Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus
Kunnanvaltuusto
Yhdistymishallitus
Kunnanhallitus
Kunnanvaltuusto
Yhdistymishallitus
Yhdistymishallitus
§ 13
§7
§6
§ 141
§ 38
§ 15
§ 38
13.01.2015
26.01.2015
20.05.2015
02.06.2015
22.06.2015
19.04.2016
22.06.2016
Sivistysjohtajan viran perustaminen / Sivistysjohtajan valinta
32/01.01.00/2015
Khall § 13
Kunnanvaltuuston 1.12.2014 hyväksymän talousarvion henkilöstöohjelma sisältää sivistysjohtajan viran perustamisen. Palkkamäärärahat on varattu vuoden 2015 talousarvioon.
Koulutoimeen on vuoden 2015 alusta yhdistetty varhaiskasvatus. Sivistystoimen osa-alueeseen tulee jatkossa kuulumaan koulutoimen
lisäksi myös nykyiset liikunta-, nuoriso-, kulttuuri- ja matkailu- sekä
kirjastotoimi eli vapaa-aikasektori kokonaisuudessaan. Sivistysjohtaja toimii perustettavan sivistystoimen osa-alueen toimistopäällikkönä.
Sivistysjohtajan esimies on kunnanjohtaja.
Sivistysjohtajan kelpoisuusehtona on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (14.12.1998/986) 2 §:n
mukainen kelpoisuus. Hakijalta edellytetään kokemusta toimialan
johtotehtävistä ja tuntemusta kunnallishallinnosta ja -taloudesta.
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle sivistysjohtajan viran perustamista 1.8.2015 alkaen.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
-----
Kvalt § 7
Sivistysjohtajan kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto.
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle sivistysjohtajan viran
perustamista 1.8.2015 alkaen.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
-----
Yhdhall § 6
Eurajoen ja Luvian kuntien yhdistymissopimuksessa todetaan, että
uudelle kunnalle rakennetaan yhtenäinen, selkeä ja ajanmukainen
johtamisjärjestelmä, jolla varmistetaan kunnan hyvä johtaminen ja
hallinta sekä vaikuttava konserni- ja omistajaohjaus.
Yhdistymishallitus määrittelee uuden kunnan johtamisjärjestelmän
31.3.2016 mennessä.
Sivistysjohtajan virka on erittäin oleellinen osa uuden kunnan
johtamisjärjestelmää.
Päätösehdotus:
Yhdistymishallitus esittä Eurajoen kunnanhallitukselle ja edelleen
valtuustolle, että sivistysjohtajan viran perustaminen ja viran täyttö
liitetään osaksi yhdistymissopimuksen täytäntöönpanoa.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
----Khall § 141
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että sivistysjohtajan viran
perustaminen ja viran täyttö liitetään osaksi yhdistymissopimuksen
täytäntöönpanoa.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
----Kvalt § 38
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että sivistysjohtajan viran
perustaminen ja viran täyttö liitetään osaksi yhdistymissopimuksen
täytäntöönpanoa.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
----Yhdhall § 15
Yhdistymishallitus on kokouksessaan 22.3.2016 § 8 hyväksynyt uuden Eurajoen kunnan johtamisjärjestelmän sekä siihen liittyvät roolit
ja vastuut. Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistämisen sekä
osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin edistämisen ydinprosessien
palvelualuevastaavana organisaatiokaaviossa on sivistysjohtaja.
Sivistysjohtajan kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto.
Yhdistymissopimuksen mukaan vakinaisia virkojen täyttöä tai virkojen ja toimien perustamisia toteutetaan yhdistymissopimuksen hyväksymisen jälkeen vain yhdistymishallituksen hyväksynnän perusteella.
Päätösehdotus:
Yhdistymishallitus esittää yhteisvaltuustolle sivistysjohtajan viran perustamista 1.8.2016 alkaen.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisäksi yhdistymishallitus nimesi haastattelijoiksi yhdistymishallituksen jäsenet, kunnanjohtaja Kari Ojalahden ja kunnanjohtaja Harri
Hiitiön sekä hallintojohtaja Bella Ahdon.
----Yhdhall § 38
Sivistysjohtajan virka on ollut haettavana 28.4.-27.5.2016.
Virkailmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Kuntalehdessä,
TE-palvelussa sekä Eurajoen kunnan nettisivuilla. Hakuaikana
hakemuksia tuli 21 kpl.
Haastatteluihin kutsuttiin filosofian maisteri Hannu Wuorela,
kasvatustieteiden kandidaatti Vesa-Pekka Leino, filosofian maisteri
Ilkka Heikkilä, kasvatustieteen tohtori Kalle Virta ja filosofian maisteri
Eliisa Hyle-Sjövall. Haastattelut suoritettiin 17.6.2016
Päätösehdotus:
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Kokouksessa annettu päätösehdotus:
Sivistysjohtajan virkaan valitaan kasvatustieteiden kandidaatti
Vesa-Pekka Leino. Varalle ei valita ketään.
Suoritetun haastattelun perusteella Vesa-Pekka Leinolla todettiin
olevan laaja-alaisimmat valmiudet sivistysjohtajan tehtävänkuvaan
kirjattujen tehtävien hoitamiseen.
Päätös:
Vesa Jalonen ja Marja Vaitomaa poistuivat esteellisinä asian
käsittelyn ajaksi. Valinta koskee heidän esimiestään.
Esa Talasma toimi puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.
Kokouksessa annettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
-----