VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva

VALTIOVARAINMINISTERIÖ
Neuvotteleva virkamies
Jere Lumme
Muistio
15.9.2016
Liite 1
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULLIN RIKOSTORJUNNAN
SALAISISTA PAKKOKEINOISTA JA SALAISISTA TIEDONHANKINTAKEINOISTA
1. Yleistä
Laki rikostorjunnasta Tullissa (623/2015) tuli voimaan 1.6.2015 (myöhemmin Tullin
rikostorjuntalaki). Uudella lailla säädetään Tullin rikostorjunnan nykyisistä toimivaltuuksista
täsmällisemmin ja kattavammin sekä kiinnitetään entistä tarkempaa huomiota perus- ja
ihmisoikeuksien suojaa koskevaan sääntelyyn. Uusi laki liittyy läheisesti 1.1.2014 voimaan
tulleeseen esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain kokonaisuudistukseen ja lailla päivitettiin
myös Tullin rikostorjuntaa koskeva lainsäädäntö vastaamaan näihin lakeihin tehtyjä muutoksia.
Tullin rikostorjunnan salaiseen tiedonhankintaan liittyviä toimivaltuuksia on Tullin
rikostorjuntalaissa laajennettu jonkin verran. Laki antaa Tullille uusina toimivaltuuksina
oikeuden käyttää peitetoimintaa ja valeostoa sekä tietolähteen ohjattua käyttöä, jotka on
lainsäädännössä tähän saakka rajattu vain poliisin tiedonhankinnan keinoiksi. Peitetoiminnan ja
valeoston käytännön toteutuksesta vastaa kuitenkin jatkossakin edelleen poliisi Tullin esittämän
pyynnön perustella, lukuun ottamatta yksinomaan tietoverkossa tapahtuvaa peitetoimintaa ja
valeostoa, jotka Tulli voi toteuttaa keskusrikospoliisin päätöksellä itsenäisesti.
Tullin rikostorjuntalaissa ja pakkokeinolaissa säädetään seuraavista asetuksenantovaltuuksista:
Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 64 §:ssä säädetään, että valtioneuvoston asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä salaisten tiedonhankintakeinojen käytön järjestämisestä ja
valvonnasta sekä toimenpiteiden kirjaamisesta ja valvontaa varten annettavista selvityksistä.
Tullin rikostorjuntalain 5 luvun 4 §:ssä säädetään asetuksenantovaltuuksista. Valtioneuvoston
asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:
1)
2)
3)
4)
Tullin rikostorjunnan tullimiehistä;
Tullin rikostorjunnan toiminnallisista johtosuhteista;
virkamerkistä;
kansainväliseen sopimukseen perustuvien toimivaltuuksien käytöstä tehtävistä ilmoituksista.
Pakkokeinolain 10 luvun 66 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia
säännöksiä pakkokeinolain 10 luvussa tarkoitettujen salaisten pakkokeinojen käytön
järjestämisestä ja valvonnasta sekä toimenpiteiden kirjaamisesta ja valvontaa varten annettavista
selvityksistä.
Tullin hallinnosta annetun lain 7 §:ssä säädetään Tullin yksikön päällikön tehtävistä ja
ratkaisuvallasta. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa
tarkempia säännöksiä Tullin yksikön päällikön tehtävistä. Lain 10 §:ssä säädetään tarkemmista
säännöksistä ja määräyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan Tullin henkilöstöstä, virkojen
täyttämisestä sekä pääjohtajan sijaisen määräämisestä säädetään valtioneuvoston asetuksella.
2
2
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan lisäksi antaa tarkempia
säännöksiä Tullin sisäisestä hallinnosta.
Tämä asetus annetaan kaikkien edellä mainittujen valtuussäännösten nojalla, joskin
kansainväliseen sopimukseen perustuvien toimivaltuuksien käytöstä tehtävistä ilmoituksista ei
tässä vaiheessa ole katsottu tarpeelliseksi säätää tarkempia säännöksiä asetuksella. Näiden osalta
asetuksenantotarvetta tullaan harkitsemaan erikseen myöhemmin.
Uusi esitutkintalaki, uusi pakkokeinolaki ja uusi poliisilaki tulivat voimaan 1.1.2014, jolloin
myös voimassa olevien esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain nojalla annetut asetukset
kumoutuivat. Tämän vuoksi sisäministeriössä valmisteltiin uudet asetukset uusien lakien
valtuussäännösten nojalla. Valtioneuvoston asetus esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta
tiedonhankinnasta (122/2014) tuli voimaan helmikuussa 2014 ja asetuksen lähtökohtana on
ollut, että se koskee kaikkia esitutkintaviranomaisia niiltä osin kuin asetus on kirjoitettu
viranomaisneutraalisti.
Osa asetuksesta koskee selkeästi kuitenkin vain poliisia. Tullin rikostorjuntalain voimaantulon
ja siinä säädettyjen Tullin eräiden uusien sekä rikosten estämiseen ja selvittämiseen liittyvien
laajempien toimivaltuuksien sekä esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta
annetun asetuksen (122/2014) poliisipainotteisuuden takia on tarpeen säätää eräistä Tullin
rikostorjunnan järjestämiseen, organisaatioon ja salaisiin pakkokeinoihin ja salaisiin
tiedonhankintakeinoihin liittyvistä tarkemmista säännöksistä valtioneuvoston asetusta 122/2014
Tullin osalta täydentävästi tässä ehdotettavassa valtioneuvoston asetuksessa Tullin
rikostorjunnan salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista.
Niiltä osin kuin asetus esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta on
kirjoitettu viranomaisneutraalisti, soveltuu se luonnollisesti myös Tullin toiminnan tarkempaan
sääntelyyn. Salaisia pakkokeinoja ja salaista tiedonhankintaa koskevat säännökset on selkeyden
takia kuitenkin sisällytetty kokonaan tähän Tullin rikostorjuntaa koskevaan asetukseen.
Esitutkintaa, pakkokeinoja ja salaista tiedonhankintaa koskeva valtioneuvoston asetus on näiltä
osin kirjoitettu hyvin poliisilähtöisesti ja Tullin osalta monessa kohdin tulisi viitata lakiin
rikostorjunnasta Tullissa, eikä pakkokeinolakiin ja poliisilakiin. Eräistä salaiseen
tiedonhankintaan liittyvistä Tullin rikosten selvittämiseen liittyvistä tiedonhankintakeinoista ja
toimivaltuuksista on säädetty laissa rikostorjunnasta Tullissa, eikä pakkokeinolaissa kuten
poliisin osalta. Näistä lainsäädäntöteknisistä syistä johtuen on katsottu tarkoituksenmukaiseksi
säätää salaisten pakkokeinojen sekä salaisten tiedonhankintakeinojen tarkemmista säännöksistä
kokonaisuudessaan tässä ehdotettavassa asetuksessa Tullin rikostorjunnan salaisista
pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista. Yhdenmukaisuuden varmistamiseksi, näitä
tiedonhankintakeinoja koskevat säännökset perustuvat kuitenkin Tullin toimintaan sovitettuna
hyvin pitkälle esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun
valtioneuvoston asetuksen vastaavalle 3 luvulle.
2. Valmistelu
Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä
yhteistyössä Tullin kanssa. Valtiovarainministeriö lähetti xx.9.2016 asetusluonnoksen
lausuntokierrokselle oikeusministeriölle, sisäministeriölle, liikenne- ja viestintäministeriölle,
puolustusministeriölle, eduskunnan oikeusasiamiehelle, valtioneuvoston oikeuskanslerille,
3
3
valtakunnansyyttäjänvirastolle, tietosuojavaltuutetun toimistolle, poliisihallitukselle,
Rajavartiolaitokselle, Tullille, Helsingin syyttäjänvirastolle, Suomen asianajajaliitolle, Suomen
lakimiesliitolle, Suomen poliisijärjestöjen liitolle, Tulliliitolle, Tullivirkamiesliitolle ja Tullin
Akavalaiselle yhdistykselle.
3. Yksityiskohtaiset perustelut
1 § Tullin rikostorjunnan virkamiehet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tarkemmin Tullin
rikostorjunnan päälliköstä. Tullin valvontaosaston päällikkö olisi myös Tullin rikostorjunnan
päällikkö.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin Tullin valvontaosaston rikostorjunnasta
vastaavien yksiköiden päälliköistä, joita olisivat Tullin tutkinta – toimintayksikön ja tiedustelu
ja analyysi – toimintayksikön päälliköt.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Tullin rikostorjunnan tullimiehiä olisivat edellä
mainittujen päälliköiden lisäksi Tullin valvontaosaston tullimiehet, jotka työskentelevät
tutkinta-, analyysi- tai rikostiedustelutehtävissä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Tullin rikostorjunnan tullimiehelle annettavasta
virkamerkistä, velvollisuudesta kantaa virkamerkkiä mukana sekä virkamerkin sisältämistä
tiedoista.
2 § Salaisen pakkokeinon ja salaisen tiedonhankintakeinon kirjaaminen. Salaisten
pakkokeinojen ja salaisten tiedonhankintakeinojen käytön kirjaaminen pöytäkirjoihin on eräs
tärkeimmistä keinoista laillisuusvalvonnan kannalta, sillä salaiset pakko- ja
tiedonhankintakeinot ovat haastavia valvottavia ja toiminnan luotettava ja riittävän
yksityiskohtainen dokumentointi on eräs tärkeimmistä jälkikäteisen laillisuusvalvonnan
tietolähteistä. Pöytäkirjaamisella parannetaan myös sekä esitutkintaa suorittavan virkamiehen
että tiedonhankinnan kohteen ja usein myös ulkopuolisen henkilön oikeusturvaa.
Kaiken julkisen vallan käytön tulisi kuulua laillisuusvalvonnan piiriin erityisesti silloin,
kun käytetään syvälle ihmisten perus- ja ihmisoikeuksiin puuttuvia salaisia
tiedonhankintamenetelmiä. Laillisuusvalvonnassa esitutkintaviranomaisen toiminnasta saatavan
selvityksen on myös oltava riittävän seikkaperäistä, jotta laillisuusvalvontaa suorittavilla
virkamiehillä on tosiasiallinen mahdollisuus laillisuusvalvonnan tehokkaaseen toteuttamiseen.
VITJA -hankkeen myötä on ilmeistä, että esitutkintaviranomaisten toimien laillisuusvalvontaa
voidaan tulevaisuudessa käytännössä toteuttaa nykyistä paremmin tietojärjestelmien avulla.
Myös perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan kiinnittänyt huomiota salaisiin pakkokeinoihin
ja salaisiin tiedonhankintakeinoihin liittyvien oikeusturva- ja valvontajärjestelmien
asianmukaisuuteen ja riittävyyteen (esim. PeVL 66/2010 vp, s.3, PeVL 32/2013, s. 8).
Pöytäkirjojen julkisuus määräytyisi asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten mukaan.
Pykälän 1 momentin mukaan pakkokeinolain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetun salaisen pakkokeinon
tai Tullin rikostorjuntalain (623/2015) 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetun salaisen tiedonhankintakeinon
4
4
käyttöä esittäneen tai siitä päättäneen taikka hänen määräämänsä esitutkintavirkamiehen on
laadittava salaisen pakkokeinon tai salaisen tiedonhankintakeinon käytön lopettamisen jälkeen
ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin 30 päivän kuluessa, pöytäkirja.
Pykälän 1 momentti vastaisi Tullin rikostorjuntaan liittyvään lainsäädäntöön sovitettuna pääosin
voimassa olevan esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun
valtioneuvoston asetuksen 3 luvun 1 §:ää. Pöytäkirjaamisvelvoitteen piiriin kuuluisivat
pykälässä mainitut salaiset tiedonhankintakeinot sekä salaiset pakkokeinot. Kirjaamisen tekisi
aina esitutkintavirkamies.
Käytännössä esitutkintaviranomaisten keskuudessa on ilmennyt epäselvyyttä siitä, mitä
ilmaisulla "ilman aiheetonta viivytystä" tarkoitetaan. Tätä täsmennettäisiin asetuksessa siten,
että pöytäkirja tulee laatia viimeistään 30 päivän kuluessa salaisen pakkokeinon tai salaisen
tiedonhankintakeinon käytön lopettamisesta. Mikäli tiedonhankinta on päättynyt luvan tai
päätöksen voimassaoloajan päättymiseen, laskettaisiin 30 päivän määräaika tästä luvan
päättymishetkestä.
Takautuvasti käytettävissä tiedonhankintakeinoissa määräaika laskettaisiin luvan tai päätöksen
tekohetkestä, vaikka tietoja ei olisi vielä saatu.
Jos samaa rikosta ja samaa tiedonhankinnan kohteena olevaa henkilöä koskien on tehty uusi
päätös saman tiedonhankintakeinon käytöstä, laskettaisiin määräaika viimeisen samaa asiaa
koskevan tiedonhankinnan tosiasiallisesta lopettamisesta taikka luvan tai päätöksen
voimassaoloajan päättymisestä. Päätösten voimassaolon välillä voidaan hyväksyä muutaman
päivän katkoksia, jotta tiedonhankintaa voidaan pitää yhdenjaksoisena.
Pykälän 2 momentin mukaan Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 13 §:n 5 momentissa, 15 §:n 5
momentissa ja 17 §:n 4 momentissa tarkoitettu tekninen tarkkailu olisi kirjattava. Säännöksissä
tarkoitetun niin sanotun rynnäkkötarkkailun käyttämisestä ei tarvitsisi laatia 1 momentissa
tarkoitettua pöytäkirjaa, mutta rynnäkkötarkkailun käyttäminen tulisi kuitenkin kirjata ja
arkistoida.
Sisäministeriössä on valmisteilla ehdotus valtioneuvoston asetukseksi esitutkinnasta,
pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetunasetuksen muuttamisesta. Ehdotuksessa
ollaan esittämässä, että joustavuuden lisäämiseksi pöytäkirjaamisen ehdottomana takarajana
olevaa 30 päivän määräaikaa pidennettäisiin 90 päivään salaisen pakkokeinon tai salaisen
tiedonhankintakeinon käytön lopettamisesta. Mikäli tämä 90 päivän määräaikaa koskeva
asetuksen 122/2014 muutos tulee voimaan, tulee harkittavaksi tämän pidemmän määräajan
säätäminen myös tässä ehdotettuun asetukseen Tullin rikostorjunnan salaisista pakkokeinoista ja
salaisista tiedonhankintakeinoista.
3 § Pöytäkirja telekuuntelusta. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan
esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston
asetuksen 3 luvun 2 §:ää, jossa säädetään tarkemmin mitä pakkokeinolain 10 luvun 3 §:n
mukaisesta Tullin suorittamasta telekuuntelusta laadittavaan pöytäkirjaan on merkittävä
pakkokeinolain 10 luvun 5 §:n 3 momentissa tarkoitetussa vaatimuksessa ja siihen liittyvässä
tuomioistuimen päätöksessä mainittujen seikkojen lisäksi.
5
5
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että pöytäkirjaan olisi merkittävä tuomioistuimen
telekuuntelusta antaman päätöksen antopäivä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että pöytäkirjaan olisi merkittävä telekuuntelun
alkamis- ja päättymisajankohta kellonajan tarkkuudella. Tällä tarkoitettaisiin telekuuntelun
tosiasiallista aloittamista ja päättymistä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitataan pakkokeinolain 10 luvun 63 §:n 2 momenttiin, jossa
säädetään siitä, että esitutkintaviranomaisella sekä toimenpiteen suorittajalla ja avustavalla
henkilöstöllä on oikeus telekuuntelua varten tarpeellisen yhteyden kytkemiseksi päästä myös
muihin kuin teleyrityksen hallinnassa oleviin tiloihin.
Pykälän 1 momentin 4 ja 5 kohdissa pöytäkirjaan olisi merkittävä muun muassa tarkastuksen
suorittaneen virkamiehen tarvittavat tunnistetiedot, ja tutkimisen suorittaneen virkamiehen,
asiantuntijan tai muun henkilön tarvittavat tunnistetiedot. Tunnistetiedoilla tarkoitettaisiin
esimerkiksi kyseisen virkamiehen nimeä ja virka-asemaa, mutta harkinnanvaraisesti myös
koodia, jolla virkamies olisi yksilöitävissä. Jälkimmäinen liittyisi erityisesti virkamiehen
turvallisuuden takaamiseen. Jos olisi syytä olettaa, että virkamiehen nimen kirjaaminen
pöytäkirjaan saattaisi vaarantaa tämän henkilökohtaista tai hänen läheisen turvallisuutta,
voitaisiin pöytäkirjaan merkitä virkamiehen yksilöivä koodi. Kynnys koodin käyttämiseen ei
tulisi olla korkea.
Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaan pöytäkirjaan olisi merkittävä pakkokeinolain 10 luvun
60 §:n 1–5 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekeminen, sen lykkääminen tai syy ilmoituksen
tekemättä jättämiseen. Ilmoitusta edellä mainituissa säännöksissä tarkoitettujen keinojen
käyttämisestä saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä
olevan tai tulevan tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka
hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoitus saadaan tuomioistuimen päätöksellä jättää
kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka
hengen tai terveyden suojaamiseksi. Koska 6 kohdassa viitatuissa pykälissä mainitut suojattavat
intressit ovat jo lähtökohtaisesti painavia, tulee salaisista tiedonhankintakeinoista ja salaisista
pakkokeinosta ilmoittamista koskevien säännösten toteutuminen olla mahdollista todentaa
laillisuusvalvonnallisin keinoin. Kohdassa mainittuja kirjattavia asioita olisivat muun muassa
salaisesta pakkokeinosta tai salaisesta tiedonhankintakeinosta ilmoittamisen ajankohta sekä jos
ilmoittamista lykätään, päätöksen tehnyt käräjäoikeus, päätöspäivä, ja lykkäyspäivä. Sama
koskee luonnollisesti myös tilanteita, jossa tuomioistuin päättää kokonaan ilmoittamatta
jättämisestä.
Pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään telekuuntelupöytäkirjasta,
noudatetaan myös pakkokeinolain 10 luvun 4 §:ssä tarkoitetussa telekuuntelun sijasta
toimitettavassa tietojen hankkimisessa.
4 § Pöytäkirja televalvonnasta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä televalvontaa koskevassa
pöytäkirjassa on mainittava. Tältä osin voidaan pitkälti viitata siihen, mitä 2 §:n 1 momentin
perusteluissa on esitetty.
5 § Pöytäkirja tukiasematiedon hankkimisesta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä
tukiasematietojen hankkimisesta koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Pykälässä mainittujen
kohtien osalta voidaan jälleen viitata soveltuvin osin 2 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.
6
6
6 § Pöytäkirja suunnitelmallisesta tarkkailusta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä
suunnitelmallista tarkkailua koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Tältä osin voidaan pitkälti
viitata 2 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.
7 § Pöytäkirja peitellystä tiedonhankinnasta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä peitellystä
tiedonhankinnasta koskevassa pöytäkirjassa on pakkokeinolain 10 luvun 13§:n 3 momentissa
sekä Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 10 §:n 3 momentissa säädetyn lisäksi mainittava. Tältä osin
voidaan pitkälti viitata 2 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn. Lisäksi pöytäkirjaan olisi
pykälän 5 kohdan mukaan merkittävä toiminnan keskeiset vaiheet ja 6 kohdan mukaan tehtyjen
ja käytettyjen harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen sekä valmistettujen ja
käytettyjen väärien asiakirjojen laji.
8 § Pöytäkirja teknisestä tarkkailusta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä teknistä tarkkailua
koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Tältä osin voidaan pitkälti viitata 2 §:n 1 momentin
perusteluissa esitettyyn.
9 § Pöytäkirja teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisesta. Pykälässä
säädettäisiin siitä, mitä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimista
koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Pykälän 2 kohdassa tarkoitetaan ainoastaan teleosoitetta
tai telepäätelaitetta, johon tiedonhankintaa on tarkoitettu kohdistettavan. Siten pöytäkirjaan ei
ole tarpeen merkitä teleosoitteita ja telepäätelaitteita, jotka ovat muun kuin tiedonhankinnan
kohteena olevan henkilön hallussa tai oletettavasti muuten hänen käyttämänsä. Pykälän 5
kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen
hankkimisen alkamis- ja päättymisajankohta. Tällä tarkoitettaisiin tiedonhankinnan tosiasiallista
alkamis- ja päättymisajankohtaa.
Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisesta ei tarvitse ilmoittaa
pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n tai Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 57 §:n mukaan
tiedonhankinnan kohteelle tai epäillylle. Kyseisen keinon pöytäkirjaamisvelvoitteen peruste on
siten laillisuusvalvonnallinen.
10 § Yksinomaan tietoverkossa tehtävän peitetoiminnan järjestämisestä Tullissa. Tullin
rikostorjuntalain 3 luvun 24 §:ssä säädetään peitetoiminnan järjestämisestä Tullissa.
Tullirikoksen estämiseksi ja selvittämiseksi toteutettavan varsinaisen peitetoiminnan käytännön
toteutuksesta vastaa aina poliisi Tullin esittämän pyynnön perusteella. Tullin rikostorjuntalain 3
luvun 24 §:n 1 momentin mukaan yksinomaan tietoverkossa tapahtuvan peitetoiminnan Tulli
voi kuitenkin toteuttaa itsenäisesti, vaikka päätöksen tämän tiedonhankintakeinon käyttämisestä
tekee keskusrikospoliisin päällikkö.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yksinomaan tietoverkossa tehtävän peitetoiminnan
toteuttavasta Tullin yksiköstä. Toteuttava yksikkö olisi Tullin rikostorjunnan päällikön tähän
tehtävään erikseen määräämä Tullin tutkinta-toimintalinjan yksikkö.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin yksinomaan tietoverkossa tapahtuvan peitetoiminnan
toteuttamisesta vastaavasta pidättämiseen oikeutetusta rikostorjunnan tullimiehestä ja tämän
kelpoisuudesta. Tullin rikostorjunnan päällikkö määräisi henkilön tehtävään. Henkilön olisi
oltava tehtävään vapaaehtoinen ja hänellä olisi oltava Tullin valvontaosaston hyväksymä
tehtävän edellyttämä koulutus. Tällä koulutuksella tarkoitetaan joko valvontaosaston
7
7
hyväksymää poliisikoulun järjestämää tarkkailun ja tiedonhankinnan koulutusta tai
valvontaosaston hyväksymää vastaavan tasoista ja laajuista Tullin itse järjestämää koulutusta,
joka antaa tullimiehelle riittävät valmiudet vaativaan verkossa tapahtuvaan tiedusteluun ja
peitetoimintaan. Henkilön tulisi lisäksi yleisesti omata hyvä asiantuntemus alalta ja hänen olisi
muutenkin oltava tehtävään sopiva.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että Tullin valvontaosasto vastaisi yksinomaan
tietoverkossa toteutettavan peitetoiminnan käytöstä, järjestämisestä ja valvonnasta Tullissa.
11 § Pöytäkirja yksinomaan tietoverkossa tehtävästä peitetoiminnasta. Pykälässä säädetäisiin
siitä, mitä Tullin toteuttamassa yksinomaan tietoverkossa tapahtuvaa peitetoimintaa koskevassa
pöytäkirjassa on mainittava. Pykälän 1, 3, 4 ja 11 kohtien osalta voidaan
viitata 2 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin, että pöytäkirjaan olisi merkittävä yksinomaan tietoverkossa
tapahtuvan peitetoimintapäätöksen tekijä ja päätöksen antopäivä. Tullin rikostorjuntalain 3
luvun 29 §:n mukaan päätöksen Tullin toteuttamasta yksinomaan tietoverkossa tapahtuvasta
peitetoiminnasta tekee keskusrikospoliisin päällikkö tullirikostorjunnan päällikön tai tehtävään
määrätyn salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun tullimiehen
esityksestä. Tässä kohdassa viitattaisiin nimenomaan keskusrikospoliisin päällikön päätökseen
ja sen antopäivään.
Pykälän 2 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä toiminnan alkamis- ja päättymisajankohta.
Tämän osalta riittäisi, että mainitaan toiminnan alkamis- ja päättymispäivä. Tämä ei kuitenkaan
estäisi säädettyä tarkempaa kirjausta pöytäkirjaan.
Pykälän 5 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä toiminnan keskeiset vaiheet ja
mahdollinen Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 31 §:n mukainen peitetoiminnan laajentamien.
Pykälän 6 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä tehtyjen ja käytettyjen harhauttavien tai
peiteltyjen rekisterimerkintöjen sekä valmistettujen ja väärien asiakirjojen laji.
Pykälän 7 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä toimenpiteen esittäjän tai hänen
määräämänsä pidättämiseen oikeutetun tullimiehen arvio toiminnan merkityksellisyydestä.
Pykälän 8 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä ratkaisu Tullin toteuttaman yksinomaan
tietoverkossa tehtävän peitetoiminnan edellytyksistä. Tällä tarkoitettaisiin Tullin
rikostorjuntalain 3 luvun 30 §:ssä säädettyä tuomioistuimen tekemää ratkaisua peitetoiminnan
edellytyksistä. Pöytäkirjaan tulisi merkitä ainakin yksilöintitiedot tuomioistuimen ratkaisusta,
jossa on arvioitu ovatko peitetoiminnan edellytykset olleet olemassa.
Pykälän 9 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä rikoksentekokiellon toteutuminen.
Tämän osalta tulisi kirjata mahdollisuuksien mukaan Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 25 §:ssä
tarkoitetut asiat, mutta tämä ei kuitenkaan poistaisi tai kaventaisi virkamiehen
itsekriminointisuojaa.
Pykälän 10 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä mahdollinen järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun osallistuminen, mistä säädetään Tullin
rikostorjuntalain 3 luvun 26 §:ssä.
8
8
12 § Yksinomaan tietoverkossa toteutettavan valeoston järjestämisestä Tullissa. Tullin
rikostorjuntalain 3 luvun 33 §:ssä säädetään valeoston järjestämisestä Tullissa. Tullirikoksen
estämiseksi ja selvittämiseksi toteutettavan varsinaisen valeoston käytännön toteutuksesta vastaa
aina poliisi Tullin esittämän pyynnön perusteella. Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 33 §:n 1
momentin mukaan yksinomaan tietoverkossa tapahtuvan valeoston Tulli voi kuitenkin toteuttaa
itsenäisesti, vaikka päätöksen tämän tiedonhankintakeinon käyttämisestä tekee Tullin
rikostorjuntalain 35 §:n mukaan keskusrikospoliisin päällikkö tehtävään määrätyn salaiseen
tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun tullimiehen esityksestä.
Pykälän 1 momentin mukaan yksinomaan tietoverkossa toteutettavan valeoston toteuttaa Tullin
valvontaosaston erikseen tähän tehtävään määräämä Tullin tutkinta-toimintalinjan yksikkö.
Pykälän 2 momentin mukaan Tullin valvontaosaston rikostorjunnasta vastaavan yksikön
päällikkö määrää yksikössään yksinomaan tietoverkossa toteutettavan valeoston toteuttamisesta
vastaavan salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun
tullimiehen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yksinomaan tietoverkossa toteutettavan valeoston
toteuttamisesta vastaavan tullimiehen kelpoisuudesta. Momentin mukaan yksinomaan
tietoverkossa toteutettavia valeostoja suorittamaan voidaan määrätä vain Tullin valvontaosaston
hyväksymän koulutuksen suorittanut tullimies, joka on tehtävään vapaaehtoinen,
henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva ja jolla on tehtävän edellyttämä asiantuntemus.
Tällä koulutuksella tarkoitetaan joko valvontaosaston hyväksymää poliisikoulun järjestämää
tarkkailun ja tiedonhankinnan koulutusta tai valvontaosaston hyväksymää vastaavan tasoista ja
laajuista Tullin itse järjestämää koulutusta, joka antaa tullimiehelle riittävät valmiudet vaativaan
verkossa tapahtuvaan tiedonhankintaan ja valeostoon.
Pykälän 4 momentin mukaan Tullin valvontaosasto antaa tarkemmat määräykset yksinomaan
tietoverkossa tehtävän valeoston käytöstä, järjestämisestä ja valvonnasta Tullissa.
13 § Pöytäkirja yksinomaan tietoverkossa toteutettavasta valeostosta. Pykälässä säädetäisiin
siitä, mitä Tullin toteuttamassa yksinomaan tietoverkossa tapahtuvaa valeostoa koskevassa
pöytäkirjassa on mainittava. Pykälän 2 momentin 3, 4 ja 8 kohtien osalta voidaan viitata 2 §:n 1
momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulee merkitä Tullin toteuttaman valeoston
keskeiset vaiheet.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulee merkitä valeoston tulos sekä Tullin
haltuun saadut esineet, aineet tai muu omaisuus ja selvitys siitä, mihin toimenpiteisiin niiden
suhteen on ryhdytty.
Pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan tulee pöytäkirjaan merkitä Tullin toimittaman valeoston
yhteydessä tarjottu tai käytetty vastike.
Pykälän 2 momentin 6 kohdan mukaan tulee pöytäkirjaan merkitä tehtyjen ja käytettyjen
harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen sekä valmistettujen ja käytettyjen väärien
asiakirjojen laji.
9
9
Pykälän 2 momentin 7 kohdan mukaan tulee pöytäkirjaan merkitä yksinomaan tietoverkossa
toteutettavaa valeostoa esittäneen ja sen toteutuksesta vastanneen tullimiehen arvio toiminnan
merkityksellisyydestä.
14 § Järjestelmällisen tietolähdetoiminnan järjestäminen Tullissa. Pykälän 1 momentin mukaan
järjestelmällisen tietolähdetoiminnan käytännön toteuttamisesta Tullissa vastaava tullimies tekee
päätöksen tietolähteen hyväksymisestä.
Pykälän 2 momentin mukaan tietolähteeksi hyväksytty henkilö olisi rekisteröitävä Tullin
henkilörekisteriin. Rekisteröiminen olisi tehtävä siten, ettei se vaaranna tietolähteen
henkilöllisyyden salassa pysymistä. Tietolähteen rekisteröinnistä päättäisi 1 momentissa
tarkoitettu tullimies. Kaikki Tullin tietolähteeksi hyväksymät henkilöt tulisi olla rekisteröityinä
Tullin henkilörekisteriin.
15 § Järjestelmällisen tietolähdetoiminnan kirjaaminen Tullissa. Pykälän mukaan
pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 1 momentissa ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 39 §:n 1
momentissa tarkoitetusta tietolähdetoiminnasta on kirjattava:
1) osapuolten tunnistetiedot; 2) kertomuksen pääasiallinen sisältö; 3) yhteydenpidon ajankohta;
4) yhteydenottotapa; 5) palkkion maksu tietolähteelle. Asianmukainen kirjaaminen sisältäisi
erityisesti pykälässä säädettyjen asioiden kirjaamisen, ja sen tarkoituksena olisi varmistaa
tietolähdetoiminnan asianmukainen dokumentointi mahdollisen jälkikäteistarkastelun
turvaamiseksi.
16 § Pöytäkirja tietolähteen ohjatusta käytöstä. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä
tietolähteen ohjattua käyttöä koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Tältä osin voidaan
viitata osin 2 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 2 kohdassa pöytäkirjaan tulisi merkitä toiminnan keskeiset vaiheet.
Pykälän 4 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä palkkion maksu tietolähteelle. Palkkion
maksusta säädetään Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 40 §:ssä, jonka mukaan tietolähdettä
koskevat tiedot voidaan tallettaa henkilörekisteriin. Tietojen käsittelyyn sovelletaan
henkilötietojen käsittelystä Tullissa annettua lakia (639/15). Rekisteröidylle tietolähteelle
voidaan maksaa palkkio. Perustellusta syystä palkkio voidaan maksaa myös
rekisteröimättömälle tietolähteelle. Palkkion veronalaisuudesta säädetään erikseen. Pykälän 5
kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä ohjatusta tietolähdetoiminnasta vastanneen
virkamiehen arvio toiminnan merkityksellisyydestä.
17 § Tietolähteelle maksettavasta palkkiosta päättäminen. Pykälässä säädettäisiin tietolähteelle
maksettavasta palkkiosta päättävä Tullin virkamies, joka olisi Tullin järjestelmällisen
tietolähdetoiminnan toteuttamisesta vastaavan tullimiehen esimies.
18 § Tietolähdetoiminnan kansainvälinen yhteistyö ja tietolähdetoiminnan kansallinen
kehittäminen Tullissa. Pykälä vastaisi osittain esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta
tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 luvun 17 §:ää, jossa säädetään
kansainvälisen tietolähdetoiminnan kansallisesta keskuksesta sekä poliisin tietolähdetoiminnan
kehittämisestä vastaavasta poliisiin yksiköstä.
10
10
Pykälässä säädettäisiin, että Tullin osalta tietolähdetoimintaan liittyvästä kansainvälisestä
yhteistyöstä sekä tietolähdetoiminnan kansallisesta kehittämisestä Tullissa vastaisi Tullin
valvontaosasto. Pykälällä halutaan selventää sitä, että keskusrikospoliisin toiminta
kansainvälisen tietolähdetoiminnan kansallisena keskuksena koskee vain poliisia. Tulli vastaisi
tähän liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä ja yhteyksistä sekä tietolähdetoiminnan
kansallisesta kehittämisestä Tullissa itsenäisesti.
19 § Pöytäkirja valvotusta läpilaskusta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä valvottua läpilaskua
koskevassa pöytäkirjassa on mainittava. Monelta osin voidaan viitata 2 §:n 1 momentin
perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 3 kohdassa pöytäkirjaan tulisi merkitä toiminnan keskeiset vaiheet.
Pykälän 4 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä muu valvottuun läpilaskuun osallistunut
viranomainen. Jos Tullin lisäksi valvottuun läpilaskuun on osallistunut esimerkiksi poliisi tai
Rajavartiolaitos tai muu viranomainen, niin tästä tulisi tehdä merkintä pöytäkirjaan.
Pykälän 5 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä päätöksen ilmoittaminen PTRrikostiedusteluyksikölle. Ilmoituksella tarkoitettaisiin pakkokeinolain 10 luvun 42 §:n 4
momentissa ja Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 43 §:n 4 momentissa tarkoitetun päätöksen
ilmoittamista.
Pykälän 6 kohdan mukaan pöytäkirjaan tulisi merkitä valvotusta läpilaskusta vastanneen
virkamiehen arvio toiminnan merkityksellisyydestä.
20 § Tiedonhankinnan suojaamisesta vastaava pidättämiseen oikeutettu tullimies. Pykälässä
säädettäisiin, että Tullin rikostorjunnan päällikkö määräisi harhauttavien tai peiteltyjen
rekisterimerkintöjen ja väärien asiakirjojen käyttämisen esittämisestä vastaavan salaiseen
tiedonhankintaan erityisesti koulutetun pidättämiseen oikeutetun tullimiehen.
21 § Harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen tekemisen ja oikaisemisen
yksityiskohtaisista menettelytavoista sopiminen. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin
esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston
asetuksen 20 §:ää. Pykälän mukaan Tulli sopii pakkokeinolain 10 luvun 47 §:n 2 momentissa ja
Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 45 §:n 2 momentissa tarkoitettujen rekisterien rekisterinpitäjien
kanssa harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen tekemisen sekä niiden oikaisemisen
yksityiskohtaisista menettelytavoista. Mikäli asia koskee myös muuta esitutkintaviranomaista,
tämän kanssa sovitaan asiassa noudatettavista yksityiskohtaisista menettelytavoista.
Pykälässä säädettäisiin lisäksi, että mikäli keskusrikospoliisi Tullin esitettyä asiaa koskevan
pyynnön vastaa harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen tekemisestä taikka väärien
asiakirjojen valmistamisesta, tekee Tulli pykälän 1 momentissa tarkoitetun pyynnön
rekisterimerkinnän tekemisestä ja väärän asiakirjan valmistamisesta keskusrikospoliisille, joka
on sitten yhteydessä rekisterien rekisterinpitäjiin ja sopii harhauttavien tai peiteltyjen
rekisterimerkintöjen tekemisen sekä niiden oikaisemisen yksityiskohtaisista menettelytavoista.
22 § Salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista laadittavat selvitykset.
Pykälässä säädettäisiin Tullin rikostorjuntalain 3 luvun 62 §:ssä tarkoitetuista
11
11
laillisuusvalvontaan liittyvistä salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista
laadittavista selvityksistä. Tullin on laadittava valtiovarainministeriölle vuosittain selvitys
pakkokeinolain 10 luvussa tarkoitettujen salaisten pakkokeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä
ja valvonnasta sekä Tullin rikostorjuntalain 3 luvussa tarkoitettujen salaisten
tiedonhankintakeinojen ja niiden suojaamisen käytöstä ja valvonnasta. Tämän jälkeen
valtiovarainministeriö toimittaa oman saatteensa ja siihen liitetyn Tullin selvityksen eduskunnan
oikeusasiamiehelle. Esitutkinnasta, salaisista pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta
annetussa valtioneuvoston asetuksessa (122/2014) säädetään näiden kertomusten laatimisesta
myös Tullin ja valtiovarainministeriö osalta. Tullin osalta on kuitenkin katsottu parhaaksi säätää
salaisten pakkokeinojen sekä salaisten tiedonhankintakeinojen tarkemmista säännöksistä
kokonaisuudessaan tässä ehdotettavassa asetuksessa, ja siksi on johdonmukaista säätää Tullin
osalta tarkemmin näihin tiedonhankintakeinoihin liittyvästä valvonnasta ja selvityksistä tässä
samassa asetuksessa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rikostorjunnasta Tullissa annettua lakia tarkemmin myös
aikarajasta, mihin mennessä valtiovarainministeriön tulee antaa kertomuksensa eduskunnan
oikeusasiamiehelle. Käytännössä on ilmennyt, että eduskunnan oikeusasiamies on joutunut
odottamaan kertomusten saamista huomattaviakin aikoja, joten asianmukaista on, että ministeriö
toimittaa salaisten pakkokeinojen sekä salaisten tiedonhankintakeinojen ja niiden suojaamisen
käytöstä ja valvonnasta kertomukset ja selvitykset eduskunnan oikeusasiamiehelle vuosittain
helmikuun loppuun mennessä. Tämä luonnollisesti edellyttää sitä, että selvityksen tulee olla
ajoissa toimitettuna ministeriölle, esimerkiksi helmikuun puoleen väliin mennessä. Selvityksen
tulee sisältää myös tiedot esitutkintaviranomaisen sisäisen valvonnan toteutuksesta ja sisäisen
valvonnan toimenpiteistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedoista, jotka selvityksissä ja kertomuksissa olisi
mainittava tiedonhankintamenetelmittäin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi, että selvityksessä on myös mainittava harhauttavien
tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen ja väärien asiakirjojen määrä ja laji
tiedonhankintamenetelmittäin.