Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin. Kasvupalvelua tarjotaan alueellisesti ja valtakunnallisesti, yritys- ja henkilöasiakkaille. Yrityspalvelut KASVUPALVELUT Asiakkaita tuetaan yrityksen elinkaaren ja henkilön työuran eri vaiheissa. Maakunnalliset ja valtakunnalliset palvelut rakennetaan niin, että yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin. TE-palvelut 14.12.2016 Kasvupalvelu-uudistuksen tavoitehierarkia Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun tukeminen Työllisyyden vahvistaminen ja työttömyyden vähentäminen Strategiset tavoitteet Parempi työvoiman ja osaamisen kohtaanto Yritysten kansainvälistymis- ja liiketoimintaosaaminen Yrittäjyys ja innovaatiokyvykkyys Kehittämistavoitteet palveluille Keinot Mahdollistava hallinto ja sääntely Asiakaslähtöisyys Kilpailullisuus tuottamisessa Joustavuus Toimivalta lähellä asiakasta Selkeys ja virtaviivaisuus Vahva tiedolla johtaminen Vahva järjestäminen Tehokkuus Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden taittaminen Palveluintegraatio Vaikuttavuus Digitaalisuus Tiivistelmä lakiehdotuksista (1/2) • Määrittelee aluekehittämisjärjestelmän, joka varmistaa valtion eri hallinnonalojen ja maakuntien toimivan vuorovaikutuksen ja yhteistyön alueiden kasvun ja elinvoiman tukemiseksi. • Määrittää siirtymäsäädökset, joilla rakennerahasto-ohjelmaa toteutetaan ohjelmakaudella 2014–2020. • Määrittää kasvupalvelun tarkoituksen ja toimenpiteet käsittämään maakunnan ja valtion vastuita • Sääntelee nykyisten TE-palvelujen ja ELY-yrityspalvelujen siirtymisen uudessa muodossa maakuntien vastuulle ja siihen liittyvät toimintamallit • Kytkee kasvupalvelut aluekehittämisen olennaiseksi työvälineeksi, kun maakunnat vastaavat sekä aluekehittämisestä että kasvupalveluista kukin alueellaan • Määrittää maakunnalliset kasvupalvelut, koska maakunnalla on rajattu toimiala ja varmistaa, että maakunta voi hoitaa sille maakuntalain 6.1 §:m 9 kohdassa osoitetut työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tehtävät 14.12.2016 Tiivistelmä lakiehdotuksista (1/2) • Jättää maakunnille laajan harkintavallan kasvupalvelujen järjestämisessä, mutta määrittää järjestämiselle ja tuottamiselle yhtenäisen toimintamallin – kasvupalvelut tuotetaan taloudellisin ehdoin • Määrittää viranomaistehtävät ja järjestämistehtävät. Maakunnan järjestämistoiminto tulee olemaan keskeisen tärkeä uudistuksen toteutumiselle • Ei koske kuntia tai kuntien tehtäviä. Maakunnallisten kasvupalvelujen ja kuntien elinvoimatehtävien yhteydet hoidetaan maakuntien ja kuntien kesken. • Varmistaa valtakunnallisten ja maakunnallisten kasvupalvelujen johdonmukaisuuden ja asiakastarpeita vastaavien tarjonnan, mutta ei säädä muutoksia valtakunnallisiin kasvupalveluihin. 14.12.2016 Lain keskeinen sisältö 1. luvun yleisissä säännöksissä määriteltäisiin lain tavoitteet, keskeinen käsitteistö sekä eräitä kaikille kasvupalveluille yhteisiä periaatteita. 2. lukuun on koottu aluekehittämistä koskevat säännökset siten, että sääntelyyn ei tehdä merkittäviä sisällöllisiä muutoksia. Sääntelyn yksityiskohtaisuutta on purettu. 3. luvun säännökset koskisivat kasvupalveluja ja niiden järjestämistä. Osa kasvupalveluista on valtakunnallisia ja osa maakunnallisia, mutta kaikki palvelut tulee toteuttaa yhteen sovitettuina ja tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. 4. luvussa säänneltäisiin kasvupalvelujen tuottamista. Koska tuottaminen perustuu ensisijaisesti markkinaehtoisiin ratkaisuihin, sääntely on suppeaa ja tuottajia koskevat säännökset rajautuvat niiden yleisten velvollisuuksien toteamiseen. 5. luvussa säännellään palvelujen monimuotoisuutta ja yhteisiä järjestelmiä. Sääntely on luonteeltaan yleistä, eikä yksityiskohtaisia velvoitteita tiettyjen palvelumuotojen käyttämiseen aseteta. 6. luvussa on eräitä kasvupalvelun ja aluekehittämisen yhteisiä mekanismeja koskevia säännöksiä. Mahdollinen 7. luku koskiksi erillisratkaisua 11.11.2016 Vaikutukset alueisiin ja kuntien elinvoimatekijöihin • Alueen elinvoiman, kilpailukyvyn ja investointien panostukset riippuvat maakuntien omista painotuksista ja resurssien kohdennuksista. • Uudistuksen myötä kasvupalvelut ja niiden resurssit vahvistavat aluekehityksen resursseja. • Sääntelyn vähentäminen vahvistaa maakuntien valtaa ja vastuuta alueen kehittämisestä • Uudistus ei kohdistu kuntien elinvoimatehtäviin tai niitä koskeviin panostuksiin. • Halukkaat ja kyvykkäät kunnat saavat yhtiöidensä kautta mahdollisuuden tuottaa kasvupalvelua maakunnalle, jolloin rahoitus kanavoituu maakunnan kautta. 14.12.2016 Lakipakettien käsittelyt 2017 23.2. I-paketti eduskunnalle 27.4. valinnanvapauslaki eduskunnalle 22.6. I-paketti ja valinnanvapaus hyväksytään 1.7. Maakuntalaki voimaan II -paketti eduskunnalle Valinnanvapauslaki lausunnolla II-paketti lausunnolla Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo EduskunRahoituslain täydennys lausunnolla nalle Kasvupalvelulaki lausunnolla Eduskunnalle LAUSUNTOAIKA 8 VIIKKOA *) Sisältölait: Laki rekrytointi ja osaamispalveluista Laki kotoutumisen edistämisestä Laki alke ja kasvup.n rahoittamisesta ”Tietojärjestelmälaki” - omassa aikataulussaan Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi Tehtäviä koskeva muutos lausunnolla (eduskunnalle 9/17) TEM-sisältölait lausunnoilla (eduskunnalle 9/17) 1.2.2017 8
© Copyright 2025