Yritysten pankki- ja vakuutus

HYVÄT YRITYKSET
ilmoitus
Yritysten pankki- ja vakuutuspalvelut saman katon alta
Yritysasiakkaita palvelevat pitkään rahoitus- ja vakuutusalalla olleet ammattilaiset. Kokemuksen lisäksi
tärkeää on oikea asenne, aktiivinen ote työhön ja into oppia uutta.
Loimaan Seudun Osuuspankin
toimitalon kakkoskerroksessa
yrittäjiä palvelee reipas joukko
rahoitus- ja vakuutusalan ammattilaisia.
- Haluamme toimia yrittäjän
arjen kumppanina tarjoamalla
saman katon alta kaikki yrityksissä tarvittavat pankki- ja vakuutuspalvelut. Yrityspalveluista
löytyy myös maatila- ja lakiasioiden erityisosaajat. Päätöksentekomme tapahtuu paikallisesti eli lähellä yrittäjää, varatoimitusjohtaja Seija Ketola kertoo.
Digitaalisuus ja sähköiset palvelut tuovat työhön uusia haasteita. Yhä enemmän yritysten asioita hoidetaan uusia kanavia hyödyntäen. Esimerkiksi yritysten
Op-verkkopalvelu ja Yritysmobiili tuovat helppoutta ja vaivattomuutta yrityksen taloushallinnon
ja vakuutusasioiden hoitoon.
- Haluamme palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti. Meidän avullamme yrittäjä voi hoitaa yrityksen ja omat vakuutusasiat kuntoon sekä hankkia esimerkiksi kattavan Op Terveysturva –vakuutuksen henkilöstölleen tai itselleen, myyntipäällikkö Hannu Laakso sanoo.
Osuuspankki tarjoaa entistä
henkilökohtaisempaa palvelua
myös verkossa. Asiakkaat ovat
Loimaan Seudun Osuuspankki
Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa
puh. 010 257 3205
ottaneet verkkoneuvottelut vastaan positiivisesti.
- Perinteisten konttoritapaamisten lisäksi käymme yhä
useammin myös asiakkaidemme luona yrityksissä ja maatiloilla. Tutussa ympäristössä on
helppo käydä läpi yrittäjän toiveita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olemme siis asiakkaitamme varten. Valmiina palvelemaan.