SAVISEURA-SEMINAARI II

4.1.2013 SAVISEURA‐SEMINAARI II KUTSU YHTEISTYÖHÖN Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry Saviseura järjestää 9.2.2013 historiassaan toisen Saviseura‐seminaarin. Seminaarin aiheeksi on valittu nuorten hyvinvoinnin tukeminen eli syrjäytymisen estäminen hyväntekeväisyystapahtuman kautta. Teema on erittäin ajankohtainen ja tärkeä ajatellen tulevaisuuden vaatimuksia. Seminaarin järjestelyistä vastaavat Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry Saviseuran kanssa Loimaan alueen Lions Clubit ja YTK. Sanansaattajina ja markkinoijina toimivat jo alueen Lions Clubien lisäksi alueen Rotary Clubit ja Zonta Club Loimaa Area. Tarvitsemme kuitenkin lisätahoja, niin yrityksiä kuin yksityisiäkin, tärkeän asian eteenpäin viemiseksi ja tilaisuuden onnistumiseksi. Hyväntekeväisyystuotolla varmistaisimme merkittävän panostuksen alueen nuorten hyväksi tehtävään työhön. Seminaarin ohjelma Seminaari on lauantaina 9.2.2013 klo 13 Loimaan Heimolinnassa. Ohjelmassa on sovittuina puheenvuoroina THL professori Jouko Lönnqvistin, rehtori Jari Anderssonin, sosiaalineuvos Maija Perhon sekä Nilan Bisonsin managerin, toimitusjohtaja Ari Hannulan puheenvuorot. Valtakunnallinen, presidentti Sauli Niinistön asettama työryhmä on myös lähettänyt terveiset seminaariin. Seminaari jatkuu Heimolinnan jälkeen korkeantason koripallo‐ottelulla Nilan Bisons ‐ Lappeenranta NMKY Loimaan lukion liikuntasalissa. Ottelun lomassa nautitaan biisonivälipalaa. Osallistumismaksu Seminaarin osallistumismaksu on 40 euroa/osallistuja. Seminaarin tuotto lahjoitetaan nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi syrjäytymisen estämiseksi Loimaan seudulla tehtävään työhön. Osallistumismaksu sisältää seminaarin, kahvin ja koripallo‐ottelun sekä biisoniruokaa ottelussa. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen seminaariin viimeistään 31.1.2013 mennessä maksamalla pääsylippu Saviseuran tilille no FI02 5239 0020 0852 31 merkinnällä Kasvun syli. Pääsyliput lähetetään annettuun osoitteeseen tai vaihdetaan tilaisuudessa maksukuittia vastaan. Tiedustelut ja osoitteen ilmoitus [email protected]. Lahjoitukset Mahdolliset lahjoitukset pyydetään osoittamaan Saviseuran tilille no FI02 5239 0020 0852 31 merkinnällä Kasvun syli. Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry Saviseura Johanna Gummerus puheenjohtaja Pauli Salminen toimitusjohtaja, Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus ry Yrityskolmio 4.1.2013 LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÄÄKAUPUNKIKERHO RY SAVISEURA Loimaan seutukunnan pääkaupunkikerho ry Saviseura järjesti 3.11.2011 ensimmäisen saviseura‐seminaarin. Teemana oli Yrittäjyyden asialla ja asiantuntijoina eri näkökannoissa olivat Sauli Niinistö, Olavi Ala‐Nissilä, Pekka Sairanen, Pauli Salminen ja Saviseuran puheenjohtaja Pasi Pietilä. Juontajana toimi Johanna Gummerus. Ensimmäinen Saviseura‐
seminaari sai kiitosta niin saviseuralaisilta kuin alueen yritystoimijoiltakin ja toiminnalle toivottiin jatkoa. Saviseuralaisten puolelta jatkoseminaarin järjestämiseen ehdotettiin seudun lions‐, rotary‐ ja zonta ‐ clubien kanssa tehtävää yhteistyötä. Clubien kanssa tehtävä yhteistyö erilaisten vierailujen ja yhteisten projektien muodossa todettiin kaikin tavoin kannatettavaksi asiaksi. Saviseuran puheenjohtajaksi v. 2013 valittiin tutkijatohtori Johanna Gummerus Hankenilta. Hallituksen muina jäseninä toimivat toimitusjohtaja Pasi Pietilä, Sivina Oy, DI Olli Huhti Ralexnet Oy, kehitysjohtaja Jari Jokinen Aalto‐yliopisto ja toimitusjohtaja Pauli Salminen, Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus ry Yrityskolmio. Seuran ulkopuolisena sihteerinä toimii Ulla Kaskiluoto. Lisätietoja asiasta antaa Pauli Salminen, puh 0500 536 087 tai [email protected].