Kartta 4, Viherympäristöt ja vapaa

KESKUSPUISTOVERKOSTO
Alueita ylläpidetään ja kehitetään yhtenäisinä, hyvin
saavutettavina sekä toiminnoiltaan ja luonnon ympäristöltään monipuolisina virkistys- ja viheralueina. Maisemaa
muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen tai muut näihin verrattavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia kuten MRL:n 128
§:ssä on säädetty. Alueella olevat asuin- ja lomarakennukset
voidaan säilyttää. Rakennusten perusparantaminen, korjaaminen ja vähäinen laajentaminen sallitaan sekä tuhoutuneen rakennuksen uudelleen rakentaminen on mahdollista. Tarkemman
suunnittelun yhteydessä tulee varmistaa virkistys- ja ulkoilureittien ja ekologisen verkoston jatkuvuus sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden alueiden ja yhteyksien ja kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen säilyminen.
V
LUONNONSUOJELUALUE TAI -KOHDE
Alueella sijaitsee luonnonsuojelulain tarkoittamia suojeluarvoja. Alueen suunnittelussa on varmistettava,
että suojeluarvot eivät vaarannu tai heikenny. Luonnonsuojelualueen tarkempi rajaus ja suojelun perusteet määritellään luonnonsuojelulain mukaisella rajaus- tai perustamispäätöksellä.
SL
Kantakaupungin yleiskaava 2040
KARTTA 4 VIHERYMPÄRISTÖ JA
VAPAA-AJAN PALVELUT
ASUMISEN JA VIRKISTYKSEN SEKOITTUNUT ALUE
Aluetta kehitetään nykyisen virkistyskäytön ja/
tai alueen ekologisten yhteyksien lähtökohdista. Alueelle on
mahdollista osoittaa täydentävää asuntorakentamista nykyisten toimintojen väistyttyä ja varmistamalla alueen soveltuminen rakentamiseen.
A/V
W
Kantakaupungin yleiskaava 2040
luonnos 10.8.2016
Tampereen kaupunki
VESIALUE
Kaupunkiympäristö
Maankäytön suunnittelu
NATURA-ALUE
Alueelle tai sen läheisyyteen ei tule toteuttaa toimenpiteitä, jotka yksin tai yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa merkityksellisesti heikentävät luonnonarvoja, joiden perusteella alue on otettu Natura 2000-ohjelmaan. Alueen
suojeluarvojen huomioon ottamisesta on säädetty luonnonsuojelulain 65 ja 66 §:ssä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää vesitalouden ja veden laadun säilymiseen Myllypuron valuma-alueella.
KESKITETTYJEN LIIKUNTA-, URHEILU- JA VAPAA-AJAN
PALVELUIDEN ALUE
Olemassa olevia liikunta- ja urheilupalveluille tai vapaa-ajan
palveluille tarkoitettuja alueita ja tiloja ylläpidetään ja kehitetään huomioiden palveluiden monipuolisuus, hyvä saavutettavuus ja tapahtumien järjestäminen. Tarkemman suunnittelun
yhteydessä tulee huomioida mahdollisuudet keskitetyn pysäköinnin järjestämiselle.
KESKUSPUISTOVERKOSTON KEHITTÄMISTARVEALUE
Alueelle tulee laatia kokonaissuunnitelma, jonka tavoitteena on vahvistaa alueen saavutettavuutta ja tunnettavuutta koko kaupunkiseutua palvelevana monipuolisena
keskuspuistona. Suunnitelmalla tulee yhteen sovittaa virkistystoimintojen ja -palveluiden tarpeet luonnonympäristön ja maiseman arvojen kanssa.
KESKITETTYJEN LIIKUNTA-, URHEILU- JA VAPAA-AJAN
PALVELUIDEN TARVEALUE
Alueelta tulee selvittää sijoituspaikka keskitetyille liikunta- ja
urheilupalveluille. Sijoituspaikan valinnassa tulee huomioida
liikunta- ja urheilupalveluiden hyvä saavutettavuus ja tapahtumien järjestäminen.
nat
vkk
vu
vu
GEOLOGISESTI ARVOKAS ALUE
Alueen suunnittelussa on otettava huomioon geologisten, maisemallisten ja luonnontieteellisten arvojen säilyminen. Alueen erityispiirteitä haitallisesti muuttavat toimenpiteet,
kuten maa-ainesten ottaminen ovat kiellettyjä.
ge
LUONNON YDINALUE
Luonnon ydinalue tulee säilyttää rakentamattomana sekä riittävän laajana ja yhtenäisenä. Hiljaisten alueiden
(alle 35 dB) säilymiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Alueelle tai sen läheisyyteen ei tule toteuttaa toimenpiteitä,
jotka merkityksellisesti heikentävät luonnon ydinalueen yhtenäisyyttä tai äänimaisemaa.
VIHERVERKOSTON YHTEYSTARVEALUE
Alueella tulee muun rakentamisen ja liikenneyhteyksien kehittämisen yhteydessä ratkaista toimivien ekologisten
yhteyksien sekä viihtyisien ja turvallisten virkistysyhteyksien
kytkeytyminen keskuspuistoverkostoon.
EKOLOGINEN YHTEYS
Ekologisen yhteyden jatkuvuus ja kytkeytyminen keskuspuistoverkostoon tulee turvata. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen tai muut näihin verrattavat toimenpiteet
ovat luvanvaraisia kuten MRL:n 128 §:ssä on säädetty. Tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee varmistaa, että ekologinen
yhteys säilyy riittävän leveänä ja luonnon olosuhteiltaan monipuolisena. Ekologinen yhteys voidaan tarkemmassa suunnittelussa osoittaa yleisen viheralueen lisäksi osaksi rakennuskort-
teleita, mikäli ekologisen yhteyden toimivuuden varmistaminen
niin edellyttää.
VIRKISTYSYHTEYS
Virkistysyhteyden jatkuvuus ja kytkeytyminen keskuspuistoverkostoon tulee turvata. Tarkemman suunnittelun yhteydessä
tulee varmistaa, että virkistysyhteyden toiminnallisuus, turvallisuus, luonne ja yhtenäisyys säilyvät tai paranevat. Yhteyttä pitkin voidaan kulkea kaavassa osoitetuille loma-asunnoille.
ERIKOISPUISTO
Alueita ylläpidetään ja kehitetään omista lähtökohdistaan seudullisesti merkittävinä virkistyspalveluiden, tapahtumien, matkailun ja vapaa-ajan alueina. Tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee ottaa huomioon erikoispuistojen hyvä
saavutettavuus ja esteettömyys sekä olemassa olevat ominaispiirteet ja arvot.
KAUPUNGINOSAPUISTO
Tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee varmistaa
kaupunginosapuistojen monipuolinen palvelutaso, hyvä saavutettavuus sekä kytkeytyminen ympäröiviin asuinalueisiin ja
viherympäristöön.
UUSI KAUPUNGINOSAPUISTO
Alueelle on varattava tilaa uudelle kaupunginosapuistolle, jonka toteuttaminen on ajankohtainen uuden keskustan tai
asuinalueen kehittämisen yhteydessä. Kaupunginosapuiston
tulee olla hyvin saavutettava, riittävän suuri sekä toiminnoiltaan
ja luonnonympäristöltään monipuolinen.
UUSI LEIRINTÄALUE
Leirintäalueen sijoittamisen edellytykset ja yhteensovittaminen muiden tarpeiden ja luontoarvojen kanssa
tulee tutkia tarkemman suunnittelun yhteydessä.
RYHMÄPUUTARHA-ALUE
KEHITETTÄVÄ RYHMÄPUUTARHA-ALUE
Ryhmäpuutarha-alueen laajentamisen edellytykset ja
yhteensovittaminen muiden tarpeiden ja luonnon arvojen kanssa tulee tutkia tarkemman suunnittelun yhteydessä.


Pia Hastio, yleiskaavapäällikkö
PIENVENE - TAI LAUTTASATAMA
UUSI TAI KEHITETTÄVÄ PIENVENE - TAI LAUTTASATAMA
Uuden tai kehitettävän pienvene- tai lauttasataman sijoittamisen tai kehittämisen edellytykset tulee tutkia tarkemman suunnittelun yhteydessä.
UIMARANTA
UUSI TAI KEHITETTÄVÄ UIMARANTA
E-ha
HAUTAUSMAA
YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA
TAMPEREEN KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA, HYVÄKSYTTY KAUPUNGINVALTUUSTOSSA 18.1.2016