurakunnan diakoniatyöntekijät. Messun
jälkeen yhteinen ruokapöytä
Löydä Elämä -ilta, 18.9. klo 17. HUOM!
Tänään poikkeuksellisesti Aitolahden
kirkolla. Kristityn vapaus, Jaakko Kentta,
isäntä Lauri Holopainen. Rukouspalvelua, iltakahvit.
Naistenpiiri, 19.9. klo 14, jatkuen maanantaisin parillisilla viikoilla. Tied. Leena
Lahtinen 041 547 9399
Messu, 25.9. klo 10 Tuuli ArolaHaverinen
Koko perheen Iltamessu + iltapala,
25.9. klo 17
Jeesuksen jalanjäljissä –ryhmien kokoontumisajot Rohkaisupäivän merkeissä 1.10. klo 10–17. Yhteistä ylistystä,
opetusta, jakamista ja rukousta ryhmissä sekä ateriayhteyttä. Ilm. 23.9. mennessä [email protected].
Kerro ruokarajoitukset. Vapaaehtoinen
ruokamaksu. Tervetuloa myös ryhmien
ulkopuolelta!
Messu, 2.10. klo 10 Janne Häkkinen,
Tactus-kuoro
Muualla
Metsäkirkko Atalassa, Halimasjärven
rannalla, 11.9. klo 16. Pysähdy hetkeksi
hiljentyen, kauniin luonnon helmassa.
Laula tuttuja lauluja yhdessä muiden
kanssa. Mukana päiväkerholaiset, Terttu
Haikka ja Heikki Hinssa. Tarjoiluna mehua ja pipareita
Koulutusvuorokausi Alfan vapaaehtoisille 16–17.9. Seurakuntien talossa
Näsilinnankatu 26, 2. krs, Emmaus. Omat
eväät tai ulkoruokinta, yöunet omassa
sängyssä Kouluttajana Matti Mäkinen
KRS:sta. Ilm. 9.9. mennessä [email protected]
LINNAINMAA-PAPPILA
Linnainmaan seurakuntakeskus
Korpikodinkatu 2
050 430 3727
Senioripäivä,13.9. klo 10, jatkuen tiistaisin. Klo 10 hartaus tai arkimessu. Klo
10.45 ryhmätoimintaa ja klo 11.30–12.15
ruokailumahdollisuus/hinta 4 €. Ruokailun jälkeen kokoavaa toimintaa ja klo
12.45 kahvihetki.
Ruokatunti, 14.9. klo 11.30, jatkuen keskiviikkoisin klo 11.30–12.15/hinta 2 €
Arkimessu, 20.9. ja 4.10. klo 10
Muualla
Raamattupiiri, 20.9. klo 15, Kotilinnasäätiö, Loutunkatu 1, jatkuen tiistaisin
parillisilla viikoilla. Vetäjänä Mirja Mäkelä
0400 73544
Naistenkerho, 26.9. klo 18.30, Kotilinnasäätiö, Loutunkatu 1, jatkuen maanantaisin parittomilla viikoilla. Vetäjänä
Anneli Puurtinen 040 736 8552
MESSUKYLÄ-KAUKAJÄRVI
Messukylän vanha kirkko
Kivikirkontie 2
050 599 8215
Sadonkorjuumessu, 7.9. klo 10. Piirien
Rami Marjamäki
AITOLAHTI
Atalan seurakuntakoti
Pulkkakatu 6
050 599 7344
Etuovi, eläkeikäisten kokoontumispaikka, 7.9. klo 12–14, jatkuen keskiviikkoisin parillisilla viikoilla. Tervetuloa
syksy; Eija Heikkilä & vapaaehtoiset.
Tied. Eija Heikkilä 0500 97 1579
Jumalan kämmenellä -ilta, 7.9. klo 18
Elävää vettä
Tuolijumppa, 12.9. klo 10. Ohjaaja Irja
Mulari. Tied. Eija Heikkilä 0500 97 1579
Kahvila Nysse, 19.9. klo 10.45
Etuovi, eläkeikäisten kokoontumispaikka, 21.9. klo 12. Muistan puiston;
vieraana Mummon Kammarin Mukavat
Jumalan kämmenellä -ilta, 21.9. klo 18
Leipää Pelloilta maan
Tuolijumppa, 26.9. klo 10. Ohjaaja Irja
Mulari.
Kahvila Nysse, 3.10. klo 10.45–12
Etuovi, eläkeikäisten kokoontumispaikka, 5.10. klo 12. Taustapeili; vieraana
Vuokko Lehtimäki
Jumalan kämmenellä -ilta, 5.10. klo 18
Enkeli minua suojelee
TULE PUHTITUPAAN PIRISTYMÄÄN!
Seuraa, apua ja hyvää mieltä
Tietokilpailut, keskustelu ja yhteislaulutuokiot lisäävät päiväämme energiaa.
Vietämme aikaa mukavassa seurassa
selvin päin. Puhtitupa on vapaaehtoisten ideoimaa ja ylläpitämää toimintaa.
Toimimme vertaistuen periaatteella.
Tilaisuuden päätteeksi on mahdollisuus
osallistua hartaushetkeen. Tupa on auki
torstaisin klo 11–14 Messukylän seurakuntatalossa. Ensimmäinen tapaaminen
on 15.9. Tupa jatkuu joulukuuhun asti.
Keittolounas tarjolla klo 11–12. Hinta
työttömille ja eläkeläisille 2 €, muille 4
€. Kahviakin keitellään. Järj. Puhtituvan
vapaaehtoiset yhteistyössä Messukylän
seurakunnan ja Diakonia ja yhteiskuntavastuun kanssa. Tied. erityisdiakoni Jyrki
Pikkarainen 050 326 2388
yhteinen aloitusmessu, kirkkokahvit
messun jälkeen
Kaukajärven seurakuntatalo
Keskisenkatu 20
040 804 8650
Kaukajärven lähetyspiiri, 8.9. klo 14
Naisten lentopallo, 8.9. klo 17.30, jatkuen torstaisin. Syyskauden maksu 25 €
Naisten kuntojumppa, 8.9. klo 18.30,
jatkuen torstaisin. Syyskauden maksu
25 €
Siioninvirsiseurat, 11.9. klo 18 Sirkka
Karsisto, Jaakko Löytty, Simo Huhta.
Kahvit klo 17.30
Senioripäivä, 12.9. klo 10, jatkuen maanantaisin klo 10 hartaus ja liikuntahetki,
jonka jälkeen ohjelmaa. Ruokailumahdollisuus klo 11.30–12.15/hinta 4 €
Israelilaiset tanssit, 12.9. klo 18, jatkuen
maanantaisin. Mukaan kannattaa ottaa
juomapullo sekä sisäliikuntaan sopivat
kengät tai tossut. Tied. isrtanssi.tre@
gmail.com
Jumalan kämmenellä -ilta, 13.9. klo 18
Elävää vettä
Olkkaripäivä, 19.9. klo 10–14. Arkiehtoollinen klo 10, yhteistä ohjelmaa,
askartelua. Ruokailu klo 12/hinta 2 €.
Luvassa on myös yllätysvierailijoita
Naisten aamukahvit, 21.9. klo 9.30–11,
jatkuen keskiviikkoisin parillisilla viikoilla
Kaukajärven lähetyspiiri, 22.9. klo 14
Messu, 25.9. klo 12 Pekka Kiviranta, Petri
Karaksela
Kaukajärven pappapiiri, 26.9. klo 13–14.
Ruokailumahdollisuus klo 11.30–12.15 /
hinta 4 €
Jumalan kämmenellä -ilta, 27.9. klo 18
Leipää pelloilta maan
Messukylän kirkko
Messukylänkatu 54
050 599 8215
Messu, 11.9. klo 10 Olavi Heino, Petri
Karaksela. Nimikkolähettien Riitta ja
Olavi Heinon tulojuhla. Messun jälkeen
kirkkokahvit Messukylän seurakuntakodilla
Messu, 18.9. klo 10 Touko Hakala, Heikki
Hinssa, Kamarikuoro Solenne. Merisunnuntain messu, kirkkokahvit kirkossa
Majataloilta, 23.9. klo 18
Messu, 25.9. klo 10 Anne-Maarit Rantanen, Petri Karaksela, Messukylän Kirkkokuoro
Perhemessu, 2.10. klo 10 Anne-Maarit
Rantanen, Katja Viljamaa, Messukylän
Lapsikuoro
Messukylän seurakuntatalo
Messukylänkatu 36
040 8048 640
Miesten juttutupa 7.9. klo 10–12, jatkuen keskiviikkoisin
Raamattupiiri 8.9. klo 10–12, jatkuen
torstaisin
Naisten aamukahvit, 14.9. klo 9.30 Voi
Pakistan, sinä raju, rakas maa, Riitta
Jaakkola
Merimieskirkkopiiri Messi, 27.9. klo 13,
yhteyshenkilö Riikka Ahonen 050 528
1672
Naisten aamukahvit, 28.9. klo 9.30.
Anteeksiannon kautta vapauteen, RiittaHiillos-Vuorinen
Mets
äk
11.9. irkko
kl
Atala o 16
ss
Hali
mas a
j
rann ärven
alla
Toipumisryhmä avioeron kokeneille
joka toinen torstai 29.9.–19.1. klo 18–20
ryhmätilassa.. Ilm. Pipsa Pikkutupa 045
1122 849. Järj. Messukylän Kohtaamispaikka
Levonmäen seurakuntakoti
Hikivuorenkatu 63
050 430 4751
Vanhemman väen iltapäiväkahvit,
14.9. klo 13–14.30, jatkuen keskiviikkoisin
parittomilla viikoilla.
Perhemessu, 18.9. klo 15 Terttu Haikka,
Katja Viljamaa, Messukylän Lapsikuoro
TEISKO
Kämmenniemen kerhohuone
Kämmenniemenkatu 46
Saarentupa, 7.9. klo 10, jatkuen keskiviikkoisin. Klo 10 kahvi ja klo 10.30 hartaus ja liikuntahetki. Klo 11 mahdollisuus
ruokailuun/hinta 4 €. Ruokailun jälkeen
klo 12 ohjelmaa ja klo 13 kahvihetki
Teiskon kirkko
Teiskon kirkkotie 114
040 558 0137
Messu, 11.9. klo 13 Tuula Haavisto, Terttu
Niemelä
Messu, 18.9. klo 13 Mauri Nieminen,
Terttu Niemelä
Messu, 25.9. klo 13 Tuula Haavisto,
Heikki Hinssa. Mukana Tansanian lähetit
pastorit Riitta ja Olavi Heino. Messun
jälkeen kirkkokahvit Teiskon seurakuntakodilla. Rauhan kamarissa pyhäkoulu
messu aikana.
Yhdessä laulamaan lisävihkon virsiä yhteislaulutilaisuus, 29.9. klo 19. Kolehti
Messukylän seurakunnan musiikkityölle
Perhemessu, 2.10. klo 13 Tuula Haavisto,
Terttu Niemelä
Teiskon seurakuntakoti
Teiskon kirkkotie 113
Lähetyksen käsityöpiiri Kahvi ja kudin,
13.9. ja 27.9. klo 10
Muualla
Naisten jumppa, 12.9. klo 19, Terälahden
koulu, Niemikyläntie 14, Terälä, jatkuen
maanantaisin
Naisten jumppa, 12.9. klo 19.30, Kämmenniemen koulu, Paavolantie 4,
jatkuen maanantaisin
Lähetyksen rukouspiiri Ylä-Sääksissä,
19.9. klo 19, Sääksniementie 118 A
B8
Silta 9/2016
Konsertt
vulla löytänyt Tapio Vuorinen perusti
nelisen vuotta sitten Cash Only -tribuuttibändin. Satakuntalaisyhtye alkoi kiertää kirkkoja syksyllä 2014 Cashin gospel-biisejä esittäen.
– Meitä pyydettiin esittämään Cashin
gospel-lauluja Kokemäen kirkkoon. Ohjelmiston harjoittelu vain yhtä keikkaa
varten oli työlästä, joten päätimme kysellä myös muista kirkoista, olisiko heillä
kiinnostusta tällaiselle, Vuorinen kertaa.
Kiinnostusta löytyi, ja siitä lähtien
kirkkokonsertteja on tehty ympäri Suomea. Konsertissa taustoitetaan kuultavat
kappaleet ja käydään läpi Cashin elämän
eri vaiheita.
Puhuttelevan musiikin lisäksi Vuorinen näkee konserttien suosion syyksi ihmisten yleisen kiinnostuksen Cashin persoonaan. Hän kuului baptistikirkkoon,
jonka oppi korostaa vapaaehtoisen aikuiskasteen merkitystä. Yhdysvalloissa
on edelleen yleistä se, että niin kiitospäivänä kuin joulun aikaan kuunnellaan
vinyylilevyiltä, kun Johnny Cash lukee
raamatuntekstejä.
– Hänen persoonansa monipuolisuus
tuntuu kiehtovan ihmisiä. Hän oli vahvasti uskonnollinen, mutta toisaalta lainsuojaton. Hänellä oli myös ongelmia kiivaimpaan keikkailuaikaan piristeiden ja
rauhoittavien kanssa, eikä hän musiikissaan peitellyt elämänsä rosoisia puolia.
Cashin persoonan ristiriidat kiinnostavat
ihmisiä, Vuorinen pohtii.
Man in Black
Johnny Cash tunnettiin erityisesti siitä,
että hän oli aina heikompiosaisten puolella, legendaarinen Man in Black.
Neljän vuoden elinkaarensa aikana
Cash Only on ehtinyt kasvaa kuusijä-
Johnny Cashin gospel-musiikki vauhdittaa Tampereen päivän viettoa Tuomiokirkossa. Cash Onlysta kuvassa ovat
Tapio Vuorinen, Timo Hiljanen ja Ilkka Soini.
seniseksi. Viisi kuudesosaa bändistä on
myös äänessä keikalla.
Cash Onlyn kirkoissa esittämä musiikki onkin ollut monipuolista. Vuonna 2003 kuollut Cash esitti aikanaan
kaikkia kirkkokonserteissa kuultuja
kappaleita, mutta monet kappaleet,
kuten Amazing Grace, Do Lord ja Swing
Low Sweet Chariot ovat sementoineet
Konsertteja 7.9.–5.10.2016
Lounasmusiikkia
ke 7.9. klo 12 Aleksanterin kirkko
Sami Majamäki, harmonikka
Vapaa pääsy
Nãon kirkon mieslauluyhtye
to 8.9. klo 19 Pispalan kirkko
Kuoroa johtaa Margus Liiv
Hiljainen hetki
to 15.9. klo 19 Tuomiokirkko
Lauluyhtye Club For Five
Liput 25 €, lippu.fi
järj. Kansan Raamattuseura
Virsiklubi
pe 16.9. klo 19 Lielahden kirkko
HÄMY-trio
Etelä-Pohjanmaan
Mieslaulajat Jussit
la 17.9. klo 18 Tuomiokirkko
Johtaa Tommi Niskala
Ohjelma 15 €. Osa tuloista Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyölle
Lehtipuut laulattavat
su 18.9. klo 15 Lielahden kirkko
Kahvit, tuki Nepalin lapsille
Ilm. p. 050 917 9999, 050 546 5035,
[email protected]
Joutsenlaulu
ja urkusinfonia
to 22.9. klo 19 Tuomiokirkko
Tampere Filharmonia,
johtaa Mikk Murdvee
Solistina Kalevi Kiviniemi, urut
Liput 2–24 €,
Tampere-talon lipputoimisto,
Aplodi, Lippupiste
Iltapäivämusiikkia
Armolliselle Kuninkaalle
la 24.9. klo 17 Aleksanterin kirkko
Musiikkia renessanssin,
barokin ja romantiikan ajoilta
Händel-kuoro,
johtaa Debra Gomez-Tapio
Vapaa pääsy
asemansa ilmankin Cashia.
Osa, esimerkiksi Hurt, Spiritual ja Personal Jesus, taas ovat Cashin uran viimeisten vuosien American-kauden covereita. Yhteensä konsertissa kuullaan
14 tulkintaa Cashin hengellisestä tuotannosta.
Johnny Cash Gospels -konsertti kuullaan Tampereen Tuomiokirkossa sun-
nuntaina 2.10. kello 18. Ovet avataan klo
17.30. Ilmaiskonsertissa kerätään kolehti
Tampereen uuden lastensairaalan rakentamiseen. ✦
Anss
i Tik
Orch anmäki
pe 9 estra
Liela .9. klo 1
9
hden
kirk
ko
Sanna Ketola
Johnny Cashin musiikin jo 1970-lu-
Rasmus Forsell
Johnny Cashin persoona lisää gospelin suosiota
Kanttori Markku Ylipään
lähtöjuhla
su 25.9. klo 16 Härmälän kirkko
Musiikkiohjelmaa ja tarjoilu
Gloria
la 1.10. klo 19 Tuomiokirkko
Poikakuoro Pirkanpojat
Tampereen akateeminen
sinfoniaorkesteri
Jouni Rissanen, kapellimestari
Esa Toivola, urut
Liput 20/15 €, Ticketmaster Suomi
Enkelilauluja kaikenikäisille
lauletaan, leikitään ja soitetaan
Pispalan kirkossa torstaina
29.9. kello 18. Mukana
musisoivat kanttorit Sanna
Ketola ja Elina Peura sekä
lastenohjaajat.
Lounasmusiikkia
ke 5.10. klo 12 Aleksanterin kirkko
Nuorisokuoro Oskari ja Norssin
musiikkiluokka 7 A,
johtaa Olli-Taavetti Kankkunen
Vapaa pääsy
SILTA 9/2016
Kari Kuusisto
itarjotin
B9
Olli Salomäenpää
Sukellus hämyiseen tunnelmaan
Lauletaanko
taas yhdessä?
Pertti Kallio (kuvassa) on julkaissut elo-
Ranskalaisten katedraalien hämyi-
seen tunnelmaan sukelletaan Tuomiokirkon iltamusiikissa 25. syyskuuta klo 18.
Kirkon keskiaikaiset sävelmät, joita
myös gregoriaaniseksi lauluksi kutsutaan, ovat innoituksena Marcel Duprén
vuonna 1919 säveltämässä viidentoista
urkukappaleen kokoelmassa Vêpres du
commun des fêtes de la Sainte Vierge.
Sävelmät kuullaan konsertissa myös
laulettuna, ja niiden teksteistä osa on
Raamatun Laulujen laulusta, osa taas on
Maria-aiheisia hymnejä. Urkuri Heikki
Suokiven soittoa rytmittää nelimiehisen
Schola Cantorum Aboensis -lauluyhtyeen yksiääninen laulu.
Vuonna 1996 perustettu yhtye on
alusta lähtien laulanut keskiaikaisissa ja
reformaatioajan suomalaisissa käsikirjoituslähteissä säilynyttä kirkkomusiikkia sekä luonut omaa, uutta musiikkia.
Schola on kantaesittänyt yli 30 teosta.
Yhtye on laulanut Roomassa paavi Johannes Paavali II:lle vuonna 2005 sekä
esiintynyt arkkipiispa Jukka Paarman
60-vuotisjuhlissa. Vuonna 2009 vokaaliyhtye julkaisi cd-levyn Chant – Gregorian Chant From Finland.
Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 10 euroa. ✦
Esa Toivola
Pekka Ruuska
Kuulasta kirkkomusiikkia
Kuva Emil Bobyrev
Atte Tenkanen, Mikko Laiho, Arvi Hakanen ja Tapani Saarinen perustivat
Schola Cantorum Aboensis -lauluyhtyeen kaksikymmentä vuotta sitten.
Kuvassa he esiintyvät Someron kirkossa.
det saavat jatkoa. Teemaksi on valittu virsikirjan uusi lisävihko, joka tulee
virallisesti käyttöön ensimmäisenä adventtina, 27. marraskuuta. Lisävihko on
tarkoitettu täydentämään nykyistä virsikirjaamme ja sitä käytetään siis jatkossa
virsikirjan rinnalla.
Suomenkielisessä lisävihkossa on 79
uutta virttä. Aihepiirit ovat moninaisia;
esimerkiksi talvi, kaupunkilaisuus, isänpäivä, paastonaika, ekologisuus, vastuu,
ilo ja kiitollisuus. Virsiä voidaan käyttää
läpi kirkkovuoden, monenlaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa.
Lisävihkosta henkivät myös monikielisyys ja musiikillinen monikulttuurisuus. Suomen lisäksi laulamaan pääsee
esimerkiksi pohjois- ja inarinsaameksi,
saksaksi, venäjäksi, englanniksi, hebreaksi, espanjaksi, sekä monilla muilla kielillä. Myös tukiviittomat ovat uusi
elementti.
Virsien musiikillinen tyyli sisältää
niin perinteistä eurooppalaista koraalimelodiaa kuin eksoottisempiakin säveliä. Lauluja on mukana muun muassa
Argentiinasta, Filippiineiltä, Irlannista,
Karibialta, Kongosta, ja Tansaniasta.
Perinteisen urkusäestyksen lisäksi voidaan käyttää bändikokoonpanoja. Virsien toteutusvaihtoehdot ovat siis moninaisia.
Lisävihkon lauluihin pääsee tutustumaan syksyn aikana useissa tilaisuuksissa, joista ensimmäinen on Aleksanterin
kirkossa 18. syyskuuta.
Laulattamassa eli esilaulajina ja säestäjinä ovat Aleksanterin kirkon naiskuoro, Kalevan kirkon kuorot, Tampereen
Yhteiskoulun Lukion opiskelijat ja urkuri Esa Toivola.
Tilaisuudessa kerätään kolehti Lähetysseuran Tasaus-keräykselle. Tämän
vuoden keräys kutsuu auttamaan erityisesti maattomia. ✦
Tervetuloa mukaan soittamaan
KIRKKOMUSIKANTTEIHIN
(ent. soitonopetus)
Lukuvuosi 2016–2017 on alkanut.
Tiedot instrumenteista ja opetuspaikoista sekä ilmoittautuminen:
tampereenseurakunnat.fi/
kirkkomusikantit
Kuva Janne Ruotsalainen
Kevään Yhdessä laulamaan -tilaisuu-
kuun lopussa uuden Laulukuvia-levyn.
Sana Soi -illassa 18.9. kello 18 kuullaan
näitä kappaleita ensimmäistä kertaa
Tampereella yhtyeen kanssa.
Illan vieraana Finlaysonin kirkossa on
huippu-urheilijoiden kirurgina tunnetuksi
tullut, David Beckhamia ja Haile Gebrselassietakin hoitanut Sakari Orava. ✦
Kirsi Mäki
Opinnäytekonsertin kuorona toimii Kamarikuoro Näsi.
Laulaa voi ainakin näissä:
Kuulasta kirkkomusiikkia Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat
Anni Nousiainen (kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehto, pääaineena urut) ja
Saara Ruuska (kuoronjohto) toteuttavat
yhteisen opinnäytteensä Mikkelinpäivän
aaton konsertissa Pispalan kirkossa lauantaina 1. lokakuuta kello 18.
Konsertin pääteoksina kuullaan
ranskalainen myöhäisbarokin ajan urkukonsertto Michel Correttelta sekä
Joseph Haydnin kuulas Missa Brevis
B-duurissa (tunnetaan myös nimellä
Pieni urkumessu). Haydnin messussa solistina toimii sopraano Aleksiina
Turtiainen.
Kirkko-orkesteri Kuulas Ensemble sekä solistit on koottu nuorista, lahjakkaista opiskelijoista, joille yhteismusisointi on kiinnostuksen keskipisteessä.
Konsertin johtaa Saara Ruuska.Konsertin nimi on Mikkelinpäivän aaton kuulas iltasoitto. ✦
Tarja Laitinen
• 18.9. klo 18 Aleksanterin kirkko
• 29.9. klo 19 Teiskon kirkko
(kolehti Messukylän musiikkityölle)
• 13.10. klo 19 Aitolahden kirkko
(kolehti Messukylän musiikkityölle)
• 16.10. klo 18 Hervannan kirkko,
isäntänä Martti Syrjäniemi.
• 17.11. klo 19 Messukylän kirkko
(kolehti Messukylän musiikkityölle)
• 27.11. klo 18 Pispalan kirkko
Tervetuloa
KIRKKOMUSKARIIN!
Toimipaikat: Aitolahti, Atala, Hervanta,
Härmälä, Kaukajärvi, Keskusta, Koivistonkylä, Kämmenniemi, Lentävänniemi,
Levonmäki, Lielahti, Linnainmaa,
Takahuhti, Tesoma ja Viinikka.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
tampereenseurakunnat.fi/
kirkkomuskarit
B 10
SILTA 9/2016
Paula Taipalus
Valpuri Tauriainen
TAMPEREEN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA
OLOTUPA ALEKSANTERIN
KIRKON KRYPTASSA
Paikka, minne lähteä!
Ohjelmassa on yhteislauluja, tuolijumppaa, verenpaineen mittausta
ja arjen hemmottelua (mm. jalkahoitoja). Kokoonnumme maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin
klo 10.30–13 Aleksanterin kirkon
kryptassa. Tule pistäytymään
emäntä Arja Savolaisen pullakahville. Iltapäivisin klo 13–14.30 on
ikäihmisille suunnattua ryhmätoimintaa. Tiedustelut Arja Savolainen, 040 804 8772.
Seurakuntapiiri ja Heti-kerho
aloittavat yhdessä maanantaisin
parittomilla viikoilla klo 13–14.30,
alkaen 12.9. Luemme Raamattua
tiistaisin kirkkosalissa klo 12–12.30
ja klo 13–14.30 kokoontuu Pyynikin lähetyspiiri, alkaen 20.9.
Tule kuuntelemaan kaunista
lounasmusiikkia keskiviikkoisin
klo 12–12.30 tai vaikkapa hiljentymään kirkkosaliin. Keskiviikkoisin
on tarjolla aamupalaa (10.30–13)
21.9. alkaen.
Hyvässä seurassa virkistyy!
Kotiin ei kannata jäädä yksin
suremaan!
Eppu Hassinen,
Olli Kaario,
Veeti Pesonen ja
Juhani Koskinen
Tampereen
Eräpojista
pitivät vauhtia
ramboradalla.
Partioaate liekehti Roihulla
liian pitkät työpäivät vähän harmittivat.
Alisa kertoi kymmenvuotisen partiouran
antaneen kokemuksia, joita ei muualta
ehkä saa, kuten luonnossa selviytymistä
ja ongelmanratkaisua.
KaSuja edusti myös Neea Tarhonen. Hän osallistui ohjelmiin ja kävi
usein kioskilla. Tarpojien Vesilaaksossa
melottiin isolla kanootilla, mentiin hengenpelastuslauttaan, laskettiin vesiliukumäessä ja saunottiin.
Turvetuoli
Metsälaaksossa piti rakentaa jotakin käytännöllistä omavalintaisesta aiheesta, ja
Neea vartioineen teki turvetuolin. Uusia
kavereita hän sai pohjoisirlantilaisista.
Mukavaa leirillä oli, kun sai viettää tavallista enemmän aikaa kavereiden kanssa, syödä yhdessä ja nukkua teltassa. Koti-ikävä tosin vaivasi.
Neean kuusi partiovuotta ovat tuoneet
uusia tuttavuuksia ja opettaneet käden
taitoja, luonnon suojelemista sekä toisten ihmisten kunnioittamista.
Samoajat Iiro Sairanen ja Jalmari
Järvinen (TaEr) urakoivat rakennusleirillä sähkötiimissä ja erityiskeittiötiimissä. Ojaa kaivettiin ja kaikki keittiöt
rakennettiin. Leirin aikana he kävivät
Moottorilaaksossa purjelentosimulaattorissa, vaihtamassa renkaita, etsimässä
konevikoja ja oppimassa liikenneturvallisuusasioita.
Muonittajan pestikin hoidettiin ja metsäkuntosalilla käytiin. Huonepakopeliä
pojat pitivät onnistuneena, mutta kansainvälinen patikkaretki oli ollut tylsä.
Roihussa hauskinta oli rakennusleiri,
koska meininki oli rento ja ehti käydä
uimassa. Jalmarin 11 ja Iiron 9 vuotta
partiossa ovat antaneet johtamistaitoja, kavereita, elämyksiä, erätaitoja sekä
opettaneet tulemaan toimeen ihmisten
kanssa.
Mitä Hattiwatit tekivät leirillä:
siltalehti.fi
Roihu-leirin hartausilta
TV1:ssä 25.9. klo 10. ✦
YLE
Paula Taipalus
Hiljaa Pyhän sylissä
Säännöllisesti toimitettuja hiljaisia
messuja on totuttu kokemaan Tampereen kirkoissa. Keskustan kirkoista tämä
perinne on kuitenkin viime vuosina hiipunut.
Miten hiljaisuus istuu yhteisölliseen,
ajoittain vilkkaaseenkin Aleksanteriin,
Tarmo Marttila?
– Hyvin istuu, olemme onnistuneet
pyhittämään tilan myös hiljaisuudelle. Polkuni ohjautui pari vuotta sitten
kirkkoon ja päädyin tänne päivystäjäksi. Rakastuin tämän kirkon yhteisöön.
Oma hiljainen kaipaus, olennaisen ja
yksinkertaisuuden jano kanavoituivat
uudeksi sisällöksi kirkkoon.
– Koen valtavaa kiitollisuutta siitä,
että olen saanut toteuttaa sydämeni sy-
vimpiä sävyjä ja tuoda ne näkyviksi Hiljaisen Kirkon muodossa. Olen kuullut,
että hiljaisuutta on viljelty Aleksanterissa aiemminkin. Toivottavasti se juurtuu
tänne.
– Ihminen kaipaa tänä päivänä hiljaisuutta ja rauhaa kipeämmin kuin koskaan. Maltammeko olla välillä hiljaa ja
antaa Jumalalle puheenvuoron elämässämme? Hiljainen Kirkko on lepohetki
Pyhä sylissä. Nimi kuvastaa sitä, että
myös meidän omasta temppelistämme
voi tulla hiljainen kirkko, rauhan tyyssija.
Miten Hiljaisessa Kirkossa toimitaan?
– Hiljaisessa Kirkossa ollaan hiljaa ja
hengähdetään Kristuksen ja toistemme
kanssa, mietiskellään Raamatun sanan
valossa. Virsien sijaan soivat hiljaiset
rukouslaulut, jotka saattelevat hiljentyjät matkaan. Hiljaisten jaksojen aikana
voi tehdä vaikkapa oman pienen pyhiinvaelluksen kirkkosalissa.
Paikalle kannattaa saapua hyvissä
ajoin ennen klo 17 sanomakelloja. Toteutuksesta vastaa Hiljaisen Kirkon tiimi yhdessä Tuomiokirkkoseurakunnan
pappien kanssa. Hiljainen kirkkomatka
päättyy ehtoolliseen.
Syksyllä on tarjolla kuusi messua,
joista ensimmäinen on keskiviikkona 14.
syyskuuta. Kaikki ovat tervetulleita. ✦
Lisätietoja:
hiljainenkirkko.info
Hannu Jukola
F
innjamboree Roihu keräsi heinäkuussa Evolle 17 000 partiolaista
43 maasta. Leirille lähtivät myös
Tuomiokirkkoseurakunnan lippukunnat.
Savussa asustivat Näsin Tytöt ja Tampereen Eräpojat sekä Tammero. Kasukkalan muodostivat Kalevan Suuntatytöt,
Kalevan Karhut sekä Girlguiding Ulster.
Sudenpentu Veikko Mäkeläinen
(KaKa) asui perheleiri Riehussa. Siellä
hän pääsi Vesilaaksoon melomaan, soutamaan kirkkovenettä ja uimaan. Hänestä koko leiri oli kiva, ja uusia kavereitakin Veikko sai.
Alisa Sankala, KaSu-vaeltaja, oli Keitaan kuntosalilla liikuttajan pestissä. Keidas oli aikuisten rentoutumisalue, jossa
oli myös kylpylä, askartelupaja, hemmottelupiste ja kahvila. Alisa sup-lautaili eli meloi seisaaltaan, sokkotreffaili,
rakenteli Legoilla, hengaili ja kahvitteli
sekä nautti kylpylän palveluista.
Mukavinta leirillä oli vapaa-aika kavereiden kanssa ja suppailu. Kavereiden
Tarmo Marttila on lähtenyt
elvyttämään Aleksanterin kirkon
hiljaisia perinteitä.
SILTA 9/2016
B 11
Tapahtumat
KALEVA
Kalevan kirkko
Liisanpuisto 1
040 804 8774
Käsityöpiiri maanantaisin 5.9. alkaen
klo 17–19, sali 1. Ota oma käsityö mukaan ja tule ideoimaan. Vap.eht.ohjaaja
Elisa Tuominen 040 707 0145
Martta ja Maria maanantaisin ja torstaisin 5.9. alkaen klo 17–18.30, ala-aula.
Tarjolla kahvia ja teetä leivonnaisen
kera. Vapaaehtoinen kahvimaksu lähetystyön hyväksi. Uudet vapaaehtoiset
ovat tervetulleita! Tied. Helka Korpela,
040 565 0905 tai helka.korpela@gmail.
com
Ainot ja Einot -kohtaamispaikka eläkeikäisille ja lapsiperheille, tiistaisin
6.9. alkaen (Huom! päivä muuttunut)
klo 9.30–11, sali 1, lounasmahdollisuus
klo 11 (hinta 5 €). Tied. Susanna Laitinen,
050 541 5790
Meitä kantaa Jumala - tilaisuus naisille, 10.9. klo 14, seurakuntasali. Rakastettu, Neea Perho. Kahvitarjoilu, rukouspalvelu. Järj. Meitä kantaa Jumala -tiimi ja
Tampereen NNKY
Messu, 11.9. klo 10 Markku Mustajärvi,
Salla Häkkinen, Kari Nousiainen
Jeesus maailmalle -piiri, 11.9. klo 15, sali
1, seuraava 9.10. Lähtijän ja lähettäjän
näkökulmia lähetyselämään. Vieraana
Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja Hannu Sorsimo. Kahvit ja
vapaaehtoinen kolehti Kylväjän lähetystyölle. Vetäjinä Tuula Ryhänen ja Pirjo
Metsähonkala
Anjan iloiset askartelijat maanantaisin
12.9. alkaen klo 9.30–13, sali 10. Ohjaaja
Anja Liukko, 040 671 1868
Ruokapiiri aikuisille maanantaisin 12.9.
alkaen klo 10–13 ruokakeittiössä. Ruokamaksu 2 €. Ohjaaja Helmeri
Keski-Luopa, 040 700 1350
Tampereen Raamattukoulu, 12.9. klo
18.30, srk-sali. Outi Cappel; Korinttilaiskirjeet
UUSI RYHMÄ: Eloa ja iloa -ryhmä
eläkeikäisille tiistaisin 13.9. alkaen, sali
1. Lounas klo 11 ala-aulassa (hinta 5 €).
Ohjelmaa klo 12–13. Yhdessäoloa ja
virkistystä erilaisten teemojen parissa.
Myös vierailijoita. Ohjaajina Anni Luokkala ja Anne Joronen. Tied. Anne Joronen, 050 345 1162
Jumalan kämmenellä -ilta, - toiminnallinen perhepyhäkoulu, klo 17.30–19,
seurakuntasali, 13.9. Leipää pelloilta
maan. ja 27.9. Enkeli minua suojelee. Yhteinen ilta lapsille ja heidän perheilleen.
Kirkkohetki, askartelua, temppuilua ja
leikkiä. Maksuton iltapuuro. Tied. Terhi
Ruuskanen 040 804 8298
Tyttöjen ja poikien ilta: Leffailta, 16.9.
klo 18–20, sali 5, 7–14-vuotiaille mukavaa yhdessäoloa ja pientä purtavaa. Kts.
lisää tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
Messu, 18.9. klo 10 Kati Eloranta, Elina
Rautavirta, Kari Nousiainen
Tampereen Raamattukoulu, 19.9. klo
18.30, seurakuntasali. Outi Cappel;
Korinttilaiskirjeet
Aamurukouspiiri klo 7.30 keskiviikkoisin 21.9. alkaen, kappeli. Päätteeksi
kahvit, sali 1
Kalevan lähetyspiiri, 21.9. klo 13–14.30,
sali 1, jatkuen keskiviikkoisin parillisilla
viikoilla. Ohjaaja Marja-Liisa Laaksonen.
Kahvitarjoilu. Vapaaehtoinen kahviraha
lähetystyön hyväksi
Unkari-piiri parillisilla viikoilla torstaisin
22.9. alkaen klo 18, sali 1. Ystävyysseurakuntamme kuulumisia. Yht.hlö Helka
Korpela, 040 565 0905
Messu, 25.9. klo 10 toiminnanjohtaja
Juha Auvinen Sanansaattajista, Markku Mustajärvi, Mika Sagulin, Kari Nousiainen. Lähetystilaisuus messun jälkeen
Tampereen Raamattukoulu, 26.9.
klo 18.30, seurakuntasali. Outi Cappel;
Korinttilaiskirjeet
Kalevan Hanna- ja Hannupiiri, 28.9.
klo 13–14.30, sali 1, seuraava 26.10.
Hanna-työ kokoaa naiset ja miehet
ympäri maailman rukoilemaan naisten
ja perheiden puolesta. Vieraana Hanna-lähettiläs Liisa Heinänen. Yhteistyössä Medialähetysjärjestö Sanansaattajien
kanssa. Piiriä vetävät Seija Miettinen ja
Leena Siitama
Messu, 2.10. klo 10, diakoniamessu.
Salla Häkkinen, Jukka Kuusisto, urkurina Mika Sagulin, Kari Nousiainen,
Katras-kuoro. Kirkkokahvit. Kuljetusta
tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijä Päivi Sylviniin, 040 804
8736, keskiviikkoon 28.9. mennessä
Tampereen Raamattukoulu, 3.10. klo
18.30, seurakuntasali. Jaakko Pirttiaho;
Markuksen evankeliumi
Kalevan kirkkokahvit sunnuntaisin
messun jälkeen kirkon eteisessä. Vapaaehtoinen kahvimaksu lähetystyön
hyväksi. Ilmoittautumiset vapaaehtoiseksi kahvinkeittäjäksi ja lisätiedot
Tuula Ruokonen, 040 480 5609 tai
[email protected]
Toimintatila Myötätuuli
Ilmarinkatu 10
Hyvän mielen kerho mielenterveyskuntoutujille keskiviikkona 5.10. klo
13–14.30. Seuraava 26.10. Tied. Heli
Haavisto, 050 571 3106
PYYNIKKI
Aleksanterin kirkko
Pyynikin kirkkopuisto
040 804 8764
Rukouksen ja ylistyksen ilta, 7.9. ja
5.10. klo 18.30. Kuukauden 1. keskiviikko
Aleksanterin kirkossa, muina keskiviikkoina kirkon Kryptassa
Viikkomessu, 8.9. klo 17. Älä käytä
väärin Herran, Jumalasi nimeä, Sami
Uusi-Rauva
Messu, 11.9. klo 10 Minnamaria Tammisalo, Säde Siira, Mika Sagulin
UUSI TOIMINTA ALKAA 12.9.! Olotupa
maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, klo 10.30–13 tarjolla kahvia, klo
13–n.14.30 yhdessäoloa tai ohjelmaa,
Tied. Arja Savolainen, 040 804 8772.
Parittomien viikkojen maanantaina
12.9. alkaen Seurakuntapiiri sekä Heti-kerho yhdessä. Avoin kaikille. Tied.
Marja-Leena Pukema, 050 553 0455 ja
Hanna Välimaa, 050 329 5336. Tiistaisin
klo 12–12.30 kirkkosalissa Raamatun
lukua klo 13–14.30 Pyynikin lähetyspiiri Kryptassa 20.9. alkaen. Ohjaajana
Leena Lammentausta. Keskiviikkoisin
klo 10.30–12 tarjolla aamupalaa, klo
12–12.30 kirkkosalissa lounasmusiikkia,
klo 13–14 ohjelmaa tai yhdessäoloa
seurustellen Kryptassa. Katso s. B 10
Pyynikin lähetyspiirin tutustumisretki Teiskon lähetyspiiriin, 13.9. klo
12. Tiedot ja ilm. 9.9. mennessä: Leena
Lammentausta 050 434 9121
Viikkomessu, 15.9. klo 17, Pyhitä lepopäivä, Minnamaria Tammisalo
Rauhanyhdistyksen syysseurojen viikkomessu, 17.9. klo 17, saarna teologian
tohtori Keijo Nissilä Oulusta
Hiljainen kirkko, 14.9. klo 17–18, Olet
lämpimästi tervetullut hengähtämään,
hiljentymään. Katso lisää liitteen sivulta
B 10
Messu, 18.9. klo 10 Sami
Uusi-Rauva, Minnamaria Tammisalo,
Petra Perttula
Yhdessä laulamaan, 18.9. klo 18, Virsikirjan lisävihkon uusia virsiä. Laulattamassa Aleksanterin kirkon naiskuoro,
Kalevan kirkon kuorot, Tampereen Yhteiskoulun lukion opiskelijat sekä urkuri
Esa Toivola. Vapaa pääsy, kolehti Suomen Lähetysseuran Tasauskeräykselle
Pyynikin lähetyspiiri, 20.9. klo 13–
14.30, krypta, jatkuen tiistaisin. Lähettien
kuulumisia, raamattuopetusta, mielenkiintoisia vierailijoita ja keskustelua.
Piirin vetäjänä Leena Lammentausta
Naisten vapaailta, 20.9. klo 18.30, krypta. Kun en jaksa, pastori Ulla Halttunen.
Musiikissa mm. Elina Vettenranta. Rukouspalvelu. Mukana Mervi Äyräväinen
ja Elina Vettenranta. Järj. Tuomiokirkkoseurakunta ja Kansan Raamattuseura
Viikkomessu, 22.9. klo 17. Kunnioita
isääsi ja äitiäsi, Christian Seppänen
Messu, 25.9. klo 10 Olli Hallikainen, Sami
Uusi-Rauva, Anni Nousiainen, Kamarikuoro Näsi, joht. Markus Yli-Jokipii
Hiljainen kirkko, 28.9. klo 17–18
Viikkomessu, 29.9. klo 17. Älä tapa, Sami
Uusi-Rauva
Messu, 2.10. klo 10, diakoniapyhä. Minnamaria Tammisalo, Säde Siira, Riikka
Viljakainen, Petra Perttula. Lounas.
Pyynikin Kirkontupa
Mustanlahdenkatu 26 A
Miesten raamattupiiri torstaisin parillisilla viikoilla 15.9. alkaen klo 11–12.30
TUOMIOKIRKKO
Tuomiokirkko
Tuomiokirkonkatu 3 B
040 804 8765
Messu, 11.9. klo 10 arkkipiispa Kari
Mäkinen, Riikka Sydänmaa, Riikka
Pyhi
ja m invaellu
uit
sta
yout a videoit
tamp
u
a
eree be.com/ :
n
Kats seurak
u
o ja i
hast nnat
u!
Viljakainen, Tuomas Laatu, Kamarikuoro
Cantionale ja Tuomiokirkon kuoro, Juha
Untala, trumpetti. Messu televisioidaan
ja radioidaan, seurakuntaa pyydetään
saapumaan paikalle klo 9.30. Katso
lisää s. A 19
Käsityö- ja askartelupiiri Lähetysvakka, 12.9. klo 13–16, alasali, jatkuen
maanantaisin. Vetäjät Anneli Forelius ja
Marja Savolainen
Raamattupiiri ”Viisauden ja tiedon
aarteita Raamatusta”, 14.9. klo 13–15,
alasali, jatkuen keskiviikkoisin parittomilla viikoilla. Johdattelijoina maallikot
Kari ja Seppo. Syyskausi käynnistyy
aiemmasta tiedosta poiketen 14.9.
Messu, 18.9. klo 10 Pekka Laihia,
Mervi Äyräväinen, Esa Toivola, Tuomas
Laatu
Messu – Tasausmessu, 25.9. klo 10
saarna Matti Huotari Suomen Lähetysseurasta, Antero Niemi, Esa Toivola.
Hanna Kilpinen, sello. Kirkkokahvitilaisuus
Messu, 2.10. klo 10, Pekka Laihia, Olli
Hallikainen, Esa Toivola, Tuomas Laatu,
kirkkoseikkailu
Finlaysonin kirkko
Puuvillatehtaankatu 2
040 804 8762
Sana Soi -tilaisuus, 18.9. klo 18. Katso
lisää liitteen sivulta B 9
Vauvakirkko, 25.9. klo 15, Vauvaperheen
oma kirkkohetki. Mukana kirkkomuskarilaiset. Sosetarjoilu
Kiinni elämässä!, 4.10. klo 18.30 Uskon
asioiden äärellä – Rohkeutta! Illassa
mukana Satu Eerola, Matti Mäkinen,
Elina Vettenranta sekä Minna ja Jussi
Pyysalo. Järj. Tuomiokirkkoseurakunta
ja KRS
Seurakuntakoti Katariina
Hatanpään puistokuja 20
Katariinan Seniorit maanantaisin parillisilla viikoilla 5.9. alkaen klo 9.30 jumppa, klo 10–11.30 ohjelmaosuus. Tied.
Helena Soininen, 050 518 4683
Seurakuntien talo
Näsilinnankatu 26
Hyvän mielen tuolijumppa maanantaisin klo 12–13, Näsin-sali. Tied. Hanna
Välimaa, 050 329 5336
Suurella Sydämellä Klubi
Näsilinnankatu 26
Tyttöjen ja poikien ilta: Leffailta, 30.9.
klo 18–20, 7–14-vuotiaille mukavaa
yhdessäoloa, pientä purtavaa. Kts. muut
illat tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
B 12
SILTA 9/2016
TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING
Bästa veckan på länge
Sö 11.9. Högmässa kl 11 i SvH, Kim Rantala, Hanna-Maarit Kohtamäki
Sö 18.9. Gudstjänst kl 11 i SvH, musik
Hanna-Maarit Kohtamäki
Sö 25.9. Högmässa kl 11 i SvH, Kim Rantala, Paula Sirén, kyrkkaffe
Sö 2.10. Mikaelidagens gudstjänst för
stora och små kl 11 i SvH, Kim Rantala,
Paula Sirén och andra, pizzalunch
Verksamheten startar:
Ons 7.9. A-män bastukväll i Ilkko kl
18.30, Kim Rantala
Ti 13.9. Mammor, pappor och barn kl 10
i SvG, Eila-Sisko Helisma
Ti 13.9. Tisdagsklubben kl 13.30–15.30
SvG, Kaisa Niinimäki
Ons 14.9 Diakonikretsen kl 13 i SvH,
Eila-Sisko Helisma
To 15.9 Gospelprojekt startar kl 18 i
SvH. Du som är 15-100 år och älskar att
sjunga eller spela något instrument,
kom med i det glada gänget så skapar vi
nånting oförglömligt för svenska församlingens 90-årsfest den 6.11! Övningar 15.9–6.11 tisdagar kl 17–19 i SvH och
torsdagar kl 18–20 i SvH/Gamla Kyrkan.
Fråga Essi tel. 050 527 2290 om du vill
veta mera!
Ons 21.9. Skriba för vuxna kl 18 i SvH, Kim
Rantala
Lö 24.9 A-män bastukväll kl 12 hos Hans
Cederqvist i Pirttijärvi, tel. 044 0402211
Ons 28.9 Familjegruppen Fammis kl
15.30–17.30 i SvG. Föräldrar med sina
barn i dagisålder är välkomna till SvG
också 26.10 och 30.11. Diakonen Essi är
med.
Familjeläger lö-sö 15.–16.10 på Torppa
lägergård, 10 familjer ryms med, 50 €/
familj, sista anmälningsdag 26.9, bindande anmälan 2.10 till Piu Heinämäki, tel.
040 804 8587
med tråkiga lektioner och ingen fritid.
Vissa tänkte sig att det skulle bli en helt
okej vecka, åtminstone borta från föräldrarna.
Linda Leskinen
Händelser
Förväntningarna ändrades
Sista kvällen på lägret.
D
en svenska församlingen i Tammerfors erbjuder skriftskola på
svenska åt alla ungdomar som
pratar svenska i Tammerfors.
De flesta av ungdomarna som anmäler sig till den svenska skriftskolan går i
den Svenska Samskolan i Tammerfors.
Grupperna är inte så stora som i de finska församlingarna, men ungefär mellan
10-15 ungdomar anmäler sig.
Tammerfors svenska församlings ungdomar brukar oftast höra till olika för-
Leiriltä lähetystietoa
Tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyön vapaaehtoisia ja lähetyksen ys-
täviä kutsutaan Ikkoon viikonlopuksi
22.–23. lokakuuta.
Mukana ovat muun muassa seurakuntien vapaaehtoistyötä ja kehittämistä tutkinut yhteyspäällikkö Anne
Viljanen (Suomen Lähetysseura), pastorit Sami Uusi-Rauva ja Irja Aro-Heinilä, lähetit Marjut ja Amarjit Chung
(Medialähetys Sanansaattajat) ja Marja
Hankela (Suomen Lähetysseura), lähe-
ESIKOISLESTADIOLAISET
www.kansanraamattuseura.fi/
tampereella
HERÄTTÄJÄYHDISTYS
Siioninvirsiseuroja
SU 11.9. KLO 18
Kaukajärven srk-talo, Keskisenk. 20,
Sirkka Karsisto, Jaakko Löytty,
Simo Huhta. Kahvit klo 17.30 alkaen.
TO 15.9. KLO 19
Seurakuntien talo, Emmaus-sali,
Juhani Kärkkäinen,
Hannu Ruuskanen, Sakari Suutala.
samlingar; alla hör inte till den svenska
församlingen. Oftast är det enligt vilken
församling föräldrarna hör till, dit hör
också deras barn.
De senaste fem åren har Tammerfors
åkt en lite längre väg för att hålla sitt läger, ut till den vackra ön Åland, till en
plats som heter Lemböte Lägergård.
I år var det 11 konfirmander som kom
med på läger, 3 flickor och 8 pojkar. Deras förväntningar var blandade. Vissa
tänkte att det skulle bli en lång vecka
Kurjentaival 22,
33100 Tampere
(vastapäätä Viinikan kirkkoa)
Seurat
pyhäpäivisin klo 14.00
Kanssapuheet
(Raamatun tutkiminen)
tiistaisin klo 13.00 ja
torstaisin klo 18.30
Nuortenilta
tiistaisin klo 19.00
TERVETULOA!
tyssihteeri Sanna Kramer ja diakonissa
Helena Soininen.
Ohjelma tarjoaa runsaasti tietoa lähetys- ja vapaaehtoistyöstä rentoa yhdessäoloa unohtamatta. Leirin aikana on mahdollisuus hierontaan, jonka
tuotto menee Kimbilion naisten ja tyttöjen turvakodin hyväksi Tansaniassa.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset syyskuun aikana: [email protected] tai
p. 050 574 4920 (tekstiviestinä). ✦
Tampereen
rauhanyhdistys
Nekalankulma 1
www.tampereenrauhanyhdistys.fi
Seurat keskiviikkoisin ja lauantaisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo 16.
La 17.9. Syysseurat: viikkomessu
Aleksanterin kirkossa klo 17 ja
puheenvuoro nuorille ryllä klo 20.30.
Su 18.9. Syysseurat: messu Viinikan
kirkossa klo 10, seurat ryllä
klo 13, 15.30 ja 17.
La 24.9. syysmyyjäiset
klo 16 ja seurat klo 19
Ma 26.9. seurat Koukkuniemen
vanhainkodissa os.31 klo 16
TERVETULOA!
Seura-aikoina seurat kuunneltavissa osoitteesta
www.tampereenrauhanyhdistys.fi
Förväntningarna ändrades totalt. Hela
gruppen förenade sig bakom samma
åsikt, bästa veckan på länge, roligt hela
tiden, vilket glädje oss ledare som var
med.
Skriftskolan tog slut vid konfirmationen, detta år i Finlaysons Kyrka och så
tog också denna färd slut med konfirmanderna årskull 2016, som åtminstone ur ledarnas synvinkel växte, lärde sig
mera om kristendomen och tog sitt första
större kliv in i vuxenlivet.
Nästa år ordnar Tammerfors svenska
församling skriftskola på svenska, och
gör samtidigt samarbete med Järfälla församling från Sverige. Platsen är samma
Lemböte Lägergård på Åland. Anmälningen till nästa års skriftskola börjar i
början av september.
Skriftskolan erbjöd i år på många
skratt men också på många funderingar och så vill vi också att den ska vara i
framtiden. Stämningen utgörs av ungdomarna som förhoppningsvis också upplever en av sin roligaste vecka i sitt liv. ✦
Linda Leskinen
Vikarierande ungdomsarbetsledare
Tammerfors svenska församling
Seurakunta
lähetyskeskiössä?
Suomen ev.lut. kirkon lähetyksen uu-
desta peruslinjauksessa löytyvät lauseet: Lähetys on kaikkien kirkkojen ja
jokaisen seurakunnan perustehtävä.
Seurakunta elää kaikessa toiminnassaan ja työmuodoissaan lähetystä todeksi ja toteuttaa sitä. Lähetys alkaa
kotiovelta.
Mitä nämä lauseet merkitsevät käytännön seurakuntatyössä ja miten seurakunta voi olla lähetystyön tekijänä?
Entä voiko messu olla oikeasti seurakunnan missionaarinen keskus ja sen
elävä sydän?
Näitä asioita pohditaan Aleksanterin
kirkon kryptassa torstaina 8. syyskuuta
kello 17 alkaen.
Kysymyksistä alustavat dosentti Risto Ahonen ja Tampereen hiippakunnan
kansainvälisen työn asiantuntija Sakari
Löytty. Kommenttinsa antavat Harjun
seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka
Järvinen sekä palvelupäällikkö Matti
Huotari Suomen Lähetysseurasta.
Mukana ovat myös tuomiorovasti
Olli Hallikainen ja pastori Sami Uusi-Rauva.
Yhteinen todistus -seminaarin järjestävät Tampereen hiippakunta ja Tampereen seurakuntien lähetyksen ja kansainvälisen vastuun työryhmä.
Tilaisuus alkaa viikkomessulla Aleksanterin kirkossa kello 17. ✦
Silta 9/2016
B 13
Kirkko Tampereella
Jussi Laitinen
PyhiinvaellusTampere etsii luotseja
Kiinnostaako sinua liikkuminen ja ko-
Kaksi pyhiinvaellusreittiä
avataan Tampereen päivänä
misesti mobiilisovelluksen avulla lokakuun ajan.
PyhiinvaellusTampere -hankkeen suojelija, pormestari Anna-Kaisa Ikonen
avaa Tammerkosken pyhiinvaellusreitin
Tampereen päivänä 1.10. kello 12 Aleksanterin kirkon portailla. Elämän virtaus -nimiselle reitille lähdetään avauksen jälkeen ohjatusti Aleksanterin kirkolta. Vaellus kulkee Eteläpuiston kautta kosken läheisyydessä
kohden Finlaysonin kirkkoa, jonne saavutaan noin kello 15. Tarvittaessa reitille
ohjataan useampi ryhmä.
Tampereen päivänä molemmat pyhiinvaellusreitit avautuvat myös omatoimisesti vaellettaviksi mobiilisovelluksen avulla. ✦
Tampereen päivänä, lauantaina 1.
lokakuuta avataan kaksi PyhiinvaellusTampere-hankkeen reittiä tamperelaisten kokeiltavaksi. Lasten pieni
pyhiinvaellus aloitetaan Finlaysonin
kirkosta ja Tammerkosken pyhiinvaellus Aleksanterin kirkolta.
– Näe Tampere ja oma elämäsi uusin silmin! Mitä kaikkea voikaan löytää tutusta ympäristöstä ja omasta
elämästä, kun hidastaa vauhtia ja havainnoi ympäristöä aistit avoimina,
kutsuu Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen.
Holopaisen mukaan on tärkeää nähdä myös lapsen silmin.
– Lasten pyhiinvaellusreittiä kokeillaan ohjatusti ensimmäistä kertaa Tampereen päivänä ja samalla keksitään yhdessä reitille nimi.
Kokoontuminen on 1.10. kello 10
Finlaysonin kirkon Lasten katedraalissa. Vaellus kestää reilun tunnin. Reittiä
voi vaeltaa lasten kanssa myös omatoi-
Tiedustelut: hengellisen ohjauksen
pastori Jussi Holopainen,
[email protected]
Ohjeet mobiilisovellusten
lataamiseen ja lisätiedot:
pyhiinvaellustampere.fi
Tampereen valokuvausseuran ja
Lempäälän seurakunnan valokuvanäyttely Armon polut – pyhiinvaellus arjessa on
esillä kauppakeskus Ideaparkin Ideakappelissa syyskuun ajan.
Valokuvauksen harrastajien otokset ja
niihin liittyvät kertomukset kuvaavat pyhän häivähdyksiä arjen kiireen keskellä.
Teema hengittää myös kuvissa, joihin on
taltioitu luonnon rauhaa ja hiljaisuutta.
Pyhän kokemusta ja ilmenemistä on
vaikea ilmaista sanoin. Pyhä ymmärretään tavallisesti arjen ja maallisen vastakohtana. Siihen liittyviä määreitä
ovat asian tai tilanteen erityinen arvo ja
Jumalan läsnäolo. – Itseäni kiehtoo pappina ja teologina
Pyhän vangitseminen valokuvaksi. Mitä
se sitten tarkoittaakin. Lähinnä on kyse
kuvaajan antamasta tulkinnasta omasta
kuvastaan ja hetkestä, jonka hän on pysäyttänyt, miettii Lempäälän seurakunnan pastori Saila Munukka.
Saila Munukka
Kuvia armon poluista
Aiheena pyhä on sanojen
tavoittamattomissa. Usein se on
hyvin henkilökohtainen kokemus
tai tunne.
Idea näyttelystä oli alun perin Munukan ja hän osallistuu näyttelyyn myös kuvillaan kymmenen muun kuvaajan lisäksi.
Ideakappeli sijaitsee kauppakeskuksen Vanhassa kaupungissa, ja se on
avoinna Ideaparkin aukioloaikoina 30.9.
saakka. ✦
Infotilaisuuden ohjelma:
Klo 17.30 Kahvittelua voileipien kera
Klo 18 Mikä on PyhiinvaellusTampere
-hanke? Luotsin tehtävä ja oma kiinnostus
Klo 19 Pieni pyhiinvaellus tuolilla istuen
Klo 19.30 Päätös
Arkiretriitti – toisenlainen kaamosaika
Kaipaatko syksyn keskellä pausseja?
Arkiretriitin aloitus ja lopetus tapahtuvat kaikkien osallistujien yhteisissä illoissa. Alkuillassa kukin saa matkakumppanin ja opastusta tähän rukousmietiskelyn
tapaan sekä rakentaa oman retriittiaikataulunsa.
Arkiretriitti on ekumeeninen ja kaikille avoin. Ohjaajina toimii tähän tehtävään kouluttautunut moniammatillinen joukko.
Yhteinen aloitus on 4.10. kello 18–
20.30 Viinikan kirkolla ja päätös 21.11.
kello 18 Seurakuntien talossa. Arkiretriittiin mahtuu 12–15 osallistujaa. ✦
Jotakin, mikä toisi happea, tukisi omaa
hiljentymistä ja ravitsisi sielua? Entä jos
lähtisit arkiretriittiin?
– Kyse on siitä, ettet lähde minnekään, vaan sukellat kuuden viikon aikana syvemmälle omaan elämääsi. Elät
tavallista arkeasi kotona ja töissä ja sitoudut sen keskellä hiljentymään puoli tuntia päivässä, missä ja milloin sinulle se
parhaiten sopii, kertoo Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori
Jussi Holopainen.
Rukoushetkissä katsellaan omaa elämää raamatuntekstien valossa. Osallistuja tapaa ohjaajansa kanssa 1–2 kertaa
viikossa. Häneltä saa seuraavan mietiskelytekstin ja tukea matkalle.
Ilmoittautuminen 27.9. mennessä:
[email protected]
Tiedustelut: [email protected]
Kävele naiselle ammatti
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma
järjestetään sunnuntaina 11. syyskuuta
lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja
ulkomailla.
Tampereella kävellään 11.9. kello 11–
14 Pyynikin pururadalla.
– Tavoitteena on saada useita satoja kävelijöitä matkaan ja kerätä vapaaehtoisen
kävelymaksun avulla rahaa Naisten Pankille. Tule mukaan kävelemään parempaa tulevaisuutta kehitysmaiden naisille,
innostaa Naisten Pankki Tampereen puheenjohtaja Merja Talkio-Vilanen.
Ilmoittautumisen yhteydessä toivotaan kultakin osallistujalta yhden ammatin suuruista lahjoitusta eli 30 euroa.
– Viime vuonna keräsimme tempauksen avulla 70 000 euroa, ja tänä vuonna
tavoitteet ovat vieläkin korkeammalla!
Tapahtumaa tukee Pyynikin Näkötornin Munkkikahvila. Jokaisesta myydystä munkista lahjoitetaan euro Naisten Pankille.
Talkio-Vilanen haluaa heittää haasteen myös tamperelaisille yrityksille ja
yhteisöille.
– Työnantaja voisi kustantaa työntekijöiden kävelyn ja kannustaa samalla heitä
liikkumaan. Samalla mahdollistuvat naisen koulutus ja yrittäjyys kehitysmaassa.
Myös työ- tai ystäväporukan oman
kävelyn järjestäminen on mahdollista,
Naisten Pankki
Elämän virtaus -pyhiinvaellusreitti kulkee Tammerkosken läheisyydessä.
Reitti avataan Tampereen päivänä 1. lokakuuta.
reitillä ja kiireettömällä rytmillä, pysäyttää
vaeltajat tietyissä paikoissa ja antaa tila hiljaiseen mietiskelyyn, toteaa Holopainen.
Tule maanantaina 10. lokakuuta kello 17.30–19.30 Seurakuntien talolle Suurella sydämellä -klubille (Näsilinnankatu
26) kuulemaan lisää ja katsomaan, olisiko luotsin tehtävä sinua kiinnostava.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset infotilaisuuteen 9.10. mennessä. Katso video aiheesta osoitteessa pyhiinvaellustampere.fi. ✦
konaisvaltainen hengellisyys? Kaipaatko
vapaaehtoistehtävää, jolla on merkitystä? Haluaisitko tulla rakentamaan Tampereesta pyhiinvaelluskaupunkia?
PyhiinvaellusTampere etsii joukkoonsa
vapaaehtoisia luotseja kuljettamaan pieniä ryhmiä pyhiinvaellusreiteillä 1. huhtikuuta 2017 alkaen.
– Järjestämme oppaille valmennusta, kuljemme yhdessä reiteillä ja syvennymme pyhiinvaelluksen teemaan, toteaa
hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen, joka toimii oppaiden valmentajana ja hengellisenä matkakumppanina.
– Luotsin tehtävä ei ole vaativa, mutta
kylläkin inspiroiva. Koska vaellukset tapahtuvat suurelta osin hiljaisuudessa, luotsin tehtävänä on ohjata ryhmää oikealla
jos valtakunnallisen kävelyn ajankohta
ei sovi aikatauluun.
Suomalainen Naisten Pankki tukee
kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja
omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein.
– Tukemalla naista autamme koko
perhettä ja myös koko kyläyhteisöä.
Yksi auttamismuodoista on kyläpankkitoiminta, jonka avulla naiset pääsevät
ammatinharjoittamiseen kiinni, kertoo
Talkio-Vilanen.
Naisten Pankin voimavarana ovat aktiiviset vapaaehtoiset, monet osakkaat ja
lahjoittajat. Naisten Pankin rahastoa hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu. ✦
Lisätietoja: Kävelymaksun voi
maksaa Pyynikillä Naisten
Pankin kojulla tai verkossa:
naistenpankki.fi
B 14
SILTA 9/2016
Kirkko Tampereella
AVOIN KIRKKO
Päivystys arkisin klo 12–18, pappi tai
diakoni paikalla klo 16–18
Rukoushetket ma, ti, ke ja pe klo 17.
Tiistain rukoushetki on Taizé–henkinen
Viikkomessu torstaisin klo 17
Raamatunluentaa ja rukouksia ti klo 12
Junnukappeli ma ja ke klo 13.30–15.30
Diakoniatyöntekijä tavattavissa to klo
13–15
HUOMA
vertaistukiryhmä henkirikoksen
uhrien läheisille
27.9. klo 17–19, Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26, 2.krs. Ryhmä on avoin.
Vetäjinä vertaistukija Teija Mäkitalo
ja psykoterapeutti Varpu Lipponen.
Lisät. Teija Mäkitalo 050 365 2099
LASTEN KATEDRAALI
Finlaysonin kirkko
Puuvillatehtaankatu 2
Avoinna joka sunnuntai klo 12–17
Kirkkovartti klo 15 aiheina: su 4.9. Jumalan huolenpito, su 11.9. syysylistys, su
18.9. sunnuntain siunaus, su 25.9. vauvakirkko. Mukana kirkkomuskarilaiset.
Sosetarjoilu. Su 2.10 Enkelilauluvartit
tasatunnein klo 12–17
Lasten pieni pyhiinvaellus, 1.10. klo
10–11.15, Vaellamme ohjatusti Finlaysonin kirkolta Näsinkallion kautta takaisin
kirkolle. Ohjeet ja lisätiedot pyhiinvaellustampere.fi. Katso lisää liitteen sivulta
B 13
MUMMON KAMMARI
- Vapaaehtoisen vanhustyön keskus,
Otavalankatu 12 A
- Seurakuntien avunvälitys ma-ke klo
9–11 p. 03 219 0711
- Toimisto ma klo 9–17 ti-to klo 9–14
Kuukauden näyttely: Terttu Salaman
öljyväritöitä.
Kyläpaikka ma-to klo 10–14 (kahvit klo
13.30 asti), esteetön tila.
Maanantaisin
klo 10 Äiti Teresan peittotalkoot
klo 14 Kirjojen ystävät
Tiistaisin
klo 10 Tumpputiistai ja askartelutalkoot
Keskiviikkoisin
klo 10 Keskiviikkovieras (parittomilla
viikoilla)
14.9. Mitä apuja saa Mummon Kammarista? Vapaaehtoistoiminnanohjaaja
Hannele Virkola
28.9. Miten Kotitori auttaa? Palveluesimies Tuula Holja
klo 10 Leskien aamukahvit (parillisilla
viikoilla)
7.9. Folk-laulaja ja lauluntekijä Anna Hei
21.9. Muistoja mediasta, tutkija Sanna
Kivimäki
klo 10–12 Nettinurkka ATK Seniorit
Mukanetin opastajat paikalla, 2. krs
klo 13 Laulajaiset
- 7.9. Veikko Rantalainen ja Maija-Stina
Uotila, 14.9. Matti Sammal ja Vilho Salomaa, 21.9. Tuomo Nisula ja Tauno Hon-
KOULUTUKSIA:
Tule juttuseuraksi ja ulkoilukaveriksi
- kotona asuvalle vanhukselle. Perehdytys ma 12.9. klo 16–19 tai to 6.10. klo
13–16.
- ympärivuorokautisessa hoidossa
asuvalle vanhukselle. Kurssi alkaa to
8.9. klo 16.
Tied. ja ilm. toimisto p. 03 219 0455 ma
9–17, ti-to 9–14, Mummon Kammari tai
kotisivut mummonkammari.fi.
29.9. Kuukauden vieras – Riitta Paajanen, oma aihe
RADIO JA TV
VAIKEA JA KIEHTOVA RAAMATTU
MIESTEN ILTA
Kuuselan Seniorikeskuksessa
Nuolialantie 46.
Kokoonnumme keskiviikkoisin kerran
kuukaudessa
ke 7.9. Armolahjat, kappalainen Juhani
Räsänen
ke 21.9. Markku Ylipään jäähyväisjumalanpalveluksen valmistelu Härmälän
kirkolla, jossa miesteniltojen miehet
mukana.
su 25.9. Markku Ylipään jäähyväisjumalanpalvelus klo 10.00 (sitä ennen
vielä kenraaliharj.), jossa miesteniltojen
miehet mukana
13.9. klo 19–20.30 Torpan kurssikeskuksessa, Torpantie 29. Aiheena:
Kansankirkon haasteet, alustus Leif
Nummela, sana Erkki Parikka, isäntä
Teuvo Suurnäkki, saunat lämpimänä
klo 17 alkaen, kahvit klo 18.15. Tilaisuus
alkaa klo 19
MYÖTÄTUULI
Yhteinen vammaistyö
Iidesrannan seurakuntakoti
Iidesranta 5
Aurinkoklubi tiistaisin
6.9.–13.12. klo 17–19
tied. Maarit Leppänen 050 541 7004
Avoin Saavutettavuus–tapahtuma
ti 4.10. klo 13–15.45, Näsin Sali,
Näsilinnankatu 26
Tietoa ja elämyksiä näkemisestä ja
kuulemisesta
Viittomakielinentyö
Su 11.9. klo 10 Mesi–messu, tulkkaus
Kylmäkosken kirkko. Lisätiedot Sirpa
Toivo p. 050 561 1028
Su 18.9. klo 15 Messu ja kirkkokahvit
Pispalan kirkko, Pispalan valtatie 16
Kuurosokeiden toimintakeskus,
Insinöörinkatu 10.
Kuurosokeiden raamattu- ja
keskustelupiiri
Ma 19.9. ja 3.10. klo 18–20
Myötätuuli,
Ilmarinkatu 10
Viittomakielinen seurakuntapiiri
Ti 13.9. ja 4.10. klo 16–18
Perhekerho Siirilässä, Satamakatu 13
Raamattuviikonloppu
10–11.9. Lielahden kirkossa
Opettajana on teologian tohtori ja
arkeologi Eero Junkkaala. Tapahtuman
isäntänä toimii rokkipappi Tarvo Laakso.
Vanhan testamentin pääsisältöön
pureudutaan lauantaina kello 12. Tämän
jälkeen mietitään, millainen Israel on
Jumalan suunnitelmissa? Kahvitauon
jälkeen kello 14.30 aiheena on uuden
testamentin pääsisältö. Esillä on myös
pakolaiskysymys Raamatun valossa
kello 15.30.
Sunnuntain ohjelma alkaa kello 12
messulla. Saarnan pitää Eero Junkkaala. Kahvin jälkeen kello 14 pohditaan
Ilmestyskirjan tulkintaa. Viikonloppu
päättyy kello 15 aiheeseen ”Jeesus
tulee pian”.
Ke 7.9./ 21.9. ja 5.10. klo 15–17
tied. Sirpa Toivo, 050 561 1028
Näkövammaistyö
Myötätuuli,
Ilmarinkatu 10
Torstain ryhmä klo 13–14.30
joka torstai 15.12. saakka
8.9. ja 15.9. vierailija ei vielä tiedossa
22.9. Tulkkausta kulttuurien välillä/Outi
Niemi
29.9. Omaishoito – mitä se on?/Taina
Alanen
6.10. Ajankohtaista näkövammaisten
palveluista/Olli–Pekka Rättäri
Raamattupiiri ti 6.9. ja 20.9. klo 13–14.30
Miesten ryhmä ke 14.9. klo 13–14.30
Lisätiedot: diakoni Minna Ågrén
040 804 8106 tai [email protected]
PÄIVÄRAAMATTUKOULU
Kalevan kirkko, seurakuntasali
Torstaisin klo 10
klo 10 Ylistystä, kanttori / Seppo Lappalainen & Eija Taurén
klo 10.30 Luento, keskustelua, esirukoukset. Mahdollisuus jäädä rukoilemaan klo 14 asti
8.9. Aloitus. Yleiskatsaus Ilmestyskirjaan,
Seppo Lappalainen
15.9. Ilm. 2:1–7 Kirje Efeson srk:lle,
22.9. Ilm. 2:8–11. Kirje Smyrnan srk.lle,
Katsojana ja kuuntelijana pääset
seurakuntien juhlaan ja arkeen.
RADIO
Tuomiokirkon jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 10 Radio Moreeni 98,4
MHz.
Jumalanpalvelusten radioinnin
90-vuotisjuhlamessu Tampereen tuomiokirkossa 11.9. klo 10.
Pispalan kirkon messu sunnuntaisin
klo 11 Pispalan Radio 99,5 MHz sekä
viikolla Harjun seurakunnalta ohjelmatuokioita.
Aamuhartaus maanantaista lauantaihin
klo 6.15, toinen lähetys klo 7.50.
Iltahartaus maanantaista perjantaihin
klo 18.50, lauantaisin klo 18. Yle Radio
1:ssä.
Radiohartauksia tekstimuodossa evl.fi/
kappeli/radiohartaudet.html
Nuotta-taajuudella soi gospel 24/7.
FB Nuotta.com
TV
Jumalanpalvelus sunnuntaisin
Yle TV1 klo 10
Musiikkitapahtumia, messuja, ristiäisiä, häitä ja hautajaisia
PISARA lauantaisin Yle TV1 klo 15.10,
uusintana maanantaisin klo 11.05.
Lähetykset katsottavissa: areena.yle.fi
RETKET
Syysretki Rajalaan 16.9. Lähtö Kaukajärven srk–kodilta klo 8. Reitti Uudenkylän
srk–koti, Linnainmaan srk–keskus,
Aitolahden kirkko ja Kämmenniemen
kerhohuone. Paluulähtö noin klo 15.
Hinta 40 €, sis. matkat, ruuan ja aamuSanna Krook
am 11.9. um 15 Uhr in der Krypta des
Domes (H–Ch. Beutel)
kala, 28.9. Hilkka Malm ja Elena Kurki,
5.10. Anja Kulokorpi ja Raimo Jokinen
Torstaisin
klo 10 Minitonttulakkitalkoot
klo 11 Toivevirret ja päivähartaus
- 8.9. Antti Punkari, 15.9. Sakari Suutala,
22.9. Jussi Mäkinen, 29.9. Heikki Järvinen
Jussi Laitinen
DEUTSCHER
GOTTESDIENST
SATEENKAARIPIKADEITIT
Kaipaatko kaveria, ystävää, kumppania? Tule mukaan deittailemaan!
17.9. klo 15–20.30 Suurella Sydämellä
-klubille, Näsilinnankatu 26.
Pikadeiteillä voit tavata ihmisiä
ohjatusti päihteettömässä ympäristössä.
Pääset keskustelemaan jokaisen tapahtumaan osallistuvan kanssa muutaman
minuutin ajan. Lopuksi saat tiedon siitä,
ketkä osallistujista olisivat kiinnostuneita
jatkamaan tutustumista kanssasi.
Sateenkaaripikadeitin aikataulu: Klo
15, Miehet, klo 17 Naiset, Klo 19 Sukupuolesta riippumaton. Osallistumismaksu 10
€ maksetaan ovella. Pientä tarjoilua. FB
Sateenkaaripikadeitti. Tied. [email protected]
Ilmoittautuminen: www.malkus.fi/
pikadeitti Järjestää Sateenkaariyhdistys
Malkus ry ja Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän sinkkutyö
SILTA 9/2016
sekä iltapäiväkahvit. Ilm. 12.9. mennessä
[email protected] tai 040 804 8157
RETRIITTEJÄ
METSÄKESTILÄSSÄ
23–25.9. Hiljaisuuden retriitti: Olet
vapaa!
Soili Juntumaa ja Jarmo Rautiainen.
Hinta 120 €. Ilm. 050 552 5529
tai [email protected]
Järj. Sinapinsiemen ry.
30.9.–2.10. Hiljaisuuden retriitti,
Mari ja Mika Leijo. Lauantaina mahd.
osallistua vaellukseen. Hinta 120 €.
Ilm. 050 3311 931
tai [email protected]
30.9.–2.10. Hiljaisuuden retriitti ”Lahjat
ovat monet” (virsi 454) Kangasalan
Heinäkalliolla , Osoite Heinäkalliontie
23 Kangasala, Marketta Hannus ja Riitta
Sointu. Järjestää Heinäkallion ystävät
ry. sekä Suomen sairaanhoitajien kristillinen seura ry. Hinta 120 €. Ilm. 18.9.
mennessä Marketta, 040 753 8166 tai
Riitta, 040 833 6139
SAAVUTETTAVUUSKOULUTUS
Avoin Saavutettavuus -tapahtuma ti
4.10. klo 13–15.45, Näsin Sali, Näsilinnankatu 26
Tietoa ja elämyksiä näkemisestä ja
kuulemisesta. Luennoitsijoina: Jarmo
Seuranen ja Minna Ågren
SATEENKAARITOIMINTA
Asta Kettunen
Sateenkaaripikadeitti, 17.9. klo 15–
20.30. Katso lisää liitteen sivulta B 14
Sateenkaarimessu, 24.9. klo 18–20
Finlaysonin kirkossa. Ehtoollisjumalanpalvelus sateenkaariväelle ja kaikille
kiinnostuneille. Saarna Olli Hallikainen, liturgia Kati Eloranta ja Mari-Anne
Luukas, musiikista vastaa kanttori Anna
Arola. Kirkkokahvit messun jälkeen.
Messuun ovat kaikki tervetulleita, erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ja heidän läheisensä.
Sateenkaarimessun toteuttaa Tuomiokirkkoseurakunta yhteistyössä Sateenkaariyhdistys Malkuksen kanssa
SENIORIFOORUMI
edullinen kahvitarjoilu klo 12, ohjelma
klo 13. 8.9. Muistin tehostaminen, professori Reijo Kauppila ja 22.9. Rukous
arjen voimavarana, rovasti Riitta Laakio.
Mukana myös Säde Siira ja Elina Vettenranta. Luennon lisäksi yhteislaulua,
musiikkia, ”Päivän Sana”, yhdessäoloa.
Tied. Säde Siira, 050 301 0278. Järj.
Tuomiokirkkoseurakunta ja KRS
SILMUKKA
yhteiskunnallinen olohuone, avoin kohtaamispaikka Pispalan kirkolla
Pispalan valtatie 16, Avoinna ma, ti ja to
9–13. Tarjolla kahvia, päivän lehti ja kun
tarvitset neuvoja tai opastusta, tervetuloa juttusille. Diakoni Pia Ojalahti-Diallo,
050 434 3315
SEURAKUNTIEN KIRJASTO
Kaikille avoin. Näsilinnankatu 26, 5. krs,
040 804 8281.
Avoinna ma-pe 9.30–15.30 ja ke 9.30–
17. Nyt jaossa runsaasti poistokirjoja.
Tervetuloa penkomaan!
FB, seurakuntienkirjasto
SINKUT
ARMON HORISONTIT
– HUOMISEN LUTERILAISUUS
Opintopiiri syksyllä 2016
Aleksanterin kirkon kryptassa tiistaisin
klo 18–20. Käsitellään tuoretta synodaalikirjaa luku kerrallaan.
4.10. Juuret: Luterilaisen reformaation
synty ja keskeiset vakaumukset, Lauri
Eskelinen
11.10. Luonto ja luterilaisuus, Jussi Holopainen
18.10. Onko kirkon ulkopuolella armoa?
Luterilaisena uskontojen maailmassa,
Sami Uusi-Rauva
25.10. Olemme kaikki hengellisiä: luterilainen armon spiritualiteetti, Riikka
Sydänmaa
1.11. Tuli ja vesi: sopivatko karismaattisuus
ja luterilaisuus yhteen? Olli Viljakainen
8.11. Halpaa armoa vai kristillistä vastarintaa? Pirkko Tuomisto
15.11. Sosiaalinen media ja luterilaisuus,
Minnamaria Tammisalo
Juttu aiheesta sivulla A 5
tampereensinkut.fi
Sinkkujen oloilta Linnainmaalla
(Korpikodinkatu 2) 10.9. klo 17–21, Juttuseuraa ja nyyttärit. Voit ottaa mukaan
seurapelejä tms. yhdessä tekemistä.
Illan aikana tapaat muita yksin eläviä,
jotka Sinun tavoin kaipaavat juttuseuraa myös viikonloppuisin. Keskustasta
pääset paikalle esim. busseilla 1, 8, 28 ja
29. Pysäkki on Linnainmaan Citymarketin kohdalla.
Sinkkujen oloilta Nekalassa (Kuoppamäentie 23), 24.9. klo 17–21, alakerta,
sisäänkäynti Kuismantien puolelta.
Saunomismahdollisuus. Juttuseuraa tarjolla! Voit myös pelata biljardia, pingistä,
liitokiekkoa ja muita pelejä.
Sinkkuilta, 26.9. klo 18–20, Aleksanterin
kirkon kryptassa. Aiheena: hyvät tavat
kaunistavat. Pohdimme arjen hyviä
tapoja keskustellen ja toiminnallisten
harjoitteiden avulla. Vertaistapaaminen
yksin eläville työikäisille aikuisille
Parittomat K–63 kokoontuu 15.9. ja
29.9. klo 10–12 Yli 63-vuotiaat parittomat kokoontuvat Seurakuntien talolla
Suurella sydämellä -klubilla, katutasossa osoitteessa: Näsilinnankatu 26.
Kyllästyttääkö yksin oleminen? Etsitkö
juttuseuraa tai kaveria ulkoiluun, teatteriin, elokuviin tai muuhun yhdessä
tekemiseen? Haluatko vaihtaa ajatuksia
yksin elämisen haasteista? Tämä voi
olla mahdollisuutesi! Kertokaa ajatuk-
sista ja odotuksistanne!
Kysy lisää: yhteiskunnallisen työn diakoni Sari Peltonen [email protected],
050 381 7177
SURURYHMÄ
29.9. klo 17–19 Pyynikin kirkontuvalla,
Mustanlahdenkatu 21 A. Ryhmä on
tarkoitettu Sinulle, joka olet menettänyt
läheisesi hiljattain tai viime vuosien
aikana. Ryhmässä on mahdollisuus
jakaa surua, etsiä yhdessä jaksamista ja
tietä eteenpäin. Illoissa kuullaan lyhyt
alustus, keskustellaan ja hiljennytään.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ryhmä kokoontuu viisi–kuusi kertaa. Tule rohkeasti mukaan, odotamme
Sinua! Vetäjinä pastori Säde Siira 050
3010 278 ja diakonissa Marja–Leena
Pukema 050 5530 455. Kysy rohkeasti
lisää.
TASAUSTAPAHTUMAT
Eteläinen seurakunta
Tasaus-messu 25.9. klo 11 Hervannan
kirkko
Messun jälkeen n. klo 12.30 mm. lounas,
lähetyksen tuotemyyntiä, Tasaus-infoa
Harjun seurakunta
Lipaskeräys 22.9.–24.9. Tesoma sekä
Lielahden City-Market ja Prisma
Tasaus-messu 25.9. Klo 10 Tesoman
kirkko, saarna Erik Mutalemwa, Tansania
Messun jälkeen Tasaus-lounas tasaushintaan ja tutustuminen Tansaniasta
työntekijävaihtoon tulleeseen pastori
Erick Mutalemwaan
Messukylän seurakunta
Lipaskeräys 22.9.–24.9. Linnainmaan
Prisma
Tasaus-messu 25.9. klo 13 Teiskon
kirkko. Mukana Tansanian lähetit pastorit Riitta ja Olavi Heino, pastori Tuula
Haavisto, kanttori Heikki Hinssa
Messun jälkeen kirkkokahvit Teiskon
seurakuntakodilla. Terveisiä Tansaniasta
ja lähetyksen käsityömyyntipöytä
Tuomiokirkkoseurakunta
Yhdessä laulamaan 18.9. klo 18 Aleksanterin kirkko Virsikirjan lisävihon virsiä.
Aleksanterin kirkon Naiskuoro, Kalevan
kirkon kuorot,Tampereen yhteiskoulun
lukion opiskelijat, Esa Toivola, urut.
Vapaa pääsy, kolehti Tasaukselle
Juttu Tasauksesta sivulla A 3
TUOMASMESSU
25.9. klo 18 Aleksanterin kirkossa. Raikas
ja musiikkipitoinen jumalanpalvelus
kaikenikäisille. Messun päälle kirkon
Kryptassa teejatkot
B 15
Monikulttuurista
osaamista voi
oppia pilotissa
Monikulttuurinen osaaminen ja oh-
jaus -koulutuksen ensimmäinen toteutus
päättyi keväällä.
Nyt ilmoittautuminen on meneillään
pilottitoteutuksen pohjalta räätälöidylle verkkokoulutukselle, joka alkaa 26.
syyskuuta.
Vaikka koulutuksen järjestää Diakonia-ammattikorkeakoulun, Oulun
Diakoniaopiston ja Oulun seudun ammattiopiston yhteinen Opin portailla
Pohjois-Pohjanmaalla -hanke, siihen voi
osallistua mistä päin tahansa.
Kiinnostusta on ollut niin paljon,
että keväällä järjestetään toinen vastaava kurssi.
– Kiinnostus kumpuaa varmasti siitä, että monikulttuurisuus Suomessa
on lisääntynyt. Vastaavaa koulutusta ei
kuitenkaan oikein ole, projektipäällikkö
Sari Vilminko arvioi.
Hän huomauttaa, että näitä taitoja
tarvitaan nykyään missä tahansa työ- ja
oppimisympäristössä.
– Perimmäinen tarkoitus on pistää
ajattelemaan suhdetta muihin kulttuureihin. Sillä tavalla voi paremmin ymmärtää muita.
– Esimerkiksi työkäytännöt ovat erilaisia eri maissa. Suomessa on hyvin itsenäinen työkulttuuri, kun taas Japanissa
ei lähdetä edes vessaan ilman esimiehen
lupaa, Vilminko antaa esimerkin.
Koulutuksen pääsisältö on opiskelun
ohjaamiseen liittyvissä tiedoissa ja taidoissa. Siinä pureudutaan myös monikulttuurisuuden sisältöihin.
Maahanmuuttajien lisäksi esillä on
myös romaniopiskelijoiden ohjaaminen.
Vilminko toteaa valtaväestön tietävän vähän Suomen romanikulttuurista.
Koulutus on maksuton ja siitä saa todistuksen.
– Toivomme runsasta osallistumista koulutukseen myös Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolelta.
Hankkeen puitteissa aiheesta on
myös tarjottu teemapäiviä alueen opettajille. ✦
Asta Kettunen
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
diak.fi > Työelämäyhteistyö >
Hankkeet > Opin portailla
Pohjois-Pohjanmaalla
> Tapahtumat
VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT
TUPA-työ etsii rinnalla kulkijoita
Tampereelle kotoutuville kiintiöpaikolaisille.
Tukihenkilö opastaa pakolaisperhettä arkeen liittyvissä asioissa. Toivomme tukihenkilön
sitoutuvan tehtävään puoleksi vuodeksi sekä tapaamisiin kerran viikossa. Tukihenkilöt
toimivat pareittain ja saavat tehtäväänsä liittyen perehdytystä, työnohjausta ja koulutusta.
Tule kirkon keskusteluapuun Chat-päivystäjäksi
Haluatko antaa aikaasi toisen hyväksi? 19.9. järjestetään koulutus uusille vapaaehtoisille
päivystäjille. Päivystäjältä edellytetään kykyä vaitioloon, tällä hetkellä tasapainoista elämäntilannetta sekä mahdollisuutta päivystää säännöllisesti vähintään kaksi tuntia kuukaudessa.
Päivystäjä toimii tehtävässään auttajana, lähimmäisenä ja rinnalla kulkijana.
Ilmoittaudu ja kysy lisää:
Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Outi Niemi, 040 804 8388 tai [email protected]
TUKEA & APUA
Tup
jos e ut autta
lämä
a
mur ,
joo!
Teks
050
tari
34
Apu 1 9285 j tupu
a ja t
a
ukea nettitu
p
teks
k
tivie oululai u.fi
sille
sähk steillä
ja
öpos
koul
t
upäi illa
vinä
Jos et tiedä...
• Seurakuntien avunvälitys p. 03 219 0711 ma–ke klo 9–11.
• Päivystävä pappi tavoitettavissa arkisin ma–pe klo 9–16 numerossa 040 804 8005
• Oman seurakunnan diakoniatyöntekijä tukee elämän eri tilanteissa.
Apua saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen
APUA TOIMEENTULOON
• Toimeentulo-ongelmissa voit saada apua ja ohjausta seurakunnan diakoniatyöntekijältä, joka tarvittaessa ohjaa
eteenpäin oikean avun piiriin. Lisää: tampereenseurakunnat.fi/seurakunnat
• Ruokapankin ruuanjaosta Tampereella vastaa RuokaNysse. Asiakkaaksi voi päästä ottamalla yhteyttä oman seurakunnan
diakoniatyöntekijään.
DIAKONIAN VASTAANOTOT
HARJUN SEURAKUNTA
• tampereenseurakunnat.fi/harjudiakonia
Ajanvarauksella vastaanotolle:
• Kalevan kirkko, Liisanpuisto 1, to 9–11
• Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijän tavoittaa
ma–to klo 10–12 diakonian puhelimesta, 040 804 9999
• Lahjoitustilit: OP FI5157300810007241, viestikenttään
3690.204510 tai Nordea FI8624593800002061, viestikenttään 3690.204510
• Diakonianpuhelin ma–to klo 10–12, p. 050 466 0699
Avoimet vastaanotot:
TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING
• Tesoman kirkko (Tesomankuja 11) ma ja to klo 12–13.30
Hjälp och stöd till dig på svenska
• Palvelualue: Tesoma, Ristimäki, Virontörmä, Haukiluoma,
• Ring diakonen Essi, 050 527 2290 om du vill träffas
så kommer vi överens om tid och plats.
Lamminpää, Tohloppi, Käräjätörmä, Kohmankaari, Lintuviita
• Pispalan kirkko (Pispalan valtatie 16) ti klo 10–12
• Palvelualue: Pispala, Hyhky, Tahmela, Epilä, Winterin alue,
Puisto-Kaarila
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA
tampereenseurakunnat.fi/etelainendiakonia
• Härmälä: tiistaisin klo 13–15 Härmälän kirkolla ja
Multisillassa,
• Multituvalla Multisillankatu 5:ssä tiistaisin alk. 20.9.
klo 9.30–11
• Viinikka: torstaisin klo 14–15.30 Viinikan kirkolla
• Hervanta: maanantaisin klo 10–12 Hervannan kirkolla ja
keskiviikkoisin klo 11–13 Pelipuiston srk-kodilla
• Diakonian päivystyspuhelimen numero on 040 804 8414.
Päivystyspuhelimeen vastataan mahdollisuuksien mukaan
arkipäivisin klo 9–15 välisenä aikana. Mikäli emme pysty
heti vastaamaan, soitamme takaisin.
• Lahjoitustili OP FI 5157300810007241, viestikenttään
3690.201525.010
MESSUKYLÄN SEURAKUNTA
mediakonia.fi
Diakoniatoimistoissa vastaanotto
• Atalan srk-koti, Pulkkakatu 6 tiistaisin klo 13–15
• Kaukajärven srk-koti, Keskisemk. 20 tiistaisin klo 9–11
• Linnainmaan srk-keskus, Korpikodink. 2 keskiviikkoisin
klo 9–11, ruokailumahdollisuus 2 €
TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA
tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkkodiakonia
• Diakoniatoimistoissa vastaanotto ilman ajanvarausta:
• Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26, 2. krs, ti klo 9–12
• Seurakuntakoti Katariina, Hatanpään puistokuja 20,
to klo 10–12
KESKUSTELU JA HILJENTYMINEN
• Henkilökohtaista rippiä varten ota yhteyttä seurakuntasi
pappiin tai päivystävään pappiin Aleksanterin kirkossa.
• kirkonkeskusteluapua.fi -sivustolta löytyvät Palveleva
puhelin, Palveleva chat, Palveleva netti ja Palveleva kirje.
• Lähdekappeli Seurakuntien talo, Näsilinnank. 26,
avoinna hiljentymistä varten arkisin klo 9–14.
• Palveleva puhelin, 01019 0071. Keskusteluapua joka ilta
klo 18 alkaen, arkisin klo 01 saakka ja viikonloppuöisin
klo 03 saakka och Samtalstjänst på svenska 01019 0072
varje kväll kl. 20–24.
• Om du har bekymmer som du vill prata med någon om, kan
du ringa till Samtalstjänsten.
• Perheneuvonta auttaa parisuhde- ja perheongelmissa.
Ilmoittautuminen asiakkaaksi ja tiedustelut, 040 804 8100,
tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta
• Sairaalapapit ovat käytettävissä henkilökohtaisia keskusteluja varten. Heidät tavoittaa helpoiten sairaalan henkilökunnan avulla. Yhteys- ja lisätiedot: tampereenseurakunnat.fi/
sairaalapappi
• Surun aikana yhteyttä voi ottaa pappiin tai muuhun seurakunnan työntekijään. Seurakunnissa järjestetään myös
sururyhmiä läheisensä menettäneille. Tietoa ryhmistä saa
seurakuntien työntekijöiltä ja osoitteesta tampereenseurakunnat.fi/tukea_ja_apua/surussa.
• Oppilaitospapit ja oppilaitosdiakoni ovat opiskelijoiden
tukena toisen asteen oppilaitoksissa, TAMKissa, Tampereen
yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa.
• Tekstaritupu p. 050 341 9285 ja nettitupu.fi. Apua ja tukea
koululaisille tekstiviesteillä ja sähköpostilla koulupäivinä.
Viesteihin vastaa koulutettu nuorisotyöntekijä tai
pappi. Verkkosivuilla on myös yhteydenottolomake.
Twitter: @Tekstaritupu. Tuput auttaa, jos elämä murjoo.
MUMMON KAMMARI
• Lähimmäisapua vanhuksille. Avunpyynnöt Seurakuntien
avunvälitykseen ma–ke klo 9–11, 03 219 0711
SILMUKKA
• yhteiskunnallinen olohuone, avoin kohtaamispaikka
Pispalan kirkolla, Pispalan valtatie 16, Avoinna ma, ti ja to
9–13. Tarjolla kahvia, päivän lehti ja kun tarvitset neuvoja tai
opastusta, tervetuloa juttusille. Diakoni Pia Ojalahti-Diallo,
050 434 3315
TYÖTTÖMIEN JA
PIENITULOISTEN RUOKAILUT
• Eteläinen seurakunta: Cafe Pelipuisto, Teekkarinkatu 17,
annossalaatteja arkisin 9–14 (3,5 €). Hervannan kirkko,
Lindforsinkatu 7. Ruokailu ti, ke ja to klo 11–13 (4 €).
• Harjun seurakunta: Pispalan kirkko, Pispalan valtatie 16,
ke klo 9.30–11 (0,50/1 €).
Tesoman kirkko (Tesomankuja 11) ma, to klo 12–13 (2/4 €).
• Messukylän seurakunta: Ruokatunti keskiviikkoisin
Linnainmaalla klo 11.30. Hinta 2 €.
• Tuomiokirkkoseurakunta: Työttömien ruokailu, Kalevan
kirkko, Liisanpuisto 1, to klo 11–12.30 (2 €), hartaus klo 11.45
salissa 10. Tied. Jukka Kuusisto, 050 537 4732 tai
Kaisu-Leena Taulu, 050 554 2428. Alkaa 15.9.
• Muutamilla isoilla työpaikoilla on nimetyt työpaikkapapit
ja työpaikkadiakoni, joiden kanssa voi keskustella luottamuksellisesti. Tarkemmat tiedot: tampereenseurakunnat.fi/
tyopaikkapappi
LAPSET, NUORET JA OPISKELIJAT
• Lähes jokaisessa Tampereen koulussa on koulukummi
eli seurakuntien työntekijä, joka on sekä koulun että oppilaiden apuna ja tukena.
• Nuorten ohjaus- ja toimintakeskus Messi tukee nuoria ja
nuoria aikuisia elämänhallinnan opettelemisessa ja oman
elämänpolun löytämisessä. Lisätietoja: messiin.fi
JULKAISIJA: Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä, 03 219 0111, tampereenseurakunnat.fi Silta-lehti: siltalehti.fi, [email protected]
Silta-lehti
toivottaa
lukijoilleen
värikästä syksyä!