Vuoden 2016 ennakkoväkiluku oli 119 377

Irja Henriksson 25.1.2017
Vuoden 2016 ennakkoväkiluku oli 119 377
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden
väestömäärä oli joulukuun lopussa 119 377.
Väkiluku kasvoi viime vuonna 634 henkilöllä eli 0,53
%. Väkiluvun kasvu perustui yksinomaan muuttoliikkeeseen, koska kuolleita oli 182 enemmän kuin syntyneitä. Muuttovoitto oli 816, josta 485 tuli muista kunnista ja loput 331 siirtolaisuudesta. Muuttovoitosta
tulikin 59 % maan sisäisestä muuttoliikkeestä.
Väestönlisäys oli peräti 535 henkilöä enemmän kuin
edellisvuonna. Muista kunnista saatu muuttovoitto oli
543 henkilöä ja nettosiirtolaisuus 129 henkilöä enemmän kuin vuonna 2015. Kuolleiden enemmyys oli 102
suurempi kuin edellisenä vuonna. Viimeisen neljän
vuoden aikana kuolleita on ollut enemmän kuin syntyneitä.
Vuoden 2016 väestönkasvu palautui lähelle kasvun
huippuvuosien 2007-2012 tasolle. Tällöin keskimääräinen vuosikasvu oli yli 700 henkilöä.
Viimeisen viiden vuoden aikana kaupungin väkiluku
lisääntyi yli 2 000 henkilöllä. Suurin syy vuosien 20122016 väestönlisäykseen oli maahanmuutto, se toi kaupunkiin runsas 1 500 asukasta lisää. Kuntien välisen
muuttoliikkeen vaikutus oli pienempi, muuttovoittoa
Lahti sai muista kunnista noin 900 henkilöä. Kuolleita
oli yli 400 enemmän kuin syntyneitä.
Vuoden 2016 tarkistetut väestötiedot julkaistaan
maaliskuussa.
Lahden väestömuutokset 2000-2016
1000
800
henkilöä
600
400
200
0
-200
-400
2000
2001
2002
Väestön muutos
2003
2004
2005
2006
Syntyneiden enemmyys
2007
2008
2009
2010
2011
2012
Kuntien välinen nettomuutto
* ennakkotieto
2013
2014
2015 2016*
Nettomaahanmuutto
Lähde: Tilastokeskus