Eeva Inkeri Valtonen os. Hannikainen
Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Eeva Inkeri Valtonen os. Hannikainen Kolmen pojan syntymän jälkeen Emilin ja Tyynen perheeseen toi ”Olka Koivisto” veljien ihmeteltäväksi tyttären Niemelän kotiin. Tytär syntyi elonkorjuunaikana 8.9.1930, Taimin päivänä. Säämingin seurakunnan yhteyteen hänet kastettiin Eeva Inkeri -nimellä. Nyt sinisten kastenauhojen seuraksi tuli punainen. Eeva-nimi lienee isän Eva-mummolta, Inkeri-nimelle ei ole tietoa. Kummeiksi oli pyydetty Kaisa-täti ja Taimi-serkku. Johtuiko Taimi-serkun pyytäminen kummiksi syntymäpäivästä, joka oli Taimin nimipäivä? Lapsi sai kasvaa syntymäkodin tanhuvilla kolme ensimmäistä elinvuottaan. Kun Ilmari ja Arvo eivät aina huolineet omiin leikkeihin Einoa, niin hän sai Inkerin vartuttua hänestä leikkikaverin. Eino ei ollut aina luotettavin leikkikaveri pikkusiskolle. Eino oli kuullut, että kuttaperkka oli helposti syttyvä ja mistäpä muualta kokeiluun oli sitä saatavana kuin Inkerin nukessa. Muun perheen ollessa pellolla töissä, niin ei ollut ketään valvomassa, niinpä veli etsi tulitikut, vaikka niiden ottaminen oli kielletty ja nuken takaraivoon tulitikulla tuli. Helposti kuttaperkka syttyi. Mitenkä poika sai tulen sammutetuksi, koska vain osa päästä paloi, eikä tuli levinnyt muihin rakenteisiin, siitä ei tarina kerro. Äiti korjasi tapahtuneen ”tihutyön” vanulla ja virkatulla myssyllä. Tämä muisto on seurannut veljeä koko elämän ajan, vaikka äidin luottamus säilyikin. Inkeri ei tajunnut syntymäkodin menetystä, varmaan sopeutui siihen parhaiten ja olihan hänellä vuoden vanha pikkusisko, Hanna Emilia. Hän ei myöskään vielä ymmärtänyt surra siskon kuolemaa, joka kohtasi Hannan vuoden ikäisenä Ikoinniemellä asuttaessa hinkuyskän seurauksena. Sen ajan kasvatusperiaatteeseen kuului, että lapset opetettiin osallistumaan työntekoon, kun ne ”kynnelle kykeni.” Lattianlakaisu ja astioiden pesu oli niitä tehtäviä, joissa äitiä autettiin. Inkerin ”vastuulla” oli ruoka-astioiden pesu, Einon separaattorin astiat. Varmaan astianpesussa oli mukana hupikin, kun sai veden kanssa ”läträtä.” Niin Ikoinniemellä kuin Kiilanmäellä asuttaessa Inkerillä ei ollut samanikäisiä tyttöjä leikkikavereina vaan poikia, mutta ei hänestä kuitenkaan poikamaista tyttöä kasvanut. Serkku Pekka oli saman ikäinen ja yhdessä kävivät kansakoulua. Tyyne-äiti, Inkeri, Risto ja Eila Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Kiilanmäen koti Inkerin - niin kuin veljien - ensimmäinen kosketus kouluun tapahtui pyhä- ja kiertokoulussa. Ritosaaren kansankoulussa hän suoritti oppivelvollisuuden 1937 - 43. Äitinsä opettamana hän harjaantui osaavaksi kotitaloustöissä ja oppi ruuanlaiton niksit, kantamaan vastuuta kodin hoitamisesta äidin sairauden aikana ja varhaisen kuoleman jälkeen. Kahdelle nuoremmalle sisarelle 9-vuotiaalle,Eilalle ja 6-vuotiaalle Ristolle tuli Inkeristä äidin korvike. Yhteisen kodinhoidon ohessa hän auttoi erilaisissa töissä naapureita. Kouluaikana myös koulun naisopettaja piti häntä luonaan. Avioliiton Inkeri solmi maanviljelijä Veikko Heikki Valtosen, synt. 27.12.1915 kanssa 9.10.1958 ja muutti asumaan vastavalmistuneeseen Vekola-kotiin Ikoinniemelle. Kodin töiden lisäksi pätkätöitä oli tarjolla kylällä olevassa Suomen Näyttelijäliiton kesäkodissa Suvirannassa. Vekon ja Inkerin kodissa, ”Vekolassa” vieraili lomaa viettäviä näyttelijöitä. Ansa Ikonen ja JalKuvassa Inkeri keskellä piirakan teossa Kaisa-Liisan ja Einon mari Rinne yöpyivätkin siellä, häissä Keuruun Pöyhölässä 1959 kun talvisin kävivät omalla huvilallaan. Vekon rakentaman tynnyrisaunan lauteilla myös monet naapurit ja näyttelijät saivat ”vuodattaa” hikeä ja pulahtaa järven vilpoisaan veteen. Inkerin ja Vekon avoin, vieraanvarainen suhtautuminen sai tuntemaan kävijät tervetulleeksi kotiin ja ystävystymään heihin. Myös Inkerin herkulliset karjalan piirakkaat ja muut leivonnaiset maistuivat kyläilijöille. Lähetyspiiri ja virsilaulutilaisuudet olivat tervetulleita tilaisuuksia naapureiden ja ystävien kokoontumisille Vekolassa. Kaikesta näistä voi lukea vuosien varrella täyttyneistä vieraskirjoista. Inkerin Emil-isä sai kodin ”Vekolassa” Kiilanmäen jälkeen. Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Inkeri ja Veko vastavalmistuneen “Vekolan rappusilla Kaupungin ”laitamilta” palvelujen vähettyä oli aika suunnitella ”keskustaan” siirtymistä. Niinpä Veikko osti osakehuoneiston keskustasta Kuutinkulmasta, ja he muuttivat eläkepäiviä viettämään palvelujen läheisyyteen Savonlinnaan. Kuutinkulma oli saanut nimensä paikalla sijanneesta Kuutin kahvilasta ja leipomosta. Kuutit olivat Hannikaisten sukua. Leskeksi jäätyä Veko-puolison kuoltua Inkeri on jatkanut asumistaan ”kaupunkikodissaan”, johon vierailevat sukulaiset ja ystävät ovat olleet tervetulleita ja tuoneet vaihtelua yksin elämiseen. Pyhäkoulu, kristillinen opintokerho ja seurakuntanuorissa mukanaolo ja toiminta ovat olleet kantavina voimina luomassa pohjan, jolle on voinut rakentaa elämää. Runoudesta Inkeri on löytänyt tunne elämän tulkitsijan ja monesti hän on niitä tulkinnut kuulijoille yhdessä jaettavaksi. Muunmuassa ensimmäisessä seuramme kesäkokouksessa Kiilanmäellä saimme kuulla hänen lausuntaa. Vekola kesäisen luonnon keskellä Sähköisen tiedonvälityksen aikana lienee vaikea asennoitua aikaan, jota oma sukupolvi eli 60 vuotta taaksepäin. Niillä, joilla ei ollut puhelinta yhteydenpito tapahtui kirjein ja postikortein. Kuinka arvokkaita säilyneet kirjeet ja kortit ovat yksityisten, perheiden ja sukujen keskuudessa, joiden kautta henkilökuva tarkentuu ja ”ikkuna” aukeaa menneeseen. Tämänkin kirjoittaja on vasta vanhoilla päivillä tajunnut ja syyllistynyt nuoruuden ”tyhmyydessä” hävittämään nuoruuden aikaiset kirjeet. Inkeri oli Emilin perheessä se, joka eniten piti yhteyttä kirjein ja kortein veljelleen Einolle. Muutamia kirjeitä on säilynyt. Lainaan niitä, sillä niiden välityksellä voimme kurkistaa Emilin perheen arkeen 50-luvun lopulla ja ”tarina” elävöityy persoonallisemmaksi. Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Kiilanmäellä 31.5.1958 päivätyssä kirjeessä Inkeri kirjoittaa: Eino kulta! En, en minä ole Sinua unohtanut älä luulekaan. Eihän köyhän sisaren sovi unohtaa hankkeessa olevaa veljeä. Kiitos rahasta, lunastin taulun, ostin ruusunjuuria ja niin ne rahat hupenivat. Taitaa olla 1000 mk. tähellä (24,34 euroa). Vielä helluntaina hätäpäissäni työnsin muutaman satasen lähetyslippaaseen, kun tyhjensin sen. Hannikaisessa oli lähetysjuhlat. Muistin näet, että siitä ei ole hyvin kauan, kun Sinä veit ne säästöt pois. Ja siksi se rasia tuntui aika tyhjältä. Kumma, kun minun ajatukseni on aina rahassa – mutta kun taas tarvitsisin sitä. (Inkerin rahatilanne riippui isän ja veljien varassa) On ihana lauantai-ilta, tulin juuri saunasta. Iitan kanssa kylvimme. Imppa lämmitti saunan…. Niin saimme vihdoin kesän ja kaikkialla on niin kaunista. Ja, niin saimme isän kotiin. Paljon on ollut hänellä kertomista. Isälle tuli tännekin sähkösanomia. Isä oli 75 v. syntymäpäivänä ”matkoilla” Einon luona Sääksmäen Terisillä. Samalla matkalla poikkesimme Helsingissä ja vierailimme Tallukan taiteilijakodissa. Siellä tapasimme mm. Ansa Ikosen ja Jalmari Rinteen. Kyläilimme Hanna Tannerilla ja Kaisa ja Matti Haapaloilla Maunulassa. Kuvassa oikealla, vasemmalta Taimi Hannikainen, Hanna Tanner, Kaisa Hannikainen, Emil ja Eino Hannikainen, Haapaloiden pihalla. Kirje jatkuu: Arvo lähti taas tiistaina. Ovat kai lapset kertoneet (Eila ja Risto), kun Arvo meinasi hukkua Potkusalmeen. Särki vähän varpaitaan, niin sai potea niitä pari viikkoa. Sanoi Arvo, että hän luuli siinä hautansa olevan, piti potkia kengät jaloista ja vielä yritti ja pääsi pois. Huuti hän apua, kun arveli miesten olevan töissä Sorvalahdessa (paikka, jossa silloin asui Sulo ”lunni” Westerlund, Ida Elian tyttär Hannikaisen poika). No riensihän he apuun, mutta itse pääsin pois. (Putoamispaikasta oli kotiin matkaa n. 3 km. joka piti taivaltaa heikkoja jäitä pitkin märissä vaatteissa ja sukkasillaan.) Kirje jatkuu: Minusta on niin ihmeellistä taas, kun tuli kesä. Onhan se tullut jo niin monta kertaa ennenkin, mutta aina se on ihme uusi. Imppa käskee kysyä, että oletko laittanut moottoripyörän rekisteröimisjutun? 2.6. Hei vaan. Pyhä meni, että hurahti. Lapset tulivat kotiin illalla ja juttua riitti aina aamupuoleen asti. Olin rannassa tänään pyykillä. Eila istui ja kertoi olostaan siellä luonasi ja teidän elämäänne. Hauskaahan on taas, kun he ovat kotona. Kaikkea hyvää Sinulle Inkeri toivoo. Näin päättää Inkeri kaksi arkki sisältävän pitkän kirjeen. (Naisväki siirtyi pyykkäämään rannalle kesän tultua. Se oli sen ajan ”rantalomalla” oloa ). Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara 23. 7. 1958 päivätyssä kirjeessä Inkeri kiittää kortista ja jatkaa: Niin alkaa kesäkin olla mennyttä. Perin ikävä on ollut tämä heinäkuu sataa ja taas sataa. Mutta onneksi on lämmintä nyt. En aijo Sinulle kovin tässä kirjoitella, kun lapset on sinne tulossa, niin saavat kertoa asioita. Kyllä me odotimme Sinua kotona käymään, mutta et tullut. Niin eihän täällä mitään ihmeitä tapahdu sama vanha rauha täällä on. Pekan talo kohoaa kovasti. Seinät on jo muurattu ja pian katto on päällä. (Pekan koti eli Hannikaisten sukutilan päärakennus paloi 24.4.1958). Erkki Käyhkö tuossa jurisee vaaliasioista. Minä en paljon tiedä asioista, kun en ole käynyt kaupungissa (Savonlinnassa), enkä naapurissa. Juhannuksena olin häissä kaupungissa, muuta en ole käynyt… Paistoin tänään ja lähetän Sinulle paketin, ei minulla lahjoja ole lähettää. Parhainta Onnea vain. Terveiset kaikille, siis Eilalle ja Ristolle. Lämpimin terveisin Inkeri. Terveisiä isältä ja Impalta. ” Inkerin niin kuin Einokin elämässä tapahtui isoja asioita, josta 21.11.1958 Ikoinniemeltä lähetetty pitkä kolme arkkia sisältävä kirje kertoo: Runsainta onnea vasta leivotulle sulhasmiehelle. Välitä Sinä myös rakkaat onnittelut morsiamellesi Kaisa-Liisalle. Oikein, niin sitä pitää, yllätys tämä kyllä oli, mutta mieluinen. Kiitos kirjeestä, kyllä sitä jo odotinkin. Veko sanoi tässä äskettäin, että Einolla voi olla ”akottumis”puuhat ja niinpä olikin…. Onnea myös Einon päivän johdosta. Meinasin kirjoittaa kortin, mutta kun tiesin, että menet Helsinkiin, niin en kirjoittanut. Muistitko, että Risto täytti viisitoista vuotta 15.11., Teidän kihlaus päivänä (Kihlaukseni päiväkin kirjeestä löytyi). Nyt meitä on täällä kolme. Isä on ollut muutaman yön meillä, toimme hänen sängyn tuohon isompaan kamariin. Arvo lähti maanantaina Lapualle parantajan luo. En tiedä sitten hänen vaiheitaan, lie vaikka tullut Terisille. Isä oli eilen kaupungissa ja sai siellä kuulla kihlautumisestasi?! Niin, johtaja Viljakainen (Koneliike A. J. Viljakaisen omistaja) oli vahtinut liikkeensä ikkunassa, että jos sattuisi näkemään isän ja isä menikin pensaa ostamaan Shelliltä (on Viljakaisen naapurina) ja Viljakainen syöksyi ulos paljain päin ja kertoi asian ja oli ollut haltioissaan, kun nyt meistä tulee sukulaisia. He menivät sisälle ja Viljakainen kertoi poikansa soittaneen Hesasta ja ilmoittaneen ja kyselleen, että mitä Hannikaisia sinä oikein olet. Viljakainen oli kysynyt nimeäsi ja missä olet, niin hän oli sanonut, että Empun poika. Oli antanut morsiamen nimen ja osoitteen. Tästä uutisesta isä on niin onnellinen, niin onnellinen, oli jo meistä ja nyt sinun tempauksesta, että hän ihan kyyneleissä illalla oli, kun kertoi ja luimme kirjettä. Ole nyt kiltti ja kerro mistä tuon tytön tapasit, oli se Viljakainen jotakin kertonut, mutta ei isä ole oikein selville päässyt. Oli sanonut, että hyvän vaimon saa, on uskovainen tyttö. Onnea vain. Kyllä ma kaikki olemme iloisia tästä uutisesta ja iloisia me olemme olleet muutenkin. Isä ihan ihmettelee ja nauraa meidän mukana ja sanoo että kevät on nyt muillakin eikä vain Teillä. Hän tarkoittaa, kun ilmatkin on niin kauniit olleet. Kihlajaismatkalla Helsingissä vierailimme johtaja Viljakaisen pojan kotona, jonka puoliso oli morsiameni serkku ja sitä kautta sitten tieto ”levisi” Savonlinnaan. Perheen pikkutyttö, Hilkka oli ollut utelias näkemään minkälainen sulhanen on, mutta pettyneenä todennut ”, että samanlaisia savolaisukkoja hän oli nähnyt ukin liikkeessä. Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Kyllä me olemme oikein mukavasti päässeet alkuun. Leipääkin on ollut ja jauhojakin on kaksi säkkiä ullakolla. Piiraita olen paistanut ahkerasti ja kalakukkoja monta. Matille (Vekon veli) laitoin kukon ja Ruokolahdelle myös. Vielä kysyt, että miltä tuntuu saada oma koti. Tämä tuntuu vieläkin kuin unen näöltä, että on uusi ja lämmin koti ja on melkein kaikki mitä tarvitsen, kun vain keittiön astioita ja vuokia ostamme. Ihmiset ovat tuoneet ja lähettäneet lahjojakin, ovat olleet niin ystävällisiä meitä kohtaan… Niin hyvin me olemme voineet ja kaikin puolin elämä on ollut tasapainoista tähän asti…. Vaikka Kiilanmäen koti oli huono ja puutteellinen, niin pidin sitä kotina, tein työtä siellä ja pidin puhtaana paikat, sillä olihan se kotini. Mutta kyllä tunnen jo kodikseni tämänkin ja toivon, että Sinä ainakin tulisit käymään meillä, olet tervetullut morsiamesi kanssakin… Kirjoitin äsken Hanna-tädille ja kiitin lahjasta, olivat ostaneet teekannut… Hauska, että Imppakin pääsi sinne, olen ihan vilpittömästi iloinen. Taidan lopettaa ja toivon vain kaikkea hyvää ja vieläkin Onnea. Terveisiä myös Impalle. Rakkain terveisin Inkeri sisko. Terveisiä Vekolta ja Onnea. Isä tuli juuri Kiilanmäeltä ja Juhi (serkkuni) oli tullut juuri Helsingistä ja kertonut nyt morsiamestasi, joten selvisi sekin asia. Tapasimme Juhin Hanna-tädin luona, kun kävin hänelle esittelemässä morsiameni. Isältäni ei ole tallentunut hänen kirjoittamaa muuta henkilökohtaista kuin tämä, jonka olen skannannut Inkerin kirjeen lopusta. Päätä tämän Inkeriä koskevan kirjoituksen skannaamalla hänen kirjeensä, jossa hän kirjoittaa muutosta Vekolasta Kuutinkulmaan. Kirjoittanut Inkerin Eino-veli Kuvassa Inkeri ja Veko Kuutinkulma kodissaan keväällä 1996 Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara Hannikaisten sukuseura ry - Abrahamin sukuhaara
© Copyright 2024