Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017

Saapunut ____/____2017
Dnro TRE: ______/_______/_______
TAMPEREEN KAUPUNKI, Hyvinvoinnin palvelualue
Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017
Vuoden 2017 toiminta-avustusta haetaan 31.1.2017 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa Elomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti kaupungin kirjaamoon (osoite viimeisellä sivulla)
määräaikaan mennessä. Liitteet toimitetaan kirjallisena. Jokaisessa liitteessä tulee selkeästi lukea
avustusta hakevan yhteisön nimi. Myöhässä saapuneet hakemukset jätetään tutkimatta. Toimitettuja
liitteitä ja muuta materiaalia ei palauteta!
Täytetään alle, mitä avustusta haetaan. Yhdellä lomakkeella voi hakea ainoastaan yhtä
avustusta. Samaan toimintaan ei voi hakea avustusta useasta eri avustuskokonaisuudesta, yksi
hakemus riittää.
IKILA = Ikäihmisten palvelujen lautakunta
LANULA = Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta
SIVELA = Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta
TETOLA = Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta
Avustuskokonaisuudet
Ikäihmisten palvelujen toiminta-avustus (IKILA)
Perheitä tukevan työn toiminta-avustus (myös varhaiskasvatuksen) (LANULA)
Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen toiminta-avustus (LANULA)
Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämisen toiminta-avustus (LANULA)
Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustus (SIVELA)
Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustus (SIVELA)
Kaupunginosayhdistysten toiminta-avustus (SIVELA)
Maahanmuuttajayhdistysten toiminta-avustus (SIVELA)
Liikuntapalvelujen toiminta-avustus (SIVELA) HUOM! Täytetään myös erillinen toimintatietolomake
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustus (TETOLA)
Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustus (TETOLA)
Eläinsuojelutyön toiminta-avustus (TETOLA)
Soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustus (TETOLA)
1. Hakijayhteisön yhteystiedot
Yhteisön nimi:
____________________________________________________
Yhteisön lähiosoite:
____________________________________________________
(Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö, ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin
vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1.)
Postinumero ja -toimipaikka: ____________________________________________________
Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus: ______________________________
Päätös avustuksesta lähetetään alla olevaan sähköpostiosoitteeseen (korvaa paperisen päätösotteen):
_________________________________________________
1
Saapunut ____/____2017
Dnro TRE: ______/_______/_______
TAMPEREEN KAUPUNKI, Hyvinvoinnin palvelualue
Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere
2. Tilitiedot IBAN-muodossa
Pankin BIC-koodi:
IBAN-koodi:
____________________________________________________
FI__________________________________________________
Myönnetyt avustukset maksetaan tässä kohdassa ilmoitetulle yhdistyksen tilille. IBAN on kansainvälinen tilinumero, joka
koostuu 18 numerosta. Virallinen siirtymäaika Suomessa on päättynyt joten vanhan mallisia tilinumeroita ei voi enää
käyttää.
3. Avustusasiain hoitajan tiedot
Yhteisön yhdyshenkilön nimi,
joka hoitaa avustusasiaa: _____________________________________________________
Puhelin:
_____________________________________________________
Sähköposti:
_____________________________________________________
Yhteystietoja saa käyttää kaupungin omasta toiminnasta tiedottamiseen (esimerkiksi avustukset,
kaupungin ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö)
Yhteystietoja saa luovuttaa kaupungin sidosryhmien käyttöön (esimerkiksi muut oman alan yhteisöt)
4. Toiminta-avustusanomus
Avustussumma, jota haetaan (euroa): ________________
Lyhyt kuvaus yhteisön toiminnasta vuonna 2017 ja avustuksen käyttötarkoitus:
__________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________
5. Toimintatiedot (liikuntapalvelujen avustusta anovat eivät täytä kohtaa 5)
A) Hakijayhteisön jäsenmäärä edellisen toimintakauden päättyessä (lkm)
Hakijayhteisön toimijoiden kokonaismäärä edellisenä toimintakautena (lkm),
joista naisia (lkm)
VASTAA VAIN KOHTAAN B1 TAI B2 (ei molempiin)
B1) Toimintaan osallistuvien toimijoiden käyntikerrat viikossa
B2) Toimintaan osallistuvien toimijoiden käyntikerrat kuukaudessa
C) Yhteisön itse järjestämät yleisötilaisuudet Tampereella (lkm)
D) Tampereella järjestettyihin yleisötilaisuuksiin osallistuneiden
kävijämäärä yhteensä
2
Saapunut ____/____2017
Dnro TRE: ______/_______/_______
TAMPEREEN KAUPUNKI, Hyvinvoinnin palvelualue
Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere
6. VAIN nuorisoyhdistysten toiminta-avustusta anovat täyttävät
Toimintaan osallistuneiden lkm ikäkausittain (kaikki osallistujat, ei ainoastaan jäsenet)
7-12.v:_________ 13-17 v.:_________ 18-28 v.:________ yli 28 v.:_______
7. Tampereen kaupungilta edellisinä vuosina saadut avustukset avustusmuodoittain
Edellisen kolmen vuoden aikana Tampereen kaupungilta saadut avustukset sekä projekti- ja tuotantotuet,
ostopalvelut tai muun sopimuksen nojalla saadut tulot. Avustuksista ilmoitetaan myöntäjä ja summa, eri
avustukset erotetaan pilkulla. Esim: Tetola 1000 e, liikunnan projektituki 500 e.
Avustukset v. 2014:
Avustukset v. 2015:
Avustukset v. 2016:
8. Muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut avustukset edellisen kolmen vuoden aikana
Edellisen kolmen vuoden aikana muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut avustukset. Avustuksista
ilmoitetaan myöntäjä ja summa, eri avustukset erotetaan pilkulla. Esim: OPM 10 000 e, säätiö 2 000e.
Muut avustukset v. 2014:
Muut avustukset v. 2015:
Muut avustukset v. 2016:
9. Muut avustukset vuodelle 2017
Ilmoitetaan muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut / anotut avustukset vuodelle 2017. Avustuksista
ilmoitetaan seuraavat tiedot: 1) mistä avustusta on haettu, 2) summa ja 3) onko avustus myönnetty /
haettu. Esim. Koulun tukiyhdistys 1000 e anottu, Säätiö 2000 e myönnetty.
Taho 1.
Taho 2.
Taho 3.
Taho 4.
10. Yhteisön toimihenkilöt
Puheenjohtaja:
________________________________________________
Puhelin
________________________________________________
Sähköposti
________________________________________________
Sihteeri:
________________________________________________
Puhelin
________________________________________________
Sähköposti
________________________________________________
3
Saapunut ____/____2017
Dnro TRE: ______/_______/_______
TAMPEREEN KAUPUNKI, Hyvinvoinnin palvelualue
Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere
Rahastonhoitaja:
________________________________________________
Puhelin
________________________________________________
Sähköposti
________________________________________________
11. Tilintarkastaja(t) / toiminnantarkastaja(t)
Yhdistyslain muutosten 1.9.2010 myötä pienet yhdistykset voivat valita tilintarkastajan sijasta
toiminnantarkastajan, joka vastaa aiempaa maallikkotilintarkastajaa.
Tilintarkastaja /
toiminnantarkastaja:
________________________________________________
Puhelin
________________________________________________
Sähköposti
________________________________________________
Tilintarkastaja /
toiminnantarkastaja:
________________________________________________
Puhelin
________________________________________________
Sähköposti
________________________________________________
12. Muut mahdolliset tiedot
Tarvittaessa voit käyttää alla olevaa tekstikenttää, mikäli avustushakemukseen liittyy tietoja, joita ette ole
voineet ilmoittaa hakemuksen muissa kentissä.
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________
Hakijayhteisö sitoutuu palauttamaan maksetun ennakon/avustuksen, mikäli päätös
muutoksenhaun johdosta muuttuu ja /tai avustuksen edellytykset eivät täyty.
4
Saapunut ____/____2017
Dnro TRE: ______/_______/_______
TAMPEREEN KAUPUNKI, Hyvinvoinnin palvelualue
Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere
Hakijayhteisön tulee lähettää toimintaavustushakemus 31.1.2017 klo 15.45
mennessä. Hakemus ja liitteet
toimitetaan kaupungin kirjaamoon
määräaikaan mennessä osoitteella:
http://www.tampere.fi/avustukset sekä noudettavissa kaupungin
virastotalolta Aleksis Kiven katu 14 - 16 C.
Tampereen kaupunki/kirjaamo
PL 487, 33101 Tampere
käyntiosoite: Puutarhakatu 6
avoinna ma-pe klo 8.30–15.45
puh. (03) 5653 4550
Kohta 1. Yhteisön nimi ilmoitetaan lomakkeella siinä muodossa kuin se on
ilmoitettu yhdistysrekisteriin.
Ohjeet lomakkeen täyttämiseen:
Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö,
ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin
vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1.
Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa:
toimintasuunnitelma vuodelle 2017
talousarvio vuodelle 2017
viimeisin toimielimen tai
vastuuhenkilöiden allekirjoittama
tilinpäätös, joka sisältää
tuloslaskelman ja taseen
liitetietoineen sekä
toimintakertomuksen.
Tuloslaskelmasta tulee selvitä tili- ja
alatili- sekä kustannuspaikkakohtainen
laskelma. Avustushakemuksen liitteenä
rahoituslaskelma edellytetään
ainoastaan suurilta toimijoilta, joiden on
se kirjanpitolain 3 luvun 9§ mukaan
laadittava.
Kohta 3. Ilmoitetaan yhteisön yhdyshenkilön nimi yhteystietoineen, joka
hoitaa avustusasiaa. Mikäli hakemuksessa on puutteita, otetaan
ensisijaisesti yhteyttä tässä kentässä ilmoitettuun henkilöön
sähköpostitse tai puhelimitse.
Kohta 4. Merkitään avustussumma, jota anotaan ja selvitetään
käyttötarkoitus lyhyesti.
Kohta 5.
A)
Ilmoitetaan yhteisön toimijoiden kokonaismäärä.
Kokonaismäärään lasketaan yhdistyksen ja ryhmien jäsenet
sekä muut toimijat. Jäseneen verrattava toimija on henkilö,
joka on säännöllisesti mukana yhdistyksen tai toimintaryhmän
toiminnassa. Yleisöä tai satunnaisia tapahtumissa kävijöitä ei
lasketa toimijoiden kokonaismäärään.
viimeisin tilintarkastajien tai
toiminnantarkastajien lausunto
(tilintarkastuskertomus)
liikunnan toiminta-avustusta hakevat
täyttävät lisäksi erillisen
toimintatietolomakkeen
yhteisön säännöt (ei tarvitse toimittaa,
mikäli ne on toimitettu aiemmin eikä
niihin ole tullut muutoksia)
Ilmoitetaan naisten lukumäärä ilmoitetusta toimijoiden
kokonaismäärästä.
B)
Yhdistykset, joiden toimikausi on muu kuin
kalenterivuosi, toimittavat oman
toimikautensa mukaiset asiakirjat.
Muut avustuskokonaisuudet:
puh. 040 801 6082 tai
[email protected].
Toiminta-avustusten osalta
noudatetaan kaupunginhallituksen
23.11.2009 hyväksymiä ja 21.11.2016
päivitettyjä Tampereen kaupungin
avustustoiminnan yleisiä periaatteita.
Avustushakemusten arvioinnissa käytetään
lautakuntien hyväksymiä toimintaavustusten arviointikriteerejä.
Avustustoiminnan periaatteet ja
arviointikriteerit on ladattavissa kaupungin
kotisivuilta
Ilmoitetaan toimijoiden käyntikerrat yhteisön säännölliseen
toimintaan.
Mikäli yhdistyksellä on säännöllistä toimintaa viikoittain,
ilmoitetaan arvio käyntikerroista viikossa. Mikäli säännöllistä
toimintaa on harvemmin kuin viikoittain, raportoidaan
käyntikerrat kuukausitasolla. Käyntikerraksi lasketaan kaikki
toimijoiden osallistumiset yhteisön säännölliseen toimintaan.
Yhteisöjen järjestämien yleisötilaisuuksien osallistujia ei
lasketa lukuun mukaan. Esim. kuoro, jossa on 10
aktiivilaulajaa, harjoittelee 2 kertaa viikossa. Käyntikertoja
viikossa keskimäärin 20.
Hakemuksen katsotaan saapuneen
määräaikana, mikäli se on saapunut
sähköiseen tietokantaan E-lomakkeella (tai
kirjallisesti kirjaamoon) 31.1.2017 klo
15.45. mennessä. Myöhässä saapunut
hakemus jätetään tutkimatta.
Lisätietoja avustuksista:
Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen
lautakunnan avustuskokonaisuudet
(kulttuuri, liikunta ja
maahanmuuttajayhdistykset)
puh. 040 848 0947 tai [email protected].
ilmoitetaan yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2016 lopussa.
C)
Ilmoitetaan yhteisön itse järjestämien kaikille avoimien
yleisötilaisuuksien lukumäärä Tampereella v. 2016.
Yleisötilaisuudeksi katsotaan maksullinen tai maksuton
tilaisuus/tapahtuma, jota markkinoidaan julkisesti ja johon on
myös muiden kuin yhteisön jäsenien mahdollisuus osallistua.
D)
Ilmoitetaan yhteisön Tampereella järjestämiin
yleisötilaisuuksiin osallistuneiden kävijöiden lukumäärä
(arvio). Kävijöiksi lasketaan tilaisuuksien yleisö ja/tai
satunnaiskävijät sekä yhdistyksen toimijat, jotka ovat olleet
mukana tilaisuudessa.
Kohta 7. Vain nuorisoyhdistysten avustusta hakevat täyttävät
Ilmoitetaan toimintaan aktiivisesti osallistuneiden lukumäärät
2016 ikäkausittain. Mukaan lasketaan kaikki, myös eijäsenet, jotka osallistuvat toimintaan säännöllisesti.
5