1. No category

Teksti Pena Rekiranta
Kuvat Jouko Keski-Säntti
Juokse, Porvoo,
juokse!
Uusimaa Juoksee -hankkeen
nokkamiehet haluavat kääntää
suomalaisen kestävyysjuoksun
käyrän nousuun. Perheiden yhdessä
liikkumisen toivotaan hyödyttävän
kuntoilijoiden arjen lisäksi myös
kilpaurheilua.
V
erkalle vaan! Valmentaja-projektipäällikkö
Perttu Uotila puhaltaa pilliinsä, ja suuri
juoksijakatras säntää porvoolaiselle ulkoilureitille alkuverryttelyyn.
Puheensorina parin kilometrin lämmittelyhölkällä on
taukoamaton. Verryttelyn jälkeen juoksijat jakautuvat
muutamaan ryhmään, sillä vuorossa on 3 x 6 minuutin vauhtikestävyysharjoitus.
Ohjaajat ilmoittavat 5.00 min/km olevan raja. Nopeammin vk:nsa juoksevat siirtyvät omaan ryhmään,
ja hieman hitaammin etenevät omaansa.
Alle viiden minuutin ryhmässä on 20–30 juoksijaa. Molemmat sukupuolet ovat tasaisesti edustettuina,
ja ikähaarukka on silmämääräisesti 10–60 vuotta.
Kaksi porvoolaista juoksumiestä, Perttu Uotila ja Petri
Sunden, kaipaavat muutosta. Intohimoisten yleisurheiluvalmentajien huoli kohdistuu suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuuteen.
Voivottelun sijaan kaksikko on käärinyt juoksupaitojensa hihat ylös ja laittanut huolellisten pohjatöiden
jälkeen tuulemaan kotikaupungissaan. Uudentyyppistä toimintaa käynnisteltiin vuoden 2011 syksyllä, kun
kaksikko alkoi rakentaa juoksuvalmennusta totutusta
poikkeavalle perustalle.
– Kokosimme Porvoon Urheilijoiden eri-ikäiset juniorijuoksijat yhteen ryhmään ja rekrytoimme heidän
vanhempiaan mukaan. Talvella mukana oli joskus viisi
ja joskus jopa 40 henkilöä, valmentajat kertovat.
Kynnys matalaksi
Tämän vuoden keväällä prosessi oli edennyt jo seuraavaan vaiheeseensa, ja Uusimaa Juoksee -hanke
päästettiin toden teolla irti.
Toiminnan ydin on viidesti viikossa järjestettävä
Yhteisjuoksu. Jokainen halukas ikään, sukupuoleen ja
kuntotasoon katsomatta on tervetullut. Perusideana on
se, että eritasoiset juoksijat voivat tehdä saman harjoituksen, omalla tasollaan.
Ikäryhmiä ei tunneta, vaan kuntotaso määrittää
jokaiselle osallistujalle sopivan ryhmän. Valmentajien
mukaan uuden asian ”myymistä” on harkittu tarkoin.
– Tavalliselle lenkkeilijälle tai ”HCR-harrastajalle”
60 JUOKSIJA 10⁄2012
Uusimaa Juoksee -yhteisjuoksu kuulostaa huomattavasti
helpommin lähestyttävältä kuin esimerkiksi Porvoon
Urheilijoiden juoksuharjoitukset. Yritämme madaltaa
henkistä kynnystä lähteä mukaan, koska ihmisten itsekritiikki on yllättävän kovaa, valmentajaduo miettii.
– Ryhmäliikunta kiinnostaa osittain sen takia, että
työpäivän jälkeen laiskotuksen iskiessä tietää, että täällä
on porukkaa. Porukka vetää mukaansa, vaikka muuten
ei meinaisi jaksaa lähteä treenaamaan. Säännöllisyys ja
jatkuvuus ovat sitä, mitä satunnainen hölkkääjä kaipaa.
Uotila–Sunden-kaksikon lisäksi ryhmiä vetää viisi
muuta valmentajaa ja ohjaajaa, muun muassa 1980-luvun huippujuoksija ja nykyinen kestävyysjuoksun päävalmentaja Tommy Ekblom.
Hankkeen piiriin oli tämän vuoden lokakuuhun
mennessä hakeutunut jo parisensataa henkilöä. Vaikka
parhaassa Yhteisjuoksussa on ollut mukana jo mainiot
140 henkilöä, on suurista massoista puhuminen ennenaikaista. Uotila ei heittelekään juoksupipoaan ilmaan
osallistujamäärien suhteen.
– Jos Porvoon alueella lenkkeilee joka viides ihminen eli noin 10 000, joista me olemme tavoittaneet
200, niin kasvun varaa on, hän laskee.
Hanke järjestää myös juoksukouluja, joiden oppilaille yhteisjuoksut sisältyvät harjoitusohjelmaan.
Juoksukoululaisten harjoittelutietoutta syvennetään
luennoilla, joten tarjontaa on myös enemmän juoksuun panostaville.
Paikallisten yritysten lisäksi myös oppilaitoksilla
tuntuu olevan kiinnostusta juoksuharrastuksen edistämiseen. Tähtäin on saada porvoolaisiin ammattikouluihin ja lukioihin juoksukursseja. Nuorten suhtautuminen juoksuun on hieman muuttunut sitten 1990-luvun.
– Pidimme infoluennon ammattikoululaisille, ja
paikalle tuli 100 opiskelijaa. Minun nuoruudessani ei
tällaiseen juoksukouluun varmaan olisi tullut väkeä,
vuonna 1975 syntynyt Uotila arvelee.
– Nykyään lasten kaverit kannustavat Facebookissa,
että olettepa te reippaita.
Juoksijat vertailevat edellisen viikonlopun kisatuloksiaan niin innokkaasti, että puheenvuoron saadakseen
ohjaajan on korotettava ääntään.
Kepeäaskeliset nuorison edustajat asettuvat eturi-
viin, ja iän ja kilpailuväsymyksen rasittamat jäävät
suosiolla kurkkimaan jälkijoukkoon.
Pilli viheltää! Ensimmäinen kuuden minuutin veto. Ihan hyvinhän tämä kulkee, vielä.
Yhdessä tai samaan aikaan
”Porukka vetää
mukaansa,
vaikkei muuten
meinaisi jaksaa
lähteä treenaamaan.”
Tehokas ajankäyttö ja urheiluharrastukset. Siinäpä
monen kiireisen perheen jokaviikkoinen päänsärky.
Kenen vuoro mennä treeneihin? Ehtisikö tuossa
välissä käymään? Kenen harrastus on tärkein?
– Ajankäyttö on olympiakomiteaa ja Huippu-urheilun muutosryhmää myöten tunnistettu ongelma.
Perheliikunnan saamista toimivaksi on pyöritelty paljon. Mutta nyt meillä on ratkaisu, Petri Sunden sanoo.
Uusimaa Juoksee -ryhmän yksi osa on 4–8-vuotiaille lapsille tarkoitettu ulkoliikuntakoulu, jossa reippaillaan ulkona ja kehitetään liikuntavalmiuksia leikin varjolla, monipuolisesti. Ulkourheilukoulussa puolestaan
on yli 9-vuotiaita, ja siinäkin tavoitteena on kehittää
motorisia liikuntavalmiuksia ja tottua liikkumaan ja
juoksemaan ulkona.
Vanhemmat voivat liikkua lasten ryhmän mukana tai tilanteen salliessa mennä myös mukaan omaan
juoksuryhmäänsä, sillä välin kun lapsi tai lapset liikkuvat omassa ryhmässään.
Porvoolaishankkeessa kannustetaan nimenomaan
perheen yhdessä liikkumiseen, vaikka ”yksittäiset”
juoksijat ovat luonnollisesti myös tervetulleita.
– Vanhemmat voivat tehdä ihan samoja juttuja lastensa kanssa, motoriikkaa ja koordinaatiota.
Hieman vanhemmat lapset voivat juosta vanhempiensa kanssa.
– Osa on kokenut, että on hienoa juosta oman
lapsen kanssa. Missä muussa lajissa isä tai äiti pääsee
harrastamaan 15-vuotiaan tyttären kanssa yhdessä,
Sunden kysyy.
– Lapset kokevat, että jos vanhempi tulee tänne
itsekin mukaan, niin heidän harrastustaan tuetaan.
Mukanaolevien 9–14-vuotiaiden vanhemmista 85 prosenttia juoksee mukana. Se on kova luku.
Mukanaolo saattaa johtaa vakavampaan harrastukseen.
– Täällä on mahdollisuus saada kontakti yleisurheiluun, ja voimme tarjota mahdollisuuden yleisurheiluun. >>
JUOKSIJA 10/2012 61
”Nykyään
lasten kaverit
kannustavat
Facebookissa,
että olettepa te
reippaita.”
Eikä pelkästään juoksuun, jos huomaamme jollakin olevan intoa ja lahjoja johonkin muuhun yleisurheilulajiin.
Yhteistyötä ollaan käynnistämässä seurarajojen
lisäksi myös yli lajirajojen. Muun muassa hiihtäjien,
suunnistajien, salibandyn pelaajien ja jalkapalloilijoiden kanssa halutaan toimia yhdessä.
Toinen veto.
Ulkoilureitin varrelle on pystytetty kilometrivauhteja
näyttäviä tauluja. Perttu Uotila puhaltaa pilliinsä kolmen
minuutin jälkeen, jolloin juoksijat kääntyvät ympäri. Jos
olet silloin vaikkapa 4.45-kyltin kohdalla, niin samaa
vauhtia jatkaessasi tiedät vedon tempon melko tarkkaan.
Vaihdan juostessani muutaman sanan hankkeen yhtenä ohjaajana toimivan Jukka Majanderin kanssa.
Hän huikkaa lopun mäen olevan aika paha.
Treeni tehdään siis edestakaisella reitillä, jolloin nopeimmat ohittavat jälkijoukon lopussa. Ryhmä pysyy siis
hyvin koossa, ja yhdessä tekemisen tunne säilyy. Vedon
lopun ylämäki alkaa jo tuntua.
Mistä kilpaurheilijat?
Valmentaja Petri
Sunden antaa henkilökohtaista opastusta
62 JUOKSIJA 10⁄2012
Porvoossa halutaan siis edistää perheiden liikunnallista
yhdessäoloa ja siinä sivussa hakea uusia kykyjä ja toimintatapoja nuoriso- ja kilpaurheiluun.
Projektipäällikkö Perttu Uotila selvittää kuntoliikunnan ja kilpaurheilun välistä epäsuhtaa hyvin kuvaavalla esimerkillä.
– Samana päivänä kun Helsinki City Runissa oli
yli 12 000 juoksijaa, oli Uudenmaan piirin maastojuoksumestaruuskisojen 17-vuotiaiden poikien kisassa
kolme tai neljä osallistujaa.
– Liiton porukat ovat tietenkin innoissaan HCR:n
osallistujaennätyksestä, mutta mietitäänpä, kumpi näistä kisoista on tätä menoa olemassa kymmenen vuoden
päästä.
Huoli kilpaurheilusta on siis perusteltua. Juoksuharrastus on ollut viime vuosina nousussa, ja tutkimusten mukaan yleisurheilun imagossakaan ei ole vikaa.
Silti seuroihin ei saada lisää harrastajia. Tilanne on
nurinkurinen.
Seuraan liittymisen kynnys on monelle tavalliselle pururadan kiertäjälle ylivoimainen ja samalla ehkä
myös heidän lapsilleen.
Tämäkään ei ole ainoa seuratoimintaan liittyvä
pulma.
– Muiden seurojen ihmiset eivät välttämättä ole
voineet tulla Porvoon Urheilijoiden järjestämään SUL
Juoksukouluun. Nyt kun me olemme Uusimaa Juoksee,
ei olekaan mitään ongelmia. Tämä avaa seurarajoja,
Porvoon Urheilijoiden valmennuspäällikkönä toimiva
Petri Sunden havainnollistaa.
Kolmas kuuden minuutin veto.
Kapealla ulkoilureitillä riittää kuhinaa. Tytöt,
pojat, miehet ja naiset pinnistelevät vk:nsa kimpussa.
Vesilätäköt pakottavat välillä sivuaskeliin, sipsutteluun ja loikkiin. Pyörällä liikkuva Uotila muistuttaa liikennesäännöistä: ”Juostaan oikealla, ohitetaan
vasemmalta.”
Puheet alle viiden minuutin vauhdeista pitivät kutinsa, ranteessa vilkkuvat 4.35-lukemat, ja porukkaa
lappaa ohi jatkuvasti.
Kuusi minuuttia taas täynnä ja mäen päällä. Hyvää settiä.
Ihmetytön seura esikuvana
Selkänojaa porvoolaisvalmentajien kilpaurheilullisille
tavoitteille antaa se, että oppia on haettu oikeasta suunnasta, eli huipulta. Valmentajat tutustuivat Keniassa
käydessään menestyneen brittiseuran valmentajaan,
Mick Woodsiin (Juttu Woodsista on tässä lehdessä
sivuilla 56–59).
Aikanaan legendaarisen Zola Buddin edustama
seura Aldershot Farnham & District Athletics Club on
harjannut palkintopöytiä puhtaaksi varsin tylyllä tavalla.
– Seura on kuuden vuoden aikana kerännyt EMmaastoista enemmän mitaleita kuin mikään Euroopan
maa, Uotila kertoo hämmästyttävän faktan.
Porvoolaisvalmentajat ovat nuorten valmennettaviensa kanssa vierailleet Englannissa kolmesti viimeisen
puolentoista vuoden aikana.
– Jos emme olisi käyneet Britanniassa ja Keniassa,
koko hanketta ei olisi olemassa. Näimme, miksi he
juoksevat kovaa, syynä ei ole harjoituksen detaljisisältö. Riittävän usein, riittävän kovaa ja aina ryhmässä.
Aina, Sunden painottaa.
– Kun menimme Aldershotiin, oli fiilis kuin Keniassa – kaikki on mahdollista! Me luulimme, että meillä on hyvä tilanne. Siellä tajusimme, että rimamme on
ollut aika alhaalla.
Brittiseuran toiminta ei kuitenkaan täysin vastaa
porvoolaista todellisuutta, vaikka paikkakunnat ovat
asukasluvultaan lähes samankokoisia.
– He tekevät vain nuorisourheilua ja tekevät sen
erittäin hyvin. Meillä pitää olla aikuisiakin mukana, ja
meidän pitää päästä samaan isomman verkon kautta,
Sunden tarkentaa.
ilmapiiriin. Satunnainen vierailija aistii myös sen, että
kehittymisen lisäksi ryhmään liittyvä sosiaalisuus lienee
osallistujille tärkeää.
– Meillä oli kymmenen ihmistä Vantaan maratonilla, ja moni juoksi ennätyksensä tai kauden parhaansa.
Meillä on aika paljon porukkaa, jotka ovat kisanneet
20 vuotta. He sanovat, että täällä on jotain uutta, valmentajat iloitsevat.
Uusimaa Juoksee ei ole tarkoitettu projektiksi, vaan
pysyväksi toiminnaksi. Ajatuksena on viedä toimintatapaa myös muille paikkakunnille, jolloin voitaisiin
puhua jo laajemmista vaikutuksista.
– Toivoisimme parempia resursseja, jotta voisimme tehdä tätä kunnolla. Jos tällainen toiminta olisi
15 muulla paikkakunnalla, niin Suomen juoksu voisi
mielestäni viiden vuoden päästä aika paljon paremmin,
Uotila maalailee.
Vetojen jälkeen kävellään kapean metsäpolun kautta mäen
juurelle. Ohjelmassa on vielä mäkivetoja. Noin parinsadan metrin mittainen ylämäki on sopivan jyrkkä, ei liian
vaikea. Kevyttä hölkkää alas.
”Vanhat ja raihnaiset voivat jo jättää seuraavan väliin”, Sunden ehdottaa suunnilleen viidennen rykäisyn
jälkeen.
Jätän yhden vedon väliin. Pari päivää sitten juostu
puolikas vähän painaa. Sunden kertoo huilatessa tarinaa
brittien vk-harjoittelusta.
Yksi ylämäkiveto vielä.
”Älä riko ittees”, Uotila lisää.
Loppuverryttely.
Kuulen, että tänään mukana oli tasan sata henkilöä. Ryhmässä juoksemisessa on kieltämättä omanlaisensa tunnelma verrattuna yksin juoksemiseen ja harjoitus oli tavalliseen lenkkiin nähden varsin rapsakka.
”Milloin tulet seuraavan kerran”, vieressä pyöräilevä Uotila utelee. En todellakaan tiedä, iltalenkki
50 kilometrin päästä kotoa ei säännöllisesti tehtynä
varsinaisesti sytytä. Mutta jos sama olisi tarjolla lähellä kotia, niin harkitsisin kyllä. Ja varmasti moni
muukin. 
Alku jonkun suuremman?
Lisätietoja:
www.uusimaajuoksee.fi
Liian yksipuolinen harjoittelu on monen juoksuharrastajan kompastuskivi. Yhteisjuoksuissa tarjolla on monipuolista ohjelmaa, ja pyrkimys on aina positiiviseen
Kirjoittaja osallistui Uusimaa Juoksee -hankkeen Yhteisjuoksuun lokakuussa.
JUOKSIJA 10/2012 63