mielipiteet - STT Mediaseuranta

Keskiviikkona marraskuun 16. päivänä 2016
Läpinäkyvät eurot
PÄÄKIRJOITUS
pungin rahanjaon pitäisi kuitenkin olla läpinäkyvää. Sitä se ei ole, jos yhdenkin euron
perusteena käytetään viranhaltijan tuntumaa. Läpinäkyvyydestä ei voi puhua, jos
päätöksenteon tueksi annetut tiedot eivät
kerro koko totuutta tai jos ne ovat ristiriidassa jakokriteereiden kanssa.
Teija Uurinmäki
[email protected]
02 588 8614
PAHIMUS
Vaihtoehto Aku Ankalle
MIELIPITEET
Yleisohje toimittajille on, että älä kirjoita,
jollei ole miljoona vaakalaudalla. Tottahan
se on, ettei urheiluseuroille jaettavat avustukset paljoa kaupungin miljoonien budjetissa paina. Seurojen kassassa tuhannet ja
kymmenet tuhannet eurot ovat kuitenkin
isoja rahoja.
Urheiluseuran euro on lisäksi lukuansa
suurempi raha. Vapaaehtoistyössä yhdellä
eurolla saa monta kertaa enemmän hyötyä
kuin markkinoilla. Urheiluseurassa euroille
kertyy valtavat sivuvaikutukset: kuntalaiset
saavat mielenvirkistystä, yhteisöllisyys vahvistuu, syntyy ystävyssuhteita, liikunnasta
tulee lapsille elintapa, liikkuvat kuntalaiset
ovat terveempiä.
Seura-avustusten jakoon voisi toivoa lisää
avoimuutta (s. 4–5).
Liikuntapalvelujohtaja on ollut virassaan
kauan eikä ole syytä epäillä, ettei hän tuntisi kaupungin urheiluseuroja hyvin. Kau-
15
Pahimus kuuli, että maanantaisessa valtuuston kokouksessa
on ollut ison maailman meininki. Tuossa jengissä Pahimus
tahtoo ehdottomasti olla mukana!
Pahimus lupaa kaikille kaarinalaisille työpaikan omasta kunnasta. Töitä on tarjolla rakennustyömailla. Optimistisin hakija
pääsee yrittäjäksi Hovirinnan rantaravintolaan.
Pahimus lupaa täyttää kaikkien toiveet, sillä Pahimuksella
on hyvät suhteet valtaeliittiin. Ne, jotka eivät Pahimuksen toivomuksiin taivu, pääsevät palstan täytteeksi.
Nyt kun investointihanat on avattu, on hyvä hetki rakentaa
Kaarinaan myös huvipuisto. Ellei maksavia huvittelijoita löydy,
laitteita voi hyödyntää tabletteihin kyllästyneiden oppilaiden
terapoimiseen.
Jos Jenkkilän johtoon äänestetään satuja puhuva tuulitukka,
niin eiköhän Kaarinan valtuustoonkin yksi satuolento mahdu.
Luota Pahimukseen – anna äänesi katteettomille lupauksille!
Kaarina-lehden maskotti ei ole pyhimys.
Raju veronkorotus ei paranna juurikaan palveluita
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 4.11. kirjoitetaan
otsikolla ”Kisa asukkaista voi
kiristyä kunnissa” ja nostaa
aiheeseen kaksi näkökulmaa:
veroprosentin ja koulutuksen
merkityksen asuinpaikkaa
valittaessa. Kun yli 12% kuntaverosta siirretään maakunnalle, jäljelle jäävät prosenttierot alkavat näyttää isoilta.
Miltä Kaarina haluaa näyttää tässä kilpailussa, kun valtuusto päätti 14.11. nostaa
veroprosenttia 0,5 prosentilla? Tällä päätöksellä nousemme Turun seutukunnassa veropörssin kärkeen.
Kun vuonna 2019 yli puolet
työstä ja henkilöstöstä siirtyy
maakuntaan, se vähentää
hallinnon tarvetta ja muun
muassa kankeudestaan syytetty Turku on jo ryhtynyt keventämään hallintoa.
Kaarinassa valtuusto linjasi
talousarvioissa 2015 ja 2016,
että henkilöstökuluista on
leikattava yhdellä prosentilla
eläköitymisten ja toimenkuvien läpikäynnin avulla eli lähes miljoonalla eurolla. Valitettavasti mitään ei ole tapahtunut, vaan henkilöstön
nettolisäys on vuosittain ollut
20-30 henkilöä, vaikka muun
muassa sähköiset palvelut ja
teknologia tuovat helpotuksia työhön.
Budjettiin kirjattiin, että
henkilöstömenot alenevat
kuluvaan vuoteen verrattuna
yhdellä prosentilla, johtuen
kilpailukykysopimuksesta.
Asiantuntija-arvioiden mukaan työvoimakustannusten
pitäisi laskea peräti 3 prosenttia työnantajan maksamien työeläkemaksujen,
työttömyysvakuutuksen,
sosiaaliturvamaksujen pienennyksestä, työajan pidennyksestä ja nollakorotuksista
johtuen. Kolmessa prosentissa ei ole vielä mukana julkisen sektorin lomarahojen
leikkausta.
Kolmen prosentin asiantuntija-arviot ja Kaarinan
budjetti ovat siis ristiriidassa
tai Kaarinan kokonaishenkilökuntaa ollaan kasvattamassa 32 henkilöllä. Vasta-
usta nettolisäykseen emme
valtuustossa saaneet. Lisäksi
kokoomuksessa emme usko
budjettikirjauksen mukaiseen verotulojen pienenemiseen kilpailukykysopimukseen vedoten peräti kolmella miljoonalla. Vaikutukset jäänevät maltillisemmiksi
ja 0,5% verokorotustarvetta ei
olisi ollut.
Kokoomus ehdotti kompromissiksi 0,25% korotusta.
Yhdistyneeltä vasemmistolta (SDP, vihr., ps, vas., keskusta, RKP, KD ja Hollmén) ei
kompromissihaluja löytynyt,
vaan kuntalaisten kukkarolle
oli päästävä. Nyt jaetaan ilmeisesti vaalirahaa oikein
olan takaa.
Onko kirkko unohtanut omansa?
KAIKKONEN
Arkkipiispa Kari Mäkinen
puhui taas kirkon roolista
erilaisten haasteiden keskellä Aamusetissa (9.11.).
Erityisen huolissaan hän oli
perheiden yhdistämisestä ja
paperittomien tilanteen lohduttomuudesta. Kieltämättä
asioita, jotka pitää selvittää.
Olisin kuitenkin ollut utelias, miksi arkkipiispa Mäkinen ei ole yhtä huolissaan
omien kansalaisten ja etenkin
vähäosaisten ahdingosta, joka
tällä hetkellä nykyhallituksen
toimesta on aivan käsittämätöntä? Miksi kirkko ei tartu tä-
hän asiaan voimakkaammin
ja avoimemmin? Kaikki tietävät ruokakassit, mutta eipä
paljon muuta.
Kirkkohan on laitos ja nimenomaan laitos, jonka tulisi olla köyhän ja vähävaraisen auttaja, mutta kun ei oikein siltä tunnu eikä kuulosta.
On tullut sellainen kuva, että
myös kirkko on suunnannut katseensa aivan muualle
kuin omalle hiekkalaatikolle.
Tähän on tietenkin jokin syy,
mitä en oikein saa auki.
En ole koskaan pitänyt kirkkoa hyväntekijänä, vaikka se
sitä koittaa esiin tuoda. Ihmisten hätä, oli hän sitten kotoisin mistä tahansa, pitäisi olla
kirkolle tärkeää. Asia ei ratkea
sillä, että kirkko rikkoo lakia ja
piilottelee karkotuspäätöksen
saaneita ihmisiä.
Meillä täällä Suomessa olisi
niin paljon autettavia, että kirkollakin olisi kädet täynnä,
mutta kun nyt pitää kaikkien tahojen olla niin globaaleja että. En nyt tarkoita, että
muualta tulevia ihmisiä ei
pitäisi auttaa. Totta kai pitää,
mutta pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon nyt omat ihmi-
set, eikä unohtaa heitä, koska
myös he tarvitsevat apua ja
puolestapuhujia.
Itse uskon jumalaan, mutta
en missään nimessä kirkkoon,
koska katson, että oma uskoni
kulkee suoraan ylös ilman instituutiota, joka puhuu toista
kuin toimii. Kirkko on rikas
laitos, joka pyörittää suurta
massaa päivittäin ja mistä
myös löytyy kiusaamista ja
epäkohtia. Toivottavasti en
loukannut ketään, mutta kun
näin tunnen omalta kohdaltani asioiden olevan.
Jussi Kujanpää
Romuttaako Kaarina vajaassa valtuustokaudessa
sen, mistä meidät tunnetaan? Turun kaupunkiseudulla Kaarinan vetovoima
ei ainakaan lisäänny, sillä
veronkorotus kuluu uuteen
epäkäytännölliseen ja kalliiseen organisaatioon, raskaaseen hallintoon, suuriin
lautakuntiin, ei palveluiden
parantamiseen.
Meille kokoomuksessa
terve talous on aina ollut
päätöksenteon lähtökohta.
Meillä on suuri huoli, että nyt
sellaista ei ole näköpiirissä.
Sanna Vauranoja
Kaarinan kokoomuksen
valtuustoryhmän puolesta
KOLUMNI
Make this world
great again
En missään vaiheessa uskonut Trumpin mahdollisuuksiin. Kun kuulin hänen asettuvan ehdolle,
luulin asiaa ensin vitsiksi.
Kun hänestä tuli republikaanien ehdokas, olin
epäuskoinen. Voittoon en
uskonut vielä silloinkaan,
kun se oli jo lähes varmaa.
Odotin koko aamun ihmettä, jota ei tullut. Valmistauduin juhlimaan Yhdysvaltojen ensimmäistä
naispresidenttiä, mutta
amerikkalaiset halusivat
”grab them by the pussy”
–sovinistin, jolla ei ole kokemusta politiikasta.
Populismin ja oikeiston
nousu ei ole uusi ilmiö. Ihmiset haluavat muutosta,
ja kun joku sitä lupaa, ei
faktoja tarkistella eikä aivoja käytetä. Huonoista
ajoista johtuva epätoivo ja
muutoksen kaipuu on ennenkin nostanut valtaan
monenlaista porukkaa. Äänestäjien olisi hyvä muistaa, että Hitler nousi valtaan täysin laillisesti.
Toinen minua järkyttänyt vaalitulos oli Britannian ero EU:sta. Brexitillä
ja Trumpin voitolla on
paljon yhteistä. Ennusteet
menivät kummassakin tapauksessa pieleen, ja tulos oli yllätys medialle. Jos
pelkästään nuoret olisivat
äänestäneet, Clinton olisi
presidentti ja Britannia
pysyisi EU:ssa. Ne, jotka
joutuvat elämään EU:sta
eroamisen seurausten
kanssa pisimpään, eivät
sitä halunneet. Vanhat hyvät ajat eivät palaa, vaikka
erottaisiin EU:sta ja luvattaisiin tehdä Amerikasta
taas mahtava.
Nuoret voivat kyllä syyttää myös itseään, sillä äänestysaktiivisuudessa on
paljon parantamisen varaa. Odotan innolla kunnallisvaaleja, sillä ne ovat
ensimmäiset vaalit, joissa
saan äänestää. Joudun elämään leikkausten kanssa
samalla tavalla kuin muutkin, mutta en saanut vielä
viime vaaleissa äänestää.
Koulutuksesta ei leikata
vai miten se meni?
Mia Markki
Kirjoittaja on kaarinalainen
opiskelija.