Kevätseminaarin 2017 - PSK

PSK:N KEVÄTSEMINAARI PÖRSSITALOSSA TORSTAINA 27.4.2017
1 (2)
PROJEKTITOIMINTA IX – INVESTOINTIPROJEKTIN TOTEUTUKSEN UUDET TUULET
Tavoite
Investointiprojekti, kaikkien sidosryhmien kannalta, kokee suuren muutoksen uusien teknologioiden
marssiessa esille vääjäämättä. Ei tarvitse katsoa paljonkaan taaksepäin huomatakseen, miten
valmistautumattomia kaikki projektien osapuolet ovat olleet tietotekniikan läpimurron aiheuttamassa
muutoksessa projektitoimintaan. Jos saman verran pystymme katsomaan nyt eteenpäin, emme tee samoja
virheitä kuin silloin ennen. Kysymys ei ole jostain kaukaisesta visiosta vaan ennusmerkit ovat jo selvästi
nähtävissä.
Luentojen tarkoituksena on tuoda esille teknologian muutos, johon kaikkien on varauduttava ajoissa. Uuden
teknologian käyttöön kypsytään, sitä ei voi ottaa käyttöön heti kun tarve vaatii.
Tilaisuuden osallistujat voivat haastaa luennoitsijat ja kyseenalaistaa esitettyjä totuuksia, jolloin uudet ideat
saavat tilaisuuden tulla esille.
Kohderyhmä
Tilaisuus on tarkoitettu sekä tilaajien että toimittajien edustajille. Osallistujan teknisellä tai teollisuuden alalla
ei ole merkitystä, sillä luennoilla asioiden käsittely ei ota kantaa teknisiin yksityiskohtiin.
PSK:n jäsenyritysten henkilökunnalle, työryhmien jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme tilaisuus on
ilmainen. Seminaaritilaksi on varattu 160 henkeä vetävä Pörssisali, joten tervetuloa kaikki asiasta
kiinnostuneet. Mikäli paikat kuitenkin loppuvat kesken, niin seminaariin otetaan osallistujat
ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen psk(a)psk-standardisointi.fi.
Seminaarin puheenjohtajaksi
on kutsuttu johtaja Miko Olkkonen Fortum Power and Heat Oy:stä. Hänellä on hyvä näkemys
investointiprojektien kehityksestä tilaajan, projektikonsultin ja toimittajan näkökulmasta. Hän on seurannut
läheltä, kuinka uusia teknologioita on tuotu sekä projektitoimintaan että suunnitteluun. Tärkeintä on olla
kehityksessä mukana soveltaen uusia toimintatapoja uusissa projekteissa kuitenkaan vaarantamatta
projektien onnistumista.
Ohjelma
Klo 8.30
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
Klo 9.00
Seminaarin avaus
Avauksessa esitetään viime vuosikymmeninä tapahtuneita uusien teknologioiden
rynnistyksiä projekti- ja suunnittelutoimintaan. Samalla arvioidaan näiden vaikutuksia
projektien toteutukseen. Erityisesti viime vuosina digitalisoituminen on vallannut alaa ja
se näyttää jo muuttaneen tavallistenkin ihmisten arkea. Nyt on varmasti oikea hetki
tutustua mitä uutta teknologiarintamalla tapahtuu ja miettiä yhdessä, miten näitä uusia
teknologioita voidaan saattaa projekti-ihmisten jokapäiväiseen käyttöön.
Johtaja Miko Olkkonen, Fortum Power and Heat Oy
Klo 9.30
Internet ja investointiprojekti
Teollinen Internet, Esineiden Internet, Big Data, Industrie 4.0, Koneoppiminen,
CPS(Cyber Physical Systems) ja moni muu. Luennolla käsitellään Internetin vaikutusta ja
hyödyntämistä investointiprojektin toteutuksessa megatrendien valossa.
Toiminnanjohtaja Timo Juvonen, THTH ry
Klo 10.00
Tauko
2017-02-06
2 (2)
Klo 10.20
Data-analytiikka investointiprojektien tukena
Big dataa ja koneoppimista hyödynnetään lukemattomissa käyttökohteissa, mutta miten
edistyksellinen analytiikka auttaa investointiprojektin eri vaiheissa?
Toimitusjohtaja Emil Ackerman, Quva Oy
Klo 10.55
Tulevaisuuden teollisuuden tietojärjestelmä
Teollisuuden digitaalinen alustatalous toimintojen integroijana ja ekosysteeminä. Dataallianssi esimerkkien valossa.
Johtaja Jari Juhanko, Teollisen Internetin kampus
Klo 11.30
Lounas
Klo 12.35
Tosi elävä virtuaalimalli
Digitaalinen ja fyysinen laitostoimitus, jossa myös elävät virtuaalimallit ja simulaatiomallit
ovat osa laitostoimituksen kaikissa elinkaaren vaiheissa.
Esityksessä käydään esimerkkien valossa virtuaalimallien hyödyntämistä suunnittelun,
simulaation, käytön ja kunnossapidon kanssa.
Tutkimuspäällikkö Mika Karaila, Valmet Automation
Klo 13.10
Laitosinvestointiprojektien muuttuvat haasteet
Mikä muuttuu ja mihin halutaan muutosta laitoksen omistajan näkökulmasta, Suomi
maailman muutostrendeissä.
Kehityspäällikkö Olli Oksanen, Neste Oyj
Klo 13.45
Kahvitauko
Klo 14.20
Matka kohti toivoa. 2000-luvun teollisuus ja yhteiskunta
Ennustus, mutta ei fiktio, joka voisi toteutua.
Tutkimusjohtaja Mika Aaltonen, FCG
Klo 15.10
Luovuus uuden suunnannäyttäjänä
Teknologian sanotaan yhdistävän ihmisiä, mutta ihmiset eivät enää tapaa toisiaan.
Ihmisten kohtaaminen on välttämätöntä projektityössäkin. Miten näemme syvemmälle
kuin muut aiemmin? Pohjimmiltaan kaikki luovuus on vanhan yhdistämistä, muuntamista
ja kopioimista.
Susanna Rahkamo, Pertec Consulting Oy
Klo 16.00
Loppukeskustelu
Seminaarin jälkeen pidetään klo 16.30 PSK:n sääntömääräinen kevätkokous, johon kaikki ovat tervetulleita.
Kokouksen jälkeen päivän teemaa voi jäädä pohtimaan perinteisesti tarjoiltavan illallisen ja virvokkeiden
merkeissä.
PSK:N KEVÄTSEMINAARI PÖRSSITALOSSA TORSTAINA 27.4.2017
1 (2)
PROJEKTITOIMINTA IX – INVESTOINTIPROJEKTIN TOTEUTUKSEN UUDET TUULET
PUHEENJOHTAJA:
Diplomi-insinööri Miko Olkkonen on Fortum Power and Heat Oy:n
ydinliiketoiminnan myynnistä vastaava johtaja. Hänen vastuullaan on myös
erilaisten digitaalisten ratkaisujen kehittäminen. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus
digitaalisten ratkaisujen adaptoimisesta laitosten ja investointiprojektien
tehostamisessa sekä toimittajan että asiakkaan näkökulmasta.
Viimeisten vuosien aikana hän on työskennellyt vastatakseen kysymykseen ”mitä
on digitalisaatio ja miten se voi tuoda lisäarvoa käyville voimalaitoksille?”
Vastatessaan kysymykseen Miko on nähnyt, miten Fortumin vuosikymmenten
käyttö- ja kunnossapito-osaaminen on yhdistynyt uusimpien digitaalisten
edistysaskelien kanssa käytännönläheisiksi ja kustannustehokkaiksi ratkaisuiksi,
jotka tehostavat ydinvoimalaitosten toiminnallista tehokkuutta.
LUENNOITSIJAT:
Diplomi-insinööri Timo Juvonen on THTH ry:n toiminnanjohtaja ja
liikkeenjohdon konsultti Juvos Oy:ssä. Hänellä on pitkä kokemus erilaisista
projekti- ja linjaorganisaatioiden johto- ja kehitystehtävistä metsä- ja
teknologiateollisuudessa sekä suunnittelussa. Viime vuosina painopiste on ollut
teolliseen tuotantoon ja projektien toteutukseen liittyvien toimintaprosessien
kehittämisessä ja digitalisoinnissa.
Teollisuuden hajautetun tiedonhallinnan (THTH) yhdistyksessä toimiessaan Timo
pääsee uusimpien esille tulevien sekä jo konkretisoituvien teknisen tiedon
hallintaratkaisujen ääreen.
Diplomi-insinööri Emil Ackerman on Quva Oy:n toimitusjohtaja ja yksi
perustajista. Emil on IIoT-vaikuttaja ja innokas myyntimies. Hänen päätehtäviinsä
kuuluu liiketoiminnan kehittäminen ja asiakkaiden tyytyväisyyden varmistaminen.
Emil toimii myös Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n Datasta Toimintaan
Teollisuudessa (DTT) -toimikunnan puheenjohtajana.
”Digitalisaatio ja teollinen internet mahdollistavat ennen kaikkea oikea-aikaisen
tiedon saannin oikeille henkilöille päätöksenteon tueksi. Ei tule myöskään
unohtaa uusia ansaintamalleja, joita ajantasainen täsmätieto tuo teollisuuden
toimijoille ja niiden verkostoille.”
Tekniikan tohtori Jari Juhanko on Aalto-yliopiston Teollisen internetin
kampuksen (AIIC) operatiivinen johtaja, jolla on vahva tausta teollisesta IOT:sta.
Jari on aiemmin toiminut mekatroniikan professorina sekä tutkijana ja
tutkimuspäällikkönä paperi- ja terästeollisuuden kunnossapidon projekteissa.
Tällä hetkellä hänen tutkimusmielenkiintonsa kohdistuu datan yhteiskäyttöön
teollisuuden tuote- ja palvelutoimintojen kehittämiseksi.
2017-02-07
2 (2)
Tekniikan tohtori Mika Karaila toimii tutkimuspäällikkönä Valmet Automation
Oy:llä. Hän on ollut mukana kehittämässä ja toimittamassa teollisuuden
suunnittelun sekä hajautettuja että integroituja tietojärjestelmiä ja Industrial
internet-arkkitehtuuria jo yli 30 vuoden ajan.
Hänet tunnetaan innovatiivisena uusien teknologioiden käyttöönottajana.
Diplomi-insinööri Olli Oksanen on kehityspäällikkö Neste Oyj:llä vastuualueenaan
mm. Naantalin jalostamon TA2017 investointiportfolio. Edellisessä tehtävässään
hän toimi Nesteen Öljytuotteiden operointiosaston johtajana vastuualueenaan
Porvoon ja Naantalin jalostamot. Hän on aiemmin toiminut Naantalin jalostamon
TA2012 hankevastuisena sekä Porvoon jalostamon TA2015 investointiportfolion
vetäjänä.
Hän tuntee kansainvälisen tuotanto-organisaation asettamat vaatimukset
suunnittelulle ja projektitoiminnalle laitosinvestointiprojekteissa.
Kauppatieteiden tohtori Mika Aaltonen toimii tutkimusjohtaja Mika Aaltonen, FCG
Oy:ssä. Mika on kansainvälisesti arvostettu futuristi ja on työskennellyt mm.
tutkimusjohtajana Aalto-yliopiston Business Innovation Technology tutkimuskeskuksessa (BIT) ja vanhempana tutkijana London School of
Economicsissa. Hän on kirjoittanut myös useita kirjoja.
”Panostamalla infrastruktuuriin, sekä fyysiseen että digitaaliseen, pidämme Suomen
kiinni vientimarkkinoissa ja mahdollistamme liikkumisen ihmisille, tavaroille,
palveluille sekä tiedolle ja osaamiselle.”
Tekniikan tohtori Susanna Rahkamo on tunnettu huippu-urheilija sekä innostava
luovuuden, uusien näkemysten ja innovatiivisen ajattelun edistäjä. Susanna
työskentelee Pertec Consultingin senioripartnerina ja valmentaa esimiehiä
kehittymään johtajina ja organisaatioiden henkilöstöä luovuuden, innovatiivisuuden ja
osaamisen edistämisessä, strategisessa ajattelussa sekä itsensä̈ johtamisessa.
”Urani huippu-urheilijana toi oivalluksia huippu-osaajaksi kehittymisestä ja työskentely
luovien alojen ammattilaisten kanssa opetti luovan prosessin käytännössä. Näitä
oppeja olen jalostanut työskennellessäni johtamisen konsulttina viimeiset viisitoista
vuotta. Jatkuvasta toimintatapojen kyseenalaistamisesta, vastausten hakemisesta ja
kehittymispyrkimyksestä syntyy lopulta näkemys. Täytyy löytää keinot, joilla näkemys
on mahdollista tuoda konkreettisesti osaksi arkea. – Lopuksi pitää olla rohkeutta
toteuttaa näkemys ja kanttia tehdä asiat eri tavalla, vaikka muut katsoisivat kieroon.”
2017-02-07