kohti uutta sairaalaa uuden sairaalan suunnittelun päälähtökohdat

KOHTI UUTTA SAIRAALAA
UUDEN SAIRAALAN SUUNNITTELUN
PÄÄLÄHTÖKOHDAT
TOIMINTAMALLIEN KEHITYSTYÖ
ALOITETTIIN
• Työterveyslaitoksen kuntokartoituksessa todettiin,
että n. 60 % sairaalan tiloista oli peruskorjauksen
tarpeessa
• Potilas ensin -asiakaslupaus
• Käynnistettiin luonnossuunnittelu
• Tilankäytön tehokkuus ja joustavuus
• Päädyttiin siihen, että 60 vuoden aikana
rakennetuista sairaalarakennuksista ei saada
saneeraamalla toimivaa ja tehokasta tulevaisuuden
sairaalaa
• Potilastilojen sijoittaminen yhteen rakennukseen
• Uuden sairaalan toiminnot jaettiin selkeisiin
kokonaisuuksiin
• Uuden sairaalan rakentamisen hankesuunnittelu
käynnistettiin
2011
Päätös
hankesuunnittelun
käynnistämisestä
• 10 % käyttökustannusten säästötavoite
Hankesuunnitteluvaihe
Nykyisten tilojen
kuntokartoitus
2012
RAKENTAMINEN ALOITETTIIN
• Tehtiin päätös uuden sairaalan rakentamisesta
vanhan sairaalan viereen
• Käynnistettiin toteutussuunnitteluvaihe
• Tehtiin lopullinen investointipäätös
2013
Lopullinen
investointipäätös
• Tehtiin päätökset lopullisista tilaratkaisuista
• SRV Rakennus Oy valittiin rakentajaksi
• Keski-Suomen Sairaala Nova
valmistuu
2020
Uusi sairaala valmistuu
• Uuden sairaalan nimeksi valittiin Keski-Suomen
Sairaala Nova
Päätös sairaalan uudesta nimestä:
Keski-Suomen Sairaala Nova
Päätös uuden
sairaalan sijainnista
Hankintojen
käynnistäminen
Aliurakoitsijoiden
valitseminen
2014
Luonnossuunnitteluvaihe
TULEVAISUUDEN SAIRAALA
ALOITTAA TOIMINTANSA
• Käynnistettiin rakentaminen
• Kiireellistä hoitoa vaativat toiminnot, mm.
päivystys, leikkaustoiminta, synnytykset
ja tehohoito (kuuma sairaala)
• Suunnitellut tutkimukset ja toimenpiteet
(elektiivinen sairaala)
• Vuodeosastot
• Laboratorio- ja kuvantamispalvelut
(diagnostiikka)
• Tuotannolliset ja hallinnolliset
tukipalvelut
• Terve talo -kriteerien noudattaminen
• Lähtökohtana oli tehokkaiden ja toimivien
sairaalatilojen suunnittelu sekä uudet
potilaslähtöiset toimintaprosessit
PROJEKTI KONKRETISOITUI
2016
Tonttien
lunastaminen uuden
sairaalarakennuksen alta
2017
Toteutussuunnitteluvaihe,
rakennusluvan hakeminen,
projektinjohtourakoitsijan
valinta ja rakentamisen
aloittaminen
2018
www.ksshp.fi/uusisairaala
SAIRAALA NOVASSA ON
MEILLE POTILAS ON YKKÖNEN
TOIMINTAMME LÄHTÖKOHTA
FAKTOJA
• Uudet optimoidut toimintamallit
• Modernit tilaratkaisut, lyhyet etäisyydet ja selkeä
logistiikka
• Älykäs potilaiden ohjaus ja opastus
• Turvallinen ja terve työympäristö
• Luonnonvalon, väri- ja äänimaailman avulla luotu
miellyttävä hoitoympäristö
• Uusi potilastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmä
• Optimoidut energiaratkaisut
• Yhden käynnin periaate – tarvittavat tutkimukset ja
hoito saman käynnin aikana
• Yhtenäiset hoitokäytännöt, toimiva logistiikka
ja potilaslähtöiset ICT-ratkaisut mahdollistavat
hoitohenkilöstön keskittymisen potilastyöhön
• Yhden hengen potilashuoneet vuodeosastoilla
mahdollistavat yksityisyyden ja helpottavat
läheisten läsnäoloa sekä vähentävät infektioriskiä
• Kuntoutusta edistävät toiminta- ja tilaratkaisut
• Vahva ja tiivis yhteistyö perusterveyden- ja
sosiaalihuollon kanssa potilaiden parhaaksi
• Terveydenhuollon eri toiminnot sijoitetaan
sairaalaan niin, että konsultointi ja yhteistyö eri
lääketieteellisten erikoisalojen kesken helpottuu
Toimintamme lähtökohtana on sairaala, jossa
annamme potilaiden tarvitseman tutkimuksen, hoidon
ja kuntoutuksen kokonaisvaltaisesti ja tehokkaasti –
potilas ensin.
• Valmistuu Jyväskylään vuonna 2020
Kuvat: JKMM Arkkitehdit Oy ja iStock
ARVOMME OVAT
•
•
•
•
tyytyväiset potilaat
vastuu potilaista ja työyhteisöstä
into ja halu uudistua
yhteistyön arvostaminen
• Kokonaispinta-ala on noin 110 000 brm²,
sisältäen mm.
•
•
•
•
360 tutkimus- ja vastaanottohuonetta
368 vuodeosastojen sairaansijaa
24 leikkaussalia
10 synnytyssalia
• Rakentamisen kustannusarvio on noin 411
miljoonaa euroa
• Rakennuttaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
• Rakentaja SRV Rakennus Oy
• Pääsuunnittelija Arkkitehtitoimisto JKMM Oy