Syö marjoja, se voi auttaa aivoja - Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö

Syö marjoja,sevoiauttaaaivoja
Hyviä uutisia: perusterveellinen ruokavalio vähentää myös muistisairauksien ja
dementian riskiä.
Terveellinen ruokavalio auttaa voimaan paremmin ja pienentää riskiä sairastua elintapasairauksiin.
Tutkimuksissa on huomattu, että terveellinen ruokavalio vaikuttaa myös aivojen hyvinvointiin,
oppimiseen, muistamiseen ja muistisairauksien kehittymiseen.
− Ajatellaan, että marjoilla, rukiilla, rypsiöljyllä ja maitotuotteilla on terveyttä edistäviä
vaikutuksia, kertoo kuopiolainen tutkija Marjo Eskelinen.
Eskelinen tutkii parhaillaan ruokavalion pitkäaikaisvaikutuksia kognitioon, masennukseen ja
dementian riskiin sekä dementian ehkäisemistä ravitsemuksen avulla. Hän sai tutkimukseensa
Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiöltä 30 000 euron apurahan.
Muistihäiriöiden kehittyminen on pitkä prosessi. Esimerkiksi Alzheimerin tauti aiheuttaa
aivomuutoksia jo 20–30 vuotta ennen kuin se voidaan diagnosoida. Siksi tutkijat ovat erityisen
kiinnostuneita siitä, miten keski-iän elintavat ja ruokavalio vaikuttavat dementian riskiin.
− Muistihäiriöiden ehkäisemisen kannalta olisi ihanteellisinta syödä terveellisesti jo keskiikäisenä. Toisaalta uskon, että ruokavaliolla voidaan hidastaa myös muistisairauden
etenemistä, Eskelinen sanoo.
Eskelisen tutkimus on osa CAIDE-hanketta. Valtakunnallisessa hankkeessa on mukana noin 2 000
itäsuomalaista, joita on seurattu jo yli 30 vuoden ajan. Pitkän seurannan ansiosta tutkijat saavat
uudenlaista tietoa ruokavalion pitkäkestoisista vaikutuksista.
− Nyt haluan selvittää, miten masennus vaikuttaa yhtäaikaisesti sekä ruokavalioon että
kognitioon. Siitä ei vielä tiedetä kovin paljoa, Eskelinen kertoo.
Elintapaneuvontaa ikääntyneille?
Suomessa on tehty myös maailman ensimmäinen ns. interventiotutkimus elintapaneuvonnan
vaikutuksesta muistihäiriöihin. Siinä oli mukana noin 1 200 suomalaista, joista puolet sai
elintapaneuvontaa 60–77 vuoden iässä ja puolet ei.
Tutkimuksessa huomattiin, että yli 60-vuotiaiden elintapaneuvonta ehkäisee muistihäiriöitä.
Kannattaisiko siis kaikki tuonikäiset suomalaiset lähettää ravitsemusterapeutin luokse palauttamaan
mieliin terveellisen ruokavalion perusteita? Voidaanko niin vähentää muistisairauksien määrää ja
säästää yhteiskunnan varoja?
Marjo Eskelisen mielestä ajatus kuulostaa hyvältä, mutta epärealistiselta.
− Se maksaisi liikaa enkä tiedä, kuka lähtisi ajamaan tällaista ideaa. Ravitsemusterapeuttien
virkoja on muutenkin Suomessa liian vähän.
Helpompaa olisi ehkä sittenkin auttaa tavallista suomalaista huomaamaan, mitkä ravitsemukseen
liittyvät uutiset ja lehtijutut ovat totta ja mitkä eivät.
Seuraavaksi Marjo Eskelinen haluaa selvittää, mitkä ovat aivojen terveyden kannalta ruokavalion
kaikkein hyödyllisimmät osat. Pitääkö koko ruokavalion olla terveellinen – vai riittääkö aivoille, jos
syö riittävästi pehmeitä rasvoja, ruista tai vaikka marjoja?
− Minua kiinnostaa erityisesti se, millainen merkitys marjojen syömisellä on.
Eskelinen lupaa ensimmäisiä tuloksia jo vuoden 2017 aikana. Niitä odotellessa on hyvä muistaa,
että perusterveellinen ruokavalio kannattaa aina. Perusterveelliseen ruokavalioon kuuluvat asiat
ovat niitä tuttuja: reilusti kasviksia, hedelmiä ja täysjyvätuotteita, normaali paino, pehmeää rasvaa
kovan sijasta, maltillisesti punaista tai prosessoitua lihaa sekä vain vähän alkoholia.
Lisätiedot
FT, post doc -tutkija Marjo Eskelinen, [email protected], 040 335 2019