Tulevaisuuden kunta

Tulevaisuuden kunta –työryhmä
Suomen julkinen hallinto on muuttumassa perustavanlaatuisesti ja myös kunnat ovat keskellä suuria
siirtymiä. Valmisteilla olevien sote- ja maakuntauudistusten ohella monet toimintaympäristöstä
nousevat tekijät, kuten kuntalaisten elämäntapojen muutokset, digitalisaatio ja kasvavat avoimuuden
vaateet, korkea työttömyys ja maahanmuutto sekä lisääntyneet epävarmuudet haastavat kuntia uudistamaan toimintatapojaan ja johtamistaan.
Laajan muutoksen moninaisia vaikutuksia kuntiin, niiden rooliin ja asemaan tarkastellaan tekeillä
olevassa Tulevaisuuden kunta –teoksessa, joka on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaohjelmaa. Teoksessa kunnan roolin muutosta tarkastellaan osana yhteiskunnallisia, komplekseja muutoksia ja samalla korostaen paikallisen toimijuuden merkitystä kunnan roolin ja toiminnan uudelleenmäärittäjänä. Uutta kuntaa lähestytään eri näkökulmista monitieteellisesti. Teos tarjoaa tulevaisuuden
kunnan kehittämisen ja suunnittelun pohjaksi tutkimukseen perustuvaa tietoa niin kuntien kuin muun
julkishallinnon toimijoille. Sitä voivat tulevaisuuden rakentamistyössä niin poliitikot, viranhaltijat
kuin tutkijatkin. Samalla se toimii myös keskusteluasiakirjana 9.4.2017 käytäviin kuntavaaleihin.
Teos on tarkoitus julkaista alkuvuonna 2017.
Tulevaisuuden kunta –työryhmään ovat tervetulleita esittelemään artikkeleidensa luonnosversioita ne
tieteellisten artikkeleiden ja käytännön puheenvuorojen kirjoittajat, jotka aiemmin ovat valikoituneet
Tulevaisuuden kunta –teoksen kirjoittajiksi. Mukaan keskustelemaan kirjan ja artikkeleiden sisällöistä ovat tervetulleita myös kaikki Kunnallistieteen päivien osanottajat.
Mikäli haluaisit esitellä artikkeliluonnostasi työryhmässä, tulisi sinun ilmoittaa siitä työryhmän vetäjille 30.9.2016 mennessä ja toimittaa samalla tiivistelmä artikkelistasi, mikäli haluat, että tiivistelmä
julkaistaan Kunnallistieteen päivien seminaarikirjassa. Työryhmän vetäjät ilmoittavat 3.10. mennessä, onko artikkelisi hyväksytty työryhmään. Työryhmään hyväksyttyjen artikkeleiden laajempi
luonnosversio tulisi palauttaa työryhmän vetäjille 7.10 mennessä. Työryhmässä on mahdollista Kunnallistieteen päivien aikana käydä läpi noin kahdeksan artikkelia.
Työryhmän vetäjät:
Arto Haveri, [email protected]
Inga Nyholm, [email protected]
Marianne Pekola-Sjöblom, [email protected]