VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN
PALKITSEMINEN
Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja
on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen menestyneistä urheilijoista ja
joukkueista vuonna 2016 sekä muista palkittavista, jotka täyttävät
palkitsemissäännön edellyttämät saavutukset 31.12.2016 mennessä
sivistyspalvelukeskukseen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 18.11.2014 § 146
hyväksynyt orimattilalaisten urheilijoiden ja joukkueiden uuden
palkitsemissäännön.
Palkitseminen voi kohdistua kaupungin palkitsemisvuoden alussa 1.1.
henkikirjoilla olevaan urheilijaan tai paikkakunnalle rekisteröityyn joukkueeseen
tai järjestöön. Mikäli joukkuelajeissa enemmistö joukkueesta on orimattilalaisia,
palkitaan kaikki joukkueen jäsenet. Muussa tapauksessa palkitaan vain
orimattilalaiset urheilijat. Valinnan tekee sivistys- ja vapaa-aikalautakunta.
Yksilöurheilijat ja joukkueet palkitaan kunniakirjoin. Alle 15-vuotiaita ja
veteraaniurheilijoita palkitaan vain poikkeuksellisen suuresta saavutuksesta.
Palkitsemissäännön mukaan palkitaan urheilullinen menestys seuraavin
kriteerein:



Suomen mestaruus yksilö- ja joukkuelajeissa
Yksilölajeissa maaotteluedustus ja SM-mitali tai näitä korkeammat saavutukset
Joukkuelajeissa maajoukkue-edustus tai näitä korkeammat saavutukset
Urheilijoiden lisäksi voidaan palkita ansioituneita, pitkäaikaisia
seuratoimihenkilöitä, joilla on vähintään 10 vuoden aktiivinen toiminta
järjestöissä tai valmentajan/ohjaajan huomattava menestyminen toiminnassaan.
Palkittavat urheilijat:
Orimattilan Judoseura
Joonas Ahonen
Maajoukkue-edustus U18 & U21
2. SM-judo U18 -55kg
3. PM-judo U18 -55kg
2. PM-judo U21 -55kg
Lisa Kurvinen
Maajoukkue-edustus U18 & U21
2. SM-judo U18 -48kg
3. SM-judo U21 -48kg
Sara Kähärä
Maajoukkue-edustus U18
3. SM-judo U18 +63kg
Kevin Rönkkö
Maajoukkue-edustus U18 & U21
1. SM-judo U18 -55kg
1. SM-judo U21 -55kg
2. PM-judo U18 -55kg
1. PM-judo U21 -55kg
Stefan Rönkkö
Maajoukkue-edustus U21
1. SM-judo U21 -66kg
3. SM-judo aikuiset -66kg
5. Eurooppa-cup aikuiset -66kg
Thomas Rönkkö
Maajoukkue-edustus U18 & U21
2. SM-judo U18
1. PM-judo U18
3. PM-judo U21
Orimattilan Jymy
Kristiina Mäkelä
6. MM-halli,Portland USA, 3-loikka
9. EM-kilpailut, Amsterdam, 3-loikka
12. Olympialaiset, Rio, 3-loikka
1. SM-halli, 3-loikka
1. Kalevan kisat, 3-loikka
1. Maaottelu, Hki, 3-loikka
Valtteri Kalliomäki
1. SM-halli 60m, aikuiset
1. SM-halli, pituus, aikuiset
1. SM100m, aikuiset
1. SM pituus, aikuiset
Aarne Koponen
1. MM-maastohiihto, M80
1. MM-maastohiihto, M80
Orimattilan Seudun Urheiluampujat ry.
Noora Antikainen
40. MC, trap, naiset
MQS MC, trap, naiset
1. PM-kilpailu, trap, naiset
2. SM trap, naiset
1. SM trap, joukkue, naiset
Päivi Könönen
1. SM kansallinen trap, joukkue, naiset
Simo Köylinen
16. EM-kilpailu kaksoistrap, miehet
29. MC-kilpailu, kaksoistrap, miehet
30. MC-kilpailu, kaksoistrap, miehet
35. MC-kilpailu, kaksoistrap, miehet
2. SM kaksoistrap, miehet
1. SM kaksoistrap, joukkue, miehet
Jukka Laakso
69. EM-kilpailu, trap, miehet
11. MC-kilpailu, trap, miehet
18. MC-kilpailu, trap, miehet
24. MC-kilpailu, trap, miehet
37. MC-kilpailu, trap, miehet
2. PM-kilpailu, trap, miehet
Marja Maunula
1. SM kansallinen trap, joukkue, naiset
1. SM trap, joukkue, naiset
Satu Mäkelä-Nummela
10. Olympialaiset Rio, trap, naiset
10. EM Lonato, trap, naiset
1. MC-kilpailu, trap, naiset
8. MC-finaali, Rooma, trap, naiset
11. MC-kilpailu, trap, naiset
35. MC-kilpailu, trap, naiset
Patrik Nummela
1. SM-trap, Y17
1. SM-trap, juniori finaali
2. SM-automaattitrap, Y17
1. SM-automaattitrap, joukkue, Y20
Sara Nummela
1. SM Kansallinen trap,N20
1.SM Kansallinen trap, naiset
1. SM-trap, Y15
1. SM kansallinen trap, joukkue, naiset
Pasi Saarinen
1. SM-kaksoistrap, LV1
1. SM-automaattitrap, LV1
2. SM Kansallinen trap, LV1
Marika Salmi
19. EM-kilpailu, trap, naiset
13. MC-kilpailu, trap, naiset
29. MC-kilpailu, trap, naiset
2. PM-kilpailu, trap, naiset
2. SM-kaksoistrap, naiset
1. SM trap, joukkue, naiset
Voimistelu- ja urheiluseura Orimattilan Toive ry
Mika Hietala
1. PM yleinen, classic-motocross,
sivuvaunut, purkkiorja
Erkki Salo
1. PM-yleinen, classic-motocross,
sivuvaunut, kuljettaja
Palkittavat seuratoimihenkilöt:
Orimattilan seudun urheiluampujat ry
Pertti Könönen
OSU:n hallituksessa v 1996 lähtien,
varapuhjoht. 1998 lähtien
Päivi Könönen
OSU:n sihteeri v. 1998 lähtien,
hallituksessa 2004 lähtien
Pekka Maunula
OSU:n hallituksessa v. 2000 alkaen,
maajoukkuevalmentaja vuosien ajan
Reijo Kokkonen
OSU:n jäsen v. 2005 lähtien, toiminut
ratamestarina ja ollut apuna kilpailuissa
Orimattilan Jymy ry
Mari Kuisma
Toiminut Jymyn koripallotoiminnan
eteen reilusti yli 10 v. erotuomareina,
valmentajina ja joukkueenjohtajina
Jouni Liljedahl
Toiminut Jymyn koripallotoiminnan
eteen reilusti yli 10 v. erotuomareina,
valmentajina ja joukkueenjohtajina.
Seppo Mölsä
Toiminut Jymyn koripallotoiminnan
eteen reilusti yli 10 v. erotuomareina,
valmentajina ja joukkueenjohtajina.
Timo Rajamäki
Toiminut Jymyn koripallotoiminnan
eteen reilusti yli 10 v. erotuomareina,
valmentajina ja joukkueenjohtajina
Esko Eskola
Yli 30 vuotta Orimattilan Jymyn
johtotehtävissä ja kilpailujen
talkootehtävissä. Esim. Jymyn
puheenjohtajana 20 vuotta, sihteerinä 10
vuotta. Erittäin merkittävä toimija.
Jouko Järvinen
Yli 30 vuotta Jymyn valmennus-,
kilpailu- ja johtotehtävissä. Esim. YUjaoston puheenjohtajana n 10 vuotta,
seuran jäsensihteerinä n 20 vuotta. Tällä
hetkellä Jymyn puheenjohtaja.
Orimattilan Judoseura ry.
Virpi Oravainen
Toiminut seuran aktiivihenkilönä yli 10
vuotta. Ollut Järjestämässä useita
kilpailuja ja leirejä, joissa vastannut
vuosien aikana yli 6000 urheilijan
ruokahuollosta. On myös ohjannut 5-6v
muksujudokurssia.
Pasi Blom
Seuran aktiivitoimihenkilönä yli 20
vuotta. Ollut järjestämässä useita
kilpailuja ja leirejä, sekä ohjannut
vuosien varrella useita eri judokursseja
aikuisista lapsiin.
Marina Rönkkö
Toiminut seuran aktiivitoimihenkilönä
yli 10 vuotta. Ollut järjestämässä useita
kilpailuja ja leirejä, sekä ohjannut 5-6v
muksujudokurssia ja aikuisten jumppaa
jo vuosia.
Orimattilan Toive
Anja Paananen
Seuran sihteeri 1.1.1986-31.12.1995 ja
1.1.1998 alkaen. Seuran
leikekirjanhoitaja 1.1.1987 alkaen.
Seuran taloudenhoitaja 1.1.2011 alkaen.
Rastivarsat ry
Risto Orava
Ollut perustamassa Lasten
suunnistuskoulu Oravanpolkua 1984.
Ollut seuran johtokunnassa aktiivisesti
useita vuosia. Johtanut ansiokkaasti
seuran vuotuisia joulukuusitalkoita,
jotka ovat mahdollistaneet seuran
taloudellisen toiminnan jo
vuosikymmenten ajan.
Pekka Raunio
Tehnyt merkittävän seuratyön
moninaisissa valmennus- ja
huoltotehtävissä seuran perustamisesta
1978 alkaen. Merkillepantavaa
pyyteetön työ nuorten eteen
vuosikymmenten aikana jatkuen
edelleen. Ollut nuorten
suunnistuskoulussa vuodesta 1984
lähtien.