Sari-Johanna Kuittilon joulutervehdys Jerusalemista

Tervehdys Jerusalemista
joulukuu 2016
Tervehdys teille täältä talvisesta Jerusalemista.
Lämmintä vaatetta saa olla päällä ympäri
vuorokauden. Asunnot ja huoneistot ovat
kylmiä. Lämmityssysteemi ei ole sellaista kuin
Suomessa. Yhtenäkin aamuna kun nousin
uuteen aamuun, ulkona oli +8 astetta ja saman
verran sisällä. Lunta ei ole vielä satanut, melkein
joka vuosi Jerusalemiin sataa lunta siinä joulutammikuussa.
Olemme saaneet sieltä Suomesta kudottuja sukkia ja olemme jakaneet niitä eri ihmisille. Viime
viikolla meidän keskus täyttyi alle kouluikäisistä lapsista. He ja heidän perheensä elävät vaikeissa
olosuhteissa. Oli ilo kun pystyimme jakamaan heille villasukkia ja lämmintä vaatetta. Vain
muutamia villasukkia jäi jäljelle. Olemme suunnittelemassa järjestää näille lapsille Joulujuhlan;
leikkejä, joulunäytelmän, laulattaa joululauluja, syödä yhdessä ja antaa jokin pieni lahja mikä
muistuttaa Joulun sanomasta.. Jumalan rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan.
Marraskuun ensimmäisellä viikolla saimme Jerikosta koululaisryhmän vieraaksi keskuksellemme.
Olimme anoneet heille erityiskutsun tulla vierailemaan
Jerusalemiin. Kukaan lapsista ja opettajista ei koskaan
ollut käynyt Jerusalemissa koska heillä ei ole lupa tulla.
Kävimme hakemassa heidät sieltä. Ajaessa Jerikosta
Jerusalemiin, lapsilla oli niin paljon katselemista ja
kysyttävää. Keskuksella pelattiin erilaisia pelejä, tutustuttiin
muun muuassa mölkkypeliin, käytiin eri aiheista
keskusteluja ja yksi työntekijöistämme otti heidät pienissä
ryhmissä musiikkihuoneeseen jossa he saivat kokeilla
soittaa eri soittimia. He pääsivät käymään myös
muutamassa Pyhässä paikassa vanhassa kaupungissa mm. Golgatalla ja Jeesuksen haudalla.
Päivän päätyttyä heidät vietiin takaisin Jerikoon. Sitä iloa mitä päivä oli heille antanut - on vaikea
laittaa edes sanoiksi – mutta sana valtava kuvaa ehkä eniten. Viime viikolla kävimme heidän
koulullaan tervehdyskäynnillä, laulettiin erilaisia lauluja. Kovasti halusivat oppia joululauluja.
Koululla on musiikin opettaja mutta hänellä ei ollut soittimia opetukseen. Olemme kiitollisia että
Lähetyseuran kautta meillä oli mahdollisuus lahjoittaa heille useampia soittimia. Opettajat ja lapset
olivat täynnä intoa.
Ensi viikolla saamme vieraaksi erään juutalaisen ryhmän. Kerromme heille työstämme, lauletaan
Joululauluja – opetetaan siis heille niitä- kaikille heille ihan uutta ja kerrotaan Joulun merkityksestä.
Ja tietysti niin kuin tässä kulttuurissa on vahvana, aterioimme yhdessä.
Viikottain tapaan eräästä koululaispoikaa jolla on erinäisiä vaikeuksia koulussa. Erinäiset jännitteet
ja tapahtumat mitä täällä alueella on tapahtunut, vaikuttaa häneen vahvasti. Hänen kanssaan on
syntynyt hyvä yhteys. Koskettava nähdä miten tärkeää hänelle on, että on joku joka kuuntelee
hänen ajatuksiaan ja tekemisiään. Viime kerralla sain myös nähdä erään piirroksen minkä hän oli
piirtänyt minulle etukäteen.
Uskon, että tämä on se keskeisin sanoma Joulussakin. Sinä tulet kohdatuksi, sinua kuullaan ja
nähdään. Sinä olet arvokas ja tärkeä. Jumala kaiken elämän antaja ja ylläpitäjä kutsuu
yhteyteensä Hänen kanssaan ja toinen toistemme kanssa. Jumalan rauhaa ja luottamusta
jokaiselle teille … Aamu kun koitti, tiesikö kukaan, tuo ensi Joulu sai muuttaa historian. …Tulkoon
toivo kansoille maan… Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, Tulkoon rakkaus
ihmisrintaan…
Lämpimin terveisin Sari-Johanna