ASIAKASLEHTI Taito Etelä-Suomi, kevät 2017

MAKRAMEESTA
ON MONEKSI
S. 4
TEE UUDESTA
SUOMI-LANGASTA
LAPASET
S. 12
TUTUSTU
ALUEESI
KURSSEIHIN
S. 6
TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI KEVÄT 2017
ONE1701_1-3.indd 1
27.12.2016 11:33:42
a ja n ko h ta i s ta
TEKSTI
JOHANNA AYDEMIR, ANNE OSSI, MERJA RÄTY KUVAT TAITOLIITTO, TAITO KESKI-SUOMI
Taitojärjestölle uusi
visuaalinen ilme
KÄSITYÖN KURSSI- ja työpajapalveluja tarjoava Taitojärjestö uusii graafisen ilmeensä kaikissa taitoyhdistyksissä. Järjestön uusi slogan ”Onni elää
käsityössä” viestii käsityön merkityksestä ihmisten arjessa ja hyvinvointivaikutuksista.
Taitojärjestön uuden ilmeen on toteuttanut Suunnittelutoimisto Both,
joka luonnehtii työtä näin:
”Meillä oli riemu saada visualisoida
uusi ilme Taitojärjestölle. Työn aikana kohtasimme osaamista, materiaaleja, tekemistä, innostusta, iloa, valoa
ja optimismia, jota aikamme kipeästi
tarvitsee.”
Taito Shop -ketjussa
21 myymälää
on suurin suomalaisen
käsityön myymäläketju, joka myy käsi- ja pienteollisesti valmistettuja, persoonallisia ja ajanhenkisiä tuotteita
niin lahjaksi kuin oman arjen piristämiseen.
Taito Shop on merkittävä yhteistyökumppani käsityöläisille ja pienyrittäjille. Tuotto menee kokonaisuudessaan käsityöyrittäjyyden ja -kulttuurin
edistämiseen.
Taitojärjestön omistamassa Taito
Shop -ketjussa on tällä hetkellä mukana 21 myymälää sekä verkkokauppa.
Uusin Taito Shop -myymälä avattiin
Turkuun joulun alla pop up -tyyppisenä kausimyymälänä. Verkkokaupan
osoite on www.taitoshop.fi
TAITO SHOP
TAITOYHDISTYKSISSÄ
VIETETÄÄN 28.1. Käsityö-
lauantaita. Järjestämme ohjelmaa,
esittelyjä, työpajoja ja kutsumme
kaikki mukaan tutustumaan kevään
kurssitarjontaan.
Tule mukaan!
2
ONE1701_1-3.indd 2
taito
Käsityön taiteen perusopetus
kasvattaa tekijöitä
– Täytyy löytää uusia toimintatapoja ja uuKÄSITYÖN TAITEEN perusopetuksella on Taito Aiviassa kunnioitettavan pitkät perinteet: sia sisältöjä. Meillä esimerkiksi on pyritty ottamaan pojat huomioon tuomalla opetukseen
opetusta on annettu jo lähes 27 vuotta.
– Olemme edelläkävijöitä valtakunnallises- elektroniikkaa ja robotiikkaa. Nuoria on ajati, sanoo Jyväskylän käsityö- ja muotoilukou- teltu tuomalla mukaan anime ja cosplay.
Vaikka opiskelulla ei ammattia tavoittelilun rehtori Maire Valkonen.
monta vuotta kestävä
Monelle käsityö- ja muotoiKäsityöt eivät ole sikaan,
opiskelu istuttaa käsityöt arlukoulun opiskelijalle käsitöisharrastus vaan keen ja osaksi elämäntapaa.
tä on tullut elinikäinen opinto–Käsityö on matka, prosespolku. Osalle on alalta löytynyt
elämäntapa.
si. Opiskelun aikana kertyy elämyös ammatti.
– Moni on jatkanut opiskelua kulttuurialoil- myksiä ja kokemuksia ja samalla harjaannule, ja onpa tännekin päätynyt opettajaksi en- tetaan taitoja ja opitaan hallitsemaan matetinen käsityökoululainen, kehaisee Valkonen riaaleja.
Taito-käsityökouluja toimii eri puolilla Suotyytyväisenä.
Valkosen mukaan opetuksen kehittämises- mea 15 taitoyhdistyksen alueella ja oppilaita
niissä on yhteenäs lähes 4000.
sä on otettava huomioon ajan haasteet.
Kenelle Junior Taito-palkinto 2017?
Taitoliitto ja LähiTapiola ovat perustaneet uuden nuorille taitajille suunnatun kädentaitojen palkinnon, joka jaetaan ensimmäisen
kerran vuonna 2017. Taitoliitto valitsee palkinnon saajan alueellisten
taitoyhdistysten sekä yleisön tekemien esitysten perusteella. Voittaja
julkistetaan huhtikuussa 2017.
Lisätietoa ja palkintoehdotuslomake netissä: www.taito.fi
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 11:33:44
KÄSITYÖHARRASTUS KOUKUTTAA
SUOMALAISIA
Taitoliiton teettämä laaja kyselytutkimus kertoo, että käsityöharrastus on suosittua.
KÄSITYÖN HARRASTAJIEN joukko on suuri: kyselytutkimus kertoo, että neljännes
36–65-vuotiaista suomalaisista tekee käsitöitä, nikkaroi tai rakentaa viikoittain. Kyse
ei siis ole mistään marginaalisesta ilmiöstä.
Hyvä me!
Naisten keskuudessa suosituimpia olivat
neulonta ja virkkaus, jotka muutenkin ovat
jo olleet pitkään pinnalla. Miehet puolestaan
harrastavat nikkarointia, puutöitä, rakentelua
sekä pienoismallien tekemistä. Rahaa suomalaiset 36–65-vuotiaat käyttivät harrastukseensa vuodessa noin 300 euroa, ja aktiiviharrastajat 450 euroa.
Aktiiviharrastajat osallistuvat monenlaisiin
tapahtumiin ja tekevät käsitöitä myös lahjaksi
tai myyntiin. Tämä lienee tuttua monelle: käsityöharrastus ei laannu, vaikka perhe ja suku
olisi lahjottu omilla käsitöillä useaan kertaan.
Käsityökursseihin ollaan hyvin tyytyväisiä.
Vaikka sosiaalinen media tavoittaa hyvin aktiiviharrastajat, ei puskaradion merkitys ole
markkinoinnissa vähäinen, sillä ystävien rooli vinkkien antajina ja suosittelijoina on suuri.
Hyvä kello kuuluu edelleen kauas.
Miksi käsitöitä sitten harrastetaan? Kyselyssä kärkeen nousivat rentoutuminen ja näkyvien tulosten aikaansaaminen. Käsityökursseille osallistumisen motiiveja puolestaan
ovat uuden taidon oppiminen ja yhdessä te-
kemisestä tuleva hyvä olo. Erityisesti nuoremmille vastaajille käsityön rentouttava vaikutus
ja itsensä toteuttaminen olivat tärkeitä harrastuksen kannalta.
Käsin tekeminen samanaikaisesti virkistää ja rauhoittaa. Yhdessä tekeminen tuo bonuksena uusia ideoita ja yhteisöllisyyden tunnetta: voi jakaa kokemuksia samanhenkisessä seurassa ja saa palautetta omista töistään.
Nämä tulokset mielessä on hyvä jatkaa harrastamista ja kurssien järjestämistä myös Suomi 100 -juhlavuotena ja sen jälkeen. Hyvästä
kannattaa pitää kiinni.
taito
ONE1701_1-3.indd 3
– Onni elää käsityössä
3
27.12.2016 11:33:48
Ohut lanka tai nyöri ja muutama solmu:
makrameella syntyvät kevään ja kesän
kauneimmat korut.
4
ONE1701_4-5.indd 4
taito
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 11:34:54
v u o d e n k ä s i t yöt e k n i i k k a
TEKSTI
MERJA RÄTY KUVAT TAITOLIITTO
MAKRAMEE
INNOSTAA
SOLMUN
TEKOON
Kun oppii muutaman perussolmun, voi
solmeilla melkein mitä vain koruista
riippumattoon.
T
aitoliitto on valinnut ensimmäistä kertaa Vuoden käsityötekniikan: vuonna 2017
tuo tekniikka on
makramee.
– Halusimme nostaa perinteistä, mutta moderneihin malleihin
soveltuvaa tekniikkaa, sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna
Hyytiäinen.
Tekemisen iloa malliston 2015–
2016 suunnittelijat Saara Renvall
ja Elina Helenius halusivat hekin nostaa esiin unohtuneen tekniikan.
– Makramee tuntui ajankohtaiselta ja kiinnostavalta. Tekniikassa kiinnosti myös helppous ja matala kynnys käsityöharrastuksen
aloittamiseen – saa vaivattomasti ja nopeasti aikaan näyttävää jälkeä. Nyt makramee on todellinen
käsin tekemisen muotitekniikka. Tekniikkaa voidaan soveltaa
innovatiivisesti ja laaja-alaises-
ti. Makramee on paljon muutakin kuin amppelit. Tekemisen
iloa -makramee on kaunis kodin
sisustustuote. Sen tekeminen on
helppoa ja koukuttavaa, sanovat
Renvall ja Helenius.
Makramee on tosiaan vanha
tekniikka, sillä solmukoristelu oli
tunnettu jo Babyloniassa ja Assyriassa. Taito levisi vuosituhanten mittaan ja 1800-luvulla solmeiluharrastus oli huipussaan.
Meillä tekniikkaa on käytetty
muun muassa kassien, amppeleiden ja ystävärannekkeiden tekemiseen.
– Alkuun tekniikka saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on
itse asiassa helppo, kun alkuun
pääsee, vakuuttaa Hyytiäinen.
Taitoyhdistysten kevään kursseilla pääsee kokeilemaan makrameen uusia virtauksia. Voit tehdä
seinätekstiilin, lampunvarjostimen ja vaikka kokonaisen korusarjan, jos oikein innostut solmeilusta.
Vielä yksi solmu…
INNOSTUIN OSTAMAAN Tekemisen iloa -malliston tekemispaketin. Mies viritti minulle solmimispaikan sopivalle korkeudelle: kun
työ oli lähellä, siihen saattoi ohi kulkiessaan solmia solmun jos toisenkin. Alkuun piti vähän miettiä, miten nyörit kulkivat, mutta kun
solmujen taju siirtyi selkäytimeen, ei tekemistä oikein malttanut
lopettaa, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Koska kodissamme ei ollut
sopivaa seinää, ripustin makrameetyön käsityöhuoneeni ikkunaan.
Sopii mainiosti!
taito
ONE1701_4-5.indd 5
– Onni elää käsityössä
5
27.12.2016 11:34:57
WWW.TAITOETELASUOMI.FI JA WWW.TAITOKYMENLAAKSO.FI
TAITO ETELÄ-SUOMEN KÄSITYÖ-
JA MUOTOILUKOULU
Taito käsityö- ja muotoilukoulussa opitaan käsityön ja muotoilun vaiheet suunnittelusta
toteuttamiseen. Käsityökasvatuksella on voimaannuttava vaikutus, se lisää hyvinvointia
ja edistää terveyttä.
Helsinki
Helsingissä annetaan käsityön taiteen
perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille.
Opetuspisteitä ovat Herttoniemenranta, Viikki,
Paloheinä, Pohjois-Haaga, Malmi ja keskustassa
CraftCorner. Haku käsityökouluun alkaa
toukokuussa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
www.taitoetelasuomi.fi;
Kirsi Juntunen, gsm 044 5569 324,
[email protected].
Lappeenranta
Lappeenrannassa annetaan käsityön taiteen
perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille.
Opetuspisteenä on Tasihinin talo.
Haku käsityökouluun alkaa toukokuussa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
www.taitoetelasuomi.fi;
Maija-Liisa Blauberg,
gsm 040 6849 551,
[email protected]
6
taito
– Onni elää käsityössä
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 6
27.12.2016 10:24:23
KURSSIT KEVÄT 2017
TAITO
ETELÄ-SUOMI RY
Makramee tutuksi
HELSINKI
Makramee tutuksi -kurssilla pääset oppi-
TAITO-KURSSIT
Pe 31.3. klo 17.30–19. ja
ke 12.4. klo 17.30–20.30.
maan yksinkertaisen tasosolmun.
Illan aikana saat ohjeistuksen joko
kassin, lampunvarjostimen tai
GraftCorner, Eteläesplanadi 4
Laminoidut tarjottimet
Parikkala
Parikkalassa annetaan käsityön taiteen perusopetusta
lapsille. Opetuspisteenä on Parikkalan taitokeskus.
Haku käsityökouluun alkaa toukokuussa. Tiedustelut ja
ilmoittautumiset: www.taitoetelasuomi.fi, Jaana Leskinen,
gsm 040 6849 558, [email protected].
Kynsilakkakorut
mistat itsellesi tai lahjaksi yksilöllisen
Ke 26.4. klo 17.30–20.30. Kurssilla val-
tarjottimen. Illan aikana kurssilaiset
mistetaan yksilöllisiä kynsilakkakoruja;
suunnittelevat kankaan, jonka he kuvioi-
sormuksia, riipuksia jne. Näyttävien
vat joko painaen tai maalaten. Hinta 25 €
kynsilakkakorujen valmistus aloitetaan
+ materiaalit.
lasikapussien maalauksesta/koristeluis-
Koru helmillä kutoen
Ke 1.3. klo 17.30–20.30. Kurssilla
Kevään juhlakortit
Ke 3.5. klo 17.30–20.30. On ilo valmistaa
näyttäviä tuotteita. Illan aikana ehdit val-
yksilöllisiä kortteja kevään juhliin. Voit
mistaa useammankin korun esimerkiksi
käyttää korttien koristeluun stansseja,
ystävälle, äidille ja tietysti myös itsellesi.
leimasimia, pitsejä jne. vain mielikuvitus
Hinta 25 € + materiaalit.
on rajana. Ideoidaan, suunnitteellaan
liin ja kesän rientoihin. Oma yksilöllinen
ja valmistetaan yhdessä! Hinta 25 € +
materiaalit.
TEKEMISEN ILOA -TYÖPAJA
vastaavaa, myös joustava materiaali
Seinätekstiili, lamppu tai
pannunalunen
sopii hyvin käytettäväksi. Hinta 25 € +
Ke 15.2. klo 17.30–20.30. Tekemisen iloa
materiaalit
-työpaja on loistava tapa tutustua uusiin
kangas voi olla esim. puuvilla tai muuta
Koristellut munat
Lasten taiteen perusopetusta käsityössä 1–2-luokkalaisille tammikuussa kaksi pajapäivää la 14.1. ja la 28.1. klo 11–14; 7.2. alkaen
tiistaisin klo 15–16.30. Lisätietoa: www.taitokymenlaakso.fi.
tavaa. Hinta 25 € + materiaalit.
rannekoru. Isoilla helmillä valmistuu
tetaan tyylikäs pikkulaukku kevään juh-
Hamina
ta. Valmistus on helppoa ja niin koukut-
valmistetaan kudontakehystä käyttäen
Ke 15.3. klo 17.30–20.30. Kurssilla valmis-
Lahdessa annetaan käsityön taiteen perusopetusta lapsille
(5-vuotiaasta alkaen), nuorille ja aikuisille. Opetuspisteenä on
taitokeskus Velma. Haku käsityökouluun alkaa toukokuussa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: www.taitohame.fi, Outi Heino,
gsm 040 762 8877, [email protected].
materiaalit.
Ke 1.2. klo 17.30–20.30. Kurssilla val-
Kotelolaukku
Taito Kymenlaakso ry
Lahti
riipputuolin valmistukseen. Hinta 35 € +
tekniikkoihin unohtamatta käsitöiden rentouttavaa vaikutusta. Erilaiset
Ke 29.3. klo 17.30–20.30. Pääsiäisen perin-
tekniikat ja modernit materiaalit luovat
teeseen kuuluvat lahjaksi annettavat ja
näyttäviä sisustuksellisia katseenvangit-
onnea tuovat munat. Kurssilla ”dipataan”
sijoita. Voit valmistaa yhden seuraavista
tyhjennettyjä kananmunia väriliemessä
tuotteista: Lumme-valaisin, Makramee-
sekä koristellaan tusseilla ja helmitarroil-
seinäteos tai Helmi-pannunalunen.
la. Hinta 25 € + materiaalit.
Hinta 10 € + materiaalit.
Kesäkassi japanilaiseen tapaan
ommellen
NEULEKLUBI
Ke 5.4. klo 17.30–20.30. Tämän huoletto-
Neuleklubi tarjoaa mahdollisuuden
man kesäkassin voi valmistaa kirjavista
aloittaa neulomisharrastus tai kenties
kankaista, kierrätykseen päätyneistä
herätellä se vuosien takaa uudestaan.
farkuista tai hillityistä pellavista. Japa-
Klubiin voit osallistua, jos on kiinnostu-
nilaistunnelma syntyy geometrisista
nut neulomisesta mutta ei oikein tiedä
muodoista ja helposta valmistustavasta.
mistä aloittaa. Myös ”konkareille” on
Hinta 25 € + materiaalit.
tarjolla aina uusia ja trendikkäitä ideoita
neuleiden parissa. Klubitapaamisissa
taito
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 7
– Onni elää käsityössä
7
27.12.2016 10:24:26
on luvassa mielenkiintoisia neulomisen
6.–27.5. CraftCornerissa. Lukuvuoden
Teemana värit
Kotelolaukku
hetkiä hyvässä ja innostavassa seurassa
teemana on ollut Suomi 100 vuotta ja
CraftCornerissa ma–pe 5.–9.6.
Ke 22.2. klo 17–20.15 25. Kurssilla val-
ammattitaitoisen opettajan johdolla.
vuosikymmenet. Näyttely on avoinna
Malmilla ma–pe 12.–16.6.
mistetaan tyylikäs pikkulaukku kevään
Klubissa saat poimittua tuoreimmat
CraftCornerin aukioloaikana. Näyttelyn
Viikon aikana tutustutaan erilaisiin
juhliin ja kesän rientoihin. Ota oma kan-
neulomisen ideat ja vinkit! Neuleklubi
yhteydessä järjestetään koululaistyö-
käsityön tekniikkoihin ja materiaaleihin.
gas mukaan tai voit ostaa kankaita myös
kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaina
pajoja, joissa valmistetaan makramee
Valmistetaan mm. erilaisia nauhoja,
paikan päältä. Hinta 28 € + materiaalit.
klo 17.30–20.
rannekoru tai avaimenperä. Lisäksi op-
mosaiikkitöitä sekä opitaan helmiku-
pilaat pääsevät tutustumaan Taito Shop
dontaa. Leirien aikana tehdään retki Seu-
SeinäRosee
Helskyn myymälään ja sen toimintaan.
rasaareen, jossa tutustutaan museoon
Ma 13.3. klo 17–19.30. Valmistetaan pape-
Varaa työpaja ja esittely: kirsi.juntunen@
erityisesti suomalaisen käsityöperinteen
rinarusta roseekukkia seinälle ripustetta-
taitoetelasuomi.fi
näkökulmasta. Lisäksi leireillä valmis-
vaan valaisimeen tai tilateokseen. Hinta
tetaan pieniä, virkistäviä ”välipalatöitä”
22 € + materiaalit.
KÄSITYÖKLUBI
Käsityöklubi tarjoaa mahdollisuuden
aloittaa käsityöharrastus ja kokeilla eri
tekniikoita. Klubitapaamisissa on luvas-
Aikuisten oppilastyönäytely
sa mielenkiintoista tekemistä hyvässä ja
Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helskyn
innostavassa seurassa ammattitaitoisten
aikuisten oppilastyönäyttely pidetään
opettajien johdolla. Klubi kokoontuu ker-
Malmitalossa 10.–29.4. Näyttelyssä on
ran kuukaudessa lauantaisin klo 11–15.
esillä aikuisten taiteen perusopetuksen
Kevään ohjelmassa esim. laminoidut
valmistuvien oppilaiden päättötöitä,
tarjottimet, koristemunat ja juhlakortit.
portfolioita sekä kattaus vuosien aikana
TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET TAITOKURSSEILLE JA
KLUBEIHIN
valmistetuista töistä. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikana.
LASTEN TOIMINTA
helposti ja nopeasti.
LAPPEENRANTA
TAITO-KURSSIT
Tasihinin talo, Kauppakatu 25
Lusikkakoru
Makrameekassi
Ti 14.3. klo 17.30–20 ja ke 28.3. klo 18–
19.30. Valmistetaan makrameesolmeiltu
kesäkassi pellava- tai juuttilangasta.
Hinta 34 € + materiaalit.
Kehystetty Makramee
Ke 15.3. klo 17–19.30 ja ke 29.3. klo 17–
18.30. Valmistetaan seinälle tai ikkunaan
To 19.1. klo 17–20.15. Valmistetaan hopea-
kehykseen solmeiltu makrameetekstiili.
tai alpakkalusikoista koruja. Ota omat
Hinta 34 € + materiaalit.
Kirsi Juntunen
Talven taikaa -muotoiluleirit
hiihtolomalla
gsm 044 5569 324
CraftCornerissa ma–pe 20.–24.2. ja Malmi-
[email protected]
talossa ma–pe 20.–24.2.
Taito Etelä Suomi ry pidättää oikeuden
Leirillä osallistujat pääsevät kokeilemaan
Lusikkakoru-työpaja aiemmin
lusikkakorukurssin käyneille
muutoksiin.
erilaisia käsityötekniikoita ja materiaa-
La 4.2. klo 10–16. Pajassa voivat lusikka-
yksilöllisiksi tarjottimiksi. Hinta 22 € +
leja. Teemana on kierrätys. Leirin aikana
koru -kurssin käyneet tehdä lusikkako-
materiaalit ja laminointi.
valmistetaan kierrätysmateriaaleista
ruja. Paja toimii non stoppina klo 10–16
mm. tyyny, laukkuja ja pussukoita. Leirin
. Ohjaaja on paikalla. Ota omat lusikat
Trikoovaate
ohjelmaan kuuluu retki Designmuseoon,
mukaan. Hinta 30 € + materiaalit.
Ma 3.4. klo 17–20.30. Valmistetaan
www.taitoetelasuomi.fi
TAPAHTUMAT
Käsityölauantai
lusikat mukaan! Hinta 30 € + materiaalit
(alk. 3 €).
28.1. klo 10–15 Taitopajassa valmistetaan
johon tutustutaan erityisesti suomalaisen
Hiiripino-pannunalunen, pajamaksu
tekstiilimuotoilun näkökulmasta. Lisäksi
5 €. Käsityölauantaina voi ilmoittau-
leirillä valmistetaan pieniä, virkistäviä
Aurinkovärjäys ja
kankaanpainanta
tua yhdelle kevään Taitokurssille 2
”välipalatöitä” helposti ja nopeasti.
Ke 8.2. klo 17–18.30 ja ke 15.2. klo 17–18.30.
yhden hinnalla. Taito Shop Helskyssä
vietetään käsityölauantaita materiaalien
merkeissä.
Taidon ja käsityön viikko
Kesä käsillä -muotoiluleirit
Teemana muotoilu
CraftCornerissa ma–pe 12.–16.6.
teemaviikkoa vietetään vuosittain
Tutustutaan kolmiulotteisen muodon
huhtikuussa. Tämän vuoden teemana on
hahmottamiseen ja rakenteeseen
makramee. Helsingissä Makramee ran-
käyttäen eri käsityötekniikoita, mm.
nekoru -työpaja järjestetään lauantaina
muotoillaan kolmiulotteiset teokset
8.4 klo 12–15 CraftCornerissa. Työpaja-
ekovillamassasta. Leireihin kuuluu retki
maksu on 5 €.
Designmuseoon, jossa tutustutaan teok-
KÄSILLÄ – taitoa – iloa –
muotoa
Ke 22.3. klo 17–19.30. Suunnitellaan
kangas joka kuvioidaan joko painaen
tai maalaten. Kankaat laminoidaan
trikoovaate valmiita kaavoja käyttäen.
Jokainen voi tuoda oman kankaan tai
ostaa kankaan paikanpäältä. Hinta 28 €
+ materiaalit.
Valmistetaan painokankaita eri tekniikoilla. Painetaan luonnonmateriaaleille
valmiilla tai itse suunnitellulla kaaviolla.
Hinta 28 € + materiaalit.
Malmilla ma–pe 5.–9.6.
Ma–to 10.–13.4. Taidon ja käsityön
NÄYTTELYT
Laminoitu tarjotin
siin erityisesti suomalaisen muotoilun
näkökulmasta. Lisäksi leireillä valmistetaan pieniä, virkistäviä ”välipalatöitä”
helposti ja nopeasti.
Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helskyn
lasten ryhmien oppilastyönäyttely
8
taito
– Onni elää käsityössä
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 8
27.12.2016 10:24:27
Solmeiltu lampunvarjostin
NEULEKLUBI
Taidon ja käsityön viikko
Lusikkakoru
Ma–to 10–13.4.
Jurvalan Toukolassa
makrameesolmeiltu lampunvarjostin
Neuleklubi tarjoaa mahdollisuuden
Taidon ja käsityön teemaviikkoa viete-
Ma 27.3. klo 17–20.15; 30 € + materiaalit
valmiiseen varjostinkehikkoon. Hinta 22
aloittaa neulomisharrastus tai kenties
tään vuosittain huhtikuussa. Taidon ja
(alk. 3 €). Valmistetaan hopea- tai alpak-
€ + materiaalit.
herätellä se vuosien takaa uudestaan.
käsityön viikon teemana on makramee.
kalusikoista koruja. Ota omat lusikat
Klubiin voit osallistua, jos on kiinnostu-
Lappeenrannassa Makramee rannekoru
mukaan!
nut neulomisesta mutta ei oikein tiedä
-työpaja järjestetään keskiviikkona 12.4.
Ke 19.4. klo 17–20.15 ja ke 25.4. klo
mistä aloittaa. Myös ”konkareille” on
klo 11–17.30 Tasihinin talossa. Työpaja-
Kotelolaukku
18.30–19.30. Valmistetaan nahasta eri tek-
tarjolla aina uusia ja trendikkäitä ideoita
maksu on 5 €.
To 20.4. klo 17–20.15; 28 € + materiaalit.
niikoilla esim. kukkaronkehyslaukkuja
neuleiden parissa. Klubitapaamisissa on
tai pussukoita. Hinta 34 € + materiaalit.
luvassa mielenkiintoisia hetkiä neulo-
Kesä käsillä muotoiluleirit
misen hyvässä ja innostavassa seurassa
Tasihinin talossa ma–pe 12.–16.6.
Ota oma kangas mukaan tai voit ostaa
ammattitaitoisen opettajan johdolla.
Leirin teemana on muotoilu. Tutustutaan
kankaita myös paikanpäältä.
Klubista saat poimittua tuoreimmat
kolmiulotteisen muodon hahmotta-
Ma 24.4. klo 17–19.30. Tämän huoletto-
neulomisen ideat ja vinkit! Neuleklubi
miseen ja rakenteeseen käyttäen eri
man kesäkassin voi valmistaa kirjavista
kokoontuu kerran kuukaudessa keski-
käsityötekniikoita. Lisäksi leirillä valmis-
kankaista, kierrätykseen päätyneistä
viikkoisin klo 18–20.30.
tetaan pieniä, virkistäviä ”välipalatöitä”
Taito-klubi kokoontuu perjantaisin
farkuista tai hillityistä pellavista. Japa-
Kevään ohjelma
helposti ja nopeasti.
klo 10–11.30, 10 kertaa kevään aikana.
nilaistunnelma syntyy geometrisista
Ke 1.2 Erilaisia tapoja luoda ja päätellä
muodoista ja helposta valmistustavasta.
silmukat.
Oppilastyönäyttely
Hinta 22 € + materiaalit.
Ke 8.3 Varpaista varteen sukat.
Taito käsityö- ja muotoilukoulu oppi-
nahasta, hammasharjamatto. Klubi alkaa
Ke 5.4 Neuleiden nettimaailma.
lastyönäyttely KÄSILLÄ – taitoa – iloa
pe 27.1. ja viimeinen kokoontuminen
Ke 3.5 Onteloneule.
– muotoa
on 21.4.. Hinta: 1 €, sisältää käytettävän
Hinta: 45 € + käytetyt materiaalit.
Galleria Laurassa, Kauppakatu 25, Lap-
materiaalin.
Ma 10.4. klo 17–19.30. Valmistetaan
Pienet nahkatyöt
Kesäkassi japanilaiseen
tapaan ommellen
TAITO-KÄSIS
peenranta. Näyttelyssä on esillä lasten,
nuorten ja aikuisten vuoden aikana valmistetuista töistä. Näyttely on avoinna
Kaksi ryhmää joista toinen kokoontuu
Taito Shopin aukioloaikana.
7 x 3 t. Ohjelma löytyy www.taitoetelasuomi.fi sivuilta.
TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET TAITOKURSSEILLE
laukku kevään juhliin ja kesän rientoihin.
TAITO-KLUBI
Aiheina mm. munankuorimosaiikki +
miniryijy, projektipussukka, pientä kivaa
TAPAHTUMAT
Käsityölauantai
La 28.1. klo 10–15 Taitopajassa valmiste-
joka toinen tiistai ja toinen joka toinen
keskiviikko klo 9–11.30. Kokoontuminen
Kurssilla valmistetaan tyylikäs pikku-
LUUMÄKI
TAITO-KURSSIT
Taitokeskus, Pajatie 7
taan Hiiripino-pannunalunen, pajamaksu
5 e. Käsityölauantaina voi yhdelle kevään
Taitokurssille ilmoittautua 2 yhden
hinnalla.
Taidon ja käsityön viikko
Ma–to 10.–13.4. Taidon ja käsityön teema-
www.taitoetelakarjala.fi
Kehystetty makramee
Marja Koskimäki
Ma 23.1.klo 17–19.30 ja 6.2. klo 17–18.30;
viikolla, johon osuu Taidon nimipäivä
gsm 040 6849 550
34 € + materiaalit. Valmistetaan seinälle
14.4. Taidon ja käsityön viikon teemana
[email protected]
tai ikkunaan kehykseen solmeiltu makra-
on makramee. Luumäellä Makramee
Tarja Valtonen
meetekstiili.
rannekoru -työpaja järjestetään Taito-
gsm 040 6849 554
viikkoa vietetään vuosittain huhtikuussa
keskuksessa tiistaina 11.4. klo 11–16.30.
[email protected]
Laminoitu tarjotin
Ke 26.4. klo 17–18.30 ja ke 10.5. klo
Taito Etelä Suomi ry pidättää oikeuden
Ma 22.2. klo 17–19.30; 22 € + materiaalit
17–18.30 ja ke 17.5. klo 17.–18.30. Om-
muutoksiin.
ja laminointi. Suunnitellaan kangas, joka
Kesä käsillä muotoiluleiri
kuvioidaan joko painaen tai maalaten.
Luumäellä ti–to 13.–15.6.
Kankaat laminoidaan yksilöllisiksi
Leirin teemana on värit. Kurssin aikana
tarjottimiksi.
tutustutaan erilaisiin käsityön tekniik-
Pitsinupotus
mellaan pitsinupotustekniikalla pieniä
sisustustekstiilejä (pöytäliinoja, tyynyjä,
verhoja). Ota omat pitsiliinat ja pitsit
mukaan. Hinta 36 € + materiaalit.
TAPAHTUMAT
Käsityölauantai
Työpajamaksu on 5 €.
koihin ja materiaaleihin. Valmistetaan
La 28.1. klo 10–15 Taitopajassa valmiste-
SeinäRosee
taan Hiiripino-pannunalunen, pajamaksu
To 16.3. klo 17–19.30; 22 € + materiaalit.
kudontaa. Lisäksi leirillä valmistetaan
To 11.5. klo 17–19.30. Valetaan betonista
5 euroa. Käsityölauantaina voi yhdelle
Valmistetaan paperinarusta roseekukkia
pieniä, virkistäviä ”välipalatöitä” helposti
tonttuja. Hinta 30 € (sis. betonin).
kevään Taitokurssille ilmoittautua
seinälle ripustettavaan valaisimeen tai
ja nopeasti.
2 yhden hinnalla.
tilateokseen.
Tiedustelut
Betonitonttu
Kastetut betonityöt
mm. mosaiikkitöitä sekä opitaan helmi-
Riitta Nevalainen
Ma 22.5. klo 17–19.30 Hinta 28 €
gsm 040 6849556
(sis. betonin).
[email protected]
taito
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 9
– Onni elää käsityössä
9
27.12.2016 10:24:28
PARIKKALA
TAITO-KURSSIT
TAPAHTUMAT
Käsityölauantai
La 28.1. klo 10–15 Taitopajassa valmistetaan Hiiripino-pannunalunen, pajamaksu
Taitokeskus, Kirkkokatu 6
Kehystetty makramee
5 e. Käsityölauantaina voi yhdelle kevään
Taitokurssille ilmoittautua 2 yhden
hinnalla. Mikäli asiakas haluaa tarkistaa
To 2.2. klo 17–19.30 ja 9.2. klo 17.–18.30; 34
aikataulunsa, annetaan hänelle koodi,
€ + materiaalit. Valmistetaan seinälle tai
jolla hän voi ilmoittauta kursseille vielä
ikkunaan kehykseen solmeiltu makra-
seuraavan viikon aikana.
meetekstiili.
Munankuorimosaiikkikehykset
miniryijylle
Taidon ja käsityön viikko
Ma–to 10.–13.4. Taidon ja käsityön teemaviikkoa vietetään vuosittain huhtikuussa
Ke 15.2. klo 13–16.30 ja ke 22.2. klo 13.–14;
viikolla, johon osuu Taidon nimipäivä
40 € + materiaalit. Valmistetaan kehykset
14.4. Taidon ja käsityön viikon teemana
munankuorimosaiikilla ja ommellaan
on makramee. Parikkalassa Makramee
miniryijy kehysten sisään.
rannekoru -työpaja järjestetään keski-
Laminoitu tarjotin
Ke 8.3. klo 13–15.30; 22 € + materiaalit.
Kesä käsillä muotoiluleiri
Parikkalassa ma–to 26.–29.6.
noidaan yksilöllisiksi tarjottimiksi.
Leirin teemana on muotoilu. Tutustutaan
Tekemisen iloa!
Valohimmeli
miseen ja rakenteeseen käyttäen eri
Ti 24.1. Pajamaksu 10 € + materiaalit 62 €
Tekemisen iloa!
Kranssit paperinarusta
pääsiäiseksi
käsityötekniikoita. Lisäksi leirillä valmis-
tai 79 €. Näyttävä koriste sisälle, parvek-
To 16.3. Kurssilla valmistetaan Loiste-,
tetaan pieniä, virkistäviä ”välipalatöitä”
keelle tai terassille.
Neilikka- tai Välke-kranssi.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Virkkausstartti
www.taitoetelasuomi.fi
To 26.1. Tutustutaan virkkausohjeen mer-
Saunatekstiilejä sabluunalla
koristellen
Jaana Leskinen
kintöihin ja aloitetaan maton tai korin
To 23.3. Sabluunapainoa pellavakan-
gsm 040 6849 558
virkkaaminen.
kaalle.
Ystävänpäivän kynsilakkakoru
Emaloidut korut
Ti 14.2. 2 henkeä yhdellä kurssimaksulla.
Ti 28.3.
Tekemisen iloa!
Makramee -seinätekstiili
tai -amppeli
Kuvansiirto
[email protected]
TAITO
KYMENLAAKSO RY
LAHTI
Piippokori.
SeinäRosee
Ke 5.4. klo 13–15.30; 22 € + materiaalit.
Lisätiedot ja tilaukset:
[email protected]
044 556 9324
kolmiulotteisen muodon hahmotta-
helposti ja nopeasti.
Virkataan tekemiseniloa malliston iso
Helsingissä tarjoamme
kangaspuihin loimen luonti- ja
rakentamispalvelut.
on 5 €.
joko painaen tai maalaten. Kankaat lami-
Ke 23.3. klo 13–15.30; 22 € + materiaalit.
Luumäen p. 040 6849556 ja
Parikkalan p. 040 6849558
Taitokeskuksista.
Molemmissa Taitokeskuksissa
kudontavalmiit kangaspuut
odottavat kutojia.
viikkona 12.4. klo 11–17.30. Työpajamaksu
Suunnitellaan kangas, joka kuvioidaan
Piippokori
Kudonnan neuvonta-aikoja voit kysellä
TAITO-KURSSIT
To 30.3. Tee taulu valitsemastasi kuvasta.
To 16.2. Sisustukseen uutta ilmettä!
Tiput ja puput pääsiäiseksi
Aloitetaan makramee seinätekstiilin tai
Ti 4.4. Ommellaan kivoja koristeita
-amppelin solmeilu.
pääsiäiseen.
Kisapaja!
GC! Punottu-/Easykori
seinälle ripustettavaan valaisimeen tai
Taitokeskus Velma, Vesijärvenkatu 19,
To 23.2. Green Craft -istuinalunen kier-
To 6.4. Green Craft -kierrätyshuovasta
tilateokseen.
Lahti
rätyshuovasta.
Valmistetaan paperinarusta roseekukkia
[email protected], 044 765 4332,
Kehyslaukku farkuista
Taitoviikon Makrameepajapäivä
To 27.4. klo 17–20.15; 28 € + materiaalit.
www.taitohame.fi
Ti 7.3.
Ti 11.4. klo 11–19. Pajamaksu 10 € +
Kurssilla valmistetaan tyylikäs pikku-
Kurssit iltaisin klo 17.30–20., ilmoittau-
laukku kevään juhliin ja kesän rientoihin.
du mukaan! Sopii aloittelijoille sekä
Kukkia paperinarusta
Ota oma kangas mukaan tai voit ostaa
osaajille.
To 9.3.
kankaita myös paikanpäältä.
Kurssien hinta 16 €, ellei kurssikohtai-
Kotelolaukku
10
taito
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: taitokes-
sesti toisin mainita + materiaalit käytön
Mosaiikkimunat pääsiäiseksi
mukaan.
Ti 14.3.
materiaalit.
Roseella sisustukseen
To 20.4. Tutustutaan rosee työvälineen
käyttöön.
– Onni elää käsityössä
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 10
27.12.2016 10:24:31
GC! Ovistoppari pöllö
ommellen.
LAHDEN LASTEN TALVIKARNEVAALIEN VANHEMPIEN JA
LASTEN YHTEISET PERHEPAJAT
VELMASSA
Kynsilakkakoru
Pajassa toteutetaan Suomi 100 -himmeli.
To 27.4.
Pajamaksu 5 €/lapsi, sis. materiaalit
Ti 25.4. Valmistetaan kätevä ovistoppari Green Craft -kierrätyshuovasta
Mökkituliaisia virkaten
pellavanarusta
Päiväpajat klo 10–11.
31.1.–2.2. ti–to ja 7.2.–9.2. ti–to
Iltapajat klo 17.30–18.30
To 4.5.
31.1. ti, 2.2. to, 7.2. ti ja 9.2. to
Pikkulaukku vaikka lahjaksi
KESÄ KÄSILLÄ
-koululaisten kässäpajat
Ti 9.5. Valmistetaan kehyslukkolaukku
kierrätysmateriaaleista.
Makramee-amppeli äidille
lahjaksi
To 11.5.
Kukkia paperinarusta
Ti 23.5. Valmistetaan erilaisia kukkia
Hinta: 20 €/kerta tai 80 €/5 kertaa +
materiaalit käytön mukaan.
5.–9.6. ma–pe klo 10.–14. Ohjelma vahvis12.–16.6. ma–pe klo 10.–14. Ohjelma
Taitopajat keskiviikkoisin
klo 13–16
vahvistuu myöhemmin.
Ilmoittautumiset p. 040 5540582
tuu myöhemmin.
paperinaruista ja -nauhoista taitellen.
NÄYTTELYT
VELMAN KÄTEVÄT MUMMOT
-KÄSITYÖRYHMÄT
KÄSILLÄ–taitoa–iloa–muotoa
3.4.–24.4.
Haminan taitokeskus
Kurssimaksu 16 € + materiaalit.
1.2. Suomi 100 v, lankapalloista
sisustustuote.
8.2. Suomi 100 v, lankapalloista
Taito-käsityökoulu Velman oppilastyö-
sisustustuote.
Kertamaksu 4,50 € (jäsenet 4 €).
näyttely Taitokeskus Velmassa, Vesijär-
15.2. Lakkakorut.
Kädentaitoja monipuolisesti.
venkatu 19, Lahti
22.2. Makramee korut.
16.1.–22.5. ma klo 12–14.30
(ei viikko 9, 16, 18, 20).
8.3. Nappikaulakorut ja rintaneulat.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
22.3. Suomi 100 v, pannunalunen.
17.1.–23.5. ti klo 12–14.30
29.3. Suomi 100 v, pannunalunen.
(ei viikko 9, 16, 18 ja 20).
5.4. Pääsiäisen korttipaja.
Lasten askartelukerho
talvilomalla
18.1.–24.5. ke klo 13–15.30
12.4. Pääsiäismunia eri tekniikoilla.
Askartelukerho 1–6 -luokkalaisille talvilo-
(ei viikko 9, 16, 18 ja 20).
19.4. Kananmunankuoresta mosaiikki-
malla ma–ke 27.2–1.3 klo 10–16.
19.1.–25.5. to klo 13–15.30
korut.
Hinta 55 €, sisältää materiaalit ja lounaat.
(ei viikko 9, 16, 18 ja 20).
26.4. Makramee-amppeli.
3.5 Lakkakorut kevään juhliin.
VANHEMPI/LAPSI-KURSSI
(PERHEKURSSI)
Klo 17.30–19. Hinta: 16 €/kerta tai 70 €/5
kertaa + materiaalit käytön mukaan
Ti 17.1. Hupsut tupsut.
10.5. Suomi 100 v, pannunalunen.
Kudontakurssi
La 4.3 ja la 11.3 klo 11–14. Kudontakurssilla opettelemme kutomisen perustaitoja.
HAMINA
Kehruukurssi
Ma 6.2– ti 7.2 klo 16–19 (6h).
aloittaville ja kankaankudontaa jo osaa-
Taitokeskus, Raatihuoneenkatu 2
Kurssilla opetellaan kehräämään rukilla.
ville kertauskurssina. Kurssimaksu 32
Materiaaleina mm. villa ja
€. Kurssin jälkeen mahdollisuus jatkaa
koirankarvat. Kurssimaksu 32 €.
kudontaa sovitulla aikataululla.
Ti 21.2. Hiirenpino.
Kankaankuviointipaja lapsille
Ti 21.3. Laku-helmet.
La 14.1 klo 11–14. 1–4-luokkalaisille lapsil-
Materiaaleja voit tuoda itse tai ostaa
Ti 18.4. Väriä kankaalle sabluunalla.
le paja jossa kokeilemme eri tekniikoita
kurssipaikalta.
Ti 16.5. Massakoruja.
kankaankuvioinnissa. Kurssimaksu 25 €,
sisältää materiaalit.
Hirviöpaja
La 28.1 klo 11–14. Kierrätysmateriaaleja
hyödyntäen rakennamme hirviöhahmoja. Kurssimaksu 25 €, sisältää materiaalit.
Korulauantai
La 11.2 klo 11–14. Lakkakoruja, nappikoruja tai kananmunankuorimosaiikkia.
Kurssimaksu 16 € + materiaalit.
Suomi 100 v -teemalauantai
Kurssi on tarkoitettu uusille harrastusta
Pääsiäiskoristeita
La 8.4 klo 11–14 pääsiäiseen koristemunia
mm. neulahuovuttamalla.
Kurssimaksu 16 € + materiaalit.
Kesä käsillä
Lasten käsityöpäiväleiri 1–6-luokkalaisille.
Leiri 1 ma 5.6.– to 8.6.
La 25.2 klo 11–14. Sinivalkoisella teemalla
Leiri 2 ma 12.6.– to 15.6.
pannunalusia ja lankapalloista sisustus-
Kaksi samansisältöistä leiriä. Hinta 48 €/
tuotteita. Kurssimaksu 16 € + materiaalit.
viikko, sisältää materiaalit.
taito
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_6-11.indd 11
– Onni elää käsityössä
11
27.12.2016 10:24:34
ONE1701_12-15.indd 12
2.1.2017 11:35:29
TEE ITSE
TEKSTI
MINNA AHONEN KUVAT TAITOLIITTO
KÄSITYÖOHJE
SUOMIRAITALAPANEN
MALLI:
Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen
KOKO:
Naisen koko
TARVIKKEET:
Suomi -raitalanka 70 g
(75 % villa, 25 % polyamidia,
kerä 100 g).
LISÄKSI TARVITSET:
Sukkapuikot nro 4
NEULETIHEYS:
10 x 10 cm = 26 s ja 27 krs.
Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot
tarvittaessa käsialan mukaan.
Jos haluat isommat lapaset, vaihda
isommat puikot.
NEULOMINEN
Neulotaan kaksinkertaisella langalla.
Aloita neule lankojen samasta
(sininen) värikohdasta.
Eli neulo aina siten, että lanka on kaksinkertaisena
valkoista tai sinistä.
Luo 40 s ja neulo 2 s nurin 2 s oikein 20 krs neljällä
puikolla suljettuna neuleena. Jatka oikeaa ja lisää
ensimmäisellä kerroksella joka puikolla 1 silmukka.
Neulo sitten sileää kunnes väri vaihtuu. Neulo
nostetuilla silmukoilla 2 krs:ta; *neulo oikein 2 s.
nosta edelliseltä krs 2 s.*. Neulo ilman nostoja
kunnes langan väri vaihtuu. Kun langan väri vaihtuu nosta jälleen kahdella ’’kerroksella’’ silmukoita
kuten edellä, eli *2 nostoa 2 oikein*. Kaksi ’’välikerrosta’’. Älä siis seuraa kerroksen vaihtumista vaan
aloita silmukan nostot aina langan vaihtaessa
väriä. Sijoita nostot lomittain edellisten nostojen
kanssa. Jatka näin 16 krsta.
Poimi peukalon 8 silmukkaa apulangalle, luo
tilalle 8 s ja jatka neuletta kuten edellä 26 krs tai
kunnes pikkurilli peittyy. Aloita kärkikavennukset.
Kavenna joka toisella kerroksella 1. ja 3. puikon
alussa 2 s ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa 2 s
oikein yhteen neuloen neljän kavennuskerroksen
ajan. Tee jatkossa kavennukset joka kerroksella.
Kun jäljellä on 8 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja
kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.
Peukalo: Poimi apulangalta ja peukaloaukon
reunasta silmukat puikoille (18 s) ja neulo
peukaloa 14 krs, tai kunnes peukalo peittyy ja tee
kavennukset kuten kämmenosassa mutta joka
kerroksella.
Hoito: Konepesu 40o. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa
paikassa. Höyrytä kevyesti.
MALLIN KOPIOINTI JA KAUPALLINEN
VALMISTUS KIELLETTY.
taito
ONE1701_12-15.indd 13
– Onni elää käsityössä
13
2.1.2017 11:35:32
Psst!
Tämän lehden
kurssisivuilla näet,
mitä kaikkea tulevana
keväänä on omassa
yhdistyksessäsi
tarjolla.
Sari Leino-Laine viihtyy
Hyvinkään taitokeskuksessa
niin kutomassa kuin erilaisilla
kursseillakin.
ONE1701_12-15.indd 14
2.1.2017 11:35:37
ASIAKASTARINA
TEKSTI
MERJA RÄTY KUVAT OTTO JAHNUKAINEN, TUULA NIEMINEN
ÄITI LÄHTEE
ASSALLE
Loimia riittää
Sari Leino-Laine on Taito Uusimaa
Hyvinkään käsityökeskuksen vakioasiakas.
Viidentoista vuoden aikana kangaspuissa
on syntynyt matto jos toinenkin ja aika
paljon muutakin.
S
ari Leino-Laineen
käsityöt alkoivat barbien vaatteista. Mallia antoivat käsistään kätevät mummi ja äiti.
– Kun lapset olivat pieniä, oli
vähän hiljaisempi aika, mutta jo
viidentoista vuoden ajan olen kutonut Hyvinkään käsityökeskuksessa kaikenlaista.
Käsityökeskus oli pienelle lapselle hankala käsittää, joten kun
äiti lähti kutomaan, hän lähti assalle – käsityökeskus kun on aseman lähellä.
– Ja siellä olen viettänyt aikaa
paljon. Vuorotyötä tekevälle on
mainiota, että kutomassa voi käydä iltaisin ja viikonloppuisinkin.
Olen tainnut kutoa käsityökeskuksessa jonkin juhannusaatonkin, kun työvuoro osui niin, etten päässyt muun perheen kanssa mökille, kertoo lentoemäntänä
työskentelevä Sari.
Maton suunnittelu on hänestä
aina yhtä kiinnostavaa.
– Kuteiden kerääminen on
hauskaa; jos vaikka tekee kiikkalaista mattoa, niin välillä joutuu haluttua väriä ihan metsästämään.
Kutomisen lisäksi Sari värjää
lankoja ja neuloo paljon. Ompelu sen sijaan ei ole ominta alaa.
– Jos teen ommellessa virheen,
työ jää helposti sivuun. Mutta jos
teen neuloessa virheen, puran
työn vaikka alkutekijöihinsä.
Sari Leino-Laine aloitti syksyllä Taito käsityö- ja muotoilukoulu Hyvinkään Aiku-Helmissä käsityön taiteen opinnot.
– Käsitöissä on niin paljon mahdollisuuksia. Odotan, mitä kaikkea uutta pääsen kokeilemaan.
www.taitouusimaa.fi
saattaa ajatella kutovansa vain yhden maton,
mutta käsityökeskuksen monet loimet houkuttavat usein tekemään
paljon muutakin.
–Kun näkee, mitä kaikkea kivaa muut ovat tekemässä, tekee
mieli koettaa itsekin. Mattojakin on syntynyt aika paljon yli oman
tarpeen, naurahtaa Sari.
SARI LEINO-LAINE
Uudet kurssit, uudet taidot
on syksyllä 2016 tehty muun
muassa koruja massasta. Pastakone taipuu mainiosti koruntekijän
tarpeisiin, mutta sitä varsinaista pastaa varten täytyy kyllä olla ihan
oma laitteensa.
HYVINKÄÄN AIKU-HELMISSÄ
taito
ONE1701_12-15.indd 15
– Onni elää käsityössä
15
2.1.2017 11:35:39
TULE MUKAAN TAITO ETELÄ-SUOMEN JA TAITO KYMENLAAKSON TOIMINTAAN
TAITO ETELÄ-SUOMI/HELSINKI
TAITO
ETELÄ-SUOMI/LAPPEENRANTA
CraftCorner
TAITO KYMENLAAKSO /LAHTI
Taitokeskus Velma
Eteläespalandi 4
koulutuspäällikkö
Vesijärvenkatu 19
00130 Helsinki
Johanna Kemppinen
15140 Lahti
gsm 050 5500 501
gsm 040 6849550
[email protected]
[email protected]
[email protected]
044 765 4332 Päivi Heiman-Harju
www.taitoetelasuomi.fi
Ulla Telimaa
gsm 050 3363 599
[email protected]
Kuva: Taito Shop Helsky
Toiminnanjohtaja
www.taitohame.fi
TAITO SHOP/LAPPEENRANTA
TAITO KYMENLAAKSO/LAHTI
Kauppakatu 25
TAITO ETELÄ-SUOMI/HELSINKI
53100 Lappeenranta
Taito-käsityökoulu Velma
Tarja Valtonen
Vesijärvenkatu 19
gsm 040 6849554
15140 Lahti
[email protected]
[email protected]
040 762 8877 Outi Heino
Taito käsityö- ja muotoilukoulun toimipisteet
- CraftCorner (keskusta)
- Herttoniemenranta
- Malmi
ww.taitohame.fi
TAITO
ETELÄ-SUOMI/LAPPEENRANTA
TAITO
KYMENLAAKSO/KOUVOLA
Tasihinin talo
Kauppakatu 25
- Paloheinä
- Pohjois-Haaga
- Viikki
Taito Shop Kouvola
53100 Lappeenranta
Kouvolankatu 15
gsm 040 6849554
www.taitoetelasuomi.fi
Tiedustelut: Kirsi Juntunen
gsm 044 5569 324
[email protected]
TAITO SHOP HELSKY/HELSINKI
TAITO
ETELÄ-SUOMI/LAPPEENRANTA
Taito käsityö- ja muotoilukoulu
Tiedustelut: Maija-Liisa Blauberg
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_16.indd 17
Eteläesplanadi 4
00130 Helsinki
gsm 040 6849551
[email protected]
Myymälänhoitaja Maritta Saarikoski
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_16.indd 17
TAITO ETELÄ-SUOMI/LAPgsm 050 3508 470
taitoshop@ taitoetelasuomi.fi
PEENRANTA
Aukioloajat
[email protected]
[email protected]
www.taitokymenlaakso.fi
Taitokeskus Parikkala
Kirkkokatu 6
59100 Parikkala
15.12.2016 15:22:14
Jaana Leskinen
gsm 040 6849558
[email protected]
www.taitoetelasuomi.fi
Taitokurssit ja aikuisten taiteenperusopetus
Taitokeskus Luumäki
tiedustelut: Marja Koskimäki
TAITO KYMENLAAKSO/HAMINA
Haminan taitokeskus
Raatihuoneenkatu 2
15.12.2016 Hamina
15:22:14
49400
040 5540 582
[email protected]
TAITO
KYMENLAAKSO/VIROJOKI
Pajatie 7
ma-pe 10-18
gsm 040 6849552
la 10-16
[email protected]
Kesällä myös su 12-16
040 5540 057
TAITO ETELÄ-SUOMI/LUUMÄKI
www.taitoetelasuomi.fi
www.craftcorner.fi
45100 Kouvola
TAITO
ETELÄ-SUOMI/PARIKKALA
54500 Taavetti
Riitta Nevalainen
gsm. 040 6849556
[email protected]
www.taitoetelasuomi.fi
Virojoen taitokeskus
Louhelantie 3
49900 Virojoki
046 6250 921
TAITO ETELÄ-SUOMI JA KYMENLAAKSO RY:N ASIAKASLEHTI KEVÄT 2017 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 52 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BOTH.FI /
TAITTO FORSSA PRINT TAITTOPALVELU / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2016 / KANNESSA SUOMI-RAITALANKA, KUVA JONNA HIETALA / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-POHJANMAA, TAITO ETELÄ-SUOMI,
TAITO KYMENLAAKSO, TAITO ITÄ-SUOMI, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO PIRKANMAA, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA, TAITO UUSIMAA JA TAITOLIITTO
www.taitoliitto.fi
Etelä-Suomi_Kymenlaakso_16.indd 16
27.12.2016 10:25:39