Seminaarikirja 2015 - Kunnallistieteen yhdistys
Lotta-Maria Sinervo (toim.) Itsehallinto voimavarana Seminaarikirja 44. Kunnallistieteen päivät 44. Kunnallistieteen päivät 1-2.10.2015 Lapin yliopisto, Rovaniemi Päivien järjestäjä ja seminaarikirjan julkaisija Kunnallistieteen yhdistys ry . Föreningen för kommunalvetenskap rf Kansi: Juhani Näränen ISBN 978-952-68020-3-9 (nid.) ISBN 978-952-68020-4-6 (PDF) Kopio Niini Tampere 2015 Finland Itsehallinto voimavarana – 2 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Sisältö Hallituksen puheenjohtajalta 5 Osa 1: Kutsuttujen esitelmien tiivistelmät 7 Aimo Ryynänen: Suomalainen itsehallinto – parasta Euroopassa? 9 Hilde BjØrna; Working for development in the North – mayors strategies in Northern Norway 10 Tarja Saarelainen: Kuntakokeilut ja kunnan uusi rooli 11 Osa 2: Työryhmien esitelmien tiivistelmät 13 KUNTADEMOKRATIAN LAADULLINEN KEHITTÄMINEN 15 Aleksi Koski & Heikki Kuutti: Kunnille tehtyjen tietopyyntöjen tulokset: Kolmannes kunnista ei vastannut 18 Sanna Tuurnas: Ammattilaiset yhteistuottajina? The professional side of co-production? 19 Maarit Alikoski: Osallistumisjärjestelmällä kohti kuntien uudistuvaa kansanvaltaisuutta 20 Harri Raisio, Peter Ehrström & Tomi Niemi: Taking deliberation to the streets – Reflection on deliberative walks 21 KUNNAN TALOUDEN JOHTAMINEN SEKÄ KUNTAPALVELUT JA VERTAILEVA TUTKIMUS 23 Sari Korento: Kuntakonsernin johtamisen haasteita – antaako uusi Kuntalaki vastauksia niihin? 26 Alpo Karila, Juhani Lehto & Jarmo Vakkuri: Eriytettyjen talousyksikköjen ongelma 27 Paula Sonja Karlsson: Comparative study of local government arrangements in Finland, Sweden and Scotland: Incentives or obligations of partnership? 29 Hannu Taavitsainen: Kaupunkiverkostojen kausi Euroopassa 30 ITSEHALLINNOLLINEN JOHTAMINEN 31 Anni Jäntti et al.: Miten kuntien rooli muuttuu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirtyessä maakunnallisen kuntayhtymän vastuulle? 34 Ulriika Leponiemi: Yhteisölliset käytännöt pienten kuntien johtamisessa 35 Timo Aarrevaara & Risto Harisalo: Katalyyttinen puhe itsehallinnon vahvistajana 36 Henna Paananen: Tutkittu, tutkimaton kuntajohtajuus – tarkastelussa suomalainen kunta-alan johtamistutkimus 37 Paula Rossi: Johtajuuden merkitys julkisia palvelumarkkinoita kehitettäessä – case Jyväskylä 39 Kimmo Huttu: Julkisen hallinnon digitalisaation johtaminen itsehallinnollisena haasteena 40 TUTKIMUSTIEDON HYÖDYNTÄMINEN KUNNISSA 41 Anna-Kaisa Lähteenmäki-Smith: Tiedolla johtamista arvoviidakossa 44 Arto Koski: Reaaliaikainen arviointi suurten muutosten valmistelun ja toteuttamisen apuna 46 Itsehallinto voimavarana – 3 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tilaa muistiinpanoille Itsehallinto voimavarana – 4 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 47 Kunnallinen itsehallinto – juhlan vai huolen aihe? Hanna Vakkala Kunnallistieteen yhdistyksen puheenjohtaja [email protected] Hallinnon uudistuksia, taloudellisia hankaluuksia, äkillisiä väestön ja elinkeinoelämän muutoksia, ikääntymisen trendin vaikutuksia ja ennakoimattomia ongelmia. Säästämistä ja supistamista. Pakolaistulvaa. Uudenlaista asennoitumista ja johtajuutta, paikallista aktiivisuutta ja vapaaehtoisuutta, vaikuttamisen tahtoa. Tämä arkinen todellisuus herättää kysymään, kuinka voi 150-vuotias kunnallinen itsehallinto? Mitä itsehallinnolle kuuluu? Miten sille voi käydä nykyisten ja tulevien uudistusten myötä? Mihin suuntaan sankarin tulisi kehittyä itseään vahvistaakseen? Kunnallista itsehallintoa voidaan tarkastella niin paikallisen päätöksenteon, talouden ja elinvoimaisuuden kuin yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksenkin näkökulmista. Kunnallisen itsehallinnon keskusteluun liittyvät läheisesti valtion ja kuntien välinen suhde sekä valtionohjauksen periaatteet ja toteutuminen. Itsehallinto on ajan saatossa muovautunut ja kehittynyt, mutta monet kuntiin kohdistuvat uudistukset ohjaavat pohtimaan kunnan roolia, tehtäviä ja itsehallinnon perimmäistä olemusta. Kuinka kuntakäsitys on muuttumassa? Millainen merkitys elinvoimaisuudella ja kunnan aktiivisella toimijuudella on paikalliselle itsehallinnolle? Mitä kuntalaisten osallisuus merkitsee ja millainen rooli aktiivisella toimijuudella on itsehallinnolle? Itsehallintoa voidaan tarkastella monista näkökulmista ja päivillä kysymmekin, millaiset itsehallinnon ulottuvuudet korostuvat tulevaisuuden kunnissa. Kunnallistieteen päivillä 2015 keskustellaan kunnallisesta itsehallinnosta paikallisuuden voimavarana. Keynotepuhujamme professori Hilde BjØrnå (The Arctic University of Norway, TromsØ) lähestyy itsehallintoa demokratian näkökulmasta, pohtien vallan ja luottamuksen merkitystä paikallishallinnon muutoksessa. Alustuksissa itsehallintoa lähestytään muun muassa oikeudellisesta näkökulmasta, osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden roolia pohtien ja konkretisoiden kuntien haasteita ja ratkaisukeinoja. Torstai-iltapäivän paneelikeskustelussa pureudutaan itsehallintoon voimavarana muun muassa talouden, oikeudellisen perustan, demokratian ja vuorovaikutteisuuden näkökulmista, erilaisten kuntien tilanteista käsin. Työryhmien työskentely kuuluu perinteisesti päivien antoisimpiin hetkiin. Ryhmissä käydään keskustelua kuntademokratian laadullisesta kehittämisestä, kuntataloudesta ja palveluista, itsehallinnollisesta johtajuudesta sekä tutkimus- ja arviointitiedon hyödyntämisestä. Työryhmien esitysten abstraktit sekä alustajien esitysten lyhennelmät on koottu tähän seminaarikirjaan. Kunnallisen itsehallinnon juhlavuodesta riippumatta aihe ei voisi olla ajankohtaisempi. Odotamme sote-uudistuksen uusia linjauksia ja tarvitsemme keskustelua kunnan uudesta roolista ja toiminnan luonteesta. Mitä kunnallinen itsehallinto on nyt ja tulevaisuudessa – miten voisimme viedä paikallisuutta haluamaamme suuntaan? Lämpimästi tervetuloa Rovaniemelle – toivotan antoisia ja inspiroivia Kunnallistieteen päiviä! Itsehallinto voimavarana – 5 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 6 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 OSA I: Kutsuttujen esitelmien tiivistelmät Itsehallinto voimavarana – 7 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 8 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Suomalainen itsehallinto – parasta Euroopassa? Aimo Ryynänen [email protected] Olen valinnut neljä lähestymistapaa: 1) Yhtäläisyydet eri maiden kesken, 2) normiperustan vertailu, 3) palvelutoiminnan vertailu ja 4) uudistumiskykyisyys ja edellytykset sille. Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiota ovat kaikki hyväksyneet yhteiset kunnallisen itsehallinnon perusperiaatteet paikallisen itsehallinnon peruskirjan muodossa. Peruskirjan periaatteet ovat kuitenkin vain vähimmäisvaatimukset ja osoittavat suunnan, miten itsehallintoa on vahvistettava. Tämä ilmenee jo peruskirjan johdannosta, jossa viitataan paikallisen itsehallinnon jatkuvaan vahvistamiseen. Tässä suhteessa monien maiden järjestelmät ja käytäntö ovat hyvin eri tasoilla. Ei tarvitse kuin vertailla Euroopan neuvoston kunta- ja aluekongressin toteuttamia monitorointiraportteja eri maiden osalta. Euroopan neuvosto toteutti vuonna 2005 Ruotsia koskevan maa-arvion ja osoitti runsaasti kehittämiskohteita, jopa perustuslain tasolta lähtien. Nämä huomautukset otettiin vakavasti. Vuoden 2010 uudistuksessa perustuslain (Regeringsformen) 14 lukuun, joka koskee kuntia, lisättiin seuraava 3 §: ”En inskränkning i den kommunala självstyrelsen bör inte gå utöver vad som är nödvändigt med hänsyn till de ändamål som har föranlett den.” (Lag (2010:1408)). Kunnallista itsehallintoa ei siten saa rajoittaa enempää kuin tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen. Niinpä uudessa vuonna 2014 toteutetussa maa-arviossa neuvosto antoi muutoksista tunnustusta. Mutta tässä arviossaan neuvosto nosti jälleen vaatimustason rimaa ja esitti Ruotsille muun ohella subsidiariteettiperiaatteen lisäämistä perustuslain tasolle. Toiset maat siis etenevät toisia pidemmälle itsehallinnon vahvistamisessa. Onko kunnilla yleinen toimivalta, siis valta hoitaa muitakin tehtäviä kuin pelkästään lainsäädännössä nimenomaisesti lueteltuja? Tässä vertailussa Pohjoismaiden ja Manner-Euroopan maiden kunnat ovat yleistoimivaltuuden omaavina eri asemassa kuin esim. Ison-Britannian paikallishallintoyksiköt. Keskeistä on, miten kunnan asema perustuslain tasolla on turvattu. Tässä suhteessa suomalaisen kunnallisen itsehallinnon asema on vahvasti perustuslain tasolla ankkuroitu, ei kuitenkaan niin yksityiskohtaisesti kuin vaikka vastaava Itävallan liittovaltion perustuslaissa. Sen sijaan esimerkiksi Iso-Britannian ja Hollannin kunnilta tämä asema puuttuu, mistä Euroopan neuvoston maa-arvioinneissa kummallekin maalle on esitetty huomautus vuonna 2014. Puute on vakava, sillä paikallisen itsehallinnon peruskirjassa (4 artiklan 1 kappale) edellytetään nimenomaisesti, että paikallisyksiköiden perustavanlaatuiset toimivaltuudet ja tehtävät on säädettävä perustuslaissa tai muussa laissa. Demokratia on keskeinen normitason huomion kohde. Sitä voi tarkastella kahden esimerkin valossa. Sitova kansalaisaloite- ja kansanäänestysinstrumentti ovat yleistyneet 90-luvun alusta eri maiden kunnallislainsäädännöissä. Eikä asia ole jäänyt vain pykälien olemassaoloon, menettelyjä on myös käytetty. Esimerkiksi 11-miljoonaisessa Baijerin osavaltiossa suorien vaikuttamiskeinojen aikaansaaminen lainsäädäntöön vuonna 1995 toteutui kansalaisten vaatimuksesta. Vuoteen 2010 mennessä – 15 vuoden aikana – toteutui peräti 1772 suoran demokratian menettelyä. Niistä 1694 koski kansanäänestysaloitteita, ja niistä 903 päätyi kansanäänestyksen toteutukseen. Suomessa sen sijaan uuteenkaan kuntalakiin ei tullut sitovia suoria vaikuttamiskeinoja. Kunnan asukkailla on kyllä vaalioikeus, mutta ei päätösvaltaa. Tätä kielteistä suhtautumista kansalaisten suorien vaikuttamiskeinojen käyttöönottoon on kummastellut aiemmin myös Euroopan neuvoston Venetsian komissio lausunnossaan (2008) Suomen perustuslaista. Komission tehtävänä on vaikuttaa demokratian vahvistamiseen Euroopassa. Se totesi, että vaikka Suomessa muiden Pohjoismaiden tavoin on kehittynyt hallinto ja kansalaisyhteiskunta, ei lainsäädäntö kuitenkaan mahdollista esimerkiksi sitovaa vaikutusta omaavaa kansanäänestystä. Toisen esimerkin tarjotkoon kysymys nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. 16vuotiaiden äänioikeus on viime vuosina laajentunut, aluksi Itävallassa ja sittemmin Saksan osavaltioissa ja viimeksi esimerkiksi Virossa. Suomessa asiasta on keskusteltu vuosikausia ilman konkreettista lopputulosta. Suomi ylpeilee kansainvälisillä foorumeilla kansanvaltaisesta kunnallishallinnosta, jolla on laaja yhteiskunnallinen vastuu. Tärkeää olisi senkin vuoksi se, miten kansanvaltaisuuden ajanmukaisuudesta huolehditaan. Vertailussa on myös todettava, että Suomessa itsehallinto koskee vain kuntatasoa. Kunnallisen itsehallinnon toimintamalli, ihmisten johtaminen ja mukaan ottaminen kuntayhteisön toimintaan sekä peruspalveluista vastaaminen, ovat perustaltaan kaikissa maissa samoja asioita edellyttäviä. Yksityiskohdissa on eroja, mutta silti voimme oppia toisiltamme. Se, mitä haluan esille tuoda, on liian yksioikoisten näkemysten ylläpito muiden maiden järjestelmistä. Järjestelmäämme lähellä olevissa vahvan kunnallisen itsehallinnon maissa (Pohjoismaat, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja muutama muukin), täyttyvät kaikki itsehallinnon edellytykset: yleistoimivalta, itsehallinnon erillisyys valtiosta, omat varat ja oman alueen kehittämisvalta, muun ohella kaavoituksen muodossa. Itsehallinto voimavarana – 9 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Working for development in the North – Mayors strategies in Northern Norway Hilde BjØrnå [email protected] This presentation is about how mayors in the Northern periphery are working for development. This is an area in which local government institutions are one of the main societal pillars and from the “outside” the region appears to face quite dramatic developmental challenges. This is a work in progress study of mayors in different contexts in this region. Norway has the council- manager form of government and this implies that all executive functions are in the hands of a professional administrator – the city manager – and the municipal council have general authority over policy but is restricted from involvement in administrative matters. The council is headed by a mayor who formally only have presiding and ceremonial functions. While the committee or collective form of local governance is common to countries such as Norway, Denmark and Sweden, the Norwegian mayor has been ascribed a weaker role than that of his Scandinavian counterparts. He/she is more appropriately labeled “leader of the council”, and head of the executive committee - and one that exercises his powers in close cooperation with other party leaders. In spite of the position being a full-time job, the Norwegian mayor is traditionally viewed as a non-executive leader whose leadership tends to be symbolic rather than strong and active. The mayors of Norway has few formal powers, and perhaps lesser possibilities than most when working for development in the Northern periphery, as this is a declining industrial region. They do however have ‘negatively delimited powers’ and autonomy, they are free to adopt policies and implement projects as long as these are not regulated elsewhere. We argue that they can be powerful entrepreneurs and important developmental drivers in their region, despite their formally weak role. The study examines three mayors and their agendas and leadership styles in developmental policies. We look at how they utilize the political space offered by a combination of the freedom to take up any task not specifically given another public agency, and their limited formal powers. The local governments are however not necessarily facing the same challenges in this remote area. Some have population decrease; some have stable populations whilst a few experience growth. Some are in a good economic situation whilst others are not. In addition, they differ somewhat in size. The analysis concentrates on political entrepreneurship and which strategies and workings are pursued by experienced mayors in different contexts in this area, in a large municipality, a medium sized and a smaller one. It demonstrates the importance of local government leadership and the significance of collaboration with agents in the wider public and private sector. It demonstrates that mayors are grasping new opportunities and have a leadership style tuned to dynamic policy change. Itsehallinto voimavarana – 10 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kuntakokeilut ja kunnan uusi rooli – millainen työväline kokeilutoiminta on kunnan elinvoimatehtävässä? Tarja Saarelainen [email protected] Tarkastelen esityksessäni sitä, miten kuntakokeilut ovat vaikuttaneet palvelujen järjestämiseen ja toisaalta kuntaorganisaation toimintatapaan. Käytän esimerkkinä kahta Rovaniemellä toteutettua kuntakokeilua, Monet-hanketta pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä ja Nuorten Ohjaamo – verkostoa, joka perustuu kuntakokeilulakiin (1350/2014) kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämisestä ja monialaisten toimintamallien tukemisesta. Kumpaakin kokeilua tarkastellaan siitä näkökulmasta, millaisia uudistusehdotuksia ne synnyttävät palvelujen tuottajien ja kuntaorganisaatioon toimintaan ja miten nämä ehdotukset saadaan muutettua osaksi toimintaa. Tulevaisuuden kunnan palvelutuottajan rooli vähenee suhteessa kunnan elinvoimatehtävään työllisyyden hoitajana, yrittäjyyden edellytysten luojana ja hyvinvointia sekä terveyttä tukevien ennaltaehkäisevien palvelujen järjestäjänä. Kunnalla on painavampi vastuu toimijoiden kokoamisessa ja yhdessä tekemisen verkostojen johtamisessa, kokeilujen toteuttamisessa ja kokeilukulttuurin edistämisessä. Monet-kuntakokeilu on selkiyttänyt työllisyyden parissa toimivien toimijoiden rooleja ja tiivistänyt yhteistyötä. Parhaimmillaan yhteistyöstä on siirrytty yhteisen työn tekemiseen, jossa keskiössä ovat asiakkaiden tarpeet. Kokeilu on tuonut esille myös ongelmakohtia ja esittänyt ja luonut niihin ratkaisuja sekä alueellisella että valtakunnallisella tasolla. Esimerkiksi työ- ja toimintakyvyn arviointiin, sosiaaliseen kuntoutukseen, kuntouttavaan työtoimintaan sekä erilaisiin koulutus- ja työllistymisvaiheisiin kehitetyt toiminnot tulevat vakiintumaan kokeilun jälkeiseen toimintaan. Nuorten Ohjaamo – verkostossa todentuu asiakkuuksien johtaminen yli organisaatiorajojen ja nuorten palvelujen johtaminen kokonaisuutena. Kokeilujen aikana tarvitaan ideoiden käsittelyä monella areenalla, kunnan strategisessa suunnittelussa, päätöksenteossa ja yhteistyöorganisaatioissa, jotta kokeiluilla olisi vaikutusta toiminnan muutosten kautta myös kunnan talouteen. Kokeilutoiminta on nähty myös tapana muuttaa kunnan strategista kehittämistä kohti yhteisöllistä, dialogista strategista ajattelua. Tarkastelen kokeilutoimintaa yhteisöllisenä strategiatyönä, jonka kautta haetaan ratkaisuja rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten toteuttamiseen ja resurssien käyttämiseen tulevaisuusorientoitueesti. Itsehallinto voimavarana – 11 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 12 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 OSA II: Työryhmien esitelmien tiivistelmät Itsehallinto voimavarana – 13 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 14 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kuntademokratian laadullinen kehittäminen Itsehallinto voimavarana – 15 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 16 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kuntademokratian laadullinen kehittäminen Vetäjinä Maarit Alikoski ja Harri Raisio Demokratiaparadigman uudistuminen on siirtänyt kuntademokratian kehittämisen uusien mahdollisuuksien tasolle. Uuden kuntalain demokratiasäädökset, valtioneuvoston demokratiapoliittiset linjaukset, Suomen osallistuminen Avoimen hallinnon (OGP) kansainväliseen uudistusprosessiin, sähköisen demokratian monipuolinen kehittyminen sekä mm. Suomen Kuntaliiton kehittämistoimet luovat perustaa demokratian laadulliselle kehittämiselle. Kunnallisen itsehallinnon kansanvaltaisuuden ja elinvoimaisen itsehallinnon edistäminen tehdään käytännössä kuitenkin kunnissa. Kuntalain linjaus kaupunkistrategiasta luo kestävän perustan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kuntakohtaisille linjauksille ja toteuttamiselle. Viestinnän roolin laajentaminen edistää asukkaiden osallisuutta ja vaikuttamista koko kuntasysteemin toiminnassa. Kuinka laadullisesti kehittyvää kuntademokratiaa suunnitellaan ja toteutetaan osana kuntien kokonaistoimintaa ja muuttuvaa toimintaympäristöä? Miten demokratiaa kehitetään kuntien edustuksellisen järjestelmän ja suoran osallistumisen muodostamassa kokonaisuudessa? Lähteekö ajattelun uudistuminen päättäjistä, johdosta, kuntalaisista vai meistä kaikista yhdessä? Miten kuntademokratian tulee kehittyä, jotta se toimisi hyvin tulevan sote-uudistuksen kanssa? Voiko demokratia antaa vastauksia myös kuntien innovaatiotoiminnan tarpeisiin? Keskustelu kuntademokratiasta ja sen tulevaisuudesta on avattu. Voimme uudelleen ajatella ja kehittää kuntademokratiaa yhdessä osana yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa. Kuntademokratian laadullisen kehittämisen työryhmässä keskustellaan näistä teemoista Aleksi Kosken, Sanna Tuurnaksen, Maarit Alikosken sekä Harri Raision alustusten pohjalta. Itsehallinto voimavarana – 17 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kunnille tehtyjen tietopyyntöjen tulokset: kolmannes kunnista ei vastannut Aleksi Koski & Heikki Kuutti [email protected] Suomen perustuslaki (1999/731: 12§) ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) määrittävät, että kaikki viranomaisen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Kuka tahansa saa pyytää keltä tahansa viranomaiselta mitä tahansa tietoa (621/1999: 1§, 9§), ja on tämän viranomaisen velvollisuus vastaanottaa pyyntö ja antaa siihen vastaus: joko antamalla pyydetty tieto tai perustelemalla lain pohjalta miksei tietoa anna. (Mäenpää, 2009) Viranomaisten toiminnassa tietopyyntöihin vastaamisessa on nähty suurta laadullista vaihtelua erinomaisesta hyvin heikkoon (Kuutti (toim.), 2011). On käynyt selväksi, että tietopyyntöprosessit eivät useinkaan palvele sen paremmin viranomaisorganisaatioiden kuin tietopyytäjienkään etua (Koski, 2011). Huhtikuussa vuonna 2015 alkoi Jyväskylän yliopiston tutkimushanke ”Tietopyyntöongelmien ratkaiseminen kunnallishallinnossa” jonka rahoittaja on Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) (tutkimussuunnitelma). Hankkeen tarkoituksena on selvittää: 1. millaisia ongelmia kunnilla heille tehtyihin tietopyyntöihin vastaamisessa ilmenee, sekä 2. mistä nämä ongelmat johtuvat Tutkimushankkeemme lähestymistapa on toimintatutkimuksellinen. Tutkijoina tavoitteenamme on herätellä kuntia aiheen pariin jo tutkimuksen aikana sekä kannustaa perehtymään ja kehittämään toimintaansa sen suhteen. Vuorovaikutuksen kautta tutkijat toivovat myös saavansa paremman kuvan tutkittavasta ilmiöstä sekä validoitua johtopäätöksiään. (Heikkinen, Huttunen, Moilanen 1999; Heikkinen, Rovio, Syrjälä 2008) Tämän tutkimuksen normatiivinen viitekehys koostuu seuraavista käsitekokonaisuuksista: 1. Lainsäädäntö (mm. perustuslaki (1999/731), laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), Hallintolaki (2003/434), Henkilötietolaki (1999/523), Kuntalaki (410/2015), Nimikirjalaki (1010/1989), Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003)) 2. Tiedonhankinnan onnistuneisuus (sense-making metodologia: Dervin B., Foreman-Wernet, Lauterbach (toim.) 2003; Savolainen 2006) 3. Organisaation toimivuus (yhteisöviestinnällinen näkökulma: mm. Mintzberg 1998, Weick 2000, Luhmann 2003) Osana hanketta tutkijat lähettivät kaikille Manner-Suomen 301 kunnalle tietopyynnön. Elokuuhun 2015 mennessä tietopyyntöömme vastasi 205 kuntaa, 96 kuntaa ei vastannut lainkaan. Kuntien vastaus- ja käsittelytavat vaihtelivat suuresti niin ajallisesti, sisällöllisesti kuin tyylillisesti. Näitä tuloksia julkaistaan tässä artikkelissa. Lähteet: Dervin, B. Foreman-Wernet, L. Lauterbach, E. (toim.). 2003. Sense-Making Methodology Reader. Selected writings of Brenda Dervin. NJ: Hampton Press. Heikkinen, H. L. T. Huttunen, R. Moilanen, P. 1999. Siinä tutkija missä tekijä: toimintatutkimuksen perusteita ja näköaloja. Jyväskylä: ATENA. Heikkinen, L. T. H. Rovio, E. Syrjälä, L. (toim.). 2008. Teoksessa Toiminnasta tietoon. Toimintatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Kansanvalistusseura: Helsinki. Koski, A. 2011. Tietopyyntöjen yhteinen sävel. Teoksessa: Kuutti, H. (toim.) Julkisuusjournalismi. Jyväskylän yliopisto. Kuutti, H. (toim.) 2011. Julkisuusjournalismi. Jyväskylän yliopisto. Luhmann, N. (2003). Organization. Teoksessa: T. Bakken and T. Hernes (toim.), Autopoietic organization theory: Drawing on Niklas Luhmann’s social systems perspective. Oslo: Copenhagen Business School Press. Mintzberg, H. & Quinn, J. B. (toim.). 1998. Readings in the Strategy Process. London: Prentice-Hall. Mäenpää, O. 2009. Julkisuusperiaate. Talentum. Savolainen, R. 2006. Information Use as Gap-Bridging: The Viewpoint of Sense-Making Methodology. Journal of the American Society for Information Science and Technology, Vol. 57, No. 8, 1116–1125.Wiley Periodicals Inc. Tutkimussuunnitelma: Tietopyyntöongelmien ratkaiseminen kunnallishallinnossa.http://tietopyyntoongelmat.net/tietoja/ Weick, K. E. 2000. Making sense of the organization. Wiley-Blackwell. Itsehallinto voimavarana – 18 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Ammattilaiset yhteistuottajina? The professional side of co-production? Sanna Tuurnas [email protected] Yhteiskunnan ja palvelurakenteiden muuttuessa suomalaisissa kunnissa tarvitaan uudenlaisia tapoja lisätä vuorovaikutusta palvelujen käyttäjien, kuntalaisten ja palvelun tarjoajien välille, oli sitten kysymys palvelujen suunnittelusta, kehittämisestä tai tuottamisesta. Uusia innovatiivisia palvelujen tuotantotapoja etsittäessä, toimijoiden täytyisi osata hyödyntää kumppanuutta entistä paremmin tuomalla kuntalaiset, palvelujen käyttäjät ja asiakkaat palveluiden kehittämisen keskiöön. Huolimatta ylevistä tavoitteista, palvelujen käyttäjät eivät kuitenkaan aina saa ääntään kuuluville palveluprosesseissa, eikä palveluprosesseja suunnitella käyttäjälähtöisesti, vaan enemmänkin järjestelmä- ja tuotantolähtöisesti. Herää kysymys, miksi näin on? Muun muassa Jäppisen (2011, 161–162) väitöskirjatutkimus korostaa tutkittavan aihealueen tärkeyttä: asiakkaiden ja kuntalaisten osallistaminen palveluiden suunnitteluun sekä erilaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen näyttää vaikuttavan positiivisesti sekä palveluja tuottavien organisaatioiden henkilöstön hyvinvointiin, että kuntalaisten tyytyväisyyteen ja luottamukseen kuntademokratiaan. Tutkimus nojaa konseptuaalisesti co-production –käsitteeseen. Tässä tutkimuksessa nostetaan esille vähemmälle huomiolle jäänyt näkökulma co-production –kirjallisuudessa: miten uudet palvelujen kehittämisen ja yhteistuotannon käytännöt vaikuttavat ammattilaisten palveluntuottajien toimintaan? Tätä taustaa vasten, teoreettinen viitekehyksenä on ammattilainen polysentrisissä hallintasuhteissa. Keskiössä on siis ammattilainen yhteistuottajana (’the professional coproducer’). Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ammattilaisille yhteistuotanto tarkoittaa huomattavaa kulttuurinmuutosta. Toisaalta, palvelujärjestelmät nykyisessä muodossaan estävät eri tavoin palvelujen yhteistuotantoa asukkaiden ja asiakkaiden kanssa. Lopulta on kyse oppimisprosessista, joka koskettaa, ei vain yksittäisiä työntekijöitä, vaan julkisia palveluorganisaatioita laajasti. Lähteet: Jäppinen T (2011) Kunta ja käyttäjälähtöinen innovatiotoiminta. Acta –väitöskirja, Acta nro 230.Suomen Kuntaliitto. Itsehallinto voimavarana – 19 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Osallistumisjärjestelmällä kohti kuntien uudistuvaa kansanvaltaisuutta Maarit Alikoski [email protected] Pro gradu -tutkielman tehtävänä oli ratkaista millä kuntakoosta riippumattomalla, yleisesti sovellettavissa olevalla ja tasa-arvoon perustuvalla osallistumisjärjestelmä -mallilla kuntademokratian kehittäminen edustuksellisen järjestelmän ja suoran osallistumisen muodostamassa kokonaisuudessa voidaan ratkaista siten, että kunnan asukkaiden osallisuus ja vaikuttaminen on osa kunnan perustoimintaa. Tutkielmassa tarkastellaan kunnallisen itsehallinnon rakenteen, toimintaedellytysten kehityksen ja kuntien toimintaympäristön muutosta, kuntademokratian kehittämistarvetta sekä myös innovaatiotoiminnan mahdollisuuksia tässä kentässä. Tutkielma osoittaa, että kuntien toimintaan käytännössä sovellettavissa oleva osallistumisjärjestelmä syntyy tieteenfilosofisiin taustaoletuksiin perustuen poliittisen ja kasvatusfilosofisen ajattelun sekä keskeisten osallistuvan ja deliberatiivisen demokratiateorioiden yhdistämisestä ja toiminnallistamisesta osana kuntasysteemiä. Tutkielmassa luotua mallia testattiin Rovaniemen kaupungin poliittisen ja ammatillisen johdon haastattelututkimuksella. Luotu osallistumisjärjestelmä -malli perustuu: 1) Avoimen tietoon ja avoimeen hallintoon. 2) Ihmisten yhteiskunnallistumisen taipumusta, sosiaalista optimismia ja ihmisenä kasvua vahvistavaan kuntademokratian eettiseen perustan vahvistamiseen. 3) Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten systeemiseen edistämiseen. 3) Yhteisölliseen kuntastrategian suunnitteluun ja sen osallistuvaan toimeenpanoon. 4) Yhteisten asioiden valmistelun ja päätöksenteon asukaslähtöisyyteen ja suoraan osallistumiseen perustuvaan uudistamiseen. Paras tulos saavutetaan, kun demokratian kehittäminen kuntien edustuksellisen järjestelmän ja suoran osallistumisen muodostamassa kokonaisuudessa toteutetaan ajattelun, rakenteen ja toiminnan muodostamassa kokonaisuudessa. Kestävän uudistumisen perusta on ihmisen uudistuminen. Osallistuva ja vaikuttava kansalaislähtöinen demokratia edellyttää kunnan tavan toimia linjaavaa osallistumisjärjestelmää. Kuntademokratiaa on kehitettävä samanaikaisesti edustuksellisen järjestelmän ja suoran osallistumisen muodostamassa kokonaisuudessa. Osallistumisjärjestelmän tulee olla asukkaiden osallisuutta ja vaikuttamista kokoava, hyvin ja ketterästi toimivaa järjestelmä, joka integroituu osaksi kunnan perustoimintaa. Kunnan ja demokratian uudistumisen tulee perustua avoimeen, saatavilla ja saavutettavissa olevaan oikeelliseen, oikea-aikaiseen, selkeään ja ymmärrettävään tietoon. Hyvän demokratian yhteiset, operationalisoitavat työvälineet ovat: avoin tieto ja luottamus, demokratiakasvatus, koulutus, viestintä ja arviointi. Tämä on osallistumisjärjestelmä-mallin ydin käsitteellisesti ja käytännössä. Itsehallinto voimavarana – 20 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Taking Deliberation to the Streets: Reflections on Deliberative Walks Harri Raisio, Peter Ehrström & Tomi Niemi [email protected] The focus of this article, a model that we call Deliberative Walk, builds on the principles of Citizens’ Juries (CJ) and Development Walks. Deliberative Walk can then be understood as an instructive concept hrough which to operationalize the emerged whole. Through two case studies, our aim is to explore the potential of joining the two different participatory models, one that is talk-centric and other more observation-oriented. Both case studies were implemented in Finland during the fall of 2014. First is a CJ that took place as a part of regional emergency preparedness exercise. This CJ lasted for three days and during one of the days, jurors participated in the observation of a concrete accident simulation in the field. Second case study is a Campus Forum into which students and faculty of various universities participated together with local inhabitants and other stakeholders. This Forum lasted similarly for three days and one of the days was reserved for a Development Walk. Analysis is based strongly on the participants’ subjective experiences; how they experienced their participation and especially how they judged the off-site components. Both case studies have their shortcomings in relation to the ideal of Deliberative Walk; however, together they constitute a whole from which we can make preliminary conclusions. Making reflections on aforementioned case studies is important, as the issue of “taking deliberation to the streets” has been little touched in the academic literature on CJs and other deliberative mini-publics. There are examples where participants of CJs have taken field trips (e.g. Niemeyer 2004; Niemeyer & Russell 2005), but usually in these cases research has not been notably focused on this particular aspect of participation. Also, there is a significant scarcity of academic research on Development Walks and similar methods. This research then adds to both of these literatures. Itsehallinto voimavarana – 21 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 22 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kunnan talouden johtaminen sekä kuntapalvelut vertailevana tutkimuksena Itsehallinto voimavarana – 23 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 24 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kunnan talouden johtaminen Vetäjinä Sari Korento ja Lotta-Maria Sinervo Kuntien taloudelliset vaikeudet, haastava taloustilanne, säästöt ja leikkaukset ovat nyt ja edelleen agendalla. On olemassa ilmeinen tarve kuntatalouden ilmiökentän jäsentämiselle; Miten kunnan ja kuntayhtymän taloutta voidaan johtaa tasapainoisesti ja tuloksellisesti? Miten hallita monialaisia kuntakonserneja? Miten kunnallinen itsehallinto näkyy taloudellisina voimavaroina? Mitkä ovat itsehallinnon taloudelliset edellytykset? Näitä kunnan talouden hallintaan ja johtamiseen liittyviä teemoja käsitellään kuntatalouden työryhmässä. Kuntapalvelut ja vertaileva tutkimus Vetäjänä Pekka Kettunen Kunnat tuottavat erilaisia palveluja, sekä oman organisaation voimin että ostamalla palveluja yksityisiltä toimijoilta. Palvelutuotannon profiilia ovat muokanneet viime vuosina mm. valtion ohjaus (kehittämisohjelmat, velvoitteet), taloudelliset tekijät ja kysynnän muutokset. Parhaillaan käynnissä olevassa kuntakokeilussa kuntien velvoitteiden vähentämiseksi haetaan uusia toimintatapoja ja samalla kustannussäästöjä. Kunnallisia palveluita voidaan katsoa myös vertailevasta näkökulmasta, miten kuntien vastuut ja tehtävät eroavat EU:n jäsenmaissa, ovatko jäsenmaat lähentymässä toisiaan? Kunnan talouden johtaminen sekä kuntapalvelut ja vertaileva tutkimus -työryhmät ovat yhdistetty ja näissä työryhmissä käsitellään ja keskustellaan Sari Korenton, Alpo Karilan sekä Paula Sonja Karlssonin ja Hannu Taavitsaisen alustusten pohjalta. Itsehallinto voimavarana – 25 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kuntakonsernin johtamisen haasteet - vastaako uusi kuntalaki niihin? Sari Korento [email protected] Kuntien toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Kuntakonsernit muuttuvat yhä laajemmiksi ja monimutkaisemmiksi monitoimialakonserneiksi mm. yhtiöittämisvelvoitteen johdosta. Tämä asettaa erityisiä haasteita johtamiselle, konsernijohdolta edellytetään muun muassa nopeaa reagointikykyä muutoksiin. Omat haasteensa johtajuudelle tuo niukkenevat taloudelliset resurssit. Lisäksi meneillään on historian suurin kunnan peruspalveluja koskeva uudistus -SOTE. Uudistus ei välttämättä vähennä kuntien konserniohjauksen merkitystä - päinvastoin - kuntien omistamille yhtiöille voi siirtyä peruspalvelujen uudelleenjärjestämisen yhteydessä mittava omaisuusmassa, jota tulee ohjata tehokkaasti. Kuntakonsernien johtaminen edellyttää aikaisempaa suurempien kokonaisuuksien hallintaa ja aktiivista omistajuutta. Kuntakonsernin kokonaisuuden hallintaa ovat usein häirinneet lukuisat kunnan strategia-asiakirjat, joiden tavoitteet ovat voineet olla keskenään jopa ristiriitaisia. Strateginen konsernijohtaminen edellyttää selkeitä tavoitteita omistajuudelle: mitä omistetaan, mitä lisäarvoa omistuksella tavoitellaan, miten omistuksen tuloksellisuutta seurataan? Uusi kuntalaki edellyttää, että kunnilla on jatkossa yksi kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista, myös omistajapolitiikasta. Konserniyhteisöt toimivat entistä useammin kilpailuilla markkinoilla, jolloin tytäryhteisöjen toimintaa tulisi arvioida erityisesti saman toimialan parhaisiin yhtiöihin nähden. Tavoiteasetannan tulisi nykyistä enemmän perustua toimintaympäristöanalyysiin, riskienarviointiin sekä yhtiön liiketoimintaan. Ei myöskään riitä, että on asetettu tavoitteet, niiden toteutumista tulee myös seurata. Tämä edellyttää raportointivelvoitteiden asettamista sekä konsernijohdolle että tytäryhteisöille, saadun raportointitiedon analysointia ja ennen kaikkea tiedon hyväksikäyttöä päätöksenteossa. Konsernijohtaminen edellyttää emon ja yksittäisten tytäryhteisöjen tilinpäätösten lukutaidon lisäksi myös konsernitilinpäätöksen lukutaitoa. Talouden tasapainon tarkastelussa huomio kiinnittyy valitettavan usein pelkästään emokunnan kertyneisiin yli-/alijäämiin tai lainamääriin. Kuntakonsernin taloutta tulee ylipäätään tarkastella kokonaisuutena, jotta rajalliset resurssit tulisi hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti mm. investoinneissa ja konsernin sisäisissä tukipalveluissa. Konsernitilinpäätöksen merkitys korostuu uuden kuntalain myötä, kun kunnat voivat jatkossa joutua ns. kriisikuntamenettelyyn muun muassa konsernitaseeseen kertyneen alijäämän vuoksi. Kuntien tytäryhteisöissä hallituspaikat on perinteisesti jaettu pitkälti poliittisten läänitysten perusteella. Omistajan kannalta hallituksen ja erityisesti puheenjohtajan valinta on kuitenkin yksi tärkeimmistä toimenpiteistä. Tuloksellinen hallitustyöskentely edellyttää, että hallituksen jäsenillä on riittävä toimialan tai talouden tuntemus, etenkin markkinoilla toimivissa yhtiöissä. Tätä edellyttää myös uusi kuntalaki. Poliittista asiantuntijuutta tarvitaan edelleen erityisesti omistamiseen ja palvelujen järjestämistapaan liittyvissä strategisissa valinnoissa. Kuntien on tärkeää miettiä, millaista osaamista kussakin kunnan yhtiössä tarvitaan, jotta yhtiölle asetetut tavoitteet saavutetaan konsernin kokonaisetu huomioiden. Kuntien tulee tarpeen mukaan tarjota hallituksen jäsenille koulutusta ja jäsenten on sitouduttava myös sitouduttava siihen. Monimutkaistuvat konsernirakenteet edellyttävät myös muun konsernihallinnon riittävää resurssointia. Suomen Kuntaliitto on pyrkinyt tukemaan kuntien konserniohjausta koskevien menettelytapojen kehittämistä hyväksymällä keväällä 2015 suositukset kunnan toiminnan johtamisesta ja hallinnasta, kuntien omistamien yhtiöiden omistaja- ja konserniohjauksesta. Suositukset on laadittu yhteistyössä kuntien kanssa ja erityisesti Toimintakykyiset kuntakonsernit -kehittämisprojektin kuntien kanssa. Kyseinen projekti toteutettiin Kuntaliiton strategian toimeenpanoon liittyen vuosina 2013–2014. Projektissa kartoitettiin kuntakonsernin omistajaohjauksen haasteita ja kehitettiin omistajapolitiikan ja konserniohjaamisen toimintakäytäntöjä, välineitä ja ohjeistuksia. Kehittämisprojekti tuki myös uuden kuntalain valmistelua. Kuntaliitto tukee kuntia uusien säännösten toimeenpanemisessa valmistelemalla ohjeita mm. hallintosäännön ja konserniohjeen laatimiseksi kunnissa. Uudessa kuntalaissa omistajapolitiikkaa ja konserniohjausta koskevia säännöksiä on tarkennettu ja laajennettu. Se, terävöityykö konsernijohtaminen kunnissa, riippuu siitä, ottaako valtuusto sille kuuluvan roolin kuntakonsernin strategisten tavoitteiden asetannassa ja miten konsernijohto onnistuu omistajaohjauksen toteuttamisessa valtuuston tahdon mukaisesti. Uusi kuntalaki antaa siihen ainakin mahdollisuuden. Itsehallinto voimavarana – 26 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Eriytettyjen talousyksikköjen ongelma – sairaanhoitopiirien talouden ohjauksen tehokkuus Alpo Karila, Juhani Lehto & Jarmo Vakkuri [email protected] Erikoissairaanhoito ja vaihteleva määrä muita, sitä sivuavia palveluja tuotetaan Suomessa kahdessakymmenessä sairaanhoitopiirissä. Ne ovat kuntasektoriin kuuluvia, juridisesti itsenäisiä kuntayhtymiä. 1990-luvun uudistusten valtionosuusuudistus ja valtion ohjauksen keventäminen ja hajauttaminen - seurauksena palvelujärjestelmän toimintatavat ja palvelujen saatavuus sekä laatu ovat jossain määrin eriytyneet. Nyttemmin tästä on tullut ongelma, koska uudistetun perustuslain mukaan kansalaiset ovat oikeutettuja yhdenvertaisiin ja riittäviin peruspalveluihin. Niinpä nykyinen järjestelmä on päätetty uudistaa siirtämällä kaikki terveys- ja sosiaalipalvelut kunnilta ja kuntayhtymiltä uusille, perustettaville itsehallintoalueille (Hallitusohjelma 27.5.2015). Esillä on selvityshenkilöiden ehdotus, jonka mukaan alueita tulisi 9-12 ja niiden rahoitus tulisi joko suoraan valtiolta tai alueiden oman verotusoikeuden kautta (STM 2015:36). Syksyllä 2014 alkoi tutkimushanke, jossa on tarkoitus muodostaa kokonaiskuva siitä, miten kuntien ja sairaanhoitopiirien välinen ohjaus kokonaisuutena toimii. Hankkeen ensimmäisessä artikkelissa (Karila & Lehto & Vakkuri 2015) asiaa tarkasteltiin eriytettyjen talousyksiköiden ohjauksen näkökulmasta, sairaanhoitopiirien perussopimusten muodostaman empiirien aineiston pohjalta. Kuntien ja sairaanhoitopiirien välisessä toimeksiantosuhteessa havaittiin agenttiteoriassa tunnistettu päämiesongelma (esim. Mayston 1993, Möttönen 2002). Kuntien ja sairaanhoitopiirien toimeksiantosuhde on pysyväisluonteinen olotila, joka sisältää kompleksisia, monitulkintaisia ja lopullista ratkaisua vaille jääviä ongelmia. Kuntien muodollisesti vahvaa asemaa rajoittavat lukuisat tehokkaan ohjauksen esteet (Karila & Lehto & Vakkuri 2015). Perussopimusten anti havaittiin toiminnan ja talouden ohjauksen näkökulmasta vähäiseksi, muutamin poikkeuksin. Perussopimukset ovat enemmänkin kuntien tasapuolisen kohtelun turvaavia osakassopimuksia, joissa korostuu olemassa olevan palvelurakenteen säilyttäminen. Perussopimusten perusteella kuuden sairaanhoitopiirin palvelutuotanto ja budjetointi perustuvat kuntien kanssa solmittaviin palvelusopimuksiin, joiden sisällössä on kuitenkin huomattavia eroja. Kainuulla on oma kuntavetoinen, sitova neuvottelujärjestelmänsä. Muiden sairaanhoitopiirien perussopimuksissa kunnat mainitaan lähinnä talousarvon ja laskutuksen yhteydessä (emt). Perussopimus on hallinnollinen puite, eikä se estä kuntia ja sairaanhoitopiirejä kehittämästä ohjaussuhdettaan vapaasti, paikallisten tarpeiden pohjalta. Seuraavaksi tutkimushankkeessa tarkastellaan sitä, millaiseksi kuntien ja sairaanhoitopiirien ohjaussuhde on käytännössä muodostunut. Empiirisenä aineistona ovat sairaanhoitopiirien toiminta- ja taloussuunnittelua, kuntasuhdetta ja raportointia koskevat dokumentit sekä sairaanhoitopiirien talousjohdon lomakekysely ja haastattelut. Teoreettisena viitekehyksenä on Vedungin (1998) politiikkavälineitä koskeva kolmijako: hallinnollinen sääntely ja taloudellinen ohjaus sekä informaatio-ohjaus. Kunnilla on itsehallintonsa puitteissa mahdollisuus soveltaa näitä kaikkia ohjausvälineitä kuntayhtymiin. Kuntien ja sairaanhoitopiirien tehtävät perustuvat lainsäädäntöön jonka toimeenpanossa informaatio-ohjauksella eri muodoissaan on keskeinen rooli. Myös kuntien ja sairaanhoitopirien ohjaussuhde perustuu keskeisesti informaatioon: monimuotoisiin ja monilla tasoilla tapahtuviin keskusteluihin ja neuvotteluihin sekä palvelutoimintaa ja taloutta koskevaan tietotuotantoon ja viestintään. Koska kysymys on keskeisestä ja taloudellisesti merkittävästä peruspalvelusta, myös medialla on viestinnässä merkittävä rooli. Osassa sairaanhoitopiirejä harjoitetaan informaatio-ohjauksen ohella myös taloudellista ja hallinnollista ohjausta. Taloudellisella ohjauksella tarkoitetaan tässä sairaanhoitopiireille asetettuja taloudellisia kehyksiä tai puitteita toiminnan kasvulle, joissa ei kuitenkaan mennä sitovasti yksittäisiä kuntia tai sairaanhoitopiirien toimintayksikköjä koskeviin yksityiskohtiin. Hallinnollisella ohjauksella tarkoitetaan eräissä sairaanhoitopiireissä noudatettavaa, perussopimuksin säädeltyä ja kirjallista palvelusopimusmenettelyä, joka ulottuu edellä mainittuihin yksityiskohtiin, ja joka on myös budjetin valmistelua muodollisestikin sitova. Palvelusopimus edustaa raskainta ja tiukinta ohjausmallia myös henkisten odotusten näkökulmasta, sillä sopimuksethan tulee pitää. Taloudellinen kehysohjaus on prosessina kevyempää, mutta kuitenkin informaatio-ohjausta sitovampaa. Informaatio-ohjaukseen ei kuulu edellä mainittu muodollinen sitovuus. Siinäkin kuitenkin pyritään osapuolten tavoitteita yhteen sovittavaan näkemykseen, johon osapuolet voivat sitoutua. Sairaanhoitopiirit luokitellaan niiden soveltaman päämallin mukaan kolmeen ryhmään. Rajanvedot ovat osin tulkinnallisia. Alustavasti näyttää siltä, että noin puolessa sairaanhoitopiireistä harjoitetaan informaatio-ohjausta. Toinen puolisko jakautuu lähes tasan sopimusohjaus- ja kehysohjauspiireihin. Mallien välisiä eroja niiden sisäistä homogeenisuutta analysoidaan useiden toiminnan ja talouden ohjausta koskevien muuttujien avulla (mm laskutus- ja Itsehallinto voimavarana – 27 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 tilinpäätösperiaatteet, informaatio-ohjauksen määrä ja laatu, talous- ja toimintasuunnittelun yhteys, kustannusten hallinnan keinot). Mallien analysoinnin ja mahdollisen tarkentamisen jälkeen analysoidaan, onko ohjausmallien mallien tehokkuudessa eroja. Tuoko taloudellisen ja hallinnollisen ohjauksen lisääminen informaatio-ohjaukseen lisäarvoa, ja mikä ohjausmalli on tehokkain? Talouden ohjauksen kannalta ennustettavuus on keskeinen tavoite. Useissa haastatteluissa korostui sairaanhoitopiirien toiminnan ja talouden ykseys ja sitä kautta palvelutuotannon määrän oikea arviointi. Tästä ei ilmeisesti löydy kattavia, luotettavia tietoja. Ennustettavuutta voidaan yksinkertaisimmillaan mitata talousarvioiden toteutumisprosenttien avulla, esim. viimeisten neljän vuoden periodilta. Toinen keskeinen talouden ohjauksen tavoite on viime vuosina ollut kustannusten hallinta. Sen mittarointi on haasteellista. Erikoissairaanhoidon osalta saattaa kuitenkin olla käytettävissä THL:n tuottavuusvertailun aineisto. Sen suurimmat virheet lienevät hioutuneet pois viimeisten vuosien aikana. Myös ohjausjärjestelmän omilla kustannuksilla on merkitystä mallien tehokkuuden vertailussa. Tästä on käytettävissä talousjohtajilta saatuja kustannustietoja, jotka tarvitsevat vielä täydennystä. Kattavaa kustannustietoa ei ole saatavissa, mutta ehkä kuitenkin muutama esimerkki jokaisen ohjausmallin osalta. Edellä kuvattujen tutkimuskysymysten ratkaisu perustuu sairaanhoitopiirien esikuntien tuottamaan dokumentaatioon ja sairaanhoitopiirien talousjohtajilta hankittuun haastattelu- ja kyselyaineistoon. Myös THL:n aineisto on sairaanhoitopiirien tuottamaa. Niinpä tutkimuksen tulokset ovat kattavia mutta ne saattavat olla yksipuolisia. Talousjohtajien monipuolinen työ- ja opiskelutausta sekä heidän asemansa organisaatiossa synnyttävät heille mahdollisuuden arvioida omaa sairaanhoitopiiriä hyvinkin ”viileästi”, mutta se välttämättä riitä kokonaiskuvan muodostamiseen. Tutkimushankkeen viimeisenä vaiheena onkin selvittää, mitä ohjauksen muut osapuolet tuloksista ja ohjauksen tehokuudesta ajattelevat. Muita osapuolia ovat ensisijaisesti kunnat, ja kunnissa erityisesti kunnallisjohto sekä sosiaalija terveyspalvelujen johto. Sairaanhoitopiireissä talousjohtajan voidaan ajatella edustavan sh-piirien johtoa kokonaisuudessaan, mutta piirin lääketieteellistä johtoa ja palvelutuotannosta vastaavien yksikköjen johto- ja esimiesportaan edustajia on perusteltua kuulla, koska he ovat ohjauksen keskeinen kohderyhmä sairaanhoitopiirien sisällä. Näkökulman laajentaminen edellyttää jatkotutkimuksen kohteiden rajausta muutamaan, omaa ohjausmalliaan selkeästi edustavaan sairaanhoitopiiriin. Itsehallinto voimavarana – 28 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Comparative study of local government arrangements in Finland, Sweden and Scotland: Incentives or obligations for partnerships? Paula Sonja Karlsson [email protected] Many European nations have for decades resorted to collaborative service delivery, whether that is with contracted-out services, or genuine partnerships. Financial constraints in the public sector have been noted as one of the reasons. Particularly small local governments can find it difficult to achieve cost effectiveness as they cannot achieve economies of scale, which has been highlighted as an issue in Finnish municipalities. There is also an argument that other sectors might be better at delivering a service than the public sector: for instance, the third sector is often much closer to the service user and therefore is better placed both to plan and deliver a more responsive service. Often the benefits of collaboration are also cited as a rationale, where it is not necessarily just the influence of scarcer resources that leads to collaboration, but a genuine will to do so as the perceived benefits are so large. Regardless what the key rationale is for collaborating, the reality in the European public sectors is that finances are tighter and service user demands are ever increasing. While the expansion in partnership working is an international phenomenon, the expansion particularly in the UK has been significant, having been heavily encouraged by the government, with the likes of public private partnerships (PPP) in the late 1980s and more recently with the English Local Strategic Partnerships (LSP) and the statutory Scottish Community Planning Partnerships (CPP) in the new millennium. Moreover, many voluntary based partnerships exist. Much of the scholarly literature on partnerships also originates in the UK. In this respect, the Finnish and Swedish regulatory policies of public service partnership experiments and models are not as well known and analysed compared with their British counterparts. This paper presents a cross-national comparative study based on a review of the Finnish, Swedish and Scottish local government arrangements to establish the institutional framework for local public service partnerships. All three are Northern European welfare states, but their legislative approaches to public service partnerships are highly different. The aim is to review legal and administrative differences between Finland, Sweden and Scotland and explain the incentives and obligations that have been given to the respective local governments in a purpose to renew their service delivery systems in collaboration with local private and third sector organisations. The findings can result in mutual learning for local government policy makers in the countries. Cross-sector partnerships are common in Scotland as local authorities have an obligation to facilitate partnership working. Partnerships in Finland and Sweden are largely voluntary. Itsehallinto voimavarana – 29 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Kaupunkiverkostojen kausi Euroopassa. Tapaustutkimus Englannin, Saksan ja Tanskan keskisuurten kaupunkien luomista alueellisista kaupunkiverkostoista – kenttätyökokemuksia Saksasta Hannoverin laajennetun talousalueen kaupunkiverkostosta EWRH Hannu Taavitsainen [email protected] Eri puolilla Eurooppaa, kuten monissa muissakin maanosissa, on suuntauduttu kaupunkipolitiikkaan, joka korostaa useiden kaupunkien liittoutumista keskenään alueelliseen yhteistoimintaan, elinvoiman vahvistamiseen ja palvelujen perustan turvaamiseen. Kaupunkeja keskenään verkottava kehityssuunta on ollut vahva erityisesti perinteisissä Euroopan Unionin maissa. Muiden muassa Englanti, Ranska, Saksa ja Tanska ovat 1990-luvun alusta alkaen edistäneet voimakkaasti alueellista yhteistyötä kaupunkiensa kesken, myös paikallisesti pienten ja keskisuurten kaupunkien osalta. Kaupunkeja on lukuisin erilaisin keinoin kannustettu luomaan keskinäistä paikallista ja alueellista yhteistoimintaa eli niin sanottuja kaupunkiverkostoja (urban networks, reseaux de villes, Städtenetze, redes de ciudades etc). Uudelleen käynnistyvä tapaustutkimus keskisuurten ja pienten kaupunkien keskinäisestä alueellisesta verkostoitumisesta Englannissa, Saksassa ja Tanskassa analysoi kolmea kaupunkiverkostoa ja niiden kautta ko. maissa tapahtuneita kaupunkipolitiikan muutoksia sekä mahdollista hallintomallien lähentymistä (konvergenssi). Tarkasteltavina tapauksina ovat Englannista Coventryn kaupungin ympärillä toiminut CSWP-kumppanuusalue (Coventry-Solihull-Warwickshire Partnership), Saksasta Hannoverin kaupungin tukena toimiva laajennetun talousalueen kaupunkiverkosto (Netzwerk Erweiterter Wirtschaftsraum Hannover, NEWH, aiemmin nimellä Expo Region) ja Tanskasta kuuden kaupungin yhteistyöalueeksi Jyllannin itälaidalla laajentunut Kolmioalue (Trekantområdet). Työn tavoite on kuvata ja ymmärtää Suomessa toistaiseksi tuntematonta kaupunkiverkostoilmiötä Euroopan yhdentymisen, eurooppalaisten hallintomallien ja kansallisen kaupunkipolitiikan kehittymisen muodostamassa kontekstissa. Tutkimuksessa pyritään luomaan kansainvälinen katsaus kaupunkiverkostoilmiöön ja analysoimaan kaupunkiverkostojen toimintaa kolmessa Suomen lähimmässä eurooppalaisessa vertailumaassa sekä luomaan ilmiöstä teoreettista tulkintaa. Tutkittavissa tapauksissa analyysi kohdistuu alueellisen kaupunkiverkoston luomiseen ja sen syihin sekä kunkin verkoston kehitysvaiheisiin 1990-luvulta alkaen. Erityisesti tarkastellaan kunkin kaupunkiverkoston syntymiseen ja sen toimintaan vaikuttavia toimijoita (actors), kaupunkiverkostoyhteistyön tavoitteita (agenda) sekä keinoja, joilla alueellisesti laajoissa ja erilaisia kaupunkeja yhdistävissä verkostoissa pidetään yllä yhteisymmärrystä (konsensus). Tutkimus tuottaa uutta ja ajankohtaista tietoa Euroopassa ja Suomen lähimmissä vertailumaissa yli 20 vuotta vahvistuvana jatkuneesta kaupunkiverkostoilmiöstä. Samalla se palvelee suomalaisen kunta- ja kaupunkipolitiikan suuntaamista ja kaupunkien omien strategisten ratkaisujen etsintää tilanteessa, jossa kaupunkimme ovat Suomen kunnallisen itsehallintohistorian suurimpien ratkaisujen edessä. Tutkimus tuo virikkeellistä vertailutietoa siitä, kuinka asukasluvultaan ja elinkeinotoiminnallisilta haasteiltaan suomalaisia keskisuuria ja pieniä kaupunkeja vastaavat kaupungit ovat muualla Euroopassa pyrkineet turvaamaan elinvoimaisuuttaan kehittämällä keskenään verkostoyhteistyötä viime vuosikymmeninä. Tutkimuksen aineistot (dokumentit, haastattelut jne.) on pääosin koottu Tanskasta ja Englannista aiemmissa vaiheissa. Parhaillaan on alkamassa Saksaa koskeva uusi kenttätyövaihe, jonka 29.9. päättyvän pilottijakson alustavia tuloksia esitellään työryhmässä. Itsehallinto voimavarana – 30 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinnollinen johtaminen Itsehallinto voimavarana – 31 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 32 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinnollisen johtaminen Vetäjinä Kaija Majoinen ja Sini Sallinen Perustuslaissa turvatun kuntalaisten itsehallinnon toteutumisen yksi edellytys on hyvä kuntajohtaminen. Olennaista on ohjata toimintaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja elinvoiman kehittämiseksi siten, että kuntalaisten näkemykset vaikuttavat päätöksentekoon ja toimintaan. Kuntalaisten osallistuminen on merkittävä osa kunnan johtamisjärjestelmää ja vahvistaa toimijuutta paikallisella tasolla. Itsehallinnollinen johtaminen tapahtuu kunnissa pitkälti poliittisen johtamisen ja edustuksellisen päätöksentekojärjestelmän kautta. Kuntalaisten näkemykset on myös tärkeää ottaa huomioon ammattijohtamisessa, jotta henkilöstöorganisaation toimintaa voidaan ohjata oikeaan suuntaan. Itsehallinnolliseen kuntajohtamiseen kohdistuu haasteita monimutkaistuvan toimintaympäristön vuoksi. Lisäksi kuntajohtamisen liikkumavaraan vaikuttavat taloudelliset, lainsäädännölliset sekä toimintakulttuuriset seikat. Työryhmässä keskustellaan siitä, minkälaisia haasteita itsehallinnolliseen johtamisjärjestelmään ja johtamiseen kohdistuu tällä hetkellä ja minkälaisia muutostarpeita ne aiheuttavat. Työryhmässä käsiteltävien papereiden fokuksessa voi olla poliittinen johtaminen, ammattijohtaminen, kuntajohtamisen organisointi ja rooli, johtamisen prosessit ja välineet kuin johtamis- ja päätöksentekokulttuurikin sekä paikallista toimijuutta edistävät kokeilut ja niiden mahdollistava johtaminen. Työryhmässä alustavat Anni Jäntti, Ulriika Leponiemi, Timo Aarrevaara, Henna Paananen, Paula Rossi sekä Kimmo Huttu. Itsehallinto voimavarana – 33 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Miten kuntien rooli muuttuu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirtyessä maakunnallisen kuntayhtymän vastuulle? Jenni Airaksinen, Arto Haveri, Anni Jäntti, Helena Härkönen [email protected] Tarkastelemme artikkelissamme kuntien uutta roolia. Tavoitteenamme on luoda perustaa kunnallishallinnon asemaa ja kuntien kehittämistä koskevalle yhteiskuntapoliittisille keskustelulle ja ratkaisuille sekä parantaa kunnallisten päätöksentekijöiden edellytyksiä hahmottaa toimintaansa erityisesti erilaisten tulevaisuutta rakentavien valintojen merkitysten kautta. Lähtökohtana on tilanne, jossa kuntien tehtävät ja koko perinteinen tapamme ajatella kuntaa ovat muuttumassa. Vaikka muutos kytketään erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kaavailtuun uudistukseen (soteuudistus), ei se yksin ole kunnan roolin ja tehtävien muutoksen takana, vaan kunnan roolin muutoksessa on kysymys myös pitkäaikaisemmasta ja monimerkityksellisemmästä asiasta (esim. Haveri, Laamanen & Majoinen 2003; Haveri & Airaksinen 2011; Jäntti 2011). Artikkelin empiirinen osio perustuu haastatteluaineistoon, joka on kerätty kevättalvella 2015 Kainuussa ja EteläKarjalassa. Aineisto koostuu kuntien poliittisen ja viranhaltijajohdon haastatteluista, joissa on selvitetty kuntajohdon kokemuksia kunnan roolista. Keskeisiä havaintojamme kunnan roolin muutokseen liittyen ovat seuraavat: 1.Puhe muutoksesta sisältää ristiriitoja. 2.Olennaista on löytää rooli, joka ei nojaa pelkästään palveluihin. 3.Kahta asiaa kunnat eivät vaihda: demokratiaa ja koordinaatiota. 4.Kunnat voivat valita, millaisia asioita uudessa roolissaan painottavat. Aineistosta on muodostettu kehysanalyysin keinoin neljä uutta roolia kunnalle: hyvinvointirooli, elinkeinorooli, yhteisöjen alusta -rooli ja perinnerooli. Roolia koskevien kehysten avulla tuomme ilmi, miten erilaisena kunnan rooli eri kunnissa näyttäytyy. Roolit eivät ole pysyviä eivätkä sulje toisiaan pois, eikä niitä voi sellaisenaan paikantaa yksittäisiin kuntiin. Jaottelun tarkoituksena on tehdä näkyviksi ne erilaiset polut, joihin hallinnon rakenteiden uudistaminen voi kunnan roolin näkökulmasta johtaa. Tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että kuntien missio on muutostilanteessa rakennettava uudelleen – ei palveluiden vaan laajasti elinvoiman perustalle. Löytämämme kuntaroolit ovat osin päällekkäisiä ja myös riippuvaisia toisistaan, mikä ilmentää kunnan muuttuvaa ja monimuotoista luonnetta. Uuden roolin löytäminen kunnissa ei tapahdu itsestään, vaan se edellyttää tietoista uudelleenorientoitumista ja muutoksen johtamista. Itsehallinto voimavarana – 34 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Yhteisölliset käytännöt pienten kuntien johtamisessa Ulriika Leponiemi [email protected] Tämän hallintotieteen väitöskirjatyön tutkimustehtävän asettamista ohjaa kiinnostus selvittää sitä, mitä yhteisöllisyys kuntien johtamisessa on? Miten ja minkälaiseen tarpeeseen yhteisölliset käytännöt ovat rakentuneet kunnissa, kuntaorganisaatioiden sisällä sekä kuntapalveluiden tuottamisessa, esimerkiksi yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Pärjätäkseen voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä, monimutkaisten ongelmien ja muutosten keskellä, kuntien tulee johtaa toimintaansa paikallisten olosuhteidensa ja resurssiensa kannalta olennaiseen ja oikeaan suuntaan. Koska toimintaresurssit ovat niukat, tulee pienten kuntien yhtäältä osallistaa ja toisaalta hyödyntää kaikkien kuntalaistensa osaaminen ja ominaisuudet. Kunnallinen itsehallinto tarkoittaa, että paikalliset ihmiset vastaavat itse kotikuntansa asioista. He vastaavat huonoista ja virheellisistä päätöksistä, mutta nauttivat myös onnistumisista. Yhteisössä toteutuu tarve olla osa ryhmää ja samalla osallistuessaan ihminen voi vaikuttaa omaan elämänpiiriinsä. Tässä tutkimuksessa selvitetään kuntien yhteisöllisyyden menestystarinoita – millaisina pienten kuntien yhteisölliset käytännöt näyttäytyvät. Miten ja millaisiin kunnan tarpeisiin ja haasteisiin ne ovat syntyneet ja mitä etua yhteisöllisyys on kunnan asukkaille ja elinvoimaisuudelle tuonut. Kunnat ovat instituutioita, joiden käytännöt ovat juurtuneet syvälle ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Jotta paikalliset tilannetekijät huomioiva hedelmällinen päätöksenteko, yhteistyö ja kehittyminen olisi mahdollista, kuntaorganisaation tulee mahdollistaa se rakenteillaan ja prosesseillaan. Vaikka tietoa näiden paikallisten yhteisöllisten tekijöiden merkityksestä esimerkiksi kuntien 1990-luvun lamasta selviämiseen ja myös alueen uudistamis- ja kehittämishalukkuuteen on, on tästä huolimatta yhteisöllisyys jäänyt kuntatutkimuksessa erittäin vähälle huomiolle. Kuntien toimintaa on sen sijaan tapana arvioida erilaisten mitattavissa olevien ulkoisten kriteereiden avulla. Uudistuksilla voi kuitenkin olla sellaisia vaikutuksia, mitä ei näin ollen huomata ennakoida ja jotka pysyttelevät suoraviivaisten kustannuslaskelmien ulottumattomissa: kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat omaan yhteisöönsä ja kuinka ihmiset kehittävät näkemyksellisyyttään ja etsivät ongelmiinsa luovia, innovatiivisia, ratkaisuja. Tämä tutkimus tuottaa tietoa ja ymmärrystä yhteisöllisyydestä yhtenä arvokkaana resurssina, sen mahdollisuuksista ja potentiaalista kuntien johtamisessa. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuuden pienen suomalaisen kunnan kunnanjohtajaa, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajaa sekä muita yhteisöllisiin hankkeisiin osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksen tuloksia on saatavissa kesällä 2016. Itsehallinto voimavarana – 35 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Katalyyttinen puhe itsehallinnon vahvistajana Timo Aarrevaara & Risto Harisalo [email protected] Kaupunkien lautakunnat toimivat kunnallisen itsehallinnon ytimessä, ja niiden keskustelukulttuuri on päätöksenteon keskeinen resurssi. Keskustelun edellytysten ja mahdollisuuksien ymmärtäminen on oleellista siksi, että lautakuntien käsittelemät asiat ovat luonteeltaan yhä enemmän strategisia ja hallinnollinen vaihtoehto tukee erilaisiin valintoihin päätymistä. Keskustelu on siten keskeinen väline, jolla päätöksenteon vaihtoehdot on mahdollisuus tehdä avoimiksi ja läpinäkyviksi. Lähtökohtana on ajatus siitä, että kuntien lautakuntien päätettäväksi tulevat asiat ovat entistä enemmän luonteeltaan strategisia. Siksi päätöksenteon keskustelut ja väittelyt ovat hakeneet uusia vaikutusmahdollisuuksia asioiden hallinnollisen valmistelun areenoilta. Katalyyttinen puhe tarkoittaa päätöksenteon keskustelua, väittelyä tai dialogia, joka ratkoo ongelmia, kehittää päätöksenteon vaihtoehtoja ja muuttaa päätöksenteon syy- ja seuraussuhteita. Katalyyttinen puhe on siten asioita avaavaa, selkeyttävää ja kiteyttävää keskustelua, väittelyä ja dialogia alkuperäisen ongelman ylittävän ratkaisun löytämiseksi. Katalyyttinen puhe on tekijä, joka vaikuttaa ratkaisevasti päätöksenteon rationaalisuuteen sekä päätösten kriteereihin kuten sisällölliseen laatuun, hyväksyttävyyteen ja vaikuttavuuteen. Tarkastelemme katalyyttista puhetta lautakuntien päätöksenteossa strategisen, rakenteellisen ja hallinnollisen valmistelun näkökulmista. Esitys perustuu syksyn 2015 aikana julkaistavaan kirjaan , jonka aineisto on koottu kuuden suurimman kaupungin lautakuntien vastauksista. Aineistossa on 395 vastausta, yli puolet lautakuntien jäsenistä. Itsehallinto voimavarana – 36 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tutkittu, tutkimaton kuntajohtajuus – tarkastelussa suomalainen kunta-alan johtamistutkimus Henna Paananen [email protected] Kunta-alan johtajuuden tutkimuksella voidaan ymmärtää muiden tutkimusalojen tavoin olevan kaksisuuntainen suhde ympäröivään maailmaan. Yhtäältä sekä yhteiskunnalliset että akateemiset vaikutteet, kuten eri aikoina merkittäviksi nousseet johtajuusopit ja yleinen yhteiskunnallinen murros, ovat nostaneet esiin tarpeita uudelle tiedolle erilaisista ilmiöistä ja erilaisista näkökulmista tarkasteltuna. Toisaalta kuntajohtajuuden tutkimuksella on ollut vaikutuksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja se on tuonut esiin erilaisia kuntia ja kuntien johtamista koskevia tarkastelutapoja ja erityispiirteitä sekä kytkenyt kansalliset ja paikalliset ilmiöt osaksi kansainvälistä johtajuuden tutkimusta ja akateemista keskustelua. Tutkimukset ovat myös tuloksia tutkijan tekemistä valinnoista, jotka perustuvat niin arvoihin, tieteenfilosofisiin näkemyksiin, tietokäsityksiin kuin mieltymyksiinkin. Näiden lisäksi tutkimustyön hedelmät ovat myös lukuisten menetelmällisten valintojen, erilaisten tutkimusasetelmien ja rajausten muokkaamaa. Tämän tausta-ajatuksen valossa suomalainen kunta-alan johtamisen tutkimus näyttäytyy monisävyisenä ja vivahteikkaana konstruktiona, joka heijastelee sekä perinteiden jatkumon että nykyisen jatkuvan muutoksen leimaamaa aikakautta. Kotimainen kunta-alan johtajuuden tutkimus on ainutkertainen ryhmittymä ja yhteenliittymä eri tieteenaloja ja tutkimusperinteitä, joita on sovellettu jo pitkään uuden, paikallista johtamista, hallintoa ja hallintaa käsittelevän tiedon tuottamiseksi. Kuntajohtajuustutkimuksen voidaan olettaa noudattavan havaintoa, jonka mukaan yleisesti laadullinen johtajuustutkimus ja sen puitteissa tuotettu tieto kumuloituvat heikommin kuin esimerkiksi määrällisessä tutkimusperinteessä. Käytännössä tämä näkyy tutkimuksille asetetuissa odotuksissa aloittaa ”puhtaalta pöydältä” (vrt. Bryman 2004, 755), jolloin konteksti ja ainutkertainen tutkimusasetelma korostuvat voimakkaasti esimerkiksi kuntaalan johtamisen lukemattomien erilaisten tulkintakehysten ja tieteenalojen vaikutuksesta. Usein empiiriset tutkimukset rakentuvat suhteellisen kapeille tarkasteluille, jolloin yksittäisen tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koko kenttää koskevaksi tai niiden tuloksia ei voida pitää absoluuttisena totuutena. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö yksittäisillä tutkimuksilla tuloksineen olisi huomattavaa painoarvoa tiedonmuodostuksessa. Sen sijaan kokoavat näkökulmat mahdollistavat näiden erilaisista näkökulmista tehtyjen ja kontekstisidonnaisten tutkimusten tuottaman tiedon yhteen kokoamisen laajemman ja paremmin yleistettävämmän tulkinnan synnyttämiseksi. (Petticrew & Roberts 2006, 2–3.) Huolellisesti toteutettuna kirjallisuuskatsaus mahdollistaa tutkimuksen nykytilan tarkastelun, auttaa luomaan kokonaiskuvaa teorianmuodostuksen vaiheista ja historiallisista kytköksistä sekä osoittaa mahdollisia suuntia uuden tutkimustyön kohdentamiseksi (Whittemore & Knafl 2005). Kokoavia menetelmiä on käytetty pitkään luonnollisena osana monien alojen tutkimusperinnettä esimerkiksi terveystutkimuksessa, mutta hallintotieteellisessä ja erityisesti paikallishallintoa ja -johtamista koskevaa tutkimusta ei ole tarkasteltu yhtä laajasti esimerkiksi kirjallisuuskatsausten ja meta-analyysien keinoin. Erityisesti kotimaisessa kuntia koskevassa tai kuntajohtajuutta edes löyhästi sivuavissa tutkimuksissa kokoavat tutkimusmenetelmät, tutkimuksen tutkimus, kuten kirjallisuuskatsaukset ja meta-analyysit ovat harvinaisia lukuun ottamatta joitakin poikkeuksia (kuten esim. Koski, Kyösti & Halonen 2013). Kirjallisuuskatsauksella on kuitenkin sijansa kansainvälisessä johtajuutta ja hallintoa käsittelevässä tutkimuksessa. Kirjallisuuskatsausta on sovellettu esimerkiksi taustoittamaan rajattujen johtajuuden osa-alueiden tutkimuksen kehitystä (Yukl 2012), systemaattisena tarkasteluna johtajien toimintatapojen ja hyvinvoinnin yhteydestä työntekijöiden hyvinvointiin (Skakon, Nielsen, Borg & Guzman 2010) sekä laajemmin sovellettuna katsauksena johtajuuden laadulliseen tutkimukseen yksittäiseen julkaisuun lähetettyjen artikkeliehdotusten pohjalta (Bryman 2004) ja viimeisimpänä Vogelin ja Masalin (2015) artikkelissa johtajuustutkimusten lähestymistapoja ja tieteenfilosofisia näkemyksiä tarkastelemalla. Kirjallisuuskatsauksen avulla kuntien johtajuutta käsittelevään tutkimukseen pureutuva artikkeli tulee toimimaan kooten yhteen, tiivistäen ja uudelleen jäsentäen erilaisista lähtökohdista tuotettua tietoa. Kehitteillä olevan artikkelin mahdollisuutena on käsitellä laajaa aineistoa tuottaen vastauksia kuntajohtajuutta koskevan tutkimuksen painotuksista, kehityssuunnista ja niistä osa-alueista, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle. Tämä kaikki edesauttaa tutkimuksen kehittymistä kumulatiivisemmaksi sekä kattavammaksi tarjoten jäsennellyn katsauksen kuntajohtajuuden tutkimuksen traditioihin ja sovelluksiin. Lähteet: Bryman, A. 2004. Qualitative research on leadership: A critical but appreciative review. The Leadership Quarterly. Vol. 15. 729–769. Koski, A., Kyösti, A. & Halonen, J. 2013. Opittavaa kuntaliitosprosesseista. META-arviointitutkimus 2000-luvun kuntaliitosdokumenteista. Kuntaliiton verkkojulkaisu. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. Petticrew, M. & Roberts, H. 2006. Systematic Reviews in the Social Sciences. A Practical Guide. Blackwell Publishing. Itsehallinto voimavarana – 37 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Skakon, J., Nielsen, K., Borg, V. & Guzman, J. 2010. Are Leaders’ well-being, behaviours and style associated with the affective well-being of their employees? A systematic review of three decades of research. Work and Stress. Vol 24. No 2. 107–139. Vogel, R. & Masal, D. 2015. Public Leadership. A review of the literature and framework for future research. Public Management Review. Vol. 17. No. 8. 1165–1189. Whittemore, R. & Knafl, K. 2005. The integrative review: updated methodology. Journal of Advanced Nursing. Vol 52. No. 5. 546–553. Yukl, G. 2012. Effective Leadership Behavior: What We Know and What Questions Need More Attention. Academy of Management Perspectives. Vol 26. No. 4. 66–85. Itsehallinto voimavarana – 38 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Johtajuuden merkitys julkisia palvelumarkkinoita kehitettäessä – case Jyväskylä Paula Rossi [email protected] ”…se ehkä varmaan on vielä, että me ollaan niin jäykkä, julkinen organisaation on kuitenkin vielä sen verran jäykkä, että me ei osata nähdä sitä, että mikä hyöty me kuitenkin voitas saaha […] että kyllä meijän täällä julkisella puolella niin pitää välillä vähän tarkastella sitä omaakin toimintamallia ja sitähän me tehäänkin koko ajan ja koko ajan kehitetään ja viiään asioita eteenpäin.” (H1) Jyväskylän kaupungissa julkisia palveluita on pyritty organisoimaan uudella tavalla perustamalla Monipalvelupisteitä alue- ja lähikeskuksiin Huhtasuolle, Korpilahdelle, Säynätsaloon ja Tikkakoskelle. Tällä linjauksella kaupunki tavoittelee säästöjä tilakustannuksista ja toiminnasta, mutta samalla palveluverkko- ja tilaratkaisujen lisäksi tavoitteena on myös uudistaa toimintamalleja, lisätä eri sektoreiden henkilöstön työskentelyä yhdessä ja hyödyntää teknologisia ratkaisuja. Monipalvelupisteet tähtäävät siis uudenlaisen yhdessä toimimisen mallin luomiseen, pyrkien takaamaan asukkaille palveluita asuinalueilla talouden kiristymisestä huolimatta. Samoihin tiloihin yhdistettävät palvelut koskevat aluekohtaisten tarpeiden mukaisesti sosiaali-, terveys-, kirjasto-, nuoriso-, vanhus- ja vammaispalveluita, sekä yhteispalvelupisteiden tarjoamia palveluita. Julkisen sektorin toimijat kohtaavatkin jatkuvasti vaatimuksia kehittää innovatiivisia palveluita laajenevan yhteistyön kautta. Tämän konferenssiesityksen lähtökohtana ovat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin, sekä asukkaiden yhteistyön potentiaalisuus palveluiden kehittäjänä ja julkisen sektorin johtajuus tämän potentiaalin vapautumisen mahdollistajana tai estäjänä. Lähtökohtia tarkastellaan monipalvelupisteprosessissa mukana olevien toimijoiden käytännössä kohtaamien ristiriitaisten toimintalogiikoiden kautta ja pohtimalla, kuinka johtajuudella voidaan tässä kompleksisessa kontekstissa julkisten palveluiden ja niiden markkinoiden kehittyminen mahdollistaa. Osana Tekes -rahoitteista Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) -hanketta tehdyssä tutkimuksessa tarkastellaan Monipalvelupisteiden luomisprosessia erityisesti syksyllä 2015 avattavan Tikkakosken Monipalvelupisteen toimijaverkoston ja prosessin johtamisen näkökulmista. Teoreettinen viitekehys perustuu institutionaalisten logiikoiden, institutionaalisen työn ja kompleksisuuden teorioiden yhdistelmään. Institutionaalisen tutkimuksen lähtökohtana on ymmärryksen lisääminen koskien yksilöiden ja organisaatioiden käyttäytymistä – tässä tutkimuksessa tavoitteena on lisätä ymmärrystä johtajuuden merkityksestä kehitettäessä julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita ja niiden markkinoita. Aineisto on kerätty ja analysoitu hyödyntäen kriittisen realismin lähtökohtia ja se koostuu Jyväskylän kaupungin kirjallisista dokumenteista kuten palvelulinjauksista ja Monipalvelupisteselvityksestä, toimijatapaamisten havainnoinneista, sekä seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Kokonaisuudessaan tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä johtajuudesta kehittymisen mahdollistajana ja estäjänä verkostoituneessa, kompleksisessa kontekstissa, jossa tavoitteena on organisoida julkisten palveluiden markkinat innovatiivisia palvelutuotantotapoja aikaansaaden. Tutkimuksen tuloksena nostetaan esiin palvelunäkökulman kehittymisen, uusien hybridikäytäntöjen syntymisen ja yhteistyön merkitysten muuttumisen tarpeita. Itsehallinto voimavarana – 39 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Julkisen hallinnon digitalisaation johtaminen itsehallinnollisena haasteena Kimmo Huttu [email protected] Digitalisaatio on noussut julkisen keskustelun teemaksi Suomessakin. Sille asetettuja odotuksia määritellään julkisen sektorin näkökulmasta kilpailukyvyn, tuottavuuden ja tehokkuuden käsittein, harvemmin kuitenkin esimerkiksi osallisuuden ja asiakkuuden kehittämisen näkökulmista. Samaan aikaan kun kuluttajamarkkinoilla erilaiset digitaaliset ratkaisut määrittelevät yhä useamman yksilön vapaaaikaa, kun yritykset rakentavat kommunikaatio-, tuotanto- ja myyntiverkostojansa sähköisille alustoille, julkinen palvelu näyttää etsivän visiota, argumentteja ja toteuttajia digitalisaatiopuheen realisoimiseksi palveluiksi, työn tekemisen ja hallinnon prosesseiksi. Digitalisaatiokeskustelua on esimerkiksi perusopetuksessa käyty pinnan alla jo vuosia opetusteknologisten ratkaisujen pedagogisten hyötyjen ja haasteiden sekä oppilashallintojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta tieto ja viestintätekniikan opetuskäyttö -käsitteellä. Keskustelu ja toimeenpano on ollut teknologiavetoista ja osittain teknologiaoptimistista, sekä tutkimus paljolti teknologian oppimisen prosesseille tuoman kontribuution etsimistä ja perustelua. Hallinnon näkökulmasta kehittyminen on ollut eritasoisten palveluportaali-interaktioiden kehittämistä ja hallinnon sovellusten käyttöönottoja. Julkinen keskustelu tulevien digitalisaatiotoimeenpanojen vaatimista osaamisen hallinnan ja hankinnan kysymyksistä on ollut suhteellisen pinnallista. Digitalisaatio näyttää kuitenkin haastavan julkisen palvelun johtamista, esimerkiksi perusopetusta instituutiona ja opettaja- sekä johtajaprofessiota hyvin laaja-alaisesti: yhteiskunnallisesti ja prosessuaalisesti, pedagogisesti, ammatillisesti, taloudellisesti ja teknologisesti. Digitalisaatiokehitys on muuttanut asiakkaan ja kansalaisen odotuksia julkisen palvelun roolista. Vaaditaan responsiivisuutta, kohtaamiskykyä ja läpinäkyvyyttä. Yhä keskeisemmäksi johtamisen näkökulmasta noussee kysymys siitä siitä, miten esimerkiksi perusopetus perinteisen julkisen sektorin organisaationa – vaikkakin suhteellisen matalalla hierarkialla, mutta vahvalla ja autonomisella opettajan sekä johtajan ammattiprofiililla sekä perinteisellä työnjaolla- kykenee vastaamaan muuttuviin asiantuntijuusodotuksiin ja -vaatimuksiin; kenen hallinnassa on osaaminen, jolla kunnat esimerkiksi perusopetuksen digitalisaatiota tulevaisuudessa eteenpäin vievät. Esityksessäni hahmottelen julkisen hallinnon ja julkisten palveluiden digitalisaation hallintaan liittyviä osa-alueita julkisen hallinnon johtamisen näkökulmasta. Haastan osaltani keskustelua teemasta kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta: muodostuuko digitalisaatioon johtamiseen ja toimeenpanoon liittyvästä osaamisesta ja digitalisaatiosta itsestään haaste kuntien itsehallinnolle? Menettääkö itsehallinnollinen kunta merkityksensä tulevaisuuden digitaalisessa Suomessa, jossa datan ja sähköisten palveluiden on virrattava vapaasti vai löytääkö itsehallinnollinen kunta vahvuutensa ja tehtävänsä digiajan Suomessa? Itsehallinto voimavarana – 40 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tutkimustiedon hyödyntäminen kunnissa Itsehallinto voimavarana – 41 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 42 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tutkimustiedon hyödyntäminen kunnissa Vetäjinä Marianne Pekola-Sjöblom ja Hanna Vakkala Tarvittavan tutkimustiedon puuttuminen ja olemassa olevan tutkimustiedon puutteellinen hyödyntäminen ovat sekä kestoaiheita että yhä useammin yleiseen keskusteluun nousevia asioita. Uudistusten haastama ja kompleksisten ongelmien värittämä kuntajohtaminen ja -kehittäminen tarvitsevat yhä enemmän tutkimustietoa tuekseen. Tiedon laatuun, määrään, ajantasaisuuteen sekä sovellettavuuteen kohdistuu entistä vahvempia vaatimuksia käytännön hyödynnettävyyden kannalta. Tietoa tuotetaan ja tutkimuksia toteutetaankin kasvavassa määrin ja yhä useamman toimijan toteuttamana. Tässä työryhmässä ollaan kiinnostuneita, kuinka tutkimustieto leviää, ja miten ja missä sitä hyödynnetään. Onko tuotetulla tutkimustiedolla vaikuttavuutta lyhyellä tai pidemmällä aikavälillä? Millaista tutkimustietoa tarvitaan ja missä muodossa tutkimustietoa tulisi tuottaa, jotta sen hyödyntäminen yleistyisi ja helpottuisi? Edelleen: miten tutkimustietoa saataisiin käyttöön jo asioiden valmisteluvaiheessa, esimerkiksi uudistusten suuntaamiseksi? Työryhmätyöskentelyn kohteena ovat Anna-Kaisa Lähteenmäki-Smithin, Arto Kosken sekä Kari-Pekka Kronqvistin ja Marianne PekolaSjöblomin alustukset. Itsehallinto voimavarana – 43 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tiedolla johtamista arvoviidakossa: Valtioneuvoston tiedolla johtaminen ja kunnat Anna-Kaisa Lähteenmäki-Smith [email protected] Julkisen sektorin johtamisessa ja toimintapolitiikan suunnittelussa, toimeenpanossa ja seurannassa käsitellään valtavia määriä tietoa. Mikä on tämän tiedon rooli, asema ja luonne? Onko se poliittista? Kuka määrittelee mikä on (hyväksyttävää, relevanttia, hyödyllistä) tietoa? Tiedolla johtaminen tarkoittaa niitä periaatteita, käytäntöjä ja prosesseja, joiden pohjalta tiedon ja tietämyksen luominen, haku ja hyödyntäminen on organisoitu (tässä tapauksessa valtioneuvoston) organisaatiossa, ministeriöiden välillä ja yhteistyöverkostoissa. Tieto voi luonteeltaan olla tieteellistä, mutta myös muunlaista tietoa (kokemustietoa, tilastoja, kyselyjä jne.) Käsite on sisarkäsite, mutta ei synonyymi ”näyttöperusteiselle päätöksenteolle”. Tiedon (ja erityisesti tutkimustiedon) käyttö päätöksenteossa on laajasti hyväksytty periaate, mutta sen tiellä on lukuisia esteitä. Mikäli tiedolla johtamista halutaan edistää, on syytä kiinnittää erityistä huomiota tiedon hyödyntäjien tarpeisiin ja motivaatioihin. Valtioneuvostossa on todettu, että mikäli tiedolla johtamisen periaate otetaan vakavasti, tiedon saatavuudesta ja käytöstä on tehtävä helppoa, houkuttelevaa ja muita vaihtoehtoja toimivampaa (laadukkaampaa, tehokkaampaa ja vaikuttavampaa). Osana tätä tavoitetta valtioneuvostossa on toteutettu toimia sekä ohjausmekanismeihin kokonaisuudessaan että sen osiin (agendan määrittely, toimeenpano ja seuranta, nykyisen hallitusohjelman valmistelun kohdalla ns. OHRA-hanke pohjusti tällaista kokonaisvaltaisempaa toimintamallia). ”Näyttöperusteisella päätöksenteolla” viitataan usein siihen (formaaliin) prosessiin ja osaamiseen, jonka pohjalta etsitään, tunnistetaan ja tulkitaan parasta saatavissa olevaa tieteellisen tiedon varantoa tietyllä alueella. Alkujaan lähtöisin erityisesti lääketieteestä (”evidence-based medicine”), jossa tieteellistä tietoa käytetään yhdessä muunlaisen tiedon kanssa hoitopäätöksiä tehtäessä (kokemuksellinen tieto, arviointitieto, potilaan omat preferenssit ja näkemykset ”Käypä hoito –suositukset” = riippumattomat, tutkimusnäyttöön perustuvat kansalliset hoitosuositukset.). Käytetäänkö tätä tutkimustietoa ja näyttöä päätöksenteossa? Usein julkisessa keskustelussa esiintyy oletus, että tietoa tilataan ja käytetään tarkoitushakuisesti, mutta kenties suurempi ongelma saattaa olla se, mikäli tietoa ei käytetä ollenkaan. Tilataanko (erityisesti julkisen sektorin toimijoiden toimesta) tarpeettomia selvityksiä, joita kukaan ei käytä? Usein ääriesimerkkinä on mainittu maailmanpankin tekemä selvitys, jossa he kartoittivat raporttiensa lataamista ja lukemista ja totesivat, että monia raportteja ei lue kukaan. Maailmanpankki julkaisi tarkasteluajanjaksolla (2008-2012) yhteensä 1611, joista kokonaista 517 raporttia (yli 30%) ei ladannut / lukenut kukaan. Tästä lähti liikkeelle vilkas keskustelu siitä, tuotetaanko tutkimustietoa siinä muodossa, että se kiinnostaa ja että se löydetään, mikä on tiedon arvo jos tuotetaan tietoa, jota kukaan ei käytä. Tutkimustiedon rooli päätöksenteossa on valaista vaihtoehtoja. Politiikassa arvot ohjaavat. Tieto saattaa auttaa valitsemaan keskenään samanarvoisten vaihtoehtojen välillä. Tiedon runsaus ja sen hyödyntämisen ongelmat edellyttävät tiiviimpää vuoropuhelua tiedon tuottajan ja hyödyntäjän välillä. Ymmärrys ja näkemys syntyvät vuorovaikutuksessa. Paperissani esittelen valtioneuvoston piirissä käytössä olevia näyttöperusteisen päätöksenteon työkaluja, menettelyjä ja välineitä ja kysyn, voiko valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta (ns. TEAS-toiminta) tuoda kuntatoimijoita ja valtioneuvostoa lähemmäs toisiaan. Pohdin myös, millainen rooli eri osapuolille tässä vuoropuhelussa luontevimmin voisi sopia ja onko tiedonvälityksessä tilausta erilaisille tiedonvälittäjille ja välitysorganisaatioille, välitysmekanismien ja uutta luovien toimintamallien lisäksi. Tutkimuskirjallisuudessa on tiedolla johtamiseen ja innovaatiotoimintaan liittyen viime vuosina kehitetty ajatusta ”tiedon välittäjistä” tai ”innovaatiovälittäjistä”, jotka helpottavat tiedon kulkua, löytävät yhteisiä tietotarpeita ja intressejä, luovat kohtaamisia ja vahvistavat vuorovaikutusta ja keskinäistä ymmärrystä tiedon tuottajien ja välittäjien keskuudessa (esim. Olejniczak & Kupiec 2014 ja Wincha & Courtneya 2007). Tämä rooli voisi olla luonteva ja tarpelelinen myös kuntatoimijodien, valtiohallinnon ja tutkimusyhteisön välillä, mutta se edellyttää sekä osaamisen kehittämistä että kulttuurinmuutosta. Kerron käytännön kokemuksia välittäjätoimintojen mahdollisuuksista ja haasteista valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan alueelta ja sen kahden ensimmäisen toimintavuoden ajalta, mm. kevään 2015 aikana tekemämme arviointikyselyn pohjalta. Esimerkit valaisevat sekä hyviä kokemuksia ja käytäntöjä että niitä jännitteitä, joita tiedolla johtamiseen ja ns. hyödyntämisvuoropuhelun edistämiseen hallinnon ja tutkimuksen välillä liittyy. Kirjallisuutta: Lähteenmäki-Smith, Kaisa & Kuitunen, Soile (2015) “Näyttöperusteisuus päätöksenteossa: tiede- ja tutkimusperusteisuudesta tekemisen demokratiaan?”, in Virtanen, Stenvall & Rannisto (eds.) Tiedolla johtaminen, teoriaa ja käytäntöjä, Tampere University Press. Niinikoski, Marja-Liisa & Lähteenmäki-Smith, kaisa (2015): “A place-based approach to the governance of transformative innovation policy”, The 2015 Annual Conference of the EU-SPRI Forum Innovation policies for economic and social transitions: Developing strategies for knowledge, practices and organizations, http://eusprihelsinki2015.org/pros.html. Itsehallinto voimavarana – 44 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Olejniczak & Kupiec (2014): “Evaluation Units as Knowledge Brokers: testing and calibrating an innovative framework”, Paper presented at European Evaluation Society Biennial Conference, Dublin, 1-3 of October 2014. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnasta, suunnitelmasta, toteutuksessa olevista hankkeista ja hauista: vn.fi/teas. Wincha, Graham & Courtneya, Roger (2007): “The Organization of Innovation Brokers: An International Review”, Technology Analysis & Strategic Management, Vol 9, Issue 6, 2007 , 747-763. Itsehallinto voimavarana – 45 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Reaaliaikainen arviointi suurten muutosten valmistelun ja toteuttamisen apuna Arto Koski [email protected] Reaaliaikainen arviointi tarkoittaa rakenteellisen muutoksen valmistelun ja toteutuksen ajantasaista ja toistuvaa seurantaa ja analysointia sekä sen perusteella jäsentyneen palautteen antamista muutoksen toteuttajille ja vastuulliselle johdolle. Koska muutokset sisältävät sekä mahdollisuuksia että riskejä, reaaliaikainen arviointi tarjoaa hyödyllisen apuvälineen erityisesti sellaisiin pitkäkestoisiin muutosprosesseihin, jotka ovat vaikeita johtaa, valmistella ja toteuttaa. Reaaliaikainen arviointi perustuu tavallisesti monitahoarvioinnille. Tutkimuksellinen tietopohja rakentuu dokumentti- ja tilastoaineistoista, arviointiin osallistuvien henkilöiden kysely- ja haastatteluaineistosta sekä työpajojen aineistoista. Dokumenttianalyysin, kyselyn sekä haastattelujen tulokset ja kehittämisehdotukset viedään arvioitavaksi muutosjohtajien työpajaan. Analysoitujen tulosten perusteella tehdään päätökset siitä, millä tavoin muutoksen valmistelua ja toteutusta tullaan jatkamaan. Muutosprosessien onnistumisen kannalta on hyödyllistä, että lain hyväksymisen ja muutoksista päättämisen yhteydessä tehtävien ennakkoarviointien ja muutosten vakiinnuttamisvaiheessa tehtävien jälkikäteisten tutkimusarviointien välissä panostetaan reaaliaikaiseen seurantaan ja arviointiin. Se antaa mahdollisuuden tehdä tarvittavia korjauksia välittömästi, mikä kohentaa muutosten valmistelun ja toteutuksen tasoa. On todennäköistä, että lähivuosina tullaan toteuttamaan monia sellaisia suuria muutosprosesseja, joissa käytetään apuna reaaliaikaista arviointimenettelyä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, yhtä kuntaa suurempien itsehallintoalueiden perustamisessa ja aluehallintouudistuksen valmistelussa on monia vaikeita kysymyksiä. Näin suurissa uudistuksissa tarvitaan avuksi muutosten valmistelun ja käynnistämisen reaaliaikaista arviointia. Muutoksen johtaminen monimutkaisissa ja nopeasti etenevissä hankkeissa on erittäin vaativaa. Itsehallinto voimavarana – 46 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Tilaa muistiinpanoille Itsehallinto voimavarana – 47 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 48 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 49 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015 Itsehallinto voimavarana – 50 – Kunnallistieteen yhdistys – 2015
© Copyright 2024